Historian havinaa kolmen kruunun maassa
|
|
- Pentti Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Historian havinaa kolmen kruunun maassa Suomen ja Ruotsin yhteinen historia on pitkä. Nykyisen Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa monta sataa vuotta, kunnes se vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Järvenpään lukion uuden kansainvälisen projektin aihe on tämä. Tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestetylle projektimatkalle lähti 14 historiasta kiinnostunutta opiskelijaa sekä lukion opettajat Mattias Stenvall, Suvi Randén ja Timo Joutsivuo. Projektin tavoitteena oli tutustuttaa opiskelijat paremmin maidemme yhteiseen historiaan ja vahvistaa samalla ruotsin kielen taitoa. Projektin rahoitukseen saatiin tukea Suomalaisruotsalaiselta kulttuurirahastolta, loput kerättiin itse leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan Vasa-lippulaivan, joka kaatui ja upposi 1628 neitsytmatkallaan vain kilometrin päässä satamasta. Ennen matkaa vietimme päivän Helsingissä kuunnellen luentoja, kääntäen vanhoja tekstejä ja tutustuen sekä Kansallisarkiston että -kirjaston kokoelmiin. Kunkin opiskelijan oli valmisteltava aiheeseen sopiva esitelmä, joka piti pitää myöhemmin Ruotsissa. Laiva lähti Helsingistä ja oli perillä Tukholmassa seuraavana aamuna. Ensimmäiseksi suuntasimme Vasa-museoon. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan Vasa-lippulaivan, joka kaatui ja upposi 1628 neitsytmatkallaan vain kilometrin päässä satamasta. Lounaan jälkeen kävimme Ruotsin kulttuurihistoriaa esittelevässä Nordiska Museetissa. Iltapäivällä matkustimme junalla Uppsalaan, joka on Pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki. Yövyimme seuraavat
2 kaksi yötä paikallisessa hostellissa. Tutuiksi tulivat niin Uppsalan upea tuomiokirkko kultakoristeineen ja goottilaisine torneineen kuin opiskelijan yliopistokin. Yliopiston opiskelijat ja professorit luennoivat mielenkiintoisista aiheista kyllä, ruotsiksi ja kertoivat yliopiston toiminnasta, johon perehdyimme vielä myöhemmin itseksemme sen historiaa avaavassa museossa. Perjantai-iltana otettiin rennosti: kukin sai lähteä omille teilleen. Osa jäi hostellille, osa lähti syömään, osa kaupoille Black Fridayn innostamana. Laiva lähti Tukholman satamasta lauantaina kello 16. Ennen sitä kuljimme muutaman tunnin auringonpaisteessa pitkin Gamla stanin eli vanhan kaupungin mutkaisia kujia. Vaikka lunta ei ollut, kirpeä sää ja joulumarkkinat suuntasivat ajatukset tulevaan talveen. Ruotsissa on historian aikana asunut väkeä lähes kaikkialta Euroopasta ja muualta maailmasta, ja tämä asenteiden ja kulttuurien monimuotoisuus näkyi tänäkin päivänä, kun törmäsimme portilla sekä demokratiaa kovaäänisesti vaatineeseen mielenosoitukseen että Hare Krishna-kulkueeseen. Sunnuntaiaamuna saavuimme väsyneinä mutta monta kokemusta rikkaampina sekä toivottavasti edes hitusen kielitaitoisempina Helsingin satamaan. Ohi on millaiset olivat sähköiset kirjoitukset? Syksyn suurin koitos on abien osalta nyt ohi. Ylioppilaskirjoitukset aiheuttavat lähes aina vatsanväänteitä
3 ja stressiperäistä hiustenlähtöä, mutta tänä vuonna niihin liittyi vielä yksi uusi jännitysmomentti: sähköisyys. Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) kaavailema kirjoitusten siirtyminen paperilta digiaikaan tapahtuu vaiheittain. Ensimmäisenä sähköistyivät maantiede, filosofia ja saksa, vuosina 2017 ja 2018 kielet, humanistiset aineet sekä luonnontieteet ja viimeisenä matematiikka keväällä Tänä syksynä aloittaneet, uutta opetussuunnitelmaa noudattavat opiskelijat tulevat suorittamaan kaikkien aineiden kokeet tietokoneella. Mutta mitä mieltä nykyiset abiturientit ovat ensimmäisistä sähköisistä kirjoituksista? Aihe jakaa opiskelijat melko selkeästi kahteen leiriin, puolesta ja vastaan itse sijoitun ensimmäiseen. Mielestäni sähköiset kirjoitukset ovat lähtökohtaisesti hyvä idea, sillä tietokoneella kirjoittaminen on huomattavasti nopeampaa kuin lyijykynällä konseptipaperille äheltäminen, ja vastauksiaan voi muokata helposti kokeen aikana lisäämällä ja poistamalla kohtia. Tämän takia sähköisyys sopii erityisesti niihin aineisiin, joissa kirjoitetaan pitkiä esseitä, esimerkiksi äidinkieleen. Sähköisyys myös mahdollistaa uudenlaisten aineistojen käytön: esimerkiksi maantieteessä on jatkossa vanhojen tuttujen karttojen ja diagrammien lisäksi tarjolla videoita analysoitavaksi. Tietokoneella kirjoittaminen on huomattavasti nopeampaa kuin lyijykynällä konseptipaperille äheltäminen. Aineistopohjaisuus voi toisaalta olla ongelma, kuten tämän syksyn maantieteen kokeessa. Kun aineistoa on helppo lisätä mukaan, syntyy helposti ylilyöntejä: YTL, miten kokelas ehtii tekemään kuudessa tunnissa kokeen, jonka yhdeksästä tehtävästä kahdeksassa on useamman tiedoston verran analysoitavaa? Vaikka itse koe olikin melkoinen farssi, ei sen lukuisia puutteita voi pistää vain sähköisyyden syyksi. Monet kirjoittajat
4 kokivat Abitti-järjestelmän käytön kuitenkin hankalaksi viime keväänä ja tänä syksynä järjestetyistä harjoitusylppäreistä huolimatta. Kirkkaan näytön tuijottaminen aiheutti päänsärkyä, ja pelotti, että joku vessaan menijä kompastuu kaapeleihin lattialla ja vaivalla työstetty essee Borneon kääpiönorsuista tai emotivismista katoaa bittiavaruuteen. Maantieteen koe sai murskapalautetta, mutta filosofian ja saksan kirjoittajat vaikuttivat tyytyväisiltä. Omien ja muilta abeilta kuulustelemieni kokemusten pohjalta voin sanoa, että digikirjoituksissa on potentiaalia, mutta järjestelyissä on vielä ehdottomasti hiomista. Otetaan esimerkiksi auditorion lattialla kilometrikaupalla kiemurrellut johtosotku miksi antaa jokaiselle kokelaalle oma kiinteä nettikaapeli vuonna 2016, kun kaikki muu on langatonta? Jos järjestelmä on jo käyttöön otettaessa vanhentunut, se tulee olemaan parissa vuodessa suorastaan kivikautinen. Olisi taloudellisempaa tehdä koeympäristö, jonka kehittäminen olisi helppoa ja nopeaa; pyörääkään ei tarvitsisi heti keksiä uudestaan. Hyvä arvosana saattoi jäädä haaveeksi siksi, että kokelaalla meni liikaa aikaa ja energiaa sen pähkäilemiseen, mistä löytyy Tallenna-nappi. Myös opiskelijoiden tietotekniikkataitoja on parannettava. Ainakin Järvenpään lukiossa maantieteen kursseilla treenataan eri ohjelmien käyttöä monipuolisesti, mutta joissakin lukioissa hyvä arvosana saattoi jäädä haaveeksi siksi, että kokelaalla meni liikaa aikaa ja energiaa sen pähkäilemiseen, mistä löytyy Tallenna-nappi. Toki oma kiinnostus ja harrastuneisuus vaikuttavat kunkin kirjoittajan taitoihin, mutta näin erilaiset lähtökohdat tekevät kokelaista eriarvoisia. Toivottavasti tulevaisuudessa koejärjestelmä on toimivampi ja sen käyttäjät harjaantuneempia. Nappaa vinkit tuleviin ylioppilaskirjoituksiin täältä!
5 Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion konkariopettaja, englannin ja ruotsin lehtori Virpi Bunders jäi viime joulun alla hyvin ansaitulle eläkkeelle. Mitä hänelle kuuluu nyt? Oikein hyvää kuuluu, Bunders sanoo ja hymyilee. Tuntuu hassulta olla näin vapaa. Vapaata aikaa ei kuitenkaan juurikaan ole, sillä Bunders kertoo harrastavansa kenties enemmän kuin koskaan. Hän käy monta kertaa viikossa jumppa- ja pilatestunneilla ja pulahtaa lähes joka aamu hyiseen Itämereen uimaan kotonaan Helsingin Katajanokalla. Entinen kielten lehtori lukee myös paljon kirjoja niin suomeksi kuin vieraillakin kielillä uusia suosikkeja ovat Kate Atkinson, Ian McEwan ja Herman Koch ja sanoo matkustavansa välillä Itävaltaan tapaamaan lapsenlapsiaan. Pirteä Bunders kertoo viihtyvänsä eläkkeellä mainiosti. Eläköityminen ei tullut niin sanotusti puun takaa, vaan hän valmistautui siihen puolen vuoden ajan niin henkisesti kuin konkreettisestikin, sillä hän arvelee täyttäneensä ainakin 30 lukion roskakoria suursiivouksen yhteydessä: Vein valehtelematta joka päivä puolen vuoden ajan luokan 3030 kaapeista tavaraa roskikseen. Tutun työympäristön ja kollegoiden hyvästeleminen oli tietysti haikeaa pitkän uran jälkeen, mutta eläköityminen itsessään oli mukavaa.
6 Lukio on muuttunut radikaalisti Bunders aloitti opettajana Järvenpäässä vuonna 1980 ensin peruskoulussa, sitten lukiossa. Millainen koulumaailma oli 20 vuotta sitten? Bunders tarjoaa pikaisen läpileikkauksen lukion historiasta kasariajoista nykypäivään: Nykyinen moderni lukio eroaa hirveästi vanhasta. Tämä uusi rakennus on ihanan tilava ja ilmava, paljon parempi kuin vanha, jossa oli mm. homeongelmia. Fyysisen ympäristön lisäksi sisältö on muuttunut valtavasti. Ennen koulunkäynti ei ollut kurssipohjaista, vaan opiskelijalla oli sama lukujärjestys koko vuoden ja mahdollisesti sama opettaja tietyssä aineessa koko lukion ajan. Nykyajan luokattomassa lukiossa opiskelijoilla on mahdollisuus valita itse, millaisia polkuja he haluavat lähteä seuraamaan. Valinnaisuus on Bundersin mielestä hyvä asia. Sen mukana tulee tosin myös suuri vastuu omista opinnoista, mikä huolettaa Bundersia, sillä lukio-opiskelijat ovat vielä niin nuoria, etteivät he välttämättä tiedä, mitä oikeasti haluavat tai tarvitsevat. Lukiossa tulisi opiskella eri aineita laajaalaisesti, mutta siltä ei saisi vaatia liikaa; perustietojen syventämistä voi jatkaa myöhemmin jatko-opinnoissa. Vieraiden kielten merkitystä hän korostaa erityisesti, sillä kielitaito avaa ovia maailmaan ja auttaa esimerkiksi työnhaussa. Itseään ei saa ruoskia liikaa, vaan tulisi pitää huolta omasta terveydestään ja sosiaalisista suhteistaan. Teiltä vaaditaan paljon enemmän kuin ennen, Bunders sanoo ja huokaa. Miksi opettajaksi? Opiskelijoiden tulevaisuus ei silti huoleta Bundersia, sillä se on täynnä mahdollisuuksia. Omista suunnitelmistaan voi aina keskustella opon kanssa, mikä oli vielä meidän vanhempien lukioaikoina mahdotonta. Oppilashuolto on kehittynyt hirveästi. Ennen vanhaan meillä ei tainnut olla yhtäkään päätoimista opoa, saati sitten kuraattoria tai koulupsykologia, Bunders pohtii. Saadessaan ylioppilaslakin
7 vuonna 1968 hänellä itsellään oli melko selkeä visio tulevaisuudesta. Englanninopettajan rohkaisemana hän lähti Englantiin ja rakastui kyseiseen maahan, haki Suomen viiteen yliopistoon lukemaan kieliä, pääsi loistavilla arvosanoillaan joka ikiseen ja päätyi lopulta Helsinkiin hyvän asunnon saatuaan. Järvenpään lukioon Bunders haki töihin sen takia, että se oli kätevän lähellä junarataa. Lukiossa hänet tunnettiin turvallisena ja tasapuolisena opettajana, omien sanojensa mukaan ehkä vähän kaavoihin kangistuneena. Opettajan ammatissa on paljon hyvää, Bunders sanoo. Vaikka kollegojen kanssa tehdään tiivisti yhteistyötä, työ on loppujen lopuksi melko itsenäistä, sillä tunnilla kukin opettaja on itse vastuussa kaikesta. Haastavaa on se, että töissä täytyy jaksaa olla iloinen ja reipas, vaikka aina ei huvittaisi, mutta nuorten kanssa työskentely on palkitsevaa. Nuorten kanssa jokainen tunti oli erilainen. Te olette kaikki niin hurmaavia. Ulkomaiden eksotiikkaa Järvenpään lukiosta Bundersin mieleen ovat jääneet erityisesti projektit ja vierailut. Lukiolla on käynyt kylässä monenlaista poliitikkoa ja persoonaa, ja joka vuosi on ollut vaihtooppilaita, joiden kanssa Bunders on tehnyt töitä. Hän kertoo lukuisten kansainvälisten kontaktien, projektimatkojen sekä vaihto-oppilaisiin ja heidän kulttuuriinsa tutustumisen laajentaneen perspektiiviään. Sääli, etten ole merkinnyt näinä vuosina Järvenpään lukiossa opiskelleiden vaihtooppilaiden kotimaita karttaan, Bunders harmittelee. Hän mainitsee käyneensä mm. Syyrian rajalla Turkissa tutustumassa paikalliseen kouluun. Lapsuuden Elämäkirjassaan Bunders kirjoittaa halunneensa pienenä kauppatädiksi. Kauppatätiä hänestä ei tullut, ja hyvä niin, sillä pitkä ura opettajana on ollut äärimmäisen antoisaa. Minä olen tehnyt nyt työni ja olen siitä
8 kiitollinen, Bunders hymyilee, elämä tuntuu hyvältä. Sisua ja solidaarisuutta maailmanpolitiikkaan Suomi on ollut kansainvälisen yhteistyöjärjestö Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta joulukuuta 2015 Suomen 60-vuotista taivalta rauhan turvaajana ja ihmisoikeuksien puolustajana muiden jäsenmaiden joukossa juhlittiin Finlandiatalolla, jonne kerääntyi noin 1400 vierasta. Myös Järvenpään lukion YH05-kurssin opiskelijat sekä kaksi lukion lehden Järjen toimittajaa pukeutuivat parhaimpiinsa, hyppäsivät aamulla junaan ja pääsivät räntäsateesta huolimatta paikalle opettajien Suvi Randénin ja Timo Joutsivuon johdolla. Ulkoasiainministeriön järjestämässä YK-juhlassa pohdittiin Suomen historiaa ja tulevaisuutta osana Yhdistyneitä kansakuntia sekä YK-jäsenyyden merkitystä suomalaisille. Puhujanpönttöön nousivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies Maria Lohela, pääministeri Juha Sipilä ja ulkoministeri Timo Soini. Musiikista vastasivat Tapiolan nuorten sinfoniaorkesteri, suomalaista ja irakilaista kansanmusiikkia yhdistävät Ninni Poijärvi ja Ali Alawad sekä kuulovammainen räppäri Signmark. YK:n pääsihteerinä vuodesta 2007 toiminut Ban lensi Suomeen kesken Pariisin ilmastokokouksen osallistuakseen juhlaan. Valokeilan kuitenkin vei juhlan pääpuhuja Ban Ki-moon. YK:n pääsihteerinä vuodesta 2007 toiminut Ban lensi Suomeen kesken Pariisin ilmastokokouksen osallistuakseen juhlaan.
9 Lisää näkyvyyttä, lisää ääntä Ban kiitti Suomea aktiivisesta osallistumisesta YK:n toimintaan, mutta kehotti Suomea ottamaan osaa vielä näkyvämmin ja korottamaan ääntään YK:n ihmisoikeustyössä. Hän kertoi liikuttuneensa siitä, kun sai kuulla, että vielä talvija jatkosodan jälkeen Suomikin oli käytännössä kehitysmaa, joka joutui turvautumaan Yhdistyneiden kansakuntien apuun; suomalaisille lapsille lähetettiin muun muassa vaatteita. Tämä muistutti häntä hänen kotimaastaan Koreasta. Ban oli vain 6- vuotias, kun Korean sota alkoi. Jos taistelu ilmastonmuutosta vastaan hävitään, maailmalla ei ole b-suunnitelmaa. Pääsihteeri puhui myös ilmastonmuutoksesta ja Eurooppaan tulevista pakolaisista. Hän muistutti tiukasti Pariisin ilmastokokouksen ja sen lopputuloksen tärkeydestä, sillä jos taistelu ilmastonmuutosta vastaan hävitään, maailmalla ei ole b- suunnitelmaa. Vuonna 2016 YK aikoo solmia kansainvälisen sopimuksen vastuun jakamisesta pakolaiskriisin hillitsemisessä. Syyrian sota ja sitä seuranneet pakolaisaallot ovat globaali ongelma, ja pakolaisia kohtaan pitää olla solidaarinen. Yli 60 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kotiseudultaan heidän ihmisoikeuksiaan ei pidä polkea enempää. Sisulla eteenpäin Vaikka YK on hankalien, monisyisten ongelmien edessä, Ban uskoo, että järjestön ja sen jäsenmaiden on mahdollista tehdä maailmasta vielä parempi paikka elää. Hän kertoi inspiroituneensa suomen kielen sanasta sisu, jonka hän käänsi englanniksi päättäväisyydeksi, kestävyydeksi ja rohkeudeksi vaikeiden aikojen koittaessa. Sitä me kaikki kuulemma tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa. Elämme konfliktien, tuhon ja pelon aikaa, mutta myös toivon, tulevaisuuden ja hyvien päätösten aikaa, pääsihteeri summasi. Banin puhe valoi toivoa myös Järvenpään lukion opiskelijoihin,
10 jotka kaikki vaikuttivat pitkän ja puheentäyteisen juhlan jälkeen yhtä innostuneilta kuin aamulla. Koko YK-juhla oli kaiken kaikkiaan opiskelijoiden kesken menestys; lähdimme takaisin tuuleen ja tuiskuun paitsi entistä viisaampina, myös inspiroituneina. Tarina ensin, vaikuttaminen sitten Kirjailija Pauliina Susi vieraili Järvenpään lukiolla kertomassa uusimmasta romaanistaan Takaikkuna (2015). Vuonna 1968 syntynyt Susi on valtiotieteiden maisteri, vapaa toimittaja ja kahden lapsen äiti.aikaisemmin hän on kirjoittanut kuunnelmia, novelleja eri kokoelmateoksiin sekä neljä menestynyttä romaania. Esikoisteos Ruuhkavuosi (Tammi, 2005) sekä sitä seurannut Lukot (Tammi, 2008) käsittelevät ihmissuhteita. Äitiyden ihanuudesta ja kamaluudesta vitsiä vääntävän Ruuhkavuoden pääosassa on kolmekymppinen Minna, joka päättää yhden vuoden aikana rakentaa talon, tehdä gradun ja hankkia lapsen. Sanomattakin tietää, että onhan siinä hirveä urakka. Ammensin kyllä ideoita omista kokemuksistani, Susi sanoo ja hymyilee vinosti. Luulisi, että kotoa käsin työskentelevällä kirjailijalla olisi aina aikaa perheelle, mutta Susi sanoo toista: kirjailijan ammatin huono puoli on siinä, että työasioita ei voi jättää työpaikan oven taakse ja vaihtaa vapaalle kotiin tullessa. Työ- ja vapaa-aikaa on välillä vaikea erottaa toisistaan
11 Kuva: pauliinasusi.fi Romaanien kirjoittamisen lisäksi Susi on tekee töitä vapaana toimittajana. Freelancerin hommien välillä hän on työskennellyt toimitussihteerinä esimerkiksi Sara- ja Kotiliesi-lehdissä sekä Helsingin yliopiston Yliopistolainenlehden päätoimittajana. Samasta yliopistosta hän aikoinaan valmistui valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiologia ja sivuaineenaan viestintä. Ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen ja markkinoinnin tuntemus on selvästi vaikuttanut hänen kolmen uusimman jännitysromaaninsa, Pyramidin (Tammi, 2009), Nostalgian (Tammi, 2010) ja Takaikkunan teemaan. Ne sijoittuvat kylmään bisneksen maailmaan, jossa aika on rahaa ja harvat pääsevät huipulle. Takaikkunan aihe on hyytävän ajankohtainen: stalkkaus ja verkkorikollisuus. Taustatyötä tehdessäni opin paljon internetin vaaroista, Susi toteaa. Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä. Pyrkiikö hän kirjoittamalla vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin vai tuottamaan puhdasta viihdettä? Kirjoittamisessa on ensisijaisesti kyse tarinoiden kertomisesta. Kun syntyy hyvä tarina, sen haluaa tietenkin jakaa muille, Susi sanoo. Haluan kyllä kirjoittaa ajankohtaisista aiheista, sillä ne kiinnostavat minua. Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä. Kirjailijan tai toimittajan ammatista haaveilevia
12 nuoria Susi kehottaa lukemaan, kirjoittamaan ja seuraamaan maailman tapahtumia aktiivisesti. Hän itse on nauttinut kirjoittamisesta pienestä lähtien ja tiesi jo lukiossa haluavansa valtiotieteelliseen ja sitä kautta toimittajaksi. Ahkeruus ja päämäärätietoisuus kannattavat, on unelmana sitten kärkevien kolumnien tai hömppäkirjojen kirjoittaminen. Elämää Lippstadtissa ja Evans Headissa Järki laajensi tänä kesänä reviiriään Järvenpään ja jopa koko Suomen ulkopuolelle nimittäin Saksaan ja Australiaan asti. Viime vuoden toimittajat Julie Paukkunen ja Anniina Lantela ansaitsivat itselleen Järjen virallisten kirjeenvaihtajien tittelin lähtemällä vuodeksi vaihtoon suureen maailmaan. He tulevat raportoimaan vaihto-oppilasvuoden iloista, suruista ja kulttuurillisista eroista säännöllisesti koko vuoden ajan. Moikka Järjen kirjeenvaihtaja! Missä olet vaihdossa ja miksi juuri siellä? Julie: Hallo! Vietän parhaillaan vaihtovuottani Saksassa, vanhassa hansakaupungissa nimeltä Lippstadt. Saksa valikoitui kohteekseni sen ainutlaatuisen kulttuurin ja hyödyllisen kielen takia. Myös aikaisemmat vierailuni ja isoveljen positiiviset kokemukset Saksa-vaihtarina olosta saivat minut vakuuttuneiksi maan annista. Kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin? Anniina: Hei! Olen vaihdossa Evans Headissa Australian
13 länsirannikolla. Valitsin Australian kohdemaakseni siksi, että muuten tänne ei varmaan tulisi lähdettyä pitkän välimatkan takia. Australiaan muuttaminen on myös ollut pitkään haaveenani, sillä kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin? Millaisia tunteita koit ennen lähtöä? Julie: Ennen lähtöä olin todella innostunut ja malttamaton aloittamaan vaihtovuoteni. Viimeinen kuukausi Suomessa kului paikasta toiseen juostessa ja kavereita nähdessä, joten aikaa jännittämiselle ei juurikaan löytynyt. Lähdön koittaessa fiilikseni olivat edelleen innostuneet, joskin luonnollisesti myös hieman haikeat perheelle ja ystäville hyvästejä jättäessä. Lentokoneessa en lakannut hymyilemästä, kun tajusin minne olinkaan vihdoin matkalla. Anniina: Lähtöni Australiaan tuli aika yllättäen, koska sain peruutuspaikan. Olin todella innoissani! Viimeiset viikot vietin perheen kanssa lomaillen ja kavereita hyvästellen. Vähän ehkä pelotti se, unohtavako he minut kokonaan tulevan vuoden aikana, mutta toisaalta juuri heidän kannustamanaan uskalsin lähteä vaihtoon. Lähtöpäivänä itketti kamalasti, koska jouduin jättämään kaikki rakkaat Suomeen, mutta toisaalta olin ihan älyttömän innoissani. Lippu lähti tietenkin mukaan. Kuva: Julie Paukkunen
14 Mitä odotuksia tai ennakkoluuloja sinulla oli kohdemaatasi kohtaan? Julie: Erityisiä odotuksia Saksaa kohtaan minulla ei juuri ollut. Yleisesti vaihtovuodeltani odotin uusia ystäviä, kokemuksia ja kielitaitoa. Olin kuitenkin vakuuttunut että vuodestani tulisi unohtumaton, missä tahansa päin maailmaa sen tulisinkaan vietämään. Saksaa miettiessä mieleeni tulivat ensimmäiseksi varmaankin bratwurstit, olut, jalkapallo, ristikkotalot ja useat automerkit. Anniina: Perusoletukseni Australiasta oli se, että kaikki harrastavat surffausta ja asuvat rannalla, ihmiset ovat mukavia ja että joka puskassa on tappava käärme tai hämähäkki. No, jotkin näistä oletuksista osoittautuivat vääriksi! Tytöt eivät surffaa juuri ollenkaan, mutta lähes kaikki pojat kyllä. Suurin osa paikallisista (jotka todella ovat mukavia) asuu noin tunnin ajomatkan päässä rannasta. Ja olen nähnyt täällä vain yhden käärmen ja hämähäkin, joten pelkoni osoittautuivat turhiksi. Täällä on todella laid-back meno. Kerro isäntäperheestäsi ja koulustasi. Oletko saanut uusia kavereita? Julie: Asun vaihtovuoteni aikana kahdessa eri perheessä. Nykyisessä perheessäni on äidin ja isän lisäksi 17-vuotias tyttö, joka suoritti oman vaihtovuotensa pari vuotta sitten Perussa. Minun lisäkseni perheessämme asuu myös toinen vaihtooppilas, joka on kotoisin Kaliforniasta. Koulua käyn vajaan kilometrin päässä kodistani, Europaschule Ostendorf Gymnasiumissa. Hieman alle tuhannen oppilaan koulussamme on ikäskaalakin melko kattava, nuorimmat oppilaat ovat 9- vuotiaita ja vanhimmat kaksikymmenkesäisiä. Puhun kavereideni kanssa vain saksaa! Kavereita olen saanut paljon ja olen ollut positiivisesti yllättynyt kaikkien avoimuudesta ja kiinnostuksesta minua kohtaan. Puhun kavereideni kanssa vain saksaa!
15 Anniina: Evans Head on pieni rauhallinen rantakaupunki, jossa on noin 5000 asukasta. Isäntäperheeni, johon kuuluvat äiti, isä ja 19-vuotias isosisko, on mahtava. Asumme käytännössä rannalla, koska sinne kävelee vain pari minuuttia ja öisin aallot humisevat niin lujaa, etten meinaa saada unta. Evans Head River School puolestaan on noin 600 oppilaan koulu, jossa opiskelen lakioppia, draamaa ja liikuntatieteitä. Oppiaineissa aussit ovat meitä suomalaisia vähän jäljessä, mutta se ei haittaa saan ottaa rennosti, kun asiat ovat tuttuja. Olen saanut monia uusia kavereita, mistä olen todella onnellinen! Oman vuosiluokkani tytöt ovat hyviä ystäviäni. Vietämme joka viikonloppu aikaa rannalla, kahvilla, leffassa tai juhlimassa. Host-siskostani on myös tullut minulle tärkeä, sillä sain vihdoin aina toivomani isosiskon. Evans Headin maisemia. Kuva: Anniina Lantela Miten olet sopeutunut vieraaseen maahan? Miltä nyt tuntuu? Julie: Kaiken kaikkiaan olen sopeutunut uuteen elämääni todella nopeasti ja vaivattomasti. Viihdyn täällä loistavasti ja tunnen olevani kotona. Tällä hetkellä on tosin hieman nälkä, joten taidan mennä laittamaan makkarat grilliin. Tschüss! Anniina: Olen sopeutunut niin hyvin, että välillä mietin, synnyinkö ihan väärään maahan. Totta kai minulla on ikävä
16 perhettä ja kavereita Suomessa, mutta kertaakaan ei ole tehnyt mieli lähteä kotiin. Joskus kaipaan terveellistä ruokaa Suomesta, kuten ruisleipää ja kalakeittoa pakko myöntää, että en ole koskaan syönyt niin paljon ranskalaisia koko elämäni aikana kuin täällä olen kahdessa kuukaudessa. Mutta fiilikset ovat edelleen loistavat, ja se tuskin tulee muuttumaan koko vuoden aikana. Täällä alkaa kohta kesä, joten hajotkaa te siellä pakkaseen! Järki-gurun jäähyväiset Kun eläköityvä päätoimittaja Henry Hedborg tuli mukaan tekemään Järkeä, harva edes tiesi, että koululla ilmestyy oma lehti. Nyt, tulevan ylioppilaan suunnatessa lukion penkiltä kohti elämää, taakse jää kehitystyön tulos, jota voi jo verkkolehdeksi kutsua. Miltä tuntuu jättää taakse kaikki Järjen järkevät ihmiset ja päätoimittajan pesti? Tuntuu todella helpottavalta ja luottavaiselta, sillä tiedän Järjen jäävän hyviin käsiin. Hieman haikeakin on olo. Mikä on ollut raskainta päätoimittajuudessa? Entä helpointa? Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa; lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota! Kaikki on ollut enemmän tai vähemmän raskasta, mutta eniten ärsyttänyt yksittäinen asia on ollut se, kun jossain projektissa joku ei ole hoitanut hommiaan ja kyseisen sluibaajan perään on sitten saanut soitella. KUKA? HENRY HEDBORG
17 Henry Hedborg aka Hedo, Henkka tai Double H Kirjoitti ylppäreissä äidinkielen, englannin, ruotsin ja yhteiskuntaopin Selviytynyt mediadiplomista ja puheviestinnän päättökokeesta Vapaa-ajalla pyöräilee, ulkoilee, lukee, seuraa mediaa, kokkaa ja leipoo Tulevaisuudensuunnitelmat: suomen kieli yliopistossa; kenties tuleva toimittaja, äidinkielenopettaja tai sosiologi Humanisti, wannabe-fennisti, kaakaon suurkuluttaja ja ammattimainen tuoleilla pyörijä Miten potkia ihmisiä töihin, jos hommat eivät etene? Soittelemalla ja viestittelemällä perään sekä tietenkin käyttämällä kolmea kovaa keinoa: uhkailua, kiristystä ja lahjontaa. Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa: lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota! Onko vanhalla gurulla käytännön vinkkejä uudelle päätoimittajalle? Yritä nukkua ja pidä puhelin sopivasti saatavilla. Tee aina B- suunnitelma kaiken varalle ja ajattele pitkän kaavan mukaan, sillä jos joku projektissa mukana oleva ei pysty, jaksa tai saa kohtauksen, sinulla pitää olla mietittynä seuraava uhri, jolle homma nakitetaan. Kannattaa myös perehdyttää kurssikaverit hyvin asioihin ja heitellä ideoita niiden kanssa, jotta kaikille löytyy mieluisaa tekemistä. Mikä on ollut kivointa päätoimittajuudessa? Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan. Kurssilla on ollut mukana mukavaa porukkaa, jonka kanssa on saanut tehdä töitä ja nauraa. Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan.
18 Miten ja miksi päädyit lehtikurssille? Olen kirjoittanut lapsesta asti. Yläkoulussa mielessä kypsyi sellainen ajatus, että olisi hienoa olla joskus toimittaja. Osallistuin Nuoren Voiman Liiton silloisen nettikirjoittajakoulun Journalistisen kirjoittamisen selviytymiskurssille, jota veti Helsingin Sanomien toimittaja. Yhteishaussa hain tietenkin media- ja tiedonhakutaitoisena Järvenpään lukioon, jota mainostettiin modernina oppimisympäristönä. Tämä koulu tarjosi paljon mielenkiintoisia kursseja, ja Järkikin kiinnosti. Ekana vuonna olin liian ujo tullakseni mukaan, mutta toisena rohkaistuin ja tälle tielle jäin. Kuinka paljon Järki on muuttunut toimestasi? Paljon olen ainakin yrittänyt viedä sitä eteenpäin! Lehtikurssille tullessani silloinen julkaisuformaatti oli aika epämääräinen blogiviritelmä bittiavaruudessa, jota kukaan ei silloin oikein kehittänyt. Ajattelin sitten itse tarttua toimeen, päädyttiin rakentamaan nettijulkaisu vähän niin kuin uudestaan siten, että se tehtiin nyt kunnolla. Kyllä minä uskallan tätä nykyistä Järkeä jo ihan verkkolehdeksi kutsua. Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä. Mitä päätoimittajuus on antanut sinulle? Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä ja ihmisistä. Olen oppinut paljon eri ihmisluonteista ja kehittynyt ryhmätyöskentelijänä. Organisointi, johtajuus ja suurten kokonaisuuksien hahmottaminen ja kasassa pitäminen on tullut tutuksi. Sanoisin, että tässä on muuttunut järkevämmäksi ihmiseksi itsekin. Eli lehtikurssista on hyötyä tulevaisuudessa? Kyllä! Päätoimittajuus ja lehtikurssi ylipäätään ovat parhaat eväät työelämään, jotka olen tästä laitoksesta saanut. Vaikka
19 monesti sanotaan, että lukio ei valmenna työelämään, niin kaikki se stressi, paineessa tekeminen ja tiimityöskentely, joita olen Järjessä saanut kokea, ovat parhaat elämän eväät, jotka olen saanut kerättyä täältä reppuuni. Olen näistä kokemuksista kiitollinen. HENRYN 8 VALINTAA Säätila? Raikas vesisade. Kieli? Suomi ilman muuta. TV-sarja? Major Crimes. Ruoka? Äidin cannelloni. Lempibiisi? The Script Hall of Fame. Paras paikka? Stadi. Kahvimukin väri? Sininen. Eläin? Kissa. Homo ei ole haukkumasana Senkin homo! Sana homo on jatkuvasti pinnalla puhuttaessa seksuaalivähemmistöjen asemasta, ja se on tietenkin äskettäin mainittu monia kertoja tasa-arvoista avioliittolakia koskevissa argumenteissa. Minussa sana ei aiheuta sen kummempia tuntemuksia, mutta esimerkiksi kansanedustaja Timo Soini (ps) sylkee sen suustaan kuin se olisi myrkkyä. Myös joidenkin nuorten keskuudessa sanalla homo vaikuttaa olevan negatiivinen kaiku. Olen monesti ollut sivustaseuraajana tilanteessa, jossa homoa
20 on käytetty haukkumasanana. Yleensä kyseessä on ollut yläasteikäisten nuorten porukka, jossa tyhmyys on vanhan sanonnan mukaan tiivistynyt; hieman erilaisen näköisen pojan kulkiessa ohi porukassa on alkanut supina, josta on erottunut lause: Katso kuinka homon näköinen. Hetken päästä joukon rohkein ja röyhkein on avannut suunsa ja ilkkunut: Homo! Usein poika on ollut huolitellun näköinen, pukeutunut erikoisesti (siististi ja asiallisesti pukeutuminen tuntuukin olevan tämän ikäisten keskuudessa outo ilmiö) tai näyttänyt normaalia naisellisemmalta, mutta hän on voinut olla myös aivan tavallinen huonoryhtinen lökäpöksy. Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia? Äskeinen esimerkki on melko kärjistetty, mutta vähempikin pistää vihaksi. Olen usein nähnyt kahden pojan nahistelevan leikkimielisesti keskenään ja toisen ärähtävän: Senkin homo! Hän ei varmaankaan ole yrittänyt tosissaan loukata kaveriaan, mutta jos minä olisin ollut tuo kaveri, olisin pahoittanut mieleni. En siksi, että loukkaantuisin jonkun kutsuessa minua homoksi, vaan siksi, että sen sanan käyttäminen haukkumiseen on aivan älytöntä. Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia? Ei. Rakkautta ei kuulu väheksyä Homon käyttäminen haukkumasanana on minusta loukkaavaa, sillä se kertoo yleisestä sivistymättömyydestä ja homoseksuaalisuuden väheksymisestä. Millä perusteella homoseksuaalisuus on esimerkiksi heteroseksuaalisuutta alempiarvoisempi tai huonompi asia, ja oikeuttaa sen väheksymiseen? Ei millään perusteella, sillä kaikki ovat ihmisinä yhtä arvokkaita ja tärkeitä, kohdistuvat heidän seksuaaliset halunsa sitten miehiin, naisiin tai jonnekin siitä väliltä. Homo tarkoittaa ihmistä, jota kiinnostavat romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä hänen oman sukupuolensa edustajat, ei typerystä. Homous ei ole vamma eikä
21 huono piirre. Se on rakastamista, eikä rakkautta kuulu väheksyä. Rakkaus on hyvää, kaunista ja arvokasta kaikenlaisissa suhteissa. Jokaisella on oikeus saada rakastaa toista ihmistä kohtaamatta väheksyntää. Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä emmä tiiä. Kasvaako homottelijasta homofoobikko? Lukiossa en ole onneksi kohdannut tällaista käytöstä. On erittäin fiksuja ja vastuullisia lukiolaisia, ja sitten on niitä, jotka ovat juuttuneet jollekin aiemmalle älylliselle tasolle, mutta on hienoa nähdä, että siitä lapsellisuudesta, jonka homoksi haukkuminen osoittaa, on päästy eroon. Ilmiö tuntuukin olevan vahvin yläasteikäisten ja ala-asteen vanhimpien oppilaiden, erityisesti poikien, keskuudessa. On sääli, että kaupan kulmalla syljeskelevä 13-vuotias sossupummin alku huutelee ohikulkijoiden perään Painu vittuun, homo!, mutta vielä huolestuttavampaa on pienten poikien harrastama homottelu. Olin työharjoittelussa alaasteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi jatkuvasti. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä emmä tiiä. Jos pikkulapset oppivat käyttämään homoa haukkumasanana, tarkoittaako se, että he myöhemmin suhtautuvat homoseksuaalisuuteen ja muihin seksuaalivähemmistöihin yhtä väheksyvästi? #myösihminen Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla Lue lisää
22 Pöytälaatikosta barrikadeille mitä on sanataide? Pitkän pöydän ääressä istuu seitsemän nuorta. Tai no, oikeastaan viisi, sillä yksi nauraa hysteerisesti pöydän alla toisen räpätessä avioerosta, kissoista ja kananmunista. Muun muassa tätä on sanataide. Tässä kohtaa sinä todennäköisesti kohotat kulmiasi ja tuhahdat termi ei ole sinulle tuttu. Se ei ole yllättävää, sillä sanataide ei ole vielä kovin tunnettua suuren yleisön parissa. Harrastustoiminta on aktiivista ja äidinkielen opettajat ympäri maan vannovat sanataiteen nimeen, mutta suurin osa suomalaisista ei ole siitä koskaan kuullutkaan. Sääli, sillä sanataiteella on kirjoittamisesta kiinnostuneelle paljon annettavaa. Luvattoman luovaa kirjoittamista Suomen sanataideopetuksen seura perustettiin vuonna 2003, mutta sanataidetta opetettiin jo sitä ennen siellä täällä: Vantaan sanataidekoulu, yksi Suomen maineikkaimmista sanataidekouluista, perustettiin jo vuonna Opetushallitus määrittelee sanataiteen näin: Opetuksen tavoitteena on lasten ja nuorten kielellisen ilmaisun ja mielikuvituksen rikastuttaminen. Kirjoittamisen ja kirjallisuudentuntemuksen avulla kehitetään ajattelutaitoja ja eläytymiskykyä, laajennetaan ilmaisuvaroja ja autetaan etsimään persoonallista ilmaisua. Konkreettisemmin ilmaistuna sanataidekurssilla kirjoitetaan aika spontaanisti ohjaajan antamien virkkeiden pohjalta. Muoto on vapaa ja kaikenlainen teksti käy. Konkreettisemmin ilmaistuna sanataidekurssilla kirjoitetaan aika spontaanisti ohjaajan antamien virkkeiden pohjalta. Muoto on vapaa ja kaikki käy, kertoo sanataideohjaaja Kati
23 Kaaresoja Tuusulan kansalaisopistosta. Virikkeitä on monenlaisia, ja kirjoittamiseen haetaan inspiraatiota musiikin, kuvataiteen ja teatterin keinoin. Myös esineet, hahmot ja värit ovat hyviä lähtökohtia kirjoittamiselle. Millainen teksti syntyy mustavalkoisesta kuvasta, jossa lapsi itkee äitinsä perään? Entä pinkistä korkokengästä? Kaaresojan mukaan hänen tavanomaisimpia harjoituksiaan ovat myös tekstin jatkaminen ohjaajan antamasta lauseesta tai hänen satunnaisesti syöttämiensä sanojen ujuttaminen tajunnanvirtatekstiin. Kaaresoja on filosofian maisteri ja tarinateatteriohjaaja, joka on opiskellut muun muassa suomen kieltä, kirjallisuutta ja teatteri-ilmaisua. Opiskeluaikanaan hän ajautui sanataideryhmiin osallistujaksi ja valmistuttuaan kouluttautui sanataideohjaajaksi. Hän on työskennellyt äidinkielen opettajana, mutta tällä hetkellä pääsäännöllisesti kouluttaa muita ohjaajia sekä tietenkin ohjaa itse sanataidekursseja. Ei vain hörhöjen harrastus Sanataidetta voi harrastaa iltakursseilla kouluissa sekä kansalais- ja työväenopistoissa. Pääosa kurssien osallistujista on lapsia ja nuoria, mutta sanataideopetusta on tarjolla kaikille ikäluokille vauvasta vaariin. Pienten lasten tunneilla leikitään ja satuillaan, eikä vanhempienkaan tunneilla ryppyotsaisia olla, vaikka kirjoitusaiheet muuttuvat ja ovat aikuisempia vuotiaiden ryhmissä keskitytään luovaan kirjoittamiseen ja oman tyylin hakemiseen. Aikuiset ovat vasta löytämässä tiensä sanataiteen pariin, mutta heillekin on jo omia ryhmiä joillakin paikkakunnilla. (Psst! Tuusulan kansalaisopiston nuorten sanataideryhmä kaipaa kipeästi uusia jäseniä. Tule rohkeasti mukaan!) Sanataideharrastuksen haittapuolia voi olla alati kasvava himo kirjoittaa, mikä johtaa jatkuvaan tarpeeseen raahata paperia ja kynää mukana.
24 Miksi sitten harrastaa sanataidetta? Itse päädyin sanataiteen pariin 9-vuotiaana, eikä loppua harrastukselle näy. Olen vuosien saatossa saanut monia ihania ystäviä, suunnitellut sekä runokokoelman että nukketeatteriesityksen ja päässyt irti perfektionismista. Sanataiteen ansiosta minusta on tullut sellainen kirjoittaja kuin nyt olen: olen oppinut, että kirjoittaessa ei tarvitse suorittaa. Virheitä ei pidä pelätä. Kirjoitusharrastus heijastuu kaikkeen kielenkäyttöön ja kielelliseen hahmottamiseen, myös suulliseen, toteaa Kaaresoja. Hänen mukaansa sanataideharrastuksen haittapuolia voi olla alati kasvava himo kirjoittaa, mikä johtaa jatkuvaan tarpeeseen raahata paperia ja kynää mukana. Fiktiivisissä maailmoissa seikkailu vie mennessään. Sinulla on valta luoda maailmoja, synnyttää ja tappaa ihmisiä tai saada heidät rakastumaan päättömästi. Vain fiktiivisessä maailmassa voit leikkiä hetken jumalaa.
Järki-gurun jäähyväiset
Järki-gurun jäähyväiset Kun eläköityvä päätoimittaja Henry Hedborg tuli mukaan tekemään Järkeä, harva edes tiesi, että koululla ilmestyy oma lehti. Nyt, tulevan ylioppilaan suunnatessa lukion penkiltä
Vaihtovuoden kummallisuuksia
Vaihtovuoden kummallisuuksia Kohteessa. Vielä tietämättömänä mitä tuleman pitää Aika kiitää täällä Itämeren toisella puolen hurjaa vauhtia ja vaihtovuotta on tullut vietettyä jo yli 80 päivää! Näiden päivien
Suomi mainittu - torilla tavataan!
Suomi mainittu - torilla tavataan! Saksassa viettämieni kuukausien aikana on vastaan tullut monenlaista maapallon tallaajaa. Näiden erilaisten ihmisten kanssa olen käynyt monenlaisia keskusteluita liittyen
Homo ei ole haukkumasana
Homo ei ole haukkumasana Senkin homo! Sana homo on jatkuvasti pinnalla puhuttaessa seksuaalivähemmistöjen asemasta, ja se on tietenkin äskettäin mainittu monia kertoja tasa-arvoista avioliittolakia koskevissa
Elävien kuvien SM-kultaa Järvenpäähän!
Elävien kuvien SM-kultaa Järvenpäähän! Filmi- ja Videokuvaaja Liitto ry:n vuosittainen harrastelyhytelokuvien SM-kilpailu palkitsi tuplasti Järvenpään lukiossa. Lauantaina 16.4 pidetyssä Filmi- ja Videokuvaajien
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Tämä vuosi oli jätte bra
Tämä vuosi oli jätte bra Mitä me tekisimmekään ilman sinua! huudahti host-äiti etupenkiltä ja hymyili minulle. Muukin perhe myhäili autossa myöntymisen merkiksi. Tajusin pian tuon iloisen hetken jälkeen,
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon
Suomen suurlähetystö Astana
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!
Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
LAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
Työssäoppimassa Tanskassa
Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa
Dialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
Kieliohjelma Atalan koulussa
Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?
Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja
Ranska, Chamonix TAMMIKUU
Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
VALITSE LUKIO-OPINNOT
VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi
Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma
Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi
Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,
SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.
MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat
SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause
OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi
Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää
Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.
Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?
Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Millainen on hyvä työhakemus?
TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja
Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme
Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus
Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka
NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1
kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää
Kotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas
Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho
LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
Miten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
OPISKELIJAN NÄKÖKULMA. Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu
OPISKELIJAN NÄKÖKULMA Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu 2 EXAM-konsortion käyttäjäkysely opiskelijoille 2017 Vastauksia 2119 kpl 15 eri yliopistosta ja korkeakoulusta. Vastaajista : 36,5% tehnyt
Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina
Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen
Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.
Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa
Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu
Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia
22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot
vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)
Humanistiset tieteet
Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
Osaamisalan harjoittelujakso
Osaamisalan harjoittelujakso Ympäristö Plymouth sijaitsee Lounais-Englannissa ja on vanha merenranta kaupunki Asukasluku kaupungissa on n. 256 000 Maasto on hyvin mäkistä, kaupunki sijoittuu kahden joen
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite
Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on
REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio
REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa
RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT
RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:
Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin
Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.
Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio
VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80
Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys
POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-