Kilpailutietojen kerääminen
|
|
- Heli Lehtonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kilpailutietojen kerääminen
2 UTC:n eettisissä säännöissä kilpailijoita koskevien tietojen keruuta ja käyttöä pidetään hyväksyttynä ja rutiininomaisena liiketoiminnan käytäntönä. Säännöissä kuitenkin edellytetään, että tietoja hankitaan vain silloin, kun on syytä uskoa, että sekä tietojen vastaanotto että käyttö ovat laillisia. Kilpailijan tietojen vastaanottaminen sääntöjen vastaisesti saattaa johtaa kanteeseen sopimussuhteen häirinnästä, kaupallisesta lahjonnasta tai liikesalaisuuden väärinkäytöstä. Tämän lisäksi myös tiettyjen tietojen antaminen kilpailijoille saattaa olla kilpailulainsäädännön vastaista. Jos tarvitset lisäohjeita, keskustele liiketoiminnan käytännöstä vastaavan lakimiehen tai liiketoimintayksikkösi oikeudellisen neuvonantajan kanssa. I. Mitä kilpailutiedot tarkkaan ottaen ovat? Mitä kilpailutietoja saan hankkia? Kilpailutietoja ovat kaikki tiedot, jotka jollakin tavoin liittyvät kilpailuympäristöön tai johonkin kilpailijaan (kaikki yritykset, jotka kilpailevat liiketoimista yhtiön kanssa) esimerkiksi tuotteisiin, palveluihin, hinnoitteluun tai markkinointisuunnitelmiin liittyvät tiedot. Näitä tietoja voidaan saada julkaistuista lähteistä tai ne voivat muuten olla laajalti julkisesti saatavilla. Jotkin näistä tiedoista saattavat koskea tiettyä kilpailijaa ( kilpailijatiedot ), ja kilpailija voi katsoa joidenkin tällaisten kilpailijatietojen olevan yksinoikeudellisia, luottamuksellisia tai liikesalaisuuksia (tämä opas merkitään yksinoikeudelliseksi ) ja pyrkiä tavallisesti pitämään ne luottamuksellisina. Liiketoiminnassa ei käytetä yhtä ehdotonta standardia sen määrittämiseen, mikä on yksinoikeudellista; määritelmät vaihtelevat toimialan mukaan ja jopa yhtiöittäin; jotkut yritykset eivät juuri valikoi, vaan väittävät kaikkien liiketoimintaa koskevien tietojen olevan yksinoikeudellisia. UTC kunnioittaa yritysten kohtuullisia odotuksia yksinoikeudellisten tietojensa suojelemisen suhteen. Koska yksinoikeudellisuuden määrittämiseen ei ole yhtä ehdotonta standardia ja yrityksen on suoritettava kohtuullisia toimenpiteitä yksinoikeudellisten tietojensa suojelemiseksi, UTC arvioi tiedon vastaanottamista pikemminkin tiedon prosessoinnin yhteydessä kuin viittaamalla mihinkään tiettyyn määritelmään yksinoikeudellisuudesta. Toisin sanoen se tapa, jolla tietoa kerätään, määrittää tavallisesti onko sen vastaanottaminen ja käyttö sallittua. Yhdessä ääripäässä on julkisista lähteistä kerätty tieto, mikä on kiistattomasti sallittua. Toisessa ääripäässä on tieto, joka on hankittu kajoamalla salaa kilpailijan omaisuuteen, mikä ei ole koskaan sallittua (esim. murrot ja hakkerointi). II. Periaatteiden soveltaminen Lopullisen listan tai luettelon laatiminen kielletyistä tiedonkeruun tavoista ei ole mahdollista. Asianomaisten markkinoiden luonne ja käytännöt muovaavat osaa standardeista. Asiakkaat saattavat olla sopivia kilpailutietojen lähteitä, edellyttäen että heidän 1
3 antamansa tiedot eivät ole yksinoikeudellisia. Kilpailija esimerkiksi ymmärtää, että mahdollinen asiakas, joka kilpailuttaa myyjiä huutokauppaperiaatteella, saattaa paljastaa kilpailijan hinnan. Eri markkinoiden käytäntöjen lisäksi yritysten odotetaan ryhtyvän toimenpiteisiin suojellakseen tietojaan, joiden katsotaan olevan arvokkaita. Yritys, joka ei tee mitään tietojensa suojelemiseksi, ei voi perustellusti odottaa muiden kohtelevan niitä yksinoikeudellisina. Kilpailija ei esimerkiksi voi odottaa yksityisyyttä keskustellessaan julkisella paikalla. Toisaalta yritys voi kohtuudella olettaa, että hakkeri ei manipuloi tai valvo sen tietokonejärjestelmää. Hyvä arvostelukyky ja terveen järjen käyttö ovat ehdottoman tärkeitä. Kun analysoit mahdollista toimintaa, kysy itseltäsi: Miksi tämä tieto on minun käytettävissäni? Lisäksi: 1. Kuka on tietolähde ja kuinka lähde sai kyseiset tiedot haltuunsa? 2. Olenko tehnyt jotain, mikä pakottaa toisen jakamaan tietonsa kanssani? Olenko esimerkiksi uhkaillut tavarantoimittajaa vihjaamalla, että kilpailijaa koskevien tietojen vastaanottaminen vaikuttaa tuleviin liiketoimintamahdollisuuksiin? Olenko rohkaissut työntekijää paljastamaan tämän edelliselle työnantajalle kuuluvia tietoja tapauksissa, joissa tietojen antaminen olisi työsopimuksen vastaista? 3. Olenko paikassa, jossa en saisi olla? Jos olen esimerkiksi edustaja, joka pääsee liikkumaan asiakkaan tiloissa, olenko poistunut sallituilta alueilta? Olenko johtanut jotain henkilöä harhaan saadakseni pääsyn alueelle? 4. Onko suunnittelemani tiedonkeruutapa tunkeileva, kuten roskien läpikäyminen tai sähköisen nuuskintalaitteen suuntaaminen kohti kilpailijan tiloja kadun toiselta puolelta? 5. Olenko johtanut jotakin henkilöä harhaan uskottelemalla, että tietojen antaminen minulle oli välttämätöntä tai että niitä suojaa salassapitosopimus? Olenko esimerkiksi soittanut ja esittänyt valtion viranomaista, joka pyytää tietoja johonkin viralliseen tarkoitukseen? Olenko esittänyt tavarantoimittajaa (jota koskee omistusoikeussopimus tai muu salassapitosopimus) ja antanut vaikutelman siitä, että tiedot tullaan suojaamaan? 6. Olenko tehnyt jotakin välttääkseni tai kiertääkseni järjestelmän, jonka on tarkoitus suojella tietoja? 7. Sisältyykö julkisiin hankintoihin hankintalakia tai -ehtoa, joka rajoittaa hallussani mahdollisesti olevia tietoja tai osoittaa minulle yhden lähteen hankintaa koskeville tiedoille? Näissä kysymysten muodossa esitetyissä esimerkeissä ilmenee tungettelevaa toimintaa; tällaista käytöstä ei saa koskaan esiintyä. Jo pelkästään välttääksesi antamasta vaikutelman laittomasta menettelystä, sinun on noudatettava seuraavia ohjeita: 2
4 Älä ota yhteyttä kilpailijoihin saadaksesi kilpailutietoja, ellet tee sitä koska UTC on myös asiakkaan tai mahdollisen asiakkaan (tai toimittajan tai mahdollisen toimittajan) asemassa ja koska UTC tarvitsee tietoja oikeutettuja liiketoiminnallisia tarkoituksia varten muussa kuin kilpailijan ominaisuudessa. Jos otat yhteyttä kilpailijaan asiakkaana tai mahdollisena asiakkaana (tai toimittajana tai mahdollisena toimittajana), voit kysyä vain asiakkaalle (tai toimittajalle) tavanomaisia kysymyksiä, jotka liittyvät asiakassuhteeseesi (toimittajasuhteeseesi) ja voit käyttää saamiasi tietoja ainoastaan siihen tarkoitukseen. Älä anna itsestäsi vääriä tietoja tai valehtele. Älä käytä pyytämättä saamiasi tietoja, joiden epäilet olevan yksinoikeudellisia. Älä yritä houkutella kolmatta osapuolta rikkomaan salassapitovelvollisuuttaan. Kirjaa lainmukaisten kilpailutietojen lähde. Esimerkiksi asiakkaat saattavat olla sopivia kilpailutietojen lähteitä edellyttäen, että heidän antamansa tiedot eivät ole yksinoikeudellisia. UTC:n perusteltu syy uskoa -standardi, jonka mukaan vastaanottaminen ja käyttö on laillista, ei perustu ainoastaan vastaanottajan henkilökohtaisiin käsityksiin. Kysy itseltäsi: Voisiko puolueeton kolmas osapuoli päätellä, että voin kaiken järjen mukaan uskoa tämän tiedon vastaanottamisen ja käytön olevan laillista? Sillä, onko tiedoista mitään hyötyä tai onko niillä mitään arvoa UTC:lle (tai käytetäänkö niitä vai ei), ei ole mitään merkitystä, kun määritetään oliko niiden vastaanottaminen laillista. III. Entä jos tiedot on merkitty yksinoikeudellisiksi? Kuinka näitä ohjeita sovelletaan asiantuntijoihin? Yksinoikeudellisuusleima, -merkki tai -teksti on tiedonanto, joka saattaa osoittaa, että tiedot ovat arvokkaita ja niitä on suojeltava tai jolla ei ehkä ole mitään merkitystä, koska merkintä oli esim. lisätty harkitsemattomasti julkisiin tietoihin tai koska tiedot ovat vanhentuneita, eivätkä enää arvokkaita. Merkinnät yksinoikeudellisuudesta ovat erityisen tärkeitä liiketoimissa Yhdysvaltain hallituksen kanssa, koska tiedon vastaanottamista ohjaavat tiukat määräykset, joiden rikkomisesta säädetään rikosoikeudellisia rangaistuksia. Älä esimerkiksi ota vastaan mitään kilpailijan tarjouksen tai ehdotuksen osaa tai mitään asiakirjaa, jossa lukee Toimittajan valintatiedot, ks. FAR (Source Selection Information, FAR 3.104). (Lue myös alla oleva osio, jossa käsitellään Yhdysvaltain hallituksen kanssa suoritettaviin liikesuhteisiin liittyviä kilpailutietoja.) 3
5 Olosuhteissa, jotka eivät selvästi kuulu julkisten hankintojen piiriin, yksinoikeudellisuusmerkintöjen merkitys ei ole yhtä selvä. Merkintä (tai sen puuttuminen) ei kiistattomasti vastaa kysymykseen siitä, ovatko tiedot todellakin yksioikeudellisia; tästä huolimatta yksinoikeudellisuusmerkintä on tiedonanto. Tiedot saattavat olla arvokkaita ja suojeltavia. Jos tiedot on merkitty yksinoikeudellisiksi ja jos ne normaalien liiketoimintakäytäntöjen puitteissa pidettäisiin tavallisesti luottamuksellisina, meidän on arvioitava vastaanottamiemme tietojen yksinoikeudellisuus erityisen huolellisesti. Muista, että vaikka tiedot olisivat yksinoikeudellisia, henkilöllä, joka ne on antanut, saattaa olla valtuudet tehdä niin. Noudata tässä oppaassa annettuja ohjeita keskittyen tiedonkeruun tapaan. Älä yllytä ketään rikkomaan luottamusta, älä loukkaa kohtuullisia odotuksia luottamuksellisuudesta ja yksityisyydestä, ja kirjaa aina kilpailutietoja sisältävän asiakirjan lähde välittömästi. Näiden periaatteiden noudattamisen lisäksi ota huomioon myös henkilö, jolta mahdollisesti saat tietoja ja varmista, että hän ei ole saanut kyseisiä tietoja haltuunsa laittomin keinoin. Näitä ohjeita on sovellettava niiden kaikilta osin. UTC ei käytä asiantuntijaa eettisten sääntöjen vastaisella tavalla. Ennen kuin palkkaat asiantuntijan tekemään vertailuanalyysia tai muuten keräämään kilpailutietoja UTC:n puolesta varmista, että hän sitoutuu noudattamaan UTC:n eettisiä sääntöjä. Lisätietoja saat UTC:n käytännöstä 17. 4
6 IV. Mitkä ovat kilpailutietoja koskevat säännöt liiketoimintasuhteessamme Lait ja määräykset säätelevät tiukasti suhteita (ja liiketoimia) sekä Yhdysvaltain hallituksen toimeenpanevan elimen että lainsäädäntöelimen kanssa. Kilpailijoita koskevia yksinoikeudellisia tietoja sekä hallituksen toimittajan valintatietoja suojaa OFPPlain (Office of Federal Procurement Policy Act, 41 U.S.C. 423, toimeenpantu hankintoja koskevan liittovaltion säädöksen [Federal Acquisition Regulation (FAR)] kohdassa 3.104) hankintojen rehellisyyttä koskevat lausekkeet. Tässä säädöksessä määritellään se tiedon luokitus (esim. kilpailijan ehdotukset ja hallituksen arviot kilpailusta), johon kuuluvien tietojen vastaanottaminen tai hallussapito on jo itsessään laitonta ennen tarjouskilpailun päättymistä. Rikkomuksista aiheutuvat seuraamukset (rikos-, siviili- ja hallinto-oikeudelliset) ovat vakavia. Lisätietoja saat UTC:n lakiasiainosastolta. 5
7 United Technologies Corporation One Financial Plaza Hartford, Connecticut USA GCI EN 03/2014
United Technologies Corporation. Toimittajilta saadut liikelahjat
United Technologies Corporation Toimittajilta saadut liikelahjat Johdanto UTC ostaa tarvikkeet ja palvelut niiden arvon perusteella yrittäen samalla saada parhaan vastineen rahalle ja luoda kestävät liikesuhteet
SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA
SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden
Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet
Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet 1. Johdanto Shellin toimiessa Suomessa saattaa syntyä tilanteita, joissa Shell kerää henkilötietoja. Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet on laadittu, jotta voidaan
Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus
Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011
Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys
DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER-käytännesäännöt liikekumppaneille 1. Johdanto Mottonaan logistiikan rehellisyys ( Integrity in Logistics
TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017
TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017 SISÄLTÖ TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ... 3 Johdanto... 3
Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values
Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,
Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä
Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava
Salassapitosopimus 2018
Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu
Ref. Ares(2014) /07/2014
Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen
Tietosuojan perusteet
Tietosuojan perusteet Hei Tietosuoja on liiketoiminnallemme elintärkeä asia. Vuonna 2018 sovellettavaksi tuleva EU:n tietosuoja-asetus korostaa sen merkitystä entisestään. Siksi sinunkin on syytä tuntea
Sisältö. Toimintaperiaatteet
Sisältö 1 Johdanto 3 2 Liiketoiminnan etiikka vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen 3 2.1 Lakien ja määräysten noudattaminen 3 2.2 Kirjausten ja raporttien oikeellisuus 3 2.3 Eturistiriidat
Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) Tietojärjestelmien käyttösäännöt
Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Sisällysluettelo: 1 Sääntöjen tarkoitus... 2 2 Käytön periaatteet... 2 3 Käyttöoikeus ja käyttäjätunnukset... 4 4 Käyttöoikeuden
STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET
STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET 1. Tarkoitus Näiden korruption vastaisten periaatteiden tarkoituksena on tarkentaa ohjeita suhtautumisessamme korruptioon ja eturistiriitatilanteisiin, joita
SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. heinäkuuta 2015 (OR. en) SN 4357/1/15 REV 1 ILMOITUS Asia: Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan menettelysäännöt SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 EUROOPPA-NEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN
Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet
1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt
Tietosuoja- ja yksityisyyskäytäntö
Johdanto Solvay tunnustaa kaikkien henkilöiden yksityisyydensuojan tärkeyden ja tukee ja kunnioittaa sitä kerätessään ja käsitellessään henkilötietoja. Erityisesti Solvay kunnioittaa asiakkaidensa, palveluiden
HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET
HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET 13.6.2018 Copyright Huurre Group Oy Huurre Groupin eettiset periaatteet 1 (5) Huurre Groupin (Huurre) eettiset periaatteet Näiden eettisten periaatteiden ensisijaisena
.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat
.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat 1/7 MÄÄRITELMÄT Käsitteet, jotka on määritelty asiakirjoissa Sopimusehdot ja/tai.euriidanratkaisusäännöt, on kirjoitettu isolla alkukirjaimella tässä asiakirjassa.
MUIDEN HENKILÖIDEN KUIN TIEDOTUSVÄLINEIDEN EDUSTAJIEN TALLENTEISIIN EUROOPAN PARLAMENTIN TILOISSA SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT
4.4.1. MUIDEN HENKILÖIDEN KUIN TIEDOTUSVÄLINEIDEN EDUSTAJIEN TALLENTEISIIN EUROOPAN PARLAMENTIN TILOISSA SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT PUHEMIEHISTÖN PÄÄTÖS 9. TOUKOKUUTA 2016 EUROOPAN PARLAMENTIN PUHEMIEHISTÖ,
Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt
Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt 10/11/2016 ESMA/2016/1477 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet
Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Sisällys 1. Epäreilusta kilpailusta pidättyminen... 2 2. Sidosryhmien kanssa toimiminen... 2 3. Lahjonnasta kieltäytyminen... 3 4. Eturistiriitojen torjuminen... 3
VARTIOIMISLIIKETOIMINNAN HYVÄ LIIKETAPA. Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry
VARTIOIMISLIIKETOIMINNAN HYVÄ LIIKETAPA Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry 2017 1 Johdanto Yksityisen turvallisuusalan elinkeinon harjoittaminen edellyttää turvallisuusalan elinkeinolupaa. Turvallisuusalan
Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4
Eettiset ohjeet 1 Table of contents Sisällysluettelo Toimitusjohtajan viesti... 3 Oriola-konsernin arvot... 4 Määräystenmukaisuus... 5 Me noudatamme lakia Me vältämme eturistiriitoja ja vastustamme lahjontaa
Kilpailulainsäädännön noudattaminen RTliittoyhteisössä Anu Kärkkäinen
Kilpailulainsäädännön noudattaminen RTliittoyhteisössä 13.1.2019 Anu Kärkkäinen Kilpailulainsäädännön noudattaminen Rakennusteollisuus ja jäsenjärjestöt ovat keskenään kilpailevien yritysten yhteisiä foorumeita.
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen
Hankinnan sisällön määrittely
Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen
Pyrimme vastaamaan muutaman arkipäivän kuluessa rekisteriä koskeviin kysymyksiin.
Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen rekisteriseloste Päivitetty 24.05.2018 1. Rekisterinpitäjä Kylmäsormi Hakalankatu 41, 94100 Kemi Puhelin 0400 691 032 pekka.tapio@kylmasormi.fi Vastuuhenkilö: Pekka
TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN
TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Julkaisuvuosi 2015 www.epliitto.fi 1. YLEISOHJEET... 3 2. ESIINNY OMANA ITSENÄSI... 3 3. HENKILÖKOHTAISEN MIELIPITEEN ILMAISEMINEN...
Lue tämä Tietosuojakäytäntö huolellisesti, sillä se sisältää sinulle tärkeitä tietoja.
TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ Tätä Tietosuojakäytäntöä sovelletaan mihin tahansa Internetiin yhdistetyn äänilaitteen kautta tarjottavaan äänisisältöön ( Palvelu ), jota ylläpitää ja jonka tarjoaa Japanissa perustettu
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:
Hankintojen ajankohtaistuulet
Hankintojen ajankohtaistuulet Johtava lakimies Katariina Huikko Mikä on hankintasopimus? Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 4 :» 1) hankintasopimuksella kirjallista sopimusta, joka
A7-0276/185
2.10.2013 A7-0276/185 Tarkistus 185 Lorenzo Fontana EFD-ryhmän puolesta Mietintö A7-0276/2013 Linda McAvan Tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistaminen, esittämistapa ja myynti COM(2012)0788
Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI
Ohjeet keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA70-151-298 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Tarkoitus...
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan
[yksilöitynä käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn kesto] [yksilöitynä henkilötietojen tyyppi ja rekisteröityjen ryhmät]
1(5) L I I T E 5B T I E T O S U O J A 1. TARKOITUS Tällä tietosuojaliitteellä ( Tietosuojaliite ) [tilaaja] ( Tilaaja ) rekisterinpitäjänä ja käsittelijänä ja [toimittaja] ( Toimittaja ) henkilötietojen
IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t
IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t Tampereen yliopisto Yliopistopalvelut / tietohallinto Rehtorin päätös 28.8.2014. Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Käyttövaltuudet ja käyttäjätunnus... 2 2.1 Käyttövaltuudet...
IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET
IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET SÄÄNTÖSUUNNITELMA Sääntösuunnitelman tarkoituksena on saada säännöistä ja seurauksista selkeämmät ja oikeudenmukaisemmat lapselle. Se toimii sopimuksena ja muistuttaa
Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN
Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin 1 Esityksen sisältö Mistä on kysymys? Sovellettava lainsäädäntökehikko Vastakkaiset intressit ja niiden punninta? Työelämän tietosuojalain
Elintarvikeketjussa muodostetut vertikaaliset suhteet: hyvän kauppatavan periaatteet
Elintarvikeketjussa muodostetut vertikaaliset suhteet: hyvän kauppatavan periaatteet Yritysten välisen ryhmän seuraavien ydinjäsenten ehdotus: AIM CEJA CELCAA CLITRAVI Copa Cogeca ERRT EuroCommerce Euro
LAHJA-, VIIHDYKE- JA PALKINTOKÄYTÄNTÖ
LAHJA-, VIIHDYKE- JA PALKINTOKÄYTÄNTÖ Lahjojen antaminen ja viihdykkeiden tarjoaminen 1. Asiakkaille, toimittajille, liikekumppaneille ja ulkoisille sidosryhmille 1. Kaiken lahjojen antamisen on tapahduttava
PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PUBLIC PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ILMOITUS:I/A-KOHTA Lähetäjä: Neuvostonpääsihteeristö Vastaanotaja:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0238 (NLE) 12525/17 ADD 4 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 25. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: COEST 240 CFSP/PESC
Suomen Franchising-Yhdistyksen Eettiset Säännöt
Suomen Franchising-Yhdistyksen Eettiset Säännöt Näitä Suomen Franchising-Yhdistys ry:n Eettisiä Sääntöjä sovelletaan vuoden 2009 alusta lähtien. Yhdistyksen franchise-antajina toimivat jäsenet sitoutuvat
TIEDOTUSVÄLINEIDEN EDUSTAJIEN TALLENTEISIIN EUROOPAN PARLAMENTIN TILOISSA SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT
4,4 TIEDOTUSVÄLINEIDEN EDUSTAJIEN TALLENTEISIIN EUROOPAN PARLAMENTIN TILOISSA SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT PUHEMIEHISTÖN PÄÄTÖS 7. SYYSKUUTA 2015 EUROOPAN PARLAMENTIN PUHEMIEHISTÖ, joka ottaa huomioon Euroopan
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT
HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua
WestStar Oy Aleksanterinkatu 17 B Lahti. Liite Henkilötietojen käsittely
1 WestStar Oy 24.5.2018 2223699-7 Aleksanterinkatu 17 B 15110 Lahti Liite Henkilötietojen käsittely 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet 2. Tausta ja tarkoitus 3. Määritelmät 4. Käsittelyn kohde ja tarkoitus
TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?
TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet
TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT
TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT YT-neuvosto hyväksynyt 21.11.2007 Vahvistanut: kuntayhtymän johtaja Pentti Leipälä 4.1.2008 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS 1 2. KÄYTÖN PERIAATTEET
Kärkkäinen Oy arvot 2019
Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat
SMC:n tytäryhtiöt Euroopassa kunnioittavat yksityisyyttäsi ja sitoutuvat pitämään henkilötietosi suojattuina.
TIETOSUOJASELOSTE 1. Johdanto Tervetuloa SMC:n tietosuojaselosteeseen SMC:n tytäryhtiöt Euroopassa kunnioittavat yksityisyyttäsi ja sitoutuvat pitämään henkilötietosi suojattuina. Tämän tietosuojaselosteen
SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA VIETNAMIN SOSIALISTISEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ DIPLOMAATTISTEN TAI KONSULIEDUSTUSTOJEN TAI
SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA VIETNAMIN SOSIALISTISEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ DIPLOMAATTISTEN TAI KONSULIEDUSTUSTOJEN TAI KANSAINVÄLISISSÄ JÄRJESTÖISSÄ TOIMIVIEN PYSYVIEN EDUSTUSTOJEN
Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?
TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet
Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty. Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö
Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö Julkinen hankinta Hankinnan suunnittelu ja toteutus Kilpailutus valmistelu Sopimuskausi, esim.
2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.
EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen
Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta
Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus 14.6.2017 Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnissa ja Henkilöstön työhyvinvointikyselyssä
Avoimet rajapinnat ja sopimusvelvoitteet; kilpailuoikeudellisia näkökohtia. Apulaisjohtaja Valtteri Virtanen kkv.fi. kkv.
Avoimet rajapinnat ja sopimusvelvoitteet; kilpailuoikeudellisia näkökohtia Apulaisjohtaja Valtteri Virtanen 9.11.2017 Tausta Sopimusvapaus lähtökohtana Kilpailuoikeus yleislakina asettaa reunaehdot käyttäytymiselle
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio
Rekisteri- ja tietosuojaseloste 25.5.2018 EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio Rekisterinpitäjä Jyväs-Ateriat Ay Y-tunnus: 1996612-0 Kaakkovuorentie 10, 40320 JYVÄSKYLÄ Tietosuoja-asioista
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen
Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu
Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen
EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE
EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE 1 Euroopan ALH-sivustojen toimintaperiaate Lisätäkseen Amwayn, Amwayn tuotteiden ja Amwayn liiketoimintamahdollisuuden tunnettavuutta sekä ALH:ien tukemiseksi liiketoiminnan
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Rekisterin osalta
TIETOSUOJAA KOSKEVAT EHDOT
1. TARKOITUS 2. HENKILÖTIEDOT Tällä liitteellä ( Tietosuojaa koskevat ehdot ) Asiakas rekisterinpitäjänä ja Max Technologies Oy (myöhemmin Toimittaja ) henkilötietojen käsittelijänä sopivat henkilötietojen
KILPAILUTTAMO PALVELU
YLEISET KÄYTTÖEHDOT LAATIMALLA, ESIKATSELEMALLA, SELAAMALLA, LÄHETTÄMÄLLÄ, VASTAANOTTAMALLA TAI LUKEMALLA TARJOUSPYYNNÖN KILPAILUTTAMO:N WWW-SIVUILTA (MYÖHEMMIN PALVELU) SEN LAATIJA (MYÖHEMMIN ASIAKAS)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Hanke: asiakirjojen julkisuuteen sovellettava jäsenvaltioiden lainsäädäntö
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) 13558/16 INF 185 API 107 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Hanke: asiakirjojen julkisuuteen
A8-0373/5. Perustelu
7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group
ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT Coor Group Vahvistettu Coorin hallituksessa 11. joulukuuta 2014 TARKOITUS JA SOVELLUSALA Etiikassa on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä tekoja pidetään oikeina ja miten meidän
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...
Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?
TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet
Toimittajien eettiset periaatteet
Toimittajien eettiset periaatteet www.quantservice.com Sivu 1/7 Sisältö Toimittajien eettiset periaatteet... 3 1.1 Ihmisoikeudet... 3 1.2 Oikeudenmukaiset työehdot ja lapsityövoima... 3 1.3 Työturvallisuus
Toimintaperiaatteet Sääntöjen noudattamista koskevat ohjeet
Toimintaperiaatteet Sääntöjen noudattamista koskevat ohjeet SISÄLTÖ 3 KORRUPTION JA VAIKUTUSVALLAN VÄÄRINKÄYTÖN VASTAISUUS 6 KIRJANPIDON VALVONTA 7 REILU KILPAILU 8 VIENTI- JA TUONTIMÄÄRÄYKSET 2 KORRUPTION
Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista.
Neuvoston direktiivi 85/577/ETY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1985, muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta Virallinen lehti nro L 372,
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia
1. YLEISTÄ QUICKXPRESS TIETOSUOJASELOSTE
QUICKXPRESS TIETOSUOJASELOSTE 1 YLEISTÄ 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 HENKILÖTIETOJESI KÄSITTELY QUICK X-PRESSILLÄ 4 QUICK X-PRESS SINUSTA KERÄÄMIEN HENKILÖTIETOJEN LÄHTEET 5 AUTOMATISOITU PÄÄTÖKSENTEKO 6 MITEN
ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE
ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE MIKSI EETTINEN TOIMINTAOHJE ON TÄRKEÄ? Me haluamme olla luottamuksen arvoisia ja toimia vastuullisesti ja eettisesti asiakkaita, yhteistyökumppaneita, työntekijöitä, johtajia
Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa
Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen
MENETTELYTAPA JA EETTISET OHJEET
MENETTELYTAPA JA EETTISET OHJEET OMG Finlandin hallitus on päättänyt ottaa käyttöön nämä menettelytapa- ja eettiset ohjeet ( menettelytapaohjeet ) 1.11.2004 alkaen. Menettelytapaohjeet on esitetty ja hyväksytty
Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 28.2.2018 Direktiiviehdotuksen taustaa Direktiiviehdotuksen taustalla vuonna 1991 annettu todentamisdirektiivi, jonka tarkoituksena
toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä
EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde
EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi
NDA-SOPIMUS Nice Tuesday 11.11.2008 OTK Jaakko Lindgren
NDA-SOPIMUS Nice Tuesday 11.11.2008 OTK Jaakko Lindgren 1 Esittely Jaakko Lindgren, lakimies Erikoistuminen: yritysjärjestelyt, riidanratkaisu, IPR-asiat niin start-upeille kuin listatuillekin yhtiöille
EPV:N OHJEET MAKSAMATTOMISTA LAINOISTA JA ULOSMITTAUKSESTA EBA/GL/2015/ EPV:n ohjeet. maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta
EBA/GL/2015/12 19.08.2015 EPV:n ohjeet maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta 1 Sisältö 1 jakso Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet 3 2 jakso Aihe, soveltamisala ja määritelmät 4
Tietosuojakäytäntö ja Rekisteriseloste
Tietosuojakäytäntö ja Rekisteriseloste Asio-Data Oy Päivitetty 11.10.2017 Asio-Data Oy:n Tietosuojakäytännöt Asio-Data Oy ottaa tietosuojan vakavasti. Yksityisyytesi kunnioittamisessa Asio-Data noudattaa
Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta
Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta 41. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 10.4.2013 Kari Tolonen, Kela Hankinta- ja SOTE-lainsäädännön tavoitteiden yhteensovittamisen
Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.
FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2001O0008 01/10/2001 Sivumäärä: 6 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan
STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010
YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja
sekä yksittäistä atk-laitetta tai -laitteistoa että niiden muodostamaa kokonaisuutta
LIITE 2 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tietojärjestelmien ja tietoliikenneverkon käytön säännöt Sisältö 1. Yleistä 2. Käytön periaatteet 3. Käyttäjän asema 4. Käyttäjätunnukset ja salasanat 5. Asianmukainen
SCA:n eettinen ohjeisto
SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat