Storyboard Tarinoita tehtaasta
|
|
- Kauko Olavi Mikkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Paikka / Kohtaus:ALKU Kuvarytmi / äänirytmi: 1. Vyörytys. Bla, bla, bla, bla. 2. Stop. Hetkeksi. TARINA: 1. Olipa kerran tehdas 2. Siellä oli Manne ja bändi 3. Ja vaatesuunnittelija Sanna 4. He ovat vaarassa! TAJUNNANVIRTAA Vanha tehdas sai purkutuomion. taiteilijat pienyrittäjät tanssijat musiikin tekijät Kaavoitettu tiilimurskaksi. On erittäin todennäköistä, että tehdas olisi jotenkin käynyt ilman minuakin, sillä kukaan ei ole korvaamaton. Minä siis en ollut millään tavoin tärkeä tehtaalle. Mutta tehdas oli minulle. Tehdas ylipäänsä. Vain Sanna ja Manne pääsevät ääneen. He ovat päähenkilömme. Heistä ääniä ja tekstiä. Flipperivideo eli pallo Kuvatykitys. Kuvista näkyy vain osa, jotta jännitys säilyisi. Väinö Linna (Yhdyslanka-lehti 1961, kirjassa Me Finlaysonilaiset) paikka = eletty tila Kaikki sitaatit piilossa. Ne saa esille salaisten hotspottien kautta. 1
2 Paikka / Kohtaus: SAMMIO A Varvas POIS 25 A tuijotus 32 A mallit kävelemässä A 28 A 29A 36A 32A Tehdas oli arvokas kone. kunnes tuotanto siirrettiin työläiset (taloudelliset tosiseikat) Tehtaasta tuli joutomaata. ALKU Sammio ja sammiohuone A! 11A A! 32A 2-4 isoa kuvaa / kohtaus Sammioista humahtaa valoa. Teollinen glamour Polkkatukkaisen sormeen ilmestyy sideharsoa. Asuste? Tapaturma pukuhuoneessa - veriviiruja varpaassa. Yks Alavan Hilja, kun ei niitä koneita olis saanu käydessä putsata, niin hän putsas ja hänen jäi kätensä sinne ja meni kaikki sormet paitsi peukalo jäi. Ensimmäinen fiilistely-videonpätkä muotinäytöksestä - neito nousee sammiosta - mallit pyörivät vermeet päällä Pieninä kuvina? Taustalla yleiskuva sammiohuoneesta tai sammiosta? Aili Lindevall (Me Finlaysonilaiset) 2
3 Paikka / Kohtaus:SAMMIO Puvustettu tila. Pullavideo? Näytön paikka. Punainen tiili on sitkeää. Se kesti ajan muutoksen. rakennemuutos = taantumuskehitys Talonmies pysäytti kellon, kun tehdas suljettiin Kello zoomaus Kaikki oli entisellään. Vain ihmiset ja äänet olivat kadonneet. Uudet tulivat vähitellen. taiteilijat pienyrittäjät tanssijat musiikin tekijät Tulivat käskemättä. Siksi heitä ei tarvitse ottaa huomioon. 3
4 Paikka / Kohtaus:AULA A Sannasta ristikuvilla kuvasarja? 27 A! 28 A kauneus Tehty työtä varten, ei koristeeksi A Sanna ja?! 2A tunnelma? 12a! Aulasta yleiskuva A - 5A rapistunut teollinen patina Vaatesuunnittelija saa idean seinän lohkeamasta. Vanhasta kuparista. Sanna vaatesuunnittelija Mustalla tussilla vaatteita. Yksinkertaisia viivoja, polvihousuja, suuret napit. Saman pöydän takaa sai joskus palkkapusseja. Muotinäytöstä edeltävän yön Sanna ompeli neppareita. Pojat hakivat finnivoidetta maskeeraajalta. 4
5 Paikka / Kohtaus:AULA Ja se oli se tehtaan pilli, se aina määräs tunnit ja ajat. Hellä Andelin (Me Finlaysonilaiset) Sanna ja Kristiina tekivät muotinäytöksen kuin Mary Quant ja Vidal Sassoon 60-luvulla. Muotinäytösvideo2. Neidit alas portaita. Samanhenkiset ihmiset ja paikan henki. Henget, Sanna sanoo. tehtaus = sitkeä tiili Jos tehdas puretaan, he etsivät toisen teollisuustilan. Uusi lamaannuttaa. Antiseptiseen ei voi sulautua. Mutta vanhaa on turha säilyttää. Se on pelkkä julkisivu, sanovat päättäjät kaupunkilaisille keskustelutilaisuudessa. Sortuva tehtaan katto 5
6 Paikka / Kohtaus:HUONE A pojat tupakalla Tehdas on yhteisö. Omilla ehdoillaan pojat käytävässä fleguina 36 tai E Manne ja rumpali? 32 rumpali, huonenäkymää? A Manne laulaa! 30 A rumpali? 34 A bändi? 21A! A 27A manne ja basisti? 36A! videolla? A Manne? Mannen kädet A bändi? A! A, 18A, 23A Bändille työpaikka, toinen koti. Kohtauspaikka. Sekasortoinen. Ei liian siisti. Manne laulaja Raskasta musiikkia, ei niin raskasta kuin aiemmin. metallia Piti aikuistua. Paraxism kysyy yleensä, koska popbändi aikoo soittaa. Ettei toisten treeni mene pilalle. Viime keikasta jäi käteen satanen. omakustanne Studiossa putoaa niin korkealta että on juostava kiekkaa ulkona Manne videolla Rumpalin henkilökuva videolla 6
7 Paikka / Kohtaus:HUONE karjumassa Miksipä ei jatkaisi. Pitää olla desimaalin parempi. Paraxismilla ei ole aavistustakaan, mihin mennä, jos tehdas puretaan. Tehtaan tanssisali on suosittu. Satoja ihmisiä joka viikko. Mutta paikka tarvitaan tyhjäksi. (taloudelliset tosiseikat) Asia on päätetty. Viereen rakennetaan kongressikeskusta. Taiteilijat keräävät adressia. Kansalaissodan aikana oli laitos tietenkin ollut suljettuna, mutta nyt aloiteltiin taas töitä vähän kerrassaan...yritettiin taas rakentaa, mitä oli tullut rikotuksi. Toivo Pekkanen (Tehtaan varjossa) massatuotanto = modernin kohtalo 7
8 Paikka / Kohtaus:HALLI A! 18A! Yksinkertaisesti hyvä tila. Inspiroiva nuhruisuus. Panoraama Manillan sisäpihalta A Akustiikka. Raija ohjaa Annaa ja Urmasta tanssimaan yötä rantakuppilassa. Mutta tehdas on liian arvokkaalla paikalla. Kallis kaupungille. jälkiteollinen yhteiskunta = kesytetty kone Kerran koneet joka tapauksessa valloittavat maailman niin tarkoin, että tehtaat tuottavat ilman työmiehiä...silloin on työväenluokka täyttänyt tehtävänsä maailmanhistoriassa ja sen on aika poistua näyttämöltä. Tähän Quicktime nimeltä tehdas, eli sitä verkkoa ja vatkainta Toivo Pekkanen (Tehtaan varjossa) 8
9 Paikka / Kohtaus:ULOS Gridi hajoaa Sama kaikkialla A 16A 17A A 31A 30A 21A A! A > 16A > 17A Sammio, Aula Pyynikin Panimo, oluttehdas Tampere Konttorirakennuksesta suunnitellaan parkkipaikkaa. (rakennetaan tilalle). = ^ yhteys näitten välillä Vaatesuunnittelijan studio, kampaamo ja hieromo. (poistuvat) Huone Tanssisali Lutakko, leipomo Jyväskylä Kaavoitettu pysäköintialueeksi. Jyväskylän elävän musiikin yhdistys, tanssisali, bändien tiloja, taiteilijoiden työhuoneita, silkkipaino, autokorjaamo. Halli Manilla, viinatehdas, köysitehdas Turku Säilyy. Tulevista käyttäjistä ei ole päätöstä. 9
10 Paikka / Kohtaus:ULOS Aurinkobaletti, bändien tiloja, taiteilijoiden työhuoneita, silkkipaino. Suomessa on jäljellä pari sataa teollisuusrakennusta, joissa on osia viime vuosisadalta. Nykyisin teollistakin suojellaan. Arkkitehtuuri tai raha eivät ole ainoat arvon perusteet. Kulttuurihistoria, työn historia, nykypäivän ihmisten eletyt tilat ovat arvokkaita. 10
Storyboard Tarinoita tehtaasta
Paikka / Kohtaus: On erittäin todennäköistä, että tehdas olisi jotenkin käynyt ilman minuakin, sillä kukaan ei ole korvaamaton. Minä siis en ollut millään tavoin tärkeä tehtaalle. Mutta tehdas oli minulle.
LisätiedotSuomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon
Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.
Lisätiedoto l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
LisätiedotTapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan
Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään
Lisätiedot12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
LisätiedotHIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma
NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät
LisätiedotLucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
Lisätiedotnopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera
LisätiedotOpettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS
Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä
LisätiedotKenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka
3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta
LisätiedotTIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ
Yhteyshenkilö tapahtumassa: Puhelin ja sposti: TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Ryhmän nimi Esityksen nimi Ohjaaja Musiikkiryhmän nimi Seura Kesto Sommittelija tai koreografi Musiikkiryhmän ohjaaja Musiikkitiedot
LisätiedotHerään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
LisätiedotLapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU
Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA
LisätiedotPaloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa
Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä
Lisätiedot4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
LisätiedotJyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012
Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu
Lisätiedot320075 Mitä nyt (4) What now?
320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen
LisätiedotArjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
LisätiedotKuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
LisätiedotPIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali
PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.
LisätiedotPeliteoria luento 1. May 25, 2015. Peliteoria luento 1
May 25, 2015 Tavoitteet Valmius muotoilla strategisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostavia tilanteita peleinä. Kyky ratkaista yksinkertaisia pelejä. Luentojen rakenne 1 Joitain pelejä ajanvietematematiikasta.
LisätiedotTUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:
KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA
LisätiedotMusiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
LisätiedotMatt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
LisätiedotVoit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
LisätiedotRASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu
Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Nimimerkki: RASTERI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut säilyttää vanhat arvokkaat rakennukset, palauttaa niiden sisä- ja ulkotilat alkuperäiseen asuunsa modernein
LisätiedotMatkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
LisätiedotTwinning 2011 the real story UNCUTVERSION
Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno
LisätiedotMaahanmuuton psykodynamiikasta. Leo Ray, 2008 (author s permission granted)
1 Maahanmuuton psykodynamiikasta Leo Ray, 2008 (author s permission granted) 2 I Identiteetin vastavuoroisuuden psykodynamiikka Tietoinen ja tiedostamaton minuus 3 Libido Self-preservation Attachment Past
LisätiedotValmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).
Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion
LisätiedotLyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min)
Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Päätarkoitus: - Lyhyiden selitysvideoiden tuotanto (max 3 minuuttia) yksinkertaisin keinoin Selitysvideoiden tuottaminen edistää reflektioprosessia liittyen omaan
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotSUNSET, KUIN SUORAAN KARTSALTA REVÄISTYT
SUNSET, KUIN SUORAAN KARTSALTA REVÄISTYT SYNTYMÄ Vuonna 1968 kaksi neljätoistavuotiasta, rokkimusiikista sekaisin mennyttä poikaa istui Siltabaarissa levyautomaatin äärellä. Kahdellakymmenellä pennillä
LisätiedotTyöharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
LisätiedotKIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia
1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas
LisätiedotKESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto
KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:
LisätiedotThe Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY
2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult
LisätiedotJaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
LisätiedotLAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
LisätiedotTyössäoppimassa Tanskassa
Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa
LisätiedotLöytölintu. www.modersmal.net/finska
www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa
LisätiedotEpooqin perusominaisuudet
Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria
LisätiedotOpittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.
1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin
LisätiedotViinijärven päiväkoti
Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia
LisätiedotYksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA
The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät
LisätiedotLENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella
LisätiedotMerisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö
Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................
LisätiedotLAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut
LisätiedotVIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!
VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa
LisätiedotBanana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien
Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen
LisätiedotSAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
LisätiedotVinkkejä opettajalle
BRIEFR Messaging Vinkkejä opettajalle BRIEFR viestittelysovelluksen käyttö onnistuu kaikilta Käyttö on ilmaista ja rajoittamatonta Aiempaa kokemusta pikaviestisovelluksista ei tarvita Voit käyttää BRIEFRiä
LisätiedotSURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.
SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp
LisätiedotVideotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014
Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä
LisätiedotILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin
LisätiedotMIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi
LisätiedotKaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
LisätiedotPortfolio. Linda Siltakoski
r Pr Portfolio Linda Siltakoski 2015, Linda Siltakoski Tekijästä:»»» Linda Siltakoski 11.9.1992 Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopisto, audiovisuaalinen tuotanto Olen animaatio- ja pelituotannon opiskelija
LisätiedotKulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.
Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn
LisätiedotCCI-sanomat 5 19.8.2014
Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan
LisätiedotPieni. EKG-opasvihko. lapsiperheille
Pieni EKG-opasvihko lapsiperheille PIENI EKG-OPASVIHKO LAPSIPERHEILLE Tässä pienessä EKG-opasvihkossa on lyhyesti kuvattu EKGtutkimus, eli sydänfilmin otto. Toivomme Teidän lukevan oppaan yhdessä lapsenne
LisätiedotANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
LisätiedotEibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen
Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä
LisätiedotPirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa
Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin
LisätiedotMillaisia verkkoja Suomessa ja Euroopassa työllisyydessä kudotaan tai pitäisi kutoa?
Kuntakokeiluhankkeiden ja työllisyyspalveluiden tapaaminen Tampere 24. 25.9.2015 Millaisia verkkoja Suomessa ja Euroopassa työllisyydessä kudotaan tai pitäisi kutoa? Robert Arnkil Konsta ja Kusti kalastelivat
LisätiedotVarmenteiden asentaminen & WLAN Nokian puhelimille
Tietohallintokeskus Varmenteiden asentaminen & WLAN Nokian puhelimille Datainfon toimittamiin vakioituihin henkilökunnan Nokian puhelimiin E5, E6 ja E7 on esiasennettu tarvittavat varmenteet, joten yleensä
LisätiedotMun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
LisätiedotTemppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Lisätiedot2. Kirje Maapuolustusjärjestöille / 08052013 / 04062013 paraati / YIL E Mäntyala 1
2. Kirje Maapuolustusjärjestöille / 08052013 / 04062013 paraati / YIL E Mäntyala 1 4.6.2013 Valtakunnallinen paraati / Raasepori, Tammisaari VASTUU HENKILÖT / UUUDENMAAN PRIKAATI Järjestöjen yhteyshenkilönä
Lisätiedot6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
LisätiedotSÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus
LisätiedotOstoskassit pullollaan miten kehittää
Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän
LisätiedotTUPAKOINTI ENNEN JA NYT
1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla
LisätiedotSEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ
SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.
LisätiedotTulostaminen koulun koneilta Sibelius-tulostimelle voi tulostaa seuraavilta koulun koneilta
Sibelius-tulostin Monistamossa on uusi tulostin nimeltään sibelius, joka korvaa vanhan topelius-tulostimen. Tällä uudella tulostimella on käytössä tulostusmäärien seuranta sekä henkilökohtainen tulostussaldo.
LisätiedotEikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
LisätiedotTanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.
1 PROMOOTIOTANSSIT 2012, LAPIN YLIOPISTO POLONEESI Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. Poloneesiaskel:
LisätiedotOhjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!
Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia
LisätiedotMora Rexx Collection. Mora Rexx - Keittiö 06-11. Mora Rexx - Kylpyhuone 12-17. Tuotevalikoima 18 02-03
Mora Rexx Collection Maanviljelijän elämä 1700-luvun Ruotsissa ei ollut ruusuilla tanssimista. Päivittäisessä elämässä oli yritettävä mukautua ailahtelevan luonnon vaatimuksiin. Parin päivän sade tai petollinen
Lisätiedot苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on
LisätiedotJorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA
SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä
LisätiedotOppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8
Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Aloita oppitunti tavalliseen tapaan lausumalla ensin itse rukous ja anna sitten muutaman lapsen lausua ulkoa oppimansa rukous. Muista, että kullekin lapselle
Lisätiedot10. Kerto- ja jakolaskuja
10. Kerto- ja jakolaskuja * Kerto- ja jakolaskun käsitteistä * Multiplikare * Kertolaatikot * Lyhyet kertotaulut * Laskujärjestys Aiheesta muualla: Luku 14: Algoritmien konkretisointia s. 87 Luku 15: Ajan
LisätiedotJOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
LisätiedotKAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:
Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla
LisätiedotOuti Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
LisätiedotUsko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
LisätiedotMoniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
LisätiedotLinkkitekstit. Kaikkein vanhin WWW-suunnitteluohje:
Linkit Linkit ovat hypertekstin tärkein osa. Niiden avulla sivut liitetään toisiinsa ja käyttäjille tarjoutuu mahdollisuus liikkua muille kiinnostaville sivuille. Linkit Linkkejä on kolmea eri tyyppiä:
LisätiedotMateriaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.
DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että
LisätiedotSami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle
Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat
LisätiedotMetropolian uusi hybridi KAMPUS. Planning of an interactive and multisensory campus
Metropolian uusi hybridi KAMPUS Planning of an interactive and multisensory campus Työpajatyöskentelyn eteneminen ja ohjeistus klo: 10:15-10:30 Alustus: Virittäytyminen asiaan, kuva PP-show ja työpajan
LisätiedotStemmaako konebiisin Gramex-ilmoitus?
Stemmaako konebiisin Gramex-ilmoitus? Ahti Vänttinen Konemusiikin tekijät ovat syystä kyselleet, miten heidän pitäisi täyttää Gramex-ilmoituksien taiteilijatiedot. Kyse voi nykyajan monimuotoisessa tuotantoympäristössä
LisätiedotMuskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
LisätiedotValmistelut avajaisia varten
POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua
LisätiedotNUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
LisätiedotYKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?
GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu
Lisätiedot3. Kunnianteko. kuljettava osaston sivustan ympäri. Yksityinen mies.
25 Upseerin tai vääpelin tullessa tupaan huutaa mies, joka hänet ensiksi näkee:,,huomio!" Miehet menevät kaappiensa luo ja seisovat siinä, kunnes esimies heidät siitä vapauttaa. Tuvanvanhin ilmoittaa,
LisätiedotPROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan
LisätiedotREITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO
REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO 18.11.2014 RTM Antti Vainio SININEN ON LYHYEMPI AAVISTUKSEN, MUTTA KAITEEN YLI HYPPÄÄMINEN JA PORTAAT HIDASTAVAT TODELLA PALJON. HITAAMPI VAIHTOEHTO
Lisätiedot