Kannen kuva: Mia Nykänen 6B

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannen kuva: Mia Nykänen 6B"

Transkriptio

1 Kannen kuva: Mia Nykänen 6B Rantakylän koulun vuosikertomus

2 2 YHTEYSTIEDOT Rantakylän koulu Sirkkalantie 12 A, Joensuu Rehtori Ikonen Antti Apulaisjohtaja Arminen Petteri Apulaisjohtaja Hirvonen Marita Koulusihteeri Laakkonen Kirsi Erityisopettaja Eklund Merja Tiimivastaava Horttanainen Pekka VALOa-opettaja Sippola Virpi VALOb-opettaja Kaari Sanna EMO-tiimi Piiroinen Liisa EMO-tiimi Ilkka Marttinen SOS.EMO Halonen Leena Koulunkäynninohjaaja Aini Kyllönen Koulunkäynninohjaaja Anne Palviainen Koulunkäynninohjaaja Seppänen Hanna Koulunkäynninohjaaja Vestman Minna Opettajainhuone Koulukuraattori Vänskä Hanna-Kaisa Terveydenhoitaja Sari Mehtonen Iltapäiväkerho Pihlajapiha

3 3 Uusi päivä uusi mahdollisuus! 1970-luvun alussa uusi Rantakylän kaupunginosa kasvoi kohisten. Metsäiset maat kaupungin koillispuolella noustaessa Pielisjokea ylävirtaan Utraan päin rakentuivat nopeasti uusien rakennustekniikoiden siivittäminä. Maassamme elettiin yhtä merkittävimmistä kaupungistumisen vaiheista, jollaista ei oltu Joensuussa - eikä liioin koko Suomessa - siihen mennessä nähty. Maakunnasta muutti paljon väkeä kaupunkiin työn ja parempien elinolojen perässä. Kaupunkien sisällä muutettiin ahtaamista oloista väljempiin, rintamamiestalojen yläkerran vinttihuoneista omiin erillisasuntoihin. Perheet olivat tuohon aikaan isoja. Hyvin tavallisesti perheessä oli kolmesta viiteen lasta, eivätkä isommatkaan olleet harvinaisuuksia. Koska tuon ajan yhdyskuntarakennetta ohjasi ajatus rakentaa uudet lähiö-kaupunginosat kerralla valmiiksi moderneiksi asuin- ja elinympäristöiksi kaikkine palveluineen, ryhdyttiin Rantakylään rakentamaan suurella innolla myös uutta koulua alueen runsaalle lapsijoukolle. Eikä koulusta tulisikaan mitä tahansa koulua, vaan siitä tulisi peruskoulu! Nopea yhteiskunnallinen kehitys oli johtanut ison koulutuspoliittisen muutoksen kynnykselle, jossa aiempi kansakoulu oli korvautumassa uudella, kaikille oppilaille yhteisellä yhdeksänvuotisella peruskoululla. Tällaista peruskoulun ala-asteen koulua ryhdyttiin siis rakentamaan Rantakylään. Koulurakennuksen suunnittelu annettiin kaupunginarkkitehti Mauno Tuomiston tehtäväksi. Pedagogisesti tarkasteltuna suunnittelussa oltiin hyvin ajan hermolla. Koulurakennus toteutti vielä tämän päivän silmin katsottuna modernia solukoulutyyliä, vaikkakin tuohon aikaan erillisistä taloista käytettiin termiä lamelli. Syksyllä 1972 valmista oli tullut yhden talorakennuksen osalta ja ensimmäiset kuusi ensimmäistä luokkaa olivat valmiita aloittamaan työnsä. Voi vain kuvitella, mikä on ollut se innostuksen määrä koulussa opettajan pöydän kummallakin puolella kun uutuuttaan hohtaviin koulutiloihin on lopulta päästy! Koulun ensimmäisenä johtajana aloitti Ruth Turunen. Rakennustyöt tontilla jatkuivat pitkään niin, että koko koulu oli valmis virallisiin avajaisjuhliin vuonna Lapsia koulun ensimmäisiin vuosiin mahtui aivan mahdottoman paljon. Tyypillisiä olivat kolmenkymmenen isommalla puolella olevat luokkakoot. Jouduttiinpa koulua käymään alkuvaiheissa myös kahdessa vuorossa, kun tilat eivät muuten olisi yksinkertaisesti riittäneet. Peruskoulu-uudistuksen myötä suurimpiin alakouluihin alkoi ilmestyä myös rehtorin virkoja, ja näistä viranhaltijoista koulussa ensimmäisenä toimi Mauri Turunen. Erillisiksi saarekkeiksi suunnitellut talot mahdollistivat oppilaiden jaottelun erilaisiin pienempiin osajoukkoihin. Tämähän oli myös koulut vallanneen uuden matematiikan, joukko-opin peruskäsitteitä. Vaikka koulu oli kooltaan ja oppilasmäärältään aikanaan maakunnan suurin, koulurakennus pilkkoi toimintoja ja oppilasmääriä pienempiin toiminnallisiin kokonaisuuksiin. Erityisen moderni ratkaisu oli taito-, taide- ja luonnontieteiden opetukselle pyhitetty D-talo. Tätä olivat myös päärakennuksen ja jokaisen erillisen talon yhteydessä olevat yhteiset oppimistilat, samoin kuin kaikkiin taloihin suunnitellut, tuon ajan tekniikalla toteutetut joustavasti muunneltavat oppimistilat. Vuosikymmenten varrelta Liki viisi vuosikymmentä kestäneen toiminnan ajalle mahtuu monenlaisia painotuksia ja muutoksia. Tehdään näistä joitakin nostoja. Yksi näkyvimmistä painotuksista koulun toiminnan ensimmäisinä vuosikymmeninä oli musiikkiluokkatoiminta. Tätä tehtävää toteutti Joensuussa Rantakylän koulun ohella myös Niinivaaran koulu. Nämä koulut olivat paitsi kooltaan myös toiminnoiltaan hyvin samankaltaisia,

4 4 olivathan ne saman aikaan suunniteltuina muutoinkin hyvin yhteneviä. Musiikkiluokkatoiminta jatkui myöhemmin musiikkipainotteisten opetusryhmien opetuksena aina 1990-luvun loppuun saakka. Keskustelu opetusalan työaikamalleista ei ole pelkästään aikamme ilmiö. Rantakylän koulu oli yksi niistä kouluista, joissa kokonaistyöaikaa kokeiltiin jo koulun toiminnan alkuaikoina. Pedagogiikan saralla ymmärrys paikallisten olojen huomioimisen merkityksestä myös opetussuunnitelman tasolla johti kahdeksankymmentäluvulla kuntakohtaisten opetussuunnitelmaosuuksien laatimiseen. Näistä muistoina koulussa oli pitkäksi aikaa hyllyt täynnä kaupunkikohtaisen opetussuunnitelmaosuuden kansioita. Tuon jälkeen opetussuunnitelmauudistukset ovat edenneet koko ajan yhä enemmän niin vanhempia, oppilaita kuin koko koulutyöyhteisöä osallistavaan suuntaan. Yhdeksänkymmentäluvulle tultaessa Rantakylän kaupunginosa oli jo ensimmäisessä peruskorjausvaiheessa ja asujaimistoltaan monipuolistunutta. Tuon vuosikymmenen aikana alueen väestörakenteessa tapahtui toinen merkittävä muutos. Kaupunkiimme muutti vähä kerrassaan ihmisiä myös maamme rajojen ulkopuolelta, joiden lapsille sitten haettiin koulupaikkaa lähikoulusta. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus lähti ensimmäisenä voimakkaaseen nousuun juuri Rantakylän koulussa. Niko Korkeakoski 6B Tämä kehitys on jatkunut näihin päiviin asti niin, että koulumme on ollut jo vuosikymmenien ajan monenlaisista kulttuureista tulevien eri kieltä äidinkielenään puhuvien lasten koulu. Tarpeen sanelemana kouluun kehittyi nopeasti myös tasokasta maahanmuuttajaopetuksen osaamista.

5 5 Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistus oli omalla tavallaan iso käänne peruskoulun historiassa. Sitä se oli myös paikallisesti. Koulut lähtivät kehittämään omaa erityisosaamistaan, vanhemmat valitsivat lapselleen koulupaikkaa koteihin lähetettyjen peruskoulujen valintaoppaiden sekä koulujen esittelytilaisuuksien perusteella. Koulujen johtaminen uudistui ja kehitystyössä vastuuta siirtyi ylipäätään huomattavan paljon oppilaitoksen tasolle. Rantakylän koulun rehtorin tehtävät olivat tuolloin siirtyneet Eija Meriläiselle. Koulun oppilasmäärä oli hienokseltaan laskeva ja koulurakennuksessa oli näin vähemmällä käytöllä olevaa tilaa. Tämä toimi osaltaan perusteena vuonna 1995 toteutettuun ratkaisuun, jossa kaupungin kouluihin sijoitettiin siihen asti erillisenä erityiskouluna toimeen Louhelan koulun erityisopetuksen toimintoja. Niinpä Rantakylän kouluun tiloihin siirtyi vuodesta 1995 alkaen Kuulovammaisten koulu. Koulu toimi hallinnollisesti omana yksikkönään koulunjohtaja Eeva Anttosen johtamana. Kuulovammaisten koulu teki arvokasta pioneerityötä kuurojen ja huonokuuloisten oppilaiden opetuksen kehittämiseksi tasokkaaksi perusopetukseksi, joka antoi hyvät mahdollisuudet edetä kaikkiin toisen asteen opintoihin. Kuulovammaisten koulun nimi muuttui myöhemmin Pihlajapihan kouluksi koulun oppilasaineksen muutoksien myötä. Kuulovammaisten oppilaiden määrä väheni samaan aikaan kuin muiden erilaisten kielellisten oppimishaasteiden kohtaamisessa otettiin tärkeitä edistysaskelia. Niinpä tämä oppilasjoukko monipuolistui kovaa vauhtia osaavan opettajakunnan ja koulunkäynninohjaajien taitojen mahdollistamina myös muihin kuin kuulovammaisiin oppilaisiin. Oma, vuonna 1995 alkanut opettajan työni vaihtui rehtorin työksi Rantakylän koulussa vuonna Koska koulumme ja Pihlajapihan erityiskoulu sijaitsivat samassa koulurakennuksessa, koulujen välillä oli tehty koko ajan eri laajuista yhteistyötä. Vuonna 2005 kaupunki päätti kuitenkin yhdistää samassa koulurakennuksessa toimivia kouluja integraation edistämiseksi myös hallinnollisesti, ja tämä kosketti myös näitä kahta koulua. Pihlajapihan koulussa tuolloin koulunjohtajana toimineesta Marja Virmajoki-Tyrväisestä tuli koulujen yhdistämisen jälkeen Rantakylän koulun apulaisjohtaja toimien tässä tehtävässä aina vuoteen 2017 saakka, ja oli näin tärkeä lenkki yhdistyneiden koulujen toimintoja rakennettaessa. Koulujen yhdistäminen käynnisti mittavan pedagogisen uudistumistyön. Jouduimme jälleen kerran luomaan nahkamme uudelleen ja pohtimaan, millainen on oppimis- ja ihmiskäsityksemme, millaisilla pedagogisilla ratkaisuilla uskomme saavuttavamme parhaita tuloksia kaikkien oppilaiden kannalta katsottuna. Tämä kehittämistyö on jatkunut koulussa taukoamatta innostuneen ja uudistumisvalmiin henkilökunnan tekemänä. Yhteistyö tiivistyi myös koko kaupungin tasolla. Erityisesti teimme yhteistyötä toiminnallisen alueen peruskoulujen Pataluodon, Utran ja Mutalan koulun kanssa. Tavoittelimme monin eri toimin ja teoin pedagogisesti yhtenäisen peruskoulun mallia kaikkien alueen koulujen kesken. Koulun viimeisimpiin toimintavuosiin liittyi myös ulkoisia haasteita. Vanheneville koulurakennuksille valitettavan tyypilliset sisäilmaongelmat olivat pitkäaikainen seuralaisemme. Ne nousivat vuosi vuoden jälkeen yhä enemmän esille niin oppilaiden kuin koulun työntekijöiden kokemana. Tästä syystä Rantakylän koulun vanhimmat oppilaat muuttivat syksyllä 2013 Yhteiskoulun lukiolta vapaaksi jääneisiin tiloihin Pataluodonkadulle ja koulumme jakaantui kahteen erilliseen toimintayksikköön. Suunnitelmat Pataluodonkadulla sijainneen koulurakennuksen laajentamisesta kaikille keskisen Rantakylän alueen alakoululaisille muuttuivat kuitenkin kertaheitolla, kun päätös normaalikoulun sijoittumisesta alueelle tulivat julki keväällä Tuossa vaiheessa koko koulu päätettiin sijoittaa toimimaan väistötiloissa Sirkkalassa viimeiset vajaat kaksi toimintavuottaan.

6 6 Jo tämä lyhyt tarkastelu tuo selväksi, että Rantakylän koulu on toimintansa aikana kulkenut kaupungissamme monessa kohtaa koulu-uudistusten kärjessä. Osa muutoksista on ollut valtakunnallisesti asetettuja, osa on tapahtunut välttämättömien paikallisten erityistarpeiden täyttämiseksi. Täydellä syyllä voi myös sanoa, että Rantakylä on toiminnallaan kyennyt näihin haasteisiin vastaamaan. Koulussa on jouduttu paitsi päivittämään, myös luomaan kokonaan uusia toimintaprosesseja kiinnittäen koko ajan huomiota työn laatuun ja tuloksiin. Näin koulun on pystynyt parhaimmillaan toimimaan paikallisena suunnannäyttäjänä, millaisia muutoksia yhteiskunnan muutos aiheuttaa koulutyölle ja miten näihin haasteisiin pystytään onnistuneesti vastaamaan. Läpi näiden vuosien kaikissa koulun eri vaiheissa tärkeimpänä ohjaavana periaatteena työssämme on ollut järjestää opetus niin, että jokainen oppilas saisi lähtökohdistaan riippumatta mahdollisimman yhdenvertaiset mahdollisuudet edetä koulutiellään. Koulutuksellisen tasa-arvoisuuden periaate on yksi peruskoulun hienoimpia tavoitteita, ja siitä olemme todella parhaamme mukaan pyrkineet Rantakylän koulussa edistämään! Arttu Eskelinen 4A Mitä koulu lopulta on? Koulua voi tarkastella monella tapaa: konkreettisena rakennuksena, tosiasiallisina toimintoina sekä kulloinkin tarvittavana osana kaupungin kouluverkkorakennetta. Koulu on kuitenkin paljon muuta kuin sen fyysinen ilmentymä. Koulun tekevät ihmiset koulussa: oppilaat ja koulun työntekijät! Erityisesti alakoulussa tähän joukkoon kuuluvat olennaisena osana lasten vanhemmat. Näiden lisäksi koululla on lukuisa määrä erilaisia muita yhteiskumppaneita ja sidosryhmiä, jotka ovat omalta tärkeältä osaltaan muodostamassa koulun ihmissuhteiden verkostoa. Eräs koulusta eläkkeelle jäänyt opettaja puki tämän osuvasti sanoiksi, jotka sopivat hyvin tähän tilanteeseen yleisemminkin: ei minulle tätä rakennusta jää niinkään ikävä, mutta oppilaita ja teitä kaikkia työtovereita jään kaipaamaan. Joensuun kaupungin koulut ovat aina olleet haluttuja työpaikkoja. Kaupungissa sijaitsevan opettajankoulutuksen takia kaupungin kouluihin on aina ollut kymmenittäin hakijoita yhtä virkaa kohden. Näin opettajiksi on voitu valita aina isosta pätevästä hakijajoukosta parhaimmiksi katsottuja työntekijöitä.

7 7 Koulun yhden kantavan rakenteen muodostavat koulussa sen ensimmäisinä vuosikymmeninä työnsä tehneet opettajat. Erikseen nimeltä mainitsematta esitän ison kiitoksen teille kaikille yhteisesti. Olette muuranneet koulun henkiselle työlle kivijalan, jonka varaan on ollut luja perusta rakentaa tulevaisuutta. Samoin haluan kiittää jokaista koulussa matkan varrella työskennellyttä työntekijää. Teistä jokainen on ollut omalta arvokkaalta ja ainutlaatuiselta osaltaan rakentamassa Rantakylän koulun näkymätöntä, mutta niin todellista koulun toimintakulttuuria. Sen varassa koulussa on aina ollut hyvä oppia ja kasvaa. Erikseen osoitan lämpimän kiitoksen koulussa sen toiminnan loppuvaiheessa työtään tehneelle henkilökunnalle. Olette tehneet työtänne vaativissa olosuhteissa isojen muutosprosessien keskellä paitsi ammatillisesti hyvin, myös suurella sydämellä. Koulussamme on ollut aina työhönsä sitoutunut henkilöstö, joista monella on takanaan pitkä työura juuri Rantakylässä. Erityisopettaja Pekka Korhonen antoi työvuosinaan yhdet kasvot niin Rantakylän koululle mutta myös kaupunginosalle sekä seuratoiminnalle. Saimme sinulta moton paitsi koulumme työlle myös otsikon tälle päättäjäisjuhlalle, kiitos tästä kaikesta! Kiitoksen haluan osoittaa myös kaikille teille niin hallinnon, viranomaisten kuin erilaisten yhteistyökumppaneiden edustajille, joiden kanssa koulumme on saanut tehdä matkansa aikana yhteistyötä. Aivan erityinen kiitos kuuluu kaikille vuosikymmenten aikana Rantakylän koulun koulunpenkkiä kuluttaneille oppilaille kuin lasten vanhemmille teidän takianne tämä kaikki tehtiin! Yhteistyötä on aina ollut mutkatonta tehdä! Olette kaikki olleet hyvin joustavia koulumme monissa eri vaiheissa. Iloiset oppilaat ovat aina ottaneet uudet tilat ja paikat nopeasti haltuunsa, ja näin tapahtuu varmasti myös ensi syksynä. Jokainen meistä vie kaikkein arvokkaimman palasen Rantakylän koulun perintöä sydämessään mukanaan siirtyessämme uusiin kouluihin ja elämässä eteenpäin. Valmistumme tänä keväänä nyt kaikki yhdessä kohti uusia päiviä ja uusia mahdollisuuksia! Antti Ikonen rehtori Kuva: Heikki Haapalainen/YLE

8 8 Koulun henkilökunta Opettajat: PESI2-1 jousto Kemppainen Mira ja Mikkonen-Tolvanen Maijariitta ValmistavaA Sippola Virpi 1A Tarva Ulla 1B Markkanen Erja P1 Hiltunen Mirkka 2A Karjalainen Eeva-Liisa 2B Liukka Marjut 2C Miettinen Joonas P2 Tirronen Lea 3A Palve-Karppanen Jaana 3B Pakarinen Sanna 4A Arminen Petteri 4B Mälkiä Eija 4C Westman Maria P3-4 Horttanainen Pekka 5A Ruokonen Antti 5B Sillanpää Heli 5C Fredriksson Teppo P5 Havukainen Martti 6A Hämäläinen Tuula 6B Kaltiola Lari P6 Hirvonen Marita ValmistavaB Kaari Sanna PEMO 1-6 Marttinen Ilkka PEMO 1-6 Piiroinen Liisa PEMO 1-6 Toivola Olli ja Ovaskainen Piia Psos.emo 1-3 Halonen Leena Englanti, ruotsi Häkli Suvi Englanti, A2-kielet (saksa,ranska) Salomaa Hanna Erityisopetus Eklund Merja Pt. tuntiopettaja Naukkarinen Sari Pt. tuntiopettaja (erityisopetus) Parkkonen Aino ja Merja Wilde Tuntiopettaja (oppilaan oma äidinkieli, venäjä) Agranova Olga Tuntiopettaja (oppilaan oma äidinkieli, arabia) Oudderk Rachid Koulunkäynninohjaajat: Benrahmoune Mourad (+usk.opetus) Burtovaja Anna Efimova Olga Heikkinen Tanja Hoffren Jaana Ijäs-Toivanen Katja Immonen Pirjo Jääskeläinen Marjatta Kalinen Saara iltapäiväkerho Kilpeläinen Päivi Kyllönen Aini (+iltapäiväkerho) Maaranen Teemu (+tn-opetus) Makkonen Sanna (+iltapäiväkerho) Palviainen Anne Pulkkinen Iiris Rouvinen Riitta Ruokolainen Marjatta Seppänen Hanna Tanskanen Matti Taskinen Pasi Tiainen Maria iltapäiväkerho Tiainen Salla Tirronen Essi Toivanen Päivi (+iltapäiväkerho) Vestman Minna Väänänen Permporn Siivouspalvelut Polkka Oy Kouluruokailu Amica-ravintola Vahtimestari Kari Pyykkönen Kiinteistönhoito ISS palvelut

9 9 Oppilaskunnanhallituksen vuosikertomus Järjestimme Kurpitsajuhlan perjantaina Sirkkalassa. Kurpitsajuhlan ohjelmaan kuului pukukilpailu, kauhukäytävä ja kioski, jonka kuudesluokkalaiset järjestivät, keräten rahaa luokkaretkeä varten. Oppilaskunnanhallituksen mielestä kurpitsajuhlaa oli kiva järjestää ja pukukisa oli hauska, jonka innoittamana moni pukeutuikin naamiaisasuun. Lapsen oikeuksien päivänä järjestimme luokittain lasten itse suunnitteleman päivän. Samana päivänä julkistimme ja otimme käyttöön oppilaskunnan itse suunnitteleman ystävän penkin. Ystävän penkki oli hyvä idea oppilaiden mielestä. Vili Hallikainen 3B

10 10 Vuoden 2018 alussa järjestimme Puhtain luokka kilpailun, jonka tarkoituksena oli lisätä kierrätystä koulussamme. Keskiviikkona julkistimme tulokset ja palkitsimme voittajat. Yhdistimme ystävänpäivän ja laskiaisen menemällä yhdessä pulkkamäkeen Päivässä olivat mukana myös oppilaiden toivomat halisydämet Hallituksen puheenjohtaja ja sihteeri olivat mukana Sirkkalassa järjestetyssä lapsiparlamentissa. Olimme kysyneet kysymyksiä oppilailta ja esitimme ne päättäjille parlamentissa. Kysymykset liittyivät mm. vapaa-aikaan ja kouluun. Oppilaskunta järjesti Rantakylän koululla Talent-kisan. Talent-kilpailussa oli laajasti eri esityksiä ykkös-kuudesluokkalaisilta. Kilpailun lopuksi KYT palkitsi jokaisen esiintyjän. Talentkisassa oli myös pukukilpailu. Oppilaskunnan puheenjohtaja Siri Pakarinen ja sihteeri Kerttu Kurvinen laativat tämän vuosikertomuksen Oppilaskunnan ohjaavat opettajat ovat Heli Sillanpää ja Tuula Hämäläinen.

11 Ninni Irina Roinisto 5A 11

12 12 HYMY-VEISTOKSET 1. luokka + valmistava 6. luokka Albitar Zamzam Mpanduji Anna Mohammed Akram Dima Ikonen Viivi Matikainen Jessica Nuutinen Pasi 3. luokka Albitar Mohamad Mäkisalo Miko STIPENDIT JOENSUUN KAUPUNGIN RANTAKYLÄN KOULUN STIPENDI Stipendien lahjoittajina Rantakylän koulun entisiä opettajia Valmistava opetus: Fakhir Tiba 1. luokka: Kontkanen Miro, Parviainen Lucas, Sallinen Enna 2. luokka: Grinden Neea, Niskanen Akseli, Nwachukwu Emmanuel ja Tarvainen Aatu 3. luokka: Kettunen Elsa, Luukkonen Pekka ja Mikkonen Ella 4. luokka: Al Bittar Abdulhalim Hafez, Heikkinen Erika, Kettunen Anni ja Kärki Liisa 5. luokka: Huovinen Minja, Mäkelä Milana, Turunen Anni ja Turunen Maiju 6. luokka: Eronen Onni, Kornienko Vladlena ja Tolvanen Milla LC JOENSUU/JOKELAISET 1. luokka Lehtimäki Milja ja Mäkisalo Tara LC JOENSUU/ KANTELETAR 6. luokka Kurvinen Kerttu ja Pakarinen Siri

13 13 POHJOIS-KARJALAN OSUUSPANKIN ESIMERKINVOIMA-STIPENDI 5. luokka Siusmeliainen Violetta KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖN POHJOIS-KARJALAN OSUUSKAUPAN RAHASTON REILU KAVERI STIPENDI 4. luokka Grinden Mette JOENSUUN MUSEOIDEN MUSEOSTIPENDI 5. luokka Kinnunen Milla, Leinonen Emilia ja Mirkkula Onni Jenni Kyllönen 1A

14 14 KOULUJEN TYÖ - JA LOMA - AJAT LV Syyslukukausi Koulu alkaa, to Syysloma, viikko 42 ma-pe Itsenäisyyspäivä, to Syyslukukausi päättyy, pe Kevätlukukausi Koulu alkaa, ma Talviloma, viikko 10 ma-pe Pääsiäinen, pe-ma Vappupäivä, ke Helatorstai, to Koulu päättyy, la Koulupäiviä Syyslukukaudella 91 Kevätlukukaudella 97 Yhteensä 188 Lisäksi koulut voivat päättää (rehtorin päätös) yhdestä lauantaityöpäivästä, edellyttäen, että siitä ei tule lisäkustannuksia.

15 Otso Nevalainen 4B 15

Apulaisjohtaja Virmajoki-Tyrväinen Marja

Apulaisjohtaja Virmajoki-Tyrväinen Marja Rantakylän koulun vuosikertomus 2016-2017 Rantakylän koulu Sirkkalantie 12 A, 80100 Joensuu Rehtori Ikonen Antti 050 549 0071 Apulaisjohtaja Virmajoki-Tyrväinen Marja 050 542 1246 Apulaisjohtaja Marita

Lisätiedot

KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071. Koulusihteeri Kirsi Laakkonen 050 440 1362

KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071. Koulusihteeri Kirsi Laakkonen 050 440 1362 Rantakylän koulun vuosikertomus 2015-2016 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava Marja Virmajoki-Tyrväinen E-1 -tiimivastaava Pekka Horttanainen 2 -

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT

ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT Virka-n Virka Sijoi tus kou lu Viranhaltija umero 01 Luokanopetta ja Hatun koulu Antti Immonen Hatun koulu Päivi Pesonen 03 Luokanopettaja Hatun koulu Haetaan täyttölupaa

Lisätiedot

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084

Lisätiedot

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 korkeus 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 160 2 Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 3 Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 kuula 4kg 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 11,91 2 Simo Näykki

Lisätiedot

TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt.

TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt. Hevostaituri 10-12-vuotiaat (synt.2000-02) NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS 1. PUISTO JANNIKA LIPERI 2000 62 13 75 2. TURUNEN MARJAANA LIPERI 2000 57 13 70 3. MAJOINEN PETRA JOENSUU 2002

Lisätiedot

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä. Yhteispisteet:

Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä. Yhteispisteet: Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä Yhteispisteet: 1. Niittylahti 6A 6 pist. 2. Niittylahti 6B 7 pist. 3. Niittylahti 5A 14 pist. 4. Hammaslahti 6A 14 pist. 5. Suhmura 6.lk 22 pist. 6. Jamali

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta 115 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2013 klo 18-18.39 Kokouspaikka Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli

Lisätiedot

Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet Raappanaviesti 4x100m. 1) Lieksan Lukio 52,32

Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet Raappanaviesti 4x100m. 1) Lieksan Lukio 52,32 Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet 2017 31.08.2017 Raappanaviesti 4x100m 1) Lieksan Lukio 52,32 1) Silja Kempas, 2) Annika Piiparinen, 3) Miika Kempas, 4) Samuli Pursiainen 2) Keskuskoulu

Lisätiedot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot TULOKSET Lasten Hiihto Cup 2012 1 Osakilpailu: HIPPU Hiihdot Tytöt 4 Vuotta 50m 1 11 Tytti Härkönen 01:49.3 2 7 Oona Kokkonen 02:24.6 00:35.3 3 12 Oona Karppinen 02:27.4 00:38.1 4 4 Alisa Hankosalo 02:55.4

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti LÄHTÖLISTA

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti LÄHTÖLISTA Miehet 16 3x5 km 10:00:00 15 Liperin Hiihtoseura Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 81 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 82 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 83 Naiset 16 3x3 km 10:00:00 41 Liperin Hiihtoseura Os.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET Miehet 16 3x5 km 1. 15 Liperin Hiihtoseura 47.03,8 Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 1 14.29,5 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 1 30.46,3 1 16.16,8 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 1 47.03,8 1 16.17,4 Naiset 16

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 9

Viikkotiedote vko 9 Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen 08.12.2016 4/2016 1 Joensuun normaalikoulun johtokunta Aika 08.12.2016, 16:00 Paikka Tulliportin koulun neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Korpela, Jukka Yhka, puheenjohtaja Hirvonen, Pekka

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Pohjois-Karjalan 67. MKV Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja

Lisätiedot

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT Miten maailma koulun ympärillä muuttuu? Millaista osaamista oppilaat tarvitsevat elämässään? Millaisessa koulussa on hyvä oppia ja

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Sivu 1/7. Tulokset Ilotuuli-Hiihto Tytöt ,3 km. Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0

Sivu 1/7. Tulokset Ilotuuli-Hiihto Tytöt ,3 km. Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 Sivu 1/7 Tulokset Ilotuuli-Hiihto 22.03.2018 Tytöt 2013 0,3 km Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Riia-Noora Sissonen 02:08 2 Noora Niskanen 02:10 3 Eevi Kurki 02:13 4 Senni Räty 02:33 5 Taika Sorsa 02:37

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus

KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus 2013-2014 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen 050 542 1246 E-2 tiimivastaava Eija Muranen 3-4 tiimivastaava

Lisätiedot

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa 28.6.2011 Sulkavan Urheilijat -41 9254, Kerimäen Urheilijat 8914, Ristiinan Urheilijat 7427, Mikkelin Kilpa-Veikot 2509, Hirvensalmen Urheilijat 1442 M17 800 m 1. Maxim

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi PERUSKOULUJEN REHTORIEN JA KOULUSIHTEERIEN YHTEYSTIEDOT LV. 2013-2014 Päivitetty 30.1.2014 Luokka-asteet 1-6 Koulu Puhelin Sähköposti Faksi Aurinkorinteen koulu rehtori Esa Miettinen 044 718 4771 esa.miettinen@kuopio.fi

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvenoinen, kaupungin koulutoimi,

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvenoinen, kaupungin koulutoimi, Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 01.06.2017 Aika 01.06.2017, 16:00-18:00 Paikka Savonlinnan normaalikoulu, opettajainhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvenoinen, kaupungin koulutoimi,

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Tehtaanpuiston yläasteen koulu PL 3714 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta PÖYTÄKIRJAOTE 2016 / 4 1(3) 3.10.2016 Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Aika Maanantai 3.10.2016

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 18

Viikkotiedote vko 18 Viikkotiedote 4.5.2018 vko 18 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,

Lisätiedot

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKI RJA 6/2015 2 Saapuvilla olleet et Nimi Reijonen Eero Tikka Tiina Parkkinen Sanna Hakulinen Pauli Hartikainen Mikko Hoppa Helinä Huikuri Pekka Huohvanainen Kauko Jetsonen Anne Karjalainen

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

KOULUN PUHELINNUMEROT. Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071. Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava. Marja Virmajoki-Tyrväinen

KOULUN PUHELINNUMEROT. Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071. Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava. Marja Virmajoki-Tyrväinen Rantakylän koulun syystiedote 2015-2016 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava Marja Virmajoki-Tyrväinen E-1 -tiimivastaava Pekka Horttanainen 2 - tiimivastaava

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 7

Viikkotiedote vko 7 Viikkotiedote 16.2.2018 vko 7 Torstaina 22.2. oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 opettajien kouluttautumisen vuoksi. Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla.

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille!

Viikkotiedote vko 19. Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Viikkotiedote 9.5.2018 vko 19 Hyvää Helalomaa ja Onnea Äideille! Tulevan 1.luokan ensimmäinen vanhempainilta Tulevan ensimmäisen luokan tapaaminen vanhempainillan merkeissä on tiistaina 5.6.2018 klo 17.00

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 10.12.2014 klo 18 Kokouspaikka Marttilan koulu, Metsäniityntie 11 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 90- Tamminen Tiina Hämäläinen Risto vpj. :t 90- Nummela

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä on yksi oppilaitos, jonka nimi on Riveria. Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 8

Viikkotiedote vko 8 Viikkotiedote 23.2.2018 vko 8 Xylitol-pastillit Koulun ruokalassa on pastilliautomaatti, josta saa ottaa xylitol-pastillin ruokailun päätteeksi. Pastilleja on varattu yksi pastilli / oppilas/ päivä. Menneenä

Lisätiedot

Sarja P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus

Sarja P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus 3 Riku Mikkonen 7,53 1 3 Joni Pöyhönen 7,72 2 2 Niku-Petteri Turunen 7,80 3 4 Jarkko Hiltunen 8,05 4 4 Jesse Hyttinen 8,19 5 2 Sampo Laitio 8,29 6 2 Veeti Korhonen

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 17

Viikkotiedote vko 17 Viikkotiedote 27.4.2018 vko 17 Hauskaa vappua! Maanantai 30.4. on koulullamme vapaapäivä. Johtokunta 08.2018 07.2019 Johtokuntaan valitaan yhdeksän jäsentä. Johtokunnassa on ensi kaudelle yksi paikka vapaana.

Lisätiedot

Tulokset Leijona-hiihdot (perinteinen) 03.03.2016. Tytöt 2011 0,3 km. Lähti: 14 Keskeytti: 0 Hylätty: 0

Tulokset Leijona-hiihdot (perinteinen) 03.03.2016. Tytöt 2011 0,3 km. Lähti: 14 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 Tulokset Leijona-hiihdot (perinteinen) 03.03.2016 Tytöt 2011 0,3 km Lähti: 14 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Nektaria Lampropoulos 01:56 2 Jenny Kettunen 01:58 3 Satu Kontkanen 02:11 4 Bettiina Moilanen 02:30

Lisätiedot

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Piia Aaltokoski LepU 24,16 29.8.2016 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,93 1.8.2016 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 23,21 30.10.2016 Tervo 4 Asta Kankaala

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25 Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,36 25.5.2013 Raahe 3 Lilli Korhonen LepU 17,25 25.5.2013 Raahe 4 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo

Konneveden kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 3/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 14.3.2019 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen

Lisätiedot

Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja

Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat 27.6.2013 - käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja M 1000 m 1. Eino Hyttinen JuJä 3.04,1h 2. Heikki Halonen JuJä 3.05,9h 3. Ville Ovaskainen JuuU 3.06,4h

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja 1/2017 1 Aika, 10:30 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMAT LV

PERUSOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMAT LV KUHMON KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNTA perusopetus PERUSOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMAT LV. 2014-2015 PERUSOPETUKSEN KOULUJEN TUNTIMÄÄRÄN JAKO LV. 2014-2015 Koulu Oppilaita (8.9.2014) Kotiluokkia Luokkatunnit

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 17.02.2017 Aika 17.02.2017, 10:30-15:15 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Kettunen Paavo professori, jäsen poissa

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot