Puutavarakuume ja sahateollisuuden

Transkriptio

1 Puutavarakuume ja sahateollisuuden alku LIISA RUISMÄKI Maatalouden sivuelinkeinoja oli myös sahaus. Jo viimeistään v Arolla ja Knuuttilalla oli sahamylly ilmeisesti Ikkelänjoessa. Sen toiminnasta ei ole säilynyt tarkempia tietoja, mikä viittaa siihen, ettei sahan merkitys ollut kotitarvetta suurempi. Tervanpoltto hallitsi 1700-luvulla metsänkäyttöä niin täydellisesti, ettei Kauhajoella vuosisadan puolivälissä ollut yhtään aikakirjoihin jäänyttä sahaa. SAHOJEN SYNTY Vielä 1800-luvun ensimmäisinäkin vuosikymmeninä terva ja sydet olivat Kauhajoen metsien tärkeimmät tuotteet. Myös rakentamiseen käytettiin runsaasti puutavaraa, varsinkin heti Suomen sodan jälkeen. Rakennukset tehtiin hirrestä joko piilukirveellä veistetyistä tai pyöreistä hirsistä. Jos lankkuja tai lautoja tarvittiin, ne sahattiin käsin. Aivan vuosisadan alussa kuitenkin Yli-Knuuttilan isäntä maaviskaali Jakob Inberg perusti Kyrönjokeen Kurikan Miedon kylään sahan. Se oli kaksikehäinen ja hienoteräinen ja sillä oli lupa ostaa raakapuuta Kurikan ohella myös Kauhajoelta, sieltä peräti tukkia. Laudat ja lankut myytiin Kristiinaan ja Vaasaan. Toinen pikkusaha rakennettiin v Rauhaluomaan. Se toimi keväisin muutaman viikon, mutta tarkempia tietoja sahasta ei ole säilynyt. Enemmän tiedetään Särkikosken kaksiraamisesta sahasta Nummikoskella. Se sai v.1845 privilegion eli erioikeuden sahata 4000 tukkia vuodessa, mikä oli toiseksi eniten suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla. Suur-Ilmajoella oli Särkikosken lisäksi mainittava saha vain Seinäjoen Myllykoskessa. Särkikosken sahan perusti kristiinalainen kauppias S. A. Wendelin. Lisäksi kauppias Gabriel Holmudd rahoitti yritystä v Vuosina Kristiinasta laivattiin vuosittain tolttia lankkuja. 12 lankkua muodosti toltin, joka oli puutavaraa eteenpäin myytäessä käytetty mittayksikkö. Myydyistä lankuista huomattava osa oli peräisin Kauhajoelta. Särkikosken sahan säilyneestä tilikirjasta käy selville pääpiirteet sen toiminnasta. Runsaan veden aikana huhti-toukokuun vaihteesta 4 6 viikkoa eteenpäin ja joskus syksylläkin saha pyöri täysitehoisesti kahdessa vuorossa. Ensimmäinen vuoro tuli töihin aamulla klo 6.00 ja lähti kotiin klo 18.00, jolloin toisen vuoron työt alkoivat ja kestivät sitten aamukuuteen. Työvuoron aikana pidettiin tunnin pituinen ruokatauko. Vähän veden aikana sahattiin vain yhdessä vuorossa, jolloin työt aloitettiin aamulla klo 5.00 ja lopetettiin illalla vasta klo Ruokatunteja oli kaksi, joten työpäiväksi tuli 13 tuntia. Yhdeksän työntekijää sai sahatuksi tukkia päivässä, mistä palkkaa tuli kopeekkaa. Paras palkka oli sahan tällärillä. Sahauskauden päätteeksi pidettiin harjakaiset, joita varten ostettiin esim. 9. toukokuuta 1855 wiinaa 66

2 KEIJO JAAKOLAN KOK. TUKKIEN UITTAMINEN SAHOILLE JA LASTAUSPAIKOILLE TYÖLLISTI SUUREN MIESJOUKON. UITTOMIEHIÄ KEKSEINEEN JOKIMÄENKYLÄSSÄ 1920-LUVULLA. työmiehille 1 kannu. Vilkkaimpina vuosina Särkikosken sahan hoitajana toimi August J. Enberg, joka asui Nummijärven Uudessatuvassa. Hänen jälkeensä sahalla isännöi Iisakki Nummijoki. Sahaustoiminta oli suhdanteille herkkää, kuten tervanpolttokin. Särkikosken sahan ostot vähenivät vuodesta 1858 alkaen, mutta jo Krimin sota oli vaikeuttanut toimintaa. Vuonna 1861 kauppaneuvos Simon Anders Wendelinin kuoltua sahanarvo oli eräistä maksuista päätellen enää 496 ruplaa. Saha toimi kuitenkin vielä useita vuosia, kunnes Veleppivainaa sen nälkävuonna 1868 poltti. Perimätiedon mukaan sahalle oli sitä ennen otettu hyvä vakuutus. Särkikosken saha oli ensimmäisiä Kauhajoella ja koko Suupohjassa. Se toimi aikana, jolloin metsien arvoa ei ollut vielä täysin tajuttu. Vasta 1870-luvulla puun kysyntä kasvoi ja hinta nousi; alkoi puutavarakuume, joka sai kauhajokelaisetkin liikkeelle perustamaan sahoja vähän joka puolelle pitäjää. Monet sahat rakennettiin vanhojen vesimyllyjen rinnalle. Vuosien kuluessa kuitenkin yhä useampaa sahaa alettiin käyttää höyryvoimalla, kokeiltiinpa Könnössä tuulivoimallakin käyvää sahaa. Puutavarakuumeen synnyttämistä sahoista ilmeisesti vanhin on v Seppäseen rakennettu höyrysaha. Se lienee ensimmäinen höyrysaha Vaasan läänissä ja toimi kymmenkunta vuotta. Uudelleen Seppäsen saha mainitaan v Vähän myöhemmin Yli-Seppäsessä toimi vedellä käyvä saha. Vuonna 1884 olivat olemassa myös Mattilan ja Kosken sahat. Seuraavalla vuosikymmenellä rakennettiin useita uusia sahoja. Carl Wilhelm von Schantz rakensi höyrysahan kirkonkylään myllyn viereen. Nikolai Koski laajensi yritystään uudella höyrysahalla ja Yli-Heikkilä rakensi oman vesisahansa. Päntäneelle ilmestyi Käyrän sahamylly, Juha Ikkelä 67

3 perusti kaksi höyrysahaa ja Matti Wirnala vesisahan. Vuonna 1898 Kauhajoella oli jo kaikkiaan yhdeksän sahaa, joista viisi toimi höyryllä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa aloittivat vielä toimintansa mm. Pietarinkosken saha Lamminmaassa, Kyynyn ja Keturin sahat Päntäneellä sekä Siirtolan, Viitalan ja Nummikosken sahat. Vuonna 1917 perusti kauhajokelainen puutavarakauppias Jaakko Ranta-Knuuttila yhdessä kurikkalaisen Juho Korpelan ja eräiden muiden saman alan miesten kanssa Kaskisiin Pohjanmaan Puutavara Osakeyhtiön, joka rakensi sahan Aronkylään. Siitä kehittyi alkuvaikeuksien jälkeen Kauhajoen Saha Oy. Kolmen vuosikymmenen aikana Kauhajoelle rakennettiin lähes parikymmentä sahaa. Samanaikaisesti toimi kuitenkin vain kymmenisen sahaa, sillä toiset ehtivät lopettaa, kun toisia vasta suunniteltiin. Silti monista sahoista tuli pitkäikäisiä. Useita kymmeniä vuosia toimivat mm. Pietarinkosken, Siirtolan ja Koskenkylän sahat, joista Rintakosken höyrysahan yhteydessä oli jo varhain myös höyläämö. Sahojen keskinäinen kilpailu oli kuitenkin niin kovaa, etteivät kaikki sitä kestäneet. C. W. von Schantzin 1890-luvulla perustama höyrysaha siirtyi v Yli-Knuuttilan mukana kunnalle, joka myi sen edelleen v Pian tämän jälkeen saha lopetti toimintansa. Suunnilleen yhtä kauan pyöri Heikkilän vesi- ja höyrysaha. Nummijärven höyryllä käyvä saha, valakiasaha, toimi vuosisadan vaihteessa, mutta teki konkurssin ja paloi. Samalla monet Nummijärven talotkin joutuivat suuriin vaikeuksiin ja pelastuivat suvulle vain sillä, että poika otti talon nimiinsä, kävi ansaitsemassa rahat Amerikassa ja maksoi velat. Näin tekivät mm. Nikodemus Kalliomäki ja Samppa Pihlaja. Yleensä vesisahat pyörivät täysitehoisesti vain tulvan aikana keväällä, minkä jälkeen ne hiljenivät. Sahat tarvitsivat runsaasti työvoimaa, koska mm. sahapuiden määrämittaiseksi katkaiseminen, justeeraus, tehtiin käsin. Pietarinkosken sahalla oli lisäksi raamimies, kaksi kanttaria, repsari, joka veti tukit sahan päälle, purustaja, lankunkantaja ja tälläri, joka huolehti sahanterien kunnosta, sekä työn- ALKUP. TYYNE JUURAKOLLA. KEIJO JAAKOLAN KOK. PÄREITTEN TEKOA NUMMIJÄRVELLÄ NOIN V

4 johtaja. Monet näistä tulivat töihin naapurikylistä, lähinnä Sahankylästä, viikkokuntaan ja asuivat myllytuvassa. Lukuisten pienehköjen vesi- ja höyrysahojen lisäksi sahattiin lankkuja myös käsin. Vielä vuosisadan vaihteessa flankkujen teko metsässä näläkäsulukalla sahaten oli yleistä. Kolmen miehen työryhmä, jossa yksi veisti eli krööppäsi tukit ja kaksi sahasi, teki valmiita lankkuja 12 kpl päivässä, jos puusta sai yhden lankun; jos siitä sai kaksi, oli päivän tulos 18 lankkua. Sahatun lankun piti olla yleensä 3 tuumaa paksu ja 9 tuumaa leveä sekä 14 jalkaa pitkä. Suurimmista tukeista tuli 4 5 lankkua ja yhdestä puusta 2 4 tukkia. Sahateollisuuden alkaessa metsien käyttö sai kokonaan uuden suunnan. Vaikka vuosisadan vaihteen sahat olivat pieniä, niiden yhteinen sahausmäärä oli käsisahaukseen verrattuna suuri. Jos jokainen saha sahasi saman verran kuin Särkikosken saha 1800-luvun puolivälissä, niin kymmenkunta sahaa teki lankkuja karkeankin arvion mukaan tuhannesta tukista päivässä. Tällä vauhdilla sahat ajoivat metsänkäytössä nopeasti tervanpolton ohi. Muutoksen havainnoi myös Samuli Paulaharju pyöräillessään Kauhajoella v. 1908: Ruskea kanervainen kangas on alla, ja halkopinoja pitkin kankaanlaitaa. Ajelet... ajelet... vanhaa tervasmetsää, sysimetsää, halkometsää ja hietaista nummea kohta määrättömät matkat... Täällä alhaisella harjalla on suuri peltorintama, siellä ylisillä harjoilla, kurkihirren vierillä, on suuri metsärintama, ikivanha tervamiehen ja sysimiehen maa. Oli ainakin ennen. PUUTAVARAKAUPPA Jo 1800-luvun alkupuolella kauhajokelaiset myivät käsin sahattuja lankkuja Kristiinaan. Sinne myytiin myös suurin osa Särkikosken sahaamista lankuista. Vuosisadan vaihteen molemmin puolin lankkujen ajo työllisti hevosmiehiä entistä enemmän. Talvisaikana tervanajosta tuttua kaupunkitietä lankut, lankkua kuormassa, kuljetettiin Kristiinaan, jossa niitä eniten osti suuri puutavaramies konsuli Alfred Carlström. Suupohjan radan valmistuttua v lankut ajettiin hevosella lähimmälle asemalle, jossa ne lastattiin junaan. Puukauppa oli vilkasta: Kristiinassa laivattujen lankkujen määrä kaksinkertaistui v Puutavaraa myytiin myös sahaamattomana luvulta lähtien metsiä myytiin pystyyn, jolloin ostaja huolehti hakkuu-urakoista ja kuljetuksista tavallisesti suoraan rannikon sahoille. Pyöreän puutavaran välitykseen oli erityisesti perehtynyt Jaakko Ranta-Knuuttila, jonka hankintakaupat ulottuivat paljon Kauhajokea laajemmallekin. Hän myi suuret määrät kaivospölkkyjä ja paperipuita vaasalaiselle toiminimi Jörgen Burudille. Aluksi puutavara uitettiin Kyrönjokea alas Munakan asemalle, jossa se lastattiin junaan. Kauhajoki ja Kyrönjoki olivat kuitenkin arvaamattomia uittoväyliä, sillä milloin veden vähyys, milloin tulvat häiritsivät puiden kulkua. Siksi rautatien saanti olikin tervetullut parannus puutavarakuljetuksiin Kristiinan, Kaskisten ja Vaasan satamiin. Ranta-Knuuttila perusti pyöreän puutavaran vientiliikkeen Kaskisiin, mutta toimitti sahatavaran edelleen Vaasaan. Kauhajoen sahatavaran myynti keskittyikin suureksi osaksi Ranta-Knuuttilan käsiin. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin katkaisi puutavaran ulkomaankaupan kokonaan, varastot täyttyivät ja puulle oli etsittävä uusia myyntikohteita. Rautatie pelasti tilanteen: se tarvitsi halkoja. Ranta-Knuuttila lupautui hankkimaan polttopuun rautateille, myi kaivos- ja paperipuuvarastonsa ja pääsi pian tekemään kauppoja ratapölkyistä ja lennätinpylväistäkin. Puutavarakauppojen ohella Ranta-Knuuttila perusti v edellä mainitun sahan Aronkylään, ja ehtipä hän v toimittaa 40 vaunulastillista kamelinkarvojakin Tampereen kutomatehtaalle. 69

5 KEIJO JAAKOLA KOK. LANKKUJEN AJO KRISTIINANKAUPUNKIIN OLI AITOJEN HEVOSVOIMIEN VARASSA VIELÄ TÄLLÄ VUOSISADALLAKIN. KOVAPYÖRÄISILLE KÄRRYILLE LASTATULLA LANKKUKUORMALLA KALLE HAKAMAA 1920-LUVULLA. METSÄNHOIDON ENSI ASKELEET Metsänhoitoon ei menneinä vuosisatoina ollut juuri huomiota kiinnitetty, puuta käytettiin haaskaten parhaasta päästä. Kauhajoen laajat metsät olivat kuitenkin kestäneet tervanpolttokauden kulutuksen luvun jälkipuoliskolla suhtautuminen metsien huolettomaan käyttöön alkoi muuttua: metsärosvous oli saatava loppumaan. Salahakkuut olivat yleisimpiä kruununmetsissä, mutta eivät seurakunnan ja yksityistenkään metsät niiltä välttyneet. Hinnat olivat sen verran korkeat, että kiinni joutumisen riski kannatti ottaa. Salahakkuiden lopettamiseksi kruunu ja seurakunta palkkasivat metsänvartijoita vuodesta 1866 lähtien. Kruununmetsien vartijat valvoivat Aunesluomalta, Vääräjärveltä ja Koivukylästä käsin laajoja salomaita. Toimeentulon turvaamiseksi metsänvartijat saivat tilan viljeltäväksi. Kauhajärven takana olevien seurakunnan metsien raiskauksesta syytettiin honkajokelaisia. Nimismies Herman Kullalle annettiin tehtäväksi haastaa naapurit käräjiin. Samalla päätettiin metsien valvontaa tehostaa valitsemalla metsänvahdeiksi talollinen Hiskias Seppänen ja torppari Juho Korkiamäki. Seurakunnan kotometsiä valittiin vuodeksi vahtimaan talolliset Antti Keski-Kokko ja Herman Kokko, Enon metsänvahdeiksi talollinen Juho Antinpoika Yli-Aro ja maakauppias Jaakko Aronen. Valvojille päätettiin maksaa palkkaa 2 markkaa päivältä sekä kyytiraha. Varsinaiseen metsänhoitoon alettiin kiinnittää huomiota vasta 1900-luvun puolella Ilmajoen maamiesseuran ollessa edelläkävijä. Ennen kaikkea metsien valvontaa piti tehostaa ja valistustyötä lisätä. Ilmajoella asiat etenivätkin ripeästi: palkattiin metsänhoidon neuvoja v. 1906, ja perustettiin 70

6 metsänhoitoyhdistys v Kauhajoella maamiesseura otti metsätalouden puheeksi muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 1911, jolloin valittiin miehet metsänhoitoyhdistyksen alkutoimituksia valmistamaan. Monien kokouksien jälkeen päätettiin vihdoin v perustaa Kauhajoen Metsätalousyhdistys. Toimintansa se aloitti kuitenkin vasta v Isännät näyttävät varsin pitkään tienneen, miten metsiä tuli parhaiten hoitaa. Karjan tuhoilta metsiä kuitenkin pyrittiin suojelemaan, vaikka metsälaiduntaminen hyväksyttiinkin kuntakokouksessa vielä vuonna Omia metsiään kunta hoiti kutsumalla avuksi asiantuntijan metsätalousneuvoja S. A. Kupilan. Neuvoja suoritti v mm. metsien leimauksen ja antoi ohjeita harvennushakkuihin. Parhaiten hoidettiin seurakunnan metsiä. Vuonna 1907 senaatti vahvisti virkatalojen metsänhoitosuunnitelman, ja v se määräsi, että pappien virkataloille oli asetettava metsänhoidon toteuttamiseksi ammattitaitoinen metsänvartija. Seurakunnan metsien ensimmäisen hoitajana toimi Matti Välinen. LÄHTEET: Kansallisarkisto: Tilakohtaiset selvitykset viljelyalasta, sadosta, karjasta 1881 _ 1886, Vaasan lääni. Senaatin kamarikonttorin arkisto. Kauhajoen Historiatoimikunnan arkisto: Voitto Viitalan kokoamat tervahaudat Luukko, Armas, Etelä-Pohjanmaan historia III. Vaasa Myllyntaus, Timo, Suomen talouspolitiikka ja valtiontalous 1809 _ Suomen taloushistoria 1. Helsinki Paulaharju, Samuli, Kauhajoella. Vaasa n:o 273/ Ranta, Raimo, Talouselämä, asutus ja väestö Etelä- Pohjanmaalla. Etelä-Pohjanmaan historia v.vaasa Ranta-Knuuttila, Antti, Eräkausi ja asutusvaihe vuoteen Kauhajoen historia. Jyväskylä 1987 Ruismäki, Liisa, Kauhajoen historia. Jyväskylä Vilkuna, Kustaa-Mäkinen, Eino, Isien työ. Keuruu1982. Vilppula, Hilkka, Suupohjan joki- ja luhtasaunat. Kyrönmaa V. Helsinki KÄYTETTYJÄ MITTOJA Pinta-alamitat: tynnyrinala = 32 kapanalaa = 0,494 hehtaaria kapanala = 1,54 aaria panninmaa = (yleensä) m 2 = 0,13 hehtaaria punnanmaa = 10 panninmaata = 1,3 hehtaaria Vetomitat: tynnyri (viljaa) = 4 nelikkoa = 30 kappaa = 164,9 litraa tynnyri (tervaa) = 48 kannua = 125,6 litraa kappa = 5,5 litraa Pituusmitat: peninkulma = 10,69 km syli = 3 kyynärää = 178 cm kyynärä = 2 jalkaa = 59,4 cm Kappalemitat: toltti (lautoja) = 12 kpl 71

7 SEPPO LAAKSO 1800-LUVUN LOPUSSA KAUHAJOKI LUOKITELTIIN MUUN LÄNSIRANNIKON TAPAAN SEUDUKSI, JOLLA ON POLTTO- JA PIENPUUTA RUNSAASTI, TUKKIPUUTA NIUKASTI 72