Pirkkalan yhteistoiminta-alue Yhteenveto 1 (7) Seniorifoorumi/rhv Pirkkalasta neljä ja Vesilahdesta kaksi kuntalaisjäsentä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkkalan yhteistoiminta-alue Yhteenveto 1 (7) Seniorifoorumi/rhv Pirkkalasta neljä ja Vesilahdesta kaksi kuntalaisjäsentä."

Transkriptio

1 n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 1 (7) Seniorifoorumin toiminta vuonna 2018 sta neljä ja Vesilahdesta kaksi kuntalaisjäsentä. Huhtikuu Yleisötilaisuus veroasioista Aivoverenkiertohäiriöt (Lähitorilla) Korvaamaton kovalevy, asiaa aivoverenkiertohäiriöistä KevätGO!-senioreille viikolla (yhdessä srk:n Olopäivien ) Unelmien liikuntapäivä (osallistuminen) Meidän (osallistuminen) Elorieha Elorieha Vesilahden Vanhustenviikon tapahtuma yhdessä vanhusneuvoston Nostoja vuoden 2018 toiminnasta ja toteuttamassa SenioriGO!- viikkoa kirkonkylässä ja Narvassa Srk:n Olopäivien yhteydessä muistitilaisuus (muistihoitaja) - Seurattu Ikäneuvo-hankkeen toteutumista ja osallistuttu sen työpajoihin ja päätösseminaariin Lähitorien avajaiset Pirkankoivussa , Pihlajamäessä ja Tuulikalliossa Vesilahden Narvassa Vesilahteen nimettiin kokopäivätoiminen asiakasohjaaja alkaen. Toinen lähitori Vesilahdessa on toiminut kirkonkylässä Nuorisotila Nurkassa (Seniorinurkka) - Tehty ehdotuksia n kunnan laajaan hyvinvointikertomukseen

2 n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 2 (7) - Kommentoitu valmistunutta opinnäytetyötä Ikääntyvien asema sähköisen asioinnin lisääntyessä - Seurattu Tuulikalliossa avatun Digikahvilan toimintaa. - Muistikahvila aloitti toimintansa ssa lokakuussa 2018 yhdessä Pirkanmaan muistiyhdistyksen - Vapaaehtoisten palkitseminen kummassakin kunnassa aikaisempien vuosien malliin - Osallistuttiin esteettömyystilaisuuteen ssa n ikäohjelman (2018) arviointia ja uuden valmistelua

3 n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 3 (7) Seniorifoorumin toiminta vuosina Perusturvalautakunnan alaisten foorumien toimintasääntö Foorumien tehtävät Foorumit ovat yhteistyöryhmiä, jotka toimivat vuorovaikutuksessa n kunnan palveluorganisaation, kuntalaisten sekä muiden palveluntuottajien ja sidosryhmien. Ne välittävät kuntalaisten ja palvelujen käyttäjien näkökulmaa palvelujen ja toimintojen kehittämiseen sekä asioiden valmisteluun: - kuulemalla kuntalaisia ja tuomalla esiin asioita, jotka koetaan kuntalaisten ja palveluiden käyttäjien keskuudessa tärkeiksi, - järjestämällä tilaisuuksia ja tapahtumia kuntalaisten aktivoimiseksi ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi, - - jakamalla ja keräämällä tietoa edustamansa ryhmän hyvinvoinnista ja palvelutarpeista, - rakentamalla yhteistyötä palveluntuottajien ja kolmannen sektorin sekä muiden toimijoiden, - vaikuttamalla palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen - laatimalla vuosittain toimintasuunnitelma kullekin foorumille Jäsenet Perhefoorumissa, työikäisten hyvinvointifoorumissa ja seniorifoorumissa on kymmenen (10) jäsentä. Vastuulautakunta valitsee foorumeihin kahdeksan (8) kuntalaisjäsentä ilmoittautuneiden joukosta arpomalla kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että neljä kuntalaisjäsentä on vuosittain erovuorossa. Kuhunkin foorumiin tulee valita kaksi (2) kuntalaisjäsentä Vesilahden kunnasta. Tehtävästä eronneen jäsenen tilalle lautakunta valitsee uuden jäsenen loppukaudeksi. Seniorifoorumin järjestämät yleisötilaisuudet ja osallistuminen eri tapahtumiin/hankkeisiin Vuosi 2013 Seniorifoorumissa ei ollut Vesilahdesta kuntalaisjäsentä Elorieha Pirkankoivussa Vanhuspalvelulaki käytännössä Kodin turvallisuus

4 n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 4 (7) Vuosi 2014 Seniorifoorumissa oli Vesilahdesta yksi kuntalaisjäsen n lähihistoria Laskiaisrieha Pirkankoivussa Mielenterveys ja päihteet ikääntyessä (yhteistyössä muut foorumit) Elorieha Pirkankoivussa Mukana Meidän -tapahtumassa Tanssillisuus Ikääntyvien ravitsemus Elorieha Vesilahden Vuosi 2015 Seniorifoorumissa oli Vesilahdesta yksi kuntalaisjäsen Edunvalvontavaltuutus ja testamentti Eläkeläisten verotus (perintövero, lahjavero, ennakkoperintö) Huoli Puheeksi Mukana Meidän -tapahtumassa vko 41 Vanhusten viikolla toritapahtumassa yhteistyö vanhusneuvoston Missä kuljimme kerran miltä näytti muutama vuosikymmen sitten Potilastiedon arkisto (KanTa-arkisto) yhdessä Työikäisten hyvinvointifoorumin

5 n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 5 (7) Vuosi 2016 Seniorifoorumissa oli Vesilahdesta kaksi kuntalaisjäsentä Periminen, testamentti, perintöverosuunnittelu, edunvalvontavaltuutus Mukana Liikuta minua -ulkoilutapahtumassa Elorieha Pirkankoivussa Mukana Meidän -tapahtumassa Vanhusten viikon toritapahtuma yhdessä vanhusneuvoston OmaKanta portti terveystietoihini Syksy 2016 Tampereen joukkoliikenteen opastus senioreille kahtena päivänä Elorieha Vesilahden Mukana harrastusja hyvinvointipäivässä, toiminnan esittely, kaikki foorumit 2.- ja toteutta massa SenioriGO!- viikkoa; vkon toteuttaminen Narvassa, SenioriSurffaa (2 kertaa) Periminen, testamentti, perintöverosuunnittelu, edunvalvontavaltuutus Vuosi 2017 Seniorifoorumissa on Vesilahdesta kaksi kuntalaisjäsentä Tampereen joukkoliikenteen opastus senioreille: -TAYS-n terveyskeskus OmaKanta portti terveystietoihini

6 n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 6 (7) alkaen Mukana Voimaa Vanhuuteen -hankkeessa Hätäensiapu Hätäensiapu Ikäihmisten pankkipalvelut Ikäihmisten pankkipalvelut Elorieha Pirkankoivussa Elorieha Vesilahden itsenäisyyspäivän juhlaa Mukana Meidän -tapahtumassa syksy 2017 Mukana Voimaa Vanhuuteen -hankkeessa Hätäensiapu Tule tapaamaan atk-senioreja Yhdessä Atk Seniorit Mukanetti ry:n Mukana vanhusten viikon toritapahtumassa Oman lääkehoidon ymmärtäminen 1.- ja toteutta massa SenioriGO!- viikkoa kirkonkylässä ja Narvassa; SenioriSurffaa Tule tapaamaan atk-senioreja Yhdessä Atk Seniorit Mukanetti ry:n Hätäensiapu Yleisötapahtumiin osallistuminen Yleisötapahtumien aiheet Osallistujamäärät ovat vaihdelleet alle kymmenestä jopa 90:een. Osaan tapahtumia kuten esimerkiksi Hätäensiapu osallistujamäärä on ollut rajoitettu. Keskimäärinen osallistujamäärä on muutama kymmen (arvio). Kaikissa yleisötapahtumissa on kerätty palautetta itse tapahtumasta ja sen hyödyllisyydestä sekä halukkuudesta osallistua jatkossakin seniori-

7 n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 7 (7) Muita nostoja seniorifoorumin toiminnasta foorumin tapahtumiin. Pääsääntöisesti antiin ollaan oltu hyvin tyytyväisiä. Seuraavia tapahtumia jo odotetaan ja viimeisimmässä palautteessa oli ehdotus, että yleisötapahtumat pitäisi järjestää kuukausittain! Palautelomake sisältää myös kysymyksen toivottavista yleisötilaisuuksien aiheista. Joka tapahtumassa on saatu hyviä aihe-ehdotuksia. Palautteet käydään läpi seniorifoorumin kokouksissa ja pohditaan, mitä aiheita nostetaan seuraaviin yleisötapahtumiin. Aiheet on valittu kuntalaispalautteen ja seniorifoorumilaisten ajankohtaiseksi havaitsemisen perusteella. - Asiakasfoorumien puheenjohtajat ja palvelujohtajat ovat pitäneet yhteisiä palavereja. - Seniorifoorumi tekee yhteistyötä vanhusneuvoston ssa. (Vesilahden tulevan vanhusneuvoston yhteistyö on toivottava.) - Seniorifoorumin puheenjohtaja Markku Tuominen oli kutsuttuna kertomassa seniorifoorumin toiminnasta Turussa Seniorifoorumi hankki syksyllä 2016 Lähiverkko-projektin tekemää kuusiosaista ikäihmisille suunnattua Netikäs-mediasivistysmateriaalia eri tilaisuuksissa jaettavaksi. - Seniorifoorumin ideoima Ikäihmisten palveluopas, joka päivitettiin vuonna 2016, on saanut hyvän vastaanoton. Se sisältää tiedot sekä sta että Vesilahdesta. Oppaasta on nettiversio ja sitä on saatavissa myös paperioppaana. - Seniorifoorumilaiset osallistuivat Ikäneuvo-hankkeen esittelyyn ja työpajaan ssa Seniorifoorumi ja sen yleisötilaisuudet ovat tulleet tutuksi myös Vesilahdessa. (Vuoden 2017 viimeinen kokous pidettiin Tuulikalliossa Vesilahden Narvassa ja osallistuttiin sen jälkeen Vesilahden kunnan johtohenkilöille järjestettyyn kutsutilaisuuteen) Lopuksi Vanhusneuvosto on lakisääteinen, jolloin sille on sitä kautta asetettu jo tietyt tehtävät. Seniorifoorumilla on ollut vapaammat kädet toimia. Se on pystynyt tarjoamaan kolmanteen ikään siirtyneille kuntalaisille toivottuja ja ajankohtaisia tapahtumia. Seniorifoorumilaiset ovat kokeneet työnsä mielekkääksi. Yleisötapahtumista kerättyjen palautteiden perusteella seniorifoorumilla on useita ideoita uusiksi yleisötapahtumiksi. Seniorifoorumilaiset ovat myös hyviä tiedon välittäjiä ikäihmisiä koskevissa asioissa. (Sosiaaligerontologian emeritusprofessori Simo Koskinen: "Kolmas ikä"- työuran jälkeinen aika siihen asti kunnes saavutetaan se vanhuus, jossa ollaan muista riippuvaisia.)

Pirkkalan yhteistoiminta-alue Yhteenveto 1 (5) Seniorifoorumi/rhv Perusturvalautakunnan alaisten foorumien toimintasääntö 1.1.

Pirkkalan yhteistoiminta-alue Yhteenveto 1 (5) Seniorifoorumi/rhv Perusturvalautakunnan alaisten foorumien toimintasääntö 1.1. n yhteistoiminta-alue Yhteenveto 1 (5) Seniorifoorumin toiminta vuosina 2013-2017 Perusturvalautakunnan alaisten foorumien toimintasääntö 1.1.2014 Foorumien tehtävät Foorumit ovat yhteistyöryhmiä, jotka

Lisätiedot

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminta Pirkkalassa Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminnan taustaa Foorumitoiminnan taustalla oli Tekesin rahoittama perusturvapalveluiden kehittämishanke Terveellä järjellä parasta

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen VANHUSNEUVOSTOT Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen o Alueellinen vanhusneuvosto o Alueellinen vanhussuunnitelma

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Eläkeläistilojen käyttövaraukset , vanhusneuvoston www-sivujen tarkistaminen.

Eläkeläistilojen käyttövaraukset , vanhusneuvoston www-sivujen tarkistaminen. Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2014 1 Toimintakertomus 2014 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus vuosilta 2014-2015 Vanhusneuvosto 22.3.2016 3 1. Yleistä Heinäkuun alussa 2014 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaisesti Paltamon kuntaan asetettiin vanhusneuvosto

Lisätiedot

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski PÖYTYÄN KUNTA VANHUSNEUVOSTO 24.10.2017 1. Aika: 24.10.2017 klo 9.00 10.00 Paikka: Paikalla: Perusturvakeskus, Turuntie 639, 21870 Riihikoski Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen. 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvosto Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma Toiminnan tarkoitus Vanhusneuvosto on kaupunginhallituksen alainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Karhulahden kotiseutumuseo, Golftie 14 A, JOROINEN. Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Karhulahden kotiseutumuseo, Golftie 14 A, JOROINEN. Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto 15.05.2019 AIKA 15.05.2019 09:00-10:05 PAIKKA Karhulahden kotiseutumuseo, Golftie 14 A, 79600 JOROINEN KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1. Hoivakoti Juventus, Vättiläntie 1433 C, 79620 Huutokoski. Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1. Hoivakoti Juventus, Vättiläntie 1433 C, 79620 Huutokoski. Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vanhusneuvosto 12.06.2015 AIKA 12.06.2015 10:00-11:30 PAIKKA Hoivakoti Juventus, Vättiläntie 1433 C, 79620 Huutokoski KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 36 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014

Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014 Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan onnistuminen? Mittarit VAIKUTTA VUUDEN LISÄÄMINEN Vaikuttaminen kaikilla sektoreilla varhaisessa

Lisätiedot

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15.

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15. KINNULAN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 21.9.2017 kello 15 16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) pj x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Joukkoliikennesuunnitelma, toimintakertomus 2014, toimintasuunnitelma 2015, tiedottaminen.

Joukkoliikennesuunnitelma, toimintakertomus 2014, toimintasuunnitelma 2015, tiedottaminen. Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2015 1 Toimintakertomus 2015 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 1 (5) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 21.2.2019 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA LÄSNÄ Viikki Ville, puheenjohtaja Lehto Roni, varapuheenjohtaja Koski

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Ikäihmisten palvelujen lautakunta, kokous 27.9.2016... 1 Ikäihmisten palvelujen lautakunta, kokous 26.10.2016...

Lisätiedot

VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11

VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11 2/2013 7.5.2013 Asiat VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11 VANH 12 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA 2013-2020 12 VANH

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä

Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä Marja-Liisa Nevala Aijjoos-kumppanuushanke Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Aijjoos-kumppanuushanke 4 yhdistystä:

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 h Vanhusneuvosto Aika 11.04.2017 klo 09:30-11:30 Paikka Kunnantalo, 1krs Ervast Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi Jukka varapuheenjohtaja Fellman Urban

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4 Vesilahden nuorisovaltuusto 1 Nuorisovaltuusto 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 4/2012 17.9.2012 Asiat VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 VANH 24 VANHUSTENVIIKON 7.-14.10.2012 SUUNNITTELUA 24 VANH 25 FINNENTIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014

Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 5/2014 53 Hyvinvointitoimikunta 16.09.2014 Aika 16.09.2014 klo 18:30-20:23 Paikka Kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto 20.03.2015 AIKA 20.03.2015 10:00-11:15 PAIKKA Ikäihmisten päivätoiminta Opintie 5 Joroinen KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 Vanhusneuvosto 07.12.2017 Aika 07.12.2017 klo 09:00-10:15 Paikka Sakunkulman päiväkeskus Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA

NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA 1 (5) NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 21.2.2019 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA JAKELU Viikki Ville, puheenjohtaja Lehto Roni, varapuheenjohtaja Koski

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 4/2017 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 4/2017 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 4/2017 1 Aika 07.12.2017 klo 09:00 Paikka Sakunkulman päiväkeskus Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 I TAUSTA Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:05-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:05-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 27.11.2018 kello 10:05-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen 3 23

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 12 Vanhusneuvosto AIKA 10.11.2017 klo 09:00-11:10 PAIKKA Kokoushuone 1 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 8 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Vanhusneuvosto

Vanhusneuvosto Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 2/2018 12 Vanhusneuvosto 16.05.2018 Aika 16.05.2018 klo 14:00-15:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto

Keravan vanhusneuvosto Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

Lisätiedot

Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi Läntinen perusturvapiiri, sosiaali- ja terveysjohtaja

Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi Läntinen perusturvapiiri, sosiaali- ja terveysjohtaja Hollolan kunta / Muistio 2/2013 1 (5) n kokous Aika Keskiviikko 29.5.2013 kello 18.00 Paikka Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi, sosiaali- ja terveysjohtaja

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/ (14) Ikäihmisten neuvosto Aika , klo 10:01-11:55

Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/ (14) Ikäihmisten neuvosto Aika , klo 10:01-11:55 Tuusulan kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (14) Aika 25.09.2017, klo 10:01-11:55 Paikka Kokoustila Aleksis, Hyrylän terveyskeskus 2 krs. Käsitellyt asiat 43 Kokouksen avaaminen 44 Kokouksen läsnäolijat 45 Kokouksen

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 23

Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 23 21 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA ma 18.3.2019 klo. 15.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT AS IAT Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 23 19 KOKOUKSEN AVAUS... 23 20

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA (1)

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA (1) PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA (1) Aika: 1.2. 2019 klo 9.30-11.25 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Auranmaan kansalliset seniorit/veikko Rantala Pöytyän sotaveteraanit/

Lisätiedot

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 2/2016 25.4.2016 Asiat VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 VANH 16 VANHUSNEUVOSTON VUODEN 2016 TOIMINTASUUNNITELMAN TARKENTAMINEN 16 VANH 17 IKÄIHMISTEN

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (14 ) Kemin seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, Alasali

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (14 ) Kemin seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, Alasali KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 (14 ) Vanhusneuvosto 24.05.2019 AIKA 24.05.2019 klo 10:00-11:50 PAIKKA Kemin seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, Alasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 20.09.2017 AIKA 20.09.2017 09:00-10:40 PAIKKA Terveysaseman alakerran kokoustila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Ylöjärven perusturvakeskus, Kuruntie 10 kokoustila

Ylöjärven perusturvakeskus, Kuruntie 10 kokoustila Ylöjärven kaupunki Esityslista 1/2017 1 Aika 17:00 Paikka Ylöjärven perusturvakeskus, Kuruntie 10 kokoustila Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Nuorten ja ikäihmisten yhteinen vaikuttamispäivä Hollolassa

Nuorten ja ikäihmisten yhteinen vaikuttamispäivä Hollolassa Nuorten ja ikäihmisten yhteinen vaikuttamispäivä Hollolassa 27.4.2017 Avoimen hallinnon III toimintaohjelman käynnistystilaisuus 24.8. 2017 VM, Säätytalo Katriina Haapakangas Hollolan vanhus- ja vammaisneuvosto

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista. Kehittämistyöryhmän kokous

Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista. Kehittämistyöryhmän kokous Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista Kehittämistyöryhmän kokous 13.3.2008 Heli Saarikoski, 13.3.2008 Tarkastelunäkökulma Mitä kehittämistarpeita AMO-prosessissa

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella

Ikäihmisten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Ikäihmisten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Vanhusten palvelut Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Pirkkalan yhteistoiminta-alue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Pirkkalan ja Vesilahden

Lisätiedot

Pöytäkirja. Raution kylätupa, Rautionkylä, Niskapietiläntie 2, Imatra

Pöytäkirja. Raution kylätupa, Rautionkylä, Niskapietiläntie 2, Imatra 8.6.2016 1(4) Vanhusneuvoston kokous Aika Tiistai 17.5.2016 kello 13.00-15.30 Paikka Raution kylätupa, Rautionkylä, Niskapietiläntie 2, 55910 Imatra Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta

Lisätiedot

Keskisuomalaisille kansanedustajille

Keskisuomalaisille kansanedustajille Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot

Palvelutori Päijät-Hämeessä

Palvelutori Päijät-Hämeessä Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (11 ) Vanhusneuvosto 23.09.2016 AIKA 23.09.2016 klo 10:00-11:30 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO

Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO Kansikuva, palautetilaisuuden, eläkeläisvaltuuston ja Länsi liikkumaan -kuvat: Susanna Lyly. Muut räpsäykset: Kirsi Nurmio Vanhusneuvoston vuosi 2015

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -toimintamalli

Järjestötapaaminen -toimintamalli 1 Järjestötapaaminen -toimintamalli Järjestötapaaminen kehitettiin Etsivä omaistyö -projektissa (2012-2015), joka toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuella osana Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Vanhusneuvosto Aika 25.08.2015 klo 09:30-11:30 Paikka Yrjö ja Hanna kodit Kirkkonummen Valkokulta osoitteessa Vernerintie 9, 02430 Masala Läsnäolijat Niemeläinen

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Vanhusneuvosto Aika 07.03.2017 klo 09:30 Paikka Kunnantalo, 3 krs Eliel Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi Jukka varapuheenjohtaja Fellman Urban jäsen

Lisätiedot

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Asia Tavoite Toimenpiteet Toteutus/ vastuuhenkilö(t) 1. Kokoukset ja niihin 10 kokousta Kokoukset pidetään samalla viikolla, kuin sosiaali- ja valmistautuminen

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta

Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta Asiakkaan ääni kuuluviin sosiaali- ja terveyspalveluihin osallistumalla -seminaari 6.9.2012, Kokkola Ikäihminen kehittäjänä Ikäihmiset

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Vanhusneuvosto 16.05.2018 AIKA 16.05.2018 09:00-10:30 PAIKKA Kotkanmaja, Kotkatlahdentie 186, JOROINEN KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi AVI verkostopäivä 17.11.2015 Helsinki Anita Pohjanvuori Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta v v Muistisairaiden ihmisten ja

Lisätiedot

Ikäpoliittinen näkökulma kirjastopalveluihin

Ikäpoliittinen näkökulma kirjastopalveluihin Ikäpoliittinen näkökulma kirjastopalveluihin Keski-Suomen maakuntakirjastokokous 19.3. 2009 Marjariitta Viiri / Länsi-Suomen lääninhallitus Kyselyn tavoitteita Miten kirjastot seuraavat kuntansa väestörakennetta?

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2017

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2017 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2017 Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan palvelut

Lisätiedot

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

MILLAINEN ON TOIMIVA VANHUSNEUVOSTO?

MILLAINEN ON TOIMIVA VANHUSNEUVOSTO? MILLAINEN ON TOIMIVA VANHUSNEUVOSTO? Maakunnallinen vanhusneuvostoseminaari Hankasalmella 24.9.2012 Hyvä lukija! Keski-Suomen eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta halusi herätellä kuntavaalien kynnyksellä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 57 Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015 AIKA 10.3.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Vanhusneuvosto 16.09.2016 AIKA 16.09.2016 13:25-15:05 PAIKKA Terveysaseman alakerran kokoustila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Kysymykset koskevat kunnan toimintaa vuonna 2010 ellei kysymyksen yhteydessä ole toisin mainittu. I TAUSTA 1) Keneltä voimme tarvittaessa

Lisätiedot