TOIMISTON YMPÄRISTÖOHJE 2013
|
|
- Helmi Pesonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (16) TOIMISTON YMPÄRISTÖOHJE 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 ESIPUHE 2 TOIMISTON ENERGIANKULUTUS 3 HANKINNAT 4 JÄTTEET JA KIERRÄTYS 5 TYÖMATKALIIKENNE LIITE Huoneentaulut
2 (16) 1. ESIPUHE Motivan ympäristöohjeet on laadittu selkeyttämään ja ohjeistamaan meitä toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Ympäristöohje on työkalu, apuväline, joka muuttaa suunnitelmat käytännön toimenpiteiksi. Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa omalta osaltamme muuttamalla käyttötottumuksiamme niin toimistoympäristössämme kuin hankinnoissamme ja liikkumisessamme. Ympäristöohje vastaa Motivan osalta tarpeeseen elä niin kuin opetamme eli voimakkaana leviävään vaatimukseen huomioida ympäristönäkökohdat kaikessa toiminnassa. Ohjeet opastavat meitä niin toimistolaitteiden energiankulutuksen, valaistuksen kuin veden järkevässä käytössä. Myös jätteiden ja paperin lajittelu on tärkeää. Hankinnoissa valitaan ympäristöä vähän kuormittavia, kierrätettäviä ja mahdollisuuksien mukaan kotimaisia, lähellä tuotettuja ja luomutuotteita. Hankinnoissa valitaan ympäristömerkittyjä tuotteita aina kun se vain on mahdollista. Laitehankinnoissa otetaan huomioon laitteille asetetut energiavaatimukset. Liikkumistavan ja kulkuvälineen valinnalla voimme saavuttaa huomattavia ympäristörasituksen vähenemisiä. Käyttäessämme taksia pyrimme aina mahdollisimman hyvään kuormitusasteeseen samoin kuin henkilöauton käytössä. Suunnittelemalla ja yhdistelemällä asioita säästetään sekä aikaa, rahaa että luontoa. Henkilöautoa ajavan velvollisuutena on ajaa meille opetettujen taloudellisen ajon periaatteiden mukaan. Tutustu ohjeisiin ja ryhdy toimimaan niiden mukaisesti aina kun se on mahdollista. Kanna Sinäkin huolta omasta toimistostamme ja siitä, että arkipäivässämmekin elämme järkevästi, ja että se näkyy käytännössä, myös ulospäin. Helsingissä Jochim Donner
3 (16) 2. TOIMISTON ENERGIANKULUTUS Toimistojen energiankulutuksesta merkittävin osa kuluu tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden käyttöön sekä palvelimien käyttöön ja valaistukseen. Toimistolaitteiden energiankulutus Tietokoneet ja oheislaitteet Sammuta tietokone, näyttö sekä tulostin, kun et niitä tarvitse Koneisiin on asennettu virransäästöautomatiikka. Varmista ja tarvittaessa yksilöi asetukset omaan käyttöösi sopiviksi. Valmiustilaan nopeammin menevä laite säästää tietokoneen akkua ja energiaa. Käytä ohjelmien esikatselutoimintoja sekä sähköpostia välttääksesi turhaa tulostusta Ilmoita koneesi mahdollisista vioista mikrotuelle Kopiokoneet Kopiokoneissa on virransäästötoiminto kytkettynä Kopiokone sammutetaan työpäivän päätteeksi ja viikonlopun ajaksi virransäästöpainikkeesta. Ota kaksipuolisia kopioita aina kun mahdollista, säästät sähköä, konetta, mustetta ja paperia. Kaksipuolinen tulostus ole oletusasetuksena kaikissa Motivan tulostimissa Harkitse ennen väritulostusta onko se todella tarpeellista. Auto-väritoiminto täysvärin sijaan säästää väriä. Kopioi aina useita sivuja arkille, jos mahdollista. Kopiokoneilla on huoltosopimus. Puhelimet Älä unohda matkapuhelimen laturia pistorasiaan latauksen päätyttyä Vanhat matkapuhelimet ja akut toimitetaan liikkeeseen uutta ostettaessa. Motivassa puhelinten hankinnasta ja kierrätyksestä vastaa toimistosihteeri Kahvinkeitin Sammuta kahvinkeitin, kun olet keittänyt kahvin ja kaada kahvi termospannuun (kahvikin maistuu paremmalta) Jatkuvasti päällä oleva kahvinkeitin kuluttaa turhaan sähköä
4 (16) Valaistus Hyödynnä luonnonvaloa avaamalla sädekaihtimet varsinkin keväällä, kesällä ja kirkkaina päivinä Käytetään paikallis- ja kohdevalaistusta, se on huomattavasti tehokkaampaa kuin yleisvalaistus Sammuta valot kun lähdet huoneestasi yli 10 minuutiksi Sammuta valot ja koneet, jos lähdet toimistolta viimeiseksi Loisteputkilamput toimitetaan ongelmajätekeräykseen. Ilmoitathan rikkinäisistä lampuista vikailmoituksella (intra). Valaisimissa käytämme energiansäästölamppuja Vedensäästö Näin sinä voit säästää vettä toimistossamme! Älä juoksuta vettä turhaan Sulje hana saippuoinnin ajaksi Säädä hana sopivalle, pieni virtaama riittää Pese ja huuhtele astiat altaassa, älä juoksevan veden alla Pese täysiä koneellisia astianpesukoneella sopivassa lämpötilassa, usein pika- tai säästöpesu riittää kahviastioille Tee vuotavista hanoista ja WC-istuimista mahdollisimman pian vikailmoitus
5 (16) 3. HANKINNAT Hankinnoissa pyritään aina valitsemaan ympäristöä vähän kuormittavia, kierrätettäviä ja mahdollisuuksien mukaan myös kotimaisia tuotteita. Kestävien kulutushyödykkeiden hankinta vaikuttaa positiivisesti myös toimintojen taloudellisuuteen. Motivassa hankitaan ympäristömerkin saaneita tuotteita ja palveluita aina kun se on mahdollista. - Suomessa myynnissä olevat Joutsenmerkityt tuotteet ja palvelut löytyvät - EU:n ympäristömerkillä varustetut tuotteet ja palvelut (kaikki eivät välttämättä myynnissä Suomessa) Joutsenmerkki EU-kukka Kertakäyttötuotteiden hankkimista vältetään. Toimistolla on astianpesukoneet, joten henkilöstö käyttää kahvimukeja ja pestäviä ruokailuvälineitä. Vierastarjoilut hoidetaan aina pestävistä astioista. Tarjoiluissa suosimme lähellä tuotettuja ja luomutuotteita. Jos kuitenkin tulee tilanne, että tarvitset kertakäyttötuotteita, valitse paperisia ja pahvisia ekovaihtoehtoja. Mieti tarkkaan mitä todella tarvitset ja osta vain tuotteita, joille on käyttöä pitkäksi aikaa. Kertakäyttötuotteiden (esim. astioiden) käyttöä ei suositella. Toimistolaitteet Hankitaan ympäristömerkittyjä toimistolaitteita. Hankitaan kestävä ja alhaisen energiankulutuksen sekä virransäästöautomatiikan omaava tuote Vaaditaan pitkä takuu sekä huoltosopimus, varmistetaan myös varaosien saanti Valitaan oikein mitoitettu kone sijoituspaikkaan nähden ja harkitaan, mitä toimintoja tarvitaan ja vältetään ylimitoitusta Mietitään yhteensopivuutta ja laajentamismahdollisuuksia Suositaan kierrätettäviä ja ympäristöominaisuuksiltaan hyviä toimistolaitteita Konttorikoneiden tarvikkeet, kuten värikasetit ja patruunat kierrätetään
6 (16) Toimistotarvikkeet Hankintaan ympäristömerkittyjä toimistotarvikkeita Hankitaan kestäviä, kierrätettäviä ja pitkäikäisiä tuotteita Vältetään yksittäispakattuja ja kertakäyttötuotteita Vältetään haitallisia muoveja, kuten PVC-muovia ja polystyreeniä Vältetään alumiinia ja raskasmetalleja.vältetään ylipakattujen tuotteiden ostamista ja tarkistetaan, että ostettavan tuotteen pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä Paperituotteet Hankitaan ympäristömerkittyjä paperituotteita Motivan logopaperi ja kirjekuoret ovat uusiopaperia Ikkunallinen kirjekuori vähentää erillisten tarrojen määrää Kopioinnissa ja tulostuksessa suositaan ympäristömerkittyä paperia Kaikki käytetyt paperit lajitellaan ja kierrätetään Kalusteet Mikäli hankitaan uusia kalusteita, hankitaan ympäristömerkittyjä. Hankitaan pääosin kierrätettyjä, kunnostettuja huonekaluja Hankitaan muunneltavia huonekaluja, joihin voidaan liittää täydennysosia Huonekaluja kierrätetään talon sisällä Alihankinnat Palveluja ostettaessa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita. Mikäli mahdollista, hankitaan ympäristömerkittyjä palveluita. Julkisten hankintojen energiatehokkuudesta annettuja suosituksia voidaan monin tavoin soveltaa myös Motivassa. Alihankkijalta voidaan tarjouspyynnössä edellyttää selvitystä omasta kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta ja ympäristöjärjestelmistään. Toimistosiivous Siisteys ja puhtaus lisäävät toimiston viihtyvyyttä. Jokainen työntekijä voi vaikuttaa omalla panoksellaan viihtyvyyden lisääntymiseen, esimerkiksi huolehtimalla oman työhuoneen ja yhteisten tilojen siisteydestä. Siivouksesta aiheutuvaa ympäristökuormitusta voidaan vähentää valitsemalla ympäristöystävällisiä pesu- ja puhdistusaineita sekä annostelemalla pesuaineita oikein. Siivoustarvikkeita hankittaessa valitaan monikäyttöisiä, kestäviä, korjattavia ja helposti huolettavia puhdistusvälineitä ja -koneita, joihin saa tarvittaessa täydennys- ja vaihto-osia.
7 (16) Tilaisuudet ja tapahtumat Tilaisuuksia, tapahtumia ja messuja järjestettäessä pyritään mahdollisimman ympäristöystävälliseen ja energiaa säästävään toimintaan. Toimistolle tehdyt ohjeet pätevät myös toimiston ulkopuolella. Tilaisuuden paikkaa mietittäessä kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin asioihin hyvät kulkuyhteydet julkisilla liikennevälineillä järjestelyjen ekologisuuteen (käytetään aina mahdollisuuksien mukaan Ympäristömerkittyä hotellia, hotellien tai kokouspaikan ympäristöohjelma tms. Tarjoiluastioina ei käytetä kertakäyttöastioita Kutsukortit ja tiedotteet lähetetään mahdollisuuksien mukaan sähköpostilla. Kutsuun ei aina tarvitse kirjekuorta, vaan monistettu kutsu voidaan taittaa, nitoa ja postittaa sellaisenaan. Lähettipalvelut Motiva käyttää lähettipalveluina keskustan alueella runsaasti polkupyörälähettejä. 4. JÄTTEET JA KIERRÄTYS Keskimäärin toimistotyöntekijä tuottaa vuodessa 60 kg jätepaperia, 12 kg jätepahvia, 11 kg ongelmajätettä ja 108 kg sekajätettä. Jätteiden suurta määrää voidaan vähentää kuluttamalla harkiten, käyttämällä uudelleen ja kierrättämällä. Paperin ja pahvin keräys Motivassa kierrätetään paperi ja pahvi. Valkoinen toimisto- ja kopiopaperi kerätään erikseen värillisistä papereista, lehdistä ja mainoksista sekä pahvista ja ruskeasta paperista. Työhuone Jokaisella on työhuoneeseen paperin kierrätykseen tarkoitetut roskikset, joissa on kolme lokerikkoa. Yhteen lokeroon kerätään valkoinen kopiopaperi, toiseen lokeroon värillinen paperi (lehdet, mainokset) ja kolmanteen ruskea paperi. Lisäksi työhuoneissa ja muissa tiloissa on sekajäteroskakori ei-kierrätettäviä roskia varten (muovit yms.).
8 (16) Paperinlajittelu Motivassa on jokaisessa kerroksessa neljä paperinkeräyssäiliötä (2 kpl A- päädyssä ja 2 kpl E-päädyssä), joihin lajitellaan kierrätykseen menevä paperi (1. valkoinen paperi, 2. värillinen paperi, 3. ruskea paperi ja pahvi). Siivooja tyhjentää huoneista keräyslaatikot käytävällä oleviin paperinkeräyssäiliöihin, jotka säiliöt toimittanut yritys tyhjentää. Tietosuojatun eli tuhottavan paperin jokainen vie itse 4. kerroksen käytävällä olevaan keräysastiaan, jonka samainen yritys tyhjentää tarvittaessa. Paperinkeräysyritys ilmoittaa tyhjentämiensä säiliöiden paperimäärän. Tavoitteena on keräyspaperin määrän vähentäminen. Pahvit Pahvit jokainen vie kerroksissa oleviin pahvikeräyspaikkoihin/laatikoihin litistettyinä. Hyväkuntoiset pahvilaatikot ja pakkausmateriaalit käytetään uudestaan. Siivooja vie pahvit pihalla olevaan pahvinkeräyskehikkoon. WC-käsipyyhkeet Motivan wc-tiloissa on kankaiset käsipyyheautomaatit. "Tutkimusten mukaan pestävän kangaspyyherullan energiankulutus yhtä kuivauskertaa kohden - kun otetaan huomioon tuotteen koko elinkaaren aikainen energiankulutus - on 6,9 Wh. Uusiopaperista vastaava luku on 9,9 wh ja puusta valmistetun valkaistun paperipyyhkeen 15,7 Wh." Lindströmin käsipyyherullajärjestelmä sai Pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin v Paperisia käsipyyhkeitä ei saa laittaa WC-pönttöön.
9 (16) Näin säästät paperia toimistossamme! Kopiointi Kopioi kaksipuolisia kopioita ja käytä pienennöksiä Kopioi ensin yksi harjoituskopio ja varmistu tuloksesta Arvio tarkasti kopiomäärät ja ota mieluummin lisää kuin liian paljon Raportteja ja muistioita ei tarvitse kopioida kokonaan tai kaikille, vaan niitä voi kierrättää, lähettää sähköisesti tai kopioida vain tarvittavat osat Käytä värillistä paperia mahdollisimman vähän, koska se on kallista ja uusiokäytön kannalta hankalaa Tulostus Älä tulosta turhaan, vaan käytä esikatselutoimintoa ja sähköpostia Tulosta vain yksi kopio ja monista loput kaksipuolisina kopioina Tulosta postituslistat suoraan tarrapaperille! Ota väritulosteita harkiten Käytetyt värikasetit lähetetään uudelleen käytettäviksi. Postitus Käytä sähköpostia (liitetiedostot) ennemmin kuin perinteistä postia. Käytä vanhoja kirjekuoria sisäiseen postiin ja käytettyä paperia suttupaperina Vältä turhaa postia ja postitusta, päivitä jakelulistojasi aina kun mahdollista Pyydä poistamaan itsesi turhilta jakelulistoilta Kierrätä lehdet
10 (16) Ongelmajäte Biojäte Biojäte on eloperäistä jätettä, joka kompostoidessa muuttuu mullaksi. Biojätteen erilliskeräys perustuu pääkaupunkiseudun jätehuoltomääräyksiin. Biojäte tulisi kerätä erikseen sekajätteestä, jotta kaatopaikalla syntyvät metaanipäästöt vähenisivät. Helsingistä kerätty biojäte kompostoidaan Ämmässuolla biojätteen kompostointilaitoksessa. Motivassa lajitellaan biojäte erikseen sekajätteestä. Biojäteastiat ovat keittiöissä, josta siivooja tyhjentää ne taloyhtiön biojätekeräykseen kaksi kertaa viikossa. Biojäteastiaan Kahvin tai teen porot suodatinpapereineen Talouspaperit ja lautasliinat Kasvisten ja hedelmien kuoret (älä laita näitä huoneesi roskikseen!) Ruuantähteet ja pilaantuneet elintarvikkeet Ongelmajäte aiheuttaa vaaraa terveydelle ja ympäristölle ja sen takia se lajitellaan erikseen sekajätteestä. Yleensä ongelmajätteen tunnistaa pakkauksessa olevista varoitusmerkeistä. Syttyvä Syövyttävä Ympäristölle vaarallinen Haitallinen Hapettava Vaarallinen Räjähtävä Kaikissa tuotteissa merkintää ei kuitenkaan ole. Poistaessasi esineen tai aineen jätteenä, tarkista onko se ongelmajätettä tai sisältääkö se ongelmajätettä. Muutakaan jätettä ei voi kierrättää, jos mukaan on joutunut vähänkin ongelmajätettä. Motivassa ongelmajäte kerätään 4.kerroksen F-siiven toimistotarvikekaapissa olevaan laatikkoon, josta se toimitetaan kierrätyspisteeseen. Ongelmajätettä Motivassa ovat: Loisteputket ja pienloistelamput Paristot Mustekasetit (lähetetään valmistajalle kierrätettäväksi). Cd- ja DVD-levyt (jotka voi myös laittaa tietosuoja-astiaan tarvittaessa, jos sisältävät tuhottavaksi luokiteltavaa aineistoa?) Akut
11 (16) Lasijäte Lasi- ja palautuspullot kerätään keittiöihin, josta ne palautetaan kierrätykseen. Muut käytöstä poistettavat tuotteet Rikkinäisistä tai käytöstä poistetuista tietokoneista ja oheislaitteista ilmoitetaan mikrotukeen, Koneet ja laitteet tyhjennetään ja ne palautetaan 3 STepIT:n kierrätysohjelman kautta hyötykäyttöön. Huonekalut ja muut käytöstä poistetut tavarat toimitetaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi kierrätyskeskukseen.
12 (16) 5. TYÖMATKALIIKENNE Pyöräily ja kävely ovat kokonaistaloudellisesti edullisia ja ekologisia liikkumismuotoja ihmisen ja ympäristön kannalta. Jos kävelyyn tai pyöräilyyn ei ole mahdollisuutta, tulisi käyttää joukkoliikennettä. Joukkoliikenne on turvallinen liikennemuoto, jota käyttämällä voidaan vähentää melua ja ympäristön saastumista. Motiva Oy tarjoaa työntekijöilleen HSL:n alueen joukkoliikennelipun työsuhdeetuna. Helsingin seudun liikenteen (HSL) matkakortteja on lainattavissa kokousmatkoja varten toimistosihteeriltä. Pitkillä (yli 400 km) työmatkoilla suositeltava kulkuväline on juna, lyhyillä matkoilla linja-auto, metro tai ratikka. Jos kuitenkin käytät henkilöautoa, selvitä olisiko kimppakyyti mahdollinen. Motivalaiset liikkuvat kimppakyydillä ja tarjoavat kyydin myös muille. Pyri hoitamaan kaikki asiat samalla ajokerralla. Yli 400 km matkoilla voidaan käyttää lentokonetta, jos tämä tuo merkittävää ajansäästöä. Ja muista, että hissin käyttö on turhaa. Kunto kohoaa ja energiaa säästyy, kun kiipeät portaita. Polkupyörille on Urho Kekkosen katu 4:n pihalla pyöräteline, johon myös vierailijat voivat käyttää. Oman polkupyörän voi viedä myös autotalliin, kunhan se ei haittaa siellä muuta liikennettä. Tutustu esitteeseen: Kulje viisaasti työpaikalle, kotiin ja työssä Tutustu esitteeseen: Viisaita valintoja liikkumiseen Kävelyn ja pyöräilyn etuja Saat liikuntaa ja pysyt terveenä Voit nauttia raittiista ilmasta Ei ole pysäköintiongelmia tai -maksuja Et joudu kuluttamaan aikaasi ruuhkissa Kengät ja pyörät ovat halpoja verrattuna auton käyttöön Vähennät autoilusta aiheutuvia päästöjä Et aiheuta melusaastetta Pyörä on nopea ja joustava kulkuväline Toimit ympäristöystävällisesti Joukkoliikenteen etuja Pienemmät päästö- ja meluhaitat Ei ole pysäköintiongelmia tai maksuja Kokonaistaloudellisesti edullinen vaihtoehto Joukkoliikenne on vaivatonta ja helppo käyttää Saat enemmän aikaa itsellesi ja voit rentoutua Ympäristöystävällinen vaihtoehto
13 (16) Jos kuitenkin käytät omaa autoa, niin muista! Suunnittele ajoreittisi huolellisesti, yhdistele asioimismatkoja Taloudellinen ja ennakoiva ajotapa, ei turhia kiihdytyksiä eikä jarrutuksia, oikea vaihde kussakin tilanteessa Muista kimppakyytimahdollisuus ja harkitse auton yhteiskäyttöä Käytä liityntäpysäköintiä, aja autolla sopivalle asemalle tai pysäkille ja jatka matkaa joukkoliikennevälineillä Vältä tyhjäkäyntiä Älä pidä turhaa kuormaa autossasi (kattotelineet ja suksiboksit kotiin silloin kun et niitä tarvitse) Muista tarkistaa ilmanpaineet säännöllisesti Muista huoltaa autosi säännöllisesti Käytetyt akut ym. osat kierrätykseen Kun vaihdat autosi uudempaan: Harkitse minkä kokoisen auton tarvitset palvelu ohjeistaa sopivan auton hankinnassa Tutustu esitteeseen:viisaita valintoja autoiluun.
14 (16) KEITTIÖ Kahvinkeitto Keitettyäsi kahvin sammuta kahvinkeitin ja kaada kahvi termospannuun. Termospannu pitää kahvin kuumana ja hyvän makuisena, eikä polta sitä pohjaan. Samalla säästät sähköä sekä kahvinkeitintä. Astioiden pesu Pese täysiä koneellisia sopivassa lämpötilassa. Puolillaan oleva astianpesukone kuluttaa yhtä paljon sähköä ja vettä kuin täysi koneellinen. Usein pika- tai säästöpesu riittää kahviastioiden pesemiseen, samoin minimimäärä pesuainetta. Kun peset ja huuhtelet astioita käsin, tee se altaassa, älä juoksevan veden alla. Muuta Älä juoksuta vettä turhaan. Kylmää juomavettä saa pitämällä vesikannua jääkaapissa. Vältä kertakäyttötuotteita. Vältä yksittäispakattuja tuotteita. Maidot ja muut kulutushyödykkeet tilataan isommissa pakkauksissa. Jätteet Keittiössä eritellään biojäte ja sekajäte. Biojäteastiaan Kahvin tai teen porot suodatinpapereineen Talouspaperit ja lautasliinat Kasvisten ja hedelmien kuoret Ruuantähteet ja pilaantuneet elintarvikkeet Viherkasvien jätteet ja kukkamulta Ei biojäteastiaan Ei maito- eikä mehutölkkejä Ei viili- eikä jogurttipurkkeja Ei muovikasseja eikä pusseja Ei nesteitä Ei lasia eikä metallia Ei tekstiileitä, kumia eikä nahkaa Ei tupakantumppeja eikä tuhkaa Ei imurin pölypusseja Ei ongelmajätettä Ei vaippoja eikä terveyssiteitä
15 (16) WC Veden kulutus Älä juoksuta vettä turhaan, pyri säätämään hana sopivalle. Yleensä pieni virtaama riittää. Sammuta hana saippuoinnin ajaksi. Ilmoita tippuvista hanoista ja vuotavista WC-istuimista, jotta voidaan tilata huoltomies paikalle. Käsipaperin säästö Motivan kaikkiin vessoihin on asennettu kangaspyyhetelineet. Älä käytä kertakäyttöistä käsipaperia käsien kuivaamiseen vaan pyyhkeitä, jotka ovat pestäviä ja uudelleen käytettävissä. Jokaisen vastuulla on vaihtaa loppuneen rullan tilalle uusi puhdas rulla! Muista sammuttaa valot!!!!!!! TYÖHUONE Tietokone Tietokoneessa on virransäästöautomatiikka. Sammuta tietokone lähtiessäsi. Käytä oikoluku- ja esikatselutoimintoja ennen tulostusta. Käytä ensisijaisesti sähköpostia perinteisen postin sijaan. Valot Sammuta valot lähtiessäsi, myös esim. lounaan tai palaverin ajaksi. Kierrätys Lajittele paperijäte kierrätykseen. Kierrätä lehtiä ja raportteja. KERÄYSPAPERIN LAJITTELU Vaalea konttoripaperi valkoiset kirjoitus- ja kopiopaperit valkoiset atk-paperit ja -tulosteet ruutupaperit Värillinen paperi värillinen kopiopaperi sanomalehti aikakauslehti mainokset valkoiset kirjekuoret uusiopaperikuoret massavärjätyt kopiopaperit vain pieninä määrinä
16 (16) Ruskea paperi ja pahvi aaltopahvi ruskea kartonki voimapaperit ruskeat kirjekuoret ruskeat paperikassit Tuhottava paperi (erillinen säiliö 4.kerroksen käytävällä) luottamuksellinen tietosuojattu paperi KOPIOINTI JA TULOSTUS Mieti tarkkaan kopioinnin ja tulostuksen tarve. Kopioi ensin yksi harjoituskopio ja varmistu tuloksesta. Arvioi tarkasti kopio- ja tulostusmäärät ja ota tarvittaessa lisää. Kopioi kaksipuolisena ja ota pienennöksiä. Tulosta postituslistat suoraan tarrapaperille. Käytä värillistä paperia mahdollisimman vähän, koska se on kallista ja uusiokäytön kannalta hankalaa. Ota väritulosteita harkiten. Käytä esikatselutoimintoa, vältyt turhalta tulostukselta. Käytä ylimääräiset tulosteet ja kopiot suttupapereina.
Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa
ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,
LisätiedotKierrätys ja kompostointi 21.11.2015
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,
LisätiedotENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA
ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Energiansäästö työpaikalla Miksi energiaa kannattaa säästää? Mistä työpaikan energiankulutus muodostuu? Miten töissä voi säästää energiaa? Lämmitys Jäähdytys Sähkö Valaistus
LisätiedotHankinnoissa huomioidaan ympäristönäkökohdat: 30 % hankinnoista sisältää ympäristövaatimuksia v. 2015, 50 % v. 2020.
1 (6) NUORISOPALVELUIDEN YMPÄRISTÖOHJELMA SIPOON KUNTA Versio 1 1.11.2010 PÄÄMÄÄRÄ: MATERIAALIEN JA LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄ KULUTUS. Tavoite 1: Hankinnoissa huomioidaan ympäristönäkökohdat: 30 % hankinnoista
LisätiedotJätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1
Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden
LisätiedotYmpäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille
Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.
LisätiedotKestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu
Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa
LisätiedotPIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI
PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI Tilan käyttäjänä sinun jokapäiväisellä toiminnallasi on merkittävä vaikutus energiankulutukseen. Energiansäästön
LisätiedotKaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän:
Opiskelemme ja työskentelemme ainutlaatuisen kauniissa ympäristössä. Kun pidämme siitä hyvää huolta, se pysyykin viihtyisänä. Pidetään kunniaasiana sitä, että niin koulun rakennukset kuin piha-alueetkin
LisätiedotKOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen
KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ Ympäristöasiat Kuopiossa 10.4.2014 Tapio Kettunen Toimenpide Säästö vuodessa Vuotavan wc-istuimen tai hanan korjaaminen 100-900 Huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella
LisätiedotYmpäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin
Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin Johanna Krabbe Ympäristöosaamispalvelut 1.2.2013 Luonnonvarat tyydyttävät välttämättömiä tarpeita Luonnonvarat tyydyttävät hyvinvoinnin
LisätiedotViisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä
LisätiedotEKOTUKITOIMINNAN ALKUKARTOITUS
EKOTUKITOIMINNAN ALKUKARTOITUS Hyvä ekotukihenkilö, Käsissäsi on ekotukitoiminnan alkukartoituslomake. Sen avulla saatte helposti kuvan oman työyhteisönne energian- ja vedenkulutuksesta, lajittelusta ja
LisätiedotSijoita huonelämpömittari oleskelutiloihin, ei ulkoseinälle. Pidemmän poissaolon ajaksi kannattaa alentaa huonelämpötilaa.
Maanantai Lämmitys 1 C alhaisempi huonelämpötila säästää 5 % lämmityskustannuksissa Oikea huonelämpötila on 20 22 C. Hanki huonelämpömittari, seuraa lämpötilaa ja ilmoita liian korkeasta lämpötilasta isännöitsijälle
LisätiedotENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA. Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013
ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013 1 MIKSI SÄÄSTÄÄ ENERGIAA? NOPEIN JA TEHOKKAIN TAPA HILLITÄ ILMASTON- MUUTOSTA. SE SÄÄSTÄÄ RAHAA. UUSIUTUMATTOMIEN ENERGIANLÄHTEIDEN
LisätiedotYMPÄRISTÖOHJELMA A200 10.02.2009
A200 10.02.2009 A200 2/7 1. Y M P Ä R I S T Ö O H J E L M A 1. 1 Y m p ä r i s t ö o h j e l m a n t a u s t a j a t a r k o i t u s on konsulttitoimintaa harjoittava yritys, jonka palveluihin kuuluu mm.
LisätiedotLUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013
Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN
LisätiedotKeräyksen ja lajittelun edut:
Opas sisältää lyhyen esittelyn mikä on jätettä ja mikä on kierrätettävää raaka-ainetta sekä toimintaohjeet jätteiden käsittelystä. Ensisijaisena tavoitteena on minimaalinen jätteen tuotto. Käytä kaikkea
LisätiedotJätehuolto, kierrätys ja lajittelu
Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa
LisätiedotMitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy
Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka
LisätiedotRavintola-alan ympäristöasiat
Ravintola-alan ympäristöasiat Helsingin ympäristökeskus 03.11.2008 Ympäristökouluttaja Erja Mähönen Miljöönääri Oy Erja.mahonen@miljoonaari.fi Miksi? Laki vaatii - esim. jätelaki Hyvä yrityskansalaisuus
LisätiedotPidä Lappi Siistinä ry:n hiilijalanjälki
Pidä Lappi Siistinä ry:n hiilijalanjälki Järjestökoordinaattori Paula Tarkka 6.10.2014 Johdanto Ihmisten toiminnan aiheuttamat t voimistavat ilmastonmuutosta. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa
LisätiedotA. Toimistopaperi (vaaleat kopio- ja konekirjoituspaperit, atk-paperit ja tulosteet)
Sivu 1 / 5 TYÖKOHTEEN YMPÄRISTÖKARTOITUS Kohde: Porin yliopistokeskus (Pohjoisranta 11A) pvm. 29.10.2014 JÄTEHUOLTO / Jätteiden lajittelu: Tilaajan antamat tiedot RTK-PALVELU Oy:n toiminnan järjestämiseksi
LisätiedotOPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN
1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla
Lisätiedot[Tiedoston alaotsikko]
[Tiedoston alaotsikko] YMPÄRISTÖSUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo Lämmönkulutus... 3 Sähkönkulutus... 3 Veden kulutus... 4 Hankinnat... 4 Materiaalikulutus... 5 Jätteet... 6 Kuljetukset ja liikenne... 8 Ympäristösuunnitelman
LisätiedotYMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU JA KEHITTÄMINEN
NUORISOKESKUS ANJALAN YMPÄRISTÖOHJELMA YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU JA KEHITTÄMINEN 1. Ympäristötavoite: Ympäristöasioita hoitoa ja ylläpitoa seurataan ja arvioidaan tietyin väliajoin. Vuosittain tehdyn
LisätiedotHyviä ohjeita työpaikan energian säästämiseksi
Hyviä ohjeita työpaikan energian säästämiseksi Miksi tätä kaikkea tehdään? Konkreettisesti energiansäästötoimien vaikutus näkyy energialaskussa. Syyt siihen, miksi meidän kaikkien pitäisi alkaa ajatella
LisätiedotEKOTUKITOIMINNAN ALKUKARTOITUS
EKOTUKITOIMINNAN ALKUKARTOITUS Hyvä ekotukihenkilö, Käsissäsi on ekotukitoiminnan alkukartoituslomake. Sen avulla saatte helposti kuvan oman työyhteisönne energian- ja vedenkulutuksesta, lajittelusta ja
LisätiedotKodin jätteiden lajitteluopas
Kodin jätteiden lajitteluopas BIOJÄTE Ruokajätteet Hedelmien ja vihannesten kuoret Kananmunankuoret Kahvin- ja teenporot suodatinpusseineen Kalanperkeet ja pienet luut Talouspaperi ja lautasliinat Kukkamulta
LisätiedotEnergiatietäjä-kilpailukysymyksiä
Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä Lämmitys: Terveellinen ja energiataloudellinen lämpötila on: a) 19 C b) 21 C c) 25 C Suositeltava sisälämpötila koulurakennuksessa on 20-21 C. Tuulettaminen pitämällä
LisätiedotVäittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.
Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän
LisätiedotEKOTUKITOIMINNAN ALKUKARTOITUS
EKOTUKITOIMINNAN ALKUKARTOITUS Hyvä ekotukihenkilö, Käsissäsi on ekotukitoiminnan alkukartoituslomake. Sen avulla saatte helposti kuvan oman työyhteisönne energian- ja vedenkulutuksesta, lajittelusta ja
LisätiedotJäteselviytyjät 2014
Jäteselviytyjät 2014 Lajittelu Kun jätteet lajitellaan, ne voidaan kierrättää eli käyttää uudelleen. Kierrättämällä säästetään uusia, puhtaita raaka-aineita ja sitä kautta luonnonvaroja. Jätteiden lajittelu
LisätiedotKÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)
KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,
LisätiedotCONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA
CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA Tämän ympäristöohjelman tarkoituksena on auttaa Condus ry:tä huomioimaan ympäristönäkökulmat kaikessa toiminnassaan ja vähentämään näin omalta osaltaan ympäristön kuormitusta.
LisätiedotTäytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.
Tietokilpailu 2016 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.
LisätiedotKiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue
Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen
LisätiedotHarjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen
Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat
LisätiedotViisas kuluttaa vähemmän 2011
Viisas kuluttaa vähemmän 2011 www.kiertokapula.fi Ekotehokkuus Mitä ekotehokkuus tarkoittaa? Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että vähemmistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan enemmän. Luonnonvaroja
LisätiedotJäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET
Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa
LisätiedotEKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?
EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan
LisätiedotTietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä.
Mari Kyngäs OuLUMA, sivu 1 ENERGIANSÄÄSTÖVISA Avainsanat: energia, energiansäästö, energiankulutus Luokkataso: 5.-7. luokat Tavoitteet: Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten
LisätiedotVinkkejä vastuulliseen asumiseen BIOJÄTE SEKAJÄTE PAPERI KARTONKI
Vinkkejä vastuulliseen asumiseen BIOJÄTE SEKAJÄTE PAPERI KARTONKI Vinkkejä vastuulliseen asumiseen Tiesitkö, että jopa 40 % kasvihuonepäästöistä tulee asumisesta? Suurin osa kodin energiankulutuksesta
LisätiedotMINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta
MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta 1 JATEKUKKO.FI INFO-SARJA ROSKAA MEILTÄ KAIKILTA Jokainen meistä tuottaa vuodessa jopa 900 jalkapallon painon verran roskaa Roskaa
LisätiedotYmpäristöohjelma. Top Camping Kalajoki
Ympäristöohjelma Top Camping Kalajoki Lähteet: www.energia.fi www.findikaattori.fi www.lindstrom.fi www.motiva.fi www.vihreapolku.info www.ymparisto.fi Top Camping Kalajoen leirintäalue sijaitsee ainutlaatuisessa
LisätiedotMustialan navetan jäteopas
Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon
LisätiedotTulostaminen ja ympäristövaikutukset
Tulostaminen ja ympäristövaikutukset Kuinka tulostusratkaisuilla voidaan vaikuttaa yrityksesi tulokseen ja ympäristövaikutukseen. Seppo Haapanen Markkinointipäällikkö HP IPG HP:n ympäristövastuu t Ympäristövastuu
LisätiedotLASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012
LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F
LisätiedotKOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa. Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008
KOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008 Miten julkiset hankinnat liittyvät ympäristöön? Viranomaiset ovat huomattava kuluttajaryhmä Euroopassa:
LisätiedotJÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1
JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja
LisätiedotViisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä
LisätiedotLajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa
ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista
LisätiedotViisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja
LisätiedotKARTONKIPAKKAUKSET. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina
KARTONKIPAKKAUKSET tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina Aaltopahvilaatikot Kartonkitölkit, esim. maito- ja mehutölkit Kartonkiset einespakkaukset, kuivatuotteiden kartonkipakkaukset
LisätiedotJäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä
Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä
LisätiedotKestävä kehityksen ulottuvuuksia ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.
2 MITÄ KESTÄVÄ KEHITYS ON? Kestävä kehityksen ulottuvuuksia ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys. Ekologisen kestävyyden haasteita ovat mm. ilmastomuutoksen hidastaminen,
LisätiedotPoista elintarvikejäämät pakkauksista, huuhtaise tarvittaessa kylmällä vedellä.
Energiajäte Keräysastiat taloyhtiön jätehuoneessa. Energiajäte on erikseen kerättyä jätettä, jota ei voi kierrättää materiaalina, mutta joka voidaan käyttää hyödyksi energian tuotannossa. Tällaista jätettä
LisätiedotPieni ympäristöopas hankkeiden toimistoihin. Sisällys: Sähkön- ja energiankulutus...3 Paperinkäyttö...4 Toimiston jätteet...5 Hankinnat...
Pieni ympäristöopas hankkeiden toimistoihin Sisällys: Sähkön- ja energiankulutus...3 Paperinkäyttö...4 Toimiston jätteet...5 Hankinnat...6 Ekoarki-hanke Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Suomen Ympäristökasvatuksen
LisätiedotYMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö
YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:
LisätiedotJÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ)
1 (6) JÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ) JÄTTEIDEN LAJITTELU HUOM! Nämä on Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n alueella jätteiden lajittelua koskevat ohjeet. Muiden jätehuoltoyhtymien alueilla
LisätiedotVähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa
JÄTEOPAS Vähennetään jätettä Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan haitallisten ja myrkyllisten aineiden käytön vähentämistä tuotteiden uudelleenkäyttöä
LisätiedotITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN YMPÄRIS- TÖOHJELMA 2010 2011
YMPÄRISTÖOHJELMA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN YMPÄRIS- TÖOHJELMA 2010 2011 Suvantokatu 6, 80100 JOENSUU 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu
Lisätiedot1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?
1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä
LisätiedotMaksaessasi vuokraa sinulla on täysi oikeus nauttia asumisestasi. Tähän oikeuteen liittyy myös velvollisuuksia.
Arvoisa asukkaamme Vuokranmaksu Maksaessasi vuokraa sinulla on täysi oikeus nauttia asumisestasi. Tähän oikeuteen liittyy myös velvollisuuksia. Olet allekirjoituksellasi hyväksynyt vuokranmaksupäiväksi
LisätiedotSähkönkulutus on kasvussa
Sähkönkulutus on kasvussa Palvelu- ja julkisen sektorin osuus sähkön kokonaiskulutuksesta Suomessa on 19 %. Yksittäisen toimistorakennuksen sähkön kulutus voi jakautua esimerkiksi näin. Palvelu- ja toimistorakennuksessa
LisätiedotKartonkipakkaukset. tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina
Kartonkipakkaukset tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina kartonkiset nestepakkaukset (myös alumiinivuoratut) kartonkipakkaukset, kuten muropakkaukset paperipussit, kuten
LisätiedotTietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä
Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea
LisätiedotKiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta.
Laatija Päiväys Asiakirja Matti Katila 2.6.2010 Jätehuoltosuunnitelma Kohde Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ilkantie 3, Helsinki 1 Johdanto 2 Lainsäädäntö 3 Vastuut 4 Tavoitteet Kiinteistössä on kone-
Lisätiedot#omailmastokokous
Järjestä yrityksessäsi Oma ilmastokokous ja nosta organisaatiosi edelläkävijöiden joukkoon! Nykyaikainen yritys huolehtii toimintaympäristönsä hyvinvoinnista ja kantaa vastuunsa ympäristöstä. Konkreettisiin
LisätiedotJätelajittelusuunnitelma. Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet
Jätelajittelusuunnitelma Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet Jätteenlajittelu muuttuu! KAIKISSA koulun sisätilojen roskiksissa tulee olla käyttötarkoituksen kertova tarra Tekstittömät
LisätiedotKestävä kehitys kirjastoissa (3K)
Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) kysely 1.-10.2.2012 Suomen yleisille kirjastoille ekologisen kestävyyden tilasta Leila Sonkkanen Suunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto grafiikka Jouni Juntumaa Erikoissuunnittelija
LisätiedotKEKE-KOUTSIN CHECK-LIST TAPAHTUMAJÄRJESTÄJILLE
KEKE-KOUTSIN CHECK-LIST TAPAHTUMAJÄRJESTÄJILLE Tapahtumat ovat keskeinen osa urheiluseurojen toimintaa ja samalla upeita tapoja luoda yhteistä fiilistä, edistää toimintaa ja rakentaa yhteisöllisyyttä.
LisätiedotOPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille
OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia
LisätiedotKartonkipakkaukset SAA LAITTAA. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina EI SAA LAITTAA EI SAA LAITTAA
Kartonkipakkaukset Kartonkipakkaukset tyhjinä, puhtaina, kuivina sekä litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina kartonkiset nestepakkaukset (myös alumiinivuoratut) kartonkipakkaukset, kuten muropakkaukset
Lisätiedot#omailmastokokous
Oma ilmastokokous on kokous, joka voidaan pitää meidän kavereiden kesken. Päätetään yhdessä, mitä tehdään. Tiäkkö, rasti ruutuun ja nimi alle. Pidän luonnosta ja haluan elää puhtaassa ympäristössä. Tiedän,
LisätiedotTäytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.
Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.
LisätiedotTEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS
Kilpailuparin Numero: Kilpailijoiden Nimet: TEHTÄVÄ 7 / KESTÄVÄ KEHITYS Tehtävä tehdään lyijykynällä tälle tehtäväpaperille. Lisäpaperia saa tarvittaessa käyttää, käytetyt lisäpaperit tulee myös palauttaa
LisätiedotSähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen
Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011 Keskuskeittiö Villa Bredan keittiö Kaupungintalon keittiö Puhdistuspalvelut - 24 kiinteistön puhdistuspalvelut, 43298 m 2-87 % tuotetaan ostopalveluna Biojätteen
LisätiedotAsumisen ympäristövaikutukset
1 Asumisen ympäristövaikutukset Energiankulutus: lämmitys, sähkö ja lämmin vesi Veden kulutus Ostostavat ja hankinnat Rakentaminen, remontointi ja kunnossapito Jätehuolto: lajittelu ja kompostointi 2 Energiankulutus
LisätiedotLIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA
LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista
LisätiedotEkokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015
Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus Irina Niinivaara 2015 Kierrätys on (vain) osaratkaisu Kuvitus: Sopiva Design Jätelaki Etusijajärjestys: 1. Jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön
LisätiedotOpas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen
Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Sisällysluettelo 1. Tulosta mustavalkoisena 2. Kaksipuoleinen tulostus 3. Käytä verkkotulostimia, mielellään monitoimilaitteita 4. Asemoi useampi sivu tulostettavaa
LisätiedotLEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko
LisätiedotEnergiaa ekotukitoimintaan -iltapäivä 31.8. klo 13-16 HSY. Johanna af Hällström, Helsingin kaupungin ympäristökeskus
Energiaa ekotukitoimintaan -iltapäivä 31.8. klo 13-16 HSY Johanna af Hällström, Helsingin kaupungin ympäristökeskus Julkisten toimitilojen käyttö -projekti Projektin tavoitteena on vähentää valituista
Lisätiedotsanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi
Lajitteluohjeet Paperinkeräys Postiluukustajatulostimestatulevatpaperitkeräykseen. sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi
LisätiedotMiten kuljet työmatkasi?
Taustatiedot Sukupuolesi? * Nainen Mies Syntymävuotesi? * 1975 Asuinpaikkasi postinumero? * esim. 00100 * Toimenkuvasi? * Työntekijä tai toimihenkilö Esimies 11% valmis https://www.webropolsurveys.com/preview/previewquestions.aspx[23.2.2011
LisätiedotKulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen
Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä
LisätiedotKESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020
KESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020 Kuvitus: Jarkko Vehniäinen Ulkoasu: Sami Saresma Harkitse, valitse oikein. Tule ajatelleeksi, muuta asennettasi. Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen on kaikkien
LisätiedotKestävä kehitys Turun alueen yliopistoissa ja korkeakouluissa klo ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, luentosali Delta
Kestävä kehitys Turun alueen yliopistoissa ja korkeakouluissa 13.5.2009 klo 12 16 ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, luentosali Delta 12:15 Avaus ja KEOPS - keke - toiminnan esittely (Keops = korkeakoulujen
LisätiedotKiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh
TALOON PEREHDYTYS Osoite: Knutersintie 915 00890 Helsinki Puhelinnumero: 09 310 79784 Sähköposti: ostersundom.leirikeskus@hel.fi Kotisivut: ostersundom.munstadi.fi Facebook: ostersundominleirikeskus KOORDINAATIT:
LisätiedotEnergiansäästön kymmenen käskyä
Energiansäästön kymmenen käskyä I Nykyinen kulutus ja seuranta Selvitä yrityksen nykyinen kulutus: - Lämpö - Sähkö - Vesi - Liikennepolttoaineet Kulutuksen seuranta - Vähintään kuukausittainen, mielellään
LisätiedotLAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava
LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi
LisätiedotHelsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely
touko kesäkuu 2010 Helsingin sosiaalivirasto ja 4V-hanke Touko kesäkuussa kaikille Helsingin leikkipuistoille lähetettiin jätehuollon alkukartoituskyselyt, joiden tarkoituksena oli kartoittaa leikkipuistojen
LisätiedotParturi-kampaamojen jäteopas
2011 Parturi-kampaamojen jäteopas Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila Esittely Tämä opas on tarkoitettu Porin Jätehuollon yhteistyöalueella toimivien parturi-kampaamojen
LisätiedotLIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ
LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten
LisätiedotUKM Jäte- ja. hiekkasäiliöt. UK-Muovi Oy. UK-Muovi Oy:llä on vuosikymmenien. Valikoimastamme kattavasti kiinteistöastiat:
UKM Jäte- ja kierrätysastiat sekä hiekkasäiliöt :llä on vuosikymmenien kokemus jäteastioiden muuttuvista tarpeista. Nykyajan astioiden tulee olla tarkoituksenmukaisia, turvallisia, ympäristöystävällisiä
LisätiedotYmpäristösuunnitelma
1 Ympäristösuunnitelma Lyhtytie 8, 00750 Helsinki/ Yritystie 10 B, 40320 Jyväskylä/ Vaihde 020 749 910 info@renevo.fi 2 Sisällysluettelo 1. Renevo Oy:n ympäristönäkökohdat... 3 2. Energiankulutus... 5
LisätiedotYmpäristövaatimukset hankinnoissa -monitoimilaitteet ja kopiokoneet
09/10/2007 LUONNOS Ympäristövaatimukset hankinnoissa -monitoimilaitteet ja kopiokoneet Seuraava luonnos vaatimuksista pohjautuu pääsääntöisesti IEE GreenLabelsPurchase - projektissa tuotettuihin aineistoihin,
LisätiedotVedenkulutus. Eksperttikoulutus 16.11.2015
Vedenkulutus Eksperttikoulutus 16.11.2015 Vedenkulutus Yleistä vedenkulutuksesta taloyhtiöissä Vedenkulutuksen jakaantuminen Vesivuodot Lämminkäyttövesi Taloyhtiön vesiverkon paine Vedensäästöventtiilit
LisätiedotSUOMEN LUKIOLAISTEN LIITON KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA
SUOMEN LUKIOLAISTEN LIITON KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA 2019 2021 Johdanto Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta,
Lisätiedot