Mannerheimin matka Portugaliin syksyllä 1945

Transkriptio

1 Mannerheimin matka Portugaliin syksyllä 1945 Hyvät naiset ja herrat! Presidentti Mannerheim oli täällä Praia da Rochassa hotelli Bela Vistassa viiden viikon ajan marras- ja joulukuussa Ennen kuin syvennymme Mannerheimin matkaan Portugaliin on tarpeen tarkastelu siihen, millaisessa poliittisessa tilanteessa ja miksi Mannerheim marraskuussa 1945 matkusti tänne Portugaliin. Mannerheim oli valittu presidentiksi elokuussa 1944, mutta vuoden -44 loppuun asti hän pysyi sodanaikaisessa päämajassaan Mikkelissä. Vasta vuoden viimeisenä päivänä hän muutti asumaan Helsinkiin Tamminiemeen. Voidaan sanoa, että sodanjälkeinen poliittinen elämä oli Mannerheimille vierasta eikä hän ollut kiinnostunut päivänpolitiikan seuraamisesta. Pääministerinä oli määrätietoinen ja voimakastahtoinen J. K. Paasikivi, joka oli pian ottanut politiikan ohjaamisen käsiinsä ja vuoden 1945 mittaan Paasikivi yhä enemmän sivuutti presidentin myös ulkopolitiikan hoidossa. Tätä asiaa Mannerheim ei suinkaan pannut pahakseen eikä hän aktiivisesti pyrkinyt käyttämään presidentille kuuluvaa valtaa. Voidaan sanoa, että talven 1945 jälkeen Mannerheim toimi presidenttinä ilman keskeistä presidentille kuuluvaa valtaa ja vallankäyttöä, ja pääministeri Paasikivi hoiti presidentille kuuluvia tärkeitä tehtäviä. Mannerheim ei selvästikään tuntenut sopeutuvansa presidentin asemaan ja tehtävään eikä siihen, mitä häneltä odotettiin tilanteessa, jossa Neuvostoliiton valvontakomissio määräsi maassa. Mannerheimin suhtautuminen Neuvostoliittoon erosi Suomen hallituksen keskeisten ministerien ajattelutavasta ja asenteesta. Neuvostoliiton luottamuksen aikaansaaminen Suomea kohtaan oli varmasti myös Mannerheimin tavoite, mutta merkittävä eroavuus koski tapaa, jolla suhdetta Neuvostoliittoon oli luotava ja ylläpidettävä. Mannerheimin mielestä oli tärkeätä noudattaa kohteliaisuutta ja muodollista korrektiutta suhteissa Neuvostoliittoon. Mutta hän varoitti mielistelystä ja turhasta palvelualttiudesta. Mannerheimin mielestä hallituksen jäsenten tuli muistaa edustavansa itsenäisen maan hallitusta. Hänen käsityksensä mukaan minkään maan johto ei voittanut mitään myötäilyllä ja mielistelyllä. Hän myös piti suorastaan anteeksi antamattomana sitä, että hallituksen jäsenet liian usein ja liian pitkään ryyppäsivät johtavien venäläisten seurassa. Suomen ei Mannerheimin mielestä tullut liiaksi nöyristellä Neuvostoliittoa eikä Suomen hallitus saanut mennä miten pitkälle hyvänsä antaakseen periksi Neuvosto-

2 liiton vaatimuksille ja tyydyttääkseen suurvaltanaapurin toivomuksia. Koska Suomi ei kuitenkaan kaikissa asioissa voisi täyttää valvontakomission toivomuksia, niin täytyi olla päättäväisyyttä sanoa ei. Liiallinen myöntyvyys ei Mannerheimin käsityksen mukaan ollut viisasta, sillä se antoi Neuvostoliitolle lisää mahdollisuuksia vaikutusvaltansa kasvattamiseen Suomessa. Mannerheim oli syksyllä 1944 epäröinyt tehdä Paasikivestä pääministeriä, koska hän oli pitänyt Paasikiveä liian nöyrämielisenä Neuvostoliittoa kohtaan. Paasikiven toiminta pääministerinä oli Mannerheimille jatkuva huolen aihe. Vuoden 1945 alkupuolella Mannerheim katsoi, että suhtautumisessaan Neuvostoliittoa ja kotimaan kommunisteja kohtaan Paasikivi oli liian pelokas ja nöyräselkäinen. Suurlähettiläs G. A. Gripenberg on merkinnyt muistiin Mannerheimin sanomana, että Paasikivi oli aina valmis aina valmis antamaan periksi vasemmiston vaatimuksille ja romahduttamaan kansan vastustuskyvyn. Presidentin ja pääministerin välille olikin kehittynyt jännitystä jo alkuvuodesta -45 lähtien. Kun tultiin syksyyn -45, Paasikivi pyrki saamaan Mannerheimin eroamaan presidentin virasta. Tässä pyrkimyksessä Paasikivellä oli laajaa tukea maan keskeisten poliitikkojen joukossa, etenkin eräiden nuorten nousevien poliitikkojen keskuudessa. Ilmeisesti ensimmäisenä heistä alkoi Mannerheimin eroa vaatia oikeusministeri Urho Kekkonen palattuaan syyskuun lopulla -45 matkalta Moskovasta. Pääministeri Paasikivi piti Mannerheimin syrjään vetäytymistä tärkeänä nimenomaan ulkopoliittisista syistä. Hän pyysi kahta henkilöä esittämään marsalkalle, että tämä luopuisi presidentin virasta. Mannerheim ei kuitenkaan ilmoittanut heille aikomuksiaan. Mannerheim oli vuoden 1945 kuluessa kokenut itsensä sairaaksi. Sairaudet ja voimien ehtyminen oli tehnyt Mannerheimista entistä eristäytyneemmän. Hän piti yhteyttä vain joihinkin harvoihin henkilöihin. Eristäytyneisyys löi leimansa myös presidentin asemaan ulkopolitiikan johtajana. Niinpä Mannerheimilla ei ilmeisesti ollut talven -45 jälkeen mitään merkittävää neuvottelukontaktia valvontakomission johtoon. Ilmeisesti lähes ainoita tärkeitä keskusteluja valvontakomission edustajien kanssa Mannerheimilla oli tammi- helmikuussa 1945, kun hän teki valvontakomission puheenjohtajalle Zdanoville ehdotuksen puolustusliiton solmimisesta Suomen ja Neuvostoliiton kesken Suomen alueen, Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren puolustamisesta yhteistoiminnassa. Tämä asia lienee aika vähän tunnettu, mutta Mannerheimin ehdotuksella oli pitkälle menevät kansainvälispoliittiset seurausvaikutukset, vaikka se ei sellaisenaan toteutunut. Mannerheimin tarkoituksena kuitenkin oli, että

3 tällaisen sotilasliiton solmimisella Suomi saisi lievennyksiä merivoimien ja rannikkopuolustuksen rauhanaikaista vahvuutta ja aseistusta koskeviin rajoituksiin ja ehkä jopa myönnytyksiä tulevassa rauhansopimuksessa määrättäviin alueluovutuksiin. Mannerheim lienee ajatellut Porkkalan tukikohtaa ja Saimaan kanavaa. On kuitenkin todettava, että Mannerheim suhtautui varsin epäluuloisesti Neuvostoliiton aikomuksiin ja Neuvostoliiton harjoittaman Suomen-politiikan tavoitteisiin. Mannerheimin mielestä Neuvostoliitto ei ollut luopunut pyrkimyksistä valtansa ja vaikutusvaltansa lisäämiseen naapurimaissaan. Mannerheim havaitsi venäläisissä halua suojautua puskurivaltioiden avulla Itä-Euroopan kansandemokratioiden muodostuminen oli alkanut ja tämä hänen mielestään merkitsi Neuvostoliitolle tosiasiassa keinoa rajojensa levittämiseen vaikutusvaltansa laajentamisen avulla. Lokakuun 1945 alussa Mannerheimilla todettiin vatsahaava ja keuhkosairaus. Hänen henkilääkärinsä Lauri Kalaja kävi 2. päivänä lokakuuta pääministeri Paasikiven luona jättämässä lääkärintodistuksen, jonka mukaan Mannerheimin pitäisi keuhkosairautensa vuoksi lähteä kuukaudeksi eteläisempään ilmanalaan. Suullisesti Kalaja täsmensi, että marsalkan matka suuntautuisi Portugaliin. Ja ehkä vauhdittaakseen asiaa Kalaja totesi Paasikivelle, että Mannerheim piti Paasikiveä oivallisena seuraajanaan presidenttinä, kun aika uuden presidentin valitsemiseen tulisi. Vähän myöhemmin taas Paasikivi sanoi Mannerheimille, että Urho Kekkonen olisi sopiva pääministeriksi hänen jälkeensä. Saman asian Paasikivi sanoi myös oikeusministeri Kekkoselle. Merkittäväksi ongelmaksi suhteessa Neuvostoliittoon muodostui syksyllä -45 kysymys syyllisyydestä sotaan. Välirauhansopimuksessa 13. artiklassa Suomi oli sitoutunut sotarikoksista syytettyjen henkilöiden pidättämiseen ja tuomitsemiseen. Hallitus pystyi kesään 1945 asti pitämään kiinni kannasta, jonka mukaan sotarikolliskäsite koski vain sodankäynnin sääntöjä vastaan sodan aikana toimineita henkilöitä. Kommunistit ja kansandemokraatit olivat vuoden alusta saakka vaatineet sotaan syylisten rankaisemista, mikä merkitsi sotarikolliskäsitteen laajentamista poliitikkoihin. Sen jälkeen kun liittoutuneet vallat olivat Saksan kanssa aloitettavia sotarikollisoikeudenkäyntejä varten omaksuneet Lontoossa elokuussa 1945 kannan, jonka sotarikolliskäsite koski myös poliittisia johtajia, kului aika asiassa viivyttelemiseen loppuun. Hallitus katsoi välttämättömäksi antaa eduskunnalle lakiesityksen sotaan syyllisten rankaisemisesta, jonka eduskunta hyväksyi syyskuun 11. päivänä. Presidentti Mannerheim ei itse vahvistanut sotasyyllisyyslakia, vaan ilmoitti olevansa sairas ja antoi tehtävän Paasikivelle, joka allekirjoitti lain virkaatekevänä presidenttinä.

4 Oikeusministeri Urho Kekkonen katsoi Mannerheimin aseman käyvän kestämättömäksi sen jälkeen, kun haasteet sotasyyllisyysasiassa tulisivat julkisuuteen. Sotasyyllisyystutkijatoimikunnan puheenjohtaja Onni Petäys oli nimittäin sanonut, että hänen mielestään sotasyyllinen numero 1 oli Risto Ryti ja syyllinen numero 1 a oli Mannerheim. Kekkonen esittikin tässä tilanteessa, että Mannerheimin olisi parasta lähteä pian ulkomaille ja pysyä siellä vuoden loppuun asti eli siis siihen asti, kunnes aika syytteiden nostamiseksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä varten olisi kulunut loppuun. Viikkoa myöhemmin Kekkonen päinvastoin totesi. että hänen mielestään ei kuitenkaan käynyt päinsä, että presidentti tällaisessa tilanteessa lähtisi ulkomaille, vaan että Mannerheimin olisi erottava. Pääministeri oli kuitenkin ehtinyt antaa Mannerheimille tiedon, että Mannerheimin olisi parasta matkustaa lääkärien suosittelemaan Portugaliin niin pian kuin mahdollista ja pysyä siellä suurimman osan kuluvaa vuotta. Näin siksi, että presidentti voisi olla sotasyyllisyysasian käsittelystä täysin syrjässä. Sotasyyllisyyskysymyksestä väitöskirjan kirjoittaneen Jukka Tarkan mukaan Mannerheimia jäyti se mahdollisuus, että hän saattaisi joutua syytetyksi syyllisyydestä sotaan. Mannerheim koki epävarmuutta omasta asemastaan tässä sotasyyllisyyskysymyksessä. Mannerheimin tiedetään kantaneen myrkkykapselia taskussaan syksyllä ehkä pidätyksen ja vangitsemisen varalta. Koska teistä täällä läsnä olevista ehkä vain harvat ovat lukeneet Mannerheimin muistelmista, mitä hän itse on Portugalin matkastaan kirjoittanut, luen muistelmista kohdan, jossa kuvataan hänen matkaansa. Tämä sitaatti on kohdasta, jossa kuvataan Portugalin matkaa edeltävän illan tapahtumia: Edellisenä iltana olin tuskin ehtinyt laskeutua levolle ja sammuttaa valon, kun joku kello 12:n aikaan kolkutti oveeni. Siellä oli pääministeri Paasikivi, joka tuli suoraan valvontakomission puheenjohtajan luota. Tämä oli tuntia aikaisemmin kutsunut hänet luokseen ja sanonut lehdistä havainneensa, että presidentti aikoi matkustaa ulkomaille. Presidentti oli kuitenkin poliittinen henkilö, joka ei voinut lähteä maasta ilmoittamatta siitä venäläisille, ja mitään ilmoitusta ei ollut tehty sen paremmin valvontakomissiolle tai neuvostohallitukselle kuin korkeimmalle sotilaspäällystöllekään. Paasikivi oli huomauttanut, että ei ollut olemassa mitään määräyksiä, jotka voisivat estää presidenttiä matkustamasta, ja että valtion päämiehen tehtävät tällaisissa tapauksissa hallitusmuotomme mukaan automaattisesti siirtyivät pääministerille. Zdanov uudisti kuitenkin väitteensä ja lisäsi, että matka tulee vahingoittamaan Suomea.

5 Pääministerin kanssa keskustellessani mainitsin hänelle, että minä olin joutunut ottamaan hoitaakseni monia vastuunalaisia velvollisuuksia iässä, jolloin minulla olisi pitänyt olla oikeus kieltäytyä kaikista julkisista tehtävistä. Nyt olin väsynyt, ja terveyteni tarvitsi hoitoa. Kaikki oli lähtökunnossa, mutta minä olin halukas luopumaan matkastani, jos siitä olisi vahinkoa maalle. Pyysin pääministeriä ilmoittamaan Zdanoville, että odotin hänen vastaustaan ennen klo 8:aa seuraavana aamuna ja että matkani peruuttaminen herättäisi huomiota, ennen kaikkea niissä maissa missä minua odotettiin. Ei kestänyt kauan, ennen kuin pääministeri palasi. Hän selitti heti päässeensä Zdanovin puheille, ja tämä oli ilmoittanut, että Moskovasta saapuneen ilmoituksen mukaan ei mikään estäisi presidenttiä matkustamasta. Matka Portugaliin pääsi alkamaan suunnitellusti 4. päivä marraskuuta -45. Mannerheimin Portimaon matkasta on vuosina Suomen Portugalin suurlähettiläänä toiminut Matti Häkkänen laatinut pienen tutkielman ja kehotankin asiasta kiinnostuneita tutustumaan tähän internetissä julkaistuun tutkielmaan. Mannerheimin matka henkilääkärinsä ja adjutanttinsa kanssa Tukholman ja Pariisin kautta Portimaoon kesti runsaan viikon. Estorilissa levättiin välillä kolme päivää. Perillä oltiin marraskuun 13. päivän iltana. Mannerheimin tullessa oli Praia da Rochassa syysmyrsky, joka kesti viikon. Tätä myrskyä ja sen jälkeistä aikaa Mannerheim on kuvannut eräässä yksityiskirjeessään: "Se oli suurenmoista ja hyvin kaunista katsella, mutta siihen kyllästyi lopulta, kun oli kylmää ja kosteaa, sade tunkeutui ikkunoista sisään ja kylpyhuoneesta oli vaikea löytää kuivaa kohtaa, missä seistä kun vettä oli kaikkialla. Mutta kärsivällisyytemme sai palkkansa: kolme viikkoa pelkkää auringonpaistetta ilman sateen pisaraakaan. Se teki minulle erittäin hyvää." Oleskellessaan täällä Praia da Rochassa Mannerheimin mieltä vaivasi se, että hän ei saanut Suomesta Portimaoon minkäänlaista kuriiripostia, vaikka sitä oli luvattu toimittaa kerran viikossa. Hän kirjoittaa eräässä yksityiskirjeessä: On aivan kuin kaikki langat minun ja kotimaani välillä olisi katkaistu. Sinä voit ymmärtää, että hakemani rauhan sijasta tällainen on omiaan vaikuttamaan aivan päinvastaiseen suuntaan. Mainittakoon, että Mannerheimille tarkoitettu kuriiriposti viipyi koko ajan Espanjaan menevän kuriiripostin joukossa välillä Tukholma Lontoo Madrid - Lissabon. Suomeen pääministeri Paasikivelle Mannerheim sähkötti aloittavansa paluumatkan Portugalista 20. päivänä joulukuuta. Ennen lähtöään Lissabonista Suomeen Mannerheim kävi tapaamassa Portugalin presidenttiä Oscar Carmonaa, ja pääministeri Antonio de Oliveira Salazar kävi tervehdyskäynnillä Estorilissa Mannerheimin hotellis-

6 sa. Mannerheimin tarkoitus oli lentää Pariisiin reittilennolla, mutta sellaista ei ollutkaan, joten vaihtoehdoksi jäi junayhteys Madridin kautta. Sairastuminen San Sebastianissa myös viivytti Mannerheimin matkaa Pariisiin, josta hän sitten lensi Tukholmaan. Mannerheim palasi Suomeen 2. päivänä tammikuuta 1946, mutta hän joutui saman tien sairaalaan eikä palannut hoitamaan presidentin virkaa. Hänen eroamistaan presidentin virasta koskevat vaatimukset Suomessa olivat edelleen lisääntyneet. Palattuaan Suomeen Mannerheimilla oli itselläänkin aikomus erota presidentin virasta, mutta hän ei halunnut tehdä sitä painostuksen alaisena. Vasta kaksi kuukautta myöhemmin 3. maaliskuuta 1946 Mannerheim ilmoitti palanneensa hoitamaan presidentin tehtävää. Heti seuraavana päivänä Mannerheim kuitenkin jätti eroanomuksensa. Jo samana päivänä valtioneuvosto hyväksyi esityksen uuden presidentin valitsemisesta eduskunnassa. Vain viikkoa myöhemmin J. K. Paasikivi valittiin Suomen uudeksi presidentiksi. Presidentin vaihdos johti myös pääministerin vaihdokseen. Paasikivi oli antanut Urho Kekkoselle toiveita siitä, että Kekkosesta tulisi pääministeri Paasikiven jälkeen. Tultuaan presidentiksi Paasikivi antoikin Kekkoselle hallituksen muodostajan tehtävän, mutta SKDL kieltäytyi menemästä hallitukseen, jossa Kekkonen olisi pääministeri. Pääministeriksi tuli sitten SKDL:n Mauno Pekkala, joka ei kelpuuttanut Kekkosta hallituksen jäseneksi. Jorma Kallenautio