Olympiakomitean vastuullisuuskompassi
|
|
- Pirkko Penttilä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyväksytty hallituksessa Olympiakomitean vastuullisuuskompassi Käsikirja henkilöstölle ja hallitukselle
2 Reilu Peli Olympiakomiteassa pelataan reilusti 1. Läpinäkyvästi 2. Taloudellisesti 3. Syrjimättä 4. Reilusti ja puhtaasti Arvomme: Yhdessä Ilolla Kunnioittavasti Vastuullisesti Erinomaisesti Sisällys 3 Johdanto 4 Läpinäkyvästi 7 Taloudellisesti 9 Syrjimättä 10 Reilusti ja puhtaasti 11 Seuranta ja auditointi Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 2/12
3 Johdanto Vastuullisuus on Olympiakomitean keskeinen arvo. Vastuullisuuskompassissa kuvaamme sitä, kuinka varmistamme eettisen ja vastuullisen toiminnan kaikissa Olympiakomitean ja sen henkilöstön ja hallituksen määräysvaltaan kuuluvissa päätöksissä. Vastuullisella toiminnalla tarkoitetaan yhteis kunta-, ympäristö- ja henkilöstövastuun lisäksi sosiaalista ja taloudellista vastuuta suhteessa kaikkiin Olympiakomitean sidosryhmiin sekä ympäröivään yhteiskuntaan. Olympiakomitean vastuullisuuskompassin tarkoituksena on taata henkilöstölle ja luottamusjohdolle tasavertaiset ja selkeät lähtökohdat toimia tilanteissa, joissa Olympia komiteaan kohdistuu erityisiä eettisiä odotusarvoja. Vastuullisuuskompassin lähtökohtana ovat lainsäädäntö, kansalliset ja kansainväliset määräykset ja sopimukset, ihmis oikeudet ja työelämän perusoikeudet sekä korkea tasoinen yhteiskunnallinen etiikka ja urheiluetiikka. Lisäksi Olympia komitealla on omat sisäiset säännöt ja muut toimintaa ohjaavat asiakirjat, jonka mukaan toimimme. Otamme huomioon, että Olympiakomitean toimintaperiaatteita säätelee korkea ja ajantasainen urheilu-, yhteiskunta- ja liiketoiminta etiikka riippumatta muiden toimijoiden tai aikakausien totutuista toimintatavoista. Toimintaperiaatteiden vahvistamisesta, päivittämisestä ja valvonnasta vastaa Olympiakomitea hallitus. Vastuullisuuskompassi sisällytetään jokaisen uuden työntekijän ja hallitusten jäsenten perehdyttämiseen. Olympiakomitean vastuullisuuskompassi ohjaa ensisijaisesti Olympia komitean henkilöstöä ja luottamusjohtoa sekä osakeyhtiötä. Kompassilla on tarttumapintaa myös koko urheilu yhteisöön. Palautteiden ja kokemusten kautta jalostamme vastuullisuuskompassia tavalla, jonka toivomme tuottavan pohjan jäsenjärjestöjen vastuullisuustyölle. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 3/12
4 1. Läpinäkyvästi 1.1 Viestintä Tiedotamme toiminnastamme avoimesti, tasapuolisesti ja oikeellisesti huolehtien kuitenkin luottamuksen periaatteista. Läpinäkyvyyden periaatteemme koskee sekä sisäistä että ulkoista viestintää Internetsivuillamme julkaisemme seuraavat ajantasaiset tiedot: Olympiakomitean säännöt hallintosääntö eettiset säännöt ja ohjeistukset (vastuullisuuskompassi, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ohjelma, antidopingohjelma) strategia Johtoryhmä kertoo henkilöstölle sekä päätöksistä että niiden valmistelusta viiveettä ja avoimesti Hallitusta informoidaan järjestöä koskevista merkittävistä asioista viiveettä. Päätösesitykset valmistellaan hyvissä ajoin ja taustatiedot kuvataan kattavasti Vaikuttamistyömme perustuu avoimuudelle, näkyvyydelle ja jatkuvalle vuoropuhelulle sidosryhmien kanssa. toimintasuunnitelma ja -kertomus talousarvio ja tilinpäätös vuosikokouksen asialista ja päätökset hallituksen kokousten keskeiset päätökset lausunnot urheilijavalinnat urheiluapurahapäätökset kehittämistuet lajiliitoille työpaikkailmoitukset henkilöstön ja hallituksen jäsenet yhteystietoineen Olympiakomitean jäsenyydet kansallisesti ja kansainvälisesti yritysyhteistyökumppanuudet Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 4/12
5 1. Läpinäkyvästi 1.2 Sidonnaisuudet ja jääviydet Varmistamme, että päätöksentekijät yhteisössämme (hallituksen jäsenet, valiokuntien jäsenet sekä toimihenkilöt) ovat päätöksenteossaan riippumattomia, eikä synny aihetta epäillä kenenkään ajavan omaa henkilökohtaista etuaan. Informoimme Olympiakomiteaa sellaisista omista tai lähipiirimme sidonnaisuuksista, jotka voisivat antaa aihetta epäillä omaan tehtäväämme kuuluvien päätöstemme riippumattomuutta Tarkastelemme jääviydessä juridisen näkökulman lisäksi lähipiiriä, johon lukeutuu perheenjäsenet ja muut niin läheiset henkilöt, jotka voisivat antaa aihetta epäillä omaan tehtäväämme kuuluvien päätöstemme riippumattomuutta. Lisäksi arvioimme miltä asia näyttää ulospäin, vaikka juridista ongelmaa jääviydestä ei olisi Pidämme listaa luottamushenkilöiden ja toimihenkilöiden työskentelyn kannalta relevanteista sidonnaisuuksista ja merkittävistä omistuksista muissa yhteisöissä. Jokainen ilmoittaa muutokset listaan henkilökohtaisesti. Listan ajantasaisuus tarkistetaan vuosittain. Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet kuvataan internetsivuillamme Hallituksen ja valiokuntien kokouksissa käymme mahdolliset jääviydet läpi ennen päätöksentekoa ja kirjaamme perustelut pöytäkirjaan. Jäävi henkilö poistuu kokouksesta ko. asian käsittelyn ja päätöksen teon ajaksi Eturistiriitatilanteessa jokaisella on vastuu ja velvollisuus itse ilmoittaa jääviydestään esimiehelleen tai kokouksen puheenjohtajalle Emme yksityishenkilöinä tai yritystemme kautta kilpaile Olympiakomitean kanssa Toimihenkilöt eivät voi olla jäseniä Olympiakomitean jäsenjärjestöjen hallituksissa Toimihenkilöiden osallistuminen jäsenjärjestöjä lähellä oleviin säätiöihin ja muihin vastaaviin elimiin sekä kansainvälisten lajiliittojen hallitustyöskentelyyn harkitaan tapauskohtaisesti hallituksen puheenjohtajan päätöksellä. Harkinnassa huomioidaan, haittaako osallistuminen nykyisen tehtävän hoitamista tai vaarantaako se luottamusta Olympiakomiteaan Yhteispalkkaukset muiden yhteisöjen kanssa arvioimme aina erikseen eturistiriitojen välttämiseksi. Eturistiriitatilanteissa toimihenkilö jäävää itsensä valmistelusta ja päätöksenteosta. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 5/12
6 1. Läpinäkyvästi 1.3 Huomionosoitusten ja vieraanvaraisuuden vastaanottaminen ja tarjoaminen Huomionosoitusten ja vieraanvaraisuuden vastaanottamisessa ja antamisessa lähtökohtanamme on kohtuullisuus. Emme pyydä tai ota vastaan suoraan tai välillisesti mitään sellaista hyötyä, jonka antaja voisi ajatella siten edistävänsä omaa tai edustamansa tahon asemaa suhteessa meihin. Emme tarjoa tai anna suoraan tai välillisesti sidosryhmillemme sellaista tavanomaista huomaavaisuutta ylittävää hyötyä, joka voisi vääristää heidän riippumatonta päätöksentekoaan. Huomioimme, että omaa ja Olympia komitean etiikkaa arvioidaan jo sen perusteella, ettei synny epäilyä eturistiriidasta Työnsä tai roolinsa puolesta resurssiohjausta tekevät henkilöt eivät voi ottaa vastaan minkäänlaisia etuja edunsaajien piiristä. Edulla tarkoitetaan lahjoja, vieraanvaraisuutta tai muuta taloudellista tai ei-taloudellista hyötyä Emme ota vastaan lahjoja, joiden arvo on yli 100 emmekä vastaanota lahjoja samalta taholta vuoden aikana yli 250 euron arvosta. Jos lahjasta tai vieraanvaraisuudesta kieltäytyminen on antajan kulttuuria loukkaavaa tai aiheuttaa vakavan riskin ammatillisen suhteen jatkuvuudelle, lahja lahjoitetaan edelleen yleishyödylliseen kohteeseen Emme ota vastaan lahjamatkoja. Olympiakomitea vastaa matkakuluista itse, ellei kyseessä ole asiantuntijamatka, jossa järjestävä taho voi vastata asiantuntijan matkakuluista Yhteistyökumppaneita järjestöissä ja valtionhallinnossa sekä yritysyhteistyössä muistamme eläköitymisen ja merkkipäivien yhteydessä 100 arvoisella summalla pääsääntöisesti liikunnalliseen tai urheilulliseen tarkoitukseen Vapaaehtoistoimijoiden huomioiminen tapahtuu saman ohjeiston hengessä kuin henkilöstömuistamiset Järjestömme merkittäviin, yli 100 / henkilö maksaviin avaintapahtumiin kutsuttavista henkilöistä päättää toimitusjohtaja Kilpailutusprosessin aikana emme ota vastaan emmekä tarjoa kilpailutuksen kohteena oleville tahoille huomionosoituksia tai vieraanvaraisuutta Työntekijöitä muistamme merkkipäivinä ja vastaavina voimassaolevan hallituksessa hyväksytyn ohjeistuksen mukaan. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 6/12
7 2. Taloudellisesti Käytämme resurssimme tehokkaasti liikunnan ja urheilun edun näkökulmasta. Noudatamme hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen sekä järjestön omien sääntöjen lisäksi johtosääntöä. Hankinnoissa noudatamme hyvän hallinnon ja läpinäkyvyyden periaatteita. Vastuulliseen hankintaketjuun kuuluu myös ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun huomioiminen. 2.1 Yleiskäytännöt Hallituksen talousryhmä valmistelee hallitukselle kaikkea järjestön ja sen omistamien yhtiöiden harjoittamaa toimintaa taloudellisesta näkökulmasta Yksiköiden johtajat vastaavat siitä, että yksikössä noudatetaan taloudellisuutta, talousarviota, lakeja työehtosopimusta, normistoa sekä laskujen tarkastamiskäytäntöä Kirjaamme kaikki taloudelliset tapahtumat oikein ja hyvän kirjanpitotavan sekä verolainsäädännön mukaisesti läpinäkyvyyden varmistamiseksi Huolehdimme ulkoisessa ja sisäisessä laskennassa sekä raportoinnissa, että liiketoimintamme on läpinäkyvästi erotettu yleishyödyllisestä toiminnasta. Täten kaikki liiketoimintamme toteutetaan osakeyhtiössä ja yleishyödyllinen toiminta Olympiakomiteassa Mikäli toimihenkilöllä tai muulla päätöksentekijällä on sidoksia potentiaaliseen palveluntarjoajaan, hänen tulee jäävätä itsensä hankintaprosessista Teemme yhteistyötä parhaiden yhteistyökumppaneiden kanssa strategisilla osaamisalueillamme ilman maantieteellisiä rajoja. Valitsemme yhteistyökumppanimme eettisiä periaatteita noudattaen ja toimimme yhteistyössä heidän kanssaan eettisten periaatteiden mukaisesti. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 7/12
8 2. Taloudellisesti 2.2 Hankintojen kilpailutus Hankintojen kilpailutuksessa noudatamme erikseen laadittua hankintaohjeistusta. Hankintaprosessi etenee eri tavoin eri arvoisissa hankinnoissa (alle 1 000, , ja yli ) Mikäli hankintaan saadaan julkista avustusta yli 50 % hankintahinnasta ja hankinta on yli , kilpailutamme investoinnin julkisia hankintoja koskevan lain mukaisesti. 2.4 Kokouksien ja tilaisuuksien järjestäminen Kokoukset ja tilaisuudet järjestämme tarkoituksenmukaisesti ja kustannustietoisesti noudattaen vastuullisen tapahtumajärjestämisen periaatteita Järjestämissämme tilaisuuksissa yhdistämme liikunta- ja tapakulttuurin tarkoituksenmukaisella ja kohtuullisella tavalla. 2.3 Matkustaminen Matkustamisessa käytämme voimassaolevaa matkustussääntöä. Poikkeuksen muodostavat matkat pääkaupunkiseudulla, joista emme korvaa päivärahaa Matkustamisessa pääsääntönä on julkisten kulkuvälineiden käyttö. Oman auton tai taksin käyttö on perusteltua, mikäli se tulee kokonaistaloudellisesti edullisemmaksi (aika, matkustajien määrä, matkojen ketjutus) Omaa autoa käytettäessä edellytämme yhteiskyytejä aina kun yhteiskyydit ovat mahdollisia Mikäli yhteiskuljetus on järjestetty, oman auton kuluja ei korvata muusta kuin perustellusta syystä Hotellivarauksemme ovat kustannuksiltaan kohtuullisia Emme korvaa business-luokan lentoja. Matkustusluokan korotus omalla kustannuksella on mahdollinen Työmatkoista kertyneet lentopisteet käytämme työmatkoihin Luottamushenkilöiden matkakustannusten korvaamisperiaatteet päättää vuosittain Olympiakomitean hallitus. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 8/12
9 3. Syrjimättä Syrjimiselle, häirinnälle ja kiusaamiselle on nollatoleranssi. Edistämme tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti syrjimättömyyttä iän, sukupuolen, etnisen alkuperän, toimintakyvyn, kielen, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Päätöksenteossa ja toiminnassa otamme huomioon sukupuolinäkökulman ja tasa-arvon. 3.1 Hallitus ja työryhmät Noudatamme hallitusvalinnassa eettisyyttä, läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Olympiakomitean sääntöjen mukaan hallituksen jäsenistä vähintään 30 prosenttia on miehiä tai naisia. Tavoitteenamme on, että sekä hallituksessa että kaikissa työryhmissä on vähintään 40% edustus kumpaakin sukupuolta vuonna Hallitusvalinnoissa käytämme sääntöjenmukaista vaalitapaa. 3.2 Henkilöstön rekrytointi Työhönottoprosessissa huomioimme henkilötieto- ja tasa-arvolain vaatimukset, kuten sukupuolisen syrjinnän välttämisen sekä neutraalit hakumenettelyt Käytämme työhönottoprosessissa pääsääntöisesti avoimia hakuja sekä menetelmiä, joilla löydämme tehtävään tiedoiltaan, taidoiltaan ja asenteiltaan oikeat henkilöt oikeisiin tarpeisiin Ensimmäisessä karsintavaiheessa hakijoita vertaillaan pääsääntöisesti ilman tietoa nimestä, sukupuolesta ja iästä Rekrytoinneissa pyrimme lisäämään työyhteisön diversiteettiä. 3.3 Henkilöstön työskentely Varmistamme molemmille sukupuolille tasapuoliset mahdollisuudet työskennellä ja edetä erilaisilla vaativuustasoilla ja erilaisissa tehtävissä. Tavoitteena on myös huomioida eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa työskenteleviä yhdenvertaisesti esimerkiksi liukuvan työajan ja etätyömahdollisuuden avulla Varhaisen välittämisen mallissa kuvataan, minkälaiset tilanteet vaativat puuttumista (esimerkiksi syrjintä ja kiusaaminen), ja kenellä on puuttumisen vastuu Palkkausjärjestelmämme tukee yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa Toteutamme henkilöstölle yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokyselyn joka toinen vuosi ja tunnistamme sen perusteella keskeisimmät kehityskohteet Vastuullisuusasioiden koordinointi on määritelty yhden asiantuntijan työnkuvaan, joka raportoi johtoryhmälle. Vastuullisuusyhteenveto käsitellään vuosittain myös hallituksessa. 3.4 Urheilijoiden tukeminen Urheilija- ja joukkuevalinnoissa noudatamme voimassa olevia kriteeristöjä. Valintaprosessit ja -päätökset toteutetaan läpinäkyvästi, ja ne julkaistaan ja dokumentoidaan huolellisesti Urheilija-apurahojen valmistelussa noudatamme voimassa olevaa kriteeristöä. 3.5 Viestintä Viestintämme on yhdenvertaista (mm. kuvavalinnat ja sanavalinnat) Pyrimme viestinnässä kaikenlaisten stereotypioiden hälventämiseen Emme anna syrjiviä lausuntoja mistään ihmisryhmästä. 3.6 Tapahtumien järjestäminen Panostamme saavutettavuuteen, esteettömyyteen ja etäosallistumismahdollisuuksiin. Kiinnitämme erityistä huomiota osallistujien, puhu jien ja esiintyjien diversiteettiin. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 9/12
10 4. Reilusti ja puhtaasti Pelaamme reilusti kaikilla urheilun osa-alueilla ja tuemme urheiluyhteisöä reilussa pelissä. 4.1 Antidoping Taistelemme aktiivisesti dopingia vastaan kansallisesti ja kansainvälisesti Noudatamme Maailman antidopingtoimiston (World Anti-Doping Agency WADA) antidopingsäännöksiä ja Suomen antidopingsäännöksiä Osallistumme Suomen urheilun eettisen keskuksen kanssa kansainvälisen ja kansallisen antidopingsäännöstön kehittämiseen Olympiakomitean kautta tukea saavat urheilijat ja valmentajat sekä Olympiakomitean kautta johdetut kilpailujoukkueet allekirjoittavat urheilija-/valmentajasopimuksen, jossa he sitoutuvat noudattamaan Maailman ja Suomen antidopingsäännöstöä. Myös Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön tehostamistukea saavat lajit/lajiliitot allekirjoittavat sopimuksen Valistamme urheilevia lapsia ja nuoria urheilijan vastuusta, reilusta pelistä ja antidopingsäännöstöistä. 4.2 Päihteettömyys Edistämme urheilijoiden tietoisuutta päihteiden erityisesti nuuskan ja alkoholin vaikutuksista terveyteen Valistamme lapsia ja nuoria terveellisistä elämäntavoista ja päihteettömyydestä. 4.3 Ympäristö ja ilmasto Haluamme pelata reilusti myös tulevia sukupolvia kohtaan Kehitämme ja levitämme ratkaisuja sekä työkaluja ympäristöasioiden hallintaan urheiluyhteisössä Olemme yhteiskunnallinen keskustelija ja viestijä liikuntaan ja urheiluun liittyvissä ympäristö- ja ilmastoasioissa haitallisten ympäristövaikutusten minimoimiseksi Järjestämämme kokoluokaltaan merkittävät (yli kävijää) tapahtumat ovat Ekokompassin standardien mukaisia. Tätä pienemmissä tapahtumissa noudatamme vastuullisen tapahtumajärjestämisen periaatteita Viestinnässä huomioimme ympäristöystävällisyyden ja materiaalitehokkuuden. Käytämme pääasiassa sähköistä viestintää Vähennämme oman toimintamme ympäristövaikutuksia tehokkailla ja yhteiskäyttöä edistävillä toimitilaratkaisuilla sekä kestäviin kulkutapoihin (työmatkapyöräily, joukkoliikenne) kannustavin henkilöstöeduin. Tunnistamme kehittämiskohteita ja tartumme niihin jatkuvan parantamisen periaatteella Kilpailumanipulointi Osallistumme aktiivisesti kilpailutapahtumien manipuloinnin ehkäisevään työhön yhdessä SUEK:in, viranomaisten, Veikkauksen, jäsenjärjestöjen ja urheilijoiden kanssa Henkilöt, jotka toiminnallaan voivat vaikuttaa urheilutapahtumaan, eivät saa lyödä vetoa kyseisestä tapahtumasta. Myös välikäsien, kuten lähisukulaisten tai lähipiirin, käyttö on kielletty. Eettisesti korrektia on, että kielto koskee myös kaikkia, joilla on asemansa vuoksi pääsy ei-julkiseen sisäpiiritietoon kuten esimerkiksi urheilijoiden terveydentilaan ja vastaaviin tietoihin, vaikka kyseinen henkilö ei toiminnallaan pääsisikään suoraan tai välillisesti vaikuttamaan kilpailutapahtumaan. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 10/12
11 5. Seuranta ja auditointi 5.1 Autamme toisiamme toimimaan vastuullisuuskompassin periaatteiden mukaisesti. Kompassin täytäntöön panossa ja seurannassa meillä on kollektiivinen vastuu ja velvollisuus. 5.2 Jokaisella on velvollisuus ilmoittaa, jos epäilee kompassin vastaista toimintaa. 5.3 Vastuullisuuskompassia koskevissa vakavissa rikkomuksissa ilmoitamme väärinkäytöksistä esimiehelle. Jos kyseessä on esimiehen rikkomus, ilmoitamme väärinkäytöksestä yhden yli periaatteella. 5.4 Rikkomuksen vakavuudesta riippuen seurauksena voi olla täydennyskoulutus, esimiehen puhuttelu, huomautus, varoitus tai työsuhteen purku. 5.5 Raportoimme vastuullisuuskompassista vuosittain vuosikokoukselle. 5.6 Ulkopuolinen asiantuntijaryhmä auditoi kahden vuoden välein Olympiakomitean toimintaa vastuullisuuskompassin pohjalta. Olympiakomitea Vastuullisuuskompassi 11/12
12 Voit antaa palautetta ja kehittämisehdotuksia vastuullisuuskompassiin: Suomen Olympiakomitea Valimotie 10, Helsinki olympiakomitea.fi
Olympiakomitean vastuullisuuskompassi. Käsikirja henkilöstölle ja hallitukselle
Olympiakomitean vastuullisuuskompassi Käsikirja henkilöstölle ja hallitukselle Reilu Peli Olympiakomiteassa pelataan reilusti 1. Läpinäkyvästi 2. Taloudellisesti 3. Syrjimättä 4. Reilusti ja puhtaasti
OLYMPIAKOMITEAN VASTUULLISUUSKOMPASSI
Hyväksytty hallituksessa 14.2.2017 OLYMPIAKOMITEAN VASTUULLISUUSKOMPASSI Käsikirja henkilöstölle ja hallitukselle Reilu Peli - Olympiakomiteassa pelataan reilusti 1) Läpinäkyvästi 2) Taloudellisesti 3)
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja 28.08.2017 Sami Uusitalo työhyvinvointipäällikkö Taustaa Kaupungilla käytössä
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden
Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values
Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,
1. Suunnitteluprosessi Prosessin kuvaus Suunnitelman tavoite Nykytilan kuvaus Vastuullisuuskompassi...
Olympiakomitean yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018 2019 1. Suunnitteluprosessi...5 1.1. Prosessin kuvaus... 5 1.2. Suunnitelman tavoite... 5 2. Nykytilan kuvaus...6 2.1. Vastuullisuuskompassi...6
Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus
Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä
Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct. 28.1.2015 Johanna Kattelus Timo Kuismin
Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct 28.1.2015 Johanna Kattelus Timo Kuismin Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat s. 1. Kaiken toimintamme taustalla
LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos
LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia
HALLINTOELINJÄSENYYDET JA SIVUTOIMET
HALLINTOELINJÄSENYYDET JA SIVUTOIMET Tässä ohjeessa määritellään periaatteet ilmarislaisten osallistumisesta ulkopuolisten yhteisöjen hallintoelimiin, edellytykset sivutoimien hoitoon sekä myös päätöksenteko-
TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO
TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon
Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet
GOVERNIA OY (2245476-7) Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet 1. Johdanto Governia Oy:n eettisissä ohjeissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiön ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintaa.
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta
Kärkkäinen Oy arvot 2019
Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat
LGT ja yhteiskuntavastuu
LGT ja yhteiskuntavastuu Voit luottaa siihen, että kannamme vastuumme Kaikki, mitä kuljettajana, toimittajana, työnantajana, yrityksenä, ostajana ja yrityskansalaisena teemme, vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,
Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus
Pyöreän pöydän keskustelu häirinnästä ja hyväksikäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa Lapsiasiavaltuutettu Säätytalo 25.4.2019 Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Satu Heikkinen Nuoriso- ja
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 1. KIHUn rooli suomalaisessa huippu-urheilussa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma 1 Perusteet suunnitelmalle SUEK haluaa urheiluyhteisön jäsenenä ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa luoda ja ylläpitää
SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT
SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus
Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto
Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto 10.11.2017 Hyvä hallinto on yhdistyksen organisaation hallintojärjestelmä Järjestelmällä yhdistystä johdetaan
Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.
Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER-käytännesäännöt liikekumppaneille 1. Johdanto Mottonaan logistiikan rehellisyys ( Integrity in Logistics
Vahvistettu KIHUn hallituksessa Johtaja päivittänyt 5/2018 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2018
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 Johtaja päivittänyt 5/2018 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2018 1. KIHUn rooli suomalaisessa huippu-urheilussa Kilpa- ja huippu-urheilun
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet
Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa
SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY:N ANTIDOPINGOHELMA ALKAEN
SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY:N ANTIDOPINGOHELMA 17.11.2018 ALKAEN Sisällys SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY:N... 1 ANTIDOPINGOHELMA 17.11.2018 ALKAEN... 1 1. Suomen ITF Taekwon-Do ry... 3 2. Ohjelman arvoperusta...
Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari
Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa
Sisältö. Toimintaperiaatteet
Sisältö 1 Johdanto 3 2 Liiketoiminnan etiikka vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen 3 2.1 Lakien ja määräysten noudattaminen 3 2.2 Kirjausten ja raporttien oikeellisuus 3 2.3 Eturistiriidat
Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2014 Liiton toimintamalli 31.12.2014 mennessä Vuoden 2014 aikana puretaan molemmat kilpailutoiminnasta vastaavat lajiliitot, ja siirretään koko toiminta 31.12.2014 mennessä SKRL ry:n
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
SML:N ANTIDOPINGOHJELMA
SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset
2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.
EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä
Toimittajien menettelyohje
Toimittajien menettelyohje 1 (3) 01/01/2015 Toimittajien menettelyohje Tausta ja tarkoitus Posti on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Sisällys 1. Epäreilusta kilpailusta pidättyminen... 2 2. Sidosryhmien kanssa toimiminen... 2 3. Lahjonnasta kieltäytyminen... 3 4. Eturistiriitojen torjuminen... 3
Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry
Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...
TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)
TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-
Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa
Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa 16.06.2017 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - jäsenseurojen
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus 14.6.2017 Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnissa ja Henkilöstön työhyvinvointikyselyssä
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi
Puhtaasti paras. Reilusta pelistä ja terveistä elämäntavoista antidopingtyöhön
Puhtaasti paras Reilusta pelistä ja terveistä elämäntavoista antidopingtyöhön Visio Kaikilla on yhdenvertainen oikeus puhtaaseen urheiluun. Mitä on Reilu Peli? Mitä on Reilu Peli Reilu peli on urheilun
SUOMEN LUMILAUTALIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA. Antidopingohjelma Suomen Lumilautaliitto ry Radiokatu 20, Helsinki
1 SUOMEN LUMILAUTALIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA 2 SUOMEN LUMILAUTALIITTO RY Suomen Lumilautaliiton tehtävänä on edistää maamme lumilautailua. Liiton tavoitteena on terve ja elinvoimainen lumilautailukulttuuri,
Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma
Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,
Viria-konsernin eettiset ohjeet
Viria-konsernin eettiset ohjeet Yleistä Viria-konsernin (myöhemmin Viria) eettiset toimintaohjeet kuvaavat Viriassa hyväksyttyjä toimintatapoja ja arvoja sekä konsernin sitoutumista lakien ja viranomaismääräysten
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA
1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki
Suomen Judoliiton antidopingohjelma
Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliitto on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Suomen Judoliitossa noudatetaan voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Judoliiton
Pidetään selkä suorana
Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.
YHDENVERTAISUUSKYSELY
YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä
Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt
Helsingin Jyryn johtokunnan ja jaostojen tehtävät ja niihin liittyvät hyvät käytännöt Hyväksytty Helsingin Jyryn johtokunnan kokouksessa 22.10.2014 Asiakirjan tarkoitus Tämä asiakirja kuvaa Helsingin Jyryn
Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009. Yliasiamiespäivä 16.10.2007
Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009 Yliasiamiespäivä 16.10.2007 Tasa-arvosuunnitelman rakenne Tasa-arvotilanteen nykytila Henkilöstön rakenne Palkkakartoitus Työn ja perheen yhteensovittaminen Koulutus ja itsensä
Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 2018 Kokonaisraportti
Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 8 Kokonaisraportti SISÄLTÖ. JOHDANTO.... ANTIDOPINGOHJELMA.... KRITEERIEN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... 5. PISTEYTYS KRITEERIEN TOTEUTTAMISELLE...
TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)
TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-
KAUNIAISTEN KAUPUNGIN OHJEET VIERAANVARAISUUDEN VASTAANOTTAMISESTA SEKÄ KAUPUNGIN EDUSTAMISESTA
KAUNIAISTEN KAUPUNGIN OHJEET VIERAANVARAISUUDEN VASTAANOTTAMISESTA SEKÄ KAUPUNGIN EDUSTAMISESTA Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Vieraanvaraisuuden vastaanottaminen... 1 2.1 Lounaat, päivälliset ja ravintolapalvelut...
Eettinen toimintaohje
Eettinen toimintaohje sisältö 1 Olemme aktiivinen ja luotettava yhteiskunnallinen toimija... 3 2 Noudatamme lakeja ja sitoumuksiamme... 4 3 Välitämme ihmisistä ja työyhteisöstämme... 5 4 Kehitämme kestävää
Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto
16.5.2017 Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto Suunnitelmasta tiedottaminen Suunnitelman toteuttaminen edellyttää sekä johdon että henkilöstön sitoutumista tasaarvo- ja yhdenvertaisuus-työhön. Työyksiköitä
SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON ANTIDOPINGOHJELMA
9.5.2019 SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON ANTIDOPINGOHJELMA 1. SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITTO Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto on sekä kansainvälisen miekkailuliiton (FIE) ja kansainvälisen
Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma
Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma 2016-2017 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään,
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
Suomen Olympiakomitean antidopingohjelma Urheiluakatemiaverkosto. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK
Suomen Olympiakomitean antidopingohjelma Urheiluakatemiaverkosto Suomen urheilun eettinen keskus SUEK Suomen Olympiakomitean antidopingohjelma 2017 Olympiakomitean antidopingohjelma päivitetään 2017 aikana
Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct , päivitetty Johanna Kattelus Timo Kuismin
Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct 28.1.2015, päivitetty 12.12.2017 Johanna Kattelus Timo Kuismin Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat s. 1. Kaiken
Code of Ethics WDSF. Leena Liusvaara, Tuomareiden täydennyskoulutuspäivä, Hki
Code of Ethics WDSF Leena Liusvaara, 27.8.2016 Tuomareiden täydennyskoulutuspäivä, Hki Tämä diasarja on esitetty kansallisessa tuomarikongressissa Helsingissä 27.8. Diojen tekstit perustuvat WDSF:n Code
Muokkaa perustyylejä naps.
VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022
Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö
Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on
URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN TOIMIVALTA NYT JA TULEVAISUUDESSA
URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN TOIMIVALTA NYT JA TULEVAISUUDESSA URHEILUOIKEUDEN PÄIVÄ 5.11.2015 HENRIK ZILLIACUS URHEILUN OIKEUSTURVALAUTAKUNNAN TAPAUKSET 1991-2015 45 40 40 35 33 30 25 24 27 24 26 20
RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1
RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1 RAY:N TOIMINTA JA SEN PERUSTA 4 1.1 RAY:n asema 4 1.2 RAY:n tehtävä 5 1.3 RAY:n päämäärät 5 1.4 RAY:n ydintoiminnat 5 1.4.1 Rahapelitoiminta
VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015
EETTISET OHJEET VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015 Sisällysluettelo Toimintaperiaatteet Yleiset vaatimukset Eturistiriidat Salassapitovelvollisuus Lahjonta Lahjoitukset poliittiseen toimintaan Lahjoitukset
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen
Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä
Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä
Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia
Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna
Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan
LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET
LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET 1 Aluksi Me Luonassa haluamme rakentaa luottamusta ja puolueettomuutta kuvaamalla omat eettiset periaatteemme. Eettiset periaatteet on valmisteltu osana vastuullisuustyötämme,
VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia
VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia SVNL:n hallituksen kokous 14.9.2016 Asiakirjan Voimanosto 2021 tarkoitus Luoda yhteinen näkemys Suomen Voimanostoliiton tulevaisuuden suunnasta
HYY Yhtymän sitoumus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi (6)
HYY Yhtymän sitoumus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2016 1 (6) 2 (6) HYY YHTYMÄN GLOBAL COMPACTIN PERIAATTEIDEN NOUDATTAMISESTA HYY Yhtymä on hyväksytty YK:n Global Compact
1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?
Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus
Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet
Tähtiseurakahvit. Huhtikuu
Tähtiseurakahvit Huhtikuu Seuratoiminnan malli 2.0 ja laatutekijät Kolmen kehän malli I urheilutoiminta II seuran toiminnan organisointi III seuran ulkoinen toiminta 23.4.2018 3 Miksi muutos? Halutaan
Valoisamman tulevaisuuden tekijät
Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon
CODE OF CONDUCT NÄIN TOIMIMME
1 CODE OF CONDUCT NÄIN TOIMIMME 2 SISÄLTÖ Johdanto...3 Toimimme oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti.. 4 Business Finland työnantajana... 5 Velvollisuudet työntekijänä... 5 Vältämme eturistiriitoja...
Code of Conduct eettinen ohjeistus
Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2016 Sisällys 1. Almamedialaiset...1 2. Alma Media -konsernin edun ajaminen... 2 3. Yhteistyö ja kumppanuudet... 2 4. Asiakkaat... 3 5. Lakien, säädösten
Eettiset toimintaohjeet
Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1 (4) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden
1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus
Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)
HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 JULKISET HANKINNAT... 3 Syrjimättömyys... 3 Yhdenvertaisuus... 3 Avoimuus... 3 Suhteellisuus... 3 HANKINTATOIMINNAN TAVOITTEET...
SCA:n eettinen ohjeisto
SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat
Johtokunta voi antaa tätä talousohjesääntöä täydentäviä ohjeita ja määräyksiä.
Talousohjesääntö Suomen Saunaseura ry:n johtokunnan hyväksymä 13.6.2016. 1 Suhde muihin säännöksiin Suomen Saunaseura ry:n (jäljempänä yhdistys ) hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä
Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas.
Kódex správania Kó Kódex správania E ode of Conduct Eet ttiset ohjeet Etikos kodeks deksas Kode eks postępowania Kodeks postępowania Verhaltenskodex enskod iska regler Etisk regelsæ Kodeks p Eettiset ohjeet
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo Arvoperusta 2 Tavoitteet 2 Suomen Brasilialaisen jujutsun liiton antidopingtoiminta 2 Säännöstö 3 Sopimukset 3 Koulutus 3 Ohjaaja-
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA
CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA LUOTTAMUKSESI ARVOISIA AMMATTILAISIA Rentalle vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme arvot ja maine on rakennettu avoimuuden, luottamuksen