KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin
|
|
- Ari Penttilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUNTATIEDOTE ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Hei kivijärveläiset! Työkuvioni muuttuivat vuoden vaihteessa. Kierrän kolmen kunnan alueella, keskiviikkoisin olen Kivijärvellä. Teen diabetesvastaanottoa ja äitiys- sekä perhesuunnitteluneuvolaa. Diabeetikoiden välinejako on keskiviikkoisin klo , välineitä voi tuolloin hakea ilman ajanvarausta, muutoin vastaanotot ovat ajanvarauksella. Myös puhelinaikani on klo Puhelimitse tavoitat minua myös muina päivinä. Pääsääntöisesti olen ma-ti Karstulassa ja to-pe Kyyjärvellä. Pyrin vastaamaan puheluihin myös muin aikoina kuin soittoaikana mahdollisuuksien mukaan. Puhelimeeni voit halutessasi jättää myös soittopyynnön. Hyvää kevättä! toivoo Paula Ruuska, th/diabeteshoitaja p ps. sulkuviikolla 17 ( ) ei diabetesvälineiden jakoa Kivijärven terveysaseman vastaanotto on suljettu vk 17 ( ), jolloin ei ole sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanottoa eikä laboratorionäytteidenottoa. (ei myöskään neuvolapalveluja) Vaula Kautto, palveluvastaava, vastaanottotoiminta ja sairaanhoidolliset tukipalvelut Perusturvaliikelaitos Saarikka TERVEYDENHOITAJAN TERVEYSTAPAAMISET KIVIJÄRVELLÄ KIVIJÄRVEN SUORAMYYNNIN TILOISSA JOKAISEN KUUKAUDEN ENSIMMÄISENÄ TORSTAINA (6.2, 6.3, 3.4, 8.5, 5.6) KLO PAIKALLA TERVEYDENHOITAJA LEENA HÄKKINEN. TERVEYDENTILAN SEURANTA (VERENPAINE, PAINO, BMI), KORVIEN TARKISTUS, KUULOKOJEEN PATTERIT, RAVITSEMUKSEN JA LIIKKUMISEN OHJAUS. TUKEA ELÄMÄNTAPAMUUTOKSIIN. APUA LOMAKKEIDEN/HAKEMUSTEN TÄYTTÄMISEEN. ILMAN AJANVARAUSTA. YHTEYDENOTOT: LEENA HÄKKINEN, Kivijärven kunta Puhelin Sähköposti kunta@kivijarvi.fi Virastotie 5 A Telefax Kotisivut Kivijärvi Yhteispalvelupiste avoinna torstaisin ja perjantaisin klo
2 Kuntatiedote 2 /2014 2/16 TEKNINEN OSASTO TIEDOTTAA KIVIJÄRVEN KUNNAN TORI- JA MARKKINAPAIKKOJEN TAKSAT ALKAEN Kivijärven kunnalla on käynnissä investointihanke Kivijärven matkailuinfran parantamiseksi. Hankkeessa on mukana Kivijärven rannan läheisyyteen rakennettava torialue kaupankäyntiä ja erilaisia tapahtumia varten. Tavoitteena hankkeella on matkailu- ja palveluyritysten toimintaympäristön kehittäminen ja alueen vetovoiman kasvattaminen. Samalla hankkeella tuotetaan Kivijärven kunnan asukkaille hyvät mahdollisuudet järjestää ja osallistua erilaisiin tapahtumiin tulevalla torialueella. Kyseinen hanke kuuluu Länsi-Suomen EAKR- ohjelmaan. Toimintalinja on 3. alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön parantaminen. Investointi projekti on Työ- ja elinkeinoministeriön hallintoalaan kuuluva. Keksi- Suomen liitto on päätöksellään myöntänyt Kivijärven matkailuinfran parantamishankkeelle investointitukea 40%:a. Hankkeeseen liittyvät työt on käynnistetty ja hankeaika päättyy Torialueen rakentamiseen on kytketty entisen hileasemarakennuksen peruskorjaus. Peruskorjauksen yhteydessä hileasemarakennukseen on rakennettu wc tilat, varastotilaa ja sähköpääkeskus torikäyttöä varten. Tekninen lautakunta on kokouksessaan :ssä 14 päättänyt tarkistaa tori- ja markkinapaikkojen taksat. Uudet taksat ovat alkaen: Toripaikka (4*4) 15 /päivä sis. alv 2,90 - sähkö toripaikalla 3 /päivä sis. alv 0,58 Toripaikka (4*4) 150 /3 kk sis. alv 29,03 - sähkömaksu 3 /päivä sis. alv 0,58 käyttöpäivien mukaan Toripaikka 200 /vuosi sis. alv 38,71 - sähkömaksu 3 /päivä sis. alv 0,58 käyttöpäivien mukaan Markkinapaikka (4*4) 50 sis. alv 9,68 - lisäpaikka 25 sis. alv 4,84 - sähkö markkinapaikalle 10 sis. alv 1,94 - maksusuoritus paikanpäällä 10 sis. alv 1,94 KIVIJÄRVEN TORIJÄRJESTYKSEN JA TORIVALVOJAN NIMEÄMINEN Kivijärven kunnan tekninen lautakunta on kokouksessaan :ssä 15 päättänyt hyväksyä Kivijärven torijärjestyksen, joka on voimassa alkaen sekä nimennyt torivalvojaksi puhdistamonhoitaja Risto Turpeisen.
3 Kuntatiedote 2 /2014 3/16 Torijärjestys Voimassa alkaen 1. Torin sijainti ja toripaikat Torikaupan harjoittaminen on sallittua ainoastaan Kivijärven torialueella, osoite Satamatie 2. Yksi ruutu on 4,0 x 4,0 m. Torimyynti kaikkialla muualla kaava-alueella on kielletty, kuitenkin kunnan teknisen johtajan luvalla torimyyntiä voidaan tilapäisesti harjoittaa muuallakin kaava-alueella. 2. Myyntipaikan varaus Mahdollinen toripaikan varaus Kivijärven kunnanviraston infopisteestä, kunta@kivijarvi.fi tai p Toripaikka maksetaan infopisteeseen ma - pe , Virastotie 5 A tai torivalvojalle p Tarvittaessa päätökset torimyyntipaikoista tekee kunnan infopisteen työntekijä/virkailija tai torivalvoja teknisen lautakunnan ohjeiden mukaan. Lauantain varaukset on tehtävä viimeistään edellisenä perjantaina. 3. Torin aukioloajat Torikaupan harjoittaminen on sallittua arkisin ma - pe klo 8-18 ja lauantaisin klo Iltatoritoimintaa voi torilla harjoittaa arkipäivisin välisenä aikana klo 20 asti. Infopisteen työntekijän/virkailijan tai torivalvojan luvalla torimyyntiä voi harjoittaa muunakin aikana teknisen lautakunnan ohjeiden mukaisesti. Torialueella asiakaspysäköinti on kielletty. Varsinaiset toripäivät ovat perjantai ja lauantai. 4. Myyntipaikan hinta Päivähinta on 15 /päivä. Päiväsähkön käyttömaksu on 3 /päivä. Paikkavuokra ja sähkömaksu maksetaan etukäteen. Sähkön käytöstä sovitaan varauksen yhteydessä infopisteen työntekijän/virkailijan tai torivalvojan kanssa. Toripaikkamaksu 150 /3 kk + sähkön käyttö 3 /käyttöpäivä. Paikkavuokra maksetaan etukäteen ja sähkömaksu käyttöpäivien mukaan. Toripaikkamaksu 200 /vuosi + sähkön käyttö 3 /käyttöpäivä. Paikkavuokra maksetaan etukäteen ja sähkömaksu käyttöpäivien mukaan. Yleishyödyllisille kivijärvisille järjestöille ja niihin rinnastettaville torimyyjille paikka ja sähkö ovat maksuttomia. 5. Muut määräykset ja ohjeet Torin hoidosta vastaava viranomainen on tekninen lautakunta, joka nimeää torivalvojan ylläpitämään järjestystä sekä valvomaan puhtautta ja siisteyttä torilla. Torikauppaa harjoittavien on noudatettava kunnan teknisen toimen, terveydensuojeluviranomaisen ja poliisin antamia ohjeita ja määräyksiä. Torimyyjä hankkii kustannuksellaan myyntiin tarvittavat viranomaisluvat. Torivalvojalla on oikeus poistaa torilta se, joka ei noudata annettuja ohjeita ja määräyksiä. Markkina- ja tapahtumapäivinä henkilö- tai pakettiautot on purkamisen jälkeen vietävä torialueelta pois. Isot ajoneuvot kuten kuorma-, rekka- ja kauppa-autot tai vastaavat ajoneuvot eivät saa ajaa varsinaiselle torialueelle, vaan niille on varattu omat myyntialueet torialueen viereisellä alatasolla hileasemarakennuksen vieressä.
4 Kuntatiedote 2 /2014 4/16 Myyntipaikan vuokralle ottaja on velvollinen alistumaan niihin toimenpiteisiin, jotka vuokraaikana mahdollisesti käyvät tarpeelliseksi markkina-, liikenne-, katu- yms. järjestelyjen tai töiden takia. Kaikki tavarat, ajoneuvot, myyntipöydät ja muut välineet on torimyynnin päätyttyä viipymättä poistettava ja tori puhdistettava. Mikäli torimyyjä ei toriajan loputtua ole siivonnut omaa aluettaan, siivoustyön hoitaa kunta ko. torimyyjän kustannuksella. Torialueen yleisestä siisteydestä ja järjestyksestä vastaa kunnan tekninen osasto. Torimyyjien sosiaalitila (wc) on satamassa sijaitsevassa hileasemarakennuksessa torin aukiolo-aikoina. Muilta osin noudatetaan järjestyslakia (612/2003). Mm. päihdyttävän aineen nauttiminen on kiellettyä yleisellä paikalla taajamassa. 6. Yhteystiedot Infopiste p kunta@kivijarvi.fi, Torivalvoja p Torijärjestys löytyy myös kunnan kotisivuilta JÄÄHILEASEMAN KÄYTTÖKORVAUKSESTA PÄÄTTÄMINEN Kivijärven kunnan tekninen lautakunta on kokouksessaan :ssä 19 päättänyt jäähileaseman käyttökorvauksesta. Täydellisen peruskorjauksen yhteydessä jäähileaseman yhteyteen on rakennettu uusi varastotila, johon mm. jäähilekone on siirretty. Jäähilekoneen siirto mahdollisti entisen jäähilekonetilan ottamisen kylmiö käyttöön. Lisäksi remontin yhteydessä jäähileasemalle on hankittu mm. pöytätasoja ja vaaka. Vuoden 2014 aikana jäähileasemarakennukseen on asennettu sähköinen lukitusjärjestelmä (Flexim) wc tilojen ja jäähileaseman osalle. Avainten vaihdot kunnanvirastolla. Peruskorjauksen myötä kalastajille on valmistuneet erittäin hyvät tilat siinä muodossa, että ne olisi muutettavissa elintarviketilaksi. Muutoksen jälkeen ko. tiloissa voisi myöskin leikata kalaa. Se mahdollistaisi paremmin Kivijärven kalan myyntiä valmistuvalla torialueella. Hileaseman hyväksyttäminen kalankäsittelylaitokseksi toisi osaltaan vaatimuksia laitoksen käyttäjille. Käyttäjiltä vaaditaan mm. elintarvikehygieniapassi. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kaikilla laitoksen käyttäjillä tulisi olla voimassa oleva elintarvikehygieniapassi. Ko. muutoksesta tulee käydä erillinen laajapohjainen keskustelu siinä muodossa, että kuntalaisten tasa-arvoisuus huomioidaan. Jäähileasema on aikoinaan rakennettu sellaiseksi, että se olisi kaikkien kuntalaisten käytössä käyttömaksua vastaan. Jäähileaseman käyttökorvaukset vuonna 2014: Vuodelta 2014 peritään avaimen vuokraa 200 /v Satunnaisilta käyttäjiltä vuokra on 50 /v Vakituiset käyttäjät vastaavat jäähileaseman hoidosta. Mikäli tilat jäävät käyttäjän jäljiltä siivoamatta, hoitaa kunta siivouksen käyttäjän kustannuksella. Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n.
5 Kuntatiedote 2 /2014 5/16 ILMOITUS LOPPUKATSELMOIMATTOMIEN RAKENNUSLUPIEN VEROVALVONNASTA voimaan tuleva laki verotusmenettelystä ( d ) vaikuttaa olennaisesti rakennuttajien velvollisuuksiin loppukatselmoimattomissa rakennusluvissa. Uuden lain mukaan rakennuttajan on toimitettava jälkeen valmistuvista rakennushankkeista verohallinnolle verovalvontaa varten tarpeelliset tiedot rakentamistyön suorittaneista työntekijöistä ja yrityksistä, sekä tiedot näille maksamistaan palkoista ja muista vastikkeista. Tiedonantovelvollisuus ei koske rakentamista, johon maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ei ole haettava rakennuslupaa. Rakennuttajan on annettava tiedot Verohallinnolle ennen maankäyttö- ja rakennuslain mukaista rakennuksen loppukatselmusta. Tämän jälkeen rakennuttajan on esitettävä verottajan tiedonantotodistus katselmuksen yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiselle. Jos edellä mainittua todistusta ei ole esitetty loppukatselmuksen yhteydessä, on rakennusvalvontaviranomainen velvollinen ilmoittamaan asiasta verohallinnolle, ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä seuraavista sanktioista päättää verohallinto. Ennen suoritettuihin loppukatselmuksiin ei kuulu verovalvontavelvoitteita. Lisätietoja: Jukka Tuohimaa jukka.tuohimaa@kivijarvi.fi LOUNASRUOKALA JÄRVENHELMI Olemme avoinna joka päivä kello (myös pääsiäisenä) 1.5. alkaen KESÄAIKA. Lounas tarjolla päivittäin kello ÄITIENPÄIVÄN JUHLALOUNAS su klo aikuiset 16,00 lapset 8,00 Ruokalistan löydät osoitteesta kohdasta tiedotteet. Lisätiedot ja ilmoitukset isommista ruokailijaryhmistä Palvelukeskuksen keittiöön puh T E R V E T U L O A L O U N A A L L E! Aurinkoista pääsiäisen aikaa! toivottaa kunnanviraston henkilökunta
6 Kuntatiedote 2 /2014 6/16 Jätevesineuvonta Keski-Suomessa ONKO KIINTEISTÖSI JÄTEVESIEN KÄSITTELY AJANTASALLA? JOS ET TIEDÄ, SELVITÄ TILANNE JÄTEVE- SINEUVOJILTA. Puolueetonta ja maksutonta jätevesineuvontaa puhelimitse tai kiinteistökohtaisesti paikan päällä. Nina Pimiä, Päivi Kaihlajärvi, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski Tuija Manerus, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Kuhmoinen, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi ja Toivakka Aikaa kunnostustoimenpiteille on vähän. Järjestelmät oltava kunnossa mennessä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu Lions Club valmistelee uutta PUHELIN- JA PALVELUMUISTIOTA Toimitamme kaksi luettelovedosta paikallisiin kauppoihin: SALE Kivijärvi ja K-Extra Hannonsalmi Kaupoissa käydessänne voitte tarkistaa numeronne oikeellisuus ja että se löytyy luettelosta. Luettelot sijoitetaan ohjeineen kassojen läheisyyteen. Tehdään hyvä ja palveleva luettelo! Lions Club Kivijärvi Tiedustelut: sihteeri Heikki Näsi
7 Kuntatiedote 2 /2014 7/16 KUULUTUS - EUROPARLAMENTTIVAALIT Seuraavat Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit) toimitetaan kaikissa EU:n jäsenvaltiossa toukokuussa Suomessa vaalipäivä on sunnuntai Europarlamenttivaaleissa valitaan yhteensä 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin 28 jäsenvaltiosta. Suomesta EP:n jäseniä valitaan 13. Äänioikeus Suomessa toimitettavissa europarlamenttivaaleissa äänioikeutettuja ovat: Suomen kansalaiset, jotka viimeistään vaalipäivänä ( ) täyttävät 18 vuotta Suomessa asuvat muiden EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka viimeistään vaalipäivänä ( ) täyttävät 18 vuotta. Tämän edellytyksenä on, että henkilö on ilmoittautunut Suomen äänioikeusrekisteriin klo 16 mennessä. Väestörekisterikeskus perustaa äänioikeusrekisterin ( ), johon otetaan ne henkilöt, jotka ovat äänioikeutettuja nyt kysymyksessä olevassa europarlamenttivaalissa. Väestörekisterikeskus laatii jokaiselle äänioikeusrekisteriin otetulle henkilölle ilmoituskortin ja lähettää kortin viimeistään niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty äänioikeusrekisteristä pois tai että häntä koskeva merkintä siinä on virheellinen. Oikaisuvaatimus on jätettävä Sisä-Suomen maistraattiin viimeistään ennen klo Rekisteri tulee lainvoimaiseksi tiistaina Kotiäänestys Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestystai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää kotonaan. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on määräajassa ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle joko kirjallisesti tai puhelimitse (vaihde ). Ilmoittautumislomakkeita saa kunnanvirastosta, kirjastosta ja kunnan kotisivuilta kohdasta sähköinen asiointi. Ilmoittautumisaika päättyy tiistaina klo Kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä (laki 431/2010 vaalilain muuttamisesta). Äänestäminen ja henkilöllisyyden todistaminen Ennakkoäänestyksessä ja varsinaisena vaalipäivänä äänioikeutetun tiedot haetaan rekisteristä henkilötunnuksen avulla, joten henkilötunnus tulee olla tiedossa. Ilmoituskortti on hyvä ottaa mukaan, sillä se nopeuttaa äänestämistä. Äänestää voi kuitenkin ilman ilmoituskorttiakin. Lisäksi henkilöllisyys on tarvittaessa pystyttävä todistamaan. Henkilöllisyystodistuksen tulee olla kuvallinen. Ennakkoäänestys Vaalien yleinen ennakkoäänestyspaikka on Kivijärven kunnanvirasto, Virastotie 5A ja äänestys tapahtuu klo klo klo Ennakkoäänestys laitoksissa Ennakkoäänestys tapahtuu Saarikan asumispalveluyksiköissä: Hoivarannassa, palvelukoti Hopearannassa ja Wallesmannissa vaalitoimikunnan myöhemmin ilmoittamana aikana. Vaalipäivä Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntaina klo Vaalipäivänä saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Vaalipäivän äänestyspaikkana toimii Kivijärven kunnanvirasto, Virastotie 5 A. Yleistietoa vaaleista Lisätietoja pj Heikki Näsi, p ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Päivi Sagulin, p Kivijärven keskusvaalilautakunta, Virastotie 5A, KIVIJÄRVI
8 Kuntatiedote 2 /2014 8/16 YHTEISPALVELUN AVOINTEN OVIEN PÄIVÄ kunnanvirastolla TORSTAINA KLO kahvitarjoilu! Avointen ovien päivänä yhteispalvelupisteessä on asiantuntija maistraatista kertomassa maistraatin palveluista klo ja klo asiantuntija työvoimatoimistosta. Näytämme Kelan etäyhteyden toimintaa käytännössä klo TULE TUTUSTUMAAN ETÄPALVELUUN!
9 Kuntatiedote 2 /2014 9/16 KIVIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Ti klo lähtö kirkon parkkipaikalta Saarijärven kirkkoon katsomaan Tornion kaupunginteatterin esitystä Markuksen evankeliumista, kesto n. 2 h. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 Yhteisvastuulle. Kahvit väliajalla. Ke klo Hiljaisen viikon Kirkkokuoron ilta kirkossa To klo lasten Pääsiäishartaus kirkossa klo Kiirastorstain messu Pe klo Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Su klo Pääsiäismessu, Kirkkokuoro klo ja klo seurat Ry:llä To klo omaishoitajien päiväkahvit srk-talossa Su klo Kodinilta Ry:llä Ti klo 9.00 hautausmaan siivoustalkoot alkaen Kirkkomaalta Ke klo Kirkkokuoron harjoitukset srk-talossa Su 4.5. klo Sanajumalanpalvelus Ke 7.5. klo Kirkkokuoron harjoitukset srk-talossa Su klo Messu Ke klo seurakuntakerho srk-talossa, kevään viimeinen kerta, vierailija Saarikasta. Täytekakku + suolapala- kahvit. klo Kirkkokuoron harjoitukset srk-talossa To klo seurakuntatalossa 70-, 75- ja 80-vuotiaiden yhteissyntymäpäivät ennakkoon ilmoittautuneille La Ystäväpalvelun kevätjuhla Karstulassa Su klo Sanajumalanpalvelus, HUOM. aika! Seppeleenlasku sankarihaudalle, Kaatuneitten muistopäivän juhla srk-talossa Pe klo Koulun kevätkirkko Nyt on aika ilmoittautua Saarijärven seurakunnan päiväkerhoihin toimintavuodeksi Ilmoittautumisaika on toukokuun loppuun. Tied. p Päiväkerhoon voivat hakea v syntyneet lapset. Diakoniapäivystys Kivijärvellä parillisen viikon keskiviikkoisin klo Diakoni Mirja Salo puh Toukokuussa ja Kesäkuussa Heinäkuussa 9.7. Kivijärven seurakuntatalolla, Keskustie 23, keskiviikkoisin Seurakuntatoimisto klo Puhelinnumerot: Kappalainen Timo Kemppainen Kanttori Sanna Linna Diakoni Mirja Salo Suntio Mervi Turpeinen Olavi Hakkarainen, suntion sijainen Saarijärven kirkkoherranvirasto, Urheilutie 5, avoinna arkisin klo 8-14, puh Marjaana Raitonen. Seurakunnan hautaustoimisto puhelin Sari Tarvainen Su 1.6. klo Sanajumalanpalvelus Su 8.6. klo Ry:n kesäseurojen messu To klo Diakonialauluilta uudella torilla. Alussa kahvit satamassa. Sateella koko tilaisuus kirkossa. Kemppainen, Vainio. Pe klo omaishoitajien ja vapaaehtoisten retki Ylistaroon. Hinta 20. Ilmoittautumiset Mirjalle mennessä p Su klo Sanajumalanpalvelus La klo Messu Ti ke varhaisnuorten (1-4 luokkalaisten) leiri srk-talossa Pe 4.7. klo 9-18 Perheretki Kälviälle Toivosen eläinpuistoon. Hinta 5 aikuiset, lapset ilmaiseksi. Ilmoittautumiset Mirjalle mennessä Su 6.7. klo Konfirmaatiomessu Ke 9.7. klo Diakonialauluilta Lokakylän satamassa. Kemppainen, Linna. Su klo Maakirkko Talviaisissa, Talviaisniementie 120
10 Kuntatiedote 2 / /16 SIVISTYSOSASTO TIEDOTTAA TAINIONMÄEN KOULU TIEDOTTAA Koulun kevätkirkko on perjantaina klo Kivijärven kirkossa ja koulun kevätjuhla lauantaina klo 9.00 liikuntasalissa. Näihin molempiin tilaisuuksiin ovat kaikki lämpimästi tervetulleita STIPENDEJÄ HAETTAVANA Kivijärven kunnan opiskelijoiden stipendirahastosta myönnetään stipendejä korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa opintonsa päättäneille kivijärvisille nuorille. Hakemukset liitteineen (kopio todistuksesta, tilinumero) osoitetaan Kivijärven sivistyslautakunnalle mennessä osoitteella: Virastotie 5A, Kivijärvi Sivistyslautakunta PITSINNYPLÄYSKURSSI HEITJÄRVEN KOULULLA Kokoontumiset tiistaina klo , torstaina klo ja lauantaina klo Kurssi sopii alkeista aloittaville ja jatkaville. Alkeista aloittaville nypläystekniikan perusteet kansainvälisen värisymboliikan mukaan pienin harjoituspitsein. Jatkaville Schneebergin nauhapitsitekniikka. Kansallispukupitsit ja nyytingit nypläyksen peruslyönnit ja pitsin rakenteen hallitseville. Pitsin viimeistely, hoito ja huolto. Kurssimaksu 30 eur + materiaalit Ilmoittautuminen viimeistään netin kautta tai puh (kansalaisopiston tsto). Opettajana artesaani Arja Virtanen ( tai arja.virtanen@mbnet.fi KANSALAISOPISTON KEVÄTNÄYTTELY Näyttelyaika klo 15 saakka kirjaston aukioloaikoina. Avajaiset torstaina 24.4 klo Luvassa myös ohjelmaa (mm. zumbaryhmä, karaokepiiri sekä Viihdekuoro). Huom. pianopiiriläiset esiintyvät seurakuntatalolla musiikkiopiston soittajien kanssa yhteisessä konsertissa ma 5.5 klo 18. Karstulan kansalaisopisto / Kivijärven osasto IKÄIHMISTEN LIIKUNTAPÄIVÄ Liikuntasalissa ja Nousulahden liikuntapuistossa keskiviikkona klo *ruokainfo *tuolijumppa *kuulapeli (ulkona, sateen sattuessa liikuntasalissa) *vuoden kuntoilijan palkitseminen Kahvia, pulla ja makkaranpaistoa Vanhusneuvosto
11 Kuntatiedote 2 / /16 KOKO PERHEEN VAPPUTAPAHTUMA Tenholan koululla 1.5 klo taikuri Timo Tiikkainen -vappuaiheinen kilpailu, karkkipalkinnot -ongintaa ja arpoja -paloautoajelua -ilmapalloja - paloautoajelua Puffetista simaa, kahvia, vohvelia ja karkkeja Vapaa pääsy! Vapaa-aikatoimi Vesaiset 4H-yhdistys/Landen kulta-hanke KANSANHIIHTOKAUSI Lyhyestä talvesta huolimatta kaikkien kansanhiihtosuorituksensa kuntoradan vihkoon, lumella liikkuen-kortteihin tai vapaamuotoisiin kortteihin kirjanneiden kesken arvotaan kolme 30 euron lahjakorttia sekä 15 x 1 kg kahvia (tai vastaavasta arvosta suklaata). Kaksi eniten kilometrejä hiihtänyttä palkitaan pokaalilla ja voittaja saa lisäksi 50 euron lahjakortin. Korttien palautus kunnanviraston infoon viimeistään Hiihdot voi ilmoittaa myös sähköpostilla hannu.ahonen@kivijarvi.fi MESTARIPYÖRÄILIJÄ 2014 Suoritusvaatimuksena on 1000 kilometrin pyöräily välisenä aikana. Mestaripyöräilijät palkitaan tyylikkäällä pystillä ja rajan saavuttaneiden kesken arvotaan viisi 20 euron lahjakorttia. Kampanjajakson aikana eniten pyöräillyt mies ja nainen palkitaan pokaalilla. Lisäksi kaikkein eniten pyöräillyt saa 50 euron lahjakortin. Kaikkien vähintään 300 kilometriä pyöräilleiden kesken arvotaan viisi 20 euron lahjakorttia ja 15 pakettia Kulta Katriina-kahvia. Vahvemmalle paperille painettuja suorituskortteja saatavana juhannukseen saakka kunnanviraston infosta ja Salesta. Suorituskortiksi käy myös oma vapaamuotoinen pyöräilypäiväkirja. Korttien palautus samoihin paikkoihin viimeistään Huom! Pyöräilyrastien tilalla myös tänä kesänä Kivijärvi-pyöräily
12 Kuntatiedote 2 / /16 KUNTOSALIEN AUKIOLOAJAT Impulssi ma-pe klo 7-9 ja (välissä siivoustauko), la ja su Liikuntasalin kuntosali ma-su Vapaa-aikatoimi KIVIJÄRVI-PYÖRÄILY LAUANTAINA Matkat: 70 km ja 44 km Reitti: Tenniskenttä-Risuperä (Koirasalmen polun risteys lähellä Perhon rajaa, lyhemmän reitin kääntöpaikka / mehupiste) Möttönen (mehu- ja makkaranpaistopiste) Tenniskenttä Lähtö tenniskentältä klo Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 100 euron lahjakortti ja 10 pakettia Kultakatriina-kahvia. Pitkän reitin polkijoille osallistumismitalit. Pyöräilykypärä pakollinen, suositellaan lisäksi huomioliivin käyttöä. Pyöräilijöiden mukana seuraa huoltoauto. Osallistumismaksu 5 eur KEVÄTHEITOT lauantaina 10.5 klo Nousulahden urheilupuistossa (tennis/jalkapallokenttä) Saappaanheitto T/P , N/M, N/M35-80 viiden vuoden välein. Ilmoittautuminen kilpailupaikalla tai Suomen Saappaanheittoliiton nettisivujen kautta. Kivijärven Kivekkäät Vapaa-aikatoimi väyläiseksi laajennetun PELTOKANKAAN FRISBEEGOLFRADAN AVAJAISKILPAILU lauantaina 26.4 klo Ilmoittautuminen Kuntotuvalla klo Sarjat: avoin, naiset, juniorit alle 16v ja juniorit alle 12v Kierretään 2x18 väylää (juniorit 8 väylää) Ctp-väylä (avausheitto lähinnä maalikorin tolppaa, väylä ilmoitetaan kisan alussa / kiekkopalkinto) Ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetaan poolit uudestaan. Osallistumismaksu 4 eur, alle 12v 2 eur Kolmelle parhaalle/sarja tavarapalkinnot Tiedustelut Petri Kotilainen Kivekkäät / frisbeegolfjaosto
13 Kuntatiedote 2 / /16 KIRJASTO TIEDOTTAA KIRJASTO AVOINNA ma-ti klo 11-17, to klo 13-19, pe klo Kiirastorstaina avoinna klo ja pääsiäisenä suljettu. Hyvää pääsiäistä! Yhteystiedot: p / kirjasto@kivijarvi.fi / keskikirjastot.fi KIRJASTOSI MYÖS VERKOSSA Keski-verkkokirjastossa voit hoitaa kaikki samat kirjastoasiat kuin ennenkin, mutta myös uusia palveluita on tarjolla. Tiedonhaun ohessa voit toimia arvostelijana, luonnehtia aineistoa ja myös kirjoittaa kommentteja. Osa uusista palveluista vaatii erillisen tunnuksen, jonka voit luoda verkkokirjastossa. Näppärimmillään sivut ovat kuitenkin edelleen aineiston selaamisessa sekä lainojen uusimisessa ja varausten teossa, johon tarvitset kirjastokortin numeron ja tunnusluvun (kirjastosta). Klikkaa siis keskikirjastot.fi. LÖYDETTY KÄTKÖ KIERRÄTYSTAIDENÄYT- TELY Tervetuloa tutustumaan kirjaston aukioloaikoina (ma-ti 11-17, to 13-19, pe 13-17) kekseliäisiin ja mielenkiintoisiin taideteoksiin! Tänä vuonna pohjoisen Keski-Suomen kuntien omistama jätehuoltoyhtiö Sammakkokangas Oy viettää 10- vuotisjuhlavuottaan. Sammakkokankaan kierrätysnäyttely kiertää vuoden aikana kaikki yhtiön osakaskunnat. Kivijärvellä näyttely on klo 16 saakka.
14 Kuntatiedote 2 / /16 KULTTUURITOIMI TIEDOTTAA "Kiitollisina kohti tulevaisuutta" YHTEINEN VETERAANIPÄIVÄN JUHLA Kannonkosken, Kinnulan, Kivijärven ja Kyyjärven yhteinen juhla on tänä vuonna Kyyjärvellä. Ohjelmassa klo 10 jumalanpalvelus Kyyjärven kirkossa ja seppelten lasku sankarihaudoille, klo 11 ruokailu ja kahvit Palvelutalo Kivirannan juhlasalissa, klo 12 päiväjuhlassa mm. lasten ja kirkkokuoron musiikkiesityksiä, säestys kanttori Minna Erkkilä, kirjeitä sota-ajalta, juhlapuhe veteraani Martti Sauramäki, tenoriluutnantti Raimo Salo laulaa sota-ajan lauluja, säestys harmonikkataiteilija Heikki Jokiaho. Linja-autokyyditys, reitti Kinnula-Kivijärvi-Kannonkoski-Kyyjärvi (ja takaisin). Ilmoittautuminen mennessä Markku Hakaselle tai mennessä Pirkko Korpiaholle , kirjasto@kivijarvi.fi. HUOM. Seppeleenlasku Kivijärven sankarihaudalla klo 8.30, jonka jälkeen yhteiskuljetus kirkon parkkipaikalta Kannonkosken kautta Kyyjärvelle. TULEVIA TAPAHTUMIA Kaatuneitten muistopäivän juhla su jumalanpalveluksen jälkeen. Mm. Saarijärven Laulumiehet esiintyvät. Nyt järjestämään kulttuuritapahtumia AVUSTUS KULTTUURITAPAHTUMAAN Yhdistykset ja eri toimijat järjestävät kulttuuritapahtumia. Tapahtumanjärjestäjiä on tuettu aiemmin jakamalla yhdistysavustuksia vuoteen 2009 saakka, kunnes kunnan linjauksena lähes kaikista harkinnanvaraisista avustuksista luovuttiin. Kulttuuritoimijoita on kuitenkin syytä motivoida erilaisin keinoin. Talousarvioon 2014 on varattu 1000 euron määräraha kulttuuriavustuksiin. Kulttuuriavustusta maksetaan 100 euroa / kulttuuritapahtuman järjestäjä / vuosi. Tapahtuman järjestäjän tulee olla kivijärveläinen yhdistys tai muu toimiva ryhmä. Tapahtumasta on tiedotettava ja sen on oltava avoin kaikille. Erillistä hakuaikaa ei ole, vaan avustusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella ympäri vuoden. Hakemukset osoitetaan kulttuuritoimelle. Lisätietoja: Pirkko Korpiaho, p Tiedot ajantasalle YHDISTYSREKISTERIN PÄIVITTÄMINEN Kunnan yhdistysrekisterissä on 57 yhdistystä. Pyydämme kaikkia toimivia yhdistyksiä päivittämään tietonsa yhteystietojen (pj, sihteeri) osalta, mukaan myös sähköpostiosoitteet ja mahdollinen kotisivun osoite. Mikäli haluat, että yhdistyksen nimeä ja/tai yhteystietoja ei julkaista kunnan kotisivuilla/kuntatiedotteissa, ilmoita sekin. Tiedot voi toimittaa kirjastoon tai kirjasto@kivijarvi.fi. Lisätietoja: Pirkko Korpiaho, p
15 Kuntatiedote 2 / /16 KUKKIVA KIVIJÄRVI 2014 Puutarhapäivä Kivijärvellä Osuuspankin piha-alueella keskiviikkona klo Puutarhapäivän avaus klo Kivekäs merkkihenkilö Pirkko Korpiaho Musiikkiesityksiä ja päivän juonto yrittäjä Heikki Näsi Puutarhapäivässä ovat mukana seuraavat tahot: 4H-yhdistys/Tarja Alainen hoitaa vaihtotoria, johon voit vapaasti tuoda ja viedä taimia tai perennoja sekä saada neuvontaa Puutarhakaluste Grön KY/Kalevi Grön, puutarhakalusteiden esittely ja myynti Viher-ja rakennepalvelu /Pentti Porki, kukkien- ja vihannestaimien myynti, sekä neuvontaa Maaritin ja Arskan kukka/kirppis, tuotteiden myyntiä Työttömien Yhdistys Kukkopilli Ry myy tuotteitaan Mahdollisesti paikalla on myös muita tuotteiden myyjiä Puutarhapäivän ohjelmassa on: Vaihtotori, myyntiä, neuvontaa, musiikkia, arvontaa Arvonnassa kertyneet varat käytetään yhteisten alueiden kukkasiin Kivijärvellä Kukkaset- työryhmän kahvitarjoilu Tervetuloa! Kukkaset-työryhmä 4H-yhdistys Ry Kivijärven kunta KEVÄTTÖITÄ TUUNAREILLE! Kaikille avoin ja maksuton kädentaitojen kierrätystyöpaja Ohjaajana Riikka Jokisalo ti ja to klo 18:00 alkaen Kivijärven Lokakylällä (Toukola) sama ohjelma ke ja pe klo 18:00 alkaen Kivijärven Heitjärvellä Kurssin ensimmäisenä iltana IDEOITA KESÄPIHALLE - pieniä betonitöitä puutarhaan ja luonnonmateriaalimassoilla muotoilua (betoni, luonnonmateriaalit, kierrätystarpeita, koveteaineet). Kurssin toisen iltana jatketaan IDEOITA KESÄPIHALLE ja askaroidaan työt valmiiksi. Ota matkaasi tuunaajan työasu, suojahanskat ja erimuotoisia valumuoteiksi sopivia pieniä astioita/esineitä sekä rohkea mieli. Ilmoittautumiset suvi.alainen@kannonkoski.fi mennessä. Järj. Uusix-hanke / 4H.
16 Kuntatiedote 2 / /16 Kivijärven Työväenyhdistys järjestää kello Marssi alkaa Keskustie 24:n edestä jatkuu Kirjaston kautta Op- pankin eteen Vappupuheen pitää Juha Manni Tarjoillaan simaa ja munkkeja. Tervetuloa marssimaan suurella joukolla!
KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 16.03.2017. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017 Vuoden 2017 kuntavaalit ovat ensimmäiset uuden kuntalain
KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Terveysasema tiedottaa Kivijärvellä lääkärin vastaanottopäivät keskimäärin kerran
KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Talteenotetut eläimet Eläinsuojelulaki 15 mukaan: Kunnan on huolehdittava alueellaan
KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin EDUSKUNTAVAALIT 2011 Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2011. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja
KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunta Kuntatiedote 1/ Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunta Kuntatiedote 1/ 14.03.2019 Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS EDUSKUNTAVAALIT Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2019. Eduskuntavaaleissa
MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto
942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45
TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018
TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,
Tasavallan presidentin vaali
Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
KUNTATIEDOTE. Äitienpäivälounas KOKO PERHEEN VAPPUTAPAHTUMA. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2009
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3/2009. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Äitienpäivälounas Lounasruokala Järvenhelmessä sunnuntaina 10.5.2009 kello 11.00-13.00 Tarjoamme
Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa
Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto
Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa
Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan
KUNNALLISVAALIT 2017
Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 30.3.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 30.3.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS - EDUSKUNTAVAALIT 2015 Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2015. Eduskuntavaaleissa
VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ
VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ Kunnahallituksen vahvistama 19.06.2017 204 Torimyyntipaikkojen/esiintymislavan vuokrahinnasto Torimyynti ja muut tapahtumat Hinta sis. alv. Vuokra,
PRESIDENTINVAALIT 2018
1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka
KUNTATIEDOTE. Vappumyyjäiset. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2010. Äitienpäivätapahtuma
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KOKO PERHEEN VAPPUTAPAHTUMA Tenholan koululla 1.5 klo 13.00 -Taikuri Timo Tiikkainen -"vappukisa"
www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa
www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat
Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018
EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019
Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011 Sisältö Eduskuntavaalit 2011... 1 Opiskelija-avustukset haettavana... 2 Palvelu-asunto vuokrattavana... 3 Nuohoustiedote... 3 Jokihelmen opisto... 3 Elokuva
Eduskuntavaalit 18.3.2007
Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
HE 105/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vaalilakia muutettavaksi siten, että vaalipiirijakoa koskeva sääntely saatetaan vastaamaan
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista
Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän
I TORIPAIKKOJEN VUOKRAUSOHJEET
1 (5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Tekninen toimi Tilakeskus I TORIPAIKKOJEN VUOKRAUSOHJEET 1. YLEISTÄ Tämä toripaikkojen vuokrausohje sisältää ohjeita ja määräyksiä Lappeenrannan kaupungin hallinnoimilla Kauppatorilla,
Eduskuntavaalit 2011
2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina
Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)
Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta
Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus
palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus Kiitos veteraanit -toimikunta Piirikoordinaattori: Jaakko Harjumäki, jaakko.harjumäki@lions.fi, 040 164 9030 PDG: Toivo Lehtinen, toivo.lehtinen@pp.inet.fi,
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI Tasavallan presidentinvaali toimitetaan vuonna 2012.
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
sunnuntaina
1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...
Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous
Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016
Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa
Eräitä määräaikoja europarlamenttivaaleissa 25.5.2014 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki (ellei muuta lakia ole mainittu) Alkuvuosi 2013 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen Huhtikuu
varajäsen Toni Jälkön tilalla
PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 27.6.2018 klo 18 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Aarno Toivonen jäsen Reijo Hartikka jäsen Päivi Kössi jäsen
Ajankohtaista. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen Korpilahti
Ajankohtaista Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen 5.4.2017 Korpilahti Yleistä asiaa Hakuaikana YTA-alue auttaa Autamme mielellämme Laukaan YTA, päivystysnumero 040-732 8659 päätukihaunaikana
LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Keskusvaalilautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Kokousaika 16:00-16:08 Kokouspaikka Aulakabinetti 4, Kaupungintalo Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti Monaco, Pia puheenjohtaja
Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta
Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Presidentinvaali 2/2018 Aika PERJANTAI klo 19.15-21.20 Paikka Lautakuntien kokoushuone KOKOUSKUTSU Perjantaina 26.1.2017 Lautakuntien kokoushuone Nro 2/2018 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN
KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 6/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin.
KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 6/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. Kivijärvi -korusarjaa kukko ja kirkko voi ostaa kunnanvirastolta. Sarjaan kuuluu riipus, hinta 50
MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA torstai 26.5.2016 klo 18.00 20.03 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston
Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut. Varjola /Arja Kolu
Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut Varjola 27.11.2017/Arja Kolu Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Hankasalmi Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi
16 Pöytäkirjan tarkastajat
JÄMIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta Laatimispäivämäärä 15.4.2019 KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 25.4.2019 klo 17.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 Kokouksen laillisuus
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto
Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.
:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto
Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.
:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto
Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.
VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.00 19.10 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX
Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta
Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö
Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TARK.
PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika 1.8.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka
PÖYTÄKIRJA. Juhlatoimikunta. Kokousnumero 2/2008 Aika Ke 23.4.2008 klo 15.00 Kunnanhallituksen kokoushuone
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2008 Aika Ke klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Keskiviikkona klo 15.00 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2008 ASIA LIITE 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat:
Kaupunginhallitus 215 25.09.2017 Kaupunginhallitus 236 30.10.2017 Presidentinvaalien 2018 äänestyspaikat sekä aukioloajat Khall 25.09.2017 215 (Valm.hall.joht.) Ennakkoäänestyspaikan määrääminen Vaalilain
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut
Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen
ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 8/2012 Sivu 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 8.11.2012 klo 17.00-18.30 Paikka Ummeljoen kyläkirkkoa Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki
15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.
1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää
Riistaveden alueseurakunta
Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.
9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi
JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina
JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 9.4.2017 talousjohtaja Ari Luostarinen Jämsä elämäsi tarina 1 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Tavoitetaso Tuloslaskelman tunnusluvut 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA
ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Tapas-seminaari 19.4.2011 KESKI-SUOMEN
klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa
TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN
Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu
-juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com
Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila
Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki
JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN
VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11
8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6
8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3
Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Vanhuspalvelulain seurantaindikaattoreiden toteutuminen Keski-Suomessa 2013 Â ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005-2013 Suluissa
VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet
VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!
Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi
Maatalous Keski-Suomessa Juha Lappalainen MTK Keski- 1 AgriInfo Maatilojen rahavirta Tuottajaliitto KESKI-SUOMI, 2010 MAATILOJEN TULOT (brutto, ei sis. alv) yhteensä 273,17 milj. ( 7 %) * Osuus koko maan
Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta
Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Toteumatiedot vuodelta 2017 eivät ole vielä valmiit, joulukuun laskutuksesta esitetään vielä ennustetieto joka voi kuntakohtaisesti vielä muuttua.
Tervetuloa rippikouluun!
1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti
KUNTATIEDOTE KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA
KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA Kunnanjohtaja Pekka Helppikangas puh. 044 459 7800, pekka.helppikangas@kivijarvi.fi
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina
JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 19.4.2017 kaupunginjohtaja Ilkka Salminen Jämsä elämäsi tarina 1 Tilaisuuden ohjelma Avaus Yleiskatsaus kaupunginjohtaja Ilkka Salminen kaupunginjohtaja talousjohtaja
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina