Alkusanat. Uudet nimike-ehdotukset, -korjaukset ja -muutokset voi lähettää työryhmän sivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella Kuntaliittoon.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alkusanat. Uudet nimike-ehdotukset, -korjaukset ja -muutokset voi lähettää työryhmän sivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella Kuntaliittoon."

Transkriptio

1 Radiologinen tutkimus- ja toimenpideluokitus 2019

2 Alkusanat Radiologisen tutkimus- ja toimenpideluokituksen avulla yhtenäistään radiologisten konsultaatioiden käyttöä, kansallista sähköisen potilaskertomuspalvelua, tilastointia, hinnoittelua ja laskutusta. Kuntaliiton ylläpitämä Radiologinen tutkimus- ja toimenpideluokitus 2019 on koottu tähän raporttiin ja löytyy Kuntaliiton työryhmän sivuilta Excel-taulukkona sekä kansalliselta koodistopalvelimelta. Siinä on myös listattu nimikkeet ruotsinkielellä. Luokitusta on kehitetty vastaamaan nykypäivän tarpeita lisäämällä siihen uusia tutkimuksia ja toimenpiteitä sekä uudistamalla tutkimusryhmien rakenteita. Luokitus sisältää sekä radiologiset kuvantamistutkimukset että radiologiset toimenpiteet. Radiologinen tutkimusluokitus mahdollistaa tutkimusten luokittelun, joka palvelee pyyntö- ja tutkimuskäytäntöä, laadunvalvontaa, tiedonsiirtoa, tilastointia ja hakujärjestelmiä, kustannusseurantaa ja hinnoittelua sekä laskutusta. Luokitusta voidaan käyttää erityyppisissä sairaanhoitolaitoksissa yliopistosairaaloista terveyskeskuksiin sekä yksityisissä terveydenhuollon laitoksissa. Sitä käytetään myös KELA:n radiologisten tutkimusten korvaustaksoituksen pohjana. Luokitus muodostaa yhteisen tietokannan valtakunnallisen toimenpideluokituksen kanssa. Nimikkeen anatominen alku mahdollistaa selväpiirteisen hakujärjestelmän luomisen digitaalisille arkistojärjestelmille. Tästä on kerrottu tarkemmin Lääkärilehden 38/2016 artikkelissa. Uudet nimike-ehdotukset, -korjaukset ja -muutokset voi lähettää työryhmän sivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella Kuntaliittoon.

3 Radiologisen tutkimusluokituksen käytön yleisohjeet Radiologinen tutkimus tai toimenpide on yksi kokonaisuus, jonka osia ei kirjata erikseen. Esimerkiksi varjoainetutkimus natiivikuvineen tai angiografiatutkimus kaikkine sarjoineen on yksi tutkimus. Tutkimuksen osia ovat röntgen- tai muihin radiologisiin menetelmiin perustuva kuvantaminen valmistelu- ja oheistoimintoineen. Radiologiseen tutkimukseen sisältyy aina tutkimusmateriaalin analysointi, tulkinta ja lääkärin antama erillinen lausunto sekä riittävä dokumentointi. Myös muun alan lääkärin kuin radiologin valvoma tai tekemä radiologinen tutkimus luokitellaan tämän järjestelmän mukaisesti. Radiologisin menetelmin voidaan suorittaa myös diagnostisia tai hoidollisia toimenpiteitä, joihin saattaa sisältyä esimerkiksi näytteenotto, verisuonitoimenpide tai koagulaatio. Kunkin tutkimusryhmän alkuun on kirjattu siihen ryhmään liittyviä erityispiirteitä ja tilastointiohjeita. Nimikkeistössä käytetään soveltuvin osin jakoa perustutkimuksiin, laajoihin ja erittäin laajoihin tutkimuksiin. Jaon tarkoituksena on korostaa tutkimusten erilaista resurssien käyttöä. Suurin osa tutkimuksista kuuluu perustutkimuksiin. Laajan tutkimuksen katsotaan kuluttavan 50 % ja erittäin laajan 100 % enemmän resursseja kuin perustutkimuksen. Resursseilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia tutkimusten kustannuksia muodostavia tekijöitä. Luokittelun helpottamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi on nimikkeistössä annettu lisäohjeista. Tutkimusmenetelmien kehittyminen on nopeaa ja tutkimusnimikkeistöä tarkistetaan vuosittain, mikä on otettava huomioon eri vuosien nimikkeistöjä ja tutkimusmääriä vertailtaessa. Luokitusta käyttävät jatkossa yhä enemmän myös kansalaiset omakannan kautta. Tämän vuoksi luokituksen terminologiaa on pyritty selkeyttämään lisäämällä suomenkielisiä termejä ja avaamalla lyhenteitä (esim. UÄ = ultraäänitutkimus). Röntgentutkimuksien nimistä on poistettu termi natiivi. Kieliasu on mukautettu vastaamaan Duodecimin sanastoja.

4 Radiologisen luokituksen työryhmä Nimikkeistön asiantuntijatyöryhmän kokoonpano 2018: Svedstro m Erkki, oyl Varsinais-Suomen shp, työryhmän puheenjohtaja Bendel Paula, neuroradiologi, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Eronen Marianne, asiantuntijalääkäri, Kela Helminen Sari, asiantuntijahammaslääkäri, Kela Härkönen Mikko, kehittämispäällikkö, THL Ilkko Eero, koodistovastaava Karsikas Timo, laatukoordinaattori, Pohjois-Pohjanmaan shp Långsjö Teemu, ylilääkäri, PSHP:n Kuvantamiskeskus ja apteekkiliikelaitos / Hatanpään sairaala Nevala Terhi, vs. hallintoylilääkäri, Pohjois-Pohjanmaan shp Puntila Eero, radiologi, Pihlajanlinna Dextra Salonen Jonna, ylilääkäri, THL Tapper Sirpa, osastonhoitaja, HUS Kuvantaminen Tervahartiala Pekka, johtava ylilääkäri, HUS Kuvantaminen Uusitalo Arja, erikoislääkäri, TTL (isotooppitutkimukset) Hartikainen Kauko, erityisasiantuntija, Kuntaliitto, sihteeri Nimikkeistötyöryhmä on ottanut kiitollisuudella vastaan saamaamme avun radiologiaan rajautuvien kuvantamisalojen nimikkeistön kehittämisessä. Kiitämme näiden osalta erityisesti STUK:n, radiologian eri erikoisalayhdistysten sekä yliopistollisten sairaaloiden asiantuntijoita. Suomen Kuntaliitto ja työryhmä esittävät heille parhaat kiitoksensa ja toivovat yhteistyön edelleen jatkuvan. Uutta luokitusta päivitetään entiseen tapaan. Uudet tutkimusehdotukset, huomautukset ja korjausehdotukset pyydetään lähettämään sähköisellä ehdotuslomakkeella tai työryhmän sihteerille: Kauko Hartikainen Suomen Kuntaliitto PL Helsinki puhelin: sähköposti: etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi

5 Radiologisen luokituksen ryhmittely Radiologiset tutkimukset ja toimenpiteet on jaoteltu tutkimustyypin mukaisiin ryhmiin. Tutkimuskoodin viimeinen kirjain kuvaa tutkimustyyppiä seuraavasti: A B C D I E G N Q R S T W Röntgentutkimukset Varjoaineröntgentutkimukset Verisuonten varjoainetutkimukset Tietokonetomografiatutkimukset (TT) Kartiokeilatutkimukset Ultraäänitutkimukset (UÄ) Magneettitutkimukset Gammakuvaukset ja yksifotoniemissiotomografia (SPET) SPET-TT PET-TT PET-magneettitutkimukset Radiologiset toimenpiteet Radiologisten tutkimusten oheistoiminnot Tämä ryhmäjako toimii myös tilastointiluokituksena. Kussakin ryhmässä tutkimukset ovat Pohjoismaisen toimenpideluokituksen mukaisessa anatomisessa järjestyksessä. Koodiston rakenne Kukin tutkimuskoodi koostuu viidestä merkistä: kaksi kirjainta, numero ja kaksi kirjainta. Kaksi ensimmäistä kirjainta vastaa Pohjoismaisen toimenpideluokituksen anatomista jaottelua. Kolmas merkki on numero, joka on anatominen tarkennin. Neljäs merkki, kirjain, on tutkimuksen tarkennin ja viides merkki, kirjain, kertoo tutkimustyypin. Sama tutkimuksen tarkennin kuvaa kunkin tutkimustyypin sisällä pääsääntöisesti samaa asiaa mutta vaihtelee eri tutkimustyypeissä. Kukin tutkimusnimike koostuu viiden merkin koodista ja tutkimuksen nimestä. Varsinaisen nimikkeen lisäksi jokaisella tutkimuksella on oma enintään 50-merkin lyhenne, joka löytyy koodistopalvelimelta. Tästä on kerrottu tarkemmin Lääkärilehden 38/2016 artikkelissa. Koodistossa on lisähuomautuksia, joissa tarvittaessa kyseisen koodin tai ryhmän kohdalla ilmoitetaan siihen liittyvistä erityispiirteistä.

6 A RÖNTGENTUTKIMUKSET Kuvattu anatominen alue tai kokonaisuus kirjataan yhdeksi tutkimukseksi. Tutkimus voidaan kirjata laajaksi, kun sen kustannukset ajan tai materiaalin käytön osalta oleellisesti lisääntyvät yksikön tavanomaiseen tutkimustapaan verrattuna. Lisän on oltava vähintään 50 %. Tyypillisiä tapauksia ovat kuvien valmistumisen jälkeen diagnoosin selvittämiseksi pyydetyt lisäprojektiot. Koodi AA1AA AA1BA AA3AA AA6AA AA7AA AB4AA CA1AA DC1AA DC1DA DH1AA DM1AA DM1QA EB1AA EB1CA EB1HA EB1JA EB1KA EB1MA EB1SA EB9HA ED1AA EE1AA EE1HA EE1JA EE1KA EG1AA EL3AA EM1AA EP1LA GA5AA GA6AA GA7AA GB1AA GD1AA GD1BA GD1EA GD1LA GD1PA GD1RA GD1QA GD1UA HA1AA HA1BA HA1CA HA1DA HA1HA HA1RA HA1SA HA1TA Tutkimusnimike Pään alueen röntgentutkimukset Kallon röntgen Kallon laaja röntgen Kasvonluiden röntgen Kallon saumojen röntgen Aivonesteyhdystien ja laitteiston röntgen (sunttiröntgen) Selkäydinkanavan tai epiduraalitilan katetrin paikan tarkastus Silmäkuopan ja näköhermon luukanavan röntgen Korvan röntgen Korvien röntgen Nenän röntgen Nenän sivuonteloiden röntgen Nenän sivuonteloiden röntgen, yksi suunta (esim. kuutamokuva) Hammasröntgen Hammasröntgen, lisäkuva Hampaiston ja leuan panoraamatomografia tai muu yksinkertainen rakokuvaus Hampaiston ja leuan kaksoispanoraamatomografia tai muu vaativa rakokuvaus Hampaiston tai leuan osittainen (rajoitetun alueen) panoraamatomografia Kefalometria, kallon mittaus röntgenillä Hammasröntgen, Bite-Wing-kuva hampaiston sivualueelta Kuoleman jälkeinen hampaiston ja leuan panoraamatomografia tai muu yksinkertainen rakokuvaus Alaleuan röntgen Yläleuan tai suulaen röntgen Leuan tomografia tai implanttikuvaus (yksi leukapuolisko) Leuan tomografia tai implanttikuvaus, laaja (kaksi leukapuoliskoa) Leuan tomografia tai implanttikuvaus, erittäin laaja (3-4 leukapuoliskoa) Leukanivelten röntgen Sylkirauhasen röntgen Kitarisan röntgen Kaulan ja rintakehän röntgentutkimukset Kaulan alueen läpivalaisututkimus Kylkiluiden röntgen Rintalastan röntgen Sternoklavikulaarinivelten röntgen Henkitorven röntgen Thoraxin röntgen Thoraxin laaja röntgen Thoraxin röntgen, kylkikuva Thoraxin läpivalaisututkimus Thoraxin röntgen, yksi projektio Hengityselimistön läpivalaisu ja röntgen Thoraxin röntgen makuuasennossa Thoraxin röntgen radiologian yksikön ulkopuolella Rintarauhasen röntgentutkimukset Rintarauhasten röntgen Rintarauhasten laaja röntgen Rintarauhasten seulontatutkimus (mammografiaseulonta) Rintarauhasen suppea röntgen Tomosynteesimammografia Rintarauhasen yhdistelmätutkimus (mammografia ja UÄ) Rintarauhasten suurennusröntgen (suurennosmammografia) Rintarauhasen laaja yhdistelmätutkimus (mammografia, UÄ ja näytteenotto)

7 HA6AA HA6HA JC3KA JN3AA JN3CA JN4LA JX1LA KA1AA KH1AA KH1LA MB9AA NA1AA NA1BA NA1EA NA2AA NA2BA NA3AA NA3BA NA3EA NA4AA NA5AA NA6AA NA6FA NA7EA NA7FA NB1AA NB1BA NB3AA NB4AA NB5AA NB5EA NB6AA NB6BA NC1AA NC1BA NC2AA NC2BA ND1AA ND1BA ND1RA ND2AA ND2BA NE1AA NE1BA NE1MA NF1AA NF1BA NF1DA NF3AA NF3BA NG1AA NG1BA NG1DA NG1EA NG2AA NG2CA NG4AA NG4BA Rintarauhaspreparaatin röntgen (mammapreparaattiröntgen) Rintarauhaspreparaatin tomosynteesitutkimus Nielemisen röntgen Vatsan ja lantion röntgentutkimukset Vatsan röntgen Vatsan tai lantion alueen suppea röntgen Vartalon alueen katetrin paikannus Ruuansulatuselimistön läpivalaisu ja röntgen Munuaisten röntgen Virtsateiden röntgen Virtsateiden läpivalaisu ja röntgen Kuolleen sikiön röntgen Selkärangan röntgentutkimukset Kaularangan röntgen Kaularangan laaja röntgen Kaularangan taivutusröntgen Rintarangan röntgen Rintarangan laaja röntgen Lannerangan röntgen Lannerangan laaja röntgen Lannerangan taivutusröntgen Ristiluun röntgen Häntäluun röntgen SI-nivelten röntgen Ristinivelten kuormitustutkimus (Chamberlain) Skolioosin röntgen Selkärangan kuormitusröntgen Raajojen röntgentutkimukset Olkanivelen röntgen Olkanivelen laaja röntgen Solisluun röntgen Lapaluun röntgen AC-nivelen röntgen AC-nivelen kuormitusröntgen Olkavarren röntgen Olkavarren laaja röntgen Kyynärnivelen röntgen Kyynärnivelen laaja röntgen Kyynärvarren röntgen Kyynärvarren laaja röntgen Ranteen röntgen Ranteen laaja röntgen Ranteen yksittäisen luun erillisröntgen Käden tai sormien röntgen Käden tai sormien laaja röntgen Lantion röntgen Lantion laaja röntgen Synnytyskanavan mittausröntgen Lonkan röntgen Lonkan laaja röntgen Lonkkien röntgen Reiden röntgen Reiden laaja röntgen Polven röntgen Polven laaja röntgen Polvien röntgen Polvien kuormitusröntgen Polvilumpion röntgen Polvilumpioiden röntgen erityisprojektiolla Säären röntgen Säären laaja röntgen

8 NH1AA NH1BA NH1EA NH1FA NH1GA NH2AA NH3AA NH3BA NH3EA NH3FA NJ1AA NJ2MA NJ3DA NJ3MA NJ3NA NK4EA NK6AA NK6LA NK6MA NK6NA NK6PA NK6QA NK7PA QX2XA WX1PA WX9AA WX9BA WX9CA XX1AA XX9LA Nilkan röntgen Nilkan laaja röntgen Nilkkojen kuormitusröntgen Nilkan kuormitusröntgen Nilkkojen erityisprojektiot Kantapään röntgen Jalkaterän tai varpaiden röntgen Jalkaterän tai varpaiden laaja röntgen Jalkaterien kuormitusröntgen Jalkaterän kuormitusröntgen Yläraajan röntgen Alaraajan mekaaninen akselimittaus Pitkien luiden röntgen, raajojen röntgen Raajojen pituusmittausröntgen Raajojen pituuseromittausröntgen Muu nivelen kuormitusröntgen Lapsen luuston röntgen Luuston ja nivelten läpivalaisututkimus Luustoikäröntgen Luustoikä erityistekniikalla Luun tiheysmittausröntgen, DXA (yksi kohde) Luun laaja tiheysmittausröntgen, DXA (kaksi kohdetta) Rangan morfometria Pehmytosan muu röntgentutkimus Koko kehon kudoskoostumuksen mittaus (DXA) Kuoleman jälkeinen kehon osan röntgen Kuoleman jälkeinen pään ja kaularangan röntgen Kuoleman jälkeinen koko kehon röntgen Muu röntgen Täydentävä läpivalaisututkimus ilman varjoainetta

9 B VARJOAINERÖNTGENTUTKIMUKSET (Grafiat) Ryhmä B kattaa muihin elimiin kuin verisuoniin suoritetut varjoainetutkimukset. Endoskooppisten tutkimusten yhteydessä suoritettu toimenpide, kuten esimerkiksi papillotomia tai kivien poisto, koodataan kirurgisen luokituksen mukaan. Koodi AA7EB AB4CB CC1CB EH1JB EL1CB EL2CB HA5CB JA1CB JC2AB JC2KB JD1AB JF1AB JF2AB JG1JB JH1AB JK3NB JL5SB JX1JB JX1XB KA3EB KC1GB KC1JB KD1GB KH1CB KH1XB LB1LB NK4CB QX2CB XX9TB XX9XB Tutkimusnimike Pään ja hermoston varjoainetutkimukset Aivokammiosuntin varjoainetutkimus Selkäydinkanavan varjoainetutkimus (myelografia) Kyyneltien varjoainetutkimus (dakryokystografia) Suulaen funktiotutkimus Korvasylkirauhastiehyen varjoainetutkimus (sialografia) Leuanalussylkirauhastiehyen varjoainetutkimus (sialografia) Rintarauhastiehyeen varjoainetutkimus (galaktografia) Ruoansulatuselimistön varjoainetutkimukset Tyrän varjoainetutkimus (herniografia) Ruokatorven varjoainetutkimus Nielemisen varjoainetutkimus Mahalaukun ja duodenumin varjoainetutkimus Ohutsuolen varjoainetutkimus (pasaasi) Paksusuolen varjoainetutkimus (kolongrafia) Peräsuolen toiminnan varjoainetutkimus (defekografia) Peräsuolen varjoainetutkimus (anografia) Sappiteiden varjoainetutkimus ihon läpi Sappiteiden ja/tai haimatiehyeen varjoainetutkimus mahasuolikanavan tähystyksessä Ruoansulatuskanavan läpikulun tutkimus Ruuansulatuskanavan muu varjoainetutkimus Virtsa- ja sukupuolielinten varjoainetutkimukset Ylävirtsateiden varjoainetutkimus katetrin kautta Virtsarakon varjoainetutkimus (kystografia) Virtsarakon toiminnan varjoainetutkimus (miktiokystografia) Virtsaputken ja -rakon varjoainetutkimus (uretrokystografia) Munuaisten ja virtsateiden varjoainetutkimus (urografia) Virtsa- ja sukuelinten muu varjoainetutkimus Genitografia Nivelen varjoainetutkimus (artrografia) Muut varjoainetutkimukset Avannekäytävän varjoainetutkimus (fistulografia) Täydentävä varjoainetutkimus Muu varjoainetutkimus

10 C VERISUONTEN VARJOAINETUTKIMUKSET, ANGIOGRAFIAT Angiografisten tutkimusten laajuusmäärittelyt ja sovellusesimerkit kerrotaan kunkin tutkimuksen kohdalla. Jos erillisiä sovellusohjeita ei ole, tutkimuksen laajuus määräytyy seuraavasti: Laaja tutkimus on perustutkimus ja 1-2 suonen selektiivinen tutkimus. Erittäin laaja tutkimus on perustutkimus ja kolmen tai useamman suonen selektiivinen tutkimus. Koodi FA1AC FB1AC FB1BC FB1CC FC1AC FC1BC FC1CC FK1AC FL1AC FN1AC PA1AC PA1BC PA1CC PA2AC PA2BC PA2CC PA3AC PA4AC PA5AC PA7AC PA7BC PA7CC PB1AC PB1BC PB1CC PC1AC PC1BC PC1CC PC1SC PC2SC PC3SC PC4SC PC5SC PC6AC PC6BC PC6CC PD2AC PD4AC PD4BC PD4CC Tutkimusnimike Yläonttolaskimon varjoainetutkimus Keuhkovaltimoiden varjoainetutkimus Keuhkovaltimoiden laaja varjoainetutkimus Keuhkovaltimoiden erittäin laaja varjoainetutkimus Rinta-aortan varjoainetutkimus Rinta-aortan laaja varjoainetutkimus Rinta-aortan erittäin laaja varjoainetutkimus Sydämen oikean puolen angiografia Sydämen vasemman puolen varjoainetutkimus Sepelvaltimoiden varjoainetutkimus Kaulavaltimoiden varjoainetutkimus Kaulavaltimoiden laaja varjoainetutkimus Kaulavaltimoiden erittäin laaja varjoainetutkimus Aivovaltimoiden varjoainetutkimus Aivovaltimoiden laaja varjoainetutkimus Aivovaltimoiden erittäin laaja varjoainetutkimus Karotisvaltimoiden selektiivinen varjoainetutkimus Nikamavaltimoiden varjoainetutkimus Kasvojen valtimoiden varjoainetutkimus Kaula- ja aivovaltimoiden varjoainetutkimus Kaula- ja aivovaltimoiden laaja varjoainetutkimus Kaula- ja aivovaltimoiden erittäin laaja varjoainetutkimus Yläraajan valtimoiden varjoainetutkimus Yläraajan valtimoiden laaja varjoainetutkimus Yläraajan valtimoiden erittäin laaja varjoainetutkimus Vatsa-aortan ja aortan haarojen varjoainetutkimus Vatsa-aortan ja aortan haarojen laaja varjoainetutkimus Vatsa-aortan ja aortan haarojen erittäin laaja varjoainetutkimus Haiman valtimoiden varjoainetutkimus Maksan valtimoiden varjoainetutkimus Pernan valtimoiden ja porttilaskimon varjoainetutkimus Suoliston valtimoiden varjoainetutkimus Munuaisvaltimoiden selektiivinen varjoainetutkimus Spinaalialueen angiografia Spinaalialueen laaja angiografia Spinaalialueen erittäin laaja angiografia Munasarjavaltimon varjoainetutkimus Alaraajan valtimoiden varjoainetutkimus Alaraajan valtimoiden laaja varjoainetutkimus Alaraajan valtimoiden erittäin laaja varjoainetutkimus

11 PG1EC PG5AC PH1AC PH1BC PH2AC PH2BC PH3AC PH3BC PH3CC PH3EC PH3HC PH4AC PH5AC PH6AC PH7AC PH8AC PH8BC PJ1AC Verisuonikatetrin paikan tarkistaminen, varjoainetutkimus Valtimolaskimoavanteen varjoainetutkimus Yläraajan laskimotutkimus Yläraajan laaja laskimotutkimus Alaraajan laskimon varjoainetutkimus (flebografia, venografia) Alaraajan laskimon laaja varjoainetutkimus Sisäelinlaskimon varjoainetutkimus Sisäelinlaskimon laaja varjoainetutkimus Sisäelinlaskimon erittäin laaja varjoainetutkimus Maksalaskimon varjoainetutkimus Munuaislaskimon varjoainetutkimus Pään ja kaulan alueen laskimon varjoainetutkimus Kiveslaskimon varjoainetutkimus Munasarjalaskimon varjoainetutkimus Alaonttolaskimon varjoainetutkimus Paisuvaiskudoksen varjoainetutkimus (kavernosografia) Paisuvaiskudoksen varjoainetutkimus ja mittaus Imuteiden varjoainetutkimus (lymfografia)

12 D TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUKSET Tietokonetomografiatutkimukset jaetaan kolmeen laajuusluokkaan: Perustutkimus on tutkimus tai kontrollitutkimus, joka sisältää yhden kontrastitehosteisen tai natiivikuvauksen. Suurin osa tutkimuksista kuuluu perustutkimuksiin. Laaja tutkimus on resurssien kokonaiskäytöltään perustutkimuksen vähintään 50 % ylittävä tutkimus, kun otetaan huomioon henkilökunnan työpanos, laiteaika ja kuvien jälkikäsittely. Kontrastiaineen anto ei tee tutkimuksesta laajaa. Erittäin laaja tutkimus on työmäärältään laajaa tutkimusta vaativampi, johon voi sisältyä pitkäkestoinen työasematyöskentely. Tutkimuksen kokonaiskesto on vähintään tunti. Kartiokeilatutkimusten laajuusluokitukseen pätevät TT-tutkimusten yleisperiaatteet. Laajuusluokista ollaan luopumassa ja viimeistään 2021 vuoden alusta. Tämän jälkeen käytössä van yksi tutkimusnimike jokaista kuvauskohdetta varten. AA1AD AA1BD AA1CD AA1DD AA1ED AA1FD AA3AD AA3BD AA3CD AA4AD AA4BD AA4CD AA5BD AA5PD AA6AD AA6BD AA6CD AA6JD BC1AD BC1BD BC1CD CA1AD CA1BD CA1CD DC1AD DC1BD DC1CD DM1AD DM1BD EG1AD EG1BD EG1CD EN1AD EN1BD EN1CD Kallon ja aivojen tietokonetomografiatutkimukset Pään tietokonetomografiatutkimus Pään laaja tietokonetomografiatutkimus Pään erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Pään ja kaularangan tietokonetomografiatutkimus Pään ja kaulan trauma-tietokonetomografiatutkimus Pään ja kasvojen trauma-tietokonetomografiatutkimus Kasvojen tietokonetomografiatutkimus Kasvojen laaja tietokonetomografiatutkimus Kasvojen erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Sellan tietokonetomografiatutkimus Sellan laaja tietokonetomografiatutkimus Sellan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Aivoiskemian tietokonetomografiatutkimus (sisältäen pään ja kaulan suonten kuvantamisen ja perfuusion tutkimuksen) Aivojen perfuusio-tt Kallon luiden tietokonetomografiatutkimus Kallon luiden laaja tietokonetomografiatutkimus Kallon luiden erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Kallon pyyhkäisykuvaus-tt Umpierityselinten tietokonetomografiatutkimukset Lisämunuaisten tietokonetomografiatutkimus Lisämunuaisten laaja tietokonetomografiatutkimus Lisämunuaisten erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Kasvojen ja kaulan alueen tietokonetomografiatutkimukset Silmäkuopan tietokonetomografiatutkimus Silmäkuopan laaja tietokonetomografiatutkimus Silmäkuopan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Korvan tietokonetomografiatutkimus Korvan laaja tietokonetomografiatutkimus Korvan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Nenän sivuonteloiden tietokonetomografiatutkimus Nenän sivuonteloiden ja kasvojen laaja tietokonetomografiatutkimus Leukanivelten tietokonetomografiatutkimus Leukanivelten laaja tietokonetomografiatutkimus Leukanivelten erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Suun ja kaulan pehmytosien tietokonetomografiatutkimus Suun ja kaulan pehmytosien laaja tietokonetomografiatutkimus Suun ja kaulan pehmytosien erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus

13 FB1AD FB1BD FM1AD FM1BD FM1CD FM1GD FM1PD FN1AD FN1BD FN1HD FN2CD FN2ED GD1AD GD1BD GD1CD GD1DD GD1ED GD5AD GD5BD GD5CD GD6AD GD6BD GD6CD JF1AD JF1BD JF1CD JF2AD JF2BD JF2CD JK3AD JN1AD JN1BD JN1CD JN2AD JN2BD JN3AD JN3BD JN3CD JN3HD JN4AD JN4BD JN4CD JN4DD JN5BD JN6AD JN6BD JN6CD KC1GD KH1AD KH1BD KH1CD KH1DD Vartalon tietokonetomografiatutkimukset Keuhkovaltimoiden TT-angiografia Keuhkovaltimoiden laaja TT-angiografia Sydämen tietokonetomografiatutkimus Sydämen laaja tietokonetomografiatutkimus Sydämen erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Keuhkolaskimoiden ja sydämen vasemman eteisen tietokonetomografiatutkimus Sydämen perfuusio-tt Sepelvaltimoiden tietokonetomografiatutkimus Sepelvaltimoiden laaja tietokonetomografiatutkimus Sepelvaltimon kalkkikertymämääritys-tt Laskimosiirteen suonensisäinen laajennushoito (PTCA) Vierasesineen poisto sepelvaltimosta katetrilla Thoraxin tietokonetomografiatutkimus Thoraxin laaja tietokonetomografiatutkimus Thoraxin erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Keuhkokudoksen HR-tietokonetomografiatutkimus Keuhkokudoksen laaja HR-tietokonetomografiatutkimus Thoraxin ja ylävatsan tietokonetomografiatutkimus Thoraxin ja ylävatsan laaja tietokonetomografiatutkimus Thoraxin ja ylävatsan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Thoraxin ja kaulan tietokonetomografiatutkimus Thoraxin ja kaulan laaja tietokonetomografiatutkimus Thoraxin ja kaulan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Ohutsuolen tietokonetomografiatutkimus Ohutsuolen laaja tietokonetomografiatutkimus Ohutsuolen erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Paksusuolen tietokonetomografiatutkimus Paksusuolen laaja tietokonetomografiatutkimus Paksusuolen erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Sappiteiden tietokonetomografiatutkimus Ylävatsan tietokonetomografiatutkimus Ylävatsan laaja tietokonetomografiatutkimus Ylävatsan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Alavatsan tietokonetomografiatutkimus Alavatsan laaja tietokonetomografiatutkimus Vatsan tietokonetomografiatutkimus Vatsan laaja tietokonetomografiatutkimus Vatsan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Vatsan rasvamittaus-tt Vartalon tietokonetomografiatutkimus Vartalon laaja tietokonetomografiatutkimus Vartalon erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Vartalon pyyhkäisykuvaus-tt Vartalon ja pään trauma-tt Vartalon ja kaulan tietokonetomografiatutkimus Vartalon ja kaulan laaja tietokonetomografiatutkimus Vartalon ja kaulan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Virtsarakon TT-kystografia Virtsaelinten tietokonetomografiatutkimus Virtsaelinten laaja tietokonetomografiatutkimus Virtsaelinten erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Virtsaelinten TT-urografia

14 MB9AD NA1AD NA1BD NA1CD NA2AD NA2BD NA2CD NA3AD NA3BD NA3CD NA6AD NA6BD NA7AD NA7BD NA7CD NA8AD NB1AD NB1BD NB1CD NB1ED NB3AD NB6AD NB6BD NB6CD NC1AD NC1BD NC1CD NC1ED NC2AD NC2BD NC2CD ND1AD ND1BD ND1CD ND1ED NE1AD NE1BD NE1CD NE1HD NF1ED NF3AD NF3BD NF3CD NG1AD NG1BD NG1CD NG1ED NG4AD NG4BD NG4CD NH1AD NH1BD NH1CD NH1ED NK6HD NK6JD Kuolleen sikiön tietokonetomografiatutkimus Selkärangan tietokonetomografiatutkimukset Kaularangan tietokonetomografiatutkimus Kaularangan laaja tietokonetomografiatutkimus Kaularangan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Rintarangan tietokonetomografiatutkimus Rintarangan laaja tietokonetomografiatutkimus Rintarangan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Lannerangan ja ristiluun tietokonetomografiatutkimus Lannerangan ja ristiluun laaja tietokonetomografiatutkimus Lannerangan ja ristiluun erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus SI-nivelten tietokonetomografiatutkimus SI-nivelten laaja tietokonetomografiatutkimus Selkärangan tietokonetomografiatutkimus Selkärangan laaja tietokonetomografiatutkimus Selkärangan erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Selkärangan välilevyn tietokonetomografiatutkimus (diskografia) Olkapään tietokonetomografiatutkimus Olkapään laaja tietokonetomografiatutkimus Olkapään erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Olkanivelen tietokonetomografiatutkimus (TT-artrografia) Solisluun, sternumin ja stenoklavikulaarinivelten tietokonetomografiatutkimus Olkavarren tietokonetomografiatutkimus Olkavarren laaja tietokonetomografiatutkimus Olkavarren erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Kyynärpään tietokonetomografiatutkimus Kyynärpään laaja tietokonetomografiatutkimus Kyynärpään erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Kyynärnivelen tietokonetomografiatutkimus (TT-artrografia) Kyynärvarren tietokonetomografiatutkimus Kyynärvarren laaja tietokonetomografiatutkimus Kyynärvarren erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Ranteen ja käden tietokonetomografiatutkimus Ranteen ja käden laaja tietokonetomografiatutkimus Ranteen ja käden erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Ranteen tietokonetomografiatutkimus (TT-artrografia) Lonkan ja lantion luiden tietokonetomografiatutkimus Lonkan ja lantion luiden laaja tietokonetomografiatutkimus Lonkan ja lantion luiden erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Synnytyskanavan mittaus tietokonetomografialla Lonkan tietokonetomografiatutkimus (TT-artrografia) Reiden tietokonetomografiatutkimus Reiden laaja tietokonetomografiatutkimus Reiden erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Polven tietokonetomografiatutkimus Polven laaja tietokonetomografiatutkimus Polven erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Polven tietokonetomografiatutkimus (TT-artrografia) Säären tietokonetomografiatutkimus Säären laaja tietokonetomografiatutkimus Säären erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Nilkan ja jalkaterän tietokonetomografiatutkimus Nilkan ja jalkaterän laaja tietokonetomografiatutkimus Nilkan ja jalkaterän erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Nilkan tietokonetomografiatutkimus (TT-artrografia) Luuston mineraalipitoisuuden mittaus tietokonetomografialla Raajojen ortopedinen mittaus-tt

15 PA1BD PA1CD PA2AD PA2BD PA2CD PA6AD PA6BD PA6CD PA7AD PA7BD PA7CD PB1AD PB1BD PB1CD PC1BD PC1CD PD1BD PD1CD PD2BD PD2CD PD4BD PD4CD PD5AD PD5BD PD5CD PG1BD PG1CD PH1BD PH1CD PH2BD PH2CD PH3BD PH3CD WX1DD WX1ED WX1GD WX2DD WX9AD WX9BD WX9CD XX1AD XX1BD XX1CD XX9AD XX9BD XX9CD TT-angiografiat Aortan kaaren ja haarojen laaja TT-angiografia Aortan kaaren ja haarojen erittäin laaja TT-angiografia Aivovaltimoiden TT-angiografia Aivovaltimoiden laaja TT-angiografia Aivovaltimoiden erittäin laaja TT-angiografia Kaulavaltimoiden TT-angiografia Kaulavaltimoiden laaja TT-angiografia Kaulavaltimoiden erittäin laaja TT-angiografia Pään ja kaulan verisuonten TT-angiografia Pään ja kaulan verisuonten laaja TT-angiografia Pään ja kaulan verisuonten erittäin laaja TT-angiografia Yläraajan valtimoiden TT-angiografia Yläraajan valtimoiden laaja TT-angiografia Yläraajavaltimoiden erittäin laaja TT-angiografia Rinta-aortan laaja TT-angiografia Rinta-aortan erittäin laaja TT-angiografia Vatsa-aortan ja haarojen laaja TT-angiografia Vatsa-aortan ja haarojen erittäin laaja TT-angiografia Lantioelinten laaja TT-angiografia Lantioelinten erittäin laaja TT-angiografia Alaraajavaltimoiden laaja TT-angiografia Alaraajavaltimoiden erittäin laaja TT-angiografia Aortan TT-angiografia Aortan laaja TT-angiografia Aortan erittäin laaja TT-angiografia Kudossiirteen laaja TT-angiografia, esim. TRAN-siirteen tutkimus Kudossiirteen erittäin laaja TT-angiografia, esim. TRAN-siirteen tutkimus Yläraajan ja kaulan laskimoiden sekä yläonttolaskimon laaja TT-angiografia Yläraajan ja kaulan laskimoiden sekä yläonttolaskimon erittäin laaja TT-angiografia Alaonttolaskimon, lantion laskimoiden ja alaraajalaskimoiden laaja TT-angiografia Alaonttolaskimon, lantion laskimoiden ja alaraajalaskimoiden erittäin laaja TT-angiografia Porttilaskimon ja sen haarojen laaja TT-angiografia Porttilaskimon ja sen haarojen erittäin laaja TT-angiografia Muut tietokonetomografiatutkimukset Kuoleman jälkeinen vartalon TT pois lukien pää ja kaularanka Kuoleman jälkeinen pään ja kaularangan TT Kuoleman jälkeinen vartalon osan TT Koko kehon luuston matala-annos-tt Kuoleman jälkeinen kehon osan tietokonetomografiatutkimus Kuoleman jälkeinen pään ja kaularangan tietokonetomografiatutkimus Kuoleman jälkeinen koko kehon tietokonetomografiatutkimus Muu tietokonetomografiatutkimus Muu laaja tietokonetomografiatutkimus Muu erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus Täydentävä tietokonetomografiatutkimus Täydentävä laaja tietokonetomografiatutkimus Täydentävä erittäin laaja tietokonetomografiatutkimus

16 YA1AD YA1BD YA1CD YG1AD YG1BD YG1CD YJ1AD YJ1BD YJ1CD YL1AD YL1BD YL1CD YN1AD YN1BD YN1CD YN7AD YN7BD YN7CD YX8AD YX8BD YX8CD YX9AD YX9BD YX9CD Sädehoidon annossuunnittelun tietokonetomografiakuvaukset Pään ja kaulan annossuunnittelu-tt Pään ja kaulan laaja annossuunnittelu-tt Pään ja kaulan erittäin laaja annossuunnittelu-tt Rintakehän annossuunnittelu-tt Rintakehän laaja annossuunnittelu-tt Rintakehän erittäin laaja annossuunnittelu-tt Vatsan annossuunnittelu-tt Vatsan laaja annossuunnittelu-tt Vatsan erittäin laaja annossuunnittelu-tt Lantion annossuunnittelu-tt Lantion laaja annossuunnittelu-tt Lantion erittäin laaja annossuunnittelu-tt Raajan annossuunnittelu-tt Raajan laaja annossuunnittelu-tt Raajan erittäin laaja annossuunnittelu-tt Selkärangan annossuunnittelu-tt Selkärangan laaja annossuunnittelu-tt Selkärangan erittäin laaja annossuunnittelu-tt Stereotaktinen annossuunnittelu-tt Stereotaktinen laaja annossuunnittelu-tt Stereotaktinen erittäin laaja annossuunnittelu-tt Annossuunnittelun muu TT Annossuunnittelun muu laaja TT Annossuunnittelun muu erittäin laaja TT

17 I Koodi AA3AI AA4AI DC1AI DC1BI DC1CI DM1AI DM1BI DM1CI EB1AI EB1BI EB1CI NA1AI NA1BI NA1CI NC1AI NC1BI NC1CI ND1AI ND1BI ND1CI ND2AI ND2BI ND2CI NG1AI NG1BI NG1CI NH1AI NH1BI NH1CI NH3AI NH3BI NH3CI NK6AI NK6BI NK6CI KARTIOKEILATUTKIMUKSET Tutkimusnimike Kasvon luiden kartiokeilatutkimus Sellan kartiokeilatutkimus Korvan kartiokeilatutkimus Korvan laaja kartiokeilatutkimus Korvan erittäin laaja kartiokeilatutkimus Sinuksen kartiokeilatutkimus Sinuksen laaja kartiokeilatutkimus Sinuksen erittäin laaja kartiokeilatutkimus Hampaiston ja leukojen kartiokeilatutkimus (yksi leukapuolisko) Hampaiston ja leukojen laaja kartiokeilatutkimus (kaksi leukapuoliskoa) Hampaiston ja leukojen erittäin laaja kartiokeilatutkimus (3-4 leukapuoliskoa) Kaularangan kartiokeilatutkimus Kaularangan laaja kartiokeilatutkimus Kaularangan erittäin laaja kartiokeilatutkimus Kyynärnivelen kartiokeilatutkimus Kyynärnivelen laaja kartiokeilatutkimus Kyynärnivelen erittäin laaja kartiokeilatutkimus Ranteen kartiokeilatutkimus Ranteen laaja kartiokeilatutkimus Ranteen erittäin laaja kartiokeilatutkimus Käden kartiokeilatutkimus Käden laaja kartiokeilatutkimus Käden erittäin laaja kartiokeilatutkimus Polven kartiokeilatutkimus Polven laaja kartiokeilatutkimus Polven erittäin laaja kartiokeilatutkimus Nilkan kartiokeilatutkimus Nilkan laaja kartiokeilatutkimus Nilkan erittäin laaja kartiokeilatutkimus Jalkaterän kartiokeilatutkimus Jalkaterän laaja kartiokeilatutkimus Jalkaterän erittäin laaja kartiokeilatutkimus Muu kartiokeilatutkimus Muu laaja kartiokeilatutkimus Muu erittäin laaja kartiokeilatutkimus

18 E ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET (UÄ) Ultraäänitutkimukseen kuuluu aina oma erillinen alaan perehtyneen lääkärin lausunto. Koodi AA5AE AA5HE AA9GE AB4AE AC1AE BA1AE BB1AE BC1AE CA1AE CA1ME EG1AE EL3AE EP1AE FE1AE FM1AE FM1BE FM1CE FM1DE FM1EE FM1KE FM1LE FM1ME FM1NE FM1QE FM1PE FM1RE FM9AE FN1AE FN1BE FN1KE FN1LE FN2CE GA1AE GD9AE GE1BE HA1AE HA1TE JA1AE JD1EE JF9AE JH1AE JJ1CE JJ1LE JJ9AE JL9AE JN1AE JN2AE JN3AE JN3DE Tutkimusnimike Aivojen ja hermoston ultraäänitutkimukset Intrakraniaalitilan ultraäänitutkimus Lapsen aivojen ultraäänitutkimus Keskushermoston leikkauksenaikainen ultraäänitutkimus Selkäydinkanavan ultraäänitutkimus Hermon ultraäänitutkimus Pään ja kaulan ultraäänitutkimukset Kilpirauhasen ultraäänitutkimus Lisäkilpirauhasten ultraäänitutkimus Lisämunuaisten ultraäänitutkimus Silmän ja silmäkuopan ultraäänitutkimus Silmän mittaus ultraäänellä (okulometria) Leukanivelten ultraäänitutkimus Sylkirauhasten ultraäänitutkimus Kaulan ultraäänitutkimus Sydämen ultraäänitutkimukset Sydänpussin ultraäänitutkimus Sydämen yleinen ultraäänitutkimus Sydämen ultraäänitutkimus ruokatorven kautta (transesofageaalinen ultraäänitutkimus) Sydämen sisäosien ultraäänitutkimus katetrin kautta Sydämen doppler-uä Sydämen kattava rakenteellinen ja toiminnallinen ultraäänitutkimus Sydämen ultraäänitutkimus varjoainetta käyttäen Rasitus-UKG Sydämen dynaaminen rasitustutkimus ultraääni ja EKG yhdistäen Sikiön sydämen ultraäänitutkimus Sikiön sydämen laaja ultraäänitutkimus Valtimotiehyeen ultraäänitutkimus (ductus ultraäänitutkimus) Sydämen peroperatiivinen ultraäänitutkimus Sydänsiirrännäisten ultraäänitutkimus Sepelvaltimoiden ultraäänitutkimus Sepelvaltimoiden ultraäänitutkimus katetrin kautta Sepelvaltimokierron reservimittaus-uä kontrastiainetta käyttäen Sepelvaltimokierron reservimittaus-uä i.v.-vasodilataattoreita käyttäen Valtimosiirteen suonensisäinen laajennushoito (PTCA) Rintakehän ultraäänitutkimukset Thoraxin ultraäänitutkimus Keuhkosiirrännäisen ultraäänitutkimus Välikarsinan ultraäänitutkimus ruokatorven kautta Rintarauhasten ultraäänitutkimus Rintarauhasten täydentävä tai suppea ultraäänitutkimus Vatsan alueen ultraäänitutkimukset Nivusten ja/tai vatsapeitteiden ultraäänitutkimus Mahalaukun takaisinvirtauksen ultraäänitutkimus Suolisiirrännäisen ultraäänitutkimus Peräaukon rakenteiden ultraäänitutkimus Maksan, sappiteiden ja haiman ultraäänitutkimus tähystysteitse Maksan ultraäänitutkimus-elastografia Maksasiirrännäisen ultraäänitutkimus Haimasiirrännäisen ultraäänitutkimus Ylävatsan ultraäänitutkimus Alavatsan ultraäänitutkimus Vatsan ultraäänitutkimus Vatsan laaja ultraäänitutkimus virtausmittauksineen elinsiirron jälkeen

19 JN3GE JN3HE JN3KE JN4AE JX1XE KA1AE KA9AE KB1EE KC1AE KC1BE KC1CE KC1EE KD1AE KE1AE KE1BE KF8AE KG1AE KH1AE KH1EE KK1XE LA2AE LA2HE LA2JE LC2AE LC2BE LC2DE LC2HE LC3AE LX1AE LX1XE MA1AE MA2AE MA2DE MA2HE MA2JE MA2XE NB1AE NC1AE ND1AE ND2AE NF1AE NF1EE NG1AE NG3AE NH1AE NH3AE NH4AE NK1XE NK4XE NK6LE NK6ME PA2AE PA6AE PA6DE PA6LE PA6ME Vatsan alueen intraoperatiivinen ultraäänitutkimus Vatsa-alueen suppea seurantaultraäänitutkimus Vatsaelimen ultraäänitutkimus varjoainetta käyttäen Vartalon trauma-ultraäänitutkimus (FAST) Ruuansulatuselimistön muu ultraäänitutkimus Virtsa- ja sukuelinten ultraäänitutkimukset Munuaisten ultraäänitutkimus Munuaissiirrännäisen ultraäänitutkimus Virtsarakon takaisinvirtauksen ultraäänitutkimus Virtsarakon ultraäänitutkimus Virtsarakon ultraäänitutkimus peräsuolen kautta Virtsarakon ultraäänitutkimus virtsaputken kautta Jäännösvirtsan määritys ultraäänitutkimuksella Virtsaputken ultraäänitutkimus Eturauhasen ultraäänitutkimus Eturauhasen ultraäänitutkimus peräsuolen kautta Kivespussin ultraäänitutkimus Siittimen ultraäänitutkimus Virtsaelinten ultraäänitutkimus Urologinen ultraäänitutkimus Vatsaontelon takaisen tilan, virtsateiden tai sukuelinten muu ultraäänitutkimus Munasarjarakkulan ultraäänitutkimus (follikkelin ultraäänitutkimus) Munasarjarakkulan uudelleenmittaus Kuukautiskierron kartoitus, follikkelin mittausultraäänitutkimus, toisto Kohdun ja sivuelinten ultraäänitutkimus Kohdun, sivuelinten ja alavatsan ultraäänitutkimus emättimen kautta Kohdun, sivuelinten ja alavatsan vaativa ultraäänitutkimus erikoistekniikoin Kohdun ja munanjohtimien ultraäänitutkimus varjoainetta tai keittosuolaa käyttäen (HSG-ultraäänitutkimus) Ehkäisykierukan paikantaminen tai muu yksittäisen gynekologisen kohteen ultraäänitutkimus Gynekologinen ultraäänitutkimus kliinisen tutkimuksen yhteydessä Gynekologinen muu ultraäänitutkimus Varhaisraskauden ultraäänitutkimus Raskaudentilan ultraäänitutkimus Sikiön yksityiskohtainen vaativa ultraäänitutkimus erikoistekniikoin Sikiön yksityiskohtainen morfologian ultraäänitutkimus Sikiön niskapoimun mittaus ultraäänellä Obstetrinen muu ultraäänitutkimus Raajojen ultraäänitutkimukset Olkanivelen ultraäänitutkimus Kyynärnivelen ultraäänitutkimus Ranteen ultraäänitutkimus Käsien ja sormien ultraäänitutkimus Lonkkanivelen ultraäänitutkimus Vastasyntyneen lonkkanivelten ultraäänitutkimus Polvinivelen ultraäänitutkimus Patellajänteen ultraäänitutkimus Nilkkanivelen ultraäänitutkimus Jalkaterien ultraäänitutkimus Akillesjänteen ultraäänitutkimus Lihaksen ja/tai jänteen muu ultraäänitutkimus Nivelen muu ultraäänitutkimus Luuston rakenteen mittaus ultraäänellä kantaluusta Luuston rakenteen mittaus ultraäänellä muualta Verisuonten ultraäänitutkimukset Aivojen valtimon ultraäänitutkimus Kaulan verisuonten ultraäänitutkimus Kaulan valtimoiden doppler-uä Kaulasuonen seinämän ultraäänitutkimus Kaulasuonen elastisuusmittaus ultraäänellä

20 PA6XE PB1AE PB1DE PD1AE PD1BE PD1CE PD2AE PD4DE PD4HE PG1AE PG1BE PG1DE PG1ME PG1XE PG5DE PH1AE PH2AE PH2DE PJ2AE QX1AE QX2XE QX3HE XX9KE XX9TE Kaulasuonen seinämäpaksuuden mittaus ultraäänellä Yläraajan valtimoiden ultraäänitutkimus Yläraajan valtimoiden doppler-uä Vatsa-aortan ultraäänitutkimus Vatsa-aortan ja sen haarojen ultraäänitutkimus Vatsa-aortan ja sen haarojen laaja ultraäänitutkimus Ulkoisten sukuelinten verisuonten ultraäänitutkimus Alaraajan valtimoiden doppler-uä Alaraajan valtimoiden doppler-uä leikkauksen jälkeen Muualla luokittamaton valtimon ultraäänitutkimus Suonensisäinen ultraäänitutkimus (intravaskulaarinen ultraäänitutkimus) Muu verisuonten laaja doppler-uä Valtimon endoteelitoiminnan ultraäänitutkimus Verisuonten muu ultraäänitutkimus Valtimolaskimoavanteen doppler-uä Yläraajalaskimoiden ultraäänitutkimus Alaraajalaskimoiden ultraäänitutkimus Alaraajalaskimoiden doppler-uä Pehmytosakudosten ultraäänitutkimukset Imusolmukkeiden ultraäänitutkimus Ihon ultraäänitutkimus Pehmytosan muu ultraäänitutkimus Pinnallisen resistenssin ultraäänitutkimus Muu ultraäänitutkimus kontrastiainetta käyttäen Täydentävä ultraäänitutkimus

21 G MAGNEETTITUTKIMUKSET (MT) Kenttävoimakkuus ei vaikuta magneettitutkimusten luokitukseen Tutkimukset jaetaan vaativuuden mukaan neljään laajuusluokkaan: Suppea: Nopea 1 2 sekvenssin tutkimus rajatun ongelman selvittämiseksi. Perustutkimus: Tutkimus tai kontrollitutkimus, joka sisältää tavallisimmin 3 5 sekvenssiä. Suurin osa tutkimuksista kuuluu perustutkimuksiin. Laaja: Resurssien kokonaiskäytöltään perustutkimuksen vähintään 50 % ylittävä tutkimus, kun otetaan huomioon henkilökunnan työpanos, laiteaika ja kuvien jälkikäsittely. Tehosteaineen anto ei tee tutkimuksesta laajaa. Erittäin laaja: Työmäärältään laajaa tutkimusta vaativampi tutkimus, johon voi sisältyä pitkäkestoinen työasematyöskentely. Tutkimuksen kokonaiskesto on vähintään tunti. Koodi AA1AG AA1BG AA1CG AA1DG AA4BG AA4CG AA4DG AA5FG AB6CG CA1BG CA1CG CA1DG DE2AG DE2BG DE2CG DE2DG DM1AG DM1BG DM1CG DM1DG EG1BG EG1CG EG1DG EL1AG EL1BG EL1CG EP1BG EP1CG EP1DG FB1BG FB1CG FB1DG FM1BG FM1CG FM1DG FN1BG Tutkimusnimike Pään ja kaulan alueen magneettitutkimukset Pään suppea magneettitutkimus Pään magneettitutkimus Pään laaja magneettitutkimus Pään erittäin laaja magneettitutkimus Sellan magneettitutkimus Sellan laaja magneettitutkimus Sellan erittäin laaja magneettitutkimus Aivojen toiminnallinen magneettitutkimus Hartiapunoksen laaja magneettitutkimus Silmän ja silmäkuopan magneettitutkimus Silmän ja silmäkuopan laaja magneettitutkimus Silmän ja silmäkuopan erittäin laaja magneettitutkimus Kuulohermon kanavan suppea magneettitutkimus Kuulohermon ja sisäkorvan magneettitutkimus Kuulohermon ja sisäkorvan laaja magneettitutkimus Kuulohermon ja sisäkorvan erittäin laaja magneettitutkimus Nenän sivuonteloiden ja kasvojen suppea magneettitutkimus Nenän sivuonteloiden ja kasvojen magneettitutkimus Nenän sivuonteloiden ja kasvojen laaja magneettitutkimus Nenän sivuonteloiden ja kasvojen erittäin laaja magneettitutkimus Leukanivelten magneettitutkimus Leukanivelten laaja magneettitutkimus Leukanivelten erittäin laaja magneettitutkimus Magneettisialografia, suppea Magneettisialografia Magneettisialografia, laaja Kaulan pehmytosien magneettitutkimus Kaulan pehmytosien laaja magneettitutkimus Kaulan pehmytosien erittäin laaja magneettitutkimus Vartalon magneettitutkimukset Keuhkovaltimoiden magneettitutkimus Keuhkovaltimoiden laaja magneettitutkimus Keuhkovaltimoiden erittäin laaja magneettitutkimus Sydämen magneettitutkimus Sydämen laaja magneettitutkimus Sydämen erittäin laaja magneettitutkimus Sepelvaltimoiden ja virtausolosuhteiden magneettitutkimus

22 GA1BG GA1CG GA1DG GD1BG GD1CG GD1DG HA1BG HA1CG HA1DG JF1CG JF1DG JF2CG JG1BG JG1CG JG1DG JG1JG JH1CG JL5AG JL5BG JL5CG JN1AG JN1BG JN1CG JN1DG JN2BG JN2CG JN2DG JN3BG JN3CG JN3DG JN4BG JN4CG JN4DG KB1AG KB1BG KB1CG KB1DG KE1BG KE1CG KE1DG MA2AG MA2BG MA2CG MB9AG NA1AG NA1BG NA1CG NA1DG Rintakehän magneettitutkimus Rintakehän laaja magneettitutkimus Rintakehän erittäin laaja magneettitutkimus Keuhkojen magneettitutkimus Keuhkojen laaja magneettitutkimus Keuhkojen erittäin laaja magneettitutkimus Rintarauhasten magneettitutkimus Rintarauhasten laaja magneettitutkimus Rintarauhasten erittäin laaja magneettitutkimus Ohutsuolen laaja magneettitutkimus Ohutsuolen erittäin laaja magneettitutkimus Paksusuolen laaja magneettitutkimus Peräsuolen magneettitutkimus Peräsuolen laaja magneettitutkimus Peräsuolen erittäin laaja magneettitutkimus Peräsuolen toiminnan magneettitutkimus (magneettidefekografia) Perianaalialueen laaja magneettitutkimus Sappi- ja haimateiden suppea magneettitutkimus (MRCP) Sappi- ja haimateiden magneettitutkimus (MRCP) Sappi- ja haimateiden laaja magneettitutkimus (MRCP) Ylävatsan suppea magneettitutkimus Ylävatsan magneettitutkimus Ylävatsan laaja magneettitutkimus Ylävatsan erittäin laaja magneettitutkimus Alavatsan magneettitutkimus Alavatsan laaja magneettitutkimus Alavatsan erittäin laaja magneettitutkimus Vatsan magneettitutkimus Vatsan laaja magneettitutkimus Vatsan erittäin laaja magneettitutkimus Vartalon magneettitutkimus Vartalon laaja magneettitutkimus Vartalon erittäin laaja magneettitutkimus Virtsateiden suppea magneettitutkimus Virtsateiden magneettitutkimus Virtsateiden laaja magneettitutkimus Virtsateiden erittäin laaja magneettitutkimus Eturauhasen magneettitutkimus Eturauhasen laaja magneettitutkimus Eturauhasen erittäin laaja magneettitutkimus Sikiön suppea magneettitutkimus Sikiön magneettitutkimus Sikiön laaja magneettitutkimus Kuolleen sikiön magneettitutkimus Selkärangan magneettitutkimukset Kaularangan suppea magneettitutkimus Kaularangan magneettitutkimus Kaularangan laaja magneettitutkimus Kaularangan erittäin laaja magneettitutkimus

23 NA2AG NA2BG NA2CG NA2DG NA3AG NA3BG NA3CG NA3DG NA6BG NA6CG NA6DG NA7BG NA7CG NA7DG NA8CG NA8DG NB1BG NB1CG NB1DG NC1AG NC1BG NC1CG NC1DG ND1AG ND1BG ND1CG ND1DG ND1EG ND2BG ND2CG ND2DG ND3BG ND3CG ND3DG NE1AG NE1BG NE1CG NE1DG NF1AG NF1EG NG1BG NG1CG NG1DG NG1EG NH1BG NH1CG NH1DG NH1EG Rintarangan suppea magneettitutkimus Rintarangan magneettitutkimus Rintarangan laaja magneettitutkimus Rintarangan erittäin laaja magneettitutkimus Lannerangan suppea magneettitutkimus Lannerangan magneettitutkimus Lannerangan laaja magneettitutkimus Lannerangan erittäin laaja magneettitutkimus Ristiluun nivelten magneettitutkimus Ristiluun nivelten laaja magneettitutkimus Ristiluun nivelten erittäin laaja magneettitutkimus Selkärangan ja selkäytimen magneettitutkimus Selkärangan ja selkäytimen laaja magneettitutkimus Selkärangan ja selkäytimen erittäin laaja magneettitutkimus Skolioosiselän magneettitutkimus Skolioosiselän laaja magneettitutkimus Lantion ja raajojen magneettitutkimukset Olkapään ja/tai olkavarren magneettitutkimus Olkapään ja/tai olkavarren laaja magneettitutkimus Olkapään ja/tai olkavarren erittäin laaja magneettitutkimus Kyynärpään ja/tai kyynärvarren suppea magneettitutkimus Kyynärpään ja/tai kyynärvarren magneettitutkimus Kyynärpään ja/tai kyynärvarren laaja magneettitutkimus Kyynärpään ja/tai kyynärvarren erittäin laaja magneettitutkimus Ranteen suppea magneettitutkimus Ranteen ja/tai käden magneettitutkimus Ranteen ja/tai käden laaja magneettitutkimus Ranteen ja/tai käden erittäin laaja magneettitutkimus Ranteen magneettiartrografia Käden magneettitutkimus Käden laaja magneettitutkimus Käden erittäin laaja magneettitutkimus Sormien magneettitutkimus Sormien laaja magneettitutkimus Sormien erittäin laaja magneettitutkimus Synnytyskanavan magneettitutkimus Lantion, lonkan ja/tai reiden magneettitutkimus Lantion, lonkan ja/tai reiden laaja magneettitutkimus Lantion, lonkan ja/tai reiden erittäin laaja magneettitutkimus Lonkan suppea magneettitutkimus Lonkan magneettiartrografia Polven ja/tai säären magneettitutkimus Polven ja/tai säären laaja magneettitutkimus Polven ja/tai säären erittäin laaja magneettitutkimus Polven magneettiartrografia Nilkan ja/tai jalkaterän magneettitutkimus Nilkan ja/tai jalkaterän laaja magneettitutkimus Nilkan ja/tai jalkaterän erittäin laaja magneettitutkimus Nilkan magneettiartrografia

24 NH3BG NH3CG NH3DG NJ3AG NJ3BG NJ3CG NJ3DG NK4AG NK4BG NK4CG NK4DG PA2AG PA2BG PA2CG PA2DG PA6AG PA6BG PA6CG PA6DG PA7BG PA7CG PA7DG PC4BG PC4CG PC4DG PC5BG PC5CG PC5DG PD4BG PD4CG PD4DG PD5BG PD5CG PD5DG PG1BG PG1CG PG1DG PJ1PG PJ2AG WX1AG WX1BG WX1CG WX1DG WX9AG WX9BG WX9CG Jalkaterän magneettitutkimus Jalkaterän laaja magneettitutkimus Jalkaterän erittäin laaja magneettitutkimus Raajojen suppea magneettitutkimus Raajojen magneettitutkimus Raajojen laaja magneettitutkimus Raajojen erittäin laaja magneettitutkimus Muun nivelen suppea magneettitutkimus Muun nivelen magneettitutkimus Muun nivelen laaja magneettitutkimus Muun nivelen erittäin laaja magneettitutkimus Verisuonten magneettitutkimukset Pään verisuonten suppea magneettitutkimus Pään verisuonten magneettitutkimus Pään verisuonten laaja magneettitutkimus Pään verisuonten erittäin laaja magneettitutkimus Kaulan verisuonten suppea magneettitutkimus Kaulan verisuonten magneettitutkimus Kaulan verisuonten laaja magneettitutkimus Kaulan verisuonten erittäin laaja magneettitutkimus Pään ja kaulan verisuonten magneettitutkimus Pään ja kaulan verisuonten laaja magneettitutkimus Pään ja kaulan verisuonten erittäin laaja magneettitutkimus Vatsaontelon verisuonten magneettitutkimus Vatsaontelon verisuonten laaja magneettitutkimus Vatsaontelon verisuonten erittäin laaja magneettitutkimus Munuaisverisuonten magneettitutkimus Munuaisverisuonten laaja magneettitutkimus Munuaisverisuonten erittäin laaja magneettitutkimus Vatsa-aortan ja alaraajaverisuonten magneettitutkimus Vatsa-aortan ja alaraajaverisuonten laaja magneettitutkimus Vatsa-aortan ja alaraajaverisuonten erittäin laaja magneettitutkimus Rinta- ja vatsa-aortan magneettitutkimus Rinta- ja vatsa-aortan laaja magneettitutkimus Rinta- ja vatsa-aortan erittäin laaja magneettitutkimus Muiden verisuonten magneettitutkimus Muiden verisuonten laaja magneettitutkimus Muiden verisuonten erittäin laaja magneettitutkimus Imuteiden magneettitutkimus Intranodaalinen magneettilymfografia (sisältää lpv-ohjauksen ja magneettikuvauksen) Koko kehon suppea magneettitutkimus Koko kehon magneettitutkimus Koko kehon laaja magneettitutkimus Koko kehon erittäin laaja magneettitutkimus Kuoleman jälkeinen kehon osan magneettitutkimus Kuoleman jälkeinen pään ja kaularangan magneettitutkimus Kuoleman jälkeinen koko kehon magneettitutkimus

25 YA1VG YG1VG YJ2VG YJ3VG YN7VG YX8VG YX9VG Sädehoidon annossuunnittelun magneettitutkimukset Pään ja kaulan sädehoidon annossuunnittelu-mt Rintakehän alueen annossuunnittelu-mt Lantion annossuunnittelu-mt Vatsan annossuunnittelu-mt Selkärangan annossuunnittelu-mt Stereotaktinen annos-/leikkaussuunnittelu-mt Muu annossuunnittelu-mt

26 T RADIOLOGISET TOIMENPITEET Radiologiset toimenpiteet kirjataan anatomisen luokituksen mukaisesti. Jos toimenpiteissä tarvitaan useampia radiologisia ohjausmenetelmiä, kirjataan toimenpide tärkeimmän menetelmän mukaisesti. Näytteenotoissa solunäyte tarkoittaa ohutneulabiopsiaa ja kudosnäyte histologista biopsiaa. Punktio tarkoittaa tyhjennystä ilman kanavointia. Muutamissa verisuonitoimenpiteissä on käytössä laajuusasteita. Jos muissa toimenpiteissä on tarvetta vastaavaan laajuusmäärittelyyn, voidaan käyttää vastaavia lisäkoodeja. Koodi AA4WT AA5LT AB4AT AB4BT AB4CT AB4DT AB4FT AB5AT AB5BT AB5CT AB5DT AB6AT AB6BT AB6CT AB6DT AC1AT AC1BT AC1CT AC1DT Tutkimusnimike Hermoston radiologiset toimenpiteet Selektiivinen verinäytteen otto sinus petrosus inferiorista Intrakraniaalinen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Aivo-selkäydinnesteen kanavointi UÄ-ohjauksessa Aivo-selkäydinnesteen kanavointi LPV-ohjauksessa Aivo-selkäydinnesteen kanavointi TT-ohjauksessa Aivo-selkäydinnesteen kanavointi MT-ohjauksessa Aivo-selkäydinnestekatetrin vaihto Hermojuurisalpaus UÄ-ohjauksessa Hermojuurisalpaus LPV-ohjauksessa Hermojuurisalpaus TT-ohjauksessa Hermojuurisalpaus MT-ohjauksessa Hermojuurisalpaus UÄ-ohjauksessa, laaja Hermojuurisalpaus LPV-ohjauksessa, laaja Hermojuurisalpaus TT-ohjauksessa, laaja Hermojuurisalpaus MT-ohjauksessa, laaja Hermon salpaus UÄ-ohjauksessa Hermon salpaus LPV ohjauksessa Hermon salpaus TT-ohjauksessa Hermon salpaus MT-ohjauksessa BA2AT BA3AT BA4KT BB2AT BB3AT BB4WT BC1LT BC2AT BC2CT BC2DT BC3AT BC3CT BC3DT BC4WT CA1LT EL3AT EL3RT EL3YT EL4AT EL4RT EP1AT EP1LT EP2AT Umpierityselimien radiologiset toimenpiteet Kilpirauhasen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Kilpirauhasen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Kilpirauhasen skleroterapia radiologisessa ohjauksessa Lisäkilpirauhasen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lisäkilpirauhasen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lisäkilpirauhasen selektiivinen verinäytteen otto Lisämunuaisen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Lisämunuaisen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lisämunuaisen kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Lisämunuaisen kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Lisämunuaisen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lisämunuaisen solunäytteen otto TT-ohjauksessa Lisämunuaisen solunäytteen otto MT-ohjauksessa Lisämunuaisen selektiivinen verinäytteen otto Orbitan alueen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Sylkirauhasten radiologiset toimenpiteet Sylkirauhasen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Sylkirauhastiehyen laajennushoito radiologisessa ohjauksessa Sylkirauhastiehyen stenttaus radiologisessa ohjauksessa Sylkirauhasen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Sylkirauhastiehyen laaja laajennushoito radiologisessa ohjauksessa Kaulan pehmytkudosmuutoksen punktio UÄ-ohjauksessa Kaulan tai pään alueen suonimalformation skleroterapia perkutaanisella punktiolla Kaulan pehmytkudosmuutoksen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa

27 EP2LT EP3AT FB1AT FB1BT FB1ST FE1AT FE2AT FE2BT FE2CT FE2FT FK1BT FM1AT FM9AT FN1AT FN1BT FN1ST FN1XT FN2CT FN2ET FN3CT GA2AT GA2CT GA2DT GA3AT GA3CT GA3DT GA4AT GA4BT GA4CT GA4FT GA4YT GD1AT GD1BT GD1CT GD1HT GD1LT GD2AT GD2BT GD2CT GD3CT GD9AT GE1AT GE1CT GE1DT GE2AT GE2CT GE2DT GE4LT HA1AT HA1DT HA1HT HA1MT HA1ST HA2AT HA2DT HA2MT HA2ST HA2XT Kaulan alueen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Kaulan pehmytkudosmuutoksen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Sydämen ja rintaontelon radiologiset toimenpiteet Pulmonaalivaltimon laaja pallolaajennus Pulmonaalivaltimon erittäin laaja pallolaajennus Keuhkoembolian katetrihoito Sydänpussin punktio UÄ-ohjauksessa Sydänpussin kanavointi UÄ-ohjauksessa Sydänpussin kanavointi LPV-ohjauksessa Sydänpussin kanavointi TT-ohjauksessa Sydänpussin katetrin vaihto radiologisessa ohjauksessa Sydämen tahdistimen asennus LPV-ohjauksessa Aorttaläppäproteesin perkutaaninen asennus Sydänsiirrännäisen näytteenotto Sepelvaltimon laajennushoito (PCTA) Sepelvaltimon laaja suonensisäinen laajennushoito (PTCA) Sepelvaltimon liuotushoito Muu katetrin avulla tehtävä sepelvaltimotoimenpide Sydämen valtimosiirteen suonensisäinen laajennushoito (PTCA) Vierasesineen poisto sepelvaltimosta katetrilla Sydämen laskimosiirteen suonensisäinen laajennushoito (PTCA) Rintakehän ja rintaontelon radiologiset toimenpiteet Keuhkopussin kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Keuhkopussin kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Keuhkopussin kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Keuhkopussin solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Keuhkopussin solunäytteen otto TT-ohjauksessa Keuhkopussin solunäytteen otto MT-ohjauksessa Keuhko-ontelon kanavointi UÄ-ohjauksessa Keuhko-ontelon kanavointi LPV-ohjauksessa Keuhko-ontelon kanavointi TT-ohjauksessa Keuhko-ontelon katetrin vaihto radiologisessa ohjauksessa Keuhkopussin punktio UÄ-ohjauksessa Keuhkon kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Keuhkon kudosnäytteen otto LPV-ohjauksessa Keuhkon kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Säteilylähteen asettaminen keuhkoihin radiologisessa ohjauksessa Keuhkon alueen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Keuhkon solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Keuhkon solunäytteen otto LPV-ohjauksessa Keuhkon solunäytteen otto TT-ohjauksessa Keuhkon merkkaus TT-ohjauksessa Keuhkosiirrännäisen näytteenotto Välikarsinan kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Välikarsinan kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Välikarsinan kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Välikarsinan solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Välikarsinan solunäytteen otto TT-ohjauksessa Välikarsinan solunäytteen otto MT-ohjauksessa Rintakehän tai mediastinumin koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Rintarauhasen radiologiset toimenpiteet Rintarauhasen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Rintarauhasen kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Säteilylähteen asettaminen rintarauhaseen radiologisessa ohjauksessa Rintarauhasen kudosnäytteen otto mammografiaohjauksessa Rintarauhasen kudosnäytteen otto stereotaktisessa ohjauksessa Rintarauhasen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Rintarauhasen solunäytteen otto MT-ohjauksessa Rintarauhasen solunäytteen otto mammografiaohjauksessa Rintarauhasen solunäytteen otto stereotaktisessa ohjauksessa Rintarauhasen solunäytteen otto radiologisessa ohjauksessa

28 HA3AT HA3RT HA3ST HA4AT HA4BT HA4DT HA4ET HA4GT HA4MT HA4NT HA4RT HA4ST HA4TT JA1LT JA2AT JA2CT JA3AT JA3BT JA3CT JA3DT JA3FT JA3GT JF3AT JF3BT JF9AT JJ1AT JJ1HT JJ2AT JJ2CT JJ2DT JJ3AT JJ3CT JJ4AT JJ4BT JJ4CT JJ5KT JJ6LT JJ7LT JJ8LT JJ9AT JK1AT JK2AT JK3AT JK3BT JK3CT JK3FT JK3LT JK3NT JK3RT JK4ZT JK5ZT JL1AT JL1CT JL1DT JL1LT JL2AT JL2CT JL2DT JL3AT JL3BT JL3CT JL3DT Rintarauhaskystan punktio UÄ-ohjauksessa Rintarauhasen kasvaimen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Rintarauhasen muutoksen poisto tai näyte, vakuumibiopsia Rintarauhasmerkkaus UÄ-ohjauksessa Rintarauhasen jyvämerkkaus UÄ-ohjauksessa Rintarauhasmerkkaus MT-ohjauksessa Rintarauhasen jyvämerkkaus MT-ohjauksessa Rintarauhasmerkkaus galaktografialla Rintarauhasmerkkaus mammografiaohjauksessa Rintarauhasen jyvämerkkaus mammografiaohjauksessa Rintarauhasen jyvämerkkaus stereotaktisessa ohjauksessa Rintarauhasmerkkaus stereotaktisessa ohjauksessa Rintarauhasen jyvämerkkaus galaktografialla Ruoansulatuskanavan ja sen oheiselinten radiologiset toimenpiteet Vatsanpeitteiden koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Vatsaontelon punktio UÄ-ohjauksessa Vatsaontelon punktio TT-ohjauksessa Vatsaontelon kanavointi UÄ-ohjauksessa Vatsaontelon kanavointi LPV-ohjauksessa Vatsaontelon kanavointi TT-ohjauksessa Vatsaontelon kanavointi MT-ohjauksessa Vatsaontelon katetrin vaihto radiologisessa ohjauksessa Tunneloidun askitesdreenin laitto Suolentuppeuman hoito UÄ-ohjauksessa Suolentuppeuman hoito LPV-ohjauksessa Suolisiirrännäisten näytteenotto radiologisessa ohjauksessa Maksapesäkkeen punktio UÄ-ohjauksessa Säteilylähteen asettaminen maksaan radiologisessa ohjauksessa Maksan kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Maksan kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Maksan kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Maksan solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Maksan solunäytteen otto TT-ohjauksessa Maksapesäkkeen kanavointi UÄ-ohjauksessa Maksapesäkkeen kanavointi LPV-ohjauksessa Maksapesäkkeen kanavointi TT-ohjauksessa Maksakystan skleroterapia radiologisessa ohjauksessa Maksapesäkkeen koagulaatio UÄ-ohjauksessa Maksapesäkkeen koagulaatio TT-ohjauksessa Maksapesäkkeen koagulaatio MT-ohjauksessa Maksasiirrännäisen näytteenotto radiologisessa ohjauksessa Sappirakon kanavointi radiologisessa ohjauksessa Sappirakon punktio UÄ-ohjauksessa Sappiteiden kanavointi UÄ-ohjauksessa Sappiteiden kanavointi LPV-ohjauksessa Sappiteiden kanavointi TT-ohjauksessa Sappitiekatetrin vaihto radiologisessa ohjauksessa Sappiteiden koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Sappiteiden laajentaminen maksan läpi radiologisessa ohjauksessa Sappiteiden kivien ja vierasesineiden poisto maksan läpi (PTC) radiologisessa ohjauksessa Sappitieproteesin laitto maksan läpi radiologisessa ohjauksessa Sappitieproteesin laitto yhdistelmätekniikalla (PTC, ERC) Haiman kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Haiman kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Haiman kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Haimapesäkkeen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Haiman solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Haiman solunäytteen otto TT-ohjauksessa Haiman solunäytteen otto MT-ohjauksessa Haimakystan kanavointi UÄ-ohjauksessa Haimakystan kanavointi LPV-ohjauksessa Haimakystan kanavointi TT-ohjauksessa Haimakystan kanavointi MT-ohjauksessa

29 JL3FT JL3GT JL3YT JL9AT JM1AT JM1LT JM2AT JN4LT JN4NT JN5LT JX1LT JX1RT KA1HT KA1LT KA2AT KA3AT KA3CT KA3DT KA3LT KA3MT KA4AT KA4CT KA4DT KA5AT KA5BT KA5CT KA6KT KA6WT KA9AT KC1AT KC1YT KC2AT KC3AT KE1AT KE1CT KE1LT KE2AT KE2BT KE2CT KE2HT KE2JT KE2KT KF1AT KF2AT KF3AT KF5AT KF6AT KF7AT KF8AT KF8KT KH1AT KH1BT KH1CT KH1DT KH1FT KH1RT KH1YT KH1ZT KK1LT LA1AT LB1AT LB1YT Haimakystan katetrin vaihto radiologisessa ohjauksessa Haimakystan punktio TT-ohjauksessa Haimakystan punktio UÄ-ohjauksessa Haimasiirrännäisen näytteenotto Pernan solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Pernapesäkkeen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Pernan kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Vartalon pesäkkeen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Vartalon kasvaimen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Vartalon tai raajan alueen suonimalformaation skleroterapia suoralla punktiolla Suoliston koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Mahasuolikanavan laajennus radiologisessa ohjauksessa Virtsaelinten radiologiset toimenpiteet Säteilylähteen asettaminen munuaiseen radiologisessa ohjauksessa Munuaisten hermojen tuhoaminen (denervaatio) radiologisessa ohjauksessa Munuaissiirrännäisen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Munuaisen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Munuaisen kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Munuaisen kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Munuaispesäkkeen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Munuaispesäkkeen koagulaatio UÄ-ohjauksessa Munuaisen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Munuaisen solunäytteen otto TT-ohjauksessa Munuaisen solunäytteen otto MT-ohjauksessa Munuaiskystan punktio UÄ-ohjauksessa Munuaiskystan punktio LPV-ohjauksessa Munuaiskystan punktio TT-ohjauksessa Munuaiskystan skleroterapia radiologisessa ohjauksessa Munuaisen selektiivinen laskimoverinäytteen otto radiologisessa ohjauksessa Maksasiirrännäisen näytteenotto radiologisessa ohjauksessa Virtsarakkopunktio UÄ-ohjauksessa Virtsarakon kanavointi UÄ-ohjauksessa Virtsarakon kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Virtsarakon solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Eturauhasen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Eturauhasen kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Eturauhasen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Eturauhasen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Eturauhasen embolisaatio Eturauhasen solunäytteen otto TT-ohjauksessa Säteilylähteitten asettaminen eturauhaseen UÄ-ohjauksessa Säteilylähteitten vaativa asettaminen eturauhaseen UÄ-ohjauksessa Eturauhasen merkkaus radiologisessa ohjauksessa Kivespunktio UÄ-ohjauksessa Kiveksen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Kiveksen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lisäkivespunktio UÄ-ohjauksessa Lisäkiveksen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lisäkiveksen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Kivespussin punktio UÄ-ohjauksessa Kivespussin skleroterapia radiologisessa ohjauksessa Virtsateiden kanavointi UÄ-ohjauksessa Virtsateiden kanavointi LPV-ohjauksessa Virtsateiden kanavointi TT-ohjauksessa Virtsateiden kanavointi MT-ohjauksessa Virtsatiekatetrin vaihto radiologisessa ohjauksessa Virtsateiden laajennus radiologisessa ohjauksessa Virtsateiden endoproteesin laitto ihon läpi radiologisessa ohjauksessa Virtsateiden kivien ja vierasesineiden poisto radiologisessa ohjauksessa Retroperitoneumin koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Munasarjapunktio UÄ-ohjauksessa Munanjohtimen punktio UÄ-ohjauksessa Munanjohtimen katetrisaatio radiologisessa ohjauksessa

30 LB2DT LB3DT LX1LT MA4AT NA1LT NA2LT NA3LT NA6BT NA6CT NA6DT NA7BT NA7FT NA7KT NA7LT NA7MT NA9LT NB1AT NB1BT NB1ZT NB2AT NB2BT NE1KT NE1LT NF1AT NF1BT NF1LT NF2AT NF2BT NG3LT NH4LT NH6LT NJ3LT NK1AT NK1CT NK1DT NK1LT NK2AT NK2CT NK2DT NK3AT NK4AT NK4BT NK5AT NK5BT NK6AT NK6BT NK6CT NK6DT NK6KT NK7AT NK7KT PA2AT PA2BT PA2CT PA2DT PA2ET PA2FT PA2GT PA2HT PA2JT Kohdun kasvaimen ultraäänikoagulaatio magneettiohjauksessa Muu synnytinelinten ultraäänikoagulaatio magneettiohjauksessa Synnytyselinten koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Korionbiopsia UÄ-ohjauksessa Tuki- ja liikuntaelinten radiologiset toimenpiteet Kaularangan koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Rintarangan koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Lannerangan koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Ristinivelinjektio LPV-ohjauksessa Ristinivelen (SI-nivelen) injektio TT-ohjauksessa Ristinivelinjektio MT-ohjauksessa Selän fasettinivelen injektio radiologisessa ohjauksessa Selkärangan alueen merkkaus LPV-ohjauksessa Kyfoosin korjaus ihon läpi radiologisessa ohjauksessa Selkänikaman korjaus ihon läpi (vertebroplastia) radiologisessa ohjauksessa Selkänikamien korjaus ihon läpi (vertebroplastia) radiologisessa ohjauksessa Selkärangan ontelon koagulaatio ja sementointi radiologisessa ohjauksessa Olkanivelpunktio UÄ-ohjauksessa Olkanivelpunktio LPV-ohjauksessa Olkanivelen seudun pehmytkudoskalkin murskaaminen UÄ-ohjauksessa Olkanivelinjektio UÄ-ohjauksessa Olkanivelinjektio LPV-ohjauksessa Lantion tai lonkan ontelon tyhjennys ja sementointi radiologisessa ohjauksessa Lantion tai lonkan koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Lonkkanivelpunktio UÄ-ohjauksessa Lonkkanivelpunktio LPV-ohjauksessa Lantion tai reiden koagulaatio ja sementointi radiologisessa ohjauksessa Lonkkanivelinjektio UÄ-ohjauksessa Lonkkanivelinjektio LPV-ohjauksessa Patellajänteen hoito UÄ-ohjauksessa Akillesjänteen hoito UÄ-ohjauksessa Raajan luun tai nivelen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Raajan pehmytosan koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Lihaksen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lihaksen kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Lihaksen kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Jänteen hoito UÄ-ohjauksessa Lihaksen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Lihaksen solunäytteen otto TT-ohjauksessa Lihaksen solunäytteen otto MT-ohjauksessa Lihaspunktio UÄ-ohjauksessa Muun nivelen punktio UÄ-ohjauksessa Muun nivelen punktio LPV-ohjauksessa Muun nivelen injektio UÄ-ohjauksessa Muun nivelen injektio LPV-ohjauksessa Luun kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Luun kudosnäytteen otto LPV-ohjauksessa Luun kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Luun kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Raajan luun ontelon tyhjennys ja sementointi radiologisessa ohjauksessa Luun solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Raajan luun tai nivelen koagulaatio ja sementointi radiologisessa ohjauksessa Valtimoiden radiologiset toimenpiteet Aivovaltimon laajennushoito Aivovaltimon laaja laajennushoito Aivovaltimon erittäin laaja laajennushoito Aivokasvaimen embolisaatio Aivokasvaimen laaja embolisaatio Aivokasvaimen erittäin laaja embolisaatio Aivojen AV-malformation tai fistelin embolisaatio Aivojen AV-malformation tai fistelin laaja embolisaatio Aivojen AV-malformation tai fistelin erittäin laaja embolisaatio

31 PA2KT PA2LT PA2MT PA2PT PA2ST PA2VT PA2YT PA2ZT PA3KT PA4AT PA4KT PA4YT PA5DT PA5ET PA5FT PA5GT PA5HT PA5JT PA5NT PA5PT PA5QT PA6AT PA6YT PA7KT PA7RT PA7ST PA7XT PA7YT PA8KT PA8YT PA9KT PB1AT PB1BT PB1ST PB1TT PB1YT PC1AT PC1BT PC1YT PC2DT PC2ET PC4AT PC4BT PC4CT PC4DT PC5AT PC5AT PC5BT PC5DT PC5ET PC5GT PC5HT PC5JT PC5NT PC5PT PC5YT PC6DT PC6ET PC6FT PC7NT PD1AT PD1YT PD2DT Aivovaltimoaneurysman suonensisäinen tukkiminen Aivovaltimoaneurysman laaja suonensisäinen tukkiminen Aivovaltimoaneurysman erittäin laaja suonensisäinen tukkiminen Aivovaltimon pysyvä suonensisäinen tukkiminen Aivovaltimon ja/tai silmän alueen tukoksen liuotushoito Aivovaltimotulpan suonensisäinen mekaaninen poisto Aivovaltimon laajennushoito ja stenttaus Vierasesineen suonensisäinen poisto pään tai kaulan alueen valtimosta Karotisvaltimon pysyvä suonensisäinen tukkiminen Nikamavaltimon laajennushoito Nikamavaltimon pysyvä suonensisäinen tukkiminen Nikamavaltimon stenttaus Carotis externan ja/tai pään ja kaulan alueen kasvaimen embolisaatio Carotis externan ja/tai pään ja kaulan alueen kasvaimen laaja embolisaatio Carotis externan ja/tai pään ja kaulan alueen kasvaimen erittäin laaja embolisaatio Carotis externa -alueen AV-malformation embolisaatio Carotis externa -alueen AV-malformation laaja embolisaatio Carotis externa -alueen AV-malformation erittäin laaja embolisaatio Nenäverenvuodon suonensisäinen tukkiminen Nenäverenvuodon laaja suonensisäinen tukkiminen Nenäverenvuodon erittäin laaja suonensisäinen tukkiminen Kaulavaltimon laajennushoito Kaulavaltimon stenttaus Aivovaltimon suonensisäinen koetukkiminen Lääkeinfuusio aivojen valtimoon radiologisessa ohjauksessa Lääkeinfuusio aivojen valtimoon radiologisessa ohjauksessa, laaja Aivovaltimon laaja laajennushoito ja stenttaus Aivovaltimon erittäin laaja laajennushoito ja stenttaus Karotisvaltimon suonensisäinen koetukkiminen Kaulavaltimon erittäin laaja stenttaus Nikamavaltimon suonensisäinen koetukkiminen Yläraajavaltimon laajennushoito Yläraajavaltimon laaja laajennushoito Yläraajavaltimon liuotushoito Yläraajavaltimon pseudoaneurysman hoito trombiinilla Yläraajavaltimon stenttaus Viskeraalisuonten laajennushoito Viskeraalisuonten laaja laajennushoito Viskeraalisuonten stenttaus Maksan paikallisen muutoksen embolisaatio Maksan paikallisen muutoksen laaja embolisaatio Suoliston valtimovuodon suonensisäinen tukkiminen Suoliston valtimovuodon laaja suonensisäinen tukkiminen Suoliston valtimovuodon erittäin laaja suonensisäinen tukkiminen Suoliston valtimon laajennushoito Suoliston valtimon stenttaushoito Munuaisvaltimon laajennushoito Munuaisvaltimon laaja laajennushoito Munuaiskasvaimen embolisaatio Munuaiskasvaimen laaja embolisaatio Munuaisen AV-malformaation tai -fistelin suonensisäinen tukkiminen Munuaisen AV-malformaation tai -fistelin laaja suonensisisäinen tukkiminen Munuaisen AV-malformaation erittäin laaja suonensisäinen tukkiminen Munuaisvuodon suonensisäinen tukkiminen Munuaisvuodon laaja suonensisäinen tukkiminen Munuaisvaltimon stenttaus Selkäydinkanavan paikallisen muutoksen suonensisäinen tukkiminen Selkäydinkanavan paikallisen muutoksen laaja suonensisäinen tukkiminen Selkäydinkanavan paikallisen muutoksen erittäin laaja suonensisäinen tukkiminen Kohdun valtimoiden suonensisäinen tukkiminen synnytyksen jälkeisen vuodon pysäyttämiseksi Aortan laajennushoito Endoproteesin laitto aorttaan suonensisäisen laajennuksen yhteydessä Gynekologisen kasvaimen embolisaatio

32 PD3AT PD3BT PD3YT PD3ZT PD4ST PD6NT PD6YT PD6ZT PD7NT PD7YT PD7ZT PE1AT PE1BT PE1KT PE1YT PE3YT PF1AT PF1BT PF1YT PG1AT PG1BT PG1ET PG1FT PG1GT PG1HT PG1JT PG1KT PG1LT PG1MT PG1NT PG1PT PG1QT PG1RT PG1ST PG1UT PG1VT PG1YT PG1ZT PG2YT PG3YT PG5RT PG5ST PG5YT PG6AT PG6NT PG6YT PH1AT PH1FT PH1ST PH1UT PH1YT PH2ST PH3YT PH4AT PH4ST PH4UT PH4YT PH4ZT PH5GT PH6GT PH7AT PH7FT Lantiosuonen laajennushoito Lantiosuonen laaja laajennushoito Lantimovaltimoiden stenttaus Lantiovaltimon hoito stenttigraftilla Lantion ja alaraajavaltimoiden liuotushoito Rinta-aortan stenttiproteesin saumavuodon hoito suonensisäisesti Rinta-aortan ahtauman stenttaus Rinta-aortan hoito stenttigraftilla Vatsa-aortan stenttiproteesin saumavuodon hoito suonensisäisesti Vatsa-aortan stenttaus Vatsa-aortan hoito stenttigraftilla Reisi- tai polvitaivevaltimon laajennushoito Reisi- tai polvitaivevaltimon laaja laajennushoito Reiden pseudoaneurysman painantahoito Reisi- tai polvivaltimon stenttaus Reisi- ja polvivaltimon hoito stenttigraftilla Polven, säären tai jalkaterän valtimoiden laajennushoito Polven, säären tai jalkaterän valtimoiden laaja laajennushoito Sääri- tai nilkkavaltimoiden stenttaus Muun valtimon laajennushoito Muun valtimon usean alueen laaja laajennushoito Verisuonikatetrin asennus UÄ-ohjauksessa Verisuonikatetrin asennus LPV-ohjauksessa Muun AV-malformaation suonensisäinen tukkiminen Muun AV-malformaation laaja suonensisäinen tukkiminen Muun AV-malformaation erittäin laaja suonensisäinen tukkiminen Muun aneurysman suonensisäinen tukkiminen Muun aneurysman laaja suonensisäinen tukkiminen Vasokonstriktiivinen hoito radiologisessa ohjauksessa Muun vuodon suonensisäinen tukkiminen Muun vuodon laaja suonensisäinen tukkiminen Muun vuodon erittäin laaja suonensisäinen tukkiminen Verisuonen tukkiminen radiologisessa ohjauksessa Muu valtimon selektiivinen liuotushoito Muun valtimotulpan perkutaaninen poisto aspiraatiolla Perkutaaninen aterektomia Muun valtimon stenttaus Vierasesineen poisto verisuonesta radiologisessa ohjauksessa Muun valtimon endoproteesin laitto radiologisessa ohjauksessa Muun valtimon hoito stenttigraftilla Valtimolaskimoavanteen laajennushoito Valtimolaskimoportin liuotushoito Valtimolaskimoavanteen stenttaus Verisuoniproteesin tai -siirrännäisen laajennushoito Verisuoniproteesin tai -siirrännäisen vuodon tukkiminen Verisuoniproteesin tai -siirrännäisen stenttaus Laskimoiden radiologiset toimenpiteet Yläraaja- ja yläonttolaskimon laajennushoito Yläraaja- tai yläonttolaskimon suodattimen laitto radiologisessa ohjauksessa Yläraajalaskimon liuotushoito Yläraaja- tai yläonttolaskimon laskimotulpan suonensisäinen poisto Yläraaja- tai yläonttolaskimon stenttaus Lantion tai alaraajalaskimon selektiivinen liuotushoito Portti- ja maksalaskimon yhdystieproteesin asennus (TIPS) Pään ja kaulan alueen laskimon laajennushoito Aivo- tai orbitan alueen laskimotulpan liuotushoito Aivolaskimotulpan mekaaninen poisto radiologisessa ohjauksessa Aivo-/pääalueen laskimon stenttaus Vierasesineen poisto pään tai kaula-alueen laskimosta Kiveslaskimon suonensisäinen tukkiminen Munasarjalaskimon suonensisäinen tukkiminen Alaonttolaskimon laajennushoito Alaonttolaskimon suodattimen laitto radiologisessa ohjauksessa

33 PH7UT PH7YT PH7ZT PH9AT PH9ST PJ1AT PJ2AT PJ2CT PJ2HT PJ3AT PJ3CT PJ3HT PJ4AT PJ4CT QX2ZT QX3AT QX3CT QX3LT QX3YT QX4AT QX4YT WG6AT XW1AT XW1BT XW1CT XW1XT XW2AT XW2BT XW2CT XW2DT XW2XT XW3AT XW3BT XW3CT XW4AT XW4BT XW4CT XW4DT XW4XT XW5WT XX1AT XX1BT XX1CT XX1DT XX1XT XX2AT XX2BT XX2CT XX2DT XX2XT XX3AT XX3BT XX3CT XX3DT XX3XT XX4AT XX4BT XX4CT XX4DT XX4FT Alaraaja-, lantio- ja/tai alaonttolaskimon tulpan poisto Alaraaja- tai alaonttolaskimon stenttaus Alaonttolaskimon suodattimen poisto radiologisessa ohjauksessa Muun laskimon laajennushoito Muun laskimon liuotushoito Imuteiden tukkimishoito radiologisessa ohjauksessa Imusolmukkeen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Imusolmukkeen kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Imusolmukkeen syvä kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Imusolmukkeen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Imusolmukkeen solunäytteen otto TT-ohjauksessa Imusolmukkeen syvä solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Imusolmukkeen merkkaus UÄ-ohjauksessa Imusolmukkeen merkkaus TT-ohjauksessa Imusolmukkeiden ihonalaisten kudosten radiologiset toimenpiteet Pinnallisen vierasesineen poisto radiologisessa ohjauksessa Ihonalaisen kudoksen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Pehmytosan lankamerkkaus TT-ohjauksessa Ihonalaisen kudoksen skleroterapia radiologisessa ohjauksessa Pehmytosan lankamerkkaus UÄ-ohjauksessa Ihonalaisen kudoksen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Pinnallisen kertymän punktio UÄ-ohjauksessa Verisuoniproteesin tai siirrännäisen laajentaminen Muiden anatomisesti määrittelemättömien elinten radiologiset toimenpiteet Muun pinnallisen elimen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Muun pinnallisen elimen solunäytteen otto LPV-ohjauksessa Muun pinnallisen elimen solunäytteen otto TT-ohjauksessa Muun pinnallisen elimen solunäytteen otto radiologisessa ohjauksessa Muun sisäelimen solunäytteen otto UÄ-ohjauksessa Muun sisäelimen solunäytteen otto LPV-ohjauksessa Muun sisäelimen solunäytteen otto TT-ohjauksessa Muun sisäelimen solunäytteen otto MT-ohjauksessa Muun sisäelimen solunäytteen otto radiologisessa ohjauksessa Muun pinnallisen elimen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Muun pinnallisen elimen kudosnäytteen otto LPV-ohjauksessa Muun pinnallisen elimen kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Muun sisäelimen kudosnäytteen otto UÄ-ohjauksessa Muun sisäelimen kudosnäytteen otto LPV-ohjauksessa Muun sisäelimen kudosnäytteen otto TT-ohjauksessa Muun sisäelimen kudosnäytteen otto MT-ohjauksessa Muun sisäelimen kudosnäytteen otto radiologisessa ohjauksessa Muu verinäytteen otto radiologisessa ohjauksessa Muu punktio tai tyhjennys UÄ-ohjauksessa Muu punktio tai tyhjennys LPV-ohjauksessa Muu punktio tai tyhjennys TT-ohjauksessa Muu punktio tai tyhjennys MT-ohjauksessa Muu punktio tai tyhjennys radiologisessa ohjauksessa Muu injektio UÄ-ohjauksessa Muu injektio LPV-ohjauksessa Muu injektio TT-ohjauksessa Muu injektio MT-ohjauksessa Muu injektio radiologisessa ohjauksessa Muu merkkaus UÄ-ohjauksessa Muu merkkaus LPV-ohjauksessa Muu merkkaus TT-ohjauksessa Muu merkkaus MT-ohjauksessa Muu merkkaus radiologisessa ohjauksessa Muun ontelon kanavointi UÄ-ohjauksessa Muun ontelon kanavointi LPV-ohjauksessa Muun ontelon kanavointi TT-ohjauksessa Muun ontelon kanavointi MT-ohjauksessa Muun ontelon katetrin vaihto radiologisessa ohjauksessa

34 XX4XT XX5KT XX5LT XX5WT XX6DT XX6ET XX6KT XX6LT XX6RT XX6XT XX6ZT XX7AT XX7BT XX7CT XX7DT XX7FT XX7GT XX7HT XX7JT XX7KT XX9TT Muu kanavointi radiologisessa ohjauksessa Skleroterapia muuhun kystaan radiologisessa ohjauksessa Skleroterapia muuhun elimeen radiologisessa ohjauksessa Laserhoito UÄ-ohjauksessa Muun kasvaimen embolisaatio Muun kasvaimen laaja embolisaatio Muu skleroterapia radiologisessa ohjauksessa Kasvaimen koagulaatio radiologisessa ohjauksessa Muu laajennus radiologisessa ohjauksessa Muu suonensisäinen lääkehoito tai tukkiminen Muu kiven tai vierasesineen poisto radiologisessa ohjauksessa Radiolääkehoito, Radium-223 Radiofosforihoito Radiojodihoito, kilpirauhaskudos Radiostrontiumhoito Radioyttriumhoito leimatulla vasta-aineella Radioyttrium SIRT-hoito Radiojodihoito kromaffiinikudosligandilla Radioindiumhoito somatostatiinireseptoriligandi Radiosamariumhoito Täydentävä radiologinen toimenpide

35 N/P/Q/R/S ISOTOOPPITUTKIMUKSET Isotooppinimikkeistössä on omat nimikkeensä yksifotoniemissiotomografian ja tietokonetomografian (SPET-TT) ja positroniemissiotomografian ja tietokonetomografian (PET-TT) yhdistelmätutkimuksille. Nimikkeistöä on joiltakin osin yksinkertaistettu, sillä radiolääkkeiden erottelua ei nimikkeillä ole pystytty tekemään. Tutkimuksessa tai hoidossa käytetty radiolääke kirjataan tarvittaessa omalla erillisellä lisäkoodilla. Nämä koodit ovat kahdessa eri koodistossa 1) gammakuvauksissa, SPET-kuvauksissa sekä isotooppihoidoissa käytettäville radiolääkkeille sekä 2) PET-kuvauksissa käytettäville radiolääkkeille. Isotooppitutkimus voi sisältää useita eri kuvauksia tai tutkimuksia, jolloin ne voidaan kirjata erikseen. Tutkimus voi myös sisältää aikaa vieviä analyysejä, jolloin voidaan käyttää hyväksi koodia aikaa vievä työasematyöskentely. Jos halutaan kirjata erikseen aikaa vievä lisäkuvaus, jolle ei ole omaa tutkimusnimeä, voidaan käyttää koodia täydentävä gammakuvaus tai lisäkuvaus. SPET-TT kuvauksissa määre laaja tarkoittaa kuvausta päälaelta varpaisiin asti eli laajemman kuvauskentän käyttöä (2 kuvausta). Monivaiheinen tarkoittaa radiolääkkeen etenemisen eri vaiheiden kuvauksia (sisältää siis useita kuvauksia). Pelkkiä Positroniemissiotomografiatutkimuksia (PET) ei enää tehdä, joten ne on poistettu nimikkeistöstä. PET-TT-tutkimuksissa perustutkimus on yleensä staattinen kuvaus ja voi sisältää matala-annos TT-kuvauksen. Laaja tutkimus on yleensä dynaaminen kuvaus, hengitystahdistettu kuvaus tai sisältää diagnostisen tason TT-kuvauksen (työmäärä lisääntyy 50 % peruskuvaukseen nähden), ja erittäin laaja tutkimus sisältää pitkän dynaamisen kuvauksen lisäksi radialiskanyylin asettamisen ja pitoisuusmäärityksiä (työmäärä lisääntyy yli 50 % peruskuvaukseen nähden), ja sisältää yleensä myös diagnostisen tason TT- kuvauksen. N Koodi AA5AN AA5CN AA5EN AA5SN AA7AN BA1AN BA1MN BA1NN BA2AN BA2MN BB1AN BB1BN BC1AN BC5AN BC5SN CC1AN DH1AN DM1AN EL3AN FM1AN FM1CN FM1FN FM2CN FM2FN FM3CN GC1AN GD1AN GD1CN GD1FN GD1QN Gammakuvaukset ja SPET-tutkimukset Tutkimusnimike Aivojen gammakuvaus Aivoperfuusion gammakuvaus Aivoreseptoreiden tai kuljettajaproteiinien gammakuvaus Aivojen SPET Aivo-selkäydinnesteen kierron gammakuvaus Kilpirauhasen gammakuvaus Kilpirauhasen gammakuvaus ja laskenta Annoskapselimittaus Kilpirauhasen gammakuvaus, perkloraattikoe Kaulakertymän mittaus isotooppihoidon yhteydessä Lisäkilpirauhasen gammakuvaus 1 isotoopilla Lisäkilpirauhasen laaja gammakuvaus 2 isotoopilla Lisämunuaiskuoren gammakuvaus Kromaffiinikudoksen/adrenergisen kudoksen gammakuvaus (MIBG) Kromaffiinikudoksen SPET Kyynelteiden gammakuvaus Nenän värekarvatoiminnan gammakuvaus Nenän sivuonteloiden värekarvatoiminnan gammakuvaus Sylkirauhasen gammakuvaus Sydämen gammakuvaus (esim. lihasvaurio) Sydänlihasperfuusion gammakuvaus levossa Sydämen pumpputoiminnan gammakuvaus, tasapainotila Sydänlihasperfuusion gammakuvaus rasituksessa Sydämen oikovirtauksen gammakuvaus Sydänlihasperfuusion gammakuvaus levossa ja rasituksessa Keuhkoputkien värekarvatoiminnan gammakuvaus Keuhkoparenkyymin gammakuvaus (esim. kasvain) Keuhkoperfuusion gammakuvaus Keuhkoventilaation gammakuvaus Keuhkoperfuusion ja ventilaation gammakuvaus

36 GD1SN GD1UN GD2FN GD2SN GD3PN HA1AN JC2FN JD1FN JF1PN JF4PN JJ1AN JJ1SN JK3AN JK3MN JK3PN JM1AN JM1SN JN5AN JN5FN JN5PN JN6AN JN6PN JN6SN JN7AN JN7SN KA1AN KA1FN KA1MN KA1SN KA2FN KB1FN KB2FN KF1AN NK4AN NK6AN NK6BN NK6PN NK6SN NK7SN PB1AN PD1QN PD1SN PD4AN PJ1AN PJ1SN PJ5AN PJ5SN QX2AN QX2SN WW1MN WW1PN WW2PN WW3MN WW3NN WW4MN WW4NN WW5MN WW7MN WW7NN XX1AN XX1MN XX1PN XX1QN XX1XN Keuhkoparenkyymin SPET lisäkuvauksena Keuhkoperfuusion SPET Keuhkojen alueellisen toiminnan gammakuvaus Keuhkoventilaation SPET Keuhkojen ja aivojen verenkierron gammakuvaus Rintarauhasen gammakuvaus Ruokatorven toiminnan gammakuvaus Mahalaukun toiminnan gammakuvaus Ektooppisen mahalaukun limakalvon gammakuvaus Suolistoverenvuodon gammakuvaus Maksan gammakuvaus Maksan SPET Sappiteiden gammakuvaus Sappihappojen imeytymistutkimus Sappirefluksin gammakuvaus Pernan ja lisäpernan gammakuvaus Pernan ja lisäpernan SPET Koko kehon gammakuvaus Kilpirauhasmetastaasien gammakuvaus ablaation yhteydessä Kilpirauhasmetastaasien gammakuvaus (koko keho) Tulehduspesäkkeen gammakuvaus (koko keho) Tulehduspesäkkeen gammakuvaus soluleimauksella (koko keho) Tulehduspesäkkeen SPET Somatostatiinireseptoreiden gammakuvaus Somatostatiinireseptoreiden SPET lisäkuvauksena Munuaisparenkyymin gammakuvaus Munuaistoiminnan gammakuvaus (myös diureettitehosteisena) Glomerulusten suodatusnopeuden (GFR) mittaus Munuaisparenkyymin SPET Munuaistoiminnan gammakuvaus kaptopriilitehosteisena Virtsan refluksin gammakuvaus, radiolääke virtsakatetrin kautta Virtsan refluksin gammakuvaus virtsaan erittyvällä radiolääkkeellä Kivesten gammakuvaus Nivelten gammakuvaus Luuston gammakuvaus Luuston dynaaminen/useampivaiheinen gammakuvaus Luuytimen gammakuvaus Luuston SPET lisäkuvauksena Luuston koko kehon SPET Yläraajan valtimoverenkierron gammakuvaus Keuhkoperfuusion ja ventilaation gammakuvaus Keuhkoperfuusion ja ventilaation SPET Alaraajan valtimoverenkierron gammakuvaus Imuteiden gammakuvaus Imuteiden SPET Vartijaimusolmukkeen paikantaminen gammakuvauksella Vartijaimusolmukkeen paikantamis-spet Muun pehmytkudoskasvaimen gammakuvaus Muun pehmytkudoskasvaimen SPET Veritilavuuden määritys isotooppimenetelmällä B12-vitamiinikoe isotooppimenetelmällä B12-vitamiinikoe intrinsic factoria käyttäen isotooppimenetelmällä Plasmatilavuuden määritys isotooppimenetelmällä Albumiinin menetys suoleen isotooppimenetelmällä Punasolujen elinikämittaus isotooppimenetelmällä Punasolujen elinkertymämittaus isotooppimenetelmällä Punasolutilavuuden määritys isotooppimenetelmällä Trombosyyttien elinikämittaus isotooppimenetelmällä Trombosyyttien elinkertymämittaus isotooppimenetelmällä Muu gammakuvaus Isotooppitutkimukseen liittyvä mittaus Ohutkerroskromatografia Vaimennuskorjaus SPET isotooppitutkimuksessa Muu isotooppitutkimus

37 XX9AN XX9BN Täydentävä gammakuvaus tai lisäkuvaus SPET kuvaus tai lisäkuvaus Q Koodi AA5CQ AA5EQ AA5LQ BA1AQ BA2AQ BB1AQ BB1BQ BC1AQ BC5AQ FM1CQ FM1TQ FM2CQ GD1CQ GD1FQ JF1AQ JF4PQ JJ1AQ JM1AQ JN5AQ JN6AQ JN6BQ JN7AQ KA1AQ NK6AQ NK6BQ PJ5AQ QX2AQ XX1XQ XX9AQ SPET-TT Tutkimusnimike Aivoperfuusion SPET ja matala-annos-tt Aivojen reseptoreiden tai kuljettajaproteiinien SPET ja matala-annos-tt Aivojen reseptoreiden tai kuljettajaproteiinien monivaiheinen SPET ja matala-annos-tt Kilpirauhasen SPET ja matala-annos-tt Kilpirauhasen SPET ja kertymämittaus, matala-annos-tt Lisäkilpirauhasen SPET ja matala-annos-tt Lisäkilpirauhasen laaja gammakuvaus, 2 isotooppia, SPET ja matala-annos-tt Lisämunuaiskuoren SPET ja matala-annos-tt Kromaffiinikudoksen SPET ja matala-annos-tt Sydänlihaksen perfuusion SPET ja matala-annos-tt levossa Sydänlihaksen perfuusion SPET ja matala-annos-tt levossa ja rasituksessa Sydänlihaksen perfuusion SPET ja matala-annos-tt rasituksessa Keuhkoperfuusion SPET ja matala-annos-tt Keuhkoventilaation SPET ja matala-annos-tt Mahalaukun ektooppisen limakalvon SPET ja matala-annos-tt Suolistoverenvuodon SPET ja matala-annos-tt Maksan SPET ja matala-annos-tt Pernan ja lisäpernan SPET ja matala-annos-tt Kilpirauhasmetastaasin SPET ja matala-annos-tt Tulehduspesäkkeen SPET ja matala-annos-tt (koko keho) Tulehduspesäkkeen laaja SPET ja matala-annos-tt Somatostatiinireseptoreiden SPET ja matala-annos-tt Munuaisparenkyymin SPET ja matala-annos-tt Luuston SPET ja matala-annos-tt Luuston laaja SPET ja matala-annos-tt Vartijaimusolmukkeen SPET ja matala-annos-tt Pehmytkudoskasvaimen SPET ja matala-annos-tt Muu SPET-tietokonetomografiatutkimus Täydentävä SPET-tietokonetomografiatutkimus tai lisäkuvaus

38 R AA5AR AA5DR AA5ER AE3CR BC1DR BC1JR BC1KR EP1DR EP1JR FM1CR FM1FR FM1GR FM1JR FM1LR FM1TR FN1QR JN4DR JN4GR JN4HR JN4JR JN4KR JN4LR JN4SR JN5DR JN5ER JN5JR JN5KR JN5LR JN5SR JN6DR JN6JR KE1DR KE1JR KE1KR NK1CR NK1DR NK1FR NK1JR NK6DR NK6JR NK6KR XX1AR XX1XR PET-TT Aivojen PET-tietokonetomografiatutkimus Aivojen hapenkulutuksen tai aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Aivojen reseptoreiden/transportterien PET-tietokonetomografiatutkimus Aivojen aktivaation PET-tietokonetomografiatutkimus Lisämunuaisten aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Lisämunuaisten aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Lisämunuaisten aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Kaulan aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Kaulan aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Sydämen perfuusion PET-tietokonetomografiatutkimus Sydämen veritilavuuden PET-tietokonetomografiatutkimus Sydämen gamma-pet ja matala-annos-tt Sydämen aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Sydänlihaksen reseptorien laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Sydämen perfuusion laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Sepelvaltimoiden seinämäkalkin PET-TT kuvaus Keskikehon (kulmakarvoista munuaistasolle) aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Koko kehon gamma-pet ja matala-annos-tt Koko kehon laaja gamma-pet ja matala-annos-tt Koko kehon aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Koko kehon aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Koko kehon reseptoreiden laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Koko kehon reseptoreiden erittäin laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Yläkehon aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Koko kehon reseptoreiden PET-tietokonetomografiatutkimus Yläkehon (kulmakarvoista reisiin) aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Yläkehon (kulmakarvoista reisiin) aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Yläkehon reseptoreiden laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Yläkehon reseptoreiden erittäin laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Koko kehon aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Koko kehon aineenvaihdunnan laaja (päälaelta jalkaterään) PET-tietokonetomografiatutkimus Eturauhasen aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Eturauhasen aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Eturauhasen aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Lihaksen perfuusion PET-tietokonetomografiatutkimus Lihaksen aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Lihaksen veritilavuuden PET-tietokonetomografiatutkimus Lihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Luuston aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Luuston aineenvaihdunnan laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Luuston aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-tietokonetomografiatutkimus Suppean alueen aineenvaihdunnan PET-tietokonetomografiatutkimus Muu PET-tietokonetomografiatutkimus

39 S AA5AS AA5CS AA5GS AA5DS AA5JS AA5KS AA5NS AA5PS AR1BS AR1FS AR1QS AR1XS EP1DS EP1KS FM1CS FM1HS FM1DS FM1JS FM1KS FM1PS FR1FS FR1BS HA1DS HA1JS HA1KS JN1DS JN2DS JN5AS JN5DS JN5JS JN5KS JN6KS JR1AS JR1FS JR1BS JR1QS NK1CS NK1DS NK1JS NK1PS NK6DS NK6JS XX1XS PET-Magneettitutkimukset Aivojen hapenkulutuksen suppea PET-magneettitutkimus Aivojen perfuusion PET-magneettitutkimus Aivojen toiminnan PET-magneettitutkimus Aivojen aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Aivojen aineenvaihdunnan laaja PET-magneettitutkimus Aivojen aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-magneettitutkimus Aivojen hapenkulutuksen PET-magneettitutkimus Aivojen veritilavuuden PET-magneettitutkimus Aivojen reseptoreiden/transporttereiden laaja PET-magneettitutkimus Aivojen reseptoreiden ja transporttereiden PET-magneettitutkimus Aivojen reseptoreiden/transporttereiden erittäin laaja PET-magneettitutkimus Aivojen reseptoreiden/transporttereiden muu PET-magneettitutkimus Kaulan alueen aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Kaulan alueen aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-magneettitutkimus Sydämen perfuusion PET-magneettitutkimus Sydämen perfuusion laaja PET-magneettitutkimus Sydämen aineenvaihdunnan PET-magnettitutkimus Sydämen aineenvaihdunnan laaja PET-magneettitutkimus Sydämen aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-magneettitutkimus Sydämen veritilavuuden PET-magneettitutkimus Sydämen reseptoreiden/transporttereiden PET-magneettitutkimus Sydämen reseptoreiden/transporttereiden laaja PET-magneettitutkimus Rintarauhasen aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Rintarauhasen aineenvaihdunnan laaja PET-magneettitutkimus Rintarauhasen aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-magneettitutkimus Ylävatsan aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Alavatsan aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Kehon aineenvaihdunnan suppea PET-magneettitutkimus Kehon aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Kehon aineenvaihdunnan laaja PET-magneettitutkimus Kehon aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-magneettitutkimus Kehon (päälaelta jalkaterään) aineenvaihdunnan erittäin laaja PET-magneettitutkimus Kehon reseptoreiden/transporttereiden suppea PET-magneettitutkimus Kehon reseptoreiden/transporttereiden PET-magneettitutkimus Kehon reseptoreiden/transporttereiden laaja PET-magneettitutkimus Kehon reseptoreiden/transporttereiden erittäin laaja PET-magneettitutkimus Lihaksen perfuusion PET-magneettitutkimus Lihaksen aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Lihaksen aineenvaihdunnan laaja PET-magneettitutkimus Lihaksen veritilavuuden PET-magneettitutkimus Luuston aineenvaihdunnan PET-magneettitutkimus Luuston aineenvaihdunnan laaja PET-magneettitutkimus Muu PET-magneettitutkimus W XX1VW XX1XW XX1ZW XX2VW XX2XW XX2ZW XX3DW XX7GT XX9AW XX9BW XX9CW Radiologisten tutkimusten oheistoiminnot Radiologin lausunto Radiologin laaja lausunto Radiologin erittäin laaja lausunto Radiologin konsultaatio Radiologin laaja konsultaatio Radiologin erittäin laaja konsultaatio Laaja lisäanalyysi radiologisesta tutkimusaineistosta Radioyttrium SIRT-hoito Röntgenkuvien kopio Kuva- ja/tai tutkimusmateriaalin toimittaminen viranomaiselle tai muulle laitokselle Kuva- ja/tai tutkimusmateriaalin toimittaminen potilaalle

40 Z Lisäkoodit (Z-koodit) Lisäkoodeja (Z-koodeja) käytetään tutkimusta täydentävinä tietoina. Esimerkiksi ranteesta otetussa kuvaamisessa sen avulla voidaan kertoa, kuvattiinko oikea vai vasen ranne. Z-Koodi Z-Koodin nimi ZXA00 Oikea puoli ZXA05 Vasen puoli ZXA10 Molemminpuolinen ZXB00 Sivun puoleinen, lateraalinen ZXB10 Keskiviivan puoleinen, mediaalinen ZXB20 Sekä sivun että keskiviivan puoleinen ZXC20 Kemiallinen aine ZXC35 Radioaaltolaite ZXC40 Ultraäänilaite ZXC50 Jäädytys, kryokoagulaatio ZXC92 Lääkestentin tai muun lääkeverkon käyttö ZXC93 Lääkepallon käyttö ZXF00 Toimenpiteen keskeyttäminen potilaan tilan heikkenemisen vuoksi ZXF05 Toimenpiteen keskeyttäminen muusta potilaasta johtuvasta syystä ZXF10 Toimenpiteen keskeyttäminen välineiden teknisen pettämisen vuoksi ZXF99 Muu syy keskeyttää toimenpide ZXH00 Tutkimus tai toimenpide suoritettu röntgenosaston ulkopuolella ZXH01 Tutkimus tai toimenpide suoritettu leikkaussalissa ZXH02 Tutkimus tai toimenpide suoritettu teho-osastolla ZXH04 Tutkimus tai toimenpide suoritettu vuodeosastolla ZXH09 Tutkimus tai toimenpide suoritettu muussa tavanomaisesta suorituspaikasta poikkeavassa yksikössä ZXM00 Ultraäänikuvantamisen käyttö leikkauksen aikana ZXM10 Läpivalaisun käyttö leikkauksen aikana ZXM20 Tietokonekerroskuvauksen käyttö leikkauksen aikana ZXM30 Magneettikuvauksen käyttö leikkauksen aikana ZYY97 Toteutumaton hoitokontakti, potilaan ilmoittama poisjäänti ZYY98 Toteutumaton hoitokontakti, potilaan ilmoittamaton poisjäänti ZYY99 Toteutumaton hoitokontakti, ammattihenkilön peruma ZXH07 Muu kuin lääketieteellinen tutkimus

41

42

Kelan koodi. Tapahtuman umero. Lyhyt nimi Tapahtuman nimi Perushinta Koodi 1 Koodi 3 Y.T. Uusi hinta

Kelan koodi. Tapahtuman umero. Lyhyt nimi Tapahtuman nimi Perushinta Koodi 1 Koodi 3 Y.T. Uusi hinta NH4AE 38093 Akillesjänteen UÄ Akillesjänteen UÄ 93,75... 6 RAD 112,5 ED1AA 37211 Alaleuan rtg Alaleuan natiiviröntgen 41,25... 6 RAD 49,5 PH2AE 38441 Alaraajalaskimot,UÄ Alaraajalaskimoiden UÄ 100... 6

Lisätiedot

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HINNASTO 2018 YKSITYISET TERVEYDENHUOLLON TOIMIJAT Suoriteperusteiset hinnat HUS-KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2018 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET 3 TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUKSET

Lisätiedot

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2015 Yksityiset terveydenhuollon toimijat

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2015 Yksityiset terveydenhuollon toimijat HUS-Kuvantamisen hinnasto 2015 Yksityiset terveydenhuollon toimijat HUS-KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2015 Hinnastossa käytetään Suomen Kuntaliiton suosittelemaa radiologista tutkimus- ja toimenpideluokitusta

Lisätiedot

Alkusanat. Uudet nimike-ehdotukset, -korjaukset ja -muutokset voi lähettää sähköisellä lomakkeella Kuntaliittoon.

Alkusanat. Uudet nimike-ehdotukset, -korjaukset ja -muutokset voi lähettää sähköisellä lomakkeella Kuntaliittoon. Alkusanat Radiologisen tutkimus- ja toimenpideluokituksen avulla yhtenäistään radiologisten konsultaatioiden käyttöä, kansallista sähköisen potilaskertomuspalvelua, tilastointia, hinnoittelua ja laskutusta.

Lisätiedot

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2016 Yksityiset terveydenhuollon toimijat

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2016 Yksityiset terveydenhuollon toimijat HUS-Kuvantamisen hinnasto 2016 Yksityiset terveydenhuollon toimijat HUS-KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2016 Hinnastossa käytetään Suomen Kuntaliiton suosittelemaa radiologista tutkimus- ja toimenpideluokitusta

Lisätiedot

Välisuoritehinnasto 2018

Välisuoritehinnasto 2018 Välisuoritehinnasto 2018 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SAIRAALOIDEN VÄLISUORITEHINNASTO 2018 Välisuoritehinnastossa on hoivapäivien, leikkaustoiminnan, kuvantamisen, sairaala-apteekin, heräämön ja tehohoidon

Lisätiedot

Välisuoritehinnasto 2019

Välisuoritehinnasto 2019 Välisuoritehinnasto 2019 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SAIRAALOIDEN VÄLISUORITEHINNASTO 2019 Välisuoritehinnastossa on hoivapäivien, leikkaustoiminnan, kuvantamisen, sairaala-apteekin, heräämön ja tehohoidon

Lisätiedot

Röntgen. Hinnat voimassa 1.1.2015 alkaen Koodi Tutkimus Hinta

Röntgen. Hinnat voimassa 1.1.2015 alkaen Koodi Tutkimus Hinta 1 Röntgen Röntgenliikelaitoksen terveyskeskusyksiköissä Ilomantsi, Kitee, Lieksa ja Siilainen natiivitutkimusten hinta ilman radiologin lausuntoa -20% tutkimushinnasta Hinnat voimassa 1.1.2015 alkaen Koodi

Lisätiedot

LSHP:n RADIOLOGINEN TUTKIMUSHINNASTO 2018

LSHP:n RADIOLOGINEN TUTKIMUSHINNASTO 2018 Koodi Tutkimusnimike NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET Pään natiiviröntgentutkimukset AA1AA Kallon natiiviröntgen 28.00 AA1BA Kallon laaja natiiviröntgen 30.00 AA2AA Kallonpohjan natiiviröntgen * 28.00 AA3AA Kasvonluiden

Lisätiedot

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden sairausvakuutustaksat

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden sairausvakuutustaksat Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden sairausvakuutustaksat Uusia korvaustaksoja sovelletaan ja sen jälkeen tehtyihin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin Tutkimusnimikkeessä *-merkki tarkoittaa, että

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT...36

HOITO- JA HOIVAPALVELUT...36 YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2016 Sisällys 1. TERVEYSPALVELUT... 3 AVOVASTAANOTTOPALVELUT... 3 Ajanvarausvastaanotot... 3 Muistipoliklinikka... 3 Ravitsemusterapia... 3 Erikoissairaanhoidon poliklinikat...

Lisätiedot

T11 Kuvantamisen toimialue Hinnasto 2019

T11 Kuvantamisen toimialue Hinnasto 2019 T11 Kuvantamisen toimialue Hinnasto 2019 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Hallintokeskus Kiinamyllynkatu 4-8, PL 52, 20521 TURKU Vaihde 02 313 0000 Samkommunen för Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT...34

HOITO- JA HOIVAPALVELUT...34 YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2016 Sisällys 1. TERVEYSPALVELUT... 3 AVOVASTAANOTTOPALVELUT... 3 Ajanvarausvastaanotot... 3 Muistipoliklinikka... 3 Ravitsemusterapia... 3 Erikoissairaanhoidon poliklinikat...

Lisätiedot

Radiologian ulkoiset hinnat 2016

Radiologian ulkoiset hinnat 2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Radiologia Radiologian ulkoiset hinnat 2016 Vaikka kaikki tutkimukset ovat hinnoiteltu ei kaikkia tutkimuksia resurssisyistä myydä ulkopuolisille Tunniste

Lisätiedot

Terveyspalvelut. SISÄLLYSLUETTELO Sivu

Terveyspalvelut. SISÄLLYSLUETTELO Sivu YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2015 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Terveyspalvelut Avovastaanottopalvelut 2 Ajanvarausvastaanotot 2 Muistipoliklinikka 2 Ravitsemusterapia 2 Erikoissairaanhoidon poliklinikat

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO HINNAT OVAT VOIMASSA TAKAUTUVASTI ALKAEN

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO HINNAT OVAT VOIMASSA TAKAUTUVASTI ALKAEN VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO 01.10.2017 HINNAT OVAT VOIMASSA TAKAUTUVASTI 1.1.2017 ALKAEN *)Yli 170 euroa maksavat tarvikkeet laskutetaan erikseen Päivystyskiireellinen Ajanvaraus Mikäli

Lisätiedot

CAREAN ALUEEN TOIMIPISTEET Radiologian hinnat 2018

CAREAN ALUEEN TOIMIPISTEET Radiologian hinnat 2018 CAREAN ALUEEN TOIMIPISTEET Radiologian hinnat 2018 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET Pään natiiviröntgentutkimukset Hinta AA1AA Kallon natiiviröntgen 35 AA3AA Kasvonluiden natiiviröntgen 35 AA7AA Aivonesteyhdystien

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Radiologia

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Radiologia Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Radiologia Radiologian sisäiset hinnat 2016 Radiologian tutkimushinnat ovat 15% korotettuja arkisin klo 16.00-07.00 ja 30% korotettuja pe klo 16.00 - ma

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS A NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET Pään natiiviröntgentutkimukset AA1AA Kallon röntgen (sivukuva) 57,00 38,00 AA1BA Kallon röntgen (laaja) 67,50 45,00 AA3AA Kasvonluiden röntgen 57,00 38,00 AA7AA Shuntin rtg

Lisätiedot

T11 Kuvantamisen toimialue. Hinnasto 2018

T11 Kuvantamisen toimialue. Hinnasto 2018 T11 Kuvantamisen toimialue Hinnasto 2018 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Hallintokeskus Kiinamyllynkatu 4-8, PL 52, 20521 TURKU Vaihde 02 313 0000 Samkommunen för Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt

Lisätiedot

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2016 Sairaanhoitoalueet ja kunnat. Suoriteperusteiset hinnat

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2016 Sairaanhoitoalueet ja kunnat. Suoriteperusteiset hinnat HUS-Kuvantamisen hinnasto 2016 Sairaanhoitoalueet ja kunnat Suoriteperusteiset hinnat HUS-KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2016 RADIOLOGIA 6 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET 6 PERINTEISET VARJOAINETUTKIMUKSET 9

Lisätiedot

Mielenterveys ja päihdepalvelut Avohoito 9 Osastohoito 11

Mielenterveys ja päihdepalvelut Avohoito 9 Osastohoito 11 Yhtymähallitus 10.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Terveyden ja sairaanhoidon perusterveydenhuollon palvelut 1 Työterveyshuolto 3 Erikoislääkärin vastaanotto ja leikkaustoiminta Sisätautien poliklinikka 5

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS. HINNASTO 01.01.2015 (tarkistus 01.10.2015)

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS. HINNASTO 01.01.2015 (tarkistus 01.10.2015) VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO 01.01.2015 (tarkistus 01.10.2015) *)Yli 170 euroa maksavat tarvikkeet laskutetaan erikseen Ajanvaraus Muu kiireellinen Päivystyskiireellinen Mikäli kuvantaminen

Lisätiedot

RADIOLOGISET TUTKIMUKSET NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET

RADIOLOGISET TUTKIMUKSET NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET Sivu 1 / 15 PÄÄN NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET RADIOLOGISET TUTKIMUKSET NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET KOODI NIMI TUTKIMUSHINTA AA1AA Kallon natiiviröntgen 35,00 AA1BA Kallon laaja natiiviröntgen 50,00 AA3AA Kasvonluiden

Lisätiedot

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2015 Sairaanhoitoalueet ja kunnat. Suoriteperusteiset hinnat

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2015 Sairaanhoitoalueet ja kunnat. Suoriteperusteiset hinnat HUS-Kuvantamisen hinnasto 2015 Sairaanhoitoalueet ja kunnat Suoriteperusteiset hinnat HUS-KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2015 RADIOLOGIA 5 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET 5 PERINTEISET VARJOAINETUTKIMUKSET 8

Lisätiedot

Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky 1(26) 12.2.2014

Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky 1(26) 12.2.2014 Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky 1(26) SKS Sairaanhoidolliset tukipalvelut Röntgenyksikkö Tutkimusnimikkeistö / hinnasto 2014 1.4.2014 alkaen ( tai 15.4.2014) Päivystysajalla tehdyissä tutkimuksissa korotettu

Lisätiedot

TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUSAJAN VARAUSOHJE

TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUSAJAN VARAUSOHJE TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUSAJAN VARAUSOHJE TT-TUTKIMUSTEN TILAAJAN MUISTILISTA 1. Potilaan munuaistoiminnan tarkistaminen Munuaisfunktion tarkistaminen määrittämällä P-krea ja egfr tehdään lähettävän lääkärin

Lisätiedot

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2017 Sairaanhoitoalueet ja kunnat. Suoriteperusteiset hinnat

HUS-Kuvantamisen hinnasto 2017 Sairaanhoitoalueet ja kunnat. Suoriteperusteiset hinnat HUS-Kuvantamisen hinnasto 2017 Sairaanhoitoalueet ja kunnat Suoriteperusteiset hinnat HUS-KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2017 RADIOLOGIA 6 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET 6 PERINTEISET VARJOAINETUTKIMUKSET 9

Lisätiedot

RADIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN JA TOIMENPITEIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2000

RADIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN JA TOIMENPITEIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2000 STUK-B-STO 49 LOKAKUU 22 RADIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN JA TOIMENPITEIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2 Arvi Hakanen STUK SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Osoite/Address Laippatie

Lisätiedot

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HINNASTO 2019 SAIRAANHOITOALUEET JA KUNNAT. Suoriteperusteiset hinnat

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HINNASTO 2019 SAIRAANHOITOALUEET JA KUNNAT. Suoriteperusteiset hinnat Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HINNASTO 2019 SAIRAANHOITOALUEET JA KUNNAT Suoriteperusteiset hinnat HUS KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2019 RADIOLOGIA 4 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET 4 PERINTEISET

Lisätiedot

TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUSAJAN VARAUSOHJE

TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUSAJAN VARAUSOHJE TIETOKONETOMOGRAFIATUTKIMUSAJAN VARAUSOHJE TT-TUTKIMUSTEN TILAAJAN MUISTILISTA 1. Potilaan munuaistoiminnan tarkistaminen Munuaisfunktion tarkistaminen määrittämällä P-krea tai egfr tehdään lähettävän

Lisätiedot

Sairaanhoitopalvelut (Kelan korvausluokka II) 10 min 21,40 20 min 38,00 30 min 66,90 45 min 99,80 60 min 132,30

Sairaanhoitopalvelut (Kelan korvausluokka II) 10 min 21,40 20 min 38,00 30 min 66,90 45 min 99,80 60 min 132,30 TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT YKSIKKÖHINTA, EUROA Sairaanhoitopalvelut (Kelan korvausluokka II) 10 min 21,40 20 min 38,00 30 min 66,90 45 min 99,80 60 min 132,30 Työterveyden peruspalvelut (Kelan korvausluokka I)

Lisätiedot

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HINNASTO 2018 SAIRAANHOITOALUEET JA KUNNAT. Suoriteperusteiset hinnat

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HINNASTO 2018 SAIRAANHOITOALUEET JA KUNNAT. Suoriteperusteiset hinnat Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri HINNASTO 2018 SAIRAANHOITOALUEET JA KUNNAT Suoriteperusteiset hinnat HUS-KUVANTAMISEN HINNASTO VUODELLE 2018 RADIOLOGIA 4 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET 4 PERINTEISET

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2019

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2019 YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2019 Yhtymähallitus 4.12.2018 205 Sisällys 1. TERVEYSPALVELUT... 2 AVOVASTAANOTTOPALVELUT... 2 Ajanvarausvastaanotot... 2 Muistipoliklinikka... 2 Lastensairauksien

Lisätiedot

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2011

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2011 / KESÄKUU 2013 B Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2011 Timo Helasvuo (toim.) Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority / KESÄKUU 2013 Radiologisten

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 14 18 19 27 29 36 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 2/31 Kuvantamis-, laboratorio- ja lääkehuoltokeskuksen palveluhinnasto

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO ,3*ajanvaraus 1,5*ajanvaraus

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO ,3*ajanvaraus 1,5*ajanvaraus VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO 01.08.2016 *)Yli 170 euroa maksavat tarvikkeet laskutetaan erikseen Ajanvaraus Muu kiireellinen Päivystyskiireellinen Mikäli kuvantaminen tehdään anestesiassa,

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT...25

HOITO- JA HOIVAPALVELUT...25 YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2018 Sisällys 1. TERVEYSPALVELUT... 2 AVOVASTAANOTTOPALVELUT... 2 Ajanvarausvastaanotot... 2 Muistipoliklinikka... 2 Lastensairauksien vastaanotto... 2 Naistentautien

Lisätiedot

RADIOLOGIAAN ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN LOKIRJA Oppimistavoitteet

RADIOLOGIAAN ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN LOKIRJA Oppimistavoitteet RADIOLOGIAAN ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN LOKIRJA Oppimistavoitteet YO KOULUTUSPAIKAT OSASTOT Sivu THORAX Röntgen 1 Meilahti 2 VATSA Röntgen 2 Mei 3 KORVA Röntgen 2 Mei 4 URO Röntgen 2 Mei 5 ANGIO Röntgen 3 Mei

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen asiakasmaksut. 1.2.2008 31.7.2008 (poikkeukset alkamispäivään merkitty ao. kohtaan)

Perusturvapalvelujen asiakasmaksut. 1.2.2008 31.7.2008 (poikkeukset alkamispäivään merkitty ao. kohtaan) 1 HAUKIPUTAAN KUNTA Perusturvalautakunta Perusturvapalvelut 18.12.2007 / LIITE 191 Perusturvapalvelujen asiakasmaksut 1.2.2008 31.7.2008 (poikkeukset alkamispäivään merkitty ao. kohtaan) 2 KOTI- JA LAITOSHOITO

Lisätiedot

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2008

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2008 / KESÄKUU 2010 B Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2008 Petra Tenkanen-Rautakoski (toim.) Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority / KESÄKUU

Lisätiedot

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2015

Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2015 / MARRASKUU 2016 B Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät vuonna 2015 Juha Suutari (toim.) Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority / MARRASKUU 2016

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO 16.10.2014

VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO 16.10.2014 VARSINAIS-SUOMEN KUVANTAMISKESKUS HINNASTO 16.10.2014 *)Yli 170 euroa maksav at tarv ikkeet laskutetaan erikseen Mikäli kuv antaminen tehdään anestesiassa, laskuttaa anestesiay ksikkö tilaav aa y ksikköä

Lisätiedot

KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO

KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 1/27 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO v. 2014 2/27 SISÄLLYSLUETTELO 3 Radiologian vastuuyksikkö 16 Kliinisen fysiologian

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 2015 2/32 Kuvantamis-, laboratorio- ja lääkehuoltokeskuksen palveluhinnasto Sisällysluettelo

Lisätiedot

VUODEOSASTOPALVELUT. Hinta

VUODEOSASTOPALVELUT. Hinta Toimenpiteet ja hinnasto 1.9.2012 alkaen Hinnastossa esitetty potilaan maksuosuus on vain esimerkinomainen arvio sairausvakuutuskorvauksesta. Päätöksen potilaalle myönnettävästä sairausvakuutuskorvauksesta

Lisätiedot

Työplus Oy Yksityisvastaanoton hinnasto 2019

Työplus Oy Yksityisvastaanoton hinnasto 2019 Työplus Oy Yksityisvastaanoton hinnasto 2019 YLEISMAKSUT Toimistomaksu 16,00 - YLEISLÄÄKÄRI Vastaanottokäynti enint. 20 min 53,00 9,00 Vastaanottokäynti enint. 30 min 72,00 11,00 Vastaanottokäynti enint.

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa

Lisätiedot

Työplus Oy Yksityisvastaanoton hinnasto 2017

Työplus Oy Yksityisvastaanoton hinnasto 2017 Työplus Oy Yksityisvastaanoton hinnasto 2017 YLEISMAKSUT Toimistomaksu 16,00 - Perumaton käynti 35,00 - YLEISLÄÄKÄRI Vastaanottokäynti enint. 20 min 53,00 9,00 Vastaanottokäynti enint. 30 min 72,00 11,00

Lisätiedot

1 hlö - 73 /hlö per vuosi 2-3 hlö - 37 /hlö per vuosi 4-25 hlö - 26 /hlö per vuosi 26-50 hlö 10 /hlö per vuosi Yli 50 hlö ei palvelumaksua

1 hlö - 73 /hlö per vuosi 2-3 hlö - 37 /hlö per vuosi 4-25 hlö - 26 /hlö per vuosi 26-50 hlö 10 /hlö per vuosi Yli 50 hlö ei palvelumaksua TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.1.2016 31.12.2016 YLEISMAKSU Yleismaksu laskutetaan kerran vuodessa työntekijänmäärän mukaisesti. Yleismaksu/henkilö/vuosi 1 hlö - 73 /hlö

Lisätiedot

Yleismaksuun sisältyvät: toimistopalvelut, ajanvarauspalvelut, asiakasrekisterin ylläpito.

Yleismaksuun sisältyvät: toimistopalvelut, ajanvarauspalvelut, asiakasrekisterin ylläpito. TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.1.2016 31.12.2016 YLEISMAKSU Yleismaksu laskutetaan kerran vuodessa työntekijänmäärän mukaisesti. Yleismaksu/henkilö/vuosi 1 hlö - 73 /hlö

Lisätiedot

Sisällys 1. TERVEYSPALVELUT 2

Sisällys 1. TERVEYSPALVELUT 2 YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN HINNASTO 2017 Sisällys 1. TERVEYSPALVELUT 2 AVOVASTAANOTTOPALVELUT 2 Ajanvarausvastaanotot 2 Muistipoliklinikka 2 Lastensairauksien vastaanotto 2 Naistentautien vastaanotto

Lisätiedot

STLK 19.5.2015 1.1.2015 ALKAEN 1.6.2015 ALKAEN HINNASTO MYYTÄVISTÄ PALVELUISTA

STLK 19.5.2015 1.1.2015 ALKAEN 1.6.2015 ALKAEN HINNASTO MYYTÄVISTÄ PALVELUISTA 1 (7) Yleisesti noudatettavat periaatteet: Kaikissa palveluissa peritään lisäksi asiakaskohtainen asiakasmaksu, paitsi niissä joissa siitä on erikseen maininta. Laskutushintaan lisätään tutkivan laitoksen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 14 18 19 27 29 36 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 2/29 Kuvantamis-, laboratorio- ja lääkehuoltokeskuksen palveluhinnasto

Lisätiedot

Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS, LABORATORIO JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO

Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS, LABORATORIO JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 14 18 19 27 29 36 Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS, LABORATORIO JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 2/29 Kuvantamis, laboratorio ja lääkehuoltokeskuksen palveluhinnasto

Lisätiedot

RADIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN JA TOIMENPITEIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2005

RADIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN JA TOIMENPITEIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2005 / LOKAKUU 2006 RADIOLOGISTEN TUTKIMUSTEN JA TOIMENPITEIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2005 Petra Tenkanen-Rautakoski STUK SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Osoite/Address

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2019

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2019 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2019 Kuntayhtymän johtaja 19.12.2018 1 Sisällys Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, erikoissairaanhoito...2 ANESTESIA/ KIPUPOLIKLINIKKA (91)...3 KIRURGIA

Lisätiedot

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2009-2018 96 000 94 000 92 000 90 000 91 710 91 944 94 467 95 075 88 000 86 000 84 000 82 000 86 299 86 623 Määrä 80 000 78 000 76 000 74 000 74 952 72

Lisätiedot

OHJE LÄHETTÄVÄLLE YKSIKÖLLE RADIOLOGIA NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET

OHJE LÄHETTÄVÄLLE YKSIKÖLLE RADIOLOGIA NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET Sivu 1/5 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET Potilaan ohjaaminen tutkimukseen... 2 Tutkimukset, joista on harvoin hyötyä potilaan hoidon kannalta... 2 Häntäluu... 2 Kallo... 2 Kasvojen luut... 2 Kitarisa... 2 Korva,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO Kuntayhtymän johtaja

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2018 Kuntayhtymän johtaja 19.12.2017 44 1 SISÄLTÖ ANESTESIA/ KIPUPOLIKLINIKKA (91)... 3 KIRURGIA (20)... 3 Avohoito... 3 Hoitopäivät... 5 KORVA-NENÄ-KURKKUTAUDIT

Lisätiedot

Vantaan Työterveys liikelaitos

Vantaan Työterveys liikelaitos Yritystyöterveydenhuolto Hinnasto 2013 Hinnasto 1.1.2013 alkaen Perusmaksu/henkilö/vuosi 34.00 Tämä maksu sisältää mm. työterveyshuollon perusvalmiuden ylläpitoa, kuten ajanvaraus-, postitus- ja toimistopalveluja,

Lisätiedot

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä Määrä Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 24-216 94 92 9 88 91 71 91 944 86 84 86 299 86 623 82 8 78 76 74 74 952 72 7 71 799 71 679 72 916 72 41 7 372 7 348 71 683 61 83 38 757 37 558 38

Lisätiedot

OHJE AMMATTILAISILLE MAGNEETTITUTKIMUKSEN (MK) AJANVARAUSOHJE MK-TUTKIMUKSEN TILAAJAN MUISTILISTA

OHJE AMMATTILAISILLE MAGNEETTITUTKIMUKSEN (MK) AJANVARAUSOHJE MK-TUTKIMUKSEN TILAAJAN MUISTILISTA MAGNEETTITUTKIMUKSEN (MK) AJANVARAUSOHJE MK-TUTKIMUKSEN TILAAJAN MUISTILISTA Lähettävä yksikkö huolehtii potilaan kontraindikaatioiden selvittelystä ja potilaan informoinnista. Ajanvarauksen yhteydessä

Lisätiedot

STLK 17.12.2013 1.1.2014 ALKAEN 2013 HINNASTO MYYTÄVISTÄ PALVELUISTA

STLK 17.12.2013 1.1.2014 ALKAEN 2013 HINNASTO MYYTÄVISTÄ PALVELUISTA Yleisesti noudatettavat periaatteet: Kaikissa palveluissa peritään lisäksi asiakaskohtainen asiakasmaksu. Laskutushintaan lisätään tutkivan laitoksen röntgen- ja laboratoriotutkimuksista perimä hinta lukuunottamatta

Lisätiedot

Lähetteestä lausuntoon case Perusturvakuntayhtymä Karviainen

Lähetteestä lausuntoon case Perusturvakuntayhtymä Karviainen Lähetteestä lausuntoon case Perusturvakuntayhtymä Karviainen Mia Jernfors Avoterveydenhuollon ylilääkäri 30.9.2015 Ei sidonnaisuuksia Perusturvakuntayhtymä Karviainen Vihti (29 000) Karkkila (9 000) Ulkoistettu

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.4.2015 alkaen

TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.4.2015 alkaen 1 Salon terveyskeskus Työterveyshuolto Vilhonkatu 25, 24240 Salo Puh. (02) 772 3767 TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.4.2015 alkaen I. LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2016

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2016 Kuntayhtymän johtaja 15.12.2015 1 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, erikoissairaanhoito HINNASTO 2016 Palveluhinnasto on käytössä 1.1.2016 alkaen.

Lisätiedot

Yleismaksuun sisältyvät: toimistopalvelut, ajanvarauspalvelut, asiakasrekisterin ylläpito. Työterveysneuvottelu / työterveyslääkäri

Yleismaksuun sisältyvät: toimistopalvelut, ajanvarauspalvelut, asiakasrekisterin ylläpito. Työterveysneuvottelu / työterveyslääkäri TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.1.2015 31.12.2015 YLEISMAKSU Yleismaksu laskutetaan kerran vuodessa työntekijänmäärän mukaisesti. Yleismaksu/henkilö/vuosi 1 hlö - 73 /hlö

Lisätiedot

Kliininen tutkimus, kannanotto esitettyyn kysymykseen, käynnin kirjaus ja konsultaatiovastaus, ehdotus jatkotoimenpiteistä

Kliininen tutkimus, kannanotto esitettyyn kysymykseen, käynnin kirjaus ja konsultaatiovastaus, ehdotus jatkotoimenpiteistä TARJOUSLOMAKE 1: PALVELUJA KOSKEVAT VAATIMUKSE Pos. Palvelut Palvelun sisältö ja laajuus Palvelun suorittaja 1. RINTATUTKIMUKSET 1.1. Mammografiatutkimus (ei seulonta) Mammografiatutkimus ja lausunto Lääkäri

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2013

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2013 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2013 Yhtymähallitus 18.12.2012; laboratorio, radiologia, fysioterapia Kuntayhtymän johtaja; erikoissairaanhoito 1 Hinnasto 2013 Erikoissairaanhoito... 1 Laboratorio...

Lisätiedot

Vantaan Työterveys liikelaitos

Vantaan Työterveys liikelaitos Vantaan Työterveys liikelaitos TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTA HINNASTO 2014 Sisällysluettelo sivu Lyhyesti työterveyshuollon toiminnasta 2 Työterveyshoitaja 3 Työterveyslääkäri 3 Erikoislääkäri 4 Työfysioterapeutti

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2014

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2014 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2014 Yhtymähallitus 18.12.2013; laboratorio, radiologia, fysioterapia 1.1.2014 alkaen Kuntayhtymän johtaja 27.1.2014; erikoissairaanhoito 1.2.2014 alkaen 1

Lisätiedot

Vantaan Työterveys liikelaitos

Vantaan Työterveys liikelaitos Vantaan Työterveys liikelaitos TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTA HINNASTO 2015 1 Sisällysluettelo sivu Lyhyesti työterveyshuollon toiminnasta 2 Työterveyshoitaja 3 Työterveyslääkäri 3 Erikoislääkäri 4 Työfysioterapeutti

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2015

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2015 Kuntayhtymän johtaja: 18.11.2014 Laboratorion hinnasto 9.12.2014 Radiologian hinnasto 18.12.2014 erikoissairaanhoito ja fysioterapia 1 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2012

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2012 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä HINNASTO 2012 Yhtymähallitus 25.1.2012 Sisällysluettelo Terveyden- ja sairaanhoidon palvelut Erikoissairaanhoidon hinnasto... 1-18 Laboratorion hinnasto... 19-21 Radiologian

Lisätiedot

VUOSINA SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET

VUOSINA SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET VAHINKOILMOITUSTEN LUKUMÄÄRÄ VUOSINA 2011-2016 SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 7735 7798 7 954 8089 8 382 8 834 3000 2000 1000 0 ILMOITUSVUOSI VUOSINA 2011-2016

Lisätiedot

Röntgentutkimusten määrät v. 2008

Röntgentutkimusten määrät v. 2008 Röntgentutkimusten määrät v. 2008 Toimistopäällikkö Petra Tenkanen-Rautakoski, STUK Säteilyturvakeskus (STUK) kokosi vuoden 2008 radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden määrät erikseen aikuis- ja lapsipotilaiden

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 14 18 19 27 29 36 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä KUVANTAMIS-, LABORATORIO- JA LÄÄKEHUOLTOKESKUKSEN PALVELUHINNASTO 2/31 Kuvantamis-, laboratorio- ja lääkehuoltokeskuksen palveluhinnasto

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Kymijoen Työterveys Oy puh y-tunnus:

Sisällysluettelo. Kymijoen Työterveys Oy puh y-tunnus: HINNASTO 2017 Sisällysluettelo Ennaltaehkäisy ja työkyvyn edistäminen... 3 Ryhmätoiminta... 4 Muut ennaltaehkäisevät palvelut... 4 Työterveyspainotteinen sairaanhoito... 5 Yleisimmät laboratoriotutkimukset...

Lisätiedot

Terveydenhuollon säteilyn käytöstä (röntgendiagnostiikka ja toimenpideradiologia) väestölle aiheutuvan säteilyannoksen

Terveydenhuollon säteilyn käytöstä (röntgendiagnostiikka ja toimenpideradiologia) väestölle aiheutuvan säteilyannoksen / LOKAKUU 2016 TR Terveydenhuollon säteilyn käytöstä (röntgendiagnostiikka ja toimenpideradiologia) väestölle aiheutuvan säteilyannoksen määrittäminen Hannu Järvinen Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen

Lisätiedot

TARJOUSLOMAKE 1: PALVELUJA KOSKEVAT VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN

TARJOUSLOMAKE 1: PALVELUJA KOSKEVAT VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN TARJOUSLOMAKE 1: PALVELUJA KOSKEVAT VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN Pos. Palvelut Palvelun sisältö ja laajuus Palvelun suorittaja Koulutus / kokemus Saatavuus / suoritusaika Muut vaatimukset 1) Tarjous

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT alkaen

TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT alkaen 1 Salon terveyskeskus Työterveyshuolto Vilhonkatu 25, 24240 Salo Puh. (02) 772 3767 TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISIMMISTÄ TUOTTEISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.4.2019 alkaen I. LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

TERVETULOA SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAN KUVANTAMISEEN

TERVETULOA SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAN KUVANTAMISEEN SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI Sairaanhoidollisten palveluiden tulosalue Kuvantamistoiminnan taseyksikkö 38 LIITE 1: 1 (17) TERVETULOA SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAN KUVANTAMISEEN Tietoa kuvantamistutkimukseen

Lisätiedot

Koodistopalvelun vuosi Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö/ Mikko Härkönen 1

Koodistopalvelun vuosi Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö/ Mikko Härkönen 1 Koodistopalvelun vuosi 2015 17.3.2015 Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö/ Mikko Härkönen 1 Koodistopalvelimen vuosisuunnitelma 2015 Maaliskuu: Duodecim- FinMeSH Joulukuu: Kuntaliitto- Laboratoriotutkimusnimikkeistö,

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala)

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

VUOSINA 2007-2012 SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET

VUOSINA 2007-2012 SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET VUOSINA 2007-2012 SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET 9000 8000 VAHINKOILMOITUSTEN LUKUMÄÄRÄ 7000 6000 5000 4000 3000 7957 7971 7271 7328 7734 7772 2000 1000 0 ILMOITUSVUOSI VUOSINA 2007-2012 RATKAISTUT

Lisätiedot

10 YLEISIMMÄN PERUSSAIRAUDEN OSUUS

10 YLEISIMMÄN PERUSSAIRAUDEN OSUUS YLEISIMMAT PERUSSAIRAUDET VUOSINA 2008-2010 RATKAISTUISSA KORVATTAVISSA POTILASVAHINGOISSA PERUSSAIRAUS LEIKKAUS TAI ANESTESIA TOIMENPIDE KLIININEN MUU TUTKIMUS- TOIMEN- TAI HOITO PIDE LUKU- MÄÄRÄ YHTEENSÄ

Lisätiedot

Aikuinen mammografiaja ultraäänitutkimuksessa

Aikuinen mammografiaja ultraäänitutkimuksessa Aikuinen mammografiaja ultraäänitutkimuksessa Ruuansulatuskanavan ja virtsateiden alueen läpivalaisututkimukset 4.12.2009 Karoliina Paalimäki-Paakki Luentokerrat 4.12. klo 8.15-10.30 yleistä 7.12. klo

Lisätiedot

VUOSINA 2009-2014 SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET

VUOSINA 2009-2014 SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET VUOSINA 2009-2014 SAAPUNEET POTILASVAHINKOILMOITUKSET 9000 8000 VAHINKOILMOITUSTEN LUKUMÄÄRÄ 7000 6000 5000 4000 3000 7271 7328 7735 7797 7 951 7 952 2000 1000 0 ILMOITUSVUOSI VUOSINA 2009-2014 RATKAISTUT

Lisätiedot

Selvitys yksityisten terveys- ja lääkäripalveluja tuottavien yritysten hinnoista

Selvitys yksityisten terveys- ja lääkäripalveluja tuottavien yritysten hinnoista Selvitys yksityisten terveys- ja lääkäripalveluja tuottavien yritysten hinnoista Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry 2014 Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry on kerännyt vuoden 2014 aikana yksityisten

Lisätiedot

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014 Määrä Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 24-214 88 86 84 86 299 86 623 82 8 78 76 74 74 952 72 7 68 66 68 793 71 799 71 679 72 916 72 41 7 372 7 348 71 683 K-rtg; 61 83 Y-rtg; 13 869 K-rtg;

Lisätiedot

PIETARSAAREN TYÖTERVEYS RY HINNASTO 2019

PIETARSAAREN TYÖTERVEYS RY HINNASTO 2019 PIETARSAAREN TYÖTERVEYS RY HINNASTO 2019 1 Pietarsaaren Työterveys ry perustettiin vuonna 1976, ja on keskittynyt paikallisten yritysten ja organisaatioiden työterveyshuoltoon jo 40 vuotta. Meillä on hyvää

Lisätiedot

Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan. Lääkäri

Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan. Lääkäri Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan Lääkäri 2018 12.1.2018 Miten opin potilasvahingoista? Muutama sana potilasvahingoista, potilasturvallisuudesta ja ammatillisesta kehittymisestä

Lisätiedot

Työterveys Aalto -liikelaitos

Työterveys Aalto -liikelaitos Työterveys Aalto -liikelaitos Työterveyshuollon toiminta ja hinnasto 2015 1 Sisällysluettelo sivu Tietoa työterveyshuollon toiminnasta 1 Ennaltaehkäisevät ja työkykyä ylläpitävät palvelut 2 Ryhmät, luennot

Lisätiedot

Nina Vähäsarja & Kirsi Öfverberg

Nina Vähäsarja & Kirsi Öfverberg Nina Vähäsarja & Kirsi Öfverberg NATIIVI- TIETOKONETOMOGRAFIA- JA MAGNEETTITUTKIMUSTEN MÄÄRÄT VUOSINA 2012-2016 OULUN YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA, MUKANA TARKASTELUSSA KUVATTAVUUSLUOKITTELU Opinnäytetyön

Lisätiedot

51 LAPIN SOSIAALITYÖN KEHITTÄMISYKSIKÖN III VAIHE 3 52 KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUKSEN JATKOTOIMENPITEET YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON OSALTA 5

51 LAPIN SOSIAALITYÖN KEHITTÄMISYKSIKÖN III VAIHE 3 52 KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUKSEN JATKOTOIMENPITEET YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON OSALTA 5 Perusturvalautakunta KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2008 Kokousaika 07.05.2008 klo 11.00 12.10 Kokouspaikka Kokoushuone 1 Käsittellyt asiat Asia no 50 JÄRJESTÄYTYMISASIAT 2 51 LAPIN SOSIAALITYÖN KEHITTÄMISYKSIKÖN

Lisätiedot

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto

Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Tehdyt rajaukset: AMMATTILUOKKA (3): SIIVOOJAT (942) VAHINKOLUOKKA: TYÖMATKA Huom. vuoden 2009 lukumäärät tulevat nousemaan vielä

Lisätiedot

HINNASTO. Pirkanmaan kehyskunnat: Nokia Erikoislääkärin vastaanoton sekä tutkimusten ja toimenpiteiden palveluseteli

HINNASTO. Pirkanmaan kehyskunnat: Nokia Erikoislääkärin vastaanoton sekä tutkimusten ja toimenpiteiden palveluseteli HINNASTO Pirkanmaan kehyskunnat: Nokia Erikoislääkärin vastaanoton sekä tutkimusten ja toimenpiteiden palveluseteli Hinnasto voimassa 1.1.2016-31.12.2016 TUOTE Kokonaishinta Palvelusetelin Asiakkaan NUMERO

Lisätiedot

Säteilevät naiset -seminaari 15.9.2004, Säätytalo STUK SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY

Säteilevät naiset -seminaari 15.9.2004, Säätytalo STUK SÄTEILYTURVAKESKUS STRÅLSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Säteilevät naiset -seminaari 15.9.2004, Säätytalo Yleistä säteilyn käytöstä lääketieteessä Mitä ja miten valvotaan Ionisoivan säteilyn käytön keskeisiä asioita Tutkimusten on oltava oikeutettuja Tutkimukset

Lisätiedot