Muutokset Hakuoppaassa 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muutokset Hakuoppaassa 2015"

Transkriptio

1 Muutokset Hakuoppaassa 2015

2 Hakuopas julkaistaan Tähän listaan kootaan julkaisun jälkeen tulleet muutokset jälkeen tulleet muutokset Hakuoppaaseen on muutettu kaikki tukihaun päättymistä koskevat päivämäärät Johdanto Painettu Hakuopas 2015 on kirjoitettu tiedon mukaisesti. Painettu Hakuopas 2015 on kirjoitettu tiedon mukaisesti. 3. Hakijan tukikelpoisuus Valtuutettu hakija Yksityinen henkilö, yhteisö, yhtymä tai kuolinpesä voi kirjallisesti valtuuttaa jonkun henkilön allekirjoittamaan puolestaan tukihakemuksen. Valtuutuksen tulee olla yksilöity ja siitä tulee ilmetä tarkasti, mihin valtuuttaja on suostunut. Esimerkiksi erilaisten sitoumusten pituus tulee näkyä jo valtakirjassa. Kuolinpesän osakkaan on ilmoitettava viranomaisilta tulleista tiedoksiannoista muille pesän osakkaille. Hakuoppaan 2015 verkkoversiossa ja sivustolla suomi.fi on esimerkki valtakirjasta. 5. Tukien hakeminen Viimeinen mahdollinen päivä palauttaa tukihakemus (vain paperihakemus) 8.6.Viimeinen mahdollinen päivä palauttaa tukihakemus (vain paperihakemus) % vähennys tukeen myöhästymispäivistä johtuen % vähennys tukeen myöhästymispäivistä johtuen Myöhästyneet hakemukset hylätään 9.6. Myöhästyneet hakemukset hylätään 6. Maatalousmaa, perus- ja kasvulohkot Puita ovat myös tuotantoeläinten ravinnoksi soveltumattomat puuvartiset kasvit, jotka ovat 0,35 2 metrin korkuisia. Puita ovat myös tuotantoeläinten ravinnoksi soveltumattomat puuvartiset kasvit, jotka ovat 0,5 2 metrin korkuisia.

3 9. Viherryttämistuki Kaavion 1. yläpuolelle on lisätty virke: Kun tarkistetaan vapautuuko tila viljelyn monipuolistamisesta, nurmipoikkeukset otetaan huomioon ensin, vasta sen jälkeen tutkitaan tilan peltoala. Kaavion 2. yläpuolelle on lisätty virke: Kun tarkistetaan vapautuuko tila viljelyn monipuolistamisesta, nurmipoikkeukset otetaan huomioon ensin, vasta sen jälkeen tutkitaan tilan peltoala. Kaavion 3. yläpuolelle on lisätty virke: Kun tarkistetaan vapautuuko tila ekologisen alan vaatimuksesta, nurmipoikkeukset otetaan huomioon ennen peltoalatarkistusta. Kesantoalat (efa-kesanto) Efa-kesannon on oltava peltoalaa. Jos ilmoitat vuonna 2015 yli 5-vuotiaan viherkesannon ekologisena alana, se säilyy peltoalana, eikä sille määritetä pysyvän nurmen ominaisuutta. Ekologiseen alaan ei hyväksytä luonnonhoitopeltonurmia, joista maksetaan ympäristökorvausta. Kesantoalat (efa-kesanto) Efa-kesannon on oltava peltoalaa. Jos ilmoitat vuonna 2015 yli 5-vuotiaan viherkesannon ekologisena alana, se säilyy peltoalana, eikä sille määritetä pysyvän nurmen ominaisuutta. Mikäli ilmoitat viherkesantoa ekologiseksi alaksi selvästi yli tarpeen, se voidaan tulkita pysyvän nurmen sääntöjen kiertämiseksi. Ekologiseen alaan ei hyväksytä luonnonhoitopeltonurmia, joista maksetaan ympäristökorvausta. Lisätietoa viljelykasveista ja niiden ilmoittamisesta Viherryttämistuen viljelykasvien luettelossa on joitakin ryhmiä, kuten Muut viljat, Muut valkuaiskasvit, Muut rehukasvit, Siemenmausteet ja lääkekasvit (pl kumina, sinappi), Koristekasvit, alle 5 v. ja Leikkovihreä ja leikkohavu, alle 5 v. kasveista, joissa ei ole erikseen nimettyä kasvia. Näillä ryhmillä voit ilmoittaa vain sellaisia kasveja, joille ei löydy omaa nimikettä kasviluettelosta. Jokainen ryhmä lasketaan maatilallesi vain yhdeksi kasviksi. Jos ilmoitat näitä aloja, kirjoita tukihakemuksen lisätietoihin, mitä kasveja näillä aloilla tosiasiallisesti viljelet, niin voimme täydentää kasviluetteloa ensi vuonna.

4 Huomaa että joitakin tukihakemuksella ilmoitettavia kasveja tai käyttömuotoja ei lasketa kasviksi. Näitä ovat kasvikoodit Muut vihannekset, Kasvimaa, Kasvihuoneala, Erityistukisopimusala, pelto, Ympäristösopimusala, pelto ja Maisemapiirre. Ilmoita näissä vaan sellaisia aloja, joille et löydä muuta sopivaa nimikettä kasviluettelosta. Jos ilmoitat näitä aloja, kirjoita tukihakemuksen lisätietoihin, mitä kasveja näillä aloilla tosiasiallisesti viljelet, niin voimme täydentää kasviluetteloa ensi vuonna. Katso näiden nimikkeiden tarkempia ohjeita Hakuoppaan kasviluettelosta (Liite B). Viljan ja nurmen yhdistelmien ilmoittamisen esimerkkejä. Voit ilmoittaa nimikkeellä Kaura suojaviljakauran, jos alla on yksivuotinen tai monivuotinen nurmi ja jos kaurasta otetaan jyväsato. Kasvikoodilla Vihantavilja (kaura) voit ilmoittaa kauran, joka korjataan vihantana myös silloin, jos alle on kylvetty monivuotinen nurmi. Jos kylvät seoksen, jossa on viljaa ja yksivuotista nurmea, ilmoita se joko kasvikoodilla 1-vuotinen kuivaheinä-, säilörehu- ja tuorerehunurmi tai 1-vuotinen laidunnurmi. 11. Ympäristökorvaus: ympäristösitoumus Taulukko. Ympäristökorvauksen maksaminen maankäyttölajiltaan peltoa oleville pysyville nurmille ja luomutisitoumuslohkoille Taulukko. Ympäristökorvauksen maksaminen ravinteiden tasapainoisesta käytöstä, pysyvistä nurmista ja luomulohkoista 12. Ympäristökorvaus: ympäristösopimukset Vuonna 2014 tai aiemmin syntyneiden suomenvuohien osalta riittää viljelijän oma ilmoitus esim. lomakkeella 218L. Vuonna 2013 tai aiemmin syntyneiden suomenvuohien osalta riittää viljelijän oma ilmoitus esim. lomakkeella 218L. Liite A. Koko tilan hallinnan siirrot Koko tilan hallinnan siirrot tilatuessa ja tukioikeudet Luopujan on haettava tilatukea, jos koko tilan hallinnan siirto tehdään välisenä aikana. Tilatukihakemus voidaan siirtää uudelle haltijalle, jos edellä mainitut koko tilan hallinnan siirron edellytykset täyttyvät. Koko tilan hallinnan siirrot perustuessa ja tukioikeudet Luopujan on haettava perustukea, jos koko tilan hallinnan siirto tehdään välisenä aikana. Perustukihakemus voidaan siirtää uudelle haltijalle, jos edellä mainitut koko tilan hallinnan siirron edellytykset täyttyvät.

5 Liite D. Suojatut kasvilajikkeet ja TOS-maksut Nämä tiedot kerätään Tukihakemuksen kasvulohkolomakkeen 102B yhteydessä omassa sarakkeessaan U. sarakkeeseen G Liite H. Esimerkkejä tukitasoista 2015

Muutokset Hakuoppaassa 2015

Muutokset Hakuoppaassa 2015 Muutokset Hakuoppaassa 2015 Hakuopas julkaistaan 16.3.2015. Tähän listaan kootaan julkaisun jälkeen tulleet muutokset. 16.3. jälkeen tulleet muutokset Hakuoppaaseen on muutettu 25.3. kaikki tukihaun päättymistä

Lisätiedot

Tässä esityksessä. Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala

Tässä esityksessä. Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala Viherryttämistuki Tässä esityksessä Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala Kolme vaatimusta: Viherryttämistuki Viljelyn monipuolistaminen Pysyvän nurmen säilyttäminen Ekologinen

Lisätiedot

Viherryttämistuki 22.3.2015. Yhteistyössä:

Viherryttämistuki 22.3.2015. Yhteistyössä: Viherryttämistuki Viherryttämistuki Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Maatilan sijainti ratkaistaan talouskeskuksen mukaan, tai jos talouskeskusta ei ole, sen mukaan kummalla alueella pääosa pelloista

Lisätiedot

Viherryttäminen. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttäminen. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttäminen MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät 2016 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien

Lisätiedot

Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio.

Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio. Perustuki Tilatukioikeudet Viherryttäminen Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Nuoret viljelijät Peltokasvipalkkio 1 Aila Rekola Maksatus sidottu tukioikeuksiin Tilatuesta perustukeen Entinen tilatuki

Lisätiedot

Tuki-infot Suorat tuet

Tuki-infot Suorat tuet Tuki-infot 2016 Suorat tuet Suorat tuet Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran 2015 -> vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Lisäos a 2015 2016 2017 2018 2019 Maito

Lisätiedot

Tukihaku Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto Porvoo

Tukihaku Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto Porvoo Tukihaku 2018 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 10.4.2018 Porvoo Ritva Heikkilä Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Tukihaun aikataulut Päätukihaku avautuu huhtikuun puolivälissä - peruslohkomuutokset

Lisätiedot

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Viherryttämistuki Viljelijätukihakukoulutus Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki maksetaan

Lisätiedot

Viherryttäminen ja pysyvät nurmet. Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus, Maaseutuyksikkö

Viherryttäminen ja pysyvät nurmet. Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus, Maaseutuyksikkö Viherryttäminen ja pysyvät nurmet Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus, Maaseutuyksikkö 05.04.2017 Tilatuki jakaantunut kolmeen tukeen Perustuki Viherryttämistuki monipuolistaminen eli kaksi kasvia pysyvät nurmet

Lisätiedot

Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki

Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki Tukihakukoulutus 15.3.2016 Katja Anttila, Maaseutuvirasto Tässä esityksessä Aktiiviviljelijä Peltokasvipalkkio Eniten kysymyksiä herättäneet asiat

Lisätiedot

Muutokset kevään koulutusmateriaaliin. Vipu-koulutus

Muutokset kevään koulutusmateriaaliin. Vipu-koulutus Muutokset kevään koulutusmateriaaliin Vipu-koulutus 4.5.2016 Hakeminen ja hakuajat Haku aukeaa 9.5. Hakemuksen voi tehdä, mutta sitä ei voi palauttaa, sillä jotkin Vipun tarkisteet eivät ole vielä käytössä.

Lisätiedot

Liite B. Kasviluettelo

Liite B. Kasviluettelo . Kasviluettelo Käytä kasviluettelossa lueteltuja nimikkeitä, kun ilmoitat vuoden 2016 viljelijätukihaussa kasvulohkolla viljeltävän kasvin, kesantotyypin tai muun kasvulohkon käyttömuodon. Vain ympäristösitoumukseen

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 26.4.2016 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn

Lisätiedot

Aktiiviviljelijä Perustuki Viherryttämistuki Peltokasvipalkkio Nuoren viljelijän tuki

Aktiiviviljelijä Perustuki Viherryttämistuki Peltokasvipalkkio Nuoren viljelijän tuki Aktiiviviljelijä Perustuki Viherryttämistuki Peltokasvipalkkio Nuoren viljelijän tuki Hannu Heinämaa Hämeen ELY-keskus 23.3.2015 Tarkista lopulliset tukiehdot ennen päätukihaun päättymistä. Aktiiviviljelijä

Lisätiedot

Viherryttämistuki 2016

Viherryttämistuki 2016 Viherryttämistuki 2016 Päivitetty tieto punaisella () Eeva Laukka, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö, V-S ELY-keskus Viherryttämistuki Kolme viherryttämistuen vaatimusta: viljelyn monipuolistaminen, pysyvän

Lisätiedot

Viherryttämistuki ja peltokasvipalkkio

Viherryttämistuki ja peltokasvipalkkio Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle, kevät 2017 Viherryttämistuki ja peltokasvipalkkio Mirka Holmén Tässä esityksessä Viherryttämistuki Viljelyn monipuolistaminen Pysyvät nurmet Ekologinen ala Peltokasvipalkkio

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran > vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016

Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran > vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Tuki-infot 2016 Suorat tuet Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran 2015 -> vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Lisäos a 2015 2016 2017 2018 2019 Maito 35 % 0 %

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. 1.4.2015 Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. 1.4.2015 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018 Viherryttämistuki Kevät 2018 Mirka Holmén Esityksen sisältö Viherryttämistuen muutokset 2018 Uudet kasvikoodit Viljelyn monipuolistamisvaatimuksen muutokset Ekologisen alan vaatimuksen muutokset 2 1 Uudet

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien nurmien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT Perustuki (Tilatuki) EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu tuki Maksetaan vain aktiiviviljelijöille, jotka jättävät vuosittain tukihakemuksen

Lisätiedot

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämisen ekologinen ala 2018 1 Ekologinen ala Ekologisen alan vaatimus Uudenmaan ja Varsinaissuomen maakunnissa Jos tilalla on yli 15 ha peltoalaa, ekologista alaa on ilmoitettava vähintään 5 %

Lisätiedot

Perustuki ja viherryttäminen. Kevät 2018

Perustuki ja viherryttäminen. Kevät 2018 Perustuki ja viherryttäminen Kevät 2018 Tilatuki jakaantunut kolmeen tukeen Perustuki Viherryttämistuki monipuolistaminen eli kaksi kasvia pysyvät nurmet ekologinen ala, joka vaaditaan Uudellamaalla, Varsinais-

Lisätiedot

PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI

PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI 2018 Perustuki EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu suora tuki. Tukea maksetaan aktiiviviljelijöille, jotka jättävät vuosittain tukihakemuksen Kaikki

Lisätiedot

Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 SOMERON KAUPUNKI. p. (02) 77991 info@somero.fi www.somero.fi

Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 SOMERON KAUPUNKI. p. (02) 77991 info@somero.fi www.somero.fi Viljelijätuki-info Teeriharju 4.4.2016 Joensuuntie 20 31400 Riikka Somero Gustafsson, Someron Maaseutyksikkö Tukioikeuksien mitätöinti vuodelta 2015 Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti johtuu Suomen

Lisätiedot

Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015

Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015 Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015 Materiaali perustuu 21.10.2014 Mavin aineistoon Perustuki Tilatuesta perustukeen 2015 alkaen 2 tukialuetta AB ja C AB tasaosan arvo 113 e/ha (arvio) Pelto, pysyvä

Lisätiedot

Viherryttämistuki. Neuvo 2020-koulutus Syksy Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttämistuki. Neuvo 2020-koulutus Syksy Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttämistuki Neuvo 2020-koulutus Syksy 2014 Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki Vuosittain noin 157 milj. Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Kolme vaatimusta: Viljelyn monipuolistaminen Pysyvän

Lisätiedot

TUKIHAKEMUKSEN KASVULOHKOLOMAKE 2015

TUKIHAKEMUKSEN KASVULOHKOLOMAKE 2015 TUKIHAKEMUKSEN KASVULOHKOLOMAKE 2015 Lomake 102B Toimita lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 12.5.2015. Täytä lomake kuulakärkikynällä tai muulla pysyvällä tavalla.

Lisätiedot

Väliaikainen kansallinen tuki. Perustuki Tukioikeuksien mitätöinti. Peltokasvipalkkio. Nuoren viljelijän tuki. Sähköinen tukihaku

Väliaikainen kansallinen tuki. Perustuki Tukioikeuksien mitätöinti. Peltokasvipalkkio. Nuoren viljelijän tuki. Sähköinen tukihaku Väliaikainen kansallinen tuki Perustuki Tukioikeuksien mitätöinti Peltokasvipalkkio Nuoren viljelijän tuki Sähköinen tukihaku Väliaikainen kansallinen tuki, ns. kriisituki velkaisille / investoineille

Lisätiedot

Tuki-infot viljelijöille

Tuki-infot viljelijöille Tuki-infot viljelijöille MaaseutuHarava, MTK Pohjois-Suomi Heidi Kumpula 19-2.5.2017 Perustuki Perustuessa tukikelpoista alaa on kaikki maatalousmaa eli pellot, pysyvät kasvit sekä pysyvät nurmet ja pysyvät

Lisätiedot

Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio. Riitta Laitinen 13.3.2015

Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio. Riitta Laitinen 13.3.2015 Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Riitta Laitinen 13.3.2015 Tilatuesta perustukeen Entinen tilatuki Maksatus sidottu tukioikeuksiin Perustuki + lisäosat Viherryttämistuki EU:n nuorten viljelijöiden

Lisätiedot

UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015

UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015 UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015 SUORAT EU:N KOKONAAN MAKSAMAT TUET 2015: VANHA TILATUKI JAKAANTUU: PERUSTUKI 49%, VIHERRYTTÄMINEN 30%, TUOTANTOON SIDOTUT TUET 20%, NUORTEN VILJELIJÖIDEN TUKI 1% MATERIAALI PERUSTUU

Lisätiedot

Tuki-infot viljelijöille

Tuki-infot viljelijöille Tuki-infot viljelijöille MaaseutuHarava, MTK Pohjois-Suomi Heidi Kumpula 4.4-18.4.2018 Luonnonhaittakorvaus ja kansalliset peltotuet: muutokset 2018 LHK: Viherlannoitusnurmelle ei makseta 4. vuonna enintään

Lisätiedot

LHK. Luonnonhaittakorvaus

LHK. Luonnonhaittakorvaus LHK Luonnonhaittakorvaus Lohkojen tukikelpoisuus -18 Tilatuessa lohko tukikelpoinen, kun viljelykunnossa 1.1.2018. Pitää olla kasvipeitteinen 1. ilmoitusvuonna. Luonnonhaittakorvaus, ympäristötuki ja luomutuki

Lisätiedot

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1 Tilatuki -Perustuki Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki 28.11.2014 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi tukialue 2015 A-alue AB-alue B-C1

Lisätiedot

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN NUOREN VILJELIJÄN TUKI PELTOKASVIPALKKIO MUUTOKSET 2016: EU-tuki infot 2016

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN NUOREN VILJELIJÄN TUKI PELTOKASVIPALKKIO MUUTOKSET 2016: EU-tuki infot 2016 PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN NUOREN VILJELIJÄN TUKI PELTOKASVIPALKKIO MUUTOKSET 2016: EU-tuki infot 2016 31.3.2016 PERUSTUKI Tukitaso n. 122 /ha perustuki, viherryttämistuki n. 75 /ha Perustuen haku tukihakemuksella

Lisätiedot

Kyllä ennen oli paremmin (2015)

Kyllä ennen oli paremmin (2015) Kyllä ennen oli paremmin (2015) Tukioikeuksilla saa: perustuen 111 /ha viherryttämistuen 65 /ha nuorten viljelijöiden tuen 50 /ha Tukialueet: AB C Tukioikeuksien omistajuus- ja hallintasuhteet säilyy Tarkista

Lisätiedot

Tilan maatalousmaa Peltoala Pysyvät kasvit Pysyvä nurmi

Tilan maatalousmaa Peltoala Pysyvät kasvit Pysyvä nurmi 9. VIHERRYTTÄMISTUKI Viherryttämistuki on uusi EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu suora tuki, jonka tavoitteena on tukea ilmaston ja ympäristön kannalta suotuisia maatalouskäytäntöjä. Nämä

Lisätiedot

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen Perustuki Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi

Lisätiedot

Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015. Luomutuki-info 9.4.2015 1

Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015. Luomutuki-info 9.4.2015 1 Luomutukiinfo 2015 Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015 Luomutuki-info 9.4.2015 1 Sisältö Luomusopimuksesta sitoumukseen Ympäristökorvaussitoumus Sitoumukset yhdessä Ympäristösopimukset Hakeminen

Lisätiedot

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Tukitasoarviot C2- alueelta. Nurmen monet nimet Viljelysuunnitelmassa nurmet voivat olla mm.: säilörehunurmia, laidunta, kuivaheinää, siemen

Lisätiedot

KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018

KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018 KAIKKI OIKEIN TUKIHAUSSA 2018 Kaikki oikein onnistunut tukihaku 7.6.2018 Iisalmi ja Siilinjärvi Ulla Bovellan ja Marita Jääskeläinen ProAgria Pohjois-Savo KAIKKI KERRANKIN KERRALLA OIKEIN? Tukihaku sujunut

Lisätiedot

ILMOITUS KYLVÖALOJEN MUUTOKSESTA 2015

ILMOITUS KYLVÖALOJEN MUUTOKSESTA 2015 ILMOITUS KYLVÖALOJEN MUUTOKSESTA 2015 Lomake 117 Toimita lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 15.6.2015. Täytä lomake kuulakärkikynällä tai muulla pysyvällä tavalla.

Lisätiedot

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Vihti Lohja

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Vihti Lohja Tukihaku 2018 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 9.4.2018 Vihti 12.4.2018 Lohja Suorien tukien muutokset Uudet kasvikoodit Ekologinen ala Viljelyn monipuolistaminen Nuoren viljelijän tuki Uudet kasvikoodit

Lisätiedot

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti Tukihaku 2017 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 4.4.2017 Vihti 11.4.2017 Lohja Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella -> hakemus muokattavissa

Lisätiedot

ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä

ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä ANC eli luonnonhaittakorvaus 2015 ja ympäristökorvaus 2015 komission käsittelyyn lähetetyssä maaseutuohjelmassa sekä kansallisen tukilain muutosesitys sekä tilatuki ja viherrys Suomen tiedonannon perusteella

Lisätiedot

EU viljelijätukikoulutus 2014

EU viljelijätukikoulutus 2014 EU viljelijätukikoulutus 2014 LFA ja Ympäristötuki Tilatuki Tilatukioikeuksien siirrot P Pethman Haikula Oy 1.4.2014 1 LFA ja LFA-lisäosa, sekä Ympäristötuki 2014 Päättyviä sitoumuksia voi jatkaa vuodella

Lisätiedot

Tukiehtomuutokset 2018

Tukiehtomuutokset 2018 Tukiehtomuutokset 2018 Tukihausta 2018 Huhtikuun puoliväli 15.6. saakka Ei tule esitäytettyjä materiaaleja Vipupalvelun kautta maanomistajat voivat tulostaa tukioikeuslomakkeen Hakuopas: http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/sivut/hakuopas.aspx

Lisätiedot

Päätukihaun tuet 2016

Päätukihaun tuet 2016 Päätukihaun tuet 2016 Sisällysluettelo Perustuki......................................... 3 Viherryttämistuki.................................... 7 Nuoren viljelijän tuki (EU)................................

Lisätiedot

Korvauskelpoinen ala

Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoinen ala LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto 1 Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoisuus on lohkon pysyvä ominaisuus Säilyy vaikka lohko olisi välillä sitoutumattomalla viljelijällä

Lisätiedot

MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS

MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS PIELAVESI, SUOJALA3.4.2019 Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Vuoden 2019 tukihaku aukeaa näillä näkymin huhtikuussa Ennen tukihaun alkua tiloille postitetaan

Lisätiedot

Luonnonhaittakorvaus

Luonnonhaittakorvaus Luonnonhaittakorvaus Uutta 2015 Ei enää yläikärajaa (65 v), alaikäraja 18 Yksivuotinen korvaus (ei sitoumusta) Tilakohtaisia rajoitteita kesantoalalle ja maksumäärälle Kotieläinkorotuksen eläintiheysraja

Lisätiedot

Muuta ajankohtaista viljelijätukiyksiköstä. Tukihakukoulutus kevät 19

Muuta ajankohtaista viljelijätukiyksiköstä. Tukihakukoulutus kevät 19 Muuta ajankohtaista viljelijätukiyksiköstä Tukihakukoulutus kevät 19 Aktiiviviljelijä Muutokset 2019 Aktiiviviljelijäkäsitteen niin sanottua kieltolistaa ei enää sovelleta vuodesta 2019 alkaen. Aktiiviviljelijävaatimus

Lisätiedot

Tukimuutokset keväällä vt päivitys

Tukimuutokset keväällä vt päivitys Tukimuutokset keväällä 2016 vt 25.1.2016 päivitys 29.1.2016 Tilatuki ja tukioikeudet Perustuki nousee vuodelle 2016 kun maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat päättyivät 2015 Timoteilisäosaa (50% täydestä)

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 236/2015 Valtioneuvoston asetus. Luonnonhaittakorvaus on osa

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 236/2015 Valtioneuvoston asetus. Luonnonhaittakorvaus on osa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 236/2015 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvauksesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Tukihaku 2016. Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa. 29.3.2016 ja 31.3.2016. Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1

Tukihaku 2016. Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa. 29.3.2016 ja 31.3.2016. Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Tukihaku 2016 Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 29.3.2016 ja 31.3.2016 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Päätukihaun aikataulu Alkaa huhtikuun loppupuolella Päättyy 15.6.2016

Lisätiedot

Pysyvä nurmi. Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen. MTK Pohjois-Savo

Pysyvä nurmi. Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen. MTK Pohjois-Savo Pysyvä nurmi Perustuu 8.2.2015 valmistelutilanteeseen MTK Pohjois-Savo Pysyvät nurmet Pelto tarkoittaa kasvien tuotantoa varten viljeltyä maata ja kesannoitua maata tai maata, joka säilytetään maatalouden

Lisätiedot

Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Hyvinkää Mäntsälä

Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Hyvinkää Mäntsälä Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut 4.4.2018 Hyvinkää 5.4.2018 Mäntsälä 1 Tukihaun aikataulu 2018 Sähköinen päätukihaku aukeaa näillä näkymin vko 16 (16.-20.4) kokonaisuudessaan -> hakemus

Lisätiedot

Puutarhatiloilla huomioitavat

Puutarhatiloilla huomioitavat Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella 2015-2020 Lähde: Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseutuvirasto Materiaali perustuu 23.3. 2015 tilanteeseen, varmista tietojen

Lisätiedot

Pysyvä nurmi. Perustuu 12.3.2015 valmistelutilanteeseen. Juha Lappalainen

Pysyvä nurmi. Perustuu 12.3.2015 valmistelutilanteeseen. Juha Lappalainen Pysyvä nurmi Perustuu 12.3.2015 valmistelutilanteeseen Juha Lappalainen Pysyvät nurmet Pelto tarkoittaa kasvien tuotantoa varten viljeltyä maata ja kesannoitua maata tai maata, joka säilytetään maatalouden

Lisätiedot

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia Tukipuhvetti 25.4.2017 Iisalmi, Savonia Ylä-Savon maaseutupalvelut Erkki Koukkari (Pohjana käytetty luvalla Sydän-Savon ko. aineistoa) Vipupalvelun koodit ja rastit, mikä oleellista! Kasvikoodit käytännössä

Lisätiedot

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen Tukipuhvetti 12.4.2017 IsoValkeinen 1.3.2017 avattiin Chatti, jossa on usea henkilö vastaamassa. Tämä on yhteinen Luoteis-Savon, Ylä--Savon ja Sydän-Savon maaseutupalvelun kanssa. Auki pääsääntöisesti

Lisätiedot

Tukihaku, maksatukset Ympäristökorvaus 2015-2020

Tukihaku, maksatukset Ympäristökorvaus 2015-2020 Tukihaku, maksatukset Ympäristökorvaus 2015-2020 Tilanne 1.4.2016 Airi Kulmala/Juha Lappalainen/Leena Ala-Orvola MTK Muista tarkistaa viimeiset ohjeet Mavin nettisivuilta, tukiehdoista! EU-avustajien vastuuvakuutus

Lisätiedot

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti Tukihaku 2019 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 27.03.2019 Lohja 3.4.2019 Vihti Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto; Vihdin toimipiste: Asemantie 30, Nummela; PL 13, 03101 Nummela; kotisivu: www.inkoo.fi Suorien

Lisätiedot

Perustuki. MTK:n tukikoulutus 2015 Juha Levomäki. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Perustuki. MTK:n tukikoulutus 2015 Juha Levomäki. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Perustuki MTK:n tukikoulutus 2015 Juha Levomäki Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Koulutuksen sisältö Perusteet Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti

Lisätiedot

Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Mäntsälä Hyvinkää

Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Mäntsälä Hyvinkää Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut 3.4.2017 Mäntsälä 12.4.2017 Hyvinkää 1 Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella ->

Lisätiedot

PELTOKASVIPALKKIO ARVIOITU TUKITASO

PELTOKASVIPALKKIO ARVIOITU TUKITASO PELTOKASVIPALKKIO PELTOKASVIPALKKIO ARVIOITU TUKITASO kasvi Valkuaiskasvit 60 /ha Ruis 100 Sokerijuurikas* 85 Tärkkelysperuna* * 565 Avomaan vihannekset 150 * Maksetaan koko maassa, paitsi avomaanvihanneksista

Lisätiedot

EU-avustaja koulutus Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki

EU-avustaja koulutus Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki EU-avustaja koulutus 21.3 Kauhava 31.3 Kauhajoki ja 4.4. Seinäjoki 05.04.201 Asialistaa Vuosien 2015 ja 2016 tukipäätökset Tukihakuaikataulut 201 Maksuaikataulut Valvonnassa vastaan tullutta, opiksi meille

Lisätiedot

Siikalatvan yhteistoiminta-alue

Siikalatvan yhteistoiminta-alue n yhteistoiminta-alue -Haapaveden, Pyhännän, n, Vaalan ja Vihannin kuntien alueet -Tuenhakijoita n. 930, joista kotieläintiloja n. 420 -Viljelyksessä oleva peltoala n 43 500 ha, -Nautaeläimiä n 26 000

Lisätiedot

Peltokasvipalkkio ja kansalliset peltotuet 2018

Peltokasvipalkkio ja kansalliset peltotuet 2018 Peltokasvipalkkio ja kansalliset peltotuet 2018 25.4.2018 PELTOKASVIPALKKIO 25.4.2018 2 Peltokasvipalkkion yleiset tukiehdot Aktiiviviljelijä, ikä ei ole rajoittava tekijä Lohko, jolle haet palkkiota,

Lisätiedot

HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen,

HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen, HAKU 2018 Miten varmistan, että kaikki asiat on otettu huomioon hakemusta tehdessä: - Vipu avautuu viikosta 16 alkaen, 16.4.2018-15.6.2018 - Hakemuksen teko ajoissa, että kunnassakin ehdittäisiin vilkaista

Lisätiedot

Seutukunnallinen koulutus Hermannin koulu

Seutukunnallinen koulutus Hermannin koulu Seutukunnallinen koulutus 26.3.2019 Hermannin koulu Uutta 2019 Aktiiviviljelijävaatimus säilyy v. 2019, mutta ns. kieltolistaa ei enää sovelleta v. 2019 alkaen Sinut katsotaan viljelijätukihaussa aktiiviviljelijäksi,

Lisätiedot

KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA

KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA 7.6.2018 IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA Luoteis-Savon maaseutupalvelut Hanna-Maria Laukkanen Niina Lohva Vuokrasopimukset Muista seurata

Lisätiedot

TUKIHAKU. Huhtikuun lopulta 17.6 asti. Laitila Vehmaan Yta 1

TUKIHAKU. Huhtikuun lopulta 17.6 asti. Laitila Vehmaan Yta 1 TUKIHAKU Huhtikuun lopulta 17.6 asti Laitila 29.3.2019 29.3.2019 Vehmaan Yta 1 2 1 3 29.3.2019 Vehmaan Yta 2 29.3.2019 Vehmaan Yta 3 29.3.2019 Vehmaan Yta 4 Ruokavirasto.fi Vipu.ruokavirasto.fi Ruokavirasto.fi/hakuopas

Lisätiedot

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio. 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio. 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Perustuki Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi tukialue 2015

Lisätiedot

Vipu Sähköinen tukihaku Kasvulohkojen piirtäminen Tukioikeuksien siirto

Vipu Sähköinen tukihaku Kasvulohkojen piirtäminen Tukioikeuksien siirto Vipu Sähköinen tukihaku Kasvulohkojen piirtäminen Tukioikeuksien siirto Tukihaun aikajana Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Päätukihaku 15.6. asti Kansalliset kotieläintuet Myöhästymispäivät Viljelijäpostitus

Lisätiedot

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella 2015-2020 Suonenjoki 11.4.2017. Heikki Inkeroinen, Puutarha- ja perunantuotannon asiantuntija ProAgria Pohjois-Savo Ajankohtaista Tukihaku päättyy

Lisätiedot

C2-alue Tilatuki 1) 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167

C2-alue Tilatuki 1) 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 167 Pinta-alatuet v.2012 Huom. Tilatuki maksetaan täysimääräisenä 5000 euroon asti. Yli 5000 eurosta leikataan 10 %. euroa/ha E-P:n ELY-keskus Veikko Tuominen 29.11.2011 7) 15) 18) 4) 4) 9) 4) 8) 16) 3) 3)

Lisätiedot

Tukihaku, maksatukset

Tukihaku, maksatukset Tukihaku, maksatukset Aino Launto-Tiuttu, Terhi Löfstedt ja Paavo Myllymäki MTK-Varsinais-Suomi Muista tarkistaa viimeiset ohjeet Mavin nettisivuilta, tukiehdoista! Tukihaku 2016 Päätukihaku avautuu 9.5

Lisätiedot

21.10.2014. Tässä esityksessä varmat/ päätetyt asiat on kirjoitettu normaalein kirjasimin ja epävarmat/ valmistelussa olevat asiat on kursivoitu.

21.10.2014. Tässä esityksessä varmat/ päätetyt asiat on kirjoitettu normaalein kirjasimin ja epävarmat/ valmistelussa olevat asiat on kursivoitu. VILJELIJÄTUKIHAKUKOULUTUS 1 (8) PERUSTUKI Yleistä Työpaja 1: Perustuki Tässä esityksessä varmat/ päätetyt asiat on kirjoitettu normaalein kirjasimin ja epävarmat/ valmistelussa olevat asiat on kursivoitu.

Lisätiedot

Ympäristösitoumus 2015

Ympäristösitoumus 2015 Ympäristösitoumus 2015 Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Tiedot ovat koulutuspäivän tilanteen mukaisia Esityksen sisältö Sitoumusala ja sen muutokset Sitoutuminen ja lohkokohtainen korvaus Toimenpiteiden

Lisätiedot

Liite B. Kasviluettelo

Liite B. Kasviluettelo Liite B. Kasviluettelo Käytä kasviluettelossa lueteltuja nimikkeitä, kun ilmoitat vuoden 2019 viljelijätukihaussa kasvulohkolla viljeltävän kasvin, kesantotyypin tai muun kasvulohkon käyttömuodon. Muista

Lisätiedot

Ajankohtaista ja vanhan kertausta. Tukihaku-info Hankasalmi Jari Halttunen

Ajankohtaista ja vanhan kertausta. Tukihaku-info Hankasalmi Jari Halttunen Ajankohtaista ja vanhan kertausta Tukihaku-info Hankasalmi 10.4.2019 Jari Halttunen Huhtikuun tukimaksut 11.4. alkaen maksuun tulevat väliaikainen kansallinen erityistuki pohjoisen hehtaarituen lisämaksu

Lisätiedot

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan Kaikki oikein mitä ilmoitat MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan Hakuprosessin top 7 Ympäristökorvaus Tukioikeuden hallinnointi Pysyvät nurmet Vipupalvelu Vipuneuvoja Lohkokohtainen kirjanpito Valvonta

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö. Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto

Koulutuksen sisältö. Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto Perustuki Koulutuksen sisältö Tukialueuudistus Ylimääräisten tukioikeuksien mitätöinti Tukioikeuksien käyttö Siirrot ja aktiiviviljelijä Kansallinen varanto Tukialueuudistus Kuva uudesta jaottelusta Entinen

Lisätiedot

Kansalliset peltotuet. Tuki-info 2015

Kansalliset peltotuet. Tuki-info 2015 Kansalliset peltotuet Tuki-info 2015 Kansalliset peltotuet Kansallisia peltotukia maksetaan vain C- alueella Yläikärajaa ei ole, vähimmäispinta-ala on viisi hehtaaria (puutarhatila yksi hehtaari) ja peltojen

Lisätiedot

Perustuen kokonaisuus

Perustuen kokonaisuus Perustuen kokonaisuus 25.3.2015 Juha Lappalainen Perustuu 23.3 valmistelutilanteeseen Sisältö Aktiiviviljelijä Perustuki Tukioikeudet Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotantosidonnaiset tuet Pysyvä

Lisätiedot

Viljelijätukikoulutus kevät 2019

Viljelijätukikoulutus kevät 2019 Viljelijätukikoulutus kevät 2019 Suonenjoki 19.3.2019 Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Sisältö Tilastoja Ennen hakemuksen täyttöä Valvonnan havainnot Luonnonlaitumet

Lisätiedot

Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali

Tukihakukoulutus Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Tukihakukoulutus 2018 Päätukihaku, aikataulut ja materiaali Tukihaun aikataulut Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Kansalliset kotieläintuet Päätukihaku 15.6. asti Myöhästymispäivät Muita päivämääriä Ympäristökorvauksen

Lisätiedot

TUKIHAKU Ajankohtaista. Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto

TUKIHAKU Ajankohtaista. Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto TUKIHAKU 2019 Ajankohtaista Asta Herranen Pihtiputaan maaseutuhallinto Aikataulu Ruokavirasto on lähettänyt viikolla 15 muistutuskirjeen tukihaun alkamisesta. Kirjeeseen on koottu myös hakuoppaan Uutta

Lisätiedot

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella 2015-2020 Suonenjoki 6.4.2018. Heikki Inkeroinen, Puutarha- ja perunantuotannon asiantuntija ProAgria Pohjois-Savo Ajankohtaista Tukihaku alkaa

Lisätiedot

Tukihakukoulutus Taustamateriaalina käytetty Mavin ja E-P:n ELY:n koulutusmateriaaleja

Tukihakukoulutus Taustamateriaalina käytetty Mavin ja E-P:n ELY:n koulutusmateriaaleja Tukihakukoulutus 20.4.2018 Taustamateriaalina käytetty Mavin ja E-P:n ELY:n koulutusmateriaaleja Kevään 2018 maksuaikataulu Kuukausi Tukityypin nimi Lisätietoja Huhtikuu -Kansalliset kotieläintuet 2017-2018

Lisätiedot

Kevät Ympäristökorvaus

Kevät Ympäristökorvaus Kevät 2018 Tässä esityksessä Mitä haussa tänä vuonna? Ympin ehtomuutokset v. 2018 Muista ympäristösitoumuksessa Ympäristökorvauksen jatko? 2 Mitä haussa tänä vuonna? Mitä haussa? Ohjaavana tekijänä onko

Lisätiedot

Liite B. Kasviluettelo

Liite B. Kasviluettelo . Kasviluettelo Käytä kasviluettelossa lueteltuja nimikkeitä, kun ilmoitat vuoden 2018 viljelijätukihaussa kasvulohkolla viljeltävän kasvin, kesantotyypin tai muun kasvulohkon käyttömuodon. Muista mainita

Lisätiedot

Tilakohtaisia esimerkkejä

Tilakohtaisia esimerkkejä 02.04.2015 Tilakohtaisia esimerkkejä Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä muuttuu 2015 -hanke Ympäristökorvausjärjestelmä Täydentävät ehdot, maatalousmaan

Lisätiedot

Vipuneuvojan tarkisteet 2017

Vipuneuvojan tarkisteet 2017 Vipuneuvojan tarkisteet 2017 Lähetyksen estävät huomautukset Et ole hakenut yhtäkään tukea. Peruslohkolla ei ole yhtään kasvulohkoa. Peruslohkolla on kartalle kohdentamattomia kasvulohkoja. Kasvulohkojen

Lisätiedot

Tyrnävä Helena Illikainen, aluearkkitehti, Tyrnävä

Tyrnävä Helena Illikainen, aluearkkitehti, Tyrnävä 3.5.2019 Tyrnävä 14.1.2016 Helena Illikainen, aluearkkitehti, Tyrnävä Päätukihaku 2019 Hae päätukihaussa auki olevia tukia viimeistään 17.6.2019 klo 23.59 Maatilalle ei lähetetä viime vuoden tietoihin

Lisätiedot

Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 2016

Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 2016 Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa 2016 Päätukihaun aikataulu Tukihaku alkaa vaiheittain: - 14.4 avautuu lohkomuutokset ja kasvulohkojen ilmoittaminen vipu:ssa - 9.5 avautuu

Lisätiedot

Ympäristökorvaukse n sitoumukset ja vaikutukset

Ympäristökorvaukse n sitoumukset ja vaikutukset Ympäristökorvaukse n sitoumukset ja vaikutukset Eeva Sirkkilä maaseutupalvelut@loimaa.fi 11 25.3.2018 Ympäristökorvaus 1 Huokaise helpotuksesta: ei suuria muutoksia 2018 25.3.2018 maaseutupalvelut@loimaa.fi

Lisätiedot