SISÄLLYS. N:o Laki. Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
|
|
- Jutta Halonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o SISÄLLYS N:o Sivu 1563 Laki Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Laki Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitokselle ja satelliittikeskukselle sekä niiden elimille ja niiden henkilöstölle myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista tehdyn neuvostossa kokoontuneiden Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja näiden virastojen oikeustoimikelpoisuudesta Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus Kuluttajaviraston maksullisista suoritteista annetun kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon muuttamisesta Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus kilpailuviraston maksullisista suoritteista annetun kauppaja teollisuusministeriön päätöksen liitteenä olevan maksutaulukon muuttamisesta Ilmailulaitoksen ilmoitus ilmailumääräyksestä Verohallituksen päätös kotieläinten arvon määräämisessä noudatettavista perusteista N:o 1563 Laki Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta Pariisissa 3 päivänä huhtikuuta 2001 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. 2 Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella. 3 Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN HE 174/2001 MmVM 14/2001 EV 202/2001 Vt. ulkoasiainministeri Pääministeri Paavo Lipponen
2 4370 N:o 1564 Laki Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitokselle ja satelliittikeskukselle sekä niiden elimille ja niiden henkilöstölle myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista tehdyn neuvostossa kokoontuneiden Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja näiden virastojen oikeustoimikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitokselle ja satelliittikeskukselle sekä niiden elimille ja niiden henkilöstölle myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista Brysselissä 15 päivänä lokakuuta 2001 tehdyn neuvostossa kokoontuneiden Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. 2 Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitos ja satelliittikeskus ovat voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä, jotka voivat hankkia oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä käyttää puhevaltaa tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa. 3 Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. 4 Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2001 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Vt. ulkoasiainministeri Pääministeri Paavo Lipponen HE 173/2001 UaVM 15/2001 EV 205/2001
3 4371 N:o 1565 Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus Kuluttajaviraston maksullisista suoritteista annetun kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon muuttamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2001 Kauppa- ja teollisuusministeriö on muuttanut Kuluttajaviraston maksullisista suoritteista 28 päivänä helmikuuta 2001 annetun kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksen (197/2001) liitteenä olevan maksutaulukon seuraavasti: Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2001 Ministeri Kimmo Sasi Ylitarkastaja Ulla Karhu
4 4372 N:o 1565 Liite Maksutaulukko Kuluttajaviraston julkisoikeudelliset suoritteet Hakemuksesta tehdyt päätökset ovat maksullisia myös silloin, kun hakemus hylätään. Maksut eivät sisällä laskutuksesta aiheutuvia kustannuksia, jotka peritään erikseen. Maksut ovat seuraavat: 1) valmismatkaliikkeen harjoittajan rekisteröintiä koskeva päätös 277,51 e 2) vakuuden vuotuinen valvontamaksu 218,64 e/vuosi 3) tuoteturvallisuuslain (914/1986) 24 :n 4 momentissa tarkoitettu poikkeuslupa 622,30 e 4) kosmeettisen valmisteen valmistajan, valmistuttajan tai maahantuojan rekisteröintiä koskeva päätös 84,09 e 5) kosmeettisen valmisteen valmistajan, valmistuttajan tai maahantuojan rekisteröintiä koskevan ilmoituksen muutosta koskeva päätös 33,64 e 6) ote valmismatkaliikerekisteristä 10,09 e Kohdassa 2 mainittua vakuuden vuotuista valvontamaksua ei peritä ensimmäiseltä rekisteröintivuodelta.
5 4373 N:o 1566 Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus kilpailuviraston maksullisista suoritteista annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen liitteenä olevan maksutaulukon muuttamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2001 Kauppa- ja teollisuusministeriö on muuttanut kilpailuviraston maksullisista suoritteista 17 päivänä helmikuuta 2000 annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (185/2000) liitteenä olevan maksutaulukon seuraavasti: Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2001 Ministeri Kimmo Sasi Ylitarkastaja Ulla Karhu Liite Maksutaulukko 1) kilpailunrajoituksista annetun lain 19 :n mukainen poikkeuslupa e 2) kilpailunrajoituksista annetun lain 19 a :n mukainen puuttumattomuustodistus 673 e Mikäli samalla haetaan vaihtoehtoisesti sekä puuttumattomuustodistusta että poikkeuslupaa, peritään poikkeusluvan maksu.
6 4374 N:o 1567 Ilmailulaitoksen ilmoitus ilmailumääräyksestä Annettu Vantaalla 13 päivänä joulukuuta 2001 Ilmailulaitos ilmoittaa, että Ilmailulaitos on antanut seuraavan ilmailumääräyksen vaarallisten aineiden kuljetuksesta 2 päivänä elokuuta 1994 annetun lain (719/1994) 24 :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 124/2001: voimaantulopäivä Määräyksen nimi tunnus antopäivä Vaarallisten aineiden ilmakuljetus... OPS M1-18, muutos Edellä mainittu ilmailumääräys on julkaistu Ilmailulaitoksen viranomaisyksikön Lentoturvallisuushallinnon ilmailumääräyskokoelmassa. Määräys on saatavissa Ilmailulaitoksen asiakaspalvelusta, käyntiosoite Ilmailutie 9, Vantaa, ja puhelin (09) Postiosoite on PL 50, VANTAA. Vantaalla 13 päivänä joulukuuta 2001 Apulaisjohtaja Hannu Luukkonen Toimistoinsinööri Jorma Kivinen
7 4375 N:o 1568 Verohallituksen päätös kotieläinten arvon määräämisessä noudatettavista perusteista Annettu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2001 Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun varallisuusverolain (1537/1992) 21 :n nojalla määrännyt, että kotieläinten käyvän arvon määräämisessä on noudatettava seuraavia perusteita: 1 Kotieläinten arvoksi katsotaan seuraavat keskimääräiset arvot eläintä kohti: Suomenhevoset 1 2 vuoden ikäiset mk 437,29 e 3 4 vuoden ikäiset mk 605,48 e 5 14 vuoden ikäiset mk 756,85 e yli 14 vuoden ikäiset mk 706,39 e Lämminveriset urheiluhevoset 1 2 vuoden ikäiset mk 538,20 e 3 4 vuoden ikäiset mk 773,66 e 5 10 vuoden ikäiset mk 874,58 e yli 10 vuoden ikäiset mk 740,03 e Ponit mk 336,38 e Nautaeläimet Sonnit, yli 2 vuoden ikäiset mk 672,75 e Nuoret sonnit, 1 2 vuoden ikäiset mk 403,65 e Lehmät mk 470,93 e Hiehot, 1 2 vuoden ikäiset mk 437,29 e Vasikat, alle 1 vuoden ikäiset mk 100,91 e Siat Karjut mk 252,28 e Emakot, yli 8 kuukauden ikäiset mk 227,05 e Muut siat, 6 8 kuukauden ikäiset mk 117,73 e Lihotussiat, 3 6 kuukauden ikäiset mk 75,68 e Lihotussiat, 2 3 kuukauden ikäiset mk 42,05 e Porsaat, alle 2 kuukauden ikäiset mk 25,23 e
8 4376 N:o 1568 Lampaat Emolampaat, yli 1 vuoden ikäiset mk 26,91 e Muut lampaat mk 21,86 e Vuohet Vuohiemot, yli 1 vuoden ikäiset mk 25,23 e Muut vuohet mk 20,18 e Porot Yli 1 vuoden ikäiset mk 201,83 e Alle 1 vuoden ikäiset mk 84,09 e Siipikarja Munivat kanat, yli 6 kuukauden ikäiset... 7 mk 1,18 e Munivat kanat, alle 6 kuukauden ikäiset mk 1,68 e Teuraaksi kasvatetut kanat... 4 mk 0,67 e 2 Keskimääräistä arvokkaammat eläimet on arvioitava tässä päätöksessä mainittuja arvoja korkeampiin arvoihin. 3 Kotieläimet, joita tässä päätöksessä ei mainita, arvioidaan niiden todennäköiseen luovutushintaan. 4 Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002, ja sitä sovelletaan vuodelta 2001 toimitettavassa varallisuusverotuksessa. Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2001 Pääjohtaja Jukka Tammi Ylitarkastaja Kari Pilhjerta N:o , 1 arkki EDITA OYJ, HELSINKI 2001 PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA ISSN
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta
SISÄLLYS. N:o 833. Laki. Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 2002 N:o 833 839 SISÄLLYS N:o Sivu 833 Laki Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 273 280 SISÄLLYS N:o Sivu 273 Laki Argentiinan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista koskevan
SISÄLLYS. N:o Laki. eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan ehdoista annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1998
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1003 1015 SISÄLLYS N:o Sivu 1003 Laki eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan ehdoista annetun lain muuttamisesta... 2733 1004
SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 298 308 SISÄLLYS N:o Sivu 298 Laki rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta... 795 299 Laki kunnan kiinteistöinsinööristä
SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1998 N:o 781 788 SISÄLLYS N:o Sivu 781 Laki valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta... 2159 782 Laki Kansaneläkelaitoksen
SISÄLLYS. N:o 1. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2002 N:o 1 7 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Laki Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien
SISÄLLYS. N:o 1087. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2003 N:o 1087 1097 SISÄLLYS N:o Sivu 1087 Laki keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden
SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
SISÄLLYS. N:o 736. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 2005 N:o 736 740 SISÄLLYS N:o Sivu 736 Valtioneuvoston asetus sellaisen lahjonnan, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä
SISÄLLYS. N:o 852. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2002 N:o 852 858 SISÄLLYS N:o Sivu 852 Laki Kroatian kanssa tehdyn sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2004 N:o 172 176 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa
SISÄLLYS. N:o 899. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2004 N:o 899 904 SISÄLLYS N:o Sivu 899 Laki vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2009 N:o 672 678 SISÄLLYS N:o Sivu 672 Tasavallan presidentin asetus EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2002 N:o 755 761 SISÄLLYS N:o Sivu 755 kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta... 3727 756 perhe-eläkeasetuksen 1 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 557 563 SISÄLLYS N:o Sivu 557 Laki Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1133 1138 SISÄLLYS N:o Sivu 1133 Laki Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä..
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
SISÄLLYS. N:o 236. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen
SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta
SISÄLLYS. N:o 848. Asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1999 N:o 848 855 SISÄLLYS N:o Sivu 848 Asetus entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672. Laki. N:o 663. eräiden naisjärjestöjen valtionavusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta... 3219 664 Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan,
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden
SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2004 N:o 878 883 SISÄLLYS N:o Sivu 878 Tasavallan presidentin asetus biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän
SISÄLLYS. N:o 709. Asetus. poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1998 N:o 709 713 SISÄLLYS N:o Sivu 709 Asetus poliisin henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta..
SISÄLLYS. Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 499 504 SISÄLLYS N:o Sivu 499 Laki Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
SISÄLLYS. N:o 748. Laki. tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2003
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2003 N:o 748 755 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a :n muuttamisesta... 2911 749 Tasavallan presidentin asetus
SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten
SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus. annetun lain voimaantulosta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2007 N:o 835 842 SISÄLLYS N:o Sivu 835 Valtioneuvoston asetus valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetun
SISÄLLYS. N:o 956. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 1999 N:o 956 963 SISÄLLYS N:o Sivu 956 Intian kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o Laki. N:o tullilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1378 1388 SISÄLLYS N:o Sivu 1378 tullilain muuttamisesta... 4663 1379 valmisteverotuslain muuttamisesta... 4665 1380 autoverolain
SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2007 N:o 859 864 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta... 3867 860
SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 N:o 870 882 SISÄLLYS N:o Sivu 870 Laki vakuutusyhtiölain 18 luvun muuttamisesta... 3883 871 Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2005 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä heinäkuuta 2005 N:o 76 81 SISÄLLYS N:o Sivu 76 Tasavallan presidentin asetus alusten aiheuttaman
SISÄLLYS. N:o 768. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 1998 N:o 768 774 SISÄLLYS N:o Sivu 768 Laki ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen yhdennentoista
SISÄLLYS. N:o 834. Valtioneuvoston asetus. valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä yksikköhinnoista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2001 N:o 834 839 SISÄLLYS N:o Sivu 834 Valtioneuvoston asetus valtionosuuden perusteena käytettävistä opetus- ja kirjastotoimen keskimääräisistä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien
SISÄLLYS. N:o 778. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o 802 807 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Laki Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta... 3715 803 Laki valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden
SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 1999 N:o 930 937 SISÄLLYS N:o Sivu 930 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 2341 931 Laki
SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain
SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta...
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 471 476 SISÄLLYS N:o Sivu 471 Laki etuostolain muuttamisesta... 2583 472 Jerseyn kanssa säästötulojen verottamisesta tehdyn
SISÄLLYS. N:o 310. Laki. merilain 6 luvun 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2008
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2008 N:o 310 317 SISÄLLYS N:o Sivu 310 Laki merilain 6 luvun 1 :n muuttamisesta... 817 311 Tasavallan presidentin asetus Valko-Venäjän
SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2000 N:o 75 80 SISÄLLYS N:o Sivu 75 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 251 76 Laki Ahvenanmaan maanhankintalain 17
SISÄLLYS. N:o 963. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 N:o 963 969 SISÄLLYS N:o Sivu 963 Tasavallan presidentin asetus Marokon kuningaskunnan kanssa suosituimmuuden soveltamisesta
SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 1997 N:o 663 669 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten
SISÄLLYS. N:o 520. Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 12 päivänä heinäkuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 1996 N:o 520 530 SISÄLLYS N:o Sivu 520 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 1371 521 Asetus löytötavara-asetuksen muuttamisesta...
SISÄLLYS. tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. N:o 172. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 172 178 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Laki Kiinan kansantasavallan kanssa sijoitusten edistämisestä ja vastavuoroisesta suojaamisesta
SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2002 N:o 204 208 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta.
SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 411 417 SISÄLLYS N:o Sivu 411 Laki Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o Laki. N:o 117
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 N:o 117 129 SISÄLLYS N:o Sivu 117 Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta... 317 118 Laki velan vanhentumisesta
SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 920. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 N:o 920 924 SISÄLLYS N:o Sivu 920 Laki ulkomaalaisten osallistumista julkiseen elämään paikallistasolla koskevan Euroopan neuvoston
SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 187 193 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki verkkotunnuslain muuttamisesta... 593 188 verkkotunnushallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa...
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o Laki. N:o 512. Syötteen kansallispuistosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 512 515 SISÄLLYS N:o Sivu 512 Laki Syötteen kansallispuistosta... 1263 513 Laki Jonkerinsalon, Siikavaaran, Jaaskamonvaaran,
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja
SISÄLLYS. N:o 399. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 1997 N:o 399 403 SISÄLLYS N:o Sivu 399 Laki Arabiemiraattien liiton kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista
SISÄLLYS. N:o 967. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 1997
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 1997 N:o 967 977 SISÄLLYS N:o Sivu 967 Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta... 3679 968 Laki pienyrittäjän vuosilomarahasta annetun
SÄÄDÖSKOKOELMA SISÄLLYS
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 N:o 766 771 SISÄLLYS N:o Sivu 766 Laki lukiolain muuttamisesta... 2159 767 Laki tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta
HE 115/2004 vp. pöytäkirjan sekä Euroopan poliisiviraston
HE 115/2004 vp Hallituksen esitys eduskunnalle euroopan poliisiviraston perustamisesta tehdyn yleissopimuksen 2 artiklan ja liitteen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan sekä euroopan poliisiviraston perustamisesta
Julkaistu Helsingissä 7 päivänä syyskuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päivänä syyskuuta 2012 503/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinvahinkojen korvaamisessa käytettävistä käyvistä arvoista Annettu Helsingissä 5 päivänä
SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia
SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten
SISÄLLYS. N:o 841. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 1999 N:o 841 847 SISÄLLYS N:o Sivu 841 Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös mehiläisten esikotelomädän
SISÄLLYS. N:o 843. Laki. perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2002 N:o 843 848 SISÄLLYS N:o Sivu 843 Laki perintökaaren 7 luvun 5 :n muuttamisesta... 3975 844 Tasavallan presidentin asetus Singaporen
SISÄLLYS. N:o 910. Laki. Espoon Keilaniemessä ja Lintuvaarassa sijaitsevien maa-alueiden myymisestä Espoon kaupungille
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 1999 N:o 910 914 SISÄLLYS N:o Sivu 910 Laki Espoon Keilaniemessä ja Lintuvaarassa sijaitsevien maa-alueiden myymisestä Espoon kaupungille...
SISÄLLYS. tehdyn hankesopimuksen voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 2005 N:o 889 893 SISÄLLYS N:o Sivu 889 Laki Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston
SISÄLLYS. N:o 722. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 N:o 722 726 SISÄLLYS N:o Sivu 722 Tasavallan presidentin asetus Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396. Laki. N:o 391
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 391 396 SISÄLLYS N:o Sivu 391 Laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 :n muuttamisesta... 3429 392 Valtioneuvoston
SISÄLLYS. N:o 564. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 564 571 SISÄLLYS N:o Sivu 564 Tasavallan presidentin asetus tuomittujen siirtämisestä tehdyn yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2003 N:o 232 236 SISÄLLYS N:o Sivu 232 Tasavallan presidentin asetus öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta
SISÄLLYS. N:o 756. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 2007 N:o 756 762 SISÄLLYS N:o Sivu 756 Laki valmisteverotuslain muuttamisesta... 3603 757 Valtioneuvoston asetus satovahinkojen korvaamisesta
SISÄLLYS. N:o 60. Laki. Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä. Annettu Helsingissä 19 päivänä tammikuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 1998 N:o 60 67 SISÄLLYS N:o Sivu 60 Laki Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä... 153 61 Asetus
SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 543 549 SISÄLLYS N:o Sivu 543 Laki hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta... 1767 544 Laki kuntalain 52 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 875. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 1999 N:o 875 880 SISÄLLYS N:o Sivu 875 Laki kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2008 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä tammikuuta 2008 N:o 38 43. Laki. N:o 38. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä tammikuuta 2008 N:o 38 43 SISÄLLYS N:o Sivu 38 Laki Euroopan yhteisen ilmailualueen perustamista koskevan monenvälisen sopimuksen lainsäädännön
SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1114 1127 SISÄLLYS N:o Sivu 1114 sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2009 N:o Laki. N:o 222
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2009 N:o 222 225 SISÄLLYS N:o Sivu 222 Laki tuotannollisten investointien väliaikaisesti korotetuista poistoista... 2897 223 Maa- ja
SISÄLLYS. tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön. N:o 866. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2006 N:o 866 871 SISÄLLYS N:o Sivu 866 Laki Sveitsin kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi
SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 429 435 SISÄLLYS N:o Sivu 429 Laki Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta... 1285 430 Laki öljysuojarahastosta annetun
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2010 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2010 N:o 74 75 SISÄLLYS N:o Sivu 74 Tasavallan presidentin asetus Afrikan, Karibian
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta
Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala
Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön
SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 654 659 SISÄLLYS N:o Sivu 654 Laki rikoslain muuttamisesta... 2077 655 Laki pakkokeinolain 5 luvun 11 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 370. Laki. Jordanian kanssa tehdyn Euro-Välimeri -assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2002 N:o 370 373 SISÄLLYS N:o Sivu 370 Laki Jordanian kanssa tehdyn Euro-Välimeri -assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. N:o 722. Laki rikoslain 45 luvun 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 1996
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 1996 N:o 722 728 SISÄLLYS N:o Sivu 722 Laki rikoslain 45 luvun 1 :n muuttamisesta... 1929 723 Laki Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä
SISÄLLYS. N:o 517. Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 517 521 SISÄLLYS N:o Sivu 517 Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus eräiden vieraiden aineiden enimmäismääristä elintarvikkeessa
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
SISÄLLYS. annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta. N:o 516. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 56 520 SISÄLLYS N:o Sivu 56 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittavan
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2005 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2005 N:o 16 19 SISÄLLYS N:o Sivu 16 Laki Kroatian kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen