Kuna: Suvi Elo. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuna: Suvi Elo. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning"

Transkriptio

1 Kuna: Suvi Elo 8 Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning

2

3 SEY vuosikertomus 8 SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY tai liitto) on vahva kansalaisjärjestö ja Suomen suurin, valtakunnallisesti toimiva eläinsuojelujärjestö. SEY toimii ja vaikuttaa kaikkien eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. SEY KIITTÄÄ Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio lupautuivat SEYn pysyviksi suojelijoiksi. SEYn ja tasavallan presidentin yhteistyöllä on pitkät perinteet. Vuodesta 975 lähtien Suomen tasavallan presidentti on toiminut SEYn suojelijana edellisen suojelijan nukuttua pois. Perinteen aloitti tasavallan presidentti Urho Kekkonen, ja tasavallan presidentti Mauno Koivisto jatkoi Kekkosen aloittamaa perinnettä astuttuaan virkaansa vuonna 98. Presidentti Mauno Koivisto toimi SEYn suojelijana aina kuolemaansa saakka. Liitolla oli vuoden lopussa yhteensä 989 jäsentä ja kuukausitukijaa. Lisäksi SEY on saanut lukuisilta eri alojen asiantuntijoilta korvaamatonta apua. Liitto haluaa tässä yhteydessä kiittää heitä kaikkia sydämellisesti. medialle ja kansalaisille. Vuoden tärkein yhteiskunnallisen vaikuttamisen teema oli eläinsuojelulakiuudistus, johon liittyen SEY kampanjoi koko vuoden ajan aktiivisesti. SEY jakoi jälleen Heli Castrén apurahan eläinten hyvinvointia edistävään tutkimukseen. Apuraha jaettiin tällä kertaa hevosten hyvinvointia edistävään tutkimukseen. SEY jatkoi Eläinpolitiikka.netsivuston ylläpitoa yhdessä Animalian kanssa. Sivustolla tiedotetaan kansalaisia suomalaisesta eläinpolitiikasta eläinsuojelun ja eläinten oikeuksien näkökulmasta. SEY ja Animalia tekivät ennen presidentinvaaleja eläinpoliittisen kyselyn presidenttiehdokkaille. Kyselyyn vastasivat kaikki ehdokkaat. Loppuvuodesta SEY toteutti yhdessä Animalian kanssa myös kyselyn eduskuntapuolueille eduskuntavaaleja ennakoiden. Joulukuussa SEY luovutti yhteistyössä kymmenen muun eläin ja ympäristöjärjestön kanssa luomujuureksista ja kasviksista kootun herkkukorin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle sekä SEY TOIMI YHTEISKUNNALLISESTI SEY tapasi lukuisia poliitikkoja ja virkamiehiä koskien erilaisia eläinten hyvinvointiin liittyviä lainsäädännöllisiä uudistuksia ja piti puheenvuoroja erilaisissa lainsäädännölliseen vaikuttamiseen liittyvissä tilaisuuksissa. SEY vaikutti yhteiskunnallisesti keskustellen ja tiedottaen ajankohtaisista tavoitteista ja teemoista poliitikoille, virkamiehille, yrityksille,

4 SEY vuosikertomus 8 rouva Jenni Haukiolle. Yhteistyöjärjestöt olivat Animalia, Birdlife Suomi, Greenpeace, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Kuono, LuontoLiitto, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto, Vegaaniliitto sekä WWF. SEY LAUSUI Sey antoi lausunnon seuraaviin lainsäädännöllisiin muutosehdotuksiin: luonnos valtioneuvoston asetukseksi täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston asetusten liitteiden ja muuttamisesta luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi maatilan investointituen kohdentamisesta annetun asetuksen :n muuttamisesta luonnoksesta laiksi eläinten hyvinvoinnista elintarvikelaista luonnoksista:. valtioneuvoston asetukseksi eläinten hyvinvointikorvausta koskevan sitoumuksen antamisesta vuonna 9. valtioneuvoston asetukseksi eläinten hyvinvointikorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. maa ja metsätalousministeriön asetukseksi eläinten hyvinvointikorvauksesta annetun maa ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumusehdoista turkiseläinten suojelua koskevasta asetuksesta Sey antoi lausunnon seuraaviin lausuntopyyntöihin: nimeämispyyntö: seura ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta komission kertomus euroopan parlamentille ja neuvostolle direktiivin 7/4/ey soveltamisesta, sen vaikutuksista lihantuotantoa varten pidettävien kanojen suojeluun ja hyvinvointiindikaattorien kehityksestä nimeämispyyntö: cap 7, maataloustuotannon kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä eläintenhoidon ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksista nimeämispyyntö tieteellisiin ja opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukuntaan maatalousalan ammattitutkinnon ja maatalousalan erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksista 4

5 SEY vuosikertomus 8 SEY kävi pyynnöstä kuultavana: maa ja metsätalousvaliokunnassa aiheesta eläinten hyvinvointilaki ympäristövaliokunnassa aiheesta eläinten hyvinvointilaki maa ja metsätalousministeriössä aiheesta turkiseläinten suojelua koskeva asetus SEYn edustajia ja jäseniä toimi mukana seuraavissa työryhmissä, lautakunnissa sekä säätiöissä Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta Seura ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta Tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta TOKES Eläinkokeiden hankelupalautakunta Eettisen Eläinkaupan sertifikaattityöryhmä MannerSuomen maaseudun kehittämisohjelma Maa ja metsätalousministeriön eläinlääkintäalajaosto Suoma Viialan säätiö Fincopa ry Suomen kansallinen vaihtoehtomenetelmien yhteistyöfoorumi Eläinkilpailujen antidopingtoimikunta Eläinjärjestöjen eläinsuojelutyöryhmä Suomen Hippoksen sääntövaliokunta Suomen Eläinsuojelusäätiö Mahdollisuuksien hevonen työryhmä MannerSuomen maaseudun kehittämisohjelman 4 seurantakomitea CAPstrategiatyöryhmä CAP 7 maatalousryhmä Eläinten hyvinvointimerkkihankkeen ohjausryhmä Sustainable pig production systems tutkimushankkeen ohjausryhmä Trofeeton EU työryhmä SEY hallinnoi Eettisen Eläinkaupan sertifiointijärjestelmää. Sertifiointityöryhmä kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Sertifiointitarkastus tehtiin Faunatar Turtolassa, kauppiaan ja tilojen vaihtumistarkastus Faunatar Itäkeskuksessa ja Myyrmannissa sekä tilojenvaihtumistarkastus Faunatar Kotkassa sekä Kuopion Pienessä Eläinkaupassa. Sertifikaattia haki vuoden aikana kolme liikettä, joiden osalta sertifioimisprosessi oli vuoden vaihtuessa vielä kesken. Kauppa ja asiakasohjeita päivitettiin degun, hiiren, rotan ja kultahamsterin osalta. Terraarioeläinohjeiden päivitys aloitettiin. Tiivistelmät sertifiointikriteereistä tehtiin verkkosivuilla julkaisua varten. Lisäksi SEY on toiminut jatkuvassa yhteistyössä useiden eri sidosryhmien ja vaikuttajien kanssa eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. 5

6 SEY vuosikertomus 8 Kuva Suvi Elo SEY TOIMI PAIKALLISTASOLLA Toimintavuoden lopussa liittoon kuului 4 jäsenyhdistystä. Vuoden aikana järjestettiin toimistolähtöisesti aluetapaamiset Tampereella sekä Helsingissä Korkeasaaren eläintarhassa ja villieläinsairaalassa. Aluetapaamiset on tarkoitettu sekä jäsenyhdistyksille että neuvojille. Aluetapaamisissa muun muassa kuultiin asiantuntijaluentoja ajankohtaisista aiheista, kuten eläinsuojelulain uudistuksesta, brakykefaalisista koiraroduista ja luonnoneläinten hoitamisesta, sekä vahvistettiin toimiston, neuvojien ja jäsenyhdistysaktiivien verkostoitumista ja keskinäistä yhteistyötä. Lisäksi jäsenyhdistyksille järjestettiin webinaarit jäsenhankinnasta sekä GDPRasetuksen huomioimisesta yhdistystoiminnassa. Jäsenyhdistykset tekivät alueillaan käytännön eläinsuojelutyötä ja toteuttivat paikallista toimintaa. Toimintamuotoja olivat esimerkiksi sijaiskotitoiminta, kodittomien eläinten uudelleen sijoittaminen sekä yhteistyö valvontaviranomaisten kanssa huostaanotettujen eläinten auttamiseksi. Yhdistykset toteuttivat myös esimerkiksi kissojen leikkaus, mikrosirutus ja rokotuskampanjoita, match show ta, tietoiskuja ja infopöydän pitoa eri tapahtumissa, kouluvierailuja, askartelukerhoja, Eläinten viikon kulkueita, eläinten joulurauhan julistuksia, tiedotuskampanjoita ja ruokakeräyksiä eläimille. 6

7 SEY vuosikertomus 8 SEY ja SEYn jäsenyhdistykset toimivat yhteistyössä Turvasirun kanssa kissojen ja koirien tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin edistämiseksi. SEYn jäsenyhdistystyöryhmä kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Ydinryhmän lisäksi kokouksiin osallistui muita jäsenyhdistysten toimijoita. Työryhmä muun muassa käynnisti Eläinsuojelun UKK dokumentin työstämisen yhdistysten, eläinsuojeluneuvojien ja toimiston käyttöön. SEY TOIMI NUORTEN KANSSA Toimintavuoden aikana SEYssä toteutettiin monipuolista nuorisotoimintaa opetus ja kulttuuriministeriöltä saadun avustuksen tuella. SEYn nuorisotoiminnan tavoitteena on lisätä eläinten hyvinvointiin liittyvää tietoisuutta lasten ja nuorten parissa sekä rohkaista heitä tiedostamaan eläinsuojelutoimintaan ja ympäristönsuojeluun liittyviä asenteitaan. Nuorisotoiminnassa jatkettiin mielekkään toiminnan kehittämistä, jonka avulla nuorten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet eläinsuojelutyöhön ja SEYn toimintaan kasvavat. Uutena avauksena lanseerattiin Eläinten viikolla uusi Eläintaito.fi verkkokurssi, joka on suunnattu erityisesti yläkouluikäisille nuorille. Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi soveltuu hyvin myös osaksi kouluopetusta. Kurssilla tutustutaa eläinsuojeluun, eläinten tarpeisiin ja hyvinvointiin sekä vastuulliseen lemmikin omistamiseen. Kurssin aikana pohditaan kuinka minä voin tuottaa eläimelle hyvän elämän?. Ensimmäisten kuukausien aikana sivustoa käytti yli henkilöä, joista noin kymmenes suoritti kurssin loppuun. Koululaisille valmistettiin Eläinten viikoksi osittain opetus ja kulttuuriministeriön taloudellisella tuella maksuttomat Hyvä elämä lemmikille tieto ja tehtäväpaketit lemmikkieläimen hankinnasta. Tehtäväpaketteja tuotettiin yksi, joka oli suunnattu ensisijaisesti alakoulu ja varhaiskasvatusikäisille lapsille. Julkaisu oli maksuton, ja niitä toimitettiin kouluille, oppilaitoksille, luonto ja eläinkerhoille sekä muille aiheesta kiinnostuneille noin 45 kappaletta. Eläinten viikon kampanjamateriaaliin kuului myös maksuton suomen ja ruotsinkielinen juliste. SEY tarjosi jäsenyhdistyksilleen tukea ja materiaaleja oman alueellisen nuorisotoiminnan käynnistämiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Jäsenyhdistykset toteuttivat nuorisotoiminta erilaisten kerhojen, nuorten iltojen, tapahtumien ja tempausten muodossa. Suuren joukon nuoria saavuttivat myös eri puolilla Suomea toimivat SEYn kouluvierailijat. Kouluvierailijat tavoittivat maanlaajuisesti runsaat 5 oppilasta. Uusia kouluvierailijoita koulutettiin päivän mittaisessa koulutuksessa. Kuva Suvi Elo 7

8 SEY vuosikertomus 8 SEY TOIMI KANSAINVÄLISESTI SEY on jäsen Euroopan unionin suurimpien eläinsuojelujärjestöjen kattojärjestössä, Eurogroup for Animalsissa. Eurogroup pyrkii vaikuttamaan EU:n eläinsuojelulainsäädäntöön ja käytäntöihin sekä Brysselissä että jäsenjärjestöjensä avulla EU:n jäsenvaltioissa. SEY osallistui useisiin Eurogroupin Euroopan laajuisiin yhteisprojekteihin. Vuoden pääkampanjoita olivat End Pig Pain kampanja sikojen kivuliaiden toimenpiteiden lopettamiseksi ja sikadirektiivin toimeenpanemiseksi, End the Cage Age kansalaisaloitekampanja tuotantoeläinten häkkikasvatuksen lopettamiseksi sekä EU Care for Our Companions kampanja lemmikkejä koskevan EUlainsäädännön aikaansaamiseksi. Lisäksi vuoden aikana toimittiin kansainvälisessä yhteistyössä muun muassa seuraaviin asioihin vaikuttaen: pitkät teuraskuljetukset tuotantokanit vieraslajilainsäädäntö villieläinten käyttö sirkuksissa villieläinten kauppa eksoottiset lemmikkieläimet ja ns. positiivilista trofeemetsästys koirien ja kissojen tunnistusmerkintä, rekisteröinti ja kauppa pentutehtailu kansainvälisten kauppasopimusten seuranta turkistarhaus teurastustavat SEY VIESTI JA KAMPANJOI SEY TIEDOTTI SEY lähetti toimintavuoden aikana 9 lehdistötiedotetta. Liiton toiminta oli toimintavuonna eri medioissa paljon esillä. Liiton toiminnanjohtaja Kati Pulli, viestintäpäällikkö Maria Lindqvist, puheenjohtaja Helinä Ylisirniö sekä viestintäpäällikkö (vs.) Annukka Seppävuori antoivat lukuisia haastatteluita televisioon, radioon ja lehdistölle. Tiedotteita lähetettiin muun muassa eläinsuojelulain uudistuksesta, eläinsuojeluneuvojien toiminnasta, Eläinten viikosta ja pentutehtailusta, kissakriisistä ja kansainvälisistä yhteistyökampanjoista. SEY jatkoi jokakesäistä En jätä koiraa kuumaan autoon tarrakampanjaansa. SEY jakoi jäsenyhdistystensä kautta ja postitse noin 5 autotarraa. SEY jatkoi sähköisten uutiskirjeidensä Uutisankan ja Kirjekyyhkyn julkaisemista. Uutisankka lähetettiin 8 kertaa ja Kirjekyyhky kertaa. Uutisankalla oli vuoden lopussa yli 4 tilaajaa ja Kirjekyyhkyllä yli 4. Uutisankka on SEYn sisäinen tiedotusväline ja Kirjekyyhky kenen tahansa tilattavissa. 8

9 SEY vuosikertomus 8 SEY oli aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Tiedotusta tehtiin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Eniten panostettiin Facebookviestintään: SEY teki Facebookiin vuonna 8 noin 7 julkaisua. Yksi julkaisu tavoitti keskimäärin noin ihmistä. SEYllä on Facebookissa noin 5, Twitterissä ja Instagramissa 4 4 seuraajaa. Toimintavuoden aikana SEY kehitti Twitterissä ja Instagramissa tapahtuvaa viestintäänsä, mikä on näkynyt nopeana seuraajamäärien kasvuna. SEY KAMPANJOI HYVÄN ELÄINSUOJELULAIN PUOLESTA SEY jatkoi Uusi eläinsuojelulaki kampanjaansa mahdollisimman hyvän uuden eläinsuojelulain puolesta. SEYn eläinsuojelulakitavoitteita pidettiin yllä Eläinsuojelulaki.fisivustolla ja niistä tiedotettiin kansalaisille ja poliittisille päättäjille. Kampanjan aikana SEY tapasi asiasta vastaavan ministerin sekä lukuisia kansanedustajia ja virkamiehiä ja keskusteli heidän kanssaan eläinsuojelulain uudistustarpeista. Keskustelua eläinsuojelulain uudistuksesta pidettiin yllä erityisesti myös sosiaalisessa mediassa. Lisäksi saimme lupauksen koirien pakollisesta tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä, josta säädetään erikseen. Yhdessä Animalian kanssa jatkettiin myös vuonna 6 aloitettua Paras laki eläimille kampanjaa, jossa päättäjien ja suuren yleisön tietoon tuotiin järjestöjen yhteisiä päätavoitteita eläinsuojelulakiin sekä kerättiin nimiä vetoomukseen lakitavoitteiden tueksi elainlaki.fisivustolla. Nimiä vetoomukseen saatiin kerättyä yhteensä 9, ja vetoomus luovutettiin maa ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmarille lokakuussa. Helmikuussa SEY, Animalia, Helsingin eläinsuojeluyhdistys ja Oikeutta eläimille järjestivät Eläinten ääni mielenosoituksen paremman eläinsuojelulain puolesta. Mielenosoitukseen osallistui noin tuhat ihmistä. Maa ja metsätalousministeriö julkaisi joulukuussa 7 ehdotuksen laiksi eläinten hyvinvoinnista ja pyysi siihen lausuntoja. SEY julkaisi oman lausuntonsa lakiin helmikuussa 8. SEY totesi, että vaikka lakiehdotuksen lähtökohdat ovat modernit ja kiitettävät, lakiehdotuksesta puuttuu useita tärkeitä konkreettisia uudistuksia. SEYn mielestä etenkin tuotantoeläinten osalta lakiehdotus on aivan liian puutteellinen ja poikkeussäännöt, jotka kuitenkin kattavat hyvin suuren osan eläimistä, vesittävät lain tarkoituksen. SEY lausui, että ei pidä lakia tasapainoisena, sillä se jättää suuret eläinryhmät, kuten turkiseläimet ja kalat käytännössä huomiotta. Lakiluonnoksessa oli kuitenkin myös lukuisia SEYn ajamia hyviä muutoksia, joista SEY kiitti. SEYn lausunnon pääkohdat pääsivät hyvin esiin mediassa. SEY nosti uuden lain puutteista esiin erityisesti kaikkien eläinten jatkuvan juomaveden puuttumisen, lypsykarjan ja emakoiden paikalleen kytkemisen sekä pakollisten koirien ja kissojen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin puuttumisen. Päätavoitteista kirjoitettiin lehdissä paljon, ja useat päättäjät pitivät julkisia puheenvuoroja muun muassa vedenpuutteesta ja kissojen ja koirien tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä. Hallitus julkaisi elokuussa esityksensä uudeksi laiksi eläinten hyvinvoinnista. SEY sai ahkeran kampanjoinnin ja vaikuttamistyön tuloksena jatkuvan vedensaannin mukaan hallituksen esitykseen sekä lupauksen koirien pakollisen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin säätämisestä. Eläinten tunnistusmerkinnästä säädetään toisessa laissa. Esitys oli silti SEYn näkemyksen mukaan edelleen puutteellinen, eikä sitä sellaisenaan voi kutsua moderniksi eläinsuojelulaiksi. Esitys mahdollisti edelleen tuotantoeläinten pitkäaikaisen paikalleen kytkemisen sekä turkistarhauksen jatkumisen. Esityksessä ei kielletty parsinavettoja siirtymäajallakaan, joten jatkossa nautoja saisi pitää 9 kuukautta vuodessa parteen kiinnitettynä. 9

10 SEY vuosikertomus 8 SEY teki töitä sen puolesta, että jos parsia ei kielletä, parressa pidettäville naudoille taattaisiin ympärivuotinen jaloittelumahdollisuus. Ympärivuotista jaloittelua ei kuitenkaan kirjattu esitykseen. Eläinten liikkumista saa jatkossakin muutenkin voimakkaasti rajoittaa, sillä laki sallii myös sikaemakoiden pitämisen liikkumisen estävässä häkissä pitkiä aikoja kerrallaan. Parressa pidettävien nautojen vuosittaista jaloitteluaikaa kuitenkin lisättiin kuukaudella. Myöskään turkistarhaukselle ei ollut asettamassa rajoitteita. Lisäksi moni esitykseen kirjattu parannus toteutettaisiin siirtymäajalla. Hallituksen esityksen jälkeen SEY jatkoi kampanjointi ja vaikuttamistyötä, jotta lakiin saataisiin vielä eduskunnan käsittelyssä parannuksia. SEY teki töitä erityisesti kissojen pakollisen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin sekä parressa pidettävien nautojen ympärivuotisen jaloittelumahdollisuuden puolesta. SEY KAMPANJOI ELÄINTEN VIIKOLLA SEY vietti valtakunnallista Eläinten viikkoa 4... jo 6. kerran. Eläinten viikon teemana oli lemmikkieläimen vastuullinen hankinta. SEY lähetti suomalaisille verkon kauppapaikoille keksityn ilmoituksen myytävänä olevista koiranpennuista testatakseen kauppapaikkojen julkaisukäytäntöjä. Kaksi kauppapaikkaa kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta omiin eettisiin linjauksiinsa vedoten. Muut kauppapaikat julkaisivat ilmoituksen sellaisenaan. SEY julkaisi kannanoton, jossa vaadittiin eläinten verkkokaupan rajoittamista muun muassa edellyttämällä myyjältä vahvaa tunnistautumista.

11 SEY vuosikertomus 8 SEY vieraili Eläinten viikolla eduskunnassa ja lahjoitti maa ja metsätalousvaliokunnan jäsenille pehmokoirat. Tempauksen tavoitteena oli muistuttaa valiokunnan jäseniä pentutehtailun vakavuudesta ja SEYn uudistusehdotuksista lainsäädäntöön pentutehtailun estämiseksi. SEYn toi esiin erityisesti tavoitteen rajoittaa eläinten verkkokauppaa lainsäädännöllä. SEY järjesti Eläinten viikolla kolme verkkoluentoa SEYn toimistorakennuksen auditoriossa. 4.. tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta luennoi pikkulemmikkien hoidosta ja hyvinvoinnista, 8.. eläinlääkäri Suvi Heinola luennoi koirien hyvinvoinnista, pentutehtailusta ja koiranjalostuksesta ja.. tietokirjailija ja eläintenhoidon kouluttaja Päivi Ylikorpi luennoi kissojen hyvinvoinnista. Kaikki luennot olivat myös paikan päälle saapuvalle yleisölle maksuttomia. Luennot ovat katsottavissa SEYn verkkosivuilla. Eläinten päivänä 4.. jaettiin Vuoden eläinsuojeluteko palkinto, jonka sai Helsingin poliisilaitos eläimiin liittyviin rikoksiin keskittyvän tutkintaryhmän perustamisesta. Tutkintaryhmä on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja osin SEYn pitkän vaikuttamistyön tulos. Vuoden Eläinsuojeluteko palkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan tuonut esiin epäkohtia eläinten oloissa tai edistänyt merkittävällä tavalla eläinten hyvinvointia. Eläintenviikko.fisivusto päivitettiin pentutehtailu ja lemmikinhankintateemaiseksi. Sivusto toimii Eläinten viikon, kunkin vuoden teeman ja menneiden vuosien Eläinten viikkojen tietopankkina. Sivuston tavoitteena on vastata Eläinten viikon teeman nostattamiin kysymyksiin ja kerätä varoja Eläinten viikon kulujen kattamiseen. SEY toteutti Eläinten viikolla pentutehtailuteemaisen ulkomainoskampanjan. 8.. Eläinten viikkoon kuului keskeisessä osassa myös lapsille ja nuorille suunnattu työ sekä varainhankinta. SEY KAMPANJOI KISSOJEN PUOLESTA SEY lanseerasi kissakriisin ratkaisemiseksi ja kissan arvon nostamiseksi yhdessä markkinointitoimisto Dinglen kanssa #MIAUtoo kampanjan, jolla muistutettiin kissojen leikkauttamisen tärkeydestä ja kerättiin varoja kissojen auttamistyöhön. Kampanjan tavoitteena oli kissojen arvon nostaminen. Kampanja toteutettiin markkinointitoimisto Dinglen osalta pro bonona. Myös lukuisat yritykset, ryhmät ja vapaaehtoiset lahjoittivat asiantuntemusta, tarvikkeita, työtä ja aikaansa kampanjan toteuttamiseksi. Kampanjaan kuului sosiaalisen median kampanja, kaksi tiedotetta, lyhyt ja pitkä kampanjavideo sekä kissanaamarin jakotempaus Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella.

12 SEY vuosikertomus 8 Kampanja sai yli 6 mediaosumaa, ja kissakriisi uutisoitiin kaikissa suomalaisissa valtakunnallisissa medioissa (Yle, HS, MTV, Iltalehti, IltaSanomat), kymmenissä paikallisessa medioissa sekä muutamassa aikakauslehdessä (mm. Me Naiset, Seiska). Kampanja sai näkyvyyttä myös Ruotsin mediassa (Aftonbladet ja Nyhetsmorgon). Radiokanavista tiedotuksen kautta mukaan lähtivät Basso, Radio Nova, Helmiradio ja YleX. Seiskalehti teki laajan jutun hylätyistä kissoista ja vei Hyvinkään löytöeläintaloon kissanruokaa koko loppuvuodeksi. Useat tunnetut somevaikuttajat ja julkkikset lähtivät mukaan kampanjaan. Sosiaalisessa mediassa kampanjaa jaettiin lähes 7 kertaa ja se tavoitti 55 somekäyttäjää. Videoita katseltiin 77 kertaa ja #MIAUtoohashtagia käytettiin Instagramissa 656 kertaa. Lahjoituksia kampanjalla kerättiin lähes 5 euroa. SEY OSALLISTUI RAJAT RÄISKEELLE KANSALAISALOITTEESEEN SEY osallistui viidentoista eläin, terveys, potilas ja vammaisjärjestön Rajat räiskeelle kansalaisaloitteeseen ja sitä tukevaan kampanjaan, jonka tavoitteena on vähentää ilotulitteiden aiheuttamia terveys, hyvinvointi ja ympäristöhaittoja. Kansalaisaloitekampanjan tavoitteena oli, että ilotulituksia saavat siirtymäajan jälkeen järjestää ainoastaan ammattimaiset, luvan saaneet ilotulittajat. Aloite ei puuttuisi Fluokkaan kuuluvien pyroteknisten tuotteiden, kuten tähtisadetikkujen kuluttajakäyttöön. Kansalaisaloite lanseerattiin 4.. ja se saavutti vaadittavan 5 kannatusilmoituksen rajan 9.. SEY OSALLISTUI END THE CAGE AGE KANSALAISALOITTEESEEN SEY osallistui eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on lopettaa ruoan tuotannossa käytettävien eläinten kasvattaminen häkeissä koko Euroopassa. SEY vastasi kansalaisaloitekampanjasta Suomessa.

13 SEY vuosikertomus 8 SEY JULKAISI ELÄINTEN YSTÄVÄ LEHTEÄ Eläinten ystävä lehden. vuosikerta ilmestyi neljänä numerona. Lehden päätoimittajana toimi Annukka Seppävuori lehden /8 osalta ja Maria Lindqvist lehtien /8, /8 ja 4/8 osalta. Toimitussihteerinä toimi Pi Mäkilä. Ulkoasun suunnittelusta vastasi Sari Toivola. Eläinten ystävä lehden lukijakysely toteutettiin marrasjoulukuussa. Lehden kansi uudistettiin ja sisältösivuille tehtiin pieniä uudistuksia. SEY jatkoi Eläinten ystävä verkkolehden julkaisemista. Verkkolehti tarjoaa alustan SEYn viestejä ja tavoitteita tukevalle laadukkaalle eläinsuojeluteemaiselle journalismille. SEY ESITTELI TOIMINTAANSA MESSUILLA SEY osallistui toimintavuonna omalla messuosastollaan EDUCAmessuille, Eläinten Hyvinvointiseminaariin, Maailma Kylässä festivaaleille, Helsinki Prideen, Lasten Festareille sekä Kennelliiton Voittajanäyttelyyn. Lisäksi SEY oli mukana pienemmissä tapahtumissa mm. yhteistyökumppaninsa Purinan kanssa. VAPAAEHTOISET AUTTOIVAT MYÖS SEYN TOIMISTOLLA SEYn toimiston vapaaehtoisten määrä kasvoi toimintavuoden aikana. Vapaaehtoisille järjestettiin vapaaehtoisten ilta Eläinten viikon luennon yhteydessä. Vapaaehtoiset mahdollistavat liiton osallistumisen monenlaisiin tapahtumiin ja messuille. Tapahtumissa edustamisen lisäksi vapaaehtoiset muun muassa tuottavat kuvamateriaalia ja somesisältöä, tekevät käännöstöitä, osallistuvat postitustalkoisiin ja erilaisiin tempauksiin sekä ovat mukana toiminnan kehittämisessä esimerkiksi viestintäraadin välityksellä. SEYN ELÄINSUOJELUNEUVOJAT TOIMIVAT Vuoden lopussa liitolla oli 8 eläinsuojeluneuvojaa. Neuvojia oli noin 8 %:ssa Suomen kunnista ja kaikissa Suomen maakunnissa lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa. Neuvojatoimintaan VarsinaisSuomen maakuntaan palasi kaksi neuvojaa, Virva Kaavi ja Taru Säteri. Eläinsuojeluneuvoja Tauno Kähkönen täytti 7 vuotta ja jäi eläkkeelle SEYn vapaaehtoisen eläinsuojeluvalvojan työstä. SEY kiittää häntä lämpimästi yli kolmestakymmenestä eläinten hyvinvoinnille ja eläinsuojelulle omistetusta vuodesta.

14 SEY vuosikertomus 8 4

15 SEY vuosikertomus 8 Eläinsuojeluneuvoja Anne Väisänen luopui eläinsuojeluneuvojan tehtävästä kahdenkymmenviiden vuoden jälkeen. SEY kiittää häntä lämpimästi eläinten hyvinvoinnille ja eläinsuojelulle omistetuista vuosista. Neuvojaverkosto elää jatkuvasti, ja muun muassa pitkät tauot tai neuvojan luopuminen neuvontakäyntien tekemisestä ja keskittyminen neuvonnan antamiseen vaikuttavat tilastoitavien tapahtumien määriin. Lisäksi eräillä alueilla viranomaistoiminta on parantunut sellaiselle tasolle, ettei neuvojatyölle ole ollut yhtä paljon tarvetta kuin aiemmin ja/tai SEYn neuvojien toiminta on keskittynyt nimenomaan ennaltaehkäisevään neuvontatyöhön. Lisäksi eläinsuojeluneuvojan tehtävistä luopui yksitoista neuvojaa ja yksi neuvoja erotettiin. SEY kiittää sydämellisesti heitä kaikkia eläinten ja eläinsuojelun hyväksi tehdystä arvokkaasta vapaaehtoistyöstä. Neuvojatoiminnasta luovuttiin monen henkilön kohdalla työn raskaudesta tai elämäntilanteesta johtuen. SEYN NEUVOJATYÖRYHMÄ OSALLISTUI TIIVIISTI UUSIEN NEUVOJIEN KOULUTTAMISEEN Tämän kertomuksen liitteenä on tilasto neuvojien vuoden aikana suorittamista toimenpiteistä. Vuoden 8 vuositilaston mukaan eläinsuojeluneuvojat tekivät 4 eläinsuojeluneuvontakäyntiä 94 eläinten pitopaikkaan sekä antoivat sähköposti ja puhelinneuvontaa 7 95 kertaa. SEYn neuvojatyöryhmä kokoontui vuoden 8 aikana kahdeksan kertaa. Vuoden aikana työryhmä osallistui aktiivisesti uusien eläinsuojeluneuvojien rekrytointiin ja kouluttamiseen. Kaikki työryhmän kuusi jäsentä myös toimivat Kuva Jenni Leinonen 5

16 SEY vuosikertomus 8 uusien neuvojien tukineuvojina ainakin koeajan ( vuosi) ajan, eli käytännössä vuoden 9 loppuun. Lisäksi työryhmä valmisteli vuonna 9 järjestettäviä Neuvojapäiviä sekä täsmensi neuvojatoimintaan liittyviä ohjeistuksia. Työryhmä myös käsitteli ja otti kantaa ajankohtaisiin asioihin neuvojaverkostossa. SEY KOULUTTI UUSIA ELÄINSUOJELUNEUVOJIA Ennätyksellisen suositun valtakunnallisen neuvojahaun ja kahden keväisen neuvojaksi perehdyttävän koulutusviikonlopun tuloksena liiton neuvojaverkosto täydentyi uudella eläinsuojeluneuvojalla, jotka toimivat eri puolilla Suomea. Liitto sai monen vuoden jälkeen eläinsuojeluneuvojan muun muassa KeskiPohjanmaan maakuntaan. SEY TÄYDENNYSKOULUTTI ELÄINSUOJELUNEUVOJIAAN Eläinsuojeluneuvojille järjestettiin tammikuun viimeisenä kokonaisena viikonloppuna perinteiset Neuvojapäivät. Neuvojapäivät ovat vakiinnuttaneet asemansa vuosittaisena täydennyskoulutuksen sekä vertaistuen ja verkostoitumisen paikkana. Neuvojapäivät pidettiin Turussa, ja niiden aiheina olivat uudistuva eläinsuojelu laki, pentutehtailu sekä koti ja tuotantoeläimet lemmikkeinä. Myös neuvojatoiminnan peruskäytäntöjä kerrattiin. Neuvojat osallistuivat myös aluetapaamisiin. SEY KERÄSI JA SAI TUKEA SEY teki toimintavuonna yritysyhteistyötä lukuisien yritysten kanssa. Jo aiemmin alkanutta yhteistyötä jatkettiin Faunattaren kanssa Euro eläinsuojeluun kampanjalla. Myös Purinan kanssa jatkettiin ja lisättiin yhteistyötä ja Purina toimi Eläinten viikon pääyhteistyökumppanina. Uusia yhteistyökumppaneita saatiin lukuisia kuten Mustin ja Mirrin ja Pohjantähden vakuutuskampanja, Onnenarpa, Futureplay ja monta muuta. SEY kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan. SEYllä oli käynnissä useita tekstiviestilahjoituskampanjoita vuoden 8 aikana. Esimerkiksi syksyllä järjestettiin kolme eri keräystä: Eläinten viikon keräys pentutehtailua vastaan, #MIAUtookeräys kodittomille kissoille sekä hätäkeräys pentutehtaasta pelastetuille koirille. SEY pyysi lahjoituksia myös uutiskirjeissä, Facebookissa ja Eläinten ystävä lehdessä. SEY uudisti tarjoamiaan eettisiä lahjoja ja näitä tarjottiin esimerkiksi isänpäivälahjaksi. SEY järjesti joulun alla joululahjakampanjan. SEY toteutti Eläinten viikon kampanjaan liittyvän keräyksen, joka tuotti noin 5 euroa. Rahat käytettiin pentutehtailun vastaiseen ja hyvään lemmikinpitoon liittyvään kampanjointiin. SEY hankki aktiivisesti uusia kuukausilahjoittajia sosiaalisessa mediassa ja Eläinten ystävässä. Lisäksi kesällä järjestetty facetoface varainhankintakampanja toi SEYlle noin 4 uutta eläinsuojelukummia. Kuukausilahjoittajahankintaa 6

17 SEY vuosikertomus 8 tehtiin myös sähköisesti koko vuoden ajan mm. Facebookissa. Kokonaisuudessaan SEYllä oli toimintavuoden lopussa 47 eläinsuojelukummia. SEY luopui vuonna 5 lanseeratusta järjestöjen yhteisestä Hyvä testamentti kampanjasta ja jatkoi testamenttivarainhankintaa omin voimin. Vuoden aikana järjestettiin kaksi testamenttiaiheista iltaa, toinen Helsingissä keväällä ja toinen Kuopiossa syksyllä. SEY järjesti toimintavuonna päivätyökeräyksen oppilaitoksille. Päivätyökeräyksiä järjestettiin vuoden 8 aikana 7 koulussa ja niiden tuotto oli noin euroa. Liiton kannatustuotteita myytiin läpi vuoden erilaisissa tapahtumissa, joihin SEY osallistui omalla messuosastollaan. SEYN HALLINTO TOIMI Liittovaltuusto kokoontui kertomusvuoden aikana kaksi kertaa. Kevätkokous järjestettiin 9.5. Hämeenlinnassa ja syyskokous 4.. Helsingissä. Liittohallituksen puheenjohtajana jatkoi filosofian maisteri Helinä Ylisirniö Pornaisista, ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkoi oikeustieteen maisteri Mika Leppinen Espoosta ja toisena varapuheenjohtajana filosofian tohtori Suvi Ponnikas Malmöstä. Hallituksen varsinaisia jäseniä olivat oikeustieteen kandidaatti Risto Rydman Helsingistä, kasvatustieteiden maisteri Maija Raatikainen Vaasasta, eläinlääketieteen tohtori Sanna Hellström Helsingistä sekä yrittäjä Milla Routamaa Laihialta. Hallituksen varajäsenet olivat sosiaalialan opiskelija Sanja Sateenranta Rantasalmelta, filosofian maisteri Santeri Pienimäki Turusta sekä erikoiseläinlääkäri Katja Hautala Espoosta. Liittohallituksen puheenjohtajaksi valittiin 9 alkavaksi kaksivuotiskaudeksi filosofian maisteri Helinä Ylisirniö Pornaisista ja varsinaisiksi jäseniksi vuoden 9 alusta alkavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin oikeustieteen maisteri Mika Leppinen Espoosta, kauppateknikko Nina Karvinen Hyvinkäältä. Liittohallituksen varajäseneksi vuoden 8 alusta alkavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin rakennustekniikan insinööri Taru Säteri Turusta. Hallitus kokoontui seitsemän kertaa. SEYN TOIMIHENKILÖT SEYn toimihenkilöinä toimivat vuoden aikana seuraavat henkilöt: toiminnanjohtaja Kati Pulli, viestintäpäällikkö Maria Lindqvist, verkkotiedottaja ja viestintäpäällikkö (vs.) Annukka Seppävuori, verkkotiedottaja (vs.) Jarkko Minkovitsch, talouspäällikkö Erja Peltola, neuvojatoiminnan koordinaattori Heidi Harmaala, nuoriso ja jäsenyhdistystoiminnan koordinaattori Ksenia Peltovuori, toimistosihteeri Anne Skogberg, varainhankintapäällikkö Aura Yliselä, hallinnon ja varainhankinnan koordinaattori Sini Kuronen sekä AD/graafinen suunnittelija Sari Toivola. Eläinten ystävä lehden toimitussihteerinä työskentelivät vuoden aikana Annukka Seppävuori ja Pi Mäkilä. Toimistolla oli myös harjoittelijoita ja työkokeilijoita erimittaisissa harjoittelujaksoissa. 7

18 SEY vuosikertomus 8 LIITTOVALTUUSTO 6 9 YHDISTYS VARSINAINEN JÄSEN. VARAJÄSEN. VARAJÄSEN Eläinsuojeluyhdistysten Kummit Eläinten auttajat SEY Hartolan seutu Hausjärven eläinsuojeluyhdistys SEY Hyvinkää Joensuun eläinsuojeluyhdistys Jokioisten eläinsuojeluyhdistys JoRaJuPuSueläinsuojeluyhdistys Kainuun eläinsuojeluyhdistys KeskiSuomen eläinsuojeluyhdistys Kokkolanseudun eläinsuojeluyhdistys Lahden seudun eläinsuojeluyhdistys Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistys Lieksan eläintenystävät SEY Loimaa Loviisan kissatalo LuoteisLapin eläinsuojeluyhdistys Läntisen Uudenmaan eläinsuojeluyhdistys MeriLapin eläinsuojeluyhdistys Oulaisten seudun eläinsuojeluyhdistys Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys Perniön Seudun Eläinsuojeluyhdistys Pieksämäen eläinsuojeluyhdistys Pietarsaaren seudun eläintenystävät Jakobstadnejdens djurvänner Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys SEY Raahe Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistys Rovaniemen seudun eläinsuojeluyhdistys Salon seudun eläinsuojeluyhdistys Satakunnan eläinsuojeluyhdistys Savon Eläinsuojelu SEY Savonlinna Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistys Turun eläinsuojeluyhdistys Turun eläinsuojeluyhdistys Turun eläinsuojeluyhdistys Urjalan Eläinsuojeluyhdistys Vaasanseudun eläinsuojeluyhdistys SEY Valkeakosken seutu Varkauden seudun eläinsuojeluyhdistys SEY Ylivieskan Seutu Henkilöjäsenet Tea Lamberg Helena Haajanen Margit Nevala Santeri Pienimäki Carita Auvinen Matti Törmäkangas Anne SkyttäläRasila Sirpa Hyttinen Johanna Inkala Saana Tammisto Rita Ylinen Anne Väisänen Janina Pohju Stiina Aho Katja Muotka Leena Lötjönen Elina Kekäläinen Marjatta HaapalaPutila Heidi Juntunen Katri Lehtola Antti Heiskanen Teija Löfholm Riikka AlaHulkko Taru Lindell Sari Valtanen Johanna Raulio Mira Lehtinen Saija Harju Ulla Lahtinen Heidi Imberg Katja Säkkinen Maija Löytölä Annaelina Kotilainen Minna Särkkä Mia Kangastie Heidi LeyserKopra Pia Juup Sinikka Rauma Heli Kurkisuo Suvi Mäkelä Sirkku Laine Matleena Mannerto Maarit Annala Risto Murto Nina Karvinen Tanja Hentinen Heli Grip Heta Salin Maarit Leppänen Sari Helin Justiina Räisänen Leena Turpeinen Maria Ojanperä Ida Jokela Mia Hyttinen Tanja Heikkilä AnnSofi Sjögård Tiina Kuukasjärvi Linnea Ruda Hanna Kulju Merja Rautio Mervi Valjus Leena Aho Arja Heiskanen Tiina Gunnila Inka Wichmann Annika Salomaa Outi Pyhälä Minna Pyykölä Sari Rihu Ari Keinänen Satu Grönroos Nina Rissanen Sissi Laine Tetti Sandberg Marja Cederberg Veera Kamaja Kaisu Hautala Anni Kulmala BrittMarie Juup Pekka Siljamäki Johanna Elonheimo Eerika Peräsalo Mervi KaheinenNiska Ulla Vaalimaa Venla Nivala Juha Valste Tiitta Ahonen Terhi Hartonen Sari Lastula Hanna Pajari Hanna Heimonen Kati Suojoki Tiina Ahokas Anna Ylikarjula Anne Salo Tiina Tilli Nina Rosenström Saila Keskitalo Anne Vakkala Karoliina Kupila Eija Lepistö Janette Tiala Outi Kannila Leena Litma Katja Korkalainen Laura Virtanen Paula Pfäffli Susanna Karjalainen Pirjo Pelkonen Elina Peltonen Sirpa Niskanen MarjaLiisa Kotro Marika Kleimola Nea Konttinen Antti Tamminen Taru Säteri Carina Kaskinen Miia Niemenpää Päivi Tenhunen Anne Isoaho Mårten Hoge 8

19 SEY vuosikertomus 8 LIITON JÄSENYHDISTYKSET VUONNA 7 Suluissa yhdistyksen jäsenmäärä..8. Luvussa ovat mukana jäsenmaksuvelvoitteensa vuoden 8 osalta suorittaneiden lisäksi avoimet jäsenhakemukset sekä jäsenet, jotka eivät..8 ole maksaneet kuluvan vuoden jäsenmaksuaan. Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry (94) Eläinten auttajat ry (Riihimäki) (4) SEY Hartolan seutu (57) Hausjärven eläinsuojeluyhdistys ry (7) SEY Hyvinkää (9) Hämeenlinnan Seudun Eläinsuojeluyhdistys (7) Joensuun eläinsuojeluyhdistys ry (88) Jokioisten eläinsuojeluyhdistys ry (7) Elukat eläinsuojeluyhdistys (ent. JoRaJuPuSueläinsuojeluyhdistys ry) (5) Kainuun eläinsuojeluyhdistys ry (4) KeskiSuomen eläinsuojeluyhdistys ry (445) Kokkolanseudun eläinsuojeluyhdistys Gamlakarlebynejdens Djurskyddsförening ry (8) Lahden seudun eläinsuojeluyhdistys ry () Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistys ry (86) SEY Loimaa (6) Loviisan kissatalo ry (7) LuoteisLapin Eläinsuojeluyhdistys ry (7) Läntisen Uudenmaan eläinsuojeluyhdistys (65) MeriLapin eläinsuojeluyhdistys ry (78) Oulaisten seudun eläinsuojeluyhdistys ry (4) Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys ry (77) Perniön Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry (49) Pieksämäen eläinsuojeluyhdistys ry (5) Pielisen eläinsuojeluyhdistys ry () Pietarsaarenseudun Eläinystävät ry () Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU ry (8) Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys ry (987) SEY Raahe (69) Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry (95) Rovaniemen seudun eläinsuojeluyhdistys ry (96) Salon seudun Eläinsuojeluyhdistys ry (68) Satakunnan eläinsuojeluyhdistys ry (5) Savon Eläinsuojelu ry (4) SEY Savonlinna (48) Seinäjoen seudun Eläinsuojeluyhdistys ry () Turun Eläinsuojeluyhdistys Åbo Djurskyddsförening ry ( ) Urjalan Eläinsuojeluyhdistys ry (8) Vaasanseudun eläinsuojeluyhdistys ry (6) SEY Valkeakosken seutu (97) Varkauden seudun eläinsuojeluyhdistys ry (9) SEY Ylivieskan seutu (9) SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:hyn suoraan kuuluvien jäsenten määrä..8 oli 67. Yhteensä jäseniä oli

20 SEY vuosikertomus 8 TALOUS YLEISTÄ Liiton toiminnan vuotuiset tuotot eivät kata varsinaisen toiminnan vuotuisia menoja. Vaje katetaan saaduilla testamenteilla. Varsinaisen toiminnan suunnittelussa ja seurannassa kiinnitetään huomiota keinoihin, joilla voidaan aktiivisesti vaikuttaa vajeen tasoon toimintaa tehostamalla. Kirjanpidollisen tuloksen rinnalla taloushallinnossa seurataan, kuinka kauan toimintaa voidaan jatkaa nykyisessä laajuudessa siinä tapauksessa, että uusia testamentteja ei enää saataisi. Samalla pyritään suunnitelmallisilla investoinneilla varmistamaan, että liitolla on käytössään tehokkaan ja ajantasaisen toiminnan vaatimat voimavarat ja tekniset välineet. Taloudenhoitoon liittyvien kysymysten valmistelemista varten kertomusvuoden aikana on toiminut taloustyöryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut Mika Leppinen ja jäseninä Sanna Hellström, Heidi Nieminen, Santeri Pienimäki, Suvi Ponnikas, Helinä Ylisirniö sekä sihteerinä Erja Peltola. VARSINAINEN TOIMINTA Vuoden 8 varsinaisen toiminnan talousarvio oli 887 8, ja tulos ,6. Vuoden aikana palkkakulut olivat yhteensä 6 77,8 (5 7,8 ) ja sosiaalikulut yhteensä 7 859,9 (7 844,7 ). Henkilöstökulut ,9 (44 557,9 ) on siirretty varsinaisen toiminnan eri pääluokkiin kuhunkin pääluokkaan arvioidun työpanoksen mukaisessa suhteessa niiden henkilöiden osalta, joiden työpanos ei ole jo suoraan kohdistunut varsinaiseen toimintaan. Arvioinnissa on käytetty seuraavia prosenttiosuuksia: yhteiskunnallinen toiminta 7 %, neuvojatoiminta %, viestintä ja markkinointi %, Eläinten ystävä lehti 8 %, jäsenyhdistystoiminta 4 % ja muu eläinsuojelutoiminta 6 %. Samoin on menetelty myös muiden yhteisten kulujen (8 66,76 ) ja poistojen (6 577,5 ) osalta. Tällä on pyritty selvittämään, mitä varsinaisen toiminnan kukin pääluokka tulee liitolle todellisuudessa maksamaan. Varsinaisen toiminnan osaalue Tuotot Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tulos Yhteiskunnallinen toiminta Neuvojatoiminta Viestintä ja markkinointi Eläinten ystävä lehti Jäsenyhdistystoiminta (sis. nuorisotoiminnan) Muu eläinsuojelutoiminta

21 SEY vuosikertomus 8 Varsinaisen toiminnan tulos jakaantui eri osaalueille alla olevan kuvan mukaisesti VARSINAINEN TOIMINTA 8 alijäämä Viestintä ja markkinointi % Neuvojatoiminta % Jäsenyhdistystoiminta % Yhteiskunnallinen toiminta 9 64 % Eläinten ystävä 687 % Muu eläinsuojelutoiminta % VARSINAISEN TOIMINNAN RAHOITUS 8 alijäämä edellisten tilikausien ylijäämästä mukana kulujen kattamiseen tarvittava osa Varainhankinta % Ed. tilikausien ylijäämä 5 % Sidottujen rahastojen laskennallinen käyttö 7 5 % Valtionapu ja muut yleisavustukset % Vuoden 8 varainhankinnan tulos oli ,78, josta testamentteja oli 4 694,69. Jäsenmaksutuottoja oli 4 57,5 ja jäsenmaksukuluja 57,7. Lahjoitustuottoja oli 947, ja lahjoituskuluja 4 59,54, joihin sisältyy puolet Eläinten viikon mediakampanjan kuluista ja osallistuminen Vala ry:n testamenttikampanjaan kevään ajan. Yleisen varainhankinnan lisäksi osa saaduista lahjoituksista kohdistettiin suoraan tietyille varsinaisen toiminnan kohteille. Lahjoituksia kertyi normaalivuosia enemmän, ja kohdennetut lahjoitukset jaettiin hakemusten perusteella yhdistyksille ja neuvojille toteutuneisiin kuluihin. Lisäksi kertaluonteisena varainhankinnan tuottoeränä saatiin Randomex Oy:n kanssa toteutetun Onnenarpa TVarpajaisten tuotto 69 95,6. Liiton pääoma on sijoitettuna erityyppisiin sijoitusrahastoihin sekä asunto ja pörssiosakkeisiin. Toimisto sijaitsee vuokratiloissa Helsingin Sörnäisissä. Syksyn sijoitusmarkkinoiden kehityksen takia sijoituksissa jouduttiin tekemään huomattava arvonalennuskirjaus 66 65,54, jonka takia tilikauden tulos näyttää suurta alijäämää. Suomen Eläinsuojelusäätiö avusti SEYn toimintaa 5 eurolla, josta oli yleisavustusta ja 5 nuorisotoiminnan avustusta (sis. jäsenyhdistystoimintaan). Suoma Viialan säätiö avusti SEYn nuorisotoiminnan oppimisympäristön kehittämistä eurolla. Opetus ja kulttuuriministeriö avusti SEYn nuorisotoimintaa 5 eurolla (sis. jäsenyhdistystoimintaan). Maa ja metsätalousministeriö avusti SEYtä 45 7 eurolla. Liitto myönsi jäsenyhdistyksille avustuksia 9 446,5 ja jakoi kohdistettuja lahjoituksia 69 64,65. Pentutehtailun vastaiseen työhön lahjoitetut varat ,6 kirjattiin taseeseen käytettäväksi tulevina vuosina pentutehtailun vastaisen toiminnan toteutuviin kuluihin. Tilikauden tulos oli 8 9,48 ja taseen loppusumma 5 55,68.

22 SEY vuosikertomus 8 SIDOTUT RAHASTOT Omakatteisen Marschanin rahaston pääoman tuotto voidaan käyttää liiton toimintaan. Liitolla olevien muiden sidottujen rahastojen varat sisältyvät liiton varallisuuteen, ja pääomaan lisätään vuosittain korko ym. tuotot. Rahastojen varallisuudesta vähennetään vuosittain niiden tarkoituksen mukaisesti käytetyt varat. VAPAAT RAHASTOT Edellisenä vuonna saadusta testamentista muodostettiin vapaa rahasto Aulis Suutarin muistorahasto, jonka käyttö kirjataan taseen sisäisenä siirtona. TILINTARKASTAJAT Liiton tilintarkastajina toimivat kertomusvuonna KHT MarjaLeena Turunen ja KHT Katja Hanski. Varatilintarkastajina toimivat KHT Yrjö Haukatsalo ja HTM Susanna Ahola. Liiton tilintarkastuksen hoitivat kertomusvuonna varsinainen tilintarkastaja KHT Katja Hanski ja varatilintarkastaja KHT Yrjö Haukatsalo, koska KHT MarjaLeena Turunen jäi pois tehtävästä kesken toimikauden. Omakatteinen rahasto Tuotot Kulut Tulos Taseen loppusumma Marschanin rahasto 9 46,45,4 8, , 99 Muut sidotut rahastot Lisäys Vähennys Pääoma.. Ruth Stenbäckin rahasto, 78,6 Aune ja Eino Pursiaisen rahasto, ,94 Heleniuksen rahasto 6, 88 9,76 Tavita av Tyriksen rahasto 6 97,7 Muut sidotut rahastot 9 48,6 8 7,78 Yhteensä 48, ,44

23 SEY vuosikertomus 8 JOHTAVAT AJATUKSET (HYVÄKSYTTY VUONNA ) SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry on vuodesta 9 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet, ja liiton toiminta kattaa koko maan. SEY toteuttaa käytännön eläinsuojelutyötä yli 4 paikallisyhdistyksen ja noin vapaaehtoisen eläinsuojeluneuvojan voimin. Missio SEY toimii ja vaikuttaa kaikkien eläinten hyvinvoinnin ja eläinten kunnioittamisen lisäämiseksi. Arvot Eläinten kunnioittaminen Asiantuntemus Yhteistyökykyisyys Visio Yhtenäisen, vahvan ja tunnetun SEYn toiminta tähtää siihen, että eläimet voivat hyvin yhteiskunnassamme. Ihmisellä on vastuu hoidossaan olevista eläimistä. Niiden hyvinvoinnin toteutumista voidaan tarkastella seuraavien eläimen oikeuksien kautta: Oikeus hyvään kohteluun sekä positiivisiin tuntemuksiin ja kokemuksiin. Oikeus lajinmukaiseen käyttäytymiseen ja sen mahdollistavaan elinympäristöön. Oikeus hyvään oloon, terveyteen ja toimintakykyyn. Näillä oikeuksilla viitataan seura ja harrastuseläinten neuvottelukunnan tuottamaan määritelmään eläinten hyvinvoinnista (liite). Luonnoneläinten kohdalla ihmisen tulee suhtautua eläimiin kunnioittavasti ja auttaa tarvittaessa apua tarvitsevia eläimiä asianmukaisesti lajista riippumatta. KÄYTÄNTÖ VOIMAVARANA: Ei niin pientä elämää SEYn toiminnan ydin on eläinsuojelutyön toteuttaminen käytännössä sekä eläinten hyvinvoinnin, hyvän kohtelun ja kunnioittamisen edistäminen. Lähtökohtanamme on jokaisen eläinyksilön arvostaminen. Jokaisella eläimellä on ihmiselle koituvasta hyödystä riippumaton itseisarvonsa. Olemme yhdessä kaikkien eläinten asialla ja puolestapuhujana. Lisäksi teemme kansainvälistä yhteistyötä eläinten hyvinvoinnin puolesta. Ruohonjuuritasolla konkreettista työtä SEY on suomalainen, sitoutumaton vapaaehtoispohjalta toimiva järjestö. Toimintamme kattaa koko Suomen. Toimimme paikallisesti, jolloin eri alueiden ongelmat ja olosuhteet tulevat huomioiduiksi. Olemme ruohonjuuritasolla mukana ihmisten ja eläinten arjessa, jossa konkreettiset työn tulokset näkyvät. Muutoksia yhteiskunnan käytäntöihin SEY vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja poliittiseen päätöksentekoon edistääkseen eläinten hyvinvointia ja kunnioittamista. Vaikutamme eläimiä koskevaan lainsäädäntöön ja päätöksentekoon kaikilla foorumeilla ja kannustamme kansalaisia eläineettiseen kuluttamiseen ja toimintatapoihin. Pyrimme siihen, että eläinten etua edistävä ääni kuuluu kaikessa eläimiä koskevassa päätöksenteossa.

24 SEY vuosikertomus 8 Yhdessä enemmän Toimintamme on joukkuepeliä, jossa on yhteiset pelisäännöt ja hyvä yhteishenki. Puhallamme yhteiseen hiileen; jokaista jäsentä tarvitaan. Meillä on vahvaa asiantuntemusta ja kokemusta. Arvostamme toinen toistamme, olemme ylpeitä omasta ja muiden osaamisesta ja tehdystä työstä. Onnistumiset luovat iloa kaikille, mistä erityisesti eläimet hyötyvät. Toiminnassamme kaikki ovat tasavertaisia. Toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Päämäärämme on luoda SEYstä ajan hermolla oleva dynaaminen yhteisö siinä toimiville jäsenille ja sidosryhmille. Yhteistyö on voimaa SEY on uskottava ja luotettava eläinsuojelun asiantuntija. Verkostoidumme eri tahojen kanssa. Pyrimme tavoittamaan kaikki ikäryhmät mummuista ja vaareista aina pieniin lapsiin. Kunnioitus kaikkea elollista kohtaan lähtee jo lapsuudesta. Eläinten ystävien tuki on työmme edellytys Toimintamme rahoittamisessa tukijat, eläinsuojelukummit ja jäsenet sekä testamentit ovat ensiarvoisen tärkeitä. SEY toimii lähes pelkästään lahjoitusvaroin. Verkkokaupastamme löydät myös eläinten ystäville sopivia lahjaideoita. Tukemismuotoja on monia jokaiselle löytyy oma sopiva tapa toimia eläinten puolesta. 4

25 SEY vuosikertomus 8 SEYN VAPAAEHTOISTEN ELÄINSUOJELUNEUVOJIEN VUOSITILASTO 8 Yhteenveto A. Neuvontakäyntien pitopaikkoja Tuotantoeläinten pitopaikkoja Seura ja harrastuseläinten pitopaikkoja Muiden eläinten pitopaikkoja (tarha, kuljetus, kauppa, näyttely, kilpailu) Luonnonvaraiset eläimet Eläinten pitopaikkoja tarkastettu yhteensä B. Eläinten määrä pitopaikoissa Tuotantoeläimiä (ei poro, turkiseläin, tarhattava riistaeläin, muu tuotantoeläin) Seura ja harrastuseläimiä Muita eläimiä Luonnonvaraisia eläimiä Eläimiä yhteensä C. Eläinsuojeluneuvontakäyntejä Tuotantoeläinten pitopaikoissa Seura ja harrastuseläinten pitopaikoissa Muissa pitopaikoissa Luonnonvaraisten eläinten pitopaikoissa Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä D. Niiden käyntien osuus (%) jotka antoivat aihetta toimenpiteisiin Neuvontakäynnit eläinten pitopaikoissa. Neuvontakäynnit tuotantoeläinten pitopaikoissa NAUTA Pitopaikkojen määrä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä SIKA Pitopaikkojen määrä joissa eläimiä yhteensä eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä

26 SEY vuosikertomus 8 SIIPIKARJA Pitopaikkojen määrä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä LAMMAS JA VUOHI Pitopaikkojen määrä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä Yllä mainituista tuotantoeläinten pitopaikoille tehdyistä käynneistä huomautettavaa oli yhteensä Neuvontakäynnit seura ja harrastuseläinten pitopaikoissa KOIRA Eläinten pitopaikkojen lukumäärä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä KISSA Eläinten pitopaikkojen lukumäärä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä HEVONEN Eläinten pitopaikkojen lukumäärä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä MUUT LEMMIKKIELÄIMET Eläinten pitopaikkojen lukumäärä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä Yllä mainituista seura ja harrastuseläinten pitopaikoille tehdyistä käynneistä huomautettavaa oli yhteensä Eläinkuljetuksiin liittyvät neuvontakäynnit Teuras, hevos, muut eläinkuljetukset Eläinkuljetuksiin liittyviä neuvontakäyntejä yhteensä 4 Yllä mainituissa eläinkuljetuksiin liittyvissä käynneissä huomautettavaa oli yhteensä 6

27 SEY vuosikertomus 8.4 Tarhattujen eläinten neuvontakäynnit Muut kuin tuotantoeläimet, muut kuin navetat ja pihatot LIHANTUOTANTO JA RIISTANKASVATUSTARHAT Eläinten pitopaikkojen lukumäärä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä TURKISTARHAT Eläinten pitopaikkojen lukumäärä joissa eläimiä yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä Yllä mainituista tarhattujen eläinten pitopaikoille tehdyistä käynneistä oli huomautettavaa yhteensä Eläinkauppojen neuvontakäynnit Eri eläinkauppoja yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä Neuvontakäynneistä huomautettavaa yhteensä Eläinnäyttelyiden ja sirkusten neuvontakäynnit Eri eläinnäyttelyitä ja sirkuksia yhteensä Eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä Neuvontakäynneistä huomautettavaa yhteensä Eläinkilpailujen neuvontakäynnit Ravikilpailut (myös hevoskuljetusvaunut varikolla) Ratsastuskilpailut Muut kilpailut Yllä mainituista eläinkilpailuihin tehdyistä neuvontakäynneistä huomautettavaa oli yhteensä.8. Metsästys ja kalastus Metsästys, eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä Kalastus, eläinsuojeluneuvontakäyntejä yhteensä LUVATTOMAT VÄLINEET Annettu neuvoja tai huomautettu ilmakiväärin tms. käytöstä yhteensä

28 SEY vuosikertomus 8.9 Luonnonvaraiset eläimet Hoidettu tai yritetty hoitaa eläimiä yhteensä Lähetetty muualle hoidettavaksi eläimiä yhteensä Eläinten lopettaminen KOIRA Jouduttu itse lopettamaan koiria yhteensä Viety eläinlääkärille lopetettavaksi yhteensä KISSA Pyydettyjen kissojen määrä yhteensä Jouduttu itse lopettamaan kissoja yhteensä Viety eläinlääkärille lopetettavaksi yhteensä MUUT ELÄIMET Jouduttu itse lopettamaan eläimiä yhteensä Viety eläinlääkärille lopetettavaksi yhteensä Tiedotustilaisuudet Tilaisuudet kouluissa, kerhoissa, päiväkerhoissa ym. Messut, näyttelyt ym. tilaisuudet joissa oltu mukana TIEDOTUSVÄLINEET Annettu haastatteluja eri tiedotusvälineille Kirjoitettu juttuja eri lehtiin yhteensä HENKILÖKOHTAINEN NEUVONTA JA OPASTUs Henkilökohtainen neuvojen antaminen esim. puhelimessa tai sähköpostitse, muut kuin yleisötilaisuudet Puhelimitse ja sähköpostitse annetut neuvot yhteensä Epäkohtailmoituksen siirto muille

29 SEY årsberättelse 8 SEY Finlands djurskyddsföreningars förbund (SEY eller förbundet) är en stark medborgarorganisation och Finlands största djurskyddsorganisation med landsomfattande verksamhet. SEY påverkar och arbetar för att förbättra alla djurs välbefinnande. SEY TACKAR Republikens president Sauli Niinistö och hans maka Jenni Haukio lovade bli bestående beskyddare för SEY. Samarbetet mellan SEY och republikens president har långa anor. Från och med år 975, då den föregående beskyddaren avled, har Republiken Finlands president fungerat som beskyddare för SEY. Republikens president Urho Kekkonen satte igång traditionen, och republikens president Mauno Koivisto fortsatte den efter att han tillträtt sin tjänst år 98. President Mauno Koivisto fungerade som beskyddare för SEY ända fram till sin död. Vid slutet av året hade förbundet sammanlagt 989 medlemmar och månatliga understödare. Därutöver har SEY fått ovärderligt stöd av många sakkunniga inom olika områden. I detta samband vill förbundet hjärtligt tacka alla dessa personer. SEY påverkade samhälleligt genom debatter samt genom att informera politiker, tjänstemän, företag, medier och medborgare om aktuella mål och teman. Årets viktigaste tema för samhällspåverkande var reformen av djurskyddslagen i anknytning till vilken SEY hela året aktivt förde kampanj. Än en gång delade SEY ut Heli Castrénstipendiet för forskning som främjar djurens välbefinnande. Stipendiet delades denna gång ut till forskning som främjar hästars välbefinnande. SEY fortsatte upprätthållandet av nätsidan Eläinpolitiikka.net tillsammans med Animalia. På sidan informerar SEY medborgare om den finländska djurpolitiken ur en djurskydds och djurrättssynvinkel. Före presidentvalet genomförde SEY och Animalia en djurpolitisk enkätundersökning till presidentkandidaterna. Alla kandidaterna svarade på enkäten. I slutet av året genomförde SEY tillsammans med Animalia även en enkätundersökning till riksdagspartierna med tanke på de kommande riksdagsvalen. SEY PÅVERKADE SAMHÄLLELIGT SEY träffade ett stort antal politiker och tjänstemän beträffande olika lagändringar i fråga om djurens välbefinnande och förde tal på olika tillställningar som anknöt till påverkan av lagstiftningen. 9

30 SEY årsberättelse 8 I december överräckte SEY, i samarbete med tio andra djur och miljöskyddsorganisationer, en delikatesskorg med ekologiska rotfrukter och grönsaker till republikens president Sauli Niinistö och fru Jenni Haukio. Samarbetsorganisationer var Animalia, Birdlife Finland, Greenpeace, Helsingfors djurskyddsförening, Kuono, Luonto Liitto, Natur och Miljö, Finlands djurskyddsförening, Veganförbundet samt WWF. SEY GAV UTLÅTANDEN SEY gav utlåtanden om följande lagändringsförslag: utkastet till statsrådets förordning om ändring av bilaga och till statsrådets förordning om föreskrivna verksamhetskrav enligt tvärvillkoren samt övervakningen av att verksamhetskraven och kraven på god jordbrukshävd och goda miljöförhållanden följs om ändring av i utkastet till statsrådets förordning om styrning av investeringsstöd för jordbruk utkastet till lag om djurvälfärd livsmedelslagen om följande utkast:. statsrådets förordning om ingående av förbindelser som gäller ersättning för djurens välbefinnande 9. statsrådets förordning om ändring av statsrådets förordning om ersättning för djurens välbefinnande. jord och skogsbruksministeriets förordning om ändring av jord och skogsbruksministeriets förordning om ersättning för djurens välbefinnande förbindelsevillkorna för ersättning för djurens välbefinnande förordningen om skydd av pälsdjur SEY gav utlåtanden om följande begäranden om utlåtande: begäran om utnämning: delegationen för sällskaps och hobbydjurens välbefinnande rapport från kommissionen till Europaparlamentet och rådet om genomförandet av direktiv 7/4/EG och dess effekter på slaktkycklingars välbefinnande, samt om utarbetandet av välfärdsindikatorer begäran om utnämning: CAP 7, arbetsgrupp för beredning av utvecklingsåtgärder av jordbruksproduktionen utkasten för grunderna för yrkesexamen i djurskötsel och specialyrkesexamen i djurskötsel begäran om utnämning för delegationen för skydd av djur som används för vetenskapliga ändamål eller undervisningsändamål utkastet för grunderna för yrkesexamen inom lantbruksbranschen och specialyrkesexamen inom lantbruksbranschen

31 SEY årsberättelse 8 SEY hördes på begäran: i jord och skogsbruksutskottet om lagen om djurs välbefinnande i miljöutskottet om lagen om djurs välbefinnande i jord och skogsbruksministeriet om förordningen om skydd av pälsdjur SEYS REPRESENTANTER OCH MEDLEMMAR DELTOG I FÖLJANDE ARBETSGRUPPER, NÄMNDER OCH STIFTELSER Delegationen för produktionsdjurens välbefinnande Delegationen för sällskaps och hobbydjurens välbefinnande Delegationen för skydd av djur som används för vetenskapliga ändamål eller undervisningsändamål TOKES Nämnden för projektsgodkännanden Arbetsgruppen för etisk kvalitetscertificering inom handeln med djur Programmet för utveckling av landsbygden i Fastlandsfinland Jord och skogsbruksministeriets veterinärmedicinska underavdelning Stiftelsen Suoma Viialan säätiö Fincopa rf Finlands nationella samarbetsforum för alternativa metoder Antidopingkommittén för djurtävlingar Djurskyddsföreningarnas djurskyddsarbetsgrupp Regelutskottet för Finlands Hippos Finlands djurskyddsstiftelse Arbetsgruppen Hästens potential Uppföljningskommittén för Programmet för utveckling av landsbygden i Fastlandsfinland 4 CAPstrategiarbetsgruppen CAP 7 jordbruksgruppen Styrgruppen för projektet Välmåendemärkning av djur Styrgruppen för forskningsprojektet Sustainable pig production systems Arbetsgruppen för Ett troféfritt EU SEY administrerar projektet Eettisen eläinkaupan sertifiointiprojekti (Projektet för etisk kvalitetscertifiering inom handeln med djur). Arbetsgruppen sammankom fem gånger under året. En certifieringsinspektion utfördes i Faunatar Turtola. I Faunatar Östra centrum och Myyrmanni utfördes certifieringsinspektioner eftersom butiksinnehavarna och affärslokalerna hade bytts och i Faunatar Kotka och djuraffären Kuopion Pieni Eläinkauppa på grund av byten av affärslokaler. Under året ansökte tre affärer om certifikat och vid årsskiftet var certifieringsprocesserna ännu på hälft. Affärs och kundanvisningarna uppdaterades vad gäller degu, mus, råtta och guldhamster. Uppdateringen av anvisningarna för terrariumdjur påbörjades. En sammanfattning av certifieringskriterierna sammanställdes för publicering på webbsidorna. Därtill har SEY ständigt samarbetat med många olika intressentgrupper och påverkare för att främja djurs välbefinnande.

32 SEY årsberättelse 8 Kuva Suvi Elo SEY VERKADE PÅ LOKAL NIVÅ I slutet av verksamhetsåret hade SEY 4 medlemsföreningar. Under året ordnades för kontorspersonalen lokala träffar i Tammerfors samt i Helsingfors på Högholmens djurgård och Högholmens djursjukhus för vilda djur. De lokala mötena riktar sig både till medlemsföreningar och rådgivare. På de lokala träffarna höll bland annat sakkunniga föreläsningar om aktuella frågor såsom revideringen av djurskyddslagen, brakycefala hundraser och vården av vilda djur. Samtidigt förstärktes nätverket och samarbetet mellan kontoret, rådgivarna och medlemsföreningsaktiva. Därutöver ordnades för medlemsföreningarna webbinarier om medlemsanskaffning samt beaktandet av dataskyddsförordningen (GDPR) inom föreningens verksamhet. De lokala djurskyddsföreningarna utförde praktiskt djurskyddsarbete och ordnade lokal verksamhet. Den lokala verksamheten bestod t.ex. av fosterhemsverksamhet, återplacering av hemlösa djur samt samarbete med övervakningsmyndigheterna för att hjälpa omhändertagna djur. Föreningarna genomförde till exempel kampanjer som sterilisering/kastrering, identifieringsmärkning och vaccinering av katter, match shower, informationsblänkare och SEYinfobord vid olika tillställningar, skolbesök, pysselklubbar, kortege under Djurens vecka, utlysning av djurens julfrid, informationskampanjer samt djurmatsinsamlingar. SEY och medlemsföreningarna samarbetade med Turvasiru för att främja identifieringsmärkning och registrering av katter och hundar.

33 SEY årsberättelse 8 SEYs medlemsföreningsarbetsgrupp sammankom tre gånger under året. Förutom medlemmarna i arbetsgruppen deltog även andra representanter för medlemsföreningarna i gruppens möten. Arbetsgruppen bland annat påbörjade bearbetningen av ett dokument med ofta ställda frågar och svar för föreningars, djurskyddsrådgivares och kontorets bruk. SEY ARBETADE MED UNGA Under verksamhetsåret förverkligade SEY en mångsidig ungdomsverksamhet med hjälp av understöd från undervisnings och kulturministeriet. SEYs ungdomsverksamhet har som syfte att öka barns och ungas vetskap om djurs välbefinnande samt att göra dem medvetna om sina egna inställningar till djurskyddsverksamheten och miljöskydd. Inom ungdomsverksamheten fortsatte man med att utveckla den meningsfulla verksamheten vilket kommer att leda till att de ungas medverkan och möjlighet att påverka djurskyddsfrågor inom SEYs verksamhet ökar. Som nytt inslag lanserade SEY under Djurens vecka en ny Eläintaito.fiwebbkurs som särskilt riktar sig till ungdomar i årskurs 7 9. Webbkursen, som genomförs självständigt, lämpar sig även väl som en del av skolundervisningen. På kursen bekantar sig ungdomarna med djurskydd, djurens behov och välbefinnande samt ansvarsfullt ägande av sällskapsdjur. Ungdomarna begrundar under kursens lopp hur kan jag ge ett djur ett gott liv?. Under de första månaderna använde över personer sidan, varav en tiondel slutförde kursen. Delvis med finansiering från undervisningsoch kulturministeriet sammanställde SEY för Djurens vecka ett gratis informations och uppgiftspaket åt skolelever, Hyvä elämä lemmikille ( Ett gott liv för sällskapsdjuret ), som behandlar anskaffandet av sällskapsdjur. Ett uppgiftspaket sammanställdes och det riktades främst till barn i årskurs 6 samt barn inom ramen för småbarnspedagogik. Publikationen, som var gratis, skickades till skolor, läroanstalter, natur och djurklubbar samt andra som var intresserade. Det skickades ut allt som allt omkring 45 exemplar. I kampanjmaterialet för Djurens vecka ingick också en affisch på finska och svenska, även den gratis. SEY erbjöd medlemsföreningarna stöd och material för att starta, upprätthålla och utveckla den egna lokala ungdomsverksamheten. Medlemsföreningarna förverkligade sin ungdomsverksamhet i form av olika slags klubbar, ungdomskvällar, tillställningar och jippon. SEYs skolbesökare nådde också en stor mängd ungdomar runt om i Finland. Inom hela landet nådde skolbesökarna över 5 elever. Nya skolbesökare utbildades under en kurs som varade en dag. Kuva Suvi Elo

34 SEY årsberättelse 8 SEY VERKADE INTERNATIONELLT SEY är medlem i Eurogroup for Animals som är takorganisationen för de största djurskyddsorganisationerna inom Europeiska unionen. Eurogroup for Animals strävar efter att påverka EU:s djurskyddslagstiftning och praxis, såväl i Bryssel som, via sina medlemsorganisationer, i EU:s medlemsstater. SEY deltog i flera av Eurogroups samarbetsprojekt. De huvudsakliga kampanjerna under året var End Pig Painkampanjen för avskaffande av smärtsamma ingrepp på grisar samt för implementering av svindirektivet, End the Cage Age medborgarinitiativkampanjen för att få slut på buruppfödningen av produktionsdjur, samt EU Care for Our Companionskampanjen för åstadkommande av en EUlagstiftning om sällskapsdjur. Därtill deltog SEY under årets lopp i det internationella samarbetet och var med och påverkade bland annat följande: långa slakttransporter produktionskaniner lagstiftningen om främmande arter användningen av vilda djur på cirkus handel med vilda djur exotiska sällskapsdjur och den så kallade positivlistan troféjakt hundars och katters identifieringsmärkning, registrering och handel valpfabriker uppföljningen av internationella handelsavtal pälsfarmning slaktmetoder SEY INFORMERADE OCH FÖRDE KAMPANJ SEY INFORMERADE Under verksamhetsåret skickade SEY ut 9 pressmeddelanden. Förbundets verksamhet har under året haft stor synlighet i många medier. Förbundets verksamhetsledare Kati Pulli, kommunikationschef Maria Lindqvist, ordförande Helinä Ylisirniö samt kommunikationschef (tf.) Annukka Seppävuori gav ett flertal intervjuer till television, radio och övrig press. Pressmeddelandena handlade bland annat om revideringen av djurskyddslagen, djurskyddsrådgivarnas verksamhet, Djurens vecka, valpfabriker, kattkrisen samt internationella samarbetskampanjer. En jätä koiraa kuumaan autoon (Jag lämnar inte min hud i en het bil) kampanjen fortsatte även denna sommar. SEY delade ut ungefär 5 bilstickers via medlemsföreningarna eller per post. 4

35 SEY årsberättelse 8 SEY fortsatte ge ut sina elektroniska nyhetsbrev Uutisankka ( Nyhetsankan ) och Kirjekyyhky ( Brevduvan ). Under året utkom Uutisankka 8 gånger och Kirjekyyhky gånger. Uutisankka hade i slutet av året över 4 prenumeranter och Kirjekyyhky över 4. Uutisankka är SEYs interna informationskanal och Kirjekyyhky kan prenumereras av vem som helst. SEY var aktiv i de sociala medierna. Information publicerades i Facebook, Instagram och Twitter. Den främsta informationskanalen var Facebook: år 8 publicerade SEY ungefär 7 inlägg i Facebook. Ett inlägg nådde i medeltal cirka personer. SEY har 5 följare i Facebook, i Twitter och 4 4 i Instagram. Under verksamhetsåret utvecklade SEY informationen i Twitter och Instagram vilket syns i att mängden följare snabbt ökat. SEY FÖRDE KAMPANJ FÖR EN BRA DJURSKYDDSLAG SEY fortsatte med sin kampanj Uusi eläinsuojelulaki ( Den nya djurskyddslagen) för att den nya djurskyddslagen ska bli så bra som möjligt. SEYs målsättning beträffande den nya djurskyddslagen fanns på nätsidan Eläinlaki.fi och SEY informerade medborgare och politiska beslutsfattare om målsättningen. Under kampanjen träffade SEY den minister som ansvarade för ärendet samt ett stort antal riksdagsledamöter och tjänstemän och diskuterade med dem om djurskyddslagens reformbehov. Vi upprätthöll diskussionen om revideringen av djurskyddslagen särskilt i de sociala medierna. Därtill fick vi ett löfte om obligatorisk identifieringsmärkning och registrering av hundar. Om detta föreskrivs separat. SEY fortsatte den år 6 påbörjade kampanjen Paras laki eläimille ( Den bästa lagen för djuren ) kampanjen tillsammans med Animalia. De gemensamma huvudmålsättningarna beträffande den nya lagen informerades till beslutsfattare och den stora allmänheten. Vi fortsatte att samla in namn på appellen på nätsidan elainlaki.fi som stöd för målsättningarna för lagen. Appellen samlade in sammanlagt 9 namn, och den överläts i oktober till ordförande för jord och skogsbruksekonomiutskottet, Anne Kalmari. I februari ordnade SEY, Animalia, Helsingfors djurskyddsförening samt föreningen Oikeutta eläimille demonstrationen Eläinten ääni ( Djurens röst ) för en bättre djurskyddslag. Ungefär tusen personer deltog i demonstrationen. I december 7 publicerade jord och skogsbruksministeriet ett förslag till lag om djurs välbefinnande och begärde utlåtanden om den. SEY publicerade sitt eget utlåtande om lagen i februari 8. SEY konstaterade att fastän utgångspunkterna för lagförslaget var moderna och berömvärda, fattades det ändå många viktiga konkreta ändringar. Enligt SEY är lag förs laget bristfälligt särskilt vad gäller produktions djur och undantagsreglerna, som omfattar en mycket stor del av djuren, omintetgör syftet med lagen. SEY anser att lagen inte är i balans då den i praktiken förbiser stora djurgrupper som pälsdjur och fiskar. I utkastet till lagen fanns dock också ett flertal bra förändringar som SEY arbetat för, och för dessa tackade SEY. Huvudpunkterna i SEYs utlåtande fick bra synlighet i medier. Av bristerna i lagförslaget lyfte SEY särskilt fram att lagförslaget saknade föreskrifter om kontinuerlig tillgång till dricksvatten för alla djur, om att hålla mjölkkor och suggor uppbundna och om hundars och katters obligatoriska identifieringsmärkning och registrering. Tidningarna skrev mycket om den huvudsakliga målsättningen och flera beslutsfattare höll offentliga anföranden om bland annat bristen på dricksvatten samt om identifieringsmärkning och registrering av katter och hundar. 5

36 SEY årsberättelse 8 I augusti publicerade regeringen sin proposition till en ny lag om djurs välbefinnande. Till följd av ihärdig kampanjföring och påverkningsarbete fick SEY i regeringens proposition med den ständiga tillgången till vatten och därutöver ett löfte om att det kommer att föreskrivas om obligatorisk identifieringsmärkning och registrering av hundar. Om identifieringsmärkning av djur föreskrivs i en annan lag. SEY ansåg dock att propositionen ännu innehöll brister och att den inte som sådan kan kallas för en modern djurskyddslag. Propositionen möjliggjorde fortfarande att fortlöpande hålla produktionsdjur uppbundna samt pälsfarmning. I propositionen förbjöds inte båsladugårdar ens efter en övergångstid, så i framtiden skulle man få hålla nötdjur uppbundna i bås 9 månader i året. SEY arbetade för att de nötdjur som man håller i bås skulle få tillgång till rastningsmöjlighet året runt ifall båsen inte blir förbjudna. I propositionen saknas dock föreskrifter om tillgång till rastning året runt. Det kommer även på andra sätt i fortsättningen att vara tillåtet att påtaligt begränsa djurens rörelsemöjligheter, då lagen också tillåter att suggor under långa tider i sträck hålls i häckar som hindrar dem från att röra på sig. För de nötdjur som hålls uppbundna i bås ökades dock tiden då de får komma ut på bete med en månad. I propositionen ingick inte heller begränsningar för pälsfarmning. Dessutom skulle många av de förbättringar som angivits i propositionen förverkligas under en övergångstid. Efter att regeringens proposition publicerats fortsatte SEY med sitt kampanj och påverkningsarbete för att försöka få med förbättringar i lagen medan lagen ännu behandlades i riksdagen. Särskilt arbetade SEY för katters obligatoriska identifieringsmärkning och registrering samt för att nötdjur som hålls i bås ska få tillgång till rastning året runt. 6

37 SEY årsberättelse 8 SEY FÖRDE KAMPANJ UNDER DJURENS VECKA Den 4 oktober firade SEY den nationella Djurens veckan redan för sextionde gången. Temat för Djurens vecka var ansvarsfull anskaffning av sällskapsdjur. SEY skickade till finländska handelsplatser på webben en påhittad annons om hundvalpar till salu för att testa dessa handelsplatsers publikationspraxis. Två av handelsplatserna vägrade publicera annonsen åberopande sina etiska riktlinjer. Alla övriga handelsplatser publicerade annonsen som sådan. SEY publicerade ett ställningstagande och krävde att handel med djur på internet ska begränsas bland annat genom att kräva stark identifiering av försäljaren. Under Djurens vecka besökte SEY riksdagen och skänkte mjukishundar åt ledamöterna i jordoch skogsbruksutskottet. Syftet med jippot var att påminna ledamöterna om allvaret med valpfabriker och om SEYs förslag till ändringar i lagstiftningen för att motverka valpfabriker. Särskilt lyfte SEY fram målsättningen att genom lagstiftning begränsa ehandel med djur. Under Djurens vecka ordnade SEY tre webbföreläsningar i sitt kontors auditorium. Den 4 november höll forskaren och facklitterära författaren Helena Telkänranta en föreläsning om omskötseln av små sällskapsdjur samt om deras välbefinnande, den 8 november höll veterinär Suvi Heinola en föreläsning om hundars välbefinnande, valpfabriker och hundavel, och den november föreläste Päivi Ylikorpi, facklitterär författare och utbildare inom djurvård, om katters välbefinnande. Alla föreläsningar var gratis även för den publik som kom på plats. Föreläsningarna finns tillgängliga på SEYs webbsida. Den 4 oktober, på djurens dag, delade SEY ut priset för Årets djurskyddshandling åt polisinrättningen i Helsingfors för grundandet av en utredningsenhet för brott mot djur. Utredningsenheten är den första av sitt slag i Finland och delvis ett resultat av SEYs långvariga påverkningsarbete. Priset Årets Djurskyddsgärning delas årligen ut till personer eller organisationer som har lyft fram missförhållanden i djurs förhållanden eller befrämjat djurs välmående på ett ansenligt sätt. Webbsidan eläintenviikko.fi uppdaterades så att temat blev valpfabriker och anskaffning av sällskapsdjur. Sidan fungerar som en databank över Djurens veckas olika teman genom tiderna. Syftet med sidan är att svara på frågor vilka uppstår under Djurens vecka samt att samla in pengar för att täcka kostnaderna för Djurens vecka. Under Djurens Vecka, 8., hade SEY en utereklamkampanj med temat valpfabriker. Centralt under Djurens vecka var även arbete riktat till barn och ungdomar samt medelanskaffning. 7

38 SEY årsberättelse 8 SEY FÖRDE KAMPANJ FÖR KATTERS VÄL För att lösa kattkrisen och höja på kattens status lanserade SEY tillsammans med marknadsföringsbyrån Dingle kampanjen #MIAUtoo, genom vilken vi ville påminna om vikten av kastrering eller sterilisering av katter samt även samla in pengar till arbete som hänför sig till att hjälpa katter. Målet med kampanjen var att höja kattens status. Marknadsföringsbyrån Dingle förverkligade sin del av kampanjen pro bono. Ett stort antal företag, olika grupper och volontärer gav av sin sakkunnighet, sin arbetsinsats och sin tid till kampanjens förfogande samt skänkte tillbehör i syfte att kampanjen skulle förverkligas. I kampanjen ingick en social mediekampanj, två pressmeddelanden, en lång och en kort kampanjvideo samt jippon i vilka det delades ut kattmasker i Helsingfors, Jyväskylä och Tammerfors. Kampanjen fick över 6 medieträffar och alla finska nationella medier (YLE, HS, MTV, Iltalehti, IltaSanomat) lyfte fram kattkrisen och därtill omtalades den även i ett tiotal lokala medier samt i några tidskrifter (bl.a. Me Naiset, Seiska). Kampanjen uppnådde synlighet även i svenska medier (Aftonbladet och Nyhetsmorgon). Av radiokanalerna deltog Basso, Radio Nova, Helmiradio och YleX i spridningen av information. Tidningen Seiska gjorde ett omfattande reportage om övergivna katter och förde till Hyvinge hittedjurshem kattmat till en mängd som var tillräcklig för hela slutet av året. Ett flertal kända påverkare på sociala medier samt kändisar deltog i kampanjen. I sociala medier delades kampanjen nästan 7 gånger och den nådde 55 användare. Videorna fick 77 visningar och hashtagen #MIAUtoo användes 656 gånger på Instagram. Kampanjen samlade in nästan 5 euro i donationer. 8

39 SEY årsberättelse 8 SEY DELTOG I MEDBORGARINITIATIVET RAJAT RÄISKEELLE SEY deltog tillsammans med femton djur, hälso, patient och invalidorganisationer i medborgarinitiativet Rajat räiskeelle ( En gräns för smällandet ) och den kampanj som understöder det. Syftet med kampanjen är att minska på de hälso, välmående samt miljöskador som orsakas av fyrverkerier. Medborgarinitiativkampanjens målsättning var att fyrverkerier, efter en övergångstid, enbart ska få anordnas av professionella aktörer som har tillstånd till det. Konsumentbruket av pyrotekniska produkter i kategori F, t.ex. tomtebloss, berörs inte. Medborgarinitiativet lanserades den 4 december och uppfyllde kravet på 5 stödförklaringar den 9 december. SEY DELTOG I MEDBORGARINITIATIVET END THE CAGE AGE SEY deltog i det europeiska medborgarinititativet vars mål är att i hela Europa få ett slut på uppfödningen av produktionsdjur i bur inom livsmedelsindustrin. SEY ansvarade för medborgarinitiativkampanjen i Finland. SEY GAV UT TIDNINGEN DJURVÄNNEN Den :e årgången av tidningen Eläinten ystävä (Djurvännen) utkom i fyra nummer. Annukka Seppävuori fungerade som chefredaktör för tidningen nummer /8 och Maria Lindqvist för nummer /8, /8 och 4/8. Pi Mäkilä fungerade som redaktionssekreterare. Sari Toivola ansvarade för tidningens layout. I november december genomfördes en läsarenkät. Tidningens pärm förnyades och små förnyelser gjordes på innehållssidorna. SEY fortsatte publicera Djurvännen som nättidning. Nättidningen erbjuder en plattform för SEYs högklassiga journalism med djurskyddstema som stöder SEYs budskap och målsättning. SEY PRESENTERADE SIN VERKSAMHET PÅ MÄSSOR Under verksamhetsåret deltog SEY med egen mässmonter på EDUCAmässan, på seminariet Eläinten hyvinvointiseminaari ( Seminariet för djurs välmående ), festivalen Världen i byn, Helsingfors Pride, samt på Kennelförbundets utställning Voittaja ( Vinnaren ). Därutöver deltog SEY på mindre evenemang bl.a. tillsammans med samarbetspartnern Purina. VOLONTÄRERNA HJÄLPTE TILL ÄVEN PÅ SEYS KONTOR Antalet volontärer på SEYs kontor ökade under verksamhetsåret. I samband med en föreläsning under Djurens vecka ordnades en volontärkväll för volontärerna. Volontärerna möjliggjorde att 9

40 SEY årsberättelse 8 förbundet kunde delta i olika slags evenemang och mässor. Förutom att volontärerna representerar SEY vid olika evenemang producerar de bland annat bildmaterial och innehåll till de sociala medierna, utför översättningsarbete, deltar på postningstalkon och på olika jippon samt är med och utvecklar verksamheten till exempel genom kommunikationsrådet. Två rådgivare, Virva Kaavi och Taru Säteri, återkom till rådgivarverksamheten i Egentliga Finland. Djurskyddsrådgivare Tauno Kähkönen fyllde 7 år och gick i pension från sitt frivilligarbete som djurskyddsrådgivare på SEY. SEY tackar honom varmt för de över trettio år han tillägnat djurens välmående och djurskydd. Djurskyddsrådgivare Anne Väisänen avstod från sitt uppdrag som djurskyddsrådgivare efter 5 år. SEY tackar henne varmt för de år hon tillägnat djurens välmående och djurskydd. SEYS DJURSKYDDSRÅDGIVARE VAR VERKSAMMA Därutöver avstod elva personer från uppdragen som djurskyddsrådgivare, och en rådgivare blev avsatt. SEY tackar dem alla hjärtligt för det vär I slutet av året hade förbundet 8 djurskyddsrådgivare. Det fanns rådgivare i cirka 8 % av Finlands kommuner och i alla Finlands landskap förutom på Åland. Kuva Jenni Leinonen 4

41 SEY årsberättelse 8 4

42 SEY årsberättelse 8 defulla frivilligarbete som de utfört för djurens och djurskyddets väl. Flera av dem som lämnade rådgivarverksamheten avstod från uppgiften eftersom arbetet är tungt eller på grund av sin personliga livssituation. Som bilaga till årsberättelsen finns statistik över de åtgärder rådgivarna vidtog under årets lopp. Enligt statistiken för år 8 utförde djurskyddsrådgivarna 4 djurskyddsrådgivningsbesök till 94 djurhållningsplatser samt gav råd via epost och telefon 7 95 gånger. Nätverket av rådgivare lever hela tiden. Bland annat långa pauser eller det att en rådgivare slutar göra besök och i stället ger råd endast via telefon och epost påverkar antalet bokförda händelser. På vissa områden har myndigheternas verksamhet förbättrats så mycket att behovet av frivilliga rådgivares rådgivningsbesök minskat och/eller rådgivaren har koncentrerat sig på förebyggande rådgivningsarbete. SEYS ARBETSGRUPP FÖR RÅDGIVARE DELTOG FLITIGT I UTBILDNINGEN AV NYA RÅDGIVARE Arbetsgruppen för rådgivare sammankom åtta gånger under år 8. Under året deltog arbetsgruppen aktivt i rekryteringen och utbildningen av nya djurskyddsrådgivare. Alla sex medlemmar fungerade även som stödrådgivare för de nya rådgivarna minst under dessas prövotid ( år), dvs. i praktiken till slutet av år 9. Dessutom förberedde arbetsgruppen Rådgivardagarna som ordnas år 9 samt specificerade djurskyddsrådgivarverksamhetens riktlinjer. Därtill behandlade arbetsgruppen aktuella frågor beträffande rådgivarverksamheten och tog ställning till dem. SEY UTBILDADE NYA DJURSKYDDSRÅDGIVARE Till följd av en rekordpopulär riksomfattande rådgivarrekrytering och två veckors inledande rådgivarutbildning kompletterades rådgivarnätverket med nya djurskyddsrådgivare som verkar på olika håll i Finland. Efter många år fick förbundet en djurskyddsrådgivare bland annat till Mellersta Österbotten. SEY VIDAREUTBILDADE SINA DJURSKYDDSRÅDGIVARE Under det sista veckoslutet i januari arrangerade SEY för sina djurskyddsrådgivare de traditionella Rådgivardagarna. Rådgivardagarna har befäst sin ställning som en årligen återkommande fortbildnings, kamratstöds samt nätverkstillställning för djurskyddsrådgivarna. Rådgivardagarna hölls i Åbo, och temat var revideringen av djurskyddslagen, valpfabriker samt hus och produktionsdjur som sällskapsdjur. Rådgivarna repeterade också grundprinciperna för rådgivarverksamheten. Rådgivarna deltog även i lokala träffar. SEY SAMLADE IN OCH FICK STÖD SEY samarbetade under verksamhetsåret med flera olika företag. Företagssamarbetet som tidigare inletts med Faunatar fortsatte med kampanjen En euro till djurskyddet. Även samarbetet med Purina fortsatte och intensifierades, och Purina fungerade som den huvudsakliga samarbetspartnern under Djurens vecka. SEY fick ett flertal nya samarbetspartners såsom t.ex. Musti ja Mirris och Pohjantähtis försäkringskampanj, Onnenarpa, Futureplay samt många andra. SEY tackar alla sina samarbetspartners. 4

43 SEY årsberättelse 8 SEY hade under år 8 flera textmeddelandekampanjer för att samla in medel. T.ex. ordnade SEY på hösten tre insamlingar: Djurens veckainsamlingen för motverkningen av valpfabriker, #MIAUtooinsamlingen för hemlösa katter samt en nödinsamling för hundar som räddats från en valpfabrik. SEY bad om donationer även i sina nyhetsbrev, i Facebook och i tidningen Djurvännen. SEY förnyade utbudet av sina etiska gåvor och erbjöd dessa till exempel till farsdagsgåvor. Inför julen ordnades en julgåvokampanj. Under Djurens vecka arrangerades en penninginsamling. Ungefär 5 euro samlades in. Pengarna användes till kampanjföring mot valpfabriker och till kampanjföring för god hållning av sällskapsdjur. SEY rekryterade aktivt nya månatliga donatorer i sociala medier och i tidningen Djurvännen. Dessutom fick SEY cirka 4 nya djurskyddsfaddrar via en facetoface medelinsamlingskampanj som ordnades på sommaren. Anskaffningen av månatliga donatorer utfördes även elektronisk under hela året, t.ex. på Facebook. Vid verksamhetsårets slut hade SEY allt som allt 47 djurskyddsfaddrar. SEY gick ur föreningarnas gemensamma kampanj för det goda testamentet (Hyvä testamentti) som lanserades år 5. SEY fortsatte anskaffningen av testamentbidrag på egen hand. Under året ordnades två kvällar med testamenten som tema, en på våren i Helsingfors och en på hösten i Kuopio. Under verksamhetsåret ordnade SEY dagsverksinsamlingar för skolor. Dagsverksinsamlingar ordnades i 7 skolor under år 8 och dessa inbringade cirka euro. Förbundets understödsprodukter såldes under årets lopp på olika evenemang i vilka SEY deltog med en egen mässmonter. SEYS ADMINISTRATIVA ORGAN VERKADE Förbundsfullmäktige sammankom två gånger under berättelseåret. Vårmötet ordnades 9.5 i Tavastehus och höstmötet 4. i Helsingfors. Som förbundsstyrelsens ordförande fortsatte filosofie magister Helinä Ylisirniö från Borgnäs, som första viceordförande juris magister Mika Leppinen från Esbo och som andra viceordförande filosofie doktor Suvi Ponnikas från Malmö. Som ordinarie styrelsemedlemmar fungerade juris kandidat Risto Rydman från Helsingfors, pedagogie magister Maija Raatikainen från Vasa, veterinärmedicine doktor Sanna Hellström från Helsingfors samt företagare Milla Routamaa från Laihela. Suppleanter i förbundsstyrelsen 4

Kuva: Hanna K. Heikkilä. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning

Kuva: Hanna K. Heikkilä. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning Kuva: Hanna K. Heikkilä 2014 Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning Kuva: Marjo Kokkonen SEYn vuoden 2014 Eläinten viikon nautateemainen kampanja onnistui ennätyksellisen

Lisätiedot

Kuna: Anne Ruuska. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultat- Balansräkning

Kuna: Anne Ruuska. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultat- Balansräkning Kuna: Anne Ruuska 7 och Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultat Balansräkning SEY vuosikertomus 7 SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY tai liitto) on vahva kansalaisjärjestö

Lisätiedot

Näinä aikoina eläimet tarvitsevat puolustajia.

Näinä aikoina eläimet tarvitsevat puolustajia. Eläinten Me tarvitsemme sinua Arvostuksen Näinä aikoina eläimet tarvitsevat puolustajia. Eläinsuojeluongelmiin puututaan monesti liian myöhään ja hädässä olevat eläimet jäävät liian usein ilman apua. Ympäri

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Tiedotustilaisuus Eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola ja ylitarkastaja Minna Ruotsalo Maa- ja metsätalousministeriö Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnasta

Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnasta Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan lausunto 20.5.2013 Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnasta Seura- ja harrastuseläinten

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Vuosikertomus 2012. Yhteistyö. Tapahtumat ja lahjoitukset. Vuosi 2012 oli yhdistyksen neljäs toimintavuosi. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin

Vuosikertomus 2012. Yhteistyö. Tapahtumat ja lahjoitukset. Vuosi 2012 oli yhdistyksen neljäs toimintavuosi. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin juha immonen Vuosikertomus 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen neljäs toimintavuosi. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 15. maaliskuuta Helsingissä ja hallitukseen valittiin alla olevat henkilöt. Puheenjohtaja:

Lisätiedot

KISSOJEN JA KOIRIEN ELÄINSUOJELUYHDISTYKSET PITÄVÄT TAPAHTUMASSA KAHVIOTA. TARJOLLA LEIVON- NAISIA JA ELÄINSUOJELUINFOA. TERVETULOA PAIKALLE MYÖS

KISSOJEN JA KOIRIEN ELÄINSUOJELUYHDISTYKSET PITÄVÄT TAPAHTUMASSA KAHVIOTA. TARJOLLA LEIVON- NAISIA JA ELÄINSUOJELUINFOA. TERVETULOA PAIKALLE MYÖS 2013 Vuosikertomus Vuosikertomus 2013 Vuosi 2013 oli Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry:n viides toimintavuosi. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26. helmikuuta Helsingissä ja hallitukseen valittiin alla

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING

VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING 2007 SEY:N VAPAAEHTOISTEN ELÄINSUOJELUVALVOJIEN VUOSITILASTO 2005 2007 YHTEENVETO 2007 2006 2005 A. Tarkastettuja pitopaikkoja

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Huittisten Seudun Invalidit ry:n pääpiste sijoittuu kaupunkiin neljän tien risteyksessä, josta matkataan Poriin, Tampereelle, Turkuun ja

Lisätiedot

Kuva: Terhi Paavola. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultat- Balansräkning

Kuva: Terhi Paavola. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultat- Balansräkning Kuva: Terhi Paavola 6 och Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultat- Balansräkning SEY vuosikertomus 6 SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY tai liitto) on vahva kansalaisjärjestö

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Laki eläinten hyvinvoinnista

Laki eläinten hyvinvoinnista Laki eläinten hyvinvoinnista Hallituksen linjaukset Toimittajatilaisuus 15.8.2018 Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Hallituksen linjaukset: parsinavetat Lypsylehmien ja hiehojen pitoa kytkettynä

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING

VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING 2008 SEY:N VAPAAEHTOISTEN ELÄINSUOJELUVALVOJIEN VUOSITILASTO 2006 2008 YHTEENVETO 2008 2007 2006 A. Tarkastettuja pitopaikkoja

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2007 N:o 859 864 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta... 3867 860

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan aloituskokous 29.11.2011

Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan aloituskokous 29.11.2011 Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan aloituskokous 29.11.2011 Tiina Pullola MMM Elintarvike- ja terveysosasto Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö 1 Neuvottelukunnan tehtävät

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Kuva Studio Sole. Vuosikertomus

Kuva Studio Sole. Vuosikertomus Vuosikertomus Vuosikertomus 2014 VUOSI 2014 oli Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry:n kuudes toimintavuosi. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 20. maaliskuuta Helsingissä ja hallitukseen valittiin alla olevat

Lisätiedot

B8-1278/2015 } B8-1280/2015 } B8-1282/2015 } B8-1283/2015 } RC1/Am. 1/rev

B8-1278/2015 } B8-1280/2015 } B8-1282/2015 } B8-1283/2015 } RC1/Am. 1/rev B8-1283/2015 } RC1/Am. 1/rev 1 Johdanto-osan H a kappale (uusi) H a. toteaa, että unionin nykyisessä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevassa lainsäädännössä eläinten ei katsota olevan tuntevia olentoja

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017.

luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017. 1 luonnos 6.7.2017 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kuva: Hanna K. Heikkilä. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning

Kuva: Hanna K. Heikkilä. Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning Kuva: Hanna K. Heikkilä 2015 Vuosikertomus Tuloslaskelma ja Tase Årsberättelse Resultatoch Balansräkning ELÄINTEN PUOLESTA JO 115 VUOTTA SEYn toiminta tähtää siihen, että eläimet voivat yhteiskunnassamme

Lisätiedot

SUOMEN ELÄINSUOJELUYHDISTYS RY FINLANDS DJURSKYDDSFÖRENING RF TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING

SUOMEN ELÄINSUOJELUYHDISTYS RY FINLANDS DJURSKYDDSFÖRENING RF TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING SUOMEN ELÄINSUOJELUYHDISTYS RY FINLANDS DJURSKYDDSFÖRENING RF TOIMINTAKERTOMUS VERKSAMHETSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING 2005 SEY:N VAPAAEHTOISTEN ELÄINSUOJELUVALVOJIEN VUOSITILASTO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING

VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE TULOSLASKELMA JA TASE RESULTAT- OCH BALANSRÄKNING 2009 SEY:N VAPAAEHTOISTEN ELÄINSUOJELUVALVOJIEN VUOSITILASTO 2007 2009 Yhteenveto 2009 2008 2007 A. Tarkastettuja pitopaikkoja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

vuosikertomus 2010 Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry Vuosikertomus 2010

vuosikertomus 2010 Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry Vuosikertomus 2010 Vuosikertomus 2010 Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry Vuosikertomus 2010 vuosikertomus 2010 Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry:n tarkoituksena on tukea rekisteröityjä eläinsuojeluyhdistyksiä sekä muita rekisteröityjä

Lisätiedot

Laki eläinten hyvinvoinnista

Laki eläinten hyvinvoinnista Laki eläinten hyvinvoinnista Lausuntokierroksen palaute Toimittajatilaisuus 15.8.2018 Erityisasiantuntija Tiina Pullola, maa- ja metsätalousministeriö Eläinsuojelulain kokonaisuudistus Voimassa oleva laki

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI 2013. 1. Toteuttaja: Suomen Sikayrittäjät ry

VUOSIRAPORTTI 2013. 1. Toteuttaja: Suomen Sikayrittäjät ry VUOSIRAPORTTI 2013 1. Toteuttaja: Suomen Sikayrittäjät ry 2. Hankkeen nimi ja tunnus: Sikojen hyvinvoinnin edistäminen tiedonvälityshanke Dnro. 1915/3560-2010 Hanke nro. 10149 3. Yhteenveto hankkeesta

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14 Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.4.2014 klo 9.20 16.38 Paikka Jyväskylän Kuurojen yhdistys, Jyväskylä Läsnä Jaana Keski-Levijoki puheenjohtaja Jaana Aaltonen Elina Blundin Cecilia Hanhikoski Johan Hedrén

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 KOKOUSKUTSU 27.10.2015 Hei Espoon PeLan jäsen! Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 klo 18:00 osoitteessa Thurmaninaukio 10 A 2, Kauniainen. Kokouksessa

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,

Lisätiedot

vuosikertomus Kuvat Studio Sole

vuosikertomus Kuvat Studio Sole vuosikertomus 2017 Kuvat Studio Sole Vuosikertomus 2017 VUOSI 2017 oli Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry:n yhdeksäs toimintavuosi. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 9. maaliskuuta Helsingissä ja hallitukseen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Laki eläinten hyvinvoinnista Animalian keskeisimmät huomiot. Mai Kivelä YmV kuuleminen

Laki eläinten hyvinvoinnista Animalian keskeisimmät huomiot. Mai Kivelä YmV kuuleminen Laki eläinten hyvinvoinnista Animalian keskeisimmät huomiot Mai Kivelä YmV kuuleminen 23.11.2018 Lähtökohdat 1. On tärkeää, että laki uudistetaan tuoreimpaan tieteelliseen tietoon perustuen. 2. On toivottavaa,

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö 9.9.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli 5.9.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Mistä puhun Valtakunnallisen sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

JHL:n Nuorisofoorumi. Vaikuttava porukka. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL:n Nuorisofoorumi. Vaikuttava porukka. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL JHL:n Nuorisofoorumi Vaikuttava porukka JHL:n nuoret näkyy ja kuuluu Noin 20 000 alle 30 vuotiasta Noin 10 000 opiskelijajäsentä 300 nuorta luottamusmiestä Opiskelijatoiminta Valtakunnallinen opiskelijayhdistys

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot