Puutarhassamme on iso jalava, ja kun sen siemeniä
|
|
- Aku Lehtonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kotimaansivut EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOKUNNAN PYYNNÖSTÄ LAADITTU SANOMA Punainen pallo Vanhin Alfredo L. Gessati, Italia vyöhykeseitsenkymmen Puutarhassamme on iso jalava, ja kun sen siemeniä oli lennellyt runsain määrin viereiselle maatilkulle, siihen oli kasvanut metsikkö. Eräänä varhaisena aamuna heräsimme kaikki kovaan meteliin. Se oli niin voimakasta, että se ravisutti talomme ikkunoita. Ikkunasta näimme, kuinka valtava traktori, jonka eteen oli kiinnitetty jättimäinen silppuri, työntyi edessämme olevalle tontille. Suuri ajoneuvo alkoi hävittää jalavametsikköä. Samaan tapaan kuin minä olin tottunut leikkaamaan nurmikkoani, maataloustraktori tuhosi täysin jalavametsikön muuttaen sen nopeasti sahanpurupelloksi. Se poistui yhtä ilmoittamatta kuin oli saapunutkin jättäen meidät katsomaan talomme eteen äkkiä ilmaantunutta tyhjää tilaa. Jossakin vaiheessa yksi pojistamme kiinnitti huomiomme osoittamalla sormellaan keltaisen sahanpuruaukion keskelle. Mikä tuo on? hän kysyi, kun kaikki käännyimme siihen suuntaan ja näimme pienen punaisen pisteen, joka erottui selvästi keltaisella pellolla. Kiinnostuneina kysyimme, halusiko joku käydä katsomassa, mikä outo ilmiö oli. Pian vapaaehtoisemme palasikin kädessään pieni punainen pallo. Mutta sehän on minun palloni! huudahti yksi lapsista. Vähän aiemmin eräs ystävä oli antanut meille pienen stressipallon, ja jonkin aikaa pojat olivat leikkineet sillä, kunnes eräänä päivänä se katosi metsään eikä sitä enää löydetty. Uskomatonta kyllä, pallo oli selvinnyt tuhoisasta hävitystyöstä, jonka se valtava maataloustraktori oli saanut aikaan. Joustavuutensa ansiosta pallo oli pysynyt lähes vapaana traktorin laitteiston otteesta. Pallo onnistui selviytymään, kun taas vahvat ja paksut puunrungot hävitettiin kokonaan. Ajattelin, miten usein elämän koettelemukset tulevat kohdallemme kuin se silppuri ja pitävät sydäntämme kärsimyksen ja murheen otteessa, kunnes ne miltei hävittävät meidät. Sydän, joka on ylpeyden ja vihan kovettama, Vanhin Alfredo L. Gessati voi tuhoutua täysin. Lempeä ja nöyrä sydän, joka kestää elämän koettelemukset sävyisästi, selviytyy ja jatkaa taas toimintaa, vaikka siinä ehkä näkyykin taistelun merkkejä. Emme voi useinkaan nähdä kohtaamiemme koettelemusten tarkoitusta selvästi. Näemme vain, että unelmamme särkyvät, että petymme odotuksissamme ja uskoamme koetellaan. Jaakobin pojalla Joosefilla olisi ollut monia syitä lannistua ja olla vihainen Herralle, mutta hänen uskonsa ja sävyisyytensä hänen suhtautuessaan eteensä tuleviin koettelemuksiin valmistivat häntä palvelutehtävään, jonka Herra oli hänelle antanut. Emme näe selkeästi etukäteen, mitä Herralla on meidän varallemme, mutta voimme oppia meitä ennen eläneiden esimerkistä ja saada innoitusta heidän kokemuksistaan: vanhempien, opettajien sekä pyhien kirjoitusten suurten ihmisten ja profeettojen. Elämän koettelemukset voivat viedä meidät lähes epätoivon partaalle. Eräänä elämänsä synkimpänä hetkenä, kun henkilökohtaiset kärsimykset ja kirkon kohtaama vaino näyttivät osoittavan, että kaikki oli menetetty, profeetta Joseph Smith kääntyi Herran puoleen koskettavassa rukouksessa: Oi Jumala, missä olet? Kuinka kauan kätesi viipyy? (OL 121:1 2.) Kuinka monta kertaa me olemme tunteneet, että olemme eksyksissä ja hylättyjä? Joseph sai seuraavan vastauksen: Poikani, rauha olkoon sielullesi (OL 121:7). Herra ei ryhtynyt välittömiin toimiin profeetan minkään erityisen odotuksen täyttämiseksi, mutta Hän lohdutti profeettaa ja antoi tälle yhden loistavimmista ilmoituksista Opissa ja liitoissa laajentaen tämän näkemystä pappeuden opista ja hallinnosta. Herra toimii usein tällä tavalla. Hän ei anna heti vastauksia rukouksiimme, mutta Hän valmistaa meitä kasvattamalla kärsivällisyyttämme ja laajentamalla näkemystämme Hänen suunnitelmastaan. Ja siten me saamme lohtua ja ennen pitkää opimme ymmärtämään kaiken tarkoituksen. Syyskuu 2010 K1
2 PAIKALLISIA UUTISIA Rohkeana ja lujana uudenvuoden vietossa Jyväskylässä Sari Laine Tervetuloa konferenssiin. Ja mistäs seurakunnasta oletkaan. Löytyyhän se nimi täältä. Ja valvojakin on mukana. Hienoa. Ja sitten seuraavaksi valokuvaan ole hyvä. Kutakuinkin näin jokainen nuorisokonferenssiin osallistuva otettiin vastaan Kuokkalan koululla Jyväskylässä uudenvuodenaattona. Valokuvaus tuotti vähän hämminkiä, siitä kun ei ollut varoitettu etukäteen. Valokuvat liitettiin osallistujien tunnistekorttiin, joita vilauteltiin enemmän tai vähemmän tunnollisesti aulainfossa. Rautakaiteen ( ) tapahtumapaikaksi oli valittu lähellä kaupungin keskustaa oleva Kuokkalan koulu. Nuoriso ei juurikaan mennyt konferenssikoulua ja läheistä urheiluhallia pidemmälle siitä huolimatta, että kaupungin keskustaan oli vain muutama kilometri. Siitä kiitos nuorille itselleen, todennäköisesti EFYille, mutta myöskin kipakalle pakkaselle. Sen sijaan Jyväskylän seurakuntalaisten pestautumista muun muassa aulavalvojiksi koulun läheisyys puolestaan helpotti. Kuokkalan koulun rehtori, jolta lupa koulun tilojen käyttöön piti pyytää, osoittautui kirkkofaniksi. Hän oli ollut aiemmin BYU:n urheilijoiden kanssa harjoitusleireillä ja luotti kokemustensa perusteella siihen, että nuoremme osaavat käyttäytyä hyvin. Ja luottamus säilyi edelleen. Jätimme jälkeemme myös jotain konkreettistakin hyvää, sillä palvelutempauksen aikana puhdistimme koulun auditorion penkit ja pöydät tuhruista ja töhryistä. Konferenssipäivät aloitettiin yhdessä rukouksella ja ajatuksilla pyhistä kirjoituksista. Iltoihin Jyväskylän nuoret ja heidän johtajansa olivat valmistaneet audiovisuaaliset esitykset. Jyväskylän kaupungin ruokapalvelu Kylän kattaus toimitti lämpimän ruoan koululle valmiina, yhdessä laaditun ruokalistan mukaisesti. Tarjoilusta vastasi joka päivä päivälliseen asti Kuokkalan koulun emäntä. Hänellä oli apunaan tiskissä ja Ylinnä: Glögikin maistui Juhlatanssiaistunnelmaa linjaston täydennyksessä pääasiassa Jyväskylän jäseniä. Konferenssin alkupuolella nuoret eivät ihan selviytyneet heille lasketuista annosmääristä, mutta loppupuolella ei enää tarvinnut miettiä, minne ylimääräistä ruokaa vietäisiin. Konferenssi aloitettiin yhdessä Tampereen vaarnan nuorista vastaavan korkean neuvoston jäsenen Jouni Jäkön ja Tampereen vaarnan johtajan Matti Jouttenuksen johdattaessa nuoret konferenssin teemaan. Aloituskokouksessa esiintyi myös Tampereen vaarnan Nuorten Naisten kuoro. Torstai-illan diskon musiikista vastasi Jani Maljanen. Tanssiaisissa dj:n lisäksi nuoria tanssitti Jyväskylän nuorten bändi, jossa esiintyivät Teemu Hokkanen (kitara), Pihla Leppisaari (basso), Suvi- Sofia Kinnunen (kosketinsoitin), Martti Haavisto (rummut) ja Jonathan Jarvis (laulu ja kitara). Illan rockabilly-osuudesta huolehti puolestaan vähän varttuneempien veljien bändi, jossa esiintyivät Petri Hokkanen (basso), Pekka Torpakko (kitara), Daniel Young (laulu ja kitara), Lauri Leppisaari (rummut) ja Joona Leppisaari (kosketinsoitin). Perjantain aamupäivän ohjelmassa olivat hengelliset luokat ja palvelutempaus. Puhtaan ja hyveellisen seurustelun saloihin johdatteli nuoria naisia KONFERENSSIVALOKUVAT: SIRPA JARVIS Tampereen vaarnan Nuorten Miesten johtokunnan neuvonantaja Timo Metsä-Tokila. Samasta teemasta nuorten miesten kanssa keskusteli puolestaan Tampereen vaarnan Nuorten Naisten johtaja Jaana Suontausta. Auditorion kohennuksen lisäksi nuoret kävivät myös lähetyssaarnaajien luokassa. Aamupäivällä oli aikuisillakin omaa ohjelmaa Tampereen vaarnan johtajan Matti Jouttenuksen alustaessa keskustelua nuorten kasvatuksesta vaimonsa Annen kanssa. Aika kului sutjakasti, minkä jälkeen moni aikuinen käytti hyväkseen vielä mahdollisuuden käydä ulkoilemassa ennen lounasta. Koulun sali oli disko- ja tanssiaiskäytössä, joten perinteinen sählyturnaus käytiin Kuokkalan Graniitin liikuntatiloissa. Tällä kertaa palkintopokaalista väänsivät kättä tiukimmin Turku ja Espoo. Pokaali matkasi vuodeksi Turkuun. Oulu sijoittui kolmanneksi ja Jyväskylän joukkue neljänneksi. Joukkueita oli yhteensä seitsemän, mukana tyttöjä ja poikia. Ne, jotka eivät olleet pelaamassa tai kannustamassa joukkueita Graniitissa, saattoivat pelata koululla lautapelejä. Ritva Hokkasen ja Anna- Maria Koiviston ohjauksessa kädentaitojen luokassa valmistui puolestaan hakaneula-helmi-koruja sekä pöytäkoristeita konferenssiteemasta Ole rohkea Ylinnä: Tanssin lomassa nautittiin iltapalaa Nuorten bändi: Teemu Hokkanen, Jonathan Jarvis, Suvi-Sofia Kinnunen ja Pihla Leppisaari ja luja. Musiikista kiinnostuneille oli tarjolla Krista Sirkan vetämä kuoroluokka sekä bändiluokka, jossa Petri Hokkanen ja Pekka Torpakko tutustuttivat kiinnostuneita äänentoistoon. Osallistujat pääsivät myös halutessaan kokeilemaan laulamista ja soittamista bändissä sekä treenaamaan miksausta käytännössä. Lauantaiaamun seminaarikokous meni perinteisesti seurakuntien joukkueiden ottaessa mittaa siitä, mitä olivat syksyn aikana seminaarissa oppineet. Espoo vei jälleen kerran Moroni-patsaan vuodeksi mukanaan. Todistuskokouksen alussa esiintyi konferenssikuoro, joka oli harjoitellut perjantaina iltapäivällä. Aivan ensimmäiseksi Juha Mikkola Helsingin vaarnan johtokunnasta ja Markku Leirimaa lähetyshallituksesta puhuivat lyhyesti. Ennen nuorten todistuksia kuultiin vielä Jonathan Jarviksen ja Milla Aarnipuron musiikkiesitys. Konferenssi päättyi perinteisesti halauksiin ja suunnitelmiin siitä, milloin ja missä nähdään seuraavaksi. Seuraavan kerran Rautakaide-kokemuksia ja -riemua päästään kartuttamaan Pietarsaaren piirissä. Jyväskylän uudessa piispakunnassa toisen ja kolmannen polven kirkon jäseniä Sari Laine Haluan palvella ja auttaa ihmisiä elämään Kristuksen esimerkin mukaan. On myös tärkeää pysähtyä miettimään, mikä on oikeasti tärkeää elämässä. Itselleni merkityksellisiä asioita ovat perhe ja lähimmäisten huomioiminen, Jyväskylän seurakuntakonferenssissa piispaksi hyväksytty Matti Kuosmanen toteaa. Hän korostaa myös, että on tärkeää raivata tilaa lähimmäisillemme yhtä hyvin sydämeen kuin almanakkaankin. Piispa Kuosmanen (33 v) on kirkon jäsen kolmannessa polvessa. Kuusitoistavuotiaaksi asti hän asui lapsuudenperheensä kanssa Lappeenrannassa. K2 Liahona Syyskuu 2010 K3
3 VALOKUVA: CHRISTINE LEHTO Vuonna 1993 seitsenlapsinen perhe muutti Boliviaan. Hän palveli lähetystyössä Ruotsissa ja kävi armeijan vasta sen jälkeen. Armeijalomillaan veli Kuosmanen nähtiinkin usein Jyväskylässä, jossa hänen tuleva vaimonsa Heidi (o.s. Patomo) opiskeli kemiaa. Vuonna 1999 pari vihittiin Tukholman temppelissä ja Kuosmaset asettuivat Jyväskylään. Perheeseen kuuluvat myös syksyllä 2010 koulunsa aloittavat kaksoset Emma ja Elias. Piispa Kuosmanen on työskennellyt messu- ja tapahtumatuottajana siitä lähtien, kun valmistui tradenomiksi vuonna Hän suorittaa tällä hetkellä työn ohessa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Ennen piispaksi kutsumistaan veli Kuosmanen palveli vanhinten koorumin johtokunnassa ja kirjurina. Hän on ollut Jyväskylässä myös Nuorten Miesten johtaja sekä lähetystyönjohtaja. Vuonna 2000 Tuomo Lampinen muutti perheineen syntymäkaupunkiinsa Jyväskylään pitkäaikaisesta kotikaupungistaan Kotkasta, jonne hänen lapsuudenperheensä löysi tiensä Oulun kautta. Paperi- ja selluteollisuuden laitteiden myyntitehtävissä toimiva veli Lampinen on ensimmäinen neuvonantaja uudessa piispakunnassa. Veli Lampinen vihittiin vaimonsa Kaisan (o.s. Multamäki) kanssa Savonlinnassa vuonna Avioliitto sinetöitiin muutama päivä vihkimisen jälkeen Tukholman temppelissä, koska tuolloin ei vielä ollut lupaa vihkiä suomalaisia Ruotsissa. Perheessä on seitsemän lasta. Esikoinen Esa-Matti (21 v) aloitti lähetystyön Ruotsissa heinäkuussa. Muut perheen lapset Milla (19 v), Hanna- Martta (17 v), Kerttu (14 v), Onni (11 v), Niilo (7 v) ja Aune-Helena (6 v) asuvat vielä kotona. Piispa Matti Kuosmanen ja vaimonsa Heidi Kuosmanen sekä kaksoset Elias ja Emma. Jyväskylän uusi piispakunta. Vasemmalta 1. neuvonantaja Tuomo Lampinen, piispa Matti Kuosmanen ja 2. neuvonantaja Janne Kurra. Veli Lampinen palveli lähetystyössä Suomessa Ennen piispakuntaan kutsumistaan hän oli Jyväskylän pyhäkoulun johtaja. Kotkassa hän toimi johtajana 11 vuotta. Uuden piispakunnan toinen neuvonantaja Janne Kurra on puolestaan syntynyt Tampereella. Hänen lapsuudenperheensä muutti Hankasalmelle hänen aloittaessaan peruskoulun ja hän on kuulunut siitä lähtien Jyväskylän seurakuntaan. Veli Kurra opiskelee Jyväskylän yliopistossa fysiikkaa. Hän on myös kirkon koululaitoksen sihteeri. Ennen uutta tehtäväänsä hän palveli pitkään Tampereen vaarnan korkeassa neuvostossa, jossa hänen vastuullaan ovat olleet niin opetus, lähetystyö kuin naimattomat aikuisetkin. Seurakunnassa veli Kurra toimi pyhäkoulun opettajana, kun hänet kutsuttiin piispakuntaan. Hän palveli lähetystyössä Englannissa Veli Kurra oli käymässä vanhempiensa luona Hankasalmella saadessaan puhelun, jossa hänet kutsuttiin uuteen tehtävään. Puhelin soi ja soi, itsepintaisesti, kunnes vastasin, hän muistelee. Se lienee osa uuden piispakunnan työnkuvaa tulevien palvelusvuosien aikana. 50-vuotias Haaga Outi Suominen seurakunta, tutummin Haagan seurakunta, vietti juhlia 50-vuotisen taipaleensa kunniaksi. Teemana oli Seurakuntaperhe on kaikkia varten. Lauantai-iltana kuultiin iltamien merkeissä uutisia niin kuin seurakuntakeskuksenkin syntyvaiheilta. Kiinnostavinta ja koskettavinta oli kuulla veteraanien kertovan muistojaan noista vuosista ja nähdä kaitafilmi rakentamisajoilta. Illan aikana saatiin nauttia myös 1960-luvun musiikista, VALOKUVA: CHRISTINE LEHTO Mä lehden luin toimittajat lukivat uutispätkiä 60-luvun lehdistä mm. kappelin rakentamisvaiheista. 60-luvun musiikkiin liittyi nuorten tanssiesitys. Nina Leppänen, Salla Tolonen, Päivi Hutukka, Sakari Lapinsuo, Elisa Koponen ja Eeva-Maria Hänninen. Entiset piispat Esko Lehtinen ja Seppo Heinilä tukijoukkoineen (Kaija Hlinovski, Ari Suominen, Outi Suominen, Inkeri Havu ja Eeva-Maria Hänninen) leikkimielisessä tietokilpailussa. uutispätkistä, leikkimielisestä tietokilpailusta, maukkaasta ruoasta ja pirteästä koristelusta. Erityiskiitoksen kaikesta siitä ansaitsee toimintakomitea (Tapio Matilainen, Ulla Lehtinen ja Isabell Junkkari), joka oli illan ideoinut ja toteuttanut. Oli mukavaa nähdä vanhoja ystäviä ja Heini Alsio haastattelemassa pioneerijäseniä: Anneli Topelius, Eila Simpanen, Eila Repo ja Mikko Repo. muistella yhteisiä kokemuksia. Sunnuntain erityissakramenttikokouksessa saimme kuulla entisiä johtajia ja piispoja sekä yhtä seurakunnassa kasvanutta sisarta. Yhteisenä sanomana oli kiitollisuus ajasta, jonka kukin sai palvella seurakuntaa, ja monet muistot, jotka tuolta ajalta ovat jääneet mieleen. Unohtumattomaksi kokouksen teki myös se, että seurakunta sai uuden piispakunnan. Sakramenttikokousta seurasi hengellisen musiikin matinea, jonka ohjelman oli koostanut Noora Holopainen. Siellä kuultiin niin yksin-, kaksinkuin kuorolauluakin sekä viulu- ja pianoesityksiä. Ja matinean jälkeen saimme jäädä nauttimaan jälleen tarjoilusta ja seurustelusta. Haagan viihtyisä ja kotoisa seurakuntaperhe sai arvoisensa juhlat. historiaa Ville-Matti Karumo Helsingin seurakunta, joka toimi Neitsytpolulla, jaettiin ensimmäisen kerran toukokuussa Silloin muodostettiin uusi Haagan seurakunta. Uudesta johtokunnasta on kuva Valkeus-lehden numerossa 10/1960. Tuohon aikaan johtajan tittelinä oli presidentti. Seurakunnan nimeksi tuli vuonna 1965 Pohjois-Helsingin seurakunta ja lokakuussa 1977 Helsingin vaarnan perustamisen yhteydessä nimeksi tuli seurakunta. 50-VUOTISJUHLIEN VALOKUVAT: LAURA KARUMO K4 Liahona Syyskuu 2010 K5
4 Uuden Haagan tärkeimpänä ja suurimpana tehtävänä oli oman seurakuntakeskuksen rakentaminen talkootöinä. Monivuotisen urakan jälkeen Haagan seurakuntakeskus valmistui ja Valkeus-lehden numeron 9/1965 artikkelissa Haagan kappeli ja seurakuntatalon avajaistilaisuus kerrotaan tapahtumasta mm. seuraavaa: Sunnuntaina vietettiin Haagassa kappelija seurakuntakeskuksen avajaisjuhlaa. Tilaisuuteen oli saapunut n. 400 henkilöä, joista runsaasti puolet eijäseniä. Haagan eli nykyisen Pohjois- Helsingin jäsenet olivat kutsuneet tuttaviaan ja ympäristön ihmisiä tilaisuuteen käyttäen tässä kutsukortteja sekä 8000:een lähiympäristön kotiin jaettua Haagan MAP-viestiä. Tässä lehdessä kerrottiin kappelitalon valmistumisesta, annettiin tietoja rakennuksesta ja kerrottiin, että se oli tehty kaikilta mahdollisilta työvaiheiltaan talkootyönä. Lehdessä oli myös artikkeleita myöhempien aikojen pyhien opista ja siinä kerrottiin Joseph Smithistä, ensimmäisestä mormoniprofeetasta. Rakennukseen kuuluu kappeli ja juhlasali, jotka voidaan yhdistää toisiinsa avaamalla suuri paljeovi. Siipiosassa on viisi luokkahuonetta, toimisto ja keittiö. Kellarissa on säilytystiloja ja pommisuoja. Kerrosala on 681m 2. Rakennuksen vierellä kohoava torni on 16 m korkea. Rakennuksen on piirtänyt arkkitehti Heikki Tegelman. Hän oli läsnä avajaistilaisuudessa. Vastaavana rakennusmestarina toimi S. L. Martikainen. Kirkon rakentajat tekivät rakennuksen hyväksi työtuntia, muut jäsenet työtuntia eli yhteensä työtuntia oli palkattoman työvoiman osuus rakennuksessa. Jäsenten osuus ei kuitenkaan vielä täysin riittänyt siihen, että rakennus olisi voitu vihkiä, mutta se tapahtunee vuoden tai kahden kuluttua. Alkulaulun jälkeen rukouksen piti Valkeus 9/1965: Kuten lukijat tietänevät, Helsingissä on nyt kaksi seurakuntaa, Helsingin ja Haagan seurakunnat. Yllä kuva Haagan presidenttikunnasta, vas. I neuvonantaja Viljo Rasimo, presidentti Bertel Ståhl ja II neuvonantaja Mikko Kaikkonen. presidenttikunnan toinen neuvonantaja Mikko Repo. Seurakunnan presidentti Mikko Kaikkonen lausui vieraat tervetulleiksi ja mainitsi mm., että rakennusta voidaan tietyin ehdoin käyttää myös muihin kuin kirkon tilaisuuksiin. Ensimmäisen vanhinten koorumin presidentti Einar Ambler kertoi rakennusvaiheista ja erikoisesti veli Carl Johanssonin osuudesta niihin. Veli Amblerin tehtävänä oli rakennusvaiheen aikana toimia rakennusvalvojan ja jäsenten välisenä yhdysmiehenä kutsuttaessa jäseniä talkootöihin. Veli Amblerin jälkeen puhui veli Carl Johansson, joka oli tullut Bergenistä asti tilaisuuteen yhdessä sisar Johanssonin ja heidän lastensa Cherie n ja Kimin kanssa. Seurakuntalaiset kustansivat puolet heidän matkakuluistaan. Veli Johansson oli se rakennusvalvojista, joka kaikkein kauimmin oli Haagassa, vaikka rakennuksen valmistumisvaiheessa valvojana olikin Elmer Kähkönen. Loppulauluna laulettiin Suomalainen rukous ja loppurukouksen piti presidenttikunnan ensimmäinen neuvonantaja Tuomo Anttila. Kokouksen päätyttyä osa yleisöstä jäi kappeliin odottamaan filmin Ihmisen onnenetsintä esittämistä. Väliovi juhlasaliin suljettiin ja siellä toinen osa yleisöstä nautti Apuyhdistyksen järjestämästä tarjoilusta. Filmin päätyttyä se esitettiin toistamiseen niille, jotka eivät mahtuneet ensimmäiseen näytökseen ja näytöksestä poistuvat siirtyivät juhlasaliin. Lähetyssaarnaajat saivat tilaisuuden yhteydessä lukuisia osoitteita ihmisiltä, jotka halusivat kuulla lisää mormoneista. Vuonna 1989 järjestettiin pääkaupunkiseudun seurakuntien rajat uudelleen ja perustettiin Espoon seurakunta, jolloin mm. espoolaiset jäsenet siirtyivät Haagasta uuteen seurakuntaan. VALOKUVA: VILLE-MATTI KARUMO Seurakunnanjohtajat: Bertel Ståhl, Erkki Simpanen, Mikko Kaikkonen, Fritz Mäkinen, Pertti Nousiainen, Eero Ahola, Toimi Leppänen, Mikko Repo, Matti Tammi, Pertti Vorimo ja Tauno Savolainen Piispat Esko Lehtinen Seppo Heinilä Tuomo Anttila Juha Lehtinen Ville-Matti Karumo Vesa Linnanen Ossi Kariluoma Lasse Holopainen uusi piispakunta Heini Alsio seurakunta sai 50-vuotisjuhlakokouksessa uuden piispakunnan. Tuore piispakunta on nuori ja innokas. Herran avulla ja tuella he aloittavat johtamisen luottavaisin mielin. Piispa Holopainen on Ruotsissa syntynyt, Jyväskylän kupeessa kasvanut ja Espooseen lopulta päätynyt nuori mies. Perheeseen kuuluu vaimo Noora. Ammatiltaan piispa Holopainen on lakimies ja työskentelee asianajotoimistossa Helsingissä. Piispa Holopainen palveli lähetystyössä Ruotsissa vuosituhannen alussa, jonka jälkeen hän muutti opintojen perässä pääkaupunkiseudulle ja seurakuntaan. Seurakunnan piispakunnassa hän on ehtinyt palvella jo useamman vuoden. Sami Koponen on piispan ensimmäinen neuvonantaja. Hän on kotoisin Turusta ja Koposten veljessarjan kuopus. Muutama vuosi sitten opiskelu toi veli Koposen Helsinkiin ja uusi piispakunta: 2. neuvonantaja Jonni Junkkari, piispa Lasse Holopainen ja 1. neuvonantaja Sami Koponen. seurakuntaan. Perheeseen kuuluu vaimo Saara. Veli Koponen opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa teollista muotoilua. Hän palveli lähetystyössä Englannissa Birminghamin lähetyskentällä. Seurakunnassa hän on palvellut mm. vanhinten koorumin johtajana. Jonni Junkkari on piispan toinen neuvonantaja ja kiireinen perheenisä. Hän on alun perin Helsingin 1. seurakunnasta, mutta monien vaiheiden jälkeen päätynyt seurakuntaan. Perheeseen kuuluvat vaimo Isabell ja tyttäret Fé ja Cecilia. Veli Junkkari halusi pienenä poliisiksi, mutta opiskelu BYU:ssa vei miehen liike-elämään. Nykyisin hän työskentelee Vaisalassa konsernin liiketoiminnan kehityksessä. Veli Junkkari palveli lähetystyössä New York Cityssä Yhdysvalloissa. seurakunnassa hän on palvellut mm. talouskirjurina ja nuorten aikuisten pyhäkoulun opettajana. Kun kysyin tuoreelta piispalta, mihin suuntaan seurakuntaa johdetaan seuraavien vuosien aikana, hän kertoi, että vaarnan tavoitteiden toteuttaminen on myös tärkein tavoite. Piispalle on aina ollut hyvin tärkeää se, että seurakuntaa voi todella hyvällä omallatunnolla nimittää perheeksi. Seurakunnan ykseyden vahvistaminen entisestään onkin piispakunnalle tavoittelemisen arvoinen asia tulevina vuosina. K6 Liahona Syyskuu 2010 K7
5 Artikkeleiden lähettäminen Liahonan kotimaansivuille Tammikuun 2010 numerosta alkaen on kotimaansivujen ulkoasu muuttunut ja uutisten lisäksi sivuilla kerrotaan evankeliumin vaikutuksista jäsenten elämään. Sivut sisältävät lyhyitä artikkeleita seuraavissa osioissa: Paikallisia uutisia -osiossa pyritään julkaisemaan useita, mutta melko lyhyitä uutisartikkeleita kirkon eri tapahtumista. Kotimaansivuilla voidaan julkaista vaarnojen, piirien ja seurakuntien tapahtumien lisäksi myös kirkkoon ja jäseniin liittyviä yleistä mielenkiintoa herättäviä artikkeleita. Runoja tai muita vastaavia kirjoituksia ei kuitenkaan julkaista paitsi osana laajempaa artikkelia. Artikkeli voi olla myös vain pelkkä valokuva ja siihen liittyvä muutaman lauseen kuvateksti. Artikkeliehdotukset uutisosioon tulee lähettää kotimaansivujen toimittajalle viimeistään neljä viikkoa tapahtuman jälkeen. Jäsenten kertomaa -osiossa julkaistaan artikkeleita, joissa keskitytään johonkin ongelmaan, jonka kyseinen henkilö on voinut ratkaista evankeliumin mukaisella elämällä, tai johonkin tapahtumaan, joka opettaa tärkeää evankeliumin periaatetta. Nämä ovat kirjoittajien omakohtaisia kokemuksia. Artikkelin pituus enintään 300 sanaa. Mistä tiedän -osiossa jäsenet kertovat kääntymisestään ja siitä, kuinka he ovat saaneet todistuksen evankeliumin totuudesta. Mikä johti siihen? Miten se tapahtui? Millainen kokemus se oli? Miten se on vaikuttanut kirjoittajaan? Nämä ovat kirjoittajien omakohtaisia kokemuksia. Artikkelin pituus noin sanaa. Lempikohtani pyhissä kirjoituksissa -osiossa nuoret jäsenet kertovat, mikä on heidän lempikohtansa pyhissä kirjoituksissa ja miksi he pitävät tästä kohdasta. Artikkelin pituus enintään 250 sanaa. Kuin Jeesus mä olla tahdon -osiossa lapset kertovat jostakin Alkeisyhdistyksen Evankeliumin tasovaatimukseni -kohdan mukaisesta kokemuksesta. K8 Liahona Artikkelin pituus enintään 100 sanaa. Lukijapostia -osiossa lukijat antavat palautetta Liahonasta tai kotimaan sivuista. Pituus enintään 100 sanaa. Verkossa -osiossa julkaistaan kirkon virallisen suomenkielisen verkkosivuston sisältöön liittyviä vinkkejä. Toivomme jäsenten vaikuttavan entistä enemmän sivujen sisältöön lähettämällä näihin osioihin soveltuvia artikkeliehdotuksia kotimaan sivujen toimittajalle. Kotimaan sivujen artikkeleihin on edelleenkin käytettävissä kokonaisuudessaan 8 sivua. Kaikkia osioita ei välttämättä julkaista joka numerossa. Artikkeliehdotukset voi lähettää osoitteella mirkku.karumo@kolumbus.fi tai postitse osoitteella Mirkku Karumo, Keltarousku 4, Espoo. Valokuvien tulee olla tasovaatimusten mukaisia ja hyvälaatuisia. Kuvat voivat olla sähköisessä muodossa korkealla resoluutiolla mieluiten jpgmuodossa. Toimituksesta materiaalit lähtevät painoon kunkin kuukauden alussa kolme kuukautta ennen julkaisukuukautta. Yleiskonferenssinumerot ilmestyvät touko- ja marraskuussa, jolloin ei julkaista kotimaansivuja. Lähetystyön aloittaneita Nikke Karjalainen Espoon 2. seurakunnasta aloitti lähetystyön maaliskuussa 2010 Lontoon eteläisellä lähetyskentällä Englannissa. EUROPE AREA (FINNISH)
Tapasin Lauran Cadizissa Espanjassa eräässä
Kotimaansivut EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOHENKILÖN SANOMA Ihmiset eivät todennäköisesti muutu, ellei heitä kehoteta siihen Vanhin Gérald Caussé, Ranska Euroopan vyöhykkeen johtokunnan 1. neuvonantaja Tapasin
Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää
Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Pyhäkoulu. Pyhäkoulun päämääränä on. Pyhäkoulun johtohenkilöt seurakunnassa. Seurakunnan pyhäkoulun johtaja
12. Pyhäkoulu Pyhäkoulu on pappeuden alaisuudessa toimiva apujärjestö. Kaikkien apujärjestöjen tarkoituksena on auttaa kirkon jäseniä kasvamaan todistuksessaan taivaallisesta Isästä, Jeesuksesta Kristuksesta
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!
7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
KOTIMAANSIVUT. Pitäkää temppelisuositus voimassa
KOTIMAANSIVUT EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOHENKILÖN SANOMA Pitäkää temppelisuositus voimassa Vanhin Manfred Schütze, Saksa Vyöhykeseitsenkymmen F reibergin temppelin avajaisia vuonna 1985 edeltäneinä kuukausina
Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:
KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet
Lucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
PERUSYKSIKKÖ- OHJELMAN OPAS
PERUSYKSIKKÖ- OHJELMAN OPAS G U I D E B O O K Sisällysluettelo Johdanto perusyksikköohjelmaan 2 Perusyksikköohjelman viisi piirrettä 3 1. Organisaatio 3 2. Kokouspaikat 4 3. Opetusohjelma 5 4. Opetus 6
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Saarijärven Lossi 74/6 vuotta
Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt
Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä
Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
opetusohjelmaa koskevia ohjeita
Vu o d e n 2011 opetusohjelmaa koskevia ohjeita Tässä oppaassa on luettelo sunnuntaiopetukseen vuonna 2011 käytettävästä opetusaineistosta, ohjeita koorumien ja luokkien sunnuntaiopetuksen järjestämisestä
VUODEN 2012 OPETUSOHJELMAA
VUODEN 2012 OPETUSOHJELMAA koskevia OHJEITA Sisällys Sunnuntain yleisopetusohjelma 2012............. 2 Sunnuntain perusopetusohjelma 2012............ 4 Sunnuntaiopetus koorumeissa ja luokissa.........
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
Kolmannen luokan luokkalehti
Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen
Kirkon tehtävät. Kutsuttavan valitseminen
19. Kirkon tehtävät Tässä luvussa on tietoa jäsenten kutsumisesta palvelemaan kirkossa ja heidän vapauttamisestaan. Tehtävätaulukossa sivuilla 00 [ 159 166 ] luetellaan joitakin kirkon tehtäviä ja eritellään,
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.
Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva
Salon Rally 3-4.10.2015
Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja
Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara
Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Kotimaansivut. Innoitettuja kutsuja ja kehotuksia EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOHENKILÖN SANOMA
Kotimaansivut EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOHENKILÖN SANOMA Innoitettuja kutsuja ja kehotuksia Vanhin Erich W. Kopischke, Saksa Euroopan vyöhykkeen johtaja Mormonin kirjan profeetat näkivät ennalta paitsi sen
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana
Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013
Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5
Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Monet ovat tarkastelleet hyvinvointia
Kotimaansivut EUROOPAN VYÖHYKKEEN JOHTOHENKILÖN SANOMA Hyvinvointiin johtava polku Vanhin José A. Teixeira, Espanja Euroopan vyöhykkeen johtokunta Monet ovat tarkastelleet hyvinvointia pelkästään taloudellisesta
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
>>"Siihen meni varmaan kauan aikaa mennä Mekasta Jerusalemiin sillä eläimellä.
ISRA JA MIRAAJ Eräänä yönä, kauan aikaa sitten Mekassa, enkeli Gabriel tuli profeetan (salallaahu äleihi wa sallam) luokse. Hän leikkasi hänen rintansa avoimeksi, otti ulos hänen sydämensä, pesi sen Zam
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Toivoa tulevaan -kirjakampanja
Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry
SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani
TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Sukuni. Kertomuksia, jotka tuovat meidät yhteen
Erityisesti kannustamme nuoria ja nuoria naimattomia aikuisia käyttämään temppelityössä oman sukunsa nimiä tai seurakuntansa ja vaarnansa jäsenten esivanhempien nimiä. Pappeusjohtajien tulee varmistaa,
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS
Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106
Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN
Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu
Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia
Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius
Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta
Kotimaansivut. Ihmeellinen suunnitelma
Kotimaansivut Euroopan vyöhykkeen johtohenkilön sanoma Ihmeellinen suunnitelma Vanhin José A. Teixeira, Portugali Euroopan vyöhykkeen johtaja S ain hiljattain sähköpostiviestin miniältäni Lisalta, joka
Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,
Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.
Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011
30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Kotimaansivut. Tietäminen ja ymmärtäminen. Euroopan vyöhykkeen johtohenkilön sanoma
Kotimaansivut Euroopan vyöhykkeen johtohenkilön sanoma Tietäminen ja ymmärtäminen Vanhin José A. Teixeira, Portugali Euroopan vyöhykkeen johtaja O nko eteenne koskaan tullut kysymystä Kuinka vahvistan
Kotimaansivut. Kiitoskirje
Kotimaansivut Euroopan vyöhykkeen johtohenkilön sanoma Kiitoskirje Euroopan vyöhykkeen johtokunta Euroopan vyöhykkeen johtokunta: vanhin Patrick Kearon, ensimmäinen neuvonantaja (vas.); vanhin José A.
Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi
Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon
Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B
Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom
Teht. Pist. Ikä Hyv.
Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme
Yhdenmukaisuus ja soveltaminen
17. Yhdenmukaisuus ja soveltaminen Kirkon jäseniä elää hyvin monenlaisissa poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa oloissa. Myös seurakunnat ovat kokonsa ja johtamisresurssiensa puolesta
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa
Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.