Toimintaa LAPSILLE JA NUORILLE. Tuomiokirkkoseurakunnassa
|
|
- Kirsi Salo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintaa LAPSILLE JA NUORILLE Tuomiokirkkoseurakunnassa
2 LAPSET JA PERHEET Tuomiokirkkoseurakunnan lapsi- ja perhetyö tarjoaa kohtaamisen paikkoja monenlaisen kerhotoiminnan muodossa. Kerhoja on 3 6-vuotiaille lapsille, ala-asteen ekluokalaisille sekä vanhemmille tai hoitajille yhdessä lasten kanssa. Vanhempana haluat antaa lapsellesi parasta mahdollista hoivaa, lämpöä, turvallisuutta, tietoja ja taitoja. Kun tuot lapsesi kasteelle, saatat hänet seurakunnan yhteyteen. Seurakuntana olemme luvanneet olla rinnallasi auttamassa lastasi kasvamaan turvalliseen Jumala-suhteeseen. Perhekerhot Perhekerhoihin ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset oman aikuisen kanssa tutustumaan toisiin lapsiin ja aikuisiin. Hiljennymme kerhoalttarin ääressä, laulamme ja leikimme yhdessä, joskus askartelemme. Kahvi- ja mehuhetki kuuluu myös kerhon ohjelmaan. Kausittain kokoontuu myös perhekerho ensimmäistä lastaan odottaville tai lapsen juuri saanneille. Ohjaajina toimivat koulutetut lastenohjaajat. Perhekerho on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Päiväkerhot 3 5-vuotiaille Päiväkerho on kirkon varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille. Päiväkerhossa toteutetaan lapsi- ja perhelähtöisiä työtapoja, opetellaan erilaisuuden hyväksymistä ja monipuolista vuorovaikutusta. Turvallisessa ilmapiirissä tuetaan ja vahvistetaan lapsen suhdetta omaan itseensä, toisiin ihmisiin, Jumalaan ja
3 luontoon. Päiväkerhossa ohjaajina toimivat koulutetut, ammattitaitoiset lastenohjaajat. Kerhopäivän ohjelmaan sisältyy mm. leikkiä, kädentöitä, lauluja, satuja ja mahdollisuuksien mukaan myös ulkoilua. Kerhopäivän aikana syödään omat eväät. Kerhosta peritään kausimaksu. Sisaralennusta on mahdollista saada. Koululaisten iltapäivätoiminta eka- ja tokaluokkalaisille Iltapäivätoiminnassa lapsi voi lastenohjaajien turvallisessa hoivassa levätä, leikkiä, ulkoilla, hiljentyä ja tehdä läksyjä. Päivän aikana tarjotaan välipala. Iltapäivätoiminnassa tuetaan kodin ja koulun kasvatustyötä yhteistyössä lapsen vanhempien ja opettajien kanssa. Yleisten tavoitteiden lisäksi seurakunnan toimintaa ohjaa kristillinen ihmiskäsitys ja arvopohja. Toiminnan sisällössä näkyy kirkkovuosi, johon kuuluu mahdollisuus hiljentymiseen. Iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivinä klo Toimintaa ei tarjota koulujen loma-aikoina eikä lauantaikoulupäivinä. Kerhosta peritään kuukausimaksu. Pyhäkoulu Pyhäkoulu on eri-ikäisten lasten oma jumalanpalvelus, lastenkirkko, jonka sisältö monipuolista. Pyhäkoulussa lauletaan, leikitään, hiljennytään, kuullaan raamatunkertomuksia ja eläydytään niihin sekä ollaan yhdessä. Pyhäkoulu toteuttaa kirkon kasteopetustehtävää ja pyrkii tukemaan kodeissa tapahtuvaa kasvatustyötä. Pyhäkoulussa opetellaan elämäntaitoja, kiitollisuutta, toisen kunnioittamista, itsensä arvokkaaksi kokemista sekä Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon luottamista. Pyhäkoulu sopii 3 14-vuotiaille, mutta pienemmätkin voivat osallistua tutun aikuisen kanssa. Alle neljävuotiaat voivat tulla isomman sisaruksen tai aikuisen kanssa. Pyhäkouluihin ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Muskari Varhaisiän musiikkikasvatus kehittää ja vahvistaa monipuolisesti lapsen keskittymistä ja tarkkaavaisuutta, rytmitajua, sosiaalisia taitoja, itseilmaisua ja itsetuntoa. Kirkon muskarityön tavoitteena on myös tukea vanhempia lasten kristillisessä kasvatuksessa. Hengelliset laulut, kotiseurakunta ja sen toiminta sekä muut samassa elämänvaiheessa olevat perheet tulevat vähitellen tutuiksi. Kerhosta peritään kausimaksu. Sisaralennusta on mahdollista saada. Kerhojen ajat ja paikat www. helsinginseurakunnat.fi/ tuomiokirkko
4 KOULUIKÄISET JA NUORET Tuomiokirkkoseurakunnan kouluikäisille ja nuorille suunnattu työ toimii seurakuntamme alueella asuvien ja siellä kouluaan käyvien lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä parissa. Kohtaamme kouluikäiset ja nuoret juuri sellaisina kuin he ovat ja tuemme heitä heidän omissa kehitysvaiheissaan erilaisten toimintamuotojen avulla. Kouluikäistyö tarjoaa kehittävää ja monipuolista toimintaa 7 14-vuotiaille ja nuorisotyö yli 15-vuotiaille nuorille. Kouluikäisen ja nuoren elämässä monet niin pienet kuin isotkin kysymykset etsivät vastauksia. Tarjoamme mahdollisuuden hakea vastauksia, kokea ja kasvaa turvallisessa ympäristössä yhdessä ikätovereiden kanssa. Toimintamme parissa monet hengelliset kysymykset saavat hyvän kasvupohjan, kun kouluikäinen kurottaa kohti nuoruutta ja kun nuori ponnistaa aikuisuuden maailmaa kohden. KOULUIKÄISET Kerhot Avointen kerhojen, Olkkareiden, lisäksi on teemallisia kerhoja, kuten säh- lyä ja kokkausta. Kerhoja löytyy kaikilta alueiltamme viikoittain. Kerhoja vetävät varhaisnuorisotyönohjaajien lisäksi koulutetut kerhonohjaajat. Kerhoihin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti etukäteen ja ne ovat maksuttomia. Leirit ja retket Wipinäwiikot eli päiväleirit järjestetään heti koulujen päätyttyä kesällä. Niillä retkeillään joka päivä johonkin lähiseudun kivaan kohteeseen sekä vietetään aikaa Johanneksen kerhotiloissa ja niiden läheisyydessä. Kesän kohokohtiin kuuluu myös Helsingin seurakuntien yhteinen telttaleiri. Kevään ja syksyn aika-
5 na järjestetään sekä oma kouluikäisten viikonloppuleiri että perheleiri, jonne voi tulla oman perheen tai vaikka mummin tai kummin kanssa. Partio Toimimme yhteistyössä seitsemän lippukunnan kanssa. Partio on monipuolinen harrastus. Sen toimintaa on koko seurakunnan alueella. Partion voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Kaikille on tilaa! NUORET Rippikouluikäisten ja sitä vanhempien nuorten toiminta on Tuomiokirkkoseurakunnassa keskitetty Mikael Agricolan kirkolle. Nuorisotoiminnassa on aina mukana nuorisotyönohjaaja. Kirkon pääaulasta (sisäpihan puoleinen sisäänkäynti roskiskatoksen vieressä) pääset rappusia pitkin toiseen kerrokseen, jossa urkuparven takana sijaitsee Leijonan luola eli nuorisotilat. Nuorisotoiminta pitää taukoa joulu tammikuussa sekä toukokuussa. Helsingin kaikkien seurakuntien nuorten toiminnasta löydät tietoa: Viikoittain tarkempaa tietoa Tuomiokirkkoseurakunnan nuorten toiminnasta löytyy Stadinlionwings-Facebook-sivulta.
6 Flow- ja Go! illat ja Agricolamessu Nuorisotyön tärkeimpiä muotoja ovat keskiviikkojen Flow~illat, jotka ovat avoimia iltoja ilman suunniteltua ohjelmaa. Flow~illoissa voi pelailla ja kahvitella sekä nauttia iloisesta seurasta. Flow~iltojen jälkeen kirkkosalissa vietetään nuorten ja nuorten aikuisten Agricolamessua. Torstaisin Luolassa pidetään Go! iltoja, joissa on aina jonkinlaista ohjattua ohjelmaa sekä iltahartaus kahvittelun lisäksi. Nuorten iltoihin ovat tervetulleita kaikki rippikouluikäiset ja sitä vanhemmat nuoret. Sinun ei siis tarvitse olla mukana isoskoulutuksessa, jotta voit osallistua iltoihin. WoW-tapahtumat Aina kun nuorisotyössä tapahtuu jotain erikoisempaa toimintaa, on silloin kyseessä WoW-tapahtuma! WoW-tapahtumia ovat esimerkiksi nuorten tai nuorten aikuisten viikonloppuleirit, retket Gospel-konsertteihin tai Maata Näkyvissä -festarille. Lisäksi ainakin pari kertaa vuodessa (kiirastorstaina ja pyhäinpäivän aattona) järjestetään Kirkkoyö, jolloin nuorten kanssa tehdään yhdessä ruokaa ja yövytään kirkolla. SeKo Nuorteniltojen ja tapahtumien lisäksi järjestämme Agricolan kirkon kryptassa SeKoa eli Seurakuntakoulua. SeKo on Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyön vapaaehtoisten koulutus, jossa nuoria koulutetaan muun muassa isosiksi, kerhonohjaajiksi, messutalkoolaisiksi ja nuorisotilan avustajiksi eli kätyreiksi. SeKo-toimintaan kuuluu myös yksi viikonloppuleiri. SeKo-toimintaan voivat konfirmoidut nuoret hypätä mukaan syksyisin. Isoshaut käynnistyvät joulun aikana.
7 RIPPIKOULU ON... paikka, jossa saa yhdessä toisten kanssa kysellä, etsiä, epäillä ja löytää. paikka, jossa puhutaan elämästä, uskosta, Jumalasta. tärkeä osa nuorten elämää, sillä lähes yhdeksän kymmenestä 15-vuotiaasta käy rippikoulun. puolen vuoden pituinen jakso, johon kuuluu leiri- tai kaupunkirippikoulujakson lisäksi seurakuntaan tutustumista ja tapaamisia oman ryhmän kanssa. mahdollinen myös kirkkoon kuulumattomalle. Rippikoulun yhteydessä voi liittyä kirkkoon. mahdollista suorittaa myös aikuisena. Helsingin seurakunnissa ilmoittaudutaan seuraavana vuonna järjestettäviin rippikouluihin edellisen vuoden lokakuun aikana. Ilmoittautuminen tapahtuu sen seurakunnan nettisivujen kautta, jonka rippikouluun haluaa ilmoittautua. Ilmoittautumisessa ei ole kyse nopeuslajista. Kaikki lokakuun aikana ilmoittautuneet ovat samalla viivalla, kun ryhmät jaetaan marraskuun alussa.
8 Kasvatustiimiläiset yhteiskuvassa: (ylärivissä vas.) Varhaisnuorisotyön pappi Yrjö Ikonen, lastenohjaaja Anne-May Oksanen, varhaiskasvatuksen työalajohtaja Päivi Yli-Korpela. (keskirivisssä vas.) Lastenohjaaja Maarit Mustakallio, varhaisnuorisotyönohjaaja Nana Honkasalo, lastenohjaajat Mervi Leino-Järvinen ja Karoliina Etelä-aho sekä rippikoulupappi Juhana Kuusniemi. (eturivissä vas.) Varhaisnuorisotyönohjaaja Susan Louhema ja nuorisotyönohjaaja Juha Pohjois-Koivisto. Kuvasta puuttuu johtava nuorisotyönohjaaja Mika (Lepa) Lehto. Kysy, kerromme mielellämme lisää Henkilöstön sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot löydät: Kirkkoherranvirasto: Bulevardi 16 B, 1. krs, p Ma ja ti klo 9 15, ke klo 12 17, to ja pe klo 9 12 tuomiokirkko.srk@evl.fi, tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi, Nuorisotyö:
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Olkkari. Hei! tiistaisin klo 14 17 Suomenlinnan kryptassa torstaisin klo 14 16 Ruoholahden kappelilla
Hei! Tämä on Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kouluikäisten esite ja se on lähetetty kaikille 7-12-vuotiaille seurakuntalaisille kotiin. Toivomme että esitteen avulla löydät oman paikkasi seurakunnasta
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko
Tervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9
VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019
VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 kansikuva: Minna Toivonen Muskarit Lasten kirkot Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Vuorossa ovat Kristiina Mustakallio ja Jouni Mykkänen.
Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/2014 Aika To 2.10.2014 klo 16.30 18.15 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
leirejä koskevaa tietoa
Kesä 2014 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Pikkuveturi-, Ladies- sekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä khranvirastoon p. 040 309
Mitä partio on? 29.3.2012 2
PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
Lapset ja perheet Syksy 2018
Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.
Lapset ja perheet Syksy 2019
Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan
Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun
Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi
28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat
NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017
Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja
Nimeltä kutsuttu seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Tämä on meille tärkeää Kun pienen lapsen läheiset ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, välittyy rakkautta ja huolenpitoa.
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
LAPSI ON OSALLINEN Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja KIRKON VARHAISKASVATUS ON Kristillisestä uskosta ja siihen liittyvistä arvoista nousevaa kasvatuksellista vuorovaikutusta Kasvatus- ja kastekumppanuutta
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017 Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA seurakuntatalo,
Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.
Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016
Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013
Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.
Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä
Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja
Akaan srk:n riparivuosi 2017
Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Lapset ja perheet Kevät 2019
Lapset ja perheet Kevät 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.
Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli
Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli Tule ja ole osa kaukolämpöalan päätapahtumaa! Kaukolämpöpäivät on alan päätapahtuma, joka kokoaa laajasti
ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2019 Tervetuloa Vauvis Vauvan ja vanhemman omat teemapäivät keväällä klo 10-14 Keskusseurakuntatalolla (Suokatu 22). Tule mukaan ja tuo ystäväsikin. *Kasteesta
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010
Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 0 LASTENTARHA, JÄLKKÄRI, AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 00 00 PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ PUIJOLAN NUORET 0 00 Puijolan Nuoret on tarjonnut
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan
Opas kastejärjestelyihin
Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän
Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014
Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksen asiakaskysely toteutettiin maaliskuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasivat päiväkotien, perhepäivähoidon ja kerhotoiminnan
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.
KOULUIKÄISTEN syksy 2015
Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset
Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.
Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013
1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET SYKSY 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,
Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2
Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-
8.9.2010 VANH 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 13 VANH 13 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 13
3/2010 8.9.2010 Asiat VANH 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 13 VANH 13 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 13 VANH 14 VANHUSTENVIIKON 3.-10.10.2010 OHJELMAN SUUNNITTELU 14 VANH 15 MUUT ASIAT 15 3/2010
KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019
KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Syksy 2017 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedostuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE
Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Syksy 2016 Sisällysluettelo Papin tervehdys 3 Perhekerhot 4 Päiväkerhot 5 Musiikkia 6 Koululaisten iltapäiväkerhot 7 Tapahtumakalenteri 8-9 Perheleiri 10 Perhekirkkoja