Kotkan Kauppatie ry myönsi Kotkan Pelastakaa Lapset ry:lle "Avain jouluun" -tunnustuksen avustustoiminnastamme ja vapaaehtoistyöstämme.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotkan Kauppatie ry myönsi Kotkan Pelastakaa Lapset ry:lle "Avain jouluun" -tunnustuksen avustustoiminnastamme ja vapaaehtoistyöstämme."

Transkriptio

1 KOTKAN PELASTAKAA LAPSET RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2018 Vuosi 2018 oli Kotkan Pelastakaa Lapset ry:n 70. -Juhlavuosi, perustettu Jäseniä vuoden lopussa yhdistyksessä oli 143 henkilöä, joista kunniajäseniä 7. Vuoden aikana liittyi 6 uutta jäsentä. Kumppanuustalo Viikarissa Avoimet iltakahvit -tapahtumassa Kotkan Pelastakaa Lapset ry lahjoitti Kotkan kaupungin uudelle kaupunginjohtajalle Esa Sirviölle käsinneulotut villasukat. Kotkan Kauppatie ry myönsi Kotkan Pelastakaa Lapset ry:lle "Avain jouluun" -tunnustuksen avustustoiminnastamme ja vapaaehtoistyöstämme. 70.-Juhlavuotta juhlistimme monin tavoin järjestimme Maretariumissa Lastenjuhlan, jossa oli mm; esityksiä, ongintaa, kasvomaalausta, keppihevosrata, maskotit esittäytyivat; Hanna-hauki, laivakoira Vellu. Maretarium tarjosi ilmaisen sisäänpääsyn. Paikalla tuli 2028 henkilöä. Kesällä olimme mukana Koko Kotka neuloo -tapahtumassa, teimme neulegraffitin, jossa oli 70 kukkaa Juhlavuotamme mukaisesti, neulegraffiti kiinnitettiin Kantasataman aitaan ja poistettiin Meripäivien jälkeen. Marraskuussa vietimme yhdessä Lasten Kulttuurikeskuksen kanssa Synttärikemuja Yhteisötalo Messissä, ohjelmassa oli mm. esityksiä, kasvomaalausta, rintanapin tekoa, temppurata, Karjalanpiirakan paistoa. Paikalle tuli n. 800 henkilöä. Lasten oikeuksien päivänä luovutettiin Vuoden Lapsellinen teko -diplomi Karhulan MLL:lle Lukumummo/- vaari -toiminnasta. Toukokuussa luovutimme 23 koululaiselle, jotka olivat osallistuneen lukemiseen yhdessä lukumummojen ja -vaarien kanssa lahjakortin (20 e/koululainen) Suomalaiseen Kirjakauppaan, yht Joulumyyjäisten yhteydessä Kotkan seurakuntakeskuksessa tarjosimme kakkukahvit kaikille kävijöille.

2 Kotkan kirjastolla oli näyttely , jossa oli esillä kaikki Kotkan Pelan joulukortit, kortit tulivat Postimerkkikerholta. Kävijät saivat äänestää mielestään parhaan kortin, eniten ääniä sai Päppä Silvon tekemä Kotka aiheinen kortti: Vesitorni ja lähes samoilla äänillä toisena Sari Hassisen Tontut Sapokassa valokuvakortti. Pekan Naiset ja KTP Basketin miehet haastoivat katsojat ja kannattajat osallistumaan joululahjakeräykseen ja saadut lahjapaketit lahjoitettiin Kotkan Pelastakaa Lapset ry:lle. Paketit toimitettiin eteenpäin seurakunnan diakoniatyön kautta tarvitseville perheille. HALLITUS Arja Kokkonen, puheenjohtaja, varainhankinta, tiedotus, sosiaalinen media, Pelastakaa Lapset liittovaltuuston jäsen, Kumppanuustalo Viikari ry:n johtokunnan j. Airi Karvinen, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, avustustenjako Minna Hyypiä, sihteeri, avustustenjako, jäsenasiat, varainhankinta Laura Broas, kirjanpito Helena Halme Pirkko Hurtta Eija Johansson, myyjäiset Heli Markkula, kirpputorit Malla Turpeinen Mari Heiskanen hallituksen varajäsenet: Kirsti Gråsten, myyjäiset, Raija Sundqvist, Seija Vanhala KOKOUKSET Kotkan Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräiset kokoukset olivat ja Hallituksen kokouksia pidettiin kymmenen (10). Puheenjohtaja Arja Kokkonen ja Kotkan Pelan jäsen Hilkka Felin osallistuivat Pelastakaa Lapset keskustoimiston järjestämään Yhdistysten päivään Helsingissä Puheenjohtaja Arja Kokkonen osallistui Liittovaltuuston kokoukseen Helsingissä. VARAINHANKINTA / MYYJÄISET, TAPAHTUMAT ja KIRPPUTORIT Perinteiset pääsiäis- ja joulumyyjäiset järjestettiin Kotkan seurakuntakeskuksessa. Kauppakeskus Pasaatissa oli myyntipöytä Kauppakeskus lahjoitti myyntipaikan ilmaiseksi yhdistyksen käyttöön. Yhdistys osallistui vuoden aikana muiden järjestämiin tapahtumiin ja myyjäisiin, joiden kautta pyrittiin saamaan myös lisää tunnettavuutta toiminnalle. Tapahtumia olivat: Keräilymessut (kevät ja syksy), Leikin päivä, Maalilma Kymissä -järjestöt esittäytyivät, Kohtaamisia Kotkassa, Mimmit-konsertti Lasten Kulltturiviikolla Kyminsuussa, Sammon ja Kumppnuustalo Viikarin joulumyyjäiset. Myyjäisissä/tapahtumissa myytiin kortteja, erilaisia käsitöitä sekä arpoja.

3 Myyntituotteista ja korteista saimme yhteensä ,75 euroa. Käsinneulottuja sukkia, lapasia ja muita tuotteita saatiin runsaasti lahjoituksina jäseniltä ja muilta vapaaehtoisilta. Arpajaiset myyjäisten yheydessä tuottivat 2.115,00 euroa. Arpajaisvoittoja lahjoittivat: K-Supermarket Pooki, Kymi Sinfonietta, Luontaistuote Life/Kotka, Kotka Maretarium, K-Citymarket Jumalniemi, Kotkan kaupunki, Cursor Oy, Ladyline Kotka, Kukkahuone Meritorni, Parturi-kampaamo 25, Hakamäen Apteekki, Kangas Keidas, Veikon Kone, Kymenlaakson museo/merikeskus Vellamo, Tildan Tilkku, KSO, Ruonalan Kukka, Keski- Kotkan Apteekki, Lahjatavaraliike Kombo, Kotkan Seurahuone, Flying Tiger Copenhagen/Kotka ja lukuisat yksityishenkilöt. Kirpputoritoiminnan myyntitulo oli 2.980,33 euroa. Mari`s Second Handissä oli kirpputoripöytä lähtien kahden viikon ajan sekä %-myyntiä useamman kuukauden. Hovinsaaren Kaarikirppiksellä myyntipöytä oli 2 viikkoa lähtien, lisäksi Hovinsaaren Kaarikirppis tarjosi veloituksetta kirpputoripöydän 6 päiväksi. Kirpputori Aarrearkun ja Kirppiskauppa Vadelmatarhan kanssa oli tilimyynti voimassa koko vuoden Pelan hallituksen jäsenet hoitivat kirkkokahvit Kotkan kirkossa, näin saimme Kotkan seurakuntakeskuksen juhlatilan veloituksetta käyttöömme kaksi kertaa/vuosi, (pääsiäis- ja joulumyyjäiset). RAHANKERÄYSLUVAT Yhdistyksellä on rahankeräysluvat kolmelle keräyslippaalle, kahdelle pullonpalautuslappujen laatikolle, K-Citymarkettiin ja Pasaatiin. Lupa kattaa myös avustuspyynnön ja avustustilinkäytön kotka.pelastakaalapset.fi -sivustolla. Lisäksi haimme uuden rahankeräysluvan ajalle vapaaehtoistyöntekijä Marko Pullin Joulukeräys facebookissa, keräysajaksi facebookissa ilmoitettiin klo12. Lahjoitukset tulivat suoraan Kotkan Pelan tilille viitteellä SAADUT RAHALAHJOITUKSET ja AVUSTUKSET 1000,00 Kymenlaakson Jäte 1000,00 Oiltanking Oy 90,00 Kymen Jooga 3000,00 Huovinen Kirsti, testamenttilahjoitus 3000,00 Kotka-Kymin seurakuntayhtymä 421,00 hieroja Eija Gertsch-Karukoski 800,00 Kotkan kaupunki 800,00 Kotkan Asunnot 500,00 Inner Wheel / Kotka 92,40 Reiki-ryhmä 250,00 Tukiteko/Soile Järvinen 350,00 OP Kymenlaakso 3500,00 Kymen Seudun Osuuskauppa 3000,00 Kotkan Prisma

4 5000,00 Pelastakaa Lapset keskustoimisto / Eväitä Elämälle 652,00 Jäsenmaksun yhteydessä lahjoitettu 700,00 Heli ja Pekka Markkula 50 v. Hääpäivä / yksityiset henkilöt 65,95 Lipaskeräys 1549,90 Pullonpalautuskuitit (yksityiset henkilöt) 1757,00 Yksityiset henkilöt (26 henkilöä) ,00 Marko Pullin facebookissa järjestämän Joulukeräyksen tuotto. Lahjoittajia oli yhteensä 481 yksityistä/perhettä, yhdistystä ja yritystä. Lisätietoja joulukeräyksestä ja lahjoittajista MUUT LAHJOITUKSET Vuodn aikana yhdistys painatti 3 eri aiheista joulukorttia. Aiheet kortteihin lahjoittivat: Anne-Marie Björninen / Vanha Paloasema, soittavat tontut, taitekortti Markku Lindén / Jokipuisto, luisteleva lammas Anne Happonen / Laulava kuoro Kaikkiin kortteihin osan painotyöstä lahjoitti Painokotka Oy. KopioNiini painoi julisteita ilmaiseksi. Mainos Woodoo/Päppä Silvo suunnitteli julisteita ja mainoksia veloituksetta. Kotipizza / Kotka lahjoitti 20 lahjakorttia Kotipizzaan á 10 e. JAETUT AVUSTUKSET Yhdistyksen varainhankinta niin myyntituotteiden kuin lahjoitustenkin osalta onnistui erittain hyvin. Avustuksia pystyttiin jakamaan vuoden mittaan ennätysmäärä. Paikalliset kohteet Jouluavustukset vähävaraisille lapsiperheille 114 perhettä, joissa yhteensä 283 lasta, ,02 euroa (kaikki jaetut lahjakortit eivät ehtineet 2018 laskutukseen) Eväitä Elämälle -avustukset 23 opiskelijaa (2. aste) 8.600,00 euroa 22 koululaiselle harrasteavustus 7.251,10 euroa Heli ja Pekka Markkulan lahjoituksesta jaettiin 6 lukiolaiselle Ahkeran oppilaan stipendit, yht 500 euroa Kahden viikon kesälomakoti 7 lapselle, 1.901,20 euroa Lapsen ja vanhemman tapaaminen, Kymenlaakson Ensi- ja Turvakoti, yht. 246 e

5 Vaateavustus 2 perheelle Kirppiskauppa Vadelmatarhaan, yht. 200 euroa Tukihenkilötoimintaan annettiin jaettavaksi elokuvalippuja ja Hesburgeriin lahjakortteja, yht. 80 euroa Kv-avustukset Kriisiapu Jemeniin 500 euroa Kriisiapu Indonesiaan 500 euroa Kummilapset 756,00 euroa TIEDOTUS Kotkan Pelastakaa Lapset ry:n jäsenille lähetettiin kaksi jäsenkirjettä (kevät ja syksy). Jäsenkirjeen lisäksi sääntömääräiset kokouskutsut ja muut tiedotteet julkaistiin myös yhdistyksen nettisivuilla kotka.pelastakaalapset.fi ja facebook-sivulla sekä lähetettiin sähköpostilla 61 jäsenelle. Paikallislehti Ankkurissa oli artikkeli uusista joulukorteista sekä Joulukortti-näyttelystä Kotkan kirjastolla ja Avain Jouluun -tunnustuksen saamisesta. Kymen Sanomissa oli neljä artikkelia koskien, Lastenjuhlia Maretariumissa, Avain Jouluun tunnustuksen saamista, Joulumyyjäisiä Kotkan seurakuntakeskuksessa ja Marko Pullin järjestämää Joulukeräystä Facebookissa. Yhdistyksen tapahtumat ja myyjäiset julkaistiin Kymen Sanomien ilmaisella menovinkit-sivulla sekä lehden sähköisessä tapahtumakalenterissa. Yhdistys ylläpiti sosiaalisessa mediassa Facebook-sivua, Instagram- sekä Twitter-tiliä. Sosiaalissessa mediassa kerrottiin kuvien kera avustustoiminnasta, varainhankinnasta ja ajankohtaisista tapahtumista. Tavoitteena saada lisänäkyvyyttä vapaaehtoistoiminnalle sekä Kotkan paikallisyhdistykseen uusia jäseniä ja kannattajia. TALOUS Tilikauden tulos oli ,33 euroa ylijäämäinen. Tilikauden tulos jäi ylijäämäiseksi Marko Pullin järjestämän Facebook Joulukeräyksen ja yhdistyksen omien ponnistelujen vuoksi. Avustuksia jaettiin runsaasti ennen joulua perheille, joiden tiedot olimme saaneet sosiaalitoimelta, seurakunnan diakoniatyöltä ja neuvoloilta. Avustuksia jaetaan apua tarvitseville perheille vuoden 2019 aikana. Hallitus ja muut jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti toimintaan. Yhteistyö Kotkan sosiaalitoimen, seurakunnan diakoniatyön ja neuvoloiden kanssa on jatkunut tiiviinä. Tulevaisuus näyttää hyvältä, mutta uusia aktiivisia jäseniä kaivataan mukaan toimintaan.

KOTKAN PELASTAKAA LAPSET RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

KOTKAN PELASTAKAA LAPSET RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 KOTKAN PELASTAKAA LAPSET RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuosi 2016 oli Kotkan Pelastakaa Lapset ry:n 68 -toimintavuosi, perustettu 1948. Jäseniä vuoden lopussa yhdistyksessä oli 153. Vuosi 2016 on ollut toiminnaltaan

Lisätiedot

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

Kotkan Pelastakaa Lapset ry Kotkan Pelastakaa Lapset ry Perustettu 1948 vuonna 2018 70-vuotisjuhlavuosi Pelastakaa Lapset järjestön paikallisyhdistys 68 paikallisyhdistystä Jäseniä on tällä hetkellä 147 Poliittisesti ja eri uskontokuntiin

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Tavoitteenamme oli vuonna 2016 jatkaa perhekeskustoimintaa ja ylläpitää Kotkan paikallisyhdistyksen perustoimintaa sekä saada uusia aktiivisia jäseniä mukaan

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 kuva: Kia-Maria Aho, Rakkauden viljelijä. Teoskuva on vuoden 2017 jäsenkortin kuva. Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017 Toimintakertomus 1.1.2017 31.12.2017 YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Naivistien Ystävät

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 14.3.2011. Hei Espoon Pelan jäsen!

KOKOUSKUTSU 14.3.2011. Hei Espoon Pelan jäsen! KOKOUSKUTSU 14.3.2011 Hei Espoon Pelan jäsen! Pelastakaa Lapset ry:n Espoon paikallisyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 29.3.2011 klo 18:15 osoitteessa Vanha Ingaksentie 10 C, Espoo.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 MLL Halikon yhdistyksen vuosi oli toimintaa ja haasteita täynnä. Vuosi lähti käyntiin uuden valitun puheenjohtajan pyytäessä eroa ja kaupungin ilmoituksella että Vinkkiksen nuorisotilat,

Lisätiedot

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa

Toimintakertomus Lions Club Helsinki/Pohjoinen. Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Toimintakertomus 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen Suomi 100 vuotta -seinämaalaus Malmin peruskoulussa Sisällys Katsaus toimintakauteen 2017-2018 Lions Club Helsinki/Pohjoinen numeroina Toiminta:

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 KOKOUSKUTSU 27.10.2015 Hei Espoon PeLan jäsen! Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 klo 18:00 osoitteessa Thurmaninaukio 10 A 2, Kauniainen. Kokouksessa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous 1 Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Aika: 27.3.2012 klo 18:00 Paikka: Vanha Ingaksentie 10 C, Espoo 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018 Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

TKO-äly ry. Talouskertomus

TKO-äly ry. Talouskertomus TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 9.12.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 T YÖNUSVAN TUKI RY Yönusvan tuki ry Kanavanranta 3B 37600 Valkeakoski 1 Yönusvan Tuki ry. toimintakertomus 1.1.2018 31.12.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yhdistyksen säännöt ja periaatteet 3 2. Yhdistyksen jäsenistö

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

KOTKAN POSTIMERKKIKERHO RY

KOTKAN POSTIMERKKIKERHO RY 29.11.2006 KOTKAN POSTIMERKKIKERHO RY YHDISTYKSEN 62. TOIMINTAVUODESTA SISÄLLYSLUETTELO Yleistä toiminnasta 2006....2 1. Johtokunnan toiminta 3 2. Yhdistyksen talous ja tilinpäätös 3 3. Jäsenistö 2006....4

Lisätiedot

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 17.3.2014 Ristinkirkossa. Paikalla oli 14 yhdistyksemme jäsentä.

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 17.3.2014 Ristinkirkossa. Paikalla oli 14 yhdistyksemme jäsentä. Toimintakertomus 2014 1(5) YLEISTÄ Päijät-Hämeen MS-yhdistys ry on Päijät-Hämeen keskussairaalapiirin alueella toimiva MS-tautia ja eräitä harvinaisia neurologisia sairauksia (esim. harnes) sairastavien,

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 2015 Tavoitteenamme oli vuonna 2015 käynnistää perhekeskustoiminta ja ylläpitää Kotkan paikallisyhdistyksen perustoimintaa sekä saada uusia aktiivisia jäseniä mukaan toimintaan. Perusasiat hoituivat

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Herättäjä-Yhdistys ry:n paikallisosaston vuosikokous ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokouksen paikka ja aika: Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi- ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Alankomaat-Suomi Yhdistys. Sen kotipaikka on Amsterdam. Tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa Alankomaiden

Lisätiedot