KESKEYTYSTILASTO 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESKEYTYSTILASTO 2013"

Transkriptio

1 KESKEYTYSTILASTO 2013 (i)

2 ALKUSANAT Vuoden 2013 keskeytystilasto perustuu 69 jakeluverkonhaltijan keskeytystietoihin. Tilasto kattaa 97,6 % Suomen jakeluverkkotoiminnan volyymistä. Tiedot tähän tilastoon on kerätty verkkoyhtiöiden yksityiskohtaisista keskeytysraporteista, eli tilasto ottaa tarkasti keskeytysten osa-alueet ja eri vaiheissa jakelun piiriin palautetut asiakkaat. Tilaston aineistona toimivat siis keskeytyksen kokeneiden asiakkaiden todelliset määrät ja energiat. Tilaston valmistelun yhteydessä lähetetään vastaajille palautteena Energiaviraston(EV) sähkön laadun tunnuslukuja vastaavat luvut. Keskeisin ero tämän tilaston ja EV:n lukujen välillä syntyy siitä, että tämän tilaston tunnusluvut lasketaan käyttöpaikkatasolla kun EV:n tunnusluvut lasketaan muuntopiiritasolla. Keskeytystilaston on laatinut Enease Oy. Energiateollisuus ry:n puolesta julkaisun laatimisesta on vastannut Esa Niemelä. LUKUOHJE Tilaston luvut on esitetty taulukoina ja erilaisina kuvaajina kuten piirakoina, trendiviivoina ja pylväskuvioina. Keskeytystunnuslukuja koskevissa taulukoissa on kiinnitettävä huomiota siihen, että kaikki kentät on laskettu vastaajien antamista tunnusluvuista. Seuraava taulukko esittää asiaa. Keskeytyslaji Vikakeskeytykset yhteensä Suunnitellut keskeytykset Kaikki keskeytykset Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä ? Keskeytystietojen jakaminen verkkotyyppeihin "Maaseutu", "Taajama" ja "City" perustuu vikatapauksien yhteydessä annettuun johtolähdön kaapelointiasteeseen. Tämä tieto puuttui osalta vastaajista, jolloin keskeytykset tilastoidaan verkon keskimääräisen kaapelointiasteen mukaan. Samoin osalta vastaajista puuttui eritellyt verkkotiedot. Näistä syistä "yhteensä"-sarakkeisiin ("Kaikki yhteensä" ja "Kaikki keskeytykset") on saattanut tulla joko tarkempia tai vähemmän tarkkoja vastauksia kuin muihin kenttiin, "yhteensä"-sarakkeiden summa ei vastaa yksittäisiä näkyviä lukuja. Kun yhtiöiden vastaukset tarkentuvat tulevissa tilastoissa, tällaisista epäjohdonmukaisuuksista päästään.?-merkki numeron yhteydessä tarkoittaa, että tieto perustuu alle viiteen vastaukseen. Tämä tilasto poikkeaa vuotta 2004 aikaisemmista tilastoista myös verkkotyyppien jaottelussa. Jakeluverkot on jaettu kaapelointiasteen perusteella kolmeen koko maan kattavaan verkkotyyppiin: maaseutuun, jossa kaapelointiaste on enintään 30 %, taajamaan, jossa kaapelointiaste on vähintään 30 %, mutta enintään 75 %, sekä cityyn, jossa kaapelointiaste on vähintään 75 %. Saman verkonhaltijan verkkoa voi olla kaikissa ryhmissä. Tämä ei vastaa aikaisempien tilastojen verkkotyyppien jakoa, joten vertailua aikaisempaan ei voi tehdä muutoin kuin kaikkien verkkotyyppien yhteisistä luvuista. Keskeytystilastosta tuotetaan tilauksesta eri verkonosille, yksittäisille yhtiöille tai yhtiöryhmille samanmuotoisia raportteja ja vertailuraportteja. Julkaisija Energiateollisuus ry ET, Helsinki (Versio: :26:16.805) (ii)

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSTIEDOT TILASTON SÄHKÖVERKOISTA JA SÄHKÖVERKKOYHTIÖISTÄ Keskijänniteverkon tiedot, 1-45 kv Keskijänniteverkon johtopituudet Keskijänniteverkon maadoitustavat Keskijänniteverkon käyttöpaikka- ja energiatiedot Muut keskijänniteverkon tiedot Pienjänniteverkon johtopituudet Keskijännitejohtopituudet koko Suomessa Kyselyyn vastanneet verkonhaltijat 2 2. KESKIJÄNNITEVERKON KESKEYTYKSIÄ KOSKEVAT TUNNUSLUVUT KÄYTTÖPAIKKOJEN (ASIAKKAIDEN) MÄÄRILLÄ PAINOTETUT TUNNUSLUVUT Keskeytysaika asiakkaalla vuodessa Keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa Asiakkaan keskeytysten keskipituus Keskeytyksiä kokonaisjohtopituutta kohti ENERGIALLA PAINOTETUT TUNNUSLUVUT Keskeytysaika asiakkaalla vuodessa Keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa 7 3. KESKEYTYSMÄÄRÄN AIKAJAKAUMA ASIAKKAALLA VUODESSA 8 4. KESKEYTYSTUNNUSLUKUJEN JAKAUMA VERKONHALTIJOITTAIN Keskeytysaika asiakkaalla vuodessa Keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa Vikakeskeytysmäärät vuoden aikana 9 5. KESKEYTYSMÄÄRIEN JA -AIKOJEN VUOSITTAINEN VAIHTELU Keskijänniteverkon keskeytystaajuudet Vikakeskeytystaajuudet Aikajälleenkytkennät Suunnitellut keskeytykset Asiakkaan keskimääräinen keskeytysaika Vikakeskeytysaika Suunniteltu keskeytysaika KESKEYTYSTEN JAKAUTUMINEN VERKON ERI OSIIN SEKÄ KESKEYTYSTEN SYYT Keskeytysten aiheuttajat verkon eri osissa Erityyppiset verkot Muut verkon osat Asiakkaan keskeytykset Asiakkaan keskeytysaika Asiakkaan keskeytysmäärä JÄLLEENKYTKENTÖJEN SELVITTÄMÄT VIAT Pika- ja aikajälleenkytkentöjen selvittämät viat kaikista vikakeskeytyksistä Jälleenkytkentöjen määrät asiakkaalla Energialla painotetut jälleenkytkentöjen määrät Jälleenkytkentöjen määrät eri tavoin maadoitetuissa verkoissa kpl/100 km PIENJÄNNITEVERKON KESKEYTYKSET 16 LIITTEET LIITE 1 KESKEYTYKSIÄ KOSKEVAT TUNNUSLUVUT LIITE 2 KESKEYTYSMÄÄRÄN AIKAJAKAUMA ASIAKKAALLA VUODESSA LIITE 3 KESKEYTYSTEN VUOSIVAIHTELUT MUUNTOPIIRITUNTEIHIN PERUSTUEN LIITE 4 KESKEYTYSTEN JAKAUTUMINEN VERKON ERI OSIIN SEKÄ KESKEYTYSTEN SYYT (iii)

4 1. PERUSTIEDOT TILASTON SÄHKÖVERKOISTA JA SÄHKÖVERKKOYHTIÖISTÄ 1.1 Keskijänniteverkon tiedot, 1-45 kv Kaikkien verkonhaltijoiden verkot on jaettu johtolähdöittäin kaapelointiasteen mukaan Maaseutu-, Taajama- ja City-verkkoihin. Saman verkonhaltijan verkkoja voi olla kaikissa ryhmissä Keskijänniteverkon johtopituudet (jaoteltuna johtolähtöjen kaapelointiasteen mukaan) 1-45 kv verkko Johtopituus yhteensä km* Avojohto PAS Ilmakaapelit Kaapelit )* josta PJK ja /tai AJK suojattua Avojohdoista metsässä (%) Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä 0-30% 30-75% % Keskijänniteverkon maadoitustavat 1-45 kv verkko Johtopituus yhteensä km* Avojohto PAS Ilmakaapelit Kaapelit )* josta PJK ja /tai AJK suojattua Maasta erotettu Osittain sammutettu Sammutettu Keskijänniteverkon käyttöpaikka- ja energiatiedot 1-45 kv verkko Käyttöpaikat/kpl Energiat/MWh Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä 0-30% 30-75% % Muut keskijänniteverkon tiedot Komponentti kpl Jakelumuuntopiirit Syöttävät sähköasemat Johtolähdöt Pienjänniteverkon johtopituudet 400 V verkko Johtopituus yhteensä km Avojohto Ilmakaapeli Maakaapeli km Keskijännitejohtopituudet koko Suomessa Johtoverkko 1-70 kv Yhteensä *) Avojohto Ilmakaapeli Maakaapeli Vesistökaap. Yhteensä *) Lähde: Energiavirasto ennakkotieto 1

5 1.4 Kyselyyn vastanneet verkonhaltijat Alajärven Sähkö Oy Elenia Verkko Oy ESE-Verkko Oy Etelä-Suomen Energia Oy Fortum Espoo Distribution Oy Fortum Sähkönsiirto Oy Haminan Energia Oy Helen Sähköverkko Oy Herrfors Nät-Verkko Oy Ab Imatran Seudun Sähkönsiirto Oy Jakobstads Energiverk JE-Siirto Oy Jylhän Sähköosuuskunta Järvi-Suomen Energia Oy Kemin Energia Oy Keminmaan Energia Oy KENET Oy Keravan Energia Oy Keuruun Sähkö Oy Koillis-Lapin Sähkö Oy Koillis-Satakunnan Sähkö Oy Kokemäen Sähkö Oy Kronoby Elverk KSS Verkko Oy Kuopion Energia Kuoreveden Sähkö Oy Kymenlaakson Sähköverkko Oy Lammaisten Energia Oy Lappeenrannan Energiaverkot Oy LE Sähköverkko Oy Leppäkosken Sähkö Oy Loiste Sähköverkko Oy Muonion Sähköosuuskunta Mäntsälän Sähkö Oy Naantalin Energia Oy Nurmijärven Sähkö Oy Nykarleby Kraftverk Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy Outokummun Energia Oy Paneliakosken Voima Oy Parikkalan Valo Oy Pellon Sähkö Oy PKS Sähkönsiirto Oy Pori Energia Sähköverkot Oy Porvoon Sähköverkko Oy Rantakairan Sähkö Oy Rauman Energia Oy Rovakaira Oy Rovaniemen Verkko Oy Sallila Sähkönsiirto Oy Savon Voima Verkko Oy Seiverkot Oy Tampereen Sähköverkko Oy Tenergia OY Tornionlaakson Sähkö Oy Tunturiverkko Oy Turku Energia Sähköverkot Oy Vaasan Sähköverkko Oy Vakka-Suomen Voima Oy Valkeakosken Energia Oy Vantaan Aviaenergia Oy Vantaan Energia Sähköverkot Oy Vatajankosken Sähkö Oy Verkko Korpela Oy Vetelin Sähkölaitos Oy Vimpelin Voima Oy Ålands Elandelslag Ääneseudun Energia Oy 2

6 2. KESKIJÄNNITEVERKON KESKEYTYKSIÄ KOSKEVAT TUNNUSLUVUT Tarkemmat luvut liitteessä KÄYTTÖPAIKKOJEN (ASIAKKAIDEN) MÄÄRILLÄ PAINOTETUT TUNNUSLUVUT Keskeytysaika asiakkaalla vuodessa Keskimääräinen keskeytysaika asiakkaalla vuodessa h/a (kph/kp) SAIDI (keskeytysten käyttöpaikkatunnit jaettuna ko verkon kaikilla käyttöpaikkamäärillä) Keskeytysajan aiheuttajat (jälleenkytkennät ei mukana) tuntia Maaseutu Taajama City Yhteensä Tekniset syyt Luonnon ilmiöt Keskeytysajan aiheuttajat (kaikki verkot, jälleenkytkennät ei mukana) 4% 6% 1% 1% 4% 7% 1% 7% Tuuli ja myrsky 69% Lumi- ja jääkuorma 4% Ukkonen 6% Muu sää 1% Eläimet 1% Rakenne- ja käyttövirhe 4% Tuntematon 7% Ulkopuoliset 1% Suunnitellut 7% 69% Keskeytyslaji Oman jakeluverkon vikakeskeytykset Muun verkon aih. keskeytykset Pitkät vikakeskeytykset yhteensä AJK:t Vikakeskeytykset yhteensä Suunnitellut keskeytykset Kaikki ilman jälleenkytkentöjä Kaikki keskeytykset Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä

7 2.1.2 Keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa Keskeytysten keskimääräinen lukumäärä asiakkaalla vuodessa kpl/a (kpk/kp) SAIFI (keskeytysten käyttöpaikkamäärät jaettuna ko verkon käyttöpaikkamäärillä) Keskeytysmäärän aiheuttajat (jälleenkytkennät ei mukana) kpl Maaseutu Taajama City Yhteensä Tekniset syyt Luonnon ilmiöt Keskeytysmäärien osuudet aiheuttajittain (jälleenkytkennät ei mukana) 18% 10% 10% 3% 1% 7% 4% 8% Tuuli ja myrsky 39% Lumi- ja jääkuorma 7% Ukkonen 9% Muu sää 1% Eläimet 3% Rakenne- ja käyttövirhe 10% Tuntematon 18% Ulkopuoliset 4% Suunnitellut 8% 39% 19% Keskeytysmäärän jakauma 25% PJK:n selvittämät viat 56% AJK:n selvittämät viat 19% Pitkät keskeytykset 25% 56% Keskeytyslaji Oman jakeluverkon vikakeskeytykset Muun verkon aih. keskeytykset Pitkät vikakeskeytykset yhteensä AJK:t PJK:t Vikakeskeytykset yhteensä Suunnitellut keskeytykset Kaikki ilman jälleenkytkentöjä Kaikki keskeytykset Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä

8 2.1.3 Asiakkaan keskeytysten keskipituus Asiakkaan keskeytysten keskipituus h (kph/kpk) Keskeytyslaji Oman jakeluverkon vikakeskeytykset Muun verkon aih. keskeytykset Vikakeskeytykset yhteensä Suunnitellut keskeytykset Kaikki keskeytykset Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä Keskeytyksiä kokonaisjohtopituutta kohti (vikojen ja suunniteltujen keskeytysten kpl-määrä / 100km) Keskeytykseen johtaneiden vikojen aiheuttajat 38% 3% 12% 8% Tuuli ja myrsky 26% Lumi- ja jääkuorma 5% Ukkonen 5% Muu sää 1% Eläimet 2% Rakenne- ja käyttövirhe 8% Tuntematon 13% Ulkopuoliset 3% Suunnitellut 38% 2% 1% 5% 5% 26% Keskeytyslaji Oman jakeluverkon vikakeskeytykset Muun verkon aih. keskeytykset Pitkät vikakeskeytykset yhteensä AJK:t PJK:t Vikakeskeytykset yhteensä Suunnitellut keskeytykset Kaikki ilman jälleenkytkentöjä Kaikki keskeytykset Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä

9 2.2 ENERGIALLA PAINOTETUT TUNNUSLUVUT Keskeytysaika asiakkaalla vuodessa Energialla painotettu keskeytysaika asiakkaalla vuodessa h/a (E(mp)h/E(tot)) (keskeytyksen alueella olevien mp vuosienergia kertaa aika jaettuna ko verkon vuosienergialla) tuntia Keskeytysajan aiheuttajat (jälleenkytkennät ei mukana) Maaseutu Taajama City Yhteensä Tekniset syyt Luonnon ilmiöt Keskeytyslaji Oman jakeluverkon vikakeskeytykset Muun verkon aih. keskeytykset Pitkät vikakeskeytykset yhteensä AJK:t Vikakeskeytykset yhteensä Suunnitellut keskeytykset Kaikki ilman jälleenkytkentöjä Kaikki keskeytykset Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä

10 2.2.2 Keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa Energialla painotettu keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa kpl/a (E(mp)k/E(tot)) (keskeytyksien mp energiat jaettuna ko verkon vuosienergialla) kpl Keskeytysmäärän aiheuttajat (jälleenkytkennät ei mukana) Maaseutu Taajama City Yhteensä Tekniset syyt Luonnon ilmiöt Keskeytyslaji Oman jakeluverkon vikakeskeytykset Muun verkon aih. keskeytykset Pitkät vikakeskeytykset yhteensä AJK:t PJK:t Vikakeskeytykset yhteensä Suunnitellut keskeytykset Kaikki ilman jälleenkytkentöjä Kaikki keskeytykset Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä

11 3. KESKEYTYSMÄÄRÄN AIKAJAKAUMA ASIAKKAALLA VUODESSA Keskeytykseen osallistuneiden käyttöpaikkojen lukumäärä jaettuna ko verkon (maaseutu, taajama, city) käyttöpaikkamäärällä (kpk/kp). Luvut eivät sisällä jälleenkytkentöjä. Tarkemmat tiedot liitteessä 2 Keskeytysmäärän aikajakauma asiakkaalla vuodessa kpl/a (ei jälleenkytkentöjä) Maaseutu Taajama City kpl/a min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk MAASEUTU VIKA Oman jv:n kesk. yht. Muut verkot Vikakesk. yht. Suunn. kesk. yht. KAIKKI YHTEENSÄ 0-3 min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk TAAJAMA VIKA Oman jv:n kesk. yht. Muut verkot Vikakesk. yht. Suunn. kesk. yht. KAIKKI YHTEENSÄ 0-3 min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk CITY VIKA Oman jv:n kesk. yht. Muut verkot Vikakesk. yht. Suunn. kesk. yht. KAIKKI YHTEENSÄ 0-3 min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk YHTEENSÄ VIKA Oman jv:n kesk. yht. Muut verkot Vikakesk. yht. Suunn. kesk. yht. KAIKKI YHTEENSÄ 0-3 min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk

12 4. KESKEYTYSTUNNUSLUKUJEN JAKAUMA VERKONHALTIJOITTAIN 4.1 Keskeytysaika asiakkaalla vuodessa Keskeytysaika asiakkaalla verkonhaltijoittain h/a (ei jälleenkytkentöjä) sisältäen vikakeskeytykset ja suunnitellut keskeytykset 100 yhtiön kokonaiskaapelointiaste keskeytysaika h/a 4.2 Keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa Keskeytysmäärä asiakkaalla verkonhaltijoittain kpl/a (ei jälleenkytkentöjä) sisältäen vikakeskeytykset ja suunnitellut keskeytykset 100 yhtiön kokonaiskaapelointiaste keskeytysmäärä kpl/a 4.3 Vikakeskeytysmäärät vuoden aikana Vikakeskeytysmäärien jakautuminen vuoden aikana kpl/100km kpl/100 km

13 5. KESKEYTYSMÄÄRIEN JA -AIKOJEN VUOSITTAINEN VAIHTELU Liitteessä 3 on esitetty muuntopiiriluvuista (aikaisempien keskeytystilastojen menetelmällä) lasketut vuosivaihtelut. 5.1 Keskijänniteverkon keskeytystaajuudet Vikakeskeytystaajuudet Keskijänniteverkon vikakeskeytystaajuudet kpl/100km vuosina , ei jälleenkytkentöjä kpl/100 km Maaseutu Taajama City Maaseutu Taajama vuosi Aikajälleenkytkennät Keskijänniteverkon jälleenkytkennät kpl/100km vuosina kpl/100 km Maaseutu Taajama City Maaseutu Taajama vuosi Suunnitellut keskeytykset Keskijänniteverkon suunniteltujen keskeytysten taajuudet kpl/100km vuosina kpl/100 km Maaseutu Taajama City vuosi 10

14 5.2 Asiakkaan keskimääräinen keskeytysaika Vikakeskeytysaika Asiakkaan keskimääräinen vikakeskeytysaika h/a vuosina , ei jälleenkytkentöjä h/a Maaseutu Taajama City Maaseutu Taajama vuosi Suunniteltu keskeytysaika Asiakkaan keskeytysaika suunnitelluista keskeytyksistä johtuen h/a vuosina h/a Maaseutu Taajama City vuosi Kuvaajien laskentatapa on muuttunut ja tulee täydentymään tulevien vuosien tilastoissa. 11

15 6. KESKEYTYSTEN JAKAUTUMINEN VERKON ERI OSIIN SEKÄ KESKEYTYSTEN SYYT Liitteessä 3 on esitetty muuntopiiriluvuista lasketut vuosivaihtelut. Seuraavassa on tarkasteltu ainoastaan verkonhaltijoiden oman verkon keskeytyksiä. Luvut eivät sisällä jälleenkytkentöjä. Tarkemmat luvut liitteessä Keskeytysten aiheuttajat verkon eri osissa Erityyppiset verkot Keskeytysten aiheuttajat erityyppisissä verkoissa, vikataajuus kpl/100km 9% 6% Avojohto 48% 37% PAS 6% 30% 15% 49% Ilmakaapeli 15% 31% 23% 31% Maakaapeli 34% 32% 2% 32% Luonnonilmiöt Tekniset syyt Ulkopuoliset syyt Suunnitellut keskeytykset VIKA Tekniset syyt yhteensä Oman verkon vikakeskeytykset Oman verkon suunnitellut keskeytykset YHTEENSÄ Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli Muut verkon osat Keskeytysten aiheuttajat muissa verkon osissa, vikataajuus VIKA Tekniset syyt yhteensä Oman verkon vikakeskeytykset Oman verkon suunnitellut keskeytykset YHTEENSÄ Sähköasema kpl/asema Muuntamo kpl/100mp Sähköasema Muuntamo 43% 49% 14% 30% 13% 5% 19% 27% Luonnonilmiöt Tekniset syyt Ulkopuoliset syyt Suunnitellut keskeytykset 12

16 6.2 Asiakkaan keskeytykset Asiakkaan keskeytysaika Asiakkaan keskeytysajan h/a jakauma sijainnin ja keskeytyssyyn suhteen (kph/kp) VIKA Tekniset syyt yhteensä Oman verkon vikakesk. Oman verkon suunn. kesk. YHTEENSÄ Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli Sähköasema Muuntamo pj-verkko as.verkko ? ? ? 0.00? ? Keskeytysajan jakauma vian sijainnin perusteella 94% 1% 0% 1% 1% 3% 0% Avojohto 94% PAS 1% Ilmakaapeli 0% Maakaapeli 1% Sähköasema 1% Muuntamo 3% Pj-verkko 0% Asiakasverkko 0% Eri verkon osien keskeytyksien aiheuttajat keskeytysajan suhteen Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli 90% 2% 6% 67% 20% 6%7% 100% 0% 37% 25% 38% 0% Luonnonilmiöt Tekniset syyt Ulkopuoliset syyt Suunnitellut keskeytykset Sähköasema Muuntamo Pj-verkko Asiakasverkko 54% 7% 8% 20% 5% 25% 0% 0% 31% 50% 13

17 6.2.2 Asiakkaan keskeytysmäärä Asiakkaan keskeytysmäärän kpl/a jakauma sijainnin ja keskeytyssyyn suhteen (kpk/kp) VIKA Tekniset syyt yhteensä Oman verkon vikakesk. Oman verkon suunn. kesk. YHTEENSÄ Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli Sähköasema Muuntamo pj-verkko as.verkko ? ? ? 0.00? ? Keskeytysmäärän jakauma vian sijainnin perusteella 2% 0%2% 4% 87% 5% 0% Avojohto 87% PAS 2% Ilmakaapeli 0% Maakaapeli 2% Sähköasema 4% Muuntamo 5% Pj-verkko 0% Asiakasverkko 0% Eri verkon osien keskeytyksien aiheuttajat keskeytysmäärän suhteen Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli 73% 7% 13% 7% 18% 9%9% 64% 100% 0% 40% 50% 10% 0% Luonnonilmiöt Tekniset syyt Ulkopuoliset syyt Suunnitellut keskeytykset Sähköasema Muuntamo Pj-verkko Asiakasverkko 46% 18% 18% 18% 28% 5% 19% 48% 0% 0% 14

18 7. JÄLLEENKYTKENTÖJEN SELVITTÄMÄT VIAT 7.1 Pika- ja aikajälleenkytkentöjen selvittämät viat kaikista vikakeskeytyksistä PJK:n selvittämät viat AJK:n selvittämät viat Pitkät keskeytykset Maaseutu Taajama City 55% 40% 19% 17% 20% 11% 27% 40% 71% 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% Pitkät keskeytykset AJK:n selvittämät viat PJK:n selvittämät viat 20% 10% 0% Maaseutu Taajama City 7.2 Jälleenkytkentöjen määrät asiakkaalla Jälleenkytkentöjen keskimääräiset määrät asiakkaalla vuodessa kpl/a (kpk/kp) (jälleenkytkentöjen käyttöpaikkamäärät jaettuna ko verkon käyttöpaikkamäärillä) AJK:t PJK:t Maaseutu Taajama City Energialla painotetut jälleenkytkentöjen määrät Energialla painotetut jälleenkytkentöjen määrät asiakkaalla vuodessa kpl/a (E(mp)k/E(tot)) (keskeytyksien muuntopiirienergiat jaettuna ko verkon vuosienergialla) AJK:t PJK:t Maaseutu Taajama City Jälleenkytkentöjen määrät eri tavoin maadoitetuissa verkoissa kpl/100 km AJK:t PJK:t Maasta Osittain Sammutettu yhteensä erotettu sammutettu _

19 8. PIENJÄNNITEVERKON KESKEYTYKSET Pienjänniteverkon keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa kpl/a (kpl/kp) Yhtiökohtaisen pienjänniteverkon maakaapelointiasteen mukaan jaoteltuna Vikakeskeytykset Suunnitellut keskeytykset Yhteensä alle 20 % yli 20 % Yhteensä

20 LIITE 1 KESKEYTYKSIÄ KOSKEVAT TUNNUSLUVUT 1. KÄYTTÖPAIKKOJEN (ASIAKKAIDEN) MÄÄRILLÄ PAINOTETUT LUVUT 1.1 Keskimääräinen keskeytysaika asiakkaalla vuodessa h/a (kph/kp) SAIDI Keskeytyslaji Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yhteensä Rakenneviat Verkonhaltijan toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JAKELUVERKON VIKAKESK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko PITKÄT VIKAKESKEYTYKSET YHT. AJK:t VIKAKESKEYTYKSET YHT. Oman verkon työkeskeytys Syöttävän verkon työkeskeytys Asiakkaan verkon työkeskeytys SUUNNITELLUT KESKEYTYKSET YHT. KAIKKI ILMAN JÄLLEENKYT. KAIKKI KESKEYTYKSET Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä ? ? 0.00? 0.01? 0.00? ? 0.01? ? 0.24? ? ? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00?

21 1.2 Keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa kpl/a (kpk/kp) Keskeytyslaji Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yhteensä Rakenneviat Verkonhaltijan toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JAKELUVERKON VIKAKESK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko PITKÄT VIKAKESKEYTYKSET YHT. AJK:t PJK:t VIKAKESKEYTYKSET YHT. Oman verkon työkeskeytys Syöttävän verkon työkeskeytys Asiakkaan verkon työkeskeytys SUUNNITELLUT KESKEYTYKSET YHT. KAIKKI ILMAN JÄLLEENKYT. KAIKKI KESKEYTYKSET Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä ? ? 0.00? 0.02? 0.00? ? 0.16? ? 0.38? ? ? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00?

22 1.3 Asiakkaan keskeytysten keskipituus h (kph/kpk) Keskeytyslaji Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yhteensä Rakenneviat Verkonhaltijan toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JAKELUVERKON VIKAKESK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko VIKAKESKEYTYKSET YHT. Oman verkon työkeskeytys Syöttävän verkon työkeskeytys Asiakkaan verkon työkeskeytys SUUNNITELLUT KESKEYTYKSET YHT. KAIKKI KESKEYTYKSET Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä _ _ ? _ _ _ _ _ ? 0.00? 1.47? 0.58? ? 0.07? ? 0.49? ? ? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00?

23 1.4 Keskeytyksiä kokonaisjohtopituutta kohti kpl/100km Keskeytyslaji Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yhteensä Rakenneviat Verkonhaltijan toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JAKELUVERKON VIKAKESK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko PITKÄT VIKAKESKEYTYKSET YHT. AJK:t PJK:t VIKAKESKEYTYKSET YHT. Oman verkon työkeskeytys Syöttävän verkon työkeskeytys Asiakkaan verkon työkeskeytys SUUNNITELLUT KESKEYTYKSET YHT. KAIKKI ILMAN JÄLLEENKYT. KAIKKI KESKEYTYKSET Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä ? ? 0.00? 0.60? 0.01? ? 1.17? ? 1.47? ? ? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00?

24 2. ENERGIALLA PAINOTETUT LUVUT 2.1 Energialla painotettu keskeytysaika asiakkaalla vuodessa h/a (E(mp)h/E(tot)) Keskeytyslaji Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yhteensä Rakenneviat Verkonhaltijan toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JAKELUVERKON VIKAKESK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko PITKÄT VIKAKESKEYTYKSET YHT. AJK:t VIKAKESKEYTYKSET YHT. Oman verkon työkeskeytys Syöttävän verkon työkeskeytys Asiakkaan verkon työkeskeytys SUUNNITELLUT KESKEYTYKSET YHT. KAIKKI ILMAN JÄLLEENKYT. KAIKKI KESKEYTYKSET Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä ? ? 0.00? 0.02? 0.00? ? 0.01? ? 0.15? ? ? ? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00?

25 2.2 Energialla painotettu keskeytysten lukumäärä asiakkaalla vuodessa kpl/a (E(mp)k/E(tot)) Keskeytyslaji Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yhteensä Rakenneviat Verkonhaltijan toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JAKELUVERKON VIKAKESK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko PITKÄT VIKAKESKEYTYKSET YHT. AJK:t PJK:t VIKAKESKEYTYKSET YHT. Oman verkon työkeskeytys Syöttävän verkon työkeskeytys Asiakkaan verkon työkeskeytys SUUNNITELLUT KESKEYTYKSET YHT. KAIKKI ILMAN JÄLLEENKYT. KAIKKI KESKEYTYKSET Maaseutu Taajama City Kaikki yhteensä ? ? 0.00? 0.04? 0.00? ? 0.24? ? 0.35? ? ? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00?

26 LIITE 2 KESKEYTYSMÄÄRÄN AIKAJAKAUMA ASIAKKAALLA VUODESSA Luvut eivät sisällä jälleenkytkentöjä. 1. Maaseutujohtolähtöjen keskeytykset kpl/a VIKA Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yht. Rakenneviat Verkonhalt. toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JV VIKAK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko VIKAKESK. YHT. Oman verk. työkesk. Syöttävän verk. työk. Asiakkaan verk. työk. SUUNN. KESK. YHT. KAIKKI KESKEYTYKSET 0-3 min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? Taajamajohtolähtöjen keskeytykset kpl/a VIKA Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yht. Rakenneviat Verkonhalt. toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JV VIKAK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko VIKAKESK. YHT. Oman verk. työkesk. Syöttävän verk. työk. Asiakkaan verk. työk. SUUNN. KESK. YHT. KAIKKI KESKEYTYKSET 0-3 min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? ? 0.07? 0.02? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.22? 0.27? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00?

27 3. Cityjohtolähtöjen keskeytykset kpl/a VIKA Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yht. Rakenneviat Verkonhalt. toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Majour OMAN JV VIKAK. YHT. Muut verkot Oma syöttävä verkko Vieras syöttävä verkko Asiakkaan verkko VIKAKESK. YHT. Oman verk. työkesk. Syöttävän verk. työk. Asiakkaan verk. työk. SUUNN. KESK. YHT. KAIKKI KESKEYTYKSET 0-3 min 3-60 min 1-4 h 4-8 h 8-12 h h 1-3 vrk 3-5 vrk yli 5 vrk ? 0.01? 0.01? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? ? 0.04? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.05? 0.33? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00?

28 LIITE 3 KESKEYTYSTEN VUOSIVAIHTELUT MUUNTOPIIRITUNTEIHIN PERUSTUEN Tilastointimenetelmä on muuttunut vuonna 2005, mistä lähtien mm. olosuhdejaottelu perustuu johtolähdön kaapelointiasteeseen. Tätä ennen olosuhdetarkastelu tapahtui verkonhaltijakohtaisesti. 1. Keskimääräinen häiriökeskeytysaika h/a Luvut perustuvat keskimääräisiin muuntopiiritunteihin. Asiakkaiden keskimääräinen häiriökeskeytysaika (h/a) vuosina h/a Maaseutu vuosi Taajamat 2. Keskimääräinen kokonaiskeskeytysaika h/a sisältäen suunnitellut keskeytykset Luvut perustuvat keskimääräisiin muuntopiiritunteihin. Keskeytyksistä asiakkaille aiheutunut sähkötön aika (h/a) vuosina h/a Maaseutu vuosi Taajamat 25

29 LIITE 4 KESKEYTYSTEN JAKAUTUMINEN VERKON ERI OSIIN SEKÄ KESKEYTYSTEN SYYT Luvut eivät sisällä jälleenkytkentöjä. 1. Keskeytysten aiheuttajat verkon eri osissa Luvut eivät sisällä jälleenkytkentöjä. 1.1 Keskeytysten aiheuttajat erityyppisissä verkoissa, vikataajuus kpl/100km VIKA Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yht. Rakenneviat Verkonhalt. toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Major OMAN JV VIKAK. YHT. OMAN JV SUUNN. YHT. YHTEENSÄ Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli ? ? ? ? 0.00? ? 0.02? 0.06? ? ? 0.17? ? ? 0.00? 0.00? 0.11? Keskeytysten aiheuttajat muissa verkon osissa, vikataajuus VIKA Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yht. Rakenneviat Verkonhalt. toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Major OMAN JV VIKAK. YHT. OMAN JV SUUNN. YHT. YHTEENSÄ Sähköasema kpl/asema Muuntamo kpl/100mp ? ? ? ? ? 0.00?

30 2. Asiakkaiden keskeytyksien jakautuminen vian tai suunnitellun keskeytyksen sijainnin sekä keskeytyssyyn suhteen 2.1 Asiakkaan keskeytysajan h/a jakauma sijainnin ja keskeytyssyyn suhteen (kph/kp) VIKA Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yht. Rakenneviat Verkonhalt. toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Major OMAN JV VIKAK. YHT. OMAN JV SUUNN. YHT. YHTEENSÄ Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli Sähköasema Muuntamo pj-verkko ? ? ? 0.00? ? ? ? ? 0.00? 0.00? ? ? 0.00? 0.00? 0.01? ? ? ? ? ? 0.00? ? ? ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? Asiakkaan keskeytysmäärän kpl/a jakauma sijainnin ja keskeytyssyyn suhteen (kpk/kp) VIKA Tuuli ja myrsky Lumi- ja jääkuorma Ukkonen Muu sää Eläimet Tekniset syyt yht. Rakenneviat Verkonhalt. toiminta Ulkopuolinen Tuntematon Force Major OMAN JV VIKAK. YHT. OMAN JV SUUNN. YHT. YHTEENSÄ Avojohto PAS Ilmakaapeli Maakaapeli Sähköasema Muuntamo pj-verkko ? ? ? 0.00? ? ? ? ? 0.00? 0.00? ? ? 0.00? 0.01? 0.05? ? ? ? ? ? 0.00? ? ? ? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00? 0.00?

KESKEYTYSTILASTO 2014

KESKEYTYSTILASTO 2014 KESKEYTYSTILASTO 2014 (i) ALKUSANAT Vuoden 2014 keskeytystilasto perustuu 69 jakeluverkonhaltijan keskeytystietoihin. Tilasto kattaa 96,7 % Suomen jakeluverkkotoiminnan volyymistä. Tiedot tähän tilastoon

Lisätiedot

KESKEYTYSTILASTO 2011

KESKEYTYSTILASTO 2011 KESKEYTYSTILASTO 2011 (i) ALKUSANAT Vuoden 2011 keskeytystilasto perustuu 74 jakeluverkonhaltijan keskeytystietoihin. Tilasto kattaa 98,6 % Suomen jakeluverkkotoiminnan volyymistä. Tiedot tähän tilastoon

Lisätiedot

KESKEYTYSTILASTO 2010

KESKEYTYSTILASTO 2010 KESKEYTYSTILASTO 2010 (i) ALKUSANAT Vuoden 2010 keskeytystilasto perustuu 79 jakeluverkonhaltijan keskeytystietoihin. Tilasto kattaa 99 % Suomen jakeluverkkotoiminnan volyymistä. Tiedot tähän tilastoon

Lisätiedot

KESKEYTYSTILASTO 2012

KESKEYTYSTILASTO 2012 KESKEYTYSTILASTO 2012 (i) ALKUSANAT Vuoden 2012 keskeytystilasto perustuu 71 jakeluverkonhaltijan keskeytystietoihin. Tilasto kattaa 96,7 % Suomen jakeluverkkotoiminnan volyymistä. Tiedot tähän tilastoon

Lisätiedot

KESKEYTYSTILASTO 2016

KESKEYTYSTILASTO 2016 KESKEYTYSTILASTO 216 (i) ALKUSANAT Keskeytystilastointia uudistettiin perusteellisesti vuoden 21 alusta. Tietojen keruu muuttui käyttöpaikkakohtaiseksi ja aluejako toimitusvarmuusjaon mukaisesti asemakaava-alueeseen

Lisätiedot

KESKEYTYSTILASTO 2018

KESKEYTYSTILASTO 2018 KESKEYTYSTILASTO 218 (i) ALKUSANAT Keskeytystilastointia uudistettiin perusteellisesti vuoden 215 alusta. Tietojen keruu muuttui käyttöpaikkakohtaiseksi ja aluejako toimitusvarmuusjaon mukaisesti asemakaava-alueeseen

Lisätiedot

KESKEYTYSTILASTO 2017

KESKEYTYSTILASTO 2017 KESKEYTYSTILASTO 217 (i) ALKUSANAT Keskeytystilastointia uudistettiin perusteellisesti vuoden 215 alusta. Tietojen keruu muuttui käyttöpaikkakohtaiseksi ja aluejako toimitusvarmuusjaon mukaisesti asemakaava-alueeseen

Lisätiedot

KESKEYTYSTILASTO 2015

KESKEYTYSTILASTO 2015 KESKEYTYSTILASTO 215 (i) ALKUSANAT Keskeytystilastointia uudistettiin perusteellisesti vuoden 215 alusta. Tietojen keruu muuttui käyttöpaikkakohtaiseksi ja aluejako toimitusvarmuusjaon mukaisesti asemakaava-alueeseen

Lisätiedot

Mediatapaaminen. Veli-Pekka Saajo Verkot

Mediatapaaminen. Veli-Pekka Saajo Verkot Mediatapaaminen Veli-Pekka Saajo 16.2.2017 Verkot Energiaviraston toimivalta ja siirtohinnoittelun kohtuullisuus Riippumaton kansallinen sääntelyviranomainen Toimivalta määritelty sähkömarkkinalainsäädännössä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VALVONTAMENETELMIEN SUUNTAVIIVOIKSI VUOSILLE 2012-2015

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VALVONTAMENETELMIEN SUUNTAVIIVOIKSI VUOSILLE 2012-2015 dnro 945/430/2010 837/430/2010 14.1.2011 LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VALVONTAMENETELMIEN SUUNTAVIIVOIKSI VUOSILLE 2012-2015 Energiamarkkinavirasto on laatinut luonnokset sähköverkonhaltijoiden

Lisätiedot

Rovaniemen Energia konserni. Kaupunginvaltuusto

Rovaniemen Energia konserni. Kaupunginvaltuusto Rovaniemen Energia konserni - matalat tariffit Asiakkaille, osingot ja korot Omistajalle, uusiutuvan energian käytön lisääminen, henkilöstöresurssien kehittäminen ja investointien valmistelu Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Säävarma sähkönjakeluverkko Prof. Jarmo Partanen 040-5066564, jarmo.partanen@lut.fi

Säävarma sähkönjakeluverkko Prof. Jarmo Partanen 040-5066564, jarmo.partanen@lut.fi Säävarma sähkönjakeluverkko Prof. Jarmo Partanen 040-5066564, jarmo.partanen@lut.fi Säävarma sähkönjakeluverkko Säävarmassa sähkönjakeluverkossa sääilmiöt eivät aiheuta useita samanaikaisia vikoja Maakaapeli

Lisätiedot

Säävarma sähkönjakeluverkko Verkostomessut 30.1.2013,Tampere Prof. Jarmo Partanen 040-5066564, jarmo.partanen@lut.fi

Säävarma sähkönjakeluverkko Verkostomessut 30.1.2013,Tampere Prof. Jarmo Partanen 040-5066564, jarmo.partanen@lut.fi Säävarma sähkönjakeluverkko Verkostomessut 30.1.2013,Tampere Prof. Jarmo Partanen 040-5066564, jarmo.partanen@lut.fi Säävarma sähkönjakeluverkko Säävarmassa sähkönjakeluverkossa sääilmiöt eivät aiheuta

Lisätiedot

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta Lapin liiton valtuustoseminaari 20.5.2010 Maira Kettunen Fennovoima Oy Fennovoiman kaksi suoraa osakasta Suomalainen enemmistöomistus turvattu osakassopimuksin 48 paikallista energiayhtiötä 15 teollisuuden

Lisätiedot

Paikallisvoima ry:n lausunto datahub-projektin prosessi- ja tietomallikokonaisuuden määrittelydokumentaatiosta sekä teknisestä dokumentaatiosta

Paikallisvoima ry:n lausunto datahub-projektin prosessi- ja tietomallikokonaisuuden määrittelydokumentaatiosta sekä teknisestä dokumentaatiosta Fingrid Oyj Datahub datahub@fingrid.fi LAUSUNTO 19.2.2016 Viite: Kommentointipyyntönne 21.12.2015 ja 29.1.2016 Paikallisvoima ry:n lausunto datahub-projektin prosessi- ja tietomallikokonaisuuden määrittelydokumentaatiosta

Lisätiedot

Paikallisvoima ry:n lausunto: Selvitys vähittäismarkkinoiden tulevaisuuden tiedonvaihtoratkaisuista

Paikallisvoima ry:n lausunto: Selvitys vähittäismarkkinoiden tulevaisuuden tiedonvaihtoratkaisuista Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi LAUSUNTO 6.2.2015 Viite: TEM/2557/00.06.02/2014 Paikallisvoima ry:n lausunto: Selvitys vähittäismarkkinoiden tulevaisuuden tiedonvaihtoratkaisuista Paikallisvoima

Lisätiedot

Sähköä koko Suomelle. Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle. Antti Vilkuna

Sähköä koko Suomelle. Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle. Antti Vilkuna Sähköä koko Suomelle Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle Antti Vilkuna Hankkeessa yhdistyvät suomalaisen yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja kotitalouksien tarpeet Fennovoima Mikä?

Lisätiedot

Määräysluonnos sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta

Määräysluonnos sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Määräysluonnos 1 (17) Määräysluonnos sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Luonnos, Helsingissä Energiavirasto on määrännyt sähkömarkkinalain (588/2013) 27 :n 3 momentin nojalla:

Lisätiedot

Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen

Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen ATS:n seminaari, Helsinki Pekka Ottavainen Toimitusjohtaja Voimaosakeyhtiö SF Fennovoima teollisuuden tukijalkana Kaksi vaihtoehtoa paikkakunnaksi Hankkeen aikataulu 2

Lisätiedot

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikon opetuspakettien tukijayhtiöt ja yhteyshenkilöt 2014

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikon opetuspakettien tukijayhtiöt ja yhteyshenkilöt 2014 Tokaluokkalaisten energiansäästöviikon opetuspakettien tukijayhtiöt ja yhteyshenkilöt 2014 Alajärven Sähkö Oy, Kauppakatu 1, 62900 Alajärvi Raimo Koskela, p. 06-557 7470, raimo.koskela@alajarvensahko.fi

Lisätiedot

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2012

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2012 Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2012 Alajärven Sähkö Oy Raimo Koskela Kauppakatu 1, 62900 Alajärvi p. 06 557 7470 raimo.koskela@alajarvensahko.fi Haminan Energia Tiiti Saarelainen Reutsinkatu 12,

Lisätiedot

Paikallisvoima ry:n kanta uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta

Paikallisvoima ry:n kanta uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta Työ- ja elinkeinoministeriö LAUSUNTO Energiaosasto PL 32 00023 Valtioneuvosto 13.6.2011 Viite: TEM/2932/03.01.01/2011 Paikallisvoima ry:n kanta uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun

Lisätiedot

Sähköverkkoyhtiöiden valokuituinvestoinnit Ruotsissa. Loppuraportti 10.12.2015

Sähköverkkoyhtiöiden valokuituinvestoinnit Ruotsissa. Loppuraportti 10.12.2015 Sähköverkkyhtiöiden valkuituinvestinnit Rutsissa Lppuraprtti 10.12.2015 Selvityksen tteuttaminen Selvitystyön rutsin suudesta n erillinen englanninkielinen kalvsarja Electrical and fiber netwrks fr husehld

Lisätiedot

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2013

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2013 Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2013 Alajärven Sähkö Oy Raimo Koskela Kauppakatu 1, 62900 Alajärvi p. 06-557 7470 raimo.koskela@alajarvensahko.fi Energiapolar Oy Päivi Alaoja, Susanne Martin PL 8013

Lisätiedot

Kaukolämmön keskeytystilasto 2016

Kaukolämmön keskeytystilasto 2016 Kaukolämmön keskeytystilasto 6 Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 6 Energiateollisuus ry 7 Energiateollisuus ry Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 6 Sisältö Teksti Yleistä Kerättävät tiedot

Lisätiedot

Määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta

Määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Määräys 1 (17) Määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Helsingissä 20.1.2017 Energiavirasto on määrännyt sähkömarkkinalain (588/2013) 27 :n 3 momentin nojalla: Tätä määräystä

Lisätiedot

Kaukolämmön keskeytystilasto 2017

Kaukolämmön keskeytystilasto 2017 Kaukolämmön keskeytystilasto 7 Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 7 Energiateollisuus ry 8 Energiateollisuus ry Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 7 Sisältö Teksti Yleistä Kerättävät tiedot

Lisätiedot

Kehittämissuunnitelmista toteutukseen

Kehittämissuunnitelmista toteutukseen Kehittämissuunnitelmista toteutukseen Verkostomessut, Tampere Miljardi-investoinnit sähköverkkoon -seminaari Johtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 28.1.2015 Yleistä sähkönjakeluverkon kehittämisestä Sähkön

Lisätiedot

Kaukolämmön keskeytystilasto 2015

Kaukolämmön keskeytystilasto 2015 Kaukolämmön keskeytystilasto 5 Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 5 Energiateollisuus ry 6 Energiateollisuus ry Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 5 Sisältö Teksti Yleistä Kerättävät tiedot

Lisätiedot

Kaukolämmön keskeytystilasto 2014

Kaukolämmön keskeytystilasto 2014 Kaukolämmön keskeytystilasto 4 Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 4 Energiateollisuus ry 5 Energiateollisuus ry Kaukolämpö Kaukolämmön keskeytystilasto 4 Sisältö Teksti Yleistä Kerättävät tiedot

Lisätiedot

Energiayhtiöt Tehty

Energiayhtiöt Tehty Energiayhtiöt Tehty 20102015 Analyysit perustuvat yksinomaan yritysten julkistamiin tilinpäätöstietoihin Balance Consulting vastaa Yritystutkimus ry:n ohjeiden mukaan tehdyistä oikaisuista ja tilinpäätösanalyysista

Lisätiedot

Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus

Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus 26.11.2003 Professori Jarmo Partanen Lappeenrannan teknillinen yliopisto 1 Skandinaavinen sähkömarkkina-alue Pohjoismaat on yksi yhteiskäyttöalue: energian

Lisätiedot

Määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta

Määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Määräys 1 (16) Määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Helsingissä 30.11.2015 Energiavirasto on määrännyt sähkömarkkinalain (588/2013) 27 :n 3 momentin nojalla: Tätä määräystä

Lisätiedot

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011 Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011 Alajärven Sähkö Oy Raimo Koskela Kauppakatu 1, 62900 Alajärvi p. 06 557 7470 raimo.koskela@alajarvensahko.fi Energiapolar Oy Päivi Alaoja, Susanne Martin PL 8013

Lisätiedot

BL20A0700 Sähköverkkotekniikan peruskurssi

BL20A0700 Sähköverkkotekniikan peruskurssi BL20A0700 Sähköverkkotekniikan peruskurssi Sähkönlaatu Sähkön toimituksen laatu Sähkön laatu Sähkön toimittamiseen liittyvien palvelujen laatu, informaatio asiakkaille Jännitteen laatu Verkon käyttövarmuus,

Lisätiedot

Uuden ydinvoimalan rakentaminen Pohjois-Suomeen

Uuden ydinvoimalan rakentaminen Pohjois-Suomeen Uuden ydinvoimalan rakentaminen Pohjois-Suomeen Maarakennuspäivä 2011 6.10.2011, Finlandia-talo Juha Matikainen Suunnittelupäällikkö Sähköä koko Suomelle Sijoituspaikan valinta Toteutus ja suomalainen

Lisätiedot

BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka

BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka BL0A0500 Sähkönjakelutekniikka Jakeluverkkojen tekninen laskenta Sähköjohdot - sähkönjakelujohtojen ominaisarvoja Johto r [ohm/km] x [ohm/km] Jännite [kv] Oikosulkukestoisuus Kuormitettavuus [A] Jäähtymisaikavakio

Lisätiedot

Sähkön siirron hinnoittelu

Sähkön siirron hinnoittelu Sähkön siirron hinnoittelu Kenneth Hänninen Energiateollisuus ry kenneth.hanninen@energia.fi www.energia.fi Puh. 09 5305 2501 GSM 050 3202439 Suomessa toimii 80 verkkoyhtiötä hyvin erilaisissa olosuhteissa

Lisätiedot

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011

Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011 Energiayhtiöiden yhteystietoluettelo 2011 Alajärven Sähkö Oy Raimo Koskela Kauppakatu 1, 62900 Alajärvi p. 06-557 7470 raimo.koskela@alajarvensahko.fi Energiapolar Oy Päivi Alaoja, Susanne Martin PL 8013

Lisätiedot

Lausunto Energiamarkkinaviraston luonnoksesta sähköverkkotoiminnan tunnuslukuja koskevaksi määräykseksi

Lausunto Energiamarkkinaviraston luonnoksesta sähköverkkotoiminnan tunnuslukuja koskevaksi määräykseksi SÄHKÖVERKKO LAUSUNTO 1(5) Tuomas Maasalo 14.12.2011 Energiamarkkinavirasto virasto@emvi.fi Viite: Lausuntopyyntö 25.11.2011 dnro 963/002/2011 Lausunto Energiamarkkinaviraston luonnoksesta sähköverkkotoiminnan

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla

Lisätiedot

OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS. Tiivistelmämuistio MUISTIO 1 (2) 2013-09-09

OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS. Tiivistelmämuistio MUISTIO 1 (2) 2013-09-09 MUISTIO 1 (2) 2013-09-09 OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS Tiivistelmämuistio Fennovoima Oy:n johdon esitykseen perustuen yhtiön hallitus on päättänyt aloittaa prosessin, joka tähtää investointipäätökseen Hanhikivi

Lisätiedot

TTY Sähkövoimatekniikka

TTY Sähkövoimatekniikka Käyttöohje InterruptionManager ohjelmaan 29.9.2006 Versio 3.0.0 Kimmo Kivikko Sisällys Sisällys...2 1 Yleistä...3 2 Sovelluksen asennus...3 3 Sovelluksen käyttöönotto...4 4 Sovelluksen käyttö...8 4.1 Uuden

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Imatran Seudun Sähkönsiirto Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Tunturiverkko Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015 päättyvällä

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: PKS Sähkönsiirto Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

Määräys. sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011

Määräys. sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 dnro 963/002/2011 Määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 Energiamarkkinavirasto on määrännyt 17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun

Lisätiedot

EQL sähkön laadun hallinta sähkönjakeluverkoille

EQL sähkön laadun hallinta sähkönjakeluverkoille EQL sähkön laadun hallinta sähkönjakeluverkoille Seppo Vehviläinen Tekninen johtaja, MX Electrix Oy seppo.vehvilainen@electrix.fi puh. +358 3 5784847 gsm, +358 405 797844 www.electrix.fi Anssi Seppälä

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Valkeakosken Energia Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Rantakairan Sähkö Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Rovakaira Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015 päättyvällä

Lisätiedot

Lausunto tuottavuuskehityksen huomioivasta alan yleisestä tehostamistavoitteesta. Mikko Syrjänen Gaia Consulting Oy

Lausunto tuottavuuskehityksen huomioivasta alan yleisestä tehostamistavoitteesta. Mikko Syrjänen Gaia Consulting Oy Lausunto tuottavuuskehityksen huomioivasta alan yleisestä tehostamistavoitteesta Mikko Syrjänen Gaia Consulting Oy 9.2.2007 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 KÄYTETYT TUOTTAVUUDEN ARVIOINNIN MENETELMÄT...

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Vimpelin Voima Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015 päättyvällä

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Alajärven Sähkö Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015 päättyvällä

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Nurmijärven Sähköverkko Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

MUUTA SÄHKÖVERKKOTOIMINTAA KUIN JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET

MUUTA SÄHKÖVERKKOTOIMINTAA KUIN JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET 590 Liite 2 MUUTA SÄHKÖVERKKOTOIMINTAA KUIN JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET Muun sähköverkkotoiminnan laajuus ja luonne (1) Siirrettynä luovutettu sähköenergia

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Järvi-Suomen Energia Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Savon Voima Verkko Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Forssan Verkkopalvelut Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

Hanhikivi 1 - Energiaa Pohjois-Suomeen

Hanhikivi 1 - Energiaa Pohjois-Suomeen Hanhikivi 1 - Energiaa Pohjois-Suomeen Enterprise Forum 1/2012 Oulun Yliopisto Minttu Hietamäki Ydintekniikka-asiantuntija Fennovoima teollisuuden tukijalkana Ydinvoima meillä ja maailmalla Ydinvoimala

Lisätiedot

Sähköenergiatekniikka

Sähköenergiatekniikka Sähköenergiatekniikka Luento 13 Sähkön laatu Matti Lehtonen Jännitteen laatu (EN 50160 Standardi) taajuus jännitetason vaihtelut nopeat jännitemuutokset harmoniset yliaaltojännitteet epäsymmetria signaalijännitteet

Lisätiedot

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN

Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Koillis-Lapin Sähkö Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja 31.12.2015

Lisätiedot

Määräys. sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014

Määräys. sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014 1/3 dnro 823/002/2013 Määräys sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014 Energiavirasto on määrännyt 9 päivänä elokuuta 2013 annetun sähkömarkkinalain (588/2013)

Lisätiedot

Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet

Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet Muun sähköverkkotoiminnan laajuus ja luonne (1) Verkkoon vastaanotetun sähköenergian määrä, GWh Maan sisäiset liityntäpisteet, GWh vuoden aikana

Lisätiedot

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet Kemi Minna Palosaari Fennovoima teollisuuden tukijalkana Hankkeen eteneminen Työmarkkinakäytännöt ja yhteistyö viranomaisten kanssa Rekrytointi, koulutus ja kehittäminen

Lisätiedot

Sähkökatkot tuleeko yllätyksenä?

Sähkökatkot tuleeko yllätyksenä? Sähkökatkot tuleeko yllätyksenä? y 11.11.2010 Paula Ala-Nojonen, E.ON Kainuun Sähköverkko Oy Esityksen sisältö Taustaa verkkoyhtiöstämme sekä sähköverkkotoimialasta Suomessa Sähkön merkitys yhteiskunnalle

Lisätiedot

Hankkeen tilannekatsaus ja ydinvoimala mahdollisuutena alueelle

Hankkeen tilannekatsaus ja ydinvoimala mahdollisuutena alueelle Hankkeen tilannekatsaus ja ydinvoimala mahdollisuutena alueelle 4.3.2011 Heli Haikola Aluekoordinaattori Suomelle tärkeä osakaskunta Yhteensä 70 osakasta, käyttävät 30 % Suomen sähköstä AGA Alajärven Sähkö

Lisätiedot

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet. Timo Kallio Rakentamisjohtaja

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet. Timo Kallio Rakentamisjohtaja Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet Timo Kallio Rakentamisjohtaja Fennovoima teollisuuden tukijalkana Ydinvoima meillä ja maailmalla Hankkeen eteneminen Hankkeen vaikutukset Suomelle tärkeä osakaskunta Yhteensä

Lisätiedot

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 viite: EMV määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta 21.12.2011. Yhtiön nimi Fingrid Oyj Sähkön kantaverkkotoiminnan laajuus

Lisätiedot

JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET

JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET 585 Liite 1 JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET Jakeluverkkotoiminnan laajuus ja luonne (1) Siirretty sähköenergia kyseisen verkon alueella, GWh 0,4 kv:n verkko,

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Sähkökaapelit ja kaivutyöt Helen Sähköverkko Oy

Sähkökaapelit ja kaivutyöt Helen Sähköverkko Oy Sähkökaapelit ja kaivutyöt Helen Sähköverkko Oy KOULUTUKSEN TARKOITUS Työturvallisuus Yhteinen turvallinen työmaa https://www.helensahkoverkko.fi/turvaohjeet Verkko-omaisuuden hallinta Suuresta omaisuusmassasta

Lisätiedot

Janne Lehtosaari SÄHKÖNJAKELUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN SUUNNITTELUKRITEERIEN TARKENTAMINEN

Janne Lehtosaari SÄHKÖNJAKELUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN SUUNNITTELUKRITEERIEN TARKENTAMINEN Janne Lehtosaari SÄHKÖNJAKELUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN SUUNNITTELUKRITEERIEN TARKENTAMINEN SÄHKÖNJAKELUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN SUUNNITTELUKRITEERIEN TARKENTAMINEN Janne Lehtosaari Opinnäytetyö

Lisätiedot

Tele-sähköprojekti - case

Tele-sähköprojekti - case Tele-sähköprojekti - case 7.11.2007 Paula Ala-Nojonen Kainuun Sähköverkko Oy Esityksen sisältö Lyhyesti yhtiöstämme Muutamia tietoja verkostamme ja toimintaympäristöstämme Miten olemme lähteneet purkamaan

Lisätiedot

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä 13.4.2015

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä 13.4.2015 SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE Otaniemessä 13.4.2015 Sisältö Yritystietoa Helen Oy Helen Sähköverkko Oy Sähkö tuotteena Sähkön siirto Sähkön myynti Sähkönjakelujärjestelmän perusrakenteita Sähkövoimajärjestelmät

Lisätiedot

4 Suomen sähköjärjestelmä

4 Suomen sähköjärjestelmä 4 Suomen sähköjärjestelmä Suomen sähköjärjestelmä koostuu voimalaitoksista, siirto- ja jakeluverkoista sekä sähkön kulutuslaitteista. Suomen sähköjärjestelmä on osa yhteispohjoismaista Nordel-järjestelmää,

Lisätiedot

Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi. Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy

Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi. Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy 1 Nivoksen jakeluverkkoon liitetyt järjestelmät 2012 2013 2014 2015 2016 2 Verkkoon liitetty aurinkosähkö (nimellisteho

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta / HE 50/2017. PKS Sähkönsiirto Oy Arto Gylén

Eduskunnan talousvaliokunta / HE 50/2017. PKS Sähkönsiirto Oy Arto Gylén Eduskunnan talousvaliokunta 13.6.2017 / HE 50/2017 PKS Sähkönsiirto Oy Arto Gylén 1 PKS Sähkönsiirto Oy vuonna 2016 Liikevaihto (siirtomaksut) 49 milj. Investoinnit 28 milj. Asiakkaita 88 500 Verkostopituus

Lisätiedot

Energiatehokkuudella hoitovastikkeet kuriin

Energiatehokkuudella hoitovastikkeet kuriin Energiatehokkuudella hoitovastikkeet kuriin Selvitys kaukolämmön hintakehityksestä ja saavutettuja asiakastuloksia Lohjan alueen taloyhtiöissä. Lohja Kiinteistöjen kustannukset, palkat ja hinnat 2010-2014

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Sähkötekniikan osasto Sähkömarkkinoiden opintosuunta

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Sähkötekniikan osasto Sähkömarkkinoiden opintosuunta LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Sähkötekniikan osasto Sähkömarkkinoiden opintosuunta http://www.lut.fi/fi/technology/electrical_engineering/ DIPLOMITYÖ SÄHKÖNJAKELUVERKON KÄYTTÖVARMUUDEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

Käyttöhäiriöt Verkkotoimikunta / Arto Pahkin

Käyttöhäiriöt Verkkotoimikunta / Arto Pahkin Käyttöhäiriöt 2017 Verkkotoimikunta / Arto Pahkin 14.3.2018 Siirtovarmuus (+VOSE) 100,0000 % 99,9999 % 99,9998 % 99,9997 % 99,9996 % 99,9995 % 99,9994 % 99,9993 % 99,9992 % 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Relion. Suojaus- ja automaatioreferenssi Verkostoautomaatiolla parempaa sähkönjakeluverkon toimitusvarmuutta

Relion. Suojaus- ja automaatioreferenssi Verkostoautomaatiolla parempaa sähkönjakeluverkon toimitusvarmuutta Relion Suojaus- ja automaatioreferenssi Verkostoautomaatiolla parempaa sähkönjakeluverkon toimitusvarmuutta Verkosto-automaatiolla parempaa sähkönjakeluverkon toimitusvarmuutta Savon Voima Verkko Oy ottaa

Lisätiedot

KÄYTTÖTOIMINNAN RAPOR- TOINNIN KEHITTÄMINEN

KÄYTTÖTOIMINNAN RAPOR- TOINNIN KEHITTÄMINEN KÄYTTÖTOIMINNAN RAPOR- TOINNIN KEHITTÄMINEN Mikaela Levo Opinnäytetyö Maaliskuu 2015 Sähkötekniikka Sähkövoimatekniikka TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Sähkötekniikan koulutusohjelma Sähkövoimatekniikka

Lisätiedot

KAUKO-OHJATTAVIEN EROTTIMIEN JA VERKKOKATKAISIJOIDEN HYÖ- DYNTÄMINEN HIIRIKOSKEN ENER- GIA OY:N VERKOSSA

KAUKO-OHJATTAVIEN EROTTIMIEN JA VERKKOKATKAISIJOIDEN HYÖ- DYNTÄMINEN HIIRIKOSKEN ENER- GIA OY:N VERKOSSA Timo Antero Erkkilä KAUKO-OHJATTAVIEN EROTTIMIEN JA VERKKOKATKAISIJOIDEN HYÖ- DYNTÄMINEN HIIRIKOSKEN ENER- GIA OY:N VERKOSSA Tekniikka ja liikenne 2011 ALKUSANAT 2 Tämä opinnäytetyö on tehty Hiirikosken

Lisätiedot

Asiakasverkkojen loistehon kompensointi Verkkotoimikunta Jussi Antikainen

Asiakasverkkojen loistehon kompensointi Verkkotoimikunta Jussi Antikainen Asiakasverkkojen loistehon kompensointi 2.12.1015 Verkkotoimikunta Jussi Antikainen Savon Voima Verkko Oy Sähköverkko 110 kv -verkko 503 km 45 kv -verkko 126,9 km 110/20 kv -sähköasema 37 kpl 45/20 kv

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Energiateollisuus ry Kaukolämmön hinta

Energiateollisuus ry Kaukolämmön hinta Energiateollisuus ry 17.9.2018 Kaukolämmön hinta 1.7.2018 Kaukolämmön energia- ja tehomaksut; uudet asuinrakennukset - tyyppirakennukset Hinnat sisältävät kaikki kaukolämpömaksuihin sisältyvät verot. Huom!

Lisätiedot

Määräys maakaasuverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta

Määräys maakaasuverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Määräys 1 (9) Määräys maakaasuverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta Helsingissä 30.11.2015 Energiavirasto on määrännyt maakaasumarkkinalain (508/2000) 7 :n 2 momentin nojalla: Tätä määräystä

Lisätiedot

Elenia Oy Sujuvaa sähköverkon vikapalvelua

Elenia Oy Sujuvaa sähköverkon vikapalvelua Elenia Oy Sujuvaa sähköverkon vikapalvelua Turo Ihonen, Käyttöpäällikkö Kuuleeko kansalainen? Seminaari myrskytiedottamisen kehittämiseksi 11.9.2013 Tampere Sähköverkko Suomessa Tuotantoyhtiöt Fingrid

Lisätiedot

KUHMALAHDEN ALUEEN SÄHKÖNJAKELUN TOIMITUSVARMUUDEN PARANTAMINEN

KUHMALAHDEN ALUEEN SÄHKÖNJAKELUN TOIMITUSVARMUUDEN PARANTAMINEN Sähkötekniikan koulutusohjelma Opinnäytetyö KUHMALAHDEN ALUEEN SÄHKÖNJAKELUN TOIMITUSVARMUUDEN PARANTAMINEN Työn ohjaaja Työn teettäjä Tampere 2007 Tekn. lis. Seppo Janhonen Vattenfall Verkko Oy, valvojana

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka

BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka Maasulkusuojaus Jarmo Partanen Maasulku Keskijänniteverkko on Suomessa joko maasta erotettu tai sammutuskuristimen kautta maadoitettu. pieni virta Oikosulku, suuri virta

Lisätiedot

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä

SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE Otaniemessä 11.4.2016 Sisältö Yritystietoa Helen Oy Helen Sähköverkko Oy Sähkö tuotteena Sähkön siirto Sähkön myynti Sähkönjakelujärjestelmän perusrakenteita Sähkövoimajärjestelmät

Lisätiedot

Sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantamiseen sekä sähkökatkojen vaikutusten lieventämiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutusten arviointi

Sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantamiseen sekä sähkökatkojen vaikutusten lieventämiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutusten arviointi TUTKIMUSRAPORTTI 28.6.2012 Sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantamiseen sekä sähkökatkojen vaikutusten lieventämiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutusten arviointi Vaikutusarvioselvitys TEM:n muistiossa

Lisätiedot

HYRIA KOULUTUS OY. - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos. Hyvinkään kauppaoppilaitos

HYRIA KOULUTUS OY. - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos. Hyvinkään kauppaoppilaitos HYRIA KOULUTUS OY HYRIA KOULUTUS OY - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos Hyvinkään kauppaoppilaitos Hyvinkään taidekoulu Hyvinkään terveydenhuolto-oppilaitos

Lisätiedot

Sähkönjakeluverkon vikakeskeytyksien analysointi ja kunnossapidon kehittäminen

Sähkönjakeluverkon vikakeskeytyksien analysointi ja kunnossapidon kehittäminen Mikko Lötjönen Sähkönjakeluverkon vikakeskeytyksien analysointi ja kunnossapidon kehittäminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Sähkötekniikan koulutusohjelma Insinöörityö 5.5.2017 Tiivistelmä

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 0786-4787. Sky-kansio 7/2

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 0786-4787. Sky-kansio 7/2 Kaukoläpöjohtotilasto 2001 Suoen Kaukoläpö ry 2002 ISSN 0786-4787 Sky-kansio 7/2 Kaukoläpöjohtotilasto 2001 SISÄLTÖ Sivu 1. YHTEENVETO KAUKOLÄMPÖJOHTOJEN KEHITYKSESTÄ...1 1.1 Johtorakenne...2 1.2 Johtojen

Lisätiedot

Myrskyistä saatu ja myös otettu oppia

Myrskyistä saatu ja myös otettu oppia Myrskyistä saatu ja myös otettu oppia Mäntsälän Sähkö Oy Esa Muukka, ET:n Työmarkkinaseminaari 20. 21.9.2012 Julkinen keskustelu mediassa: Asetelmasta Makaamme monopolin suojassa emmekä tee mitään. Fakta:

Lisätiedot