Linnakangastalosta kehittyy monimuotoinen oppimisympäristö
|
|
- Pia Karjalainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kempeleen kunnanvaltuusto on tehnyt päätöksen Linnakangastalon koulu II vaiheen investoinnista, jossa Linnakangastalo laajenee 1-9 luokkien yhtenäiskouluksi. Linnakangastalon monitoimitalon laajentaminen on ollut käynnissä jo toista vuotta. Ensimmäisen vaiheen lisärakentaminen otettiin käyttöön elokuun alussa koulujen käynnistyessä. Parhaillaan on käynnissä suunnittelu toisen vaiheen laajennuksesta. Valmistumisen jälkeen talossa toimii lapsia päiväkoti-ikäisestä aina perusopetuksen päättymiseen asti. Linnakangastalossa huomioidaan tulevaisuus Kuntatiedote Linnakangastalosta kehittyy monimuotoinen oppimisympäristö Olemme Linnakangastalossa ainutlaatuisessa tilanteessa suunnitellessamme tulevaisuuden fyysisiä oppimisympäristöjä. Aihe on kansallisestikin ajankohtainen viimeisimpien tutkimusten ja uuden opetussuunnitelman myötä. Tiedostamme rakentavamme koulua kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Fyysisten tilojen suunnittelun pohjana Linnakangastalon monitoimitalossa on toimintasuunnitelma, joka käsittää koko talon toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittämisen. Tavoitteenamme on, että Linnakangastalo on kaikkien alueen lasten kasvun ja oppimisen paikka. Kokonaisvaltaisuutta ja yhteistyötä Oppiminen perustuu laaja-alaiselle Linnakangastalossa huomioidaan tulevaisuuden oppimisympäristöt oppiaineiden väliselle yhteistyölle. Oppiaineiden sijaan opetetaan jatkossa entistä enemmän monialaisia kokonaisuuksia opetussuunnitelman tavoitteet, lapsen ikätaso, kiinnostuksen kohteet ja oppimisen edellytykset huomioiden. Lapsi on oppimisen keskiössä. Oppimisessa korostuvat oppilaan aktiivisuus, toiminnalliset työtavat ja vuorovaikutus toisten lasten kanssa. Opettajuutta ohjaa ryhmien solutoiminta Terveyskeskus ja yhteisopettajuus. Oppimisympäristö ja yhteinen kohtaamispaikka Uudesta oppimisympäristöstä on tarkoitus rakentaa tiloiltaan monipuolinen, monikäyttöinen, erilaiset työtavat mahdollistava, joustava, muunneltava ja yksilöllisen oppimisen mahdollistava kokonaisuus. Fyysiset ja virtuaaliset oppimisympäristöt mahdollistavat päivittäisessä toiminnassa tiedon prosessoinnin: tiedon hankinnan, muokkaamisen, uuden luomisen ja dokumentoinnin. Tilat mahdollistavat myös erilaisten oppimisen tuotosten näyttelyn ja esilläpidon. Toivomme, että monitoimitalosta muodostuu paikka, joka itsessään motivoi lapsia oppimiseen ja kasvuun sekä muodostuu yhteiseksi kohtaamispaikaksi koko alueen asukkaille. Näihin periaatteisiin pohjautuen rakennamme Linnakangastalon monitoimitaloa tulevan laajennuksen osalta. Rakentaminen alkaa keväällä 2017 ja valmistuu elokuun alkuun 2018 mennessä. Timo Kalermo, rehtori Marja Nikki, apulaisrehtori Eero Siika-aho, rehtori Kempeleen kunta Kuva: Raimo Karhu TERVEYSKESKUKSESSA MUUTOKSIA REMONTIN VUOKSI Pysäköintialueita on vain terveyskeskuksen pääsisäänkäynnin (A-ovi) puolella. Uusi terveyskeskussairaalarakennus otettiin käyttöön ti : Uudisrakennukseen on oma erillinen uusi sisäänkäynti Sairaala on 2. kerroksessa Fysioterapia ja terveyskeskuksen hallinto ovat 1. kerroksessa Vanhassa terveyskeskusrakennuksessa aloitetaan remontointi ma : Sisäänkäynti vain A-oven (pääovi) kautta, muut ovet ovat remontin vuoksi suljettuja Vastaanotto, laboratorio ja röntgen toimivat entisillä paikoillaan, mutta käynti vain A-oven kautta Hammashoitola toimii entisellä paikallaan, mutta sinne kuljetaan A-ovesta ja 2. kerroksen käytävän kautta Puheterapeutin tilat 2. kerroksessa, käynti A-oven kautta Neuvolatoiminnat jatkavat väistötiloissa, osoite Hovintie 5. Mukavaa syyslomaa! toivottaa Kempeleen kunta
2 Vesilaskutus ja vesimittarien luku Vesilaskutus Arviolaskut kahden kuukauden välein ja tasauslasku vuoden lopussa Vesilaskutus tapahtuu kahden kuukauden jaksoissa jälkikäteen. Helmi-, huhti-, kesä-, elo- ja lokakuun lopussa erääntyvät laskut ovat edellisen vuoden vedenkulutukseen perustuvia arviolaskuja. Mittarien lukuun perustuva tasauslaskutus suoritetaan vuoden lopussa. Sen maksupäivä on viimeistään Vesimittarien luku Asiakas ilmoittaa mittarinlukeman ja vesilaitoksen edustaja käy joka 4. vuosi Vesimittarien lukua vuorotellaan alueittain siten, että asiakkaat lukevat itse mittarinsa kolmena vuonna peräkkäin. Mittarinlukema ilmoitetaan internetin kautta, www. kempeleenvesihuolto.fi tai yhtiön lähettämällä lukukortilla palautuspostikorttina. Jos lukemaa ei ole ilmoitettu tai postitettu mennessä, vesilaitoksen edustaja käy lukemassa mittarin ja käynnistä veloitetaan asiakkaalta 28,00 euroa (sis. ALV 24 %). Sama hinta veloitetaan, jos asiakas haluaa tilata vesiyhtiön henkilön lukemaan mittarinsa. Joka neljäs vuosi vesiyhtiön ammattimies käy lukemassa kiinteistön vesimittarin veloituksetta. Samalla hän tarkastaa silmämääräisesti mittarin sekä siihen liittyvien laitteiden kunnon. INFLUENSSAROKOTUKSET SYKSYLLÄ 2016 VASTAANOTOLLA INFLUENSSAROKOTUSKAMPANJA SYKSYLLÄ 2016 Rokotukset viikolla 45: ti 8.11 klo ke 9.11 klo to klo Rokotukset viikolla 47: ti klo ke klo to klo Rokotuksia voidaan antaa myös normaalin vastaanottokäynnin yhteydessä. Rokotukset aloitetaan rokotteiden saatavuuden mukaan lokakuun lopulla. NEUVOLASSA LASTEN INFLUENSSAROKOTUSKAMPANJA SYKSYLLÄ 2016 (6-35 kuukauden ikäiset lapset) Rokotuksia annetaan normaalin neuvolakäynnin yhteydessä, sekä: Viikko 45 tiistai ja torstai , kello Rokotuspaikka on neuvolan väistötiloissa, os. Hovintie 5. MAKSUTTOMAAN ROKOTUKSEEN OVAT OIKEUTETTUJA: Influenssarokotteen saavat maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä:.sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö Raskaana olevat naiset Kaikki 65 vuotta täyttäneet.kaikki 6-35 kuukauden ikäiset lapset.sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat. krooninen sydänsairaus, esim. sepelvaltimotauti tai sydämen vajaatoiminta. krooninen keuhkosairaus, esimerkiksi toistuvasti tai säännöllisesti lääkitystä vaativa; astma, keuhkoahtaumatauti, keuhkolaajentuma, muu hengitystä vaikeuttava keuhkosairaus.krooninen aineenvaihduntasairaus, kuten tabletti- tai insuliinihoitoinen diabetes, lisämunuaisen kuoren vajaatoiminta, muu krooninen aineenvaihduntasairaus krooninen maksasairaus.krooninen munuaisten vajaatoiminta. vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. leukemia, lymfooma, HIV-infektio, pernan poiston jälkitila.vastustuskykyä heikentävä hoito, jota annetaan esimerkiksi syöpään, reumaan, Crohnin tautiin tai haavaiseen paksusuolentulehdukseen tai elinsiirron vuoksi..krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti merkittävä ylipaino (BMI >30 35).muu sairaus, joka voi altistaa vakavalle influenssalle.varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset. Vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri Lähipiiriin kuuluvat ne, jotka asuvat tai ovat säännöllisesti tekemisissä vakavalle influenssalle alttiin henkilön kanssa. Näillä rokotuksilla tavoitellaan erityisesti niitä, joiden lähipiirissä on.sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluva 65 vuotta täyttänyt alle 6 kuukauden ikäinen lapsi raskaana oleva. Tänä syksynä mittarit luetaan seuraavilla alueilla: Honkanen, Kokkokangas, Juurussuo ja Linnakangas. Mittarinlukijoilla on valokuvalla varustettu Kempeleen Vesihuolto Oy:n henkilökortti. He kiertävät viikoilla 44 ja 45 alkaen työpäivinä kello Jatkuvasti luettavat suurkuluttajien mittarit luetaan normaalisti. Muiden alueiden asiakkaille postitetaan mittarinlukukortit lokakuun aikana ja lukema pyydetään ilmoittamaan mennessä. Lisätietoja saa toimistostamme, puh. (08) tai Asukastupa Kempeleen Asukastupakaikkien kuntalaisten olohuone Kempeleen asukastupa toimii osoitteessa Honkasentie 11. Asukastupa ja kahvio avoinna ma-pe klo Perjantaisin tuoretta pullaa. Tuvalla on myytävänä käsitöitä mm. sukkia, lapasia, kortteja, tyynyjä ja muita ajankohtaisia tuotteita kotiin, tuliaisiksi tai lahjaksi. Maksuvälineeksi käy vain käteinen. Kaikkeen tuvalla järjestettävään toimintaan ovat kaikki tervetulleita. Tuvan tapahtumia: Tiistaisin klo käsityöpiiri kaikille käsitöistä tai askartelusta kiinnostuneille Hyvinvointi-ilta klo Mukana paljon eri esittelijöitä. Joulukuussa joulutori. Asukastuvalla tapahtuvasta toiminnasta ja ajankohtaisista tapahtumista ilmoitamme viikoittain Rantalakeuden seuratoimintapalstalla sekä netissä osoitteessa www. kempeleenasukastupa.net,tuvalla ja facebookissa. P OMAKOTITONTTEJA TULOSSA MYYNTIIN MARRASKUUSSA Kysytyltä Linnakankaan alueelta tulee marraskuussa haettavaksi 33 kpl omakotitonttia. Puistoon rajoittuvat tontit tulevat tarjousten perusteella hakuun marraskuun alussa. Eteläpuoleiseen puistoon rajoittuvien tonttien pohjahinta on 40 e / m2 ja itäpuoleisen puiston tonttien 39 e / m2. Tästä jaosta jääneet ja loput tontit jaetaan varausjärjestyksessä e / m2 hinnalla klo 7 alkaen. Tietoja tonteista löytyy kunnan verkkosivuilta:
3 AUKIOLOAJAT Maanantai klo Tiistai, keskiviikko, torstai klo Perjantai klo Lauantai ja sunnuntai Palvelupiste suljetaan tuntia aikaisemmin ja uintiaika päättyy puoli tuntia ennen hallin sulkemista. POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT Perjantai avoinna klo (yleinen uintiaika päättyy klo 17.30) Perjantai avoinna (yleinen uintiaika päättyy klo 17.00) Lasten vesidisco perjantaina klo (uintiaika päättyy klo 20.30) Vesidisco uimataitoisille v syntyneille ja sitä vanhemmille lapsille Vältä jonotus ja hanki lippusi ennakkoon, ennakkomyynti ma klo alkaen Ohjelmassa: Klo Pellehyppykisa Klo Liukumäkikisa Klo Tanssikilpailu Liput 4 euroa, tervetuloa! Tunnelmauinti perjantaina klo (uintiaika päättyy 19.30) Vesivoimistelu klo Liput 6e / 4,50 e /4,00 e, myös sarja- ja vuosiliput käyvät Tule nauttimaan rentouttavasta kynttilätunnelmasta veden äärellä Keskiviikkoillan yleisen vesivoimistelun ajankohta ja paikka vaihtuu. Vesivoimistelu klo isossa altaassa asti Vesivoimistelu siirtyy monitoimialtaalle klo Muutos astuu voimaan syysloman jälkeen, Muutos mahdollistaa lisää allasaikaa kuntouimareille ja vesijuoksijoille keskiviikkoiltaisin klo , alkaen Kuntouintiin 3 rataa Vesijuoksuun 2 rataa Turvallisuuasiaa Vanhempia pyydämme huomioimaan, että lapsi alle 8-vuotias tai uimataito alle 25 m, pääsee uimaan vain yli 15-vuotiaan ohjauksessa. Muistattehan käydä läpi uimahallin säännöt lastenne kanssa. Suosittelemme, että yhden vanhemman vastuulla uimalassa olisi korkeintaan kolme alle kouluikäistä lasta. Uinninvalvojilla on yleinen valvontavastuu kaikista VIRKISTYSUIMALA Lehmikentäntie 2, Kempele Palvelupiste, p Valvomo, p asiakkaista. Muistattehan, ettei uimataidottomia lapsia saa jättää uimahalliin itsekseen. Vanhemman tulee olla kädenmitan päässä uimataidottomasta lapsesta koko uimahallikäynnin ajan. Vanhemmat, huoltajat ja muut vastaavat henkilöt ovat vastuussa lasten ja erityisryhmien valvonnasta uimahallissa. Uimataidottomien henkilöiden kanssa tulee olla vain matalissa altaissa, eivätkä lasten kellukkeet, uintivälineet tai kelluttavat uima-asut korvaa uimataitoa. (Tukes, Uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistäminen 1/2015). Vauvauintiryhmät ovat tällä hetkellä täynnä. Seuraavat uudet vauvauintiryhmät aloittavat tammikuussa. Vauvauintiin liittyvissä asioissa voitte ottaa yhteyttä vauvauinninohjaajiin sähköpostitse zimmari.vauvat@ gmail.com. Ilmoitukset poissaoloista Zimmariin, p Kaksi peräkkäistä ilmoittamatonta poissaoloa => paikka annetaan varasijalla olevalle. Vauvauinnin valokuvaus Vauvauinteja ei ole Taaperouinnissa muutama paikka vapaana, ota yhteys vauvauinninohjaajaan zimmari.vauvat@gmail.com. Kempeleen kunta tarjoaa 9. luokkalaisilleen (Ylikylän ja Kirkonkylän yhtenäiskoulu) mahdollisuuden uinnin harrastamiseen Zimmarissa ja kuntosaliharjoitteluun Kempelehallilla maksutta. Vapaa pääsy Zimmarin aukioloaikoina ja Kempelehalliin arkisin klo Seniorikortti on tarkoitettu kempeleläisille, liminkalaisille, tyrnäväläisille ja lumijokisille 65 vuotta täyttäneille senioreille omaehtoiseen liikuntaan. Seniorikortti maksaa 50 euroa, käyttöaikaa vuosi kortin ostopäivästä. Seniorikortti ei käy erityisryhmien vesivoimisteluihin (terveyskeskus ja reumayhdistys). Käyttörajoitus: sisäänpääsy arkisin ennen klo 16, viikonloppuisin ei rajoitusta. Kempeleläisillä senioreilla mahdollisuus käydä myös Kempelehallin kuntosalilla arkisin klo koulujen lukuvuoden aikana, varattujen vuorojen ulkopuolella. Kempelehallin vastaanotosta on hankittava magneettikulkukortti (hinta 6 e). Magneettikortti on henkilökohtainen ja leimattava joka kerta, kun käy kuntosalilla. Liikuntapassi on tarkoitettu kempeleläisille työttömille ja alle 65-vuotiaille eläkeläisille omaehtoiseen liikuntaan. Käyttöaika työttömillä puoli vuotta (25 e) ja eläkeläisillä vuosi (50e) ostopäivästä. Liikuntapassi ei käy erityisryhmien vesivoimisteluihin (terveyskeskus ja reumayhdistys). Käyttörajoitus: sisäänpääsy arkisin ennen klo 16, viikonloppuisin ei rajoitusta. Liikuntapassilla mahdollisuus käydä myös Kempelehallin kuntosalilla arkisin klo koulujen lukuvuoden aikana, varattujen vuorojen ulkopuolella. Kempelehallin vastaanotosta on hankittava magneettikulkukortti (hinta 6 e). Magneettikortti on henkilökohtainen ja leimattava joka kerta kun käy kuntosalilla. Ajankohtaista tietoa Zimmarin tapahtumista ja poikkeavista aukiolo- tai allasajoista löytyy Zimmarin nettisivuilta YLEISET VESIVOIMISTELUT (sis. uintimaksuun, kesto 30 min) Maanantai isoallas (ei musiikkia) Tiistai 7.30 isoallas senioreille, monitoimiallas (ei musiikkia) monitoimiallas (ei musiikkia) Keskiviikko 7.00 monitoimiallas isoallas isoallas, asti monitoimiallas, alkaen Torstai 7.30 isoallas senioreille, monitoimiallas monitoimiallas Perjantai monitoimiallas vesitreeni Sunnuntai isoallas Syyslomaviikon yleiset vesivoimistelut (viikko 43) Tiistai klo 7.30 isoallas Keskiviikko klo 7.00 monitoimiallas Torstai klo 7.30 isoallas MONITOIMIALTAAN VIIKKO-OHJELMA Allas suljettu muulta toiminnalta. Monitoimiallas on tarkoitettu ensisijaisesti erityisryhmille. Koululaisten lomaviikoilla ei ole varattuja vuoroja. Maanantai Kempeleen veteraanit TK Liminka ( / ) Tiistai Erityisryhmän vesivoimistelu, kansalaisopisto ( / ) Maa- ja kotiseutunaiset (1.11. / ) Vesivoimistelu senioreille Yleinen vesivoimistelu Keskiviikko Yleinen vesivoimistelu TK Rantsila ( ) TK Kempele ( / ) TK Lumijoki ( / ) TK Tyrnävä ( / ) Yleinen vesivoimistelu (alkaen 2.11.) Torstai TK Rantsila ( / ) Limingan Palvelukoti ( / / 8.12.) Vesivoimistelu senioreille Yleinen vesivoimistelu Perjantai Vesitreeni (vesitreeniä ei ole , mutta ko. päivänä Tunnelmauinnissa vesivoimistelu klo , isoallas) Rantalakeuden reuma ja tules (vuoroa ei ole ) Lauantai Vauvauinti ( / ei 29.10)
4 Kulttuuri Näyttelyt Teatteriesitykset Kajaanin kaupungintetterin esitys Veden Muistista Kirkonkylän yläkoulun Sali torstaina klo 18 Liput 5e/10e Jyrki Mäki: Nurinkurin Kunnanviraston näyttelytila Jyrki Anselmi Mäki on kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja kulttuurin sekatyöläinen, joka tunnetaan myös oululaisen Radiopuhelimet-yhtyeen laulajana ja toisena pääsanoittajana. Kempeleen kunnantalon näyttelyynsä Mäki tuo Nurinkurinpiirroksiaan, joita on tammikuusta 2014 alkaen julkaistu kerran viikossa Rantapohja-lehdessä. Näyttelyn muodossa nämä yhden ruudun sarjakuvat ovat esillä nyt ensimmäistä kertaa. Näyttely on esillä lokakuun 5. päivästä marraskuun alkuun Näytelmä perustuu Emmi Itärannan kiitettyyn ja palkittuun esikoisteokseen Teemestarin kirja. Veden muistista sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, puhtaasta vedestä on huutava pula ja elämä on muutenkin niukkaa. Esityksen keskeinen tapahtumapaikka on teehuone, jossa harjoitetaan ikiaikaisen teeseremonian muunnosta. Esityksessä kutoutuu yhteen jännityskertomus ja huikean kaunis moraliteetti, jossa elämän arvot ristivalottuvat. Esitys on herättänyt jo etukäteen paljon mielenkiintoa. Tervetuloa! Tulevat tapahtumat 100 tarinaa Kempeleestä Kempeleen kulttuuritoimi kerää Suomen ja Kempeleen juhlavuoden kunniaksi 100 tarinaa Kempeleestä. Toivoisimme elämänmakuisia, hauskoja tai surullisia, kuntaamme ja sen ihmisiä kuvaavia kertomuksia. Tarinan ei tarvitse olla vanha, suuri tai merkittävä. Riittää, kun se mielestäsi piirtää kuvaa elämästä Kempeleessä. Etsimme tarinoita eri vuosikymmeniltä. Kenties tarinasi on Kempeleen pilketehtaalta. Tai sukulaisista, jotka muuttivat Ruotsiin tai Amerikkaan. Ehkä tarina kertoo pula-ajasta tai asumisesta turpasmökissä. Jäikö joku opettaja tai kauppias mieleesi? Tai kenties tapahtuma sattuikin Zeppeliinissä, kaapelitehtaalla, kylän raitilla, päiväkodissa, leikkikentällä, töissä, harrastuksissa tai ihan vain kotona. Tarkoituksenamme on kerätä pieni kirja Kempeleen asukkaiden kokemuksista, tapahtumista, mieleen painuneista ihmisistä, tilaisuuksista ja paikoista. Tarinat voivat olla omia tai vaikkapa perheelle sattuneita. Kertomuksia voi lähettää Kempeleen kirjaston facebook-sivujen kautta, sähköpostitse osoitteeseen tai kirjeitse osoitteeseen Kempeleen kirjasto, Zeppelinintie 1, Kempele. Voit soittaa numeroon ja sovimme ajan, niin voimme kirjoittaa tarinasi muistiin. Ulla Tapaninen - Lava-ammuntaa Lauantaina klo 18. Liput 15/20 e. Ennakkoliput myy Kempeleen kirjasto Suurelle yleisölle Ulla on tuttu taitavasti tarinaa solkevasta naishahmostaan, joka rakastaa ammuntaa. Ei kuitenkaan pyssyllä tai lehmää matkimalla, vaan tarjoamalla verbaalista tykitystä tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Ullan esitystä "Lava-ammuntaa" on kuvailtu muun muassa uskomattomaksi suoritukseksi, nasevaksi, ja hurmaavaksi ilmaisullisessa liioittelemattomuudessaan. Vanhat valokuvat talteen Kempeleen kunta on kiinnostunut tallettamaan sähköisesti vanhaa Kempelettä esittäviä valokuvia. Kuvat voi toimittaa museonhoitajalle p tai Anne Topparille p Skannaamme/kopioimme kuvat talteen ja järjestämme niistä myöhemmin näyttelyn.
5 Kirjasto Kansalaisopisto KEMPELEEN PÄÄKIRJASTO sijaitsee liikekeskus Zeppelinin kolmannessa kerroksessa osoitteessa: Zeppelinintie 1, Kempele Puh Sähköposti: Kirjaston kotisivu: fi/vapaa-aika-ja-liikunta/kirjasto Aineistotietokanta ja uusinnat salanumeron avulla Pääkirjaston aukioloajat: Ma pe La TIETOTORI LÄHIKIRJASTO- KOULUKIRJASTO Vihiluodontie 586, Kempele p Sähköposti: Ma Ti Suljettu Ke To Suljettu Pe Poikkeukset aukioloihin: kirjasto on suljettu syyslomaviikolla Satutuokiot Satutuokiot pidetään kirjastolla tuttuun tapaan torstaisin klo 10. Syyslomaviikolla (viikko 43) satutuokiota ei pidetä. Tervetuloa! Kirjallisuuspiiri syksyllä: Kempeleen pääkirjastossa kokoontuu syksyn aikana kaksi lukupiiriä. Molemmissa kahvi-/teetarjoilu, tervetuloa mukaan! Tavallisten miesten kirjallisuuspiiri To klo Gattis, Ryan : Vihan kadut To klo Porvali, Mikko : Operaatio Hokki. Piiriä vetää Veli-Matti Touru. Sari Holapan kirjallisuuspiiri Ti klo Hotakainen, Kari: Henkireikä Ti klo Vala, Vera: Kirjaston tapahtumat Kuolema sypressin varjossa Ti klo Olsson, Linda: Kun mustarastas laulaa Kempeleen kirjaston Lukudiplomi Kaikilla Kempeleen alakoululaisilla on mahdollisuus suorittaa kirjaston ja koulun yhteinen Lukudiplomi. Lukemisella on tärkeä merkitys kielen, sanavaraston ja ymmärtämisen kehityksessä. Lukeminen edistää myös keskittymistä, mielikuvitusta, puhutun, kuullun ja lukemisen ymmärtämistä sekä itseilmaisua. Lukudiplomikirjalistoja ja keräyskaavakkeita löydät kirjastosta tai kirjaston nettisivuilta. Kaikkien suorittajien kesken arvotaan kirjapalkintoja. Lukeminen on kuin polkupyörällä ajo, ei voi oppia jos ei harjoittele! Kirjaston näyttelyt Kotipalvelu Tarvitsetko itsellesi tai läheisellesi kirjastoaineistoa kotiin kuljetettuna? Palvelu on tarkoitettu kempeleläisille, jotka eivät korkean iän, sairauden tai toimintakyvyn heikentymisen vuoksi pysty itse asioimaan kirjastossa. Kotipalvelu on maksutonta ja kirjastoaineisto toimitetaan kotipalveluasiakkaille kerran kuukaudessa. Samalla palautetaan edellisen kuukauden aineisto. Ennen palvelun aloittamista asiakas haastatellaan, jonka perusteella kirjasto valitsee asiakkaalle lukemista, musiikkia, äänikirjoja ja muuta asiakkaan toivomaa aineistoa. Aineistokassit asiakkaille toimittaa Lions Club Kempele Sampola. Kotipalvelusta kiinnostuneet voivat tiedustella lisää suoraan kirjastosta, puhelimitse numerosta tai sähköpostilla kirjasto@kempele.fi. Ilmoitathan muuttuneet yhteystietosi kirjastoon! TERVETULOA KIRJASTOON! MARRASKUU Tiina Tonttutyttö ja 40-luvun moderni kuvakirja Kempeleen pääkirjastossa (Kauppakeskus Zeppelin, 3. krs) on nähtävissä marraskuun ajan näyttely Tiina Tonttutyttö ja 40-luvun moderni kuvakirja Maija-Kaarina Nenosen kuvituksia. Maija-Kaarina Nenonen ( ) on yksi kotimaisen lastenkirjataiteen pioneereista. Kuvittajana hänen uransa sijoittui lähinnä 1940-luvulle, mistä johtuen hän on usein jäänyt pidemmän uran tehneiden aikalaiskuvittajien varjoon. Lastenkirjainstituutti sai vuonna 2014 Nenosen perikunnalta Venezuelasta lahjoituksena 64 taiteilijan lastenkirjan kuvitusoriginaalia. Näistä originaaleista on nyt koostettu näyttely, joka esittelee Nenosen kuvituksia WSOY:n Kultainen koti -kirjasarjaan. Lastenteatteri Pikku Kulkuri esittää näytelmän: Ilvekset kuin veljekset Pääkirjastolla torstaina kello 10 Nukketeatterinäytelmä erilaisuudesta, kasvamisesta ja ystävyyden voimasta. Vapaa pääsy! Tervetuloa! Tulevaa kurssitarjontaa: Koruja hopealangasta ja levystä muotoilemalla A SANTAMÄKITALON KOULU, TEKN. LK, Peltomiehentie 5 pe la su Leila Ronkainen Kurssimaksu 36,00 e Kurssilla valmistetaan koruja hopealangasta punomalla, palmikoimalla ja virkkaamalla. Koruihin voi valmistaa osia hopealevystä, alpakka- ja hopealusikoista tai liittää niihin reiällisiä kivi- ja lasihelmiä. Opettajan perustyövälineet ovat kurssilaisten käytettävissä. Opettajalla on myytävänä lankoja ja levyä kurssilla tehtäviin töihin. Ilmoittaudu pian! Askartelupäivä lapselle ja aikuiselle: kananmunakennot TAITOLA, Asemantie 1 la Hanna-Kaisa Uurtio Kurssimaksu 20,00 e Tule hyödyntämään kananmunakennoja askartelussa yhdessä lapsen kanssa. Kurssilla on esillä muutamia erilaisia malleja, joista voitte valita yhdessä mieleisenne. Ota mukaan kananmunakennoja sekä pientä välipalaa. Materiaalimaksu 2 e / lapsi peritään kurssimaksun yhteydessä. Kurssimaksu sisältää yhden aikuisen ja yhden lapsen. Ilmoitathan sekä lapsen että aikuisen tiedot. Ilmoittaudu pian! Rakukurssi A PIRILÄN KONEKOULU, Piriläntie 145 pe la Tiina-Mari Pietilä Kurssimaksu 27,00 e Jatkokurssi keramiikka A kurssilaisille. Perjantaina lasitamme työt ja lauantaina tehdään töiden poltto Tölkin nipsuista kukkaroita A TAITOLA, Asemantie 1 la su Aili Heikkinen Kurssimaksu 36,00 e Kurssilla valmistamme pieniä töitä juomatölkkien avausrenkaista eli nipsuista. Nipsuja yhdistämällä virkkaamme niistä kukkaroita, avainrenkaita ym. Varaa mukaan tasakärkiset pihdit, sivuleikkurit ja langaksi esim. Novita Kotiväki. Lisäksi tarvitset nipsuja ja virkkuukoukun (nro 2,5) käsialasta riippuen Himmeli sisustuksessa SANTAMÄKITALON KOULU, TEKN. LK., Peltomiehentie 5 ti pe la Leila Ronkainen Kurssimaksu 27,00 e Himmeli sopii kaikkiin vuodenaikoihin ja monenlaiseen sisustukseen. Tyylisi löydät valitsemalla materiaaliksi alkuperäisen rukiin oljen, herkän lasiputken, kestävän mehupillin tai kierrätysteemaisen paperirullan. Infossa ti valitsemme mallin, materiaalin ja muut tarvittavat materiaalit sekä saat vinkkejä materiaalien hankintaan. Kurssi kokoontuu Pajutyöt SANTAMÄKITALON KOULU, TEKN. LK., Peltomiehentie 5 ti Leila Ronkainen Kurssimaksu 36,00 Valmistamme punonnan eri tekniikoin pajusta koriste- ja käyttöesineitä. Töihin voi valmistaa osia puusta. Kurssi sopii aloittelijoille ja aikaisemmin punontaa harrastaneille. Ilmoitathan sähköpostiosoitteesi ilmoittautumisen yhteydessä, niin lähetämme sinulle pajunkeruuohjeet ja tarvikelistan Pyöreä matto neljästä kankaasta TAITOLA, Asemantie 1 pe la su Paula Vainio Kurssimaksu 41,00 e Voisiko maton tehdä myös ompelemalla? Tule kokeilemaan miten valmistetaan halkaisijaltaan runsaan metrin kokoinen pyöreä matto terassille, parvekkeelle tai makuuhuoneeseen. Tarvitset neljän kankaan lisäksi taustakankaan ja tiivistä vanua väliin. Tarvikeluettelo toimitetaan sähköpostitse viikko ennen kurssin alkua. Ilmoitathan sähköpostiosoitteesi ilmoittautumisen yhteydessä Kirjoittajaseminaari KEMPELEEN LUKIO, LK. 105, Vihiluodontie 580 la su Pirkko Böhm-Sallamo Kurssimaksu 28,00 e La SYKETTÄ SANOITUKSIIN Terho Granlund ja kumppanit antavat ohjausta runojen kirjoittajille laulunsanoituksien laadintaan. Mukana on myös sävellettyjen runojen arviointiin liittyvä esitys palautteineen. Su KOMIIKAN MONET ILMEET Kirjailija Pertti Anttila ohjaa, opastaa ja harjoituttaa kirjoittamaan sekä pohtimaan koomisia tilanteita ja huumorin antamaa elämänvaloa. Tutustu kansalaisopiston kurssitarjontaan ja ilmoittaudu kursseille netissä osoitteessa kempele.fi/kansalaisopisto tai puhelimitse Opiston toimisto on suljettu syyslomaviikolla
6 Nuorisopalvelut Nuorisopalveluiden yhteystiedot: Nuorisotyön palveluyksikön vastuuhenkilö Sanna Tauriainen p Nuoriso-ohjaaja Matias Matti Jurmu p (kirkonkylän kouluyhteistyö) Nuoriso-ohjaaja Pirjo Ranta p (ylikylän kouluyhteistyö) Vapaa-ajanohjaaja Petri Huurinainen p (Ketolanperän, Linnakankaan ja Santamäen kouluyhteistyö) Etsivä nuorisotyö Kirkkotie 13 B Etsivä nuorisotyöntekijä Laura Sinkkonen p Vt. Etsivä nuorisotyöntekijä Henna Korkea-aho p Pajatoiminta/ Zuumi-paja Kirkkotie 13 B Työvalmentaja Mira Naukkarinen p Sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kempele.fi Ajankohtaista tietoa saat nuorisotyön toiminnastamme osoitteista Kempeleen nuorisotoimi sosiaalisessa mediassa Facebookissa: Kempeleen nuorisopalvelut Nuoriso-ohjaaja Matias Matti Jurmu Nuoriso-ohjaaja Pirjo Ranta Petri Huurinainen Etsivä Laura Kempele Etsivä Henna Kempele Zuumipajaohjaaja Mira Instagramissa: Kempeleen_nuorisopalvelut Tervetuloa seuraamaan meitä! TIETOTORIN LASTEN- JA NUORTENTALON TOIMINTA SYKSY 2016 Talon ohjelma löytyy netistä www. kempele.fi/vapaa-aika/nuorisopalvelut Mahdollisista aukiolomuutoksista kerrotaan mm. ovi-ilmoituksilla, Kempeleen kunnan nettisivulla, Instagramissa ja Facebookissa. Tietotorin lasten- ja nuortentalo (Tietotori) Kirkonkylän koulukeskus, Koulutie 4, Kempele, p Vastuuhenkilö Matias Matti Jurmu p Tietotorin lastentalo avoinna ma klo ti klo ke klo to klo Tietotorin nuortentalo avoinna ma klo Nuortenilta ti klo ilta seiskaluokkalaisille ke klo Nuortenilta to klo OSAO-ilta parittomina viikkoina pe klo Yökahvila noin joka toinen viikko SYYSLOMALLA: ti klo Talotoimintaa Tietotorilla to klo Talotoimintaa Tietotorilla Ohjelmassa leffoja, kisailuja ja yhdessä oloa Tapahtumia: Päiväretki keskiviikkona Tornioon Duudsonit Activity parkiin tai Haaparantaan Ikeaan. Hinta Ikeaan 15 e sisältäen kuljetuksen (meno-paluu) Hinta Duutson Activity-parkiin: - 27 e (2-6 v), sis. ranneke ja kuljetus - 34 e (yli 7 v-), sis. rannekkeen ja kuljetuksen. Lähtö Kempeleestä klo 11, paluu klo n. 20 Samalla kyydillä kahteen paikkaan. Ilmoittautumiset nettiin (webropol): Lisätietoja: Petri Huurinainen p Yökahvila pe klo Tietotorilla Halloween-disco nuorille 4.10 Haaparannassa, tarkempia lisätietoja nuorisopalveluiden sivuilta. Vapaaehtoistoiminta: SOME-NUORET Nuori! Oletko kiinnostunut SOME:sta, haluaisitko olla asiantuntijana, kehittää toimintaa ja olla kouluttajana? Vai haluaisitko kuvata toimintaa ja kehittää mainontaa. Tai onko sinulla jotain uusia ideoita ja taitoja, joita voisit hyödyntää nuorisopalveluissa. Oleppa rohkeasti yhteydessä Mattiin Lukion vapaaehtoiskurssi Ensimmäinen koulutusilta to 6.10 klo Tietotorilla Toinen koulutusilta pe klo Tietotorilla Mukaan mahtuu vielä, ole yhteydessä Mattiin Nuorisotoimen uutisia: LEIRIT: Nuorten syysvaellus Rokualla to-pe Vaelluksen hinta 20e. Reissu järjestetään yhteistyössä Kempeleen seurakunnan kanssa. Ilmoittautuminen seurakunnan nettisivuilla Vaelluksesta lisätietoa: Kunnan nuoriso-ohjaaja Matias Matti Jurmulta p tai Seurakunnan nuorisotyönohjaaja Antti Ristkarilta p Varhaisnuorten syysleiri Syyslomalla ma-ke Leirikeskus Luurinmutkassa Utajärvellä Leirin hinta 25 e LC Kempele Aurora lahjoitti rahaavustuksen varhaisnuortenleirin järjestämiseen, näin ollen leirihinta on syysleirillä alhaisempi. Kiitos LC Kempele Aurora! Leiri järjestetään yhteistyössä Kempeleen seurakunnan kanssa. Leiristä lisätietoa Kunnan nuoriso-ohjaaja Pirjo Ranta p Seurakunnan nuorisotyönohjaaja Noora Kutilainen p ETSIVÄ NUORISOTYÖ Hei sinä vuotias nuori! Oletko jäänyt ilman opiskelupaikkaa? Mietityttääkö työpaikan saantiin liittyvät asiat? Pohditko jatkopolkua tai alan vaihtoa? Onko sinulla jotain muuta, missä tarvitsisit jeesiä? Jutellaan yhdessä ja mietitään juuri sinulle sopivia vaihtoehtoja! Ota yhteyttä etsiviin nuorisotyöntekijöihin: Laura Sinkkonen p laura.sinkkonen@kempele.fi Sari Okkonen p sari.okkonen@kempele.fi FB: Etsivä Laura Kempele FB: Etsivä Sari Kempele Lue lisätietoa netistä: -> Vapaaaika ja liikunta -> Nuorisopalvelut -> Etsivä nuorisotyö. PS. Myös esimerkiksi vanhemmat tai kaverit voivat ilmoittaa etsiville nuorisotyöntekijöille nuoresta, jonka uskovat tarvitsevan apua yllämainituissa asioissa.
7 Kempeleen 4H-yhdistys ry Kempeleen 4H-yhdistys h.fi Kerhotoiminta: Kerhokalenterin, sekä ilmoittautumisohjeet löydät nettisivuiltamme kempele.4h.fi. Juurussuon puuhakerhossa sekä kepparikerhossa on tilaa innokkaille kerhoilijoille. AIV kanisterikeräys: Tuo tyhjät kanisterisi kierrätykseen Hankkija Oy n pihalle pe klo ja la klo Vastaanotamme 30 litran, sekä 200 litran astioita, joissa on ollut Kemiran, Tamincon tai Eastmanin pakkaamia AIV, Prima, Mestarin vahva, Stabilizer tai Popcornin tuotteita. 4H työpalvelu: Voit tilata yhdistykseltä kotiisi mm. siivous-, pihatyö- tai lastenhoitopalveluja. Palvelu on kotitalousvähennyskelpoinen. Ongelmajätekeräys: Kempeleen kotitalouksien ongelmajätteiden, sekä SER jätteen maksuton vastaanotto keskiviikkoisin klo osoitteessa Zatelliitintie 7c1. Maanäytteiden vastaanotto: K-maatalous Oulu, sekä Hankkija Oy Oulu-Kempeleen myymälä vastaanottavat yhteistyössä Kempeleen 4H-yhdistyksen kanssa Eurofins Viljavuuspalvelun maanäytteitä Tulevia tapahtumia: Hygieniapassi-koulutus sekä jouluiset askartelut. Lisätiedot tapahtumista nettisivuiltamme. TYÖNHAUN OPASTUSTA kuun viimeisenä maanantaina klo K-18 -illat Torstaisin klo osoitteessa Hovintie 8 D 14. Kaikki täysi-ikäiset nuoret aikuiset ovat tervetulleita. Vietetään rennosti yhdessä aikaa, juodaan kahvit/teet ja suunnitellaan yhdessä, mitä illoissa halutaan touhuta. Illat ovat päihteettömiä. Nuorten Zuumi-paja on aloittanut syksyn toimintansa. Lisätietoa saat pajaohjaajalta: ZUUMI- PAJA Pipo 2 Menolippu työelämään -hankkeessa pyrimme parantamaan Kempeleen, Tyrnävän, Limingan, Lumijoen ja Hailuodon alle 30-vuotiaiden ammattiin valmistuneiden työllistymistä. Tule käymään Zuumi-pajalla (os. Hovintie 8D14, Kempele) kuukauden viimeinen ma klo 14-15! Jutellaan ura-asioista ja tulevaisuudensuunnitelmistasi, viilataan työhakemustasi ja ansioluetteloasi, mietitään, missä piilotyöpaikat lymyävät jne. Terveisin projektikoordinaattori Liisa Ruonala liisa.ruonala@osao.fi, projektipäällikkö Antti Vainiokangas, antti.vainiokangas@osao.fi, osao.fi/menolipputyöelämään facebook.fi/menolipputyoelamaan Työvalmentaja Mira Naukkarinen mira.naukkarinen@ kempele.fi p Nuorisotoimen lastenja nuortentalolla, retkillä, leireillä ja tapahtumissa energiajuomat ovat kiellettyjä sekä kaikki toiminnot ovat päihteettömiä.
8 Kempeleen seurakunta Seurakunnan kotisivut: Tykkää Facebookissa: Kempeleen seurakunta Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti ja pe klo 9-15, ke klo 9-14, to klo Seurakunnan työntekijät päivystävät Zeppelinissä pe klo Tervetuloa juttelemaan! JUMALAN- PALVELUSELÄMÄ Lämpimästi tervetuloa sunnuntaisin messuun Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon klo 10. Voit myös kuunnella jumalanpalvelukset suorana netistä: Pyhäinpäivän messu la klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Pyhäinpäivän iltakirkko la klo 18 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Sytytämme tuohuksen jokaiselle poisnukkuneelle seurakuntalaiselle. AIKUISET Rakastan sinua miten sen sanoisin -Rakkauden kieli sanoin, sävelin ja tanssin liikkein Ilta parisuhteelle klo 17 Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa Illassa mukana muusikko Jari Levy, perhe- ja parisuhdeterapeutti Teija Pirnes-Hyvönen sekä oamk tanssinopettajaopiskelijat & co. Puffetillallinen. Liput 30 e/pariskunta. Lippuja myynnissä kirkkoherranvirastossa ja Kempeleen Kotipizzassa. Lippuja voi varata ennakkoon myös fi/ilmoittautuminen. Naisten ja miesten raamattu- ja keskusteluryhmät ja Hanna-rukouspiiri LAPSET, VARHAISNUORET JA PERHEET Päivä- ja perhekerhoja ei ole viikoilla 42 ja 43 Kotikirkkoviikon ja syysloman takia. Varhaisnuorten kerhot: ks. www. kempeleenseurakunta.fi/toiminta Syyslomaviikolla 43 ei ole kerhoja. Tervetuloa joululeirille 1-7-luokkalaiset! Leiri Leirikeskus Luurinmutkassa. Leirin hinta 51esis. matkat, majoituksen, ruuat, ohjelman, vakuutukset. Leiri järjestetään yhteistyössä Kempeleen kunnan kanssa. Lisätietoa leiristä voit kysellä Kempeleen Seurakunnan nuorisotyönohjaaja Noora Kutilaiselta tai Kempeleen Kunnan nuoriso-ohjaaja Matias "Matti" Jurmulta ( ). Mukaan mahtuu 30 innokasta leiriläistä ja ilmoittautuminen alkaa klo 8 osoitteessa kempeleenseurakunta.fi/ilmoittautuminen ja päättyy klo 10 Tervetuloa pienoismallikerhoon! Pienoismallikerhossa pääset tekemään pienoismalleja yhdessä muiden kerholaisten ja kerhonohjaajien kanssa. Pienoismallikerho kokoontuu keskiviikkoisin 2.11 alkaen Kirkonkylän seurakuntatalolla klo Pienoismallikerhoon on ilmoittautuminen osoitteessa kempeleenseurakunta.fi/ilmoittautuminen, joka alkaa klo 8 ja päättyy klo 8. Pienoismalli kerhonhinta on 10e/koko kausi. Ilmoittautuneille ilmoitetaan vielä henkilökohtaisesti. Mukaan mahtuu luokkalaista. Tervetuloa pelikerhoon: Kirkonkylän seurakuntatalolla alkaa kokoontua pelikerho. Pelikerhossa pelataan erilaisia pelejä ja tutustutaan eri liikuntajuttuihin. Pelikerhoon on ilmoittautuminen joka alkaa klo 8. ja päättyy klo 8. Pelikerho on ilmainen. Ilmoittautuminen: kempeleenseurakunta.fi/ilmoittautuminen. Ilmoittautuneille ilmoitetaan vielä henkilökohtaisesti. Mukaan mahtuu 15 innokasta kerholaista! Pelikerho kokoontuu tiistaisin klo Muista käydä kurkkaamassa muista kerhoista Kempeleen seurakunnan nettisivuilta! NUORET Facebookissa: Kempeleen seurakuntanuoret ja MUSIIKKI Tulossa: Jipun joulukonsertti ma klo 18 Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Liput 15 e, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 10 e. Lippuja voi varata ennakkoon Ennakkoon varatut liput lunastetaan paikan päällä n. tuntia ennen konserttia. Konsertin tuotto Yhteisvastuun hyväksi. DIAKONIA Aamukahvila ma klo Kirkonkylän srk-kodissa. Ruokapankki Manna ti klo Kirkonkylän srk-kodilla ja Asukastuvalla. Eläkeläisten piirit: Päiväpiiri to klo 12 Kokkokankaan srk-keskuksessa ja Seurakuntapiiri to klo 12 Kirkonkylän srk-kodissa. Musiikkipainotteinen muistiryhmä ke ja klo Kirkonkylän srk-kodissa. Oma Hetki- omaishoitajaryhmä ti klo Kokkokankaan srk-keskuksessa. Matti Lahtisen ja Maria Eklöfin e Kivelä taidetta myynnissä Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Lisätietoja diakoniatyöntekijöiltä. LÄHETYS Nuttukerho ma klo 18 Kirkonkylän srk-kodissa Kirpputori Ilonpisaran aukioloajat: ti, to, pe klo 14-17, Tiilitie 1. Operaatio joulun lapsi paketteja Euroopan köyhimmille lapsille Romanian ja Moldovan kyliin Voit koota Operaatio joulun lapsi -paketin ja tuoda sen keräyspisteeseen välisenä aikana. Keräyspisteistä noudettavissa pakkauslaatikoita ja ohjeet paketin sisällöstä. Voit myös tuoda tavaroita irrallaan keräyspisteisiin. Pakkaustalkoot: ti klo 18 kirkkoherranviraston kokoushuoneissa. Tule mukaan talkoisiin! Myös sinne voi tuoda valmiita paketteja ja irtotavaroita. Keräyspisteet: Kempeleen kirkkoherranvirasto (aukioloaikoina) Pyhän Kolminaisuuden kirkon aula sunnuntaisin messun yhteydessä Lisätietoja: Hilkka Kaikkonen p ja Kempeleen kunta Kunnantalo Asemantie 1 PL 12, Kempele Puh: Fax: kempele@kempele.fi Honkasen päiväkoti Honkasentie 11, Puh: Kirkkotien päiväkoti Kirkkotie 20, Puh: Sarkkirannan päiväkoti Alangontie 3, Puh: Kokkokankaan päiväkoti Haukkakaarto 13, Puh Puukoulun päiväkoti Pekurintie 9, Puh Pikkukokon päiväkoti Pikkukokko 2, Puh Linnakangastalon päiväkoti Linnakaarto 20, Puh: Santamäkitalon päiväkoti Peltomiehentie 5, Puh: Kirkonkylän esikoulupäiväkoti Vihiluodontie 585 Puh Terveyskeskus Kirkkotie 21 Puh: , Fax: Sosiaali- ja mielenterveystoimisto Tiilitie 2 (2 krs.), Puh: Vanhusten ja vammaisten palvelutalo Hovintie 12, Kempele Puh: Ketolanperän koulu Luonungintie 13 Puh: , Fax: Kirkonkylän yhtenäiskoulu/ alakoulu Vihiluodontie 585 Puh: Kirkonkylän yhtenäiskoulu/ yläkoulu Vihiluodontie 578 Puh , Fax: Santamäkitalon koulu/ erityiskoulu Peltomiehentie 5 Puh: Ylikylän yhtenäiskoulu Nerolantie 4 Puh: , Fax: Linnakangastalon koulu Linnakaarto 20 Puh: , Fax: Lukio Vihiluodontie 580 Puh: , Fax: Tietotorin lastenja nuortentalo Vihiluodontie 586, Puh: Honkasen lastenja nuortentalo Honkasentie 11, Puh: Pääkirjasto Zeppelinintie 1 Puh: , Fax: Tietotori Vihiluodontie 586, Puh Virkistysuimala Zimmari Lehmikentäntie 2, Puh: Toimintakeskus Zytyke Kuivaamontie 1, Puh m.kempele.fi
Baana polkaistiin käyntiin Kuva: Toni Pallari. henkilöautoliikenteen hankkeisiin. Vuonna 2013 Helsingissä valmistuneen
Kempeleen Baanan avajaisia vietettiin Kempeleessä torstaina 3.marraskuuta. Baanan aktiivisen käytön odotetaan tuovan mukanaan muutakin kuin laadukkaan ja turvallisen liikenneväylän; sen avulla haetaan
LAPE-muutosohjelmalla uudistetaan lasten ja perheiden palveluja
LAPE-muutosohjelmalla uudistetaan lasten ja perheiden palveluja LAPE muutosohjelma kehittää yhdessä kuntien toimijoiden, kuntalaisten sekä järjestöjen kanssa lapsi- ja perhelähtöisempiä kuntia. Muutosohjelma
Kempeleen ydinkeskusta kehittyy
Kuntatiedote 3 2017 26.4.2017 Kempeleen ydinkeskusta kehittyy Kempeleen keskustan kehittämisestä järjestetyn ideakilpailun voittajaksi valittiin viime syksynä Hartelan ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroisen
Kempele satsaa elinvoimaan ja sivistykseen
Kuntatiedote 8 2016 14.12.2016 Kempele satsaa elinvoimaan ja sivistykseen Kempeleen kunta suuntaa talousarviovuoteen 2017 luottavaisin mielin. Taantuman ilmapiiri on taittumassa ja ennusteet lupaavat orastavaa
aiesopimuksen yhteistyöstä kunnan kanssa: Kempeleen eläkeläiset,
Kuntatiedote 5 2017 23.8.2017 Voimaa vanhuuteen Kempeleen kunnan yksi ominaispiirre on väestön nuori ikärakenne. Ikäihmisten osuus Kempeleen väestöstä on kuitenkin kasvamassa merkittävästi tulevien vuosien
Kempeleen juhlavuodessa on luvassa jokaiselle jotakin.
Kuntatiedote 1 2017 25.1.2017 Juhlavuosi Yhdessä Tänä vuonna Suomi täyttää 100 ja Kempele 150 vuotta. Tulossa on merkittävä juhlavuosi, joka näkyy koko vuoden Kempeleessä ja Suomessa. Suomi 100 juhlavuoden
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
Elinvoimainen Kempele - paalupaikka menestyvälle yritystoiminnalle
Kuntatiedote 2 2017 1.3.2017 Elinvoimainen Kempele - paalupaikka menestyvälle yritystoiminnalle Pohjois-Suomen parhaat yritystontit sijoittuvat rakennettavien VT 4:n ramppien kainaloon. Zatelliitin uusi
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Asiakkuus keskiöön prosessikuvausten ja palvelujen kehittämisen kautta
Kuntatiedote 1 2016 10.2.2016 Asiakkuus keskiöön prosessikuvausten ja palvelujen kehittämisen kautta Kempele -sopimuksessa on valtuustokaudelle 2013-2016 tavoitteiksi määritelty kunnan palveluiden kehittäminen
SenioriZäpinää Kempeleessä
SenioriZäpinää Kempeleessä Kempele Akatemian, eri seurojen, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamaa toimintaa ikäihmisille www.kempele.fi/kempeleakatemia Virkistysuimala Zimmari SENIORIKORTTI JA LIIKUNTAPASSI
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä
2019 - Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa vaikka
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Perheneuvola kotiutui Kempeleeseen
Kuntatiedote 6 2015 14.10.2015 Perheneuvola kotiutui Kempeleeseen Kempeleen perheneuvola on toiminut täydellä teholla parin vuoden ajan. Perheneuvolatyötä käynnistänyt työpari, psykologi Arja Kullberg
Luottavaisin mielin syksyyn
Kuntatiedote 22.8.2018 Luottavaisin mielin syksyyn Upea, helteinen kesä on kääntymässä syksyyn. Arki on koittanut loman jälkeen. Edessä on työntäyteisiä kuukausia. Lähtökohdat syyskauteen ovat positiiviset.
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
SenioriZäpinää Kempeleessä
SenioriZäpinää Kempeleessä Kempele Akatemian, eri seurojen, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamaa toimintaa ikäihmisille www.kempele.fi/kempeleakatemia Virkistysuimala Zimmari SENIORIKORTTI JA LIIKUNTAPASSI
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 Itsenäisyyspäivän su 6.12. juhlatilaisuudet klo 10.00 klo 11.00- Messu kirkossa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudalla Juhlakahvit seurakuntatalolla klo 12.00 Itsenäisyyspäivän
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
hyötykustannussuhde oli jopa kahdeksan eli yhdellä pyöräilyyn investoidulla eurolla arvioitiin saatavan kahdeksan euron arvosta hyötyjä.
Arkiliikunnasta iloa ja hyvinvointia Liikenneturva Kempeleen kunnallistekniikan palvelualue huolehtii kunnan liikenteestä, kaduista, puistoista ja viheralueista sekä ulkoliikuntapaikoista. Tehtävä on merkittävässä
Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille
Positiivista pöhinää Kempeleessä
Kempeleen yritystoiminta myötätuulessa Kuntatiedote 2 2016 16.3.2016 Positiivista pöhinää Kempeleessä Kempeleen yrityksillä on vasta julkistetun barometrin mukaan positiiviset kasvuodotukset lähivuosille.
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni
KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen
Kunnantalon remontti loppusuoralla
Kuntatiedote 7 2013 9.10.2013 Kunnantalon remontti loppusuoralla Kunnantalon henkilöstön evakkoaika vuokratiloissa on päättymässä. Noin kaksi ja puoli vuotta kestänyt korjaustyö on nyt lopuillaan. Työntekijät
Kempeleen nuorisotoimen monet muodot
Kuntatiedote 7 2015 11.11.2015 Kempeleen nuorisotoimen monet muodot Kunnan nuorisotyön tavoitteena on tukea nuoren kasvua ja auttaa eri elämäntilanteissa. Sen avulla myös edistetään nuorten osallisuutta
Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS
Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini
ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128
Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016
Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
Uusi valtuustokausi alkaa
Kuntatiedote 4 2017 7.6.2017 Uusi valtuustokausi alkaa Huhtikuun kuntavaaleissa valittiin 39 valtuutettua Kempeleen valtuustoon. Heidän luottamushenkilökautensa käynnistyy kesäkuun alusta. Kempeleen valtuustossa
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9
ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA
1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Kempeleen elinkeino- ja viestintäpalvelut uudistuivat
Kuntatiedote 1 2015 11.2.2015 Kempeleen elinkeino- ja viestintäpalvelut uudistuivat Kempeleen kunnan yrittäjille tarjoamat palvelut kokivat vuoden vaihteessa merkittävän muutoksen, kun kunta luopui yrityspalveluidensa
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja
Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!
Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä
Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
Tervetuloa rippikouluun!
1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti
Kempele-opisto elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin edistäjä
Kuntatiedote 7 2018 7.11.2018 Kempele-opisto elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin edistäjä Piristysruiske, harrastus, valopilkku, lepopaikka, kunnonkohottaja, kohtauspaikka, ystävät, hyvän olon lähde,
Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö
Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa
Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista
e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H
Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)
Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla
Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( )
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 (3.6. 7.8.2019) VIIKKO 23 Maanantai 3.6. 10 11.30 Yleisurheilukerho 5-9 v., urheilukenttä 12 13 Yleisurheilukerho 10 v. ja vanh., urheilukenttä 14 15 Frisbeegolf,
Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
Katsaus vuoteen 2016
Kuntatiedote 8 2015 16.12.2015 Katsaus vuoteen 2016 Suomen talouden tilanne on vakava. Julkisen talouden velkaantuminen jatkuu ja hallituksen kunnianhimoiset tavoitteet sekä rakenteellisten uudistusten
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ?
MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? HARRASTELUKUJÄRJESTYKSET ALA- JA YLÄKOULULAISILLE JA MUUTA TIETOA HARRASTELUKUJÄRJESTYS 7-12-VUOTIAILLE KEVÄT 2014 Maanantai Palloilu 1-2lk klo 17.30-18.30 Palloilu 5-6lk
2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:
Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin
Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke
TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon
Lokakuun kuukausitiedote
Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ
LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
Mikä on Kempeleen elinvoiman lähde?
Kuntatiedote 2 2018 28.2.2018 Mikä on Kempeleen elinvoiman lähde? Joka ikinen kunta haluaa olla elinvoimainen. Jokainen lieneekin sitä tavallaan, vaikka kaikilla ei ihan hirveän hyvin menekään. Kempeleessä
Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015
Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja
Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,
klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy
TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa!
Tampereen kaupunki // Nuorisopalvelut www.nuortentampere.fi Toimintaa nuorisokeskuksissa. Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa! Pelejä ja toimintaa. Hyötyä ja huvia liikennepuistossa. Sisällysluettelo
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 19.1.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2018 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN
RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten