Edus tämän taajaman äkkiä esiin veti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Edus tämän taajaman äkkiä esiin veti"

Transkriptio

1 Liite 6. Edus tämän taajaman äkkiä esiin veti Paasikivi-kolumni historiavirheineen vaurioitti siis Oraakkelin uskottavuutta, mutta seuraava poliittinen paljastus toimi paremmin: sen aiheuttamat tapahtumat kohahduttivat eduskuntaa, mediaa ja kansaa. Oraakkelin tekstiin oli livahtanut tosin vakava, mutta onnekas virhe. Sen hän huomasi vasta seuranneesta tapahtumien vyörystä. Lyriikaltaan runo ei ole Oraakkelin parhaita: se on sekava ja absurdi. Ensilukemalla runosta tuntuu puuttuvan teema, se etenee omituisesti hypellen asiasta toiseen ilman päätä ja häntää. Myöhemmin Oraakkeli selitti, että hän ei riimittelyssään tietoisesti pyrkinyt tajunnanvirtatekniikkaan (kuten kriitikot olivat ylistäneet), vaan monet erisnimet pakottivat runon suunnaksi sen mitä siitä tuli. Käännettynä runo toimii paremmin; sellaisenaan se on suorasanainen paljastus. Käännös luettuna yhdessä alkuperäisen runon kanssa antaa paljastukselle hienon, joskin tulkinnanvaraisen ristivalotuksen. Joka tapauksessa runo nosti päivänvaloon likaisen kähmintä- ja kiristysjutun eduskunnasta. Runo julkaistiin HS:ssa sellaisenaan:

2 EDUS TÄMÄN TAAJAMAN ÄKKIÄ Niin eteni suvi haikailematon. Viher taakseen siirtyi. Uuteen syksyyn! Näin enkö näppäis hääviin kuviin miehen känsän? (edus tämän taajaman äkkiä esiin). Veti sitten eteen täkkiä (välitti Lammin kuntaa, Ylihärmää, pikkuisen karttaa venytti): Esinähkää: kurttuun meni, yhteen liitin! Kuumeni kyyti, toinen mies peliin veti kateen: Kasi toista helmikuuhun! Ilmeet suvihymyyn: Myy, kiris taisi siihen hyytyy! Näitkö perästäsi vaarin? Oris karkas! Miehis: Tavat väärät! Hämeen haapaan, sen kylkeen karahdin! Miehen tärinä lehteen: Variseeko? Ei, tuskin: siementääkseen `Känsää` ilkkuen. Riihes jätkää perintö verissä : Maa raamistaan! Miestä pistä, etä-pistä valittamaan! Kyl Vahanen itse! Saalistaan pienentävät, perskuta trallaa!

3 Runon tulkinta (tulkitsijana Oraakkeli-kirjan toimittaja): Oraakkelin toinen vihje- tai paljastusruno aiheutti 1 ½ poliittista ruumista, vaikka runossa ei edes nimetä päähenkilöä (tai juuri nimen puute selittänee ylimääräisen, puolikkaan uhrin). Melkoisen absurdisti ja lyyrisen lennokkaasti etenevä teksti ei kuitenkaan jättänyt sijaa arvailuille, sillä tapahtumaketju oli pelin politiikkaa seuranneille entuudestaan tuttu. Oraakkeli nosti uudestaan päivänvaloon edellisvuoden kohutun poliittisen lehmänkaupan. Runon tekninen rakenne on erikoinen, ja poikkeaa aiemmista Kekkosen ja Oraakkelin runoista, sillä runojen molemmat puoliskot käsittelevät samaa tapahtumasarjaa. Vasemman puoliskon käännös antoi tapahtumille vain aivan uuden, hämmentävän selityksen. HS:ssa julkaistu (ainoa) runo taasen kuvailee jo tiedossa olleita tapahtumia yleisesti hyväksytyn totuuden mukaisesti - tosin runoilijan vapaudella väritettynä ja osin keksittyjen dialogien avulla. Tulkitsen ensin julkaistun runon: Runon poliittinen asetelma on selvä: nykyistä monipuoluehallitusta muodostettaessa hallituksen voimapuolueiden, Keskustan ja Kokoomuksen, väitettiin sopineen keskenään hallitusohjelman salaisesta lisäpöytäkirjasta. Asiaahan ei koskaan saatu todistettua, mutta harjoitettu politiikka antoi lisäpontta epäilyille: yllättäen paljastui, että ministeriöissä valmisteltiin lakiesityksiä sekä uudesta ydinvoimaluvasta (Kokoomuksen ministeri), että uudesta kuntaliitoslaista (Keskustan ministeri). Keskustalainen kuntaministeri ajoi uutta mallia pienten kuntien yhdistämiseksi. Lakiehdotuksen mukaan akselille Lammi-Ylihärmä muodostettaisiin - kokeiluluonteisesti - ensimmäinen läänien rajat ylittävä helmiketjukunta. Vihreät ja oppositio luonnollisesti vastustivat huonosti, nopeasti ja ennen kaikkea salaa valmisteltua hanketta. Yli 300 kilometriä pitkässä, maakunnat halkovassa lehmänhäntäkunnassa nähtiin vain ilmentymä Kepun vaaliteknisestä laskelmoinnista: Kepu hyötyisi seuraavissa eduskuntavaaleissa vaalipiirimuutoksen ansiosta kaksi lisäpaikkaa. Keskustan ovela ydinryhmä - Tukkarinen, Hääriäinen ja puolueen puheenjohtaja Vahanen sekä Lammilainen eduskuntaryhmän pj. Yli- Ollila oli olettaman mukaan soveltanut vaalimatematiikkaa luovasti. Huhujen mukaan Kokoomus oli saatu suunnitelman kannattajaksi ydinmehuja pursuvalla porkkanalla: viides ydinvoimala voitaisiin rakentaa Ylihärmään. Muodostettavan uuden kunnan luoteisin kolkka oli harvaan asuttua, ja oli selvää että kunta kansanäänestyksen

4 jälkeen sallisi mailleen ydinvoimalan, koska pääosa kuntalaisista asui etäällä ydinvoimalasta. Mahdollisen onnettomuuden sattuessa he eivät olisi vaarassa, mutta voimalan aiheuttamasta vaurauden säteilystä pääsisivät kaikki kuntalaiset nauttimaan. Tämän taustan - vaikka se mahdollisesti ei pidäkään paikkansa - tuntien Oraakkelin runo avautuu lukijalle osin tuttuna, osin riemukkaan mielikuvituksellisena. Tummasävyinen runo alkaa viattoman tuntuisesti, hienon haikealla vuodenaikojen kiertokulun kuvauksella (Niin eteni suvi haikailematon. Viher taakseen siirtyi.) Säkeestä pystymme heti päättelemään, että vuoden 2008 syysistuntokausi eduskunnassa on alkamassa. Haikailematon suvi lyö korville valtavirran runoilijoita, ja on ristiriidassa yleisten mieltymysten kanssa, mutta harkitun tarkoitushakuinen sanapari ilmaiseekin napakasti päähenkilön intohimoisen suhteen työhönsä: politiikkaan. Uuteen syksyyn! intoilee päähenkilö, jonka henkilöllisyys alkaa paljastua seuraavasta riimistä: Näin enkö näppäis hääviin kuviin miehen känsän? (edus tämän taajaman äkkiä esiin). Kyseinen episodi, jossa kansanedustaja Yli-Ollila esitteli naistenlehden kansikuvassa känsäistä kouraansa, aiheutti aikanaan melkoisen pilapiirrosten ja ivallisten pakinoiden ryöpyn. Edus tämän taajaman varmistuu Yli-Ollilaksi runon jatkosta, jossa mainitaan hänen kotikuntansa: Lammi. Veti sitten eteen täkkiä (välitti Lammin kuntaa, Ylihärmää, pikkuisen karttaa venytti). Uuden kuntalain valmistelu oli ollut nopeaa ja salamyhkäistä, ja asian vuodettua ennenaikaisesti julki, Yli-Ollila kumppaneineen joutui salailemaan pyrkimyksiään (veti eteen täkkiä). Runo etenee selkeän kepulaisen aluepoliittisen suunnitelman mukaisesti, vaikka pikkuisen karttaa venytti onkin melkoista vähättelyä. Lammin ja Ylihärmän keskustojen etäisyys on peräti 309 km! Tietysti oppositio tarttui tilaisuuteensa, ja teki julkisuuteen vuotaneista huhuista välikysymyksen. Oraakkelin runo jatkuukin soveltamalla käydyn eduskuntakeskustelun värikästä retoriikkaa. Ensin Yli-Ollila (ja Kepu) puolustautuvat: Esinähkää: kurttuun meni, yhteen liitin! Päähenkilön suuhun pantu (keksitty) naseva repliikki Esinähkää! ironisoi kieleemme hivuttautuneita vieraskielisiä ilmaisumuotoja. Joka tapauksessa se on suomeksikin ymmärrettävää: edustajatovereiden tulee nähdä ennalta eli olla kaukonäköisiä. Kurttuun meni, yhteen liitin - lause on nurinkurinen, sillä tosiasiallisestihan ensin kuntia oltiin liittämässä yhteen, ja vasta sitten hanke meni kurttuun. Tämä on oivaltava tehokeino Oraakkelin kynästä - lause kuvastelee koko farssin väärää marssijärjestystä.

5 Kuumeni kyyti, toinen mies peliin veti kateen: Kasi toista helmikuuhun! On totta, että keskustelu kuntaliitosasian tiimoilla kuumeni melkoiseksi jankkaamiseksi. Lähestyvien eduskuntavaalien ( ) vuoksi Keskusta joutui hankalaan tilanteeseen, sillä jupakan seurauksena gallupit ennustivat puolueelle murskatappiota. Tämä selittää kateellisen toisen miehen viittauksen tuleviin helmivaaleihin. Opposition ilmeet suvihymyyn venähtivät luonnollisesti juuri tästä syystä. Suvihymy ilmaisee kesäisen aurinkoista, huoletonta lomahymyä. Harvemmin oppositiopoliitikoille tällaisia hetkiä suodaan. Myy, kiris taisi siihen hyytyy on muokattu versio Iltalehden lööpistä. Lehden kolumnistihan puntaroi jutussaan Keskustan tulevaa vaalimenestystä. Hän päätyi tylyyn arvioon: Keskusta näivettyisi pienpuolueeksi, koska se oli hylännyt (myynyt) Alkiolaisen ideologiansa, ja saanut vastineeksi poliittisen pelurin ja kähmijän leiman. Oppositio ilmaisee vahingonilonsa myös verbaalisesti, tykittämällä useamman lausujan voimin: Näitkö perästäsi vaarin? Oris karkas! ; Miehis: Tavat väärät! Ensimmäinen kysymys on suora lainaus erään Oikeistoradikaalien sanavirtuoosin välikysymyspuheesta. Monimielisellä kysymyksellään hän selitti myöhemmässä haastattelussa tarkoittaneensa Keskustan palanneen Kekkosen menettelytapoihin. Kansan keskuudessa, netin keskustelupalstoilla perästä näkeminen tulkittiin suorasukaisemmin: ihmisen perässä sijaitseva kolmas silmä ei sovellu katseluun, koska paikka on pimeä. Kieltämättä kansanedustajan käyttämä eufismi näitkö perästäsi vaarin yhdistääkin nerokkaasti kaksi kansanomaisempaa sanontaa ottaa tilanteesta vaarin ja katsoa perssilmällään. Eduskunnassa kuultu agraarinen välihuuto Oris karkas! sattui naulan kantaan - Kepun yhteydessä tavanomaisempi mopo ei olisi sopinutkaan. Välikysymyksessä, kuten muistamme, hallituksen rivitkin hajosivat, sillä Keskustan menettelytapoja pidettiin yleisesti väärinä (Miehis: Tavat väärät! ) Hämeen haapaan, sen kylkeen karahdin! totesi Yli-Ollila moniselitteisen lakonisesti lehdistölle, kun Keskustan eduskuntaryhmä erotti hänet puheenjohtajan pallilta ja valitsi tilalle toisen, ryvettymättömän, hämäläisen kansanedustaja Haavan. Viimeistään tämä lause sinetöi Yli-Ollilan runon päähenkilöksi. Runo jatkuu johdonmukaisesti, esitellen median reaktioita tähän käänteeseen (miehen tärinä lehteen). Variseeko? kysyi Aamulehti kannessaan Yli-Ollilan kuvan kera tarkoittaen tietysti, tippuisiko mies eduskunnasta. Ei, tuskin! vastasi lehti pohdiskelevassa pääkirjoituksessaan. Siementääkseen loppui kyseinen kirjoitus viitaten aiempiin

6 samankaltaisiin tapauksiin, joissa rötöstelijöiden äänisaalis olikin kasvanut julkisuuden myötä. Termillä siementää pääkirjoituksen laatija viittasi sattuvan sarkastisesti Yli-Ollilan siviiliammattiin: maanviljelykseen. Känsää ilkkuen on Oraakkelin oma tulkinta tavasta, jolla media käsitteli Yli-Ollilaa. Känsä - liikanimen runoilija keksii päähenkilölleen johdonmukaisesti runon alussa esiintyneestä valokuva-episodista. Tässä kohdin Oraakkelin tietämättömyys eduskunnan kuppilakeskusteluista aiheutti ikävän väärinkäsityksen, sillä vasemmiston kansanedustaja Pertti Kappanen kantoi ennestään kyseistä pilkkanimeä rautakourien riveistä eduskuntaan nousseena kovan linja miehenä. Tämä selittänee osaltaan Kappasen katastrofaalisen virhearvion runosta. Keskustalle kurttuun mennyt lehmänkauppa ja paljastunut kassakaappisopimus aiheuttivat sisäisen kriisin, jota puolueen johtoporras käy runossa (kuvitellusti) puimaan: Riihes jätkää perintö verissä. Keskustalaisia isäntiä on tuskin koskaan aiemmin kutsuttu jätkiksi, mutta muuten Oraakkelin sanasto on osuvaa: isännät puivat asiaansa riihessä maalaisliittolainen perintö veressään, eli tunnelma on hikisen huhkiva ja jääräpäisen sisukas. Maa raamistaan! Miestä pistä, etä-pistä valittamaan! ehdottaa joku. Ehdottajan voimme kuvitella ministeri Tukkariseksi, puolueen strategiksi, sillä runon lopusta voimme päätellä pj. Vahasen puuttuvan palaverista. Maa raamistaan! turhautuneen miehen tokaisuna tarkoittaa tietysti kuntaliitoshankkeen epäonnistumista. Miestä etä-pistä valittamaan on jo runon toinen vierasperäinen ilmaisu, mutta kuvastaa sellaisenaan maamme digitalisoitumista, mikä on levinnyt jo syrjäisimmillekin Keskustan ydinkannatusalueille. Kepun niin usein mobilisoimien karvahattulähetystöjen aika on auttamattomasti ohi - valitukset ja protestit hoidetaan Kepussakin jo etänä eli sähköisin viestimin. Toisen, joviaalimman strategin mielestä tällä kertaa ei pitäisi turvautua epäparlamentaarisiin keinoihin: Kyl Vahanen itse! Saalistaan pienentävät, perskuta trallaa! Tästä käy siis ilmi, että pj. Vahanen ei ole paikalla, mutta puhujan mielestä Vahanen kyllä hoitaisi asian itse eli neuvottelisi Kokoomuksen kanssa uuden sopimuksen. Kokoomuksenkin olisi nyt pienennettävä saalistaan eli luovuttava ydinvoimahankkeesta, koska Keskustan vaalima kuntaliitoslakikaan ei toteutunut. Viimeisestä puhujasta, kansanedustaja Hääriäisestä, ei voi erehtyä (perskuta trallaa). Kuten muistamme, Kepu toteutti kuitenkin Tukkarisen idean massiivisesta sähköpostikampanjasta, jolla Kokoomuksen kansanedustajien sähköpostit saatettiin tukkoon. Eduskunnan nettipalvelimen romahdettua

7 isäntien sadoista tuhansista samanaikaisista viesteistä, koitui tästä vain lisää harmia Keskustalle hakkeripuolueen maineen muodossa. Aalio käytti runonsa lopussa ilmeisen tarkoituksellisesti termiä perskuta trallaa, mikä sai puhdasoppiset lätinistit älähtämään. Kyseiset sanathan eivät käänny lätinäksi, vaikkakin paljastavat lausujansa henkilöllisyyden yksiselitteisesti. *** Tällä kertaa media ei kainostellut runon käännöksen kanssa, vaan hätiköityjä, epätarkkoja käännöksiä ilmestyi heti seuraavan päivän lehdissä. Välimerkkien oikeat paikat ja tekstin jaottelu kertovaan osuuteen/dialogiin onkin yllättävän haastava tehtävä. Väärin mennessään käännös saattaakin pahimmillaan muuntaa sanoman päälaelleen. Seuraavassa julkaisen ainoan oikean käännöksen, jonka itse Oraakkeli on hyväksynyt:

8 EDUS TÄMÄN TAAJAMAN ÄKKIÄ Niin eteni suvi / Niin eteni Suvi haikailematon. / häikäilemätön, Viher taakseen siirtyi. / vihertääkseen. Uuteen syksyyn! / Siirtyi uuteen syksyyn. Näin enkö näppäis / Nainenko nappais hääviin kuviin / haaviin, kuviin miehen känsän? / miehen kansan edustaman? (edus tämän taajaman äkkiä esiin). / Tää jämänakkia esiin veti, sitten eteen! Veti sitten eteen täkkiä / Takkia valitti: (välitti Lammin / Lämmin, kuntaa, Ylihärmää, / kun tää yliharmaa pikkuisen karttaa venytti): / pikkuisen kärttää. Esinähkää: / Venytti esinahkaa: kurttuun meni, / Kurttuun meni, yhteen liitin! / yhteen liitin! Kuumeni kyyti, / Kuumeni kyyti, toinen mies peliin veti kateen: / töinen mies peliin veti (käteen); Kasi toista helmikuuhun! / käsitöistä helmi kuuhun Ilmeet suvihymyyn: / Ilmeet Suvi Hymyyn myy, Myy, kiris taisi siihen hyytyy! / kiristäisi: siihen hyytyy! Näitkö perästäsi vaarin? Oris karkas! / Naitko, Pera-Stasi, väärin? öris kärkäs. Miehis: Tavat väärät! / Miehistävät vaarat hameen hää-pään, sen kylkeen kärähdin. Hämeen haapaan, sen kylkeen karahdin! Miehen tärinä lehteen: / Miehen tarina lehteen, Variseeko? / väriseekö? Ei, tuskin: siementääkseen / Ei! `Känsää` ilkkuen. / Tuskin siemen taakseen, kansaa ilkkuen riihes jatkaa Riihes jätkää perintö verissä : / perin toverissa Maa raamistaan! / määräämistään mies tapista, Miestä pistä, etä-pistä valittamaan! / etapista välittämään. Kyl Vahanen itse! / Kylvä hänen itsesäälistään Saalistaan pienentävät, / pienen tavat: perskuta trallaa! / perskytät rällää.

9 Käännettynä runo esittelee äskeisestä poliittisesta farssista aivan uuden, häpeällisen ja häpeämättömänkin luvun, sekä tapahtumien likaisen taustan. Runossaan Oraakkeli antaa ymmärtää mieskansanedustajaa kiristetyn. Lammilainen Keskustapuolueen kansanedustaja Kalevi Yli-Ollila erosi sittemmin miehekkäästi eduskunnasta. Toinenkin kansanedustaja ehti väläyttää eromahdollisuuttaan runon seurauksena, mutta siinä oli kyse ylireagoinnista ja väärinymmärryksestä. Oikeassa tulkinnassa Yli-Ollila on runon antisankari, kuten hän on itsekin myöntänyt. Sen pohjalta tulkitsen suorasukaisen runon, sikäli kuin se edes tulkintaa vaatisi. Niin eteni Suvi häikäilemätön, vihertääkseen. Siirtyi uuteen syksyyn. Nainenko nappais haaviin, kuviin miehen kansan edustaman? Edellisen runon kesäinen tunnelmointi on tipotiessään. Synonyymi sanalle kesä muuntuu Oraakkelin kynästä uhkaavaksi konkretiaksi: Suvi häikäilemätön paljastaa runon kylmäveriseksi toimijaksi naisen. Emme tiedä, oliko kiristäjä nimeltään Suvi, vai käyttääkö Oraakkeli vain runoilijan vapauttaan. Poliisitutkinta tältä osin on kesken. Yli-Ollilan selityksistä voimme päätellä kyseessä olleen kettutyttöjen aktivisti-siiven; nämä ovat vihertääkseen siirtyneet askeleen lähemmäksi poliittista alkukotiaan. Edellisen säkeen kysymys saa hyvin nopeasti suorasukaisen vastauksen: Tää jämänakkia esiin veti, sitten eteen! Runo lähtee arkaluonteisille intiimielämän alueille, vaikka seksuaalielämän maalailu lyyrisesti ei ole helppoa. Elämän luonnollisten, herkimpien hetkien kuvailu muuntuu helposti lukijan silmissä tahattomaksi komiikaksi, mutta Oraakkelin tekstiä on pidettävä jopa tahallisen rivona. Oraakkeli sortuu ylilyönteihin ja suorasanaiseen pornoon, mitä yleisesti paheksuttiinkin. Toisaalta tapahtuma on kuvattu tarkasti, peittelemättä yksityiskohtia. Oraakkelin tinkimättömyydelle totuuden torvena on myös nostettava hattua. Kansanedustajan vetäessä esiin jämänakkia olemme skandaalin partaalla. Tyyli on väheksyvää ja halventavaa. Oraakkeli unohti tässä kohdin yksilönsuojan, tai paremminkin laista löytyy aukko, joka ei tunne Lätinän kielen kielioppia. Jämänakki voitaneen tulkita paitsi Yli-Ollilan henkilökohtaisen varustuksen puutteellisuutena, myös sen mitättömänä käyttökelpoisuutena. Alatyylinen slangisana jämä viittaa jäljelle jääneeseen eli muille kelpaamattomaan ja viimeiseksi, tähteeksi jäävään. Sitten eteen - lauseesta puuttuu verbi, mikä tempaa tai pakottaa lukijan luomaan osan runosta itse omassa mielessään. Jääköön tuo lyhyt verbi mainitsematta, mutta armeijan vie - verbi se tuskin on.

10 Syyksi toiminnalleen mies selittelee liiallista kuumuutta (Takkia valitti: Lämmin ). Pystymme kuvittelemaan tilanteen näistä viitteellisistä, lyyrisistä sanamuodoista hyvinkin tarkasti: mies on houkuteltu vetämään kalleutensa esiin naisen edessä. Kun tää yliharmaa pikkuisen kärttää, jokainen rippikouluikään ehtinyt ymmärtää asian ytimen. Tulkittakoon tätäkin sen verran, että ilmaus yliharmaa on runoilijan liioittelua. Yli-Ollila on toki charmantisti harmaantunut herrasmies, ei kuitenkaan yliharmaa. Tuskin hän ilman näitä avujaan olisi edes tullut valituksi eduskuntaan. Runo ammentaa ikuisen draaman lähteestä, eikä Yli-Ollilaa käy moittiminen. Ensin hänen on annettu ymmärtää, ja sitten ei ole ymmärretty antaa, kuten kansan viisaus kuuluu. Kärttäminen kuuluu tämän ikiaikaisen draaman juonikulkuun, samoin kuin runoilijan esittämä häpeällinen loppuratkaisu. Runoilija lipsahtaa proosan puolelle kuvailussaan: Venytti esinahkaa: Kurttuun meni, yhteen liitin! Voimme kuvitella miehen kasvoille nousseen hämmästyneen ilmeen hänen innostuneesta monologistaan - aivan kuin mies vasta nyt olisi oivaltanut kalleutensa anatomisen erikoisuuden, ja miten sitä käytetään. Kuumeni kyyti, töinen mies peliin veti (käteen); käsitöistä helmi kuuhun, päättyy kiusallisen yksityiskohtainen, yksinäisen aktin kuvailu. Runon latautunut tunnelma purkautuu lopussa turhankin yliampuvasti (helmi kuuhun). Ilmeet Suvi Hymyyn myy, kiristäisi: siihen hyytyy! Suvi siis sai mitä halusikin: kuvan tai kenties videoleikkeen tapahtumasta. Hän kiristää uhriaan uhkaamalla myydä ilmeikkäät kuvat Hymy-lehteen. Yli-Ollila hyytyisi eli alistuisi kiristäjien tahtoon, mikä tosiasiallisesti näkyikin hänen eduskunnan äänestyskäyttäytymisessään. Naitko, Pera-Stasi, väärin? öris kärkäs. Kärkäs, örisevä kysyjä lienee Suvin apuri, kenties mustasukkainen poikaystävä. Väärin naiminen tuli jo edellä selväksi, mutta Pera- Stasi viittaa aivan uuteen henkilöön, mikä osaltaan aiheutti lähestulkoon tuon toisenkin kansanedustajan eron. Kyseessä on Oraakkelin puhdas työtapaturma, sillä sana perästäsi jäi runoon epähuomiossa. Oraakkelin dokumenteista selviää, että hän oli muokkaannut runosta useita versioita. Lopulta hän valitsi ja lähetti väärän version HS:iin (kenties sittenkin onnekkaasti). Herkkähipiäisenä tunnettu kansanedustaja Pertti Kappanen luuli runon tarkoittavan häntä, ja ehti saman päivän aikana ilmoittaa sekä erostaan kansanedustajan tehtävistä, että perua eronsa. Pera-Stasi Kappasen entiseksi Itä-Saksan vakoojaksi paljastaneesta uutisesta oli kulunut aikaa jo 10 yli vuotta, mutta se ei ollut estänyt hänen uransa jatkumista. Vakoojakoulutuksen myötä tullut epäluulo kaikkea ja kaikkia kohtaan huipentui hänen runon

11 tulkinnassaan vainoharhaisella tavalla, ja Kappanen luuli runon tarkoittavan itseään. Mies on vaiennut kuin muuri tapauksen jälkeen. Hänellä lienee puhtaat jauhot pussissaan; eihän kansa muuten äänestäisi miestä aina vain uudestaan eduskuntaan. Runo jatkuu Yli-Ollilan hämmentyneen röyhkeällä vastauksella örisijälle : Miehistävät vaarat hameen, mikä yhteydestään irrotettuna osoittautuu jonkinlaiseksi machomaiseksi aforismiksi, pitipä sen asenteesta tai ei. Sitten Yli-Ollila jatkaa kuitenkin käytännöllisemmällä manauksella tai itsesyytöksellä: hää-pään, sen kylkeen kärähdin. Hää-pää tuo kieleemme kauan kaivatun termin (nais)tyypille, jonka elämän tarkoituksena ja lopullisena päämääränä tuntuu olevan täydellisten häiden järjestäminen. Vai olisiko Yli-Ollila kärttämisen kiihkossaan mennyt antamaan naiselle naimalupauksen, kuten Yli-Ollilan rehdissä nuoruudessa oli tapana tehdä? Yhtäkaikki: mies kärähti eli jäi kiinni naisen läheisyydestä (kyljestä). Dialogi päättyy ja runoilija siirtyy suorasanaiseen kerrontaan: Miehen tarina lehteen, väriseekö? Ei! Edes Hymy ei rohjennut julkaista kuvia, ja Yli-Ollila luultavasti aavisti sen. Siksipä hän ei värise vaan jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut: Tuskin siemen taakseen, kansaa ilkkuen riihes jatkaa perin toverissa määräämistään mies tapista, etapista välittämään. Varsin suoranuottinen, joskin runollisen kiemurainen lause, joka ei tarkempaa selitystä kaipaa. Tarkennettakoon sen verran, että riihi tässä tapauksessa tarkoitti syksyistä budjettiriiheä, jossa Yli-Ollila istui näkyvässä roolissa. Perin toverissa lähentelee jopa uskonnollista sanastoa (vrt. Jeesuksessa olemme vahvoja). Kansanedustaja jatkaa tapista so. tappipaikalta, ja vastoinkäymisestään (etapista) huolimatta varsinaisessa työssään (määräämisessä) välittämään kansalaisten parhaasta. Runon loppuosan kuvakieli on perinteisen vasemmistolaista, mikä osaltaan selittänee Vasemmistoradikaalien Pertti Kappasen erehdyksen. Runo loppuu kyyniseen moraliteettiin. Runon ironisessa opetuksesta Kylvä hänen itsesäälistään pienen tavat tuskin on pienen ihmisen elämän ohjenuoraksi. Itsesääliä ei edellä ollut edes havaittavissa. Ja mitä nämä pienen tavat sitten ovat? Perskytät rällää ei tarkoita suinkaan siveyspoliiseja, vaan aivan tiettyä eduskunnan miesryhmää. Runo ei ruoski yksin Yli-Ollilaa, vaan yleisemminkin kalapuikkoviiksimiesten viiteryhmää. Eduskunnan kahvilan eräs pöytä on nimetty tiettävästi perskyttien pöydäksi. Tästä pöydästä on erinomainen näkyvyys hissille ja portaisiin, joita ohikävelevät eduskunnan naiset käyttävät. Pöydästä on lähtöisin mm. termi kokovartaloministeri.

12 *** Yli-Ollila pääsi nopeasti pälkähästä tunnustamalla, ja vältti näin median järjestämän kujanjuoksun. Yllättävää toimintatapaa pidettiin median piirissä jopa pelottavana ennakkotapauksena: jos Yli-Ollilan rehti malli yleistyisi, jäisi medialle vähemmän töitä. Asiasta supistiin tietysti vain median piirissä. Paljastusrunonsa saatteeksi Oraakkeli liitti omituisen, hyökkäävän puolustuspuheensa. Tämä on ymmärrettävissä vain siten, että Oraakkelin paineet kävivät tuossa vaiheessa sietämättömiksi. Vastine Oraakkelin kriitikoille Lätinä-asiantuntijoiden kritiikki ei ole jäänyt huomaamatta Oraakkelilta: Orakkelia on arvosteltu liian kuvainnollisesta ja löyhästä riimittelystä. Vetäydyin siis itseeni. Sulkeuduin kammiooni ja annoin rikinkatkuisten ajatusten levitä ympärilleni. Pidättäydyin säädetyn ajan, piikittelin itseäni, tarkastelin ruoskaani. Tiimalasini hiekka valui tyhjäksi. Noiden 40 minuutin kuluttua ymmärsin, että ihminen ymmärtää vain tuskan kautta. Sillä kuka meistä voi sanoa olevansa onnellinen, jollei ole ensin kokenut tuskaa? Sanat ovat tuskan jalostetuin muoto. Oraakkelin sanojen ainoa tarkoitus on vähentää tuskaa, estää tuskaa, vaikka se on tuskallista. Ymmärtäminen on tuskallista. On muistettava, että ihminen on vapaa olento, ihmisellä on vapaa tahto. Oraakkeli ei ammattietiikkansa mukaisesti anna suoria neuvoja. Ihmisen osana on tulkita. Ihminen toimii omatuntonsa mukaan. Oraakkeli-instituutio ei voi ottaa vastuuta ihmisen vääristä valinnoista. Nykyihmisen kohtuuttomiksi kasvaneiden vaatimusten edessä Oraakkelin tehtävä ei ole helppo. Olen kuitenkin ottanut opikseni edeltäjieni virheistä. Niin monta Oraakkelia on ollut ja mennyt. Kuka muistaa enää Delfoin Oraakkelia, yhtä parhaista? Hänetkin pantiin viralta. Nyt puhuu Hesarin Oraakkeli.

13 Oraakkelin onneksi höyrypäiseen esipuheeseen ei kiinnitetty juurikaan huomiota, sillä vihjeruno vei kaiken huomion. Saalis oli parempi, kuin Oraakkeli oli tarkoittanut, mutta kertoiko se vihjejournalismin tehosta ja tarpeesta? Ainakin se paljasti omaan vahvuuteensa piiloutuvan heikkouden: myös väärä mies paljastui vihjailun epämääräisyyden vuoksi. Pertti Kappasen puolittainen itsensä paljastaminen nähtiin mediassa vain jutun herkullisena lisäjuonteena, mutta monet se sai ajattelemaan vihjejournalismia hyvinkin arveluttavana ja vaarallisena välineenä. Uusi menettelytapa ei ollut kaukana keskiaikaisesta inkvisitiosta. Kelläpä meistä ei olisi omaa pikku salaisuuttaan? Kuka meistä on täysin nuhteeton? Voi vain kuvitella, kuinka kansanedustajat jäivät vavisten odottamaan omaa vuoroaan Oraakkelin kynsissä. Samalla tavalla vavistaan monissa maissa poliittisen totalitarismin ikeen alla. Suomessa media oli ottamassa harppausta pimeyteen, vai oliko tämä vain uusin osoitus askeleesta joka oli otettu jo aiemmin - olojen vapautuessa Kekkosen jälkeen?

Oraakkeli-romaanin runot järjestyksessä

Oraakkeli-romaanin runot järjestyksessä Oraakkeli-romaanin runot järjestyksessä Runo 1. Riekki itse urkkijaanne kiitti / Riekki itse Urkki-jäänne, kiitti! Sakeistani ylpee. / Säkeistäni ylpee. Ellei kelpaa, / Ellei kel` riita. / pää riitä, Etsiväin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Hyvästi, huono kieli!

Hyvästi, huono kieli! Journalisti 13/2010 Hyvästi, huono kieli! Kun toimittaja panostaa resursseja, lukija voihkii. Lehtori Sirkka Wahlstén tekee kaikkensa, jotta jutuissa eivät vilahtelisi vierassanat ja viranomaiskieli. Jaakko

Lisätiedot

Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.

Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta. 5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Mitenmainesyntyy, ja mitense voimennä?

Mitenmainesyntyy, ja mitense voimennä? Mitenmainesyntyy, ja mitense voimennä? #UPDATE2016 10.2.2016 MIKAEL PENTIKÄINEN Pasi Rahikainen Motto Karaktääri on kuin puu, ja maine kuin sen varjo. Varjo on se, mitä me ajattelemme siitä; puu on todellinen

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä Lionspiirin viestintäkoulutus Erkki Hujanen, Oulu 8.10.2015 WWW.KALEVA.FI KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni, joka tarjoaa asiakkailleen tuoreita

Lisätiedot

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to Kymmenet käskyt Miehille- «( to Kustantaja: K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kymmenen aroiokägkyä naineille miehille. Ensiinäinen käsky. Sinun tulee aina puheessasi osottaa että rakastat vaimoasi. Sinun pitää

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

Yleinen tietämys ja Nashin tasapaino

Yleinen tietämys ja Nashin tasapaino Yleinen tietämys ja Nashin tasapaino 24.3.2010 Nashin tasapaino Ratkaisumalli kahden tai useamman pelaajan pelille. Yleisesti: Jos jokainen pelaaja on valinnut strategiansa eikä yksikään pelaaja voi hyötyä

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Persoonallisuushäiriö ja pahuus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Esitys Pahan käsitykset Persoonallisuushäiriö Pahan kielioppi Paha ja sosiaalinen Pahan mallit

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Kansainväliset arviointitutkimukset Arvioinnin kohteena yleensä aina (myös) lukutaito Kansallisista

Lisätiedot

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain Jaollisuustestejä (matematiikan mestariluokka, 7.11.2009, ohjattujen harjoitusten lopputuloslappu) Huom! Nämä eivät tietenkään ole ainoita jaollisuussääntöjä; ovatpahan vain hyödyllisiä ja ainakin osittain

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA Viestintä- ja markkinointiseminaari 2.-3.6.2015 Kari Ikonen twitter @IkonenKari 3.6.2015 Alma Aluemedia Maakuntalehdet Alma Aluemedia 4 maakuntalehteä 14 tilattavaa

Lisätiedot

Journalismin muutos päättäjien näkökulmasta

Journalismin muutos päättäjien näkökulmasta Journalismin muutos päättäjien näkökulmasta Viestinnän tutkimuksen päivät, Tampere 13.2.2010 Risto Kunelius Elina Noppari Esa Reunanen Media vallan verkoissa -tutkimus Hoitajien palkkakiista, innovaatioyliopisto,

Lisätiedot

ISO SUOMEN KIELIOPPI S2- OPETUKSESSA. Muutama havainto

ISO SUOMEN KIELIOPPI S2- OPETUKSESSA. Muutama havainto ISO SUOMEN KIELIOPPI S2- OPETUKSESSA Muutama havainto Maisa Martin Alumnipäivä 26.9.2009 KOLME ASIAA Uusia termejä S2-alan näkökulmasta ja muutenkin Hyödyllisiä erotteluja Ope, mitä eroa on Mikä on tavallista?

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA Suomen Markkinointitutkimusseura 18.11.2014 Juho Rahkonen POLIITTINEN YLEISTILANNE MARRASKUUSSA 2014 Vielä muutama vuosi sitten

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin 5.3.2009 Sanomatalossa Reidar Wasenius Prometium Oy ...eli mitä ihmisiin vaikuttajan kannattaa ajatella videoleikkeistä verkossa...?

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 1 Ennakolta luettava pääsykoekirja: Charlie Gere: Digitaalinen kulttuuri, 2006.

TEHTÄVÄ 1 Ennakolta luettava pääsykoekirja: Charlie Gere: Digitaalinen kulttuuri, 2006. AUDIOVISUAALISEN MEDIAKULTTUURIN KOULUTUSOHJELMA 2007 V A L I N T A K O E T E H T Ä V Ä T TEHTÄVÄ 1 Ennakolta luettava pääsykoekirja: Charlie Gere: Digitaalinen kulttuuri, 2006. Digitaalisen kulttuurin

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Lionismi on viestintäkonsepti!

Lionismi on viestintäkonsepti! Lionismi on viestintäkonsepti! Me palvelemme! Monta tapaa tehdä hyvää! 18.2.2014 Copyright Thorleif Johansson 1 2 Tekeminen Vapaaehtoistoiminta Osallistuminen Tieto Tunne Jäsentyminen Ymmärrys ja tavoitteet

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä. FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia

Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä. FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia Indikaattoritietoja halutaan paljon mutta käytetään vähemmän

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta:

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta: TALENTUM HELSINKI 2013 Copyright Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-2036-8 ISBN 978-952-14-2037-5 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu

Lisätiedot

Netiketti. Ohjeita nuorten verkkoviestintään Timo Kiravuo timo.kiravuo@tkk.fi

Netiketti. Ohjeita nuorten verkkoviestintään Timo Kiravuo timo.kiravuo@tkk.fi Netiketti Ohjeita nuorten verkkoviestintään Timo Kiravuo timo.kiravuo@tkk.fi Netti Netti on aivan yhtä oikeaa elämää kuin muukin maailma Samat käytössäännöt kuin netin ulkopuolellakin ovat voimassa Ruma

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ TARTU MAHDOLLISUUKSIIN TAI KUOLE TALENTUM PRO HELSINKI 2015 3 Copyright 2015 Talentum Media ja Kirsi Piha Kansi ja ulkoasu: Pertti Immonen, Ellun Kanat Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2660-5

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista.

1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista. 1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista. Käsittelemme tänään Rovaniemen hallintosääntöä ja kaupungin

Lisätiedot

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon) Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja

Lisätiedot

TOPSIDE. Opas taustatuelle. Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa. www.peer-training.eu. Inclusion Europe

TOPSIDE. Opas taustatuelle. Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa. www.peer-training.eu. Inclusion Europe TOPSIDE Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa Opas taustatuelle Inclusion Europe www.peer-training.eu Tekijät: TOPSIDE kumppanit Hugh Savage, ENABLE Skotlanti Petra Nováková, Inclusion

Lisätiedot

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Asiakaspalvelu- ja myyntisuoritusten arviointi

Asiakaspalvelu- ja myyntisuoritusten arviointi ASIAKASPALVELUSUORITUSTEN ANALYSOINTI Asiakaspalvelu- ja myyntisuoritusten arviointi Seuraavan, alla olevan helpon työkalun avulla voit itse nopeasti arvioida myynnissä ja asiakaspalvelussa työskentelevien

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Lataa Dieetti 5:2 - Kate Harrison. Lataa

Lataa Dieetti 5:2 - Kate Harrison. Lataa Lataa Dieetti 5:2 - Kate Harrison Lataa Kirjailija: Kate Harrison ISBN: 9789511278429 Sivumäärä: 219 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.17 Mb Laita elimistösi ja elämäsi uuteen uskoon!5:2-dieetti sallii

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja TUTKIMUSOSIO Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja Hyvän maakuntavaltuutetun tulee ennen muuta ) ajaa koko maakunnan etua, ) pitää yhteyttä äänestäjiinsä ja ) ajaa

Lisätiedot

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010 Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta Toukokuu 2010 Hampaidenhoitotutkimus Tutkimuksen toteutti toukokuussa 2010 YouGov. Siihen otti osaa noin 3000 18-65 -vuotiasta miestä ja naista Suomesta,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä TUTKIMUSOSIO kyvykkäin puolue SDP ja kolmen kärjessä 1 Kansalaisten mielestä kyvykkäin puolue valtakunnallisissa asioissa eduskunnassa on kokoomus ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Lobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne

Lobbaaminen kirjastotyössä / Ville Vaarne Lobbaaminen kirjastotyössä / 11.9.2019 Ville Vaarne Voiko viestinnällä muuttaa ihmisen ajattelua? Eipä oikein, mutta jo olemassa olevia käsityksiä voi vahvistaa. Lopputulos: Kirjastojen puolesta puhuminen

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa

Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa Mediatutkimuksen päivät, Turku 4.2.2011 Esa Reunanen Perustiedot Käynnistyi syksyllä 2010 Valmistuu vuodenvaihteessa 2011 / 2012 Tutkijat: Esa Reunanen, Auli Harju,

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.

Lisätiedot

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12 BILJARDI 2 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 1.1 KOLMIO/ 9-KEHIKKO... 5 2. PELIN ALOITUS... 5 3. LYÖNTIVUORON VAIHTO... 5 4. VIRHELYÖNNIT... 6 4.1 ERILAISET VIRHEET... 6 4.2 RANGAISTUS VIRHEESTÄ... 7

Lisätiedot

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot