NTIRITEKSE'UI-). \\L rälrpu oy_j KERTOMUS TOIMINNASTA. Sivut 1-10
|
|
- Riikka Kokkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NTIRITEKSE'UI-). \\L rälrpu oy_j KERTOMUS TOIMINNASTA Sivut
2 Nurmeksen Lämpö Oy KERTOMUS TOIMINNASTA 20,I7 Y-tunnus YLEISTÄ Kertomusvuosi oli yhtiön 42. toimintavuosi. Vuosi 2017 oli edellisen vuoden kaltainen. pitkiä kireitä pakkasjaksoja ei kuitenkaan ollut. Vastaavasti lumisateet olivat runsaita, mikä lisäsi polttoaineiden kosteutta. Lämmön myynti kaukolämpöasiakkaille pieneni l\ilwh:ssa mitaftuna 0,9 % ja kasvoi liikevaihdolla mitattuna 1,8 % edelliseen vuoteen verrattuna. Energia tuotettiin suurimmaksi osaksi kotimaisilla polttoaineilla. puupolttoaineiden ja turpeen osuus tuotannossa oli 97,7 %. Huippu- ja varatehopolttoaineena olivat raskas polttoöljy ja nestekaasu. Binderholz Nordic Oy saivuoden lopulla valmiiksi oman kotimaista polttoainetta käyttävän 1ämpökeskuksen. Tästä johtuen lämmön toimitus sahalle loppui. Polttoaineen toimituksen sahalta kuitenkin jatkuvat toimitussopimuksen mukaisesti. Vuoden aikana valmistauduttiin raskaan polttoöljyn käytön lopettamiseen. Ritoniemeen valmistui uusi tilavuudeltaan 70 m3 öljysäiliö. Samalla uusittiin säiliöltä polttimille tulevat öljyputket.. Rakennusmateriaalina käytettiin haponkestävää terästä, mikä mahdollistaa bioöljyn käytön lämmöntuotannossa. Nurmeksen kaupunki markkinoi aktiivisesti Känkkäälän uutta teollisuusaluetta. Alueelle on suunnitteilla yrityksiä, jotka tarvitsevat huomattaviakin lämpötehoja. Nykyinen kaukolämpöverkosto ei pysty palvelemaan kuin kiinteistöjen lämmitystä. Mahdollisten tuotantoprosessien lämmöntarpeesta tullaan tekemään selvitykset toiminnan suunnittelun yhteydessä. Syksyllä pidetyssä hallituksen seminaarissa toimitusjohtaja ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuoden alkupuolella. Hallitus käynnisti toimitusjohtajan hakumenettelyn mikä huipentuu helmikuussa uuden toimitusjohtajan valintaan. YRITYSHALLINTO Omistusosuudet Nurmeksen kaupunki Pohjois-Karjalan Sähkö Oy Yhteensä 154 osaketta 21 osaketta '175 osaketta 88 o/o 12 a/o 100 a/o Nurmeksen Lämpö Oy on osa Nurmeksen kaupunkikonsernia. Varsinainen yhtiökokous pidettiin Nurmeksessa maaliskuun g. päivänä Siinä oli edustettuina koko osakepääoma ja äänimäärä. yhtiökokouksen puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja Jorma Korhonen Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:stä ja sihteerinä toimitusjohtaja Matti pikkarainen. Nurmeksen kaupungin edustajana toimi varastonhoitaja Liisa Honkanen. Ylimääräiset yhtiökokoukset pidettiin ja Oj7.
3 Nurmeksen Lämpö Oy KERTOMUS TOIMINNASTA 2017 Y-tunnus Hallitukseen kuuluvat: Varsinainen jäsen Matti Kämäräinen puheenjohtaja Yrjö Räsänen varapuheenjohtaja Anneli Kainulainen Hannu Nevalainen l\,4ira Myllynen Marianne Okkonen Jorma Korhonen Henkilökohtainen varajäsen Mika Ruokolainen Antti Smura Irja Virkkunen Jorma Pikkarainen Catalina lvustonen Janika Kahtola Hannu Roivas Hallitus kokoontuitoimintavuotena kuusi kertaa. Hallitus on valittu toimeensa toistaiseksi. Uusi hallitus on rekisteröity j Varsinaisena tilintarkastajayhteisönä toimitalvea Julkishallinnon palvelut Oy, vastuullisena tilintarkastajana KHT, JHT lilarko paasovaara. Yhtiön palveluksessa oli kahdeksan vakinaista henkilöä. Henkilökunta koostui toimistonhoitajasta, käyttöpää iköstä ja viidestä käyttöpäivystäjästä. Toimitusjohtajana toimii t\,4atti pikkarainen. ENERGIANTUOTANTO JA JAKELU Kattilateh ot: Ritoniemi Vinkerranta Yhteensä KPAJBIO/LTO POR BIO/LTO Nestekaasu 14,0 MW 12,0 4,0 7,0 37,0 t\4w Toimintavuoden aikana käytettiin polttoaineita seuraavasti: MWh Turve Puupolttoaineet Polttoöljyt Nestekaasu Yhteensä MWh MWh " 1663 " MWh Kotimaisten polttoaineiden osuus energian tuotannosta oli 97,7 %. ',
4 Nurmeksen Lämpö Oy KERTOMUS TOIMINNASTA 2017 Y-tunnus POITTOAINEIOEN 0,6 OSUUOET MEISÅ.}IAKE 210% OLJY 2,0 % TURVE NESTEKqASU 03% KUORI 22,A % HAKE TEOL 2AA% PURU 24.5 Er Kaukolämpöverkoston putkikoko vaihtelee välillä DN 20-3OO. Kaukolämpöverkostoa on kaikkiaan m. Kertomusvuonna rakennettiin uutta verkostoa 214 m. Vanhaa verkostoa poistui käytöstä 85 m N.4yynti Kaukolämpöasiakkaat MWh t\4wh + 1,2 % Sahateollisuus MWh tvtwh - 3,8 % Yhteensä l\,lwh t\4wh - 0,9 % Asiakkaita kaukolämmössä vuoden 20'17 lopussa oli 462 kpl, joiden yhteinen tilavuus oli m3. OKtalot 233 kpl K-talot 54 kpl R{alot 55 kpl Asuin/liike 17 kpl KIINTEISTÖJEN TILAVUUDET Liik/vir/ko 80 kpl 424 Teoll.rak 11 kpl SairUhoitol 12 kpl
5 Nurmeksen Lämpö Oy KERTOMUS TOIMINNASTA 20I7 Y-tunnus ENERGIALASKUTUS Perusmaksutaso on ollut muuttumaton alkaen. Energiamaksu ALV 0 % ALV 24% ' alkaen 45,00 /lvlwh 55,80 /MWh alkaen 43,71 /MWh 54,20 /MWh alkaen 42,42 lmwh 52,60 /MWh alkaen 41,20 /MWh 51,09 /MWh YMPÄRISTÖASIAT Päästökauppakaudelle fen.4 on myöntänyt päästöoikeuksia yhteensä 13O 234in C02:ta. Vuoden 2015 alusta sahateollisuus poistettiin päästökaupan altis hiilivuodolle toimialueesta. Tämän myötä vuosille myönnettyjen päästöoikeuksien määrä pienenija uuden laskelman mukaan on tn C02:ta. Vuoden 2017 palautettavien C02-päästöjen kokonaismäärä oli 1 26'l tn käsittäen Ritoniemen ja Vinkerlahden päästöt. Vuoden aikana ei ole mmy päästöoikeuksia. Vuosien yhteenlaskettu palautusmäärä on 12O21 n. Ritoniemen arinatuhka ja leijuhiekka sekä Vinkerlahden arinatuhka sijoitetaan ympäristöluvan mukaisesti lmanteen jäteaseman viereen rakennettavan paikoitusalueen pohjarakenteisiin. Leijukattilan tuhkat on toimitettu Ecolan Oy:n Viitasaaren laitokselle rakeistettavaksi ja edelleen hyötykäyttöön metsänlannoitukseen. Nurmeksen kaupungille on toimitettu ympåristönsuojelua koskevat vuositiedot. VAKUUTUKSET Yhtiön omaisuus on vakuutettu jälleenhankinta-arvoista. Yhtiöllä on toiminnan- ja hallinnon vastuuvakuutukset. Tuotannossa on palo- ja konekeskeytysvakuutukset. NURMEKSEN LÄMPÖ OY Hallitus
6 l i li E IY : ld o IL tr z o =
7 Eg o l '7. tr ll L1,u.r"a.?s\ oo, % 9 IG oote ee3.=.- 1r) c, = ts c,r ro I ra! c'r Fes :O E<,I E=; IG J % 4.,,% % "9 a^'?z ''q,, a^.,,% 9 4^'/.t1, Ya, v,ö,,9ro _e. o^. 'to. -/g QOOOOOC)OOö E8- t- (o r..) fr N a^'t. '9. "el l
8 NURMEKSEN LÄMPö OY Y{unnus TtLtNPÄÄTÖS RAHOITUSLASKELMA 8 Liiketoiminnan rahavirta Liikevoitto Oikaisut liikevoittoon Käyttöpääoman muutos IVlaksetut korot ja maksut Saadut korot Verot LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA lnvestointien rahavirta Aineellisiin ja aineettomlin hyödykkeisiln lnvestointien ennakkomaksut INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Rahoiluksen rahavirta Lyh!,taikaisten lainojen takaisinmaksut Lyhy,talkaisten lainojen nostot Piikäalkaisten lainojen takals nmaksut Pitkäarkaisten lainojen nostot Saadui liittymismaksut Palautetut liittyrnismaksui RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Rahavarojen muutos Rahavarat 3'1.12. Käyttöpääoman muutos: Lyhytaikalsten iikesaamlsten muutos Va hto-omaisuuden muutos Lyhytaikaisten velkojen muutos 'l.'t , , , , , , , , , ,00 4A 267, , , , , ,' t9, , /14, , ',t.',t2.20' ,71 620't20, , , ,7'l , , , , , , , , , , , , ,07
9 NURivtEKSEN LÄMPO OY TtLtNPÄÄToS Y-tunnus TUNNUSLUKUINFORMAATIO 9. TALOUDELLINEN KEHITYS Liikevalhto T I\,luulos % ed. vuodesia ,9 1, I 0, , , ,8 Liikevoitto T ,8 2, ,6 7, '12, ',1 15,2 Poistoi T ,4 22, , , , ,3 Rahoiiustuotot ja -kului T ,3,2, , o,4 0,1-1, ,3 0,03 iilinpäätössiirtoja ja veroja % hikevaihdosta ,6 0, , ,2 11, ,8 743 {5,3 Oman påäomån tuotto % (ROE) Sij. pääoman tuoto -% (ROl) Omavaraisuusaste % 4,1 1,4 4,4 2,6 14,7 16,5 6,62 15,1 4,08 6,7 18,25 23,3 29,6 20,3 '18,04 15,7 31,6 38,6 15,5 '14,5 45,1 18,5 23,3 56,8 Brutioinvesloinnit T % liikevaihdosta ,5 10, ,6 7, , ,0 Henkilöstö keskim. Liikevaihto/henkil6/T 88 9, a s KAN NATTAVU US Lämmönmyyniikate % Kä'4lökale % 48, , ,2 44,A 22,1 23,5 45,04 44,0 26,05 24,1 42,5 22,9 44,7 29,5 RAHOITUS JA TALOUDELLINEN ASEM' 2O1O It4aksuvalmius (curent rai)a) 1,2 '1,3 Maksuvålmils (quick ratio) 1,1 1,2 Velkaanlumisasie 85,3 83,5 Velkaanturnisasieimanliiaymismaksuja 63,3 57,7 Gearing 2,8 2.5 lnveslointien omarahoitu*ste 343,4 214,2 Korolinen vieras pääoma T 3 8S ,2 1,3 1,81 '1,2 1,2 1,73 81,8 76,7 68,4 53,6 45,0 35,81 1,S 1,1 0,31 214,9 312,4 505, ,04 1,68 1,99 1,63 6 t,44 54I 28, ,08-0,1't 247, a 665 3,4 43,2 7,4 0,t65,7 0
10 NURMEKSEN LÄ[/IPÖ OY Y-tunnus TIL NPÄÄTÖS TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT 10 TALOUDELLINEN KEHITYS Oman päåoman tuottoprosentti (ROE) SijoitetLrn pääoman tuottoprosentti (ROl) Tulos ennen satunnaisia errä - tilikauden verot x 100 / Oma pääoma Tulos ennen satunna seriä + korko-ja muut rahoituskulut x 100 / Taseen loppusumma - korottomat velat Omavaraisuusaste-yo Omapääoma x100/taseenloppusrlmma-saadutennakot KAN NATTAVU US Lämmönmyyntikate-7o Lämmönmj,ryntituotot-aineet,tarvlkkeetjatavarat korjaituna varaston muutoksella x 100 / Lämmön myynti Käyttökate-% 100x (Liikevoitto + poistot ) / Liikevaihto MHOITUS JA TALOUDELLINEN ASEMA N4aksuvalmius Current ratio Valhfuvat vastaavat/ Lyhytaikainen vieras pääoma Ouick ratio Velkaantumisasie-o/d Saamiset + rahoitusarvopaperit + rahatja pankkisaamiset / Lyhytaikainen vieras pääoma 100 x (Vieras påäoma / Taseen loppusumma) Velkaantumisaste-% '100 x (Vieras pääoma - llittymismaksul) -ilman liittymismaksuja / Taseen loppusumma Cearingtunnusluku lnvestointien omarahoitusaste-% Korollisei velat - yrityksen rahavarat 100 x (Voitto + poistot ) / Pysyvien vastaavien investoinnit
KERTOMUS TOIMINNASTA. Sivut 1-10
KERTOMUS TOIMINNASTA Sivut 1-10 Y-tunnus 0169 686-3 2 YLEISTÄ Kertomusvuosi oli yhtiön 41. toimintavuosi. Vuosi 2016 alkoi kovalla pakkasjaksolla. Muuten vuosi oli sääoloiltaan edellisten vuoden kaltainen.
KERTOMUS TOIMINNASTA. Sivut 1-10
KERTOMUS TOIMINNASTA Sivut 1-10 Y-tunnus 0169 686-3 2 YLEISTÄ Kertomusvuosi oli yhtiön 39. toimintavuosi. Vuosi 2014 oli edellisen vuoden tapaan ilmastollisesti lämmin. Lämmön myynti kaukolämpöasiakkaille
KERTOMUS TOIMINNASTA. Sivut 1-10
KERTOMUS TOIMINNASTA Sivut 1-10 Y-tunnus 0169 686-3 2 YLEISTÄ Kertomusvuosi oli yhtiön 40. toimintavuosi. Vuosi 2015 oli edellisen vuoden tapaan ilmastollisesti lämmin. Lämmön myynti kaukolämpöasiakkaille
KERTOMUS TOIMINNASTA. Sivut 1-8
KERTOMUS TOIMINNASTA Sivut 1-8 Nurmeksen Lämpö Oy KERTOMUS TOIMINNASTA 2018 1 YLEISTÄ Kertomusvuosi oli yhtiön 44. toimintavuosi. Vuoden aikana yhtiössä tapahtui merkittäviä asioita. Keväällä valittiin
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta
1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Haminan Energian vuosi 2016
VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015
Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329
JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS
JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUSI 18.9.2017 31.12.2018 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Tuloslaskelma...3 Tase...4 Rahoituslaskelma...5 Tilinpäätöksen liitetiedot...6 Luettelo kirjanpitokirjoista...8 Tilinpäätöksen
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00
Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).
FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS
26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2007 30.6.2008 (tilintarkastamaton) saavutti ennakoitua paremman tuloksen Tilikausi lyhyesti: Liikevaihto kasvoi 337 tuhatta euroa eli 2,7 %. Liikevaihdoksi kirjattiin 12 576 tuhatta
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO
Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA
16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
Y-Tunnus 2124310-8 Toimitusjohtaja Matti Kokkinen
Länsimetro Oy Y-Tunnus 2124310-8 Toimitusjohtaja Matti Kokkinen Hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko Hallituksen varapuheenjohtaja Tuula Saxholm Jyrki Kasvi Kimmo Oila Pekka Sirviö Reijo Tuori Pekka Vaara
puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti)
SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2009 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin voitto ennen veroja kasvoi yli 41 % Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus on toiminut
Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
Julkaistu Liikevaihto ja tulos
Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua.
Tunnuslukuopas TM Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua www.mediatili.com Kannattavuus Kannattavuus on eräs yritystoiminnan tärkeimpiä mittareita. Mikäli kannattavuus on heikko, joudutaan
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT
1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012
FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS
FINGRID Datahub 8.2.2017 Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 16.02.2016-31.12.2016 FINGRID DATAHUB OY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Hallituksen
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30
Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden
Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
TULOSLASKELMAN RAKENNE
TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot
Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.
Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto
Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet
Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja
Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta
Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUJA VOIDAAN LASKEA 1) tuloslaskelmapohjaisesti eli suoriteperusteisesti tai 2) rahoituslaskelmapohjaisesti eli maksuperusteisesti. MITTAAMISEN
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla
SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin
Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot
Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 4 986 6 5 225 2 6 276 8 6 932 6 7 334 5 Myyntikate 3 237 6 3 344 9 3 835 9 4 178 1 4 396 8 Käyttökate 761
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Suomen Kotikylmiö Oy (Konserni) Kassakriisin tunnistaminen
17.4.215 P - Analyzer pana Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 Kassakriisin tunnistaminen 29 21 211 212 213 1 2 3 4 5 Kumulatiivinen käyttökate 1 69 2 164 3 235 4 528
Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj
Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
FINNLINES OYJ 26.10.2005
FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI
INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.10.2005 klo 8.30 INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUULTA 2005: LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO KAKSINKERTAISTUI liikevaihto kasvoi 7,4 % edellisvuoden vastaavasta
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle
Liikevaihto 4 179 5 607-25,47 % Liikevoitto 278 170 63,53 % Voitto ennen veroja 413 156 164,74 % Tilikauden tulos 305 162 88,27 %
SAV Rahoitus Oyj OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1.7. 31.12.2008 osavuosikatsaus (tilintarkastamaton).n osakekohtainen tulos kasvoi 100 % Välitilinpäätös lyhyesti: Voitto ennen veroja oli 413 tuhatta euroa (ed.
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen