Alustavia tuloksia kuusen silmuanalyyseistä 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alustavia tuloksia kuusen silmuanalyyseistä 2019"

Transkriptio

1 Alustavia tuloksia kuusen silmuanalyyseistä 2019 Tatu Hokkanen MESIKE-projektin ohjausryhmän kokous Jyväskylä

2 Tavoitteet kehittää kuusen siemenviljelmille menetelmä, jonka avulla voidaan laatia luotettava ennuste seuraavan kevään kukinnasta käpyjenkeruun suunnittelun ja siemenhuollon päätöksenteon tueksi Tutkimustavoitteet: a) Emikukkarunsauden vertailu siemenviljelmien ja talousmetsien välillä. Silmunäytteiden kerääminen hakkuuleimikoilta läheltä tutkimusviljelmiä. b) Koevartteiden emikukkalaskennat alkukesällä 2019 ja tulosten vertaaminen silmuanalyyseihin. Tämä ei ole ennen ollut mahdollista, koska talousmetsien silmunäytteet on kerätty yksinomaan hakkuuleimikoilta kaadetuista puista. c) Silmutuhojen esiintyminen: silmuanalyysien yhteydessä lasketaan toukkien syömät silmut. d) Käpytuhojen esiintyminen: käpyjen talteenotto tuhotutkimuksia varten (hyönteiset, ruostesienet)

3 Esa Ek

4 Esa Ek Esa Ek

5 Otantakehikko Taloudelliset reunaehdot Näytteiden keruun ja analysoinnin kustannukset Järkevä otosyksikkö: oksanäytettä/viljelmä Talousmetsissä: (45-) 90 oksanäytettä/metsikkö 30 kloonia/viljelmä, 2 vartetta/klooni, 2-3 oksaa/varte Vanhoilla viljelmillä kloonien ja vartteiden määrä vaihtelee suuresti Esa Ek

6 Käpysatotietojen hyödyntäminen otannassa Jokaiselle kloonille on laskettu keskimääräinen vartekohtainen käpymäärä vuosien 1989 ja 1995 käpysatotietojen perusteella -SF: lukuarvot perustuvat kyseisen viljelmän kloonikohtaisiin tietoihin -TS: lukuarvot perustuvat eri viljelmien kloonikohtaisiin tietoihin Käpymäärä on kerrottu kloonin vartteiden lukumäärällä, jolloin on saatu viljelmäkohtainen arvio kloonin käpymäärästä Käpymäärän perusteella aineisto on jaettu klooneittain kolmeen yhtä suureen ryhmään: -hyvät -keskinkertaiset -huonot Jokaisesta ryhmästä on valittu 10 kloonia, joissa on eniten vartteita

7 Siemenviljelmät: emikukkasilmu% Jyväskylä, Heinämäki sv 170, 1968, klooneja % Iitti, Sillanpää sv 235, 1971, klooneja % Inkoo, Svartbäck sv 179, 1970, klooneja % Joroinen, Suhola sv 403, 1997, klooneja % Parikkala, Mikkolanniemi sv 447, 2007, klooneja % Luumäki, Taavetti sv 428, 2004, klooneja % Lähes kaikkien viljelmien emikukkaprosentit ylittävät talousmetsien pitkäaikaisen keskiarvon ( : ka. 15 %, max. 66 %) Suuret erot viljelmien välillä

8 Tulosten tarkastelua Taso jäämässä talousmetsiä alhaisemmaksi (E-S: 59 %) Osa klooneista ei kuki tai kukkii hyvin heikosti Sillanpää + Heinämäki: pohjoisemmille käyttöalueille luvassa paljon siemeniä Koska osa klooneista kukkii hyvänäkin vuonna heikosti, voitaisiinko tulevaisuudessa huonot kloonit jättää tutkimatta? Ennusteisiin liittyy aina epävarmuustekijöitä: Otannan onnistuminen (ei aikaisempaa sv-vertailuaineistoa, muuttujien suuri lukumäärä, viljelmien homogeenisuus) Joroisissa ja Parikkalassa näytteet kaikista klooneista Tulosten yleistettävyys

9 Talousmetsät: emikukkasilmu% Etelä-Suomi Paimio 1 90 % Korpilahti 1 80 % Lapinjärvi 79 % Padasjoki 77 % Paimio 2 76 % Suomusjärvi 72 % Korpilahti 2 68 % Jaala 1 65 % Jokioinen 63 % Elimäki 63 % Jaala 2 62 % Inkoo 1 61 % Petäjävesi 60 % Parkano 1 57 % Parkano 2 53 % Valkeala 51 % Kurikka 46 % Inkoo 2 43 % Parkano 3 26 % Parikkala 20 % Punkaharju 18 % Keskiarvo: 59 % Kukkivia puita: 93 %

10 Talousmetsät: emikukkasilmu% Keski- ja Pohjois-Suomi Kannus 1 1 % Kannus 2 0 % Kolari 1 1 % Kolari 2 0 % Rovaniemi 1 0 % Rovaniemi 2 0 % Salla 0 % Keskiarvo: 0,3 % Kukkivia puita: 4 % Esa Ek

11 Alustavia tuloksia kuusen silmutuhoista Silmuanalyysien yhteydessä lasketaan toukkien syömät silmut Tuhonaiheuttaja on vielä epäselvä: kuusen silmukoi tai versokoi? Katri Himanen

12 Alustavia tuloksia kuusen silmutuhoista Talousmetsät (> puuta, > silmua): o Toukan syömien silmujen osuus vuositasolla < 2 %, min. 0.4 %, max. 4 % o > Ei kovin merkittävä tuholainen, mutta kuitenkin yleinen: tuhoja on esiintynyt useammassa kuin joka neljännessä puussa o Suuret vuosivaihtelut: 2017 toistaiseksi pahin. Esiintyminen ei näyttäisi synkronoivan hyvien kukintavuosien kanssa. o Yksittäisessä metsikössä tuhot voivat olla merkittäviä: pahimmillaan 25 % silmuista tuhoutunut o Tuhoja esiintyy koko maassa Rovaniemeä ja Sallaa myöten. Siemenviljelmien näytteissä (2019) tuhoja on esiintynyt erittäin vähän (0-0,7 %)

13 Kiitos!

Metsäpuiden siemenhuollon kehittäminen -hanke

Metsäpuiden siemenhuollon kehittäminen -hanke Metsäpuiden siemenhuollon kehittäminen -hanke Tuloksia 1.4.2018 31.3.2019 Pekka Helenius Tavoite Kehittää kuusen siemenviljelysten kukintaa lisääviä ja käpy- ja siementuhoja vähentäviä hoitomenetelmiä

Lisätiedot

Käpytuhotilannetta kuusen siemenviljelmillä käpytuhotutkimuksen tilannetta. Metsätaimitarhapäivät 24.1.2014 Tiina Ylioja Metla Vantaa

Käpytuhotilannetta kuusen siemenviljelmillä käpytuhotutkimuksen tilannetta. Metsätaimitarhapäivät 24.1.2014 Tiina Ylioja Metla Vantaa Käpytuhotilannetta kuusen siemenviljelmillä käpytuhotutkimuksen tilannetta Metsätaimitarhapäivät 24.1.214 Tiina Ylioja Metla Vantaa Sisältö Kertaus käpy ja siementuholaisiin Käpytuhoja vuosilta 26, 27

Lisätiedot

siemenviljelmillä NordGen Metsä: Tuhoteemapäivä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.

siemenviljelmillä NordGen Metsä: Tuhoteemapäivä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla. Hyönteistuholaiset i kuusen siemenviljelmillä NordGen Metsä: Tuhoteemapäivä 18.3.2010 Eevamaria Harala Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Kuusen

Lisätiedot

Metsäviljelyaineiston käyttöalueiden määrittely. Egbert Beuker Seppo Ruotsalainen

Metsäviljelyaineiston käyttöalueiden määrittely. Egbert Beuker Seppo Ruotsalainen Metsäviljelyaineiston käyttöalueiden määrittely Egbert Beuker Seppo Ruotsalainen Metsäviljelyaineiston käyttöalueiden määrittely Tutkimushanke 2013 2014 Tulevaisuuden metsät ja metsänhoito (MHO) Egbert

Lisätiedot

Kuusen siemen- ja käpytuhojen tunnistaminen

Kuusen siemen- ja käpytuhojen tunnistaminen Kuusen siemen- ja käpytuhojen tunnistaminen Tiina Ylioja Kutsuseminaari 20.9.2007 Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki METSÄPUIDEN IDÄTYSTESTIT ISTAN SÄÄNNÖT JA NYKYKÄYTÄNNÖT Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015

Aasianrunkojäärä. Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aasianrunkojäärä Tilanne Vantaalla 18.11.2015 Aino-Maija Alanko 18.11.2015 Sisällys Yleistä aasianrunkojäärästä Tilannekatsaus Kivipyykintien esiintymäpaikasta Kartoitukset Jatkotoimenpiteet Aino-Maija

Lisätiedot

Siemenviljelyssiemenen saatavuusongelmat

Siemenviljelyssiemenen saatavuusongelmat Siemenviljelyssiemenen saatavuusongelmat Katri Himanen Luonnonvarakeskus Tilastotiedot: Claes Uggla / Skogsstyrelsen, Curt Almqvist / Skogsforsk, Kari Leinonen / Evira 1 4.5.2017 2 4.5.2017 2003 2004 2005

Lisätiedot

Metsänviljelyaineiston klooniyhdistelmien rekisteröinti

Metsänviljelyaineiston klooniyhdistelmien rekisteröinti Metsänviljelyaineiston klooniyhdistelmien rekisteröinti Tehoa tulevaisuuden taimituotantoon kasvullisen lisäyksen mahdollisuudet Punkaharju, Lusto 27.11.2012 Kari Leinonen Elintarviketurvallisuusvirasto

Lisätiedot

Rauduskoivun uudet siemenviljelykset täsmäjalosteita koivunviljelyyn

Rauduskoivun uudet siemenviljelykset täsmäjalosteita koivunviljelyyn Rauduskoivun uudet siemenviljelykset täsmäjalosteita koivunviljelyyn Matti Haapanen Rauduskoivun siemenviljelykset perustettiin syyskuussa 2014 kahdelle paikkakunnalle Patama / Siemen Forelia Hausjärvi

Lisätiedot

LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA. Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö

LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA. Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö LUONTAISEN UUDISTAMISEN ONGELMAT POHJOIS-SUOMESSA SIEMENSADON NÄKÖKULMASTA Anu Hilli Tutkija Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö LUONTAINEN UUDISTAMINEN Viimeisen kymmenen vuoden aikana metsiä on uudistettu

Lisätiedot

Erikoispuiden siemenviljelykset tulevat tuotantoikään Haasteet ja mahdollisuudet tuottajan näkökulmasta. Taimitarhapäivät

Erikoispuiden siemenviljelykset tulevat tuotantoikään Haasteet ja mahdollisuudet tuottajan näkökulmasta. Taimitarhapäivät Erikoispuiden siemenviljelykset tulevat tuotantoikään Haasteet ja mahdollisuudet tuottajan näkökulmasta Taimitarhapäivät 23.-24.1.2014 Sisältö Siemen Forelia Oy Taustaa perustamiselle Sv 437 Rasila, tammi

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu

Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu Ville Hallikainen Kuva: Risto Jalkanen Tutkimuskysymykset Mitkä luonnossa vallitsevat ekologiset ja metsänhoidolliset ym. tekijät vaikuttavat tervasroson

Lisätiedot

Maljalta metsään -kuusen solukkoviljely tänään. Saila Varis

Maljalta metsään -kuusen solukkoviljely tänään. Saila Varis Maljalta metsään -kuusen solukkoviljely tänään Saila Varis Kasvullinen lisäys osaamista ja teknologiaa biotalouden tueksi Laadukkaan kuusen siemenmateriaalin saatavuus ajoittain huono johtuen kukinnan

Lisätiedot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä

Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Siemenviljelyohjelman tilannekatsaus

Siemenviljelyohjelman tilannekatsaus Siemenviljelyohjelman tilannekatsaus Jukka Antola Metsätaimitarhapäivät Peurunka, Laukaa 21.1.2015 2 Jukka Antola Sv 165 Pyhäjärvi, Jörkki 3 Jukka Antola Sv 170 Korpilahti, Heinämäki 1½-polven siemenviljelysten

Lisätiedot

A B C D E F G H I J K L M N. Alkuperä. Korkeusvyöhyke. Ala

A B C D E F G H I J K L M N. Alkuperä. Korkeusvyöhyke. Ala A B C D E F G H I J K L M N Jäsenvaltio Luokka Perusaineiston lähtöisyysalue ja/tai kansallisen rekisterin viite Sijaintinimi tai hyväksytty nimi Perusaineiston sijaintipaikka Leveyspiiri Pituuspiiri Korkeusvyöhyke

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014 ..03 MERIMESSUT MS EUROPA.-3..0 Rauma, Linja-autoasema :5 Vermuntila, Taantumus, tienhaara :5 Ihode, säästöpankin :30 Laitila, Shell :0 Mynämäki, Vt.8, Yläneen th pvp 3:00 Nousiainen Neste vt.8 tienhaara

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2012

Eläkkeelle numeroina 2012 Eläkkeelle numeroina 2012 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

Uusia koristepuulajikkeita kuusesta joko niitä saa lisäykseen?

Uusia koristepuulajikkeita kuusesta joko niitä saa lisäykseen? Uusia koristepuulajikkeita kuusesta joko niitä saa lisäykseen? Teijo Nikkanen Kasvullinen lisäys kohti tulevaisuuden taimituotantoa Seminaari Lustossa klo 12-16 Kestäviä, kotimaisia koristepuita viherrakentamiseen

Lisätiedot

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi

Lisätiedot

Siemenviljelyohjelman tilannekatsaus

Siemenviljelyohjelman tilannekatsaus Siemenviljelyohjelman tilannekatsaus Jukka Antola Maa- ja metsätalousministeriö 11.2.2015 2 Jukka Antola Siemenviljelyohjelma 2011 Metsäpuiden siementarvearviotyöryhmän muistio 2011 3 Jukka Antola Sv 404

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 3269 Valtioneuvoston asetus asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2011 Annettu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2002 N:o 1367 1368 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Työministeriön asetus työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa 25.12.2018 Europa-risteily ja 3 yötä Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa

22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa 27.3.2019 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan / Europa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019 2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508

Lisätiedot

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa

Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa 26.8.2019 Yö Europalla ja 1 yö Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja. Huomioikaa

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Kirjanpainajatuhoriskit

Kirjanpainajatuhoriskit Kirjanpainajatuhoriskit Juha Siitonen, Luonnonvarakeskus (Luke) Sisältö Kirjanpainajatuhojen tunnistaminen Kirjanpainajan elinkierto Tuhoriski, tuhojen torjunta 2010-luvun alun kirjanpainajatuhot Tuhojen

Lisätiedot

Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa

Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa 26.8.2019 Yö Europalla ja perheloma 1 yö Tallinnassa Bussireitit Huom! Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg/matkustaja.

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018 Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Katsaus metsätuhotilanteeseen. Koulutuskiertue 2013 Seinäjoki 29.10.2013 Hannu Heikkilä

Katsaus metsätuhotilanteeseen. Koulutuskiertue 2013 Seinäjoki 29.10.2013 Hannu Heikkilä Katsaus metsätuhotilanteeseen Koulutuskiertue 2013 Seinäjoki 29.10.2013 Hannu Heikkilä Pahimmat tuhonaiheuttajat ja uhkat Metsätuholain perustelut (Metla) Metsätuhot vuonna 2012 (Metla, Esa Heino ja Antti

Lisätiedot

Eläkkeelle numeroina 2013

Eläkkeelle numeroina 2013 Eläkkeelle numeroina 2013 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

ASUKASTIHEYS 2010 VAPAA-AJAN- ASUKKAAT MUKANA. Maapinta-alalla. Koko pinta-ala (ml. vesistö)

ASUKASTIHEYS 2010 VAPAA-AJAN- ASUKKAAT MUKANA. Maapinta-alalla. Koko pinta-ala (ml. vesistö) ASUKASTIHEYS 2010 Maapinta-alalla Koko pinta-ala (ml. vesistö) Asukkaita per km2 0-2 3-5 6-8 9-12 13-16 17-20 21-30 31-50 51-100 101-150 151-2754 Maapinta-alalla Koko pinta-ala (ml. vesistö) VAPAA-AJAN-

Lisätiedot

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kunta MTV3:n näkyvyysalue Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Suomen Kuntaliitto 7.3.2019 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Väkilukukerroin: 0,4170 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002430 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Luonnontuotteiden (mustikka, kuusenkerkkä) kestävä keruu

Luonnontuotteiden (mustikka, kuusenkerkkä) kestävä keruu Luonnontuotteiden (mustikka, kuusenkerkkä) kestävä keruu Outi Manninen ja Rainer Peltola, Luonnonvarakeskus Haravapoiminta ja tulevat mustikkasadot Koeruutuja (á 1m 2, 30 kpl, kolmessa paikassa) poimittiin

Lisätiedot

Metsägenetiikan sovellukset: Metsägenetiikan haasteet: geenit, geenivarat ja metsänjalostus

Metsägenetiikan sovellukset: Metsägenetiikan haasteet: geenit, geenivarat ja metsänjalostus Katri Kärkkäinen Matti Haapanen Metsägenetiikan sovellukset: Metsägenetiikan haasteet: geenit, geenivarat ja metsänjalostus Katri Kärkkäinen ja Matti Haapanen Metsäntutkimuslaitos Vantaan tutkimuskeskus

Lisätiedot

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka

Lisätiedot

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet Sisältää Maanmittauslaitoksen Yleiskarttarasteri 1:4 500 000 aineistoa, 2014 Akaa Asikkala Askola Aura Eura Eurajoki Finström Forssa Föglö

Lisätiedot

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Suomen Kuntaliitto 13.2.2017 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Väkilukukerroin: 0,56896046 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00003316 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1152. Valtioneuvoston asetus. valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 1152. Valtioneuvoston asetus. valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1152 1155 SISÄLLYS N:o Sivu 1152 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun valtioneuvostonasetuksenmuuttamisesta...

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 VM/KAO/vs, 10.4.2014 maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 488 788 16 199 217 2 144 020 56 832 025 35

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min VM/KAO/vs, 9.4.2014 maks 340 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592-638 Vuoden 2014 tasolla nuoret -3% ja mediaani -42-56 vanhukset +5,5 % UUSI UUSI UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS v. 2014 5 Alajärvi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2013 839/2013 Valtioneuvoston asetus asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2013 Valtioneuvoston

Lisätiedot

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu) Akaa 853 853 877 910 910 858 858 793 780 735 702 730 699 633 640 647 Alajärvi 389 389 398 398 398 398 398 388 373 373 343 302 266 291 291 271 Alavieska 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 92

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain Akaa 800 800 805 815 791 801 819 914 965 886 919 927 925 891 908 Alajärvi 236 252 252 285 309 334 340 361 400 400 400 400 379 379 379 Alavieska 49 49 57 65 75 81 85 93 99 99 104 104 104 104 104 Alavus

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Virolahti Kymenlaakso 389,48 1. 1. 1. Forssa Kanta-Häme

Lisätiedot

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , % KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12

Lisätiedot

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,

Lisätiedot

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan Pelaus / aikuisväestö KUNTA MAAKUNTA 2015 2014 Muutos Muutos % 1 Virolahti Kymenlaakso 355,54 386,89-31,34-8,10 % 2 Pertunmaa

Lisätiedot

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018 Tutkimukseen osallistuneet perheet Terveydenhoitajien vastaukset Vanhempien vastaukset 4-vuotiden lasten määrä, joista vähintään Osallistuneiden Terveydenhoitajien Vanhempien yhden perheiden vastausten

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 94 550 347,51 11,02 58,5 106 038 318,13 11,79 51,2 47,1 % 7,0 % Pääkaupunkiseutu Espoo 5 354 410,61 12,32 63,3 3 958 403,52 14,80 55,1 57,5 % 20,1 % Helsinki 16 295 415,79 12,29

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h) Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h) Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat Yhteensä: Manner-Suomi 18 484 258,65 12,13 34,2 38 952 256,20 14,39 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 676 293,81 14,42 34,1 1 124 288,11 17,37 33,1 Helsinki 2 443 291,85 14,62 32,8 7 170 289,38 20,62 29,1 Vantaa

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014 Suomen Kuntaliitto 17.2.2015 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014 Väkilukukerroin: 0,34940169 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002153 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen Sivu 1 02.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Uusimaa Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää 2 Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa 0 Myrskylä 0

Lisätiedot

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Tilausnumero, Kunta Suorakorvausalue Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta 1 Päivitetty 26.11.2018 Indikaattori Tarve* Sijoitus 14- vuotiaat vuonna 2017 CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta Akaa C 110 209 Voi olla vuosittain Alajärvi D 44 125 Voi olla joka toinen vuosi, yhteistyötä

Lisätiedot

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as. Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132

Lisätiedot