Taipaleen tukikohtiin tutustumassa

Transkriptio

1 1 Taipaleen tukikohtiin tutustumassa Talvisodan Taipale, Terenttilä, Kirvesmäki, Linnakangas, Alcatraz, Patoniemi, Jyväshovi, Piilopirtti ja monet muut sotakirjallisuudesta löytyvät nimet kiehtovat historian harrastajia. Talvisodasta ja etenkin Taipaleesta on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja, henkilökohtaisia muistelmia ja tutkimuksellisia kirjoituksia. Taipaleen tukikohdat kartalla. Itäisellä kannaksella sijaitsevaa Taipaletta hallitsee Taipaleen joki, nykyiseltä nimeltään Burnaja (1948). Taipaleen taistelukentät jäivät yksin, kun viimeiset suomalaiset joukot lähtivät syyskuussa 1944 valloittamattomista asemistaan Moskovan rauhan rajalle. Viisikymmentä vuotta kului suljetulla alueella hiljaisuudessa, se hiljaisuus antoi armoa niille tuhansille uhreille jotka täällä lepäävät. Taipaleen suomalainen kenttähautausmaa

2 2 Sodan jälkeen neuvostojoukot keräsivät suunnilleen kaikki kaatuneet samaan paikkaan. Entisen Sikiöniemen talon pihaan perustettiin neuvostosankarien hautausmaa. Se oli ainut virallinen muistomerkki aina 90-luvulle asti. Suomalaisten muistomerkit tulivat vasta kun Neuvostoliitto kaatui. Ensimmäinen ryhmä, joka pääsi tutustumaan Taipaleen alueeseen, oli eversti J. Inkisen vetämä osasto. Perimmäisenä tarkoituksena oli etsiä Talvisodassa kadonneita ja hautaamatta jääneitä sankarivainajiamme. Taipaleen risti oli ensimmäinen muistomerkki joka tänne pystytettiin, vuosi oli Nykyään se on jäänyt monen aidan taakse. Toinen ja ehkä tärkein paikka meille oli oikea suomalaisten kenttähautausmaa, reilun kilometrin päässä Terenttilän pellonreunasta Vilakkalaan päin pienen mäen päällä. Kiviaita kiertää Suomen valtion pystyttämää (1996) muistomerkkiä. 126 tuntemattomaksi jäänyttä sankarivainajaa on saanut täältä viimeisen leposijansa. Toivomus täällä kävijöille on, että otetaan matkalta muutamia kiviä ja viedään ne aidalle ja korjataan aitaa, jos aika on sitä rikkonut. Hieno tapaa muistaa tänne haudattuja. Miten Taipaleeseen nykyään pääsee? Yksi ja ehkä ainut reitti tietä myöten kulkee Sakkolan rautatieasemalta Sakkolan kirkolle, Haparaisen kylän lävitse Keljan muistomerkille. Keljasta alkaa haastava tieosuus Vilakkalaan ja siitä Terenttilään. 90-luvun alussa sinne pääsi jopa linja-autolla aina Taipaleen ristille asti, nykyisin meno loppuu linja-autolla Keljaan ja sekin on hieman kyseenalaista. Tämä tie on suomalaisten aikoinaan tekemä, paikalliset eivät sitä juurikaan hoida, hyvä jos talvella auraavat. Oikeastaan viimeisen voitelunsa se on saanut, kun Terenttilään ja Taipaleeseen on tullut uutta asutusta. Raskaat tukkirekat ja kuorma-autot ovat survoneet tien todella huonoon kuntoon. Nykypäivänä ainut oikea kulkuneuvo on oikea maastoauto. 90-luvun alussa Taipaleen kylässä oli yksi ainut talo joen suulla, se palveli paikallisia kalastajia. Koukunniemessä oli muutama alkeellinen kesämökki. Yksi niistä oli tehty vanhaan linja-autoon ja pihalla variksenpelättimenä toimi maastosta löytynyt neuvostoarmeijan mantteli ja kypärä.

3 3 Vilakkalan tieltä 2000-luvun alussa Taipaleessa rakennettiin hurjaa vauhtia, yksityinen lentokenttä hallitsee Terenttilän aukeaa Alcatrazin tukikohdasta Sikiöniemen talolle asti ja nyt se on kasvanut pituutta ainakin puoli kilometriä suuntaansa. Lossirantaan on tullut taloja vieri viereen, ilmeisesti Venäjällä on tuo maanomistus selkeytynyt. Rakentamisessa on erikoinen piirre, ensin rakennetaan vahva ja korkea aita ja sitten vasta itse talo.

4 4 Mitä on matkalla Taipaleeseen? Sakkolan entinen kirkko tai oikeammin sen paikka jää nykyisen tien vasemmalle puolelle. Vanha tie nousee kirkonmäelle, missä on muutama neuvostoaikainen kerrostalo ja suuri neuvostojen talo. Se on ollut käyttämättömänä viimeiset 20 vuotta. Tie jatkuu Sakkolan uuden hautausmaan ohi kohti Haparaisen kylää (vanhempi hautausmaa oli kirkonmäellä), hautausmaa on uusiokäytössä. Haparaisen valinta Haparainen oli Viljam Pylkäksen (Rokan Antin esikuva) kotikylä ja kotitalo oli vielä luvun alussa pystyssä, nyt sen kivijalka on aitojen takana. Haparaisen kylällä on selvästi muutama suomalainen talo pystyssä, niiden omistajat ovat ilmeisesti vanhempaa väkeä, ei riitä rahat talon ylläpitoon. Paikallinen kauppa on nähtävyys sinänsä, sininen pieni mökki missä ei ole ikkunoita, valikoima on jostain kolmekymmentä luvulta ja valaistus heti sähkövalon keksimisen jälkeistä aikaa. Keljan muistomerkki tulee vastaan mutkaisen tien korkeimmassa kohdassa, täältä näkee hienosti komean Suvannon. Alas pieneen metsikköön jää Satumetsä niminen paikka, jossa neuvostojoukkojen epäonnistunut yritys katkaista suomalaisten rintama Keljan kohdalta päättyi.

5 5 Tie jatkuu enemmän kuin huonona kohti Vilakkalan entistä kylää. Kylä on kahden soistuneen järven välissä pienellä mäellä. Notkossa ennen kylää on tienristys, tästä lähtee tie oikealle kohti Patoniemeä. Mäeltä lähtee tie vasemmalle entisen kaupan ohi Tykkitielle, mitä pitkin taas pääsee Kaarnajoen patterille. Tien oikealle puolelle jää iso kivijalka jota ei ole merkitty vuoden 1937 peruskarttaan. Oletus kuuluu, että se voi olla neuvostoaikainen kolhoosirakennus. Selvästikin täällä on koetettu harjoittaa maanviljelystä, mikä ettei, kun toiset ovat pellot valmiiksi raivanneet. Kaarnajoen neljän tykin merilinnoitus pysyi salassa aina Talvisodan päättymiseen asti. Kaarnajoen Cannetit puolustivat menestyksellä Taipaleen rintamaa vaikka ammuspulasta kärsittiinkin. Neuvostojoukot olettivat tykkitulen tulevan Laatokan rannalta olevasta Järisevän kaksitykkisestä linnoituksesta. Järisevä oli kovan keskityksen alla koko talvisodan ajan, toinen tykeistä tuhoutui täysosumasta ja toisella suomalaiset ampuivat niin kauan, kunnes putki halkesi. Tykki on nykyään Suomenlinnan tykistömuseossa nähtävissä. Lopulta Järisevään tehtiin puusta valepatteri loppusodan ajaksi. Järisevän se ehjempi tykkiasema Vilakkalasta lasketellaan pieni mäki alas, vasemmalla tulee vastaan kivijalka, joka on entisen kansakoulun paikka. Talvisodassa tässä oli kenttäsairaala. Vastakkaisella puolella tietä oli Suojeluskuntatalo, siitä ei juurikaan ole merkkejä maastossa. Tähän taloon majoitettiin täydennysmiehet ennen rintamalle menoa. Tie kulkee peltoaukean oikeaa laitaa, pellolla voi näkyä erikoisia härkiä, paikalliset varoittelevat niistä, voivat painaa jopa 1000 kg eivätkä helpolla väistä. Mitä ne siellä tekevät ja kenen ne ovat, ei ole selvinnyt. Tie sukeltaa metsään ja muutamien kivijalkojen hahmot näyttäytyvät parhaiten keväällä, kun kasvillisuus ei niitä peitä. Pieni yksityiskohta tulee vastaan. Suokkaan talo, jossa oli sepän paja, on peruskartassa piirretty väärälle puolen tietä. Vähän ennen Terenttilän aukeaa oikealle puolelle jää tienhaara, missä on vaatimaton penkki ja viitta Suomalaiselle kenttähautausmaalle. Seuraavana oikealle hieman tiestä eroon tulee Hiekkakuoppa eli Talvisodan aikainen joukkosidontapaikka luvun lopulla sinne ilmestyi kyltti joka kertoo aiheesta. Venäläiset ovat innolla kaivaneet paikkoja ennen kyltin tuloa, eivät ilmeisesti tienneet, mikä paikka on kyseessä.

6 6 Terenttilän peltoaukea avautuu hieman erilaisena kuin sodan aikana. Jatkosodan aikana rakennettu kivieste on korkean pusikon seassa. Tie menee sen läpi suoraan päin kiitorataa, vastapuolella näkyy entinen kansakoulun metsikkö. Tie kiertää aidan vartioiman kiitoradan ympäri Lossirantaan. Lossia ei enää ole, näkyvillä on entisen laiturin paikka, jonka viereen on rakennettu betoniluiskat veneiden laskua varten. Paikallinen liikenne kulkee kylälle Neonsaaren puolelta yli joen, harva käyttää Sakkolan reittiä. Metsäpirtistä tulee hyvä mutta kapea asfalttitie aina tänne asti. Huhut kertoivat joskus muutama vuosi sitten että lossia rakennettaisiin Koukunniemen kärkeen. Se on tarkastettu ja mahdottomaksi havaittu. Joen virtaus ja syväys ei mahdollista mitään lossiliikennettä. Lossirannasta matka jatkuu kohti Linnakangasta. Kaarnajoen yli menee pieni silta, sillalta avautuu mahtava Laatokka. Tien vasemmalle puolelle jää Talvisota-elokuvasta tuttu Niittykasematti, jonka paikan valinta on enemmän kuin erikoinen: Alava notko, jossa raskas betonirakennelma painui pehmeään maahan ja vesi pääsi sisään. Linnakangas eli hiekkaharjun pää nousee bunkkerin takana jyrkkänä rinteenä, keskellä rinnettä tienhaara nousee vasemmalle ylös rinteeseen, jonka päällä on iso jatkosodan aikana tehty bunkkeri. Paikallinen on ominut paikan, ettei siitä enää kuljeta Tykkitielle. Suoraan menevä tie menee harjun yli varsinaiselle Taipaleen kylälle. Linnakankaan harjulla oleva bunkkerin raunio Terenttilän tukikohta 4 on pellolla. Sodan jälkeen Neuvostoliiton maatalousvirasto päätti laajentaa peltoa juuri tältä kohtaa noin 50 m länteen. Venäjän muuttunut maanomistus on saanut aikaan melkoisen määrän aitoja jos mihinkin suuntaan. Paikalliset ovat huomauttaneet toisenkin kerran, ettei niitä kannata ylittää. Terenttilän tukikohdat 4, 5, 6 ja 7 jäävät tuonne Kielletylle alueelle. Terenttilä 3 jää lähelle Hiekkalan talon paikalla olevaa muistomerkkiä. Uusi 2013 kesällä rakennettu tie kulkee suurin piirtein pitkin etulinjaa, tukikohdat 2 ja 3 ovat löydettävissä kohtuullisen helposti. Tämä uusi tie on ilmeisesti rakennettu Lentäjän toimesta, ennen Kirvesmäkeen kuljettiin vanhaa tietä aivan kiitoradan vierestä. Terenttilän tukikohdat alkavat Mustaojasta ja Kirvesmäen tukikohdat loppuvat tähän. Mustaojasta tuli murheen paikka, se oli JR 30 ja JR 23 sauma ja näin ollen heikoin kohta. Neuvostoarmeija aika pian ymmärsi tämän ja keskitti voimaa juuri tähän kohtaan. Joen uoma oli hyvä suoja ja se ylettyi periaatteessa puolustajan selän taakse.

7 7 Selkeimmin maastossa on löydettävissä Kirvesmäen 5, 4 ja 3. Venäläiset ovat kaivaneet niistä paljon Talvisodan aikaista materiaalia, joten paikan pitää olla oikealla kohdalla. Pitää muistaa että rajut tykistökeskitykset 70 vuotta sitten ovat kätkeneet alkuperäiset paikat aika tarkkaan. Sotien jälkeen ja välirauhan aikana neuvostopioneerit räjäyttivät kaikki vähänkin ehjäksi jääneet linnoituslaitteet. Sinänsä merkillistä, kun heillä oli kuitenkin kova pula räjähdysaineesta. Saivathan he Talvisodan jälkeen muutamia suomalaisia paperitehtaita ja sitä kautta selluloosaa räjähdysaineen raakaaineeksi. Terenttilän ja Kirvesmäen tukikohtien hahmottaminen on hankalaa koska Talvisodan mahtavat tykistökeskitykset, rintaman painuminen tällä kohtaa ja eroosio sekoittaa paikkojen tunnistamista. Terenttilän suolle tehtiin luvulla suoviemäreitä eli peltoalaa pyrittiin lisäämään. Suoviemärit, nykyään sanotaan suo-ojat, johtivat vetensä Mustaanojaan. Tykistökeskitykset hajottivat nämä niin, että vedet jäävät suolle, joka ottaa nyt tilaa keväisin aina Kaanaan maan tielle asti. Kirvesmäen tukikohdat ovat selkeästi jääneet uusien jatkosodan aikana rakennettujen tukikohtien alle. HVkaivanto on tuotu lähemmäs etulinjaa. Opiksi on otettu ennen Talvisotaa YH:n aikana kaivetusta haudasta, josta ei ollut muuta kuin haittaa puolustajalle. Silloin se muodosti hyvän lähtöaseman hyökkääjälle. Kirvesmäki, runoilija Yrjö Jylhän paikka (Tukikohta 2). Maasto on harjun päällä, loivasti viettävä tasanko, kunnes lopulta Suvannon puolelta putoaa jyrkästi kohti jokea. Linjan kulun näkee matalista ojista jotka kasvavat reilua pajukkoa, itse tukikohdista ei juurikaan näy mitään erityistä. Kirvesmäeltä on hieno näköala yli Suvannon Metsäpirtin puolelle, periaatteessa Taipale, Terenttilä, Kirvesmäki ja Linnakangas olivat Metsäpirtin kunnan aluetta. Kapteeni Yrjö Jylhö Kirvesmäessä kesällä 1942

8 8 Kirvesmäen säilyneet monumentit ovat Ukkolan talon navetta ja HV-kaivanto. Alkuperäisessä suunnitelmassa HV-kaivannon piti kulkea Ukkolan talon länsipuolelta mutta käytännössä syistä jotka eivät ole tiedossa kaivannon penkka törmäsi päärakennuksen olohuoneeseen ja muu osa peitti puolet navettaa. Ymmärrettävästi Ukkolan isäntä ei pitänyt tästä. Kirvesmäessä etulinjan ja Ukkolan talon väliin jää Hynnän talo, sen pihapiiristä löytyy vielä yksi jalopuu. Ukkolan pihalla olleet ruusupensaat kätkevät päärakennuksen kivijalan Kirvesmäen alueella liikkuu kaivajia ja ainakin yksi karhu. Venäläiset ovat viime aikoina innostuneet taistelupaikoista siinä määrin että heihin törmää melkein joka retkellä. Kirvesmäkeen, Terentilään ja Linnakankaalle on tehty linnotteita jo ennen YH:ta eli 20-luvun lopulla Kirvesmäkeen syntyi muutama betoninen konekivääri tukikohta. Alcatraz rakennettiin aivan Mustaojan suulle, sekin oli erikoinen ratkaisu. Konekivääriasema aivan joen rannassa oli periaatteessa betonista tehty juoksuhaudan pätkä, sen taakse parinsadan metrin päähän tuli miehistökorsu. Näiden välillä oli yhdyshauta, mutta siitä varsinaiseen linjaan ei ollut mitään. Terenttilän kaistan vasempaan kulmaan tehtiin Niittykasematti. Se ei juurikaan menestynyt tehtävässään. Alcatrazin Mustaojan suulla oleva konekivääriasema on jäänyt lentokentän alle ja miehistöbunkkerin rauniot ovat paikalle ilmestyneen talon pihalla. Kirvesmäen KK -bunkkerit ovat tykistökeskitykset ja aika haudanneet lähes tietymättömiin.

9 9 Kirvesmäen takana noin kilometrin päässä on Kaivo. Yrjö Jylhän siivittämän runon myötä juuri Sitä kaivoa on etsitty kuumeisesti. Pitää muistaa että 30-luvun maaseudulla oli joka talossa oma kaivo. Tämä kaivo, joka on nyt kysymyksessä, on Kirvesmäen tukilinjan edessä. Kaivolla kaatui sotamies Erkki Kujala. Muutamaa päivää ennen kuin Talvisota päättyi, suomalaisten oli pakko perääntyä Taipaleen tukilinjalle. Seuraava mielenkiintoinen paikka on Jyväshovi, Eversti Kempin komentopaikka, vajaa kolme kilometriä Kirvesmäen takana. Kaksi isohkoa korsua 50 metrin välein, toinen oli komentopaikka ja toinen joukkosidontapaikka. Paikka on täysin metsän keskellä, sen edustalta erottaa juuri ja juuri entisen tien hahmon, joka meni Patoniemeen. Jyväshovin ja Kirvesmäen välille jää Piilopirtti. Se oli vaihtomiehistön lepopaikka. Kerran tammikuussa 1940 Jylhän komppania oli menossa vaihtamaan asemia edellisten kanssa. Tämä porukka oli väsymyksen ja huonojen yhteystietojen takia lähtenyt linjasta ennen aikojaan. Jylhän komppaniaa odottivat meidän omissa asemissamme neuvostojoukot. Niin alkoi sekin vaihto isolla rytinällä. Patoniemen sulkulinnake on Jyväshovista puolitoista kilometriä aivan Suvannon rannassa, sekin on omituinen paikanvalinta. Se näkyy selvästi toiselle puolen Suvantoa. Täällä on todella komea hieno hiekkaranta, hiekkainen harjumaasto laskee reilun parin kilometrin matkalta Suvantoon. Tänne paikalliset ovat perustaneet vaatimattoman vapaa-ajan viettopaikan. Rakennusjätteistä, muovista, pellinpaloista ja kuormalavoista on luotu yhteisö, minne ei saa tulla autolla. Ihmiset ovat kuitenkin hyvin ystävällisiä. Eräs vanha pappa kertoili, kuinka heidät tuotiin jostain Ukrainan alueelta Haparaisiin (Portovoye) asumaan entistä suomalaistaloa. Nyt hän oli eläkkeellä ja asui Sakkolan (Gromovo) kirkolla kerrostalossa. Paikallisen leirin kioski, tänne kaikki osakkaat ilmeisesti toivat tavaroita, jotka myytiin tarvitsijoille. Yhteinen sauna oli Suvannon rannassa, kalastus näyttää olevan täällä suosittu harrastus.

10 10 Patoniemen sulkulinnakkeen sisäänkäynti. Eräs veteraani kertoi, että tästä pystyi ratsastamaan hevosella, hevosen tai ratsastajan täytyy olla aika pieni. Taipaleen kierros on tehty, paljon jäi näkemättä saati kertomatta. Tulevaisuudessa tämä kohde on parhaiten saavutettavissa Neonsaaren kautta, kun saa sovittua Burnaja-joen ylityksen. Toinen vaativampi tapa on maastoautolla Sakkolan tai Sortanlahden kautta lähestyä Taipaletta. Ei ole näköpiirissä, että mitään näistä teistä korjattaisiin saati kunnostettaisiin. Venäjällä ei taida olla lainkaan tiemestaripiirejä. Paikallinen asutus leviää hyvää vauhtia, Lossiranta on jo taajaan asutettu. Koukunniemeen on tullut uutta rakennusta, entiset rötiskät on hävitetty. On vain ajan kysymys koska asutus leviää Suvannon rantaan kohti Patoniemeä, sen jälkeen on turha haikailla näille taistelukentille. Talvisodasta yleensä 70-luvun historiankirjoitus oli jokseenkin yksipuolista, ei ollut saatavissa mitään luotettavaa tietoa vastapuolesta. Se, mikä kiinnittää huomion, on ilmoitukset tappioista. Suomalainen kirjallisuus ja muistelmat kertovat suhteessa suurista vihollisen tappioista. Vasta nyt on saatu varmistusta näihin, niihinkin on syytä suhtautua varauksella. Pitää muistaa että historia muuttuu niin kauan, kun viimeinen arkiston ovi avataan. Tarkastellaan numeroilla Taipaleen voimasuhteita. Suomalaisten vajaavahvuinen 10. D sai vastaansa kaksi neuvostodivisioona ja yhden panssarivaunuprikaatin, yhtymät olivat materiaalisesti vahvoja. Talvisodan aikaiseen Neuvostodivisioonaan kuului n miestä. Suomalaisen divisioonan vahvuus oli n miestä. Suomalaisten varusteiden vanhuus ja vähäisyys laski huomattavasti taisteluvahvuutta. Se, miksi Taipaleessa, Vuosalmella ja Viipurin lahdella pärjättiin näin hyvin (olosuhteisiin katsoen loistavasti), johtuu Raatteen, Tolvajärven ja Kollaan kestämisestä sekä Lemetin motin pitämisestä. Ne loivat sen hengen, millä Talvisota kestettiin. Hengen pitää olla kunnossa, kun luetaan esimerkiksi Taipaleen taisteluista, kuinka suomalainen tykistö tuki hyökkäystä viiden minuutin tuli-iskulla, kun vastapuoli käytti omaansa viisi tuntia. Taipaleen maasto myllättiin moneen kertaan. Lumipuvusta ei ollut mitään hyötyä, pikemminkin päinvastoin. Tampereella Matti Keinonen