Ensimmäinen venäläistämiskausi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensimmäinen venäläistämiskausi"

Transkriptio

1 Ensimmäinen venäläistämiskausi Untolan suhtautuminen venäläistämistoimien aiheuttamaan vastarintaan Helsingin työväenopisto

2 Sisältö Untolan vuodet Suomen suuriruhtinaskunnan hallinto Keskustelu Suomen asemasta ja 1890-luvuilla Mielipideryhmittymät 1900-luvun alussa Ensimmäinen venäläistämiskausi ja vastatoimet Untolan suhtautuminen perustuslaillisten vastarintaan Vastarinnan leviäminen ylhäältä alas Vanhasuomalainen sosiaalireformistinen linja Untolan suhtautuminen Venäjään Untolan suhtautuminen puoluekiistoihin Untolan suhtautuminen aktivisteihin Suurlakko syksyllä 1905 Keskustelu

3 Pietarin vuodet Vuonna 1900 suomalaisia Pietarissa henkeä Kotiopettaja kenraali K.J. Rosenin perheessä vuosina Asunto Njustadskaja ulitsan varrella talossa numero 7 vuosina Avioliitto Therese Marie Johanna Küstringin kanssa Toimi halkojen välittäjänä? Suomalaisten viransaantimahdollisuuksien heikkeneminen 1900-luvun alussa

4 Takaisin kansakoulunopettajaksi Kuva: Lohjan saaren kansakoulu syksyllä 2015/Tapaninen. Lohjan Saaressa kansakoulunopettajana lukuvuoden Stipendihakemus venäjän kielen opintoja varten Kaustisella Vintturin kansakoulun opettajana lukuvuoden Kirjaston perustaminen Stipendihakemus venäjän kielen opintoja varten Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan edistäminen Poliittinen toiminta suurlakon jälkeen Lehtikirjoittaminen suurlakon jälkeen

5 Suomen suuriruhtinaskunnan hallinto Pietarissa Suomen valtiosihteerin virasto Keisari Suuriruhtinaskunnan ministerivaltiosihteeri Helsingissä Kenraalikuvernööri Suomen senaatti Lääneissä (8 kpl) Kuvernöörit Venäläinen virasto Suomessa Suomen santarmihallitus 1867 Suomen rautateiden santarmipoliisihallitus 1870

6 Keskustelu Suomen asemasta ja 1890-luvuilla Leo Mechelin ( ) K. F. Ordin ( ) J. R. Danielson ( ) Postimanifesti 1890

7 Mielipideryhmittymät Perustuslailliset Ruotsinmieliset Nuorsuomalaiset Vanhasuomalaiset Työväenliike

8 Ensimmäinen venäläistämiskausi ja vastatoimet Helmikuun manifesti 1899 Suuri adressi 1899 Suomen Aktiivinen Vastustuspuolue Kulttuuriadressi 1899 Prokuraattori Elien Soisalon-Soinisen murha Venäläiset kulkukauppiaat 1905 Kielimanifestit 1900 ja 1902 Asevelvollisuuslain kumoaminen ja Asevelvollisuuslaki 1901 sotilasmiljoonat Kagaali Suurlakko 1905 Kutsuntalakot 1902, 1903, 1904 Marraskuun Manifesti 1905 Diktatuuriasetus 1903 Karkotukset 1903 alkaen Viroista erottamiset 1903 alkaen Nikolai Bobrikovin murha 1904

9 Untolan suhtautuminen perustuslaillisten vastarintaan Tutkimusaineisto suurlakon 1905 jälkeiseltä ajalta Tuki vanhasuomalaisten politiikkaa Vastusti perustuslaillisten politiikkaa ja kagaalia Suhtautumistavan tutkimisen kannalta olennainen kysymys: Nousiko vastarinta eliitin tarpeista vai alhaalta päin kansanliikkeenä?

10 Vastarinnan leviäminen ylhäältä alas Asevelvollisuuskutsuntojen vastustaminen Vuosina 1902, 1903 ja 1904 Mielenosoitusten kaappaaminen ja järjestäminen Kesästä 1904 lähtien Poliittinen terrorismi Eugen Schauman ja isänmaallisten sankareiden ihailu Väkivalta runsaimmillaan vuonna 1905 Kouluopetus Herbartilainen pedagogia ja siveellisyyden korostus Taide ja kirjallisuus Karelianismi ja kansallisromantiikka

11 Vanhasuomalainen sosiaalireformistinen linja J. R. Danielson: Mihin suuntaan? (1901) Suomen ja Venäjän suhteet J. K. Paasikivi Ajankohtaiset sisäpoliittiset kysymykset Muita sisäpiiriläisiä Ernst Nevanlinna A. O. Kihlman (Kairamo) Hannes Gebhard K. N. Rantakari J. K. Paasikivi ( ) Vaatimuksena yleinen ja yhtäläinen äänioikeus syksystä 1904 lähtien Myönteinen asenne sosialisteja kohtaan ensimmäisiin eduskuntavaaleihin saakka

12 Untolan suhtautuminen porvarilliseen Venäjään Suomalainen, realisti, russofiili Monarkian- ja harvainvallan vastaisuus Tasavaltalainen demokraatti Esteettinen pohdiskelu Harhaman 1. niteessä Porvarillisen Venäjän suhtautuminen suomalaisiin nationalisteihin ja sosialismin nousuun Venäjällä Sosialismi vai uskonto köyhälistön vapauttajana?

13 Untolan suhtautuminen puoluekiistoihin 1900-luvun alussa Fennomaanien työn arvostus talouden ja kulttuurin alalla Käynnissä kolmin taistelu vallasta Suomessa Työläisten luottamuksen menetys äänioikeustaistelussa säätyvaltiopäivillä Nuorsuomalaisten näyttäytyminen riidankylväjinä Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen ( )

14 Varhaisaktivistit Johdossa pääasiassa ruotsinkielistä nuorta sivistyneistöä Suomen Aktiivinen Vastustuspuolue Venäläistämispolitiikan vastustaminen tarvittaessa väkivaltaisin keinoin Yhteistyö työläisaktivistien kanssa Yhteistyö Venäjän sosialistivallankumouksellisten kanssa John Grafton haaksirikko syksyllä 1905 Konni Zilliacus

15 Untolan suhtautuminen aktivisteihin Lehtipolemiikki perustuslaillisten kanssa Kagaalin vastustus vuonna 1906 Voima-liittolaisten vastustus Porissa vuonna 1908 Pohdinta Harhaman 1. niteessä Venäjä-vihan ja kansallisuusmielisyyden motiivit Venäläisten vallankumouksellisten suhtautuminen suomalaisiin aktivisteihin Suomalaisten aktivistien suhtautuminen väkivaltaan ja petturuuteen

16 Venäjän vuoden 1905 vallankumous Maanlaajuinen hallituksenvastainen liikehdintä vuoden 1905 aikana Lokakuun manifesti rauhoitti tilanteen Keisarin itsevaltius muuttui perustuslailliseksi monarkiaksi Valtioduuma jäi asemaltaan epävakaaksi

17 Suurlakko Suomessa Gösta Theslöffin ( ) johtama ylioppilaskaarti ja työväenkaartit vastakkain Helsingissä Marraskuun manifesti Kumottiin helmikuun 1899 manifestin säännökset Suomen kenraalikuvernöörin diktaattorinvaltuuksien peruminen Lupaus kansanedustuslaitoksen uusimisesta Lupaus kansalaisvapauksien lisäämisestä Mechelinin perustuslaillinen senaatti muodostettiin

18 Keskustelu

19 Harvainvaltaa vastaan (Ruotsalaisen puolueen)taholta näytään koettavan pöngittää, vieläpä valtaan saattaa ruti-vanhoillista, ruotsalaista ylimyskatsantokantaa. Ja usein perustuslailliset, ihme kyllä, ovat tuossa konsertissa väkevinä rummun lyöjinä. Mitä todellakin on ajateltava siitä, että hra Leo Mechelin vuonna 1905 suurten lakkopäivien jälkeen kun mielet eivät vielä ole edes rauhoittuneet, kehtaa esittää Suomen senaattia, jossa suuri enemmistö, 15 jäsentä, on ruotsinmielisiä ja aivan mitätön vähemmistö, 7 jäsentä, nuorsuomalaisia. Venäjän kansa on taistellut itselleen nyt vapauden vanhoillisen byrokratian, harvainvallan sorrosta. Suomen kansan vapauden taistelu eikö olisi tätäkin käsitellyt? Varmaa on, että se luo päältään vanhoillisen harvainvallan. Me tarvitsemme uudistuspyrinnöissämme rauhan. Mechelin in senaatti ei tuo rauhaa. Se tahtoo kansallisen vapautemme lipun ylimys- ja ruotsinmielisen herravallan alle taas uudelleen painaa. Kokkola Uusi senaatti Maalainen.

20 Kuvalähteet Untolan vaimo Therese Marie Johanna Küstring: Vesa Ollilainen, käyttöoikeus Tapaninen Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna: Bernhard Karl von Koehne, vectorisation by uploader CC BY-SA. Leo Mechelin: Wikimedia commons, Public domain. J. R. Danielson-Kalmari: Wikimedia commons, Public domain. Matti Meikäläinen: Wikimedia commns, Public domain. Nikolai Bobrikov: Wikimedia commons, Public domain. Eetu Isto, Hyökkäys: Wikimedia commons, Public domain. J. K. Paasikivi: Wikimedia commons, Public domain. Russian Empire: Shadowxfox CC BY-SA Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen: Wikimedia commons, Public domain Konni Zilliacus: Wikimedia commons, Public domain. Piirrokset: Wikimedia commons, Public domain. Algot Untola: Vesa Ollilainen, käyttöoikeus Tapaninen Maalaus, Repin 17October.jpg: Wikimedia commons, Public domain. Gösta Theslöff: Wikimedia commons, Public domain

Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen?

Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen? Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen? Helsingin työväenopisto Irma.tapaninen@pp.inet.fi Lue diat osoitteessa http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Sisältö Untolan kiinnekohtana

Lisätiedot

Untolan poliittinen aktivoituminen vuoden 1916 vaalien alla. Helsingin työväenopisto

Untolan poliittinen aktivoituminen vuoden 1916 vaalien alla. Helsingin työväenopisto Untolan poliittinen aktivoituminen vuoden 1916 vaalien alla Helsingin työväenopisto irma.tapaninen@pp.inet.fi Sisältö Untolan toiminta torppariasiassa Vuoden 1916 lehtikirjoitukset & eduskuntavaalit 1.

Lisätiedot

Untolan reaktio leviävään sosialismiin ja kansakuvan murrokseen

Untolan reaktio leviävään sosialismiin ja kansakuvan murrokseen Untolan reaktio leviävään sosialismiin ja kansakuvan murrokseen Helsingin työväenopisto Irma.tapaninen@pp.inet.fi Lue diat osoitteessa http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Sisällys Vuoden 1907 vaalitulokset

Lisätiedot

Perustuslaillinen vastarinta ja kutsuntalakot Oulussa vuosina 1901-1904

Perustuslaillinen vastarinta ja kutsuntalakot Oulussa vuosina 1901-1904 Perustuslaillinen vastarinta ja kutsuntalakot Oulussa vuosina 1901-1904 Antti Pohjolainen Suomen historian pro gradu tutkielma Historian ja etnologian laitos Jyväskylän yliopisto 13.12.2010 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

4. VENÄJÄN YHTENÄISTÄMISPOLITIIKKA. Oppikirjan s

4. VENÄJÄN YHTENÄISTÄMISPOLITIIKKA. Oppikirjan s 4. VENÄJÄN YHTENÄISTÄMISPOLITIIKKA Oppikirjan s. 54 62 Venäjä alkaa kaventaa Suomen autonomiaa Oppikirjan s. 56 Sortovuodet vai yhtenäistämispolitiikka? Suomalaisten nimitykset sortovuodet routavuodet

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

P. E. Svinhufvud valtiopäivämiehenä

P. E. Svinhufvud valtiopäivämiehenä P. E. Svinhufvud valtiopäivämiehenä Professori 28.4.2014 Suomalaisen kansanvallan pitkät juuret Miten kansa on eri aikoina puolustanut henkilökohtaista vapauttaan ja millä tavoin se on kehittänyt eriasteista

Lisätiedot

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri

Lisätiedot

Miksi Untola antoi tukensa punaisille vuonna 1918?

Miksi Untola antoi tukensa punaisille vuonna 1918? Miksi Untola antoi tukensa punaisille vuonna 1918? Helsingin työväenopisto irma.tapaninen@pp.inet.fi Lue diat osoitteessa http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Sisältö Sodan päivät 1918 Irmari Rantamalan

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Kokeeseen tulevat aiheet

Kokeeseen tulevat aiheet Kokeeseen tulevat aiheet Vihkokoe. Lue kirjasta ne sivut, jotka on vihkoon merkitty otsikon viereen. Opettele vuosiluvuista vain ne, jotka on ympyröity. Muista, että aloitamme tilanteesta, jossa suomalaiset

Lisätiedot

Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä. Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100.

Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä. Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100. Leppävirtalaiset vaikuttajat Suomen itsenäistymisen hetkellä Leppävirta-päivät 2017 FT, toimituspäällikkö Jouko Kokkonen Itsenäisyys100.fi Leppävirta 1917 Yksi Suomen suurimpia maalaiskuntia Muuttoliike

Lisätiedot

Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki

Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki Keisarin puolesta Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki 14.12.2016 Suomen kaarti Suomalainen kansallinen

Lisätiedot

Alberga vuosisadan alussa

Alberga vuosisadan alussa Alberga vuosisadan alussa Albergassa oli 1900 -luvun alussa 300 asukasta Kolme isoa maatilaa: Alberga, Mäkkylä ja Bergans Suomi teollistui ja kaupungistui nopeasti Rautatie 1904 toi Helsingin lähelle Palstoitus

Lisätiedot

Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta. Kari Prättälä

Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta. Kari Prättälä Naisten kunnallinen äänoikeus ja vaalikelpoisuus 100 vuotta Kari Prättälä 14.12.2017 Naiset kunnallisessa päätöksenteossa Naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden laajentaminen oli osa kamppailua valtiollisen

Lisätiedot

Yliopisto Venäjän painostuksen alla

Yliopisto Venäjän painostuksen alla Yliopisto Venäjän painostuksen alla Edvard Hjelt rehtorina Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa Oulun yliopisto Historiatieteet Aate- ja oppihistorian kandidaatintutkielma 11.5.2016 Hannes Hilke Sisällysluettelo

Lisätiedot

Learning Café työskentelyn tulokset

Learning Café työskentelyn tulokset Learning Café työskentelyn tulokset Ryhmä 1: Miten Venäjä-näkökulmaa saadaan suomalaisten korkeakoulujen koulutusohjelmiin? Opiskelijat Venäjälle jo opintojen alkuvaiheessa, toimisi kimmokkeena pidemmille

Lisätiedot

Kieli vai oikeus? P. E. Svinhufvud ja politiikan menettelytapakiistat. Martti Häikiö. Suomen oikeustaistelun muistomerkki. Luumäki. Wäinö Aaltonen.

Kieli vai oikeus? P. E. Svinhufvud ja politiikan menettelytapakiistat. Martti Häikiö. Suomen oikeustaistelun muistomerkki. Luumäki. Wäinö Aaltonen. Kieli vai oikeus? P. E. Svinhufvud ja politiikan menettelytapakiistat Suomen oikeustaistelun muistomerkki. Luumäki. Wäinö Aaltonen. Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944) Tuomari ja poliitikko Fil. kand. 1881,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

Anna-Riitta Lindgren Universitetet i Tromsø

Anna-Riitta Lindgren Universitetet i Tromsø Sivistyneistön i i tö kielenvaihto iht ruotsista suomeen 1850 1920 Anna-Riitta Lindgren Universitetet i Tromsø Aiheet: Kielitilanne Suomessa ennen kielenvaihtoa Kielenvaihto iht makrotasolla Kielenvaihto

Lisätiedot

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy. Suomalaisista puolueista Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota

Lisätiedot

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen Georgi Alafuzoff: Venäjä vallankumouksen tai isojen muutosten edessä...venäjä on historiallisessa käännekohdassa, joka murtaa nykyisen korruptioon

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Suomalainen Klubi. Helsingin Suomalainen Klubi on kulttuuriklubi. Klubilehti 4/2007 ITSENÄISEN SUOMEN SYNTYMÄSTÄ 90 VUOTTA

Suomalainen Klubi. Helsingin Suomalainen Klubi on kulttuuriklubi. Klubilehti 4/2007 ITSENÄISEN SUOMEN SYNTYMÄSTÄ 90 VUOTTA Helsingin Suomalainen Klubi Klubilehti 4/2007 ITSENÄISEN SUOMEN SYNTYMÄSTÄ 90 VUOTTA on kulttuuriklubi Sisältö 4/2007 Sisältö 4 Puheenjohtajalta 6. Toiminnanjohtajalta 8 Päätoimittajalta 10 Itsenäisyys

Lisätiedot

TERVETULOA SAVONLINNAAN!

TERVETULOA SAVONLINNAAN! TIEDOTE 1/2007 TERVETULOA SAVONLINNAAN! Silvastien sukuseuran kokous Savonlinnassa 11. 12.8.2007. Asiasta tarkemmin sisäsivuilla. Tervetuloa! Puheenjohtajan Palsta Ensimmäisestä tapaamisestamme Kerimäellä

Lisätiedot

Suomen kulttuurivähemmistöt

Suomen kulttuurivähemmistöt Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen

Lisätiedot

Taulu 1 HELMIKUUN MANIFESTI VENÄLÄISTÄMINEN ALKAA (NS. 1. SORTOKAUSI)

Taulu 1 HELMIKUUN MANIFESTI VENÄLÄISTÄMINEN ALKAA (NS. 1. SORTOKAUSI) Taulu 1 HELMIKUUN MANIFESTI VENÄLÄISTÄMINEN ALKAA (NS. 1. SORTOKAUSI) Venäjän tarve yhtenäistyä, erityisesti rajamaakuntia venäläistämällä, johti Suomen osalta Helmikuun manifestin julistamiseen 15.2.1899.

Lisätiedot

/ y lv \ 7 v rtk. Koura Haria Faason (ant. Laina) kertomaa suurlakon ja asareltolliauuslakkojen ajalta. Hujftik. 1940

/ y lv \ 7 v rtk. Koura Haria Faason (ant. Laina) kertomaa suurlakon ja asareltolliauuslakkojen ajalta. Hujftik. 1940 / y lv \ 7 v rtk Koura Haria Faason (ant. Laina) kertomaa suurlakon ja asareltolliauuslakkojen ajalta. Hujftik. 1940 L a ittoni» kutsuntojen aikana,1900-luvun ensimmäisinä Tuosima,olivat apuna työväenliikkeen

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO. Kalle Rajala. VÄKIVALTAA JA VALLANKUMOUSTA Aikalaiskäsitys suurlakosta Helsingissä ja Tampereella

TAMPEREEN YLIOPISTO. Kalle Rajala. VÄKIVALTAA JA VALLANKUMOUSTA Aikalaiskäsitys suurlakosta Helsingissä ja Tampereella TAMPEREEN YLIOPISTO Kalle Rajala VÄKIVALTAA JA VALLANKUMOUSTA Aikalaiskäsitys suurlakosta Helsingissä ja Tampereella Suomen historian pro gradu tutkielma Tampere 2007 Tampereen yliopisto Historiatieteen

Lisätiedot

Miten Ruotsin vaikutus näkyy Suomessa?

Miten Ruotsin vaikutus näkyy Suomessa? HI4 Sivu 1 Miten Ruotsin vaikutus näkyy Suomessa? 21. helmikuuta 2013 13:24 Suomi on ruotsalainen, YLE http://yle.fi/ohjelmat/1857882 Länsimaiset vaikutteet Arkkitehtuuri Hyvinvointivaltio (kehitetty melko

Lisätiedot

KEPPIHEVONEN VAI TUKIKEPPI? KIRKKO, PAPISTO JA USKONTO KRIISIVUOSINA 1917 1919 OULUN SANOMALEHDISSSÄ

KEPPIHEVONEN VAI TUKIKEPPI? KIRKKO, PAPISTO JA USKONTO KRIISIVUOSINA 1917 1919 OULUN SANOMALEHDISSSÄ KEPPIHEVONEN VAI TUKIKEPPI? KIRKKO, PAPISTO JA USKONTO KRIISIVUOSINA 1917 1919 OULUN SANOMALEHDISSSÄ Joensuun yliopisto, Teologinen tiedekunta Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma, syksy 2009 Kirkkohistoria

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

Andersin ajatukset Melindasta, Anders-kirjastot

Andersin ajatukset Melindasta, Anders-kirjastot Andersin ajatukset Melindasta, Anders-kirjastot Muutoksen mahdollisuudet Terveisiä uusille mukaan tulijoille 15.2.2016 Erikoiskirjastonhoitaja Sirpa Tuomisto Anders-kimppa Halsuan, Kaustisen, Lestijärven

Lisätiedot

Jussila ym: Miten Suomen asema muuttui vuoden 1899 jälkeen?

Jussila ym: Miten Suomen asema muuttui vuoden 1899 jälkeen? P4. Suomalaisten maailmat 18.2.2015 (SUONPÄÄ) Jussila ym: Miten Suomen asema muuttui vuoden 1899 jälkeen? 13.6.2014 Jussila ym. Miten Suomen ja Venäjän suhteet kehittyivät Krimin sodasta ensimmäiseen maailmansotaan?

Lisätiedot

Demokratian ja kapitalismin suhde historiallisena ongelmana. Pauli Kettunen Luento 3: Demokratia ja sosialistinen kapitalismin kritiikki 28.1.

Demokratian ja kapitalismin suhde historiallisena ongelmana. Pauli Kettunen Luento 3: Demokratia ja sosialistinen kapitalismin kritiikki 28.1. Demokratian ja kapitalismin suhde historiallisena ongelmana Pauli Kettunen Luento 3: Demokratia ja sosialistinen kapitalismin kritiikki 28.1.2010 Palkkatyön lakkauttaminen: utopistisosialistit utopistisosialismi

Lisätiedot

Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin. Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen

Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin. Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen 9.2.2011 Mistä muutoksen lähdettävä? tehkää parannus! hengellinen uudestisyntyminen

Lisätiedot

VUODEN 1917 VALTALAKI T A U S T O J JA A VAIKUTUKSIA

VUODEN 1917 VALTALAKI T A U S T O J JA A VAIKUTUKSIA Yrjö Mäkelin -seuran järjestämässä seminaarissa Valtalaki 90 vuotta - Yrjö Mäkelin ja Suomen itsenäisyys 4.9.2007 (Oulu). filosofian tohtori Turo Mannisen luento. VUODEN 1917 VALTALAKI T A U S T O J JA

Lisätiedot

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 SISÄLLYS JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 I JÄÄKÄRIPATALJOONAN TAUSTA 13 Keitä jääkärit olivat? 13 Lähtötilanne 13 Per Zilliacus, Helmikuun manifesti 14 Ilmari A-E Martola, Venäjän lippu salossa 15 Auno Kuiri,

Lisätiedot

Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?

Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA, VALINTAKOE 2006 POLIITTISEN HISTORIAN ARVOSTELUPERUSTEET KIRJALLISUUSKOE:

VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA, VALINTAKOE 2006 POLIITTISEN HISTORIAN ARVOSTELUPERUSTEET KIRJALLISUUSKOE: VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA, VALINTAKOE 2006 POLIITTISEN HISTORIAN ARVOSTELUPERUSTEET KIRJALLISUUSKOE: 1. Perustele väite, että Helmikuun manifesti oli aiemman kehityksen johdonmukainen lopputulos (

Lisätiedot

Liitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja

Liitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja LIITETAULUKOT 1 5 Liitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja Kaikki %(n) Miehet %(n) Naiset %(n) Ikä alle 20-vuotiaat 32,5 (63) 31,6 (25) 33,0 (38) 20-24-vuotiaat

Lisätiedot

ARVOPUNTARI. Partion arvokeskustelu

ARVOPUNTARI. Partion arvokeskustelu ARVOPUNTARI Partion arvokeskustelu 2017-2018 Mikä Arvopuntari on? Arvopuntarissa keskustellaan partion arvoista ja siitä, miten ne toimivat käytännössä Arvopuntari on osa partiossa vuosina 2017-2018 käytävää

Lisätiedot

PIETARIN TYöLÄISTEN JA SOTILAIDEN EDUSTAJAIN NEUVOSTON ISTUNTO 25. LOKAKUUTA (7. MARRASKUUTA) 1917147 NEUVOSTOVALLAN TEHTÄVISTÄ VENÄJÄN KA~SALAISILLE!

PIETARIN TYöLÄISTEN JA SOTILAIDEN EDUSTAJAIN NEUVOSTON ISTUNTO 25. LOKAKUUTA (7. MARRASKUUTA) 1917147 NEUVOSTOVALLAN TEHTÄVISTÄ VENÄJÄN KA~SALAISILLE! PIETARIN TYöLÄISTEN JA SOTILAIDEN EDUSTAJAIN NEUVOSTON ISTUNTO 25. LOKAKUUTA (7. MARRASKUUTA) 1917147 f VENÄJÄN KA~SALAISILLE!. I SEIJOSTUS NEUVOSTOVALLAN TEHTÄVISTÄ SANOMALEHTISEJ.OSTUS Väliaikainen hallitus

Lisätiedot

Suomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg

Suomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg Suomalais-venäläistä yhteistyötä Lappeenrannan museoissa Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Pietari syyskuu 2017, intendentti Satu Ståhlberg Lappeenranta rajalla Matkaa Helsinkiin 221 km Matkaa Venäjän

Lisätiedot

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa 1 Laittoman toiminnan suosio kasvussa (IEA/CIVED 1999 ja IEA/ICCS 2009; Nuorisotutkimus 1/2012) 2 sosiaalisten opintojen autiomaa Syrjäyttävä

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

Untolan viimeiset vaiheet. Helsingin työväenopisto Lue diat osoitteessa

Untolan viimeiset vaiheet. Helsingin työväenopisto Lue diat osoitteessa Untolan viimeiset vaiheet Helsingin työväenopisto irma.tapaninen@pp.inet.fi Lue diat osoitteessa http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Valkoisen terrorin uhrit Helmikuu: 350 Maaliskuu: 500 Huhtikuu: 1

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Kirkko, papisto ja uskonto Viipurin suomenkielisessä lehdistössä

Kirkko, papisto ja uskonto Viipurin suomenkielisessä lehdistössä Kirkko, papisto ja uskonto Viipurin suomenkielisessä lehdistössä 1905 1907 Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma, kesäkuu 2016 Kirkkohistoria Torsti Henttinen ITÄ-SUOMEN

Lisätiedot

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline?

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline? MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus Liisa Laakso SOTA sodan määritelmä o sodanjulistus o osapuolet (vähintään yksi valtio?) o aseellinen o taistelut, kuolleet (>1000?) politiikan väline? o

Lisätiedot

SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN

SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN HAMINAN LIPPUMAAILMA 2017 SUOMEA EDUSTANEET VALTAKUNNAN LIPUT Suomi on sijainnut idän ja lännen vedenjakajalla vuosisatoja. Se on näkynyt

Lisätiedot

Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman. Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka

Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman. Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 Juha Tarkka Suomen rahaolot ennen omaa markkaa Suomessa rahana hopearupla ja siihen vaihdettavat setelit vuodesta

Lisätiedot

Radikaali eduskuntauudistus 1906

Radikaali eduskuntauudistus 1906 Naiset eduskunnassa Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen Helsingin työväenopisto 2.10.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 QUESTIONNAIRE: FSD3192 FINNISH VIEWS OF DEMOCRACY AND POLITICAL ISSUES 2017 Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

UUTTA ITÄRINTAMALLA!

UUTTA ITÄRINTAMALLA! SILVENNOISEN MERIALUE 1 Kuva 1: Kari Silvennoinen tutkii merikarttaa. Kuva 2: On syytä tarkistaa tarkka sijainti! 2 UUTTA ITÄRINTAMALLA! Teksti: VEIKKO SAKSI 14 VARATUOMARI, OIKEUSTIETEEN LISENSIAATTI

Lisätiedot

Rautatieläisten ammattiyhdistystoiminnan historiaa

Rautatieläisten ammattiyhdistystoiminnan historiaa Rautatieläisten ammattiyhdistystoiminnan historiaa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Yhteiskuntahistorian laitos Rautatiekulttuurikeskus REILIA Kouvola 19.9.2009 1 Rautatieläisten ammattiliitot tänään

Lisätiedot

SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000

SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000 SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000 2000 Yleisteokset 193 12 19 224 Filosofia, psykologia 234 3 18 255 Uskonto 258 13 19 290 Sosiologia, tilastotiede 137 6 31 174 Politiikka, kansantalous 474 22 183 679

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja AKTIIVISTA KULTTUURIVAIHTOA Pienimuotoista kaupunkien välistä kulttuurivaihtoa on ollut jo

Lisätiedot

EDUSTUKSELLISEN KANSANVALLAN LÄPIMURTO SUOMESSA

EDUSTUKSELLISEN KANSANVALLAN LÄPIMURTO SUOMESSA EDUSTUKSELLISEN KANSANVALLAN LÄPIMURTO SUOMESSA SATA VUOTTA SUOMALAISTA KANSANVALTAA teen- ja taiteenlajimme ovat nousseet maailmanmaineeseen. Myös pohjoismainen yhteiskuntamalli kiinnostaa maailmalla

Lisätiedot

SUKUKIELTEN DIGITOINTIPROJEKTI JA KIRJALLISUUSPANKKI ESIMERKKEINÄ TUTKIJAYHTEISTYÖSTÄ

SUKUKIELTEN DIGITOINTIPROJEKTI JA KIRJALLISUUSPANKKI ESIMERKKEINÄ TUTKIJAYHTEISTYÖSTÄ SUKUKIELTEN DIGITOINTIPROJEKTI JA KIRJALLISUUSPANKKI ESIMERKKEINÄ TUTKIJAYHTEISTYÖSTÄ Jussi-Pekka Hakkarainen Kirjaston tori Porthania, P674 13.3.2013 1 SUKUKIELTEN DIGITOINTIPROJEKTI Pilottikausi käyntiin

Lisätiedot

Itsenäisyysmies ja professoripoliitikko E. N. Setälän poliittiset saavutukset ja pettymykset

Itsenäisyysmies ja professoripoliitikko E. N. Setälän poliittiset saavutukset ja pettymykset 9 26. Porvoo: WSOY. Robins, R. H. 1997: A short history of linguistics. Neljäs laitos. London: Longman. Schneider, Gisela 1973: Zum Begriff des Lautgesetzes in der Sprachwissenschaft seit den Junggramamtikern.

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Sisällys Johdanto... 11 I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Siirtolaisuus ja maastamuutto Suomesta... 18 Maahanmuutto Suomeen...23 Mitä monikulttuurisuus

Lisätiedot

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta Dokumentointia sisällissodan raunioilla Kansallismuseon toiminta 1917 1918 SATU FRONDELIUS MARI IMMONEN 10.10.2018 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Kansallismuseon valvontahenkilökuntaa keskihallissa 1.4.1916

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME. 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU

Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME. 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU Venäjä teemamaana Helsingin kansainvälisilä kirjamessuilla 22. 25. lokakuuta 2015 Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU 10:00-11:30 Meidän kirjatarhamme

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group 9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Sisältö! Eräs kaksikielinen koulu! Mikä tekee koulusta kaksikielisen?! Millainen kaksikielinen opetus toimii?! Haasteita

Lisätiedot

Sata kuvaa keskustasta

Sata kuvaa keskustasta Sata kuvaa keskustasta Sata kuvaa keskustasta Matti Kalliokoski Pekka Allonen Teksti Kuvatoimitus Vuosikymmenet 1906 1916 Kansa säätyjen tilalle 7 1916 1926 Itsenäiseen talonpoikien tasavaltaan 25 1926

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

Arvoisa valtioneuvos Kunnioitettu varapuhemies Hyvät presidentti P. E. Svinhufvudin sukulaiset Hyvät kutsuvieraat Mina damer och herrar

Arvoisa valtioneuvos Kunnioitettu varapuhemies Hyvät presidentti P. E. Svinhufvudin sukulaiset Hyvät kutsuvieraat Mina damer och herrar Arvoisa valtioneuvos Kunnioitettu varapuhemies Hyvät presidentti P. E. Svinhufvudin sukulaiset Hyvät kutsuvieraat Mina damer och herrar Tänään 15. joulukuuta Suomi katsoo sekä taaksepäin että eteenpäin

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

Sukupuolesta ei tietoa Lapset Tytöt Pojat. Yhteensä Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Sukupuolesta ei tietoa Lapset Tytöt Pojat. Yhteensä Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia? Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016 Turvakotien asiakkaat Naiset Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia? 512 22 1 175 488 1 198 Turvakodin asumispäivät

Lisätiedot

Suomalais-venäläinen Energiaklubi ry

Suomalais-venäläinen Energiaklubi ry Suomalais-venäläinen Energiaklubi ry Mari Pantsar-Kallio +358 50 3960 925 mari.pantsar-kallio@tem.fi Taustaa 2009 hyväksyttiin Venäjän uusi Energiastrategia vuoteen 2030 2009 Venäjällä hyväksyttiin laki

Lisätiedot

Turvakotien asiakkaat

Turvakotien asiakkaat Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016-2017 Naiset Miehet Sukupuoli muu Sukupuolesta ei Lapset Turvakotien asiakkaat Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Keskustelun yhteenveto -Vaasa

Keskustelun yhteenveto -Vaasa Keskustelun yhteenveto -Vaasa Viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Jyväskylä, Vaasa Päätapahtumana on ollut Erätauko-dialogi, jossa pureuduttu koulutukselliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto

Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto Naiset eduskunnassa Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto 13.11.2017 joni.krekola@eduskunta.fi Radikaali eduskuntauudistus 1906 Säätyvaltiopäivät 1863-1906:

Lisätiedot

Hilja-mummin matkassa

Hilja-mummin matkassa Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Marraskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 9 800 yötä, joista suomalaiset 7 500 ja ulkomaalaiset 2 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

URHEILIJA-ANAGRAMMIT. Kesälajien urheilijat PERTTI UKKOLA. CC BY-NC-SA 4.0 RyhmäRenki Kirsi Alastalo /37

URHEILIJA-ANAGRAMMIT. Kesälajien urheilijat PERTTI UKKOLA. CC BY-NC-SA 4.0 RyhmäRenki Kirsi Alastalo /37 URHEILIJA-ANAGRAMMIT Kesälajien urheilijat PATTERILUKKO PERTTI UKKOLA CC BY-NC-SA 4.0 RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2018 www.ryhmarenki.fi 1/37 Kuka suomalainen urheilija? paavin muro CC BY-NC-SA 4.0 RyhmäRenki

Lisätiedot

Ryhmäkerta 4, kommunikointi haastavien perheiden kanssa

Ryhmäkerta 4, kommunikointi haastavien perheiden kanssa Ryhmäkerta 4, kommunikointi haastavien perheiden kanssa Vielä maahanmuuttajataustaisista perheistä: OPETUSMINISTERIÖN POLITIIKKA-ANALYYSEJÄ 2009:3 Maahanmuuttajaväestön asema opetusministeriön tehtäväalueilla

Lisätiedot

Kansanvalistusta ja karamellipapereita. Suomalaisten passiivinen vastarinta kenraalikuvernöörin kanslian erikoisjaoston raporteissa 1900 1902.

Kansanvalistusta ja karamellipapereita. Suomalaisten passiivinen vastarinta kenraalikuvernöörin kanslian erikoisjaoston raporteissa 1900 1902. Kansanvalistusta ja karamellipapereita. Suomalaisten passiivinen vastarinta kenraalikuvernöörin kanslian erikoisjaoston raporteissa 1900 1902. Pro gradu -tutkielma Reetta Hänninen Helsingin Yliopisto Humanistinen

Lisätiedot

Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan!

Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Tahdotko olla itänaapurimme kulttuurin,

Lisätiedot

LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA. RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen

LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA. RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen TAVOITTEET Minkälaisia kokemuksia itäsuomalaisilla kulttuuritoimijoilla ja luovien alojen yrityksillä on

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Sosialistien & Demokraattien ryhmä S&D

Euroopan parlamentin Sosialistien & Demokraattien ryhmä S&D S&D Euroopan parlamentin Sosialistien & Demokraattien ryhmä SISÄLLYSLUETTELO 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 Yhteystiedot Mitro Repo Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Demokratian edistäminen: uusliberaali vs. sosiaalidemokraattinen telos

Demokratian edistäminen: uusliberaali vs. sosiaalidemokraattinen telos Demokratian edistäminen: uusliberaali vs. sosiaalidemokraattinen telos Heikki Patomäki Maailmanpolitiikan professori Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, HY Mikä on demokratian edistämisen päämäärä

Lisätiedot

Venäjä oli ja on lähellä, uteliaisuutta ja ihmettelyäkin herättävä, mutta erilainen ja oudoksuttava.

Venäjä oli ja on lähellä, uteliaisuutta ja ihmettelyäkin herättävä, mutta erilainen ja oudoksuttava. Riitta Pyykkö Läheinen ja kaukainen naapuri Kuolemajärvi- juhla Turku 11.9.2016 Kun aloitin venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelun 1970- luvun alkupuolella, valintani takana ei ollut tuolle ajalle

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen

Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen Uskonnon opetus kouluissa Uskontokasvatus kouluissa Uskonnon harjoittaminen kouluissa Uskonnon opetusjärjestelyiden ja koulun muun toiminnan

Lisätiedot

PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ DKY/Vaalit PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti 2. Keskustapuolue Nimenmuutos 7.8.1988: Suomen Keskusta,

Lisätiedot

Antti Kujala. Vastakkainasettelun yhteiskunnan synty. Syksyn 1905 suurlakko Helsingissä ja muualla Suomessa

Antti Kujala. Vastakkainasettelun yhteiskunnan synty. Syksyn 1905 suurlakko Helsingissä ja muualla Suomessa Antti Kujala Vastakkainasettelun yhteiskunnan synty Syksyn 1905 suurlakko Helsingissä ja muualla Suomessa Vastakkainasettelun yhteiskunnan synty Antti Kujala Vastakkainasettelun yhteiskunnan synty Syksyn

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot