As.Oy Kirkkonummen Laamannin Laine

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "As.Oy Kirkkonummen Laamannin Laine"

Transkriptio

1 As.Oy Kirkkonummen Laamannin Laine

2 Arkkitehdin havainnekuva asunnoista ja pihapiireistä. Kaikki kuvan yksityiskohdat ja värit eivät välttämättä vastaa lopullista toteutusta.

3 Sundsbergin rannan luonnonkauniille alueelle meren rannan läheisyyteen rakennetaan 33 valoi saa pientaloasuntoa.

4 Kuvat ovat taiteilijan näkemys vastaavasta kohteesta, eikä välttämättä kaikilta osin vastaa toteutuvaa kohdetta.

5 Ennakkomarkkinoinnissa Uudiskohde As Oy Laamannin Laine sijoittuu meren läheisyyteen Espoonlahden länsirannalle, Sundsbergin rantaan. Sundsbergin kylän omat palvelut kuten alakoulu, päiväkodit, uimaranta, kuntosali ja kahvila ovat lähellä. Alueen ulkoilureitit, sekä alakoululle johtava Konsulinpolku, lähtevät korttelin vierestä. Pientalokorttelin suunnittelussa ja sijoittelussa Laineen omalle tontille on kunnioitettu alueen ainutlaatuista luontoa. Tontin reunoille on jätetty tilaa viheralueille ja lähellä sijaitsee metsäinen Laamanninpuisto. Rivi- ja paritaloasunnot lämpiävät ekologisesti kaukolämmöllä, joka tuotetaan maalämmön ja luonnonkaasun yhdistelmällä. Laineen pientalokorttelin 33 asunnosta löytyy sekä yksitasoisia että kaksikerroksisia huoneistoja. Rivi- ja paritalojen suunnittelussa on korostettu toimivia ja muuntojoustavia pohjaratkaisuja. Asuntokoot vaihtelevat 58,5 m2 (2 h+k+s) 92,5 m2 (3-4h+k+s) välillä. Sundsberg ja Sundsbergin rannan alue sijaitsevat liikenteellisesti erinomaisella paikalla Länsiväylän ja Kehä III:sen kainalossa, Espoonlahden länsirannalla. Noin kahden kilometrin päässä Masalasta löytyvät kattavat palvelut ja lähijunapysäkki. Masalassa pysähtyvät kaikki Helsingin ja Kirkkonummen välillä kulkevat lähijunat. Sundsbergiin pääsee myös kätevästi bussilla. 5

6 Upeita asuntoja yhdessä ja kahdessa tasossa Asuntojen suunnittelussa korostuvat laatu ja muunneltavuus: kalusteet ja materiaalit ovat valittavissa useasta vaihtoehdoista. Arkkitehdin havainnekuva asunnoista ja pihapiireistä. Kaikki kuvan yksityiskohdat ja värit eivät välttämättä vastaa lopullista toteutusta.

7

8 Kehä III Sundsbergin ranta Helsinki 12 LAAMANNINPUISTO 8 lumi KONSULINPOLKU ap jä LPA LAAMANNINKAARI -Rakennus Oy panpor 7 40 Espoo KONSULINPUISTO 8 12 lumi p s. ap 2 ap LE 7 lumi ap 2 ap ap 14 ap ap 12 ap inva inva ap ap ap AP tal.rak. ap 7 ap ap 1 2 Pihapiirros on suuntaa antava eikä se ole mittakaavassa As Oy Laamannin Lai Laamanninkaari Sundsberg 0 Rakennu

9 Asunto-osakeyhtiö Laamannin Laine Ennakkomarkkinoinnissa Kohdetiedot Ennakkomarkkinoinnissa, arvioitu valmistuminen vuoden 2017 lopulla. Rakennuttaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja. Kohteen nimi ja osoite Asunto-osakeyhtiö Kirkkonummen Laamannin Laine Laamanninkaari Sundsberg Tonttitiedot Alueella on vahvistettu asemakaava. Alueen asemakaavasta saa tietoja Kirkkonummen kunnalta (09) Kunta: Kirkkonummi Kylä: Sundsberg Kortteli: 2158 Kiinteistötunnus: k2158t3 Tontin pinta-ala: m2 Huoneistotyypit 2 kpl 58,5 m2 2 h + k + s* 4 kpl 67,0 m2 2-3 h + kt 8 kpl 79,0 m2 3-4 h + k + s 8 kpl 89,5 m2 4 h + k + s* 5 kpl 89,5 m2 4 h + k + s 1 kpl 90,5 m2 4 h + k + s 3 kpl 92,5 m2 4 h + k + s 2 kpl 92,5 m h + k + s *) asunnot yhdessä kerroksessa Yhteistilat ja tekniset tilat Väestösuojaan sijoitetaan osa asuntokohtaisista varastoista, sekä asuntoyhtiön tekninen tila ja yhtiön varasto. Teknisessä tilassa sijaitsee sähköpääkeskus, päävesimittari ja kaukolämpölaitteisto on Gasum Oy:n omaisuutta. Arkkitehtisuunnittelu EKE-Rakennus Oy Arkkitehti Anne Brockwell Autopaikat Yhtiöllä on 63 autopaikkaa. Sähköpistok keella varustettuja paikkoja on 33. 9

10 Arkkitehdin 10 havainnekuva asunnoista ja pihapiireistä. Kaikki kuvan yksityiskohdat ja värit eivät välttämättä vastaa lopullista toteutusta.

11 11

12 Sundsbergin onnellinen kylä Puutaloperinteen jatkaminen, puutarhamaisuus, lähipalvelut ja asukkaiden aktiivisuuden tukeminen tekevät Sundsbergistä aivan omanlaisensa kylän. Sundsbergin Kartanonranta on vuonna 2009 pääkaupunkiseudun parhaaksi palkittu pientaloalue Kirkkonummella. Ei olekaan yllättävää, että asukkailta kysyttäessä esiin nousevat niin leikkipaikkojen kuin -kavereidenkin runsaus ja ensiluokkalaiset ulkoilumahdollisuudet ja merituulen raikkaus. Sundsbergin alue laajenee tulevaisuudessakin erilaisten kylien verkostona. Kehitämme asuinaluetta asukkaiden toiveiden, kestävän kehityksen ja elinkaariajattelun periaatteiden mukaisesti. Vuonna 2015 kylässä asuu asukasta ja nykyisen kaavoitetun asuntorakentamisen valmistuessaan noin asukasta. Alueella on neljä päiväkotia ja alakoulu. Kauppa on suunnitteilla. Masalasta löytyy paljon palveluita: apteekki, kauppa, posti, kirjasto, terveyskeskus, neuvola, hammashoitola ja sisäliikuntahalli. Masalassa on myös ala- ja yläkoulu sekä lukio. Kaikki Kirkkonummen palvelut ostosmahdollisuuksineen, uima- ja jäähalleineen sekä kunnallisine palveluineen ovat lähietäisyydellä. 12

13 Aktiivista elämää luonnon keskellä Sundsbergin rannassa on helppo viettää aktiivista elämää ja jokaiselle löytyy alueelta mieleistä tekemistä. Lasten leikkipaikkoja alueella on kolme. Niissä huomioidaan eri-ikäisten lasten tarpeet ja toiveet. Koulupäivän päätyttyä Kartanonrannan koulun kentällä voi pistää pystyyn vaikka pallopelit. Rantaan Espoonlahden äärelle on rakennettu kävelyreittejä ja luontopolkuja, joista käsin voi tutustua alueen ainutlaatuiseen luontoon. Sundsbergin rannassa on myös uimaranta laitureineen. Meren läheisyys tarjoaa mahdollisuudet muun muassa melomiseen, soutamiseen ja jollapurjehdukseen. Alueelle on varattu paikka pienviljelylle vesipisteineen. Koirien omistajien iloksi alueen laidalla sijaitsee koirapuisto, jossa on omat alueet pienille ja suurille koirille. Herkkusuiden iloksi Sundsbergin Pehtorintaloon on avattu kahvila-bistro Min Krog, josta voi myös tilata maistuvat tarjottavat juhliin. Sundsbergissä toimii aktiivinen asukasyhdistys, joka järjestää erilaista toimintaa ja tapahtumia ympäri vuoden. Yhdistyksen toimintaan voi tutustua sen omilla verkkosivuilla. Varsin läheltä Sundsbergin rantaa löytyy useampikin 18 reiän golfkenttä, ratsastustalli, iso sisäpelihalli Aktia Sportcenter sekä Peuramaan laskettelukeskus. 13

14 Asunnot 1, 6 ja 31 4 h + k + s 92,5 m 2 1. kerros 2. kerros 14 Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi Mittakaava 1:100 5m

15 Asunnot 2, 3, 7, 8, 29 ja h + k + s 79 m 2 1. kerros 2. kerros 2. kerros Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa. Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi 15

16 Asunnot 4, 9, 19 ja 28 4 h + k + s 89,5 m 2 16 Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi Mittakaava 1:100 5m

17 17

18 18 Asunnot 5, 10, 20 ja h+k 67 m 2

19 Asunnot 5, 10, 20 ja h + k 67 m 2 Vaihtoehtoiset pohjaratkaisut 19

20 Asunto 11 4 h + k + s 90,5 m 2 VE1 20 Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi Mittakaava 1:100 5m

21 Asunto h + kt + s 89,5 m 2 VE3 Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa. Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi 21

22 Asunnot 13 ja h + k + s 79 m 2 VE1 22 Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi Mittakaava 1:100 5m

23 Asunto 15 2 h + k + s 58,5 m 2 Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa. Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi 23

24 Asunto h + k + s 92,5 m 2 24 Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi Mittakaava 1:100 5m

25 Asunto h + k + s 92,5 m 2 Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa. Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi 25

26 Asunto h + k + s 92,5 m 2 Vaihtoehtoiset pohjaratkaisut 26 Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi Mittakaava 1:100 5m

27 Asunto 18 2 h + k + s 58,5 m 2 Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa. Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi 27

28 Asunnot 21, 23, 25 ja 32 4h + k + s 89,5 m 2 28 Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi Mittakaava 1:100 5m

29 Asunnot 22, 24, 26 ja 33 4h + k + s 89,5 m 2 Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa. Laamanninkaari 5-7, Kirkkonummi 29

30 Rakennustapaseloste ja yleistietoa asunto-osakeyhtiöstä kirkkonummen laamannin laine ennakkomarkkinoinnissa Rakentamisessa noudatetaan rakentamisluvan myöntämishetken aikana voimassaolevia rakennusmääräyksiä. Osoite: Laamanninkaari 5-7, Sundsberg Kunta: Kirkkonummi Kylä: Sundsberg Kortteli: 2158 Kiinteistötunnus: k2158t3 Tontin pinta-ala: m2 Rakentamisessa noudatetaan rakentamisluvan myöntämishetken aikana voimassaolevia rakennusmääräyksiä. YLEISTÄ Asunto Oy Kirkkonummen Laamannin Laine-niminen yhtiö muodostuu 5 kaksikerroksisesta rivitalosta ja neljästä yksikerroksisesta paritalosta. Yhtiössä on yhteensä 33 asuntoa. Asuntokohtaiset kylmät varastot sijaitsevat asuntojen yhteydessä tai väestösuojan tiloissa. Lämmitettäviä autopaikkoja on 1 per asunto. Lämmitystolpat ovat kytketty kiinteistösähköön. Pysäköintialueilla on yhteensä 63 autopaikkaa. RAKENTEET Perustukset Perustukset rakennetaan erillisen rakennesuunnitelman mukaan. Sokkelit ovat betonisokkeleita. Salaojitus tehdään salaojasuunnitelman suunnitelman mukaan. Alapohja Kantavana rakenteena on betoninen ontelolaatta. Maanvarainen perustaminen on mahdollista tarkemman perustussuunnitelman mukaan. Runkorakenteet 2-kerroksisten rakennusten runkorakenteet ja huoneistojen väliset seinät ensimmäisessä kerroksessa ja välipohjassa ovat betonia. 1-kerroksisten rakennusten runkorakenteet ovat puurakenteisia. Toinen kerros on puurakenteinen. Ulkoseinät ovat puurakenteisia. Ulkoseinät Julkisivut rakennuksissa ovat pääosin puuverhotut ja pintakäsitellyt erillisen värityssuunnitelman mukaisesti. Julkisivujen rakenne on tuuletettu ja lämmöneristeenä on mineraalivilla. Väliseinät ovat tasoitettuja ja maalattuja. Suihkullisten tilojen seinät ovat vesieristetyt sekä laatoitetut. Yläpohja ja katto Yläpohjan lämmöneristeenä on puhallusvilla. Vesikatteena on peltikate. Vesikatto on varustettu ulkopuolisella sadeveden poistojärjestelmällä, talotikkailla ja lumiesteillä. Sadevedet johdetaan sadevesiviemäriin. Sisäkatot asuinhuoneistojen ensimmäisessä kerroksessa ovat ruiskutasoitettuja ontelolaatastoja. Ensimmäisessä kerroksessa keittiöissä ja eteisessä katot sekä alaslaskut ovat tasoitettuja ja maalattuja sekä mahdollisesti osin mdf-panelia. 30

31 Toisessa kerroksessa sisäkatot sekä alaslaskut ovat MDF levyä. WC-tilojen sekä pesu- ja löylyhuoneiden katot ovat puupaneelia. Terassit Terassit rakennetaan painekyllästetystä puusta. Ovet Pääovet ja varastojen ovet ovat tehdasmaalattuja ja lämpöeristettyjä. Terassi-/ parvekkeiden ovet ovat alumiinipintaisia ikkunaovia. Huoneiston sisäovet ovat valkoisia laakaovia, löylyhuoneen ovet ovat kokolasiovia. Ikkunat Huoneistoissa on puu-alumiini-ikkunat. Jokaisessa asuinhuoneessa on avattava tuuletusikkuna tai ovi. Lattiapäällysteet asuinhuoneissa ovat laminaattia. Pesuhuoneiden, wc:n ja löylyhuoneiden lattiat on laatoitettu. Pesuhuoneiden ja saunan lattiat ovat vesieristettyjä. Lattiakaivollisissa wc:issä on vesieristetty lattia ilman kaatokallistuksia. Kierremalliset sisäportaat ovat betonia ja verhoilu huopamatolla. L-mallinen sisäporras on puuta puuaskelmin. ASUNTOJEN MATERIAALIT JA VARUSTEET Kalusteet keittiöissä ja asuinhuoneissa ovat kalustepiirustuksien mukaisia tehdasvalmisteisia kaapistoja. Kodinkoneet ovat A-luokkaa. Vakiovarusteena on täyskorkea jääkaappipakastin, yli 80 m2 asunnoissa on täyskorkea jääkaappi ja pakastin. Asunnoissa on keraaminen liesitaso ja kalusteuuni, astianpesukone sekä liesituuletin. Kalusteisissa on huomioitu mikroaaltouunivaraus. Saunat ovat sähkölämmitteiset. TALOTEKNIIKKA Ilmanvaihto Asunnoissa on lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihtojärjestelmä. Lämmitys Lämmitysmuotona huoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Energia tuotetaan maalämmön ja luonnonkaasun yhdistelmänä, ns. lähikaukolämpö. Gasum Oy:n toimittama lämmitysmuoto on ekologinen, energiatehokas sekä kilpailukykyinen. Energiatehokkuusluokka C rivi- ja paritalo-käyttötarkoitusluokassa energiatodistusasetuksen 2013 mukaisesti. Lämminkäyttövesi tuotetaan kaukolämmön lämmönsiirtimellä. Kaapeli-TV Kiinteistössä on valmiina yhtiövastikkeeseen kuuluva Elisan kiinteistöliittymä. TV-liitäntäpisteet huoneissa selviävät kauppakirjan liitteenä olevasta sähköpistepiirroksesta. Sähkötyöt tehdään sähkösuunnitelmien mukaisesti. Kauppakirjan liitteenä ostajalle annetaan sähköpistepiirros, josta selviää sähkö- ja datapisteiden sijainnit. YHTEIS- JA ULKOTILAT Yhtiön hallinnassa olevat paikoitusalueet, tekninen tila, oleskelu- ja leikkipaikka, jätepiste sekä piha- ja kävelytiet ovat merkitty asemapiirustukseen. Tontin läpi kulkee rasitteena Konsulinpolku. Pihatyöt tehdään erillisen piha- ja istutussuunnitelman mukaan. Pihojen hallinta-alueet ja istutukset on merkitty pihasuunnitelmaan. Postilaatikoiden paikan määrittelee Posti. Jätteet kerätään yhtiön alueella pihasuunnitelman mukaiseen jätepisteeseen. Jätepisteessä on lajittelut sekajätteelle, biojätteelle, pahville, paperille, lasille ja pienmetallille (HSY:n ohjeiden mukaisesti) Väestösuojaan sijoitetaan osa asuntokohtaisista varastoista. Väestösuojan yhteydessä on asuntoyhtiön tekninen tila ja yhtiön varasto. Teknisessä tilassa sijaitsee sähköpääkeskus, päävesimittari ja kaukolämpölaitteisto. Kaukolämpölaitteisto on Gasum Oy:n omaisuutta. KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Käyttöohjeet asunnon kodinkoneisiin ja laitteisiin löytyvät talokansiosta, jonka asukas vastaanottaa asunnon hallinnan luovutuksen yhteydessä. Talokansioon on koottu tiedot asunnon käytön aikana suoritettavista huoltotoimenpiteistä. Rakennuttaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja. Tämä esite perustuu esitteen painamisen aikaan käytettävissä olleisiin tietoihin. Materiaalit, mitat ja muut tarkemmat tiedot määritellään kauppakirjan liitteissä. Ostajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista annetun asetuksen nro. 130/2001 mukaiset tiedot ovat nähtävissä esittelyssä. Kuvat ovat arkkitehdin näkemyksiä asunnoista ja pihapiireistä. Kaikki kuvien yksityiskohdat ja värit eivät välttämättä vastaa lopullista toteutusta. 31

32 32

33 Autamme toteuttamaan unelmia Sundsbergin rannan tonttien myynnistä ja asuntotuotannosta vastaa EKE-Rakennus Oy. Autamme sinua toteuttamaan oman unelmasi Sundsbergin rannassa

34

Asunto Oy Sundsbergin Laine

Asunto Oy Sundsbergin Laine Asunto Oy Sundsbergin Laine Arkkitehdin havainnekuva asunnoista ja pihapiireistä. Kaikki kuvan yksityiskohdat ja värit eivät välttämättä vastaa lopullista toteutusta. Sundsbergin rannan luonnonkauniille

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde

Lisätiedot

ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla

ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE KALLIOKIELONTIE 2, 01150 SÖDERKULLA Arvioitu valmistuminen syyskuu 2016 Asumisoikeuskohde Sipoon Kalliokielontie

Lisätiedot

As.Oy Kirkkonummen Vapaaherran Majakka

As.Oy Kirkkonummen Vapaaherran Majakka As.Oy Kirkkonummen Vaaherran Majakka Sundsbergin upeimmalle tontille meren rannan rauhaan rakennetaan 27 valoisaa pientaloasuntoa. Korkeatasoinen merellinen pientaloalue Sundsbergin rannan ensimmäinen

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

Asunto Oy Sundsbergin Laine

Asunto Oy Sundsbergin Laine Asunto Oy undsbergin Laine undsbergin rannan luonnonkauniille alueelle meren rannan läheisyyteen rakennetaan 33 valoi saa pientaloasuntoa. Arkkitehdin havainnekuva asunnoista ja pihapiireistä. aikki kuvan

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela

ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI SELMANTIE 2, 05400 JOKELA Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja lapsiystävällisellä Lepolan alueella

Lisätiedot

Asunto Oy Vaasan Punostie 5

Asunto Oy Vaasan Punostie 5 Asunto Oy Vaasan Punostie 5 PUROLA, Punostie 5 Vaasa BOBÄCK, Snoddvägen 5 Vasa TAITEILIJAN NÄKEMYS KUVA VIITTEELLINEN Arvioitu valmistuminen: kevät 2015. Uppskattad färdigställning: våren 2015. Myllykatu

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

TERVETULOA LIETOON LIETO - KASVAVA KUNTA LÄHELLÄ TURKUA

TERVETULOA LIETOON LIETO - KASVAVA KUNTA LÄHELLÄ TURKUA As Oy Liedon Ruutu TERVETULOA LIETOON Upea Asunto Oy Liedon Ruutu koostuu keskeiselle paikalle, aivan ydinkeskustan tuntumaan rakennettavasta kerrostalosta jossa on tarjolla 33 huoneistoa. Suunnittelun

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Levin Stara

Kiinteistö Oy Levin Stara Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s

Lisätiedot

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA AURINKOKATU 7, 80140 JOENSUU Arvioitu valmistuminen tammikuu 2016 Asunto Oy Joensuun Marjala on tyylikäs ja nykyaikainen

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO TA.fi TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO ASEMAPIIRROS ERVASTINTIE 2 NÄKYMÄ VANTAANLAAKSONTIELLE KATUSIVU NÄKYMÄ SISÄPIHALLE HUONEISTOLUETTELO HUONEISTO TYYPPI PINTA-ALA m² A-TALO A1 4H+K+S 90,50

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU HUONEISTOKORTIT ASUNTO OY RIMA Virusmäentie 69, 203003H Turku + KT 3H + KT 67m² 67M 2 240 000 96 000 YYK liukuovet H JK+A käsijohde käsijohde ASUNTO 1, 4 TAI 7 N:160mm, E:250mm ASUNTO OY RIMA Virusmäentie

Lisätiedot

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kosi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kiulukangas Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun

Lisätiedot

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie

Lisätiedot

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE Asuntamaanrinne 1, KARTTA A OY TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE AEMAPIIRRO VUOREKEN PUITOKATU TALO B TALO C TONTTI 2 TALO A TONTIN RAJA LEII JÄTE- KERÄY P-LAITO AUNTAMAANRINNE T AJO TONTILLE

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

UUSI OMAKOTITALO KARHUNMÄKEEN Talviunentie 19, 80230 Joensuu

UUSI OMAKOTITALO KARHUNMÄKEEN Talviunentie 19, 80230 Joensuu UUSI OMAKOTITALO KARHUNMÄKEEN Talviunentie 19, 80230 Joensuu OMALLA 1176m2 TONTILLA, päättyvällä kadulla, moderni nykyaikainen omakotitalo. Huonejakauma velaton kokonaishinta 4h+k+khh+s 100m2, +autokatos+varasto,

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa lamellitalon 5A kellarissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat.

Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa lamellitalon 5A kellarissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat. 1 (7) AS OY HELSINGIN LALLUKANKULMA VARTIOKYLÄ 45, Kortteli 45585 tontti 2 Lallukankuja 5, 00920 HELSINKI YLEISTÄ Kohteen suunnittelusta on käyty arkkitehtuurikilpailu Myllypuron SUTA. Jatkosuunnitteluun

Lisätiedot

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA ENNAKKOMARKKINOINTI - LINTUPOLKU 13, 01450 VANTAA Tietoa kohteesta Vantaan Kulomäkeen nousee tyylikkäät rivitaloasunnot 11 taloudelle. Asunnot sijaitsevat rauhallisella pientaloalueella,

Lisätiedot

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO HUONEITOORTTI AUNTO A1 VEL ATONHINTA 395 000 Vanhalinnan HINTA Viisto 146 150 Huoneisto A1 Vanhalinnan Viisto h-m2 Huoneisto A1 h-m2 +34,48 +34,48 H H V Y A1 m2 +34,50 E T / A1 m2 A +34,50 E T / A M H

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE UUSI RIVITALO HUMPPILAAN RAKENTAA: AS OY HUMPPILAN LINKKITIE Linkkitie, 31640 Humppila ESITTELY JA MYYNTI: RS-PANKKI: Forssan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Tero Rämö LKV, KiAT 050-364 5126 Hannu Pehkonen

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1

ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1 ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1 R a k e n t e i l l a l o i s t a v a l l a s i j a i n n i l l a S a a r i s t o k a u p u n g i s s a, E t u - S a v o l a n n i e m e s s ä r i v i t a l o k o h d e

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE MYYNTIESITE As Oy Porin Hilman Piha Noukantie 10, 28600 Pori 3 kpl 1-kerroksisia rivitaloja, 15 asuntoa Kerrosala: 1102 m 2 Asuinhuoneistoala: 1025 m 2 Rakennusaika: 05/2018-01/2019 HUONEISTOT 3 h+k+s

Lisätiedot

Koti aitiopaikalla Knuutilankankaalla

Koti aitiopaikalla Knuutilankankaalla Koti aitiopaikalla Knuutilankankaalla Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta Hopeapellontie 5, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: B5 ja B3 Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: 50 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna 2h+tupakeittiö+ sauna

Lisätiedot

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN VANAMO

AS OY VUOREKSEN VANAMO UUDIDE A OY VUOREEN VANAMO oukkuaurankatu 9, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA Jaspiuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA JAPIKUJA 10, 01700 VANTAA Arvioitu valmistuminen 9/2015 Vantaan Jaspinkuja on Vantaan Kivistön uudelle asuinalueelle valmistuva,

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Kruunuvuorenranta. Mellinintie 3, 00870 Helsinki. Asumisoikeusasunto

Kruunuvuorenranta. Mellinintie 3, 00870 Helsinki. Asumisoikeusasunto Kruunuvuorenranta Mellinintie 3, 00870 Helsinki Asumisoikeusasunto Sisällys Asokodit 4 5 Pihapiirros ja julkisivut 6 10 Kerrospohjat 11 20 Huoneistoluettelo 21 22 Asuntojen pohjapiirrokset 23 55 Rakennustapaseloste

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1. As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU

AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3, 90240 OULU As Oy Oulun Knuutilanrinteeseen tulee 17 asuntoa kolmeen rivit- pari- ja luhtitaloon. Arkkitehtuuriltaan moderneja koteja on

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

Modernia kaupunkiasumista

Modernia kaupunkiasumista Modernia kaupunkiasumista Turun Kreijari Helsinginkatu 13 Kiinteistön yleiset tiedot Asuntoja 50 kpl Lämmitys Kaukolämpö Kiinteistötyyppi Kerrostalo Autopaikkoja Koti lähellä Aurajokea Irtaimistovarasto

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI tulee sijaitsemaan kattavan palveluverkoston alueella. 500m etäisyydellä ovat mm. koulu ja päiväkoti. Laajemmista

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

11,01 10,91. As B 9,91 10,44 10,55 10,48 10,51 9,97 9,99 9,92 9,32 9,28 8,97

11,01 10,91. As B 9,91 10,44 10,55 10,48 10,51 9,97 9,99 9,92 9,32 9,28 8,97 Asunto Oy Espoon Asunto Tapiolan Oy Espoon viitoset Tapiolan viitoset Kontti 4, 0210 Kontti ASUNTO Espoo 4, 0210 OY Espoo ESPOON KONTTI 4 4h + k + askh + pe + s + pu + 2wc + 2vh + var = á 161 m2 (111 m2

Lisätiedot

AS OY LEHTOKERTTU. Läpikäytävänkatu 12, Risso, Tampere

AS OY LEHTOKERTTU. Läpikäytävänkatu 12, Risso, Tampere UUDIDE A OY LEHTOKERTTU Läpikäytävänkatu 12, Risso, Tampere Taiteilijan luonnos As Oy Lehtokerttuun rakennetaan nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle tontille. Asunnot varustetaan

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot