LECA VIHERKATOT. Ratkaisu vihreämpään kaupunkiympäristöön
|
|
- Erkki Siitonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LECA VIHERKATOT Ratkaisu vihreämpään kaupunkiympäristöön Leca sora on kevyt ja helposti käsiteltävä luonnontuote, jolla on monipuoliset käyttömahdollisuudet katto- ja viherrakentamisessa.
2 2
3 ONGELMA Rankkasateet saavat kaupungit tulvimaan ja aiheuttavat kalliita vahinkoja viime vuosina usein nähty ilmiö. RATKAISU Leca viherkatot auttavat varastoimalla ja jopa puhdistamalla sadevettä. Kattopuutarhoista on vuosien mittaan tullut suosittuja moni puolisuutensa ansiosta: viherkatoilla on paikkansa kaupungistumisessa ja avointen tilojen suunnittelussa. Tämän lisäksi viherkatoista on sekä ekologista että taloudellista hyötyä. 3
4 Kaupunkien kasvaessa ja avoimen tilan vähentyessä ovat myös elinolomme muuttuneet ja jopa heikentyneet. Usein voimme kuitenkin oppia virheistämme ja suunnitella tulevaisuuden viheralueita asuinkerrostaloihin sekä liike- ja teollisuusrakennuksiin. Näin paranamme asuin- ja työolosuhteita. Viheralueet Kattojen käyttö puutarhoina on tuonut uusia mahdollisuuksia kiinteistöjen kehityshankkeisiin. Aikaisemmin käyttämättöminä olleet alueet voidaan nyt muuttaa hyödyllisiksi ja viihtyisiksi. Tuloksena on välitön parannus asuin- ja työolosuhteisiimme, mikä myös lisää hyvinvointiamme. Elinympäristö ja luonnon monimuotoisuus Vehreän katon ekologinen hyöty tulee osittain katon ominaisuudesta varastoida sadevettä ja palauttaa se veden luonnolliseen kiertokulkuun, jolloin ilma on kosteampaa ja pöly pysyy hallinnassa. Näin mikroilmasto paranee, ja kasveille ja eläimille syntyy elinympäristö. Rakennusfysiikkaa Edellisen lisäksi kattopuutarhat suojaavat katon alla olevia rakenteita ja tuovat näin etua myös suunnittelijalle ja rakennuksen omistajalle. Katolla olevat kasvit muodostavat ääni- ja lämmöneristeen sekä kesähelteellä että talvipakkasella ja vähentävät merkittävästi kattorakenteen fyysistä ja mekaanista rasitusta. Lämmönvaihtelu vähenee ja UV-säteilyn aiheuttama perusrakenteen ikääntyminen minimoituu. Pitkän aikavälin tutkimukset ovat osoittaneet, että kattopuutarhat pidentävät katon käyttöikää ja parantavat eristystä. Vesihuolto Hyvin suunniteltu viherkatto auttaa vähentämään merkittävästi valuma- ja sadevesien haittavaikutuksia ja paikallisen tulvimisen todennäköisyyttä. Viherkatot varastoivat sadevettä kasveihin ja kasvualustaan ja haihduttavat vettä takaisin ilmakehään. Viherkattoon varastoituneen ja takaisin ilmakehään haihtuneen veden määrä riippuu kasvualustasta, sen syvyydestä ja istutuksissa käytetyistä kasveista. 4
5 Nurmikon, pensaiden, kukkien ja jopa puiden istutuksella voidaan muuttaa rakennuksen katto tai pihakansi yksityispuutarhaksi. Kesällä viherkatot voivat varastoida % sadevedestä ja talvellakin jopa 25 %. Tällä vedenpidätyskyvyllä voi olla valtava merkitys valumavesijärjestelmien kannalta. Viherkatot viilentävät ympäristöä Puiden istuttaminen ja viheralueiden rakentaminen luovat kauniin elinympäristön sekä lisäksi viilentävät ympäristöä. Tehdyt projektit ovat osoittaneet, että jos kaupungin rakennukset peitettäisiin viherkatoilla, eli rakennettaisiin viheralueiksi, kaupungin lämpötila laskisi kesällä merkittävästi. Lisäksi, jos eliminoidaan tummien rakennusten pintojen vaikutus, on muutos lämpötilaan vieläkin suurempi. 5
6 LECA VIHERKATOISSA Leca sora on perinteinen ratkaisu loivien kattojen lämmöneristeeksi. Se on helposti asennettava, varmatoiminen ja kantava ratkaisu erilaisille viherkatoille. Viherkatot jaetaan ekstensiivisiin ja intensiivisiin, eli luonnonmukaisiin ja puutarhamaisiin viherkattoihin. Erona ovat lähinnä kustannukset, kasvualustan syvyys ja kasvivalinnat. On lukuisia syitä, miksi kannattaa valita juuri Leca tähän tarkoitukseen: Kevyt luonnontuote Neutraali ja reagoimaton Tukee kasvien juurten kasvua Ilmava kasvualusta Suuri vedenpidätyskyky Pakkasen kestävää Rakenteellisesti vakaa Tasalaatuinen Hyvät lämmön- ja ääneneristysominaisuudet Paloturvallinen 6
7 Leca kevytsora voidaan puhaltaa suoraan haluttuun kohteeseen puhallusautosta, minkä jälkeen se levitetään ja maisemoidaan käsin. Tämän ansiosta kevytsoran toimittaminen ja asentaminen on helppoa myös silloin, kun työskennellään korkealla, jonne soran toimittaminen voisi muutoin olla haasteellista. 7
8 MAISEMOINTI VIHERKATOILLA Virkistäytymiseen tarkoitetuille viherkatoille rakennetaan usein rinteitä ja vaihtelevaa maastoa. Silloin kevyet ratkaisut ovat erinomaisia, koska alla olevia rakenteita ei kuormiteta ylimääräisellä painolla. Leca sora voidaan asentaa puhaltamalla tai nostolaatikolla. Ennen Leca soran asentamista merkataan lopullinen pinnantaso. Tämän jälkeen rakenteen päälle tulee geotekstiili ja lopuksi koko rakenne vakautetaan vahvistusverkolla. Loput kerrokset voidaan suunnitella joko luonnonmukaiseksi tai puutarhamaiseksi viherkatoksi. Jalankulkukäytävien ja muiden liikennealueiden alla oleva kerros on usein syytä tiivistää kevyesti tärylevyllä. Jalankulkukäytävän lopullinen päällyste voidaan tehdä esimerkiksi katukivistä tai kivituhkasta. Rakennuksen ilmastointiputket ja muu talotekniikka sijoitetaan alla olevaan Leca sora eristekerrokseen, jolloin viherkatto jää kauniiksi ja vihreäksi julkiseksi tilaksi tai yksityispuutarhaksi. 8
9 Maisemointi: Kattopuutarha Emporia Malmö Määrä: m 3 Leca mm Sijainti: Malmö, Ruotsi Vuosi: 2012 Ongelma/ratkaisu: Emporia-kauppakeskuksen katolla on ihastuttava kattopuutarha. Sen lisäksi, että katolta on upeat näkymät eri puolille Malmön kaupunkia, on viherkatossa myös monia teknisiä ja ympäristöllisiä etuja. Se vaimentaa melua, hidastaa sadevesien valumista ja vähentää näin sadevesijärjestelmien tarvetta ja kuormitusta. Lisäksi se parantaa katon lämmöneristystä ja toimii lämmön varaajana, mikä vähentää käytettävän energian määrää, joka tarvitaan ylläpitämään tasainen lämpötila tavaratalossa. Kohteen vihreä kattopuutarha tarvitsi salaojituskerroksen. Miksi Leca? Kevytsoralla oli rakenteeseen sopivat ominaisuudet: huokoisuus ja keveys. Lisäksi mahdollisuus puhaltaa materiaali paikoilleen mahdollisti sen, että se voitiin viedä suoraan asennuspaikalle ilman minkäänlaista jatkokäsittelyä rakennustyömaalla. Kokemus: Ratkaisu osoittautui kustannustehokkaaksi asennuksen aikana. Sadevedenpoisto-ominaisuudet ovat toimineet odotusten mukaisesti. Pisin puhallusmatka kohteessa oli 150 metriä, ja enimmillään puhallettiin 240 m 3 kevytsoraa päivässä m 3 materiaalitoimitus katolle on tavallisesti haastavaa, mutta projektiin valitulla kevytsoralla tehtävä hoitui sujuvasti. Kohteessa tästä hyötyi koko logistinen ketju. 9
10 Maisemointi: Kattopuutarha Kööpenhamina Määrä: m 3 Leca mm Sijainti: Kööpenhamina, Tanska Vuosi: 2011 Ongelma/ratkaisu: Kööpenhaminassa sijaitseva kattopuutarha on rakennettu useaan eri tasoon. Katolla on jyrkkiä kallistuksia. Nurmialueen reunat on muotoiltu teräviksi teräskiskoilla. Nurmialueilla Leca soran päälle asennettiin geotekstiili ja 30 cm:n paksuinen kerros multaa. Katolle asennettiin lisäksi kastelujärjestelmä ja koko puutarha viimeisteltiin valmisnurmikolla. Kävelytiet rakennettiin 30 cm:n kerroksesta Leca soraa, ja viimeisteltiin asfaltilla. Miksi kevytsora? Leca sora valittiin tähän projektiin monestakin syystä. Se on kevyttä ja Leca voidaan toimittaa puhallusautolla suoraan haluttuun paikkaan. Tämän ansiosta sen toimittaminen ja asentaminen on helppoa jopa silloin, kun työskennellään korkealla, jonne materiaalien toimittaminen voisi olla muutoin haasteellista. Leca sora puhallettiin kohteessa suoraan paikoilleen, levitettiin ja maisemoitiin käsin. Lopuksi Leca sorakerros tiivistettiin tärylevyillä. Leca sorakerros läpäisee hyvin vettä. Tämän ansiosta sadevesi poistuu kerroksesta tehokkaasti. Tämä oli yksi syy Leca soran valinnalle. Kokemus: Vaikka puutarhureilla ei ollut aiempaa kokemusta Leca sorasta, olivat puhaltamalla suoritettu toimitus ja käsityönä tehty levitys heille erittäin positiivinen kokemus. 10
11 Maisemointi: Kattopuutarha Grosvenorin paratiisi Määrä: m 3 Leca mm Sijainti: Liverpool, Iso-Britannia Vuosi: Ongelma/ratkaisu: Osana Liverpoolin ranta-alueen uudistamista, alueelle rakennettiin monikerroksinen pysäköintitalo, sekä liiketiloja jo olemassa olevan viheralueen alle. Osana suunnitelmaa oli säilyttää puisto jatkossakin rentoutumispaikkana. Lisääntyvien kuormien johdosta rakenteiden kestävyys tuli varmistaa. Miksi kevytsora? Uuden rakennelman kuormituksen vähentämiseksi maisemoinnissa käytettiin laajalti kevytsoraa. Kevytsora on kevyt ja helposti käsiteltävä materiaali, erityisesti rakennettaessa viherrakenteita: sen ominaispaino on vain seitsemäsosa perinteisen mursketäytteen ominaispainosta, ja kevytsoran kuivatus on perinteistä maa-ainesta helpompaa. Tässä projektissa sen lisäetuna oli kosteuden sitominen rakeisiin korotetuissa kukkapenkeissä. Näin kevytsora auttoi säilyttämään maaperän kosteuden ja ravitsemaan kasvillisuutta. Koska irtokevytsora on vettä läpäisevää, voidaan sadevesi varastoida, ja kuivan kauden aikana kierrättää kaikkialle puistoon keinokastelun avulla. Kokemus: Projektissa käytettiin noin 9000 m 3 kevytsoraa. Projekti saatiin valmiiksi vuonna 2008, jolloin kaupunki juhli vuottaan Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Puisto, ostoskeskus ja pysäköintilaitos ovat täysin toiminnassa. Alueella on 46 yksilöllisesti suunniteltua rakennusta, joissa on noin m 3 ostosaluetta. 11
12 LUONNON MUKAISET VIHERKATOT Luonnonmukaisille viherkatoille on tyypillistä keveys, sillä ne ovat ohuita (tyypillisesti kasvualustan paksuus on mm) ja erikoiskasvit, joiden tulee olla matalia ja sitkeitä, tyypillisesti kuivan maan kasveja tai alppitai mehikasveja. Maksaruohon tyyppisiä kasveja käytetään yleisesti. Kasvualusta, joka yleensä on tehty mineraalipohjaisesta hiekka-, Leca ja turvesekoituksesta, suunnitellaan yksilöllisesti valituille kasveille. Kasveja kastellaan ja lannoitetaan yleensä vain siihen asti, kunnes ne ovat juurtuneet ja vakiintuneet. Tämän jälkeen niiden huolto koostuu kahdesta käynnistä per vuosi, jolloin rikkakasvit kitketään ja tarkistetaan lannoituksen ja kalkitsemisen tarve. 12
13 Luonnonmukainen katto: Kattopuutarha Cete Nancy Määrä: 25 m 3 kevytsoraa (viherkattojen pinta-ala yhteensä = 600 m 2, viidellä kuudesta viherkatosta on 5 cm:n kerros kevytsoraa) Sijainti: Nancy, Ranska Vuosi: 2010 Ongelma/ratkaisu: Ranskassa Nancyn alueellinen maa- ja tierakentamista tutkiva laboratorio (Laboratoire Régional des Ponts et Chaussées - LRPC), kunnosti osan rakennustensa katoista ja rakensi niihin kuusi kattopuutarhaa, joita oli tarkoitus käyttää koepuutarhoina muutaman vuoden ajan. Tavoitteena oli testata yhdeksän erityyppistä viherkattorakennetta ja analysoida niiden vaikutusta seuraaviin asioihin: Rakennusten lämmöneristys Lämmön varauskyky Veden laatu Kasvillisuuden ja luonnon monimuotoisuuden kehitys. Kevytsoraa levitettiin salaojituskerrokseksi viidelle katolle kuudesta. Miksi kevytsora? Kevytsoraa käytetään nykyään yleisesti viherkatoissa, koska se on kevyttä ja sillä on hyvät sadevedenpoisto-ominaisuudet. Tavoitteena oli analysoida kevytsoran toimintaa erilaisilla kasvualustoilla ja kasvillisuuden kanssa, sekä verrata sitä muihin kevyisiin, synteettisiin materiaaleihin. Kokemus: Kuuden koekattopuutarhan vettä tutkittiin yli kaksi vuotta. Kevytsora yhdessä erilaisten kasvualustojen ja kasvillisuuden kanssa pystyi suodattamaan sadevedestä raskaat metallit, kuten kadmiumin, kromin, kuparin ja lyijyn. Tulokset osoittivat, että kevytsoran suodatuskapasiteetti säilyi vuosia. 13
14 PUUTARHAMAISET VIHERKATOT Puutarhamaisille viherkatoille on tyypillistä, että niitä käytetään puutarhoina aivan kuten maanpinnan tasollakin olevia puutarhoja. Koska maakerroksen syvyys on suurempi kuin luonnonmukaisissa viherkatoissa ( cm), voidaan kasveja käyttää monipuolisemmin ja hyödyntää puita, pensaita ja muita maisemointiin liittyviä näkökulmia. Tämän ansiosta voidaan kehittää monimuotoisempi ekosysteemi. Ylläpito erityisesti kastelu on vaativampaa ja jatkuvaa, ja yleensä puutarhamaisiin viherkattoihin asennetaankin kastelujärjestelmä. Työsuorituksessa on suositeltavaa käyttää rakennus- ja puutarhakonsultointia sekä ammattiasentajia. Leca soraa voidaan käyttää kasvualustasekoituksessa sekä tehokkaana salaojituskerroksena. Käyttämällä erityyppistä Leca soraa voidaan sadevedenpoisto- tai imeytys optimoida. 14
15 Puutarhatyyppinen katto: Kattopuutarha Bjørvika, Oslo Tuote: Leca mm ja 4 10 mm Sijainti: Oslo, Norja Viherkattojen ja kattopuutarhojen avulla kaupungista voidaan tehdä vihreämpi silloinkin, kun se on rakennettu tiiviisti ja talot ovat korkeita. Lecan käyttäminen katolla on meidän kannaltamme hyvin kätevää. Se on kevyttä, minkä ansiosta sen kanssa on helppo työskennellä, ja se antaa hyvän alustan kasveille, sanoo puutarhuri Jostein Sundby, Vital Vekst AS:ta, joka on erikoistunut asuinrakennusten viherkattojen rakentamiseen. Menetelmää käytetään yleisesti muuallakin Euroopassa, ja viime vuosina sitä on yhä enemmän sovellettu myös Norjassa. Bjørvikassa, Oslon uudessa ja nykyaikaisessa kaupunginosassa, viranomaiset ovat määränneet, että puolet katoista on rakennettava viherkatoiksi. Vedenpidätyskyky Tärkeä syy viherkattojen rakentamiseen on kaupungistuminen ja tiivis rakentaminen, jotka usein häiritsevät tai tuhoavat alueen luonnollista sadevedenpoistojärjestelmää. Viherkattoja käytetään salaojittamiseen, sadeveden varastointiin ja pidätykseen. Näin vesi sitoutuu viherkattoon, jolloin sadevesijärjestelmä ei ylikuormitu. Tämä puolestaan ehkäisee vahinkoja ja tulvimista maanpinnan tasolla. 15
16 16 Kevytsora on perinteistä mursketäytettä kevyempää ja vettä läpäisevämpää, ja sitä on helpompi käsitellä. Sen ominaispaino on vain 1/7 maa-aineksen ominaispainosta.
17 17
18 LECA KEVYTSORA VIHERKATTOIHIN Leca kevytsoraa on saatavana useina eri tuotteina. Alla olevassa taulukossa on annettu muutamia esimerkkejä vaihtoehdoista. Ota yhteyttä meihin, niin saat lisätietoa materiaaleista. Seuraavan sivun taulukossa luetellut ominaisuudet ovat viherkaton salaojituskerroksessa ja muissa sade- ja valumavesien hallintajärjestelmissä käytettävien materiaalien tärkeimmät ominaisuudet Saksan FFL-suositusten mukaisesti (Forschungsgesellschaft Landschaftsentwicklung Landschaftsbau e.v. /Suositukset viherkattojen suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa varten, 2008). Vedenpidätysominaisuudet Ensisijaisen tärkeä materiaalin ominaisuus on sen kyky sitoa vettä ja siten hidastaa veden valumista viherkatolta. Oheisessa taulukossa esitetty valumakerroin on testattu FFL-suositusten mukaisesti. Alla olevat kuvaajat osoittavat selkeästi, miten vedenpidätyskyky vaihtelee sen mukaan, minkä tyyppistä Leca soraa on käytetty. Arvot perustuvat koejärjestelyyn, jossa katon kallistus oli 2 %:ia, ja katolla oli 200 mm:n kerros Leca soraa. Valuman intensiteetti Valuma 2 minuutin välein [mm] 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 0:00 Sademäärä Vertailukatto Leca KSM38 Leca KS24 0:05 0:10 0:15 0:20 0:25 0:30 0:35 0:40 0:45 0:50 0:55 1:00 Aika [hh:mm] Kuva 1: Valuman intensiteetti ensimmäisen tunnin aikana. Kokonaisvaluma Valuma [mm] Leca KS :00 0:05 0:10 0:15 0:20 0:25 0:30 0:35 0:40 0:45 0:50 0:55 1:00 Aika [hh:mm] Kuva 2: Ensimmäisen tunnin kokonaisvaluma. Kokonaisveden määrä Vertailukatto Leca KS24 Leca KSM38 Kuvassa 2 näkyy ensimmäisten 60 minuutin kokonaisvaluma tietyn sademäärän jälkeen. Koejärjestelyssä lisättiin 27 mm sadetta 15 minuutin aikana. Esim. kun käytettiin kevytsoraa, jonka raekoko oli 2 4 mm, oli kokonaisvaluma 20 minuutin kuluttua alle 50 % verrattuna vertailukaton valumaan. Tämä viive voi olla merkittävä ajatellen sadeveden määrää sadevesi- ja viemäröintijärjestelmässä. 18
19 Tuotekoodi KS24 KSM38 KS820 Menetelmä Irtotiheys, kuiva kg/m 3 +/- 15% EN Raekoko d / D mm 2/4 3/8 8/20 EN Rakeen muoto Pyöreä Murske Pyöreä Tyhjä tila %:ia tilavuudesta EN Vedensitomiskyky % tilavuus/ % paino 5 min 6/14 6/28 2/12 1 h 7/17 6/28 3/14 EN Läpäisevyys (noin arvot) k (cm/s) >2 <10 >30 Vedenpidätyskyky (noin arvot) valumakerroin 200 mm kerros 0,4 0,4 0,7 EN
20 A Saint-Gobain brand Maaliskuu 2017 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy/ Leca PL 70 (Strömberginkuja 2) Helsinki Puhelin Telekopio
HULEVESIEN HALLINTA LECA -KEVYTSORAN AVULLA
05/07/2019 HULEVESIEN HALLINTA LECA -KEVYTSORAN AVULLA Ilmastonmuutos lisää sademääriä ja äärimmäisiä sääilmiöitä sekä tekee sääolosuhteista arvaamattomampia. Tämä on asukkaiden kannalta valitettavaa,
TUULETTUVAT RYÖMINTÄTILAT
TUULETTUVAT RYÖMINTÄTILAT Leca sorasta on Suomessa pitkäaikaiset ja hyvät käyttökokemukset. Leca sora ryömintatilassa Tuulettuvat ryömintätilat Uudis- ja korjausrakentaminen 3-12 / 5.9.2016 korvaa esitteen
Toteuta helppo, kevyt ja kestävä viherkatto. Novarbo Viherkatot. www.novarbo.fi
Toteuta helppo, kevyt ja kestävä viherkatto. Novarbo Viherkatot keet Viherrakentaminen www.novarbo.fi Kevyttä ja kestävää luonnonkauneutta katoille Novarbo Viherkatto on helppo asentaa. Sen erityisominaisuuksia
PERUSTUSRATKAISUT. Leca sora. ryömintätilassa / korvaa esitteen 3-12 /
PERUSTUSRATKAISUT Leca sora ryömintätilassa 3-12 / 19.11.2010 korvaa esitteen 3-12 / 1.6.2005 www.e-weber.fi LECA SORA RYÖMINTATILASSA Kuva 1: Ryömintätilainen Leca perustus. Ryömintätilan toimiva tuuletus,
Käytettäessä Leca -kevytsoraa painumien vähentämiseksi tulee ottaa huomioon seuraavat asiat:
20/12/2018 PAINUMAT Leca -kevytsora tarjoaa suuria etuja, kun täytyy ratkaista painumiin liittyviä ongelmia. Se tarjoaa tehokkaat ratkaisut tehokkaalla ja nopealla rakentamisella ja matalilla kustannuksilla.
LECA HULEVESIEN HALLINTA
LECA HULEVESIEN HALLINTA Kun sään ääri-ilmiöistä tulee arkipäivää Leca -kevytsora soveltuu hyvin hulevesien imeytykseen, viivytykseen ja käsittelyyn VIHERKATOT VIHERALUEIDEN HYÖDYNTÄMINEN VEDEN VIIVYTYKSESSÄ
Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2
1 (10) Liite 1 Hulevesien hallintamenetelmien tyyppi- ja esimerkkikuvia. Sisältö Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 Läpäisevät pinnoitteet... 4 Viherkatot... 6 Huleveden viivyttäminen
Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto
Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto Peter Johansson, tuoteryhmäpäällikkö Nordic Waterproofing Oy Nordic Waterproofing Oy Entinen Lemminkäisen
Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3
Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Uponor-sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 5 1 3 2 4 1. Sadevesiputki (tuloputki). - 2. Suojaputki vesiletkulle. - 3. Huoltokaivo. - 4. Ylivuotoputki. - 5. Vesiposti
Nordic Green Roof/ www.eg-trading.fi. Eg- Trading Oy
Nordic Green Roof/ www.eg-trading.fi Eg- Trading Oy Miksi viherkatto? Sadeveden kulkeutuminen sadevesijärjestelmään vähenee, 50% sadevedestä jää maksaruohomaton ansiosta haihtumaan kasvustokerrokseen Sadeveden
Hulevesien k ä sittely, Hulevesik a setit ja -tunnelit. Uudet ympäristöystävälliset ja tehokkaat ratkaisut hulevesien käsittelyyn
Hulevesien k ä sittely, Hulevesik a setit ja -tunnelit Uudet ympäristöystävälliset ja tehokkaat ratkaisut hulevesien käsittelyyn Hulevesien käsittely syntypaikalla vähentää ympäristön kuormitusta Ilmastonmuutoksen
Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje
Helsingin kaupunkitilaohje Kasvualustat http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/kasvualustojen-laatuvaatimukset-2/ Kasvualustalla tarkoitetaan niitä kasvillisuusalueen maakerroksia, joihin kasvin juuret
Kompostien käyttö viherrakentamisessa. Katja Börjesson 2015
Kompostien käyttö viherrakentamisessa Katja Börjesson 2015 Historia & perusfilosofia Pitkä kokemus; puutarha-alalla 90 vuotta ja viherrakentamistuotteitta 30 vuotta Perusfilosofia Mikko Jortikan ajoista
KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS
KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS 11.10.2018 VIHERTEHOKKUUS PERIAATTEET Puut pieniä puita Etupiha (köynnös + perenna) Etäisyys 4m rakennuksista Kapeimmilla kohdilla pylväspuita
OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä
Ennen omakotitalon paikka valittiin sen mu kaan, missä pohjatöiden tekeminen oli mahdollisimman helppoa. Nykyisin rakennuspaikan valintaa ohjaavat kaavamääräykset, tontin sijainti ja hinta. OMAKOTITALON
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti
GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti viherpolitiikan toimenpide periaatteen osana 12/2012 valmistui maisema-arkkitehtuurin diplomityö (Marja Pelo): Vihertehokkuus rakennetussa ympäristössä diplomityössä
Vettä ja lämpöä turvallista asumista
E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon
Nurmikko- ja niittyalueen ympäristövaikutukset
Nurmikko- ja niittyalueen ympäristövaikutukset Luennon sisältö Materiaalien ympäristövaikutukset Perustamisen ympäristövaikutukset Ylläpidon ympäristövaikutukset Muut ympäristövaikutukset Ympäristövaikutusten
TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA
TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA 2015 TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPAN MAISEMOINTI Käytöstä poistetut soranottoalueet soveltuvat hyvin luonnon monimuotoisuuden kehittämiseen. Soranottoalueet sopivat
Valvojakurssi 2015. Pentti Toikka. Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö. Tmi Pentti Toikka
Valvojakurssi 2015 Kasvualustat ja kuntta sekä näiden materiaalien oikeellisuus ja käyttö Pentti Toikka Tmi Pentti Toikka Osa kuvista Katja Börjesson Kekkilä oy Hyvä multa on käyttötarkoitukseensa sopiva
Harsot, kankaat ja katteet
Harsot, kankaat ja katteet Missä ja miten käytetään erilaisia puutarhan kankaita? Tutustu oppaaseen niin tiedät, kuinka kasvit suojataan paahtavalta auringolta ja kylmältä tuulelta, mikä estää maalajeja
KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI. TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset 15.6.2011. Koskenniska 2, 01360 Vantaa
TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI Koskenniska 2, 01360 Vantaa 15.6.2011 Korjausrakentaminen ja Koskimyllyn päiväkoti, Vantaan kaupunki TARKASTUSRAPORTTI 3.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO
Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa
Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Kuntien 7. ilmastokonferenssi, 8.5.2014 Jaana Suur-Askola Uponor infra Oy Tuotehallintapäällikkö Hulevesien muodostuminen Hulevesi on erilaisilta pinnoilta valuvaa
leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi
leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden tuulikaapin
FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit
FINNEPS YLI 25 VUOTTA! EPS BETONIVALUHARKKO on rakennusmateriaalina kymmeniä vuosia vanha keksintö maailmalla. Kokemäkeläisen Lasse Rannan 1989 perustama FinnEPS Oy on ensimmäinen EPS valuharkkovalmistaja
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
Hyvä piha kestää elämää
Hyvä piha kestää elämää RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY RAKENNA ITSELLESI TOIMIVA PIHA Kuvassa Wanha Hollola -80 väri ruskea ja musta RB-päällystetuotteilla rakennat itsellesi toimivan pihan Pihakivistä
Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki
Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin Green Street Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Hallituksen kärkihanke Mikä on Green Street Suunnitelman tavoite Hulevesien
LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi
LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN www.plast-turf.fi Leijona Original & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden
HULEVESIEN KESTÄVÄ HALLINTA
HULEVESIEN KESTÄVÄ HALLINTA Vesihuolto 2015 2040 seminaari Tampere 22.10.2015 Teija Hakalahti Sirén Erityisasiantuntija, FT Vapo Oy Clean Waters teija.hakalahti siren@vapo.fi Vankka kokemus hajautetun
MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE
MAAKELLARI RATKAISEE SÄILYTYSONGELMASI Maakellari on ihanteellinen ratkaisu vihannesten, mehujen, säilöttyjen tuotteiden jne. pitkäaikaiseen varastointiin. Säilyvyyden takaavat maakellarin luontaiset ominaisuudet:
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
SORAJALOSTEIDEN MYYNTI
SORAJALOSTEIDEN MYYNTI puh. 010 327 2220 asiakaspalvelu@ykkosmyynti.fi Hinnasto 1.3.2014 Hinnat sis. alv 24% * Tarjoushinnat alueella Kerava, Järvenpää, Tuusula (Hyrylä, Kellokoski), Sipoo (Nikkilä, Linnanpelto),
Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA. Pintakallistusselvitys
Pintakallistusselvitys Varia Vantaa Tennistie 1 01370 VANTAA Pintakallistusselvitys 2 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Varia Vantaa Rivitalorakennus Tennistie 1 01370 VANTAA Tilaaja Tekijä Vantaan tilakeskus
Uponor G12 -lämmönkeruuputki. Asennuksen pikaohje
Uponor G12 -lämmönkeruuputki Asennuksen pikaohje poraajille Uponor G12 -lämmönkeruuputken asennus neljässä vaiheessa Uponor G12 -putket asennetaan periaatteessa samalla menetelmällä kuin tavanomaiset keruuputket.
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki
Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin Green Street Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Hallituksen kärkihanke Mikä on Green Street Suunnitelman tavoite Hulevesien
Puhtaasti Luonnosta. Baumit EKO. Ekologista Eristämistä. Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen
Puhtaasti Luonnosta EKO Ekologista Eristämistä Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen Eristysrappausjärjestelmä EKO ekologista eristämistä luonnosta
23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN
InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 23312 Katupuut Katupuilla tarkoitetaan kadun- tai liikenneväylän keski- tai välikaistoille sekä lähelle kadunvartta istutettavia runkopuita, joiden rungonkorkeutta
SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010
3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1
Viherkattojen vaikutukset kaupunkiympäristössä ja muita hulevesiratkaisuja- Kuntamarkkinat /2/
Viherkattojen vaikutukset kaupunkiympäristössä ja muita hulevesiratkaisuja- Kuntamarkkinat 2019 9/2/2019 www.eg-trading.fi 1 Miksi viherkatto? Sadeveden kulkeutuminen sadevesijärjestelmään vähenee, 50-80%
Kompostin käyttö maanparannuksessa aktivoi maaeliöstön kehittymistä. (Huom. jätevesilietekompostin raskasmetallipitoisuudet).
Helsingin kaupunkitilaohje Kasvualustat http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/kasvualustojen-laatuvaatimukset-2/ Kasvillisuusalueelle kannattaa suunnitella joko alueelle tyypillistä tai kasvuolosuhteiltaan
YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009
LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-
KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ
YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset
Tulvat, kokeellinen oppilastyö, kesto n. 2 h. 1. Johdatus aiheeseen
Tuuli Rissanen Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskus 2018 Tulvat, kokeellinen oppilastyö, kesto n. 2 h Työn motivointi - Ilmastonmuutos tulee todennäköisesti lisäämään sateiden määrää ja intensiteettiä
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA Tähän tarvittaessa otsikko PUISTOYKSIKKÖ HENKILÖSTÖRESURSSIT PUISTOTYÖNTEKIJÄT 2,5 HENKILÖÄ PUISTOTYÖNJOHTAJA 1 HLÖ KAUPUNGINPUUTARHURI
VETTÄ LÄPÄISEVÄT ASFALTTIPÄÄLLYSTEET HULEVESIEN HALLINTAAN. Maarakennuspäivä 24.9.2015
VETTÄ LÄPÄISEVÄT ASFALTTIPÄÄLLYSTEET HULEVESIEN HALLINTAAN CLASS-PROJEKTI Maarakennuspäivä CLASS-projekti Lemminkäinen Infra oli mukaan CLASS-projektissa (2012-2014), joka oli VTT:n vetämä TEKES-projekti
Betonikuorma, joka kuormittaa vähemmän ympäristöä.
Betonikuorma, joka kuormittaa vähemmän ympäristöä. Rudus toimittaa asiakkailleen ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia Vihreitä betoneita, jotka suunnitellaan kohdekohtaisesti vastaamaan asiakkaan
Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset
Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset Heidi Vilminko 7.5.2019 Sisältö 1. Hulevedet ja niiden vesistövaikutukset 2. Hulevesien huomioiminen kaavoituksessa
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn
Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi ikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Kuivikkeet Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka
MUOVIPUTKIEN ASENNUS
MUOVIPUTKIEN ASENNUS Putkijaoston julkaisu no 36 TASKUOPAS Tässä taskuoppaassa esitetyt asennusohjeet noudattavat Suomen Rakennusinsinöörien liitto ry:n julkaisussa RIL 77-2005 Maahan ja veteen asennettavat
ASENNUSOHJEET. Korkkitrio Oy Aurinkokuja 5 A, Tampere
KULJETUS, VARASTOINTI JA HUONEILMAAN SOPEUTTAMINEN Wise tulee olla asennuspaikalla vähintään 24 tuntia ennen asennusta kuivassa ja tuuletetussa tilassa, jotta materiaali ehtii sopeutua asennettavaan huoneilmaan.
YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä
YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic
Luonnonmukaiset menetelmät tulvasuojelun suunnittelussa. Kristiina Nuottimäki
Luonnonmukaiset menetelmät tulvasuojelun suunnittelussa Kristiina Nuottimäki Luonnonmukaiset menetelmät tulvasuojelun suunnittelussa Hulevesitulvat Geologian hyödyntäminen tulvasuojelussa Ratkaisut Hulevesitulvat
ASENNUSOHJE PALOKITTI
ASENNUSOHJE PALOKITTI Würth Palokitti on muokattava palokatkotuote kaapeli- ja putkiläpivientien tiivistämiseen, sekä seinä että lattiarakenteissa. Ominaisuudet: Muokattava punainen kitti, toimitetaan
UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1
Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2012 UUTTA: Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 Substral Patch Magic Nurmikonpaikkaaja 3-i-1 on kaljuuntuneen, jääpoltteen tai muuten vahingoittuneen nurmikon
Jyväskylän asuntomessut 2014 Mallipiha, tontti 213 / 3
Jyväskylän asuntomessut Mallipiha, tontti / - Vihertehokkuus, - Piharakentamisen kustannusarvio - P- +,, +, (+.) +, (+.9) +, (+,) Korotetut istutusaltaat +, (+,), +, TI +,9 (+,) Grillikatos Kivituhka Tomutus-
Kaupunkirakenteelliset periaatteet
Kaupunkirakenteelliset periaatteet 25.11.2016 - Kaupunkisuunnitteluvirasto - Täydennysrakentamisprojekti - Linda Wiksten Kaupunkirakenteelliset periaatteet Meri-Rastilan täydennysrakentaminen pyrkii tiivistämään
Korttelit osana viherrakennetta Kaupunkiluennot l l Mari Ariluoma
Korttelit osana viherrakennetta Korttelipihojen toiminnot Tekniset toiminnot Pysäköinti Pyöräpaikat Pelastustiet Jätehuolto Talvikunnossapito Esteettömyys Leikkipaikat Rakennettavuus Hulevedet Kansirakenteet
Suuria säästöjä elpo-elementeillä
Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien
WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)020 1285 280 email: tanks@wavin-labko.
www.wavin-labko.fi WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)020 1285 280 email: tanks@wavin-labko.fi 04/10 Labko Saunakaivo 300 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet
ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU
Käyttötarkoitus: ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU Hormex T600 liekki piippu on lämpöä kestävä, kaksoisseinäinen savupiippujärjestelmä, joka on valmistettu 1.4828 lämpöä kestävästä teräksestä (ulkokuori - 1.4301)
CLASS projekti vettä läpäisevillä pintamateriaaleilla hulevedet paremmin hallintaan
CLASS projekti vettä läpäisevillä pintamateriaaleilla hulevedet paremmin hallintaan Mika Tulimaa Rudus Oy Ilmaston muutos Ilmastonmuutosta ei tiedeyhteisössä ole enää kyseenalaistettu (lukuun ottamatta
Edistyksellinen kotimainen kattotiilivalikoima. OTA ORMAX!
Edistyksellinen kotimainen kattotiilivalikoima OTA ORMAX! www.ormax.fi Uusi Ormax EVO - kattotiilievoluution tulos Uusi laattakattotiili Ormax EVO on kehitetty Suomen vaativiin ilmasto-olosuhteisiin. Se
Filtralite Air. Filtralite Air PUHDASTA ILMAA. Tehokasta hajunpoistoa
Filtralite Air PUHDASTA ILMAA Tehokasta hajunpoistoa 1 Tavoite Puhdas ilma on välttämättömyys hyvälle elämänlaadulle. Teollisuuden, maatalouden ja jätevedenpuhdistamojen hajut voidaan poistaa biosuodattimien
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN
Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause
Kierrätysrengasmateriaalien ominaisuuksia, etuja ja hyödyntämiskohteita
Kierrätysrengasmateriaalien ominaisuuksia, etuja ja hyödyntämiskohteita Kierrätysrenkaan hyödyntäminen Kaatopaikkarakenteet Kuivatusrakenteet Kaatopaikkojen pintarakenteiden kaasunkeräysrakenteet ja järjestelmät
ASENNUSOHJEET SILENCIO 24 / 36 SILENCIO EL
ASENNUSOHJEET 24 / 36 EL Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat Betonisten välipohjien ääneneristys riippuu paljolti siitä, millaisia kantavat rakenteet ovat. Laatta-
Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Jouni Heinänen Alvarium, Turku
Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta Jouni Heinänen Alvarium, Turku 11.10.2017 Miksi viherkattoja? 11.10.2017 Jouni Heinänen 2 Kuva: Wikimedia commons Haasteet 11.10.2017 Jouni Heinänen
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13
SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808
VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT
EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.
Kasvualustat ammattiviljelyyn
Kasvualustat ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi Kasvualustaseokset Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka soveltuu myös heikkojuuristen kasvien viljelyyn.
Piha ja muuttuva ilmasto Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry
Piha ja muuttuva ilmasto 25.9.2018 Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry KESYtoimintamalli Viherympäristöliitto on tehnyt vuosina 2015 2018 KESY (kestävän ympäristörakentamisen) -toimintamallin
MARJANVILJELY KASVUALUSTAT JA LANNOITTEET VIHANNEKSET, MARJAT JA YRTIT
MARJANVILJELY KASVUALUSTAT JA LANNOITTEET VIHANNEKSET, MARJAT JA YRTIT Kotimaiset kasvualustat marjoille Mansikat Vadelmat Karhunvatukat Pensasmustikat Ratkaisut terveeseen kasvuun Turvepohjaiset kasvualustat
RootSpace - uuden sukupolven kasvukennoja kaupunkipuille
RootSpace - uuden sukupolven kasvukennoja kaupunkipuille Kaupunkialueiden puilla on vaikeat kasvuolosuhteet ja tarvitsevat erikoistoimenpiteitä jotta voisivat viihtyä optimaalisesti. Kasvukennot ovat suurkaupungeissa
Enkolit Peltiliima Kaikille rakennusten suojapellityksille
Peltiliima Kaikille rakennusten suojapellityksille Peltiliima Pitkäaikaisille kestäville kiinnityksille! Enkolit peltiliimaa on käytetty yli 50 vuotta rakennusten suojapellitysten liimaukseen. Taloudellisesti
Monarplan Luotettava PVC-vedeneristejärjestelmä
Monarplan Luotettava PVC-vedeneristejärjestelmä Kevyt Kestävä Monipuolinen Taloudellinen Ainutlaatuinen Monarplan PVC-vedeneristejärjestelmä tunnetun laadukas Icopal PVC-vedeneristejärjestelmä on ollut
rakentamisen helppoutta Pyöreä palopelti EI60
rakentamisen helppoutta Pyöreä palopelti EI60 Käsittely- ja asennusohje Käsittely- ja asennusohje Brandis CR60 Koko CR60 CR60 + MFUS 17,5 174 345 Dn/2+13,5 P Dn-1 Z Q 0 mm for Dn
SORAJALOSTEIDEN MYYNTI
SORAJALOSTEIDEN MYYNTI puh. 010 327 2220 asiakaspalvelu@ykkosmyynti.fi Hinnasto 1.3.2015 Hinnat sis. alv 24% * Tarjoushinnat alueella Kerava, Järvenpää, Tuusula (Hyrylä, Kellokoski), Sipoo (Nikkilä, Linnanpelto),
Lämmön siirtyminen rakenteessa. Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan
Mikko Myller Lämmön siirtyminen rakenteessa Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan Lämpöhäviöt Lämpö siirtyy 1) Kulkeutumalla (vesipatterin putkisto, iv-kanava)
Rakentaminen ja hiilidioksidipäästöt. Rakennuksen elinkaaren aikaiset CO2 päästöt
Rakentaminen ja hiilidioksidipäästöt Rakennuksen elinkaaren aikaiset CO2 päästöt Betonikuorma, joka kuormittaa vähemmän ympäristöä. Rudus toimittaa asiakkailleen ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia
Pirkkahalli, pysäköintialue
Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
UUSIOMATERIAALIT RAKENTAMISESSA UUMA 2 KAAKKOIS-SUOMEN ALUESEMINAARI 5.5.2015 UUSIORAKENTEET KOUVOLASSA 2007-20011 REIJO KIUKAS
UUSIOMATERIAALIT RAKENTAMISESSA UUMA 2 KAAKKOIS-SUOMEN ALUESEMINAARI 5.5.2015 UUSIORAKENTEET KOUVOLASSA 2007-20011 REIJO KIUKAS TOTEUTUNEET KOHTEET Kohde Rakenne pit. toteutunutkm Hyypiä areenan kenttä
Luontoperustaiset järjestelmät
Luontoperustaiset järjestelmät This project has received funding from the European Union s Horizon 2020 research and innovation programme under Grant Agreement No. 730052 Salla Leppänen 31.8.2018/UnaLab
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN
ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN Suunniteltu erityisesti vähentämään hulevesi- ja viemäriputkien melua Loistava suorituskyky jo ohuella akustisella kerroksella Helppo levittää ja ylläpitää 107
RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori
18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet
18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet Määrämittausohje 1814. 18145.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja -rakenteen materiaalit 18145.1.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja rakenteen materiaali, yleistä Tuotteen
LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ
1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE
BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE PITKÄIKÄINEN SUOJA PINNOILLE KÄYTTÖKOHTEET: Lattiapinnat kuten puu-, laatta-, kivi- ja muovipintaiset lattiat Metallipinnat Posliiniset ja keraamiset
IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE
Vastaanottaja Iitin kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 27.11.2013 Viite 82144450 IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILUALUE Päivämäärä 27.11.2013 Laatija Hyväksyjä
Määräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista
3M Ikkunakalvot. Prestige Auringonsuoja- ja turvakalvot. Kirkkaasti. Ensiluokkainen
3M Ikkunakalvot Prestige Auringonsuoja- ja turvakalvot Kirkkaasti Ensiluokkainen Uuden sukupolven 3M Ikkunakalvo Uutta toimivuutta Useat lämpöä torjuvat ikkunakalvot ovat sävyltään tummia, sisältävät metallia
Gyptone alakatot 4.2 Toiminta ja ominaisuudet
Gyptone alakatot 4.2 Toiminta ja ominaisuudet Reflecting everyday life Toiminta ja ominaisuudet Jokaisessa Gyptone-alakattotuotteessa on monia sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Vahvat tekniset ominaisuudet