Turvatiimi Oyj Pörssitiedote kello (9)
|
|
- Tauno Aro
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Turvatiimi Oyj Pörssitiedote kello (9) TURVATIIMI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Katsauskauden päätapahtumat: - liikevaihto 6 796,7 Teur (6 471,7), kasvua 5,0 % - liiketulos ennen poistoja 309,5 Teur (-251,9), kasvua 222,9 % - myyntitoiminnot organisoitiin uudelleen - Turvatiimi Tekniikan johtajaksi Auvo Viiru - rahoitustuotot ja kulut sisältävät Venäjän sijoitusten selvittämisestä aiheutuneita kuluja 105 Teur - vuoden 2007 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 28 Meur ja liiketuloksen ennen poistoja (EBITDA) yli 1 Meur TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTTI ENSIMMÄISEN VUOSINELJÄNNEKSEN TULOKSESTA Turvatiimin ensimmäisen vuosineljänneksen tulosparannus oli merkittävä. Liiketulos ennen poistoja oli kauden jokaisen kuukauden osalta positiivinen. Tuloskunto ohjelman toimenpiteet ovat olleet onnistuneita. Sitoutuneen henkilökuntamme ansiosta olemme pystyneet parantamaan palvelujamme ja tehostamaan sisäisiä prosessejamme. Aloitettua kehitystyötä jatketaan edelleen vuoden 2007 aikana. Tällöin osa aikaisemmin aloitetuista projektinomaisista kehittämistoimista muutetaan jatkuviksi prosesseiksi. Keskeisinä haasteina ovat tekniikkayksikön kehittäminen ja myyntityön tehostaminen. Kevään aikana tulemme vahvistamaan teknologiaosaamistamme strategiamme mukaisesti. Tuotamme kattavia, yhä älykkäämpiä ja ihmisläheisempiä turvallisuusratkaisuja. Ratkaisut tuotetaan asiakkaiden tarpeisiin sovitettavilla kokonaispalvelukonsepteilla, joissa hyödynnetään parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa. Vuoden 2007 aikana panostamme palveluhenkilöstömme jatkuvaan kehittämiseen pitkän aikavälin tuottavuuden parantamisen ohella, sanoo toimitusjohtaja Ismo Heikkonen. TULOS JA TASE Turvatiimi-konsernin liikevaihto ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 6,797 miljoonaa euroa (edellisvuoden vastaavalla kaudella 6,472 miljoonaa euroa), kasvua 5,0 %, ja liiketulos ennen poistoja (EBITDA) 0,309 miljoonaa euroa (-0,252 miljoonaa euroa). Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja, sisältäen lopetetut toiminnot, oli -0,201 miljoonaa euroa (-0,555 miljoonaa euroa). Tulos/osake oli katsauskaudella -0,00 euroa (-0,01 euroa). Turvatiimi-konsernin oma pääoma oli 6,241 miljoonaa euroa, omavaraisuusaste oli 30,3 % ja nettovelkaantumisaste oli 129,9 %. Konsernin likvidit varat olivat 0,090 miljoonaa euroa. Liikevaihto Liikevaihto Liiketulos Liiketulos ennen ennen poistoja poistoja Turvapalvelut 6 380, ,5 780,4 226,5 Turvatekniikka 415,9 677,2 41,2 56,1 Kohdistamattomat 0,4 0,0-512,1-534,5 erät Yhteensä 6 796, ,7 309,5-251,9 TURVAPALVELUT Turvapalveluiden liikevaihto oli 6,380 miljoonaa euroa katsauskaudella, eli kasvua oli 10,1 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Turvapalveluiden liiketulos ennen poistoja (EBIDTA) oli 0,780 miljoonaa euroa eli 12,2 % liikevaihdosta. Kasvua oli 244,5 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Asiakaskohteiden määrä on kasvanut yli :een. Turvatiimi-konsernin markkinaosuus Suomen turvapalvelumarkkinoista on noin 12 %.
2 Turvapalvelut Liikevaihto, EUR 6 380, ,5 Liiketulos ennen poistoja, EUR 780,4 226,5 Liiketulos ennen poistoja, % 12,2% 3,9% Henkilöstö TURVATEKNIIKKA Turvatekniikan liikevaihto ei kehittynyt odotusten mukaisesti katsauskauden alussa ja oli 0,416 miljoonaa euroa. Turvatekniikan liiketulos ennen poistoja (EBITDA) oli 0,041 miljoonaa euroa eli 9,9 % liikevaihdosta. Turvatekniikan johto, organisaatiorakenne ja toimintamalli uudistettiin katsauskauden aikana. Turvatiimi Tekniikka keskittyy turvaratkaisujen myyntiin, asentamiseen ja huoltoon. Turvatekniikka, Liikevaihto, EUR 415,9 677,2 Liiketulos ennen poistoja, EUR 41,2 56,1 Liiketulos ennen poistoja, % 9,9% 8,3% Henkilöstö TURVATIIMI-BALTIKA Aiempien pörssitiedotteiden mukaisesti Turvatiimi Oyj on alaskirjannut täysimääräisesti Venäjän sijoituksensa vuoden 2006 tilinpäätöksessä. Näiden sijoitusten selvittämisestä vuonna 2007 aiheutuneet kulut, noin 105 Teur, on kirjattu rahoituskuluihin. Osuudet osakkuusyhtiöissä Lainat Kirja-arvo Omistusosuus % yhtiöille osakkeilla Turvatiimi Growth Capital Oy % Muut sijoitukset Lainat Kirja-arvo Omistusosuus % yhtiöille osakkeilla Argosec Finland Oy % HENKILÖSTÖ Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstön lukumäärä oli 795 (vuoden 2006 lopussa 816). INVESTOINNIT Katsauskauden investoinneista 39 Teur liittyi uuden toiminnanohjausjärjestelmän kehittämiseen sekä verkkoratkaisuihin. HALLINNOINTI Turvatiimi Oyj:n hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä noudattaa Helsingin Pörssin, Keskuskauppakamarin sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton asettaman corporate governance -työryhmän suosituksia. Turvatiimi Oyj:n hallinnoinnin pääpiirteet on julkaistu yhtiön verkkosivuilla. KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
3 Tuloskunto tervehdyttämisohjelmaa on jatkettu. Ohjelman tässä vaiheessa on kiinnitetty erityistä huomiota toimintaprosessien ja -mallien kehitykseen painopisteen ollessa myynnin ja tekniikan prosesseissa. Tulosyksikkörakennetta yksinkertaistettiin liittämällä Keski-Suomen yksikkö Lännen ja Idän yksiköihin. Vastaavasti alueelliset tekniikan yksiköt yhdistettiin valtakunnalliseksi tekniikan yksiköksi. NÄKYMÄT Turvatiimin toisen vuosineljänneksen liikevaihdon odotetaan kasvavan edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Liiketuloksen ennen poistoja (EBITDA) arvioidaan olevan selkeästi positiivinen sekä edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna tuntuvasti paremman. Turvatiimi Oyj:n koko vuoden 2007 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 28 miljoonaa euroa. Koko vuoden liiketuloksen ennen poistoja (EBITDA) arvioidaan olevan yli 1 miljoonaa euroa. Yhtiön keskipitkän tähtäimen kannattavuustavoite on yli 7 %:n liiketulos ennen poistoja(ebitda). OPERATIIVISET, STRATEGISET, RAHOITUS- JA VAHINKORISKIT Turvapalvelut ja -tekniikka on toimialana kasvava markkina Suomessa, johtuen väestön ikääntymisestä, varallisuustason noususta sekä liiketoiminnan kasvusta yleisesti. Turvatiimin kannalta kasvuun liittyvät riskit liittyvät työvoiman saantiin, erityisesti kasvukeskuksissa. Tähän riskiin Turvatiimi varautuu olemalla houkutteleva työnantaja ja panostamalla henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen työssä. Mahdolliset yrityshankinnat ovat osa Turvatiimin kasvustrategiaa. Yrityshankintoihin liittyviä riskejä ovat erityisesti hankittujen yritysten haltuunotto ja toiminnan integroituminen Turvatiimiin. Näihin riskeihin varaudutaan huolellisella valmistautumisella sekä riittävällä resursoinnilla yrityshankinnan eri vaiheissa. Kannattavuuteen liittyvät riskit tulevat erityisesti pienten, paikallisesti toimivien turvapalveluyritysten aggressiivisesta hintakilpailusta. Tähän kilpailuun Turvatiimi vastaa luotettavuudella sekä tekniikan ja palvelujen optimaalisella yhdistämisellä. Strategiset riskit liittyvät erityisesti pitemmän aikavälin kasvu- ja kannattavuustavoitteiden saavuttamiseen. Tähän riskiin varaudutaan panostamalla strategian mukaisiin kasvusegmentteihin sekä toimimalla kumppanuusverkostoissa erityisesti ulkomaisilla markkinoilla. Rahoituksen riskit liittyvät erityisesti rahoituksen saatavuuteen ja riittävyyteen. Rahoitukseen saatavuuteen liittyviä riskejä on pienennetty pitkäaikaisilla rahoitussopimuksilla. Rahoituksen riittävyyteen liittyviä riskejä on vähennetty lyhytaikaisilla rahoitusjärjestelyillä. Korkoriskit liittyvät Turvatiimin kannalta erityisesti korkotason nousuun, jolloin rahoituksen kustannukset nousevat. Korkoriskiä on vähennetty pitkäaikaisella rahoitussopimuksella. Korkoriskin vähentämiseksi harkitaan myös suojaustoimia. Vahinkoriskien osalta yhtiön toiminta on olennaisilta osin katettu vakuutuksin onnettomuus-, vahinko- ja vastuuriskien osalta. Liiketoiminnan riskien hallinta Päivittäisten liiketoimintariskien hallinnasta vastaavat ensisijaisesti tulosyksiköiden johtajat sekä tytäryhtiöiden toimitusjohtajat yhdessä emoyhtiön toimitusjohtajan kanssa. YMPÄRISTÖTEKIJÄT Turvatiimi-konsernin palvelutuotantoon ei liity erityisiä ympäristöriskejä. Tuotanto- ja työsuhdeautojen osalta Turvatiimi-konserni painottaa ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Omassa toiminnassaan Turvatiimi pyrkii ympäristöystävällisiin ratkaisuihin esimerkiksi kierrätyksellä.
4 TULOSLASKELMA KONSERNIN TULOSLASKELMA, JATKUVAT TOIMINNOT LIIKEVAIHTO 6 796, , ,6 Liiketoiminnan muut tuotot 14,5 85,7 190,9 Materiaalit ja palvelut -447,7-429, ,1 Henkilöstökulut , , ,3 Liiketoiminnan muut kulut , , ,8 Poistot ja arvonalentumiset -288,5-216, ,0 LIIKETULOS 20,9-467, ,7 Rahoitustuotot ja -kulut -221,6-78, ,2 JATKUVAN TOIMINNAN TULOS ENNEN -200,7-546, ,9 VEROJA Verot -12,6-27,6-22,1 KATSAUSKAUDEN TULOS JATKUVISTA TOIMINNOISTA -213,3-574, ,0 LOPETETUT TOIMINNOT Katsauskauden tulos lopetetuista 0,0-8,0-8,0 toiminnoista KATSAUSKAUDEN TULOS -213,3-582, ,0 TASE VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset 1 546, , ,5 käyttöomaisuushyödykkeet Liikearvo , , ,5 Muut aineettomat hyödykkeet 2 710, , ,3 Sijoitukset 175,4 847,8 303,5 Saamiset 38,1 536,3 37,7 Yhteensä , , ,5 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 356,0 468,8 305,9 Myyntisaamiset ja muut saamiset 2 386, , ,9 Rahavarat 89,5 425,4 278,8 Rahoitusarvopaperit 1,0 1,0 1,0 Yhteensä 2 832, , ,6 VARAT YHTEENSÄ , , ,1 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma , , ,7 Ylikurssirahasto 0, ,6 549,5 Kertyneet voittovarat , , ,3 Yhteensä 6 241, , ,8 Oma pääoma yhteensä 6 241, , ,8 Pitkäaikaiset velat Laskennallinen verovelka 49,8 49,3 48,6 Varaukset 67,2 0,0 67,2 Korolliset velat 6 428, , ,8
5 Korottomat velat 11,2 47,6 11,2 Yhteensä 6 557, , ,9 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 6 051, , ,5 Varaukset 12,6 0,0 16,8 Lyhytaikaiset korolliset velat 1 765, , ,1 Yhteensä 7 829, , ,4 Velat yhteensä , , ,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ , , ,1 SEGMENTTIRAPORTOINTI Segmenttiraportointi, Liikevaihto Turvapalvelut Turvatekniikka Kohdistamattomat Konserni yhteensä Liikevoitto ja tulos rahoituserien jälkeen Turvapalvelut Turvatekniikka Kohdistamattomat erät Liikevoitto/tappio yhteensä Rahoitustuotot ja -kulut Katsauskauden tulos jatkuvista toiminnoista Verot Katsauskauden tulos lopetetuista Katsauskauden tulos LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA Laskelma oman Osakepääoma Ylikurssi- Kertyneet Oma pääoma pääoman rahasto voittovarat yhteensä muutoksesta Oma pääoma IFRS Muut muutokset -1-1 Osakeperusteisten 4 4 maksujen kustannus Tilikauden voitto Käytetty ylikurssirahastoa tappioiden kattamiseksi Oma pääoma Laskelma oman Osakepääoma Ylikurssi- Kertyneet Oma pääoma pääoman rahasto voittovarat yhteensä muutoksesta Oma pääoma IFRS Osakeperusteisten maksujen kustannus Tilikauden voitto
6 Osingonjako Osakeanti Siirretty ylikurssirahastoon Oma pääoma Laskelma oman Osakepääoma Ylikurssi- Kertyneet Oma pääoma pääoman rahasto voittovarat yhteensä muutoksesta Oma pääoma IFRS Osakeperusteisten maksujen kustannus Muut muutokset Tilikauden voitto Osakeanti Osakeanti Osakeannit Käytetty ylikurssirahastoa tappioiden kattamiseksi Oma pääoma RAHAVIRTALASKELMA Konsernin rahavirtalaskelma IFRS Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden voitto -213,3-582,4 Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity 208,9 465,9 maksutapahtumaa Rahoitustuotot ja -kulut, netto 212,4 78,9 Muut oikaisut 0,0-247,8 Käyttöpääoman muutokset: Myynti- ja muiden saamisten muutos -47,4-398,4 Vaihto-omaisuuden muutos -50,1 50,3 Osto- ja muiden velkojen muutos 228,5-652,9 Maksetut korot -213,4-80,6 Saadut korot ja muut rahoitustuotot 1,0 1,7 Liiketoiminnan nettorahavirta 126, ,3 Investointien rahavirrat Tytäryritysten hankinta vähennettynä 0,0-384,7 hankintahetken rahavaroilla Luovutustulot muista sijoituksista 128,2 894,7 Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuus- -57,1 0,0 hyödykkeisiin Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -55,3-94,7 Pitkäaikaisten lainasaamisten lisäys 0,0-100,0 Investointien nettorahavirta 15,7 315,3 Rahoituksen rahavirrat Lainojen nostot 0, ,1 Maksetut osingot 0,0-50,0 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -269,5 0,0 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -62,1 0,0 Rahoituksen nettorahavirta -331, ,1
7 Yhteensä -189,3 54,0 Rahavarojen muutos Rahavarat katsauskauden alussa 279,8 372,4 Rahavarat katsauskauden lopussa 90,4 426,4 Muutos 189,3 54,0 TUNNUSLUVUT IFRS Liikevaihto, 6 796, ,7 Liiketulos, 20,9-467,9 Tilikauden tulos, -213,3-582,4 Tulos / osake, EUR -0,00-0,01 Tulos / osake, jatkuvasta -0,00-0,01 toiminnasta, EUR Oma pääoma / Osake, EUR 0,10 0,16 Oma pääoma / Osake laimennettu, EUR 0,10 0,16 Oman pääoman tuotto, % -12,9% -23,0% Sijoitetun pääoman tuotto, % 0,6% -11,4% Omavaraisuusaste, % 30,3% 43,0% Nettovelkaantumisaste, % 129,9% 69,4% Taseen loppusumma, , ,7 VASTUUT JA VASTUUSITOUMUKSET Pantit Kiinnitykset Leasingvastuut Vuokravastuut Muut vastuut 13 0 Yhteensä TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Oman pääoman tuotto (%) ROE 100 x (tulos ennen veroja - verot) / oma pääoma (keskimäärin) Sijoitetun pääoman tuotto (%) ROI 100 x (tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut)/ taseen loppusumma - korottomat velat (keskimäärin) Omavaraisuusaste (%) 100 x oma pääoma /taseen loppusumma - saadut ennakot Tulos / osake (EPS) tulos ennen veroja - verot - vähemmistöosuus keskimääräinen osakeantioikaistu osakkeiden määrä tilikaudella Oma pääoma / osake oma pääoma ilman vähemmistöosuutta/ osakeantioikaistu osakkeiden määrä tilikauden lopussa Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Osavuosikatsauksessa annetut tiedot ovat tilintarkastamattomia. TURVATIIMI OYJ Ismo Heikkonen
8 toimitusjohtaja Lisätietoja: Ismo Heikkonen, puh
Julkaistu: 2007-11-05 11:00:01 CET Turvatiimi - neljännesvuosikatsaus Turvatiimi Oyj Pörssitiedote 5.11.2007 kello 12.00 1 (11) TURVATIIMIN LIIKEVAIHTO KASVOI JA TULOS PARANI VIIME VUOTEEN VERRATTUNA Katsauskauden
LisätiedotKONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
LisätiedotHenkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
LisätiedotWULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
LisätiedotKorottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Lisätiedot1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Lisätiedot1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
LisätiedotKonsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Lisätiedot1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
LisätiedotMuuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Lisätiedot1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
LisätiedotInformaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
LisätiedotOsavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Lisätiedot1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Lisätiedot1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
LisätiedotOsavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
LisätiedotTurvatiimi Oyj Pörssitiedote 7.11.2006 kello 10.50 1 (9)
Turvatiimi Oyj Pörssitiedote 7.11.2006 kello 10.50 1 (9) TURVATIIMI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2006 Katsauskauden päätapahtumat: - Liikevaihto kehittyi odotusten mukaisesti ja kasvoi 23,8 prosenttia
LisätiedotPuolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
LisätiedotELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
LisätiedotKONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
LisätiedotSTOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
LisätiedotEmoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
LisätiedotTase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
LisätiedotQ Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
LisätiedotElite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
LisätiedotBBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
LisätiedotMyynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
LisätiedotSuomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
LisätiedotKONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
LisätiedotMyynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
LisätiedotKonsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
LisätiedotPUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
LisätiedotYhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
LisätiedotTILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
LisätiedotKonsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
LisätiedotItella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
LisätiedotOIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN
Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen
LisätiedotQ Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
LisätiedotKONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
LisätiedotEmoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LisätiedotROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
LisätiedotYhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
LisätiedotLIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
LisätiedotKeskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
LisätiedotMARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
LisätiedotOikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
LisätiedotMARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
LisätiedotMARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
LisätiedotAVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
LisätiedotFINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden
LisätiedotBELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30
Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
LisätiedotMunksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
LisätiedotKONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
LisätiedotKonsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotNorvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
LisätiedotAVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
LisätiedotMunksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotNORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa
Lisätiedot* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
LisätiedotAVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
LisätiedotROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
LisätiedotAVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
LisätiedotMARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
LisätiedotYleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
LisätiedotMUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
LisätiedotAVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
LisätiedotLEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
LisätiedotAVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
LisätiedotTilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
LisätiedotVertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
LisätiedotLIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
LisätiedotKONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
LisätiedotMunksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
LisätiedotTIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla
LisätiedotMUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
LisätiedotKONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
LisätiedotTIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina
LisätiedotMARTELA TILINPÄÄTÖS /
MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
LisätiedotVenäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotTuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
LisätiedotKonsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotMunksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
LisätiedotUnited Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
LisätiedotVALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
LisätiedotFinnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki
FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
LisätiedotFinnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy
FINNLINES OYJ 25.04.2006 klo 17.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 200,5 (173,8) meur. Liikevoitto oli 9,5 (10,6) meur. Tulos ennen veroja oli 6,1 (9,7) meur. Omavaraisuusaste
LisätiedotVenäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton)
1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 30.7.2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 2009 sekä 1.1.2009 2009 (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.1. - 2009 1.1. - 1.1. - 31.12.
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen
LisätiedotKONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
LisätiedotOsavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
Lisätiedot* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Lisätiedot