Puheenjohtajan Palsta
|
|
- Jussi Lehtonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomi SYYSKUU 2003 koululainen Pohjois-Teksasin Suomi-koulun uutislehtinen Puheenjohtajan Palsta Suomi-koulun syyslukukausi alkaa lauantaina 13. syyskuuta 2003 kello Wallnut Hillin Luterilaisella kirkolla. Tervetuloa kaikki entiset ja uudet oppilaat! Hyvää syksyä kaikille! Syksyiseltä ei sää viela tunnu, mutta eiköhän säät ole pian viilenemään päin. Lämpimästi tervetuloa sekä uusille, että entisille vapaaehtoisille. Kiitoksia, että olette jaksaneet omien kiireidenne lisäksi tulla mukaan toimintaamme. Muutamia virkoja on vielä avoinna sekä ohjaajien keskuudessa että myös johtokunnassa. Jos sinulla on mahdollisuuksia tulla mukaan, toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi. Viime kevään jälkeen onkin tapahtunut paljon kaikenlaista. Nokia on ystävällisesti lahjoittanut koulullemme pysyvät kirjastotilat. Tästä suuresta edistysaskeleesta meillä on kiittäminen K.P. Wilskaa. Hän näkee koulumme toiminnan hyvin tärkeänä. Leila Jäämuru ilmoittelee kirjaston uusista aukioloajoista piakkoin, mutta tällä hetkellä kirjasto on auki keskiviikkoisin. Koulumme paikka on myöskin vaihtunut kesän aikana. Uusi paikkamme on Walnut Hill Lutheran Church, joka sijaitsee Royal Lanen varrella. Kirkko tarjoaa meille monta parannusta, joista yksi on luokkien läheisyys. Pääsemme myös parkkeeraamaan automme aivan koulurakennuksen ulkopuolelle. Kirkolla on suuri juhlasali jota voimme käyttää esityksiimme ja juhliimme ja keittiö on myös niin hyvänkokoinen, että kahvinkeiton pitäisi sujua vaivattomasti. Suomipuotia pyrimme pitämään auki entiseen tapaan koulun aikana. Koulumme toimii täysin vapaaehtoistyövoimalla ja toimintamme menestys riippuu sekä meidän jokaisen työpanoksesta ja osanotosta. Tule mukaan tekemään koulumme toiminnasta entistäkin menestyksekkäämpi lapsiemme hyväksi! Tervetuloa uuteen kouluvuoteen! Nähdään koululla. Sinikka Suomi-koulu kokoontuu Wallnut Hillin Luterilaisella kirkolla, osoite: 3202 Royal Ln, Dallas Yhteyshenkilö Bill Ericksson puh Syksyn koulukerrat : 13.9., 27.9., , , 8.11., , (joulujuhla) Suomikoululainen SYYSKUU
2 Pallerot Pellet & Omput Ekaluokka Heippa vaan kaikkille vanhoillle ja uusille Palleroille! Olen Johanna Illikainen, palleroryhmän vetäjä nyt toista lukukautta. Dallasissa ollaan perheen kanssa asusteltu jo kohta 2.5 vuotta.tänne suureen maailmaan muutimme Oulusta. Perheeseen kuuluu aviomies Juha ja 4-vuotias tytär Jenna.Päivät kuuluvat töissä ja illat perheen harrastusten parissa. Tällä hetkellä harrastuksiini kuuluu liikunta eri muodossa sekä kuoro. Lauleskelen täkäläisessä suomalaisessa kirkkokuorossa. Musiikki on erittäin lähellä sydäntä ja siksi on ollut erittäin antoisaa laulattaa perheen pienempiä yhdessä vanhempien kanssa. Vauvamuskarissa tutustutaan ympäröivään maailmaan ja omaan kehoon laulujen ja leikkien avulla. Se on erittäin mukavaa yhdessäoloa, että ei muuta kuin kaikki äidit ja isät joukolla mukaan laulamaan ja leikkimään perheen pienimmäisten kanssa. Nähdään muskarissa. :-) Johanna Hei kaikki 1-2 -vuotiaat pienokaiset sekä isät ja äidit! Tänä syksynä Suomikoululla aloittaa myös Omput ja Pelletryhmien yhdistetty "leikkiporukka". Nimeni on Katja Kinnunen ja olen oikeutettu saadessani sukeltaa pienokaisten kanssa satujen, laulujen ja leikkien maailmaan. Mielikuvitus saa nykyisin myös kotona siivet 5-vuotiaan Iiro-pojan avustuksella. Muutimme noin vuosi sitten tänne Dallasiin Kuopiosta mieheni Arton työn puolesta.savon murre on yhä hyvin hallussa- ja ihmisten kanssa "haastelu" sekä laulaminen lähellä sydäntäni.laulamisen intoa olenkin päässyt purkamaan ihanan kuoroporukan kanssa myös tällä mantereella. Viime keväänä olin mukana ohjaamassa Suomikoulun tokaluokkaa.paljon terveisä heille kaikille! Tämä syksy pistääkin sitten polvet koukkuun ja takapuolen lattiaan - NYT LEIKITÄÄN! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan! Lämpimin terkuin Katja Tokaluokka Hei, olen Marja Paakkolanvaara. Muutimme Flower Moundiin mieheni Pertin työn perässä elokuun alussa Oulunsalosta. Perheeseemme kuuluu lisäksi kolme lasta, Anna (17v.), Minna (15v.) ja Janne (12v.). Ammatiltani olen peruskoulun opettaja ja tehnyt opetustyötä 20 vuotta ala-asteella Oulussa. Työstäni olen nyt vuorotteluvapaalla. Saan täällä työskennellä 1-2-luokkien kanssa. Keskitymme luku- ja kirjoitustaidon ja suullisen ilmaisutaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Suomalaiset juhlat, leikit ja laulut tulevat varmasti tutuiksi. Ja toivottavasti ehdimme myös tutustua Suomen luonnon erityispiirteisiin. Minulla ei ole vielä puhelinta, mutta minuun saa yhteyden sähköpostin kautta. Tai piipahda kylään! Osoite: 2341 Red Maple Rd, Flower Mound, Tx mpaakkol@edu.ouka.fi Mallu Kirjaston kuulumisia Hyvää alkavaa syksyä kaikille kirjaston käyttäjille. Kirjasto palvelee edelleenkin Nokialla rakennus 3:n aulassa pankin vieressä. Haaveena olisi saada kirjasto auki yhä useampana päivänä ja myös iltaisin, mutta tällä hetkellä se ei vielä onnistu, joten tulkaa keskiviikkoisin klo lainailemaan. Kirjastonhoitaja Leila Jäämuru iltaleila@verizon.net 2 Suomikoululainen SYYSKUU 2003
3 Pienet TEX-lapset Isot TEX-lapset Tämä uusi ryhmä on tarkoitettu 3-5 vuotiaille lapsille, joille suomi on toinen kieli. Päätös uuden ryhmän aloittamisesta tehtiin niin nopeasti, että tämän parempaa nimeäkään ei ole vielä ehditty keksiä. Alamme vetää pieniä Texlapsia kahden naisen voimin. Tiia Hyde on kolme-vuotiaan Sofian ja kymmenvuotiaan Petrin äiti, ja on asunut Teksasissa 15 vuotta. Marilyn Christenson on kotoisin Michiganista, jonne hänen suomalaiset vanhempansa aikoinaan muuttivat. Hän on kolme-vuotiaan Kylien mummi. Isot koululaiset Aiomme tehdä suomenkieltä ja kulttuuria tutuiksi lapsille leikkien, laulaen ja askarrellen. Toivomme näkevämme uusiakin kasvoja. Tervetuloa mukaan! Tiia Hyde ja Marilyn Christenson Tex-lapset on ryhmä, jossa suomea opiskellaan toisena kielenä. Käytännössä Tex-lapset ovat yleensä lapsia, joilla on yksi suomalainen vanhempi, ja jotka puhuvat englantia äidinkielenään. Tavoitteena on lisätä suomen kielen perussanastoa ja kehittää puhumista, lukemista ja kirjoittamista. Yksi tunti käytetään uuden oppimiseen ja toinen kertaamiseen, suomalaisiin peleihin, askarteluun jne. Tiia Hyde jatkaa ryhmän opetusta apunaan tällä kertaa Sinikka Cravey, molemmat pysyvästi Teksasissa asuvia suomalaisia. Terveisin, Tiia Hyde Sinikka Cravey Hei! Olen 24-vuotias äidinkielen opettaja Tampereelta. Muutin Dallasiin mieheni työn vuoksi kuukausi sitten ja aloitan nyt Suomikoulussa isojen koululaisten ryhmän ohjaajana. Alkavan syksyn aikana tutustumme erilaisiin tekstityyppeihin sekä lukien että kirjoittaen. Kirjoittamisen lomassa on hyvä muistella kielenhuoltoasioita, kuten yhdyssanoja, alkukirjaimia ja välimerkkejä. Kirjoittamamme hienot tekstit eivät jää lojumaan pöytälaatikkoon, vaan kokoamme kunkin oppilaan parhaat kirjoitelmat luokan yhteiseksi lehdeksi. Suullista ilmaisuamme kohennamme erilaisilla leikkimielisillä harjoituksilla. Valmistamme myös pienen ohjelmanumeron joulujuhlaa varten. Oppilaita kannustetaan lukemaan suomenkielisia kirjoja luokan oman "lukutoukan" avulla. Kielioppiasioita kertailemme tarpeen mukaan mukavilla harjoituksilla. Tärkeää olisi tutustua ainakin siihen, millaisista osista lause muodostuu. Oppimisesta tehdään Suomikoulussa mahdollisimman mukavaa myös isoille koululaisille. Työskentelemme paljon ryhmissä ja pareittain. Kevennämme oppitunteja suomalaisilla peleillä ja leikeillä sekä juhlapyhiin liittyvillä askarteluilla. Isojen koululaisten ryhmä on haastava opetettava, sillä oppilaiden ikäerot voivat olla hyvinkin suuria. Tehtävät ovat kuiten-kin sellaisia, joiden avulla jokainen oppilas voi kehittää omia taitojaan. Opetuksen tavoitteena on parantaa oppilaiden suullista ja kirjallista ilmaisua sekä lukutaitoa. Toivoisin vanhempien ottavan minuun yhteyttä, jos Suomeen lähtö alkaa häämöttaa edessä. Näin voisimme alkaa treenailla lapsenne kanssa sellaisia asioita, joiden osaamista suomalaisessa koulussa edellytetään juuri hänen luokkatasollaan. Syksyn ensimmäisellä kokoontumiskerralla tutustumme toisiimme sekä pohdimme, millainen kieli tama äidinkielemme oikeastaan on. Tervetuloa! Anu Eerola Suomikoululainen SYYSKUU
4 Fundraising-komitea järjestää KOKO PERHEEN SYYSRIEHAN Perjantaina klo Paikka: Rejoice Lutheran Church 532 East Sandy Lake Rd, Coppell Ohjelmassa: -kilpailuja -leikkejä -pelejä -kasvomaalausta -askartelua -hodareita -mehua -pop-cornia -mukavaa yhdessäoloa Liput vain 5$/10 toimintoa. Kaikki uudet ja vanhat mukaan koko perheellä!! Tuotto suomalaisen seurakunnan hyväksi. Tervetuloa mukaan puhaltamaan yhteiseen hiileen. Jos voit auttaa järjestelyissä, ota yhteys Jaana Kattilakoskeen. puh Suomikoululainen SYYSKUU 2003
5 Finnish Lutheran Church of North Texas fundraising -komitea järjestää LASTENHOITOA Rejoicen luterilaisella kirkolla, Perjantaina kello Hinta: $10/tunti koko perheeltä. Hintaan sisältyy iltapala. Hoitopaikkoja on rajoitetusti, varaa hoitopaikka ajoissa. Varauksen yhteydessä maksetaan ilmoittautumismaksu $10, joka vähennetään hoitomaksusta. Hoitajia myöskin tarvitaan; hoitaja saa hoitosetelin, jolla voi tuoda omat lapset hoitoon ilmaiseksi jollain muulla kerralla. Tuotosta puolet tulee suomalaisen seurakuntatoiminnan hyväksi ja toinen puoli lahjoitetaan Rejoice-seurakunnalle korvaukseksi tilojen käytöstä. Ilmoittautumiset: Sari Vitikka, puh. (972) tai (214) Pyhäkoulu alkaa!! Pyhäkoulu aloittaa taas toimintansa tuttuun tapaan torstaisin, ensimmäinen kokoontuminen syyskuun 11. päivänä klo (Huom! aika).paikka Rejoice Lutheran Church,osoite 532 Sandy Lake Road,Coppell. Ryhmät vauvoista esirippikoululaisiin. Materiaalimaksun, $ lukuvuosi,$ 5.00 lukukausi (sisaralennus 50%),voi suorittaa ensimmäisellä kerralla ilmoittautumisen yhteydessä. Tiedustelut: Päivi Impola paivi.impola@verizon.net home : cell: Suomi koulu Tervetuloa suomenkieliseen jumalanpalvelukseen Suomi-koulu tarvitsee ohjaajia seuraaviin ryhmiin: Röllit ( 4- vuotiaat) Eskari ( 5-6 vuotiaat) Tiedustelut: Sinikka Dickerson, FLSTexas@aol.com, Sunnuntaina klo Rejoice Luterilaisella kirkolla, 532 Sandy Lake Road, Coppell Ehtoollisen vietto, johon myös lapset voivat osallistua vanhempien mukana. Kirkon jälkeen eteisaulassa kirkkokahvit ja -mehut. Tervetuloa koko perheellä! Suomikoululainen SYYSKUU
6 Ohjaajat: Pallerot(alle 1-vuotiaat) Johanna Illikainen 1168 Hidden Ridge Dr.# Omput (1-vuotiaat) Pellet (2-vuotiaat) Katja Kinnunen 1136 Hidden Ridge # Pupula (3 -vuotiaat) Katja M.Kinnunen 1104 Hidden Ridge Dr. # Röllit (4 -vuotiaat) vailla ohjaajaa Eskari (5-6 -vuotiaat) vailla ohjaajaa Ekaluokka (6-7 -vuotiaat) Tokaluokka (8-9 -vuotiaat) Marja Paakkolanvaara 2341 Red Maple Rd Flower Mound, TX Kolmas luokka (alle 10 -vuotiaat) Minna Koponen 620 N.Coppell Rd. # Mira Varis 620 N. Coppell Rd. # Isot koululaiset (10+ -vuotiaat) Anu Eerola 620 N. Coppell Rd. # anu.eerola@mail.com Tex-lapset (3-5 -vuotiaat, suomen kieli toisena kielenä) Tiia Hyde 6316 Halifax Rd. Fort Worth, TX tiia@mail.ev1.net Marilyn Christenson 1004 Steeplewood Dr. Grapevine, TX keith.christenson@verizon.net Tex-lapset (5-9 vuotiaat, lukutaitoiset) Sinikka Cravey 3211 Fisher Court Arlington, TX sinikka@comcast.net Johtokunnan jäsenet: Sinikka Dickerson, puheenjohtaja 1921 Roselle Court Arlington, TX FLSTexas@attbi.com Leila Jäämuru, kirjastonhoitaja 1538 Wayside Drive Keller, TX iltaleila@verizon.net Katariina Keränen (Suomikoululaisen toimitus) 6209 Love Dr. #3036 Irving, TX katariina.keranen@luukku.com Anne Sirvio, rahastonhoitaja 660 Raintree Circle annemaaritsirvio@hotmail.com Helena Tiainen, varapuheenjohtaja 2714 Pinehurst Dr. Grapevine, TX htiainen@attbi.com Anu Eerola, ohjaaja jäsen 620 N. Coppell Rd. # anu.eerola@mail.com Suomi-puodin pitäjät: Rita Salonen 2 Sunrise Court, Trophy Club, TX rita.salonen@iki.fi Elisa Stoor 1008 Meadow Creek Dr. # Teija Jylänki 620 N. Coppell Rd. # teijajylanki@hotmail.com Lokakuun Suomikoululainen Lokakuun suomikoululainen ilmestyy lauantaina 25.lokakuuta. Aineisto tulee toimittaa Katariinalle (katariina.keranen@luukku.com) viimeistään tiistaina 21. lokakuuta. Kiitos! Suomi-koulu etsii vapaaehtoisia avustajia seuraaviin paikkohin: Sihteeri Rahastonhoitaja Reippaita apulaisia suomi-puotiin Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteyttä Sinikka Dickerssoniin, puh tai FLSTexas@attbi.com SUOMI-KOULUN LUOKAT Ryhmän nimi ikä Ohjaajat Pallerot alle 1v. Johanna Illikainen Omput &Pellet 1-2 v. Katja Kinnunen Pupula 3 v. Katja M. Kinnunen Röllit 4 v. Vailla Ohjaajaa Eskari 5-6 v. Vailla Ohjaajaa Ekaluokka & Tokaluokka 6-9 v. Marja Paakkolanvaara Kolmas luokka 10 v. Minna Koponen & Mira Varis Isot koululaiset 10+ v. Anu Eerola Pienet Tex-lapset 3-5 v. Tiia Hyde & Marilyn Christenson Isot Tex-lapset 5-9 v. Tiia Hyde & Sinikka Cravey 6 Suomikoululainen SYYSKUU 2003
Puheenjohtajan Palsta
Suomi LOKAKUU 2003 Puheenjohtajan Palsta koululainen Pohjois-Teksasin Suomi-koulun uutislehtinen www.finnish-schools.org/dallas Tällä kerralla en kirjoitakaan syyslukukauden tapahtumista, sillä ne ovat
Puheenjohtajan Palsta
Suomi JOULUKUU 2003 koululainen Pohjois-Teksasin Suomi-koulun uutislehtinen www.finnish-schools.org/dallas Suomikoulun kevätlukukausi alkaa 17. tammikuuta! Hyvää Joulua & Ihanaa Uutta Vuotta 2004! Puheenjohtajan
Puheenjohtajan Palsta
Suomi TAMMIKUU 2004 koululainen Pohjois-Teksasin Suomi-koulun uutislehtinen Puheenjohtajan Palsta www.finnish-schools.org/dallas USA:ssa on ollut ankara talvi, mutta onneksi täällä Teksasissa olemme säästyneet
Suomikoululainen. Suomikoulun kuulumisia
Suomikoululainen Maaliskuu 2004 Suomikoulun kuulumisia Hauskaa maaliskuun viimeistä viikonloppua kaikille suomikoululaisen lukijoille. Tällä kertaa tämä puheenjohtajan palstan tila annettiin suomikoululaisen
Suomikoululainen. Suomikoulun kuulumisia. Suomikoulun Kirjasto. on auki keskiviikkoisin 11-13.00 ja suomikoulu lauantaisin 14-15.30.
Suomikoululainen Huhtikuu 2004 Suomikoulun kuulumisia Kevät on jo pitkällä, ruoho on vihreää ja kukat ovat jo loistossaan. Mutta olo on haikea sillä monet ystäviämme ja koulumme volunteeraajat ovat jo
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Helmikuu 2005. http://dallas.finnish-schools.org
Suomikoululainen Helmikuu 2005 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Kevätlukukausi alkaa Suomi-koulun osalta olla jo melkein puolivälissä. Luokissa on touhuttu yhtä ja toista mukavaa
Puheenjohtajan Palsta
Suomi MARRASKUU 2003 koululainen Pohjois-Teksasin Suomi-koulun uutislehtinen www.finnish-schools.org/dallas Puheenjohtajan Palsta Koulumme piti hiljattain syksyn yleiskokouksen. Uusiksi jäseniksi vahvistettiin
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Syyskuu 2005
Suomikoululainen Syyskuu 2005 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Tervetuloa kouluumme! Olen saanut puheenjohtajan homman takaisin ja yritän hoitaa sitä parhaalla mahdollisella tavalla
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta SATUTUNNIT ALKAA! Tammikuu 2005
Suomikoululainen Tammikuu 2005 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Taas on tullut tammikuu. Uusi vuosi naurusuu astuu portaat reippahasti kaksitoista alas asti. Niin on vuosi lopussa,
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Syyslukukauden Koulupäivät. Syyskuu 2004
Suomikoululainen Syyskuu 2004 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Syksy on jo hyvässä vauhdissa. Kohta odottelemme koulun urheilupäivää, jota tullaan viettämään Pohjois- Arlingtonissa.
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Varaa päivä kalenteriisi! Syksyn odotetuin Black-Tie event - Suomen Itsenäisyyspäivä - Gala 2005
Suomikoululainen Kesä 2005 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta KESÄ Hyttysen hyrinä Ukkosen jyrinä Perhosen lento Vanamo hento Kukkien tuoksu Purojen juoksu Matojen tonkija Onnekas
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Muista ilmottautua LASTEN Itsenäisyyspäiväjuhlaan. klikkaa täällä. Lokakuu 2005
Suomikoululainen Lokakuu 2005 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Olemme kokeneet hirmumyrskyjen vaikutuksia täällä asti, sillä evakuoita on ollut jopa Metroplexissa. Jotkut meistä
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Toukokuu 2006
Suomikoululainen Toukokuu 2006 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Tämä kevät on tuonut koulullemme jälleen kerran muutoksia. Kirjastotilamme ovat muuttaneet Nokialla toiseen rakennukseen.
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Joulukuu 2004. http://dallas.finnish-schools.org
Suomikoululainen Joulukuu 2004 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Vietimme Suomi-koulun joulujuhlaa entiseen tapaan Dallasin Walnut Hill Lutheran Church kirkon tiloissa. Teksasin sää
Suomikoululainen. Suomikoulun kuulumisia
Suomikoululainen Toukokuu 2004 Suomikoulun kuulumisia Kesä on tulossa, Teksasin kevätmyrskytkin kertovat sen. Onneksi kevät on ollut hyvä sään suhteen ja tornadoaitakaan ei ole tarvinnut pelätä. Oli vain
Suomikoululainen. Hyvät Suomikoululaiset!
Suomikoululainen Helmikuu 2004 Hyvät Suomikoululaiset! Puheenjohtajan arvokas palstatila annettiin nyt kirjastohirmun käyttöön ja hyvä niin, sillä asiaa on paljon meille kaikille suomikoululaisille ja
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Helmikuu 2006
Suomikoululainen Helmikuu 2006 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Olemme tehneet työtä kevätriehamme tiimoilta, jonka suunnittelimme olevan Grapevinen puistossa toukokuun 14 päivänä.
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Suomikoulun Kevään Jäsenkokous. Su 12.2. klo 14:30 Walnut Hill kirkon juhlasalissa. Kevään koulupäivät:
Suomikoululainen Tammikuu 2006 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Uusi vuosi on aluillaan ja muutoksia on tiedossa. Suomipuotimme on siirtynyt näillä näkymin kokonaan kirjastolle.
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Kevään koulupäivät: 15.1, 29.1, 12.2, 26.2, 12.3, 26.3, 9.4, 23.4, 30.4 (Vappu), 14.
Suomikoululainen Joulukuu 2005 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Suomi-koulun Itsenäisyyspäiväjuhlaa vietettiin sunnuntaina Walnut Hill Lutheran Church kirkon tiloissa. Koululle kokoontui
Suomikoululainen Suomikoululainen
Suomikoululainen Suomikoululainen H E L M I K U U 2 0 1 4 Puheenjohtajan kuulumisia Me kaikki odotamme harvinaisen kylmän ja pitkän talven jälkeen jo kevätlomaa. Toisiko se meille kauan kaivatun lämmön
TAMMIKUU 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM 1 SUOMIKOULULAINEN TAMMIKUU 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM SISÄLTÖ 1. KANSI 2. PUHEENJOHTAJAN KUULUMISIA
TAMMIKUU 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM 1 SUOMIKOULULAINEN TAMMIKUU 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM SISÄLTÖ 1. KANSI 2. PUHEENJOHTAJAN KUULUMISIA 3-8. HENKILÖKUNNAN ESITTELYÄ 9. KIRJASTON KUULUMISIA 1 0-11. SUOMI-KIRKKO
Tuttu ja Turvallinen Suomi koulu
Suomikoululainen Syyskuu 2011 1 Tuttu ja Turvallinen Suomi koulu Kouluvuoden alkaessa monessa perheessä on astuttu taas kiireen ja arjen rumbaan. Harrastukset vievät myös suuren osan perheen arjesta. Kesällä
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.
Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta INFOTILAISUUS. Kaikille yhteinen Suomikoulun. La 23.9. klo 12:00 Rejoice Lutheran Kirkolla!
Suomikoululainen Syyskuu 2006 http://dallas.finnish-schools.org Kaikille yhteinen Suomikoulun INFOTILAISUUS La 23.9. klo 12:00 Rejoice Lutheran Kirkolla! Puheenjohtajan Palsta Vihdoin ja viimein Suomi-koulu
Teksasin Suomi-koulun opetussuunnitelma
POHJOIS - TEKSASIN SUOMIKOULU Finnish Language School of North Texas, Inc. Teksasin Suomi-koulun opetussuunnitelma 2015-2018 1. Opetuksen tehtävä ja arvoperusta Pohjois-Teksasin Suomi-koulu on alle 16-vuotiaille
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Tammikuu 2007
Suomikoululainen Tammikuu 2007 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Vihdoin ja viimein Suomi-koulu pääsi alkamaan, uskomatonta mutta totta, meitä ovat vainonneet kylmät, jopa talviset
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Huhtikuu HYVÄÄ WAPPUA!
Suomikoululainen Huhtikuu 2007 http://www.suomi-koulu.com 123456789012345678901234567890121234567890123456789012345678901212345678901234567890123456789012123456789012345678901234567890121234567890123 123456789012345678901234567890121234567890123456789012345678901212345678901234567890123456789012123456789012345678901234567890121234567890123
SUOMIKOULULAINEN. Maaliskuu 2011 WWW.SUOMI-KOULU.COM SISÄLTÖ 2. PUHEENJOHTAJAN KUULUMISIA 3. KIRJASTON KUULUMISIA 4. SYNTYMÄPÄIVÄSANKARIT
SUOMIKOULULAINEN Maaliskuu 2011 WWW.SUOMI-KOULU.COM SISÄLTÖ 1. KANSI 2. PUHEENJOHTAJAN KUULUMISIA 3. KIRJASTON KUULUMISIA 3. ESITTELY 4. SYNTYMÄPÄIVÄSANKARIT 5. JAANAN JUTTU PUUTARHAN HOIDOSTA 6. ERIKOINEN
Suomikoululainen. Maaliskuu 2013
Suomikoululainen Maaliskuu 2013 1 Puheenjohtajan Kuulumisia Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, pääskysestä ei päivääkään. Oletteko nähneet kiuruja, peipposia tai pääskysiä? Ei se mitään, en minäkään,
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Puheenjohtajan kuulumisia!
S Y Y S K U U 2 0 1 3 Suomikoululainen Puheenjohtajan kuulumisia! Syksykö Teksasissa! Vaikea usko näillä helteillä, mutta kalenterin mukaan näin on. Suomi- koulun syyskausi on jo hyvässä vauhdissa, oppilaat
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
-pj. Leila Jäämuru- 1
Marraskuu 2009 Suomi-koulussa vartomme vielä 12.12 pidettävää joulujuhlaa, muuten syksyn koulukerrat on jo käyty. Viimeisenä koulukertana oli käsitöitä, ja aivan ihania töitä lapset tekivätkin omien taitojensa
Suomikoululainen. Toukokuu 2012
Suomikoululainen Toukokuu 2012 1 Puheenjohtajan palsta Lukuvuosi Suomi-koululla aherrettiin päätökseen ja on aika lähteä ansaitulle lomalle, meidän kaikkien! Kevätjuhlassamme oli 75 vierasta nauttimassa
Suomikoululainen. Suomikoulu on lasten asialla. Maaliskuu 2006
Suomikoululainen Maaliskuu 2006 http://dallas.finnish-schools.org Suomikoulu on lasten asialla Muutto ulkomaille ja uuteen paikkaan sopeutuminen vaatii kaikilta oman aikansa, myös lapsilta. Vaikka lasten
Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
VALINNAISAINEEN VALINTA
VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,
Suomikoululainen Huom! Suomi-koulusta viisipäiväinen koulu!
Suomikoululainen Suomikoululainen Maaliskuu 2007 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Kevät ja allergisten ongelmat ovat jälleen täällä. Luonto on kohta kauneimmillaan kukkivine puineen,
Suomi-koulun infotilaisuus la klo Rejoice Lutheran kirkolla
Suomikoululainen Syyskuu 2007 http://www.suomi-koulu.com 123456789012345678901234567890121234567890123456789012345678901212345678901234567890123456789012123456789012345678901234567890121234567890123 123456789012345678901234567890121234567890123456789012345678901212345678901234567890123456789012123456789012345678901234567890121234567890123
TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!
TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Puheenjohtajan Palsta. Lokakuu 2006
Suomikoululainen Lokakuu 2006 http://dallas.finnish-schools.org 123456789012345678901234567890121234567890123456789012345678901212345678901234567890123456789012123456789012345678901234567890121234567890123
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
Suomikoululainen. Puheenjohtajan kuulumisia! Minä olen saanut syksyn ja alkuvuoden aikana huomata, että vaikka tilanne joskus vaikuttaisi
Suomikoululainen Helmikuu 2008 www.suomi-koulu.com Puheenjohtajan kuulumisia! Viime keväänä tunnelma Pohjois-Teksasin Suomiyhteisössä oli synkähkö. Tuntui siltä, että kohtuuttoman moni perhe oli muuttamassa
Suomi-kouluun! Kaikki mukaan Suomi-koulun toimintaan! Me olemme valmiina! Tapaammehan 12.syyskuuta koululla! Syksyisin terveisin,
Syyskuu 2009 www.suomi-koulu.com Suomi-kouluun! Suomi-koulu on valmis aukaisemaan ovensa lukuvuodelle 2009-2010. Ensimmäinen koulupäivä on tulevana lauantaina 12.9 klo 12 alkaen, ja jokaisessa ryhmässä
Avointa toimintaa Hattulassa
Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin
Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi
Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.
KUTSU AVAJAISIIN 22.9.
1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN
KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )
KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa
Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista
Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet
Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
Leikitään! karoliina räty johanna saarinen 1
Leikitään! karoliina räty johanna saarinen 1 Teoskokonaisuus Karoliina Räty, Johanna Saarinen ja Ensi- ja turvakotien liitto, 2014 Toimittanut Karoliina Räty ja Johanna Saarinen, 2014 Sävel ja sanat kansanlauluja
Leikitään! karoliina räty johanna saarinen
Leikitään! karoliina räty johanna saarinen Teoskokonaisuus Karoliina Räty, Johanna Saarinen ja Ensi- ja turvakotien liitto, 2014 Toimittanut Karoliina Räty ja Johanna Saarinen, 2014 Sävel ja sanat kansanlauluja
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa
Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta
Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!
Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,
syksy 2015 kevät 2014
syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
HERTTONIEMEN SEURAKUNTA
RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020
HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 V A I N K E R R A N E L Ä M Ä S S Ä! T E R V E T U L O A R I P A R I L L E! Olet saattanut kuulla biisin, jossa lauletaan: Vaik askeleet on aamuisin viel tahmeita,
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
Suomikoululainen. Joulukuu 2009
Joulukuu 2009 Palleroiden esitys Porsaita äidin oomme kaikki kirvoitti mahtavat aplodit ja hersyvät naurut. Tämän jälkeen kuuluikin koputusta ovelta, Joulupukki Kukkakummulta oli saapunut lahjapaketteineen
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja
enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK
enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK Esi- ja peruskouluikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille voidaan järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta perusopetuslain (628/1998) mukaisesti. Sitä voidaan
Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS
Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini
Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu
Kokemuksia varhaisesta kieltenopetuksesta Paula Keskinen Jyväskylän steinerkoulu 11.10.2019 Jyväskylän steinerkoulu Perustettu 1983 n. 170 oppilasta (esiopetus, 1-9) Yksityiskoulu, valtionavun piirissä
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt
SYYSKUU 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM 1 SUOMIKOULULAINEN. Syyskuu 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM SISÄLTÖ 1. KANSI 2. PUHEENJOHTAJAN PALSTA 3.
SYYSKUU 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM 1 SUOMIKOULULAINEN Syyskuu 2010 WWW.SUOMI-KOULU.COM SISÄLTÖ 1. KANSI 2. PUHEENJOHTAJAN PALSTA 3. KIRJASTOPALSTA 4. SYKSYN 2010 KOULUPÄIVÄT/KOULUTEEMAT 5. HENGESSÄ MUKANA
SUOMIKOULULAINEN. Tammikuu 2011 WWW.SUOMI-KOULU.COM SISÄLTÖ 1. KANSI 2. KUULUMISIA PUHEENJOHTAJALTA
SUOMIKOULULAINEN Tammikuu 2011 SISÄLTÖ 1. KANSI 2. KUULUMISIA PUHEENJOHTAJALTA 3. SUOMI-KOULUN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS LA 19.2. KLO 11.12 4-6. KIRJASTON KUULUMISIA 7. TARINATUOKIO-MAINOS JA SNY.N KIRJAKERHO-INFO
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Suomen kielen itseopiskelumateriaali
Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta. Marraskuu 2006
Suomikoululainen Marraskuu 2006 http://dallas.finnish-schools.org Puheenjohtajan Palsta Olemme kaikki täynnä Joulun odotusta, sama missä sen vietämme - täällä vaiko Suomessa - aina se täyttää sydämen uskolla,
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
Oppimisen tukena koulussa ja kotona
SUOMALAINEN Oppimisen tukena koulussa ja kotona * OPETUSMATERIAALIT - kielipaketit - matematiikkapaketit - sopivat myös tukija erityisopetukseen * KIELIKERHOT * YKSITYISOPETUS T U O T E SUOMEN PALASET
Ryhmäytymispäivät houkuttelivat tutustumaan uusiinkin kavereihin
1/2016 1.9.2016 Paanan koulun oma julkaisu, Paanan Posti, ilmestyy jatkossa kuukausittain. Luvassa tietoa koulun ajankohtaisista asioista ja tapahtumista sanoin sekä kuvin. Ryhmäytymispäivät houkuttelivat
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018
TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 Aika: maanantaina 1.10.2018 klo 18 Paikka: Ylä-Fallintie 54, 00690 Helsinki Läsnä: Heidi Antinkari, puheenjohtaja Hanna Vieruaho, huoltajajäsen
KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus
KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen