Turvaa sinua varten. Koska turvallisuus asuu meillä. Vain parasta
|
|
- Markus Kaarlo Hiltunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 w Turvaa sinua varten Elämä on arvaamatonta. Kaikkiin yllätyksiin ei voi varautua, mutta onneksi moniin voi. Se on myös syy, miksi Teknosafe perustettiin yli 30 vuotta sitten: turvaamaan jokaisen ihmisen hyvää elämää työssä, kotona ja vapaalla. Meille turvallisuus tarkoittaa ihmishenkiä pelastavaa kalustoa, turvallisia askeleita töissä, automatiikkaa, joka tulee ihmisen avuksi hädän hetkellä. Ennen kaikkea osaamista, jolla turvallista elämää uhkaavia tilanteita torjutaan ja ennakoidaan jo hyvissä ajoin. Vain parasta Meille on ollut aina tärkeää kulkea alan eturintamassa. Tarjoamme alan luotettavimmat tuotteet ja asiantuntevimman palvelun. Koulutamme, huollamme ja vastaamme siitä, että asiakkaanamme sinulla on käytössäsi aina alan uusimmat ja turvallisimmat ratkaisut arkesi suojaksi. Teknosafe Oy:n perustaja Esko Metsi yhdessä Anna Helmisen (vas.) ja Elina Metsin (oik.) kanssa. Sydämemme on Imatralla, mutta toimimme valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Se takaa, että toimimme vastuullisesti, kestävästi ja jatkuvasti kehittyen. Lupaamme paljon, mutta tämä on lupauksistamme kaikkein tärkein: teemme Teknosafessa joka päivä kaikkemme sen eteen, että huominen olisi tätä päivää turvallisempi. Koska turvallisuus asuu meillä.
3 Sammutusjärjestelmät Kaasunmittaus Anna automatiikan huolehtia turvallisuudesta: tehokkaat ja nopeat sammutusjärjestelmät sammuttavat tulipalon ja säästävät isoilta tuhoilta. Saat meiltä kiinteät ja liikuteltavat sekä ajoneuvoihin asennettavat sammutusjärjestelmät. Palokalusto Tulipalon sattuessa kaiken on toimittava oikein, nopeasti ja turvallisesti. Varmista tehokas sammutustyö alan laadukkaimmilla välineillä: toimitamme kaiken tarvittavan armatuurikalustosta paloletkuihin, kiinteiden sammutusjärjestelmien tykkeihin ja lämpökameroihin. Varustamme myös palomiehet luotettavilla henkilökohtaisilla varusteilla. Rakenna turvallinen arki kanssamme Älä anna vaarallisten kaasujen yllättää: valikoimistamme löydät muun muassa kiinteät kaasumittarit ympäristön valvontaan sekä henkilökohtaiset monikaasu-, syttymisvaara- ja vuodonilmaisumittarit. Palvelemme myös vuosihuolloissa, kalibroinneissa ja laitevuokrauksissa! Vaahtonestekalusto Aina neste- tai jauhesammuttimen käyttö ei riitä, vaan tarvitaan vieläkin tehokkaampaa sammutusta. Vaahtolaitteilla saat huomattavasti lisätehoa sammuttamiseen ja ne soveltuvat erityisen hyvin kohteisiin, joissa on nestepalon vaara ja turvattu vedensaanti. Meiltä saat vaahdonsekoittajat, vaahtonesteet, tykit ja muut vaahtolaitteet sekä liikuteltaviin että kiinteisiin sammutusjärjestelmiin. Huolto ja koulutus Alkusammutuskalusto Monet turva-alan tuotteet vaativat säännöllistä huoltoa. Hoidamme sammuttimien, palopostien, väestönsuojien ja putoamissuojainten määräaikaistarkistukset ja huollot joustavasti ja asiantuntevasti. Vastaamme maahantuomiemme tuotteiden jälkihuollosta koko elinkaaren ajan. Tieto tuo lisää turvaa: tarjoamme turvallisuuteen liittyviä lakisääteisiä koulutuksia, annamme tuotekoulutusta sekä kartoitamme ja suunnittelemme turvallisempia työympäristöjä. Työturvallisuus Kun päällä on miellyttävät ja asianmukaiset turvavarusteet, työ on tehokasta, tuottavaa ja turvallista. Työskentelet sitten ulkona tai sisällä, kylmässä tai kuumassa, toimistossa tai tehtaassa tarjoamme oikeat varusteet turvalliseen työhön kaikille ammattilaisille. Laadukkaat, oikein valitut turvajalkineet, hengityksensuojaimet, kuumankestävät asusteet, työvaatteet sekä muut työsuojaimet turvaavat työsi ja vapaa-aikasi. Tehokas alkusammutuskalusto estää vakavat vahingot tai antaa lisäaikaa ihmisten ja omaisuuden pelastamiseen. Saat meiltä muun muassa käsisammuttimet, palopostikaluston ja sammutuspeitteet. Pelastus- ja raivauskalusto Valikoimistamme löytyy myös oikeat työvälineet, kun haasteena on painavien taakkojen nostaminen, vuotojen paikkaaminen tai ihmisten pelastaminen sortumien alta, korkeista palavista rakennuksista tai onnettomuusajoneuvoista. Nostotyynyt, sulkutulpat, hyppytyynyt ja hydrauliset pelastusvälineet helpottavat huomattavasti pelastushenkilöstön työtä ja toimivat kaikkein vaativimmissakin tilanteissa.
4 Sammuttimien huollosta täyden palvelun taloksi Teknosafe on kasvanut palo- ja työturvallisuusalan edelläkävijäksi. Asiakkaan turvallisuus on kaiken keskiössä. Palo- ja työturvallisuusala kehittyy niin kovaa vauhtia, että jatkuva uudistuminen on välttämätöntä. Vain niin asiakas saa parasta mahdollista palvelua, tiivistää Teknosafen perustaja Esko Metsi. Metsi puhuu vankan kokemuksen pohjalta. Hän ryhtyi alan yrittäjäksi jo vuonna 1981, kun Imatralla aiemmin olleen palokalustoliikkeen omistajuus vaihtui ja palokaluston myynti keskittyi pääkaupunkiseudulle. - Asiakaskuntaa oli kuitenkin täällä jo paljon, joten ei heitä voinut jättää. Päätin sitten itse ryhtyä toimeen, Metsi kertoo. Kaikki saman katon alta Imatran Sammutinhuolto -nimisenä aloittanut yritys tarjosi nimensä mukaisesti sammutuskalustoon liittyviä huoltopalveluita, mutta varsin pian palveluvalikoima alkoi laajeta. Nykyisin saman katon alta asiakas saa palo- ja työturvallisuustuotteet, laajat huoltopalvelut ja turvallisuuskoulutukset. Monipuolisen palveluvalikoiman myötä myös yrityksen nimi vaihtui vuonna 2005 Teknosafeksi. - Asiakkaan kannalta on helppoa, että pystymme auttamaan monenlaisissa tilanteissa ja tarjoamaan kokonaisratkaisuja, sanoo yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Anna Helminen. Palvelutarjonnan kasvamisen myötä paikallisesta yrityksestä on tullut myös valtakunnallisesti alan edelläkävijä. Hyvin kes- keinen osa yrityksen toimintaa on oma maahantuonti, joka Helmisen mukaan hyödyttää asiakasta monella tavalla. - Kun valitsemme itse maahantuotavat tuotteet, vastaamme niistä alusta loppuun. Pyrimme aina kokonaisuuteen, jossa varmistamme laadukkaan tuotteen, luotettavan päämiehen ja kustannustehokkaan elinkaaren. Asiakas voi olla varma, että meiltä hankittuihin tuotteisiin saa tarvittaessa myös huollot ja käyttötuen. Turvallista arkea Teknosafen asiakkaita ovat muun muassa julkiset liikelaitokset sekä erikokoiset yritykset muun muassa teollisuudessa ja palvelusektorilla. Yritys palvelee edelleen myös yksityisasiakkaita. Helminen puhuukin mielellään kokonaisturvallisuudesta, josta muodostuu hyvä elämä ja arki niin työssä kuin vapaalla. Turvallisuus liittyy olennaisena osana myös perheyrityksen arkeen. Teknosafe on perheyritys mitä suurimmassa määrin: nykyinen toimitusjohtaja Anna Helminen ja myynnistä vastaava Elina Metsi ovat Esko Metsin tyttäriä. - Keskeisiä arvojamme ovat vastuullisuus, avoimuus, asiakaslähtöisyys ja laadukas palvelu. Meille on ensiarvoisen tärkeää pitää sekä omista asiakkaistamme että osaavasta henkilökunnasta huolta joka päivä, Helminen sanoo.
5 TEKNOSAFE OY Sauramonkuja 1, Imatra Puh
Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company
Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet
Teknosafe TÄYDELLINEN SAMMUTUSJÄRJESTELMÄ TRUKKEIHIN
TÄYDELLINEN SAMMUTUSJÄRJESTELMÄ TRUKKEIHIN OPTIMAALINEN OLOSUHDE TULIPALOLLE Trukit ovat kovassa päivittäisessä käytössä Jatkuva käyttö - lavalta lavalle Vähän aikaa huollolle Ei aikaa seisokeille 3 TULIPALON
Suptek Pumppusi asiantuntija
1 Suptek Pumppusi asiantuntija Suptek Oy on teollisuuden pumppujen asiantuntija. Huoltomme pitää laitteesi kunnossa ja prosessisi pyörimässä. Myynniltämme saat nykyisen tai tulevien tarpeidesi mukaisen
Expert in insulation and scaffolding
Expert in insulation and scaffolding Hyvät asiakkaat Olemme kohta 30 vuotta toiminut perheyritys. Tällä hetkellä kuulumme pohjoismaiden suurimpiin yrityksiin, joka tarjoaa sekä eristystä että telineratkaisuja.
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää
KÄSISAMMUTTIMET JA TARVIKKEET
KÄSISAMMUTTIMET JA TARVIKKEET Peltafire-käsisammuttimet Peltacon laajasta käsisammutinvalikoimasta löytyy sammutin moniin kohteisiin ja käyttöolosuhteisiin. Kaikki Peltafire -käsisammuttimet ovat CEmerkittyjä
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun
Suomen teollisuuden kunnossapitäjä
Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle
Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa.
Netel -yritysesittely Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. 2017 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tietoliikenne- sekä
HASO. Turvallisuusilta
HASO Turvallisuusilta 30.1.2019 Ohjelma Vastuut ja velvollisuudet omistaja vs. asukas Kiinteistön Pelastussuunnitelma arjen turvallisuuden kivijalka Kodin pelastautumissuunnitelma riskianalyysi sekä toimintamallit
Toyota Material Handling. Työturvallisuus. www.toyota-forklifts.fi
Toyota Material Handling Työturvallisuus www.toyota-forklifts.fi Trukkien turvallisuus -Ei mikään pieni asia Yrityksen vastuu trukkien työturvallisuudesta: Suomessa on aktiivikäytössä noin 30 000 trukkia.
Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle
Ravintolatekstiilipalvelut Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:
Sadevesijärjestelmät. Tikkaat. Kattoturvatuotteet. Turvakiskot. Asennuspalvelu
Sadevesijärjestelmät Tikkaat Kattoturvatuotteet Turvakiskot Asennuspalvelu Asiantuntijat palveluksessanne! Sadex-asiantuntijamme toimivat Pirkanmaan, Uudenmaan, Keski-Suomen, Ylivieskan, Satakunnan ja
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on
Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.
Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä
Määränpäänä yhteensopivuus
1 Määränpäänä yhteensopivuus Toimintamme ytimenä on ainutlaatuinen valikoima valaisin-, liikennevaloja opastepylväitä sekä niihin täydellisesti soveltuvia korkealaatuisia betonijalustoja. Tarjontamme kattaa
Anna kaasunvalvontasi osaaviin käsiin. Elinkaaripalvelu
Anna kaasunvalvontasi osaaviin käsiin Elinkaaripalvelu Sisällys Kuvaus... 4 5 Palveluprosessi Palvelut...6 7 Laitteet palveluna Etätuki Lähituki Huoltopalvelut...8 Ennakkohuollot Korjaushuollot Pilvipalvelut
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET
MOOTTORI-, PUTKISTO- JA LAITE-ERISTEET Intohimona turvalliset ja optimoidut teollisuusprosessit JLX Industry on raumalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen teollisuuteen kokonaisvaltaisia, räätälöityjä
Elintarvikeala. Kokonaisuus ratkaisee
Elintarvikeala Kokonaisuus ratkaisee Kattava ja luotettava kokonaispalvelu elintarvikealalle Lindström tarjoaa elintarvikealalle kattavaa ratkaisua työvaatteiden, henkilösuojainten, mattojen ja hygienialaitteiden
Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja
Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.
ASIANTUNTEVA KUMPPANISI RUUVILIITOSTEN KOKONAISRATKAISUISSA
ASIANTUNTEVA KUMPPANISI RUUVILIITOSTEN KOKONAISRATKAISUISSA 24H HUOLTOPALVELUT KONSULTAATIO- JA MITTAUSPALVELUT KALIBROINTIPALVELUT MYYNTI- JA VARAOSAPALVELUT VUOKRAUSPALVELUT KOULUTUS- JA TYÖMAAPALVELUT
Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI
Tutkimusstrategia Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ESIPUHE Teemme Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tutkimusta hyvässä, myönteisessä ilmapiirissä. Tutkimustoiminnan
Lähtökohtana turvallisuus
Lähtökohtana turvallisuus Työtä turvallisuuden puolesta Sijoitamme aikaa ja energiaa yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa. Haluamme löytää jokaiselle asiakkaallemme parhaan mahdollisen ratkaisun. MALUX FINLAND
Pelastusturvallisuuden vuositilasto VNT TKU TRE
Pelastusturvallisuuden vuositilasto 18 HKI JKL ESP OUL VNT TKU TRE Tutkittua tietoa turvallisuudesta Kiinteistöjen pelastusturvallisuuden tilanne on parantunut vuodesta 2017. Siitä huolimatta tilanne on
Ympäristöministeriön asetus. autosuojien paloturvallisuudesta
E4 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Autosuojien paloturvallisuus Ohjeet 2005 Ympäristöministeriön asetus autosuojien paloturvallisuudesta Annettu Helsingissä 22 päivänä maaliskuuta 2005 Ympäristöministeriön
Eilakaisla rekrytoi osaavimmat asiantuntijat
Eilakaisla rekrytoi osaavimmat asiantuntijat Taloustutkimuksen TEP 2017 tutkimus: Eilakaisla on ammattitaitoisin ja tunnetuin henkilöstöpalvelualan yritys Ammattitaito ja luotettavuus Eilakaislan vuokrahenkilöstön
Industrial Fire Protection Handbook
Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari 2. esitys Antti Nilsson 23.11.2005 Industrial Fire Protection Handbook kirjoittanut R. Craig
LIIKEVAIHTO 17 m PERHEYRITYS VUODESTA 1918 NOIN 90 AJONEUVOA NOIN 200 OSAAJAA
LIIKEVAIHTO 17 m PERHEYRITYS VUODESTA 1918 NOIN 90 AJONEUVOA NOIN 200 OSAAJAA VASTAUKSEMME HAASTEISIIN ON PALVELEVA LOGISTIIKKA WWW.HAKONEN.FI WWW.PALVELEVALOGISTIIKKA.FI YMPÄRISTÖNÄKÖKOHDAT JA ENERGIATEHOKKUUS
Laadukkaita kuljetuksia 30 vuoden kokemuksella
Laadukkaita kuljetuksia 30 vuoden kokemuksella Arto Järvimäki on ollut kuljetusalalla vuodesta 1964. Kuljetusosaamista vuodesta 1987 Kuljetus Arto Järvimäki Oy on pääkaupunkiseudulla ja tarvittaessa muuallakin
!"#$%!&' PUHTAITA RATKAISUJA!"#$%&#'(!)
PUHTAITA RATKAISUJA www.joenloka.fi YMPÄRISTÖNHUOLTOPALVELUT JOEN LOKAN KATTAVISTA YMPÄRISTÖNHUOLTOPALVELUISTA LÖYTYVÄT SOPIVAT RATKAISUT USEISIIN ERI TARPEISIIN. VUOROKAUDEN YMPÄRI TOIMIVA HÄTÄPÄIVYSTYS
Nostetta kuormankäsittelyyn
Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.
Olemme täyden palvelun toimittaja. Tarjoamme asiakkaillemme räätälöidyn suunnittelun, valmistuksen ja asennuspalvelun sekä tarkastukset ja huollon.
PALJETASAIMET Intohimona turvalliset ja optimoidut teollisuusprosessit JLX Industry on raumalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen teollisuuteen kokonaisvaltaisia, räätälöityjä erikoisratkaisuja,
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka
Hyvinvointikeskus Sauvola
Hyvinvointikeskus Sauvola Käyttäjien turvallisuusohjeet 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet 5. Poistumisjärjestelyt 6. Kokoontumispaikka 7.
Yritysesittely. Marraskuu 2012
Yritysesittely Marraskuu 2012 Agenda Mediverkko tänään Mediverkon tehtävä ja toiminnan lähtökohdat Mediverkon palvelut ja toimintakenttä Mediverkko kumppanina ja työnantajana Mediverkon omistus ja yhteiskuntavastuu
Lapin sairaanhoitopiirin Asiakasraati 23.2.2016
Lapin sairaanhoitopiirin Asiakasraati 23.2.2016 Lasse Kylén Turvallisuuspäällikkö Turvallisuuspäällikkö sairaalassa Riskienhallintaa Turvallisuussuunnittelua Sisäisen kokonaisturvallisuuden kehittämistä
SPEK2020. strategia
SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,
1 Kun laatu ratkaisee
Kun laatu ratkaisee 1 2 3 Sisällysluettelo: Yritysesittely...sivu 3 Merkintälaitteet ja -ratkaisut...sivu 4 Kappaleenkiinnitys...sivu 5 Työstönesteet ja voiteluaineet...sivu 6 Standardiosat...sivu 7 Ohutlevylinjat
Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
Netel -yritysesittely. Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000.
Yritysesittely 2019 Netel -yritysesittely Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000. 2019 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tele-
Kiinteistö Oy Kampinmäki
Kiinteistö Oy Kampinmäki Käyttäjien turvallisuusohjeet 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet 5. Poistumisjärjestelyt 6. Kokoontumispaikka 7.
tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?
tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? Optimointiin ja hätään Tilan määrä Kun pääkonttoriin iskee vesivahinko tai luokat täyttyvät koululaisista, vastaus on Cramo. Saat laadukkaat ratkaisut kaikkiin
Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset
Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön
Olemme täyden palvelun toimittaja. Tarjoamme asiakkaillemme räätälöidyn suunnittelun, valmistuksen ja asennuspalvelun sekä tarkastukset ja huollon.
1 HENKILÖNSUOJAIMET Intohimona turvalliset ja optimoidut teollisuusprosessit JLX Industry on raumalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen teollisuuteen kokonaisvaltaisia, räätälöityjä erikoisratkaisuja,
loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT
TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.
Kaikki tarvittava. valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin
Kaikki tarvittava valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin Valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron ammattilainen Nylund tuntee valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron
Olemme täyden palvelun toimittaja. Tarjoamme asiakkaillemme räätälöidyn suunnittelun, valmistuksen ja asennuspalvelun sekä tarkastukset ja huollon.
1 HENKILÖNSUOJAIMET Intohimona turvalliset ja optimoidut teollisuusprosessit JLX Industry on raumalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen teollisuuteen kokonaisvaltaisia, räätälöityjä erikoisratkaisuja,
Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY. Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella
Katso uudistuneet nettisivumme a-klinikka.fi A-KLINIKKA OY Päihde- ja mielenterveyspalveluja vastuullisesti ja luottamuksella Laadukkaita palveluja vastuullisesti Oy tarjoaa laadukkaita päihde- ja mielenterveyspalveluja.
Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 6.10.2016 Karoliina Meurman Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Paloklusteri, Lahti 1 Tukesin organisaatio 6.10.2016 Karoliina
Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011
Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Case: Tavaratalo Hong Kong:in tulipalo Rasmus 28.9.2011 1 28.9.2011 2 28.9.2011 3 Hong Kong tavaratalon palo 23.12.2010 kello 16 Vantaa -23 astetta 28.9.2011
Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.
Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä
Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut. ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille
Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille Katon kokonaisvaltainen kumppani Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy kuuluu
Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut
Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Asuntotuotanto Pienkiinteistöt ja taloteollisuus Liiketilat ja palvelurakentaminen Korjausrakentaminen Suurkohteet Heatco on huippukumppani LVI-suunnitelmien
Laatua joka askeleella
Laatua joka askeleella Modernia ja minimalistista vai perinteisempää suomalaista tunnelmaa? Sinä valitset portaiden ulkonäön me huolehdimme turvallisesta toteutuksesta. Yksilöllistä designia Tuotemallistomme
ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA
Omavalvonnan lakitausta Omavalvonta on pelastuslain 379/2011 78 mukaista valvontaa. Tämän omavalvontalomakkeen täyttäminen ja palauttaminen annettujen ohjden mukaisesti on velvoittavaa. Vastaajan tulee
Industrial Fire Protection Handbook
Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Antti Nilsson 5.10.2005 Industrial Fire Protection Handbook toinen painos vuodelta 2002 käsittelee
Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi
Riskien arvioinnin työkalu ohjelmapalveluiden tuottajille Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Tämä riskien arvioinnin työkalu on tarkoitettu matkailualan ohjelmapalveluja tarjoaville yrityksille.
Yksinkertaisia ohjeita moninkertaiseen paloturvallisuuteen
Yksinkertaisia ohjeita moninkertaiseen paloturvallisuuteen nopeammin hoitoon ja takaisin töihin www.if.fi Opas palovahinkojen ehkäisyyn ja mitä tehdä, jos sellainen kaikesta huolimatta sattuu. Tärkein
Neste kuljetusalan ammattilaisten palveluksessa
Neste kuljetusalan ammattilaisten palveluksessa Lisää kalustosi ja liiketoimintasi tuottoa Nesteen palveluilla ja laatutuotteilla Hyötyisitkö Suomen laajimmasta asemaverkostosta ja sujuvasta tankkauksesta?
Alppikylän Setlementtiasunnot
Alppikylän Setlementtiasunnot Käyttäjien turvallisuusohjeet 34213 alppikyl%d0%94n setlementtiasunnot312017150955img 8622 Hevosmiehenkatu 1 / Alppikylänkatu 22-24 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt
TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN
TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset
TURVALLISUUSSUUNNITELMA
TURVALLISUUSSUUNNITELMA Tapahtuma: Osallistujat: Taekwon-do Akatemian leiri noin 200 osallistujaa Ajankohta: 2.11.2007 4.11.2007 Tapahtumapaikka: Järjestäjä: Rajakylän koulu Taekwon-do Akatemia ry -----------------------------------------------------------------------------------
TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia.
TYÖTURVALLISUUS TYÖTURVALLISUUS Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS Työpaikan ja työympäristön työturvallisuudesta
Control. Älykkäät avainlistat. Valitse lukittava/ei lukittava ratkaisu. Helppo asentaa seinälle tai turvakaappiin.
by Control Älykkäät avainlistat. Valitse lukittava/ei lukittava ratkaisu. Helppo asentaa seinälle tai turvakaappiin. Uutuus! Älykäs avainlista, jonka voi asentaa seinälle tai turvakaappiin. Yhdistä avaimesi
+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia.
+++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 1 Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 2 Onko sinulla vastaukset muutamaan avainkysymykseen? Milloin
KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT
KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT Nyt käydään läpi askel askeleelta kuinka tehdä kyseiset asiat. Ensiksi rekisteröidy sähköpostilla tai Facebookilla Hetki kun tämä on valmis mene: Omat tiedot
Strategia Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Strategia 2019-2020 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Taustaa Suomi on satavuotisen historiansa aikana kehittynyt pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Tämän aikajänteen kuluessa
Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs
www.halwest.com Halwest Ay:n toiminta alkoi maaliskuussa 2003 ja v. 2008 yhtiömuodoksi vaihtui Oy. Tuotevalikoimamme painottui Aluksi yrityksille ja yhteisöille suunnattuihin ergonomisiin ratkaisuihin.
Volkswagen Caddy Transporter Crafter
Volkswagen Caddy Transporter Crafter Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori,
ABLOY PULSE. Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä
ABLOY PULSE Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä Ainutlaatuinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE on edistyksellinen ja monipuolinen digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan järjestelmä,
MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen
MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä
Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs
www.halwest.com www.hh-kaluste.fi Halwest Ay:n toiminta alkoi maaliskuussa 2003 ja v. 2008 yhtiömuodoksi vaihtui Oy. Tuotevalikoimamme painottui Aluksi yrityksille ja yhteisöille suunnattuihin ergonomisiin
Olemme täyden palvelun toimittaja. Tarjoamme asiakkaillemme räätälöidyn suunnittelun, valmistuksen ja asennuspalvelun sekä tarkastukset ja huollon.
PALJETASAIMET Intohimona turvalliset ja optimoidut teollisuusprosessit JLX Industry on raumalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen teollisuuteen kokonaisvaltaisia, räätälöityjä erikoisratkaisuja,
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Poltinahon seurakuntatalo Turuntie 34, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (12) Poltinahon
Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos
Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee
Turvallisuuden bisnesmalli
Turvallisuuden bisnesmalli 19.4.2013 STM, esote Minä Valtioneuvoston palveluiden ja järjestelmien turvallisuus Puolustusvoimien tietoturvallisuuden toimialajohtaja Alma Median turvallisuuspäällikkö Professori
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
Elektroninen ohjaus helposti
Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka
Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila
Palofysiikka T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Esityksen näkökulma Palofysiikan ja yritysturvallisuuden yhteys on helppo nähdä toimitilojen, henkilöstön ja
LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen.
JOTTA KOTI TOIMISI ARVOMME ovat luotettava kumppanuus, asiakastyytyväisyys, perheyrityksen yhteisöllisyys sekä laadun ja osaamisen jatkuva kehittäminen. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita
Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla
Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Ammattitaitoista palvelua ja valmistusta jo vuodesta 1952 Oy Pameto Ab on suomalainen kiinnitystarvikkeisiin erikoistunut perheyritys, joka on saavuttanut
Asiaa paloturvallisuudesta palontorjuntatekniikka toimii ja pelastaa. PALONTORJUNTATEKNIIKAN kehitysryhmä
Asiaa paloturvallisuudesta palontorjuntatekniikka toimii ja pelastaa PALONTORJUNTATEKNIIKAN kehitysryhmä 2 Liiteluettelo Klikkaamalla hyppäät sivulle Hyvin ylläpidetty paloilmoitin vähentää palovahinkoja
TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto
TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT
Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN
Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni
ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET
ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön
KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS
KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS SUURTEN VESIMÄÄRIEN SIIRTÄMINEN LETKUKALUSTOLLA Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen 16.9.2014 VEDENKULJETUKSEN HISTORIAA KOTKASSA 1979 Palokunnalla 100 metriä 6 letkua ja 450 m 110
Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin. Lukitusjärjestelmät
Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin Lukitusjärjestelmät dormakaba Lukitusjärjestelmät Ensimmäinen askel kohti turvallisempaa ympäristöä dormakaban lukitusjärjestelmiä on saatavana eri konsepteina, jotka
Vastuullista turvallisuutta
Vastuullista turvallisuutta Teline- ja sääsuojapalvelut SafeSolveTM Teline-Rami Oy telinerami.fi SafeSolve TM -konsepti koostuu 4 osa-alueesta: Sertifioidut toimintajärjestelmät ISO 9001, ISO 14001 ja
Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt
2016 Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/12/TAa 25.1.2016 Sisältö 1 Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt... 2 2 Tuliesityksessä tulee
Pelastussuunnitelma. 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa
Pelastussuunnitelma 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata Maakuntaviestin toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa
Metsäpalojen taloudellisista vaikutuksista. Risto Joppe Karhunen Metsäpaloseminaari Vantaa
Metsäpalojen taloudellisista vaikutuksista Risto Joppe Karhunen Metsäpaloseminaari 27.3.2019 Vantaa Mikä on FA ja keitä se edustaa? KANNAN- MUODOSTUS- VERKOSTO 400 henkilöä FINANSSIALA RY 55 työntekijää
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä
Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti
Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti Laatua, asiakaslähtöisyyttä ja suuria volyymeja Suomen Unipol Oy on vuonna 1979 perustettu suomalaisyritys. Tarjoamme mm. Suomen, Skandinavian, Baltian
Teline- ja eristystöiden ammattilainen
Teline- ja eristystöiden ammattilainen PEPT on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT tarjoaa teollisuudelle
HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin