Kouluvuoden päättyessä
|
|
- Raimo Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Kouluvuoden päättyessä Päättyvä kouluvuosi on ollut vaiherikas ja työntäyteinen. Koulun toinen toimintavuosi kahteen koulurakennukseen sijoitettuna on takana. Malliin on nyt totuttu, sen hyviä puolia on opittu hyödyntämään ja haasteet tiedostamaan. Oppimisen saralla yksi muutosaskel on ollut mobiililaitteiden käyttöönotto opetuksessa. Kouluumme saatiin viime syksynä luokallisen verran tablettitietokoneita, joita on nyt innolla käytetty oppimisen apuna. Luokkia on toki paljon, mutta päänavaus on nyt tällä alueella tehty ja suunnitelmia toiminnan laajentamiseksi vireillä. Tänä päivänä jo monella alakoululaisella varsinkin ylemmillä vuosiluokilla on taskussaan älypuhelin. Maassamme on monissa kaupungeissa tehty pelisääntöjä miten oppilaiden omia laitteita on mahdollista käyttää oppimisen työkaluna. Näin on tehty myös Joensuussa. Koulullamme on kokonaisuudessaan verraten hyvä tvt-laitekanta, kun myös perinteisemmät tietokoneet lasketaan mukaan. Jos myös oppilaan oma mobiililaite kuitenkin on koulussa mukana, on sen käytön mahdollistaminen myös opiskelun apuna järkevää. Koulu pitää edelleen hyvää huolta siitä, että kaikilla oppilailla on jatkossakin mahdollisuus käyttää myös uusia oppimisen työkaluja, eikä oma laite ole edellytys. Uusi opetussuunnitelma astuu käyttöön syksyllä Opetussuunnitelman perusteet ja tuleva tuntijako on jo vahvistettu. Osana opetussuunnitelmaprosessia kuluneen lukuvuoden aikana niin oppilaita kuin myös vanhempia on otettu mukaan pohtimaan tulevaisuuden koulua. Tämän myötä on käyty
3 arvokasta keskustelua siitä millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuudessa tarvitaan. Uusi opetussuunnitelma kiinnittää huomioita ilmiökeskeiseen oppimiseen ja se huomioi oppimisen entistä enemmän myös yksilöllisenä prosessina. Tuntijaon myötä suuri muutos alakoululaiselle on toisen kotimaisen (ruotsi) kielen opetuksen alkaminen jo kuudennelta luokalta alkaen syksyllä Kevään aikana tulivat päätökseen myös koulumme kaksi kansainvälistä yhteistyöhanketta. Näiden aikana koulumme oppilaat ovat saaneet työstää yhteisiä askareita kahdeksan eurooppalaisen maan koulun kanssa. Koulussamme on käynyt useita vierailijaryhmiä, ja puolestaan meidän koulumme väkeä ja myös oppilaita on osallistunut vastavierailuille eri maissa. Paitsi kansainvälistymiskasvatusta ja kieltenopetusta, kv-toiminta palvelee myös koulun yleistä kehittämistä. Toiminnan kautta olemme nähneet missä muualla maailmassa kouluopetuksessa mennään, mitä voisimme kehittää ja mitkä asiat ovat meillä hyvässä mallissa. Ensi lukuvuonna Pataluodonkatu 6 koulurakennuksessa työskentelee 5. ja 6.- luokkalaisten lisäksi kaksi nelosluokkaa tilojen antaessa siihen myöten. Muut vuosiluokat työskentelevät Rantakylänkatu 12 talossa, missä myös käsityönopetus kaikille oppilaille tapahtuu. Uutena toimintamuotona koulullamme käynnistyy Karsikon koulusta siirtyvä koko kaupungin oppilaita palveleva EMO-luokkatoiminta. Koko koulun väen puolesta toivotan hyvää ja aurinkoista kesää! Antti Ikonen rehtori
4 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen E-2 tiimivastaava Kaisa Hämäläinen 3-4 tiimivastaava Mirkka Hiltunen vastuuopettaja Marita Hirvonen Koulusihteeri Kirsi Laakkonen Terveydenhoitaja Sari Mehtonen Koulupsykologi Mervi Laeslehto Koulukuraattori Hanna-Kaisa Vänskä Erityisopettaja Merja Eklund S2-opettaja Irja Raita Valmistava opetus Maria Pikkarainen Valmistava opetus Sanna Kaari Valmistava opetus Anu Hirvonen E-4 KOULU RANTAKYLÄNKATU KOULU PATALUODONKATU 6 Opettajainhuone Opettajainhuone Keittiö Keittiö
5 Koulun henkilökunta A- ja D-talo PSTARTTI Mikkonen-Tolvanen Maijariitta 1A Karjalainen Eeva-Liisa 1B Hämäläinen Kaisa 1C Westman Maria 2A Salminen Joonas 2B Markkanen Erja 2C Miettinen Joonas/Liukka Marjut P2 Virmajoki-Tyrväinen Marja VALOa Pikkarainen Maria / Sippola Virpi C-talo 3A Hämäläinen Tuula 3B Kaltiola Lari Tiimiluokka 4A, Tarva Ulla ja Hiltunen Mirkka 4B Fredriksson Teppo P3 Tanni Elias / Laukkanen Saara VALOb Hirvonen Anu 5-6-talo 5A Sillanpää Heli 5B Kuhlmann Klaus / Liukka Marjut 6A Muranen Eija / Paulman Elina 6B Pakarinen Sanna 6C Ruokonen Antti P5-6 Tirronen Lea P6 Hirvonen Marita VALOc Kaari Sanna Muut opettajat: Englanti Hirvonen Ritva ( asti) Englanti Kinnunen Margareta Englanti Marttala-Salomaa Hanna ( alkaen) Tuntiopettaja: oppilaan oma äidinkieli Tolppanen Elena Erityisopetus Eklund Merja Erityisopetus Horttanainen Pekka S2-opetus Raita Irja MAMU-tukiopetus Naukkarinen Sari Tuntiopettaja: oppilaan oma äidinkieli/ uskonto Maria Gutierrez Koulunkäynninohjaajat: Alenius Juha Benrahmoune Mourad (+ 3 t usk. opetus) Hassan Abdi Hoffren Jaana Ijäs Katja Immonen Pirjo Jääskeläinen Marjatta Kauppinen Ulla Kilpeläinen Päivi Makkonen Sanna (ip-kerho) Mallinen Kari Ruokolainen Marjatta (+2t ts-opetusta) Räty Niklas Seppänen Hanna (ip-kerho + 1 t usk.opetus) Surakka Lempi Taskinen Pasi Toivanen Päivi (ip-kerho) Väänänen Permporn Pihlajapihan iltapäiväkerho Häkki Antti Jolkkonen Sanna Kalinen Saara Kontkanen Marika Laitoshuoltajat: Harinen Niko E-4 Ollila Soile E-4 Nuttunen Pirjo 5-6 Ratilainen Tuula 5-6 ( asti) Keittiö: Haiko Marjo E-4/5-6 Koitola Marja-Liisa 5-6/E-4 Häkkinen Seija 5-6 Vahtimestarit / kiinteistönhoito: Hassinen Heimo E-4 Turunen Heikki 5-6 Väyrynen Eero Destia / kiinteistön piha-alueiden talvi- ja kesähoitotehtävät
6 RANTAKYLÄN KOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LUKUVUONNA Syyslukukausi 2014 Ajankohta Tapahtuma to 7.8. klo 9 Lukuvuosi alkaa ti klo 17.30/ Koko koulun vanhempainilta Syyskuu Jalkapalloturnaukset, oppilaskunta ma-ke Koulukuvaus E-4 lk ja 5-6 lk 3.9. ti 9.9. *Seurakunnan päivänavaus klo 9.30 C-talo, klo 10 A+D-talo ja klo lk pe Kodin ja koulun yhteistyöpäivä to *Seurakunnan päivänavaus klo 9.30 C-talo, klo 10 A+D-talo ja klo lk ma-pe Syysloma pe klo 9.45 *Adventtihartaus kirkossa ti klo 18 ke la klo 8 Koko koulun joulujuhla E-4 koululla *Jouluhartaus kouluilla Syyslukukausi päättyy * =uskonnollinen tilaisuus
7 Kevätlukukausi 2015 Ajankohta ke 7.1. Tapahtuma Kevätlukukausi alkaa lukujärjestyksen mukaan ti *Seurakunnan päivänavaus klo 9.30 C-talo, klo 10 A+D-talo ja klo lk Helmikuu vko 7 tai 8 *Virsitunti Ranella ja Patella la Työlauantai (korvaa pe 15.5.) Maaliskuu ma-pe pe to 2.4. pe-ma Salibandy-turnaukset, oppilaskunta Talviloma *Virpomavitsojen siunaustilaisuus *Pääsiäiskirkko Pääsiäinen to Oppilaskuntatapahtuma, Talent-kisa pe 1.5. Vappu (vapaapäivä) to 7.5. *Seurakunnan päivänavaus klo 9.30 C-talo, klo 10 A+D-talo ja klo lk to Helatorstai (vapaapäivä) pe Vapaapäivä (tehty la 14.2.) ti klo 18 pe la klo 8 Koko koulun kevätjuhla E-4 koululla Laululavatapahtuma Lukuvuoden päätös * =uskonnollinen tilaisuus
8 KANSAINVÄLISYYS RANTAKYLÄN KOULUSSA Koulumme on ollut mukana kahdessa, kaksivuotisessa kansainvälisessä projektissa. Comenius- projekti Cultural Treasure Chest ja NordPlus-projekti Be active stay healthy,jotka molemmat päättyvät tämän lukuvuoden loppuun. Comenius-projekti on sisällöltään ollut monipuolinen lisäten oppilaiden kulttuurista tietoisuutta. Oppilaat ovat vierailleet museoissa ja tehneet erilaisia taideprojekteja. Eri luokat ovat jakaneet yhteistyömaiden kanssa runoja, perinteitä, juhlapäivien viettoa, ruokakulttuuria, historiaa, jne.. Projektin aikana koulussamme on vieraillut Englannista, Latviasta, Ranskasta, Espanjasta, Romaniasta ja Sloveniasta henkilöstöä sekä keväällä myös oppilasryhmä Latviasta. Koulumme oppilailla on ollut myös mahdollisuus vierailla ystävyyskouluissa Ranskassa, Romaniassa ja Latviassa. Vierailu Ranskassa kevät 2014 Vierailu Latviaan kevät 2015 Vierailu Romaniaan syksy 2014
9 NordPlus-projektin sisältötavoitteet ovat lisänneet huomattavasti välituntiaktiviteetteja sekä ulkona että sisällä. Olemme projektin aikana kouluttaneet välituntiliikuttajia oppilaista, perustaneet välituntilainaamon ja hankkineet useita erilaisia liikuntaa aktivoivia välineitä ja pelejä. Terveellisten elämäntapojen ja monipuolisen ruuan merkitystä on korostettu useilla luennoilla. NordPlus- projekti rahoituksella saimme toteutettua Pokalin järjestämän monipuolisen, liikunnallisen päivän luokilla 5-6; puhallustikkaa, laserammuntaa, vatsalautailua, parkouria, käytäväsuunnistusta ja rentoutusta pallohieronnalla päivän lopuksi. NordPlus-projekteissa ei tehdä oppilasvierailuja, vaan henkilöstön vierailuja on toteutettu Suomen, Viron ja Liettuan kesken. Vierailu Liettuassa talvi 2015 Vierailu Liettuassa talvi 2015 Virolaisten ja liettualaisten opettajien vierailu kevät 2014 Projektien aikana useat oppilaat ovat saaneet kirjeenvaihtokaverin yhteistyömaistamme ja näin kulttuurien välinen rikastuminen jatkuu.
10 Latvian matka Koulumme kuusi oppilasta 4 B-luokalta ja opettaja Erja Markkanen ja koulunkäynninohjaaja Marjatta Ruokolainen olivat Comenius-matkalla Latviassa ja vierailivat Palsmanen kylän koulussa. Koulu sijaitsee n. 150 km Riikasta pohjoiseen kohti Viron etelärajaa. Koulussa on oppilaita 1.-9.luokilla yhteensä n. 100 lasta. Matka tehtiin lentämällä Joensuusta Helsinkiin ja sieltä Riikaan. Riikasta matka jatkui koulubussilla Palsmaneen. Oppilaat majoittuivat koulun oppilaiden perheissä. Aikuiset majoittuivat läheisessä pienessä kaupungissa Smiltenessä. Parasta matkalla oli oppilaiden (Elli, Moona, Jenni, Sofia, Mettica ja Fiina) mukaan : Kun sai tutustua uusiin ihmisiin, oppia puhumaan paremmin englantia, sain nähdä millaista heidän koulussa oli, vierailut, lentäminen. Käynti linnassa oli myös mukava. Myös käynti tiedekeskuksessa oli mukava. Parasta matkalla oli myös se, kun siellä sai katsella upeita maisemia, olla kavereitten kanssa ja käydä kaupoissa.
11 Oppilaskunnan vuosikertomus Patella oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana toimi Taija Jeskanen ja sihteerinä Pinja Puruskainen. Varapuheenjohtajana toimi Aino Kettunen ja varasihteerinä Mila Kämäräinen. Oppilaskunnan hallitus on järjestänyt sähly-, jalkapallo- ja koripalloturnauksen. Sählyturnauksessa oli kilpa- ja rentosarja oppilaiden pyynnöstä. Sählyturnauksen finaali pidettiin Ranella ja sen voitti 6C. Koripalloturnaus järjestettiin syksyllä ja siinä oli erikseen tyttöjen ja poikien sarja. Tyttöjen sarjassa oli 5. ja 6. luokat. Tyttöjen sarjan voitti 6B. Poikien sarjassa oli erikseen 5. ja 6. luokat. Viitosten sarjan voitti 5A:n Susijengi ja kuutosten sarjan voitti 6A:n Koriskingit. Voittajajoukkueet saivat turnauksen jälkeen pelata Joensuun Katajan neljää pelaajaa vastaan ja kaikki halukkaat saivat ilmaislipun Katajan seuraavaan peliin. Jalkapalloturnaus oli ensimmäinen tänä lukuvuonna pidetty turnaus. Viides- ja kuudesluokkalaisten jalkapalloturnauksen karsinnat pelattiin Patella ja finaali Ranella. Finaalin voitti 6C.
12 Oppilaskunnan hallitus järjesti myös pajapäivän 18.12, jolloin opettajat, ohjaajat ja oppilaskunnan hallitus pitivät erilaisia pajoja. Aprillipäivänä oppilaskunnan hallitus teki oppilaille aprillipilan. Aprillipila tapahtui siten, että puheenjohtaja meni kuuluttamaan, että viime vuodelta on jäänyt jäljelle 10 elokuvalippua ja että kymmentä ensimmäistä onnistaa. Heti kuulutuksen jälkeen oppilaat juoksivat kirjastoon ja kun he pääsivät sinne, muu oppilaskunnan hallitus alkoi huutamaan aprillia aprillia syö silliä ja juo kuravettä päälle. Oppilaskunnan hallitus järjesti myös Talentin. Talentissa oli kolme sarjaa: 1-2 lk sarja, 3-4 lk sarja, sekä Patelta 5-6 lk sarja. 5. ja 6. luokista tuli paljon esiintyjiä, joista vain neljä pääsi finaaliin. Finaalin jälkeen Ranella oli Disco. Uskon että oppilaiden mielestä lukuvuosi on ollut kaikin puolin mukava! Kirjoittivat oppilaskunnan hallituksen sihteeri Pinja Puruskainen, varapuheenjohtaja Aino Kettunen sekä varajäsen Tuukka Korhonen
13 Liikettä koulupäivään Koulumme on mukana Liikkuva koulu-hankkeessa. Sen tarkoitus on edistää liikkumista välitunneilla ja tuoda lisää toiminnallisia työtapoja oppitunneille. Tänä vuonna C-talon oppilaat aloittivat kokeiluluontoisesti käyttämään välituntivälinelainaamoa pitkillä välitunneilla. Oppilaat saavat käydä lainaamassa välineitä pelejä ja leikkejä varten henkilökohtaista korttia vastaan. Lainaamoa hoitavat oppilaat. Toimintaa on tarkoitus kehittää ja levittää koskemaan myös muita luokkia. Samaan aikaan 4.luokan oppilaita koulutettiin toimimaan välkkäreinä. Heidän tehtävänään on ohjata välituntileikkejä pienemmille oppilaille. Kovilla pakkasilla C-talossa oli mahdollisuus sovitusti jäädä sisälle luokkaan tanssimaan zumbaa. Koko lukuvuoden ajan C-talon oppilailla on ollut mahdollisuus yhtenä päivänä mennä koulun saliin pelaamaan ja liikkumaan (salivälkkä). Samalla keräsimme kokemuksia salivälkän toimivuudesta ja siitä, miten se toimisi myös nuoremmilla oppilailla. Keväällä koulun henkilökunnalle järjestettiin "Toiminnallisuutta koulupäivään"-koulutus. Se antoi ideoita siihen, miten eri oppiaineiden sisältöjä voisi opettaa ja ohjata siten, että se lisäisi liikettä ja liikkumista myös oppituntien sisällä.
14 HYMY-VEISTOKSET 1. luokka+valmistava 3. luokka 6. luokka opetus Batu Pelin Myllynen Rasmus Itkonen Luukas Bydanova Eva Nykänen Mia Miettinen Teemu Heikkilä Riina Sallinen Amelia Nykänen Milla Kärki Liisa Repo Enni Laine Jere Boiciuc Briana STIPENDIT RANTAKYLÄN KOULUN STIPENDI Valmistava opetus Halawa Khaled Pashonina Olga Solman Elin 2. luokka Honkanen Jutta Korhonen Nita Laava Leena-Linnea Leinonen Emilia 3. luokka Laasonen Minka Matikainen Jessica Sinkkonen Jenna 4. luokka Kivivuori Nella Piittisjärvi Fiina Ullakh Ephram 5. luokka Mahonen Tomasz Nikkonen Meri Puruskainen Pinja 6. luokka Iullenen Daniil Karhu Emilie Kettunen Outi Kärki Niko
15 JOENSUUN OSUUSPANKKI, ESIMERKIN VOIMA 6. luokka Nevalainen Topias ja Puhakka Toni KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖN POHJOIS- KARJALAN OSUUSKAUPAN RAHASTO, REILU KAVERI 6. luokka Martiskainen Aleksi LC JOENSUU/JOKELAISET 1. luokka Eskelinen Anttu, Kemppainen Serafina ja Kutllovci Elmedina LC JOENSUU/KANTELETAR 6. luokka Jeskanen Taija ja Nykänen Milla JOENSUUN MUSEOT, MUSEOSTIPENDI 5. luokka Kinnunen Minna ja Purmonen Samu TEATTERIYHDISTYS RANKIDS RY:N STIPENDI 1. luokka Räsänen Neo
16 YKKÖSTEN MUISTOJA KOULUVUODESTA
17 Luokat ja opettajat RANE PATE VALOa Maria Pikkarainen (tehtäväjärjestelyt kesken) Startti Maijariitta Mikkonen-Tolvanen 1A Eeva-Liisa Karjalainen 1B Sanna Pakarinen 1C Jaana Palve-Karppanen P1-2 Pekka Horttananinen 2A Petteri Arminen 2B Kaisa Hämäläinen 2C Maria Westman 3A Antti Ruokonen 3B Erja Markkanen 3C Joonas Miettinen P3 Marja Virmajoki-Tyrväinen 4A Tuula Hämäläinen 4B P4 VALOb 5(A)T 5B 5(P)T 6A 6B Lari Kaltiola Marita Hirvonen Sanna Kaari Ulla Tarva Teppo Fredriksson Mirkka Hiltunen Heli Sillanpää Eija Muranen (tehtäväjärjestelyt kesken) P4-6 Lea Tirronen Englanti Englanti ERO ERLO S2 Suvi Häkli Hanna Marttala-Salomaa Merja Eklund Elias Tanni Irja Raita
18 TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi Koulu alkaa to klo 9.00 Syysloma, viikko 42 ma-pe Syyslukukausi päättyy la Kevätlukukausi Koulu alkaa ma Loppiainen ke Talviloma, viikko 10 ma-pe Pääsiäinen pe-ma Helatorstai to Vapaapäivä pe Koulu päättyy la
KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071. Koulusihteeri Kirsi Laakkonen 050 440 1362
Rantakylän koulun vuosikertomus 2015-2016 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava Marja Virmajoki-Tyrväinen E-1 -tiimivastaava Pekka Horttanainen 2 -
KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus
KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus 2013-2014 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen 050 542 1246 E-2 tiimivastaava Eija Muranen 3-4 tiimivastaava
Apulaisjohtaja Virmajoki-Tyrväinen Marja
Rantakylän koulun vuosikertomus 2016-2017 Rantakylän koulu Sirkkalantie 12 A, 80100 Joensuu Rehtori Ikonen Antti 050 549 0071 Apulaisjohtaja Virmajoki-Tyrväinen Marja 050 542 1246 Apulaisjohtaja Marita
KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote
KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote 2014-2015 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen 050 542 1246 E-2 tiimivastaava Kaisa Hämäläinen 3-4
KOULUN PUHELINNUMEROT. Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071. Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava. Marja Virmajoki-Tyrväinen
Rantakylän koulun syystiedote 2015-2016 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava Marja Virmajoki-Tyrväinen E-1 -tiimivastaava Pekka Horttanainen 2 - tiimivastaava
TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt.
Hevostaituri 10-12-vuotiaat (synt.2000-02) NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS 1. PUISTO JANNIKA LIPERI 2000 62 13 75 2. TURUNEN MARJAANA LIPERI 2000 57 13 70 3. MAJOINEN PETRA JOENSUU 2002
KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/
KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012
LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015
LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo
Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty
Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,
Kalkkisten koulu 2015 2016
Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia
Viikkotiedote vko 9
Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen
Marja Virmajoki-Tyrväinen Apulaisjohtaja /4-6-vastuuopettaja
Rantakylän koulun syystiedote lukuvuodelle 2016-2017 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen Apulaisjohtaja 050 549 0071 050 542 1246 Marja Virmajoki-Tyrväinen Apulaisjohtaja /4-6-vastuuopettaja 050
Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa
Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615
TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA
KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi
KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote 2013-2014
KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote 2013-2014 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen 050 542 1246 E-2 tiimivastaava Eija Muranen 3-4 tiimivastaava
Opetus ja opetusjärjestelyt
Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava
Viikkotiedote vko 18
Viikkotiedote 4.5.2018 vko 18 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,
ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.
TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2017-2018 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17 A. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN
Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083
Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084
Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä. Yhteispisteet:
Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä Yhteispisteet: 1. Niittylahti 6A 6 pist. 2. Niittylahti 6B 7 pist. 3. Niittylahti 5A 14 pist. 4. Hammaslahti 6A 14 pist. 5. Suhmura 6.lk 22 pist. 6. Jamali
ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT
ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT Virka-n Virka Sijoi tus kou lu Viranhaltija umero 01 Luokanopetta ja Hatun koulu Antti Immonen Hatun koulu Päivi Pesonen 03 Luokanopettaja Hatun koulu Haetaan täyttölupaa
ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.
Siv.ltk 13.8.2018, liite n:o 13 TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2018-2019 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17
Viikkotiedote vko 7
Viikkotiedote 16.2.2018 vko 7 Torstaina 22.2. oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 opettajien kouluttautumisen vuoksi. Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla.
Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu
Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu
LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU
LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi
KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu
KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013
Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma
1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.
Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015
Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi
Viikkotiedote vko 8
Viikkotiedote 23.2.2018 vko 8 Xylitol-pastillit Koulun ruokalassa on pastilliautomaatti, josta saa ottaa xylitol-pastillin ruokailun päätteeksi. Pastilleja on varattu yksi pastilli / oppilas/ päivä. Menneenä
Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun
Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun
esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen
08.12.2016 4/2016 1 Joensuun normaalikoulun johtokunta Aika 08.12.2016, 16:00 Paikka Tulliportin koulun neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Korpela, Jukka Yhka, puheenjohtaja Hirvonen, Pekka
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189
Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7
Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,
Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet
Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos
Viikkotiedote vko 17
Viikkotiedote 27.4.2018 vko 17 Hauskaa vappua! Maanantai 30.4. on koulullamme vapaapäivä. Johtokunta 08.2018 07.2019 Johtokuntaan valitaan yhdeksän jäsentä. Johtokunnassa on ensi kaudelle yksi paikka vapaana.
Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille!
Viikkotiedote 9.5.2018 vko 19 Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Tulevan 1.luokan ensimmäinen vanhempainilta Tulevan ensimmäisen luokan tapaaminen vanhempainillan merkeissä on tiistaina 5.6.2018 klo 17.00
Pohjois-Karjalan 67. MKV
Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja
Viikkotiedote vko 19
Viikkotiedote 18.5.2018 vko 19 Sukset, monot, luistimet ja vaatteet kotiin Koulun naulakoilla on vielä talviurheiluvälineitä. Ne kannattaa kuljettaa kotiin, kun ovat vielä näkösällä. Huolehtikaa myös ylimääräiset
Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa
P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125
P15 korkeus 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 160 2 Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 3 Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 kuula 4kg 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 11,91 2 Simo Näykki
Viikkotiedote vko 16
Viikkotiedote 20.4.2018 vko 16 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,
KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset
KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen
Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti LÄHTÖLISTA
Miehet 16 3x5 km 10:00:00 15 Liperin Hiihtoseura Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 81 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 82 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 83 Naiset 16 3x3 km 10:00:00 41 Liperin Hiihtoseura Os.
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011
esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja
6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne
LAUANTAI P9
LAUANTAI 12.8.2017 P9 miniottelu (40m + 1000m) 161 Topias Juntunen Pyhäselän Urheilijat 113 Arttu Kettunen Polvijärven Urheilijat 114 Aleksis Kivelä Polvijärven Urheilijat 98 Tomi Koponen Outokummun Partio
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
Bussiin nousulista ==============
1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro
Espoon Suunnan naisten kautta aikain Tiomila-juoksut (1- ja 2-joukkue) 1990 Norrtälje Ånhammar Sorunda
Espoon Suunnan naisten kautta aikain Tiomila-juoksut (1- ja 2-joukkue) Sijoitukset 20:n parhaan joukossa sekä ajallisesti kärkeä kiinniottaminen on huomioitu punaisella. osuus suunnistaja matka aika sija
Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja
Oppilaat Luokka Oppilasmäärä Opettaja 1-2 Pihlaja 9 Nina 1-Koivu 18 Riikka 1-Kuusi 19 Tiina 2-Mänty 21 Iina 2-Vaahtera 20 Hanna 3A 21 Kristiina 3B 22 Pauliina 4. lk 22 Saara 5. lk 17 Marjo 6. lk 24 Peter
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT
Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus
koulun nimi Valmistava opetus
ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200
Koulutulokkaiden vanhempainaamu
Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista
Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014
Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
Rantasalon peruskoulu syystiedote
Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa
Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.
Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645
-2, SIV-SU :00
-2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset
ILOLAN KOULUN HENKILÖKUNTA
ILOLAN KOULUN HENKILÖKUNTA 1A Anna-Kaisa Paukkeri 1H Heli Mantovaara-Korhonen 1SA Sari Pellinen 1SI Sirke Caselius 1T Tanja Turkulainen 1-2 MR Marika Lönnroth ja Riikka Kytölä 3A Anna-Maria Asikainen 3K
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen
AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B
AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,
Sivu 1/7. Tulokset Ilotuuli-Hiihto Tytöt ,3 km. Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0
Sivu 1/7 Tulokset Ilotuuli-Hiihto 22.03.2018 Tytöt 2013 0,3 km Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Riia-Noora Sissonen 02:08 2 Noora Niskanen 02:10 3 Eevi Kurki 02:13 4 Senni Räty 02:33 5 Taika Sorsa 02:37
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40
Ulla Lauttamus edustaja. Tarja Tähkänen alakoulu
JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 3/2010 Johtokunta Yläkoulu ja lukio, Luokka 1038, I krs Yliopistonkatu 1 klo 18.00 20.14 tiistai 30.11.2010 Päätöksentekijät Sami Kalaja Marianne Aho *Anne Kilpeläinen,
Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET
Miehet 16 3x5 km 1. 15 Liperin Hiihtoseura 47.03,8 Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 1 14.29,5 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 1 30.46,3 1 16.16,8 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 1 47.03,8 1 16.17,4 Naiset 16
Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016
Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Koulun alkaessa Sateinen, mutta toivottavasti siitä huolimatta rentouttava kesäloma alkaa olla takanapäin ja edessä ovat uudet koitokset oppimisen pitkällä
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647
X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA
ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30
Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää
Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020
Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)
Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli
Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150
1. JAKSO ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin.
1. JAKSO 12.8. 3.10.2016 ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE 12.8. Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin. Viikko 33 MA 15.8. Opiskeluhuoltoryhmä käy esittäytymässä 1. ryhmissä. TI 16.8. KE
Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi
Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi www.peda.net/veraja/keuruu/pihlajavesi pihlajavesi@keuruu.fi Pihlajaveden ala-aste Valkeajärventie 77 42910 Pihlajavesi (014) 757 037 puh. 040 0153510 kännykkä
Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011
sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262
Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa
Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa 28.6.2011 Sulkavan Urheilijat -41 9254, Kerimäen Urheilijat 8914, Ristiinan Urheilijat 7427, Mikkelin Kilpa-Veikot 2509, Hirvensalmen Urheilijat 1442 M17 800 m 1. Maxim
Viikkotiedote vko 6
Viikkotiedote 9.2.2018 vko 6 Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla. Löytyisikö huoltajien keskuudesta halukkaita majoittamaan Snellman-korkeakoulun harjoittelijoita
Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus
Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen
Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton
Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (10.03.2018) Maraton 1.Uusitalo Janne 3.55.28 (M 45/1) 2.Halmeenpää Marko 4.34.34 (M 55/1) 3.Koskinen Heikki 4.41.10 (M 65/1) 4.Moilanen Martti 4.45.51
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia
SM-2008 RUKA KUUSAMO
FINAALI Alkoi 12:35 Tuomarineuvosto Radan tiedot TD Niklas Turku Nimi Kilparata 1,2 km Apulais-TD Arto Tilli Korkeusero (HD) 24 m Kilpailunjohtaja Hemmo Pesonen Suurin nousu (MC) 23 m Kilpailusihteeri
Linkopallo 2019 Naiset
Linkopallo 2019 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 46,27 3.6.2019 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 43,00 23.6.2019 Leppävirta 3 Kirsi Vuorma Polvijärvi 31,08 23.6.2019 Leppävirta 4 Reija Niemikari KorsKa 28,12
Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori
JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen
SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016
6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 29,96 30,84 30,30 30,58 30,84 1 SE Jukka Vesterinen 27,20 27,85 27,22 27,68 26,02
TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE
TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)
ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
Koululehti 4/2006. Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9
Koululehti 4/2006 Kesäisiä riemuja. KUVA: Juha Hyvärinen Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas 15.8. klo 9 Juhlapuheen aika Suomessa koululaisilla on pitkä kesäloma. Onneksi. Kesä on suomalaisille tärkeä
Kannen kuva: Mia Nykänen 6B
Kannen kuva: Mia Nykänen 6B Rantakylän koulun vuosikertomus 2017-2018 2 YHTEYSTIEDOT www.joensuu.fi/rantakylankoulu Rantakylän koulu Sirkkalantie 12 A, 80100 Joensuu Rehtori Ikonen Antti 050 549 0071 Apulaisjohtaja
Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET
Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013
Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet
Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa
Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu
Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus