Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus

Transkriptio

1 LIITE 16 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi Sikamäki N131 x 6 x HH144 ja Oinaskylä N131 x 6 x HH144 Päivitetty : Sikamäki N131 x 4 x HH144 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221

2 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi 1 (10) Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus 1 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat on laadittu alueesta laadittua maastomallinnusta hyödyntäen WindPROohjelmalla. Maastomallinnustarkastelun pohjalta tuulivoimapuiston lähiympäristöstä otettuihin valokuviin on mallinnettu tuulivoimalat. Mallinnusta varten otetut valokuvat on pyritty ottamaan kohteista, joille tuulivoimalat olisivat havaittavissa. Valokuvat on otettu kesällä 2014 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy toimesta. Havainnekuvat on laadittu Nordex N131 voimalalla. Voimaloiden roottorien halkaisija on 131metriä ja voimalan napakorkeus 144 metriä. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enimmillään noin 210 metriä maapinnan yläpuolella. Havainnekuvissa Sikamäen voimalat on esitetty punaisella rajauksella. Vastaavasti Oinaskylän voimalat on esitetty havainnekuvissa sinisellä rajauksella. Havainnekuvat on laadittu syksyllä 2015 Sikamäen hankkeen osalta. kuudelle voimalalle Tämän jälkeen on hanke supistunut neljään voimalaan. Havainnekuvissa ja kuvassa 1 on poistettujen voimaloiden päälle merkitty punainen rasti. 2 Näkemäalueanalyysi Tuulivoimaloiden havaittavuus maisemassa riippuu voimaloiden korkeudesta ja ympäröivien alueiden peitteisyydestä sekä korkeusvaihteluiden eroista. Laajoilta avoimilta alueilta tuulipuiston lähialueella tuulivoimalat voidaan havaita parhaiten. Peitteisessä ympäristössä voimaloiden havaittavuus on hyvin paikallista ja näkemäsektorit jäävät kapeiksi ja paikallisiksi. Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimalat sijoittuvat ympäröiviä alueita korkeammalle lakialueelle, mistä johtuen tuulivoimalat ovat teoreettisesti havaittavissa suhteellisen laajalla alueella. Ympäröivien alueiden peitteisyys, sekä maaston kumpuilevuus muodostavat kuitenkin selkeitä näkemäesteitä tuulivoimaloiden näkyvyydelle. Siten tuulivoimalat voidaankin parhaiten erottaa avoimilta pelto- ja suoaukeilta sekä järvialueilta hankealueen lähiympäristössä (0 5 km etäisyydellä voimaloista). Näkemäalueanalyysi on laskennallinen malli voimaloiden näkyvyydestä, ja todellisuudessa hyvissä sääolosuhteissa voimalat tai niiden osia voidaan havaita myös kauempaa tuulipuistosta, kuin näkemäalueanalyysin tulokset osoittavat. Merkittävimmät ja selkeimmät vaikutukset kohdistuvat kuitenkin niille alueille, josta näkemäalueanalyysin mukaan voimalat ovat selvästi havaittavissa. Etäisyyden kasvaessa voimaloiden havaittavuus heikkenee ja niiden maisemaa hallitseva ominaisuus pienenee. Näkemäalueanalyysin pohjalta voidaan karkeasti arvioida myös lentoestevalojen näkyvyyttä. Lentoestevalot sijoitetaan voimalatornin päälle, eli niiden näkyvyys myötäilee tornin näkyvyysaluetta ja edustavat näin myös laskentatuloksia. Näkemäanalyysi on päivitetty Sikamäen osalta neljälle voimalalle helmikuussa 2016.

3 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi XX Kuva 1. Kuvauspaikat ja tuulivoimaloiden sijainnit. 2 (8)

4 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi 3 (8) Kuva 2. Näkymäalueanalyysi

5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi 4 (8) X X 1. Havainnekuva 1. Näkymä Iso-Toulatin pohjoispuolelta, likimääräinen osoite Järvenpääntie 96. Etäisyys lähimpään voimalaan 6,6 km. 1.

6 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi 5 (8) XX 2. XX 2. Havainnekuva 2. Näkymä Iso-Toulatin pohjoispuolelta, likimääräinen osoite Kauppisentie 10. Etäisyys lähimpään voimalaan 6,6 km.

7 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi 6 (8) X X 3. X X 3. Havainnekuva 3. Näkymä Jouhtisen länsipuoli, likimääräinen osoite Toulaudentie Etäisyys lähimpään voimalaan 2,2 km.

8 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi 7 (8) X X Havainnekuva 4. Näkymä Lahnasen ja Pieni-Lahnasen välistä, likimääräinen osoite Toulaudentie E täisyys lähimpään voimalaan 2,7 km.

9 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi 8 (8) X X Havainnekuva 5. Näkymä hankealueen lounaispuolelta, likimääräinen osoite Korpiharjuntie 115. Etäisyys lähimpään voimalaan 2,5 km.

10 Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy LIITE 17 Yhteenveto Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakoista AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2016

11 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4 Lepakoista yleisesti... 5 Suomen lepakot ja niiden ekologia... 5 Lepakoiden suojelu... 5 Lepakot ja tuulivoima... 6 Aineisto ja tutkimusmenetelmät... 7 Tulokset... 8 Tulosten tarkastelua ja johtopäätökset... 9 Kirjallisuus Liite 1. Lepakkohavainnot vuosien 2013 ja 2014 tututkimuksissa Syksy Syksy Kevät Tähän raporttiin suositetaan viittaamaan seuraavasti: Ahlman, S. 2016: Yhteenveto Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakoista Ahlman Group Oy. 2

12 JOHDANTO Tämä raportti esittelee Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy:n Ahlman Group Oy:ltä tilaaman lausunnon Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakoista. Lausunnon perusteella voidaan arvioida tuulivoimaloiden mahdollisia vaikutuksia lepakoihin. Yhtiö suunnittelee neljän tuulivoimalan rakentamista Sikamäen alueelle, joka sijaitsee Viitasaarella Keski-Suomessa (kuva 1). Tuulivoimapuisto koostuu tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, kantaverkkoon liittymisasemasta sekä tuulivoimaloita yhdistävistä teistä. Hankkeeseen ei sovelleta YVA-lain (486/1994, muutettu 458/2006) mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Raportista Tässä raportissa esitetään yhteenveto Sikamäen alueella vuosina 2013 ja 2014 tehdyistä lepakkotutkimuksista, jotka käsittävät kevätmuuttoselvityksen (Tuominen & Ahlman 2014a), kaksi syysmuuttoselvitystä (Tuominen & Ahlman 2013 ja 2014b) sekä pesimäaikaisen selvityksen (Ahlman 2014). Raportti käsittää yleis- ja pohjatietojen lisäksi kuvaukset tutkimusmenetelmistä sekä seurantojen tulokset ja mahdolliset maankäyttösuositukset. SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Suunniteltu hankealue sijaitsee noin 15 kilometriä Viitasaaren keskustan itäpuolella. Lähellä olevia paikkoja ovat muun muassa eteläpuolen Kalliojärvi, lounaispuolen Mäntylä, luoteispuolen Pohjoiskylä ja pohjoispuolen Mäkrämäki (kuva 1). Hankealue on noin hehtaarin laajuinen metsäinen kokonaisuus, johon lukeutuu myös vesistöjä, kuten Ylimmäinen Töyrijärvi, Keskimmäinen Töyrijärvi ja Vuorijärvi. Hankealueen ulkopuolella on runsaasti luode-kaakkosuuntaisia järviä. Metsät ovat pitkälti kivikkoisia ja havupuuvaltaisia kankaita, mutta rajauksella on myös ojitettuja soita. Hakkuualoja on varsin paljon. 3

13 Kuva 1. Hankealueen sijainti (punainen rajaus). TYÖSTÄ VASTAAVAT HENKILÖT Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakoiden muuttoselvityksistä vastasi biologi (FM) ja luontokartoittaja Hanna Tuominen. Hän on tehnyt merkittävän määrän lepakkotutkimuksia pitkin Suomea ja ollut tutkijana Turun yliopistolla tehden yksinomaan lepakoiden liikehdinnän tutkimista Song Meter -passiividetektoreilla. Raportoinnista on vastannut Tuomisen lisäksi luontokartoittaja Santtu Ahlman, joka on suunnitellut ja toteuttanut lähes sata lepakkoinventointia sekä muutto- että pesimäaikana. Ahlman Group Oy on vastannut kymmenien tuulivoimapuiston lepakkoselvityksistä, ja valtakunnan mittakaavassa kerätty aineisto on huomattavan laaja niin rannikolta kuin sisämaastakin. Aineiston määrä on eräs Suomen suurimpia, sillä passiividetektoreja on käytetty kevät- ja syysmuuton aikana yli 80 paikassa. 4

14 lepakoista YLEISESTI suomen lepakot ja niiden ekologia Suomessa on tavattu 13 lepakkolajia, jotka kaikki ovat yöaktiivisia hyönteissyöjiä. Suomen yleisimpiin lepakkolajeihin kuuluvat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), viiksisiippa (Myotis mystacinus), isoviiksisiippa (Myotis brandtii), vesisiippa (Myotis daubentonii) sekä korvayökkö (Plecotus auritus). Harvinaisempina lajeina tavataan ripsisiippa (Myotis natteri), isolepakko (Nyctalus noctula), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii), kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), kimolepakko (Vespertilio murinus), lampisiippa (Myotis dasycneme) ja etelänlepakko (Eptesicus serotinus). Kesällä lepakkonaaraat muodostavat lisääntymisyhdyskuntia, joissa ne synnyttävät tavallisesti yhden poikasen. Urokset oleilevat useimmiten yksitellen tai pieninä ryhminä. Yhdyskunnat hajoavat alkusyksyllä, jolloin poikaset itsenäistyvät. Yöaktiiviset lepakot lepäilevät päivisin suojaisissa paikoissa, kuten puunkoloissa ja rakennuksissa. Talvella lepakot vaipuvat horrokseen, ja osa Suomen lepakkolajeista muuttaa talvehtimaan etelämmäksi välttääkseen talven kylmiä lämpötiloja ja ravinnon puutetta. Syysmuutto ajoittuu elokuun loppupuolelta syyskuun alkuun ja päämuutto keväällä toukokuulle. Lepakot voidaan jakaa lyhyen, keskipitkän ja pitkän matkan muuttajiin. Suomessa pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko, kimolepakko, vaivaislepakko, pikkulepakko sekä kääpiölepakko. Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajia ovat pohjanlepakko, korvayökkö ja siippalajit (Myotis spp.). Näillä lajeilla saattaa olla myös syksyistä vaellusliikehdintää, mutta sen mittakaavasta ei ole tietoa. Syksyllä lepakot keräävät rasvavarastoja ja pysähtelevät muutollaan ruokailemaan sekä parittelemaan. Lepakoiden kevätmuuttoa oleskelu- ja pesimäpaikoilleen määrää ravinnon saatavuus (Rydell ym. 2014). lepakoiden suojelu Kaikki Suomessa tavatut lepakkolajit ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Maamme lepakot kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) lajilistaan, ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty (luonnonsuojelulaki 49 ). Suomi liittyi Euroopan lepakoidensuojelusopimukseen (EUROBATS) vuonna 1999 (Valtionsopimus 104/1999). Sopimuksen mukaan jäsenmaiden tulee pyrkiä säästämään lepakoille tärkeitä ruokailualueita. 5

15 lepakot ja tuulivoima Suomessa uusien tuulivoima-alueiden suunnittelu ja rakentaminen on tällä hetkellä vilkasta. Suomen tavoitteena on lisätä tuulivoimalla tuotettua sähköä nykyisestä noin 300 megawatista yhdeksään terawattituntiin vuoteen 2025 mennessä. Tuulivoimalla on kuitenkin havaittu olevan häiritseviä ja kuolleisuutta aiheuttavia vaikutuksia joihinkin eläinlajeihin, kuten lepakoihin (Kuvlesky ym. 2007). Vaikka Suomessa lepakkotutkimusta tuulivoimaloihin liittyen on tehty vähän ja varmaa tietoja voimaloiden haitallisuudesta lepakoihin ei ole, on muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa viime vuosina havaittu olevan erityisesti muuttaville lepakoille haitallisia vaikutuksia useiden tuulivoimahankkeiden yhteydessä. Voidaan siis olettaa, että Suomeenkin rakennetut tuulivoimalat voivat olla uhkana muuttaville lepakoille, jos ne sijaitsevat niiden käyttämillä muuttoreiteillä. Yksi lepakoiden kuolinsyy on se, kun ne törmäävät voimaloiden pyöriviin lapoihin. Myös nopeat ilmanpaineenvaihtelut lapojen läheisyydessä aiheuttavat lepakoille kuolemaan johtavia sisäisiä vaurioita (Strickland ym.2011). Tarkkaa tietoa ei ole siitä, miksi lepakot törmäävät tuulivoimaloihin, mutta ilmeisesti voimalat houkuttelevat lepakoita useista eri syistä (Barclay ym. 2007). Luultavasti lepakot eivät aina ehdi reagoida nopeasti pyöriviin tuulivoimalan lapoihin. Osa muutolla olevista lepakkolajeista ei aina käytä kaikuluotausta apuna esteiden havaitsemiseen, koska luonnolliset esteet sijaitsevat matalammalla kuin niiden muuttokorkeus (Craword & Baker 1981). Tuulivoimalat houkuttelevat hyönteisiä valon sekä lämmön vuoksi ja siksi myös lepakoita ruokailemaan voimaloiden läheisyyteen. On myös ehdotettu, että lepakoita houkuttelisivat tuulivoimaloissa syntyvät äänet ja lapojen liike (Kunz ym. 2007). Lepakoiden muuttoväylät saattavat sijoittua tuulivoimatuotannon kannalta hyville paikoille. Lepakot muuttavat usein merien rannikkoalueita pitkin, jotka ovat yleensä tuuliolosuhteiltaan myös tuulivoimalle kannattavia paikkoja (Pettersons 2009). Paikalliset lepakkopopulaatiot liikkuvat lepäily-, pesimäalueen ja ruokailualueen välillä, ja useat lajit saalistavat melko matalalla, joten tuulivoimaloihin törmääminen saattaa olla epätodennäköisempää kuin korkealla ja laajoilla alueilla liikkuville, muuttaville lepakkolajeilla (Kuvlesky ym. 2007). Myös tuulivoimaloiden korkeudella on merkitystä joidenkin lepakkolajien lisääntyneeseen törmäysriskiin. Kuolleisuus nousee, kun tuulivoimalan korkeus on 65 metriä tai sitä korkeampi (Barclay ym. 2007). Lepakkokuolemien on havaittu nousevan matalilla tuulennopeuksilla, koska lepakoille lentäminen on silloin todennäköisesti energiatehokkaampaa tai ne nostavat nopeammilla tuulilla muuttokorkeutta ja törmäykset tuulivoimaloihin vähenevät (Baerwald ym. 2008). Tuulivoimaloiden aiheuttamat vaikutukset lepakoihin vaihtelevat alueiden välillä. Tuulivoimapuistot olisi hyvä sijoittaa paikoille, joissa haittavaikutukset lepakoille ja muille eläinlajeille olisivat mahdollisimman vähäiset (Kuvlesky 2007). Huolellisella alueiden valinnalla sekä suunnittelutyöllä pystytään minimoimaan tuulivoimaloiden haitallisia vaikutuksia. Mahdollisten vaikutusmekanismien sekä riskitekijöiden tunnistaminen edellyttävät usein laajaa käsitystä alueella esiintyvästä lepakkolajistosta sekä niiden ekologiasta. 6

16 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT Lepakoiden muutonseurantakartoitukset toteutettiin automaattisilla Song Meter SM2Bat+ -passiiviseurantadetektoreilla. Tarkat menetelmäkuvaukset on esitetty varsinaisissa tutkimusraporteissa (Tuominen & Ahlman 2013, Tuominen & Ahlman 2014a ja 2014b). Tutkimukset aloitettiin syksyllä 2013, jolloin silloisen tuulivoimapuiston alueelle sijoitettiin kolme detektoria (kuva 2). Laitteet olivat maastossa yhtäjaksoisesti välisen ajan. Runsaiden havaintomäärien vuoksi syysseuranta toistettiin laajempana viiden detektorin avulla välisenä aikana. Kevätmuuttoa tutkittiin puolestaan neljällä laitteella välisenä aikana. Kuva 2. Passiividetektorien sijoituspaikat syksyllä 2013 (punaiset pallot) ja syksyllä 2014 (vihreät pallot). Musta pallo kuvaa syksyn 2013 laitetta numero 1 sekä syksyn 2014 laitetta numero 2. Keväällä 2014 neljä laitetta vastasivat syksyn 2014 laitteita numero

17 tulokset Lajisto ja havaintomäärät Sikamäen kartoitusalueella tavattiin vuosien 2013 ja 2014 seurannoissa pohjanlepakoita, viiksi-/ isoviiksisiippoja, siippoja ja kolme pikkulepakkoa. Pohjanlepakko on maamme yleisin lepakko, jonka levinneisyys ulottuu miltei koko Suomeen. Yleisimmät siippalajimme ovat viiksi- ja isoviiksisiippa sekä vesisiippa. Pikkulepakko on melko yleinen Etelä-Suomessa. Aineistoista laskettiin lepakkohavainnot kunkin tutkimukset osalta. Tulokset esitetään taulukoissa 1 3. Taulukko 1. Sikamäen lepakoiden muutonseurantahavainnot syksyllä Laji Laite 1 (pohjoinen) Laite 2 (lounas) Laite 3 (kaakko) Yhteensä Pohjanlepakko Siippalaji Pikkulepakko Yhteensä Taulukko 2. Sikamäen lepakoiden muutonseurantahavainnot syksyllä Laji Laite 1 (itä) Laite 2 (länsi) Laite 3 (keski) Laite 4 (pohjoinen) Laite 5 (kaakko) Yhteensä Pohjanlepakko Siippalaji Pikkulepakko Yhteensä Taulukko 3. Sikamäen lepakoiden muutonseurantahavainnot keväällä Laji Laite 1 (itä) Laite 2 (länsi) Laite 3 (keski) Laite 4 (pohjoinen) Yhteensä Pohjanlepakko Viiksi-/isoviiksisiippa Yhteensä

18 tulosten tarkastelua ja johtopäätökset Passiiviseurantalaitteiden tulokset osoittavat, että Sikamäen tutkimusalueella tavattiin yleisesti pohjanlepakoita ja siippoja syksyllä 2013 ja Lisäksi pikkulepakoita havaittiin yhteensä kolme yksilöä. Pikkulepakoita tavataan pesimäaikaan rannikolla ja eteläisimmässä Suomessa. Syksyllä pikkulepakot muuttavat Suomen kautta talvehtimaan muualle Eurooppaan, jolloin myös havaintoja saadaan enemmän ja laajemmalta alueelta. Kyseessä ei näin ollen ole erityisen poikkeavia havaintoja Sikamäen osalta. Sikamäen tutkimusalueella vuonna 2014 toteutetun syysmuuttoseurannan tulokset (Tuominen & Ahlman 2014b) poikkesivat vuoden 2013 syksyllä tehdystä tutkimuksesta suuresti (Tuominen & Ahlman 2013). Lepakkohavaintoja oli vuonna 2014 huomattavasti vähemmän, vaikka tutkimusalueen rajaus oli laajentunut ja alueella on enemmän vesialueita, jotka ovat otollisia lisääntymispaikkoja lepakkoravinnolle. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi kolmen laitteen sijaan viittä laitetta (kuva 2). Syksyllä 2013 kolmesta laitteesta tallentui yhteensä havaintoa (liite 1). Eniten havaintoja tallentui laitteeseen numero 1, joka vastaa vuoden 2014 tutkimuksessa laitetta nro 2. Vuoden 2013 havaintomäärä oli , mutta vuonna 2014 havaintoja tehtiin vain 687. Ero on näin ollen erittäin suuri. Vuoden 2013 tutkimuksen jälkeen alueen arvioitiin mahdollisesti olevan tärkeä lepakoiden syysmuuttoalue, mutta samalla arveltiin, että suuret lukemat saattavat selittyä läheisellä lisääntymiskolonialla, josta yksilöt tulevat saalistamaan alueelle. Vuoden 2014 pesimäkaudella tehtiin kattava lepakkoselvitys aktiivikartoituksena (Ahlman 2014). Tavoitteena oli paikallistaa mahdollinen lisääntymisyhdyskunta, mutta sellaista ei kuitenkaan ole alueella. Myöskään pesimäaikaisia havaintoja ei kertynyt erityisen runsaasti. Eniten ääniä vuonna 2013 tallentanut laite numero 1 sijaitsee noin 700 metriä Sikamäelle suunnitellun lähimmän turbiinin luoteispuolella. Kyseisenä vuonna kaksi muuta laitetta olivat Sikamäen etelä- ja kaakkoispuolella, varsin lähellä suunniteltuja turbiineja. Havaintomäärät olivat kahdessa muussa laitteessa kuitenkin selvästi vähäisempiä, mikä viittaa voimakkaasti siihen, ettei Sikamäen ja Pitkäkankaan välisellä vyöhykkeellä tapahdu mainittavasti turbiiniketjun mukaista liikehdintää, jolloin haittavaikutuksia saattaisi olla. Vuosien välisiä eroja on yleensä vaikeaa tulkita, mutta niitä saattaa selittää esimerkiksi sääolosuhteet sekä ravintotilanteen vaihtelut. Vuosien 2013 ja 2014 väliset erot tuloksissa saattavat johtua siitä, että syksyllä 2013 alueella oli poikkeuksellisen runsaasti ruokailevia lepakoita. Todennäköisesti vuoden 2014 tulokset vastaavat enemmän todellista kuvaa, sillä laitteita oli enemmän ja laajemmalla alueella. Hyvin todennäköisesti kyseessä on ollut poikkeuksellinen ilmiö, johon liittyy paikallisesti hyvä ravintotilanne. Havaintomääriä tarkastellessa tulee huomioida, että mikäli muutama lepakkoyksilö pysyttelee paikalla saalistamassa koko yön, voi havaintomäärä olla erittäin suuri, sillä kaikuluotausäänet tallentuvat jatkuvasti. Ahlman Group Oy:n yli 80 paikassa pitkin Suomea keräämien mittavien aineistojen perusteella kyseessä on poikkeava ilmiö, sillä muuten myös vuoden 2014 havaintomäärät olisivat olleet merkittävästi suurempia. Tätä tukee myös kesällä 2014 tehdyn pesimäaikaisen inventoinnin tulokset. Keväällä 2014 toteutetussa muuttoselvityksessä (Tuominen & Ahlman 2014) havaintomäärät olivat hyvin vaatimattomia. Tämän asiantuntijalausunnon johtopäätöksenä voidaan todeta, että mikäli Sikamäen alue olisi merkittävä lepakoille, näyttäisi kaikkien muutto- ja pesimäaikaisten tutkimusten tulokset selvästi suurempia havaintomääriä. Näin on kuitenkin vain syksyn 2013 osalta, jota pidetään poikkeuksellisena esiintymisenä. Näin ollen Sikamäen aluetta ei voida pitää tärkeänä lepakoille. 9

19 KIRJALLISUUS Ahlman, S. 2014: Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakkoselvitys Ahlman Group Oy. Tuominen, H., & Ahlman, S. 2013: Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakoiden syysmuuttoselvitys Ahlman Group Oy. Tuominen, H., & Ahlman, S. 2014a: Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakoiden kevätmuuttoselvitys Ahlman Group Oy. Tuominen, H., & Ahlman, S. 2014b: Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston lepakoiden syysmuuttoselvitys Ahlman Group Oy. Baerwld, EF., Edworthy, J., Holder, M. & Barclay, RMR 2008: A Large-Scale Mitigation Experiment to Reduce Bat Fatalities at Wind Energy Facilities. The Journal of Wildlife Management 73 (7): Barataud, M. 2002: The World of Bats. Sittelle Publishers. Mens, France. Barclay, MRM, Baerwald, EF, Gruver, JC 2007: Variation in bat and bird fatalities at wind energy facilities: assessing the effects of rotor size and tower heigh. Canadian Journal of Zoology 85: Crawford, RL., Baker, W. 1981: Bats killed at a north Florida television tower: a 25-year record. Journal of mammalogy 62: EUROBATS 2001: Agreement of the Conservation of Bats in Europe. Furmankiewicz, J., Kucharska, M. 2009: Migration of Bats along a Large River Valley in Southwestern Poland. Journal of Mammalogy 90 (6): Jakobsson, N. (toim.) 2008: Ympäristön- ja luonnonsuojelu Lakikokoelmat. Edita Publishing Oy. Helsinki. Kunz, T., Arnet, EB., Erickson, WP., Hoar, AR., Johnson, GD., Larkin, RP., Strickland, MD., Thresher, RW., Tuttle, MD. 2007: Ecological impacts of wind energy development on bats: questions, research, needs, and hypotheses. The Ecological Society of America 5 (6):

20 Kuvlesky, JR. P., Brennan, L., Morrison, M., Boydston, K., Ballard, B., Bryant, F. 2007: Wind Energy Development and Wildlife Conservation: Challenges and Opportunities. The Journal of Wildlife Management 71 (8): Lappalainen, M. 2003: Lepakot. Toinen painos. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. Pettersons, G. 2009: Seasonal migrations of north-eastern populations of nathusius bat Pipistrellus nathusii (Chiroptera). Myotis 41 42: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Rydell, J., Bach, L., Bach, P., Diaz, L. G., Furmankiewich, J., Hagner-Wahlsten, N., Kyheröinen, E-M., Lilley, T., Masing, M., Meyer, M. M., Petersons, G., Suba, J., Vasko, V., Vintulis, V. & Hedenström, A. 2014: Phenology of migratory bat activity across the Baltic Sea and the south-eastern North Sea. Acta Chiropteroligica 16 (1): Museum and Institute of Zoology PAS doi. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen Ympäristö 742. Ympäristöministeriö. Strickland, D., Arnett, E., Erickson, W., Johnson, D., Johnson, G., Morrison. M., Shaffer, J., Warren-Hicks, W. 2011: Comprehensive Guide to Studying Wind Energy/Wildlife Interactions. Prepared for the National Wind Coordinating Collaborative. Suomen lepakkotieteellinen yhdistys: Viitattu Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Ympäristöministeriö a) luontodirektiivin II, IV ja V -liitteiden lajit 11

21 liite 1. Lepakkohavainnot vuosien 2013 ja 2014 tutkimuksissa. Syksy Laite 1 (pohjoinen) Pohjanlepakko Siippalaji Laite 2 (lounas) 1000 Pohjanlepakko Siippalaji

22 Laite 3 (kaakko) Pohjanlepakko Siippalaji Pikkulepakko Laite 1 (itä) Pohjanlepakko Siippa Syksy 2014

23 Laite 2 (länsi) Pohjanlepakko Siippa Laite 3 (keski) Pohjanlepakko Siippa Pikkulepakko

24 Laite 4 (pohjoinen) Pohjanlepakko Siippa Laite 5 (kaakko) Pohjanlepakko Siippa

25 Laite 1 (itä) Pohjanlepakko Viiksi-/isoviiksisiippa Laite 2 (länsi) Pohjanlepakko Viiksi-/isoviiksisiippa Kevät 2014

26 Laite 3 (keski) Pohjanlepakko Viiksi-/isoviiksisiippa Laite 4 (pohjoinen) Pohjanlepakko Viiksi-/isoviiksisiippa

27 18

28 LIITE 18 Liite Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston Natura-arviointiin Santtu Ahlman

29 Kaakkuri Lintudirektiivin liitteen I lajit ja muuttolinnut Alue on tärkeä nimenomaisesti kaakkurin pesimälampiverkostona. Laji on hyvin häiriöherkkä, ja pesintä epäonnistuu helposti häiriön seurauksena. Kaakkuri on kuitenkin tuoreen uhanalaisuusluokituksen mukaan valtakunnallisesti elinvoimainen (LC), sillä pesimäkanta on vahvistunut (Tiainen ym. 2016). Pesintää ei ole todettu kaava-alueen lähimmältä lammelta (Marjolampi), mutta Turpeiselta on tieto pesinnästä, ja etäisyys lampiin on häiriövaikutuksen osalta kohtuullinen. Lähin voimala uudessa sijoittelussa on Sikamäessä, josta on etäisyyttä Marjolampeen noin 1,6 kilometriä ja Turpeiseen 1,7 km. Voimala ei sijaitse todennäköisellä lentoreitillä. Kaava-alueella tehtiin kaakkurin osalta pesimäkauteen ajoittuva seuranta, jossa lentoreittejä havainnoitiin yhteensä 78 tuntia (Ahlman 2014a). Seurannassa havaittiin vain yksi kaakkurin lento ja kuultiin kerran ääni, muttei saatu näköhavaintoa. Lento suuntautui Töyrijärvien muodostamaa uomaa pitkin. Suhteutettuna havainnointiaika päivän valoisan ajan pituuteen, on riskilentojen yhteismäärä touko-heinäkuussa laskennallisesti 22 lentoa. Hyvin alhaisen havaintomäärän perusteella on kuitenkin kokonaismäärän arviointi epävarmaa, sillä kaakkurit saalistavat myös aamuhämärässä. Seurannan perusteella lennot ovat kuitenkin täysin satunnaisia. Läheisellä Marjolammella ei ollut pesintää vuonna 2014 (Ahlman 2014a ja 2014c). Tiira-aineistojen perusteella Turpeisella on ollut pesintäyritys vuonna 2014, vaikka paikalla ei havaittu yhtään kaakkuria virallisten vesilintulaskentaohjeiden mukaisesti tehdyissä inventoinneissa. Tiiraaineiston mukaan myös vuonna 2015 on ollut pesintäyritys, mutta ilmeisesti poikasia ei ole kuoriutunut. Vuonna 2014 hautova emo on ollut Turpeisen pesällä vielä heinäkuussakin, joten mikäli kaakkuri merkittävissä määrin liikkuisi hankealueella, olisi se todennäköisesti havaittu useammin seurannan aikana. Selvityksen mukaan Sikamäen pesimäaikaisen kaakkuri- ja sääksiseurannan perusteella tutkimusalueella ei liiku säännöllisesti kaakkureita, eikä hankkeen toteuttamisella ole erityistä vaikutusta lajille (Ahlman 2014a). Kaakkurit käyttävät usein lentokorkeutenaan lapojen pyörimiskorkeutta. Satelliittiseurannan perusteella lentokorkeus on tyypillisesti metrin korkeudella (Eklöf 2012). Sikamäelle suunniteltujen voimaloiden roottorit pyörisivät metrin välillä, joten kaakkureilla ei ole törmäysriskiä noin metrin korkeudella, mikä pienentää törmäysikkunaa merkittävästi. Kaakkuri vaatii melko pitkän kiitoradan noustakseen lentoon vedestä ja lisäksi tyypillisesti useita satoja metrejä matalaa puustoa, jotta se saa nostettua riittävästi korkeutta. Pienillä lammilla laji saattaa tehdä ylimääräisen lennon nostaakseen korkeutta vesialueen päällä (Eklöf 2016). Lähin turbiini tulisi olemaan Turpeisen kaakkoispuolella Sikamäen päällä, joka on huomattavasti korkeammalla kuin pesimälampi. Kaakkuri lähtee hyvin todennäköisesti lentoon Turpeiselta joko pohjoisluoteeseen tai eteläkaakkoon, sillä lampi on sen suuntainen ja maastonmuodot ovat matalat. Sikamäen ylittäminen vaatisi todennäköisesti useita lentolenkkejä riittävän korkeuden saamiseksi, mikä ei ole lajityypillistä, sillä kaakkuri lentää tunnusomaisesti suoraan eri paikkojen välillä. Lisäksi riskikorkeudella lentäminen eli metrin korkeudella Sikamäen päältä

30 vaatisi vielä suurempia ponnisteluja. Turpeiselta lähtiessään tai sinne saapuessaan linnut todennäköisesti käyttävät laaksoja eivätkä lähde lähimpien korkeiden mäkien ylitse, kuten vuoden 2014 maastotutkimusten tulokset antavat viitteitä (Ahlman 2014a). Maaston muodot ja havainnot huomioiden kaakkuri todennäköisesti alueella liikkuessaan käyttää Töyrijärvien muodostamaa uomaa korkeampien mäkien välissä. Päivitetyn kaavan neljä voimalaa sijoittuvat luode-kaakkosuuntaisesti Sikamäen ja Pitkäkankaan väliselle osuudelle, jolloin törmäysikkuna on erittäin pieni, sillä turbiinit sijaitsevat Turpeiseen nähden pitkittäisesti jonossa. Mahdollinen törmäys vaatisi kaakkurin nousemista hyvin jyrkästi Turpeiselta kohti kaakkoa tismalleen turbiinirivistön suuntaisesti, ja lentokorkeuden tulisi nousta noin 80 metriin suhteessa mäen yläosaan. Horisontaalisesti törmäysikkuna on erittäin pieni suhteessa 360 asteen kehään. Pesivät kaakkurit elävät usein ikään kuin löyhänä yhdyskuntana, jolloin parit saattavat vierailla myös toisilla pesälammilla (Eklöf 2016a). Natura-aluetta tarkastellessa tulee huomioida, että muiden länsipuolella sijaitsevien lampien mahdolliset pesijät saattavat käydä myös Turpeisella sekä muilla lähijärvillä. Tällaisia havaintoja ei kuitenkaan tehty kuin yksi vuoden 2014 kaakkuriseurannassa, joka käsitti 78 tuntia havainnointia maastokaudella (Ahlman 2014a). Lisäksi muita inventointeja tehtiin lintujen kevät- ja syysmuuttoseurantojen, pesimälinnustoselvitysten, lepakko- ja kasvillisuuskartoitusten puitteissa. Yhteensä otanta käsittää kymmeniä päiviä ja satoja tunteja, eikä kaakkureista tehty kuin yksi näköhavainto. Kaavan vaikutusten lajiin ja sen esiintymiseen Natura-alueella arvioidaan olevan lieviä, muodostuen lievistä häiriövaikutuksista ja lievistä törmäysriskivaikutuksista. Häiriövaikutus ei todennäköisesti ulotu pesimälammille merkittävissä määrin, sillä rakennettujen tuulivoimaloiden suhteen on Norjassa tehdyssä seurantatutkimuksessa todettu pesimälampien autioituneen vain voimala-alueen sisällä ja pesintöjen jatkuneen viereisillä alueilla (Halley & Hopshaug 2007). Keski- Suomessa Luhangassa todettiin onnistunut pesintä 800 metrin päässä lähimmistä tuulivoimaloista heti niiden rakentamisen jälkeen vuonna Kyseessä oli reviirin ensimmäinen onnistunut pesintä viimeisten vuosien aikana (Virtanen 2016). Törmäykset ovat todennäköisesti hyvin epätodennäköisiä, mutta koska laji on pitkäikäinen ja tyhjentyneet pesimälammet asutetaan usein uudelleen hitaasti, voi yksi törmäys aiheuttaa alueellisia vaikutuksia ja uuden parin asettuminen alueelle voi viedä joitakin vuosia. Gavia-työryhmä on antanut ohjeen kaakkurin huomioimiseksi tuulivoimaloita suunniteltaessa. Ohjeen mukaan kaakkurien pesimäyhteisöt/-lammet tulisi rauhoittaa noin viiden kilometrin säteellä kokonaan voimaloilta. Lisäksi pesimälampien ja pääkalastusalueen väliselle lentovyöhykkeelle ei tule rakentaa voimaloita (Eklöf 2012). Ohjeistus ei kuitenkaan perustu tutkittuun tietoon pesimäpaikoilta vaan Pohjanmeren aineistoon, jonka mukaan muuttavat kaakkurit aloittavat turbiinien väistämisen viiden kilometrin etäisyydeltä. Alueella ei ole omaa pesivää kantaa, joten kyse on nimenomaan muuttajista (Eklöf 2016a). Gavia-työryhmän ohje on näin ollen lähinnä arvio, eikä sitä voida soveltaa sellaisenaan eri hankkeisiin, sillä varsinaista tutkimustietoa käyttäytymisestä ja vaikutuksista ei ole. Kaakkureita on kuitenkin tutkittu viime vuosina satelliittilähettimillä, jotka ovat antaneet tarkkaa paikannustietoa pesimäajalta (Ahola & Eklöf 2014). Tutkimuksen mukaan ruokailupaikat saattavat sijaita kilometrin, poikkeuksellisesti jopa 70 kilometrin etäisyydellä. Emot lentävät kuitenkin

31 eniten pesäpaikan lähellä, mutta otanta on erittäin pieni ja lentoreitit riippuvat käytännössä yksinomaan saalistuskohteiden sijainnista. Natura-tietolomakkeen (taulukko 7) mukaan Palokankaanlampien Natura-alueella pesii viisi kaakkuriparia. Gavia-työryhmän arkiston mukaan pesäpaikkoja ovat olleet jo mainitun Turpeisen lisäksi Iso Luotoslampi, Vuorilampi, Saarilampi ja Kitkanen sekä Natura-lampien eteläpuolella sijaitseva Salmijärvi (Eklöf 2016b). Mikäli asuttuna on useita lampia lähellä tuulivoimapuistoa, olisi ravinnonhaussa useita emolintuja pitkin pesimäkautta. Näin ollen niiden havaitsemisen todennäköisyys kasvaa merkittävästi verrattuna vain yhteen pariin, mikäli seuranta-alue on säännöllisen ruokailureitin varrella. Näköhavaintoja ei kuitenkaan ole tehty kuin yksi kattavien maastoseurantojen aikana, joten mikään ei viittaa Sikamäen tuulivoimapuiston aiheuttavan erityistä haittaa alueelliselle kaakkurikannalle, sillä ruokailukohteet sijaitsevat toisaalla. Muiden suojeluperusteena olevien lintujen osalta vaikutukset ovat todennäköisesti lieviä kohtuullisen etäisyyden ansiosta. Natura-alueella pesivät metsälajit voivat jossain määrin käyttää kaava-aluetta ruokailu-, pesimä- ja soidinympäristönä ja niihin kohdistuu lieviä häiriö- ja törmäysriskivaikutuksia. Maaston pinnanmuodot huomioiden paikalliset linnut käyttävät todennäköisesti voimaloihin nähden alhaisia lentokorkeuksia mikä vähentää riskiä törmätä lapoihin. Kaavalla ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta Natura-alueen muuhun pesimälajistoon. Viitteet: Ahola, M. & Eklöf, K. 2014: Kaakkurien liikkeitä pesinnän aikana ja sen jälkeen. Rengastajakokousesitelmä. Eklöf, K. 2012: Ohje kaakkurin huomioon ottamiseksi tuulivoimaloita suunniteltaessa. Gavia nro 6. Gavia-työryhmän julkaisu. BirdLife Suomi. Eklöf, K. 2016a: Henkilökohtainen puhelinkeskustelu Santtu Ahlmanin kanssa Eklöf, K. 2016b: Henkilökohtainen sähköposti Santtu Ahlmanille Halley, D. J. & Popshaug, P. 2007: Breeding and overland flight of red-throated divers Gavia Stellata at Smøla, Norway, in relation to the Smøla wind farm. NINA Report 297. Tiainen, J., Mikkola-Roos, M., Below, A., Jukarainen, A., Lehikoinen, A., Lehtiniemi, T., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Rintala, J., Sirkiä, P. & Valkama, J. 2016: Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 The 2015 Red List of Finnish Bird Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Virtanen, J. 2016: Henkilökohtainen sähköposti Santtu Ahlmanille