LAUSUNTO Oikeusministeriölle OM 15/41/2009 OM041:00/2009 VELKAJÄRJESTELYN UUDISTAMINEN

Transkriptio

1 Oikeusministeriölle OM 15/41/2009 OM041:00/2009 VELKAJÄRJESTELYN UUDISTAMINEN Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntoa velkajärjestelytyöryhmän mietinnöstä Velkajärjestelyn uudistaminen (Mietintöjä ja lausuntoja 11/2011). Finanssialan Keskusliitto (FK) esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavan. 1. Yleistä Velkajärjestelytyöryhmän mietinnössä esitetään yksityishenkilön velkajärjestelyn perusteellista uudistamista. Työryhmä otti tehtäväkseen arvioida uudelleen koko velkajärjestelylain sisällön. FK:n edustaja oli työryhmässä mukana, ja FK liitti mietintöön eriävän mielipiteensä. Nyt kun mietintöä on ollut mahdollisuus tarkastella kokonaisuutena, on todettava, että työryhmän käytettävissä oleva aika ei ollut riittävä tehtävän laajuuteen nähden. Suuri osa ehdotuksista jäi liian pintapuolisen pohdinnan varaan, joten on tärkeää, että jatkovalmistelulle varataan riittävästi resursseja. Sidosryhmien kuulemiselle on myös jatkovalmistelun yhteydessä varattava mahdollisuus. FK pitää yleisesti ottaen kannatettavana esimerkiksi ehdotusta, jonka mukaan maksuohjelma joustaa suoraan tulojen muuttuessa, koska samalla vältetään erilliset maksuvaran tarkistukset ja lisätilitykset. Ehdotettu ulosoton roolin kasvattaminen on myös kannatettava uudistus. Maksujen maksaminen yhteen paikkaan ja maksujen seuranta keskitetysti helpottaa sekä velallisen että velkojien työtä. Velallisen maksuvelvollisuuden määritteleminen on kuitenkin ehdotuksen mukaan yhä varsin monimutkaista, vaikka tavoitteena oli yksinkertaistaa menettelyä. Ehdotuksessa lasketaan paljon velallisen omaehtoisen aktiivisuuden ja velkaneuvonnan tuen varaan. Sinänsä pidämme erittäin hyvänä velkaneuvonnan roolin kasvattamista siten, että velallista tuetaan pitkäjänteisesti ja avustetaan nykyistä enemmän taloussuunnittelussa. Jos selvittäjiä ei enää nykyiseen tapaan käytetä, on kuitenkin vaarana, että maksuohjelman sisällön vahvistaminen lisää tuomioistuinten työtä nykyisestä. Se, että tuomioistuimiin saadaan eri osapuolten edut tasapuolisesti huomioon ottavia maksuohjelmaehdotuksia, edellyttää velkaneuvojien roolin kehittymistä puolueettomampaan suuntaan. Muussa tapauksessa velkojien tarve lausua ehdotuksen sisällöstä ja ehdottaa siihen muutoksia saattaa kasvaa, mikä lisää kaikkien osapuolten työtä. FK:n näkemyksen mukaan velkaongelmien hoitamisessa painopisteen tulisi olla ennaltaehkäisyssä. Velkajärjestelytyöryhmän tarpeita varten tehtiin Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa tutkimus, 1

2 joka osoittaa, että monet velkajärjestelyn jo aiemmin läpikäyneet ovat joutuneet uudelleen velkaongelmiin. Velkajärjestely on kuitenkin tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi, joka on käytettävissä kerran elämässä. Velalliselle tehtävä taloudenhallintaa koskeva suunnitelma ja muut ohjaavat toimet ovat ensiarvoisen tärkeitä velkaongelmien ehkäisemisessä, eikä maksuvelvollisuuden yhä voimakkaampaa jälkikäteistä järjestelemistä tai sen poistamista kokonaan voida pitää tavoitteen kannalta ensisijaisena, oikein kohdennettuna keinona. Ehdotettujen uudistusten edellytyksenä on, että talous- ja velkaneuvontaan, ulosottotoimeen ja tuomioistuimiin turvataan riittävät resurssit ehdotuksen toteuttamista varten. 2. Velkajärjestelyyn kuuluvat velat Velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen määrittely pohjautuu ehdotuksessa uuteen systematiikkaan. Laissa ei enää nykyiseen tapaan määriteltäisi yläkäsitteenä velkajärjestelyn piiriin kuuluvaa velkaa, johon myös vakuusvelka kuuluu (VJL k ja 5 k). Ehdotetun 2 :n 3 kohdassa määritellään velkajärjestelyvelka, joka sanamuotonsa mukaan vaikuttaa vastaavanlaiselta yläkäsitteeltä, mutta johon ei kuitenkaan nimenomaisesti sisällytetä vakuusvelkaa. Velkajärjestelyvelka näyttää näin ollen vastaavan nykyistä vakiintunutta tavallisen velan käsitettä. Vakuusvelka on erikseen määritelty pykälän 6 kohdassa ilman, että vakuusvelan suhteesta velkajärjestelyyn samalla säädettäisiin. Ehdotetun 10.1 :n mukaan maksuohjelmaan kuuluu vakuusvelkojan saatavasta se osa, joka ylittää vakuusesineen arvon velkajärjestelymenettelyn alkamishetkellä. Tätä vakuudetonta osaa pidetään näin ollen velkajärjestelyvelkana. Vakuuden kattama osa sen sijaan ei kuulu maksuohjelmaan. Perustelujen mukaan lähtökohtana on, ettei vakuusvelkaa järjestellä siltä osin kuin vakuus kattaa velkojan saatavan. Asunnon säilyttämistilanteessa vakuusvelan maksuaikataula voidaan kuitenkin ehdotetun 41.1 :n mukaan muuttaa ja erääntynyttä viivästyskorko alentaa tai poistaa se kokonaan. Vaikkei vakuusvelka kuulu maksuohjelmaan, siihen kohdistetaan maksuohjelmassa järjestelytoimia. Ehdotetun 44 :n mukaan velkajärjestelyn piiriin voitaisiin tietyin edellytyksin hyväksyä yksityisen ammatin- tai elinkeinonharjoittajan yritysvelkoja. Tällaisten yritystoimintaan liittyvien velkojen vakuutena voi olla yrityskiinnitys. Tältäkään osin vakuusvelka ei ehdotuksen mukaan kuuluisi maksuohjelmaan. FK pitää sinänsä kannatettavana yrityskiinnityksellä turvatun velan jättämistä pois velkajärjestelyn piiristä. Muu ratkaisu johtaisi sekavaan lopputulokseen. Jatkovalmistelussa lienee kuitenkin yleisesti ottaen aiheellista pohtia, minkälaisia eroja eri maksukyvyttömyysmenettelyjen välille on syytä rakentaa, ja mitä vaikutuksia tällaisilla eroilla on esimerkiksi siihen, mihin maksukyvyttömyysmenettelyyn yrittäjävelallinen hakeutuu. Vakuusvelkaa koskevaa sääntelyehdotusta voidaan pitää jossain määrin epäjohdonmukaisena ja selkeyttämistä kaipaavana. Erityisesti järjestellyn, asuntovakuudellisen velan perinnän kannalta olisi tarpeen täsmentää, tuleeko velalliselle vahvistettu maksuohjelma vakuusvelan aikaisempien ehtojen sijaan. Käytännössä kysymys tulee ajankohtaiseksi esimerkiksi tilanteessa, jossa vakuusvelan maksu on viivästynyt, mutta asuntoa ei ole myyty. 2

3 3. Velkajärjestelyn edellytykset ja esteet Ehdotetun 3 :n mukaan velkajärjestelyn edellytyksenä ei enää mainittaisi olosuhdemuutosta, joka on tapahtunut pääasiassa ilman velallisen omaa syytä. Ainoana edellytyksenä on varojen ja velkojen välinen huomattava epäsuhde, jonka johdosta velallinen on pysyvästi tai pitkäaikaisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Perustelujen mukaan tarkoituksena ei ole tiukentaa velkajärjestelyn edellytyksenä olevaa ylivelkaantumisen kriteeriä, vaan muodostaa mahdollisimman selkeä sääntö maksukyvyttömyyden arvioimista varten. Tarkoituksena ei myöskään ole ollut lieventää velkajärjestelyyn pääsyn edellytyksiä, minkä voisi jatkovalmistelussa vielä selvyyden vuoksi lisätä perusteluihin. Velkajärjestelyn esteluettelon usein sovellettu esteperuste, ilmeisen kevytmielinen velkaantuminen, ehdotetaan korvattavaksi uudella esteperusteella. Velkajärjestelyä ei voitaisi myöntää, jos velallisen velkaantumiseen johtaneita toimia voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää piittaamattomina tai vastuuttomina ottaen huomioon myös luotonantajan toiminta hyvän luotonantotavan kannalta arvioituna (ehdotettu k). On selvää, että velalliselta edellytetään vastuullisuutta sekä velanotossa että maksukäyttäytymisessä. Velkaantumisarvioinnissa on sinänsä perusteltua ottaa huomioon kummankin sopijapuolen menettelyä. Esimerkiksi Euroopan komissio on pitänyt viime vuosina esillä vastuullisen luotonoton ja luotonannon merkitystä (responsible lending and borrowing). Ehdotettu esteen sanamuoto jää kuitenkin luotonantajan toiminnan arvioinnin suhteen mielestämme liian avoimeksi. Perusteluissa on oikeansuuntaisesti todettu, ettei joihinkin velkojiin kohdistuva moite voi poistaa velallisen piittaamattomuutta tai välinpitämättömyyttä kaikkien luottojen osalta. On tärkeää, ettei vastuullisesti toimiva velkoja joudu missään tilanteessa huonompaan asemaan sillä perusteella, että joku muu velkoja on toiminut moitittavasti. Osapuolten toiminnan syy/seuraus-suhdetta tulee jatkovalmistelussa täsmentää. 4. Velallisen taloudellinen vähimmäissuoja Työryhmä tukeutui velkojen maksuun käytettäviä varoja koskevassa arvioinnissaan pitkälti Kuluttajatutkimuskeskuksen (KTK) tutkimukseen, jossa on määritelty kohtuullisen kulutuksen minimibudjetti. Velalliselle varataan mallibudjetissa muun muassa tietoliikennekustannuksiin 81 euroa kuukaudessa, mitä voidaan pitää varsin suurena menoeränä tilanteessa, jossa velkojen maksuvelvollisuutta leikataan. Maksuohjelman normaalikesto on lyhennetty kolmeen vuoteen voimaan tulleella lailla. Olisi vielä syytä uudelleen pohtia, onko perusteltua ohjelman keston lyhentämisen lisäksi lieventää velallisen maksettavaksi tulevaa määrää ehdotetulla tavalla vai voitaisiinko velkajärjestelyvelalliselta kuitenkin edellyttää tiukempaa budjettia lyhyen, vain kolme vuotta kestävän maksuohjelman vastapainoksi. Elinkustannuksiin varattavissa, ulosoton suojaosuuteen suhteutetuissa prosenttimäärissä FK pitää ja jo työryhmässä piti esimerkiksi yksin asuvalle velalliselle oikeampana ja muiden velallisryhmien kanssa paremmin samassa suhteessa olevana normina 90 % suojaosuudesta. Ehdotuksen mukaan yksin asuvan normina olisi 95 % suojaosuudesta (ehdotettu k). Kun velallisen asumiskulut otetaan kuitenkin lisäksi todellisina huomioon, ero normaaliulosottoon verrattuna on velkojien vahingoksi perusteettoman suuri. 3

4 Ehdotetun 8.1 :n 1 ja 2 kohdan sanamuodot vaikuttavat selviltä sen suhteen, että jos velallinen asuu muun täysi-ikäisen kuin alle 21-vuotiaan lapsensa kanssa, asumiskustannukset jaetaan ja velallisen osalta otetaan huomioon 80 % suojaosuudesta. Momentin 2 kohdan perusteluissa kuitenkin todetaan, että asumiskustannusten jakamisella tarkoitetaan elinkustannusnormista päätettäessä sellaista asuinkumppania, jonka kanssa jaetaan myös elämisen kustannukset. Tämä ei näyttäisi vastaavan pykäläehdotuksen sanamuotoa. Lisäksi rajanveto elämänkumppanin ja pelkän asumiskumppanin välillä voi olla käytännössä vaikeaa. 5. Maksuohjelman kesto ja maksukyvyttömyyden väliaikainen syy Maksuohjelman normaalikeston lyhentäminen viidestä kolmeen vuoteen vähensi velkojille tulevia suorituksia. On tärkeää, että luotonantajat saavat velkajärjestelyn yhteydessä edelleen mahdollisimman täysimääräisen osuuden velallisen tuloista ja varallisuudesta antamansa velan vastineeksi. Mietintö sisältää runsaasti erilaisia keinoja, joilla velallisen on mahdollisuus saada joustoa maksuvelvollisuuteensa ja suoritustensa ajoittamiseen. Kokonaisuutta arvioitaessa herää kysymys, onko maksuohjelman alun lykkäämismahdollisuus neljällä kuukaudella velkojien edut huomioon ottaen kuitenkaan tarpeeksi perusteltu. Jatkovalmistelussa tämän ehdotuksen tarpeellisuutta tulisi vielä arvioida uudelleen ainakin siltä kannalta, riittäisikö lykkäykselle lyhyempi aika, esimerkiksi kaksi kuukautta. Velallisella on kuitenkin mahdollisuus vapaakuukausiin myös ohjelman keston aikana. 6. Omistusasunnon säilyttäminen Sekä velkojien että velallisen kannalta on keskeistä, millä edellytyksillä velallinen saa säilyttää omistusasuntonsa velkajärjestelyn yhteydessä. Ehdotuksen lähtökohtana on oikein ja perustellusti nykyinen periaate, jonka mukaan velkajärjestely ei vaikuta esineoikeuden pysyvyyteen tai sisältöön. Tätä vakuusvelkojan oikeutta ei tule loukata miltään osin. Puuttuminen esinevakuudella turvattuun saatavaan tulee tarkasteltavaksi Suomen perustuslain 15 :n turvaaman omaisuuden suojan kannalta. Työryhmässä on vallinnut yksimielisyys sen suhteen, ettei vakuusvelkojen asemaa ole ollut tarkoitus heikentää nykyisestä. Asunnon säilyttämistä koskeva ehdotus muotoutui kuitenkin vasta niin työryhmätyön loppuvaiheessa, ettei ollut ajallisesti mahdollista arvioida ehdotusta yksityiskohtaisesti tältä osin. Työryhmän ehdotus asunnon säilyttämisestä perustuu kompromissiin, jonka mukaan vakuusvelkojat saisivat maksuohjelman kolmen ensimmäisen vuoden aikana vakuusvelalle vain koron, mutta ei lyhennyksiä. Vakuusvelkojat voivat hyväksyä tämän lyhennysvapaan sillä edellytyksellä, että vakuusvelkoja saa velalle koron, joka turvaa vakuusvelkojan aseman lyhennysvapaan aikana. Ehdotuksessa tällaisena korkona pidetään tulevaisuuteen kohdistuvaa arviota riittävästä inflaatiosuojasta. FK katsoo, että tämä perustuu kuitenkin epävarmoihin inflaatioennusteisiin eikä ole vakuusvelkojan näkökulmasta turvaava korko. Lyhennysvapaan aikana vakuusvelalle tulee maksaa kolmen vuoden markkinakorko, joka on etukäteen määriteltävissä ja joka ottaa asianmukaisella tavalla huomioon vakuusvelkojan jälleenrahoituskustannukset. Ehdotuksen mukaan velallinen jatkaa maksuohjelmaansa ensimmäisten kolmen vuoden jälkeen maksamalla vakuusvelalle sekä lyhennyksiä että korkoa. Vakuusvelan korkoa voidaan järjestellä maksuohjelman loppukeston eli normaalitilanteessa enimmillään 12 vuoden ajalta. Jos perusmaksuohjelman kesto on viisi vuotta, järjestelyt voivat koskea 14 vuoden ajanjaksoa. Vakuus- 4

5 velkojan näkökulmasta ei ole perusteltua, että vakuusvelan järjestelty korko olisi kiinteä seuraavat 12 tai 14 vuotta, vaan koron tulee olla sidottu johonkin viitekorkoon. Korkotason vaihtelua on mahdotonta ennustaa näin pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi nykyisessä korkotilanteessa on odotettavissa, että yleinen korkotaso voi vaihdella huomattavastikin seuraavien 12 tai 14 vuoden aikana. Jos korot laskevat maksuohjelman keston aikana, alussa vahvistettu kiinteä korko voi osoittautua jopa korkeammaksi kuin velallisen sopiman alkuperäisen korkoehdon mukainen korko. Kiinteä korko ei näin ollen ole myöskään välttämättä velallisen edun mukainen. FK pitäisi parhaana vaihtoehtona, että myös velkajärjestelyssä vakuusvelan korko seuraisi yleistä markkinakorkojen tasoa. Ehdotuksen perusteluissa ohjataan käyttämään vakuusvelalle kiinteää korkoa, mutta tämä tulisi jatkovalmistelussa korjata esimerkiksi muotoon markkinaehtoinen korko. Koron sitominen kiinteäksi useaksi vuodeksi johtaa käytännössä voimakkaaseen puuttumiseen vakuusvelan asemaan. Esimerkiksi yrityssaneerauksessa vakuusvelan alennettukin korko määrätään saneerausohjelmassa käytännössä aina markkinaehtoisena eli esimerkiksi euribor lisättynä marginaalilla. Näin vältetään se, että vakuusvelkoja jäisi eräänlaiseen inflaatioloukkuun. Samaa käytäntöä tulisi noudattaa myös yksityishenkilön velkajärjestelyssä. Ehdotuksen mukaan mahdollinen asunnon vapaa arvo hyvitetään velkojille määrittelemällä velallisen asumissuojaosuus uudella tavalla. Jos vakuusvelkojat luopuvat lyhennyksistä kolmeksi vuodeksi, velallisen tulee vastaavasti asunnon säilyttääkseen sitoutua ehdotuksen mukaisen vapaan arvon suorittamiseen muille kuin vakuusvelkojille. Muutoin ehdotus ei johda kohtuulliseen lopputulokseen yhtäältä velallisen ja velkojien ja toisaalta eri velkojaryhmien välillä. FK haluaa näin ollen vielä korostaa, että vakuusvelan ensimmäisen kolmen vuoden lyhennysvapaa on sidoksissa kokonaisuuteen, jossa asunnon vapaa arvo hyvitetään velkajärjestelyvelkojille ehdotetulla tavalla. 7. Omistusasunnon myyminen Mikäli velallinen ei pysty säilyttämään omistusasuntoaan velkajärjestelyssä, noudatetaan ehdotettua 40 :ä. Ehdotetun 40.1 :n mukaan asunto määrätään tällöin myytäväksi, jollei muusta ole sovittu velkojan kanssa. Momentissa säädetään lisäksi, ettei asuntoa määrätä myytäväksi, jos vapaata arvoa on vain vähäinen määrä ottaen huomioon tietyt laissa mainitut seikat. Kun velallinen ei kuitenkaan voi myöskään säilyttää asuntoaan, tilanne jää avoimeksi. Asuntoluotto jää hoitamattomaksi, velallinen jatkaa asumista ja saa samaan aikaan velkajärjestelyn. Näkemyksemme mukaan olisi loogista, että jos asuntoa ei määrätä säilytettäväksi, se määrätään myytäväksi ja myydään. Ehdotetun 40.2 :n mukaan myytäväksi määrättyä asuntoa ei saisi myydä ilman velallisen suostumusta alle sen hinnan, jonka mukaisella arvolla velallinen olisi voinut säilyttää asunnon. Mahdollisimman hyvän hinnan saaminen on kaikkien osapuolten yhteinen etu. Tämä ehdotus vaikuttaa erikoiselta ja se voi johtaa käytännössä ennakoimattomiin ongelmatilanteisiin. Näkemyksemme mukaan myytäväksi määrättyyn asuntoon ei voida asettaa hintaleikkureita, vaan asunto on voitava myydä markkinahintaan. Esitämme kyseisen säännöksen poistamista. Ehdotetun 40.3 :n mukaan velalliselle voidaan pyynnöstä antaa vuoden lykkäys asunnon myyntiin velallisen asumisen järjestämiseksi. Tämä lykkäysmahdollisuus tuntuu ylimitoitetulta. Ilman säännöstäkin asuntojen myyntejä käytännössä lykkäytyy. Jos lykkäysmahdollisuus halutaan ottaa lakiin, aika voisi olla esimerkiksi kolme kuukautta. 5

6 Jos velallisen säilyttämäksi määrätty asunto sittemmin myydään, noudatettaisiin ehdotettua 42.2 :ä. Vakuusvelkoja voisi tällöin saada kauppahinnasta paitsi maksamatta olevan vakuusvelan määrän myös järjestellyn osuuden vakuusvelan korosta ja sen osuuden saatavastaan, joka kuuluu maksuohjelmaan velkajärjestelyvelkana. Ehdotetun velkojien keskinäisen etusijajärjestyksen mukaan velkajärjestelyvelkojille maksamatta oleva vapaa arvo menisi kuitenkin järjestellyn vakuusvelan koron ja velkajärjestelyvelkana huomioidun panttivelan edelle. Velkojan, jolla on esinevakuusoikeus velallisen omaisuuteen, tulee FK:n näkemyksen mukaan saada kaikissa tilanteissa vakuusesineen kauppahinnasta suoritus ennen muita velkojia. Vakuuden arvoa ei välttämättä ole alun perin onnistuttu arvioimaan oikein; arvio onkin aina käytännössä joko liian suuri tai liian pieni. Asunnon arvo voi olla myyntitilanteessa korkeampi tai matalampi myös arvon muutoksen johdosta. Sillä, minkä arvoiseksi vakuusesine on velkajärjestelyn aloitusmenettelyssä arvioitu, ei tule olla vaikutusta etusijajärjestykseen, jonka mukaan vakuusesineen kauppahintaa velkojille jaetaan. Vakuusesineen myyntihinta tulee FK:n mielestä jakaa velkojille samojen periaatteiden noudattaen kuin nykyisin VJL 26.3 ja 34.1 :n mukaan vakiintuneesti tapahtuu. Tältä osin viittaamme myös oikeuskäytäntöön. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2006:14 oli kyse asunnon myymisestä maksuohjelman aikana. Velallinen oli toiselle paikkakunnalle muuton takia myynyt maksuohjelmassa säilytetyn omistusasuntonsa ennen maksuohjelman päättymistä. Realisointituotoista oli maksettava ensin maksuohjelman mukaisen vakuusvelan maksamaton osa ja sitten tavallisina velkoina käsitellyt panttivelat. Muut tavalliset velat saivat suorituksen tämän jälkeen. Ehdotus ei ole viimeksi mainituilta osin sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, ettei velkajärjestely vaikuta esinevakuusoikeuden pysyvyyteen tai sisältöön. Tämän vuoksi ehdotetun 42.2 :n 4 ja 5 kohdat tulee siirtää sanotun periaatteen vuoksi momentin 2 ja 3 kohdaksi, Tämä muutos on syytä tehdä periaatteen ja havainnollisuuden vuoksi, vaikkeivät eri kohdat tule aina yhtä aikaa sovellettaviksi. Ehdotetun 42.2 :n osalta on lisäksi täsmennettävä ehdotetun 10 :n periaatteiden mukaisesti, että mikäli asunnon kauppahinta ei kata vakuusvelkaa, loppuosa saatavasta on lisättävä maksuohjelmaan velkajärjestelyvelaksi. 8. Yrittäjä ja velkajärjestely FK pitää sinänsä kannatettavana, että elinkeinonharjoittajien järjestelyjä voitaisiin ottaa yksityishenkilön velkajärjestelyn piiriin. Kyseessä on kuitenkin suuri periaatteellinen muutos, jonka toteuttamista tulisi kuitenkin vielä edeltää syvällisempi vaikutusarviointi, joka sisältäisi vähäisen yritystoiminnan määrittelyn käsittelyä toiminnan laajuuden (liikevaihto, tase, henkilökunta) suhteen sekä yrityssaneerauksen ja velkajärjestelyn välisen rajanvedon määrittelyn tarkentamista. Lisäksi kiinnitämme huomiota siihen, että esimerkiksi yrityskiinnityksen ja autokiinnityksen merkitystä ja vaikutusta ei ehdotuksessa eikä sen perusteluissa ole käsitelty. Esitämme harkittavaksi, että samalla kun velkajärjestelylakiin otetaan takautumissaatavan asemaa koskeva säännös, vastaavanlainen lisäys tehtäisiin myös yrityssaneerauksesta annettuun lakiin. Ehdotetun VJL 22 :n mukaan jos takaaja maksaa päävelkaa tai suoritus otetaan vierasvelkapantista maksuohjelman aikana, maksuohjelman aikana syntynyt takautumissaatava saa jako-osaa vasta, kun se osa päävelasta on tullut maksetuksi, josta takaaja tai pantti vastaa. Tämä vastaa nykyistä KonkL 18:6 :n sääntelyä. Kaikkien maksukyvyttömyysmenettelyjen tulisi olla tältä osin 6

7 yhdenmukaisesti säänneltyjä, jotta takautumisvelkojan asema ei olisi riippuvainen siitä, mihin menettelyyn velallinen hakeutuu. 9. Toissijainen vanhentumisaika Velan vanhentumisesta annetun lain muutosehdotus eräpäivästä laskettavasta toissijaisesta vanhentumisesta sisältää periaatteellisia epäkohtia. Erityisen ongelmallinen on sääntelyn takautuva soveltaminen. Puuttuminen takautuvasti sellaisen saatavan vanhentumiseen, josta ei ole haettu maksutuomiota, heikentää yllättävällä ja ennakoimattomalla tavalla velkojan asemaa. On tapauksia, joissa velkojat ovat tyytyneet pitkäkestoiseen vapaaehtoiseen perintään ilman maksutuomion hakemista. Ehdotettu sääntely ei ole sopusoinnussa sen kanssa, että velkojia on kannustettu tekemään velallisten kanssa vapaaehtoisia velkajärjestelysopimuksia. Lainvoimaisiin maksutuomioihin puuttuminen on pitkälle menevä toimenpide. Ehdotuksen mukaan aiemmin haetuille maksutuomiolle jäisi viisi vuotta perintäaikaa, jollei täytäntöönpanoperusteen määräaika sitä ennen pääty. Vähintään sama viiden vuoden perintäaika tulisi jäädä niillekin saataville, joista ei ole vielä ennen ehdotetun lainmuutoksen voimaantuloa haettu tuomiota. FINANSSIALAN KESKUSLIITTO Helena Laine johtaja 7