Lehdistötiedote. Vuosi 2015 alkaa haastavasti Suomessa. GfK TEMAX Suomi, 2015 vuoden ensimmäisen kvartaalin tulokset
|
|
- Mauno Salonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lehdistötiedote Vuosi 2015 alkaa haastavasti Suomessa GfK TEMAX Suomi, 2015 vuoden ensimmäisen kvartaalin tulokset 15. toukokuuta 2015 Ludvig Enholm T ludvig.enholm@gfk.com Helsinki, 15. toukokuuta, 2015 Vaikka vuoden alku oli Suomessa kulutuselektroniikan myynnin osalta haastava, myynti pysyi kaiken kaikkiaan vakaalla tasolla. Kehitystä heikensi joulun välipäivien vaisut alennusmyynnit ja viime vuoden vastaavaan vertailujaksoon osuneet Sotshin olympialaiset. Positiivistakin kehitystä nähtiin esimerkiksi Telecom- (TC), piensähkö- (SDA) ja toimistotarvike- (OE) sektorit kasvoivat ja nostivat TEMAX luvut lähelle viime vuoden tasoa. TC sektorin osalta älypuhelimet, ja niin sanotut puettavat laitteet, kuten älykellot, urheilukellot ja aktiivisuusrannekkeet, jatkoivat kasvuaan. SDAsektorin kasvua edistivät ruoanvalmistukseen ja hyvinvointiin liittyvät pienkoneet. Toimistotarvikkeiden osalta tulostuksen monitoimilaitteet olivat kasvussa. Kulutuselektroniikan kehitys Suomessa 1 EUR bn 0,88 0,86 0,67 0,70 0,67 0,71 GfK Sverige AB Box 401 Visiting adress: S:t Lars v. 43 S LUND Sweden 0 Q1-13 Q2-13 Q3-13 Q4-13 Q1-14 Q2-14 Q3-14 Q4-14 Q1-15 Tel Fax Source: GfK TEMAX Suomi, GfK Stockholm Sankt Eriksgatan Stockholm Tel: Managing Director: Ingemar Erlandsson Company registration number:
2 Telecom: Älypuhelimet ja puettavat laitteet telekom sektorin kasvun ajureina Älypuhelimet muodostavat suurimman osan Telekomin-tuotteiden myynnistä ja niiden kasvu nostatti koko sektorin myyntiä. Myös puettavien laitteiden, eli äly- ja urheilukellojen sekä aktiivisuusrannekkeiden hyvä myynnin kehitys, nostavat vuoden ensimmäisen kvartaalin lukemat erittäin positiivisiksi. Verrattuna viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin, tämä tuotesektori nousi arvossa melkein 30%. Puettavien laitteiden myynti kolminkertaistui verrattuna viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin. Positiivisen kasvun tuoteryhmä oli myös headset kuulokkeet. Pienet kodinkoneet: Vahva kehitys jatkuu ruoanvalmistuksessa Vaikka viime vuoden viimeinen kvartaali oli pienkoneille (SDA) heikko, muuttui kehitys vuoden ensimmäisellä kvartaalilla jälleen positiiviseksi. Varsinkin ruoanvalmistuksessa käytettävät laitteet ja mehulingot paransivat sektorin kehitystä. Ruoanvalmistustuotteet kasvoivat yli viidenneksen kappaleissa ja yli neljänneksen arvossa verrattuna viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin. Tämän lisäksi kahvinkeittimet, sekä hyvinvointiin liittyvät pienkoneet, kuten hammasharjat, hiustenhoito ja parranajolaitteet kehittyivät positiivisesti. Toimistotarvikkeet: Monitoimilaitteiden myynti kasvaa Pitkään laskussa ollut toimistotarvike (OE) sektori lähti kasvuun vuoden viimeisellä neljänneksellä. Hienoinen kasvu jatkui vielä 2015 vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kasvun takana oli tulostusmonitoimilaitteiden myynti, joka euromääräinen kehitys kasvoi lähes kymmenen prosenttia. Muiden toimistolaitteiden myynti kehittyi heikonlaisesti, joten sektori kasvoi noin prosentin verran. Suuret kodinkoneet: Pesukoneiden ja astianpesun kysyntä loivassa kasvussa Valkoisen linjan tuotesektorin (MDA) pidempään jatkunut heikko kehitys jatkuu vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Pyykinpesu- ja astianpesukoneet ovat MDA:n ainoita valopilkkuja positiivisella kappale- ja arvokehityksellä. Jääkappien ja pakastimien positiivista volyymikehitystä varjostaa keskihinnan lasku, joten arvokehitys jäi näissä tuoteryhmissä vuoden ensimmäisestä neljänneksestä. 2
3 Foto/Valokuvaus: Sektorin lasku hidastumassa Jo muutamia vuosia jatkunut fotomarkkinan negatiivinen kehitys jatkuu edelleen. Lasku on kuitenkin selvästi hidastunut viime vuoteen verrattuna. Tällä kertaa markkinan euromääräinen laskua oli noin 15%, kun se edellisenä vuonna oli melkein 40%. Tavallisilla järjestelmäkameroilla oli suhteellisen hyvä kvartaali, jolloin kappalekohtainen myynti kasvoi yli 2% ja arvon lasku oli alle 7%. Tietotekniikka: Negatiivinen myynninkehitys jatkuu Tablettien myynti laski vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana. Laskua kertyi kappaleissa noin 15% ja arvollisesti lasku oli liki neljännes. Tablettien heikko menekki oli suurin syy koko IT sektorin negatiiviseen myynnin kehitykseen. Viihde-elektroniikka: Viime vuoden TV myyntiä olympialasten alla vaikea toistaa Vuoden ensimmäinen kvartaali ei ollut suotuisa viihde-elektroniikka (CE) sektorille, mutta myös positiivisia lukemia nähtiin. Videokameroihin lukeutuvat actionkamerat nousivat arvossa yli 35 prosenttia. Tämän lisäksi audiolaitteet kehittyivät positiivisesti. Tuoteryhmät jotka nostivat audio segmentin positiiviseen kehitykseen, olivat mm. HiFi- ja monihuonejärjestelmät sekä Soundbar-kaiuttimet ja kaiutintelakat. Viihde-elektroniikan vaikeuksiin vaikuttivat kaksi asiaa. Yhtäältä, joulun jälkeinen alennusmyynti ei noussut samalle tasolle kuin edellisinä vuosina. Toisaalta, helmikuussa käydyt Sotshin olympialaiset nostivat TV myyntiä ja vastaavaa myyntipiikkiä ei tämän vuoden puolella luonnollisesti nähty. Kappalemääräinen TV-myynti tippui ensimmäisellä kvartaalilla noin 10 prosenttia. Myynnin kehitys euroissa oli lähes -20%. Suurimpana tuoteryhmänä TV myynnin lasku näkyy koko sektorin laskuna ensimmäisellä kvartaalilla. Muita negatiivisen kehityksen tuoteryhmiä olivat digiboksit ja DVD/Blu-ray soittimet. 3
4 GfK TEMAX Suomi: vuoden kehitys suhdannekysymys Vuoden 2015 ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys johtui muun muassa suhteellisen heikosta välipäivämyynnistä. Esimerkiksi televisioiden myynti tippui viime vuoden helmikuusta, jolloin myyntipiikin saivat aikaan Sotshin olympialaiset. Positiivisia merkkejäkin löytyy muun muassa TC-, SDA- ja OE-sektoreista. Myös CE-sektorilla audiotuotteiden myynti oli kasvusuuntaista. Kulutuselektroniikan kehitys vuonna 2015 on pitkälti suhdannekysymys. Kuluttajien odotus oman talouden noususta on kasvussa. Samalla, vuoden alussa, Valtionvarainministeriö ennusti kuluttajien ostovoiman pysyvän edellisen vuoden tasolla. Tämän lisäksi esim. TV-myynnistä voi tulla tämän vuoden puolella kehitysmielessä erittäin haastavaa. Vuoden myyntiä avittivat kaksi suurta urheilutapahtumaa, olympialaiset ja jalkapallon MMkisat, kun taas kuluvana vuonna suuria urheilutapahtumia ei ole. Jos ostovoima nousee vuoden aikana, kulutuselektroniikan kehitys voisi mahdollisesti kokonaisuudessaan nousta positiiviseksi. Yhteenveto Q2 Q3 Q4 Q Q1 15 /Q1 14 M. EUR M. EUR M. EUR M. EUR +/-% Consumer Electronics (CE) % Photo (PH) % Major Domestic Appliances (MDA) % Small Domestic Appliances (SDA) % Information Technology (IT) % Telecommunication (TC) % Office Equipment & Consumables (OE) % GfK TEMAX Finland % Source: GfK TEMAX Suomi, GfK 4
5 Tutkimuksesta GfK TEMAX (Suomi) on GfK:n laatima indeksi, joka kuvaa kodinelektroniikkamarkkinoiden kehitystä. Indeksi perustuu GfK:n tuottamaan kauppiaspaneelitutkimukseen, joka kattaa maailmanlaajuisesti myyntipistettä. Temax-indeksiä on tuotettu vuoden 2009 helmikuusta alkaen yli 30 maassa. GfK TEMAX on ensimmäinen indeksi, joka sisältää maailmanlaajuisesti kaikki kodinelektroniikan osa-alueet. Kaikki julkaisut ovat saatavilla osoitteesta Lainatessa tiedotteen tai sisältöä toisaalla, tulee GfK TEMAX selkeästi mainita tiedon alkuperäisenä lähteenä. Lisätietoja: Ludvig Enholm, T , ludvig.enholm@gfk.com GfKsta GfK on yksi maailman suurimmista markkinatutkimusyrityksistä. Sillä on työntekijää yli sadassa maassa. Työntekijämme tutkivat eri näkökulmista päivittäin, miten ihmiset elävät, ajattelevat ja ostavat. GfK kehittää ja käyttää jatkuvasti uusinta teknologiaa sekä metodologiaa antaakseen asiakkailleen selkeän näkemyksen kuluttajien käyttäytymisestä. Vuonna 2012 GfK:n myynti oli noin 1.51 mrd. Lisätietoja tai seuraa GfK:ta Twitterin kautta: 5
Lehdistötiedote. Haastava toinen kvartaali Suomessa
Lehdistötiedote Haastava toinen kvartaali Suomessa GfK TEMAX Suomi, vuoden toisen kvartaalin tulokset 20. elokuuta Ludvig Enholm T +46 10 455 35 40 ludvig.enholm@gfk.com Helsinki, 20. elokuuta, Kulutuselektroniikan
LisätiedotKOTEK-INDEKSI = TUOTELINJAT YHTEENSÄ 1 582 827 1 539 676 2,8 5 873 957 5 847 285 0,5 269 263 2,3
LÄHDE: KOTEK, ETK ja GfK KODINTEKNIIKKAINDEKSI vrt 1-9-212 MYYNTIARVO (1 EUR, SIS ALV) MYYNTI KPL KESKIHINTA EUR (SIS. ALV) NIMI 1-9-212 Kehitys % 1-9-212 Kehitys % 1-9-212 Kehitys % KOTEK-INDEKSI = TUOTELINJAT
Lisätiedot15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR
362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7
LisätiedotSuominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys
Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9. Esitys 24.1. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q3/ Q3/26 1-9/ 1-9/26 26 Liikevaihto 55,7 51,4 161,2 148,4 22,6 Liikevoitto,5,3 2,2,4
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon
LisätiedotPohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu
LisätiedotVakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019
Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa
LisätiedotKaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen
LisätiedotKaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2007. 23. lokakuuta 2007 Matti Alahuhta, pääjohtaja
Q3 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2007 23. lokakuuta 2007 Matti Alahuhta, pääjohtaja Q3-KATSAUS 2007 7-9/2007 7-9/2006 muutos 2006 Saadut tilaukset M 926,3 742,0 25 % 3 116,3 Tilauskanta M 3 473,6 2
LisätiedotPTT:n suhdannekatsaus 2/2014
Suhdannekatsaus 2/2014 PTT:n suhdannekatsaus 2/2014 Omakotitoimitukset alhaalla käännettä parempaan odotetaan vuoden loppupuolella Vuoden 2014 ensimmäisellä vuosineljänneksellä PTT:n jäsenyritysten kotimaahan
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-kesäkuu
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja
LisätiedotLiikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.
Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Qt:n erittäin vahvan kasvun tukemana. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q1/2015 Juha Varelius 30.4.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto
LisätiedotOsavuosikatsaus 1-3/2012. Mika Ihamuotila
Osavuosikatsaus 1-3/2012 Mika Ihamuotila 9.5.2012 Agenda 1) Kauden tapahtumat: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys vastasi pitkälti yhtiön odotuksia. Kaudella avattiin yksi oma myymälä Suomessa. 2) Liikevaihto:
LisätiedotSKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi
1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17
LisätiedotSuunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 11.11.2014
Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus 11.11.2014 SKOL-yritysten henkilöstömäärän kehitys 2013-2014 Henkilöstömuutos keväästä 2014 Henkilöstömuutos vuodessa Ennuste kevääseen 2015 Talonrakennus
LisätiedotSuominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj
Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.211 Esitys 18.7.211 18.7.211 1 Suomisen H1 lyhyesti Liikevaihto +4%, raaka-ainehinnat ainehinnat tasoittuivat, positiivinen kassavirta Milj. Q2/211 Q2/21 Q1-Q2/211 Q1-Q2/21 21
LisätiedotSuhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa
Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto
LisätiedotOsavuosikatsaus II/05
Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin
LisätiedotLiikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015
Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotVahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015
Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia
LisätiedotSuhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa
Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan
LisätiedotKONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen tilinpäätös 2009 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2009: Edelleen hyvää kehitystä liikevoitossa ja rahavirrassa Q4/2009 Q4/2008 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
LisätiedotSisällys. Q2 2010 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin
Sisällys Q2 2010 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus liiketoimintoihin Henkilöasiakkaat Yritysasiakkaat Strategian toteutus Uusien palveluiden eteneminen Näkymät vuodelle 2010 2 Q2 2010 keskeiset
LisätiedotGlaston puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu
Glaston puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 218 9.8.218 Q2 lyhyesti Saadut tilaukset: 25,4 milj. euroa, -4 % Liikevaihto: 25,6 milj. euroa, -12 %*) Vertailukelpoinen liikevoitto:,8 milj. euroa (1,5 milj. euroa)
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2011 20. huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q1 2011: Vahvaa kasvua tilauksissa ja liikevoitossa Q1/2011 Q1/2010 Historiallinen muutos 2010 Saadut tilaukset
LisätiedotMäärätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
Määrätietoisesti eteenpäin 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Liiketoiminnan kehitys vuonna 2011 Markkinoiden kehitys vuonna 2011 Vuoden 2011 kohokohdat Markkina- ja liiketoimintanäkymät
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
LisätiedotMatkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä
Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut
LisätiedotOsavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty
LisätiedotSuominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä
Osavuosikatsaus.. - 3.6. Esitys 8.7. Suominen yhteensä Milj. EUR Q/ Q/7 Q-Q/ Q-Q/7 7 Liikevaihto 55, 5, 9,6 5,5 5, Liikevoitto ennen arvonalennuksia liikearvosta,6,5,5,7,7 Liikevoitto,6,5,5,7-6,8 Katsauskauden
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2012 19. heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q2 2012: Vahva kehitys jatkui Q2/2012 Q2/2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.10.2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti ja toimialan
LisätiedotFinda Vuosikertomus 2014
DNA OY VUONNA 2014 YLEISTÄ Yleinen taloustilanne säilyi koko vuoden 2014 haasteellisena, mikä lisäsi epävarmuutta myös tietoliikennealalla. Kuluttajien ostovoiman ja taloudellisen luottamuksen heikentyminen
LisätiedotVäestönmuutokset 2011
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi
LisätiedotJOHNNY ÅKERHOLM
JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua
LisätiedotKuva 1. BKT kasvaa ja kuluttajien luottamus on korkeimmalla tasolla sitten syksyn
Suomi ei ole enää taantumassa, ja talouden kasvun odotetaan jatkuvan myös kuluvana vuonna. Vuosi 216 toi lupauksen paremmasta myös media-alalle. Mediaalan odotetaan kasvavan lievästi vuonna 217. I/217
LisätiedotDigia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja
Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden
LisätiedotKaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät
Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa
LisätiedotSuominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja
Tulostiedote 1.1. - 31.12.27 Esitys 11.2. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q4/27 Q4/26 27 26 Liikevaihto 54,1 54,2 215,2 22,6 Liikevoitto ennen arvonalennuksia
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2010 20. heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2010: Kokonaisuudessaan vahvaa kehitystä Q2/2010 Q2/2009 Historiallinen muutos 2009 Saadut tilaukset Me
LisätiedotAsuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2011
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 38 2011 Asuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2011 Asuntojen keskihinta 3 684 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 787 ja rivitaloasunnoissa 3 326 Asuntojen
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen
Lisätiedot2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010
2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen
LisätiedotMakrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
LisätiedotKONE H HEINÄKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA ILKKA HARA, TALOUSJOHTAJA
KONE H1 2018 19. HEINÄKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA ILKKA HARA, TALOUSJOHTAJA Q2 2018 kohokohdat Saadut tilaukset kasvoivat kaikilla alueilla marginaalien ollessa vakaat Palveluiden hyvä
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013. 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q1 2013: Erittäin vahva alku vuodelle Q1/2013 Q1/2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut
LisätiedotSUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 ESITYS 26.4.2006 Liikevaihdon jakauma 1-3/2006 49,2 milj. euroa Joustopakkaukset 18,6 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 34 % Kuitukankaat 28 % Pyyhkeet
LisätiedotSuhdannetilanne vahvistunut yhä
Luottamusindikaattorit kesäkuu 6 Julkaistavissa 27.6.6 klo 9. Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit korkealla tasolla Teollisuuden luottamusindikaattori kohosi yhä kesäkuussa. Tuotanto-odotukset
LisätiedotKONEen tilinpäätös 2011. 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen tilinpäätös 2011 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2011: Hyvää kehitystä haastavassa ympäristössä Q4/2011 Q4/2010 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset
LisätiedotAtria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%
LisätiedotGlaston tammi-syyskuu 2016
Glaston tammi-syyskuu 216 31.1.216 Q3 lyhyesti Markkinat neljänneksen alussa hiljaiset mutta vilkastuivat katsauskauden loppupuolella Saadut tilaukset olivat 25,6 (28,2) miljoonaa euroa Machines tilaukset
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotLappeenrannan toimialakatsaus 2014
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
LisätiedotLappeenrannan toimialakatsaus 2013
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
LisätiedotTalouskatsaus. Henkilöstöpalveluiden hyvä kehitys suhdannekyselyissä
1 218 HPL TOP 2 liikevaihtotiedustelu 1/218 Talouskatsaus Henkilöstöpalveluiden hyvä kehitys suhdannekyselyissä jatkuu. Näkymät ovat tasaantuneet, mutta lähikuukausien odotukset myynnin ja henkilöstömäärän
LisätiedotQ2 2011 keskeiset tapahtumat
Sisällys Q2 2011 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Uusien palveluiden ja älypuhelinmarkkinan eteneminen Näkymät loppuvuodelle 2011 2 Q2 2011 keskeiset
LisätiedotTekstiili- ja vaatealan taloudellinen tilanne. Elokuu 2017
Tekstiili- ja vaatealan taloudellinen tilanne Elokuu 2017 Yleistä tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen toimialasta Yritysten määrä, liikevaihto ja henkilöstö Tekstiili- ja vaatealan
LisätiedotOsavuosikatsauksen 1-9/2004 julkistus
Osavuosikatsauksen 1-9/2004 julkistus Helsinki, 21.10.2004 Markkina- ja liiketoimintakatsaus Talouskatsaus Näkymät Jan Lång, toimitusjohtaja Jyri Luomakoski, talousjohtaja Jan Lång Kysymykset Markkina-
LisätiedotLehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012
Lehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012 JULKAISUVAPAA 27.3.2013 klo 11.00 LISÄTIEDOT: Maajohtaja Sanna Kotakorpi Sähköposti: sanna.kotakorpi@nielsen.com Puhelin: 09-4300 3239, 050
LisätiedotII. SIJOITUSTEN JAKAUTUMINEN ERI TYÖELÄKEYHTEISÖTYYPPIEN KESKEN
1 TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE 31.12.2008 11.2.2009 Veikko Savela I. SIJOITUSTEN KOKONAISMÄÄRÄN KEHITYS Työeläkevakuuttajat TELAn jäsenyhteisöjen työeläkerahastojen sijoituskanta 31.12.2008 oli 105,1
LisätiedotWÄRTSILÄ OYJ ABP 2007 TULOSPRESENTAATIO OLE JOHANSSON, KONSERNIJOHTAJA
WÄRTSILÄ OYJ ABP 27 TULOSPRESENTAATIO OLE JOHANSSON, KONSERNIJOHTAJA 5.2.28 1 Wärtsilä Keskeistä Vuoden 27 tilauskertymä kasvoi vahvasti. Hyvä kysyntä jatkuu vuoden 28 ensimmäisellä puoliskolla Liikevaihto
LisätiedotSuhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
TOUKOKUU 18 Uusimaa oli huhtikuussa 18 tavanomaista parempi Tuotanto lisääntyi lievästi alkuvuoden aikana kasvun ennakoidaan vauhdittuvan lähikuukausina Rekrytointivaikeuksia oli 27 %:lla yrityksistä Lähikuukausien
LisätiedotSuurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun
1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan
LisätiedotVuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja
Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote 10.2.2016 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä vuonna 2015 Markkinatilanne Kalmarissa ja Hiabissa hyvä, mutta haastava MacGregorissa
LisätiedotKokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto
LisätiedotMatkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa
Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin
LisätiedotTavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september
LisätiedotSuhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset
LisätiedotSuhdannekatsaus, Pohjanmaa
Etelä-Savo Suhdannekatsaus, 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan n maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina n ELY-keskus, n liitto ja n kauppakamari) valikoidulla toimialakohtaisella
LisätiedotOsavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies
Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä
LisätiedotRakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa
Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Huhtikuu 2019 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on viimeisen
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 24.4.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
LisätiedotMainosvuosi 2009. Marja Honkaniemi
Mainosvuosi 2009 Marja Honkaniemi Agenda 1. Mainonnan kokonaiskehitys Mainosvuosi 2009 2. Mediaryhmät Restaurant Pörssi 3. Merkkimainonta 4. Toimialaryhmät 5. Mainostajat ja mediat 6. Yhteenveto Marja
LisätiedotTaloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
Taloudellinen katsaus 2009 1. maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö 1. KONEen kilpailukyvyn kehittäminen 2. Taloudellinen kehitys 3. Markkinakehitys 4. Kehitysohjelmat 5. Markkinanäkymät
LisätiedotSUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE 1.1. - 3.9.24 ESITYS 2.1.24 Liikevaihdon jakautuma 1-9/24 Joustopakkaukset 51,1 milj. euroa 28,5 % Muut (Inka) 6,2 milj. euroa 3,5 % Kosteuspyyhkeet 66,1 milj. euroa 36,9
LisätiedotElintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019
Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotOriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014
Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui
LisätiedotOsavuosikatsaus Q1 2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies
Osavuosikatsaus Q1 2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Ensimmäinen vuosineljännes oli vahva Liikevaihto kasvoi 21,5 (15,7) miljoonaan euroon eli 37,5 prosenttia verrattuna vuoden 2010
LisätiedotSmart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus
Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin
Lisätiedot»Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja VAIHDA KUVA
»Osavuosikatsaus»Osavuosikatsaus Q4 2018 Q4 2018 Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja 21.2.2019 21.2.2019 22.2.2019 VAIHDA KUVA »Tärkeimmät tapahtumat Vuoden 2018 liikevaihto
LisätiedotGlaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009. Arto Metsänen, toimitusjohtaja Kimmo Lautanen, talousjohtaja 29.10.2009
Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-3.9.29 Arto Metsänen, toimitusjohtaja Kimmo Lautanen, talousjohtaja 29.1.29 Q3 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 1,3 (185,9) miljoonaa euroa Tilauskanta 3.9.29 oli 4,9
LisätiedotERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2012
ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2012 Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan ketjujen/monimyymäläyritysten näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön,
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotOsavuosikatsaus Q2 2015
Osavuosikatsaus Q2 2015 Enabling digital evolution Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja Edistämme Company restricted Jokapäiväisen elämäsi sujuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Company restricted Liiketoiminta-alueet
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2013
Uusi KONE UltraRope -teknologia nostaa rakennukset uusiin korkeuksiin. KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2013 Innovatiivinen KONE UltraRope tulee mullistamaan korkeiden rakennusten suunnittelu- ja
LisätiedotOsavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 22.7.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tammi-kesäkuussa edellisen vuoden tasolla Keskon liikevaihto oli 4,5 mrd., kehitys
LisätiedotM-real Osavuosikatsaus 3Q 2010
1 M-real Osavuosikatsaus 3Q 21 Merkittävintä kolmannella neljänneksellä 21 Hyvä kannattavuuskehitys jatkui Vahva kysyntä kaikissa päälajeissa M-real jatkoi hintojen korottamista Simpeleen ja Kemin investoinneista
LisätiedotLappeenrannan toimialakatsaus 2016
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
LisätiedotMetsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014
Osavuosikatsaus 3Q 214 Olennaisinta vuoden 214 kolmannella neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartonkitoimitusten kasvu jatkui ja hintatasot olivat vakaat Paperien toimitusmäärät
LisätiedotAnalyytikkotapaaminen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 12.6.2014
Analyytikkotapaaminen Talous- ja rahoitusjohtaja 12.6.2014 Kesko Q2/13-Q1/14 Liikevaihto 9,3 mrd Liikevoitto 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Kiinteistöjen tasearvo 1,4 mrd, vuokravastuut 2,4
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta lokakuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2012 23. lokakuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q3 2012: Myönteinen kehitys jatkui ja rahavirta oli ennätystasolla Q3/2012 Q3/2011 Historiallinen muutos
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 23.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti
LisätiedotOsavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 24.4.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä parani ja oli 19,1 milj. Keskon liikevaihto 2,1 mrd., kehitys -1,4 % Myynti kasvoi
LisätiedotLounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)
Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan
Lisätiedot