Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
|
|
- Urho Mäkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Hallituksen ehdotus yhdistyksen syyskokoukselle Tarkennettu ennen syyskokousta (projektit, vuosikello) 1
2 Toimintasuunnitelman rakenne 1. Johdanto 2. Strategia Toimintasuunnitelman pääkohdat 4. Projektit 5. Liite GBC:n toimintasuunnitelmaa täydentää toimikuntien suunnitelmat Yhteenveto toimikuntien suunnitelmista Toimikuntien suunnitelmat 6 kpl (täydentyy myöhemmin) figbc.fi 2
3 Johdanto vuoteen 2019 Ilmastonmuutoksen uhka, luonnonvarojen nopea väheneminen ja nykyinen resursseja kuluttava toimintatapa edellyttävät muutosta. Rakennetun ympäristön rooli on merkittävä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tarvitaan määrätietoisia, laajalla rintamalla toteutettuja ja ennen kaikkea tuloksiltaan vaikuttavia uudistuksia, jotta tulevaisuuden toimintaedellytykset voidaan varmistaa. Kestävän rakennetun ympäristön tärkeys ymmärretään laajasti ja jatkuvan parantamisen hengessä GBC:n jäsenet, sidosryhmät ja alan muut toimijat tavoittelevat yhä parempia ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ratkaisuja. GBC:n toimintaa ohjaa sääntöihin kirjattu toiminnan tarkoitus sekä yhdistyksen keväällä 2018 hyväksytty strategia. Strategian toteuttamiseksi on valittu ja tässä toimintasuunnitelmassa esitetään - keskeisiä toimenpiteitä, jotka kehittävät yhdistyksen toimintaa ja/tai vaativat erityistä huomiota vuoden 2019 aikana. Perustan yhdistyksen toiminnalle luo jäsentemme tahto ja toiminta. Kestävyyden kärkeen yhdessä! 3
4 Sääntöjen mukaan GBC:n Tarkoitus ja toiminnan laatu (säännöt 2 ) Yhdistyksen tarkoituksena on yhteistyöhakuisesti edistää rakennetun ympäristön kestävään kehitykseen liittyvää tietoisuutta ja osaamista ja saada kestävän kehityksen käytännöt osaksi kiinteistö- ja rakennusklusterin toimintaa. Tavoitteena on taata, että Suomessa on käytössä tieto ja työkalut ympäristötehokkaiden rakennusten ja infrastruktuurin käyttöön, ylläpitoon, hankintaan ja toteutukseen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys Viestii tiedotteiden, kotisivujen, tapahtumien ja muiden keinojen avulla parhaista käytännöistä ja ajankohtaisesta kehityksestä Kehittää asiantuntijayhteistyön, tutkimus- ja kehityshankkeiden, työpajojen ja muiden aktiviteettien avulla toimintatapoja, työkaluja ja tunnuslukuja Varmistaa viestinnän ja vuorovaikutuksen avulla ympäristötehokkuuden arvioinnin työkalujen kattavan käytön Suomessa Synnyttää vuoropuhelua ja yhteistyötä kiinteistö- ja rakennusalalla Edustaa Suomen kiinteistö- ja rakennusalalla toimivia jäseniään kansainvälisesti Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa yhdistyksen tarkoitusta tukevaa toimintaa harjoittavien yritysten osakkeita, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja muuta omaisuutta. Yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa. 4
5 Strategiset valinnat Strategiakausi 2,5 vuotta Painotuksia ovat voimakas uudistuminen, vaikuttavuuden ja hyötyjen konkretisointi sekä kasvu 3. Teemalliset kärjet 1. Perusta säilyy (kivijalka) Hiilineutraalius 2. Toimintavalmius & kyvykkyydet Kiertotalous Kestävämpi elämä
6 Strategian tavoitetila Luonnos Taulukossa esitetään suuntaa-antava strategian teemojen tavoitetila vuoden lopussa. Strategian teemoja on kuvattu tarkemmin strategia-aineistossa. Yhteiskunnalliseen muutokset vaikuttavat lukemattomat muutkin tekijät ja toimijat, GBC:n verkoston ja toiminnan lisäksi. Tavoitteen saavuttaminen on vain osin GBC:n työstä riippuva, mutta haluamme verkostona antaa oman merkittävän sysäyksemme rakennetun ympäristön muutokseen valituissa teemoissa. GBC:n kannalta on esitetty yksi tavoite. GBC:n arvolupaus ja tilannekuva 2018 Tavoite 2019 Tavoite 2020 GBC Finland aktivoi ja kokoaa KIRA-arvoketjun HIILI- NEUTRAALIUS GBC KIERTO- TALOUS KESTÄVÄMPI ELÄMÄ KIRA -ala GBC KIRA -ala GBC KIRA -ala asettamaan ja saavuttamaan hiilineutraalisuuteen liittyvät tavoitteet. Vähähiilisen rakennetun ympäristön merkitys on tiedostettu ja edelläkävijät ovat laatineet suunnitelmia tavoitteen saavuttamiseksi. GBC Finland konkretisoi, mitä kiertotalous rakennetussa ympäristössä (voi) tarkoittaa ja aktivoi alan toimijat kehittämään ja tarjoamaan uusia kiertotalouteen perustuvia tuotteita ja palveluita. KIRA-alan toimijat ovat tiedostaneet kiertotalouden mahdollisuudet ja ovat uteliaita kehittämään uusia konkreettisia toimintatapoja. Esimerkillisiä hankkeita ja ideoita toteutettu/työnalla. Edistämme siirtymistä kestävään (urbaaniin) elämään, siten että ihminen on kestävyyden keskiössä ja että rakennettu ympäristö mahdollistaa kestävän elämäntavan. Energiatehokkuus painottuu keskusteluissa. Ajoittain ihmisen/käyttäjän muistaminen jää teknisen lähestymistavan jalkoihin. Net Zero Carbon commitment -tavoite tiedostettu ja ensimmäiset suomalaiset organisaatiot ovat sitoutuneet tavoitteeseen. Kaikki alan toimijat ymmärtävät vähähiilisyys -käsitteen ja sen merkityksen rakennetun ympäristön kannalta. Edelläkävijöiden konkreettiset toimet ovat vauhdissa. KiertotalousSprintissä tunnistetut alaa muuttavat toimenpiteet ovat tehty/toteutuksessa ja kiertotalouden toteuttaminen rakennusalalla mahdollistuu. Kiertotaloutta koskeva osaaminen on kehittynyt merkittävästi, mm. tiedonvaihdon, ulkomaisen tiedon hyödyntämisen ja koulutuksen ansiosta. Edelläkävijät asettavat kiertotaloutta koskevia tavoitteita toiminnalleen. Ilmastoviisaat taloyhtiöt hanke edistää digitalisaatiota ja avaa mahdollisuuksia uusille palveluille asuinkerrostalokannassa. Asuminen: Asukkaat, kaupungit ja yritykset tekevät kasvavassa määrin yhteistyötä kestävän elämän mahdollistamiseksi. Digitaalisation tarjoamia; energiatehokkuutta, vähähiilisyyttä ja kestävyyttä edistäviä palveluita on kasvavassa määrin käytössä. Hyvinvointia korostava ajattelu ja työkalujen käyttö lisääntynyt. Kaikki GBC:n jäsenyritykset ovat tunnistaneet, mitä vähähiilisyyteen liittyviä näkökulmia heidän toimintaan liittyy. Lisäksi tavoitteita on asetettu ja ryhdytty toimiin niiden saavuttamiseksi. Vähähiilinen rakennettu ympäristö ymmärretään myös kira-alan ulkopuolella välttämättömänä tavoitteena kestävyystavoitteiden saavuttamisessa. Kaikki organisaatiot tekevät töitä tavoitteen saavuttamiseksi. Kaikki GBC:n jäsenyritykset ovat tunnistaneet, mitä kiertotalouteen liittyviä näkökulmia heidän toimintaan liittyy. Lisäksi tavoitteita on asetettu ja ryhdytty toimiin niiden saavuttamiseksi. Kiertotalous-näkökulmat ovat jollain tavalla mukana kaikissa alan tavanomaisessa tekemisessä, kuten tarjouspyynnöissä, tarjouksissa, rakennushankkeissa ja kiinteistöliiketoiminnassa. Asumiseen liittyvien uusien palveluiden määrä on kasvanut. Tietoisuus käyttäjien hyvinvointia tukevien luokitusten mahdollisuuksista on levinnyt KIRA-alalle. Asumiseen liittyen uusi vihreä on korvannut vanhan siten, että pelkän energiatehokkuuden sijaan tavoitellaan vähähiilistä, resurssitehokasta ja hyvinvointia korostavaa elämäntapaa. Uusiutuvan energian pientuotantoa hyödynnetään entistä enemmän asunnoissakin figbc.fi 6
7 Keskeiset toimenpiteet teemoittain Toimintasuunnitelma rakentuu ajatukselle, että perustoiminta muodostaa toiminnan ytimen. Lisäksi seuraaviin kalvoihin on kuvattu asioita, joita halutaan kehittää / painottaa perustoiminnan lisäksi. 7
8 Perustoiminta Vuonna 2019 jatkamme ja panostamme perustoiminnan toteuttamiseen. Perustoimintaamme on mm. sääntökirjauksen mukaisesti Toimikunnat Viestintä Some, jäsenkirjeet, näkyvyys Loikka-lehti RTS:n kanssa Projektien toteuttaminen Työkalujen käytön edistäminen Tietyt teemat, kuten EU Levels ydinindikaattoreiden pilotointi EEMAP-vihreät asuntolainat edistäminen World GBC:n Sitoumuksen edistäminen ja ajattelun tuominen Suomeen 8
9 GBC strategiset toimenpiteet Luonnos , tarkennetaan hallituksen kokouksen jälkeen Toimintavalmiuksien parantaminen Jäsenhankinnan prosessi Jäsenhankinta Jäsenhankinta Jäsenhankinta O365 ja etäyhteydet Johtamisjärjestelmän päivitys Viestintämateriaalit www-sivujen päivitys Talous 2v suunnitelma Taloushallinnon uudistus Jäsenhyötyjen konkretisointi Koulutussuunnitelma 2v Sponsorijäsenyydet GBC:n asema alalla Vahvistaminen, vakiinnuttaminen Hiilineutraalisuus Toimintaohjeiden päivitys Projektihallinnan käytännöt Uuden strategian valmistelu RELA Levels pilotointi Kiertotalous KiertotalousSPRINTTI Hiilineutraalisuus - viestintäkampanja World GBC Net Zero Commitment Kiertotalouden edistäminen ja seuraaminen Kestävämpi elämä Ilmastoviisaat taloyhtiöt Fiksu kalasatama tontinluovutusehtojen valvonta EeMap Vihreät asuntolainat figbc.fi 9
10 Keskeiset toimenpiteet 1/3 Jäsenyydet Viestintä Kasvatetaan jäsenpohjaa kestävyyden edistämisen ja vaikuttavuuden vuoksi. Tavoitteena 15 uutta jäsentä uutta jäsentä Toteutetaan jäsenhankintakampanjoita (3 kpl; haastekampanja) (tammi-helmi; touko; elosyys) Varmistetaan, että jokaisen jäsenen kanssa keskustellaan vuonna 2019 (jäsentapaamiset, keskustelut) (jatkuva) Uudistetaan www-sivut palvelemaan jäseniä paremmin. (2018 > helmikuu) Toteutetaan hiilineutraalisuutta edistävää viestintää. (2018 kevät - jatkuva) Loikka-lehti: laajennetaan lehden jakelua. (ilmestyy maalis- ja syyskuussa) Laaditaan viestinnällinen vuosisuunnitelma jäsenten esiintuomiseksi. (2018 > tammikuu) 10
11 Keskeiset toimenpiteet 2/3 Yhdistystoiminta (toimisto, hallinto, taloushallinto) Uudistetaan taloushallinto nykyaikaiseksi. (Q2, maalis-kesäkuu) Päivitetään yhteistyötavat toimikuntien, projektien, hallituksen ja toimiston kesken yhteistyön lisäämiseksi ( johtamisjärjestelmä ) (tammikuu) Jatketaan nykyaikaisten työkalujen yhä parempaa hyödyntämistä (mm. osana toimikuntien, projektien ja toimiston toimintaa) (jatkuva) Vuonna 2020 toteutetaan seuraavat toimet Uudistetaan toimintaohjeet. (kevät 2020) Laaditaan ja otetaan käyttöön yhteisesti sovitut projektitoiminnan periaatteet. (kevät 2020) Tapahtumat Edistetään GBC:n teemojen esilläoloa alan tapahtumissa (suunnitelma, vuoropuhelu) (kartoitus, 2018, tammikuu) Toteutetaan jäsentilaisuuksia (Vihreät foorumit) säännöllisesti, toimikuntien johdolla. (jatkuva) Osallistutaan SBE19-konferenssin valmisteluun. (Q1+Q2) Koulutustoiminta Laaditaan 2-vuotinen koulutussuunnitelma (kalenteri) ja tunnistetaan, millaista strategian mukaista koulutusta meidän tulee tarjota alalle. (2018, Q1) Tunnistetaan mahdollisuudet koulutusten toteuttamiseen yhdessä kumppaneiden kanssa figbc.fi 11
12 Keskeiset toimenpiteet 3/3 Talous ja tulot Tavoitteena on talouden (tulopohjan) vahvistaminen ja projektirahoitustarpeen vähentäminen strategiakaudella Arvioidaan jäsenmaksuluokkien päivitystarve ja tuodaan yhdistyksen syyskokoukseen tätä koskeva esitys. (Q3) Luodaan malli vuosittaisten sponsorijäsenyyksien käyttöönottamiseksi ja ehdotetaan mallin käyttöä yhdistyksen kokouksessa. (elokuu > marraskuu) Valmistellaan ja toteutetaan uusia projekteja (omat/osallistuminen). Projektirahoituksen näkökulma. (jatkuva,?) Kansainvälinen toiminta World GBC:n Net Zero Carbon -sitoumuksen edistäminen ja ajattelun tuominen Suomeen (jatkuva) Osallistutaan EeMap - Vihreät asuntolainat - projektiin (Q1+Q2) Pyritään vahvistamaan pohjoismaista yhteistyötä (Nordic GBC:t) Ollaan aktiivinen toimija ERN:ssä (European Regional Network) Viestitään kaksisuuntaisesti: vinkit jäsenille, suomalaisen osaamisen välittäminen. Toimikunnat Lisätään toimikuntien keskinäistä hallituksen kanssa tehtävää yhteistyötä. Toimikunnat toteuttavat toimintasuunnitelmiaan 12
13 Projektit Vuoden 2019 keskeiset projektit ovat 1. Ilmastoviisaat taloyhtiöt 2. Kiertotaloussprintti - Lisäksi - Fiksu kalasatama tuki - EeMap-jatkot - Muut mahdolliset ideat ja aihiot - Teemalliset 13
14 Ilmastoviisaat taloyhtiöt Energiatehokkuuden kehittäminen taloyhtiöissä kevyillä, datapohjaisilla ratkaisuilla Pilotoidaan asuinkerrostalojen tiedon keräämiseen, omistajuuteen ja jakamiseen liittyviä yhteisiä toimintamalleja ja alustoja Innovaatioympäristö yrityksille ratkaisujen kehittämiseen ja markkinointiin YRITYSYHTEISTYÖ Yritysverkosto Kysely Haastattelut 10-15kpl Työpajat 3-5kpl Te lat 4kpl 10-11/2018 Tunnistetaan hankkeen kannalta kiinnostavat yritykset 12/2018 Kartoitetaan yritysten osaamista ja kiinnostusta osallistua hankkeeseen 12/2018-1/2019 Tunnistetaan pullonkaulat, kehitystarpeet ja potentiaali 2-4/2019 Kehitetään yhdessä ratkaisuja tunnistettuihin haasteisiin Taloyhtiöiden ja yritysten verkostoituminen Palveluiden esittely
15 KiertotalousSprintti vuonna 2019 Vuonna 2019 keskeistä tietoisuuden lisääminen alalla Sprintin tuloksista, toimenpide-ehdotuksista ja hankekriteereistä Verkoston aktivoiminen Vaikuttaminen viestinnän kautta kiertotalousteemojen huomioonottamiseen päätöksenteossa Verkostotapaaminen Viestintä Verkostotapaaminen Viestintä TBC Ekskursio Hollantiin Verkostotapaaminen SB19 WCEF2019 SEMINAARI Viestintä Tietopankin ja koulutusten rakentaminen figbc.fi 15
16 Toimikuntien toimintasuunnitelmat Tarkentuvat toimikuntien kokousten ja viimeistelyn jälkeen. 16
17 Toimikuntien painotukset 2019 Energiatoimikunta Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri Tiina Sekki, Helsinki Jouni Arola, Lahti Mikko Somersalmi, RAKLI Lauri Tähtinen Säädösten kehitysten seuraaminen Kysyntäjousto ja akut Kiinteistön arvon luonti: Miten tehdään energia- ja ympäristöinvestointeja olosuhteita ja kiinteistön arvoa parantaen Kiinteistöjohtaminen Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri Jan Mattsson, Schneider Juho Siitonen, ARE Mikko Nousiainen Tiedon hyödyntäminen ja tiedolla johtamisen edistäminen (digin mahdollisuudet) osana kiinteistöjen kestävää kehitystä Kestävän kiinteistöjohtamisen yhtenäisten työkalujen, mittaamisen ja läpinäkyvän raportoinnin edistäminen Elinkaarilaskenta ja hyöty eri toimijoiden ja osapuolten näkökulmasta Kestävät alueet Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri Pasi Rajala, Ramboll Anne Jarva, Kuntaliitto Jessica Karhu Kestävät alueet määritelmän hyödyntäminen ja kehittäminen eteenpäin strategisten painotusten näkökulmista eri kaavatasot ja kiertotalous sekä kestää elämä aluesuunnittelussa huomioiden Ilmastomuutokseen sopeutuminen aluesuunnittelun näkökulmasta Aluesuunnittelu muissa GBC:ssä Luokitukset Kestävä infra Koulutus Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri Pirkko Airaksinen, Sponda Timo Rintala, GBP Lauri Tähtinen Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri Juha Laurila, Infra ry Heidi Huvila, Helsinki Riina Känkänen, Ramboll Mikko Nousiainen Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri Mia O Neill, SYKLI Ari Laitila, SYKLI Jessica Karhu Työmaan vastuut ympäristösertifioinnissa Olemassa olevien rakennusten sertifioinnin kasvu Sertifiointikonsultin tehtäväluettelo Vuonna 2018 laaditun Kestävä infra määritelmän esiintuonti ja jalkautus Parhaat käytännöt viestintä GBC:n painopisteiden seuranta ja keskutteluttaminen Kaksivuotisen koulutussuunnitelman laatiminen Koulutusyhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen Muiden maiden GBC:den koulutustoiminta Mahdollinen opinnäytetyökilpailu
18 Toimikuntien tavoitteita ja tekemisiä GBC:n painopistealueilla 2019 tarkentuu Hiilineutraalisuus Kiertotalous Kestävämpi elämä Energia Kaupunkien hiilineutraalisuustavoitteiden tukeminen GBC verkoston avulla (tiedonjako, parhaat esimerkit, ) Energiatuotannon kiertotalouden kehityksen seuranta Yhteistyö KIRA-innohubin kanssa. Yhteispalaveri. Luokitukset Vihreä foorumi hiilineutraalisuudesta yhdessä muiden toimikuntien kanssa (luokitukset työkaluna laskennan edistämisessä) Kiertotalouden tiekartan seuranta WELL sertifiointien seuranta ja edistäminen Ekskursio uudisrakennuskohteeseen Kiinteistöjohtaminen Elinkaarilaskenta ja hyöty eri toimijoiden ja osapuolten näkökulmasta Tiedonjako toimivista ratkaisuista johtamiseen Digitalisaation mahdollisuudet kiinteistöjohtamisessa ja käyttäjien vuorovaikutuksessa Infra Infran päästölaskenta: seuranta, edistäminen, Parhaiden käytäntöjen levittäminen. Kestävän infran määritelmä + hankelistan mukaisten esimerkkien viestiminen. Infrahankkeiden merkitys kestävämmän elämän mahdollistajana. Alue Hiilineutraaliuuteen tähtäävien aluesuunnittelutyökalujen seuraaminen = Alueportaalin päivitys, kaupunkien hiilineutraaliustavoitteiden toteutumisen seuranta Kestävän aluesuunnittelun määritelmän päivittäminen huomioiden kiertotalous Ilmastonmuutokseen sopeutumisen teemat Koulutus Hiilineutraalin suunnittelun koulutustarpeiden seuraaminen Kiertotalousaiheisten GBC:n koulutusten ideoiminen Tutustuminen aiheeseen ja mahdolliseen koulutukseen figbc.fi 18
19 Vihreä forum tapahtumat 2019 luonnos Kiinteistön arvo ja kestävyys 7.2. Energia + KJ tmk Miten vihreä/energia nostaa kiinteistön arvoa Green bonds,vihreä rahoitus Kestävän kiinteistöjohtamisen määritelmä Hiilijalanjäljestä hiilikädenjälkeen Vk 10: Miten hiilineutraalisuustavoitteet saavutetaan? Hiilijalanjälki, hiilikädenjälki, kiertotalous, lu0kitukset ja muut työkalut Kestävämpi elämä vk 15: Lahden henk. Koht. Päästökauppa Kiinteistötiedon hallinnan avaaminen käyttäjille - käyttäjien informointi ja ohjaus Käytönaikaiset luokitukset vk24: Luokitukset tmk Käytön aikaiset luokitukset johtamisen työkaluna LEED EB, BREEAM In-Use, RT-luokitus, WELL Kestävä aluesuunnittelu seminaari vk 39: Alue + infra tmk vk 43: Koulutus tmk Koulutus figbc.fi 19
20 Kesäkuu Heinäkuu Toukokuu Elokuu Huhtikuu Syyskuu Maaliskuu Lokakuu Helmikuu Marraskuu Tammikuu Joulukuu Puuttuuko jotain: Projektien tapatumat Muut alan tapahtumat, joissa GBC voisi olla mukana? GBC Tapahtumakalenteri Toimikuntien puheenjohtajien-kokous Kiertotalouskaljat luonnos Jouluglögit 7.2. vk 5-6 vk Vko 11 / 13 (12) vk 15: vk 19/20 huhti-toukokuu vk24: Vihreä foorumi: Kiinteistön arvo ja kestävyys (Energia + KJ tmk) Toimikuntien kokoukset Green Schools Kestävät julkiset hankinnat -tapahtuma Jäsenten viestintäyhteyshenkilöiden tapaaminen GBPro: Hiilijalanjälki Kiertotalouskaljat Vihreä Foorumi: Hiilijalanjäljestä hiilikädenjälkeen Nordic-levels työpaja Vähähiilisyys-seminaari (YM) GBC kevätkokous GBPro: RTS-EPD Kiertotalouskaljat Vihreä Foorumi: Kestävämpi elämä Kiertotalous-Excu Alankomaihin TETS ja VAETS tilaisuudet (Energiavirasto/Rakli) GBPro: Ympäristösertifioinnit Kiertotalouskaljat Sustainable Built Environment, SBE19-konfa (RIL) Toimikuntien kokoukset GBPro: RT-ympäristöluokitus Ilmastoviisaat taloyhtiöt te ta Kiertotalouskaljat WCEF2019 World Circular Economy Foorum (SITRA) Vihreä Foorumi: Käytönaikaiset luokitukset (Luokitukset tmk) Kesätreffit Kiertotalouskaljat GBC:n tapahtumat GBC:n koulutukset Muutalan tapahtumat 2019 Vko 47 vk vk 43: Syys-lokakuu vk 39: vk GBC syyskokous Kiertotalousseminaari (YM) Toimikuntien kokoukset GBPro: Kiertotalouskoulutus tai Hiilajalanjälki Vihreä Foorumi: Aihe? (Koulutus tmk) GBPro: RT-ympäristöluokitus Ilmastoviisaat taloyhtiöt te ta World Green Building Week Kestävä aluesuunnittelu -seminaari (Alue + Infra tmk) Seminaari Jyväskylässä Kuntamarkkinat Toimikuntien kokoukset GBPro: Kiertotalouskoulutus Toimikuntien puheenjohtajien-kokous GBPro: Ympäristösertifioinnit, jatkokurssi KESÄLOMA
GBC Strategia
GBC Strategia 2018-2020 luonnos, esitystapa tarkentuu vielä ennen kevätkokousta. 14.3.2018 14.3.2018 figbc.fi 1 Miksi uusi strategia? #Kestävyys GBC:n perustamisesta (2010) rakennetun ympäristön kestävyys
Miten kiertotalousviestiä viedään tulevaisuudessa eteenpäin?
Miten kiertotalousviestiä viedään tulevaisuudessa eteenpäin? KIERTOTALOUSSPRINTIN TULOKSET KIERTOTALOUSKRITEERIT HANKEVAIHEILLE Hankekriteerit otettavaksi käyttöön KIERTOTALOUDEN REFERENSSIT RAKENNETUSSA
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Tämä versio toimintasuunnitelmasta on laadittu 6.11.2017. Toimintasuunnitelma on käsitelty ja hyväksytty vuosikokouksessa 15.11.2017. Keväällä 2018 toimikunnat ovat tarkentaneet
Tervetuloa! Älyteknologiasta ja avoimesta datasta vauhtia energiatehokkuuteen. Vihreä Foorumi
Tervetuloa! Älyteknologiasta ja avoimesta datasta vauhtia energiatehokkuuteen Vihreä Foorumi 16.3.2017 @FiGBC_ #VihreäFoorumi 16.03.2017 Kuulumisia 2017 painotuksia Toimikunnat Toimikuntiin mahtuu mukaan!
Toimikuntien toimintasuunnitelmat Koonti toimintasuunnitelmista Päivitetty
Toimikuntien toimintasuunnitelmat 2018 Koonti toimintasuunnitelmista Päivitetty 18.5.218 1 Toimikunnat 2018-2019 (18.5.2018) Energiatoimikunta Kiinteistöjohtaminen Kestävät alueet Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri
Toimikuntien toimintasuunnitelmat Koonti toimintasuunnitelmista Kevätkokous
Toimikuntien toimintasuunnitelmat 2018 Koonti toimintasuunnitelmista Kevätkokous 21.3.2018 1 Toimikunnat 2018-2019 (21.3.2018) Energiatoimikunta Kiinteistöjohtaminen Kestävät alueet Pj vara-pj Toimistolta/sihteeri
Rakennusten elinkaarimittarit. Heli Kotilainen 22.5.2015
% Rakennusten elinkaarimittarit Heli Kotilainen 22.5.2015 Green Building Council FINLAND ympäristöluokitusjärjestelmät RAKENNUSTEN Elinkaarimittarit Kansainvälinen verkosto World GBC Kestävän rakennetun
VÄHÄHIILISEN RAKENTAMISEN RATKAISUT
VÄHÄHIILISEN RAKENTAMISEN RATKAISUT 23.9.2019 #Vähähiilinenrakentaminen 1 World Green Building Week 2019 23.-29.9.2019 #WGBW2019 #BuildingLife Kansainvälinen kampanja, jossa mukana koko maailmanlaajuinen
Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GBC Suomi ry, epävirallinen lyhenne FIGBC ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen ruotsinkielinen nimi on GBC Finland rf ja epävirallinen
Rakennusten energiatehokkuuden tukeminen
Rakennusten energiatehokkuuden tukeminen Rakennusten elinkaarimittarit ja Kiinteistöpassi Jessica Karhu Green Building Council Finland 5.5.2015 Sykli SISÄLLYS GREEN BUILDING COUNCIL FINLAND ESITTELY RAKENNUSTEN
PAINOPISTEET ERA17-toimintaa terävöitettiin ja toiminnan painopisteiden lukumäärää pienennettiin vaikuttavuuden parantamiseksi
PAINOPISTEET 2013-2015 2012 ERA17-toimintaa terävöitettiin ja toiminnan painopisteiden lukumäärää pienennettiin vaikuttavuuden parantamiseksi Maankäyttö painopisteet 2013-2015 Kaavoitukseen energiatehokkuutta
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan
Toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio 2014
Toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio 2014 Vuosikokous 21.11.2013 Green Building Council Finland Kestävän rakennetun ympäristön puolesta www.figbc.fi info@figbc.fi GBC Europe: Green REBuilding - Transi6on
KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat
KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,
Vähähiilisen rakentamisen ohjauskehitys
Vähähiilisen rakentamisen ohjauskehitys Elinkaaripäästöt ohjaustyökaluna julkisissa hankinnoissa sekä kilpailutuksissa -seminaari 15.5.2019 Harri Hakaste, ympäristöministeriö Suomen tavoitteet: Johtava
Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere
Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa 13.6.2019 Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere Kiertotalouden tiekartta 2.0 Sitran julkistama päivitetty kansallinen kiertotalouden tiekartta 2.0 Kriittinen
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA 2020-2023 TULEVAISUUSKUVA NÄIN ME NÄEMME TULEVAISUUDEN 2030 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat keskeisiä kriteerejä päätöksenteossa yhteiskunta-, yritys-
Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu
Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan
GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5
GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5 Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GBC Suomi ry, epävirallinen lyhenne FIGBC ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Väppi
Vähähiilinen Lappi Väppi 1.8.2018-31.12.2020 Tanja Lepistö Taustaa: Hiilineutraalit kunnat -hanke Hiilineutraalit kunnat (HINKU) hanke antaa hankkeelle hyvän lähtökohdan niin verkoston kuin osapuolten
Strategisten päämäärien toimeenpano-ohjelma Prosessikuvaus Hämeenlinnan kaupungille
Strategisten päämäärien toimeenpano-ohjelma Prosessikuvaus Hämeenlinnan kaupungille Hiilineutraali Hämeenlinna ohjelmatyö 1. Ymmärrys 2. Valinnat 3. Toteutus Budjetti: Työaikaa: Ostopalvelut: 30 000 TP-ohjelmat:
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Katsaus vuoden 2015 toimintaan
Katsaus vuoden 2015 toimintaan 3.11.2015 Hallitus Pekka Metsi, Granlund Oy, puheenjohtaja Mika Soini, NCC Property Developmnet Oy, varapuheenjohtaja Mauri Koistinen, Lahden kaupunki Jari Toikka, Keva Anna-Leena
Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra
Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan
Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch
Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin
TOIMINTA- OHJELMA ETENEE Mikko Nousiainen, RAKLI
TOIMINTA- OHJELMA ETENEE 12.6.2013 Mikko Nousiainen, RAKLI Painopisteet 2013-2014 1/2 Painotus vuosille 2013 2014 sekä keskeiset tavoitteet Koordinaattori + yhteistyöryhmä 1. Kaavoitukseen energiatehokkuutta
Green Building Council Finland
Green Building Council Finland 12.6.2013 Green Building Council Finland Suomessa on maailman paras rakennettu ympäristö, joka toimii käyttäjilleen tehokkaasti ja kestävästi sekä on kiinteistö- ja rakennusalan
Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen. Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri
Energiatehokkuus ja kestävä rakentaminen Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri 5.4.2018 Rakentamismääräyskokoelma uudistui Viiden vuoden työ: kokonaisuudessaan voimaan 1.1.2018 Kokoelma
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019
Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja
Vähähiilisyys tulee rakentamiseen
Vähähiilisyys tulee rakentamiseen Etelä-Savon ELY-keskuksen neuvottelupäivät Mikkeli 29.11.2017 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
KNX Finland Syyskokous 2018
KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1
Älykkäämpiä kaupunkeja perusparantamalla, EU-GUGLE ja TARMO+ Ilari Rautanen Tampereen kaupunki ja Ekokumppanit oy
Älykkäämpiä kaupunkeja perusparantamalla, EU-GUGLE ja TARMO+ Ilari Rautanen Tampereen kaupunki ja Ekokumppanit oy EU-GUGLE European Cities Serving as Green Urban Gates Towards Leadership in Sustainable
TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin
EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
KTI-RAKLI projektiaihio: Kiinteistöliiketoiminnan yritysvastuuraportointisuositus
KTI-RAKLI projektiaihio: Kiinteistöliiketoiminnan yritysvastuuraportointisuositus Huhtikuu 2016 Tavoite Kehitetään suomalaisille kiinteistösijoittajille soveltuva yritysvastuuraportointisuositus ottaa
CANEMURE. Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia
CANEMURE Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia LIFE IP CANEMURE Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia Projektin kesto: 2018-2024 Kokonaisbudjetti:
Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI)
Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Hankkeen suunniteltu toteutusaika 1.1.2015 31.12.2017 Taustaa: yhteisöjen rooli energiatehokkuudessa
Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014
Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun
Mitä puurakentamisen ohjelma tarjoaa kunnille. Kuntien ilmastotyö vauhtiin Jemina Suikki
Mitä puurakentamisen ohjelma tarjoaa kunnille Kuntien ilmastotyö vauhtiin 14.1.2019 Jemina Suikki Suomen kestävyystavoitteet Hiilineutraali Suomi 2045 Edelläkävijä kiertotaloudessa 2025 Puurakentamisen
Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus
Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin
Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! Sonja-Maria Ignatius
Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! 10.10.2017 Sonja-Maria Ignatius 1 Jokaisella Helsingin työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa Helsingin ilmastotyöhön. 10.10.2017 Etunimi Sukunimi 2 Helsingin päästöt
Kiertotalous Pohjoismaissa ja käynnissä olevat hankkeet Suomessa julkaisu. Jessica Karhu GBC Finland Kiertotalouden ajankohtaispäivät
Kiertotalous Pohjoismaissa ja käynnissä olevat hankkeet Suomessa julkaisu Jessica Karhu GBC Finland 8.11.2018 Kiertotalouden ajankohtaispäivät KIERTOTALOUSSPRINTTI HANKE 2018-2019 Koordinoi GBF Finland
SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015
SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen
Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus
Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö RISTIKKI ryhmän ehdotus 1 Ristikki -ryhmä RIS (Research & Innovation Services) + tikki Ryhmä perustettiin 2011 Tutkimushallinnon päivien yhteydessä Ryhmä vai tehtäväkseen
Toimintasuunnitelma 2013 Vuosikokous Green Building Council Finland Kestävän rakennetun ympäristön puolesta
Toimintasuunnitelma 2013 Vuosikokous 19.11.2012 Green Building Council Finland Kestävän rakennetun ympäristön puolesta www.figbc.fi info@figbc.fi 1 Kiinteistöpassi (Värkki exit) Tavoitteet 2013 Ympäristömittareita
Tampereen uuden strategian valmistelutilanne
Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja
Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle
Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
Kuntien 9. ilmastokonferenssi Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy
Kuntien 9. ilmastokonferenssi 16.5.2018 Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy 16/05/2018 Päivi Laitila - Energiatehokkuuden rahoitus 2018 2 ENERGIA- TEHOKKUUS MATERIAALI- TEHOKKUUS SEURANTA
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät 8.11.2018 1 MIKÄ OSAAMISKESKUS? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen
Katsaus vuoden 2014 toimintaan. pp.kk.vvvv
Katsaus vuoden 2014 toimintaan pp.kk.vvvv Hallitus Ilari Aho, Uponor Oyj, puheenjohtaja Pekka Metsi, Granlund Oy, varapuheenjohtaja TÄHÄ VOI Kari Kontturi, Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy Johanna Arola,
Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke
Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke 20.9.2019 KierRe Kuopiossa Resurssiviisaus viedään osaksi resurssiviisauden kaupungin päätöksentekoa, talousarviota ja toiminnan
Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310
Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013
Iso Robasta Ilmastokatu vuonna 2015? Mira Jarkko, ympäristötarkastaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus
Iso Robasta Ilmastokatu vuonna 2015? Mira Jarkko, ympäristötarkastaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus Mitä ilmastokatu tarkoittaa? Ilmastoystävällisten ratkaisujen katu jossa alueen yritykset ja asukkaat
Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön
Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...
PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa
Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus
Kuntien ilmastotyö vauhtiin!
Kuntien ilmastotyö vauhtiin! #ilmastoratkaisujakunnista Ympäristöministeriö, 14.1.2019 Olli-Pekka Pietiläinen & Miia Berger, YM Esityksen pääsisältö Päästövähennystyön kansainvälinen ja kansallinen tausta
Toimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Green Building Council Finland 31.1..2016 Hallitus 1.1.2015 18.11.2015 Pekka Metsi, Granlund Oy, puheenjohtaja Mika Soini, NCC Property Developmnet Oy, varapuheenjohtaja 19.11.2015
Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa. Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.
Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.2017 Leena Maidell Kaupungin ympäristöohjelma 2013-2016 Valtuustokauden strateginen ohjelma
Toimintasuunnitelma 2013 Vuosikokous Green Building Council Finland Kestävän rakennetun ympäristön puolesta
Toimintasuunnitelma 2013 Vuosikokous 19.11.2012 Green Building Council Finland Kestävän rakennetun ympäristön puolesta www.figbc.fi info@figbc.fi 1 Kiinteistöpassi (Värkki exit) Tavoitteet 2013 Ympäristömittareita
Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -
Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen
Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström
Kohti hiilineutraalia kuntaa Biosfärområdets vinterträff i Korpoström 2.3.2018 Valonia Kuntien yhteinen palvelukeskus Valonia on alueellinen kestävän kehityksen palveluorganisaatio Toiminut vuodesta 1997,
STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle
STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.
toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja
Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä
Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu
Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.
Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset
Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien
JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010
Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projekti koordinoi ja tukee Kymenlaakson kuntien ilmasto- ja energiatavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, edistää eri toimijoiden yhteistyötä
hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen
Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi
Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä
TETS-tilannekatsaus Mikko Östring Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
TETS-tilannekatsaus 1.12.2011 Mikko Östring Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry TETS-tilannekatsaus 1. TETS tausta ja tavoite 2. Liittyjätilanne 3. Jatkoaikataulu 4. Liitynnät muihin kehityshankkeisiin
TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ 1.12.2011
TOIMITILOJEN ENERGIATEHOKKUUSTOIMINNAN KÄRJET TETS-YHDYSHENKILÖPÄIVÄ 1.12.2011 Missio ja visio Missio Tuotamme hyvinvointia ja kilpailukykyä edistävää rakennettua ympäristöä Parannamme rakennetun ympäristön
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.
Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma
Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo
FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014
FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014 TOIMINTAVUOSI 2013 2014 SIDOSRYHMÄ YHTEISTYÖ STRATEGIA AMMATILLINEN KOULUTUS VIESTINTÄ AMMATILLINEN KOULUTUS Toimenpide Koulutustarpeet Koulutustarpeiden
Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla
Rattailla Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla 2018-2021 Taustaa ja tavoitteita Rattailla toimenpiteet uudistettiin keväällä 2018 korvaamaan aiempaa Rattailla
Mikä on julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämö?
Mikä on julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämö? Kiihdyttämö tunnistaa julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalousmahdollisuudet Asiantuntijaryhmä sparraa hankinnan valmistelua
Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2
CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 Aloitustilaisuus 28.11.2016 Päivi Laitila, paivi.laitila@motiva.fi Timo Määttä, timo.maatta@motiva.fi LIFE15 IPE FI 004 CIRCWASTE-FINLAND 5
Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2
Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,
Energia- ja materiaalitehokkuus: Mihin pitää varautua? Säätytalo Erityisasiantuntija Matti Kuittinen
Energia- ja materiaalitehokkuus: Mihin pitää varautua? Säätytalo 6.9.2018 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Tavoitteet Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen
Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto
Elinkeinot murroksessa -pilotti Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO Katja Sukuvaara, Kainuun liitto 1 ELMO pilotti: Mikä se on? Euroopan komissio hakee uusia toimintatapoja aluekehittämisen tueksi vastaamaan teolliseen
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Luonnos 9.3.2017 9.3.2017 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio. Ulla Heinonen Gaia Consulting
Kansainvälinen luonnonvarapolitiikka, kestävä kehitys ja digitalisaatio Ulla Heinonen Gaia Consulting Gaian taustaselvitys Suomen kansainvälisen luonnonvarapolitiikan suuntaamiseksi Määrittelyt & Tavoitteet
Edustajiston kokous Lahdessa MR Kuva Jorma Tenovuo. Uusi ohjelmistokehittäjä aloittaa marraskuu 2008
Tietoa Tiirasta Tiira Edustajiston kokous Lahdessa 21.3.2010 MR Kuva Jorma Tenovuo 1/X Tiiran lyhyt historia Edustajiston kokouksessa päätetään Tiiran toteuttamisesta marraskuu 2004 Ohjelmistokehitys alkaa