Tg-Jiun tarhareissulla koettua

Transkriptio

1 Tg-Jiun tarhareissulla koettua Tällä kertaa reissuun lähti viisi innokasta matkajaa; Anu, Carita, Heli, Jukka ja minä. Reissulaisista vain Carita oli ensikertalainen, joskin olimme evästäneet häntä jo useamman viikon ajan matkaa varten ja olimme varmoja, että reissu ei jää Caritallekaan ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Tarhareissun tiesimme olevan jossakin määrin erilainen kuin edelliset mm. siksi, että tiesimme, Pro Animals Romanian ylläpitämän tarhan viereen rakennetusta laajennusosasta, johon Tg-Jiun kaupunki on kerännyt koiria kaduilta ja, että kaupungin puoleisen tarhan koiria ei hoideta asianmukaisesti ja Carmena jakaa niille mm. ruokaa päivittäin ja yrittää lääkitä sairaita ja loukkaantuneita koiria, jotka jäisivät muuten vaille minkäänlaista hoitoa. Eli jännitimme tietenkin sitä, mitä edessä olisi ja miten siihen reagoisimme. Itse toivoin ennakkoon, että voisimme vierailla myös huonosti kohdellun Rona-hevosen luona, jota Carmena ja Patricia ovat yrittäneet ottaa huostaan hullulta omistajaltaan. Pääsimmekin seuraamaan todella läheltä miten uutta, tammikuussa 2008 voimaan astunutta eläinsuojelulakia Romaniassa sovelletaan pahimmillaan. Tämän reissumme aikana vierailimme myös Gorjin läänin useissa kaupungeissa, joissa kulkukoiria on alettu keräämään kaupungin ylläpitämiin tarhoihin, joita ko. kaupunkien pormestarit kehuvat EU-standardien mukaisiksi ja maksavat asukkaille koirien keräämisestä tarhoille, joissa koirat sitten ovat suurin piirtein oman onnensa nojassa. Mutta mennäänpä sitten järjestyksessä matkamme vaiheisiin. Kokoonnuimme keskiviikkona aamuvarhaisella Helsinki-Vantaan lentokentällä. Meillä oli tajuttomasti viemisiä mukanamme ja ennakkoaavistus siitä, että tällä kertaa ylikiloja saattaisi olla jonkin verran. Kun matkatavaramme sitten oli punnittu, ilmeni meillä olevan 48 kiloa ylimääräistä. Vaikka kuinka yritimme puhua hyväntekeväisyydestä ja kodittomista koirista ei meitä armahdettu vaan jouduimme maksamaan 5 euroa/ylikilo, jotta saimme kaikki matkatavarat mukaan. Ajattelimme, että jos esim. jokainen kummi maksaisi 1 euron ekstran seuraavan kummimaksun yhteydessä, niin nuo ylikilot saataisiin kevyesti kuitattua. Matkatavaramme sisälsivät mm. matolääkkeitä, vitamiineja ja lisäravinteita, pyyhkeitä, fleece-peittoja, pentuhäkkejä, hoitotarvikkeita, loimi Rona-hevoselle, Carmenan lahjat ym. sekalaista tavaraa. Lentomatka sujui hyvin ja nopeasti eli saavuimme Bukarestiin yhden aikoihin iltapäivällä. Kaikki matkatavarat tulivat hetkessä pitkin liukuhihnaa (edellisellä reissullahan osa tuli vasta seuraavana päivänä) ja saimme tilavan vuokra-auton käyttöömme todella näpsäkkäästi ja pian olimmekin jo Bukarestin ulkopuolella. Aurinko paistoi lämpimästi ja huomasimme kevään olevan jo pitkällä. Yritimme seurata tarkasti reitin varrella kulkukoiratilannetta eli olisiko koiria mielestämme enemmän vai vähemmän aikaisempaan verrattuna. Bukarestissahan pidetään huhtikuussa Natosummit ja olimme kuulleet, että katuja putsataan myös kulkukoirista ennen tapahtumaa. Myös paikalliset pormestareiden vaalit ovat aiheuttaneet em. katujen siivousta. Tulimme siihen tulokseen, että koiria oli jonkin verran vähemmän kuin aikaisemmin. Tosin paluumatkalla ainakin omasta mielestäni koiria oli ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta esim. lentokentän alueella ei kulkukoiria näkynyt yhtään ja ennen siellä aina oli joku ystävällinen karvaturri meitä tervehtimässä. Matkalla Bukarestista Tg-Jiuhun pysähdymme yleensä aina kaksi kertaa jo tutuksi tulleille lepopaikoille. Ensimmäinen, ns. tankkauspaikka on n. 60 kilometrin päässä Bukarestista ja siellä meitä vastassa onkin ollut jo lukuisten reissujen ajan samat huoltsikkavahdit. Koirat partioivat huoltoaseman ympärillä ja kerjäävät hellyttävästi siellä asioivilta ihmisiltä makupaloja. Me ostamme aina huoltoaseman kahvilasta säkillisen herkkusämpylöitä ja jaamme ne ystävillemme.

2 Koimme Bukarestista Tg-Jiuhun matkatessamme iloisen yllätyksen, kun meidän ei tarvinnutkaan enää ajaa Pitestin kaupungin läpi. Reitille oli ilmestynyt kiertotie, joka joudutti matkaamme noin tunnin verran. Kun ajomatkaa oli vielä pari tuntia pysähdyimme toiselle taukopaikalle, jossa meillä myöskin on koiratuttuja, jotka tulevat aina tervehtimään meitä hännät iloisesti heiluen. Tällä kertaa toinen ystävistämme pysytteli kuitenkin kauempana ja toivoimme, ettei kukaan olisi kohdellut sitä huonosti ja ystävämme olisi siitä syystä varuillaan. Kun pääsimme Tg-Jiuhun seitsemän aikaan illalla, suuntasimme tietenkin ensin tarhalle, jossa Carmena ja Patricia meitä kovasti jo odottivatkin. Myös tarhan ainoa työntekijä Vasile oli vielä paikalla samoin kuin Diana, joka auttelee Patriciaa mm. kaverikoira- ja valistustyötoiminnassa ja oli kuulemma siivonnut Patrician kanssa tarhaa neljä päivää aamusta iltaan ennen saapumistamme. Tarhan vartiokoirat olivat myös valppaina ja voi sitä iloa ja jälleennäkemisen riemua, jota riitti pitkäksi toviksi varsinkin Gogun ja Kitin osalta. Olimme huojentuneita, kun näimme, että Kitikin oli tervehtynyt ja taas oma iloinen itsensä. Vaikka ulkona olikin jo melkoisen pimeää, kävimme myös tutustumassa pikimmiten kaupungin ylläpitämään tarhaan, joka oli täynnä mitä ystävällisempiä koiria, joista osa oli kuitenkin selvästi sairaita ja heikkoja ja tarvitsivat selkeästi hoitoa ja huolenpitoa. Sitten olikin aika siirtyä hotellille, jossa sisään kirjoittautuessamme meille sormet heristellen sanottiin, että NO DOGS. Hymyilimme kauniisti ja vakuuttelimme, että ei huolta, emme tuo koiria hotellihuoneisiin. Tuttuun tapaan majoittauduimme huoneisiin ja kokoonnuimme sitten syömään vielä hieman iltapalaa hotellin ravintolaan ennen nukkumatin saapumista. Torstaiaamuna olimme jalkeilla jo aikaisin ja aamiaisen jälkeen suuntasimme kulkumme tutuksi tulleeseen Gauflandin supermarkettiin. Sieltä olemme useiden tarhareissujen aikana rahdanneet kärritolkulla tarpeellista tavaraa tarhalle. Ja niin teimme nytkin. Tarhalla olimme noin kymmenen aikoihin ja ensin tarhan vahtikoiria ja -kissaa tervehdittyämme ja heille herkkunakkeja jaettuamme jalkauduimme samoin tein kuka minnekin auttelemaan ja selvittelemään tilannetta. Anu otti komentoonsa jo vanhasta kokemuksesta tarhan varastorakennuksen sekä siellä olevien häkkien putsaamisen ja värväsi Caritan auttamaan. Patricia kertoi, että tarhan vieressä on pari lumppu-/roinakasaa, joita voisimme käydä läpi ja viedä tarpeettomat kaatopaikalle. Heli ja minä kävimme näiden kasojen kimppuun Patrician antaessa ohjeita. Jukan tehtäväksi jäi purkaa supermarketista tuomiamme tarvikkeita ja seurustella koirien kanssa. Tarhalla on aina niin paljon kaikenlaista touhuamista, että reissujemme aikana emme montaa kertaa päiväsaikaan ehdi kokoontumaan yhteen ja turisemaan niitä näitä. Jokainen tekee parhaansa auttaakseen tarhalla ja tietysti yritämme sopivin hetkin kysellä Carmenalta ja Patricialta mieltä askarruttavista asioista. Ensimmäisen päivän aikana tutustuimme myöskin paremmin kaupungin ylläpitämään tarhaan ja sen hoitoon. Päällisin puolin tarhasta pidetään huolta, mutta sen asukit eivät kuitenkaan saa edes tarpeeksi ruokaa. Jo ensimmäisenä päivänä meitä kohtasi ko. tarhalla surullinen näky, sillä nuori narttu oli kuollut yön aikana ja muuta näkyvää kuolinsyytä ei ollut kuin täysin kuivunut ja tyhjä vatsa. Päivän aikana Carmena otti kaupungin tarhalta kaksi pentukoiraa omalle puolelleen, sillä koirat olisivat todennäköisesti menehtyneet kaupungin tarhalla. Meidät päästettiin ko. tarhan sisäpuolellekin, joten saimme todella hyvän käsityksen siitä mitä siellä tapahtuu ja missä kunnossa koirat siellä ovat. Tokihan tarhalla oli hyväkuntoisia ja terveitä koiriakin, mutta koska tarhalla on sekaisin sekä nartut että urokset, syntyy varsinkin urosten välille pahoja tappeluita ja varastorakennuksessa olikin yksi pahoin loukkaantunut koira, joka oli joutunut tappeluun toisen uroksen kanssa. Ja kun leikkaamattomat nartut sekä urokset ovat ko. tarhalla sekaisin, niin senhän tietää mitä siitä seuraa. Carmena myös kertoi, että kaupungin tarhalta katoaa hyvin usein koiria eikä

3 niiden kohtalosta kukaan suostu kertomaan mitään. Tarhalta oli jo kadonnut yksi sairas koira reissumme ensimmäisenä yönä tai varhain aamulla, kun kukaan ei ollut paikalla todistamassa. Puolen päivän aikaan Patricia tuli nykimään minua hihasta ja kertoi, että hän on lähdössä äitinsä kanssa katsomaan huonosti kohdeltua Rona-hevosta, jota he ovat yrittäneet saada huostaansa hullulta omistajaltaan. Rona-hevoselle oli tehty jo oma pilttuukin tarhan yhteyteen. Niinpä kuorin päällimmäisen eli tarhavaatekerroksen päältäni ja lähdimme kohti Bumbesti-Jiun kaupungin liepeillä olevaa kylää katsomaan Ronaa. Matkalla Patricia kertoi, että aamulla eräs nainen oli tullut tarhalle ja pyytänyt Pro Animals Romaniaa ruokkimaan jonkin automarkkina-alueen kodittomat koirat, kun heillä kerran huhujen mukaan on yllin kyllin ruokaa. Patricia oli ihmetellyt huhun lähdettä ja kertonut, että vaikka heillä onkin aina säkkikaupalla varastossa ruokaa, niin sen pitää riittää moniksi kuukausiksi tarhan koirille eikä ylimääräistä tosiaankaan ole jaettavaksi kaupungille. Kaupungilla liikkunee paljonkin vastaavanlaisia huhuja eikä ihmisillä ole halua ottaa asioista selvää. He vain olettavat, että Carmena ja Patricia hoitavat kaikki eläinsuojeluun liittyvät ongelmat, kunhan heille vain niistä kerrotaan. Ajettuamme vajaan tunnin ajan saavuimme perille todella kauniiden maisemien ympäröimään kylään. Perhe, jonka hoteissa Rona on, on Romanian romaneita ja jo ensisilmäys heidän asuinympäristöönsä antoi ymmärtää sen, että varallisuutta ei juurikaan ole. Ronahan oli jo hylätty omistajansa taholta, mutta omistajan ja hänen perheensä hoksatessa, että Ronasta ollaan kiinnostuneita, he yhtäkkiä vaativatkin saada pitää hevosensa. Mitä ilmeisimmin perheen strategia on kiristää Ronasta sievoinen summa rahaa. Tosiasia kuitenkin on, että Ronasta ei ole enää koskaan työhevoseksi ja Rona ei ole rahallisesti siinä mielessä minkään arvoinen. Olisimme voineet maksaa Ronasta vaikka kuinka monta sataa euroa saadaksemme hänet pois mielipuoliselta omistajaltaan, mutta olisiko se ollut eettisesti oikein. Jos olisimme niin tehneet, niin eikö sana kiirisi oitis pitkin lääniä ja kohta Ronan kaltaisia hevosia olisi kaupan pilvin pimein. Yritimme taivutella Ronan omistajia yli tunnin, mutta turhaan. Lopulta Carmena kertoi, että palaamme seuraavana päivänä mukanamme poliisi, eläinlääkäri ja paikallisen tv-kanavan toimittaja. Ronan omistaja käyttäytyi hyvin ylimielisesti eikä tuntunut juurikaan piittaavan siitä ketä heille on tulossa tarkistamaan tilannetta. Palasimme tarhalle apeissa tunnelmissa Carmenan soitellessa lukuisille tahoille sopien tapaamista seuraavalle päivälle saadaksemme Ronan tilanteeseen jonkinlaista tolkkua. Koukkasimme myös Bumbesti Jiun pikkukaupungin laitamille rakennettuun koiratarhaan, jonne mitä ilmeisimmin aletaan kerätä kulkukoiria. Tarha oli vielä tyhjä ja sen verran surkea viritys se oli, että mieluiten näkisin sen tyhjänä tulevaisuudessakin. Iltapäivällä vietin itse pari tuntia tarhan koirien kanssa seurustellen ja kuvia ottaen. Oli jotenkin lohduttavaa olla satojen ystävien keskellä höpötellen heille ajatuksiani maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja muista mieltä painavista asioista. Kun olin saanut mieltäni purettua ja halattua lukuisat tarhan koirat siirryin tutkiskelemaan tarhalle tammikuussa Saksasta tuotua asuntovaunua, jota hiiret ovat yrittäneet vallata. Asuntovaunun takaosaan hyllyille oli siististi laitettu tarhalla tarvittavia tarvikkeita. Etuosa oli vaatteiden vaihtoa ja ruokataukoja varten. Mieleeni tuli, että seuraavalla kerralla voisimme viedä tuliaisina ekovessan, koska tarhan ympäristössä alkaa olla jo niin vilkasta, että sieltä ei kohta sopivaa luonnonvessaa löydy. Vaunutarkastuksen myötä tajusin, että on varmasti mahdotonta yrittää löytää kaikki reiät ja kolot, joista hiiret sisälle tulevat. Olimme hankkineet tarhan varastorakennukseen tuliaisiksi ultraääneen perustuvan hiirien ja rottien karkottimen, mutta asuntovaunussa ei tule sähköjä, joten sinne ko. aparaatti ei käy. Anu ja Carita jatkoivat häkkien putsausta ja Heli sekä Patricia pesivät tarhan lähistöltä löytyneitä likaisia kuormalavoja, jotta niitä voitaisiin hyödyntää tarhalla.

4 Raahasimme myös alkuillan aikana Pro Animals Romanian tarhalta yhden lahjoituskopeista kaupungin tarhan puolelle, koska siellä oli koppeja aivan liian vähän. Yksi lahjoituskopeista oli viety sinne jo ennakkoon. Kun yritimme käydä ostamassa tarhaa vastapäätä olevasta liikkeestä muutamaa kuormalavaa, joista olisimme kyhänneet lisäsuojaa koirille, niin meidät käännytettiin tylysti pois. Kuormalavoja oli liikkeen pihalla pilvin pimein, mutta ilmeisesti suhtautuminen koiratarhaan niin nihkeä, että minkäänlaista yhteistyötä heidän kanssaan oli turha odottaa. Ko. liikkeessä oli muuten edustettuna sekä Rannilan että Ruukin tuotteita. Jossakin vaiheessa iltapäivällä saimme tietää, että tien toisella puolen n. 200 metrin päässä avattu Honda-autoliike pitää illalla avajaiset ja luvassa on ilotulitusta. Lupasimme pysytellä tarhalla ilotulituksen ajan, koska koirat tulisivat olemaan todella levottomia. Ilotulitukset alkoivatkin puoli kahdeksalta ja ne oli jostain kumman syystä järjestetty ammuttavaksi suoraan tarhaa vastapäätä. Hajauduimme ympäri tarhaa ja yritimme parhaamme mukaan rauhoitella koiria ja onneksi tällä kertaa vältyttiin paniikilta ja sen aiheuttamilta onnettomuuksilta. Kun olimme varmistaneet, että tarhalla kaikki on kunnossa saatoimme hengähtää ja lähteä siistiytymään hotellille. Myöhemmin illalla meidät oli kutsuttu Patrician kotiin syömään pizzaa ja vaihtamaan tarkemmin kuulumisia. Patrician kotiin mennessämme kävimme myös hänen toimistollaan, jossa majailee tällä hetkellä toimistokissa Mitzin ja pikkuruisen Bitzan, jonka Patricia pelasti maaliskuun alkupuolelta kaupungilta lähes karvattomana ja massu täynnä matoja. Bitza oli mitä pirtein pikkukoira, joka haastoi itseänsä kookkaampaa toimistokissaa Mitziä leikkiin. Saatoimme iloksemme todeta, että Bitzalla on onnellinen tulevaisuus edessään huonolta näyttäneen alun jälkeen. Patrician kotona luovutimme Carmenalle Suomesta mukanamme lähetetyt tuliaiset ja seurasimme kuinka ilahtuneena ja haltioissaan Carmena kävi tuliaisia läpi. Carmenan liikuttunutta iloa seuratessamme, olimme todella hyvillämme siitä, että hoksasimme viedä kerrankin Carmenalle niin paljon henkilökohtaisia tuliaisia, sillä niillä oli selvästikin piristävä vaikutus. Viemisinä oli kosmetiikkaa, koruja, huiveja, takkeja, käsineitä, vitamiineja ja jopa lämpimät käsinkudotut villasukat, jotka ovat kuulemma todella tärkeät tarhalla työskennellessä. Vinkkinä Sannalle, että ensi talveksi niitä tarvitaan lisää. Luovutimme myös Carmenalle henkilökohtaisiin menoihin lahjoitetut 720 euroa. Carmena pyysi meitä välittämään vilpittömät kiitoksensa kaikille ystävilleen Suomessa ja kertoi, että hän niin kovasti toivoo voivansa tulla tervehtimään teitä tänne Suomeen. Sitä mekin toivomme. Kello oli jo hieman yli puolen yön kun vaelsimme takaisin hotellille ja painoimme päämme tyynyyn levätäksemme hieman seuraavan päivän koitoksia varten. Perjantaiaamu valkeni jälleen aurinkoisena ja aamiaista nautittuamme menimme tarhalle jälleen supermarketin kautta. Tarhalle saavuttuamme minun olikin miltei oitis lähdettävä Carmenan ja Patrician kanssa Rona-hevosen luo. Matkalla poimimme mukaamme paikallisen eläinlääkärin ja pysähdyimme Bumbesti Jiun poliitalolle, josta mukaamme lähti kaksi poliisiviranomaista. Myös Tg-Jiun paikalinen televisiokanava oli lähettänyt toimittajan ja kuvaajan tekemään Ronan pelastusoperaatiosta koostetta iltauutisiin. Eläinsuojelulakihan on uudistunut Romaniassa tammikuussa 2008, mutta viranomaiset eivät lähimainkaan ole tietoisia uudistuneen lain sisällöstä. Niinpä Bumbesti Jiun poliisiviranomaisetkin joutuivat ensi alkuun lukemaan Carmenan printtaaman lakiuudistuksen ja paneutumaan sen sisältöön. Myöskään eläinlääkärille ko. laki oli ihan outo ja sen saimme huomata seuraavien tuntien aikana. Yhdeksän henkilön pelastusryhmämme saapui Ronan omistajaperheen pihaan n kutsuen perheen koolle neuvotteluja varten. Perheestä neuvottelemaan saapuivat Ronan ns. pääomistaja, hänen vaimonsa, veljensä ja isoäitinsä. Ronan tila selvitettiin ensimmäisenä ja oli täysin

5 päivänselvää, että Rona ei kuntoudu enää ikinä työhevoseksi. Yli kolmetuntisen neuvottelun ja painostamisen jälkeen lopputulos oli kuitenkin se, että Ronan omistajaa uhkasivat vain sakot ja jollei Ronan tila ole kohentunut muutaman viikon päästä, annetaan omistajalle uudet sakot ja vasta toisten sakkojen jälkeen muutaman viikon päästä voidaan ajatella Ronan huostajuuden siirtämistä muualle ellei hevosen tilassa ole tapahtunut muutosta parempaan. Olimme täydellisen ällistyneitä siitä, että viranomaiset eivät voineet tehdä Ronan hyväksi enempää ja kun minua haastateltiin paikallisen tv-kanavan uutiskoosteeseen, niin kerroin kyllä selkeästi hämmästykseni ja sen, että Romanian viranomaiset ovat näissä asioissa näköjään täysin hampaattomia. Poliisiviranomaisille tietenkin käännettiin meidän kommenttimme ja siellä syntyikin aikamoinen selittelyjen tulva. Carmena ja Patricia kertoivat meille jälkeenpäin, että saattaa hyvinkin olla, että poliisit eivät olisi edes vaivautuneet paikalle, elleivät he olisi tienneet suomalaisten eläinsuojelutahojen seuraavan Ronan pelastusoperaatiota. Jossakin vaiheessa kesken Ronan pelastusoperaation Heli soitti minulle ja kertoi, että Tg-Jiun kaupungin pyydystäjät ovat tulleet tarhalle ja ovat viemässä kaupungin tarhalta yhtä koiraa pois. Pyysimme Heliä ja kumppaneita ottamaan videota tapahtumasta, jotta voisimme tarvittaessa käyttää sitä heitä vastaan. Heli soitti minulle vielä toisenkin kerran asiaan liittyen ja pyysin Heliä antamaan puhelimen pyydystäjälle, jotta hän voisi kertoa Carmenalle minne koiraa viedään. Puhelun päätyttyä Carmena kertoi, että lähellä oleva liikeyritys varastoineen tarvitsee vartiokoiran ja kyseinen koira on viety sinne. Carmena ja Patricia lupasivat käydä vielä tarkistamassa, että koira todellakin on viety sinne minne kerrottiin eikä jonnekin lahdattavaksi. Tarhalle takaisin ajaessamme Carmena luki meille yhtä paikallista sanomalehteä, jossa Rovinarin kaupungin pormestari kehui kaupungin EU-standarinmukaisella 1,5 hehtaarin koiratarhalla ja että hän maksaa kaupunkilaisille 10 leitä per tarhalle tuotu kulkukoira. Päätimme käydä vielä iltapäivän kuluessa katsomassa ko. tarhaa Rovinarin kaupungissa, joka sijaitsee n. 30 kilometriä Tg-Jiusta. Niinpä suuntasimmekin pian kohti Rovinaria ja kaupungin ylläpitämää tarhaa. Perillä meitä odotti ankeat näkymät. Kyseisen 1,5 hehtaarin tarhalla oli kyllä ns. iso aidattu alue, mutta siellä ei näkynyt kuin muutama koira ja kuorma-autot ajoivat alueelle jatkuvasti puiden kantoja. Itse tarha oli n. 150 neliömetrin suuruinen ja täydellisen kaukana EU-standardeista. Pääsimme tarhan sisäpuolelle ja totesimme välittömästi, että koirille ei ole edes riittävästi vettä tarjolla. Tarhalla oli myös kaksi liikuntakyvytöntä koiraa hyvin huonossa kunnossa. Patricia ja Carmena kantoivat koirat autoon viedäkseen ne omalle tarhalleen saamaan asianmukaista hoitoa. Vierailumme aikana tarhan työntekijä tuli ruokkimaan koiria mukanaan vajaa puolikas ämpärillinen kuivamuonaa. Kyseiset kuivamuonat hän viskeli koirille maahan kuin jyvät kanoille ja n. 40 koiraa yritti saada maasta mahdollisimman monta raksua vatsansa täytteeksi. Tarhalla oli myös häkkeihin suljettuina useita koiria eikä näille koirille annettu meidän tarhalla vieraillessamme ruokaa ollenkaan vaikka siitä useaan otteeseen huomautimme. Rovinarin tarhalla ollessamme alkoi tarhan takaa yhtäkkiä tulvia todella pahanhajuista savua. Tunsin pahoinvointia lähes heti ja useat koiratkin alkoivat köhiä. Kun pääsimme tarhan ulkopuolelle menin tarkistamaan mistä savu tuli. Tarhan takana oli sikala ja jostain syystä jätettä ja roskia poltettiin aivan koiratarhan takaseinän vieressä. Kun pääsimme takaisin Tg-Jiun tarhalle edessä olikin muutaman koiran kuskaaminen eläinlääkärille. Lähdin Patrician kanssa viemään tarhan asukkia Scoopya ja toista Rovinarista tuotua Nelliksi nimeämäämme koiraa paikallisen eläinlääkärin tutkittavaksi. Toinen Rovinarista tuotu koira, Nalleksi nimeämämme, jäi tarhalle koska oletimme hänen kärsivän nälästä ja sen tuomasta heikkoudesta. Paikallinen eläinlääkäri tutki ensin Scoopyn, joka oli jo useamman viikon ajan kärsinyt rahisevasta hengityksestä ja sierainten sekä silmien vuotamisesta. Ko. eläinlääkäri oli aikaisemmin useaan otteeseen tutkinut Scoopya ja diagnosoinut vaivan milloin miksikin. Tällä kertaa Scoopyn nähtyään

6 hän oli varma, että Scoopylla on poskiontelon tulehdus. Scoopy sai lääkeliuosta suoneen ja toivoimme, että tällä kertaa diagnoosi oli oikea. Nelliä tutkittuaan eläinlääkäri totesi, että on viisainta viedä Nelli ihmissairaalaan röntgenkuvauksiin, jossa selviäisi onko Nellillä useampia murtumia kehossaan. Mikäli osoittautuisi, että Nellillä olisi vain jalkamurtumia, niin eläinlääkäri voisi ne paikata. Koska Nellin jalat ja häntä liikkuivat ja niissä oli tuntoa, olimme sitä mieltä, että selkärangassa ei todennäköisesti ole murtumia. Eläinlääkäriltä tarhalle takaisin tultuamme olin jo melkoisen uuvuksissa ja tunsin päässäni ilkeän jyskytyksen. Toivoin, että se menisi ohi sillä tiesin, että pahimmillaan seuraava yö tulisi olemaan helvetillinen. Anu ja Carita olivat jatkaneet perjantaina häkkien putsaamista ja huolehtivat varastorakennuksen siivouksesta. Paikalliset ohikulkijatkin olivat jopa kiinnostuneina seuranneet mitä tarhalla oikein tapahtuu ja olipa joku paikallinen mustalaisnuorukainen jäänyt laulamaan ja tanssimaankin naisten iloksi. Tarhan edustalla oleva tiehän on hyvin vilkas ja siinä kulkee jatkuvasti myös mustalaisia joko kävellen tai hevospeleillään. Siinä sitä on paikallisilla ollutkin ihmettelemistä, kun touhusimme tarhalla hiki hiukset päälakeen liimaten. Heli ja Jukka olivat paneutuneet lisävarastorakennuksen kokoamisohjeisiin ja aloittaneet kokoamisurakan. Kyseiseen rakennelmaan kuuluu melkoinen määrä erilaisia osia ja olimme jo lähtiessämme varautuneet siihen, että meidän toimestamme rakennusta ei välttämättä pystytetä. Jo se, että tarhalla on niin paljon tekemistä ja etukäteissuunnitelmia on aivan turha tehdä, tekee monet asiat mutkikkaiksi. Ja ko. varastorakennuksen kokoamisessa oli myös sellainen pulma, että jos sen olisi saanut kootuksi yhden päivän aikana kehikkoasteeseen, niin sitä ei olisi saanut enää siirrettyä lukkojen taakse. Näin ollen kehikko olisi voitu tarhan edustalta varastaa. Eli rakennus olisi ollut saatava yhden päivän aikana täysin valmiiksi, jotta varastaminen ei olisi mahdollista. Yritämme saada Maurin tiimeineen kokoamaan varastorakennuksen kunhan he palailevat takaisin Romaniaan toukokuussa. Ammattilaisilta kokoamiseen tuskin menee puolta päivää kauemmin. Seitsemän aikaan illalla Carmena kertoi meille, että hänen on lähdettävä tarhalta kotiin koska Ronahevosta koskeva kooste näytettäisiin iltauutisissa ja Carmena haluaa nähdä sen. Me lupasimme jäädä tarhalle tekemään iltapuuhat ja kyyditä Vasilen kotiin. Siispä teimme varastorakennuksessa vielä iltasiivouksen ja laitoimme koirat yöpuulle huolehtien siitä, että kaikilla oli nukkumapaikat, kupit täynnä vettä ja ruokaakin saatavilla. Kello lähenteli iltayhdeksää kun laitoimme ovet lukkoon ja huristelimme kohti hotellia. Carmena ja Patricia tulivat puoli kymmeneltä tapaamaan meitä hotellille, jossa söimme vielä iltapalaa ja kertasimme päivän tapahtumia. Carmena kertoi mitä Ronaa koskevista iltauutisista ja soitti vielä kyseisen tv-kanavan johtajalle pyytääkseen uutiskoostetta dvd:nä meidän käyttöömme. Ennen kuin ehdimme huomatakaan, oli kello taas jo yli puolen yön ja olimme kaikki melkoisen väsyneitä. Toivotimme Carmenalle ja Patricialle hyvää yötä ja painumme pehkuihin. Heti kohta nukkumaan mentyäni heräsin hirvittävään päänsärkyyn, joka ei talttunut lääkkein vaan jossakin vaiheessa aloin voimaan todella pahoin ja sitä jatkuikin sitten tuntikausia yhteen menoon. Luonnollisesti aamun valjetessa olin kalpea kuin haamu ja täysin voimaton. Minun oli määrä mennä ennen yhdeksää Patrician kanssa pankkiin ja sen jälkeen tutustumaan Carbunestin kaupungin koiratarhaan, mutta minun oli pakko jäädä hotellille lepäämään ja laitettava muut reissulaiset toimittamaan sovittuja asioita. Puolen päivän jälkeen oloni alkoi olla jo parempi ja soitin Jukalle, jotta hän hakisi minut tarhalle. Vaikka olinkin ollut todella heikossa kunnossa, minua harmitti vietävästi se, että puoli päivää oli mennyt minulta täysin hukkaan. Saapuessani tarhalle totesin onnekseni, että sovitut asiat oli kuitenkin saatu hienosti hoidettua ja Carmenalle ostettu pesukonekin odotti vuokra-automme

7 takakontissa toimittamista Carmenan kotiin. Jukka kertoi, että pankissa oltiin taas kerran ensi alkuun nihkeilty avustusrahojemme tallettamisessa Pro Animals Romanian tilille, mutta olihan se sitten onnistunut ihan kohtuullisen lyhyessä ajassa. Anu taasen kertoi, että Carmenalle pesukonetta ostaessa, oli meinannut hermot palaa, kun myyjä oli kirjoittanut tositetta toisen perään ja Anusta oli tuntunut siltä, että hänen Visa-korttiaankin epäiltiin väärennetyksi, koska hänen täytyi allekirjoittaa tositteita viisi kappaletta, ennen kuin pesukone saatiin ostetuksi. Anu oli Carmenan ja Patrician mukana Carbunestin kaupungin ylläpitämällä tarhalla ja sinne ei heitä sisälle päästetty. Patricia kiipesi kuitenkin suljetun portin ylitse ja sai otettua kuvia itse tarhasta. Tarhan yhteydessä oli myös ollut pieni karjasuoja, jossa oli ollut lehmä kytkettynä lyhyeen liekaan ja vieressään nuorehko vasikka. Heli ja Jukka olivat yrittäneet tutkia vielä asuntovaunua etsien sieltä mahdollisia hiirenmentäviä koloja, mutta asuntovaunussa on niin paljon ulokkeita ja piiloja, että kolojen löytäminen osoittautui mahdottomaksi. Toivomme, että varastorakennuksessa olevan ultraäänikarkottimen teho ulottuu asuntovaunuun saakka. Minä vietin lauantai-iltapäivän tarhan koirien seurassa, koska seuraavana päivänä siihen ei enää olisi mahdollisuutta. Rapsuttelin koiria taas haikein mielin ja ajattelin, että kunpa joskus tarhareissuillamme voisin viettää päivät pitkät vain näiden ystävieni luona ilman, että olisi muuta ohjelmaa koko ajan. Toki tarhalla auttaminen ja muut Carmenan ja Patrician arkeen liittyvät asiat ovat tärkeitä, mutta tarhan koirat nauttivat niin suunnattomasti siitä, että niitä rapsutellaan ja silitellään ja niille jutellaan mukavia, että olisi todella inhottava temppu jättää ne huomiotta. Huomasin jossakin vaiheessa Jukan siivoavan tarhan käytäviä vesiletkulla ja täyttelevän juomaastioita Vasilen ystävällisen opastuksen kera. Anu istui mietteisiinsä vaipuneena pieni pentu sylissään aikuisten koirien hääriessä ympärillä erään kopin katolla. Carita ja Helikin kiertelivät tarhalla rapsuttamassa koiria luvaten tulla pian uudestaan. Jokainen meistä varmasti ajatteli tahollaan jo seuraavan päivän kotiinpaluuta haikein mielin. Ehdimme jossain välissä hyvästelemään myös kaupungin puoleisen tarhan asukkeja, koska työmies lähti pois kolmen aikoihin ja tulisi vasta seuraavana päivänä takaisin. Carmena lähti iltapäivällä normaaliin tapaan ruokkimaan kotonansa sekä kotinsa vastapäisellä tontilla asustelevat koirat. Hän käy päivittäin ruokkimassa myös mm. kaatopaikan lähistöllä majailevia kulkukoiria. Carmena kertoi, että muutaman viikon aikana koirat ovat kyseisellä alueella lisääntyneet valtavasti eli jos niitä oli aikaisemmin viisitoista, niin nyt niitä on ainakin viisikymmentä. Syynä saattaa olla se, että koiria on kerätty kaupungin kaduilta ja siirretty niitä sitten kaatopaikan läheisyyteen, josta mm. metsästäjät käyvät aika ajoin koiria lahtaamassa. Illan hämärtyessä lähdimme kohti hotellia tarkoituksenamme vielä mennä illalla tervehtimään Carmenan lemmikkejä, joita meillä oli ollut jo kovasti ikävä. Ja olihan meidän toimitettava Carmenalle hankittu pesukonekin paikoilleen. Kun puoli kymmenen aikoihin illalla saavuimme Carmenan kotiportin eteen, kuului sen takaa jo iloista haukuntaa. Vastassamme oli parikymmentä märkää kuonoa ja heiluvaa häntää. Carmenan lemmikit ovat kaikki mitä ihanimpia veitikoita ja valloittavia persoonia. Kävin Carmenan kanssa myös vastapäisellä tontilla tervehtimässä siellä asustelevia koiria. Valitettavasti oli sen verran pimeää, etten nähnyt kuka kukin koirista oli, mutta iloinen vastaanotto oli sielläkin ja koirat juoksentelivat riemuissaan ympäri tonttia. Carmena oli tuonut tontille tammikuussa myös tiineenä olevan nartun, joka oli synnyttänyt neljä ihanan suloista pentua. Pennut olivat kuukauden vanhoja ja juoksentelivat jo reippaasti aikuisten seassa ja nuuhkivat uteliaana lahkeitani. Nostaessani pentuja syliini, ne tuhisivat tyytyväisinä ja tuoksuivat vielä vauvoilta.

8 Ilta vierähti jälleen kerran nopeasti ja huomasimme pian kellon olevan yli puolen yön. Oli aika hyvästellä Carmenan lemmikit ja lähteä hotellille lepäämään. Sunnuntaina meillä oli vielä aikaa käydä tarhalla ennen kuin lähtisimme kotimatkalle. Päätimme koukata taas supermarketin kautta hakemassa viimeiset täydennykset tarhalle ja yrittää metsästää pahvilaatikoita, joita tarhalla kuluu paljon koirien alustoina. Supermarketissa syntyikin pienoinen hämmästyneiden myyjien ja asiakkaiden joukko, kun kiertelimme hyllyjen välit ja siistimme tuoterivejä niin, että saimme kaikki liikenevät pahvilaatikot kerättyä kärryymme. Kävimme myös reippaasti myyjien kimppuun ja kyselimme heiltä pahvilaatikoita. Kun kärräsimme ostokset ja pahvilaatikkovuoren ulos, tuli eräs miestyöntekijä meitä auttamaan voidakseen kysyä, että mistä maasta me oikein olemme. Anu jäi vielä syöttämään supermarketin edustalla herkkuja kärkkyviä koiria ja sai juttuseurakseen saksalaisen miehen, jolla oli mukanaan kadulta pelastettu koditon koira. Anu yritti kovasti houkutella miestä käymään tarhalla. Anu muuten syötti joka päivä mm. hotellimme lähistöllä liikkuneita kulkukoiria ja kissoja sekä milloin missäkin kaupungilla liikuimme niin kätköistä löytyi aina nälkäisille herkkupaloja. Tarhalle saavuttuamme siellä olikin jo täysi tohina päällä. Purimme tavarat autosta ja veimme varastorakennukseen, jonne Anu ja Carita jäivätkin sitten pidemmäksi aikaa, koska siellä oli muutama tuleva perheenjäsen hyvästeltävänä. Me muut hajauduimme jättämään hyvästejä muille tarhan asukeille. Kevät oli jo todella pitkällä myös Tg-Jiussa ja sunnuntai varsinkin oli hyvin lämpöinen. Varastorakennuksessa majailleet toipuvat ja vanhat koirat pääsivät nauttimaan ulos auringosta ja keväisestä säästä. Yritimme pitkittää lähdön hetkeä mahdollisimman kauan, koska kaikilla oli jo ikävä tarhalle takaisin, vaikka emme vielä olleet edes lähteneet sieltä. Semmoista se vain aina on. Lopulta meidän oli pakko lähteä paluumatkalle. Tarkoituksemme oli taas pysähtyä tutuilla taukopaikoilla ja tervehtiä niiden nelijalkaisia ystäviämme. Autossamme oli myös jonkin verran koiranruokaa, jota oli tarkoitus jakaa matkan varrella tarpeen mukaan. Taukopaikkojemme lisäksi pysähdyimme johonkin varastoalueelle, jonka portin pielessä makasi kaksi aikuista koiraa. Kun veimme heille ruokaa ja vettä, kipitti aidan viertä pitkin paikalle myös pieni laiha pentu. Koirilla oli kyllä alueella koppi, mutta vettä ja ruokaa ei näkynyt missään. Toisen aikuisen koiran molemmat etujalat olivat myös vioittuneet ja tuntui todella pahalta jättää kolmikko ja jatkaa matkaa. Olimme lentokentällä ajoissa ja auton luovutus sujui kuin tanssien. Ajattelimme vielä tuossa vaiheessa, että onpa ihanaa kun kaikki on mennyt niin mutkattomasti. Loppujen lopuksi sitä iloa kesti siihen saakka, kunnes meille ilmoitettiin lennon olevan ensin myöhässä 20 minuuttia. Sen jälkeen vielä tunnin ja sitten saimmekin kiertoteitse tietää, että koko lento on peruutettu. Alkoi tuskastuttava odotus ja meidät vietiin lopulta hakemaan matkatavaramme ja pyydettiin kokoontumaan infotiskille saadaksemme lisätietoja korvaavasta lennosta, jonka jälkeen meidät vietäisiin hotelliin yöksi. Lopulta kello oli jo yksitoista, kun saavuimme hotelliin ja pääsimme lepäämään. Kotimatkalle pääsimme seuraavana aamupäivänä eli 15 tuntia myöhässä. Vaikka reissu olikin kaiken kaikkiaan aika raskas ja sitä sulateltavaa riittää vielä pitkäksi aikaa, olemme jo puhuneet seuraavan tarhamatkan ajankohdasta. Jotensakin sitä on pakko jo edellisen reissun aikana miettiä tulevaa, jotta ikävä ei kävisi ihan mahdottomaksi kestää. Toki olisi enemmän kuin mukavaa, jos Carmena sekä Patricia pääsisivät käymään Suomessa tässä välissä, mutta tarhan koirista huolehtiminen ja eläinsuojelulliset velvollisuudet ajavat aina kaiken muun edelle. Reissun jälkeen olemme lähettäneet vetoomuksia mm. EU-taholle Rona-hevosen pelastamiseksi ennen kuin on liian myöhäistä. Olemme myös informoineet samaa tahoa Gorjin läänin kaupunkien

9 ylläpitämistä tarhoista ja pormestareiden laittomista kulkukoirien kiinniotoista maksamista palkkioista. PAFin edustajien mielipiteet kulkukoirien kohtelusta ovat läpäisseet myös uutiskynnyksen eräässä Romanian valtakunnallisessa sanomalehdessä, jossa ruoditaan kulkukoirien aggressiivisuutta ja sen tuomaa ongelmaa varsinkin Bukarestissa. Mielipiteitämme on myös kommentoitu monella tapaa, kuka on valmis lähettämään kulkukoirat junalla Suomeen ja joku ihmettelee sitä, että miten me suomalaiset suhtautuisimme jos susi- ja karhulaumat vaeltaisivat pitkin Helsingin katuja. Kulkukoirat kun kuulemma ovat luonnostaan saalistajia ja ovat petoeläimiä. Olemme lähettäneet ko. lehdelle pitkän viestin, jossa kerromme tarkkaan toiminnastamme sekä ajatuksistamme kulkukoiraongelman poistamiseksi inhimillisesti ja kerromme myös olevamme valmiita matkustamaan Bukarestiin ja tutustumaan henkilökohtaisesti näihin villipetokulkukoiriin sikäli mikäli ko. lehti maksaa matkakulumme. Tästä aiheesta lisää PAFin foorumilla. Seuraavan matkan odotuksin, Kiia