ILOLANSANOMAT. Kesäkuussa ollaan ihan pihalla PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE KESÄKUU Kesältä tuntuu jo on kukkia, lämpöä ja itikoita!
|
|
- Mika Kimmo Keskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ILOLANSANOMAT Kesältä tuntuu jo on kukkia, lämpöä ja itikoita! Ilolansalossa on kaunis piha laatta löytyy Aatoskodin ulkoseinästä! Taloyhtiöt ovat tehneet päätöksen kadun ja pihan korjaamisesta. Ilolankatu on A- rapun kohdalta kovasti kallistunut ja laatat ovat vinossa. Tämä johtunee pylväshaavoista, joten ne tullaan poistamaan ja korvaamaan toisilla istutuksilla. Sisäpihan puolella kuvassa näkyvä pensasrykelmä korvataan uusilla. Laatoitus vaihdetaan myös. Korjaustyöt alkavat jossain vaiheessa ja kestävät parisen kuukautta arviolta. Ollaan kärsivällisiä kaunista ja turvallista on tulossa! PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE KESÄKUU 2016 Lukuisat vapaaehtoisemme ovat kyllä kullan arvoista väkeä. He mahdollistavat teille asukkaat monia mukavia hetkiä. Kuvassa näkyy Naisten Seiska-kävelytapahtuman iloisia osallistujia ja kaupankäyntiä kirpputorilla. Tuotto oli mukava lisä asukastoimintaamme. Paulin puisto on tänäkin kesänä käytössänne. Siellä on mukava levähtää ja taidetaan siellä pelata mölkkyäkin. Seuratkaa viikko-ohjelmaa ja ilmoitustaulua. Infossa palvelee Jaana kesäkuun alusta alkaen. Anu lomailee ja palaa joukkoomme aikanaan. Hommat hoituvat kuten ennenkin, joten ei huolta. Kesällä on mukavia tapahtumia tulkaa mukaan Tekin keitä harvemmin tapaamme! Ilolansalo tutuksi päivä sopii hyvin asukkaillekin, tulkaa yhdessä omaistenne kanssa. Seuraava maanantaina klo 11 alakerran kabinetti Kielossa. Terveisin ILOLANSALON VÄKI Kesäkuussa ollaan ihan pihalla
2 KESÄKUU ILOLANSALOSSA Kuukauden taiteilija Irma Lahti, taidenäyttely aulassa HUOM! Aamunavaus klo 8.30 joka ARKIaamu Ravintolasalissa, tervetuloa kuuntelemaan päivän ajankohtaiset asiat ja aamujumpalle! Ei edellytä aamiaisen syömistä. ke 1.6. to 2.6. pe 3.6. su 5.6. Manun tuolijumppa klo Vanha Sali, maksuton Lukuryhmä klo 13 Kabinetti Kielo. maksuton (jää kesätauolle!) Aamunavauksen yhteydessä klo 8.30: Kutsumme kaikki asukkaat nostamaan maljan 5v täyttävän Ilolansalo II kunniaksi (1.6) ja Miina Sillanpään 150v päivän kunniaksi (4.6) BINGO klo Vanha Sali, klubikortti/2 Puutarha Siimeksen kesäkukkamyynti klo terassilla Ilolansalo Soi lauluryhmä Junkkarit esiintyy Ravintolasalissa klo ma 6.6. Jalkahoitaja talossa klo 8.30 alkaen. Ajanvaraus info tai p. 300 UUTTA! Kesäklubi klo Kabinetti Tammi/ravintolan terassi, Vaihtuvaa ohjelmaa osallistujien toiveet huomioon ottaen. ti 7.6. ke 8.6. Verensokerimittaus klo 8 alkaen (2 ) Seniorineuvola, ilman ajanvarausta Tanssiteatteri ERI esiintyy Ravintolasalissa klo , esitys Mate in Finland, maksuton ASUKASILTA kahvia ja korppua klo 18 Terassi/Ravintolasali, seurustelua, Tuolijumppa klo Vanha Sali, maksuton Ilolansalo Soi, Markku Peimola esiintyy Ravintolasalissa klo Kesäkeittiön avajaiset Ravintolan terassilla klo 17-18, myynnissä makkaraa ja lettuja to 9.6. LÄÄKÄRI TALOSSA, (Sallab) Ajanvaraus Eeva Ikoselta p Musta kuula-peli, Vanha Sali klo 13.30, maksuton pe su BINGO klo Vanha Sali klubikortti/2 SALVAvisa klo 14 Ravintolasali, ryhmätietovisailua, paikalle voi tulla yksinkin, ryhmiin mahtuu aina mukaan! Maksuton Ilolansalo Soi - Vieraita Salon Lastenlaulukaupungista; Rhzeviläislapset esiintyy klo 15 Ravintolasalissa Vuoden Uusien Lastenlaulujen finaalikonsertti Kulttuuritalo Kivassa klo 18, kts. kutsu takakannesta. Ilmoittautuminen infoon p.300 tai (henkilökunta varaa pääsyliput ilmoittautuneiden nimellä), paikalle voi mennä omin neuvoin, tarvittaessa hommaamme kimppakyydin joka lähtee klo pääovelta, maksu määräytyy kyytiläisten mukaan, ilmoita avustajan tarpeesta mahdollisuuksien mukaan saamme vapaaehtoisia avustajiksi!
3 KESÄKUU ILOLANSALOSSA Kuukauden taiteilija Irma Lahti, taidenäyttely aulassa ma ti ke to pe su Kesäklubi klo Kabinetti Tammi/ravintolan terassi, Vaihtuvaa ohjelmaa osallistujien toiveet huomioon ottaen. Ilolansalon Kino klo 17 Elokuvana Sel8nne : Dokumenttielokuva kaikkien aikojen parhaasta suomalaisesta jääkiekkoilijasta Teemu Selänteestä. Elokuva tekee matkan Selänteen lapsuusvuosista NHL:n kauteen Verenpaineen mittaus klo 9 11 Seniorineuvola, asukkaille maksuton, ei ajanvarausta Ailin runo- ja monitoimipiiri klo 10, AINO-koti ASUKASILTA kahvia ja korppua klo 18 Terassi/Ravintolasali, seurustelua, Manun tuolijumppa klo Vanha Sali, maksuton Ilolansalo Soi Kiikalan Ikivireät kuoro esiintyy klo Ravintolasalissa Kesäkeittiö auki Ravintolan terassilla klo 17-18, myynnissä makkaraa ja lettuja Ilolansalo Tanssii ja Soi Juha Vartiainen esiintyy, samalla TANSSIT Juhan tahdissa. HUOM! klo Ravintolasalissa Muistineuvola, muistihoitajan vastaanotto Seniorineuvola, ajanvaraus etukäteen Kirsi Haapala p , asukaspuhelin , maksullinen Riitta Muuro myy kortteja aulassa klo BINGO klo Vanha Sali klubikortti/2 Ilolansalo Soi Suomalaisia Sävelhelmiä konsertti Ravintolasalissa klo Konsertissa esiintyvät sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian. Konsertissa kuullaan lämminhenkisesti juonnettuna kauneimpia suomalaisia sävelmiä mm. Oskar Merikannolta ja Jean Sibeliukselta ma Jalkahoitaja talossa klo 8.30 alkaen. Ajanvaraus info tai p. 300 Ilolansalo tutuksi klo 11 kabinetti Kielossa, puhutaan asumisesta Ilolansalossa Kesäklubi klo Kabinetti Tammi/ravintolan terassi, Vaihtuvaa ohjelmaa osallistujien toiveet huomioon ottaen. Maksuton ti ke Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto klo 9.00 alkaen. Varaa aika p /Ikonen, maksullinen ASUKASILTA kahvia ja korppua klo 18 Terassi/Ravintolasali, seurustelua, Tuolijumppa klo Vanha Sali, maksuton Pihakirkko Ravintolan terassilla, sateen sattuessa Ravintolasalissa klo Kesäkeittiö auki Ravintolan terassilla klo 17-18, myynnissä makkaraa ja lettuja
4 KESÄKUU ILOLANSALOSSA Kuukauden taiteilija Irma Lahti, taidenäyttely aulassa to pe su ma ti ke to Musta kuula-peli, Vanha Sali klo 13.30, maksuton Hyvää Juhannusta Ilolansalo! Hannu Määttänen laulattaa klo Ravintolan terassilla, sateen sattuessa Ravintolasalissa, nostetaan malja keskikesälle! Bingo peruttu Kesäklubi klo Kabinetti Tammi/ravintolan terassi, Vaihtuvaa ohjelmaa osallistujien toiveet huomioon ottaen. ASUKASILTA kahvia ja korppua klo 18 terassi/ravintolasali, seurustelua, Manun tuolijumppa klo Vanha Sali, maksuton LÄHIRETKI Vuohensaareen; Lähtö klo 12:30 pääovelta, paluu klo 14:30 Ilolansaloon kyytimaksu 8, sisältää mehu+makkaran. Pelataan kesäpelejä ja ihastellaan luontoa! Ilmoittaudu infoon ke 22.6 mennessä. (asukaspuhelimella p.300, muuten ) Kesäkeittiö auki Ravintolan terassilla klo 17-18, myynnissä makkaraa ja lettuja Tervetuloa mukaan viikoittaisiin jumpparyhmiin! Vahvat leidit kuntosaliryhmä, osallistuminen kuntoklubikortilla ma klo 9.30 (kesätauolla 21.6 ) pe klo 9.30 (kesätauolla 18.6 ) ajalla ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin SALVAn vapaaehtoisen ohjaamana klo 9.30 Sisulla ja Sydämellä kuntosaliryhmä (kurssimuotoinen, erillinen osallistumismaksu) ma klo 11 ilmoittaudu fysioterapeuteille (Anne 88358, Anu 88355) Kuntosali avoinna asukkaille kesälläkin joka päivä kuntosalivuorot: ma-to klo 17-18, pe klo la klo 10-11, su klo 9-10
5 KESÄKEITTIÖ RAVINTOLA ILOLANSALON TERASSILLA keskiviikkoisin klo Grillimakkaraa ja muurinpohjaletut myynnissä! Tervetuloa herkuttelemaan, innosta naapurikin mukaan! KUTSU Ilolansalon asukkaille:
6
ILOLANSANOMAT. Ilolansalon piha uudistuu kesällä PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE HEINÄKUU 2016
ILOLANSANOMAT Ilolansalon pihan korjaustyöt alkoivat sisäpihan puolelta laattojen uusimisella, kuten kuvastakin näkyy. *Rinnealue kunnostetaan ja istutukset uudistetaan. Työmaalla liikkuu työkoneita, liikkuminen
ILOLANSANOMAT. Ilolansalon toiset. päästä- kiitos mukanaolleille!
ILOLANSANOMAT KESÄ JATKUKOON SYYSKUUSSAKIN Ilolansalossa on koottu syksyn viikkoohjelma kansiin. Noutakaa omanne INFON esitetelineestä tai tiskiltä! Syksy kannattaa aloittaa osallistumalla ainakin yhteen
ILOLANSANOMAT. Ilolansalon harrastuksia monenlaisia tule mukaan Sinäkin, katso viikkoohjelmasta! PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE JOULUKUU 2015
ILOLANSANOMAT ASUKASKYSELY JAETTU JOKAISELLE ODOTAMME VASTAUKSIANNE 11.12. mennessä, jos tarvitset täyttöapua, soita keskusnumeroon 300. Kyselyn palautus infossa olevaan vihreään palautelaatikkoon. KIITOS!
ILOLANSANOMAT. Seniorimessuilla kävi kaikenikäisiä messuvieraita, ja. talolla oli tunnelmaa tuvan täydeltä MARRASKUU ON TÄYNNÄ PERINTEITÄ!
ILOLANSANOMAT MARRASKUU ON TÄYNNÄ PERINTEITÄ! KULTTUURIVIIKKO ILOLANSALOSSA ON JO 14. Teemana tänä syksynä on pelit ja piirakat. Viikkoon on koottu enemmän tai vähemmän teemaan sopivia pelejä ja piirakoitakin
ILOLANSANOMAT PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE HUHTIKUU Kevättä Ilolansalossa.
ILOLANSANOMAT Kevättä Ilolansalossa. Virkistysiltapäiviä tiedossa! Salon Seudun ammattiopiston opiskelijat kutsuvat asukkaitamme virkistymään ammattiopistolle vain kyytimaksun hinnalla. Tarkempi kutsu
ILOLANSANOMAT PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE TOUKOKUU Toukokuu on juhlakuu.
ILOLANSANOMAT Toukokuu on juhlakuu. Muistathan, että Ilolansalossa voit viettää juhlia isoja tai pieniä iloisia ja tunteikkaita kerro toiveistasi Ravintolan väelle he tekevät tarjouksen! PALVELUKESKUS
ILOLANSANOMAT. Joulukuu saa tulla! Ilolansalossa ei tarvitse olla yksin joulunakaan! PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE JOULUKUU 2016
ILOLANSANOMAT Joulukuu saa tulla! PUUROJUHLA 1.12. klo 17.30 kokoaa Ilolansalon asukkaat ja omaiset yhteen. Puuron syönnin lisäksi kerromme ajankohtaisia asioita ja valitsemme omaistoimikunnan. Nähdään
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa
TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta
Yhdessä vireä arki Keinupuistokeskuksen Tammikuu 11.1. Foxet orkesteri tanssittaa 13.1. klo 13.30 Airin bingo 13.1. klo 14.30 Ehtoollishartaus 18.1. 12.30 Savityöpaja uusi ryhmä alkaa!! Ilmoittaudu Ninnille
klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni
TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017
Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu
Yhdessä vireä arki Keinupuistokeskuksen Marraskuu 9.11 Luento ikääntyneen ravinnosta 9.11 Marjo-mummin vaatemyynti 10.11 Tarja Jykylä esiintyy Marttana 11.11 Tanssit (Haitariorkesteri säestää) 15.11 Tresec
Keinupuistokeskuksen Syyskuu
Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 MAA- NANTAI - - - - - - 21.30 21.30-22.00 PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 Torstai 1.2 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.20-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa ohjaajana Kanerva Niemelä
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016 Kuvataideryhmän savikukkia Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2017 Perjantai 1.9. 9.00-15.00 Hieroja Tommi Rytilahti vastaanottaa Keinupuiston lähitorilla. Vapaita aikoja ja hintoja voitte tiedustella hierojalta
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy
TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia
Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto
Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA
Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Vanhusneuvosto Tuolijumppa/ Vanhusneuvosto - - - PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri
Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011 MAA- NANTAI Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti - PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI - - - Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Lavatanssijumppa Lavatanssijumppa PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Viikko 36 (1.9.-6.9.) Ti 1.9. - Klo 10.00 Voimavara ryhmä, (Päivätoiminnan tila 1. krs). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimintaterapeutti Jatta Ahlvik 044-7225935.
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2017-2018 MAA- NANTAI - - - Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Yläaste/Lukio Lavatanssijumppa Lavatanssijumppa PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
2.6. 9.6. 16.6. 23.6. 30.6. KLO 13 KLO 9.00 KLO 11.30 KLO 13.00 KLO 9.00
Maanantaisin kehitysvammaisten kesäohjelma Myllykoski Kokoontuminen Ravimiehentie 12 Kuljetukset hoidettava itsenäisesti, tarvittaessa avustaja mukaan. (Ohjelman muutokset mahdollisia) 2.6. 9.6. 16.6.
Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2013
Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 POUTA PARAS HEINÄMIES ON Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Kenelle:
SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA
1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely
KE Päivän polttavat miesten turinatuvassa, tervetuloa mukaan keskustelemaan! atk-tila atk-tila
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli LOKAKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka
Torstai 29.06.2017 Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka... Perjantai 30.06.2017 Dj Tahko MTB Lauantai 01.07.2017 Yleinen Jo 19. kertaa järjestettävä Suomen suurin ja haastavin MTB tapahtuma tulee
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna
SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Lönnrotinkatu 5, Mikkeli (sisäänkäynti Kirkkokadun puolelta) TAMMIKUU 2018 OHJELMA
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli (sisäänkäynti Kirkkokadun puolelta) TAMMIKUU 2018 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua MA 8.1. 9-10.30
Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Lisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Harrastajateatteri esittää näy
Wednesday 28.06.2017 Thursday 29.06.2017 Nilsiän Harrastajateatteri esittää näy Simolantie 41, Nilsiä Kesän 2017 esitys Simolassa on Aimo Vuorisen "Votkaturistit", jonka ohjaa Antti Heikkinen. Esitykset:
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018 Tiedotus: tulossa kattoremontti Kuuselan vanhalla puolella alkaa heinäkuussa kattoikkunaremontti, joka jatkuu syyskuun loppuun saakka. Tämä vaikuttaa
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
J U V A N K U N T A T I E D O T T A A
K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi
SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA
1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli TOUKOKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin
Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015
Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
2.6. 9.6. 16.6. 23.6. 30.6. KLO 13 KLO 9.00 KLO 12.30 KLO 13.00 KLO 9.00
Maanantaisin kehitysvammaisten kesäohjelma Myllykoski Kokoontuminen Ravimiehentie 12 2.6. 9.6. 16.6. 23.6. 30.6. KLO 13 KLO 9.00 KLO 12.30 KLO 13.00 KLO 9.00 Kävelyretki Laurilan Strutsi- Tykkimäki Lintujen
KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!
1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 25.8.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html SYYSKUUN KUUKAUDEN TAIDETEOS Seppo Larste öljyvärityö Ströömin auringonlasku 2017 KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI
Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2016 OHJELMA Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan
Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013
Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
TOUKOKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Maaliskuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Maaliskuu 2018 Torstai 1.3. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.00-11.00 Kulttuurituokio: tuolitanssia / Jonna Korpi 16.15-17.15
Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2014
Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Ohjelma: Järjestäjä:
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,
MARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
WILHELMIINASSA TAPAHTUU
VANHUSTEN VIIKON teema: Ikäpolvet yhdessä. RAVINTOLASSA SADONKORJUUN MAKUJA! MAANANTAINA 2.10. Valio 10.30-15.00 JALAT LÄPIMIKSI! Myynnissä jokaiselle sopivia käsinkudottuja sukkia!. Venla, 1kerros. 13.30-15.00
Salvan veteraanipalvelut SOTAINVALIDIT, SOTAVETERAANIT JA LOTAT
Salvan veteraanipalvelut SOTAINVALIDIT, SOTAVETERAANIT JA LOTAT Anne Lehtinen Vastaava fysioterapeutti 044 7213 358 Ilolankatu 6 24240 SALO www.salva.fi SALVA ry:llä on hankintasopimus veteraanipalveluista
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.
Halli Toimintakalenteri Elokuu 2013
Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KUHILAS PELLOLLE, KYNTTILÄ PÖYDÄLLE Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
AMURI 2 Hoitajat Kanslia
AMURI 2 Hoitajat 044 7758 020 Kanslia 044 7758 019 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto AMURI 2 on 28-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen huoneita.
SETLEMENTTI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Lönnrotinkatu 5, Mikkeli (sisäänkäynti Kirkkokadun puolelta) SYYSKUU 2019 OHJELMA
SETLEMENTTI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli (sisäänkäynti Kirkkokadun puolelta) SYYSKUU 2019 OHJELMA Vuoden 2019 jäsenmaksu 15 /hlö maksetaan Setlementtiin. Setlementti on uskonnollisesti
Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki
1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta