Rumpu ja bändikerhot ovat jatkaneet entiseen tapaansa Kannistossa. La bändit ja rumpukerholaiset esiintyvät Kivistön markkinoilla Vantaalla.
|
|
- Merja Penttilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Musiikki elämään hanke Projektiryhmän kokous klo Metropolia, Ruoholahdentori 6, Helsinki, luokka 231 Paikalla: Minna Liski, LAMK Marjo Leppä, LAMK Annika Koivusalo, Centria AMK Johanna Leponiemi, OAMK Mari Kätkä, Konserttikeskus, saapui Jere Laukkanen, Metropolia Suvi Hartikainen, Metropolia Sonja Munter Mäkeläinen, Metropolia 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin ja osanottajat todettiin. 2. Osatoteutusten tilanne Metropolia Metropoliassa on kevään aikaan toteutettu yhteistyössä Kanniston päiväkodin ja koulun kanssa Pikku Papu seikkailee konsertti. Varhaisiän musiikkikasvatuksen opiskelijat pitivät työpajoja päiväkotilapsille ja 1.luokkalaisille. Konsertteja järjestettiin kaksi kappaletta: alueen asukkaille avoin iltakonsertti sekä koululais /päiväkotikonsertti. Työpajoihin osallistuneet lapset esiintyivät konserteissa yhdessä Metropolian vamukoiden kanssa. Huhtikuussa toteutettiin mielenterveys ja päihdekuntoutujaikäihmisille suunnattu improvisaatioprojekti mielenterveysyhteisö Myyrastissa Vantaalla. Mukana oli opiskelijoita pop/jazzmusiikin ja musiikin koulutusohjelmista. Kouluttajina toimivat Konserttikeskuksen Hääppöset duo eli näyttelijä muusikot Miska Kajanus ja Johanna Viksten sekä pop/jazzmusiikin koulutusohjelman laulunopettaja Raili Honkanen Korhonen. Palaute projektista oli sekä opiskelijoilta että työpajoihin osallistuneilta positiivista. Rumpu ja bändikerhot ovat jatkaneet entiseen tapaansa Kannistossa. La bändit ja rumpukerholaiset esiintyvät Kivistön markkinoilla Vantaalla. Syksylle 2013 on suunnitteilla päiväkotilapsille suunnattu hoitopäivän aikana toteuttava monitaidekerho. Lisäksi alkuvuodesta 2014 toteutetaan ikäihmisten kanssa osallistava konsertti. Metropoliasta mukana on varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön opiskelijoita.
2 Suvi Hartikainen kertoi, että hankkeessa ollaan laatimassa tieteellistä artikkelia. Keskusteltiin artikkelin sisällöstä. Tärkeitä teemoja ovat osallistava musiikkitoiminta, osallistavuuden eri tasot niin muusikon kuin yleisön näkökulmasta sekä hankkeessa pilotoitava palvelumalli ja ennen kaikkea kolmas sektori osallistavan musiikkitoiminnan tuottajana. Em. teemoja voisi avata esimerkkien valossa. Artikkelin kirjoittaja tullaan valitsemaan sisällön mukaan. Kirjoittajapari on myös varteenotettava vaihtoehto. Lamkissa on lähes valmis artikkeli ammattikorkeakoulujen aluevaikuttavuudesta: miten freelancerit ja kolmas sektori voivat tuottaa alueelle uutta kulttuuritoimintaa. Tätä artikkelia voisi myös tarjota johonkin julkaisuun. Oulu Oulussa on edellisen kokouksen jälkeen järjestetty kaksi Da capo konserttia. Toinen konserteista toteutettiin hengellisellä sisällöllä. Laulaja ja kitaristi kävivät tapaamassa yleisöä palvelutalossa viikko ennen konserttia. Keskusteltiin, että osatoteuttajien kannattaa tehdä koonnit omien projektiensa kuluista. Todettiin, että opiskelijat tekevätkin tällaista raportointia jo osana opintojaan ja näitä tullaan hyödyntämään hankkeessa. Ava Nummisen ja Mari Kätkän Oulussa vetämä Ääni ja äänettömyys koulutus onnistui hyvin. Yle Oulu kävi tekemässä jutun koulutuksesta. Selvitetään, onko tallenne saatavissa. Keväällä on järjestetty Caritaksessa osallistava Linnunlaulu konsertti, jossa esiintyi musiikin opiskelijoiden didaktiikkaoppilaita. Oamkin muusikko opiskelija järjesti yhteistyössä Diakoniaammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijan kanssa kotikonsertin maahanmuuttajanuorille. Metsolan hovi palvelukeskuksessa pidettiin opiskelijoiden kesken konsertti. Hankkeessa kehitetty Sävelsuunnistus konsepti pyörii omalla painollaan uuden, laajentuneen Oulun tapahtumissa. Kevään aikana koostettu Kotini Suomessa näyttely tulee syksyllä Oamkin tiloihin. Oulun alueella toimiva sosionomeista ja muusikoista koostuva Soiva Siili on ollut pitämässä luentoja yhdistystoiminnan kehittämisestä oman toimintansa näkökulmasta. Lisäksi neljä musiikin opiskelijaa järjestää flashmobin Oulun Stockmannilla. Tapahtuma kuvataan myös. Lahti Kevättalvella Lahdessa ensimmäisen kerran järjestetty alueen kulttuuri ja urheiluväkeä yhdistävä Kultturalli halutaan 1 2 kertaa vuodessa järjestettäväksi tapahtumaksi. Lahden kulttuurikeskus toimii tapahtuman järjestäjänä. Etelä Suomen Sanomat teki ison jutun tapahtumasta, lisäksi tapahtuma oli alueen radioissa esillä. Jos tapahtuma järjestetään syksyllä
3 2013 uudestaan, Musiikki elämään hanke on mukana. Tapahtumaan osallistuvien yhdistysten mielestä Kultturalli oli hyvä juttu. Lahden kaupunki kokee, että tapahtuma on hyvä tapa kertoa uusista hankkeistaan uudella tavalla yhdistyksille. Lahden Ahkeran ja yhteisyökuorojen kanssa ollaan suunnittelemassa toimintaa järjestettävään Kunnon nainen tapahtumaan. Ideana on saada musiikki mukaan tapahtumaan muulla tavoin kuin perinteisellä tavalla eli esiintymällä. Lahdessa on järjestetty kolme vanhuksille suunnattua Da capo konserttia kevään aikana. Lahden lyömäsoitin ja rumpufestivaalin lyömäsoittajat ja Lamkin musiikkiteatterin opiskelijat toteuttivat yhteistyössä Päijät Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kanssa kevään aikana lyömäsoitin ja tanssi improja. Säätiön tavoitteena on, että säätiön asiakkaat ja tavalliset kadun tallaajat kohtaisivat. Harjoitusprosessin aikana mietittiin, mitä osallistavuus voi tässä projektissa tarkoittaa ja syntyneitä ideoita myös toteutettiin. Etelä Suomen Sanomat ja alueelliset radiot olivat paikalla. Tarkoituksena oli viedä Lamkin opiskelijat tutustumaan Oulun osatoteutuksen toimintaan, mutta rahoittaja ei hyväksynyt opiskelijoiden matkakuluja hankkeen kuluiksi, joten ajatuksesta jouduttiin luopumaan, koska muuta rahoitusta ei löytynyt. Improprojekti toteutetaan kuitenkin myös Oulussa, mutta tiiviimmin Oamkin opiskelijoiden kanssa. Lamkin opiskelijat voivat lähteä mukaan omalla kustannuksella. Syyskuussa on tulossa nuorille suunnattu monitaidekonsertti, jossa Lamkin huilunsoiton opiskelijoiden soittaessa uutta huilumusiikkia Lahden taiteilijaseuran taiteilijat luovat teoksia musiikin pohjalta. Yleisö voi vapaasti liikkua tilassa muusikoiden ja taiteilijoiden joukossa ja käydä katsomassa työskentelyä. Konsertti toteutetaan Luovat ry:n Co working space tiloissa, jotka on tarkoitettu kulttuurialan toimijoille. Lahden kaupunki omistaa osan tiloista. Keskusteltiin keinoista vahvistaa osallistavuutta: yleisö voisi esimerkiksi keskustella taiteilijoiden kanssa siitä, miten nämä visualisoivat musiikkia. Konsertti toteutetaan myös Oulussa. Syksyllä Lahdessa järjestetään Da capo konsertteja. Keväälle suunniteltu yhdistyskoulutuskokonaisuus peruttiin yhdistysten kiinnostuksen rajoittuessa ainoastaan henkilökohtaiseen sparraukseen. Syksylle ollaan kehittämässä viimeistä yhdistyskoulutusta, jossa pyritään sparraamalla lisäämään osallistavuutta yhdistysten omiin ideoihin. Koulutus järjestetään jonkin muun tapahtuman, esimerkiksi taiteiden yön tai Kultturallin yhteydessä. Sparraamasssa ovat Marjo Leppä, Minna Liski, Matti Karhos, kaupungin oma kulttuurituottaja sekä mahdollisesti myös Pilvi Kuitu. Kokkola
4 Kokkolassa järjestettiin keväällä Soivia kohtaamisia seminaari, jossa Metropolian musiikin koulutusohjelman opettaja Anna Maija Iskanius kävi esittelemässä Centrian opettajille ja opiskelijoille Metropoliassa toteutetun Kulttuurisilta hankkeen tuloksia ja osallistavaa musiikkitoimintaa. Opiskelijoiden ja opettajien vastaanotto oli innostunutta ja tällaista toivottiin lisää. Keväällä esittävän taiteen opiskelijat toteuttivat tanssitapahtuman, johon osallistui yläasteikäisiä ja lukiolaisia. Keväälle suunnitellut bändityöpajat iltapäivätoimintana peruuntuivat. Syksylle ollaan suunnittelemassa viime vuoden tapaan monikulttuurisia työpajoja kouluihin. Keväällä järjestettiin kuntatapahtuma yhteistyössä kunnan ja kolmannen sektorin kanssa. Konserttikeskus Ville Niutanen oli toimittanut sähköpostitse tietoa Konserttikeskuksen kevään toiminnasta (ks. liite). Mari Kätkä kertoi lisäksi, että Oppilaat konsertin järjestäjinä nimi on vaihtunut Oppilaat konsertin tuottajina nimeen. Kouluille suunnattu opas alkaa olla viimeistä vaille valmis. Ensi viikolla kuvataan Espoon Jousenkaaren koulun pilotti Mediaringin kanssa. Jos matkarahaa jää Konserttikeskuksessa yli, Mari lähtee syksyllä vielä jalkauttamaan Oppilaat konsertin tuottajina toimintaa muuallekin Suomeen. Yhtä lukuun ottamatta kaikki syksyllä Konserttikeskukseen valitut bändit on saatu koutsattua. Koulutuksissa tuli esille, että erityisesti klassisella puolella on tarvetta esiintymiskoulutukselle, koska nykyiseen koulutukseen ei kuulu mm. sanallisen ilmaisun opintoja. 3. Aineistopankki, video ja still kuvaukset, tekninen toteutus, muut julkaisut Metropolian mediatoimisto Valossa tehdään opiskelijatyönä aineistopankin tekninen toteutus kesän aikana. Teknisen toteutuksen pitäisi olla valmis lokakuun aikana. Suvi kirjoittaa sisältöluonnosten pohjalta tekstiluonnokset aineistopankkiin ja ne viimeistään projektiryhmän kanssa. Video ja stillkuvauksia on tehty kevään aikana Lahdessa ja Helsingissä. Videomateriaalia on myös Kokkolasta ja Oulusta. Minna Lamppu käy kaiken videomateriaalin läpi ja tarkistaa, että kaikki aineistopankkiin tarvittava materiaali löytyy. Teemu Malva on käynyt valokuvaamassa Metropolian projekteja. Dokumentaatiota varten osatoteuttajien on hyvä ottaa kuvia omasta toteutuksestaan. Suvi juttelee Minna Lampun kanssa siitä, minkälaista video ja stillkuvaa vielä tarvitaan. 4. Hankkeen päätöstapahtuma Keskusteltiin ja tuotiin esiin eri mahdollisuuksia hankkeen lopputapahtumaksi ja tulosten jalkauttamiseksi: Hankkeen esittäytyminen kuntamarkkinoilla ei onnistunut. Luovan Suomen
5 yhteinen iso tapahtuma oli suunnitteilla arvokas työelämä prosessiin 11.10, mutta tämän toteutuminen on epävarma. Finlandia talolla järjestetään syksyllä Enry messut, joissa myydään täydennyskoulutusta. Messuilla on lisäksi ollut esillä esim. teatterilähtöisiä menetelmiä työyhteisöissä. Tänne voisi mahdollisesti ajatella ständiä. Monet hankkeet ovat jatkumassa vuoden 2014 puolelle ja myös Luova Suomi on hakemassa jatkoa. Myös Taika hankkeelle on tulossa jatkorahoitusta. Ensimmäinen Taika hanke järjesti Sovella taidetta messut muutama vuosi sitten. Oamk voisi toteuttaa Oulussa Vaahto hankkeen kanssa yhteisen tapahtuman, lisätietoja tästä Annamaija Saaarelalta, joka toimii Musiikki elämään hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja ja Vaahto hankkeen projektipäällikkönä. Vyyhti hanke tekee Sanoman kanssa yhteistä tapahtumaa syksyllä Sanoma taloon. Suvi selvittää, voisiko Metropolian päättyviä hankkeita integroida tähän. Musiikki elämään voisi olla tässä mukana. Metropolian Kulttuuri ja luova ala on kehittämässä Ylen kanssa yhteistyötä. Jere kysyy klusterin johtajalta, mitä tälle asialle kuuluu. Tässä olisi mahdollisuus saada näkyvyyttä hankkeelle. Suomalaisen musiikin päivää ei järjestetä tänä vuonna. Metropolian Musiikki elämään työpaja toteutetaan FISME:n musiikkikasvatuspäivillä Torstaina paikalla musiikkikasvatuksen tutkimuksen ihmisiä, perjantai on suunnattu kaikille musiikkialan ihmisille ja lauantai on yleisöpäivä, jolloin paikalla on mm. lapsia. Musiikkitalossa järjestetään lastenmusiikkitapahtuma viikolla 15. Konserttikeskuksen 50 vuotisjuhla järjestetään mahdollisesti samaan aikaan Musiikkitalossa. Ensimmäisenä päivänä järjestetään showcaseja. Tapahtuma on kaikille avoin. Jokaisessa showcasessa on koululaisten lisäksi muuta yleisöä. Lisäksi Konserttikeskus järjestää tapahtuman, jossa esiintyjät tapaavat toisiaan. Keskusteltiin täsmäiskun toteuttamisesta osatoteuttajakuntiin niille, jotka eivät tiedä osallistavasta musiikkitoiminnasta ja hankkeesta. Kaupunginvaltuuston kokous olisi hyvä tilaisuus tavoittaa kuntaihmisiä. Tässä voisi hyödyntää esimerkiksi musiikkia ja kuvia. Ideoita: Minnan puhuma kaikkien kulttuurista hyvinvointia hankkeiden yhteinen tapahtuma Sanomatalon tapahtuma Vaahdon kanssa yhteinen tapahtuma Oulussa Vallataan valtuusto 5. Muut asiat
6 Jokainen osatoteuttaja lähettää Sonjalle kuvia kuvateksteineen kuvallista uutiskirjettä varten. Kuvat laitetaan linkin taakse Musiikki elämään nettisivuille ja linkki sähköpostilla uutiskirjeen tilaajille. 6. Seuraava kokous Seuraava kokous pidetään Helsingissä perjantaina klo Pääaiheina ovat aineistopankin lopullinen rajaaminen ja hankkeen arviointi. Suvi varmistaa, pääseekö Metropolia Kulttuurin ja luovan alan KIT toiminnan arviointia kehittänyt Leena Björkqvist paikalle. Paikka vahvistetaan myöhemmin. 7. Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin klo
Musiikki elämään hanke Projektiryhmän kokous 15.2.2013 klo 16 19.30 LAMK, Svinhufvudinkatu 6, Lahti
Musiikki elämään hanke Projektiryhmän kokous 15.2.2013 klo 16 19.30 LAMK, Svinhufvudinkatu 6, Lahti Paikalla: Minna Liski, LAMK Marjo Leppä, LAMK Johanna Leponiemi, Oamk Mari Kätkä, Konserttikeskus Ville
2. Seurantaraportti 7 12/2012, maksatuspäätös 5 8/2012, väliraportti 2012 ja Culture, Health and Wellbeing konferenssi Bristolissa kesäkuussa
Musiikki elämään hanke Ohjausryhmä klo 11 14.45 Music Finlandin neuvottelutila Lauttasaarentie 1, Helsinki Paikalla Matti Karhos, Lahden kaupunki Jere Laukkanen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, saapui klo
Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous klo Konserttikeskus, Pengerkatu 11 A 1, Helsinki
Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous 28.10.2013 klo 12 15 Konserttikeskus, Pengerkatu 11 A 1, Helsinki Paikalla: Minna Liski, LAMK Marjo Leppä, LAMK Annika Koivusalo, Centria AMK Johanna Leponiemi,
Musiikki elämään hanke Projektiryhmän kokous 21.8.2013 klo 10 16 Metropolia, Hämeentie 161, Helsinki, H2007
Musiikki elämään hanke Projektiryhmän kokous 21.8.2013 klo 10 16 Metropolia, Hämeentie 161, Helsinki, H2007 Paikalla: Minna Liski, LAMK Marjo Leppä, LAMK Annika Koivusalo, Centria AMK, lähti klo 14 Johanna
musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1
musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 Yhdessä olemme enemmän Musiikki elämään -hankkeen aloitusseminaari Lahden ammattikorkeakoulu 26.9.2011 Jere Laukkanen, koulutuspäällikkö,
Muut: Suvi Hartikainen, projektipäällikkö, Musiikki elämään -hanke Sonja Munter-Mäkeläinen, tuottaja-tiedottaja, Musiikki elämään -hanke
Musiikki elämään -hanke Ohjausryhmä 18.9.2013 klo 12.10-14.10 Metropolia AMK, huone 362 Lummetie 2, Vantaa Paikalla: Matti Karhos, Lahden kaupunki, saapui klo 12.15 Jere Laukkanen, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Metropolia käynnistää syksyllä yhdessä Keski-Vantaan musiikkiopiston ja nuorisotoimen kanssa bändikerhon Kannistossa.
PROJEKTIRYHMÄ klo 10 16.30, Lahti Paikalla Suvi Hartikainen, Metropolia AMK Mari Kätkä, Konserttikeskus Marjo Leppä, LAMK Minna Liski, LAMK Ville Niutanen, Konserttikeskus Sonja Munter-Mäkeläinen, Metropolia
Musiikki elämään. Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke
musiikki elämään Musiikki elämään Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke 2011 2013 Musiikki elämään Voidaanko taide-elämystä syventää taidepedagogiikan keinoin?
Todettiin läsnäolijat. Jere Laukkanen ja Ville Niutanen olivat estyneitä. Muutettiin asiajärjestystä: päätettiin käsitellä muut asiat seuraavaksi.
Musiikki elämään -hanke n kokous klo 11 16 OAMK, Kotkantie 1 Kutsutut - Jere Laukkanen, Metropolia - Suvi Hartikainen, Metropolia - Sonja Munter-Mäkeläinen, Metropolia - Minna Liski, LAMK - Marjo Leppä,
2. Osatoteutusten tilanne Metropolia Sonja Munter-Mäkeläinen esitteli Metropolian osatoteutustilanteen. Powerpoint-esitys liitteenä.
Musiikki elämään -hanke klo 10 12.30 Vantaan musiikkiopisto, Lummetie 4, 01300 Vantaa Paikalla: Marja-Liisa Hiironen, Centria Matti Karhos, Lahden kaupunki Jere Laukkanen, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous Konserttikeskus, Pengerkatu 11 A 1, Helsinki
Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous Konserttikeskus, Pengerkatu 11 A 1, Helsinki Paikalla: Minna Liski, LAMK Marjo Leppä, LAMK Annika Koivusalo, Centria AMK Johanna Leponiemi, OAMK Mari Kätkä,
Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous 23.11.2011 klo 14 16, OAMK, Kotkantie 1, Oulu (kokous jatkui ravintola Pannukakussa klo 16.20-18.
Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous klo 14 16, OAMK, Kotkantie 1, Oulu (kokous jatkui ravintola Pannukakussa klo 16.20-18.) Paikalla: Jere Laukkanen, Metropolia Suvi Hartikainen, Metropolia Sonja
PÖYTÄKIRJA Musiikki elämään -hanke Ohjausryhmä To 29.9.2011 klo 12.30 14.30 Ruoholahdentori 6, 00079 Metropolia
PÖYTÄKIRJA Musiikki elämään -hanke Ohjausryhmä To 29.9.2011 klo 12.30 14.30 Ruoholahdentori 6, 00079 Metropolia Paikalla Annamaija Saarela, asiantuntijajäsen Markus Utrio, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Musiikki elämään hanke Ohjausryhmä 25.1.2012 klo 13 Konserttikeskus, Pengerkatu 11 A 1, 00530 Helsinki
Musiikki elämään hanke Ohjausryhmä klo 13 Konserttikeskus, Pengerkatu 11 A 1, 00530 Helsinki Paikalla: Ohjausryhmä: Jere Laukkanen, Metropolia Ammattikorkeakoulu Markus Utrio, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Musiikki elämään hanke Projektiryhmän kokous 2.3.2011 klo 10.45 14.30, Keski Pohjanmaan AMK, Kokkola
Musiikki elämään hanke Projektiryhmän kokous 2.3.2011 klo 10.45 14.30, Keski Pohjanmaan AMK, Kokkola Paikalla: Suvi Hartikainen, Metropolia Sonja Munter Mäkeläinen, Metropolia Minna Liski, LAMK Marjo Leppä,
Riitta Tötterström, Oulun seudun ammattikorkeakoulu Marja Liisa Hiironen, Centria
Musiikki elämään hanke Ohjausryhmä 16.1.2013 klo 12 16 Telakka, Tullikamarin aukio 3, 33100 Tampere Paikalla Estynyt Ohjausryhmä: Matti Karhos, Lahden kaupunki Jere Laukkanen, Metropolia Ammattikorkeakoulu
MUISTIO Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous 26.9.2011 klo 13.30 15.30, Ravintola Teivaan Lokki, Lahti
MUISTIO Musiikki elämään -hanke Projektiryhmän kokous 26.9.2011 klo 13.30 15.30, Ravintola Teivaan Lokki, Lahti Paikalla: Jere Laukkanen, Metropolia Suvi Hartikainen, Metropolia Sonja Munter-Mäkeläinen,
Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus
Helsingin kaupungin aineistopankki / Lauri Rotko Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus SML kevätpäivät 7.4.2017 Luova musiikin tekeminen ja säveltäminen Uusissa musiikin opetussuunnitelmissa yli
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto
Musiikki elämään osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke Oamkin toimintasuunnitelma
Musiikki elämään osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke Oamkin toimintasuunnitelma 12.5.2011 Johanna Leponiemi Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kulttuurialan yksikkö
Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:
Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin
Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kulttuuriala hakukohteena
Metropolia Ammattikorkeakoulu Kulttuuriala hakukohteena Kulttuuriala Tutkinto-ohjelma AMK-tutkinnot Elokuva ja televisio Medianomi (AMK) Esitys- ja teatteritekniikka Medianomi (AMK) Esittävä taide* Teatteri-ilmaisun
Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu
Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun
Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo
YMMERSTAN KOTI- JA KOULUYHDISTYS RY:N JOHTOKUNNAN KOKOUS 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.3.2014 klo 18.15 Paikka: Läsnä: Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo Hallikas Sami-Pekka Hovila
DOCUMENTA OY PÖYTÄKIRJA 2/2012 <?SN >
OPO-ryhmä 05.10.2012 AIKA 09:00-14:00 PAIKKA Kokkolan Kauppaopisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Yläkoulujen ysiluokkalaisten vanhempainillat 2012 2013 2 2 Vanhempainiltojen aineisto (PowerPoint) sekä
13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen.
13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. Kaikki kustannukset ilmoitetaan
KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa
6AIKA - AVOIMET JA ÄLYKKÄÄT PALVELUT-STRATEGIA KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa Muistio Ohjausryhmän kokous 6/2014 Aika: 17.10.2014, 10.00-13.00 Paikka: Tampereen kaupungintalo,
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu
Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016
Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016 Valintakoe järjestetään 7.-9.6.2016. Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Valintakokeeseen
Tutkimusjohtaja ja projektipäällikkö Katri Halonen
LIITE MAKSATUSHAKEMUKSEEN TIIVISTELMÄ MAKSATUSKAUDEN TOIMINNASTA Projektin nimi: Tuottaja2020 Projektikoodi: s10947 Hallinnoija: Metropolia Ammattikorkeakoulu Maksatuskausi: 1.9.- 31.12.2011 Tutkimusjohtaja
Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com
TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017
JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä
Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.
Suomalais-brittiläisten yhdistysten keskusjärjestö ry Federation of Finnish-British Societies Johtokunnan kokous 17.5.2012 Skype-kokous Annalantie 1 33880 Lempäälä Läsnä: Lempäälässä Tarja Teitto-Tuckett,
Syyslukukauden 2012 opintotarjonta
Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä
KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen
KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007
1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,
LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA!
LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous 16.5.2013 klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! 1. Kokouksen avaus Tervetuloa LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän 1. kokoukseen! 2. Läsnäolijoiden toteaminen Ohjausryhmän
Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana
Lahen aktiivien tapaaminen 26.11.2015 Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Maija Faehnle, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen
Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV).
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4-2001 AIKA: PAIKKA: Ke 29.8.2001 klo 18.00 alkaen SIL ry, Malmi LÄSNÄ: Ilkka Keinänen puheenjohtaja Timo
Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius
Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,
Esimerkkejä hyvinvointipalveluista
Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta
ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 KULTTUURITYÖRYHMÄ
ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Kulttuurityöryhmä 28.10.2015 AIKA 28.10.2015 klo 10.00 PAIKKA Imatra, Kulttuuritalo Virta, Kaleva-sali OSALLISTUJAT (x) Juha Iso-Aho, puheenjohtaja TKI-HUMAK Voima
ESR-PROJEKTIN VÄLIRAPORTTI
ESR-PROJEKTIN VÄLIRAPORTTI Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11748 Tila Jätetty viranomaiskäsittelyyn 28.01.2013 1. RAPORTOINTIKAUSI
Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2
Asialista 1 / 2013 1 (5) LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän kokous Aika 16.5.2013 klo 13:00 Paikka Lync Ohjausryhmän jäsenet Hankkeen koordinaattori Teeman 5 koordinaattori Pertti Heikkilä Hankkeen koordinaattori
Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.
PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen
Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa
Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,
Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi
Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä 18.2.2019 kello 13 13.45 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Osallistujat Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Päijät-Hämeen liitto/phhyky Anu
15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja 3/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 8.2.2012 klo 17.30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Poissa Petteri Lauronen
VARPASET PÖYTÄKIRJA 1/2010. Aika: 27.5.2010 klo 12.00-12.50. Varkauden kaupungintalo, valtuustosali. Läsnä: Hartikainen-Herranen Kaisa puheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA 1/2010 VARPASET Aika: 27.5.2010 klo 12.00-12.50 Paikka: Varkauden kaupungintalo, valtuustosali Läsnä: Hartikainen-Herranen Kaisa puheenjohtaja Ranimäki Jimi Torvinen Tuuli Närhi Liina Pessi
Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa
Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Laura Huhtinen-Hildén, FT, MuM 6/2/15 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Kulttuurinen vanhustyö on näkökulma,
Yhteiset asemat - hanke
Yhteiset asemat - hanke Suomen ympäristöopisto SYKLI Pauli Vennervirta 15.6.2011 pauli.vennervirta@sykli.fi p. 050 387 3938 1 Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on kehittää keinoja tehdä pääkaupunkiseudun
ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA
sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...
109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
Perustiedot - Kaikki -
KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana
Pöytäkirja III. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo
Pöytäkirja III Aika: 29.11.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Kokous avataan ajassa 15.01 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat 2.1 Valtuuston
Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015
Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle
YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?
Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä
Kulttuuritoiminnan saavutettavuus KUULTO-projektin tuloksilla. Uusia toimintamalleja? Anita Kangas
Kulttuuritoiminnan saavutettavuus KUULTO-projektin tuloksilla. Uusia toimintamalleja? Anita Kangas KUULTO-PROJEKTI KUULTO-projekti syntyi vastaamaan eriarvoisuudesta lähteviin ongelmiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön
IP-kurssista potkua kansainväliseen yhteistyöhön (ja muitakin hyötyjä) Arja Maunumäki Luonnonvara-alan yksikkö Oamk
Olli Oamkilainen 1 IP-kurssista potkua kansainväliseen yhteistyöhön (ja muitakin hyötyjä) Arja Maunumäki Luonnonvara-alan yksikkö Oamk Innovation in Rural Development facts and figures Toteutettiin vuosina
Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?
51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800
Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku
16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3
LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO
Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET
Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.5.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS
1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.5.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 kello 18.14-20.01 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Päätös: Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus Kari Tossavaiselle (poistui ajassa 16.00)
Pöytäkirja V Aika: 8.1.2019 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:30 Päätös: Esitys hylätään. Avataan kokous ajassa 15.35. 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa
Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa - Pääkaupunkiseudun LAPE-hankkeessa
Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella
Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,
MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA
MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan
Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1
Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28
Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k...
13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. 13.A. 1 Aineet, tarvikkeet
VERSTASTUUTTI. Tule mukaan tekemään yhdessä viestintää! O SALLISTAVAN SOSIAALITURVAN PILOTTI VIESTINTÄVERSTAS 8.9.201 4
O SALLISTAVAN SOSIAALITURVAN PILOTTI VIESTINTÄVERSTAS 8.9.201 4 VERSTASTUUTTI Tule mukaan tekemään yhdessä viestintää! E I TARVITSE OSATA VIESTINTÄ- TAI TIETOTEKNIIKKAA ETUKÄTEEN S YYS-JOULUKUUN 201 4
-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja
-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2015
Elinympäristövaliokunta AIKA 08.06.2015 klo 16:00-19:10 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-19:10 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-19:10 varapuheenjohtaja
KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015
KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015 Humak on valtakunnallinen Verkostoammattikorkeakoulu HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Opiskelijoita
Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous
Liikunta ja osallisuus -hanke Tukiryhmän kokous 16.12.2016 Kuulumiskierros Hankkeen keskeisimmät toimenpiteet tukiryhmän kokouksen 7.6. jälkeen Liikunta ja osallisuus -hankkeen keskeisimmät toimenpiteet
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös
Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja
ValoTila Kevään merkit Kuvataidekasvatuksen yhteisöprojekti Minna Lappalainen ja Juli Westerlund. Kuvat: Minna Lappalainen
ValoTila Kevään merkit Kuvataidekasvatuksen yhteisöprojekti Minna Lappalainen ja Juli Westerlund Kuvat: Minna Lappalainen ValoTila = Kemin kaupungin ja Lapin Yliopiston hanke, jonka tarkoituksena on hyödyntää
Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013
Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle
Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.
Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application
Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä!
Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Tarjouksessa ja valtionavustushakemuksessa esitetty työn sisältö TYÖKOKONAISUUS 1. Asukas- ja toimijayhteistyö ERILLISET TYÖVAIHEET Eri osapuolten kutsuminen mukaan
NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.
KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat
Interaktiivinen LTS -esittely
Espoon kaupunki Metropolia AMK 4. syyskuuta 2018 / 1 DuuniPolku-hankkeen vertaisarviointipaja Interaktiivinen LTS -esittely DuuniPolku-hankkeen Espoon kaupungin ja Metropolia AMK:n osatoteuttajien tavoitteena
Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen.
JOHDANTO Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. Mallin tarkoituksena on antaa seuraaville toimintapäivän tekijöille ideoita
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus
Äänitteet ja tallenteet
Äänitteet ja tallenteet Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: video, elokuva, tekijänoikeus, YouTube, lähioikeudet, TV-ohjelma, kuvauslupa, Creative Commons, CC, avoimet aineistot,
Luovan osaamisen mahdollisuudet
Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan
Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä
Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä TAIKA Taide työelämän laadun ja innovaatiokyvykkyyden kehittäjänä Anu-Liisa Rönkä, Helsingin yliopisto / Palmenia & Mia Liski, Lahden ammattikorkeakoulu
Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista
Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva
Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke
Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke tanssihanke Tanssi vanhustyön n voimavarana Terve Kuopio/Tanssin aluekeskus Kuopio 2006-2008 Laura Pylkkänen/Anniina Aunola 2006 Mitä on yhteisötaide? taide? Yhteisötaiteen
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun
Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke
Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja