YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS ILMANLAATU LIITE 3 16X
|
|
- Timo-Jaakko Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS ILMANLAATU LIITE 3 16X
2 1 LASKENTAMENETELMÄT Leviämislaskennat tehtiin Trinity Consultants Breeze AERMOD Pro ohjelmistolla. Ohjelmisto käyttää Yhdysvaltojen ympäristöviraston (EPA) kehittämää AERMOD-mallia. Laskentamalli olettaa, että epäpuhtauksien leviäminen noudattaa normaalijakaumaa sekä vaaka- että pystysuunnassa. Mallilla voidaan tarkastella sekä kaasu- että hiukkasmaisten epäpuhtauksien leviämistä. Samalla voidaan huomioida typen oksidien muuntuminen. Typenoksidipitoisuuksien muuttuminen erilaisissa meteorologisissa tilanteissa käsitellään ohjelmassa käytännön mittauksiin perustuvilla NO 2 -OLM (Ozone Limiting Method) -laskentafunktioilla, joiden avulla kuvataan typenoksidien hapettumista ja NO 2 /NO X -suhteen muuttumista päästöviuhkassa eri etäisyyksillä päästölähteestä. Laskentamalli soveltuu mm. pistemäisten-, viivamaisten-, alue- sekä tilavuuslähteiden mallintamiseen. Laskenta suoritettiin tasaiselle maastolle. Laskennoilla tarkasteltiin rikkidioksidin (SO 2 ), typpidioksidin (NO 2 ) sekä pien- ja hengitettävien hiukkasten (PM 2.5 ja PM 10 ) pitoisuuksia. Laskennassa huomioidaan sääolosuhteiden vaikutus epäpuhtauksien leviämiseen todellisten toteutuneiden säätietojen mukaisesti. Ohjelmaan siis syötetään tarkastelualueen tai riittävän lähellä sitä olevan paikan säätiedot halutun pituiselta aikajaksolta. Usein laskennat suoritetaan käyttäen kolmen vuoden säätietoja. Tämän pituisen jakson voidaan arvioida tuovan riittävän luotettavasti esille sääolosuhteiden vaihtelun vaikutuksen. Toisin sanoen kolmen vuoden säätietojen perusteella lasketut pitoisuusarvot esittävät riittävän luotettavasti toiminnan aikaista pitoisuutta ja sen vaihtelua. Käytetty säätietoaineisto sisältää säätiedot tunnin välein. Päästötiedot laskentaan syötetään todellisten toiminta-aikojen mukaisesti. Esimerkiksi, jos kiviaineksen murskausta on klo 6 22 välisenä aikana, laitetaan tähän toimintaan liittyvät päästöt käyntiin ko. kellonajalla. Näin ollen päästöjen leviäminen laskennassa tapahtuu toteutuneiden sääolosuhteiden mukaisesti (jos yöllä ei ole toimintaa, niin yöajan säätietoja ei käytetä laskennassa). Mallin avulla voidaan laskea halutun ajanjakson tunti-, vuorokausi-, kuukausi- ja vuosikeskiarvot. Lisäksi havaintopisteisiin voidaan laskea ajanjakson tilastollisia arvoja kuten 99. prosenttipiste tai tietyn kynnysarvon ylittävät ajanjaksot. Aineiston q. prosenttipiste on se pitoisuusarvo, jota pienempiä pitoisuusarvoja aineistossa on q %. 2 LÄHTÖTIEDOT 2.1 Toiminta-ajat Louhinta- ja murskausalueella on toimintaa arkipäivisin ympäri vuoden. Kierrätysalueella on lastaus- ja myyntitoimintaa arkipäivisin ympäri vuoden. Satama voi toimia ympäri vuoden jäätilanteesta riippuen. Asfalttiasema on arvioitu olevan toiminnassa huhtikuusta lokakuuhun, vaikka näin tuskin todellisuudessa tulee olemaan. Taulukossa 1 on esitetty laskennassa käytetyt toiminta-ajat. Laskennat on tehty tuotantovaihtoehdolle: maksimi V1. Toiminta-ajat on esitetty lisäksi arviointiselostuksen meluvaikutusten arvioinnin yhteydessä liitepaketin 4 liitteessä 1. 1 (8)
3 Taulukko 1. Laskennassa käytetyt toiminta-ajat Lähde Toiminta-aika Työaika Louhinta- ja murskaustoiminta Kierrätystoiminta Asfalttiasema Sataman toiminta (kiviaineksen lastaus) Ympäri vuoden maanantaista perjantaihin Ympäri vuoden maanantaista perjantaihin Huhtikuusta lokakuuhun maanantaista perjantaihin Ympäri vuoden maanantaista perjantaihin h 2 Laivojen saapuminen ja lähtö Ympäri vuoden Tuotantovaihtoehdossa V2 kiinteä murskain voi olla toiminnassa ympäri vuorokauden. 2 Lastaustoimintaa kuitenkin keskimäärin päivässä 5 tuntia. 3 Laskennassa oletettu aika. Todellisuudessa ajoa voi olla ympäri vuorokauden. Liikenteen päästöjä yleisellä tiellä (Satamatie) ei ole huomioitu, koska niiden vaikutus kokonaistilanteeseen on vähäinen. 2.2 Päästölähteet Laskennoissa päästölähteinä on huomioitu: työkoneiden ja laitteiden pakokaasupäästöt epäsuorat murskauksen, seulonnan, varastoinnin sekä laivan lastauksen päästöt laivaliikenne. Tieliikenteen suoria pakokaasupäästöjä tai epäsuoria tien pölyämispäästöjä ei mallinnuksessa ole huomioitu. Myöskään räjäytyksen aiheuttamia hiukkaspäästöjä ei ole huomioitu koska luotettavia yksikköpäästökertoimia ei ole saatavilla. Huomioitavaa on, että kiviaineksen murskauslaitokset tulevat käyttämään maasähköä eivätkä näin aiheuta polttoprosessipäästöjä. Vastaavasti kiviainesten kuljetuksissa käytettävät laivat käyttävät satamassa ollessaan maasähköä. Työkoneet ja murskaus Taulukossa 2 on esitetty työkoneiden yksikköpäästöt, jotka on otettu VTT:n ylläpitämästä LIPASTO järjestelmästä. Taulukossa 3 on esitetty työkoneiden keskimääräiset polttoainekulutukset sekä niiden perusteella lasketut päiväkohtaiset suorat päästöt työkonetta kohden. Työkoneiden määrät on esitetty tarkemmin arviointiselostuksen meluvaikutusten arvioinnin yhteydessä liitepaketin liitteessä 13. Taulukko 2. LIPASTO järjestelmän yksikköpäästöt työkoneille Kone PM [g/l]* NO x [g/l] SO 2 [g/l] Työkone (pyöräkuormaaja) 1,1 22 0,017 Dieselgeneraattori (murskauslaitos, kierrätys) 2,6 26 0,017 * Suorat päästöt ovat pääasiassa PM 2,5 -hiukkasia. 2 (8)
4 Taulukko 3. Päästölähteet ja keskimääräiset suorat päästöt työpäivää kohden Lähde Kulutus [l/päivä] PM 10 [g]* NO x [g] SO 2 [g] Työkone (kivimurskaus) Työkone (kierrätys) Poravaunu Murskauslaitos (betoni) Murskauslaitos (asfaltti) Haketin (puumurskain) Metallin murskain-paalain * Suorat päästöt ovat pääasiassa PM 2,5 -hiukkasia. Murskauslaitoksen ja seulojen aiheuttama hiukkaspitoisuus on arvioitu huomioimalla murskauksen monivaiheisuus. Lisäksi murskattava aines on oletettu kastellun kosteaksi. Tällöin murskaustoiminnan aiheuttama hengitettävien hiukkasten yksikköpäästö on noin 0,005 kg/tn (murskattu tonni). Kuivan aineksen murskauksen päästökerroin on noin kymmenkertainen. Murskauksen päästökertoimet vaihtelevat kirjallisuuslähteestä riippuen huomattavasti. Lastauksen ja siirtelyn yksikköpäästönä on käytetty kirjallisuuden perusteella kiviainespuolella 0,03 kg/tn ja kierrätyspuolella 0,015 kg/tn (käsitelty tonni). Porauksen aiheuttama hiukkaspäästö 0,0125 kg/tn perustuu kirjallisuudesta saataviin arvioihin sekä kuitusuotimen 95 % oletettuun puhdistustehoon. Taulukossa 4 on esitetty toimintojen epäsuorat päästöt käsittelymäärän ollessa 4500 tonnia kiveä murskauslaitosta kohden ja 3000 tonnia betonia murskauslaitosta kohden. Puuhake-, metalli- ja asfalttimurskauksesta ei oleteta aiheutuvan oleellisia hiukkaspäästöjä. Taulukko 4. Päästölähteet ja keskimääräiset epäsuorat päästöt työpäivää ja lähdettä kohden Lähde Kiven murskauslaitos ja seulat (murskattava aines on kasteltu) Käsiteltävä määrä [tn/päivä] *Yhden kiinteän kivimurskauslaitoksen päästöt ovat noin kolminkertaiset Päästökerroin [kg/tn] Epäsuorat päästöt PM 10 [kg] ,005 23* Poraus 3,35 0,0125 0,04 Murskeen lastaus/kaadot , Betonin murskauslaitos , Betonihiekan lastaus/kaadot , Kiviaineksen laivaus , Asfalttiasema Nykyaikainen asfalttiasema on varustettu kuitusuotimella, jolloin hiukkaspäästöt jäävät pieniksi. Taulukossa 5 on esitetty päästökertoimet ja niiden mukaan lasketut työpäiväkohtaiset päästöt [6]. 3 (8)
5 Taulukko 5. Asfalttiaseman päästöt Lähde PM 10 [g/tn] NO x [g/tn] SO 2 [g/tn] Asfalttiasema kuitusuotimella (öljylämmitteinen, DRUM) Valmistettava massamäärä [tn/päivä] 0,03 0,084 0,12 PM 10 [g] NO x [g] SO 2 [g] Päästö päivässä Laivaliikenne Taulukossa 6 on esitetty laivan ajon yksikköpäästöt, jotka on otettu VTT:n ylläpitämästä LIPASTO järjestelmästä. Huomioitavaa on, että vuoden vaihteen jälkeen voimaan tuleva rikkidioksididirektiivi pienentää rikkidioksidipäästöjä huomattavasti, noin 80 %. Taulukko 6. Irtolastialuksen päästöt Lähde PM 10 [g/tkm] NO x [g/tkm] SO 2 [g/tkm] Keskisuuri irtolaistausalus 0,007 0,36 0,12 Kuljetusmäärä [tn/alus] g/tkm = grammaa yhden nettolastitonnin kuljetuksesta kilometriä kohden. PM 10 [g] NO x [g] SO 2 [g] Päästö päivässä (lähialueella) Tieliikenne Tieliikenteen päästöt ovat suhteellisen pieniä muun toiminnan päästöihin verrattuna ja ne jakautuvat laajalle alueelle. Tämän takia tieliikenteen päästöjä ei ole laskennassa huomioitu. 2.4 Säätiedot Laskennoissa käytettiin Helsingin sää- ja otsonitietoja vuosilta Koska säätietoja käytetään tilastolliseen tarkasteluun, ei säätietojen vuodella ole oleellista merkitystä tulosten kannalta. Lisäksi mahdollisesti tulevien toimintavuosien säätiedot eivät vielä ole käytettävissä. Helsingin pitkän aikajakson säätietojen voidaan katsoa kuvaavan riittävällä tarkkuudella Inkoon sääolosuhteita. Kaikki päästöjen leviämisen kannalta oleelliset säätiedot on huomioitu: auringon säteilyteho, pilvisyys, tuulen nopeus ja suunta sekä lämpötilan pystyjakauma. Sivuilla 6 8 on esitetty vuosien tuulen suunta- ja nopeusjakaumat. Otsonin taustapitoisuudet vuosilta saatiin YTV:n Espoon Luukin tausta-asemalta (mittausasema on pääkaupunkiseudun nk. alueellinen tausta-asema, joka edustaa seudun taajamien ulkopuolista maaseutumaista ympäristöä). Otsonipitoisuutta käytetään typenoksidien muutunnan laskemisessa. 3 SUORITETUT LASKENNAT Laskennat suoritettiin hengitettävien hiukkasten (PM 10 ), typpidioksidin NO 2 ja rikkidioksidin SO 2 pitoisuuksille. Pienhiukkasten (PM 2,5 ) päästökertoimia ei ole käytössä riittävällä tarkkuudella ja näin ollen niiden pitoisuuksia ei mallinnettu. Pienhiukkaspitoisuus voidaan kuitenkin arvioida hengitettävien hiukkasten pitoisuuden perusteella. Polttoprosessien hiukkaspäästöistä suuri osa on pienhiukkasia ja 4 (8)
6 mekaanisista päästöistä (materiaalien käsittely) suuri osa on hengitettäviä hiukkasia. Tämän perusteella pienhiukkaspitoisuus on korkeintaan luokkaa 50 % hengitettävien hiukkasten pitoisuudesta. Laskenta suoritettiin yhden tunnin aikaikkunalle. Tuntikohtaisesti tuloksista määritettiin vuorokausi-, kuukausi- ja vuosipitoisuudet. Tarkastelupisteiden sijainnit on esitetty kartalla arviointitekstin yhteydessä. 4 KIRJALLISUUS 1. Aermod: Description of model formulation, EPA United States Environmental Protection Agency, EPA-454/R , September Kiviainestuotannon pölypäästöt, Matti Toivonen, Tampereen teknillinen yliopisto, Backgroud Information for Revised AP-42 Section , Crushed Stone Prosessing and Pulverized Mineral Processing. May 12, Estimation Technique Manual for Hot Mix Asphalt Manufacturing. Environment Australia (8)
7 Kuva 1. Vuoden 2005 tuulen nopeus- ja suuntajakauma. 6 (8)
8 Kuva 2. Vuoden 2006 tuulen nopeus- ja suuntajakauma. 7 (8)
9 Kuva 3. Vuoden 2007 tuulen nopeus- ja suuntajakauma. 8 (8)
MITTAUSSUUNNITELMA. Soran murskauksen aiheuttaman hengitettävien hiukkasten pitoisuuden mittaus. Rudus Oy, Sandhöjden, Porvoo. Rudus Oy Liisa Suhonen
Ilmanlaatu Suunnitelma PR3698 TY02 Sivu 1 (5) Rudus Oy Liisa Suhonen Turku 10.2.2016 MITTAUSSUUNNITELMA Rudus Oy, Sandhöjden, Porvoo Kunnioittavasti Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Viikinportti
KOUVOLAN JA IITIN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS
KOUVOLAN JA IITIN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Kuva: Energiantuotannon, teollisuuden ja autoliikenteen typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT 2010 Kouvolan
ILMANLAATUSELVITYS. Kiviaineksen louhinta ja murskaus, asfalttiasema ja kierrätysasfaltin murskaus. Päivärinne 504 405 23 4, Myrskylä
Ilmanlaatu Raportti PR Y1036 1 Sivu 1 (7) Markku Kantola Niemijärventie 92 07600 Myrskylä Turku 19.11.2013 ILMANLAATUSELVITYS Päivärinne 504 405 23 4, Myrskylä Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,
IISALMEN KAUPUNKI VIRRANPUISTO LIIKENNEMELUSELVITYS
Vastaanottaja Iisalmen kaupunki Tekninen keskus/kaupunkisuunnittelu Jukka Virtanen PL 10 74101 Iisalmi Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 20.5.2015 Viite 1510017219_B IISALMEN KAUPUNKI VIRRANPUISTO LIIKENNEMELUSELVITYS
Uusi yhteistuotantovoimalaitos Savukaasujen leviämismallinnus
Elokuu 2014 Oulun Energia, Toppila / Laanila Uusi yhteistuotantovoimalaitos Savukaasujen leviämismallinnus 1 (31) Tekijät Arto Heikkinen Oulun Energia, Toppila / Laanila Uusi yhteistuotantovoimalaitos
ILMANLAATUSELVITYS. Askonalue, Lahti. Turku 18.12.2015. Renor Oy Vuokko Heiskanen Pursimiehenkatu 26 C PL 199 00151 Helsinki. Raportin vakuudeksi
Ilmanlaatu Raportti PR3694 P01 Sivu 1 (6) Renor Oy Vuokko Heiskanen Pursimiehenkatu 26 C PL 199 00151 Helsinki Turku 18.12.2015 ILMANLAATUSELVITYS Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI
Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ
Destia Oy Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ Destia Oy, Infra Oy ja Oy Göran Hagelberg Ab ovat maa-aineslupa- ja
YIT INFRA OY KIILAN KIERTOTALOUSKESKUKSEN YVA-HANKKEEN ILMAPÄÄSTÖJEN SELVITYS. YIT Infra Oy. Raportti Vastaanottaja.
Vastaanottaja YIT Infra Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.9.2018 YIT INFRA OY KIILAN KIERTOTALOUSKESKUKSEN YVA-HANKKEEN ILMAPÄÄSTÖJEN SELVITYS YIT INFRA OY KIILAN KIERTOTALOUSKESKUKSEN YVA-HANKKEEN
SAMMONKATU 52 54 TAMPERE, ILMAPÄÄSTÖ- JEN LEVIÄMISSELVITYS
Vastaanottaja NCC Rakennus Oy / Eija Pohjolainen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.8.2011 SAMMONKATU 52 54 TAMPERE, ILMAPÄÄSTÖ- JEN LEVIÄMISSELVITYS TYPPIDIOKSIDIN JA PIENHIUKKASTEN LEVIÄMISMALLINNUS
NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY. Vastaanottaja Nastolan kunta. Asiakirjatyyppi Lausunto
Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Lausunto Päivämäärä 5.2.2014 NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY NASTOLAN KUNTA PÖLY Tarkastus Päivämäärä 5.2.2014 Laatija
ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien
Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 3053/11.01.01/2015 67 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016
KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa
KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016
KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli
JÄNSKÄN TEOLLISUUSALUEEN LOUHINTA JA MURSKAUS, KOTKA PÖLYPÄÄSTÖJEN LEVIÄMIS- LASKELMA
Vastaanottaja Insinööritoimisto Ecobio Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 12.9.2017 Viite 1510035371 JÄNSKÄN TEOLLISUUSALUEEN LOUHINTA JA MURSKAUS, KOTKA PÖLYPÄÄSTÖJEN LEVIÄMIS- LASKELMA JÄNSKÄN TEOLLISUUSALUEEN
BOREALIS POLYMERS OY AROMAATTITUOTANNON PÄÄSTÖMITTAUKSET 2013
Vastaanottaja Borealis Polymers Oy Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 28.8.2013 Viite 82137404-03A BOREALIS POLYMERS OY AROMAATTITUOTANNON PÄÄSTÖMITTAUKSET 2013 Päivämäärä 28.8.2013 Laatija Tarkastaja
ILMANLAATUSELVITYS. Päiväkodin kaavamuutos, Revontulentie 9, Espoo. Maa ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry PR4520 P
PR50 P01 16..018 Maa ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry ILMANLAATUSELVITYS Päiväkodin kaavamuutos, 9, Espoo HELSINKI Viikinportti B 18 00790 Helsinki puh. 050 77 6565 TURKU Rautakatu 5 A 050
Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin
13.10.2008 SIPOON STORÖRENIN KAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS. WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 HELSINKI Puh. +358 207 864 11 www.wspgroup.
13.10.2008 SIPOON STORÖRENIN KAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS WSP Finland Oy WSP Finland Oy 13.10.2008 Mikko Alanko SISÄLLYSLUETTELO 1 Toimeksianto... 4 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 5 2.1 Kaava-alue... 5 2.2
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa
AKKUKEMIKAALITEHTAAN JA LÄMPÖLAITOKSEN PÄÄS- TÖJEN LEVIÄMINEN TERRAFAME OY
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.9.2018 AKKUKEMIKAALITEHTAAN JA LÄMPÖLAITOKSEN PÄÄS- TÖJEN LEVIÄMINEN TERRAFAME OY AKKUKEMIKAALITEHTAAN JA LÄMPÖLAITOKSEN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMINEN
PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI
16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi
ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET
ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-
KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018
KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn
Vanhan veturitallialueen meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Vanhan veturitallialueen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19922 Raportti 1 (6) Manninen Matti Sisällysluettelo 1 Taustaa...
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016
KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu
ID 371930. Rastin kortteli, Tampere Ilmanlaatuselvitys v. 2030 liikenne-ennusteessa 16.3.2012
Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen PL 487 33101 Tampere XVI 273-12,-13 ja-14, ITSENÄISYYDENKATU 1-3, MURTOKATU 1-3, NS. RASTIN KORTTELIN KEHITTÄMINEN. KAAVA NRO 8429 ID 371930 Rastin kortteli,
Sään ennustamisesta ja ennusteiden epävarmuuksista. Ennuste kesälle 2014. Anssi Vähämäki Ryhmäpäällikkö Sääpalvelut Ilmatieteen laitos
Sään ennustamisesta ja ennusteiden epävarmuuksista Ennuste kesälle 2014 Anssi Vähämäki Ryhmäpäällikkö Sääpalvelut Ilmatieteen laitos 22.5.2014 Säätiedoissa tulisi ottaa huomioon paikalliset lumitykit,
Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015
Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet
Tampereen raitiotien vaikutukset. Liikenteen verkolliset päästötarkastelut. Yleistä
Matti Keränen Trafix Oy 27.6.2016 Tampereen raitiotien vaikutukset Liikenteen verkolliset päästötarkastelut Yleistä Työ tehtiin raitiotien päästövaikutusten selvittämiseksi koko kaupungin alueella. Työn
Tulisijan käyttäjän vaikutus päästöihin ja katsaus kehitteillä oleviin ratkaisuihin
Tulisijan käyttäjän vaikutus päästöihin ja katsaus kehitteillä oleviin ratkaisuihin Niko Karvosenoja Suomen ympäristökeskus (SYKE), Ilmansaasteet ja ilmastonmuutoksen hillintä Ilmastopaneelin mediatilaisuus,
TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS
TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Valoku vaus: H eikki L askar i Energiantuotannon, teollisuuden, laivaliikenteen ja autoliikenteen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat
Keskustaajaman asemakaavan meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PARIKKALAN KUNTA / TEKNINEN TOIMI Keskustaajaman asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (7) Matti Manninen Sisällysluettelo 1
Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013
Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja
LAHDEN LIIKENNEPÄÄSTÖJEN LEVIÄMINEN JA VERTAILU KEHÄTIEN ERI LINJAUKSILLA. Enwin Oy 7.10.2005
LAHDEN LIIKENNEPÄÄSTÖJEN LEVIÄMINEN JA VERTAILU KEHÄTIEN ERI LINJAUKSILLA Enwin Oy 7.10.2005 1 Selvityksen sisältö Lahden katuverkon ja eteläisen kehätien vaihtoehtoisten linjausratkaisujen liikennepäästöjen
Ilmanlaatuselvitys Nykytilanne ja v. 2030 liikenne-ennuste ID 384683
Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen PL 487 33101 Tampere POSTITALO, TAMPERE KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Ilmanlaatuselvitys
Lyhenteiden selitykset:
Tampereella Lyhenteiden selitykset: CO NO x O 3 SO 2 TSP PM 10 PM 2.5 Temp Ws Wd RH μg/m 3 mg/m 3 hiilimonoksidi eli häkä typen oksidit (laskettu NO 2 :na eli typpidioksidina) otsoni rikkidioksidi leijuma
YIT SUOMI OY MALMGÅRDIN KIVIAINESALUEEN PÖLYMALLINNUS
28.2.2019 YIT SUOMI OY MALMGÅRDIN KIVIAINESALUEEN PÖLYMALLINNUS YIT SUOMI OY Kristiina Hänninen ENVINEER OY Janne Nuutinen Henna Ruuth etunimi.sukunimi@envineer.fi www.envineer.fi Y-tunnus: 2850396-1 Projektinro:
LAPPEENRANNAN SEUDUN ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA 2013-2017
LAPPEENRANNAN SEUDUN ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA 2013-2017 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 11.12.2012 1(7) 1. JOHDANTO Lappeenrannan seudun ympäristötoimi vastaa ympäristönsuojelusta Lappeenrannan,
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin
Liikenteen ympäristövaikutuksia
Liikenteen ympäristövaikutuksia pakokaasupäästöt (CO, HC, NO x, N 2 O, hiukkaset, SO x, CO 2 ) terveys ja hyvinvointi, biodiversiteetti, ilmasto pöly terveys ja hyvinvointi, biodiversiteetti melu, tärinä
ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA
UPM JA OY METSÄ-BOTNIA AB RAUMAN TEHTAAT JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva:U PM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 21 ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus
maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla
ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO
ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...
PISPALAN JA SANTA- LAHDEN ILMANLAA- TUSELVITYS
Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 20.1.2010 PISPALAN JA SANTA- LAHDEN ILMANLAA- TUSELVITYS TYPPIDIOKSIDIN OHJEARVOT ASEMAKAAVAT NRO 8256, 8309, 8310 JA 8048 PISPALAN
lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon
KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004
KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin
PIENHIUKKASTEN, HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN JA KOKONAISLEIJUMAN TARKKAILURAPORTTI
LIITE 2 Tilaaja: NCC Industry Oy Marjo Sairanen Raportin numero: Päiväys: PIENHIUKKASTEN, HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN JA KOKONAISLEIJUMAN TARKKAILURAPORTTI Kirjoittanut: Anne Metsämäki Suunnittelija, FM
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä
LIITE 3. Pöly- ja hajuselvitys
LIITE 3 Pöly- ja hajuselvitys FCG Finnish Consulting Group Oy Toivonen Yhtiöt Oy RUSKON LAITOKSEN PÖLYN LEVIÄMISMALLINNUS Raportti 4884-P10735 12.7.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 12.7.2011
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.
VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011
KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.
PURKUPIHA OY PÖLYMITTAUKSET JA -MALLINNUS 2016
Vastaanottaja Insinööritoimisto Gradientti Oy Anna Perttola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.8.2016 Viite 1510026823 PURKUPIHA OY PÖLYMITTAUKSET JA -MALLINNUS 2016 PURKUPIHA OY PÖLYMITTAUKSET JA -MALLINNUS
syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin
marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla
tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi
TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA
1 Aki Taanila TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 31.10.2008 2 TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA Tasalaatuisuus on hyvä tavoite, jota ei yleensä voida täydellisesti saavuttaa: asiakaspalvelun laatu vaihtelee, vaikka
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä
heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla
PUMPPUPUISTO KAIVOKSELA ILMANLAATUSELVITYS
PUMPPUPUISTO KAIVOKSELA ILMANLAATUSELVITYS Maaliskuu 2014 PUMPPUPUISTO, KAIVOKSELA ILMANLAATUSELVITYS Päivämäärä 19.3.2014 Laatinut Tarkastanut Silja Laine, Kimmo Salokannel Jukka Räsänen, Olli-Matti Luhtinen
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
joulukuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla,
Lausunto NCC Roads Oy:n kierrätysterminaalihankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1214/11.01.00.02/2013 22 Lausunto NCC Roads Oy:n kierrätysterminaalihankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala, terveystarkastaja
Kansallinen ilmansuojeluohjelma 2030 ja haittakustannusten laskenta (IHKU-malli) politiikan tukena
Kansallinen ilmansuojeluohjelma 2030 ja haittakustannusten laskenta (IHKU-malli) politiikan tukena Mikko Savolahti SYKE Sisältö 1. Kansallinen ilmansuojeluohjelma 2. BATMAN hanke: puun pienpolton ja katupölyn
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.
maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta
Lataa Ympäristöasioiden hallinta kiviainestuotannossa - Juha Laurila. Lataa
Lataa Ympäristöasioiden hallinta kiviainestuotannossa - Juha Laurila Lataa Kirjailija: Juha Laurila ISBN: 9789521138096 Sivumäärä: 87 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.90 Mb Selvityksen tavoitteena oli
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu
ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA
UPM JA OY METSÄ-BOTNIA AB RAUMAN TEHTAAT JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: UPM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 212 ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin
Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli
1(24) Laatijat Tarkastanut / pvm Arto Heikkinen Annika Tella / 17.4.2019 Jakelu Hyväksynyt / pvm Vantaan Energia Oy Timo Laakso / 17.4.2019 Vantaan Energia Oy Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli
Kuopion ilmanlaatu vuonna 2013
Kuopion ilmanlaatu vuonna 2013 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2013 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 860 t, typen oksidien päästöt
HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA. Erikoistutkija Tuula Pellikka
HEVOSENLANNAN PIENPOLTTOHANKKEEN TULOKSIA Erikoistutkija Tuula Pellikka TUTKIMUKSEN TAUSTA Tavoitteena oli tutkia käytännön kenttäkokeiden avulla hevosenlannan ja kuivikkeen seoksen polton ilmaan vapautuvia
Nordkalk Oy Ab Sipoon Kalkkirannan tuotantolaitoksen pölypäästöjen mallinnus,
Nordkalk Oy Ab Sipoon Kalkkirannan tuotantolaitoksen pölypäästöjen mallinnus, 2018 101008857 6.6.2018 1 FM Heimo Vepsä Pöyry Finland Oy, Ympäristötutkimus, Oulu Elektroniikkatie 13 90590 Oulu Copyright
Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 398/11.01.00.00/2017 28 Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristösihteeri Katja Holttinen 12.4.2017:
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa
ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET
ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen
Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla. Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset
Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset VALTATIE 7 RASKAAN LIIKENTEEN ETÄODOTUSALUEEN RAKENTAMINEN VAALIMAALLA LIIKENTEEN
Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN
Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
huhtikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä
Mittausasemat 2018
13.14.1 Mittausasemat 2018 Mannerheimintie (Man) Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-25GKFIN): 6672969: 25496631 2005 Mittausparametrit v. 2018:
TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ
maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla