KOHEESIOPOLITIIKKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOHEESIOPOLITIIKKA 2014-2020"

Transkriptio

1 YHDENNETTY ALUEELLINEN INVESTOINTI KOHEESIOPOLITIIKKA Euroopan unionin neuvosto hyväksyi joulukuussa 2013 virallisesti EU:n koheesiopolitiikan alalla uudet säännöt ja lainsäädännön seuraavaa vuosien investointikierrosta varten. Tämä asiakirja on yksi tulevan lähestymistavan keskeisiä ominaisuuksia esittelevistä tiedotteista. Sisällysluettelo Johdanto Mikä on tavoite? Mitä ehdotetaan? Mitä etuja saadaan? Koheesiopolitiikka Maaliskuu 2014

2 EU:n kohtaamat monet haasteet talouteen, ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät osoittavat, että tehokkaan vastauksen antamiseksi tarvitaan yhdennettyä ja alueellista lähestymistapaa. Tämä lähestymistapa on moniulotteinen, ja se on räätälöity paikkojen ominaispiirteisiin ja tuotoksiin, mikä voi tarkoittaa perinteisten hallinnollisten rajojen ylittämistä ja saattaa edellyttää eri hallinnon tasoilta aiempaa enemmän tahtoa yhteistyön tekemiseen ja toimien yhteensovittamiseen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä vastaa Lissabonin sopimuksella käyttöön otettua uutta alueellisen yhteenkuuluvuuden tavoitetta, jossa tunnustetaan, että EU:n tasolla ei voida saada aikaan taloudellista ja sosiaa lista yhteenkuuluvuutta keskittymättä entistä enemmän EU:n toimien alueelliseen vaikutukseen. Siksi yhteisistä säännöksistä annetussa asetuksessa on otettu käyttöön uusia yhdentymisvälineitä, joita voidaan käyttää alueellisten strategioiden panemiseksi täytäntöön itse paikalla ja joilla yhdistetään kumppanuussopimuksissa ja toimintaohjelmissa määritetyt temaattiset tavoitteet alueelliseen ulottuvuuteen: paikallisyhteisöjen omat kehittämishankkeet (yhteisistä säännöksistä annetun asetusehdotuksen artikla) ja yhdennetyt alueelliset investoinnit (yhteisistä säännöksistä annetun asetusehdotuksen 36 artikla). Tässä asiakirjassa keskitytään yhdennettyihin alueellisiin investointeihin, joiden avulla EU:n jäsenvaltiot voivat yhdistää investointeja yhden tai useamman toimintaohjelman monesta toimintalinjasta moniulotteisia ja monialaisia toimia varten. Mahdollisuus jäljittää varojen osoittaminen eri ensisijaisille investointikohteille säilytetään kuitenkin edelleen. Mikä on tavoite? Koska yhdennetyt alueelliset strategiat ovat olennaisen tärkeitä Eurooppa 2020 strategiassa tarkoitetun älykkään, kestävän ja osallistavan EU:n aikaansaamiselle, yhteisistä säännöksistä annetussa asetuksessa otetaan yhdennetty alueellinen investointi käyttöön tällaisten strategioiden täytäntöönpanon keskeisenä välineenä. Yhdennetyssä alueellisessa strategiassa säädetään joustavasta mekanismista, jolla laaditaan yhdennettyjä vastauksia erilaisiin alueellisiin tarpeisiin ja samalla säilytetään temaattinen keskittäminen, jonka kautta koheesiopolitiikka yhdistyy Eurooppa 2020 strategiaan. Mitä ehdotetaan? Yhdennetty alueellinen investointi tehokas ja joustava väline Yhdennetty alueellinen investointi on väline, jolla alueelliset strategiat pannaan täytäntöön yhdennetysti. Se ei ole toimintaohjelman toimi eikä osaprioriteetti. Sitä vastoin jäsenvaltiot voivat yhdennettyjen alueellisten investointien avulla panna toimintaohjelmia täytäntöön poikkileikkaavasti ja saada rahoitusta yhden tai useamman toimintaohjelman useasta toimintalinjasta, millä taataan tiettyä aluetta koskevan yhdennetyn strategian täytäntöönpano. Siksi yhdennetyt alueelliset investoinnit sekä tarjoavat jäsenvaltioille joustavuutta toimintaohjelmien suunnittelussa että mahdollistavat yhdennettyjen toimien tehokkaan täytäntöönpanon yksinkertaistetun rahoituksen kautta. On tärkeää korostaa, että yhdennettyjä alueellisia investointeja voidaan käyttää tehokkaasti vain, jos kyseessä olevalla tietyllä maantieteellisellä alueella on yhdennetty ja monialainen alueellinen strategia. Yhdennetyn alueellisen investoinnin keskeiset osat ovat nimetty alue ja yhdennetty alueellinen kehittämisstrategia; täytäntöönpantavien toimien paketti; yhdennetyn alueellisen investoinnin hallinnointia koskevat hallintojärjestelyt.

3 Nimetty alue ja yhdennetty alueellinen kehittämisstrategia On olennaisen tärkeää laatia monialainen yhdennetty kehittämisstrategia, jossa käsitellään kyseessä olevan alueen kehittämistarpeita. Strategia on laadittava niin, että toimissa voidaan hyödyntää yhteensovitetusta täytäntöönpanosta saatavia synergioita. Yhdennettyä alueellista investointia voidaan käyttää kaikilla maantieteellisillä alueilla, joilla on alueellisia erityispiirteitä, mukaan luettuina kaupunkialueet, joilla on monenlaista huono-osaisuutta, kaupungit, metropolit sekä kaupungin ja maaseudun, aluetta pienempien yksiköiden ja alueiden väliset tasot. Yhdennetyn alueellisen investoinnin nojalla voidaan myös toteuttaa yhdennettyjä toimia toisistaan erillään sijaitsevissa alueen maantieteellisissä yksiköissä, joilla on samanlaisia piirteitä (esimerkiksi pienten tai keskisuurten kaupunkien verkosto). Yhdennetyn alueellisen investoinnin ei tarvitse kattaa hallinnollisen yksikön koko aluetta. Yhdennetty alueellinen investointi sopii lisäksi toimien toteuttamiseen Euroopan alueellisen yhteistyön puitteissa. Yhdennettyjä alueellisia investointeja voidaan esimerkiksi käyttää rajatylittävissä puitteissa kaupunkialueiden kehittämistä koskevan yhdennetyn strategian panemiseksi täytäntöön eri puolilla rajaa sijaitsevissa kaupungeissa. Tiettyihin alueellisiin tarpeisiin räätälöityjä toimia voidaan tukea yhdennetyn alueellisen investoinnin välineellä. Yhteistyön puitteita on kuitenkin edelleen kunnioitettava. Euroopan alueellisesta yhteistyöstä annetussa asetuksessa edellytetään siksi, että yhdennetyn alueellisen investoinnin täytäntöönpanon toteuttavan välittävän elimen on oltava joko yhden osallistuvan maan lakien nojalla perustettu oikeudellinen elin edellyttäen, että se on vähintään kahden osallistuvan maan julkisten viranomaisten tai elinten perustama, tai EAYY. (Euroopan alueellisesta yhteistyöstä annetun asetuksen 11 artikla.) Täytäntöönpantavien toimien paketti Yhdennetyn alueellisen investoinnin kautta täytäntöönpantavilla toimilla edistetään osallistuvan toimintaohjelman tai osallistuvien toimintaohjelmien asiaankuuluvien toimintalinjojen temaattisia tavoitteita sekä alueellisen strategian kehittämistavoitteita. Niihin voi kuulua investointeja Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) ja koheesiorahastosta. Rahoitusta voi täydentää tuella Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta tai Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta. Kaikkia rahastoja ei tarvitse yhdistää jokaisessa yhdennetyssä alueellisessa investoinnissa. On kuitenkaan suositeltavaa, että yhdennetyissä alueellisissa investoinneissa yhdistetään eri rahastoja. EAKR:n fyysisten infrastruktuuri-investointien ja ESR:n inhimilliseen pääomaan kohdistettujen investointien yhdistelmä on erityisen tärkeä kaupunki alueiden kestävässä kehittymisessä. EAKR:n ja maaseuturahaston yhdistetyt investoinnit ovat erityisen tärkeitä kaupunki-alueiden ja maaseudun kumppanuuksien tukemisessa. Yhdennetyn alueellisen investoinnin puitteissa voi saada tukea avustusten lisäksi myös rahoitusvälineiden kautta (yhteisistä säännöksistä annetun asetuksen artikla), jos ne ovat asianmukaisia kehittämisstrategiassa määritettyjen toimien toteuttamiseksi.

4 Paikallisyhteisöjen omat kehittämishankkeet voivat olla osa, jota voidaan käyttää yhtenä yhdennetyn alueellisen investoinnin keskeisenä tekijänä. Yhdennetyn alueellisen investoinnin ja paikallisyhteisön oman kehittämishankkeen välillä on kuitenkin merkittäviä eroja. Paikallisyhteisön oman kehittämishankkeen lähestymistapa on tiukasti alhaalta ylöspäin suuntautuva. Siinä paikallinen toimintaryhmä määrittää paikallisen kehittämisstrategian sisällön ja siinä rahoitettavat toimet. Yhdennetyssä alueellisessa investoinnissa ei puolestaan päätetä etukäteen, miten päätökset itse investoinneista tehdään tämä prosessi voi suuntautua ylhäältä alaspäin tai alhaalta ylöspäin tai olla näiden kahden yhdistelmä. Siksi paikallisyhteisön oma kehittämishanke voisi esimerkiksi olla yksi osa yhdennetyn alueellisen investoinnin kautta täytäntöönpantavaa yhdennettyä kaupunkialueiden strategiaa. Niiden investointien lisäksi, joissa paikkaan perustuvaa kehittämisstrategiaa tuetaan yhdennetyn alueellisen investoinnin kautta, muita samaan alueeseen kohdennettuja toimia voidaan rahoittaa toimintaohjelman tai -ohjelmien niiden toimintalinjojen kautta, jotka eivät osallistu yhdennetyn alueellisen investoinnin rahoittamiseen. Kyseessä olevan maantieteellisen alueen kehitystä voidaan edistää monilla ensisijaisilla investointikohteilla, eikä niitä kaikkia tarvitse panna täytäntöön tämän välineen kautta. On kuitenkin suositeltavaa, että kyseessä olevan alueen alakohtaiset investoinnit sisällytetään ja mukautetaan kehittämistä koskeviin yhdennettyihin alueellisiin strategioihin. Yhdennetyn alueellisen investoinnin hallinnointia koskevat hallintojärjestelyt Toimintaohjelman hallintoviranomaisella on lopullinen vastuu yhdennetyn alueellisen investoinnin toimien hallinnoinnista ja täytäntöönpanosta. Se voi kuitenkin nimittää välittäviä elimiä, muun muassa paikallisviranomaisia, aluekehityselimiä tai kansalaisjärjestöjä, suorittamaan kaikki hallinto- ja täytäntöönpano tehtävät tai osan niistä. Yhdennettyjen alueellisten investointien hallinnon jakamisen muoto ja aste voivat vaihdella jäsenvaltion tai alueen hallinnollisten järjestelyjen mukaan. Jos yhdennetyn alueellisen investoinnin avulla toteutetaan kaupunkialueiden kestävää kehitystä koskevia yhdennettyjä toimenpiteitä (EAKR-asetuksen 7 artikla), asiaankuuluvien tehtävien delegointi kaupunkiviranomaisille on pakollista vähintään toimenpiteen valinnan osalta. Seuraavassa kaaviossa esitetään, miten yhdennetty alueellinen investointi voi saada investointeja yhden tai useamman ohjelman useasta toimintalinjasta moniulotteista ja monialaista toimintaa varten. Yhdennetyllä alueellisella investoinnilla voidaan tukea mitä tahansa toimea, joka vastaa osallistuvien toimintalinjojen ensisijaisia investointikohteita.

5 Kuva mahdollisesta toteuttamisjärjestelystä Alueellinen EAKR:n toimintaohjelma Kansallinen/alakohtainen EAKR:n toimintaohjelma VÄLITTÄVÄ ELIN ESR:n toimintaohjelma KN FI-C doi: /57682 ISBN ALUEELLINEN STRATEGIA + Täydentävä rahoitus maatalousrahastosta ja/tai meri- ja kalatalousrahastosta Mitä etuja saadaan? Yhdennettyjä alueellisia investointeja koskevissa säännöksissä on monia mahdollisia etuja: Yhdennetyllä alueellisella investoinnilla on rahastojen yhdennettyä käyttöä edistävänä välineenä mahdollisuudet saada aikaan parempi kokonaistulos samalla julkisten investointien määrällä. Yhdennettyjen alueellisten investointien mahdollisella hallinnon jakamisella lisätään aluetasoa pienemmän tason toimijoiden (paikalliset/kaupunkialueiden sidosryhmät) mahdollisuuksia takaamalla niiden osallistuminen ohjelman valmisteluun ja täytäntöönpanoon. Koska yhdennetyn alueellisen investoinnin eri rahoitusvirrat varmistetaan alusta alkaen, yhdennettyjen toimien rahoitus on varmempaa. Yhdennetty alueellinen investointi on paikkaan perustuvaa kehittämistä koskevaa lähestymistapaa varten suunniteltu väline, jolla voidaan edistää paikallisen, kaupunkialueiden ja alueellisen tason alihyödynnettyjen mahdollisuuksien ottamista käyttöön. Lisätietoa Lisää koheesiopolitiikan näkökohtiin liittyviä asiakirjoja: Lisää yleistä tietoa aluepolitiikasta:

KOHEESIOPOLITIIKKA

KOHEESIOPOLITIIKKA YHDENNETTY KAUPUNKIALUEIDEN KESTÄVÄ KEHITYS KOHEESIOPOLITIIKKA 2014 2020 Euroopan unionin neuvosto on joulukuussa 2013 virallisesti hyväksynyt EU:n koheesiopolitiikan alalla uudet säännöt ja lainsäädännön

Lisätiedot

KOHEESIOPOLITIIKKA

KOHEESIOPOLITIIKKA PAIKALLISYHTEISÖJEN OMAT KEHITTÄMISHANKKEET KOHEESIOPOLITIIKKA 2014-2020 Euroopan unionin neuvosto hyväksyi joulukuussa 2013 virallisesti EU:n koheesiopolitiikan alalla uudet säännöt ja lainsäädännön seuraavaa

Lisätiedot

on kuullut Euroopan rakenne- ja investointirahastojen yhteensovittamisesta vastaavaa komiteaa,

on kuullut Euroopan rakenne- ja investointirahastojen yhteensovittamisesta vastaavaa komiteaa, L 54/6 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/277, annettu 23 päivänä helmikuuta 2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/207 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse muutoksista Investoinnit kasvuun ja

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2014 27/2014 Laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 146 final 2011/0276 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteiseen strategiakehykseen kuuluvia

Lisätiedot

KOHEESIOPOLITIIKKA 2014-2020

KOHEESIOPOLITIIKKA 2014-2020 KOHEESIOPOLITIIKAN NÄKYVYYDEN VARMISTAMINEN: TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSÄÄNNÖT 2014-2020 KOHEESIOPOLITIIKKA 2014-2020 Euroopan unionin neuvosto hyväksyi joulukuussa 2013 virallisesti EU:n koheesiopolitiikan

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-0861/2016 29.6.2016 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti synergioista Euroopan rakenne-

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

HYVÄKSYTTYJEN KUMPPANUUSSOPIMUSTEN TARKA

HYVÄKSYTTYJEN KUMPPANUUSSOPIMUSTEN TARKA SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO OSASTO B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA ALUEKEHITYS HYVÄKSYTTYJEN KUMPPANUUSSOPIMUSTEN TARKA YHTEENVETO Tiivistelmä Tämä tutkimus on kattava analyysi EU:n 28 jäsenvaltiossa hyväksytyistä

Lisätiedot

7075/16 team/sj/si 1 DGG 2B

7075/16 team/sj/si 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. maaliskuuta 2016 (OR. en) 7075/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 6334/16, 15362/15

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) 16332/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö FIN 913 FSTR 70 FC 49 REGIO 130 ENV 952 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Aluekehitysvaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Aluekehitysvaliokunta MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2015/2224(INI) 11.11.2015 MIETINTÖLUONNOS aiheesta Koheesiopolitiikan 2014 2020 uudet alueellisen kehittämisen välineet: yhdennetyt alueelliset investoinnit

Lisätiedot

2011/2312(INI) MIETINTÖLUONNOS

2011/2312(INI) MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 29.8.2012 2011/2312(INI) MIETINTÖLUONNOS aluekehityksen roolin optimoinnista koheesiopolitiikassa (2011/2312(INI)) Aluekehitysvaliokunta Esittelijä:

Lisätiedot

EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ

EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ Euroopan alueellinen yhteistyö on koheesiopolitiikan väline, jolla pyritään ratkaisemaan ongelmia yli rajojen ja kehittämään yhdessä eri alueiden potentiaalia. Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00)

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 21.6.2013 2011/0276(COD) TARKISTUS 543 Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) muutetusta ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 2017/0247 (COD) PE-CONS 53/17 FSTR 73 FC 83 REGIO 104 SOC 681 AGRISTR 98 PECHE 408 CADREN 106 POLGEN 135 CODEC 1685 SÄÄDÖKSET

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Aluekehitysvaliokunta 2009 2008/2100(INI) 15.9.2008 MIETINTÖLUONNOS koheesiopolitiikan täydentävyydestä ja sen yhteensovittamisesta maaseudun kehitystoimien kanssa (2008/2100(INI))

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0032/

MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0032/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0032/2016 22.2.2016 MIETINTÖ aiheesta Koheesiopolitiikan 2014 2020 uudet alueellisen kehittämisen välineet: yhdennetyt alueelliset investoinnit ja paikallisyhteisöjen

Lisätiedot

8340/11 VHK/mrc DG G 2B

8340/11 VHK/mrc DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. huhtikuuta 2011 (OR. en) 8340/11 Toimielinten välinen asia: 2011/0007 (CNS) SOC 293 ECON 172 EDUC 63 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

AK:n verkkokuulemismenettely kumppanuussopimuksia ja toimenpideohjelmia koskevien neuvottelujen tuloksista

AK:n verkkokuulemismenettely kumppanuussopimuksia ja toimenpideohjelmia koskevien neuvottelujen tuloksista Luonnos kysymyksiksi mielipidetiedusteluun kumppanuussopimuksia ja toimenpideohjelmia koskevien neuvottelujen tuloksista Versio valmistui 20.1.2015. AK:n verkkokuulemismenettely kumppanuussopimuksia ja

Lisätiedot

Kaupunkialueiden yhdennettyä kestävää kehitystä koskeva opas jäsenvaltioille (EAKR-asetuksen 7 artikla)

Kaupunkialueiden yhdennettyä kestävää kehitystä koskeva opas jäsenvaltioille (EAKR-asetuksen 7 artikla) EGESIF_15-0010-01 18/05/2015 EUROOPAN KOMISSIO Euroopan rakenne- ja investointirahastot Kaupunkialueiden yhdennettyä kestävää kehitystä koskeva opas jäsenvaltioille (EAKR-asetuksen 7 artikla) VASTUUVAPAUSLAUSEKE

Lisätiedot

Mistä yhteisölähtöisessä. paikallisessa. kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö

Mistä yhteisölähtöisessä. paikallisessa. kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö Mistä yhteisölähtöisessä paikallisessa kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö Esityksen sisältö Tervetuloa! Periaatteet Yhteinen työväline kaikille alueille 2 Kyse on

Lisätiedot

56. vuosikerta 16. tammikuuta 2013 Hinta: 3 EUR

56. vuosikerta 16. tammikuuta 2013 Hinta: 3 EUR Euroopan unionin virallinen lehti ISSN 1977-1053 C 13 Suomenkielinen laitos Tiedonantoja ja ilmoituksia 56. vuosikerta 16. tammikuuta 2013 Ilmoitusnumero Sisältö Sivu III Valmistavat säädökset TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

Lisätiedot

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA JULISTUS I COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA Cotonoun sopimuksen 8 artiklaa kansallisen ja alueellisen vuoropuhelun osalta sovellettaessa 'AKTvaltioiden ryhmällä' tarkoitetaan AKT-suurlähettiläskomitean

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/25 25 Johdanto-osan 1 a kappale (uusi) (1 a) Jäsenvaltioiden talous kaipaa pikaisesti sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta varten suunnattua julkista investointisuunnitelmaa,

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2040(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2040(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2017/2040(INI) 20.7.2017 MIETINTÖLUONNOS EU:n makroaluestrategioiden täytäntöönpanosta (2017/2040(INI)) Aluekehitysvaliokunta Esittelijä: Andrea Cozzolino

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

106. täysistunto, huhtikuuta Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA

106. täysistunto, huhtikuuta Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA 106. täysistunto, 2. 3. huhtikuuta 2014 RESOL-V-012 Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA Rue Belliard/Belliardstraat 101 1040 Bruxelles/Brussel BELGIQUE/BELGIË

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus 20.3.2019 A8-0094/215 215 João Ferreira, Miguel Viegas, João Pimenta Lopes, Marisa Matias Johdanto-osan 9 kappale (9) Jotta voidaan tukea jäsenvaltioiden ja alueiden ponnisteluja vastata uusiin haasteisiin,

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.3.2019 A8-0021/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, jolla luodaan edellytykset alueellisten yhteistyöohjelmien

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.12.2017 COM(2017) 826 final 2017/0336 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan

Lisätiedot

8461/17 team/paf/ts 1 DGG 2B

8461/17 team/paf/ts 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. huhtikuuta 2017 (OR. en) 8461/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. huhtikuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ja budjettivaliokunnalle

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ja budjettivaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 24.2.2015 2015/0009(COD) LAUSUNTOLUONNOS aluekehitysvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ja budjettivaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/235. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/235. Tarkistus 20.3.2019 A8-0094/235 235 3 artikla 4 kohta a alakohta a) ryhmän 1 jäsenvaltioiden on osoitettava vähintään 85 prosenttia kaikista EAKR:n varoista muihin toimintalinjoihin kuin toimintapoliittisiin tavoitteisiin

Lisätiedot

B8-0362/58. Miguel Viegas, Matt Carthy, Estefanía Torres Martínez, Paloma López Bermejo GUE/NGL-ryhmän puolesta

B8-0362/58. Miguel Viegas, Matt Carthy, Estefanía Torres Martínez, Paloma López Bermejo GUE/NGL-ryhmän puolesta 20.5.2015 B8-0362/58 58 Miguel Viegas, Matt Carthy, Estefanía Torres Martínez, Paloma López Bermejo Johdanto-osan 4 kappale (4) On havaittu, että erityisesti tuoreiden hedelmien ja vihannesten, mukaan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Pellolta haarukkaan Keskisuomalaisen ruokaketjun kehittäminen 2014-2020 Käynnistysseminaari ja tulevaisuustyöpaja 21.5.2012 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi

Lisätiedot

Kuulemismenettely Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne. Keskeiset tulokset, niiden arviointi ja poliittiset vaikutukset Toukokuu 2010.

Kuulemismenettely Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne. Keskeiset tulokset, niiden arviointi ja poliittiset vaikutukset Toukokuu 2010. EUROOPAN UNIONI Alueiden komitea Kuulemismenettely Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne Keskeiset tulokset, niiden arviointi ja poliittiset vaikutukset Toukokuu 2010 KESKEISET TULOKSET, NIIDEN ARVIOINTI JA

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

HE 35/2012 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä

HE 35/2012 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä annetun lain 27 :n muuttamisesta ja rakennerahastolain 2 luvun kumoamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alueiden kehittämisestä

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2204(INI) 17.10.2016 MIETINTÖLUONNOS naisista ja heidän asemastaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0010 (APP) 5479/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: N 49 CADREN 5 REGIO 7 FSTR 6 FC 7 SOC 21 AGRISTR 2 PECHE

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10668/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat FSTR 36 FC 30 REGIO 43 SOC 435 AGRISTR

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0375 (COD) 15090/16 ADD 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-0858/2016 29.6.2016 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti synergioista Euroopan rakenne-

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0276(COD) aluekehitysvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0276(COD) aluekehitysvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0276(COD) 20.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS aluekehitysvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Suomen kumppanuussopimuksen 2014 2020 tiivistelmä

Suomen kumppanuussopimuksen 2014 2020 tiivistelmä EUROOPAN KOMISSIO Yleistä tietoa Bryssel 7.10.2014 Suomen kumppanuussopimuksen 2014 2020 tiivistelmä Kumppanuussopimus kattaa neljä rahastoa: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2016 COM(2016) 414 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE asetuksen (EU) N:o 1303/2013 24 artiklan 3 kohdan ja 120 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan

Lisätiedot

Lausunto nro 9/2012. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla)

Lausunto nro 9/2012. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla) ЕВРОПЕЙСКА СМЕТНА ПАЛАТА TRIBUNAL DE CUENTAS EUROPEO EVROPSKÝ ÚČETNÍ DVŮR DEN EUROPÆISKE REVISIONSRET EUROPÄISCHER RECHNUNGSHOF EUROOPA KONTROLLIKODA ΕΥΡΩΠΑΪΚΟ ΕΛΕΓΚΤΙΚΟ ΣΥΝΕΔΡΙO EUROPEAN COURT OF AUDITORS

Lisätiedot

Yhteinen lausuma vastuuvapausmenettelystä ja EU:n lopullisen tilinpäätöksen hyväksymispäivästä

Yhteinen lausuma vastuuvapausmenettelystä ja EU:n lopullisen tilinpäätöksen hyväksymispäivästä Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. heinäkuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0282/A(COD) 10800/18 ADD 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 C(2018) 8465 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.12.2018, ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen perustamisesta osana sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2247(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2247(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2014/2247(INI) 18.6.2015 MIETINTÖLUONNOS koheesiopolitiikasta ja marginalisoituneista yhteisöistä (2014/2247(INI)) Aluekehitysvaliokunta Esittelijä:

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa. Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki

Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa. Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki Lissabonin prosentti Yleisasetus (1083/2006) 9 artikla, 3. kohta: Rahastoista osarahoitettu tuki kohdennetaan kilpailukyvyn edistämistä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2014 COM(2014) 578 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Länsi-Afrikan valtioiden, ECOWAS:n ja UEMOA:n sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 145 final 2011/0268 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0287(COD) 25.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

8964/17 ai/paf/mh 1 DG E 1A

8964/17 ai/paf/mh 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. toukokuuta 2017 (OR. en) 8964/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 422 FIN 290 FSTR

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/3. Tarkistus. Sven Giegold, Jordi Solé, Tilly Metz, Bas Eickhout Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/3. Tarkistus. Sven Giegold, Jordi Solé, Tilly Metz, Bas Eickhout Verts/ALE-ryhmän puolesta 10.1.2019 A8-0482/3 3 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) InvestEU-ohjelman olisi voimaannutettava kansalaisia ja yhteisöjä, jotka haluavat investoida kestävämpään, hiilivapaaseen yhteiskuntaan, energiakäänne

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Eeva Kuuluvainen, Pirjo Tulikukka Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka eeva@kuuluvainen.fi pirjo.tulikukka@helka.net

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10400/16 COEST 166 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 20. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot