Koulukuljetusopas Euran kunta
|
|
- Annikki Mäkinen
- 3 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koulukuljetusopas Euran kunta Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunta / 20 Päivitys kasvatus- ja opetuslautakunta /58 Päivitys sivistyslautakunta /134, /6, / /82, /110
2 Koulukuljetusopas 2 Tässä koulukuljetusoppaassa määritellään ne perusteet, joiden mukaan Euran sivistyspalvelut järjestää maksuttomaan kuljetukseen, saattamiseen tai avustamiseen oikeuttavan koulumatkan. Oppaassa määritellään myös esiopetusta koskeva oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen. YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslaki 6 Oppilaan koulupaikan määräytyminen Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää varhaiskasvatuspalveluita. Euran kunnan kasvatus- ja opetuslautakunta on /75 hyväksynyt lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Sivistyslautakunta on kokouksessaan /6 tarkentanut lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteita. Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä (5) kilometriä pidempi tai jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muuten muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen. Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa 17 :n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. Jos 1 momentissa tarkoitettu oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun, voidaan oppilaaksi ottamisen edellytykseksi asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Jos esiopetusta saava lapsi osallistuu toisessa kunnassa järjestettävään varhaiskasvatukseen, opetuksen järjestäjällä on oikeus edellyttää, että lapsen huoltaja vastaa lapsen kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikan välillä. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. KULJETUKSEN JÄRJESTÄMINEN Koulumatka on yleiseksi liikenneväyläksi määritelty reitti, jota oppilas voi käyttää väestörekisteriin merkityn kotiosoitteen ja koulun välillä kulkiessaan. Koulumatkan pituus mitataan kotipihalta koulun pihalle lyhyintä jalankulkukelpoista ja yleisessä käytössä olevaa tietä pitkin. Matkat mitataan reittiohjelmalla (esim. Fonecta, Google Maps) tai muulla luotettavalla tavalla. Oikeus maksuttomaan kuljetukseen tai kuljettamista ja saattamista varten myönnettävään avustukseen on: - esikoulun oppilaalla, jonka koulumatka on yli 3 km - esikoulukuljetus voi olla myös yhdensuuntainen luokan oppilaalla, jonka koulumatka hänelle osoitettuun lähikouluun on yli 5 km
3 3 Kaksivuotiseen esiopetukseen ilman täydentävää varhaiskasvatusta osallistuvilla lapsilla on oikeus etuuteen liittyen esiopetuskuljetuksiin. Perusopetuslain 32 :stä poiketen ensisijainen koulumatkaetuus on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Kuljetus toteutetaan ensisijaisesti huoltajien toimesta. Kuljetusetu yhteishuoltajuudessa olevalle oppilaalle myönnetään vain väestörekisteriin merkitystä asuinpaikasta esiopetusyksikköön. Kuljetusetuuteen ovat oikeutettuja oppilaat, joiden esiopetusmatka on yli 3 kilometriä. Kuljetusetuus anotaan kuukausittain erillisellä lomakkeella, johon huoltajat merkitsevät matkan pituuden sekä kuljetusetuuteen oikeuttavat esiopetuspäivät. Esiopetusryhmän henkilöstö tarkastaa päivät ja lähettää lomakkeet sivistyspalvelutoimistolle. Laskutus syyslukukaudesta tapahtuu alkuvuonna ja kevätlukukaudesta lukuvuoden päätyttyä. Ensimmäisen laskutuksen yhteydessä tarkastetaan myös etuuteen oikeuttava esiopetusmatka. Oppilaalla on kyyditysoikeus myös, jos koulumatka muuten muodostuu oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Koulumatkan turvallisuuden arviointiperusteena käytetään tiehallinnon määrittelemiä koulumatkan turvallisuuden arviointiohjeita (Koululiitu-ohjelma). Arvioinnissa tarkastellaan monipuolisesti koulumatkan liikenteellisiä olosuhteita, mutta suurimman painoarvon arvioinnissa saavat teiden liikennemäärät ja nopeusrajoitukset. Huoltajan anomukseen perustuvat oppilaan saattamista tai avustamista koskevat kuljetukset päätetään tapauskohtaisesti. Korvaus maksetaan liikenne- ja viestintäministeriön vahvistaman linja-auton alennuslipputaksan mukaisena korvauksena/matka. Liian vaaralliseksi määritellyt liikenneväylät tarkistetaan välittömästi olosuhteiden muuttuessa. Tarvittaessa pyydetään tekniseltä lautakunnalta tai teknisen palvelun viranhaltijoilta lausuntoja tien vaarallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Koulukuljetusanomus on tehtävä ennen kuljetuksen alkamista. Oppilas voidaan velvoittaa kulkemaan omin neuvoin osa koulumatkasta. Oppilaan omavastuumatka koulukuljetusreitin varteen on luokkien oppilailla kolme kilometriä ja luokkien oppilailla viisi kilometriä. Kunta ei järjestä eikä korvaa oppilaiden terapiakuljetuksia. Myös ns. talvikuljetuksia ei järjestetä. Oppilaan käydessä huoltajan hakemuksesta ja saadusta myönteisestä päätöksestä muuta kuin hänelle osoitettua lähikoulua huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta ja koulumatkan järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista. Kunta voi huoltajan hakemuksesta yksittäistapauksissa vastata määräajan euralaisen oppilaan koulukuljetuksesta todetun petoeläinvaaran (susi, karhu) vuoksi myös toissijaiseen kouluun. KULJETUKSEN PERIAATTEET Kuljetus järjestetään siten, että päivittäinen koulumatka odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. Sama koskee erityisopetukseen siirrettyä oppilasta. Koulun tehtävänä on järjestää kuljetusta odottavalle oppilaalle mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
4 Koulukuljetusetu yhteishuoltajuudessa olevalle oppilaalle myönnetään vain väestörekisteriin merkitystä asuinpaikasta lähikouluun (Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ) 4 Koulumatkakuljetukset järjestetään ensisijaisesti joukkoliikenteen vakiovuoroja käyttäen. Toissijaisena kuljetusmuotona voidaan käyttää tilausliikennettä silloin, kun se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi tai ensisijaisen kuljetusmuodon käyttö ei ole mahdollista. Taksikuljetuksia ei järjestetä ovelta - ovelle kuljetuksina, vaan oppilaat kerääntyvät liikennöitsijän osoittamille ns. taksipysäkeille samalla tavoin kuin linja-autoa käyttävät oppilaat kerääntyvät linjaautopysäkeille. Oppilaan on oltava hyvissä ajoin odottamassa kuljetusta sovitussa paikassa. Koululaiskuljettaja on myös oheiskasvattaja käyttäytymisellään ja kielenkäytöllään. Hänen tehtävänään on mm. ohjata ja valvoa turvavyön käyttöä. Koulun tehtävänä on ilmoittaa lukujärjestykseen tulleista muutoksista liikennöitsijälle, samoin on vanhempien velvollisuus ilmoittaa oppilaan poissaolosta esim. sairauden takia. RATKAISUVALTA Perusopetus Taloussuunnittelija päättää esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksen järjestämisestä, koulumatka-avustuksista ja oikeudesta maksuttomaan kuljetukseen. Lukio Lukion rehtori tekee lukion koulumatkoihin liittyvät päätökset. Tarkempaa tietoa koulukuljetusasioissa antavat: sivistyspalvelutoimistossa taloussuunnittelija Tanja Rantanen puh sivistyspalvelutoimistossa ma.toimistosihteeri Jari Mäkelä puh koulun rehtori etunimi.sukunimi(a)eura.fi
5 Liite: Koulukuljetusanomus 5 EURAN KUNTA Sivistyspalvelut PL EURA HAKEMUS KOULUKULJETUS- / MATKAKORVAUSANOMUS Hakemus jätetty sivistyspalvelutoimistoon / 20 HAKEMUS Henkilötiedot Oppilaan nimi Syntymäaika Osoite: Postinro- ja toimipaikka Koulu ja luokka Huoltajan nimi ja osoite: Puhelinnumero Hakemus Oppilaalle haetaan koulukuljetusta ajalle: Hakemus koskee: Matkan pituus yhteen suuntaan: linja-autolippu taksikuljetus matkakorvaus Hakemuksen peruste: Oppilaan terveydentila (koululääkärin lausunto) Koulumatkan pituus Koulumatka on vaarallinen km Huoltajan allekirjoitus muu syy, mikä: Kuljettava reitti: Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus PÄÄTÖS hylätty hyväksytty Anomus on tehtävä ennen kuljetuksen alkamista.
6 6 EURAN LUKION KOULUKULJETUKSET Lukiolain mukaan kuljetuksen järjestäminen lukiolaisille ei ole kunnalle pakollista. Euran kunta kuitenkin järjestää yli 7 kilometrin (maksuttomaan koulutukseen oikeutetut opiskelijat) tai yli 10 kilometrin (opiskelijat, joilla ei ole oikeutta maksuttomaan koulutukseen) etäisyydellä asuville euralaisille opiskelijoille koulukuljetuksen Euran lukioon. Koulukuljetuksesta peritään opiskelijoilta, joilla ei ole oikeutta maksuttomaan koulutukseen, kuukausittain omavastuuosuus, joka noudattaa Kelan koulumatkatuen omavastuuosuuden euromäärää. Omavastuu kattaa sekä bussi- että taksikuljetukset. Koulumatkaedun saadakseen opiskelijan on tehtävä koulumatkatukihakemus. Yleiset toimintaohjeet Pääsääntö on, että koulumatkoilla käytetään julkisen reittiliikenteen bussivuoroja. Mikäli kyseeseen tulee taksikuljetus, sitäkin voivat käyttää vain yli 7 km (maksuton koulutus) / 10 km (muut) etäisyydellä asuvat. Tätä lähempänä asuva voi pyrkiä taksin kyytiin, mikäli taksissa on tilaa. Opiskelijan on itse maksettava tällöin lisämaksu suoraan taksille. Kyytiin voi päästä edellyttäen, ettei kyydin taksaluokka nouse hänen takiaan. Lisätaksia ei hänen takiaan myöskään tilata. Taksinkuljettajan velvollisuus on ottaa nämä näkökohdat huomioon. Koulumatkatukihakemus Syksyllä koulun alkaessa opiskelijan on ensi tilassa tehtävä koulumatkatukihakemus. Hakemuslomakkeen voi tulostaa Kelan sivuilta tai noutaa lukion kansliasta. Lomake täytetään huolellisesti ja se palautetaan kansliaan. Koulusihteeri tarkistaa hakemuksen tiedot. Ilmoitetun koulumatkan pituuden tarkistamiseen käytetään reittiohjelmia: Google Maps, tms. Hakemukseen hyväksytään ohjelman antama matka, ellei hakijalla ole esittää muuta todistetta. Matkan jäädessä alle 7 tai 10 kilometrin rajan hakemus hylätään. Koulumatkatuen saamiseen vaikuttavat opinnot, koulumatkojen pituus ja niiden määrä. Maksuttomaan koulutukseen oikeutetut opiskelijat saavat koulumatkatukea, jos koulumatka on vähintään 7 kilometriä yhteen suuntaan. Muut opiskelijat voivat saada koulumatkatukea, jos koulumatka on vähintään 10 kilometriä yhteen suuntaan. Koulumatkatuki muuttui alkaen niin, että koulumatkatukea voi saada, vaikka opiskelijalla ei ole päivittäistä koulumatkaa. Jos opiskelija kulkee koulumatkan vähintään 10 päivänä kuukaudessa, hän voi saada koulumatkatukea. Täysimääräiseen tukeen opiskelijalla on oikeus, jos hän kulkee tukeen oikeuttavan koulumatkan vähintään 15 päivänä kuukaudessa (opiskelija, jolla ei ole oikeutta maksuttomaan koulutukseen, maksaa itse omavastuuosuuden 43 euroa/kk). Jos koulumatkatukeen oikeuttavia matkapäiviä on päivää kuukaudessa (opiskelija, jolla ei ole oikeutta maksuttomaan koulutukseen, maksaa itse omavastuuosuuden 21,50 euroa/kk), tuen määrä on pienempi. Kun opiskelija kulkee koulumatkansa oppilaitoksen järjestämällä tai maksamalla koulukuljetuksella, koulumatkatuki maksetaan koulukuljetuksen järjestäjälle. Opiskelijan on silti itse haettava koulumatkatukea (KM 1) ja jätettävä hakemuslomake oppilaitokseen. Opiskelijalle itselleen (itse järjestetty kuljetus) Kela maksaa tukea tietyissä tilanteissa ( Koulumatkatukea haetaan erikseen joka lukuvuodeksi. Koeviikko Koeviikolla ei ole taksikuljetuksia, koska kaikki ehtivät peruskoulun kuljetuksiin tai pikavuoroihin. Koulussa on erinomaiset tilat opiskeluun ja seuraavan päivän kokeeseen valmistautumiseen odotustuntien aikana.
7 Ulkopaikkakuntalaiset Ulkopaikkakuntalaiset joutuvat järjestämään ja maksamaan itse koulumatkansa. Tällöin koulun kansliasta saa bussilippua varten Kelan ostotodistuksen, jolla Matkahuolto myy lipun opiskelijalle omavastuuhintaan. Koulu merkitsee ostotodistukseen, jos opiskelijan koulutus on maksutonta, tällöin ei omavastuuosuutta peritä. Myös ulkopaikkakuntalaiset täyttävät koulumatkatukihakemuksen ja palauttavat sen kansliaan. 7
Koulukuljetusopas
Koulukuljetusopas 1.8.2016 - Euran kunta Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunta 17.2.2016/ 20 Päivitys kasvatus- ja opetuslautakunta 31.5.2016/58 Päivitys sivistyslautakunta 22.11.2018/134 2 Koulukuljetusopas
Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 -
Euran kunta Koulutoimi Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Hyväksytty/koulutusltk 4.4.2006 44 Päivitetty/kasvatus- ja opetusltk 21.3.2012 2 Koulukuljetusopas Tässä koulukuljetusoppaassa määritellään
LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas
LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,
KOULUKULJETUS- OPAS 2011
KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki
KOULUKULJETUSOPAS 2015
KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus
MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ
1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus
Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden
SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA
Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen
PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty
7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,
KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...
Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien
Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,
Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen
Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet
PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET
Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka
OPPILASKULJETUSPERUSTEET
ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 28.7.2015 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää
Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien
Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki
TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS
TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa
Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE
1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan
KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen
Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET
Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö Esi- ja perusopetuksen koulumatkoista on säädetty perusopetuslaissa. Perusopetuslaki
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan
TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ
TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö
Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien
Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki 32... 4 Yleistä. 4 1.
ESIOPETUSKULJETUKSET
31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015
1 Koulukuljetusohjeet Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 2 Sisällysluettelo KOULUKULJETUSPERIAATTEET... 3 Muut perusteet... 4 Pääperiaatteet kuljetuksissa... 4 Kuljetettavien luettelo...
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki
KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA
LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli
KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016
1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja
Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA
Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA 16.4.2019 40 Johdanto Esi- ja perusopetuksessa olevien oppilaiden kuljetukset perustuvat Perusopetuslain pykäliin 6 ja 32. Tässä asiakirjassa
Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki
Koulukuljetusperiaatteet Kouvolan kaupunki SISÄLLYS Sisällys... 1 1 Kuljetusoikeuden muodostuminen... 2 2 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet Kouvolan kaupungissa... 2 2.1 Koulumatkan pituuteen perustuva
ESIOPETUSKULJETUKSET
1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET
PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus
Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen
LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LIITTEET Koululiitu-ohjelman Luvian kartat YLEISTÄ Koulumatkoihin liittyy aina riskejä. Yhteiskunnalla ei ole käytännön mahdollisuuksia eikä resurssejakaan tehdä lasten
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65, 28.2.2012 5 (päivitys), 29.9.2015 127 (päivitys) 11.10.2016
KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16
1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.
33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan
Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille
Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si
HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Esiopetus- ja koulukuljetuksia koskevat periaatteet 2015 (Hattulan sivistyslautakunta 28.4.2011 45, 10.11.2011 96) 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan
Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun
Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.
KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen
KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa aloittaville
KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys )
KONTIOLAHDEN KUNTA Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.3.2013 (päivitys 22.6.2016) Kontiolahden oppilaskuljetukset järjestetään 1.8.2016 alkaen seuraavien säännösten
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100 Niina ja Ari Kärkkäinen ilmoittavat 27.9.2016 päivätyllä
Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut:
TAUSTAA OPPILASKULJETUKSEN PERUSTEILLE Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut: Jyväskylän kaupungin alueella 0-2-luokan oppilaat saivat kunnan koulukuljetuksen,
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1
Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet
Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella
Koulukuljetuksia koskevat periaatteet
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet lukuvuodelle 2014-2015 1. YLEISET PERIAATTEET
Ajankohtaista koulukuljetuksista
Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän
Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset
Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Vahvistettu: Lasten ja nuorten lautakunta 4.6.2014 27 1. Koulumatkat... 3 2. Maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisen perusteet:... 4 Koulumatkan pituus... 4
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.3.2011 27 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa
KERAVAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
1 KERAVAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Voimassa 1.1.2016 alkaen 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Yleistä 3 Perusopetuslaki 32 4 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet
ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE
ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on
KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET
KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille
LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA
LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA Sivistyslautakunta 31.1.2012 1. Yhteisiä periaatteita oppilaskuljetusten järjestämiseksi Lapinlahden kunnassa toteutetaan tässä oppilaskuljetusstrategiassa
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta
2 1. KONNEVEDEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA LASKUTUKSEN PERIAATTEET 1.8.2018 ALKAEN Siv.ltk 18 Valmistelija: Pauliina Oittinen, päivähoidon ohjaaja p. 040 702 8601 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki
Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a
Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu
KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS
Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA
Sltk 28.11.2012 75 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sisältö 1. Koulukuljetussäännöt 2. Esiopetus 3. Perusopetus 3.1. Koko kunnassa noudatettavia yleisiä ohjeita 3.2. Ohjeet
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 115 02.11.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100
Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista
IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulutuslautakunta 17.4.2012 43 Lisätietoa kuljetuksista antavat koulujen rehtorit ja kuljetussuunnittelija Timo Ikonen, puh. 040-830 2794. 2 1. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN
KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen
NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta
Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet
Askolan kunta Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2016 Sivistyslautakunta 5.4.2016 21 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 2 1.1. Lainsäädäntö... 2 2. KOULUKULJETUKSEN MYÖNTÄMISEN
KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016
KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut ESI- JA PERUSOPETUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet...
PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET
PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta
Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet
Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 26 YLEISTÄ 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 28 YLEISTÄ... 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.
INKOON KUNNAN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan
Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 Yhteystiedot: (päivitetty 10.8.2016) Sivistystoimisto Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä 040 4886 140 Toimistosihteeri Sari Mäkinen 040 4886 141
Orimattilan kaupungin opetuspalvelut
Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 21.2.2018 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki
OPPILASKULJETUSPERUSTEET
ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 14.4.2016 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää
LIMINGAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
1 LIMINGAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS JOHDANTO Koulukuljetusoppaaseen on koottu Limingan kunnan koulukuljetuksen periaatteita ja käytänteitä. Oppaan avulla huoltajat saavat tietoa koulukuljetuksesta. Limingan
KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT alkaen
NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 1.8.2017 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA 1.8.2018 Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 19.6.2018 67 Sisällysluettelo Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 3 1. KULJETUKSET 4 1.1 Koulukuljetusoikeus 4
KOULUKULJETUSOPAS. Sisällys. Sivistyslautakunta Voimaan
Sivistyslautakunta 18.2.2016 Voimaan 1.3.2016- KOULUKULJETUSOPAS Tämä esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas sisältää Polvijärven koulukuljetuksia koskevat periaatteet ja toimintaohjeet. Oppaan tavoite
Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35
Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 TUUSULAN KOULUKULJETUSOPAS 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet... 3 2. Koulukuljetusten järjestämisen
SALON KAUPUNGIN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET
1 Opetuslautakunta 17.12.2013 135 SALON KAUPUNGIN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä
MÄNTTÄ-VILPPULAN KOULUKULJETUSOPAS
1/12 MÄNTTÄ-VILPPULAN KOULUKULJETUSOPAS Sivistyslautakunta hyväksytty 27.5.2009 Päivitetty 11.06.2014 41 Päivitetty 09.06.2015 33 2/12 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2009 lukien 2. KULJETUSTEN
Huittisten kaupungin koulukuljetusperiaatteet alkaen. Liite nro 41 Kola 152 /
Huittisten kaupungin koulukuljetusperiaatteet 1.1.2017 alkaen Liite nro 41 Kola 152 / 22.11.2016 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö... 3 3. Yleiset periaatteet 4 - Oikeus
Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta