OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA"

Transkriptio

1 OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen budjetointijärjestelmää kehitetään siten, että se mahdollistaa yliopistojen perustehtäville asetettujen tavoitteiden toteuttamisen, koulutus-, tutkimus- tai kulttuuripoliittisesti merkittävien valtakunnallisten tehtävien hoitamisen ja toiminnan laadun ja vaikuttavuuden palkitsemisen. Yliopistolaitoksen toimintamenojen perusrahoituksen määräytymisperusteissa siirrytään vuoteen 2003 mennessä kokonaan laskennalliseen menettelyyn siten, että perusrahoituksesta määräytyy laskennallisin perustein 65 % vuonna 2001 ja 90 % vuonna Yliopistojen toimintamenojen perusrahoituksen määrä on sopimuskaudella vähintään vuoden 2001 tasolla. Tavoitteena on turvata lainsäädännöllä yliopistomäärärahojen kehitys ja nostaa perusrahoitusta. Ulkopuolisella rahoituksella tuetaan yliopistojen tavoitteita. Sopimuskaudella yliopisto voi toteuttaa ulkopuolisella rahoituksella tämän sopimuksen liitteessä mainittuja yliopistotutkintoon johtavia koulutusohjelmia ja rakentamishankkeita. Yliopiston 3. rakennusvaihe käynnistetään rakennerahastovaroin. Yliopiston liiketaloudellisen maksullisen toiminnan kannattavuustavoite vuonna 2002 on ( mk) (3 % tuloista). Toimintamenot Tulossopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2002 yliopiston toimintamenomomentille (momentti ) esitetään Yhteensä ( mk) perusrahoitus ( mk) valtakunnallisten ja alueellisten tehtävien rahoitus ( mk) valtakunnallisten ohjelmien rahoitus ( mk) hankerahoitus ( mk) tuloksellisuusraha ( mk) Perusrahoitus Perusrahoitukseen sisältyy toimintasidonnaista rahoitusta ( mk) avoimen yliopisto-opetuksen järjestämiseen ( mk) tutkijakoulujen palkkausmenoihin Perusrahoitukseen sisältyy sopimuskaudella vuosittain ( mk) kielistrategiaohjelman taso ( mk) tutkimuksen lisärahoitusohjelman taso, josta ( mk) tutkimustulosten hyödyntämiseen

2 2 Perusrahoitukseen sisältyy lisäyksenä ( mk) työmarkkinaratkaisujen kustannuksina ja ( mk) palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin. Yliopisto voi käyttää perusrahoituksestaan enintään ( mk) täydennyskoulutuksen hintojen alentamiseen. Valtakunnallinen rahoitus Toimintamenoissa osoitetaan valtakunnallista rahoitusta yliopiston muun toimintamenorahoituksen ja omavastuun kattaessa tehtävien vaatiman muun rahoituksen sopimuskaudella vuosittain ( mk) yliopiston valtakunnallisiksi määriteltyihin tehtäviin ja niiden kehittämiseen ( mk) alueellisiin ja muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin sekä taiteelliseen toimintaan ( mk) Arktisen yliopiston tutkimus- ja koulutusverkoston koordinointi- ja toimintamenoihin ja ( mk) sosiaalityön ammatillinen lisensiaatti - verkoston koordinointi- ja toimintamenoihin Yhteensä ( mk) valtakunnallisiin ohjelmiin seuraavasti: Sivuaineopiskelu ( mk) ( ) Tietoteollisuusohjelma ( mk) muuntokoulutus (30 opiskelijapaikkaa vuonna 2002) Virtuaaliyliopisto ( mk), josta ( mk) SOSNET-yhteistyöhankkeeseen kohdennettavaksi hankkeen yliopistoille ( mk) yliopiston priorisoimiin virtuaaliopetushankkeisiin ja niihin liittyvään henkilöstökoulutukseen Opettajien koulutus ( mk) ja ( mk) vuonna 2003 liitteen mukaisesti. Liiketoimintaosaaminen ( mk), josta ( mk) koulutuksen laajentamiseen (30 opiskelijapaikan lisäys vuonna 2001, vuonna ) ( mk) tutkimustoiminnan edellytysten vahvistamiseen Pohjois-Suomen yhteistyöverkostossa ( ) Hankkeet ( mk) kuntoutuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen yhteistyössä OY:n kanssa ( ) ( mk) painoalojen ja toiminnan laadun vahvistamiseen Tuloksellisuus Yliopiston toimintamenomomentille esitetään tuloksellisuuden perusteella määräytyvää rahoitusta yhteensä ( mk) Suomen Akatemian rahoituksen, muun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen ja työllistymisen perusteella.

3 Harjoittelukoulu Harjoittelukoulun toimintamenomomentille esitetään (000 mk). Toimintamenoihin sisältyy lisäyksenä ( mk) työmarkkinaratkaisujen kustannuksina ja (000 mk) palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin. Toimintamenoihin sisältyy koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategiahankkeeseen ( mk). 3 Arvo Jäppinen Ylijohtaja Esko Riepula Rehtori Markku Mattila Johtaja Juhani Lillberg Hallintojohtaja Liitteet: Rakennerahasto-ohjelmat: loppututkintoon johtavat koulutushankkeet ja rakentaminen Valtakunnallinen rahoitus kaudella Opettajien koulutuksen hankkeet

4 4 OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Rakennerahasto-ohjelmat Rakentaminen: * Yliopiston III:s vaihe, varustaminen Koulutus: * Elämysteollisuuden maisteriohjelmat ; painoalat matkailu, design, media * Aluekehittäjäkoulutus * Yrittäjyys, informaatiotekniikka

5 5 OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Valtakunnallinen rahoitus sopimuskaudella (valtakunnallisia ohjelmia lukuunottamatta, 1000 mk /vuosi) LY Valtakunnalliset tehtävät Arktinen keskus Alueelliset kehittämiskeskukset Meri-Lappi instituutti Yhteiskunnallinen palvelutoiminta 500 Taiteellinen toiminta Verkostot University of Arctic, koordinointi 500 toimintamenot 500 Sosiaalityön ammatillinen lisensiaatti, koordinointi 500 toimintamenot 2 250

6 6 LAPIN YLIOPISTO (1000 mk) Aikuiskoulutukseen suuntautuneet opettajan pedagogiset opinnot (36). Toteutuksessa käytetään kasvatustieteiden tiedekuntien valtakunnallisen tietostrategiaohjelman yhteistyöverkostoa soveltuvin osin. 0,41 0,41 0,41 Luokanopettajakoulutuksen sivuainetarjonnan laajentaminen 0,45 0,45 0,45 Aiemman koulutuksen täydentäminen luokanopettajakelpoisuuden tuottavaksi (16) Toteutuksessa käytetään kasvatustieteiden tiedekuntien valtakunnallisen tietostrategiaohjelman yhteistyöverkostoa soveltuvin osin. 0,7 1,1 1,5 Yhteensä: 1,56 1,96 2,36

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA KUOPION YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 9.10.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA 2007 Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN TULOSNEUVOTTELUT 2007 Johdon seminaari (TY) 23-24.11.2006 Yliopistojen tulosneuvottelumateriaali

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

4) Yliopiston rahoituksen maksimointi yliopiston sisäinen rahoitusjärjestelmä sisältää pääosin vastaavia elementtejä kuin yolaitoksen

4) Yliopiston rahoituksen maksimointi yliopiston sisäinen rahoitusjärjestelmä sisältää pääosin vastaavia elementtejä kuin yolaitoksen Rahoituksen kohdentamisen yleiset periaatteet: Lapin yliopiston rahoitusjärjestelmä 2007 2009 Tavoitteet Järjestelmä: * edistää yliopiston kokonaisstrategian toteutusta; * tukee yliopiston kehittymistä

Lisätiedot

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Satu Helin SHJ, TtT Avoimen yliopiston johtaja Avoimen yliopiston Foorumin pj. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on laatinut strategiansa toimeenpanosuunnitelman

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 OPETUSMINISTERIÖ 07.01.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi JOHTOKUNTA 12.06.2003 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Arktisen keskuksen johtokunnan varapuheenjohtajan nimeäminen 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus 5 Tutkijan

Lisätiedot

TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen

TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Johtaja Anita Lehikoinen 7.3.2008 KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUT 2008 Johdon seminaari (JY) 14-15.11.2007 Neuvottelumateriaali

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2019 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Rehtorin valinta ja johtamisjärjestelmäanalyysi 3. Hallituksen itsearviointi 4. Sopimusvalmistelu Lapin yliopisto OKM

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 OPETUSMINISTERIÖ 19.12.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus Talousarvio 29 5. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen rahoitusmallissa vuosille 27 29 painopistettä on siirretty siten, että vahvistetaan tutkimuksen, tutkijakoulutuksen

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö, ammattikorkeakoulun ylläpitäjä ja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 OPETUSMINISTERIÖ 07.01.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, HAAGA-HELIA OY AB:N JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA 23. - 24.9.2004 Kohti vahvempia korkeakoulujen aluevaikutuksia Ylijohtaja Arvo Jäppinen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten

Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Lapin yliopisto Pohjoisen puolesta maailmaa varten Yleisesittely Tiedekunnat ja koulutusvolyymit Neljä tiedekuntaa Kasvatustieteiden Oikeustieteiden Taiteiden ja Yhteiskuntatieteiden tiedekunnat. Lapin

Lisätiedot

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA Lapin yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Lapin yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston ajantasaisen

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni Kv-hanketoiminnan kehittämispäivät 2012 Microsoft Office PowerPoint 2007.lnk Markku Tarvainen Kv toimintaohjelman pääteemat Aidosti kansainvälisen korkeakouluyhteisö Korkeakoulujen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 Kauppa- ja teollisuusministeriö Kuluttajavirasto KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Tulossopimus KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

Tulossopimus KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tulossopimus 2010-2012 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Opetusministeriö ja Lapin yliopisto ovat neuvotelleet yliopiston ja ministeriön välisen sopimuksen vuosille 2010-2012. Rehtori ja kasvatustieteiden tiedekunnan

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!

Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Yliopisto hahmottuu 4 tiedekuntaa: kasvatustieteet oikeustieteet taiteet yhteiskuntatieteet ja tarkentuu Vajaa 5 000 opiskelijaa 625 työntekijää Budjetti n.

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely. 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely. 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010 HALLITUS Kokous 03/11 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan esittely 3 Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2010 4 Yliopiston henkilöstötilinpäätös

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Pöytäkirja 10A/2013 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 18.12.2013 klo 9.15 9.45 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 000 000 euroa.

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti

KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti 11.1.2013 Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportin luovutustilaisuus Puheenjohtaja Jouni Backman Työryhmän kokoonpano Työryhmän toimikausi: 22.8.2011

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

Anneli Pohjola Poske 8.5.15

Anneli Pohjola Poske 8.5.15 Sosiaalityön erikoistumiskoulutus Anneli Pohjola Poske 8.5.15 Nykyinen sosiaalityön erikoistumiskoulutus Yhteiskunta- tai valtiotieteen lisensiaatintutkintoon johtava, ns. ammatillinen lisensiaatintutkintoi

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/02 7.5.2002 Opetusministeriö Lapin yliopisto LAPIN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Lapin

Lisätiedot

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 29.9.2015 Kokous 6/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Varainkeruun tilannekatsaus 3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen

Lisätiedot