TOIMINTAKERTOMUS 2014
|
|
- Kaisa Salo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pirkkala-Seuran toiminta kehittyi vuonna 2014 entistäkin monimuotoisemmaksi. Pirkkalainen -paikallislehden kustannustoiminta oli edelleen seuran päätoimintaa. Pirkkalainen lehdelle avattiin uudet vuorovaikutteisemmat kotisivut. Lehden toimitus jatkoi paikallisuutisista tiedottamista myös sosiaalisessa mediassa (omalla Facebook sivulla). Sen lisäksi julkaistiin lapsille ja lapsenmielisille suunnattu pakinakirja, kunnostettiin kotiseutuarkiston tilat, digitalisoitiin vanhoja valokuvia ja saatettiin niitä nähtäville seuran omille kotisivuille. Lähiluontoon rakennettiin polku talkootyönä ja annettiin lausuntoja useista asemakaavaluonnoksista. Perinteinen ja suosittu vuotuinen kesäretki suuntautui Rauman saaristoon. Lisäksi osallistuttiin kunnan ja seurakunnan tapahtumiin sekä Kotiseutuliiton valtakunnallisille kotiseutupäiville. Opiskelijoille jaettiin perinteiseen tapaan kannustusstipendejä 1620 arvosta. Seuran tulos hieman heikkeni printtimedian toimialan haastavan markkinatilanteen vuoksi. Seuran jäsenmäärä kuitenkin jatkoi kasvuaan jäsenmaksun korotuksesta huolimatta. Jäsenet, lehden lukijat ja muut ovat myös ilahduttavasti löytäneet sekä s euran että lehden uudistuneet verkkosivut, joilla on ollut paljon kävijöitä. PIRKKALA-SEURA Puh. (03) Suupantie 2 A PIRKKALA pirkkalaseura@gmail.com
2 Sisällysluettelo Sisällys Seuran jäsenet ja hallinto 1 Talousyhteenveto 3 Seuran toiminta vuonna Julkaisutoiminta 6 Yhteystiedot 7
3 Sivu 1 Toimintakertomus 2014 Jäsenmäärä kasvoi 5 % jäsenmaksun korotuksesta huolimatta Seuran jäsenet ja hallinto Jäsenistö Pirkkala-Seurassa oli henkilöjäsentä, 15 kannatusjäsentä 15 7 yhteisöjäsentä. Jäsenmaksun suuruus oli 15 henkilö- ja 30 yhteisöjäseneltä. Jäsenmäärän lisäämiseksi otettiin käyttöön jäsenlaskutusjärjestelmä, jonka avulla olemassa oleville jäsenille saatiin lähettyä jäsenmaksulasku. Myös lehden välissä jaettiin edelleen tilisiirtolomake. Tietoisuutta seuran tekemästä arvokkaasta kotiseututyöstä lisättiin tuomalla sitä enemmän esiin niin lehdessä kuin eri tilaisuuksissakin. Näiden toimien ansiosta jäsenmäärä saatiin nousemaan vaikka jäsenmaksua nostettiinkin edellisvuodesta Yhdistyksen kokoukset Kevätkokous pidettiin Pirkkalan Pappilassa. Kokoukseen osallistui 23 seuran jäsentä. Kokouksessa kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth esitteli pappilan alueen uutta kaavaa ja alueen rakentamista. Hallituksen jäsen Matti Pitkänen selosti seurakunnan apurien toimintaa. Syyskokous pidettiin Partola Keskuksessa. Kokoukseen osallistui 16 seuran jäsentä. Syyskokouksen yhteydessä Partola Keskuksen isäntä Jorma Karhumäki esitteli Partolan kylän historiaa sanoin ja kuvin. Kokouksessa saivat Suomen Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin Pirkkala-Seura ry:n pitkäaikaiset hallituksen jäsenet Esko Hautala, Mirja Lähteenmaa ja Rauno Pentti. Samoin kokouksessa seura kiitti Killon Kirjan tekijää Timo Pyykköä ansiokkaasta kotiseututyöstä.
4 Sivu 2 Toimintakertomus 2014 Hallitus ja tilintarkastus Syyskokouksessa erovuoroisista hallituksen jäsenistä valittiin uudelleen Petri Laiho ja Pirjo Jukarainen. Hallituksessa jatkavat Mirja Lähteenmaa, Kauko Järvensivu, Pirjo Kivelä, Matti Pitkänen ja Anne Lehtinen. Hallituksen puheenjohtaja vuonna 2014 oli Hannu Routamaa ja varapuheenjohtaja Veikko Hahmo. Rahastonhoitajana ja sihteerinä toimi Eeva Leskinen. Hallitus asetti keskuudestaan juoksevien asioiden hoitamista ja valmistelua varten seuraavat työryhmät: Talous ja hallinto, kustannustoiminta ja sidosryhmät Hannu Routamaa Kotiseudun ja seuran julkaisutoiminta, seuran nettisivujen kehittäminen ja ylläpito, jäsenhuolto ja markkinointi, Veikko Hahmo/kokoonkutsuja, Pirjo Jukarainen, Petri Laiho, Anne Lehtinen Kotiseututoiminta, tapahtumat ja retket, kotiseutuarkisto ja museotoiminta Pirjo Kivelä/kokoonkutsuja, Kauko Järvensivu, Mirja Lähteenmaa, Matti Pitkänen Hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Tilintarkastajana toimi HTM Erkki Viitanen ja varalla HTM Kauko Keränen. Pirkkalainen lehden neuvottelukunta Neuvottelukunnan jäsenet vuonna 2014 olivat Pirkko Jartti, Pirkkalan kunta (puheenjohtaja) Hannu Routamaa (varapuheenjohtaja), Veikko Hahmo, Mirja Lähteenmaa ja Anne Lehtinen Pirkkala Seurasta, Leena Hulkkonen, Markku Tuominen, Veera Veltti, Pirkkalan kunnan edustajina Mari Lilja ja Jukka Alamäki Pirkkalan seurakunnan edustajina Neuvottelukunnan sihteeri oli lehden päätoimittaja Antti Jokinen. Neuvottelukunta kokoontui 1 kerran vuonna 2014.
5 Sivu 3 Toimintakertomus 2014 Seuran jäsenyydet Pirkkala-Seura on jäsen Suomen Kotiseutuliitossa, Hämeen Heimoliitossa Pirkkalan Yrittäjissä.
6 Sivu 4 Toimintakertomus 2014 Seuran toiminta vuonna 2014 Tapahtumat Pirkkala-Seura ry oli yhdessä Karjala-Seura ry:n kanssa Pirkkalan seurakunnan messukumppanina Pirkkalan kirkossa ensimmäistä kertaa pidetyssä Pirkkalaisessa messussa. Seuran toimintaa esiteltiin Meidän Pirkkala -kuntalaistapahtumassa ja Pirkkalan joulumarkkinoilla vapaa-aikakeskuksessa. Uusi myyntiartikkeli oli vanhoista valokuvista teetetyt postikortit. Kotiseutuliiton kotiseutupäiville ja vuosikokoukseen Hämeenlinnassa Pirkkala-Seuran edustajana osallistui Hannu Routamaa. Vuotuinen kesäretki Pirkkala-Seura ry:n kesäretkellä tutustuttiin merelliseen Raumaan, vierailtiin Kylmäpihlajan majakalla ja Kuuskajaskarin linnakesaarella. Paluumatkalla pysähdyttiin Huittisten vanhassa pappilassa. Retkelle osallistui 50 henkilöä. Matkanjohtajana toimi Matti Pitkänen.
7 Sivu 5 Toimintakertomus 2014 Kotisivujen kehittäminen Seuran kotisivuja ( on päivitetty täydentämällä wanhojen valokuvien osiota seuran arkistosta poimituilla ja yksityisten henkilöiden luovuttamilla kuvilla. Vanhojen valokuvien pääsivulla oli 2339 käyntiä ja kotiseutupolkujen pääsivulla noin 2301 käyntiä vuoden 2014 aikana. Luontopolkusivustoon on tutustunut 965 kävijää. Sivustolla oli vuonna 2014 eri käyttäjien kirjautumisia kaikkiaan 9038, käyntejä 12807, sivukatseluja , keskimääräinen istunnon kesto oli 3 min 15 sek. Eniten kävijöitä oli yhteensä 125 kpl. Eniten kävijöitä oli Pirkkalainen lehti-sivulla (3646 kävijää). Pirkkalainen -lehden helmikuussa avatuilla uudistuneilla nettisivuilla ( oli vuoden aikana sivukatselua. Aluesuunnitteluun vaikuttaminen Pirkkala-seura on antanut lausunnon seuraavista asemakaavaehdotuksista: Linnakallion alueen laajennus (n:o 231) Naistenmatkan asemakaavan muutos/kunnanvirasto (n:o 232) Linnakorven asemakaavan laajennus (n:o 236) Lepomoision ja Huovin asemakaavan laajennus (n:o 238) Naistenmatkan asemakaavan muutos/koulukeskus (n:o 240) Arkistotoiminnan kehittäminen Hyväksyttiin kotiseutuarkiston toimintaohje ja ohjeet arkiston käytöstä. Kotiseutuarkistolle ja museotavaroille saatiin uudet tilat Nuolialan kirjaston alakerrasta. Arkisto laitettiin kuntoon käyttämällä vanhoja kalusteita. Tilat toimivat hyvin arkiston ja museon yhteisessä käytössä. Arkistoon otetaan seurojen, järjestöjen, yksityisten henkilöiden, maatilojen ja yritysten aineistoja sekä valokuvia, haastatteluja ja nauhoituksia. Haettiin Kantrirahoitusta arkiston saattamiseksi toimintavalmiuteen; rahoitus myönnettiin. Päätettiin luopua rahoituksesta, koska saatiin tietää, että uuteen suunnitteilla olevaan kunnanvirastotaloon tulevat tilat kotiseutuarkistolle. Koululaisten stipendit Seura jakoi perinteisesti stipendejä 1620 arvosta Pirkkalan ala- ja yläkoulujen sekä lukion oppilaille.
8 Sivu 6 Toimintakertomus 2014 Julkaisutoiminta Pirkkalainen -lehti Pirkkala - Seuran julkaisema Pirkkalainen -lehti ilmestyi edelleen jokaviikkoisena eli 52 numeroa vuodessa. Lehden jakelulevikki oli n kappaletta. Lehti kannettiin Pirkkalan kotitalouksien lisäksi Härmälään ja Hatanpäälle ja kaksi numeroa myös Nokialle. Vuoden aikana tehtiin päätös vaihtaa lehden painopaikka Pirkanmaan Lehtipaino Oy:stä Alma Manu Oy:ön vuoden 2015 alusta. Samalla lehden formaatti vaihtui tabloid-kokoon eli sivukoko pieneni muutamilla senteillä entiseen eurotabloidiin verrattuna. Lehden helmikuussa avatuilla uudistuneilla nettisivuilla oli vuoden aikana sivukatselua ja myös Facebook-sivut kuuluivat julkaisuvälineistöön. Päätoimittajana jatkoi Antti Jokinen ja toimittajana Maija-Riitta Merikanto sekä toimittajien loma-sijaisena Karoliina Ahola Ilmoitusmyyntiä hoiti ilmoituspäällikkönä Helga Soukola ja ilmoitusmyyjänä Eija Forssell. Konttoria ja taloutta hoiti Eeva Leskinen. Muut julkaisut Pirkkala-Seura ry kustansi kirjan Ransu karvakuonon pikkujuttuja ja ruokapakinoita, jonka julkaisutilaisuus oli Pirkkalan pääkirjastossa. Kirja sisältää lasten ja aikuisten rakastaman keskikokoisen videonoutajan Pirkkalaisessa julkaistuja pikkujuttuja ja ruokaohjeita vuosilta
9 Sivu 7 Toimintakertomus 2014
10 Sivu 8 Toimintakertomus 2014 Talousyhteenveto Pirkkala Seura omistaa 166m2:n liiketilan Kiinteistö Oy Pirkkalan Portissa, Suupantie 2, huoneistot 10 ja 10A. Tila on Pirkkalainen lehden toimituksen käytössä ja tilasta on vuokrattu Taittoteamille 24m2:n toimitilat. Pirkkala-Seura ry:llä on konsultatiivinen varainhoitosopimus OP Pohjolan Private yksikön kanssa. Seuran taseen loppusumma oli Tilikauden tappio oli Kevätkokouksessa päätettiin, että tilikauden tappio siirretään edellisten vuosien voitto- ja tappiotilille. Seuran maksuvalmius pysyi kohtuullisella tasolla ja tase vahvana. Yhteystiedot PIRKKALA-SEURA Suupantie 2 A PIRKKALA Puh. (03)
PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Toimintakertomus 2015
Sivu 1 Toimintakertomus 201 PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 201 Pirkkala-Seuran toiminta oli vuoden 201 aikana yhä moninaisempaa. Pirkkala-seura oli mukana toteuttamassa Pirkanmaan Taitokeskuksen ideoimaa
LisätiedotPIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 2018
PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 2018 Pirkkala-Seuran toiminta oli vuoden 2018 aikana moninaista. Pirkkala-Seura antoi vuoden 2018 aikana useita lausuntoja paikallisiin asemakaavoihin ja näiden muutoksiin.
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
LisätiedotSAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta
SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Yhdistyksen kotipaikka on ja toimialue on SAARIJÄRVI-SEURA R.Y. Saarijärven kunta Saarijärvi Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Lisätiedot!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan
LisätiedotKorson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...
Lisätiedot4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
LisätiedotOIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
LisätiedotVuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
LisätiedotOAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS
1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli
LisätiedotEMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
LisätiedotMAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
LisätiedotToimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
LisätiedotKokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
LisätiedotSelkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotTilaisuuden alussa Leena Levonperä ja Teemu Vestovuo kertoivat Lohja hankkeesta.
LOHJAN KOTISEUTUTUTKIMUKSEN YSTÄVÄT RY. VUOSIKOKOUS torstaina 31.3.2015 klo 18. Tilaisuuden alussa Leena Levonperä ja Teemu Vestovuo kertoivat Lohja 1918 -hankkeesta. 1. KOKOUKSEN AVAUS. Paula van der
LisätiedotLäsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
LisätiedotSuomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä
Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004
LisätiedotKorson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Lisätiedot2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI
1 Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 20.11.2014 klo 18.00 Hotelli Ellivuori ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen
LisätiedotHei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
LisätiedotMerimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015
Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2015 oli painottunut Kollolan ympäristöön, rakentamiseen ja vanhan kunnostamiseen. Yleiset kokoukset Seuran
LisätiedotToiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.
SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen
LisätiedotKainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
LisätiedotToimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.
LisätiedotPirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
Lisätiedot1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
LisätiedotVUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.
LisätiedotToimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
LisätiedotSuomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotSUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotPOLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön
LisätiedotKeravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
LisätiedotOikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
Lisätiedot2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
LisätiedotKokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
LisätiedotPirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto
KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen
LisätiedotMerimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009
Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2009 noudatteli pitkälti seuran perinteitä mutta mielessä on ollut edellisvuosia enemmän
LisätiedotAika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää
LisätiedotTurun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
LisätiedotTilinpäätös ja toimintakertomus
Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00
Lisätiedot1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
LisätiedotSuomen Sotahistoriallinen Seura ry JUKKA HEIKKILÄ 1
IISALMI 14.4.2018 JUKKA HEIKKILÄ 15.4.2018 JUKKA HEIKKILÄ 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura
LisätiedotV A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00
Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
LisätiedotSuomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotLappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017
Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä
LisätiedotMälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
LisätiedotToimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
LisätiedotETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY
1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen
LisätiedotSYYSKOKOUS
SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Lisätiedot1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki.
MIKKELI-SEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki. Seura on puoluepoliittisesti
LisätiedotPOLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja
Lisätiedot3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,
LisätiedotToimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2016 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
LisätiedotJärvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
LisätiedotAISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,
LisätiedotTuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
LisätiedotJANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017
JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä
LisätiedotSÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen
LisätiedotOIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.
LisätiedotHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013
HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 Aika: Torstai 27.2.2013 n. klo 17.00 Paikka: Gentti, Vaisalantie 8, Espoo Asialistan 5, kohta i käsiteltiin sähköpostikokouksessa 1.3-4.3.2013. Läsnä: Kauko Viitanen Puheenjohtaja
LisätiedotPäätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus
LisätiedotKeravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 Pojanluoma-seura ry Toimintakertomus vuodelta 2005 YLEISTÄ Pojanluoma-seura ry:n tarkoituksena on koota kaikki kyläalueen ihmiset toimimaan yhteisten asioiden hyväksi, edistämään
LisätiedotMerimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2017
Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2017 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2017 oli painottunut Kollolaan, sen ympäristöön. Pihapiiri on saanut uuden pienemmän vajarakennuksen ja
LisätiedotSUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6
Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka
LisätiedotPirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
LisätiedotToimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
LisätiedotSisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
LisätiedotOIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut
LisätiedotMuhoksen Raviseura ry Vuosikokous
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,
LisätiedotYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
LisätiedotToimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,
LisätiedotHouhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2014
Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2014 Houhajärvi 2014 yhdistyksen viidestoista toimintavuosi Vedenkorkeus (Liite 1) Vuosi 2014 oli vedenkorkeuden suhteen sikäli poikkeuksellinen, että vähälumisen talven vuoksi
LisätiedotKutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA
Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen
Lisätiedot2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
LisätiedotPilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
Lisätiedot6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi
LisätiedotMIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
LisätiedotYlivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä
1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA
LisätiedotTutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
LisätiedotLOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.
1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden
LisätiedotSäännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa
Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa 18.4.2011 ja liiton vuosikokouksessa 29.7.2011. SUOMEN KOTISEUTULIITTO SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään
LisätiedotPÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
LisätiedotKutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 11.11.2015 klo 18.00 Vuorihotelli ( Ellivuori ) ESITYSLISTA
Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 11.11.2015 klo 18.00 Vuorihotelli ( Ellivuori ) ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen esitys: Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen
LisätiedotSuomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen
LisätiedotTOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen
LisätiedotToimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
LisätiedotTOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen
LisätiedotSÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Skills Finland ry SÄÄNNÖT PRH vahvistanut 25.3.2013 I LUKU Yhdistyksen nimi, toimiala ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli on suomi.
Lisätiedot