Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 80/2011 vp Pitkäaikaisreumaa sairastavien laadukkaan hoidon takaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmassa mainitaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen osana kuntarakenteen uudistamista tavoitteena varmistaa laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu säilytetään kunnilla, mikä johtaa automaattisesti alueellisiin eroihin terveydenhuollon laadussa. Tämä korostaa terveyspalveluiden tuottamisen valvonnan ja kontrollin merkitystä valtakunnallisella tasolla, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet toteutuisivat. Yksi toimivan terveyskeskusohjelman painopisteistä on pitkäaikaissairaiden hoidon kehittäminen. Erityisesti pitkäaikaissairaiden kohdalla hoidon laatu ja jatkuvuus korostuvat. Esimerkiksi Heinolan Reumasairaalan lopettaminen on johtanut vakaviin ongelmiin pitkäaikaisreumaa sairastavien potilaiden hoidossa. Erikoisosaaminen Heinolan Reumasairaalasta on pääosin siirretty Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa Heinolan Reumasairaalan useat entiset potilaat ympäri Suomen eivät saa riittävää hoitoa kotipaikkakunnillaan. Tämän lisäksi maksusitoumusten saaminen eri sairaanhoitopiireistä Päijät-Hämeen keskussairaalaan on kohtuuttoman vaikeaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä konkreettisia toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä pitkäaikaisreumaa sairastavien kansalaisten laadukkaan hoidon takaamiseksi tasapuolisesti koko Suomessa? Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 2011 Ritva Elomaa /ps Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Ritva Elomaan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 80/2011 vp: Mitä konkreettisia toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä pitkäaikaisreumaa sairastavien kansalaisten laadukkaan hoidon takaamiseksi tasapuolisesti koko Suomessa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Neljäsosan viisitoista vuotta täyttäneistä kansalaisista on arvioitu saavan hoitoa johonkin pitkäaikaiseen terveysongelmaan. Eläkkeellä olevista kahdella kolmanneksella on arvioitu olevan vähintään kaksi pitkäaikaista terveysongelmaa. Väestön ikääntymisen ja hoitojen kehittymisen myötä yhä useammalla terveyspalveluja käyttävällä henkilöllä on useita samanaikaisia terveysongelmia. Reumasairaudet on yksi merkittävä pitkäaikaissairaus ja siitä kärsii noin yksi prosentti väestöstä. Taudin esiintyvyys lisääntyy iän mukana sairastumisiän ollessa keskimäärin 60 vuotta. Uuden terveydenhuoltolain tavoitteena on vahvistaa potilaan asemaa. Laissa on määritelty, että kunnan perusterveydenhuollon on vastattava potilaan hoidon kokonaisuuden yhteensovittamisesta, jollei siitä muutoin erikseen sovita. Valtioneuvoston asetuksessa terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta todetaan, että suunnitelmassa on sovittava, miten hoitoketjut tai alueelliset hoitosuunnitelmat laaditaan yhteistyössä ja miten niiden toteutumista tuetaan ja seurataan. Lisäksi suunnitelmassa on sovittava, miten palvelut toteutetaan ensisijaisesti avohoidossa ja siitä, miten terveyskeskus vastaa potilaan hoidon kokonaisuuden yhteensovittamisesta. Useat sairaanhoitopiirit ovat laatineet reuman hoidon järjestelyistä paikalliset hoitoketjut, jotka ovat sähköisessä muodossa alueellisesti käytettävissä. Pitkäaikaissairauksien terveyshyötymalli on yksi mahdollisuus muuttaa terveyskeskuksen toimintaa kehittymistä terveysongelmia ennakoivasti ratkaisevaksi toimintatavaksi muun muassa reumapotilaiden kohdalla. Kolme laajaa kehittämishanketta on saanut sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmasta (KASTE) rahoitusta vuosiksi pitkäaikaissairauksien terveyshyötymallin käyttöönottoa varten. Yhteensä hankkeiden väestöpohja on yli 2 miljoonaa henkeä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on yhteistyössä kentän toimijoiden kanssa laatinut kansallisen määrittelyn terveys- ja hoitosuunnitelman lomakerakenteeksi sekä sen käyttöä selventävän ohjeistuksen. Jatkossa terveys- ja hoitosuunnitelma liitetään osaksi kansallista sähköistä potilastietoarkistoa. Toimiva terveyskeskus -ohjelma vauhdittaa terveysja hoitosuunnitelman rakenteen laatimista. Näin on myös mahdollista parantaa reuman porrastetun hoidon kokonaisuutta. Lääkäriseura Duodecimin suojissa tehtävä Käypä hoito -suositustyö on vakiintunut osaksi suomalaisen terveydenhuollon kenttää. Tällainen suositus on tehty myös nivelreumasta ja suosituksessa kuvataan tämän hetken tietoon perustuvat parhaat reuman hoito- ja kuntoutuskäytännöt. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut reumasairauksien osalta yhtenäisen kiireettömän erikoissairaanhoidon konsultaation ja pitkäaikaisseurannan perusteet. 2

3 Ministerin vastaus Keskussairaalat kantavat päävastuun reuman diagnostiikasta ja hoidosta. Vaikeimpien potilaiden hoito on keskittynyt yliopistosairaaloihin. Sairaalat ovat lisänneet reumahoitajien ja reumaan perehtyneiden fysioterapeuttien ja lääkäreiden määrää. Näin keskussairaaloiden moniammatilliset reumatiimit ovat vahvistuneet. Kiinteä yhteistyö keskussairaaloiden reumasairauksien hoitotiimien ja perusterveydenhuollon välillä on välttämätön, koska nivelreuman hoito merkitsee usein läpi elämän kestävää lääkehoitojen sarjaa, toisinaan ortopedisia toimenpiteitä sekä lääkinnällistä ja ammatillista kuntoutusta. Hallitusohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaiden ja vaikuttavien palvelujen varmistamiseksi uudistetaan kunta- ja palvelurakenteita. jolloin erityisvastuualueiden tehtäviin kuuluu muun muassa vaativat keskitettävät terveydenhuollon palvelut kuten vaativa reuman hoito sekä koulutukseen liittyviä tehtäviä. Lääkärien peruskoulutuksen määrää on lisätty ja tämä heijastuu viiveellä erikoislääkäreiden saatavuuteen. Uuden terveydenhuoltolain mukaisesti erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien tulee sopia terveydenhuollon henkilöstön perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta sekä työvoiman kysyntään ja koulutustarjontaan liittyvistä asioista. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee lääkärien erikoistumiskoulutusta erityisvaltionavulla sekä tulee selvittämään, miten tämän rahoituksen kautta voidaan varmistaa palvelujärjestelmän tarvitsemien erikoislääkärien, muun muassa reumatologien riittävä saatavuus. Sosiaali- ja terveysministeriö tulee arvioimaan vuoden 2011 aikana sitä, miten reuman hoidosta annettu asetus vaativan hoidon keskittämisestä on toteutunut erityisesti reumaortopedian osalta. Tätä varten sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Tampereen yliopiston kirurgian professoria Matti Lehtoa laatimaan selvitys reumaortopedian tilasta Suomessa ja tekemään ehdotukset, miten hoitojärjestelmää tulee kehittää tämän potilasryhmän kohdalla. Selvitystyön perustana käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitorekisterin (HILMO) reuman hoidon sekä reumaleikkauksien tietokantoja, joista voidaan selvittää hoitojärjestelmän toimivuutta ja tarpeita alueellisesti ja eri reumapotilasryhmissä. Selvitys valmistuu vuoden 2011 aikana. Hallitus on sitoutunut turvaamaan pitkäaikaisreumaa sairastavien kansalaisten laadukkaan hoivan tasapuolisesti koko Suomessa. Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2011 Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 80/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Ritva Elomaa /saf: Vilka konkreta åtgärder ämnar regeringen vidta för att medborgare med kronisk reumatism ska garanteras högklassig vård i hela Finland? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Det har uppskattats att en fjärdedel av de medborgare som har fyllt 15 år får vård på grund av kroniska hälsoproblem. Det har uppskattats att två tredjedelar av pensionärerna har minst två slags kroniska hälsoproblem. När befolkningens medelålder stiger och behandlingarna utvecklas kommer allt fler av dem som anlitar hälsovårdstjänsterna att ha flera samtidiga hälsoproblem. Reumatism är en betydande långtidssjukdom och ungefär en procent av befolkningen lider av reumatiska sjukdomar. Förekomsten av sjukdomen ökar med åldern, och incidensåldern är i genomsnitt 60 år. Den nya hälso- och sjukvårdslagen syftar till att stärka patientens ställning. I lagen fastställs att den kommunala primärvården ska ansvara för samordningen av den samlade vården av en patient, om inte något annat särskilt avtalas. I statsrådets förordning om planer för ordnande av hälso- och sjukvård och om avtal om ordnande av specialiserad sjukvård konstateras att i planen ska det överenskommas hur vårdkedjorna eller de regionala vårdplanerna ska göras upp i samråd och hur genomförandet av dem ska stödjas och följas. Dessutom ska det i planen överenskommas på vilket sätt tjänsterna i första hand ska genomföras inom den öppna vården och hur hälsovårdscentralen ska svara för samordningen av den samlade vården av en patient. Flera sjukvårdsdistrikt har gjort upp lokala vårdkedjor för arrangemangen kring behandlingen av reumatism, och vårdkedjorna är regionalt tillgängliga i elektronisk form. Hälsonyttomodellen för långtidssjukdomar är en möjlighet att förändra hälsovårdscentralernas verksamhet så att verksamhetsformerna utvecklas med sikte på att lösa hälsoproblemen på ett förebyggande sätt bland annat när det gäller reumapatienter. Via utvecklingsprogrammet för social- och hälsovården (KASTE) har tre omfattande utvecklingsprojekt fått finansiering för åren för införandet av hälsonyttomodellen när det gäller långtidssjukdomar. Det sammanlagda befolkningsunderlaget för projekten överstiger 2 miljoner. Institutet för hälsa och välfärd har i samarbete med olika aktörer på fältet utarbetat en nationell definition av blankettstrukturen för hälso- och vårdplanen samt anvisningar som klargör hur den ska användas. I fortsättningen kommer hälso- och vårdplanen att ingå i det nationella elektroniska arkivet för patientuppgifter. Programmet Fungerande hälsovårdscentraler försnabbar utarbetandet av strukturen för hälsooch vårdplanen. På så vis kan man också förbättra den samlade nivåstruktureringen av behandlingen av reumatiska sjukdomar. Det arbete med riktlinjer för god medicinsk praxis som utförs under läkarföreningen Duodecims beskydd har etablerats som en del av det finländska hälso- och sjukvårdsfältet. Det har också getts en riktlinje som gäller ledgångsreumatism, och där beskrivs bästa vård- och rehabiliteringspraxis för reumatism på basis av dagens kunskap. När det gäller reumatiska sjukdomar har 4

5 Ministerns svar social- och hälsovårdsministeriet meddelat enhetliga grunder för icke-brådskande konsultation till specialiserad sjukvård och långtidsuppföljning inom den specialiserade sjukvården. Centralsjukhusen bär huvudansvaret för diagnostiseringen och behandlingen av reumatism. Vården av de värst drabbade patienterna har koncentrerats till universitetssjukhusen. Sjukhusen har ökat antalet reumaskötare samt antalet fysioterapeuter och läkare med insikter i reumatiska sjukdomar. Därmed har de yrkesövergripande reumateamen på centralsjukhusen stärkts. Ett nära samarbete mellan centralsjukhusens vårdteam för reumatiska sjukdomar och primärvården är nödvändigt, eftersom behandlingen av ledgångsreumatism ofta innebär en serie av läkemedelsbehandling livet ut, ibland ortopediska ingrepp samt medicinsk och yrkesinriktad rehabilitering. I enlighet med regeringsprogrammet reformeras kommun- och servicestrukturerna för att säkerställa högklassiga och effektiva social- och hälsovårdstjänster. Till specialupptagningsområdenas uppgifter hör därmed bland annat krävande hälso- och sjukvårdstjänster som ska centraliseras, såsom krävande behandling av reumatism samt uppgifter med anknytning till utbildning. Grundutbildningen för läkare har utökats och detta avspeglar sig med dröjsmål i tillgången på specialläkare. I enlighet med den nya hälso- och sjukvårdslagen ska sjukvårdsdistrikten inom ett specialupptagningsområde komma överens om frågor med anknytning till hälso- och sjukvårdspersonalens grundläggande utbildning, fortsatta utbildning och fortbildning samt efterfrågan på arbetskraft och utbildningsutbudet. Social- och hälsovårdsministeriet stöder specialiseringsutbildningen för läkare med hjälp av statsunderstöd samt kommer att utreda hur man via denna finansiering kan säkerställa tillräcklig tillgång på de specialläkare som servicesystemet behöver, bland annat reumatologer. Under 2011 kommer social- och hälsovårdsministeriet att utvärdera hur den förordning enligt vilken krävande vård av patienter som lider av reumatism ska centraliseras har iakttagits i synnerhet när det gäller reumaortopedi. För detta ändamål har social- och hälsovårdsministeriet bett professorn i kirurgi vid Tammerfors universitet Matti Lehto utreda läget inom reumaortopedin i Finland och lägga fram förslag till hur vårdsystemet bör utvecklas med tanke på denna patientgrupp. Som underlag för utredningsarbetet används databaserna för behandling av reumatism samt reumaoperationer i Institutet för hälsa och välfärds vårdregister (HILMO), med hjälp av vilka man kan utreda hur väl vårdsystemet fungerar och behov regionalt och i olika reumapatientgrupper. Utredningen blir klar Regeringen har förbundit sig att säkerställa medborgare med kronisk reumatism högklassig omsorg i hela Finland. Helsingfors den 6 oktober 2011 Omsorgsminister Maria Guzenina-Richardson 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 790/2013 vp Reumaa sairastavien hoidon taso ja hoitoonpääsyn sujuvoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Aiemmin reumaa sairastava on voinut päästä suoraan reumalääkärille, mutta nykyisin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 710/2012 vp Reumapotilaiden hoidon turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaus on yleisnimi joukolle autoimmuunisairauksia. Niissä elimistössä on krooninen tulehdus. Sairauksien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 99/2012 vp Sydänsairaiden hoito Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Tällä hetkellä ympärivuorokautinen kardiologinen päivystys on vain Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 493/2012 vp Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kotikaupungissani Vantaalla, niin kuin monessa muussakin kunnassa ja kaupungissa kautta maan,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 213/2012 vp Eturauhassyövän hoito ja seulonta Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Eturauhassyöpä on yleinen tauti suomalaisilla miehillä. Ikä on kuitenkin suuri tekijä siinä vaiheessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 70/2013 vp Viranomaisten välinen yhteistyö Eduskunnan puhemiehelle Olen saanut kansalaispalautetta tilanteesta, jossa asukas on muuttanut toiseen kuntaan, mutta lähtökunnassa saadut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 954/2012 vp Sairaanhoidon saatavuus uudessa kotikunnassa Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö muuttaa sairaanhoitopiirin alueelta jonkin toisen sairaanhoitopiirin alueelle, hänelle tulee

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 466/2012 vp Ikäihmisten mielenterveysongelmien hoitaminen Eduskunnan puhemiehelle Ikäihmisten itsemurhaluvut ovat huolestuttavan korkeat. Kun muiden väestöryhmien itsemurhaluvut ovat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon Koodistopalvelu

Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon Koodistopalvelu Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon Koodistopalvelu 23.9.2015 23.9.2015 Mikko Härkönen, Tietorakenteet-yksikkö 1 Esityksen sisältö 1. Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon Koodistopalvelu sijainti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 936/2013 vp Kroonisesta ja pitkäaikaisesta kivusta kärsivien potilaiden hoito Eduskunnan puhemiehelle Tutkimusten mukaan jopa joka neljäs suomalainen kärsii yli kolme kuukautta kestäneestä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 690/2006 vp Kuntien vastuu erikoissairaanhoidon järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa on terveydenhuollon järjestäminen säädetty kuntien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1186/2013 vp Saattohoitopaikkojen säilyminen vanhusten laitoshoitopaikkoja vähennettäessä Eduskunnan puhemiehelle Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2012 vp Työikäisten muistisairaiden huomioiminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa arvioidaan olevan noin 70 000 100 000 Alzheimerin tautia sairastavaa potilasta. Pääasiassa Alzheimerin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 411/2011 vp Lähihoitajan koulutuksen arvostus Eduskunnan puhemiehelle Ammattitaitoisesta ja motivoituneesta hoitohenkilökunnasta on pulaa. Koulutuspaikkojen lisäämisellä ja palkkojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 454/2011 vp Opiskelijaterveydenhuollon toteutuminen lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville Eduskunnan puhemiehelle Syksyllä julkaistun Valviran selvityksen mukaan löydettiin vakavia

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 651/2013 vp Laitoshoidossa olevien muistisairaiden vanhusten liikuntamahdollisuudet ja turvallisuuden parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on lähes 130 000 muistisairasta ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 292/2010 vp Heinolan Reumasairaalan potilaiden hoidon turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön Heinolan Reumasairaalan toiminnan lakkauttaminen on johtanut sairaalan potilaat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1054/2005 vp Syöpäkipulääkkeiden saatavuus ja korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Suomessa kuolee syöpään noin 10 000 ihmistä vuodessa, ja 75 prosenttia heistä kärsii kivuista, jotka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1003/2012 vp Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen soveltamismahdollisuudet kunnissa Eduskunnan puhemiehelle Hallituksen sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerityöryhmä esitti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 344/2007 vp Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon järjestäminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskeluterveydenhuollon järjestäminen maassamme perustuu erilaisiin järjestelmiin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1032/2008 vp Saattohoidon ja vaikean kivun hoidon huomioiminen terveydenhoitolakiuudistuksessa Eduskunnan puhemiehelle Kivun hoidon toteuttaminen on käytännössä ongelmallista. Vaikean

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 474/2013 vp Potilastietojen saatavuus terveydenhuollon yksiköiden välillä Eduskunnan puhemiehelle Tietosuojavaltuutetun kannanoton (19.3.2009, Dnro 285/41/2009) mukaan päihdeklinikan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 491/2010 vp Teleneurologiapäivystyksen valtakunnallisen koordinoinnin ja perustamisvastuun antaminen HYKSille Eduskunnan puhemiehelle HYKS:n neurologian klinikka on perustanut usean

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 88/2011 vp Pitkäaikaissairaan oikeus hoito-, tutkimus- ja kuntoutussuunnitelmaan Eduskunnan puhemiehelle Potilaan oikeudet määritellään potilaslaissa ja muussa terveydenhuoltolainsäädännössä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 215/2012 vp Pään vammojen toteaminen, hoito ja kuntoutus Eduskunnan puhemiehelle Moni suomalainen saa elämänsä aikana pään vamman. Vammamekanismi voi olla lievä, mutta aiheuttaa kuitenkin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 810/2006 vp Hammaslääkäripula Itä-Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Hammaslääkäripula on akuutti tällä hetkellä Itä- Suomessa. Itä-Suomen lääninhallituksen seurannan mukaan hammaslääkäreiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 380/2012 vp Kuulovammaisten palveluiden turvaaminen kuntien takaisinsoittopalvelussa Eduskunnan puhemiehelle Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollossa on siirrytty tai ollaan siirtymässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1224/2002 vp Kittilän kunnan terveyskeskuksen ja vuodeosaston saneeraus Eduskunnan puhemiehelle Kittilän kunnan terveyskeskus ja sen vuodeosasto ovat siinä kunnossa, että ne vaativat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 991/2013 vp Synnytysten jatkuminen Oulaskankaan sairaalassa Eduskunnan puhemiehelle Oulaisten kaupungissa sijaitseva Oulaskankaan sairaala tarjoaa laadukasta erikoissairaanhoitoa Oulun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 484/2007 vp Mielenterveyspotilaiden hoitotakuun kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Operatiivisille ja somaattisille aloille sopiva hoitotakuu ei sovellu samalla tavalla psykiatriaan.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 561/2009 vp Palomiesten eläkeiän vaikutukset kuntatalouteen ja kansalliseen turvallisuuteen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen pelastustoimi on nykyisen hallitusohjelman alusta alkaen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 692/2010 vp Reumapotilaiden vaativan hoidon järjestäminen Eduskunnan puhemiehelle Heinolan Reumasairaalan keväisen konkurssin jälkeen määrättiin potilaiden hoidosta asetuksella, jonka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2008 vp Tehostetun palveluasumisen kriteeristön laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Vuodesta 1995 lähtien palveluasumisen asiakasmäärä on kasvanut 63 prosenttia. Vuonna 1994 asukkailta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 717/2013 vp Tuberkuloosiin sairastuneiden hoidon keskeyttämisen syyt ja tuberkuloosihoidon kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Tuberkuloosin hoitotulokset ovat Suomessa hyvää eurooppalaista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 931/2005 vp Avoimen varhaiskasvatustoiminnan edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Palveluiden järjestäminen on monille kunnille vaikeaa taloudellisten resurssien puuttuessa. Tämä johtaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot