ESIPUHE Petri Vuokila, Rakennusvarma Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESIPUHE Petri Vuokila, Rakennusvarma Oy"

Transkriptio

1 VARMA Luonnonpuu

2 ESIPUHE Petri Vuokila, Rakennusvarma Oy Voimakkaasti kasvava Rakennusvarma Oy on rakennusalan monipuolinen edelläkävijä. Tuotamme laatukoteja Etelä-Suomessa ja kehitämme rakentamiseen uusia ekologisia ratkaisuja, erityisesti puun käytön osalta rakennusmateriaalina. Varma Luonnonpuu on Rakennusvarman brändi kemikaalivapaalle ja naulaamalla kootulle MHM (Massiv-Holz- Mauer) massiivipuuelementille. Helposti muokattava Varma Luonnonpuu mahdollistaa monipuolisen ja ekologisen rakentamisen. Ekologisuus onkin läsnä Varma Luonnonpuun koko elinkaaren kaikissa vaiheissa. Varma Luonnonpuu -massiivipuuelementeissä käytetään vain ekologisen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti kaadettua puuta. Kasvava metsä onkin tutkitusti tehokkain CO2-nielu puiden polttamisen ja metsien vanhenemisen sijaan. Varma Luonnonpuu on myös luonnollisesti eristävä ja hengittävä tuote. Varma Luonnonpuu takaa varmasti luonnollisen puhtaan sisäilman, ja on yksi ratkaisu Suomenkin rakennuskantaa riivaaviin sisäilmaongelmiin. Lisäksi Varma Luonnonpuu -massiivipuuelementtien valmistusprosessissa Loviisan ja Kemin tuotantolaitoksillamme on otettu huomioon päästöjen minimointi sekä viimeisimmät ympäristönormit. Valikoimassamme olevat eri Varma Luonnonpuutalot on myös mahdollista teettää jopa oman metsän puista. Toivommekin, että tämä esite antaa sinulle kokonaisnäkemyksen Varma Luonnonpuun tarjoamista eduista laadukkaassa, modernissa ja luonnonmukaisessa rakentamisessa. Petri Vuokila toimitusjohtaja Rakennusvarma Oy

3 Rakennusvarma Oy Rakennusvarma varma osaaminen, varma laatu Rakennamme laatukoteja ja tarjoamme osaavaa kiinteistökehitystä Etelä-Suomessa. Yrityksen omistaa kokeneista osaajista koostuva ja laaturakentamiseen sitoutunut johto. Hallitsemme koko kiinteistöketjun kaavoitusasioista suunnitteluun, rakentamiseen ja asunnonostajien palveluun. Puurakentamisen edelläkävijä Rakennusvarma tuo suomalaiseen rakentamiseen uusia tuulia ja erottautuu kilpailijoista. Oma Varma Luonnonpuu -massiivipuuelementtien ja moduulien tuotanto antaa ekologisesti kestävän kilpailuedun. 5D-suunnittelu Edelläkävijänä yhdistämme alan parhaan osaamisen: 3D-suunnittelun, rakentamisen aikataulun ja ajantasaisen kustannusten seurannan. Kehittynyt toiminnanohjaus näkyy työmaalla kustannustehokkuutena asiakkaan ja Rakennusvarman yhteisenä etuna.

4 Tuote Varma Luonnonpuu on Rakennusvarman yleisbrändi kemikaalivapaalle ja naulaamalla kootulle MHM -massiivipuuelementille (Massiv-Holz-Mauer ), joka on helposti muokattava rakennusmateriaali monipuoliseen ja laadukkaaseen rakentamiseen. Rakennusvarma Oy:llä on lisenssi MHM:n käyttämiseen ja tuottamiseen omissa tuotantolaitoksissaan Loviisassa ja Kemissä. 6 7

5 Tuote MHM-elementit tehdään käsittelemättömistä puusta; lautakerroksista, jotka naulataan yhteen kierrätetyillä alumiininauloilla. MHM-rakenne on siis puhdasta, kemikaalivapaata puuta, joka ei läpäisevän rakenteen ja puun ominaisuuksien vuoksi tarvitse erillistä höyrynsulkua. MHM-seinä voidaan pinnoittaa sisä- ja ulkopuolelta millä tahansa käyttötarkoitukseen sopivalla pintamateriaalilla. Halutessa MHM-runkorakenne voidaan eristää ulkopuolelta, jolloin seinän laskennallinen U-arvo paranee entisestään. MHM-elementtejä voidaan käyttää kaikissa pystysuuntaisissa rakenteissa; ulkoseinissä, väliseinissä ja huoneistojen välisissä seinissä. MHM-rakennuksien ala-, väli- ja yläpohjissa käytetään esim. PHE-profiilipuuelementtejä tai palkkirakenteisia elementtejä. Materiaali: 23 mm paksua havupuulautaa, vaihtelevia leveyksiä. Kuivattamalla alhaiseksi saatu kosteusprosentti 15% (+/-3%). Kuivatut lautaelementit ovat erittäin hyvin muotonsa säilyttäviä sekä tuholaisille vastustuskykyisiä. Puun pituussuuntainen laajenemiskerroin on 8,0 m * 10-6 / K. Rakenne: Seinäelementti muodostuu uritetuista, ristikkäin kulkevista lautakerroksista, jotka puristetaan ja kiinnitetään yhteen kierrätysalumiinista tehdyillä nauloilla (ETA-13/0801). Lautojen pintamuotoilu pienillä urilla luo valmiiseen seinään ilmataskut, joka parantaa eristystä (U-arvoa). Määritelty seinäpaksuus saadaan tietyllä määrällä lautakerroksia. Tällöin elementin ulko- ja sisäkerroksen laudat kulkevat aina samaan suuntaan, pystysuoraan. Pintalaudat ovat höylättyä lautaa. Mitat: Tiheys: noin 480kg/m 3 Lämmönjohtokyky: Ulkoseinäelementtien maksimimitat: 3,25-6m Elementin paksuus 11,5 34 cm Lautakerroksia 5-15: 15 krs - 34 cm 13 krs - 29,5 cm 11 krs - 25 cm 9 krs - 20,5 cm 7 krs - 16 cm 5 krs - 11,5 cm λ = W/(m*K), (testaus MFPA Leipzig) λ = 0.11 W/(m*K), (rakennusalan yleisen hyväksynnän mukaan) Lämmöneristys: U-arvo (eristys puukuidulla WLG 040) 10 cm eristeellä 16 cm eristeellä 34,0 cm = 0,17 W/m 2 K 34,0 cm = 0,14 W/m 2 K 29,5 cm = 0,19 W/m 2 K 29,5 cm = 0,15 W/m 2 K 25,0 cm = 0,20 W/m 2 K 25,0 cm = 0,16 W/m 2 K 20,5cm = 0,22 W/m 2 K 20,5 cm = 0,17 W/m 2 K 8 9

6 Luonnollisesti turvallinen MHM-elementti on luonnollisesti eristävä ja hengittävä tuote. Lautojen välissä olevat ilmataskut toimivat sekä eristeenä että takaavat moduulin hengittävyyden. Urituksella saavutetaan n. 20% etu puun ja eristemateriaalin kulutuksessa. MHM-seinän lämmönjohtokyky on alhainen, ja se lämpenee varsin hitaasti. Näin palon leviämisen riski kuumien pintojen tai savun avulla vähenee. MHM-järjestelmä vakuuttaa myös hyvällä äänieristyksellään, joka saavutetaan seinän suurella massalla sekä kerrosrakenteella. MHM-rakennuksissa nautitaan terveyttä edistävästä huoneilmasta. MHM-seinä kaasua läpipäästävänä, liimattomana ja kemikaalivapaana huolehtii luonnollisesta ilmastoinnista. MHM-järjestelmällä et tarvitse esimerkiksi höyrynsulkumateriaaleja, jotka vähentävät diffuusiota sisältä ulos. MHM-puuseinän hydroskooppinen ominaisuus huolehtii huoneilman kosteuden tasaisuudesta kaikkina vuodenaikoina. Samoin puuseinän alhainen lämmönjohtavuus vaikuttaa positiivisesti sisälämpötilaan ulkoilman vaihteluista huolimatta

7 Joustavaa rakentamista Tietokoneohjatulla valmistuslinjalla MHM elementit valmistetaan millimetrin tarkasti suunnitelmien mukaan. Monimutkaisetkin arkkitehtoniset kokonaisuudet ja rakenteet on mahdollista toteuttaa MHM-järjestelmällä. Ovet, ikkunat ja talotekniikan asennuskanavat leikataan ja valmistetaan tehtaalla. Tarkan esivalmistuksen ansiosta talon kokoaminen työmaalla MHM-elementeistä on nopeaa. MHM-elementit ja moduulit rakennetaan tehtaalla täysin valmiiksi; sisä- ja ulkoverhoilumateriaali asennataan suoraan MHM-seinään. Sisäpinnat voidaan levyttää, tasoittaa ja maalata tai niihin voidaan lisätä esimerkiksi sisustuspaneeli tai muu haluttu sisustusmateriaali. Ulkopinnalle voidaan asentaa puuverhous tai muu ulkoverhouslevy tai rappaus

8 Tuotanto Loviisan Varma Luonnonpuu -moduulitehdas Tuotantokapasiteetti m² vuodessa. Moduulituotannon laajentaminen suunnitteilla. Keminmaan Törmän tuotantolaitos Tuottaa kaarevia liimapuuaihioita puusepänteollisuuteen. Kemin Varikonkadun tuotantolaitos Oksattoman, virheettömän karmiaihion tuotanto ovi- ja ikkunateollisuuteen. 14

9 VARMA Luonnonpuutalot Varma Luonnonpuutalot ovat Rakennusvarma Oy:n Varma Luonnonpuusta rakennettuja laadukkaita ja ekologisia taloja eri asumismuotoihin. Varma Luonnonpuutaloissa laadukkuus ja ekologisuus korostuukin kokonaisvaltaisesti kaikkialla. Varma Luonnonpuutaloihin kuuluu esimerkiksi aina taloyhtiön puutarha ja kasvihuone, jossa asukkaat voivat kasvattaa omaa lähiruokaansa. Lisäksi Varma Luonnonpuutaloihin on saatavana hybridi-/sähköauton latauspiste ja aurinkopaneelit tuottamaan ekologista lisäenergiaa. Näistä aineksista syntyy ylpeys asua Varma Luonnonpuutalossa. Varma Luonnonpuutalotyypit: Varma Omakotitalo Eri kokoisia ja erilaisilla lisävarusteilla varustettuja Varma Luonnonpuutaloja Varma Townhouse Urbaani, Varma Luonnonpuusta valmistettu rivitalo Varma Kerrostalo kaupunkimaista asumista ekologisessa Varma Luonnonpuusta valmistetussa kerrostalossa Varma Päiväkoti Modulaarinen ja sisäilmaltaan puhdas Varma Luonnonpuusta valmistettu päiväkoti 16 Tutustu lisää Varma Luonnonpuutaloihin: rakennusvarma.fi

10 Tarina Varma Luonnonpuu on puhdas menestystarina: Rakentamiseen tarvittavan puun kaato on ekologinen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen. Kasvava metsä onkin tutkitusti tehokkain CO²-nielu puiden polttamisen ja metsien vanhenemisen sijaan. Varma Luonnonpuu -massiivipuuelementtien kotimaisessa valmistusprosessissa on otettu huomioon päästöjen minimointi sekä viimeisimmät ympäristönormit. Puuelementti on luonnonmukaisesti eristävä ja hengittävä tuote Varma Luonnonpuutaloissa on luonnollisen puhdas sisäilma Puuelementin muokattavuus rakennusmateriaalina on nopeaa ja helppoa Asiakas voi tutustua ja suunnitella talotyyppinsä helposti itse verkkosivuilla Asiakkaalla on mahdollisuus myös teettää Varma Luonnonpuutalo jopa oman metsänsä puilla! Varma Luonnonpuutalot tarjoavat kokonaisvaltaisesti modernia, ekologista ja laadukasta asumista (esim. taloyhtiön puutarha ja kasvihuone, hybridi-/sähköauton latauspiste, aurinkopaneelit. Rakennusvarma hallitsee koko Varma Luonnonpuun tuotantoketjun metsästä asunnon luovutukseen. Oma myynti ja vuokrauspalvelu palvelevat myös piensijoittajia. Tavoitteenamme onkin olla edelläkävijä ja markkinajohtaja luonnonpuumoduuleilla rakentamisessa. 18

11 Rakennusvarma Oy Myllärintie 6 A Klaukkala rakennusvarma.fi asuntomyynti@rakennusvarma.fi

Kalliokartano ja Havulinna

Kalliokartano ja Havulinna ASUNTO OY KIRKKONUMMEN Kalliokartano ja Havulinna Naissaarentie 12 ja 14, 02480 KIRKKONUMMI Rakennusvarma varma osaaminen, varma laatu Voimakkaasti kasvava Rakennusvarma Oy on rakennusalan monipuolinen

Lisätiedot

Pohjoismaiden halutuin rakennusalan kumppani - Ekovillan visio

Pohjoismaiden halutuin rakennusalan kumppani - Ekovillan visio Pohjoismaiden halutuin rakennusalan kumppani - Ekovillan visio Sisältö 1. Ekovilla yrityksenä 2. Ekovilla ja hirsiteollisuus Ekovilla Kasvutarina vuodesta 1979 1979 Reijo Louko ja Risto Kauppila perustavat

Lisätiedot

MATERIAALI- TEHOKKUUS OMAKOTI- RAKENTAMISEN KANNALTA

MATERIAALI- TEHOKKUUS OMAKOTI- RAKENTAMISEN KANNALTA MATERIAALI- TEHOKKUUS OMAKOTI- RAKENTAMISEN KANNALTA MUISTILISTA AVUKSESI Kartoita tarve paljonko tilaa tarvitaan tilat tehokkaaseen käyttöön tilojen muutosmahdollisuus, tilat joustavat eri tarkoituksiin

Lisätiedot

RAKENTAMISEN RATKAISUT

RAKENTAMISEN RATKAISUT RAKENTAMISEN RATKAISUT Puuinfo roadshow May 5, 2011 1 Johdatus kerrosrakentamiseen Esityksen sisältö Stora Enso Puutuotteet tarjonta CLT-rakennusmateriaalina Keski-Euroopan CLT-järjestelmä kerrostalorakenteet

Lisätiedot

Korjausrakentamisen seminaari, 19.4.2013. Antti Viitanen

Korjausrakentamisen seminaari, 19.4.2013. Antti Viitanen Korjausrakentamisen seminaari, 19.4.2013 Antti Viitanen Tehokas Markkinoiden paras lämmöneristävyys: Lambda design 0,023 W/mK Tehokkuus mahdollistaa ohuet rakenteet Erinomainen ilmanpitävyys Alumiinilaminaatti

Lisätiedot

Passiivirakenteet ja elinkaaritalous 18.9.2014 Jussi Jokinen

Passiivirakenteet ja elinkaaritalous 18.9.2014 Jussi Jokinen Passiivirakenteet ja elinkaaritalous Jussi Jokinen RAKENNUSTUOTETEOLLISUUS Eristeteollisuus 2014 1 Rakennuksen energiatehokkuuteen vaikuttavat Rakennusvaippa Suunnitteluratkaisut (muoto, sijainti, suuntaus)

Lisätiedot

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa

Lisätiedot

Miten tehdään betonikerrostaloon edullinen ja turvallinen julkisivuremontti? Toimitusjohtaja Veli Ollila ThermiSol Oy

Miten tehdään betonikerrostaloon edullinen ja turvallinen julkisivuremontti? Toimitusjohtaja Veli Ollila ThermiSol Oy Miten tehdään betonikerrostaloon edullinen ja turvallinen julkisivuremontti? Toimitusjohtaja Veli Ollila ThermiSol Oy Haaste ja mahdollisuus Vanhojen lähiökerrostalojen julkisivujen rapautuminen on iso

Lisätiedot

Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola

Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia 7.5.2014, Matti Mikkola Puu sopii omakotitalorakentamiseen mainiosti tunnelmallinen ja kustannustehokas materiaali 2 Puu palaa ja lahoaa urbaaniin

Lisätiedot

MITÄ SUOMALAISET ARVOSTAVAT? HIRSIMARKKINAN KASVUN EDELLYTYKSET

MITÄ SUOMALAISET ARVOSTAVAT? HIRSIMARKKINAN KASVUN EDELLYTYKSET MITÄ SUOMALAISET ARVOSTAVAT? HIRSIMARKKINAN KASVUN EDELLYTYKSET Jaakko Jussila Rakennustutkimus RTS Oy Hirsitaloteollisuus HTT ry, vuosikokousseminaari Oulussa, 10.4.2019 40 ASUNTORAKENTAMINEN 2017-2019

Lisätiedot

Termater Elementit. Markkinoiden tehokkaimmat katto-, seinä- ja attiaelementit. www.termater.fi

Termater Elementit. Markkinoiden tehokkaimmat katto-, seinä- ja attiaelementit. www.termater.fi Termater Elementit Markkinoiden tehokkaimmat katto-, seinä- ja attiaelementit Termater Elementit Vahvuus, Eristävyys ja Modulaarisuus OMINAISUUDET JA HYÖDYT Kantava rakenne - Erittäin laadukkaat viilupuu

Lisätiedot

Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta.

Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta. Puutietoseminaari 1.6.2017 Tekninen rakentaminen, mitä tarkoittaa puusta rakentaminen LapWall Oy:n näkökulmasta. Tuotekehityspäällikkö Hermanni Nylander 1.6.2017 lapwall.fi 1 Puutietoseminaari 1.6.2017

Lisätiedot

Yläpohjan sellukuitulämmöneristyksen painumisen vaikutus rakenteen kokonaislämmönläpäisyyn

Yläpohjan sellukuitulämmöneristyksen painumisen vaikutus rakenteen kokonaislämmönläpäisyyn Yläpohjan sellukuitulämmöneristyksen painumisen vaikutus rakenteen kokonaislämmönläpäisyyn Asiakas: Työn sisältö Pahtataide Oy Selvityksessä tarkasteltiin kosteuden tiivistymisen riskiä yläpohjan kattotuolien

Lisätiedot

InnoPanel. EPS-ulkoseinäelementit. Innoelement Oü Pärnu mnt 160A, Tallinna info@innoelement.ee puh. +372 51 88 166 www.innoelement.

InnoPanel. EPS-ulkoseinäelementit. Innoelement Oü Pärnu mnt 160A, Tallinna info@innoelement.ee puh. +372 51 88 166 www.innoelement. InnoPanel EPS-ulkoseinäelementit YRITYKSESTÄ INNOELEMENT OÜ on perustettu vastaamaan asiakkaiden jatkuvasti kasvavaan, rakennustoiminnan nopeasta kasvusta johtuvaan energiaa säästävien EPS-betonielementtien

Lisätiedot

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit FINNEPS YLI 25 VUOTTA! EPS BETONIVALUHARKKO on rakennusmateriaalina kymmeniä vuosia vanha keksintö maailmalla. Kokemäkeläisen Lasse Rannan 1989 perustama FinnEPS Oy on ensimmäinen EPS valuharkkovalmistaja

Lisätiedot

www.termex.fi Eristämällä paremmin kulutat vähemmän Säästät luontoa ja rahaa Puhallettava Termex-Selluvilla on todellinen ekoteko

www.termex.fi Eristämällä paremmin kulutat vähemmän Säästät luontoa ja rahaa Puhallettava Termex-Selluvilla on todellinen ekoteko Eristämällä paremmin kulutat vähemmän Ympäristön tila on muuttunut hätkähdyttävästi viime vuosikymmeninä. Kulutamme energiaa päivä päivältä enemmän. Samalla kuormitamme luontoa. Energian säästö ja ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Näin lisäeristät 2. Purueristeisen seinän ulkopuolinen lisäeristys. Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n

Näin lisäeristät 2. Purueristeisen seinän ulkopuolinen lisäeristys. Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n Näin lisäeristät 2 Purueristeisen seinän ulkopuolinen lisäeristys Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n Tammikuu 2012 Ulkopuolinen lisäeristys PAROC Renova levyllä Puurunkoinen, purueristeinen talo,

Lisätiedot

HIRSIRAKENNUKSEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA

HIRSIRAKENNUKSEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA HIRSIRAKENNUKSEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA 9.9.2016 Prof. Juha Vinha TTY, Rakennustekniikan laitos Vain hyviä syitä: Julkisen hirsirakentamisen seminaari, 8.-9.9.2016, Pudasjärvi MASSIIVIHIRSISEINÄN

Lisätiedot

KOSTEUDENHALLINTA ENERGIATEHOKKAASSA RAKENTAMISESSA

KOSTEUDENHALLINTA ENERGIATEHOKKAASSA RAKENTAMISESSA KOSTEUDENHALLINTA ENERGIATEHOKKAASSA RAKENTAMISESSA 28.3.2009 TkT Juha Vinha Energiatehokas koti tiivis ja terveellinen?, 28.3.2009 Helsingin Messukeskus PERUSASIAT KUNTOON KUTEN ENNENKIN Energiatehokas

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

Ruukki life -paneeli. Markkinoiden ekologisin sandwichpaneeli

Ruukki life -paneeli. Markkinoiden ekologisin sandwichpaneeli 1 2 Ruukki life -paneeli Markkinoiden ekologisin sandwichpaneeli 3 Mikä Ruukki life paneeli on? Esivalmistettu sandwich-paneeli, jossa kahden teräslevyn välissä on eristekerros. Yli 70% mineraalivillan

Lisätiedot

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin SPU Sauna-Satu soveltuu saunan seinien ja kattojen sekä kosteiden tilojen

Lisätiedot

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm PANELTIM PANEELIT 51 mm mm 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 100 10 kg/m2 11 kg/m2 13 kg/m2 14 kg/m2-20 /+80 C -40 /+60 C Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP

Lisätiedot

Näin lisäeristät 1. Villaeristeisen puurunkoseinän ulkopuolinen lisäeristys. Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n

Näin lisäeristät 1. Villaeristeisen puurunkoseinän ulkopuolinen lisäeristys. Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n Näin lisäeristät 1 Villaeristeisen puurunkoseinän ulkopuolinen lisäeristys Eristeinä PAROC Renova tai PAROC WPS 3n Tammikuu 2012 Ulkopuolinen lisäeristys PAROC Renova -levyllä Julkisivujen uusimisen yhteydessä

Lisätiedot

VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN

VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN www.thermisol.fi VAHVA OMASSA ELEMENTISSÄÄN THERMISOL-ELEMENTIT KEVYT MUTTA KESTÄVÄ KOTIMAINEN ThermiSol on sandwich-elementtien uranuurtaja ja pohjolan ykkösosaaja. Kokenut ja vastuunsa kantava seinä-

Lisätiedot

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta.

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta. Asennusohjeet Asennustyön voi suorittaa yksi henkilö mutta työskentely pareittain on suositeltavaa. Elementit toimitetaan muovilla päällystetyllä paketilla, paketti on varastoitava ilmavasti maasta irti

Lisätiedot

HSL-järjestelmäväliseinät.

HSL-järjestelmäväliseinät. HSL-järjestelmäväliseinät. Ylivoimainen muuntojoustavuus ja yksilöllinen design. Umpielementtiseinät Puulasiseinät Alumiinilasiseinät Täyslasiseinät OtsaelementiT muutospalvelu HSL Group HSL Group on järjestelmäväliseinien

Lisätiedot

Rakennuksen omistaja valitsee vaihtoehdon. Vaihtoehto 2*: Rakennuksen laskennallinen energiankulutus on säädettyjen vaatimusten mukainen.

Rakennuksen omistaja valitsee vaihtoehdon. Vaihtoehto 2*: Rakennuksen laskennallinen energiankulutus on säädettyjen vaatimusten mukainen. 3 Energiatehokkuuden minimivaatimukset korjaus rakentamisessa Taloyhtiö saa itse valita, kuinka se osoittaa energiatehokkuusmääräysten toteutumisen paikalliselle rakennusvalvontaviranomaiselle. Vaihtoehtoja

Lisätiedot

EPS-ohutrappausten palotekninen toimivuus. Julkisivuyhdistyksen seminaari 25.1.2007 Wanha Satama, Helsinki

EPS-ohutrappausten palotekninen toimivuus. Julkisivuyhdistyksen seminaari 25.1.2007 Wanha Satama, Helsinki EPS-ohutrappausten palotekninen toimivuus Julkisivuyhdistyksen seminaari 25.1.2007 Wanha Satama, Helsinki EPS-ohutrappausrakenne EPS (expanded polystyrene) lämmöneriste muottipaisutettu polystyreeni Julkisivurakenteissa

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

Inwido Finland Oy. Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt Seppo Hyry

Inwido Finland Oy. Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt Seppo Hyry Inwido Finland Oy Suomen johtava ikkuna- ja ovitoimittaja Htt 7.4.2017 Seppo Hyry 2 Inwido Euroopan suurin ikkunavalmistaja 25 tehdasta Yli 20 tuotemerkkiä Liikevaihto 580 M (Suomi 155 M ) N 4000 työntekijää

Lisätiedot

CO 2. Eristämisen sietämätön helppous

CO 2. Eristämisen sietämätön helppous Eristämisen sietämätön helppous Eristämällä paremmin kulutat vähemmän Ympäristön tila on muuttunut hätkähdyttävästi viime vuosikymmeninä. Kulutamme energiaa päivä päivältä enemmän. Samalla kuormitamme

Lisätiedot

HIRSIRIVITALO. muovitontalo.fi. Kurkiniementie 1, Taivalkoski VARAA OMASI AJOISSA!

HIRSIRIVITALO. muovitontalo.fi. Kurkiniementie 1, Taivalkoski VARAA OMASI AJOISSA! VARAA OMASI AJOISSA! ENNAKKOMARKKINOINNISSA HIRSIRIVITALO Kurkiniementie 1, Taivalkoski muovitontalo.fi Hirsi on ollut aikojen alusta asti ihmisten asuntojen perusmateriaali. Hirsi on ekologinen ja hengittävä.

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

Lämmön siirtyminen rakenteessa. Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan

Lämmön siirtyminen rakenteessa. Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan Mikko Myller Lämmön siirtyminen rakenteessa Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan Lämpöhäviöt Lämpö siirtyy 1) Kulkeutumalla (vesipatterin putkisto, iv-kanava)

Lisätiedot

sadan vuoden rakkaus kuva Pasi Haaranen U utuu s mallit 2011 Lapponia

sadan vuoden rakkaus kuva Pasi Haaranen U utuu s mallit 2011 Lapponia sadan vuoden rakkaus kuva Pasi Haaranen U utuu s mallit 2011 Lapponia Lapponia valmiskoti Tee parempi talo kuin ajattelit! olemme myös valinneet Lapponian taloosi ratkaisuja, jotka pienentävät hiilijalanjälkeä

Lisätiedot

ASENNUSPIIRUSTUKSET. Selluvilla talojen lämmöneristykseen

ASENNUSPIIRUSTUKSET. Selluvilla talojen lämmöneristykseen ASENNUSPIIRUSTUKSET Werrowoolin selluvilla on Virossa valmistettu ympäristöystävällinen lämmöneristysmateriaali, jolla on erittäin hyvät lämmöneristysominaisuudet. Se sopii mainiosti sekä uusien että kunnostettavien

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 18.4.2013

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 18.4.2013 Tommi Riippa 18.4.2013 LISÄERISTÄMINEN Lämpöä eristävän materiaalin lisäämisellä rakenteen lämmöneristävyys kasvaa Energian kulutus vähenee, mutta rakenteen ulko-osien olosuhteet huononevat Lisäeristeen

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Puhtaasti Luonnosta. Baumit EKO. Ekologista Eristämistä. Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen

Puhtaasti Luonnosta. Baumit EKO. Ekologista Eristämistä. Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen Puhtaasti Luonnosta EKO Ekologista Eristämistä Eriste 100% luonnontuote Lämmön- ja ääneneriste yhdessä Sopii erityisesti puurakentamiseen Eristysrappausjärjestelmä EKO ekologista eristämistä luonnosta

Lisätiedot

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI SISÄILMA SAFETYCORE OY YRITYKSENÄ Safetycore Oy:n visio on tuottaa kumppaneilleen kustannustehokkain ja laadukkain kiinteistösuojausratkaisu sekä turvatekniikan että sisäilman osalta. Turvatekniikan osalta

Lisätiedot

TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018

TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018 TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018 KOY KIILATIE 5 Kiilatie 5, 02420 JORVAS Hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä valmistuva energiatehokas hallikiinteistö. Kiinteistön

Lisätiedot

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,

Lisätiedot

a s k e l ä ä n i e r i s t e

a s k e l ä ä n i e r i s t e askeläänieriste AKTIIVISEN ELÄMÄN ÄÄNIÄ Kävely, tanssi, korkokengät, koneet... Ilman kunnollista askeläänieristystä äänet kantautuvat helposti kerroksesta toiseen. Sen sijaan, että rajoittaisimme äänien

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

s u s t a i n a b l e l i v i n g T o w n h o u s e T u u s u l a

s u s t a i n a b l e l i v i n g T o w n h o u s e T u u s u l a s us t a ina b le li vin g Townhouse Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusula Kaupunginosa: Rykmentinpuisto Kortteli: 5708 Tontin omistus: Oma Tontin pinta-ala: 2354m2 rakennuttaja Trä Kronor Oy Ab Y-tunnus

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

Ilmansulku + Höyrynsulku Puurakenteen ulkopuolinen eristäminen. Puurakentamisen seminaarikiertue, syksy 2014

Ilmansulku + Höyrynsulku Puurakenteen ulkopuolinen eristäminen. Puurakentamisen seminaarikiertue, syksy 2014 Ilmansulku + Höyrynsulku Puurakenteen ulkopuolinen eristäminen. Puurakentamisen seminaarikiertue, syksy 2014 Esityksen sisältö Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Höyrynsulku, Ilmansulku vai molemmat? ISOVER

Lisätiedot

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus- ja puusepänteollisuuteen sekä useisiin muihin

Lisätiedot

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet Hydropanel Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet 1 Yksi levy monta käyttökohdetta Hydropanel on nykyaikainen kuitusementistä valmistettu rakennuslevy. Monipuolisten testattujen

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Kokeneempi. Osaavampi

Kokeneempi. Osaavampi Kokeneempi. Osaavampi. 020 7737 300 www.tomallensenera.fi Tom Allen Seneran tunnusluvut Tom Allen: maalämpöalan edelläkävijä Suomessa (perustettu 1991) Tom Allen Senera Oy: yli 9 000 asennettua maalämpö-

Lisätiedot

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN www.plast-turf.fi Leijona Original & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea ARKKI Arkki on asennusvalmis sisustusvaneri, jolla toteutat vaativatkin ideasi. Vanereista on helppo rakentaa suuria pintoja peittäviä kokonaisuuksia tai taulumaisia sisustuselementtejä. Tyyliltään Arkki

Lisätiedot

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 Jämerä detaljit 2. Perustukset ja kellarit 1/3 Kuva 1: Maanvarainen perustus 1 Kuva 2: Maanvarainen perustus 2 2. Perustukset ja kellarit 2/3 Maanvaraisen/tuulettuvan alapohjan perustuksen anturat tarjotaan

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R (4) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R (4) Sisällysluettelo 2 (4) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuote- ja rakennemäärittelyt sekä palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ulkoseinän tuuletusraon palovaatimusten täyttyminen...

Lisätiedot

II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko. Seinien sisäpinnat. Lattianpäällysteet. Sisäpinnat. Pilari. Alapohjarakenne Lämmöneriste

II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko. Seinien sisäpinnat. Lattianpäällysteet. Sisäpinnat. Pilari. Alapohjarakenne Lämmöneriste II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko RAKENTEET Ulkoseinärakenne Sisäpinnat Seinien sisäpinnat Lattianpäällysteet Pilari Sisäpinnat Vesikate Aluskate, alusrakenne Kantava rakenne, kattotuolit Lämmöneriste

Lisätiedot

5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET 5.2 SUOJAVERHOUSTEN TOTEUTTAMINEN 5.3 SUOJAVERHOUSVAATIMUKSET P2-PALOLUOKAN RAKENNUKSESSA

5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET 5.2 SUOJAVERHOUSTEN TOTEUTTAMINEN 5.3 SUOJAVERHOUSVAATIMUKSET P2-PALOLUOKAN RAKENNUKSESSA 5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET Suojaverhouksella tarkoitetaan rakennusosan pinnan muodostamaa osaa, joka suojaa alustaansa määrätyn ajan syttymiseltä, hiiltymiseltä tai muulta vaurioitumiselta.

Lisätiedot

ISOVER InsulSafe. Ekologinen ja turvallinen puhallusvilla

ISOVER InsulSafe. Ekologinen ja turvallinen puhallusvilla ISOVER InsulSafe Ekologinen ja turvallinen puhallusvilla Ekologinen Kotimainen Pölyämätön ISOVER InsulSafe Kotimaisen ISOVER InsulSafe Puhallusvillan raaka-aineesta noin 70% on kierrätyslasia. Tuotteen

Lisätiedot

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA PURMO SÄHKÖLÄMMITYS

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA PURMO SÄHKÖLÄMMITYS Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita 10 HYVÄÄ SYYTÄ VALITA PURMO SÄHKÖLÄMMITYS 1 1. TURVALLINEN Purmo sähkölämmittimet ovat suljetun rakenteensa ansiosta lapsi- ja paloturvallisia. Lämmittimien ja

Lisätiedot

TUTKITTUA TURVAA KOSTEUSVAURIOITA VASTAAN

TUTKITTUA TURVAA KOSTEUSVAURIOITA VASTAAN TUTKITTUA TURVAA KOSTEUSVAURIOITA VASTAAN SISÄPUOLINEN LIITOS CONTEGA SL CONTEGA SOLIDO SL CONTEGA SOLIDO SL D TESCON No1 LIITOSSAUMA Joustava Ilmatiivis Tasoitettavissa Suuri diffuusiovastus (Sd > 2,5

Lisätiedot

METSÄ WOOD KERROSTALO- JÄRJESTELMÄ

METSÄ WOOD KERROSTALO- JÄRJESTELMÄ METSÄ WOOD KERROSTALO- JÄRJESTELMÄ Tehokkaaseen kerrostalotuotantoon ja viihtyisään asumiseen Kiristyvien energiatehokkuusvaatimusten ja ilmastonmuutoksen aikana on tärkeää kiinnittää huomiota oikean rakennusmateriaalin

Lisätiedot

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Gyptone BIG Sixto -tuotevalikoima UUTTA Gyptone BIG Sixto 63

Lisätiedot

ASENNUSOHJE PALOKITTI

ASENNUSOHJE PALOKITTI ASENNUSOHJE PALOKITTI Würth Palokitti on muokattava palokatkotuote kaapeli- ja putkiläpivientien tiivistämiseen, sekä seinä että lattiarakenteissa. Ominaisuudet: Muokattava punainen kitti, toimitetaan

Lisätiedot

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ Puurakentamisen RoadShow 15.2.2012 Suvi Tyynilä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Kuninkaantammi-projekti VANTAA KUNINKAANTAMMI 5 000 asukasta PITKÄKOSKI MYYRMÄKI

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus rakennuksen elinkaaren vaiheet

Rakennusten energiatehokkuus rakennuksen elinkaaren vaiheet Rakennusten energiatehokkuus rakennuksen elinkaaren vaiheet Lähde: LVI-talotekniikkateollisuus ry ja YIT Energian loppukäyttö rakennuksissa ERA17 Energiaviisaan rakennetun ympäristön aika -toimintaohjelmassa

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

tasakattoihin ja maanalaisiin autotalleihin. Multipor liimataan alustaan Multipor-liimalla

tasakattoihin ja maanalaisiin autotalleihin. Multipor liimataan alustaan Multipor-liimalla YTONG-KEVYTBETONI Ytong tarjoaa markkinoiden laajian ja laadukkaian valikoiman kevytbetonituotteita. Tahdoe edistää tervettä asumista sekä toimivia ja korkealuokkaisia rakentamisen ratkaisuja. Xella Internationalin

Lisätiedot

UKOREX ULTRA ERISTÄMISEN UUSI AIKAKAUSI

UKOREX ULTRA ERISTÄMISEN UUSI AIKAKAUSI UKOREX ULTRA ERISTÄMISEN UUSI AIKAKAUSI GRAFIITTIERISTEEN YLIVOIMAA Uudet huippulaatuiset grafiittieristeet UKOREX GRAFIT ja UKOREX ULTRA luovat uusia mahdollisuuksia rakennusten eristämiseen. Rakentajalle

Lisätiedot

EKOLOGINEN ERISTE! ISOVER InsulSafe. Ekologinen ja turvallinen puhallusvilla

EKOLOGINEN ERISTE! ISOVER InsulSafe. Ekologinen ja turvallinen puhallusvilla EKOLOGINEN ERISTE! ISOVER InsulSafe Ekologinen ja turvallinen puhallusvilla 1.10.2014 Ekologinen Kotimainen Pölyämätön ISOVER InsulSafe Kotimaiset ISOVER InsulSafe puhallusvillan raaka-aineesta yli 85%

Lisätiedot

Tiilipiipun palonkestävyysanalyysi Simulointi välipohjan paksuudella 600 mm Lämpötilaluokka T450

Tiilipiipun palonkestävyysanalyysi Simulointi välipohjan paksuudella 600 mm Lämpötilaluokka T450 04.05.2014 Lämmönsiirtolaskelmat Tiilipiipun palonkestävyysanalyysi Simulointi välipohjan paksuudella 600 mm Lämpötilaluokka T450 Kokkola 04.05.2014 Rauli Koistinen, DI Femcalc Oy Insinööritoimisto Femcalc

Lisätiedot

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN Sitoutumista jo 45 vuotta! (Tilastotietoa ajalta 1968 2012) - Liikevaihto yli 1,2 mrd - Puunhankinta 12,0 M k-m3 tukkia - Sahaustuotanto

Lisätiedot

CLT-rakenteetsuunnittelun näkökulmasta

CLT-rakenteetsuunnittelun näkökulmasta CLT-rakenteetsuunnittelun näkökulmasta MHM = MassivHolzMauer josta käytännössä markkinoilla vain yksi tuotemerkki jota voi vapaasti soveltaa hyvinkin räätälöityihin rakenneratkaisuihin naulaamalla ristikkäin

Lisätiedot

TTS Työtehoseura kouluttaa tutkii kehittää

TTS Työtehoseura kouluttaa tutkii kehittää TTS Työtehoseura kouluttaa tutkii kehittää PUURAKENTAMINEN OULU 23.9.2016 2 RANKARAKENTEET Määräysten mukaisen vertailuarvon saavuttaminen, 200 mm eristevahvuus Matalaenergia- ja passiivirakentaminen,

Lisätiedot

AS OY ESPOON JAUHOTULLINTIE 7 RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO

AS OY ESPOON JAUHOTULLINTIE 7 RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO AS OY ESPOON JAUHOTULLINTIE 7 RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,

Lisätiedot

-läpivientikaulukset ja -teipit

-läpivientikaulukset ja -teipit -läpivientikaulukset ja -teipit Kosteudenhallintajärjestelmät Yrittäjäntie 24, 01800 Klaukkala Puhelin: 0207 439 670 Email: myynti@tiivistalo.fi läpivientikaulukset ja -teipit KAFLEX MONO Höyrynsulun läpivientikaulus

Lisätiedot

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta).

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). Kuva Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). 2,4 2,3 00 5 35 Mittausalue 3 min 4 3 Tuuletusluukun reunasta tapahtuu ilmavuotoa, joka saattaa aiheuttaa kosteuden

Lisätiedot

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely

Ekovilla Oy 2010 multimediaesittely Puukuitupohjaisia lämmöneristeitä valmistava Ekovilla Oy on 30-vuotias rakennusteollisuusyritys, joka toimii Kuusan-koskella. Yhtiöllä on tehtaat myös Kiimingissä ja Ylistarossa. Ekovilla on orgaanisten

Lisätiedot

Sisus eristää, pinta koristaa

Sisus eristää, pinta koristaa Sisus eristää, pinta koristaa Akustiset katot Halltexilla Uudisrakentajan ja remontoijan oiva valinta on helposti asennettava Halltex-kattolevy. Ääntä vaimentavat materiaalit soveltuvat erityisesti kodin

Lisätiedot

Sandwich-paneelit (PIR)

Sandwich-paneelit (PIR) Sandwich-paneelit (PIR) Gór-Stal tarjoaa laajan valikoiman seinä-, katto- tai jäähdytyskerrostettuja levyjä, joiden ydin on valmistettu polyuretaanivaahdosta (PIR). Nämä levyt koostuvat kahdesta molemmilta

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

MATEMATIIKKA PAOJ2 Harjoitustehtävät

MATEMATIIKKA PAOJ2 Harjoitustehtävät MATEMATIIKKA PAOJ2 Harjoitustehtävät 6. Laske kuvan suorakulmion pinta-ala. ( T ) 1. Täytä taulukko m 12 1,45 0,805 2. Täytä taulukko mm 12345 4321 765 23,5 7. Laske kuvan suorakulmion pinta-ala.( T )

Lisätiedot

Rakennetaan hampusta. Kuva Helsingin Sanomat. Noora Norokytö Biotalous

Rakennetaan hampusta. Kuva Helsingin Sanomat. Noora Norokytö Biotalous Rakennetaan hampusta Kuva Helsingin Sanomat Noora Norokytö Biotalous 5.4.2016 Hamppupäistäre + kalkki (+ vesi) = hengittävä ja eristävä massiivirakenne Eristys hamppu-kuidulla ja kuitueristeillä Paikallaanvalu

Lisätiedot

R a k e n t e e t, s u u n n i t t e l u ja r a k e n t a m i n e n. J a n n e T o l p p a n e n S U O M A L A I N E N P U U K E R R O S T A L O

R a k e n t e e t, s u u n n i t t e l u ja r a k e n t a m i n e n. J a n n e T o l p p a n e n S U O M A L A I N E N P U U K E R R O S T A L O S U O M A L A I N E N P U U K E R R O S T A L O R a k e n t e e t, s u u n n i t t e l u ja r a k e n t a m i n e n J a n n e T o l p p a n e n Markku Karjalainen, Tero Lahtela, Mikko Viljakainen 1 JOHDANTO

Lisätiedot

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? Optimointiin ja hätään Tilan määrä Kun pääkonttoriin iskee vesivahinko tai luokat täyttyvät koululaisista, vastaus on Cramo. Saat laadukkaat ratkaisut kaikkiin

Lisätiedot

LISÄERISTÄMINEN. VAIKUTUKSET Rakenteen rakennusfysikaaliseen toimintaan? Rakennuksen ilmatiiviyteen? Energiankulutukseen? Viihtyvyyteen?

LISÄERISTÄMINEN. VAIKUTUKSET Rakenteen rakennusfysikaaliseen toimintaan? Rakennuksen ilmatiiviyteen? Energiankulutukseen? Viihtyvyyteen? Hankesuunnittelu Suunnittelu Toteutus Seuranta Tiiviysmittaus Ilmavuotojen paikannus Rakenneavaukset Materiaalivalinnat Rakennusfysik. Suun. Ilmanvaihto Työmenetelmät Tiiviysmittaus Puhdas työmaa Tiiviysmittaus

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

Asennusohje. Devicell Dry

Asennusohje. Devicell Dry Asennusohje Devicell Dry 1 Asennusohje SF Tekniset tiedot Rakenne: Alumiinilla päällystetty polystyreeni U-arvo: 3 W/m2K Koko: 50 x 100 cm (0,5 m2) Paksuus: 13 mm Alumiinin paksuus: 1 mm Eriste: 12 mm

Lisätiedot

Piharakennukset. Varastot, käymälät ja saunat. Kestää sukupolvelta toiselle

Piharakennukset. Varastot, käymälät ja saunat. Kestää sukupolvelta toiselle Piharakennukset Varastot, käymälät ja saunat Kestää sukupolvelta toiselle Laadukasta puurakentamista 30 vuoden kokemuksella Kortesniemi on vuonna 985 perustettu eteläpohjalainen perheyritys. Yli 30 vuoden

Lisätiedot

Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007. Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa?

Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007. Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa? Rakennusfysiikka 2007, Tampereen teknillinen yliopisto, RIL Seminaari Tampere-talossa 18 19.10.2007 Tiedämmekö, miten talot kuluttavat energiaa? Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

Energiansäästötoimenpiteet

Energiansäästötoimenpiteet 15.11.2017 Energiansäästötoimenpiteet Lappeen Rakennuttaja Oy Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin omistama yhtiö Tuottaa kaupunkikonsernin rakennuttamispalvelut Työntekijöitä 6

Lisätiedot

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden tuulikaapin

Lisätiedot

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

Sisältö. Kerto-Ripa -välipohjaelementti kuivaan rakentamiseen. Metsä Wood -kattoelementti Kerto-Ripa -kattoelementti Liimapuu GL30 Tekninen aineisto

Sisältö. Kerto-Ripa -välipohjaelementti kuivaan rakentamiseen. Metsä Wood -kattoelementti Kerto-Ripa -kattoelementti Liimapuu GL30 Tekninen aineisto Sisältö Kerto-Ripa -välipohjaelementti kuivaan rakentamiseen Yleistä, Kantavuus, jäykkyys, akustiikka, palonkestävyys, liitosdetaljit Metsä Wood -kattoelementti Kerto-Ripa -kattoelementti Liimapuu GL30

Lisätiedot

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Aluksi vähän polttopuusta Klapikattilatyypit yläpalo alapalo Käänteispalo Yhdistelmä Vedonrajoitin Oikea ilmansäätö, hyötysuhde 2 PUUN KOOSTUMUS

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

IKKUNAN RAKENNE. Ikkunamalli F (innovatiivinen lasielementti) Ikkunamalli C (kattokupu)

IKKUNAN RAKENNE. Ikkunamalli F (innovatiivinen lasielementti) Ikkunamalli C (kattokupu) kutsu valo sisään TASAKATTOIKKUNAT Luonnollisen valaistuksen edut rakennuksissa ovat kiistattomat, mutta rakennusten keskellä sijaitseviin huonetiloihin ei ole mahdollista asentaa ikkunoita ulkoseinään.

Lisätiedot

Täyskäännös kotimaiseen

Täyskäännös kotimaiseen Täyskäännös kotimaiseen Kestäviä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin Paikallisena ja palvelevana energiayhtiönä olemme läsnä asiakkaidemme arjessa ja tarjoamme kestäviä ja monipuolisia energiaratkaisuja.

Lisätiedot