Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke"

Transkriptio

1 Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke Geologian ja Suomen luonnon päivä projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen

2 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on geologialtaan ainutlaatuinen järvialue maailmassa Geologia tuo Etelä-Saimaan alueen matkailuun uutta sisältöä Luontomatkailun kehittäminen on tärkeää Etelä-Saimaan kaupungeille, kunnille ja maakunnille Kuva Arto Hämäläinen

3 Saimaan tarina Geologia antaa raamin koko Saimaan järviluonnon suureen kertomukseen sateenvarjo luontomatkailun kehittämiselle Saimaan tarina tulee avata, jotta alueen ainutlaatuisuus ymmärretään ja alueen arvostus kasvaa paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti Geosisällöt tuotava uudeksi osaksi Saimaan kestävää luontomatkailua: Saimaan synty, historia ja nykyaika Kuva Arto Hämäläinen

4 Geopark ja Saimaa Geopark on työkalu Saimaan tarinan esille tuomiseen Geopark on rajattu alue, jossa on merkittäviä geologisia kohteita mutta myös merkittäviä arkeologisia, ekologisia, historiallisia tai kulttuurisia kohteita tai arvoja Geoparkit toimivat kansainvälisenä verkostona, ne ovat osa UNESCOn toimintaa maailmanperintökohteiden tavoin Geoparkit kehittävät paikallistaloutta geomatkailun kautta, nostavat alueen tunnettuutta ja vahvistavat alueen omaa identiteettiä Geopark ei vaadi lisäsuojelua

5 Miten geoturismia on lähdetty kehittämään Etelä-Saimaalla? Startti vuonna 2011 Saimaa geomatkailukohteeksi-hanke Mukana ranta-alueen kaupungit ja kunnat Osatoteuttajana Geologian tutkimuskeskus (GTK) Kumppaneina Etelä- Karjalan virkistysaluesäätiö ja Saimaan virkistysalueyhdistys ry. Rahoittajana Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan liitot ja kunnat Kartta GTK

6 Saimaa Geomatkailukohteeksi-hanke mitä tehdään? Matkailuun sopivat geologiaresurssit käydään läpi, lähtötilanne yli 250 geokohdetta (GTK) Suunnitellaan geomatkailun kehittämis- ja toimintamalli Etelä-Saimaan alueelle Geoparkkriteerien mukaan Luodaan Geopark-yrittäjä- ja toimijaverkostoa Laaditaan hakemus UNESCOlle Geopark-verkostoon mukaan pääsemiseksi

7 Hankkeen tapahtumia Geopark-yleisöseminaarit Lappeenrannassa ja Mikkelissä Saimaa Geopark-suunnitelmien esittely EGN konferensseissa Geopark-suunnitelmat tutuksi Suomen GP toimikunnalle (YM,Metsähallitus, Visit-Finland)

8 Hankkeen tapahtumia Opintomatka Irlantiin ja Pohjois- Irlantiin: Burren and Cliffs of Moher Geopark Marble Arch Caves Global Geopark

9 Saimaa Geoparkin tehtävä Vaalia Geopark-alueen ainutlaatuista geologiaa, luontoa ja kulttuuria ja tuomalla esiin Saimaa Geopark -kokonaisuutta paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti Geopark edistää kestävän kehityksen tuotteistusta ja toimintaa Geopark kasvattaa Saimaa Geopark-brändin kansallista ja kansainvälistä arvostusta Geopark tuo esiin alueen avainvahvuuksia geologian, luonnon ja historian osalta

10 Saimaa Geoparkin tehtävä Luoda alueen yrityksille uusia toimintaedellytyksiä ja vahvistaa matkailuelinkeinoa ja sen työllisyyttä Tuoda alueelle ja sen toimijoille kansainvälisen verkoston innovaatioita, yhteistyömahdollisuuksia ja kansainvälistä näkyvyyttä Toimia alueen yritysten kanavana kansainväliseen verkostoon ja kansainväliseen näkyvyyteen Toimia yritysten tukena ja asiantuntijakontaktina Geoparkin sisältöjen tuotteistamisessa, verkottaa yrityksiä eri alojen asiantuntijoihin

11 Saimaa Geoparkin tehtävä Vahvistaa alueen asukkaiden kotiseudun tuntemusta, arvostusta, identiteettiä ja elinvoimaa Koulut, oppilaitokset, korkeakoulut geokasvatus ja tutkimus Asukkaat: oman alueen ja kulttuurin esiintuominen ja arvostuksen lisääminen Kuva Arto Hämäläinen

12 Geologian pääteemat Ikivanha kallioperä, rapakivigraniitti ja spektroliitti Maaperä: Salpausselät ja muut jääkauden jälkeiset muodostumat ja muut merkittävät geologiset muodostumat tai ilmiöt Järvimaisema ja sen kehitys: maankohoaminen, järvien kuroutuminen, Saimaan altaan historia (Suur-Saimaa), Vuoksen ja Imatrankosken synty Kuvat Arto Hämäläinen, Sanna Poutamo, Kehy

13 Luonnon pääteemat Järvisyys ja saarisuus: mosaiikkimainen järvimuodostelma, jossa runsaasti rantaviivaa Ainutlaatuinen eläimistö (jääkauden reliktit, kuten Saimaan norppa, Saimaan lohi) Alueen luonnonhistoriallinen kehitys: Saimaa on merkittävä biologinen ja ekologinen elinympäristö, johon maankohoaminen vaikuttaa Kauniit järvimaisemat Kuvat Arto Hämäläinen

14 Kulttuurin pääteemat Esihistoria: Suomen asuttaminen Kaakkois-Suomen kautta, kalliomaalaukset ja asuinpaikat Historia: idän ja lännen kulttuuripiirien rajalla eläminen Saimaalla ennen ja nyt (raja/sotahistoria, matkailuhistoria, teollisuushistoria) Paikallisuus (karjalaisuus, savolaisuus) Kuvat Arto Hämäläinen, Minna Kähtävä-Marttinen

15 Saimaa Geopark mitä se voi olla Hyvä brändi: onnistunut Etelä-Saimaan esiin nosto kansainvälisellä konseptilla osana UNESCOn toimintaa Saimaan ainutlaatuisen tarinan kertoja: tarinaa koetaan palveluiden kautta Saimaan alueen arvostuksen kasvattaja Uuden matkailun liiketoiminnan mahdollistaja Uusien matkailijoiden alueelle houkuttelija Alueen luontomatkailun kehittämisen jäsentäjä Uudenlaisen yhteistyön mahdollisuus alueellisesti ja kansainvälisesti: oppiminen ja kasvu kuntien yhteinen asia

16 Suunnitteilla Saimaa Geopark-yhdistys Saimaa Geopark-yhdistys hallinnoi Geoparkia Yhdistyksen perustavat alueen kunnat Yhdistyksen kumppaneiksi otetaan alueen yrityksiä, mahdollisuus Geopark-logon käyttöön ja suoraan kansainväliseen näkyvyyteen Geoparkin kautta Mukaan pyydetään toimijoita Geopark-kummeiksi Yhdistys koordinoi Geoparkin toiminnan

17 Tulossa Geoparkin valmisteluvaihe päättyy vuoden 2016 lopussa, Geopark-yhdistys aloittaa toimintansa vuonna 2017 Jäsenhakemusprosessi UNESCOlle: Geoparkin tulee toimia Geopark-verkoston kriteereiden mukaisesti vuosi ennen kuin hakemus voidaan jättää, hakuprosessi kestää 1,5 2 vuotta Tavoitteena Saimaa UNESCO Global Geopark

18 Yhteystiedot Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen GSM Geologian tutkimuskeskus Geologi Tapani Tervo Neulaniementie Kuopio GSM

19 Saimaa on ainutlaatuinen järvialue maailmassa Saimaan geologinen menneisyys on avain Saimaan järviluonnon ja saimaalaisuuden kokemiseen ja ymmärtämiseen Kiitos Kuva Arto Hämäläinen

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Aamukahvit matkailutoimijoille Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti

Aamukahvit matkailutoimijoille Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti Aamukahvit matkailutoimijoille 2.5. Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti Heli Rautanen 5/8/2017 1 Saimaa Geopark Mikkeli Juva Sulkava Puumala Imatra Lappeenranta Savitaipale Taipalsaari Ruokolahti

Lisätiedot

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany Vulkaneifel Geopark, Germany North Pennines A.O.N.B. Geopark, Geomatkailu UK Swabian Geopark Alps Harz, Geopark, Germany Germany Geomatkailu on osa maailmanlaajuisesti kasvavaa luontomatkailutrendiä Geomatkailussa

Lisätiedot

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE 11.4.2016 Ruokolahden kunta Virastotie 3 56100 Ruokolahti ETELÄINEN SAIMAA GEOPARK-ALUEEKSI: JÄRVEN AINUTLAATUINEN TARINA TULEVAISUUDEN VOIMAVARAKSI Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan altaalla

Lisätiedot

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen Kunnanhallitus 59 09.05.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen 1075/14/2016 Khall 09.05.2016 59 Valmistelija: hallintojohtaja Virpi

Lisätiedot

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE Lappeenrannan kaupunki Villimiehenkatu 1 53100 Lappeenranta 3.5.2016 ETELÄINEN SAIMAA GEOPARK-ALUEEKSI: JÄRVEN AINUTLAATUINEN TARINA TULEVAISUUDEN VOIMAVARAKSI Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN Kunnanhallitus 109 23.05.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN 3/02.04/2014 KHALL 109 (Asian valmistelija vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys :

Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys : Kaupunginhallitus 217 16.05.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen 765/00.01.05.02/2013 KH 217 Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys 9.5.2016: "Valmistelija/lisätiedot: kehitysjohtaja Markku Heinonen,

Lisätiedot

Mikä on Geopark? Etelä-Savon valtuuskunta Toiminnanjohtaja Heli Rautanen. Löydä Saimaan kätketyt aarteet

Mikä on Geopark? Etelä-Savon valtuuskunta Toiminnanjohtaja Heli Rautanen. Löydä Saimaan kätketyt aarteet Mikä on Geopark? Etelä-Savon valtuuskunta 13.2.2019 Toiminnanjohtaja 12/18/2018 1 Kaitosaari Lappeenranta/ Arto Hämäläinen Mikä on Geopark? Geopark on yhtenäinen alue, jolla on erityistä geologista arvoa

Lisätiedot

Saimaa geomatkailukohteeksi-hanke Geologiset arvot ja inventoinnit Jari Nenonen & Kaisa-Maria Remes GTK

Saimaa geomatkailukohteeksi-hanke Geologiset arvot ja inventoinnit Jari Nenonen & Kaisa-Maria Remes GTK Saimaa geomatkailukohteeksi-hanke Geologiset arvot ja inventoinnit Jari Nenonen & Kaisa-Maria Remes GTK Geologiset inventoinnit / Nenonen & Remes 25.6.2015 1 Geologian tutkimuskeskus (GTK) Tukee alueellisia

Lisätiedot

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes 1 POHJOIS-KARJALA Geologisia vahvuuksia: Aluetta ei vielä rajattu, useita mahdollisia kohteita; Arkeeinen/ proterotsooinen

Lisätiedot

Saimaa Geopark ry. Fennoskandian vihreä vyöhyke seminaari Imatran valtionhotelli Saimaa Geopark ry toiminnanjohtaja Heli Rautanen

Saimaa Geopark ry. Fennoskandian vihreä vyöhyke seminaari Imatran valtionhotelli Saimaa Geopark ry toiminnanjohtaja Heli Rautanen Geokohde 2 Lammassaari Imatra/ Heli Rautanen Saimaa Geopark ry Fennoskandian vihreä vyöhyke seminaari 23.5. Imatran valtionhotelli Saimaa Geopark ry toiminnanjohtaja Heli Rautanen Heli Rautanen "Löydä

Lisätiedot

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. Matkailuparlamentti Terttu Hermansson Eurajoki

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. Matkailuparlamentti Terttu Hermansson Eurajoki Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi Matkailuparlamentti Terttu Hermansson Eurajoki 24.11.2016 Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi Geopark on UNESCOn myöntämä status alueille, joilla on kansainvälisesti

Lisätiedot

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark Suomen ensimmäinen ja Maailman pohjoisin Geopark Rokua Geopark Jäsenyys lokakuussa 2010 Teema: Jääkauden perintö

Lisätiedot

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. Satakuntalainen ehtoo Terttu Hermansson Helsinki

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. Satakuntalainen ehtoo Terttu Hermansson Helsinki Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi Satakuntalainen ehtoo Terttu Hermansson Helsinki 22.11.2016 Geopark on UNESCOn myöntämä status alueille, joilla on kansainvälisesti merkittävä geologinen perintö 120

Lisätiedot

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark Suomen ensimmäinen ja Maailman pohjoisin Geopark Rokua Geopark Jäsenyys lokakuussa 2010, Uudelleenarviointi 2014

Lisätiedot

SALPAUSSELKÄ UNESCO GLOBAL GEOPARK. Visio: Suomen kansainvälisesti merkittävin geologiaan perustuva luontomatkailukohde Pirjo Räsänen

SALPAUSSELKÄ UNESCO GLOBAL GEOPARK. Visio: Suomen kansainvälisesti merkittävin geologiaan perustuva luontomatkailukohde Pirjo Räsänen SALPAUSSELKÄ UNESCO GLOBAL GEOPARK Visio: Suomen kansainvälisesti merkittävin geologiaan perustuva luontomatkailukohde Pirjo Räsänen UNESCOlla on kolme merkittävää matkailua tukevaa ohjelmaa Niistä Geopark

Lisätiedot

saimaan virkistysalueyhdistys ry

saimaan virkistysalueyhdistys ry saimaan Geoparkin ja Saimaan virkistyskäyttö Sanna Poutamo Saimaan Virkistysalueyhdistys ry Saimaan virkistyskäyttö saimaan - Valtion omistamat Saimaan saaret on suojeltu lailla Saimaan suojelualueista.

Lisätiedot

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen Kunnanhallitus 92 23.05.2016 Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen 135/100/2013 KHALL 92 Selostus: Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan altaalla ja siihen

Lisätiedot

Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta

Päätös projektin Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu, 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 95 16.07.2015 Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 16.07.2015 95 Hankkeen julkinen nimi Saimaan alueen

Lisätiedot

Saimaa Geopark yhdistyksen säännöt (perustaminen )

Saimaa Geopark yhdistyksen säännöt (perustaminen ) 1 Saimaa Geopark yhdistyksen säännöt (perustaminen 1.1.2017) Käsitelty Saimaa Geopark-projektin valmistavan hankkeen workshopissa Sulkava 13.10.2016 / Topiantti Äikäs 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen

Lisätiedot

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen Teemakohtaiset katto-ohjelmat yhteiset tavoitteet ja prioriteetit kehittämiselle hankerahoituksen tehokkaampi käyttö MEK valmistelee

Lisätiedot

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, Saimaalla, avautuu metsien rauha ja järviluonnon monet kasvot. Suomalaisuutta aidoimmillaan. Saimaa on ollut myötätuulessapaljon

Lisätiedot

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen Kunnanhallitus 140 02.05.2016 Kunnanvaltuusto 25 09.05.2016 Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen 115/14.01.00/2016 Kh 02.05.2016 140 Valmistelija Antti Pätilä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys Osa 1. Lappeenranta 2006

Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys Osa 1. Lappeenranta 2006 Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys Osa 1 Lappeenranta 2006 Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys, osa 1 Etelä-Karjalan liitto Lappeenranta 2006 Pohjakartat: Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KOTINIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavamuutos laaditaan Kitulanniemeen, noin 2,5

Lisätiedot

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi

Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Etelä-Karjalan matkailun yhteismarkkinointi Missio & visio Missio Johtaa ja toteuttaa maakunnan matkailumarkkinointia yhteismarkkinoinnin perusperiaatteiden mukaisesti (kotimaa ja kv) Visio Suomen suosituin

Lisätiedot

Digiväylä hankekokonaisuus

Digiväylä hankekokonaisuus Digiväylä hankekokonaisuus Digitaalinen sisältö Outokumpulaisille ja matkailijoille pitäisi tarjota jotain mielenkiintoista ja uutta Ainutlaatuisen rakennusperinnön hyödyntäminen, joka toisi lisäarvoa

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot

TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT

TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT PÄIJÄNNE - BIOSFÄÄRIALUEEKSI TULEVAISUUDEN VETONAULA TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT Ihmistoiminta keskiössä: Toiminta perustuu ammatinharjoittajien, tutkijoiden,

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

Puurakentamisen edistämishankkeet

Puurakentamisen edistämishankkeet Puurakentamisen edistämishankkeet Timo Nyyssölä, puurakentamisen koordinaattori, Suomen metsäkeskus HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUS Ähtäri 5.-6.4.2018 Metsäkeskus ja puurakentaminen Metsäkeskuksen

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Saimaan maakunta. I Meidän maakuntamme II Meidän tulevaisuutemme III Meidän suunnitelmamme

Saimaan maakunta. I Meidän maakuntamme II Meidän tulevaisuutemme III Meidän suunnitelmamme Etelä-Savo Saimaan maakunta I Meidän maakuntamme II Meidän tulevaisuutemme III Meidän suunnitelmamme I Meidän n maakuntamme Järvi-Suomen sydämessä Ainutlaatuinen Saimaa, Suomen suurin sisävesistö. 300

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi Kuvateksti Arial Bold 10/10 Aurora borealis in Lapland Keski-Suomen ja Pirkanmaan kulttuurimatkailufoorumi 17.5.2011 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt.

Lisätiedot

Saimaa jääkauden jälkeen

Saimaa jääkauden jälkeen Saimaa jääkauden jälkeen Matti Saarnisto Matti.Saarnisto@Saunalahti.fi Suomen luonnon ja Geologian päivän seminaari Imatra 27.8.2016 Saimaa jääkauden jälkeen Matti Saarnisto Imatra 27.8.2016 Salpausselät

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän historian elävöittäminen matkailutuotteiksi Saimaan pinnalta ja pinnan alta

Suomen ja Venäjän historian elävöittäminen matkailutuotteiksi Saimaan pinnalta ja pinnan alta Suomen ja Venäjän historian elävöittäminen matkailutuotteiksi Saimaan pinnalta ja pinnan alta Isto Vanhamäki ja Mika Lehtolainen Joensuun yliopisto Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus Imatra 23.5.2007

Lisätiedot

Etelä-Savon kestävän kehityksen. lupaus on annettu.

Etelä-Savon kestävän kehityksen. lupaus on annettu. E T E L Ä - S AV O S A I M A A N M A A K U N TA E T E L Ä - S AV O S A I M A A N M A A K U N TA Mikä ihmeen? Kestävän kehityksen on maakunnan ja muiden toimijoiden konkreettinen tapa olla mukana YK:n Agenda

Lisätiedot

LAUHANVUORI HÄMEENKANGAS GEOPARK RY:N SÄÄNNÖT

LAUHANVUORI HÄMEENKANGAS GEOPARK RY:N SÄÄNNÖT LAUHANVUORI HÄMEENKANGAS GEOPARK RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lauhanvuori Hämeenkangas Geopark ry. Yhdistyksestä voidaan käyttää lyhennettä LHG ry tai Lauhanvuori

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

Saimaan Yrittäjänaiset ry - SyNet. Strategia 2018 SyNet Grow

Saimaan Yrittäjänaiset ry - SyNet. Strategia 2018 SyNet Grow Saimaan Yrittäjänaiset ry - SyNet Strategia 2018 SyNet Grow Hallituksen jäsenet ja vastuut v.2018 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Jäsenrekisteri, talousasiat/kirjanpito Tiedotus/jäsenet, lehdistö

Lisätiedot

Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi

Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi 6.4.2017 Hanna-Maija Väisänen, Katja Pasanen, Eeva Koivula Kohti vastuullista matkailua -hanke Mitä tarkoitetaan vastuullisuudella

Lisätiedot

Kulttuuriperintö haltuun - Mikkelin malli. Mistä tulet Etelä-Karjala? Imatran Kulttuuritalo 24.1.2014 FM Pia Puntanen

Kulttuuriperintö haltuun - Mikkelin malli. Mistä tulet Etelä-Karjala? Imatran Kulttuuritalo 24.1.2014 FM Pia Puntanen Kulttuuriperintö haltuun - Mikkelin malli Mistä tulet Etelä-Karjala? Imatran Kulttuuritalo 24.1.2014 FM Pia Puntanen Taustaa 2000-luvun loppupuolella sukupolvenvaihdos julkishallinnossa ja yrityksissä

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

LAHTI-HOLLOLA Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! Lahti-Hollola Jukola 2018

LAHTI-HOLLOLA Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! Lahti-Hollola Jukola 2018 LAHTI-HOLLOLA 2018 Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! 16.-17.6.2018 Lahti-Hollola Jukola 2018 www.jukola.com/2018 LAHTI-HOLLOLA JUKOLAN VIESTIN MISSIO, ARVOT JA STRATEGISET TAVOITTEET Ajassa, perinnettä

Lisätiedot

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. 13-Dec-17

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. 13-Dec-17 Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi 12 2017 1 Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi Geopark on UNESCOn myöntämä status alueille, joilla on kansainvälisesti merkittävä geologinen perintö Maailmanperintöja

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Esiselvitys Oulujokilaakson ja Liminganlahden kul2uuri- ja luontoympäristön maailmanperintöarvot

Esiselvitys Oulujokilaakson ja Liminganlahden kul2uuri- ja luontoympäristön maailmanperintöarvot Esiselvitys 1.1.- 30.6.2017 Oulujokilaakson ja Liminganlahden kul2uuri- ja luontoympäristön maailmanperintöarvot Veli-Pekka Huhmo, projek?päällikkö Humanpolis Oy UNESCON MaailmanperintölueIelo Maailman

Lisätiedot

ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa

ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa ULKOASIAINMINISTERIÖ Alueellisen yhteistyön yksikkö (ITÄ-30) ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa BIONOVA OY WASTE-OP: WASTE OPPORTUNITIES FOR PROFITS 89

Lisätiedot

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja , Hotelli Kumpeli, Heinola

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja , Hotelli Kumpeli, Heinola Taustaselvitys Saaristomeren biosfäärialue Päijänne Brändiksi Työpaja 20.8.2018, Hotelli Kumpeli, Heinola Anna Pajari, projektipäällikkö, LAMK Niina Rantakari, projektipäällikkö, JAMK Päijänne Brändiksi

Lisätiedot

Maa- ja kallioperämallit GTK:n näkökulmasta. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja , Ossi Ikävalko

Maa- ja kallioperämallit GTK:n näkökulmasta. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja , Ossi Ikävalko Maa- ja kallioperämallit GTK:n näkökulmasta Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3.2014, Ossi Ikävalko Ossi Ikävalko 02.04.2014 1 Perustehtävä Kartoittaa ja tutkii

Lisätiedot

We re here for water. Puhtaan ja elinvoimaisen Järvi-Suomen puolesta. 5th of June, 2019 Mikkeli, Saimaa

We re here for water. Puhtaan ja elinvoimaisen Järvi-Suomen puolesta. 5th of June, 2019 Mikkeli, Saimaa 1 We re here for water Puhtaan ja elinvoimaisen Järvi-Suomen puolesta. 5th of June, 2019 Mikkeli, Saimaa Oivallus 2 Urho oli odottanut malttamattomana perheemme purjehduslomaa merellä. Vesileikit olivat

Lisätiedot

Etelä - Suomen retkeily- ja vaellusmatkakohteiden informaatiotarjonnan kartoittaminen Internetissä. Miia Sollo & Jenna Vapaavuori

Etelä - Suomen retkeily- ja vaellusmatkakohteiden informaatiotarjonnan kartoittaminen Internetissä. Miia Sollo & Jenna Vapaavuori Etelä - Suomen retkly- ja vaellusmatkakohtden informaatiotarjonnan kartoittaminen Internetissä Miia Sollo & Jenna Vapaavuori Tutkimuksen esittely Löytyykö Etelä-Suomen maakuntien vaellus- ja retklykohtsta

Lisätiedot

Lataa Suursaimaa - Matti Hakulinen. Lataa

Lataa Suursaimaa - Matti Hakulinen. Lataa Lataa Suursaimaa - Matti Hakulinen Lataa Kirjailija: Matti Hakulinen ISBN: 9789529314409 Sivumäärä: 103 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.36 Mb Noin 7000 vuotta sitten epätasainen maankohoaminen yhdisti

Lisätiedot

Matkailu Kaakkois-Suomessa

Matkailu Kaakkois-Suomessa Matkailu Kaakkois-Suomessa Kulttuurimatkailufoorumi 17.11.2011 Maija-Liisa Huovila, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Maija-Liisa Huovila 17.11.2011 1 Matkailu Kaakkois-Suomessa Alueella

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki seminaari Kankaanpään kaupungin elinkeinopalvelut Marko Rajamäki

Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki seminaari Kankaanpään kaupungin elinkeinopalvelut Marko Rajamäki Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki seminaari 30.1.2018 Kankaanpään kaupungin elinkeinopalvelut Marko Rajamäki Taustaa Kankaanpään kaupungin tarpeet elinkeinopalveluiden uudelleenjärjestelylle

Lisätiedot

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari 26.-27.10.2010 Savion Hovi, JÄMSÄ projektipäällikkö Terhi Hook terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

Kylään maisemaan -hanke. Loviisa Alueryhmän tapaaminen

Kylään maisemaan -hanke. Loviisa Alueryhmän tapaaminen Kylään maisemaan -hanke Loviisa 15.5.2019 Alueryhmän tapaaminen Hanke lyhyesti tavoitteena on kehittää ja edistää kulttuuriympäristöön perustuvaa yrittäjyyttä nostaa maaseudun arvostusta asukkaiden ja

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

Päijänne unescon biosfäärialueeksi

Päijänne unescon biosfäärialueeksi Päijänne unescon biosfäärialueeksi BIOSFÄÄRI- TUNNUKSESTA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA YRITYKSILLE ProPäijänne-yhdistyksen, Muuramen kunnan ja yrittäjien aloitteesta Päijänteelle tavoitellaan kansainvälisesti

Lisätiedot

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen Kunnanhallitus 108 10.05.2016 Kunnanvaltuusto 24 18.05.2016 Kunnanhallitus 231 15.11.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen 130/00.04.01/2016 Kh 10.05.2016 108 Valmistelija:

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025

Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025 Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025 Kehyskuntien elinvoima- analyysin 2015-2018 vahvuudet Muhoksella Väestön keski- ikä (38,7)valtakunnan (42,7)keskitasoa matalampi. Syntyvyys 11,9 lasta/ 1000 asukasta

Lisätiedot

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Uranus Oy. Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille!

Uranus Oy. Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille! Uranus Oy Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille! Uranus Oy:n liikeidea Uranus Oy on asiakkaidensa kumppani sähköisessä rekrytoinnissa. Toimimme kahdella liiketoiminta-alueella eli osaajien tavoittamisessa

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä

Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä Edunvalvonta monipuolista mm. erilaisissa neuvottelukunnissa ja lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä Vahvaa asiantuntemusta toimialajärjestöissä

Lisätiedot

Saimaa maailmanperintökohteeksi ja matkailu kansainväliselle kasvu-uralle?

Saimaa maailmanperintökohteeksi ja matkailu kansainväliselle kasvu-uralle? TIEDOTE 26.08.2013 Saimaa maailmanperintökohteeksi ja matkailu kansainväliselle kasvu-uralle? - Mikä ihana matka, mikä jumalainen järviluonto, yksi maailman ihmeistä, ylistivät kansainväliset höyrylaivamatkailijat

Lisätiedot

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia Kiehtovat kalavedet Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia 2014 2020 SISÄLTÖ KALATALOUDEN KEHITTÄMISTYÖKALUT ALUEEN ESITTELY KAUSI 2009 2014 KEHITTÄMISSTRATEGIA 2014-2020 RAHOITUSKEHYS PÄÄTÖKSENTEKO

Lisätiedot

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Arktinen kestävä matkailudestinaatio seminaari 8.10.2018 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja, Visit Rovaniemi sanna@visitrovaniemi.fi #visitrovaniemi

Lisätiedot

Järjestö 2.0: mukana muutoksessa valtakunnallinen koordinaatiohanke. Lähtötilannekartoituksesta

Järjestö 2.0: mukana muutoksessa valtakunnallinen koordinaatiohanke. Lähtötilannekartoituksesta Järjestö 2.0: mukana muutoksessa valtakunnallinen koordinaatiohanke Lähtötilannekartoituksesta Verkostotapaaminen 13.3.2018, SOSTE Tarja Bergström Ritva Varamäki Järjestö 2.0: mukana muutoksessa avustusohjelma

Lisätiedot

114 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 118 Pistohiekan ranta-asemakaavaehdotuksen nähtäville asettaminen

114 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 118 Pistohiekan ranta-asemakaavaehdotuksen nähtäville asettaminen Puumala Pöytäkirja 8/2016 1 (21) Aika 12.09.2016, klo 16:28-17:08 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 114 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

PIKAOPAS Oulujokilaakson kuntien ja Rokua Geoparkin viestinnän vinkit

PIKAOPAS Oulujokilaakson kuntien ja Rokua Geoparkin viestinnän vinkit PIKAOPAS Oulujokilaakson kuntien ja Rokua Geoparkin viestinnän vinkit Riikka Vitikka, Humanpolis Oy MUISTATHAN, ETTÄ OULUJOKILAAKSOSSA tulisi olla VISIO Tehokas ja vaikuttava viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018 Taustaselvitys Saaristomeren biosfäärialue Päijänne Brändiksi Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018 Niina Rantakari, projektipäällikkö, JAMK Anna Pajari, projektipäällikkö, LAMK Mikä ihmeen biosfääri?

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Koordinaatiohanketilaisuus Maaseutuvirasto, Helsinki, 5.10.2015 Elina Vehmasto, Luke Natural Resources Institute Finland Valtakunnallinen Green Care Koordinaatiohanke

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE

IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE Maakuntahallitus 14.1.2019 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA GEOLOGIASTA. gtk.fi

KESTÄVÄÄ KASVUA GEOLOGIASTA. gtk.fi KESTÄVÄÄ KASVUA GEOLOGIASTA gtk.fi Geologian tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus (GTK) luo geologisella osaamisella menestystä asiakkailleen ja sidosryhmilleen. Palvelevana osaamiskeskuksena GTK on

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 5.4.2016 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa,

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen

Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan. Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Kulttuuriperinnöstä eväitä tähän päivään ja tulevaan Etelä-Savon maakuntapäivä 14.5.2012 Savonlinna Projektipäällikkö Pia Puntanen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke Vetovoimainen kasvukeskus

Lisätiedot

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta Liisa Mäenpää Finnish Lapland Tourist Board ry Finnish Lapland Tourist Board ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME) on perustettu syksyllä 2010.

Lisätiedot

Järvi-Suomen matkailun alueprofiili

Järvi-Suomen matkailun alueprofiili Järvi-Suomen matkailun alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum Imatra 17.11.2011 Liisa Hentinen Liisa Matkailun Hentinen, MEK edisämiskeskus 1 MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

Saimaan alueen verkostoinut ja digitalisoituva luontomatkailu: Matkailijan infomalli Imatran seudulla 15.3.2016/Juha Sorjonen. www.kehy.

Saimaan alueen verkostoinut ja digitalisoituva luontomatkailu: Matkailijan infomalli Imatran seudulla 15.3.2016/Juha Sorjonen. www.kehy. Saimaan alueen verkostoinut ja digitalisoituva luontomatkailu: Matkailijan infomalli Imatran seudulla 15.3.2016/Juha Sorjonen Saimaan alueen verkostoitunut ja digitalisoituva luontomatkailu 1. Markkina

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuuksia EU:n Itämeri-strategian hanketyöhön. Kaakkois-Suomi Venäjä ENI CBC ohjelma Lappeenranta

Rahoitusmahdollisuuksia EU:n Itämeri-strategian hanketyöhön. Kaakkois-Suomi Venäjä ENI CBC ohjelma Lappeenranta Rahoitusmahdollisuuksia EU:n Itämeri-strategian hanketyöhön Kaakkois-Suomi Venäjä ENI CBC ohjelma 5.10.2016 Lappeenranta Ohjelman rahoitus 72,3 Mio, välitarkastelun jälkeen mahdollisesti lisärahoitusta.

Lisätiedot