Operaatio Pulssi! Länsi kevät Maksutonta toimintaa vuotiaille. Kurssit Liikunta Tapahtumat Retket
|
|
- Harri Heikkilä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Operaatio Pulssi! Länsi kevät 2019 Maksutonta toimintaa vuotiaille Kurssit Liikunta Tapahtumat Retket
2 Pulssin kautta voit: Löytää maksutonta toimintaa vuotiaille Kokeilla, kokea ja oppia uutta! Vaikuttaa alueesi harrastustarjontaan ja tapahtumiin!
3 Nuoret ideoivat Operaatio Pulssi! kerää nuorilta ideoita siitä, millaista tekemistä he kaipaavat vapaa-ajallaan. Tietoa kerätään osana Helsingin kaupungin nuorten osallistuvaa budjetointia RuutiBudjettia sekä mm. kouluilla ja nuorisotaloilla. Nuoret suunnittelevat Nuoret työstävät ideoista suunnitelmaehdotuksia mm. RuutiBudjetti-työpajoissa. Osa suunnitelmista voidaan toteuttaa suoraan Pulssin ja alueen toimijoiden kanssa, osalle haetaan rahaa RuutiBudjetista. Nuoret toteuttavat Nuoret pääsevät toteuttamaan erilaisia kursseja, työpajoja ja tapahtumia yhdessä ammattilaisten kanssa. Nuoret ovat olleet mukana tekemässä esimerkiksi laneja, ruoka- ja kauneusiltoja sekä Malmin Tubemiittiä ja Vuosaaren Megapartyja.
4 Kurssit Leffakerho Joka toinen perjantai (suunnittelukerta), 1.2., 15.2., 1.3. ja klo 18 Pitäjänmäen Nuorisotalo, Jousipolku 1 Tule mukaan suunnittelemaan kerhoa, valitsemaan elokuvia ja tietysti katsomaan niitä. Suunnittelupäivänä ei katsota leffaa, mutta silloin pääsee vaikuttamaan leffojen valintaan. Ohjaaja: Marika Jokinen, marika.jokinen@hel.fi Leffacrew Joka toinen maanantai 28.1., 11.2., 25.2., 11.3., 25.3., 8.4. ja klo 18 Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Jos leffat ovat lähellä sydäntäsi, LeffaCrew on sinua varten. Katsottavat leffat valitaan yhdessä. Mukaan voi tulla keskustelemaan elokuvista tai muuten vain ottamaan rennosti. Pulssi tarjoaa leffaeväät! Kauhu Komedia Dokumentti Draama Trilleri 8.4. Toiminta Leffamaraton Ohjaaja: Mikael Rosberg.
5 Kurssit Musiikkifiilistelyä Keskiviikkoisin (suunnittelukerta klo 17 18), 27.2., 27.3., 24.4.ja klo Pitäjänmäen nuorisotalo, Jousipolku 1 Tykkäätkö kuunnella musiikkia? Nyt on tilaisuus päästä tutustumaan eri maiden musiikkityyleihin: pop, rock, iskelmä, rap tai joku muu genre. Sinä päätät! Ilmoittaudu mennessä. Ohjaaja: Emma Lankinen, emma.lankinen@hel.fi Bändisoittoa Maanantaisin klo Kannelmäen nuorisotalo, bändihuone, Klaneettitie 5 Kiinnostaako soittaminen tai laulaminen bändin kanssa? Opettelemme ja soittelemme porukalla osallistujien toivomaa musiikkia. Omaa soitinta tai aikaisempaa soittokokemusta ei tarvita, mutta voit halutessasi ottaa oman soittimesi mukaan. Ohjaaja: Pauli Sirén.
6 Kurssit Vegaaniruokaa eri maista Perjantaisin 25.1., 8.2., 22.2., 8.3. klo Maunula-talon kahvila, Metsäpurontie 4 Kurssilla kokkaillaan Maunula-talon kahvilassa erilaisia vegaaniruokia eri puolilta maailmaa. Pääset itse päättämään, millaisia maailman makuja haluaisit maistella. Ohjaaja: Maiju Alakurtti. Månsas bakery workshop Saturdays 26.1., 6.4. and at 11 am 4 pm (11-16) Maunula House, café, Metsäpurontie 4 Do you enjoy baking? If you want to learn English in an easy way, or you just enjoy talking in English, this workshop is for you. Participants will decide what they want to bake, whether it is sweet or savoury. Welcome! Leader: Riikka Valkonen.
7 Kurssit Nutakeittiö Torstaisin 7.2. alkaen klo Haagan Lämpiö, Pohjois-Haagan ostari, Näyttelijäntie 14 Oletko kiinnostunut ruoanlaitosta? Lähikauppayhteistyön myötä käytössämme on hävikkiruokaa, josta loihdimme mitä erilaisempia ruokalajeja. Koskaan ei tiedä, mitä raaka-aineita on käytössä! Lisätiedot: Emma Lankinen, Tee itse karkkia Maanantaisin ja 4.3. ja klo Pitäjänmäen nuorisotalo, Jousipolku 1 Tervetuloa vuoden makeimmalle kurssille! Loihditaan yhdessä suussa sulavia herkkuja ja itsetehtyjä karkkeja. Ohjaaja: Sanna Tolvanen, suvi-sanna.tolvanen@hel.fi
8 Kurssit Kahvityöpaja Perjantaina klo Maunula-talon kahvila, Metsäpurontie 4 Työpajassa opetellaan valmistamaan erikoiskahveja ja harjoitellaan kahvikuvioiden tekemistä. Ohjaaja: Eeti Turpela. Makumatka Aasiaan Maanantaisin klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Kurssilla tehdään erilaisia aasialaisen keittiön ruokia intialaisesta naan-leivästä thaimaalaiseen pad thaihin. Ohjaaja: Pilar Tapio. Lautapelintekokurssi Maanantaisin klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Tykkäätkö lautapeleistä? Haluisitko oppia tekemään niitä? Kurssilla opit pelisuunnittelun perusteita sekä lautapelien tekemistä ryhmässä. Lisäksi pääset kokeilemaan erilaisia lautapelejä. Ohjaaja: Esko Evkyutov.
9 Kurssit RC-autokerho Perjantaisin klo Pitäjänmäen moottorihalli, Jousitie 1 Rakennetaan pienryhmissä ja pareittain radio-ohjattavia autoja alusta asti. Pääset harjoittelemaan työkalujen käyttöä, keskittymistä ja tarkkavaisuutta. Autojen valmistuttua niillä ajellaan lähimaastossa ja käydään testaamassa Tattarisuon RC-rataa. Lisätiedot: Jussi Helenius, ja Jari Mehtonen,
10 Kurssit Värkkäämön työpajat Kokeillaan kädentaitoja Torstaisin klo Värkkäämö, Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Kiinnostaako käsillä tekeminen? Värkkäämössä otetaan erilaiset tekniikat haltuun. Voit valita mieleisesi työpajan tai tulla vaikka kaikkiin! 7.2. Kangaskassin painanta Painetaan kangaskassi joko valmiilla seulalla tai omaa sabluunaa käyttäen. Käytössä on erilaisia kangasvärejä ja -tusseja Tehdään koruja Opetellaan korujen tekoa. Värkkäämöstä löytyy monenlaisia materiaaleja omien ideoiden toteuttamiseen Japanilainen kirjansidonta Valmistetaan oma vihko itse valituista materiaaleista Maalataan taulu Kokeillaan akryylimaaleja ja maalataan canvas-pohjalle.
11 Kurssit Digitaalinen kuvitus Kritalla Torstaisin klo Kanneltalo, 2. krs, Työväenopiston tietotekniikkaluokka, Klaneettitie 5 Kaikille avoimelle Työväenopiston kurssille on varattu kaksi maksutonta paikkaa Pulssilaisille. Kurssilla opitaan digitaalisen kuvan tekemisen perusteet sekä käydään läpi visuaalisenkielen ja kuvan sommittelun periaatteet. Tehdään kuvituksia Krita-ohjelmalla ja piirtoalustaa käyttäen. Edellytetään tietokoneen käytön perusosaamista. Ensimmäiselle kerralle mukaan muistiinpanovälineet. Ilmoittautuessa tarvitaan seuraavat tiedot: nimi, syntymäaika ja henkilötunnus, osoite, puhelinnumero ja mielellään myös sähköpostiosoite. Opettaja: Kristina Laine.
12 Kurssit Fantasiamaskeerauskurssi Tiistaisin klo sekä lauantaina klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Oletko kiinnostunut maskeerauksesta tai fantasiahahmoista? Tule opettelemaan, kuinka kasvoväreillä loihditaan mitä karmivimpia tai kauneimpia maskeja. Kurssi sopii hyvin vasta-alkajille, pääset seuraamaan ammattilaisen tekemiä demoja ja sen jälkeen kokeilemaan itse. Kurssi alkaa Hurraa!-festivaaleista ja huipentuu ainutlaatuiseen mahdollisuuteen päästä näyttämään opittuja taitoja Hopeatähti-tapahtumassa. Ohjaaja: Saara Huuhtanen.
13 Kurssit Keramiikkapaja Torstaisin klo Värkkäämö, Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Tule tekemään keramiikkaa! Värkkäämön kurssilla harjoitellaan saven työstämistä eri käsinrakennus-tekniikoilla. Lisäksi kokeillaan koristelua ja lasittamista. Ohjaaja: Kiki Laventeli. Graffitikurssi Keskiviikkoisin klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Kiinnostaako graffitimaalaus? Et tarvitse aikaisempaa kokemusta, vaan pääset harjoittelemaan spraymaalilla maalaamista lähialueen maalauspaikoille. Ohjaajat: Viktor Pohtokari ja Timo-Pekka Laukkanen. Valokuva: Emilia Tammisto / Helsingin kaupunki
14 Kurssit Monsteripehmokurssi Keskiviikkoisin 17.4., ja 8.5. sekä torstaina 2.5. klo , Kanneltalo, 2.krs Työväenopiston ompeluluokka, Klaneettitie 5 Millainen on sinun oma monsterikaverisi? Kurssilla tehdään oma monsteri valmista mallia käyttäen tai itse suunnitellen. Onko monsterisi iso ja pullea vai pitkä ja tikkumainen? Onko sillä sarvet tai häntä? Päätä itse, tyyli on vapaa. Monsterin pystyt valmistamaan, vaikka et olisi hirveästi ommellut ompelukoneella. Ilmoittautuessa tarvitaan osallistujasta seuraavat tiedot: nimi, syntymäaika ja henkilötunnus, osoite, puhelinnumero ja mielellään myös sähköpostiosoite. Ohjaaja: Minna Appelgrèn.
15 Kurssit Rennosti maalaten klo , Kanneltalo, 2.krs Työväenopiston ompeluluokka, Klaneettitie 5 Kesäkurssilla harjoitellaan maalaamistekniikoita rennolla otteella värienkäytöstä varjostuksiin ja laveerauksesta sommitteluun. Voit tulla kertaamaan perusteita tai oppimaan niitä aivan alusta et siis tarvitse aiempaa kokemusta! Kurssi tarjoaa maalausvälineet. Sään salliessa maalaamme myös ulkona. Vierailemme mahdollisesti myös taidegalleriassa. Ilmoittautuessa tarvitaan osallistujasta seuraavat tiedot: nimi, syntymäaika ja henkilötunnus, osoite, puhelinnumero ja mielellään myös sähköpostiosoite. Opettaja: Karkki Havaste.
16 Liikunta Futsal Keskiviikkoisin klo Pohjois-Haagan yhteiskoulun yläsali, Pietari Hannikaisentie 6 Jo perinteeksi muodostunut PHYK:in futsalvuoro jatkuu! Pelaillaan ja kisaillaan ohjaajan johdolla hyvällä meiningillä. Mukaan tarvitset liikuntaan sopivan vaatetuksen. Lisätiedot: Samu Söderholm, samu.soderholm@hel.fi Lajikokeiluja Torstaisin klo Pohjois-Haagan yhteiskoulun yläsali Pietari Hannikaisentie 6 Tule kokeilemaan erilaisia joukkuelajeja, kuten futsalia, salibandyä tai vaikka koripalloa rennolla asenteella. Pelaamisen lisäksi pieniä turnauksia ja kisoja. Pelattavat lajit päätetään yhdessä. Mukaan tarvitset liikuntaan sopivan vaatetuksen. Lisätiedot: Samu Söderholm, samu.soderholm@hel.fi
17 Liikunta Vannetanssi Sunnuntaisin klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Vannetanssiyhdistyksen jameissa eli avoimissa treeneissä pääsee kokeilemaan ja treenaamaan vannetanssia oman osaamistasonsa mukaan. Aloittelijat saavat ohjeistusta vanteilun saloihin ja jameissa on lainavanteita aloittelijoille. Ohjaus: Vannetanssiyhdistys Street-tanssi Torstaisin klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Kiinnostaako katutanssi? Tällä kurssilla harjoitellaan street-tanssin alkeita nuorten ohjaamana. Ohjaajat: Sanni Vierimaa ja Iiris Aho
18 Liikunta FunAction FunAction-liikunta on Helsingin kaupungin järjestämää harrasteliikuntaa vuotiaille nuorille ammattitaitoisten liikunnanohjaajien johdolla, ilman kilpaurheilullisia tavoitteita. Tunneille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. FunActionin toimintaan tarvitset 25 maksavan FunAction-liikuntakortin (+4 ladattava kortti), joita myydään Itäkeskuksen, Jakomäen, Pirkkolan ja Yrjönkadun uimahalleissa sekä Latokartanon liikuntahallin, Liikuntamyllyn ja Töölön kisahallin kassoilla. Tutustu FunActionin tarjontaan FunActionin järjestämään joogaan, kuntosalitunnille ja sulkapalloon voit saada liikuntakortin Pulssin kautta ilmaiseksi ilmoittautumalla etukäteen Pulssikoordinaattorille. Kortteja on rajoitetusti.
19 Liikunta FunAction Jooga Tiistaisin klo Pakilan yläasteen koulu, Pilkekuja 10 Tehdään fyysisiä joogaharjoituksia (asanoita), keskitytään hengitysharjoituksiin sekä rentoudutaan lopuksi. Jooga lisää kehon liikkuvuutta, parantaa keskittymiskykyä ja kohentaa terveyttä ja fyysistä kuntoa. FunAction Kuntosali Torstaisin klo Fit Malminkartano, Malminkartanonaukio 4 Oletko kiinnostunut kuntosaliharjoittelusta, mutta et tiedä miten aloittaa? Ohjaajan opastamana harjoittelun aloittaminen on helppoa ja opettelu sujuu turvallisesti. Mukaan sisäliikuntavarusteet. FunAction Sulkapallo Keskiviikkoisin klo Kannelmäen peruskoulu, Runonlaulajantie 40 Haluaisitko pelailla sulkapalloa, mutta sinulta puuttuu maila tai pelikaveri? Tule mukaan yksin tai kaverin kanssa. Tunneilla opetellaan sulkapallon lajitaitoja perusharjoitteiden ja pelien avulla. Mukaan sisäliikuntavarusteet. Järjestäjä: FunAction-tunnit järjestää Helsingin kaupungin liikuntapalvelut.
20 Tapahtumat Kanneltalon klassikkoelokuvat Kanneltalo, Klaneettitie 5 Phantom Thread Maanantaina luento klo 17, elokuva klo 18 Ohjaus: Paul Thomas Andersson 2018 Humiseva Harju Maanantaina 4.3. luento klo 17, elokuva klo 18 Ohjaus: Andrea Arnold 2011 The Great Gatsby Kultahattu Maanantaina 1.4. luento klo 17, elokuva klo 18 Ohjaus: Baz Luhrman 2013 Elokuvaillat pohjustaa FT Harri Kilpi esityspäivinä klo 17 alkaen.
21 Tapahtumat Lemmikkikahvilat Perjantaisin 1.2., 1.3., 5.4. ja 3.5. klo Haagan Lämpiö, Pohjois-Haagan ostari, Näyttelijäntie 14 Voit ottaa oman lemmikkisi mukaan avoimeen lemmikkikahvilaan. Illoissa voi keskustella asiantuntijoiden kanssa lemmikkien hoidosta ja hyvinvoinnista, tutustua muihin lemmikinomistajiin tai muuten vaan viettää mukavan illan eläinten parissa. Kahvilaa pitää Haagan nuorisotyöyksikön nuorten kansainvälisyysryhmä. Lemmikkikahvilaan etsitään vuotiaita nuoria ideoimaan iltojen sisältöä. Lisätiedot: Matti Pääkkönen
22 Tapahtumat Clash Royale-kiertue Tiistaisin 22.1., 5.2. ja klo ja tiistaina klo IMAX, Itäkeskus, Itäkatu 1 7 Lähtö Kannelmäen nuorisotalolta, Klaneettitie 5 klo 14 tai klo Ultimate Ability Entertainment ja Finnkino järjestävät yhdessä mobiili esports-tapahtumakiertueen, jossa pelataan turnausmuotoisesti tämän hetken suosituinta mobiilipeliä. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Parhaat pelaajat pääsevät finaaliin, jossa on luvassa erittäin hienot palkinnot. Jos haluat lähteä tapahtumaan yhdessä porukalla, voit ilmoittautua Pulssin koordinaattorille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: heikki.esports@gmail.com Kuva: Supercell
23 Tapahtumat NHL-liiga Keskiviikkoisin 6.2. alkaen klo Malminkartanon nuorisotalo, Puustellintie 4 Legendaarinen NHL-liiga pelataan PS4-konsolilla ja osallistujat valitsevat yhden NHL-joukkueen, jolla pelaavat yhden ottelun viikossa. Parhaat joukkueet pääsevät pudotusfinaaliin, jossa pääpalkintona on vapaavalintainen konsolipeli ja hieno pokaali. NBA-liiga Torstaisin 7.2. alkaen klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Tänä keväänä pelataan PS4-konsoleilla jo perinteeksi muodostunut NBA-liiga. Osallistujat valitsevat yhden NBA-joukkueen, jolla pelaavat yhden ottelun viikossa. Parhaat joukkueet pääsevät pudotusfinaaliin, pääpalkintona on vapaavalintainen konsolipeli ja hieno pokaali.
24
25 Tapahtumat Talviloman ohjelma Talvilomalla ympäri Helsinkiä löytyy paljon erilaista tekemistä. Myös Kanneltalossa on tekemistä koko perheelle. Ohjelmassa on elokuvanäytöksiä, lautapeli- kädentaito- ja tanssityöpajoja sekä retkiä. Tarkempi aikataulu julkaistaan Operaatio Pulssin nettisivuilla. Lisätiedot: lansipulssi.munstadi.fi Tyttöjen yö Perjantaista lauantaihin klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Tyttöjen yössä voit tutustua uusiin ihmisiin ja hengailla yhdessä koko yön. Ohjelmassa muun muassa kauneudenhoitoa, ruoanlaittoa ja leffojen katsomista. Ompelulanit Perjantaina 8.3. klo Kanneltalon aula, Klaneettitie 5 Kaikille avoimissa Ompelulaneissa Värkkäämön ompelukoneet ja saumurit ovat käytössä koko illan. Tee vanhasta uutta tai valmistele kesken työ. Korjaa, paikkaa, pienennä tai suurenna, tarjoamme langat ja ompeluapua. Pistäydy hetkeksi tai tule koko illaksi! Yhteistyössä Värkkäämö, Operaatio Pulssi, Kannelmäen kirjasto ja Kanneltalo.
26 Tapahtumat Fortnite-kiertue Perjantaina klo Maunulan nuorisotalo, Metsäpurontie 4 Perjantaina klo Pitäjänmäen nuorisotalo, Jousipolku 1 Lauantaina klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Perjantaina 5.4. klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 (Finaali) Fortnite-kiertue saapuu nuorisotaloille maaliskuussa. Tapahtumissa pelataan turnausmuotoisesti tämän hetken suosituinta peliä. Niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin pelaajat ovat tervetulleita. Ilmoittaudu etukäteen Pulssin koordinaattorille tai saavu paikan päälle pelaamaan. Parhaat pelaajat pääsevät finaaliin, joka pelataan Peliyössä Kannelmäen nuorisotalolla perjantaina 5.4. Peliyö Perjantaista lauantaihin klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Legendaarisen 24 tuntia kestävän lanitapahtuman ohjelmassa on tietokonepelaamista, konsolipelejä ja lautapelejä. Ota mukaan oma tietokone tai konsoli datausajan maksimoimiseksi. Nuorisotalon puolesta on käytössä 20 tehokasta pelikonetta. Tapahtuma on vuotiaille. Ilmoittautuminen aukeaa Harrastushakuun 1.3. Lisätiedot: Katja Sipola,
27 Kuva: Epic Games, Inc.
28 Tapahtumat Hopeatähti-tapahtuma Lauantaina klo Kanneltalo, Klaneettitie 5 Hopeatähti-tapahtumassa on ohjelmaa Hopeanuolen, Soturikissojen ja muiden eläinaiheisten kirjojen faneille! Ohjelmassa muun muassa korva- ja häntäpaja sekä eläinpukunäytös. Kahvilan stagella kirjailijavieras. Hopeanuoli-yhdistyksen Hanna Mäkinen luennoi Ruohometsän kansa -kirjasta. Kanneltalon aulan valtaa taidekuja, jossa on myynnissä erilaisia fanituotteita sekä työpajoja, jossa opetellaan piirtämään eläimiä ja tehdään teemaan sopivia pinssejä. Kirjastossa on aiheeseen liittyvää kirjavinkkausta. Yhteistyössä Suomen Hopeanuoli-fanit ry, Värkkäämö, Kanneltalo ja Kannelmäen kirjasto.
29 Tapahtumat Månsembly Perjantaista sunnuntaihin klo Maunula-talo, Metsäpurontie 4 Månsembly-laneissa pelataan erilaisilla pelilaitteilla läpi viikonlopun. Tarvitset mukaan oman tietokoneen tai konsolin sekä siihen tarvittavat kaapelit (myös internet). Tapahtuma ei lainaa piuhoja tai laitteistoja kävijöille. Tapahtuma on tarkoitettu yli 13-vuotiaille. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: aziz.bahlaouane@hel.fi Ilmoita viestissä nimi, ikä, puhelinnumero sekä huoltajasi nimi ja puhelinnumero
30 Retket Airsoft-retket Lauantaina klo 13 lähtö Kannelmäen nuorisotalolta, Klaneettitie 5 Lauantaina klo 13 lähtö Pitäjänmäen nuorisotalolta, Jousipolku 1 Lauantaina klo 13 lähtö Kannelmäen nuorisotalolta, Klaneettitie 5 Koe parhaat adrenaliinimyrskyt jännittävässä, vauhdikkaassa ja turvallisessa ympäristössä Back Alley CQC-peliareenan sisätiloissa Töölössä. Aikaisempaa kokemusta softaamisesta ei tarvitse olla. Mukaan tarvitset vain sisäliikuntaan sopivat varusteet ja juomapullon. Helsingin kaupunki ei ole vakuuttanut pelaajia. Paintball-retki Lauantaina 4.5. klo Lähtö klo 11 Kannelmäen nuorisotalolta, Klaneettitie 5 Pelipaikkana toimii Sissos Arenan ulkokenttä Espoossa. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta, vaan voit käyttää hyväkseen omia vahvuuksiasi. Joku oppii nopeasti ampumaan tarkasti, toinen osaa liikkua kentällä nopeasti tai huomaamattomasti, kolmannelle sopii pelitaktiikan suunnittelu ja neljäs on luontainen johtaja. Tarvitset mukaan eväät, juotavaa ja liikuntaan sopivat vaatteet. Pulssin kautta saat tarvittavat pelivarusteet. Helsingin kaupunki ei ole vakuuttanut pelaajia.
31
32 Retket Kalastus- ja luontoretket Suunnittelukokous torstaina 7.2. klo Haagan Lämpiö, Pohjois-Haagan ostari, Näyttelijäntie 14 Kiinnostaako sinua kalastaminen eri vuodenaikoina ja kiireetön luonnossa oleminen? Haluaisitko nähdä kotiseutusi uusin silmin ja tutustua alueen saaristoon ja vesistöihin? Tule mukaan suunnittelemaan nuorten näköisiä kalastus- ja luontoretkiä. Retkille voi osallistua, vaikka ei olisikaan ollut mukana suunnittelemassa. Suunnittelukokouksessa on tarjolla iltapalaa. Lisätietoja: Matti Pääkkönen, ja Sami Lehto, Kesäretket Kiipeilypuisto Korkee Tiistaina 4.6. Lähtö klo 10 Kannelmäen nuorisotalolta, Klaneettitie 5 Metsäretki Nuuksioon Torstaina 6.6. Lähtö klo 10 Kannelmäen nuorisotalolta, Klaneettitie 5 Piknik-retki Vallisaareen Tiistaina Lähtö klo 11 Kannelmäen nuorisotalolta, Klaneettitie 5 Kaikille retkille on rajoitettu määrä paikkoja ja niihin pitää ilmoittautua etukäteen. Retkiltä palataan takaisin Kannelmäen nuorisotalolle.
33
34 Tule mukaan suunnittelemaan Operaatio Pulssi! Länsi toimii Kannelmäen, Malminkartanon, Haagan, Pitäjänmäen ja Maunulan alueella. Pulssin toiminnassa ovat mukana alueen koulut, nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimijat, kirjasto, seurakunta, työväenopisto sekä paikalliset järjestöt ja seurat. Alueen nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa suurta osaa kevään ohjelmasta. Puuttuko alueeltasi kiinnostavaa vapaa-ajan tekemistä? Haluaisitko vaikuttaa siihen, millaista tekemistä nuorille tarjotaan? Onko sinulla valmis idea tai suunnitelma, mutta et tiedä miten pääsisit sen kanssa eteenpäin? Tehdään yhdessä ideasta totta, Pulssin kautta vaikutat! Et tarvitse aiempaa tietoa tai kokemusta - riittää, että haluat vaikuttaa oman alueesi vapaa-ajan tarjontaan. Ota yhteyttä Operaatio Pulssi! Länsi koordinaattoriin Anna-Maria Kienaseen. Kanneltalon Taiteiden yö - ideointitapaaminen Tiistaina klo Kannelmäen nuorisotalo, Klaneettitie 5 Tule mukaan toteuttamaan Taiteiden Yötä Kanneltaloon!
35 Valitse, ilmoittaudu ja kokeile Kaikki tämän esitteen toiminta on maksutonta ja avointa vuotiaille, ellei sisällön kohdalla mainita toisin. Mukaan voi tulla ilman aiempaa kokemusta. Osa kursseista ja työpajoista vaatii ennakkoilmoittautumisen Operaatio Pulssin koordinaattorille, ellei toisin mainita. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja kiinnostuneita voidaan ottaa myös varasijoille. Kerro ilmoittautuessasi osallistujan nimi, ikä, puhelinnumero sekä sähköpostiosoite. Työväenopiston kurssit vaativat myös henkilötunnuksen. Kursseille voit ilmoittautua sähköpostitse, tekstiviestillä, WhatsApp-viestillä tai soittamalla. Operaatio Pulssi! Länsi Puhelin ja WhatsApp: FB: Operaatio Pulssi lansipulssi.munstadi.fi
36
Kannelmäki Malminkartano Haaga Pitäjänmäki Maunula. Länsi-Helsinki Syksy Maksutonta toimintaa vuotiaille
Kannelmäki Malminkartano Haaga Pitäjänmäki Maunula Länsi-Helsinki Syksy 2018 Maksutonta toimintaa 12 18-vuotiaille Kurssit Liikunta Työpajat Tapahtumat Retket Info Info Pulssin kautta voit: Löytää maksutonta
LisätiedotSATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Lisätiedot13 17v HELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA. Liikuntaa yläkoululaisille.
13 17v HELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA. Liikuntaa yläkoululaisille. Syksy 5.9.-16.12.2016 FunAction liikuntaa 13-17-vuotiaille. FunActionin liikuntatunneille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Voit osallistua
LisätiedotKERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Lisätiedot13 17v HELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA. Liikuntaa yläkoululaisille.
13 17v HELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA. Liikuntaa yläkoululaisille. Kevät 9.1. 28.4.2017 FunAction-liikuntaa 13 17 -vuotiaille nuorille. FunActionin liikuntatunneille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
LisätiedotKompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
LisätiedotOperaatio Pulssi! Itä kevät Maksutonta toimintaa vuotiaille. Kurssit Liikunta Tapahtumat
Operaatio Pulssi! Itä kevät 2019 Maksutonta toimintaa 12 18-vuotiaille Kurssit Liikunta Tapahtumat Pulssin kautta voit: Löytää maksutonta toimintaa 12 18-vuotiaille Kokeilla, kokea ja oppia uutta! Vaikuttaa
LisätiedotMaltsu Kantsu Haaga Maunula. Kliff. 22.9. klo 18 Kanneltalossa
Maltsu Kantsu Haaga Maunula Kliff 22.9. klo 18 Kanneltalossa 12-18-vuotialle maksutonta toimintaa Syksy 2015 INFO Pulssin kautta voit Löytää maksutonta toimintaa 12-18-vuotiaille! Kokeilla uusia harrastuksia!
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Lisätiedot13 17v HELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA. Liikuntaa yläkoululaisille.
13 17v HELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA. Liikuntaa yläkoululaisille. Kevät 9.1. 28.4.2017 FunAction liikuntaa 13 17 -vuotiaille. FunActionin liikuntatunneille ei tarvitse ilmoittatutua ennakkoon. Voit osallistua
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotKurssit Liikunta Työpajat Retket Tapahtumat
LÄNSI-HELSINKI 12-18-VUOTIAILLE MAKSUTONTA TOIMINTAA KEVÄT 2017 Kurssit Liikunta Työpajat Retket Tapahtumat Info Info Pulssin kautta voit: Löytää maksutonta toimintaa 12-18 vuotiaille. Kokeilla, kokea
LisätiedotTOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
LisätiedotSyksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LisätiedotLinnainmaan koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
LisätiedotNUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS
NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS TULE MUKAAN PAREMPAAN VIIKONLOPPUUN! Parempi viikonloppu -toiminta käynnistyi nuorisotaloilla syksyllä 2004. Tavoitteena on tarjota nuorille
LisätiedotLielahden koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
LisätiedotAvoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni
KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotSYKSY 2014 MALTSU KANTSU HAAGA. maksutonta toimintaa. 12-18- vuotiaille
SYKSY 2014 12-18- vuotiaille maksutonta toimintaa MALTSU KANTSU HAAGA Kursseja Syysloma Tapahtumia Info Info PULSSIN KAUTTA VOIT... löytää kokeilla Ei vaadi aikaisempaa kokemusta vaikuttaa 12-18-vuotiaille
LisätiedotStadin MaaLi MONI- PUOLISTA LIIKUNTA- TOIMINTAA. Suomi English Français. Soomali. Stadin MaaLi
Stadin MaaLi MONI- PUOLISTA LIIKUNTA- TOIMINTAA Suomi English Français Soomali Stadin MaaLi Suomi 9.1. 30.4.2017 STADIN MAALIN KEVÄT Stadin MaaLi on lyhenne Helsingin kaupungin liikuntaviraston liikunta-
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotMAKSUTONTA TOIMINTAA VUOTIAILLE! Syksy 2017 LÄNSI-HELSINKI
MAKSUTONTA TOIMINTAA 12 18-VUOTIAILLE! Syksy 2017 LÄNSI-HELSINKI Kurssit Liikunta Työpajat Retket Tapahtumat Info Pulssin kautta voit: Löytää maksutonta toimintaa 12 18-vuotiaille. Kokeilla, kokea ja oppia
LisätiedotYleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
LisätiedotMu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
LisätiedotKämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018
LisätiedotElämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotTekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
LisätiedotHELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA.
13 17v 6 13v HELPPOA. HAUSKAA. MONIPUOLISTA. Liikuntaa yläkoululaisille. Syksy 5.9.-16.12.2016 FunAction liikuntaa 13-17-vuotiaille. FunActionin liikuntatunneille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Voit
LisätiedotPoimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu
Lisätiedote r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H
Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)
LisätiedotSaaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014
Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.
Lisätiedotri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto
Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia
LisätiedotHerttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
LisätiedotKevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 13.02.2017 143 HEL 2016-009632 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää katsoa
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu
LisätiedotEASY SPORT. ala-asteikäisille lapsille
EASY SPORT ala-asteikäisille lapsille Kevätkausi 2014 Liikuntaviraston ja helsinkiläisten urheiluseurojen järjestämät EasySport-liikuntaryhmät on tarkoitettu kaikille alakoululaisille lapsille. Toimintaa
LisätiedotTERVETULOA VETURITALLEILLE!
TERVETULOA VETURITALLEILLE! Veturitallit on Jyväskylän nuorten ja nuorten aikuisten aktiivisen toiminnan keskus. Veturitalleilla nuoret järjestävät oman elämänsä näköistä toimintaa. Ota Veturitallien työntekijöihin
LisätiedotTIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä
LisätiedotTOIMINNAN TUOTTAVAT:
TOIMINNAN TUOTTAVAT: PERUSTIETOJA PIENRYHMÄTOIMINNASTA RYHMIEN KOKO ON 4-6 NUORTA YLÄKOULUIKÄISILLE NUORILLE, ELLEI RYHMÄN KOHDALLA TOISIN MAINITA KAIKISSA RYHMISSÄ ON AIKUINEN KOULUTETTU OHJAAJA PAIKALLA
LisätiedotTervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu
LisätiedotRAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT
RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla
LisätiedotSENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013
KEVÄT 2013 Helsingin kaupunki Liikuntavirasto Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki Puhelin: 09 310 87932 Faksi: 09 310 87771 Sähköp.: minna.ekman@hel.fi Liikuntaviraston kurssitoimintaan voi ilmoittautua
LisätiedotKämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017
LisätiedotJuhannuskylän koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.
LisätiedotKotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.
LisätiedotLASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
LisätiedotTAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
LisätiedotYhteistyö Tulostettu: Yhteistyö. Kopio: Ovaska, Jarno 1/5
Kopio: Ovaska, Jarno 1/5 Sisällysluettelo Orimattilan Seurakunta seurakunnan kanssa Koululaisliikuntakilpailut koululaisliikuntakilpailut Koululiikunta / yhteystiedot Muita yhteistyötahoja muita yhteistyötahoja
LisätiedotKoko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel
LisätiedotTaatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
LisätiedotÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 143 V 1.3.2017, Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite uimahallien aukioloaikojen pidentämisestä HEL 2016-009632 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle
LisätiedotMaanantai-Lauantai 27.2.-3.3.
Hiihtoloma 2012 Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Koko viikon aikana hiihtolomakivaa Uudenkaarlepyyn kirjastoissa Tule poimimaan korillinen täyteen kirjoja Mielikuvituksessasi olet astronautti, valokuvaaja,
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 148 Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite uimahallien aukioloaikojen pidentämisestä HEL 2016-009632 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat
LisätiedotVAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut
LisätiedotKallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
LisätiedotKausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
LisätiedotVAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Olkahisen koulu, Olkahisen ja t lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot
LisätiedotVapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi
- kesällä 2015 tiistaisin klo 17- Vapaalla tapahtuu kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Kittilän kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi järjestävät erilaisia harrastekokeiluja kesällä 2015. Harrastekokeilut
LisätiedotTekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
LisätiedotYlöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
LisätiedotHYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.
L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen
LisätiedotLinnainmaan koulupolku
1 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2017-2018 9.8.2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu
LisätiedotOunaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma
Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta
LisätiedotLaukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu
LisätiedotTurun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
LisätiedotKURSSEJA, TAPAHTUMIA TEMPAUKSIA!
MALTSU - KANTSU - HAAGA Yhdessä tekemistä ja kokemista! SYKSYN 2013 TOIMINTA KURSSEJA, TAPAHTUMIA TEMPAUKSIA! 12 18-vuotiaille Operaatiopulssi.net SISÄLLYS 2. Sisällys & kurssi-info 3. Mikä Pulssi? 4.
LisätiedotIsonkyrön kunnan perusopetus. Kerhotoiminta
Isonkyrön kunnan perusopetus Kerhotoiminta 2016-2017 Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2016-2017 Opetushallitus on myöntänyt Isonkyrön kunnan peruskouluille aikaisempia vuosia vähemmän valtionavustusta
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45
Lisätiedotlokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Lisätiedot5. ja 6. luokkien valinnaisaineet
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...
LisätiedotJÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
LisätiedotJUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA
TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM
LisätiedotTule mukaan. parempaan viikonloppuun!
Tule mukaan parempaan viikonloppuun! Parempi viikonloppu-toiminta käynnistyi nuorisotaloilla syksyllä 2004. Tavoitteena on tarjota nuorille toimintaa viikonloppuisin, vahvistaa vapaaehtoistoimintaa sekä
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.
LisätiedotKEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA
JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa
LisätiedotEASY SPORT. ala-asteikäisille lapsille
EASY SPORT ala-asteikäisille lapsille Liikuntaviraston ja helsinkiläisten urheiluseurojen järjestämät EasySport-liikuntaryhmät on tarkoitettu kaikille alakoululaisille lapsille. Toimintaa järjestetään
LisätiedotJaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Juhannuskylän koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Juhannuskylän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
LisätiedotTorstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
Lisätiedotuutiset PalokanILO- Aikuisille rajattomalla kortilla yli jumppaa viikossa! Lapsille, nuorille ja perheille Tanssia, voimistelua, temppuilua,
PalokanILO- uutiset Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje elokuu 2018 Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Lapsille, nuorille ja perheille Tanssia, voimistelua, temppuilua,
LisätiedotPyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015
Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kissanmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Lisätiedot