Ehdotus palvelusopimuksen kokonaisuudeksi vuodelle 2019
|
|
- Raimo Nurmi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ehdotus palvelusopimuksen kokonaisuudeksi vuodelle 2019
2 Business Tampereella on satoja tyytyväisiä yritysasiakkaita ja vahva näyttö investointien edistämisestä seudulle! Business Tampere on Tampereen seudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka ensisijainen tehtävä on vahvistaa liiketoimintaympäristöä omistajakuntien elinkeinopolitiikan mukaisesti sekä huolehtia nykyisistä, uusista ja seudulle sijoittuvista yrityksistä asiakkainaan. Business Tampereen toiminnan päätavoitteet ovat kuntien strategioista johtaen: 1. startup- ja kasvuekosysteemin kehittäminen, 2. liiketoimintaekosysteemien kasvun ja kansainvälistymisen edistäminen valituilla huippuosaamisen aloilla, sekä 3. sijoittumisten, investointiympäristön ja saavutettavuuden edesauttaminen. Business Tampere on kumppani yrityksille, kuntien elinkeinotoimille, kansallisille toimijoille, kuten Business Finlandille sekä keskeisille globaaleille verkostoille. Business Tampere työskentelee yritysten menestyksen puolesta, jotta ne luovat työtä ja vaurautta kaupunkiseudulle.
3 Keskeisimmät muutosvoimat Digitaalinen muutos ja palveluiden kehittäminen Uudet palvelut, saatavuus, parantunut asiakaskokemus, yhteistyö Riskinotto ja kokeileminen - myös epäonnistumisten sietäminen Yhteistyö ekosysteemeissä Toimialojen konvergenssi ja kansainvälisyys Kaupunkiseudun elinvoimayhteistyön kehittäminen Muutoskyvykkyyden kehittäminen (resilienssi) Toiminnan kautta ja henkilöstössä Nopeasti muuttuvat tilanteet, luova ajattelu Mahdollisuus mukauttaa toimintaa tarpeen vaatiessa Kansainvälinen toiminta Yritykset, toimintaympäristö Osaajien saatavuus Kansallinen yhteistyö 6Aika-kaupunkien kesken, kansallinen skaalaus, benchmarking
4 Muutosvoimista johdetut kehittämisen keskeiset asiat Lähtökohtana ekosysteemipohjainen elinkeinopolitiikka DIGITAALISET ASIOINTIKANAVAT JA PALVELUT Digitaaliset verkostoitumisalustat KOKEILUT JA NIIDEN EDISTÄMINEN EKOSYSTEEMI- KEHITTÄMISEN KOORDINOINTI Eri toimijoiden kytkeminen osaksi ekosysteemiä YHTEISET ALUSTAT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN Tehokas markkinointi ja monikanavaisen viestinnän hallinta YHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN EDISTÄMINEN INNOVAATIOT JA NIIDEN EDISTÄMINEN KV-OSAAJIEN SAATAVUUDEN EDISTÄMINEN Säännöt + prosessit * + teknologia = YHTEIS- KEHITTÄMINEN
5 Tampereen kaupunkiseudun kuntien strategioiden elinkeinopoliittiset lähtökohdat LUOVA UHO Elinkeino-ohjelma S T R A T E G I A Yritys- ja yrittäjyysmyönteisyys, yritysten kiinnostava toimintaympäristö Seutuyhteistyö ja vahva osallisuus Rohkeus ja uudistuminen, luovuus ja innovaatiot Digitalisointi ja sähköiset palvelut Uudet yritysalueet (esim. ECO3, Tarastenjärvi) ja yritystonttien kaavoittaminen Startup- ja kasvuyrittäjyys sekä ekosysteemikehitys Tampereen kaupunkiseutu on menestyvän yritystoiminnan kasvualusta Digitalisaatio, kansainvälisyys, osaaminen ja edelläkävijyys määrittävät kehittämisen lähtökohdat B T : N A V A I N - K Ä R J E T YRITYSTOIMINNAN KASVUALUSTA LIIKETOIMINNAN UUDISTAMINEN HUIPPUOSAAMISELLA GLOBAALI JA SAAVUTETTAVA T A V O I T T E E T YRITYSKEHITYS JA DIGITALISAATIO Startup- ja kasvuekosysteemin kehittyminen Palveluiden ja verkostojen kehitys Seudullinen elinkeinoyhteistyö Yritysten liiketoimintaekosysteemien kehittyminen, kasvu ja kansainvälistyminen Tampereen seudun saavutettavuuden parantuminen ja vetovoiman vahvistuminen yrityksille Investointiympäristön houkuttelevuus ja asiakasyritysten sijoittuminen
6 Startup- ja kasvuekosysteemin kehittyminen Osatavoitteet Business Tampere on seudun vaikuttavin julkinen startup- ja kasvuekosysteemitoimija, tavoitteenaan: Lisätä startup- ja kasvuyritysten määrää ja parantaa niiden laatua. Oppia ymmärtämään kasvuyritysten tarpeita ja parantaa niiden kykyä hakea rahoitusta ja kehittää liiketoimintaa. Parantaa yritysten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä. Panostaa kansalliseen tiedonjakoon ja toimintojen yhteensovittamiseen. Parantaa yritysten palvelukokemusta ja oikean palvelujen löytymistä kehittämällä digitaalisia asiointikanavia ja digitaalisia palveluja. Edistää verkostoitumista ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lisätä seudullista elinvoimayhteistyötä yritysten ja eri toimijoiden välillä.
7 Työpaketit Startup-yritysten määrää ja laatua kehittävien toimenpiteiden toteutus (valmennusohjelma, erilaiset palvelupilotit, dealflowta edistävät kokeilut) Startup-yhteisön kehittymistä tukevien tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen Tampereen suurimman startup-tapahtuman STREAM2019 tuki ja järjestelyt Startup Tampere -brändin kehittäminen STARTUP- JA KASVUEKOSYSTEEMIN KEHITTYMINEN Yhteistyön ja verkostoitumisen edistäminen (seudullinen, maakunnallinen ja kansallinen taso) ja palvelujen brokerointi ja asiakkaan saumattoman palvelupolun edistäminen Seudullisen elinkeinoyhteistyön edistäminen erilaisten yhteistyöhankkeiden, tilaisuuksien, tapahtumien ja tehokkaan viestinnän avulla Yrityskehityspalvelujen tuottaminen erityisesti rahoituksen hakemiseen liittyen Ekosysteemikehitystä tukevien palvelujen muotoilu ja uusien palvelujen pilotoiminen Digitaalisten palvelujen kehitystyön jatkaminen: BLINK, Yritystietopalvelu, businesstampere.com-sivuston palvelupolut ja bottiratkaisut
8 Yritysten liiketoimintaekosysteemien kehittyminen ja kasvu Business Tampere toimii alueen kilpailukykyisimpien ekosysteemien organisaattorina. Tavoitteena tukea verkostoitumista, sijoittajayhteistyötä sekä viestintää ja markkinointia. Kohdistetaan seuraaviin ekosysteemeihin: Käynnistetty: SUJUVA LIIKKUMINEN FILM TAMPERE AUTOTEOLLISUUS LIIKKUVAT KONEET* IoT KIERTOTALOUS JA CLEANTECH 5G TURVALLISUUS KUVANTAMINEN TERVEYS- TEKNOLOGIA * Liikkuvat koneet käynnistetään teollisen kiihdyttämön yhteydessä 2019, teollinen ekosysteemi ollut eri muodoissa toiminnassa jo pitkään
9 Työpaketit YRITYSTEN LIIKETOIMINTA- EKOSYSTEEMIEN KEHITTYMINEN JA KASVU Liiketoimintaekosysteemien toimintojen fasilitointi ja toimijoiden yhteistyön edistäminen erilaisten palvelujen ja tapahtumien avulla. Yritysten linkittäminen kv-markkinoihin ja niiden vientikaupan suora edistäminen kansainvälisten uusasiakkaiden kanssa mm. messut, markkinatieto, sijoittajatapaamiset, alihankintayhteistyö. Kansainvälisten verkostojen ja kansainvälisen yhteistyön edistäminen linkittämällä yhteen ekosysteemitoimijoita. Ekosysteemien liiketoimintatavoitteista viestiminen ja ekosysteemien osaamisen markkinointi osana seudun vetovoimaa. Toimenpiteet yhteistyössä ekosysteemiyritysten ja korkeakoulujen kanssa osaavan työvoiman kanavoimiseksi alueelle. Yritys-casejen ja tarinoiden esille nostaminen esim. artikkelit, some, uutiset. Ekosysteemitoimijoiden liiketoiminnan kasvun ja yhteistyön edistäminen erilaisia rahoitusratkaisuja etsimällä ja rahoituksen hakua tukemalla. Ekosysteemien kytkeminen osaksi älykkään kaupunkiseudun kehittämistä: kaupunki alustana, asiakkaana tai kehittämiskumppanina. Erilaisten kokeilujen, pilottien ja hackathonien toteutus ja niiden avulla uusien ratkaisujen etsiminen kaupunkikehityshaasteisiin.
10 Tampereen seudun saavutettavuuden parantuminen ja vetovoiman vahvistuminen yrityksille Business Tampere on globaali ja tuloksellinen investointien edistäjä seudulle. Investointiympäristön houkuttelevuus ja asiakasyritysten sijoittuminen Ulkomaisten investointien määrää ja arvoa kehitetään entistään systematisoimalla FDI-prosessia Business Finland ja Site Selector - yhteistyöllä, datapankin rakentamisella ja markkinointiprosessilla. Myös kotimaisen investointityön tuloksellisuutta vahvistetaan resursoinnilla. Saavutettavuus-investointien osalta pyritään päärataan* ja lentoyhteyksiin kohdistuviin toteutuneisiin uusinvestointeihin. Business Tampereen palveluketju investointien edistämisessä kattaa kokonaisvaltaisesti keskeiset tukitoimet aina ensikontaktista sijoittumisen jälkeiseen yhteistyöhön. * Edellyttää poliittista päätöstä
11 Työpaketit TAMPEREEN SEUDUN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTUMINEN JA VETOVOIMAN VAHVISTUMINEN INVESTOINTI- YMPÄRISTÖN HOUKUTELEVUUS JA ASIAKASYRITYSTEN SIJOITTUMINEN Hoidetaan aktiivisesti nykyisiä lentoliikenneasiakkuuksia ja rakennetaan Tampere- Pirkkalan lentoasemalle uusia business caseja lentoyhtiöille ja matkanjärjestäjille. Vetovoiman kasvattamiseksi halutuissa kohderyhmissä pyritään saavuttamaan ansaittua mediaa erityisesti sijoittumisten, mediatuotantojen ja lentoyhtiökumppanuuksia avulla. Luodaan kehittyneempi business case Tampere-Helsinki tunnin junayhteyttä varten yhteistyössä potentiaalisten investoreiden ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Edistetään Tampere-Pietari-raideyhteyden nopeuttamista läntisen Suomen ja pääradan pohjoisen suunnan kumppaneiden kanssa. Aloitetaan kansainvälisten investointien edistämiseen systematisoitu prosessi, joka perustuu sijoittajille suunnattuun tietopankkiin, Site selector yhteistyöhön ja Business Finland -yhteistyöhön. Myydään Tampereen seutua sijoittumis- ja liiketoimintakohteena suoraan valituissa ekosysteemeissä ja niiden mahdollistamissa verkostoissa.
12 Tavoitteita toteuttavat Business Tampereen palvelut KASVU JA KANSAINVÄLISTYMINEN INVESTOINTIEN EDISTÄMINEN LIIKETOIMINTA- EKOSYSTEEMIEN KEHITTÄMINEN TIETOPALVELUT JA DIGITALISAATIO Palvelutarpeen arviointi Sopivan palvelun brokerointi Yhteyksien ja verkostojen rakentaminen (kansallinen ja kansainvälinen) Messut ja tapahtumat ulkomailla Sijoittumispalvelu Toimijaverkoston esittely Yhteistyökumppanien kartoitus Yritysten ja seudun esittely sijoittajille Liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksien markkinointi sijoittajille Mielikuvavaikuttaminen Verkostojen rakentaminen Rahoituspalvelut Yhteistyön fasilitointi Tilaisuudet ja tapahtumat Kehitysprojektit Kokeilut ja demot Tietoa toimintaympäristöstä, seudun yritystoiminnasta, yrityspalveluista ja innovaatioympäristöstä Digitaaliset asiointikanavat Digitaaliset palvelut ja alustat
13 Business Tampereen toiminnan tulokset 2019 Startup- ja kasvuekosysteemin kehittyminen TULOSTAVOITE TILANNE LYHYT RAPORTTI Yrityksille on saatavilla kannattavuutta ja kasvua tukevat yrityspalvelut, joiden avulla autetaan vähintään 500 kasvuhaluista yritystä. Digitaalisten asiointikanavien ja kehittyvien digitaalisten palvelujen avulla tavoitetaan kasvuhaluiset yritykset. Tampereen seudun startup-ekosysteemi on aktiivisessa tilassa ja kehittyy. Yhteisöön kuuluu vähintään 100 startup-yritystä ja toimintaan sitoutuu eri tavoin vähintään 5 teollista päämiesyhtiötä. Seudullinen yhteistyö edistää yritysten kiinnittymistä startup- ja kasvuekosysteemiin sekä edistää yhteistyön syntymistä Smart Tampere ekosysteemi -ohjelmaan liittyen. Business Tampereen palvelut ja palveluverkosto Digitaaliset palvelut, alustat, asiointikanavat, some-mittaristo, digitaalinen markkinointi Yhteisön aktiivisuus, startup-yritysten määrä, tilaisuudet, brändäys, näkyvyys jne Seudulliset yhteishankkeet, seudulliset tilaisuudet, tiedon ja palvelujen saatavuus Valitse TILANNE: tta kuvaava väri
14 Business Tampereen toiminnan tulokset 2019 Yritysten liiketoimintaekosysteemin kehittyminen ja kasvu TULOSTAVOITE TILANNE LYHYT RAPORTTI Tampereen seudulla toimii vähintään 8 kpl aktiivisia yritysten liiketoimintaekosysteemejä. Alueen kasvuyritysten määrä kasvaa 5 %:lla. Eri ekosysteemit ja niiden elinkaarivaiheet, ekosysteemeissä toimivat yritykset Molemmat kasvuyritysmääritelmät Ekosysteemi-tapahtumiin osallistuu monipuolisesti eri yritysten (väh. 10 osallistujaa / ekosysteemi) ja muiden sidosryhmien edustajia. Liiketoimintaekosysteemit toimivat kansainvälisesti ja niillä on asiakkuuksia ja tapahtumissa osallistujia myös muualta kuin Suomesta. Tapahtumat, osallistujat KV-osaajat, kytkeytyminen kv-verkostoihin, kvasiakkuudet ja tapahtumat Valitse TILANNE: tta kuvaava väri
15 Business Tampereen toiminnan tulokset 2019 Tampereen seudun saavutettavuuden parantuminen ja vetovoiman vahvistuminen yrityksille TULOSTAVOITE TILANNE LYHYT RAPORTTI Tampere-Pirkkalan lentokentän matkustajamäärät kasvavat 5 % sekä reittiliikenteen palvelutarjonta kehittyy. Tampereen seudun tunnettuus osaajien ja yritysten näkökulmasta on kasvanut eli Tampereen tarina ja markkinoinnin kärjet näkyvät valtakunnan mediassa. Tampereen seudulle saadaan uusia kansallisia ja kansainvälisiä yrityssijoittumisia ja pääomasijoituksia vähintään 12 MEUR arvosta*. Pääradan investointeja ja yleissuunnittelua edistetään keskeisten sidosryhmien kanssa systemaattisesti (poliittisten päätösten mahdollistaessa). Matkustajamäärät ja reitit Ansaittu media Sijoittuneiden yritysten ja pääomasijoituksia saaneiden yritysten määrä sekä sijoitusten laatu Investointi- ja rahoituspäätökset sekä kampanjat Valitse TILANNE: tta kuvaava väri *Laskelmaan huomioidaan toteutuneet pääomasijoitukset yrityksiin ja infrastruktuuriin sekä yritysten investoinnit liiketoimintaansa sijoittumisen tai kasvun muodossa Tampereen seudulla siten, että Business Tampere on suoraan myötävaikuttanut niihin toiminnallaan. Vuoden 2018 ennuste on noin 11 MEUR (pl. Finavian investointi). Investointien edistämistyötä ohjaavat myös työllisyys-, brändi- ja aluetalousvaikutuksia koskevat tavoitteet.
16 Business Tampereen toiminnan tulokset 2019 Asiakastyytyväisyys TULOSTAVOITE TILANNE LYHYT RAPORTTI Suositteluindeksi (NPS) on korkeampi kuin 50* NPS-luku Valitse TILANNE: tta kuvaava väri * Business Tampere ottaa Net promoter score luvun ja kyselyn käyttöön vuoden 2019 alusta alkaen
17 Tampereen kaupunkiseudun kehityksen indikaattorit vuosittain Startup-yritysten kokonaismäärä ja arvio määrän kasvusta Kasvuyritysten määrä ja arvio määrän kasvusta Edistettyjen liiketoimintaekosysteemien määrä ja niissä toimivien yritysten määrä Tampereen seudun näkyvyys mediassa Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitus kaupunkiseudulla Lentoliikenteen matkustajamäärän ja yhteystarjonnan kehitys Saavutettujen investointien arvo (perustuu yrityksistä saataviin arvioihin) julkaistaan osana yritystietoa sisältävää datapakettia
18 Erillisrahoitukset osana palvelusopimusta KOKONAISUUS BUDJETTI Smart Tampere ekosysteemiohjelman suunnittelu, toteutus ja raportointi* 450 K Smart Tampere ekosysteemiohjelman viestintä 50 K Startup-kokonaisuus** 265 K Film Tampere 150 K Saavutettavuuden kehitysohjelma, Tampere (Muut: Nokia , Ylöjärvi , Kangasala , Lempäälä , Pirkkala , Orivesi ja Vesilahti 4 460) K Lentoliikenteen markkinoinnista tehdään omat sopimuksensa vuoden 2019 loppuun *)Toteutuksen teemakohtainen ostopalvelubudjetti ei sisälly tähän. **) Lisäksi kuntarahoitus Kasvun Ekosysteemit-hankkeelle laskutetaan erikseen.
19 Smart Tampere -ekosysteemiohjelma Erillistilaus Smart Tampere -ekosysteemiohjelma Smart Tampereen ekosysteemiohjelma edistää alueen yritysten älykästä uudistumista, kasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä vahvistaa Tamperetta houkuttelevana osaamiskeskittymänä. Ohjelman toimintamallina on ekosysteemien ja kaupunkialustojen kehittäminen valituissa teemoissa. Budjetti: palkat ja sivukulut 385 K + matkat, muut kulut 65 K = 450 K Viestinnän budjetti: 50 K BUSINESS TAMPEREEN VASTUUTEEMAT: AI JA ANALYTIIKKA YHTEYDET TURVALLISUUS ÄLYKÄS LIIKKUMINEN KOULUTUS UUDISTUVA JA KOULUTUS ÄLYKÄS TUTKIMUS LIIKKUMINEN TEOLLISUUS JA TUTKIMUS
20 Ohjelman organisoituminen, omistajuus ja vastuut Ohjelman Advisory Board, Luottamushenkilöitä, yliopistojen, yritysten ja yhteisöjen asiantuntijoita OHJELMAN OMISTAJA: Teppo Rantanen OSAOHJELMAT Kaupunginhallitus + kaupungin johtoryhmä: DIGI EKOSYSTEEMI KESTÄVÄ Osaohjelman omistaja: Jarkko Oksala Osaohjelman ohry pj. Jarkko Oksala Ohjelman operatiivinen johtaminen: Osaohjelman omistaja: Teppo Rantanen Osaohjelman ohry pj. Teppo Rantanen Ohjelman operatiivinen johtaminen: Osaohjelman omistaja: Kari Kankaala Osaohjelman ohry pj. Kari Kankaala Ohjelman operatiivinen johtaminen: Tavoitteiden toteuman arviointi, huhtikuu Kehitysohjelmien kokonaisuuden arviointi ja linjaukset seuraavan vuoden kehitysohjelmista, huhtitoukokuu Ohjelmapäällikkö Mia Vaelma Johtaja Seppo Haataja, ohjelmapäällikkö Niina Siipola Business Tampere Ohjelmapäällikkö Pauli Välimäki Muilta osin kehitysohjelmien tarkastelu osana toiminnan ja talouden prosessia
21 Smart Tampere Ekosysteemiohjelma Maailmalla tunnettu, kansainvälinen ja vahvasti verkottunut Kansainvälisesti houkutteleva osaamisen kaupunki Luovuuden ja innovaatioiden kohtauspaikka Kiinnostavin toimintaympäristö yrityksille Älykkään ja kestävän liikenteen ja kaupunkikehityksen edelläkävijä 21 Hyötytavoitteet ja toimenpidekokonaisuudet Uutiskirje Nopeat kokeilut Kansainvälinen viestintä toteutuneista jutuista Kansainvälisesti tunnettu ja vahvasti verkottunut osaamisen keskittymä Mittari: Skaalattujen ratkaisujen määrä, viestinnän tavoitettavuuden kasvu Mittari: Referenssien määrä Yritysten liiketoiminnan ja viennin edistäminen kokeilujen avulla Smart City - verkostoissa vaikuttaminen Yritysten ratkaisujen esitteleminen kansainväinvälisesti Uutiskirje Yritysten ratkaisujen esitteleminen kansainväinvälisesti Työpajat Seminaarit Teknologiakoulutukset Verkostoitumistapahtumat Paikallisten toimijoiden osaamisen, verkostoitumisen ja osallistumisen edistäminen Mittari: Yritysten osallistuminen Yhteistyö kaupungin palvelualueiden kanssa Mittari: Yritysten tyytyväisyys toimintaamme Nopeat kokeilut Some- ja mediaviestintä Kiihdyttämö Liiketoiminta - koulutukset Kiihdyttämö Kaupungin datan ja infran hyödyntäminen liiketoiminnassa Seminaarit, showroomit Yritysten liiketoiminnan digitalisoitumisen edistäminen Hackathonit Teknologiakoulutukset Ratkaisutyöpajat Mittari: Uusien liiketoimintojen määrä Liiketoiminta - koulutukset
22 Smart Tampere -ekosysteemiohjelma STARTUP- JA KASVUEKOSYSTEEMIN KEHITTYMINEN SMART TAMPERE -OHJELMA ALUSTOJEN LUOMINEN JA KEHITTÄMINEN KAUPUNKIYMPÄRISTÖÖN: Olemassa olevien alustojen ylläpito ja kehittäminen. Yritysten kehitystarpeiden määrittely ja alustojen luominen tarvelähtöisesti. YRITYSTEN LIIKETOIMINTA- EKOSYSTEEMIEN KEHITTYMINEN JA KASVU EKOSYSTEEMIEN LUOMINEN JA KEHITTÄMINEN: Ekosysteemien luominen valittuihin teemoihin. Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen yritysten liiketoiminnan kehittämiseksi. TAMPEREEN SEUDUN VETOVOIMAN VAHVISTUMINEN YRITYKSILLE INVESTOINTIYMPÄRISTÖN HOUKUTTELEVUUS TAMPEREEN TUNNETTAVUUDEN LISÄÄMINEN KANSAINVÄLISESTI: Nostaa Tampere kansainvälisesti tunnetuksi kestävän ja älykkään kaupunkikehityksen ympäristöksi, mikä on houkutteleva paikka osaajille, opiskelijoille, yrityksille ja uusille liiketoiminnoille.
23 Esimerkkejä toimenpiteistä LISÄÄ UUSIUTUVAA ENERGIAA Biokaasulaitos Koukkujärvelle Lisää aurinkopaneeleja Tarastenjärvelle Hukkalämmöstä kaukolämpöä LIIKKUMINEN KESTÄVÄMMÄKSI Joukkoliikenteen päästöt alas: Joukkoliikenteen käyttövoimavaihtoehdot selvitetään, sähköbussien kokemukset arvioidaan ENERGIATEHOKASTA KIINTEISTÖNHOITOA Kuudessa kaupungin kiinteistössä energiansäästöpilotti Kymmenessä kiinteistössä ESCO-hanke Kolmessa kiinteistössä olosuhde- ja energiadatan pilotointi Raitiotien ympärille uusia liikkumispalveluja: - Kaupunkipyörien toimintamalli selvitetään - Robottibusseja testataan - Pysäkkien kävely- ja pyöräily-yhteyksiä kehitetään - Lähijunakokeilua haetaan PROJEKTEILLA HAETAAN UUSIA RATKAISUJA 6Aika Energiaviisaat kaupungit (EKAT) kehittää Hiedanrannan älykästä energiajärjestelmää. EU:n Lighthouse-hanke Stardust kehittää vähähiilisiä asumisen ratkaisuja Härmälänrannassa ja Ilokkaanpuistossa. Puurakentamisen ohjelma edistää Isokuusen puukaupunginosan käynnistymistä. AREA21 edistää öljylämmityksen vaihtamista uusiutuvaan energiaan Härmälän alueella. Kiertotalouden kumppanuushanke edistää uusiomateriaalien käyttöä Hiedanrannassa. Sähköllä, kaasulla vai biodieselillä? Ratikka, lähijunat, kaupunkipyörät KESTÄVYYTTÄ KAUPUNGIN KASVUUN Hiedanrannan kestävät ratkaisut: - Yleissuunnitelman CO2-vaikutusten arviointi - BREEAM-tarkastelu Kohti kestävää kulutusta: - Ilmastosankarikampanja - Ympäristökasvatust a ja ilmastoneuvontaa Asumisen hiilijälki pienemmäksi: - Yleiskaavan CO2-arviointi - Rakentamisen hiilijäljen laskennan pilotointi + Tampereen tunnettuus ilmastokaupunkien verkostoissa vahvistuu
24 Tampereen kaupungin startup-kehitysohjelma Resurssit ja toimenpiteet 2019 Tampereen strategian painopisteen mukaan Tampere käynnistää startup- ja kasvuekosysteemin kehitysohjelman, jonka avulla edistetään yritysten syntyä, kasvua ja kansainvälistymistä kaikilla keskeisillä toimialoilla. Ohjelma jakautuu pre-startup, startup ja scaleup -vaiheisiin. Erillistilauksella Tampere hankkii Business Tampereelta ohjelman toteutukseen liittyen tiettyjä määriteltyjä kokonaisuuksia. TAMPEREEN KAUPUNGIN OHJELMAKOKONAISUUS: PRE-STARTUP-vaihe: * Pre-vaiheen ensimmäisten palvelumoduulien muotoilu ja digitaalisen alustan 1. version rakentaminen Alustan pilotointi (Business Tampere ja Y-kampus) Jatkon määrittely STARTUP-VAIHE: ~ * 6Aika: Kasvun ekosysteemit (kaupungin osuus ) Viestintää ja markkinointia ja startup-kartoituksen jatkotyö Allianssiyhteistyöhön osallistuminen SCALEUP-VAIHE: * Teollisen globaalia tasoa olevan kiihdyttämön tilaus Teollisten kumppaneiden sitoutus, yhteiset demo day:t, markkinointi ulkomaille MUUTA HANKINTAA: ** Tapahtumarahoitus: Stream ja Startup Worldcup Tribe Tampere ry:n avustus: Future food and food service - kiihdyttämö-mallin alustavaa rakentamista 24 *) Kaupungin tilaus Business Tampereelta, sisältää henkilötyötä **) Lisäksi kaupungin sisäisiä resursseja
25 STARTUP- JA KASVUEKOSYSTEEMIN KEHITTYMINEN Startup-kehittäminen Erillistilaus TAMPEREEN STARTUP-OHJELMA PRESTARTUP-VAIHE Startup-taloon liittyvät toimenpiteet kaupungin kanssa yhteistyössä Allianssiyhteistyöhön osallistuminen Pre-startup-palvelumodulien muotoilua, yhteistyötä TAMK:n kanssa, alustan pilotointia (BT ja TAMK) Tapahtumakoordinointia ja suunnittelua (0,5 htv, + 10 K ostot) YRITYSTEN LIIKETOIMINTA- EKOSYSTEEMIEN KEHITTYMINEN JA KASVU TAMPEREEN SEUDUN VETOVOIMAN VAHVISTUMINEN YRITYKSILLE INVESTOINTIYMPÄRISTÖN HOUKUTTELEVUUS TAMPEREEN STARTUP-OHJELMA STARTUP- JA SCALEUP-VAIHEET: Teollisuuskiihdyttämön suunnittelu ja hankinnan toteutus Kiihdyttämön markkinointi ulkomaille Kiihdyttämötoiminnan ohryn pyörittäminen Erilaiset muut tukevat toimenpiteet (teolliset partnerit, korkeakouluyhteistyö, teollisuus-demodayt) STARTUP TAMPERE: startup-ekosysteemin profiloitumista tukeva markkinointi ja viestintä Kokonaiskuvan muodostaminen seudun startup-ekosysteemistä erityisesti startup-yritysten kartoitus (2018 tehdyn soittotutkimuksen jatkotyö) (Kiihdyttämö , 0,8 htv, ostot) 25 K (ostot) Lisäksi kuntarahoitus Kasvun Ekosysteemit -hankkeelle
26 Film Tampere Erillistilaus Business Tampere on käynnistänyt vuoden 2017 alussa audiovisuaalisen alan liiketoiminnan kehittämisen. Film Tampere -nimellä tehtävään liiketoiminnan kehittämiseen ja tuotantojen houkutteluun sekä toimintaympäristön markkinointiin liittyy olennaisesti vuoden 2018 alussa lanseerattu Tampereen kaupungin rahoittama tuotantokannustinjärjestelmä. Film Tampereen puitteissa Tampereen kaupunkiseudun aluetta markkinoidaan av-tuotantojen toteutuspaikkana mm. kotimaisissa ja kansainvälisissä tapahtumissa sekä tavataan tuotantoyhtiöitä uusien tuotantojen ja investointien edistämiseksi. Kansallista ja Pohjoismaista yhteistyötä edistetään toimimalla elokuvakomissioverkostoissa. Film Tampere -ekosysteemin kehittymistä tuetaan mm. järjestämällä liiketoiminnan kehittämiseen tähtääviä tilaisuuksia ja koulutuksia alueen yrityksille ja osaajille, edistämällä alan toimijoiden yhteistyötä ja linkittämällä alueen yrityksiä niin kotimaisiin kuin kv-markkinoihin sekä vahvistamalla osaajien saatavuutta. Budjetti sisältää kannustinjärjestelmän hallinnoinnin, markkinoinnin, tuotantojen houkuttelun ja investointien edistämisen, kuvauspaikkojen etsimisen tuotannoille, kuvausryhmien vierailut Tampereelle, tapahtumat ja tilaisuudet sekä kaikkiin näihin liittyvät ostopalvelut.
27 Film Tampere STARTUP- JA KASVUEKOSYSTEEMIN KEHITTYMINEN Mediapolis-kehittäminen, myynti- ja markkinointitoimenpiteiden tehostaminen Verkoston kehittäminen, yritykset ja osaajat Kannustinjärjestelmä: sen markkinointi ja hallinnointi, tuotantojen houkuttelu ja siihen liittyvien tietojärjestelmien kehittäminen YRITYSTEN LIIKETOIMINTA- EKOSYSTEEMIEN KEHITTYMINEN JA KASVU Yritystapaamiset ja kohdennettu ohjaus yrityspalveluiden piiriin Tapahtumat ja tilaisuudet liiketoiminnan kehittämiseksi Yritysten yhteistyön edistäminen sekä linkittäminen markkinoihin TAMPEREEN SEUDUN VETOVOIMAN VAHVISTUMINEN YRITYKSILLE INVESTOINTIYMPÄRISTÖN HOUKUTTELEVUUS Paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten tuotantojen houkuttelu sekä niihin liittyvät myynti- ja markkinointitoimenpiteet Uudet sijoittuvat palvelu- ja tuotantoyhtiöt Kansainvälisten osaajien kanavointi yritysten tarpeisiin
28 Saavutettavuuden kehitysohjelma 1 /asukas osana vuoden 2019 palvelusopimusta Rahoitus kohdennetaan vuodelle 2019 Tampereen kaupunkiseudun (ja Pirkanmaan) saavutettavuuden eli liikenneväylien kehittämisen selvitys-, edunvalvonta- ja markkinointityöhön. Lentoliikenteen kehittäminen on jatkossakin osa saavutettavuuden kehittämistä. Uusien lentoyhteyksien hankinta, matkanjärjestäjien ja matka-toimistojen hankinta sekä rahtilentotoiminnan käynnistäminen (logistiikkakeskus). Nykyisten lentoyhteyksien ylläpitäminen ja vahvistaminen kehittämällä reittiyhteyksiä edelleen yhteistyössä yhtiöiden kanssa. Matkaketjujen sekä matkustamisen digitalisaation edistäminen yhdessä sidosryhmien kanssa Alueellisen ilmailuun liittyvän koulutustoiminnan sekä yritysten kasvun ja kehittymisen tukeminen viestinnällisin keinoin kansainvälisen verkoston ja tapahtumien yhteydessä, sekä kotimaassa. Tavoitteena alueen kehittyminen merkittäväksi ilmailualan toimijaksi koulutustoiminnassa kansainvälisesti. Strategisten raidehankkeiden, erityisesti Suomi-radan ja Pietarin junayhteyden edistäminen. Budjetti 1,00 / asukas, Tampereen osuus: K.
29 Terveysteknologia Terveys ja hyvinvointi on yksi kaupunkiseudun elinkeinostrategian päätoimialoista. Business Tampere otti sen strategian mukaisesti vuoden 2018 alusta yhdeksi fokustoimialakseen. Tampereen seudulla on toimialalla tunnistetut vahvuudet, mutta tunnettuus alan osaamiskeskittymänä on vielä heikko toimenpiteitä ja näkyvyyttä tarvitaan. Toiminta on käynnistetty AIKO Health FDI -pienhankkeen avulla ja siihen on allokoitu <1 htv, joten se on merkittävästi aliresursoitu alkaen lisärahoitusta ei ole enää käytettävissä ja resurssi pienenee edelleen. Vaikuttavien toimenpiteiden turvaamiseksi vuosittainen lisärahoitustarve on noin euroa (2019 osalta euroa). Toimenpiteillä tarkoitetaan mm. Terveysteknologian yritysekosysteemin fasilitoimista, investointien edistämistä, yrityskumppaneiden hakemista Smart Health kokeiluihin, osallistumista alan suurimpiin tapahtumiin ja muita myynti- ja markkinointitoimenpiteitä.
30 Vuodelle 2019 sovitut hankevivutukset Hanke Kasvun ekosysteemit 6Aika-hanke (Hankebudjetin mukaisesti 19 % / Tampereen kaupunki) AIKO UT (Alueelliset innovaatiot- ja kokeilut rahoitus, Uudistuva teollisuus) AIKO Health (Alueelliset innovaatiotja kokeilut rahoitus, terveys) AIKO turvallisuus (Alueelliset innovaatiot- ja kokeilut rahoitus, turvallisuus) Ei laskutettavaa erillisrahoitusta ensi vuodeksi. Käytetään aiempina vuosina ennakkoon laskutettua, käyttämättä olevaa osuutta (taseesta). Arvio ensi vuodelle jäävästä osuudesta 130k. Ei sovittua erillisrahoitusta, kuntarahasta 50 % 55k (Hankebudjetin mukaisesti 50 % / Tampereen kaupunki, Smart) Kiertotalous 49k (Hankebudjetin mukaisesti 22 % / Tampereen kaupunki, Smart) Talent Boost Ei sovittua erillisrahoitusta, kuntarahasta 50 % International Business powered by Talents* 32k (Hankebudjetin mukaisesti 30 % / Tampereen kaupunki) *Sovittu siirrettäväksi Tampereen kaupungille alkaen
31 Alkavien yrittäjien neuvontapalveluun liittyvät järjestelyt Alkavien yrittäjien neuvontapalvelut tullaan vuoden 2019 alusta järjestämään uudelleen Kuntien osuus alkavan neuvonnan rahoituksesta on kanavoitu palkkakulujen (BT) ja jäsenmaksujen kautta. Molemmat rahoituslähteet tarvitaan rahoituspohjaksi tulevan palvelun kilpailuttamiseen liittyen. Tavoitteena on kilpailuttaa neuvontaa hoitava perusrakenne. Business Tampere palauttaa kunnille seuraavalla dialla esitetyt rahoitusosuudet alkavien yrittäjien neuvontapalveluun liittyen (palkkakulujen osuus). Tämän rahoituksen kunnat voivat kohdentaa kilpailutettavaan palveluun. Kilpailutus on tarkoitus hoitaa isäntäkuntamallilla (Tampere).
32 Taulukko palautettavista määristä Kaupunki Asukasluku Osuus Osuus Ensimetrin rahoituksesta Tampere % ,87 Nokia % ,79 Ylöjärvi % ,99 Kangasala % ,80 Lempäälä % 7 702,47 Pirkkala % 6 490,54 Orivesi % 3 132,75 Vesilahti % 1 504,80 YHT % ,00 Ensimetrin henkilöstökulut:
33 Business Tampereen tilauksen kuntakohtainen sopimushinta ilman erillistilauksia (7 euroa / asukas) Kaupunki Asukasluku Osuus Osuus tilauksesta Tampere % Nokia % Ylöjärvi % Kangasala % Lempäälä % Pirkkala % Orivesi % Vesilahti % YHT % Business Tampereen tilaus kunnilta:
34 Saavutettavuuden kehitysohjelman kuntakohtainen sopimushinta (1 euroa / asukas) Kaupunki Asukasluku Osuus Osuus kehitysohjelmasta Tampere % Nokia % Ylöjärvi % Kangasala % Lempäälä % Pirkkala % Orivesi % Vesilahti % YHT % Saavutettavuuden kehitysohjelma:
35 Lisätietoja HARRI AIRAKSINEN Toimitusjohtaja NIINA IMMONEN Asiakkuusjohtaja, Älykkään Kaupunkiseudun Ratkaisut HARRI OJALA Asiakkuusjohtaja, Uudistuva teollisuus ANNA-KRISTA SORVOJA Asiakkuusjohtaja, Elämystalous
36 #businesstampere
Smart Tampere. Kaupunginhallitus Kari Kankaala
Smart Tampere Kaupunginhallitus 26.11.2018 Kari Kankaala 1 21.11.2018 Smart Tampere 2019-2021 Smart Tampere Kaupungin strateginen kehitysohjelma 2017-2021 Ohjelman omistaja Teppo Rantanen Kestävä Tampere
Elinkeino-ohjelman painoalat
Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin
Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli
Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli 21.6.2016 Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö Lempäälä Ylöjärvi Pirkkala Orivesi Vesilahti alustat 6Aika AOA Nokia Tampere Kangasala Kaupunkien
Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö
Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari
Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen
Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten
Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen
Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio
BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?
BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? 23.5.2018 1 ECO3 TIIVISTETYSTI 2 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli
Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla
Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,
- miten yritys voi osallistua kehitystyöhön Pauli Välimäki Ohjelmapäällikkö
Kohti hiilineutraalia Tamperetta - miten yritys voi osallistua kehitystyöhön Pauli Välimäki Ohjelmapäällikkö 4.4.2019 Kestävä Tampere 2030 -ohjelma Toteuttaa Kestävä Tampere 2030 - kohti hiilineutraalia
TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA
LEMPÄÄLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA Johdanto Lempäälä on vetovoimainen ja tasaisesti kasvava yli 22 000 asukkaan kunta, jolla on erinomainen sijainti Tampereen kaupunkiseudulla.
Hiilineutraali kaupunki onko se mahdollista? Apulaispormestari Aleksi Jäntti
Hiilineutraali kaupunki onko se mahdollista? Apulaispormestari Aleksi Jäntti Ilmastopäästöjen nykytila ja tulevaisuus 3 CO2 päästöt 1990-2030 ja väestönkasvu Tampereella Tampereen ilmastovisio -80 % CO2-päästöissä
Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma
Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta
Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien
Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo
KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN
KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan Lahden seudulla. Näin alueelle
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline
W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä
INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä
Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus
Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua Seutuhallitus 14.12.2016 9.12.2016 Saatesanat Tampereen kaupunkiseudun valtuustot (ovat hyväksyneet) Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategian
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN
työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa
SOTE- JA ALUEHALLINTOUUDISTUS n aluehallintoryhmän 7.3.2016 kokouksen toimeksiannon mukaisesti n elinkeinopalveluiden kokonaisuus, nykytilakuvaus työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen,
Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko
Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala @JarkkoOksala #SmartTampere Tietohallinto Tampereen kaupunkiseudulla Toiminnan volyymit Työasemia 25 000 (Seutu) Mobiililaitteita
26.1.2015 Ari Hiltunen
26.1.2015 Ari Hiltunen Kilpailukyvyn ja elinkeinopolitiikan ohjaus- ja toimintakokonaisuus Selonteko Jyväskylän valtuustolle 26.1.2015 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 2. Jyväskylän Yritystehdas 3. Tehokkaat
Kehitysalustat kasvun tukena
INKA Kehitysalustat kasvun tukena 8.12.2016 Älykkäät kaupungit kehitysalustoina INKA, 6Aika, kasvusopimukset, hallituksen kärkihankkeet Tavoitteena kansainvälisten referenssialueiden synnyttäminen Innovatiiviset
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen
71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen 28.4.2016 Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK
JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK Elinkeinovyöhykkeen tavoitteena on olla Suomen ensimmäinen Eco Industrial Park Eco Industrial Park on samalla yritysalueella sijaitsevien valmistavan teollisuuden
Parasta kasvua vuosille 2016-2019
Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus
Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet
Fiksu kaupunki 2013-2017 8/2013 Virpi Mikkonen Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Miksi ohjelma? Kaupungistuminen jatkuu globaalisti Kaupungit kasvavat, kutistuvat ja muuttuvat Älykkäiden
Elinkeino-ohjelma 2015-2020
Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Painopisteet: Yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistäminen Toimintaedellytysten luominen elinkeinoelämälle Seudullisen yhteistyön Yrittäjyysmyönteisen
Lentoliikenteen pitkäjänteinen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla. Ehdotus kunnille, kjk 2.4 ja sh 29.4
Lentoliikenteen pitkäjänteinen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla Ehdotus kunnille, kjk 2.4 ja sh 29.4 Esityksen tavoitteena kuntien sitouttaminen yhteiseen kehittämiseen 1. Millainen on kuntien tahtotila
Smart Tampere Tero Blomqvist
Smart Tampere Tero Blomqvist 26.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden
Smart Tampere
Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian
#Hiedanranta. Raportointi Kaupungin johtoryhmälle ja KH Sukolle
#Hiedanranta Raportointi Kaupungin johtoryhmälle 11.4. ja KH Sukolle 18.4. 1 Ydinviestit/linjaustarpeet KH Sukolle - Hiedanrannan kehitysohjelma on käynnistynyt hyvin ja asetetut hyötytavoitteet voidaan
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012
Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki, kaupunkikehitys Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien
Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen
1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu
Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta
Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus
MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy
MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,
Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra
LIITE 1 Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra 1. Raitiotien laajeneminen Tampereelta Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan suuntiin - Valtio osallistuu vuosina 2019-2020 tapahtuvaan
STRATEGIA, TAVOITTESIIN JA TOSUUN Green Energy Green Energy Show
STRATEGIA, TAVOITTESIIN JA TOSUUN 2.11.2016 Strategia Ensimmäisen kierroksen tavoite (Ohryssä 26.8.) Missio Visio Toimintaperiaatteet Painopistelinjauksia Toisen kierroksen tavoite (Ohryssä 21.10.) Tavoitteet
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi
Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla
ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla Pirkanmaan ICT-alan strateginen muutos käynnissä Aloite alan kehittämistä suuntaavalle strategialle tuli Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnalta talvella 2008-2009 Hermia
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta
Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely
Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
Maakunnan ja kuntien elinkeino ja yrityspalveluiden yhteistoimintamalli
Maakunnan ja kuntien elinkeino ja yrityspalveluiden yhteistoimintamalli Maakunnan ja kuntien elinkeinotyöryhmän esitys Kuntajohtajafoorumi 21.8.2018 Ritva Rintapukka Jari Aaltonen, Kari Välimäki Elinkeinopalveluiden
Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos
Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos 2018-2020 Tulevaisuustyöpaja 31.01.2017 ELINKEINO-OHJELMA 2018-2020 Suuntaa Valtimon ja Nurmeksen elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämistä Toteuttaa Valtimon ja Nurmeksen
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos
Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava
Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle
Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet
Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen
Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet
Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä
ELINKEINOPOLITIIKKAA TAMPERELAISITTAIN. KUNTAMARKKINAT Yritys ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuija Telén
ELINKEINOPOLITIIKKAA TAMPERELAISITTAIN KUNTAMARKKINAT 13.9.2017 Yritys ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuija Telén Tampereen elinvoiman, kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistaminen ELINVOIMA JA OSAAMISLAUTAKUNTA
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Osallistuminen 6Aika Kasvun Ekosysteemit -projektin rahoitukseen TRE:695/02.02.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Suhdetoimintasihteeri Erika McSherry, puh. 040 758
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch
Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin
Tervetuloa! maailman parhaan maan vetovoimaisimmalle kaupunkiseudulle!
Tervetuloa! maailman parhaan maan vetovoimaisimmalle kaupunkiseudulle! Tavoite: Tampereen kaupunkiseutu on Suomen vetovoimaisin ja kansainvälisesti tunnettu alue Matkailijoiden houkuttelu: Matkailumarkkinointi
Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.
RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia
Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus
Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua
MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy
MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET 2017 ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN
Satakunnan maakuntaohjelma
Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio
SOPIMUS ELINKEINOPALVELUIDEN HANKINNASTA TREDEA OY
SOPIMUS ELINKEINOPALVELUIDEN HANKINNASTA TREDEA OY. Sopimus voimassa 1.1.2018-31.12.2018 Elinvoima- ja osaamislautakunta 17.1.2018 1. YLEISET SOPIMUSASIAT 1.1 Sopimusosapuolet Tampereen kaupunki (myöhemmin
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA
INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten
OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA
KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA 29.3.2019 KAUPUNKISTRATEGIA 2030 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS LÄHTÖKOHTA RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN
YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen
YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen ELY-keskuksen, TE-toimiston ja seudun kuntien välillä on ollut seitsemän YS-sopimusta. Aluekohtaisesta YS-toiminnan palvelujen koordinoinnista vastaa TE-toimisto.
Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä
OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke
FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL
Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus
Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena
Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö
käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen
Hämeen liiton rahoitus
Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä
Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Kaupunkiseudun tonttipäivä 27.4.2017 Seutuyhteistyö Seutuyhteistyö on kuntien päätöksiin perustuvaa yhteistyötä alueen kehittämiseksi Valtuustot ovat hyväksyneet
Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta
Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on