EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(23)26 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien väliaikaisesta suspendoimisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1255/96 muuttamisesta (komission esittämä)

2 PERUSTELUT Komissio on tarkastellut tullitaloutta käsittelevän työryhmän avustamana kaikkia jäsenvaltioiden sille esittämiä yhteisen tullitariffin autonomisten tullien väliaikaista suspendoimista koskevia hakemuksia, myös hakemuksia tällä hetkellä voimassa olevien suspensioiden jatkamisesta. Liitteenä oleva ehdotus koskee tiettyjä teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteita. Edellä mainittuja tuotteita koskevia suspensiohakemuksia on tarkasteltu yksipuolisista tullisuspensioista ja autonomisista tariffikiintiöistä annetussa komission tiedonannossa esitettyjen perusteiden mukaisesti (vrt. EYVL C 128, , s. 2). Tämän tarkastelun perusteella komissio katsoo, että asetusehdotuksen liitteessä I mainittujen tuotteiden tullien suspendoiminen tai alentaminen on perusteltua. Tietyt tuotteet, joiden osalta suspension jatkaminen ei ole enää perusteltua yhteisön taloudellisten etujen vuoksi, on poistettu ja ne on lueteltu liitteessä II. Tähän asetukseen kuuluu kaksi liitettä, joista toinen on luettelo niistä tuotteista, joiden osalta ehdotetaan suspendoimista tai joiden nimiketekstin (sekä nimikkeistökoodin) muuttaminen on tarpeen, ja toinen niistä tuotteista, jotka on poistettu asetuksen (EY) N:o 1255/96 liitteestä. Asetuksen (EY) N:o 1255/96 liitteessä olevien tiettyjen tuotteiden tavaran kuvauksen muutokset on otettu huomioon seuraavalla tavalla: asetuksen (EY) N:o 1255/96 liitteessä olevaan tuotteeseen viittaavan nimikkeistökoodin lisääminen liitteeseen II, muutetun tavarankuvauksen lisääminen liitteeseen I. Ehdotetun toimenpiteen kesto on rajoittamaton, sillä sen tavoitteena on muuttaa neuvoston asetuksen (EY) N:o 1255/96 liite, ja itse asetus on voimassa rajoittamattoman ajan. 2

3 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien väliaikaisesta suspendoimisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1255/96 muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 26 artiklan, ottaa huomioon komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) On yhteisön edun mukaista suspendoida kokonaan tai osittain yhteisen tullitariffin autonomiset tullit tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien väliaikaisesta suspendoimisesta 27 päivänä kesäkuuta 1996 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1255/96 1 liitteeseen kuulumattomien tiettyjen uusien tuotteiden osalta. (2) Mainitun asetuksen liitteessä olevasta luettelosta on poistettava tuotteet, joiden osalta ei enää ole yhteisön edun mukaista jatkaa yhteisen tullitariffin autonomisten tullien suspendoimista, tai joiden tavaran kuvausta on tarpeen muuttaa teknisen kehityksen vuoksi. (3) Uusina tuotteina olisi pidettävä myös tuotteita, joiden tavaran kuvausta on tarpeen muuttaa. (4) Neuvoston asetusta (EY) N:o 1255/96 on sen tähden tarpeen muuttaa, ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Muutetaan asetuksen (EY) N:o 1255/96 liite seuraavasti: 1. lisätään tämän asetuksen liitteessä I luetellut tuotteet; 2. poistetaan tuotteet, joiden koodit luetellaan tämän asetuksen liitteessä II. 1 EYVL L 158, , s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2264/22 (EYVL L 35, , s. 1). 3

4 2 artikla Värikatodisädeputkia, joiden kuvaruudun läpimitta on vähintään 85,5 cm (TARIC-koodi ), koskevan suspensiotoimenpiteen voimassaoloaika on rajoitettu 31 päivään joulukuuta 23 ja autonominen tulli on 7 % 1 päivästä heinäkuuta artikla Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 23. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä [ ] päivänä [ ]kuuta [ ]. Neuvoston puolesta Puheenjohtaja 4

5 CN-koodi & TARIC LIITE I Tavaran kuvaus Autonomine n tulli (%) 21 ex Kasviöljy, puhdistettu, joissa on vähintään 35 painoprosenttia mutta enintään 5 painoprosenttia arakidonihappo tai vähintään 35 painoprosenttia mutta enintään 5 painoprosenttia dokosaheksaeenihappo 495 ex ex Soijaproteiini-isolaatti, joissa on vähintään 6,6 painoprosenttia mutta enintään 8,6 painoprosenttia kalsiumfosfaatti 5 ex Emäksinen zirkonium(iv)karbonaatti Harvinaisten maametallien, yttriumin, skandiumin tai näiden metallien seosten epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet, muut kuin alanimikkeeseen kuuluvat 97 ex ,3,5-Trimetyylifenoli 99 ex Pyrogalloli 11 ex Nitrofenoli 112 ex Bis(2-kloorietyyli)eetteri 122 ex (Epoksietyyli)bentseeni (styreenioksidi) 164 ex Etyyli-2-(4-nitrofenyyli)butyraatti 173 ex Itakonihappo 186 ex ,2-Bis(hydroksimetyyli)voihappo 163 ex Metyyli-3,4,5-trimetoksibentsoaatti 22 ex Tritolyylifosfiitti 223 ex Difenyylilamiini 256 ex Antraniilihappo 257 ex Norvaliini 261 ex (1-Hydroksisykloheksyyli)-2-(4-metoksifenyyli)etyyliammoniumasetaatti 272 ex p-aminobentsamidi 289 ex ,3-Propyleenidiamiinitetra-asetonitriili 165 ex Sulfinobentsoehappo 5

6 CN-koodi & TARIC Tavaran kuvaus Autonomine n tulli (%) 335 ex Ikosyyli-9-fosfabisyklo[3.3.1]nonaanin ja 9-ikosyyli-9-fosfabisyklo[4.2.1]nonaanin isomeerien seos 336 ex Tris(4-metyylipentan-2-oksimino)metyylisilaani 337 ex Tris(4-metyylipentan-2-oksimino)vinyylisilaani 358 ex Rofekoksibi (INN) 48 ex Etsetimibi (INN) 426 ex Bentiavalikarbi-isopropyyli (ISO) 213 ex N-[4-(Isopropyyliaminoasetyyli)fenyyli]metaanisulfonamidihydrokloridi 441 ex (3-Tolyyli)-amino-3-pyridiinisulfonamidi 47 ex Titaanidioksidi, joka on päällystetty isopropoksititaanitri-isostearaatilla, joka sisältää vähintään 1,5 painoprosenttia mutta enintään 2,5 painoprosenttia isopropoksititaanitriisostearaattia 472 ex Lasihiutaleet, hopealla päällystetyt, joiden keskimääräinen läpimitta on 4 µm 479 ex Heijastusta vähentävä pinnoite, joka koostuu aminohartsin ja modifioidun fenolihartsin, 1- metoksipropan-2-oli- ja etyylilaktaattiliuoksesta, jossa on vähintään 15 painoprosenttia mutta enintään 24painoprosenttia molempien polymeerien yhteispitoisuus 487 ex Musteseos, jauheena, alanimikkeen kaltaisissa digitaalisissa väripainokoneissa käytettävien mustepullojen valmistukseen tarkoitettu (a) 55 ex Trypsiini, joka valmistetaan varmennetusti EY:n hyvien tuotantotapojen mukaisesti (cgmp), jonka ominaisentsyymiaktiivisuus on vähintään,45 µkat/mg, nimikkeen 34 tuotteiden valmistukseen tarkoitettu (a) 51 ex ex Valokuvausfilmit, joiden nimellisleveys on 459, 669 tai 761 mm, jotka koostuvat useista kerroksista, muun muassa kahdesta polyesterikalvosta, hiilikerroksesta, kiinnityskerroksesta, myös styreenin ja akrylonitriilin kopolymeerikerroksesta koostuvat Pihkatärpätti 534 ex Katalyytti rakeina tai renkaina, joiden läpimitta on vähintään 3 mm mutta enintään 1 mm ja jotka koostuvat alumiinioksidikantaja-aineella olevasta hopeasta, jota on vähintään 8 mutta enintään 4 painoprosenttia 577 ex Heijastusta vähentävä pinnoite, joka sisältää: vähintään 3 painoprosenttia mutta enintään 4 painoprosenttia sykloheksanonia, vähintään 3 painoprosenttia mutta enintään 4 painoprosenttia 1-metyyli-2- pyrrolidonia, vähintään 2 painoprosenttia mutta enintään 3 painoprosenttia tetrahydrofurfuryylialkoholia 6

7 CN-koodi & TARIC Tavaran kuvaus Autonomine n tulli (%) 59 ex Käytetty katalyytti sauvoina, joiden läpimitta on vähintään 1 mm mutta enintään 3 mm ja jotka koostuvat zeoliittikantaja-aineella olevasta volframi- ja nikkelisulfidien seoksesta, jossa on enintään 1 painoprosenttia volframia ja enintään 1 painoprosenttia nikkeliä, uudelleenkäytettäväksi katalyyttinä hiilivetyjen krakkauksessa (a) 699 ex Akryylihapon estereiden polymeerit, joihin on liittynyt ketjussa yksi tai useampi seuraavista monomeereista: kloorimetyylivinyylieetteri, kloorietyylivinyylieetteri, kloorimetyylistyreeni, vinyyliklooriasetaatti, metakryylihappo, ja jotka sisältävät enintään 5 painoprosenttia kutakin monomeeriyksikköä, yhdessä 39 ryhmän 6 huomautuksen b kohdassa mainitussa muodossa 578 ex Polyeteeniglykoli, isosyanaattiryhmällä kemiallisesti muunnettu, joka koostuu karbodiimidiryhmän, 2-metoksi-1-metyylietyyliasetaatiliuoksesta 769 ex Kalvo, joka on martioitu enintään 12 µm syvyydelle, jonka kiilto on vähintään 7 mutta enintään 17 yksikköä kiiltomittarilla 6 kulmasta mitattuna (ISO 2813:2-menetelmällä määritettynä), joka koostuu vähintään kahdesta poly(vinyylikloridi)kerroksesta, jonka kokonaispaksuus on enintään,5 mm, joka on martioidulta puolelta suojakalvolla peitetty, vähintään 1 4 mm mutta enintään 1 42 mm levyisinä rullina, nimikkeen 943 tuotteiden valmistuksessa käytettävä (a) 783 ex Poly(eteenitereftalaatti)kalvo, jonka paksuus on vähintään 2 mutta enintään 3 µm, ja joka on päällystetty toiselta puolelta silikonilla, tarkoitettu käytettäväksi ikkunoiden kalvojen valmistukseen (a) 3 8 ex Poly(eteenitereftalaatti)kalvo, joka on päällystetty muun muassa polyakrylaattiin perustuvalla naarmuuntumattomalla kerroksella ja lämpökiinnittyvällä kerroksella, jonka nimellisleveys on 79 mm ja jonka kokonaispaksuus on vähintään 23 µm, mutta enintään 26 µm 822 ex Vinyylialkoholikopolymeeristä valmistettu, kylmään veteen liukeneva kalvo, jonka paksuus on vähintään 34 µm mutta enintään 9 µm, jonka vetomurtolujuus on 32,8 (± 12,1) MPa ja murtovenymä on (675 ± 225) % 877bi ex ex Synteettikatkokuidut, jotka on valmistettu tereftaalihapon, p-fenyleenidiamiinin ja 3,4'- oksibis(fenyleeniamiinin)kopolymeeristä, joiden pituus on enintään 7 mm 896bi ex Kumilla käsitellyt tekstiilikankaat, jonka loimilangat on valmistettu polyamidi-6,6:sta ja kudelangat polyamidi-6,6:sta, polyuretaanista sekä tereftaalihapon, p-fenyleenidiamiinin ja 3,4'-oksibis(fenyleeniamiinin)kopolymeeristä 95 ex ex Jatkuvista keraamisista filamenteista valmistettu lanka, jonka jokainen filamentti sisältää: vähintään 12 painoprosenttia dibooritrioksidia, enintään 26 painoprosenttia piidioksidia ja vähintään 6 painoprosenttia dialumiinitrioksidia 91 ex ex Keraamiset tavarat, jotka on valmistettu keraamisten oksidien jatkuvista filamenteista, jotka sisältävät: vähintään 2 painoprosenttia dibooritrioksidia, enintään 28 painoprosenttia piidioksidia ja vähintään 6 painoprosenttia dialumiinitrioksidia 7

8 CN-koodi & TARIC Tavaran kuvaus Autonomine n tulli (%) 933bi ex Lasinuora, kumilla tai muovilla kyllästetty, kierretyistä lasifilamenttilangoista valmistettu, vähintään resorsinoli-formaldehydihartsista ja kloorisulfonoidusta polyeteenistä koostuvalla lateksilla pinnoitettu 938 ex Rei itetty teräskaistale, nikkelillä pinnoitettu (ei pleteroitu), leveys vähintään 14 mm, mutta enintään 5 mm ja paksuus vähintään 4 µm, mutta enintään 14 µm 935 ex Ruostumatonta terästä olevat harkot, joiden paino on enemmän kuin 2 kg, jotka sisältävät kromia ja nikkeliä, epämagneettiset, seosmetallijätteistä ja romusta valmistetut Muokkaamaton magnesium, jossa on vähintään 99,8 painoprosenttia magnesiumia 1 ex Alumiiniset avausrenkaalla varustetut kokonaan avautuvat säilyketölkkien kannet, halkaisija 136,5 mm (± 1 mm) 25 ex Koneet nimikkeen 3921 muovikalvojen valamista tai pinnanmuokkausta varten 12 ex Värikatodisädeputki, jonka kuvaruudun läpimitta on vähintään 85,5 cm ex Pietsosähköisistä kiteistä valmistettu kiinteätaajuuksinen kello-oskillaattori, taajuusalueella 1,8 67 MHz, kotelossa, jossa on: tunnistusmerkintä, joka on tai jonka osana on yksi seuraavista yhdistelmistä: R4.8 R4.9 tai muita tämän kuvauksen mukaisiin laitteisiin liittyviä tunnistusmerkintöjä (a) Erityiskäyttöä on valvottava asiaa koskevien yhteisön säännösten nojalla. 8

9 LIITE II CN-koodi TARIC ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex ex

10 RAHOITUSSELVITYS 1. TOIMENPITEEN NIMI Ehdotus neuvoston asetus tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien väliaikaisesta suspendoimisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1255/96 muuttamisesta. 2. BUDJETTIKOHTA / -KOHDAT Yleisen talousarvion 12 luvun 12 momentti. 3. OIKEUSPERUSTA Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 26 artikla. 4. TOIMENPITEEN KUVAUS Yhteisen tullitariffin tullien suspendoiminen kyseisten tuotteiden osalta. 7. RAHOITUSVAIKUTUKSET Aiemmin voimassa olleiden asetusten voimassaoloon liittyneiden taloudellisten ongelmien vähentämiseksi nyt voimassa olevassa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1255/96 ei säädetä sen voimassaolon päättymispäivästä. Tähän ehdotukseen neuvoston asetukseksi sisällytetään ainoastaan ne muutokset, jotka on tehtävä asetuksen liitteeseen, jotta voidaan ottaa huomioon: 1. esitetyt ja hyväksytyt uudet suspendointihakemukset, 2. tuotteiden tekninen kehitys ja markkinoiden taloudelliset muutokset, joiden vaikutuksesta tietyt voimassa olevat suspensiot on lakkautettava, 3. nimikkeistön koodien muutokset. Ainoastaan 1 ja 2 alakohdassa mainituilla muutoksilla on ilmeisiä taloudellisia vaikutuksia. Lisäys: Tässä liitteessä on CN-koodin muutoksesta johtuvien muutosten lisäksi 44 uutta tuotetta. Vastaavista suspensioista syntyy kantamattomien tullien määrä, jonka on hakemuksen esittäneen jäsenvaltion vuoden 23 arvioidun tuonnin perusteella laskettu olevan 45,4 MEUR. Kuitenkin edeltäviltä vuosilta käytettävissä olevien tilastojen perusteella on käynyt ilmi, että tätä määrää on suurennettava keskiarvoa ilmaisevalla kertoimella, jonka voidaan arvioida olevan 1,8, jotta voitaisiin ottaa huomioon samoja suspensioita 1

11 soveltavien muiden jäsenvaltioiden tuonti. Toisin sanoen kyseessä on noin 81,8 MEUR suuruinen tulojen menetys. Poisto: Tässä liitteessä poistetaan 5 tuotetta, jotka vastaavat uudelleen kannettuja tulleja ja varojen lisääntymistä 2,9 MEUR suspensiohakemusten tai käytettävissä olevien tilastojen (21) perusteella määritettynä. Tämänhetkisen toimenpiteen arvioidut kustannukset Tämän asetuksen aiheuttaman vaikutuksen tulojen menetykseen voidaan siis arvioiden ja käytettävissä olevien tilastojen (21) perusteella olettaa olevan noin 81,8-2,9 = 78,9 MEUR ajanjaksolla Jäsenvaltioiden on rahoitettava perinteisistä omista varoista puuttuvia määriä lisäämällä BKTL-varojen osuutta. 8. PETOSTEN TORJUNTATOIMET Tässä neuvoston asetuksessa tarkoitettujen tiettyjen tuotteiden erityistä käyttötarkoitusta valvotaan yhteisön tullikoodeksin soveltamisesta annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/ artiklan mukaisesti. 11

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.10.2001 KOM(2001) 604 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (ETY) N:o 2658/87 muuttamisesta yhteisen tullitariffin tullien yksipuoliseksi suspendoinniksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 6.5.22 KOM(22) 224 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.5.2014 COM(2014) 283 final 2014/0148 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.11.2014 COM(2014) 705 final 2014/0333 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.5.2015 COM(2015) 201 final 2015/0104 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

VO Lahti Pirjo

VO Lahti Pirjo Valtiovarainministeriö E-kirjelmä VM2005/00905 VO Lahti Pirjo 16.12.2005 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi tiettyihin käsittelyihin tarkoitettujen jäteöljyjen tullin poistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2013 COM(2013) 776 final 2013/0384 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.1.2001 KOM(2001) 19 lopullinen 2001/0022 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden Euroopan unionina toimivien jäsenvaltioiden sekä Slovenian

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.12.2016 COM(2016) 784 final 2016/0388 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. tammikuuta 2009 (20.01) (OR. en) 5502/09 TDC 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komissio Päivä: 15. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus: neuvoston asetus, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 301 final 2016/0154 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.4.2008 KOM(2008)232 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2013 COM(2013) 775 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 COM(2019) 219 final 2019/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyihin maatalous- ja teollisuustuotteisiin sovellettavien yhteisen tullitariffin autonomisten tullien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 245 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 245 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0098 (NLE) 9634/17 UD 135 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.12.2017 COM(2017) 733 final 2017/0325 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI

Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.11.2010 KOM(2010) 710 lopullinen 2010/0345 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tariffin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2015 COM(2015) 567 final 2015/0262 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0279 (NLE) 14601/15 UD 231 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 7. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2315, annettu 8 päivänä joulukuuta 2015, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2315, annettu 8 päivänä joulukuuta 2015, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön L 328/50 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2315, annettu 8 päivänä joulukuuta 2015, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.11.2003 KOM(2003)730 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS lopullisten polkumyyntitullien käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Thaimaasta peräisin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2017 COM(2017) 244 final 2017/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 22.10.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 280/3 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 1011/2013, annettu 21 päivänä lokakuuta 2013, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Amerikan välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin

Lisätiedot

22.12.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 341/13

22.12.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 341/13 22.12.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 341/13 LIITE LIITE 09.2849 ex 0710 80 69 10 Auricularia polytricha -lajin sienet, jäädytetyt, myös höyryssä tai vedessä keitetyt, valmisruokien valmistukseen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 19.07.2002 KOM(2002) 409 lopullinen 2002/0166 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Norjan kuningaskunnan välisen sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 8.8.2014 L 235/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 858/2014, annettu 4 päivänä elokuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS Bryssel 10.7.2009 KOM(2009) 352 lopullinen 2009/0093 (ACC) Euroopan yhteisön ja Brasilian GATT 1994 -sopimuksen XXIV artiklan 6 kohdan mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS,

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS, FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010)278 lopullinen 2010/0148 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS, tiettyihin teollisuus-, maatalous- ja kalastustuotteisiin sovellettavien yhteisen tariffin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön 16.7.2014 L 209/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 764/2014, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2012 COM(2012) 544 final 2012/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen esi- ja jälkijännitettyjen lankojen ja säikeislankojen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 C(2018) 775 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 19.2.2018, ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2017 COM(2017) 13 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EY)

KOMISSION ASETUS (EY) 13.2.2008 Euroopan unionin virallinen lehti L 38/3 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 123/2008, annettu 12 päivänä helmikuuta 2008, maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD))

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD)) 5.2.2019 A8-0318/4 Tarkistus 4 Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta Mietintö A8-0318/2018 Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2011 KOM(2011) 577 lopullinen 2011/0248 (CNS) C7-0311/11 FI Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2007/659/EY muuttamisesta koskien sen soveltamisaikaa ja vuosittaista kiintiötä,

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 27.2.2019 L 59/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2019/330, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, vaarallisten kemikaalien viennistä

Lisätiedot

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

KOMISSIO ASETUS (EY) No... KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 16. maaliskuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2016 (OR. en) 8540/16 DENLEG 34 AGRI 222 SAN 162 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 29. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043783/02

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetun asetuksen (ETY) N:o 918/83 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetun asetuksen (ETY) N:o 918/83 muuttamisesta FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.10.2007 KOM(2007) 614 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetun asetuksen (ETY) N:o 918/83 muuttamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 460 final 2016/0218 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon * välisen

Lisätiedot

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta 18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS tietyistä Uzbekistaniin kohdistuvista rajoittavista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, 25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot