Saimaa maailmanperintökohteeksi ja matkailu kansainväliselle kasvu-uralle?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saimaa maailmanperintökohteeksi ja matkailu kansainväliselle kasvu-uralle?"

Transkriptio

1 TIEDOTE Saimaa maailmanperintökohteeksi ja matkailu kansainväliselle kasvu-uralle? - Mikä ihana matka, mikä jumalainen järviluonto, yksi maailman ihmeistä, ylistivät kansainväliset höyrylaivamatkailijat 1900-luvun alkupuolella (Saimaa. Kauneinta Suomea, 1939). Saimaalla oli vahva asema Suomen matkailukartalla ja se oli tunnettu myös kansainvälisenä matkailukohteena. Maailma on muuttunut, mutta vanhaa esitettä selatessa ei voi kuin ihmetellä, mitä oikein on tapahtunut. Saimaan ja matkailun kehitysnäkymät ovat edelleen loistavat ja tuloksiakin on saatu aikaiseksi kuten kesän tuoreet tilastot osoittavat. Silti kehityksen isoon kuvaan ei olla tyytyväisiä. Saimaan, matkailun ja vapaa-ajan asutuksen mahdollisuuksia ei ole onnistuttu kaikilta osin hyödyntämään. Päinvastoin Saimaa nukkuu kuin ruususen unta, kehitys on jumissa. Liian moni näpertelee omissa nurkissaan, omine kehittämishankkeineen ja aina pari vuotta kerrallaan.

2 Herätäkseen ja päästäkseen takaisin uudelle kansainväliselle kasvu-uralle maakunta ja matkailu tarvitsevat herätyksen, kunnon jytkyn. Tarvitaanko Etelä-Savon matkailun kehittämiseksi jokin megaluokan matkailuveturi vai onko matkailun tulevaisuus rakennettavissa ainutlaatuisen järviluonnon, maaseudun sekä uniikkien ja pienten toimijoiden yhteistyöverkon pohjalle? Kaikki on mahdollista ja kaikki voidaan aloittaa myös alusta kuten esimerkit osoittavat (Mecklenburg-Vorpommern, Saksa). Alueen vetovoimatekijät ja rakenteet huomioon ottaen Etelä-Savon ja koko Saimaan matkailun lähtölaukaukseksi, jytkyksi kansainväliselle kasvu-uralle tuntuisi kuitenkin soveltuvan huomattavasti paremmin esimerkiksi koko Saimaan alueen onnistunut brändääminen eko- tai bioalueeksi, maailmanperintökohteeksi tai geoparkiksi kuin erilliset suuret matkailukeskukset Lapin tapaan. Etelä-Savossa on erinomainen hetki tarkastella matkailun mahdollisuuksia. Uuden ohjelmakauden käynnistyessä on valittava, mihin suuntaan matkailua halutaan maakunnassa painottaa? Mihin taloudellisia resursseja ohjataan? Mikä on oikeastaan Etelä-Savon matkailun perusmalli ja konsepti? Millä se profiloituu jatkossa etenkin nopeasti muuttuvan kulutuskysynnän aallokoissa? Mikä on sellainen konsepti, joka tuottaa lisäarvoa, ei vain matkailun toimialalle, vaan laajemmin paikallisyhteisöihin ja talouksiin? Missä ovat yhteistyökumppanit ja investointien toteuttajat? Matkailufoorumissa Etelä-Savon keskeiset matkailutoimijat valitsivat matkailun kehittämisen alustavaksi painopistealueiksi liiketoiminnan kasvattamisen ja liiketoiminnan kansainvälistymisen tukemisen samoin kuin pienten laadukkaiden palveluyksiköiden verkostoitumisen ja tuotekehityksen, mökkimatkailun, ruoka- ja kulttuurimatkailun, järvi- ja maaseutumatkailukonseptien plus paikallisyhteisöjen kokonaisvaltaisen kehittämisen pilotoinnin sekä ainutlaatuisen järviluonnon ja maaseudun elinvoimaisuuden vahvistamisen. Näitä alustavia painopistevalintoja tarkennetaan tämän syksyn kuluessa yhteistyössä Etelä-Savon matkailutoimijoiden kanssa.

3 Etelä-Savon matkailun aluerakenneselvitys Etelä-Savon maakuntaliitto on yhteistyössä kuntien kanssa selvittänyt maakunnan matkailun aluerakennetta ja majoituskapasiteettia. Selvityksessä on huomioitu myös mökkimajoitus, joka jää suurelta osin valtakunnallisen matkailutilastoinnin ulkopuolelle. Lisäksi muutamien koti- ja ulkomailla tunnettujen kaupunki-, järvi-, maaseutu- ja reittimatkailukohteiden sekä niiden matkailukonseptien avulla on haettu verrokkialueita ja esimerkkejä Etelä-Savon matkailun kehittämiseksi. Selvitys vahvistaa entisestään käsitystä siitä, että Etelä-Savon matkailun aluerakenne on hyvin pienipiirteinen ja hajanainen ( kuin haulikolla ammuttu ). Maakunnan matkailu ei perustu yksipuolisesti muutaman ison matkailukeskuksen kehittämisen ja matkailijavolyymien varaan, vaan toiminnallisesti hajautettuun pien- ja mikroyritysvetoiseen matkailumalliin sekä melko pieniin asiakasvirtoihin. Etelä-Savon kaupungit ja kirkonkylät muodostavat myös matkailun ja vapaa-ajan asutuksen palvelurakenteen perustan. Keskuksissa olisi kuitenkin paljon kehitys- ja uusiutumispotentiaalia matkailijoiden ja vapaa-ajan asukkaiden tarpeisiin. Etelä-Savossa on vähän yli 20 maakunnallisesti merkittävää matkailukohdetta tai tapahtumaa, joiden kävijämäärä on yli vuodessa (2012). Matkailijoita palvelee maakunnassa noin matkailuyritysten ja mökkivuokrauksen vuodepaikkaa. Näistä mökkimajoituksen osuus on yli 50 prosenttia. Myös maakunnan koko vapaa-ajan asuntokantaa (noin vapaa-ajanasuntoa) voidaan laskennallisesti arvioida vuodepaikkoina. Tuloksena on noin vuodepaikkaa. Ulkomaakuntalaisten osuus vapaa-ajan asukkaista on merkittävä, arviolta noin asukasta. Osaaikaisesti Etelä-Savon asukasluku on siten yli asukasta.

4 Mökkimatkailu on selkeästi maakunnan matkailun kärkituote, jolla maakunnan on mahdollisuus erottautua ja pärjätä myös kansainvälisessä kilpailussa. Vapaa-ajan asunto ja rantasauna voivat toimia porttina ainutlaatuiseen järviluontoon, mutta mökkeilynkin on uudistuttava ja löydettävä asiakasryhmänsä nuorempien sukupolvien matkailijavirrasta uusilla tuotteilla. Oppia hyvistä esimerkeistä Matkailun kehityksen vertailukohteina ovat olleet maaseutumatkailun osalta Bad Hindelang (Saksa), Möhkö, Vuonislahti (Pohjois-Karjala), järvimatkailun osalta Mecklenburg-Vorpommern (Saksa), Vänern (Ruotsi), Weissensee (Saksa), reittikohteena Turun saariston rengastien, matkailukaupunki kohteena Rovaniemi sekä Saimaa kauneinta Suomea (1939) julkaisu. Esimerkkialueiden yksi keskeinen viesti Etelä-Savolle on, että matkailun ytimessä on ainutlaatuinen järviluonto (puhtaat reittivedet, norppa) sekä vahva maaseutu ja sen elämäntapa. Lisäksi järvivesistöjen arvokkaimmat ja vetovoimaisimmat kohteet sijaitsevat Etelä-Savon maaseutualueilla. Näiden kahden vetovoimatekijän välillä on vahva toiminnallinen riippuvuussuhde eikä niitä voida matkailun kehittämisessä erottaa toisistaan. Vapaa-ajan asutus ja mökkimatkailu sekä muut matkailutuotteet rakentuvat tämän ytimen ympärille ja ovat riippuvaisia sen elinvoimaisuudesta. Kansainvälinen asiakas näkökulma korostaa entisestään maakunnan harvojen absoluuttisten kilpailukykytekijöiden ja niiden kestävän hyödyntämisen merkitystä matkailun kehittämisessä. Esimerkit korostavat myös paikallisyhteisöjen, järvi- ja maaseutumatkailun kokonaisvaltaista kehittämistä ja pilotointia siellä, missä paikallisyhteisöllä itsellään on selkeä tahtotila sekä halua ja valmiutta oman paikallisyhteisönsä ja matkailun pitkäjänteiseen kehittämiseen. Matkailua ei voi kehittää irrallaan muusta aluekehityksestä eikä ylhäältä käsin irrallisin kehitystoimenpitein. Paikallisyhteisövetoisen kehityksen tukemisen, juurruttamiseen ja yhteisen tahtotilan

5 muodostamiseen on syytä varata aikaa koko seuraava ohjelmakausi. Se on ainoa kestävä tie, sillä lopulta paikallisyhteisön (yritysten, asukkaiden ja eri toimijoiden) oma tekeminen ja tahtotila ratkaisevat tulokset ja päinvastoin. Paikallinen toimijataso, yritys ja kohde ovat aina matkailijan lopullinen päämäärä. Paikallisyhteisönä voi toimia myös kirkonkylä tai kaupunki, joten matkailun kehittämisellä ja keskusten kehittämisellä voi olla paljon yhteistä. Mikkelin palkittu keskustauudistus on kannustava esimerkki paikallisyhteisön kokonaisvaltaisesta kehittämistyöstä. Mittava uudistus onnistuttiin toteuttamaan lisäksi ilman yhtään valitusta. Lisätietoja antavat aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen (puh , ja kehittämispäällikkö Heli Gynther (puh , Etelä-Savon maakuntaliitosta.

/Etelä-Savon matkailun aluerakenneselvitys

/Etelä-Savon matkailun aluerakenneselvitys /Etelä-Savon matkailun aluerakenneselvitys Selvityksen tarkoitus ja sisältö Etelä-Savon matkailun aluerakenne perustuu merkittävästi vapaa-ajan asutuksen, mökkimajoituksen ja mökkimatkailun varaan. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Etelä-Savon matkailustrategia 2014-2020. Vettä näkyvissä! LUONNOS- KUVA

Etelä-Savon matkailustrategia 2014-2020. Vettä näkyvissä! LUONNOS- KUVA telä-savon matkailustrategia 2014-2020 Vettä näkyvissä! telä-savon matkailun kehittämisen strategiset pääkohdat A Liiketoiminnan kansainvälistyminen Asiakaslähtöinen palvelumuotoilu ja teemalliset palvelukokonaisuudet

Lisätiedot

PIKE KAMPANJAN TIETOISKU ALUESUUNNITTELUKOHTAJA JARMO VAUHKONEN 14.1.2014 (www.esavo.fi/pike)

PIKE KAMPANJAN TIETOISKU ALUESUUNNITTELUKOHTAJA JARMO VAUHKONEN 14.1.2014 (www.esavo.fi/pike) PIKE KAMPANJAN TIETOISKU ALUESUUNNITTELUKOHTAJA JARMO VAUHKONEN 14.1.2014 (www.esavo.fi/pike) Pike tietoisku 14.1.2014 pike kampanja pike lab etelä-savo mistä pikessä on kysymys? Pienten keskusten kehittämiskampanja

Lisätiedot

Lomakylä Saimaan maakunnan näkökulmasta. EkoLATu-seminaari 17.3.2010 Suunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitto

Lomakylä Saimaan maakunnan näkökulmasta. EkoLATu-seminaari 17.3.2010 Suunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitto Lomakylä Saimaan maakunnan näkökulmasta EkoLATu-seminaari 17.3.2010 Suunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitto Etelä-Savossa Suomen puhtaimmat vesistöt Loma-asumisen ykkösmaakunta 50

Lisätiedot

PIKE TULOKSET NOUTOPÖYTÄ 24.11.2014 www.esavo.fi/pike, www.kaupunkikeskustat.fi

PIKE TULOKSET NOUTOPÖYTÄ 24.11.2014 www.esavo.fi/pike, www.kaupunkikeskustat.fi PIKE TULOKSET NOUTOPÖYTÄ 24.11.2014 www.esavo.fi/pike, www.kaupunkikeskustat.fi Pienten keskusten kehittämiskampanja Pike kampanja 2014-2016 Elävät Kaupunkikeskustat ry (www.kaupunkikeskustat.fi) ja maakuntaliitot:

Lisätiedot

Etelä-Savon pienet keskukset murroksessa

Etelä-Savon pienet keskukset murroksessa Etelä-Savon pienet keskukset murroksessa Mäntyharju 18.4.2013 Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen + 400 000 as (2035) + 200 000 tp (2035) - 10 000 as (2020) 17.4.2013 2 Uusiutuvat keskukset uusiutuvan

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MATKAILUSTRATEGIA 2015

KESKI-SUOMEN MATKAILUSTRATEGIA 2015 KESKI-SUOMEN MATKAILUSTRATEGIA 2015 Matkailuparlamentti 18.11.2009 Kehittämispäällikkö Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Matkailuparlamentti 2004: Keski-Suomi hyväksyy peruslähtökohdat: 1. Matkailuyrityksillä

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin matkailualueet. Tausta-aineistoa

Savonlinnan kaupungin matkailualueet. Tausta-aineistoa Savonlinnan kaupungin matkailualueet Tausta-aineistoa Savonlinnan matkailun kehittämisen lähtökohdat Savonlinna on Suomen järvimatkailun pääkaupunki Matkailu kehittyy myönteisesti ja kiinnostaa myös sijoittajia

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v.

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa-

Lisätiedot

MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella

MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa- ja metsätal.yks. Ilmajoki

Lisätiedot

Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta

Päätös projektin Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu, 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 95 16.07.2015 Päätös projektin "Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailu", 301570 rahoittamisesta Maakuntahallitus 16.07.2015 95 Hankkeen julkinen nimi Saimaan alueen

Lisätiedot

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa -seminaari 16.5.2017 Maakuntauudistus,

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Aamukahvit matkailutoimijoille Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti

Aamukahvit matkailutoimijoille Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti Aamukahvit matkailutoimijoille 2.5. Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti Heli Rautanen 5/8/2017 1 Saimaa Geopark Mikkeli Juva Sulkava Puumala Imatra Lappeenranta Savitaipale Taipalsaari Ruokolahti

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010

Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010 Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010 Taustaksi Saimaan alueen maakunnat haluavat osallistua ja vaikuttaa saimaannorpan

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014

GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014 GOSAIMAA.COM MYR 3.11.2014 Hannele Eskelinen, Suvi Ahola 3.11.2014 www.gosaimaa.com 1 Holiday Club Resorts Oy Perustettu 1986 Liikevaihto 123 m Henkilöstö 751 22 lomakeskusta Suomessa, 2 Ruotsissa, 6 Espanjassa

Lisätiedot

Suomi matkalla kohti kestävän matkailun kärkimaita

Suomi matkalla kohti kestävän matkailun kärkimaita Suomi matkalla kohti kestävän matkailun kärkimaita Liisa Kokkarinen Visit Finland Ähtäri 20 maaliskuuta 2019 HALLITUKSEN LINJAUS ARKTISEN STRATEGIAN PÄIVITYKSEN PAINOPISTEISTÄ Suomen arktinen osaaminen

Lisätiedot

Matkailun alueelliset tietovarannot

Matkailun alueelliset tietovarannot Matkailun alueelliset tietovarannot MIKÄ MATKAILUN ALUEELLISET TIETOVARANNOT? VALTAKUNNALLINEN SÄHKÖINEN MATKAILUN TIEDONHALLINTAJÄRJESTELMÄ Sähköinen järjestelmä, jolla voidaan kerätä tietoa alueiden

Lisätiedot

PIENTEN KESKUSTEN (PIKE) KEHITTÄMISEN TILANNEKATSAUS ALUESUUNNITTELUKOHTAJA JARMO VAUHKONEN 12.12.2013

PIENTEN KESKUSTEN (PIKE) KEHITTÄMISEN TILANNEKATSAUS ALUESUUNNITTELUKOHTAJA JARMO VAUHKONEN 12.12.2013 PIENTEN KESKUSTEN (PIKE) KEHITTÄMISEN TILANNEKATSAUS ALUESUUNNITTELUKOHTAJA JARMO VAUHKONEN 12.12.2013 Pienten keskusten kehittämiskampanja Pike kampanja 2014-2016 Maakuntaliitot ja Elävät Kaupunkikeskustat

Lisätiedot

Sopimus Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon matkailutoimijoiden välisestä markkinointiyhteistyöstä ja siihen liittyvästä yhteistoiminnasta

Sopimus Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon matkailutoimijoiden välisestä markkinointiyhteistyöstä ja siihen liittyvästä yhteistoiminnasta LUONNOS 1 (5) SAIMAA-SOPIMUS 2017-2019 Sopimus Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon matkailutoimijoiden välisestä markkinointiyhteistyöstä ja siihen liittyvästä yhteistoiminnasta 1. Sopimusosapuolet 1. Imatran

Lisätiedot

Vetovoimaa kestävästä matkailusta

Vetovoimaa kestävästä matkailusta Vetovoimaa kestävästä matkailusta Susanne Sarvilinna Jyväskylän kaupunki/ Visit Jyväskylä Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Hankasalmi, Petäjävesi, Uurainen, Toivakka Suomen matkailu on hyvässä kasvussa 8,3

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan

Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, Saimaalla, avautuu metsien rauha ja järviluonnon monet kasvot. Suomalaisuutta aidoimmillaan. Saimaa on ollut myötätuulessapaljon

Lisätiedot

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto

Lisätiedot

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi.

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. 1 Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi. OECD on tehnyt Suomen maaseutupolitiikasta kaksi ns, maatutkintaa. Viimeisin on vuodelta 2006-2008. Sen johtopäätöksenä

Lisätiedot

Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset. Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto

Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset. Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto Maaseutumatkailu Suomessa ja maaseutumatkailun tulovaikutukset Pori 16.10. 2014 Kimmo Aalto Valtakunnallinen kylämatkailun kehittämishanke Kylien tapahtumat ja kylämatkailutuotteet tervetuloakylaan.fi

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN KANTA-HÄMEEN MATKAILUN STRATEGINEN JATKOSELVITYS VAIHE III CreaMentors Oy 2008 Strategian laadintaprosessi Toimijahaastattelut -matkailutoimijat -kehittäjät -päättäjät -rahoittajat Visio 2015 Toimenpideohjelma

Lisätiedot

YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN

YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus Pekka Pelkonen 8.11.2018 YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELUT Yli 300 asiantuntijaa käytettävissä Kevyt prosessi Yritysten tarpeen

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Toimeksiannon tavoite

Toimeksiannon tavoite Toimeksiannon tavoite Benchmarkkauksen tavoitteena oli analysoida koti- ja ulkomailla eräiden tunnettujen maaseutuja järvimatkailukohteiden matkailukonseptien toimintaympäristöä, kilpailukykyä ja sen keskeisiä

Lisätiedot

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Toimialapäällikön rahoitusnäkemykset Helsinki 21.03.2012 Toimialapäällikkö Anneli Harju-Autti Majoitusvuorokausien kehitys 1000 vrk 16000

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Rural Transport Solutions

Rural Transport Solutions Rural Transport Solutions Maaseutu- ja rannikkoalueiden joukkoliikennepalveluja kehittämässä Hankeinfoa Hankkeen kesto 10/2009 08/2012 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto toimii hankkeen kansainvälisen yhteistyön

Lisätiedot

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Keski-Suomen matkailustrategia 2020 Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Vanhan (2005) matkailustrategian tavoitteet peruslähtökohtana yrityslähtöisyys, julkinen sektori toimii edellytysten luojana

Lisätiedot

Liite 1. Rekisteröimättömän majoituksen arviointi vedenkulutuksen perusteella

Liite 1. Rekisteröimättömän majoituksen arviointi vedenkulutuksen perusteella LIITTEET Liite 1. Rekisteröimättömän majoituksen arviointi vedenkulutuksen perusteella Pasi Satokangas & Markku Vieru Luvussa Majoitukset ja majoittujat Lapissa (s. 19) kuvatun kartoituksen lisäksi rekisteröimätöntä

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 KUNTASTRATEGIA 2014-2016 Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 Rantasalmen kuntastrategia 2014-2016 Visio 2020 Rantasalmi - Monta Mainiota Mahdollisuutta Rantasalmi on itsenäinen maaseutukunta, joka toimii

Lisätiedot

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä.

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Tiina Perämäki Projektipäällikkö Kylämatkailu Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, kylän matkailuyritysten ja kylän matkailua

Lisätiedot

Hankkeen taustaa Lähtökohdat:

Hankkeen taustaa Lähtökohdat: Matkailun, kaivostoiminnan ja ympäristön yhteensovittaminen -seminaari Ruka 24.02.2012 2012 FT Pekka Kauppila Hankkeen taustaa Lähtökohdat: Valtakunnallisen matkailustrategian ja Valtioneuvoston 24.3.2011

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA Matkailu Hämeen aluekehittämisohjelmassa 2000-luvun alusta lähtien strategisesti tärkeä elinkeino - Matkailu yksi voimakkaimmin kasvavista elinkeinoista

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Pursialan ekoteollisuuspuisto ja Mikkelipuisto. Hannele Hynninen elinkeinoasiamies

Pursialan ekoteollisuuspuisto ja Mikkelipuisto. Hannele Hynninen elinkeinoasiamies Pursialan ekoteollisuuspuisto ja Mikkelipuisto Hannele Hynninen elinkeinoasiamies Mikkelin sijainti MIKKELIPUISTO www.mikkelipuisto.fi Mikkelipuisto Sijaitsee Mikkelin keskustan välittömässä läheisyydessä.

Lisätiedot

Yritysryhmät Euroja ja Elämyksiä! Hollolan Hirvi

Yritysryhmät Euroja ja Elämyksiä! Hollolan Hirvi Yritysryhmät Euroja ja Elämyksiä! 10.10.2017 Hollolan Hirvi .Mikä ihmeen?! Virtaa vientiin ja verkostoihin 1.1.2016 31.12.2018 Virtaa vientiin ja verkostoihin aktivoi ja nostaa keskisuomalaisten maaseutumatkailun

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017

Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017 Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017 2 Strategiaperusta Visio: Kasvava Valkeakoski on puhtaasta luonnosta ja asiakaslähtöisistä palveluista tunnettu kaupunki asukkaiden ja yritysten

Lisätiedot

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

Matkailulla on hyvät kasvuedellytykset: Tartutaan niihin strategisella ohjelmalla

Matkailulla on hyvät kasvuedellytykset: Tartutaan niihin strategisella ohjelmalla Matkailulla on hyvät kasvuedellytykset: Tartutaan niihin strategisella ohjelmalla 3 matkailuviestiämme Matkailu on eräs maailman nopeimmin kasvavista aloista ja sillä on kasvuedellytyksiä Suomessa Suomi

Lisätiedot

5 kokemusperäistä havaintoa pike-yhteisöjen ja kohteiden kehittämisen käynnistämiseksi

5 kokemusperäistä havaintoa pike-yhteisöjen ja kohteiden kehittämisen käynnistämiseksi Pienten keskusten kehittämiskampanja Pike kampanja 2014-2016 www.esavo.fi/pike 5 kokemusperäistä havaintoa pike-yhteisöjen ja kohteiden kehittämisen käynnistämiseksi 1. Pike-kohteiden (kirkonkylien) kehittäminen

Lisätiedot

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany Vulkaneifel Geopark, Germany North Pennines A.O.N.B. Geopark, Geomatkailu UK Swabian Geopark Alps Harz, Geopark, Germany Germany Geomatkailu on osa maailmanlaajuisesti kasvavaa luontomatkailutrendiä Geomatkailussa

Lisätiedot

BENCHMARKING SELVITYSTEN TAUSTAA

BENCHMARKING SELVITYSTEN TAUSTAA BENCHMARKING SELVITYSTEN TAUSTAA Etelä-Savon matkailun kehittämisen lähtökohtana ovat alueen matkailun muuttuva toimintaympäristö ja nykyinen aluerakenne, joka rakentuu suurelta osin vapaa-ajan asutuksen

Lisätiedot

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen Matkailutulon triplaus Kemin kaupungin ja YIT:n yhteistyö SARIUS Palvelut 600 m Keskussairaala Kirkko Koulut, oppilaitokset Päiväkoti Kulttuurikeskus Kauppatori Terveyspysäkki

Lisätiedot

Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto

Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto Kulttuurista elinvoimaa Järvi-Suomeen - Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 Kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitto SAIMAA-ILMIÖ SAVONLINNA EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIKSI

Lisätiedot

Mitä kehittämishankkeilla on tehty tai voi tehdä? Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitto

Mitä kehittämishankkeilla on tehty tai voi tehdä? Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitto Mitä kehittämishankkeilla on tehty tai voi tehdä? Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitto KAMPISTA SAIMALLE Matkailuliikennepalveluiden kehittämis- ja tuotteistamispilotti Etelä-Savossa 2014 Matkailukohteiden

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Muuttuvan vapaa-ajan asumisen haasteita ja mahdollisuuksia. Mikkelin tiedepäivä Mikkeli 7.4.2011 Manu Rantanen

Muuttuvan vapaa-ajan asumisen haasteita ja mahdollisuuksia. Mikkelin tiedepäivä Mikkeli 7.4.2011 Manu Rantanen Muuttuvan vapaa-ajan asumisen haasteita ja mahdollisuuksia Mikkelin tiedepäivä Mikkeli 7.4.2011 Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 11.4.2011 1 Muuttuva vapaa-ajan asuminen muuttuvalla maaseudulla

Lisätiedot

PIENTEN KESKUSTEN (PIKE) KEHITTÄMISKAMPANJA www.esavo.fi/pike, www.kaupunkikeskustat.fi

PIENTEN KESKUSTEN (PIKE) KEHITTÄMISKAMPANJA www.esavo.fi/pike, www.kaupunkikeskustat.fi PIENTEN KESKUSTEN (PIKE) KEHITTÄMISKAMPANJA www.esavo.fi/pike, www.kaupunkikeskustat.fi Pienten keskusten kehittämiskampanja Pike kampanja 2014-2016 Yhteistyöhanke maakuntaliittojen ja Elävät kaupunkikeskustat

Lisätiedot

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Maa- ja metsätalousministeriö / YTR projekti (2010-12) Itä-Suomen yliopisto Historian ja maantieteen laitos / Ympäristöpolitiikka Karjalan

Lisätiedot

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu FCG Finnish Consulting Group Oy Monialainen konsulttiyritys infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelu, koulutus, julkisten

Lisätiedot

Hankkeen keskeiset tavoitteet

Hankkeen keskeiset tavoitteet Hankkeen keskeiset tavoitteet Hankkeen luomien edellytysten seurauksena maakuntaan syntyy omina hankkeinaan Vähintään yksi maatilojen /kuntien yhteinen biokaasulaitos, joka tuottaa keskitetysti liikennebiokaasua

Lisätiedot

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008 Huomiota ohjelman toteutuksesta ja haasteita hyvinvointisektorin kehittämistoiminnalle jatkossa 8.1.2009 Maarit Siitonen Ohjelman tekninen toteutus: - Toiminta-alueena neljä maakuntaa: Etelä-Savo, Pohjois-Savo,

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Satavesi 10 vuotta ohjelmakokous 2012 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 22.11.2012 Satakunta yksi Suomen 19 maakunnasta monia kansallisesti ja jopa

Lisätiedot

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Kulttuuritarjonnan tuotteistaminen on ollut vaihtelevaa

Lisätiedot

DEEF-kilpailu 16.1. 30.4.2008

DEEF-kilpailu 16.1. 30.4.2008 DEEF-kilpailu 16.1. 30.4.2008 3.6.2008 Kirsi Meriläinen LEO kilpailun lähtökohtia Matkailun merkityksen korostaminen Euroopan laajuisesti yhdessä 19 muun maan kanssa - European Destinations of Excellence

Lisätiedot

Matkailun ajankohtaista. Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu

Matkailun ajankohtaista. Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu Matkailun ajankohtaista Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu Kansainvälinen matkailu 2013 = 52 miljoonaa matkailijaa enemmän kun 2012 Lähde: UNWTO Euroopan yöpymisvuorokausia 1-9/2014 alustavia

Lisätiedot

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Valtakunnallinen maaseutumatkailun yrittäjäseminaari Pirkanmaalla, 28.3.2007, Tampere Erityisasiantuntija Lea Häyhä Kauppa- ja teollisuusministeriö 4/2/2007

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MATKAILUELINKEINON STRATEGIA 2010

KESKI-SUOMEN MATKAILUELINKEINON STRATEGIA 2010 KESKI-SUOMEN MATKAILUELINKEINON STRATEGIA 2010 Suomalaisin Suomi viihdy ja voi hyvin! MATKAILUPARLAMENTTI 29.11.2006 Uljas Valkeinen KESKI-SUOMEN MATKAILUN KEHITTÄMISPERIAATTEITA peruslähtökohtana yrityslähtöisyys,

Lisätiedot

Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Ohjelma Key note: Food & Beverages -sektori kauppakeskuksissa vertailukohtia ja esimerkkejä maailmalta Mikael Orovaara, CBRE Finland

Lisätiedot

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Toiminnan kehittämisen kehä Kehittämistyö ei tapahdu tyhjiössä toimintaympäristön ja asiakkaiden,

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma

Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma Joensuun lentoaseman logistisen käytävän kehittämissuunnitelma 18.2.2014 18.2.2014 Page 1 Sisältö Strategiakaavio Päivitetyt tavoitteet, visio ja toimenpide-esitykset 18.2.2014 Page 2 Strategiakaavio Tavoitteet

Lisätiedot

MIKKELISTÄ MÖKKEILYN MALLIALUE - MIKSI JA MITEN?

MIKKELISTÄ MÖKKEILYN MALLIALUE - MIKSI JA MITEN? MIKKELISTÄ MÖKKEILYN MALLIALUE - MIKSI JA MITEN? Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan Mikkelin kaupunginkirjasto Manu Rantanen 4.4.2016 Manu Rantanen/ Ruralia-instituutti 4.4.2017

Lisätiedot

Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön

Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön 2013-2014 Hankkeen tavoitteet ja toimintasuunnitelma Hanke on tiedotushanke, jonka tavoitteena on ruokamatkailuun ja se kehittämiseen

Lisätiedot

Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola

Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola STRATEGINEN KEHITTÄMINEN OLEMASSA OLEVILLA ALUEILLA Pitkäjänteisen kehittämisen tavoite hyvä, koska

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015

Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015 Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015 ARKTIKUM 12.3.2015 LAPELY Pirkko Saarela Lappi Kansainvälinen maakunta Lapin merkittävimmät kansainväliset yritystoimijat ovat teollisuutta, kaivostoimintaa ja matkailua

Lisätiedot

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta. Aki Keskinen 5.9.2012 www.kehy.fi

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta. Aki Keskinen 5.9.2012 www.kehy.fi Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta Tervetuloa Imatralle! Imatra kartalla Helsinki 257 km Joensuu 197 km Jyväskylä 257 km Kotka 145 km Lappeenranta 37 km Oulu 528 km Rovaniemi 748 km Tampere 312 km

Lisätiedot

Levi 4 Kohti kestävää matkailua

Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishanke Lapin luonnosta lisäarvoa matkailuun - työpaja Kittilän kunnantalo, 9.6.2015 Katja Kaunismaa, Kideve

Lisätiedot

Laajakaista kaikille tilannekatsaus

Laajakaista kaikille tilannekatsaus Laajakaista kaikille 2015 - tilannekatsaus 21.6.2011 Kajaanin kirjaston Kalevala Sali klo 12:00-14:10 Kainuun maakunta Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta kuntayhtymä, aluekehitys paula.a.karppinen@kainuu.fi

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

Viitostie. Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi. Kari Turunen 1 27.5.2014

Viitostie. Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi. Kari Turunen 1 27.5.2014 Viitostie Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi 1 VIITOSTIE Kehittyvin ja monipuolisin elämysreitti niin kotimaisille kuin ulkomailta saapuville automatkailijoille Suomessa 2 Viitostie

Lisätiedot

asuminen haastaa palvelujen uudistamiseen Ympäristöä säästävä vapaa-ajan asuminen -seminaari Mäntyharju 29.6.2011 Manu Rantanen

asuminen haastaa palvelujen uudistamiseen Ympäristöä säästävä vapaa-ajan asuminen -seminaari Mäntyharju 29.6.2011 Manu Rantanen Muuttuva vapaa-ajan ajan asuminen haastaa palvelujen uudistamiseen Ympäristöä säästävä vapaa-ajan asuminen -seminaari Mäntyharju 29.6.2011 Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 29.6.2011 1 Muuttuva vapaa-ajan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema

Lisätiedot

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen. Kysely yrittäjille kesäkuu 2018

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen. Kysely yrittäjille kesäkuu 2018 Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Kysely yrittäjille kesäkuu 2018 Matkailijamäärät tammi-huhtikuussa 2018 verrattuna tammihuhtikuuhun 2017 maaseutumatkailuyrityksissä Arvio tulevasta kysynnästä

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa

Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenne pää pilvissä jalat maassa LENTOLIIKENNE MUUTOKSEN PYÖRTEISSÄ Lentoliikenne muuttui rajusti 90 luvulla. Kilpailu vapautui > halpalentoyhtiöt tulivat markkinoille Jakelukanavat

Lisätiedot

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola

Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Culture Finland -katto-ohjelma, Susanna Markkola Unescon maailmanperintökohteiden mahdollisuudet matkailussa Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Kulttuurimatkailun visio Suomi on modernin

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! 20.3.2009 Yachting Dream Ltd Jorma Pakkanen

Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! 20.3.2009 Yachting Dream Ltd Jorma Pakkanen Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! Imatra on toiseksi suosituin venäläisten yöpymiskohde Suomessa, Helsingin jälkeen! Venäläisten yöpymiset lisääntyivät 2008 Etelä-

Lisätiedot

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Arktinen kestävä matkailudestinaatio seminaari 8.10.2018 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja, Visit Rovaniemi sanna@visitrovaniemi.fi #visitrovaniemi

Lisätiedot

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Pointti Maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä- Savossa hankkeessa kehitetään ja tuotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot