Mitä tulee ehdotukseen rikoslaiksi.
|
|
- Toivo Sariola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vastalauseita.
2
3 Niinkuin komiteain ehdotusten laita on yleensä, samoin myöskin ehdotukset uudeksi rikoslaiksi ja kahdeksi siihen kuuluvaksi lyhemmäksi asetukseksi ovat syntyneet siten, että monessa kohden on eri mielipiteitä sovitettu yhteen, ja toisin paikoin taas on enemmistön ajatus ollut määräävänä. Komitean jäsenet eivät kuitenkaan ole katsoneet tarpeelliseksi vastalauseina vetää esiin jokaista yksityistä mielipidettä, mikä sen kautta on tullut hyljätyksi. Pyydämme saada, kukin kohdaltamme, erikseen muistuttaa ainoastaan mitä tässä seuraa: A. Mitä tulee ehdotukseen rikoslaiksi. l:si rangaistusten yhteenpanosta ( :t ). Tässä kysymyksessä eivät :iin asetetut määräykset minun mielestäni ole tarpeeksi varmat eivätkä siis tyydyttävät. Sekä aatteellisen että todellisen rikosten yhteensattumisen suhteen säädetään ( :issä ) nimittäin, että rikkomus, josta ei määrätä eri rangaistusta, on katsottava syyksi rangaistuksen ylentämiseen; mutta ei anneta mitään viittausta siitä kuinka paljon rangaistukseen silloin pitää tahi saadaan lisätä, ja sen vuoksi tuomari rangaistusta määrätessään voi joutua siitä kahdelle päälle. Samaten minä varon, että sellainen neuvottomuus ilmaantuu käytettäessä 102 ja 104 :ää, jotka koskevat vapausrangaistusten yhteenpanemista useammasta rangaistavasta toiminnasta, jotka eivät ole saman rikkomuksen jatkettua tekemistä, vaan ovat pidettävät kukin eri rikoksena. Tosin on tätä tapausta varten säädetty, että koko rangaistus ei saa nousta niin suureksi, kuin kaikki ne rangaistukset yhteensä, jotka rikoksentekijä eri rikoksistaan olisi ansainnut, mutta päättäminen, minkä verran alle ylimmän asteen rangaistus on määrättävä, lienee usein omansa
4 404 panemaan tuomarin pulaan, josta hän minun mielestäni, niinkuin kohtuus vaatii, on vapautettava. Niiden etujen hyväksikäyttämiseen, joita latitudijärjestelmästä odotetaan, s. o. että rangaistukset voidaan sovittaa rikosten moninaisten vivahdusten mukaan, on minun ajatukseni mukaan kylläksi, jos tuomarille jätetään valta punnita kuinka suuri rangaistus on latitudin sisällä määrättävä kustakin eri rikoksesta; mutta rikoslakiehdotuksen mukaan tulisi latitudijärjestelmän käyttäminen niin sanoakseni kaksinkertaiseksi, koska tuomarin vallassa olisi arvostella, ensin mikä rangaistus on oleva seuraamuksena kustakin eri rikoksesta, ja sitten uudestaan mikä rangaistus on tuomittava niistä kaikista yhteensä. Se on tämä uusi arvosteleminen ilman säädettyä perustusta, joka minun mielestäni ei ole pantava tuomarin tehtäväksi, sillä asia jää sen kautta liika paljon hänen mielivaltaansa. Ihmiset tuomitsevat ylimalkaan huonosti silloin kuin siinä saavat tehdä miten tahtovat, ja sitä paitsi paraskin tuomari sellaisissa tapauksissa on harvoin varma omasta arvostelustaan, ja vielä vähemmin hän voi vaatia muita siihen luottamaan, joka kumminkin on peräti tärkeätä oikeuden arvoon ja siihen pantavaan luottamukseen katsoen. Yhteenpaneminen sen, ainoastaan tuomarin mielivallalle perustetun, menetystavan mukaan, joka rikoslakiehdotuksessa määrätään, veisi myöskin aivan varmaan siihen, että lopputulos rangaistuksen määräämisestä tulisi olemaan erilainen joka kerta, kuin tuomari, jonkun väliajan perästä, määräisi rangaistusta; ja kun yhteenpaneminen tapahtuisi jossakin kollegisessa oikeudessa, tulisi siinä määrättyjä rangaistusmääriä luultavasti olemaaan luvultaan yhtä monta, kuin oikeudessa jäseniä. Minä olen sen vuoksi sitä mieltä, että rikoslakiin tulee panna määrätty perustus sille rangaistusten lisäykselle ja yhteenpanemiselle, josta puhutaan 7 luvussa, ja sen johdosta minä ehdotan :t näin kuuluviksi: 99. Jos yksi toiminta sisältää useampia rikoksia; niin pitää rikolliselle tuomittaman törkeimmän rangaistus, taikka, jos kaikki rikokset ovat yhtäläisten rangaistusten alaiset, yksi näistä rangaistuksista, mutta se rikkomus, josta
5 405 ei tuomita eri rangaistusta, pitää pidettämän syynä lisäämään siihen rangaistukseen, joka rikolliselle tuomitaan, neljännes tahi puoli siitä. Jos joku toiminnan j. n. e. (niinkuin ehdotuksessa) Jos yhdellä toiminnalla on tehty rikkomus, joka eri tahoilta katsottuna on erilaisten rangaistusten alainen, mutta jos laissa ei ole sellaisesta yhteensattumisesta määrätty erityistä rangaistusta; silloin pitää noista erilaisista rangaistuksista tuomittaman rikoksentekijälle kovin, mutta se, että toiminta muussakin suhteessa on rikollinen, on pidettävä syynä lisäämään siihen rangaistukseen, joka rikolliselle tuomitaan, neljännes tahi puoli siitä Jos joku on tehnyt useampia rangaistavia tekoja eri toimintain kautta, jotka ovat keskenänsä sellaisessa yhteydessä, että ne ovat lähteneet samasta rikollisesta päätöksestä ja siis ovat katsottavat saman rikkomuksen yhä jatkamiseksi; niin pitää se, rangaistusta siitä rikkomuksesta määrättäessä, pidettämän syynä lisäämään siihen rangaistukseen, joka rikolliselle tuomitaan, neljännes tahi puoli siitä Jos joku on syyllinen useampaan rangaistavaan toimintaan, jotka eivät ole saman rikkomuksen jatkettua tekemistä, vaan joista kutakin tulee pitää eri rikoksena; niin hän pitää jokaisesta rikoksesta, vaikka ne ovatkin samaa laatua, tuomittaman eri rangaistukseen, mutta nämät rangaistukset pitää keskenänsä yhdistettämän yhdeksi rangaistukseksi niiden perustusten mukaan, jotka säädetään 104 ja 105 :ssä Jos joku on vikapää hengenrangaistukseen taikka elinkautiseen kuritushuoneesen; silloin tämä rangaistus pitää katsottaman sisältäväksi muut vapausrangaistukset ja sakot, joihin syyhyn tuomittu myöskin ehkä on tehnyt itsensä syypääksi Jos joku erityisistä rikoksistaan on vikapää määräaikaisiin kuritusrangaistuksiin; silloin nämät rangaistukset pitää pantaman niin yhteen, että pisimpään taikka, jos jokaisesta rikoksesta on tuomittu sama rangaistus, yhteen näistä, lisätään puolet siitä rangaistusajasta, mikä niistä muista rikoksista kustakin on syylliselle tuomittu.
6 406 Sama olkoon laki, jos joku erityisistä rikoksistaan on vankeusrangaistuksiin vikapää. Jos se, joka on tehnyt itsensä määräaikaiseen kuritusrangaistukseen syypääksi, samalla on tehnyt rikoksen, josta on säädetty vankeutta; niin vankeusrangaistus on muunnettava kuritushuoneeksi, mutta vankeusrangaistuksen ajasta pitää vedettämän puoli pois, niin että kahden kuukauden vankeutta vastaa yhden kuukauden kuritushuone ja niin edespäin; ja tämä rangaistus pantakoon sen muun rangaistuksen kanssa yhteen. Jos joku, joka on tehnyt itsensä määräaikaiseen kuritusrangaistukseen syypääksi, samalla on vikapää arestirangaistukseen; silloin tämä rangaistus pitää muunnettaman kuritusrangaistukseksi, niin että viimmeksimainittuun lisätään yksi kolmannes siitä ajasta, joksi arestirangaistusta tuomittiin. Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi vankeus- ja arestirangaistukseen; niin rangaistuksia yhteenpantaessa pitää vankeusrangaistukseen lisättämän puolet syyhyn tuomitulle määrätyn arestirangaistuksen ajasta. Jos joku, joka on tehnyt itsensä syypääksi kuritushuoneesen tahi vankeusrangaistukseen, sen ohessa vetää sakkoa; silloin pitää sakko, kyetköönpä syyhyn tuomittu sen maksamaan tahi ei, muunnettaman arestirangaistukseksi ja tämä yhdistettämän kuritus- tahi vankeusrangaistukseen, niin että kuritusrangaistukseen lisätään yksi kolmannes, mutta vankeusrangaistukseen puolet siitä rangaistusajasta, mikä on saatu sakon muuttamisella arestiksi. Sakkoa yhdistettäessä ehdottomasti tuomittuun arestirangaistukseen pitää viimmeksimainittu rangaistus pitennettämän sillä ajalla, joka 22 :n mukaan vastaa rikolliselle tuomittua sakkomäärää. Älköön yllämainituissa rangaistusten yhteenpanemisissa mentäkö päälle sen määrän, mikä 2 luvussa on rangaistuslajia varten määrätty korkeimmaksi, älköön myöskään määräaikaista kuritusrangaistusta pitennettäkö elinkautiseksi Jos ainoastaan sakko on yhdistettävä sakkoon; niin syylliselle tuomittakoon niiden yhteenlaskettu
7 407 määrä, mutta ei käy määrääminen enempää, kuin neljätuhatta markkaa. Edelläseisovassa ehdotuksessani niistä perustuksista, joiden mukaan rangaistuksia eri rikoksista tulee panna yhteen, olen seurannut sitä suuntaa, mihin on menty Valtiosäätyjen 1867 vuoden valtiopäivillä hyväksymässä asetuksessa erilaisten rangaistusten yhteenpanemisesta, ja minä olen poikennut siitä ainoastaan sen verran, että olen tehnyt oikeudenmukaisen erotuksen kuritusrangaistuksen, vankeusrangaistuksen ja arestin välillä, sillä se on nähtävästi oikeudenmukaista, ettei rikolliselle rangaistuksia yhteenpantaessa määrätä suuressa määrässä kovempaa rangaistusta, kuin mitä laissa on säädetty hänen eri rikkomuksistaan, joka kumminkin tulis tapahtumaan, jos kovin rangaistus pitennettäisiin sillä ajalla, mikä vastaa niitä muita rangaistuksia, joihin rikoksentekijä on sitä paitsi tehnyt itsensä vikapääksi. 2:si Luvussa näpistelystä ja varkaudesta olisi enemmän selvyyden vuoksi, minun mielestäni, tarpeen laatia :t 385 ja 386 toisin kuuluviksi. Näiden :äin käyttäminen tulee arvattavasti olemaan nuoren lakimiehen ensimmäisenä kokeena tuomarin toimissa, ja sen vuoksi on minun ajatukseni mukaan mainittujen lainkohtain laatimisessa käytettävä niin suurta selvyyttä kuin suinkin. Tämä selvyys minun mielestäni saavutettaisiin, jos 385 pantaisiin näin kuuluvaksi: Jos palkollinen, kauppiaan palvelija, kisälli j. n. e. (niinkuin ehdotuksessa) taikka ulkona kedolla laitumella olevan hevosen harjasta tahi hännästä jouhia, taikka sian harjaksia; niin se katsottakoon rangaistusta määrättäessä erinomaisen raskauttavaksi seikaksi, ja silloin sopii tuomita, varkaudesta kuritushuoneesen aina yhteen vuoteen saakka, ja näpistelystä sakkoa kahteensataan markkaan saakka. Minun käsitykseni mukaan se, että näpistelyn rangaistusta ei käy tuomitseminen 386 :ssä mainituista anastuksista, astuisi selvemmin näkyviin, jos tämä laadittaisiin tähän tapaan: Jos joku varastaa vähän tahi paljon: 1. toiselta jumalanpalveluksen aikana j. n. e. (niinkuin ehdotuk-
8 408 sessa) taikka 7. jos matkustaja tahi vieras varastaa vähän tahi paljon sellaiselta isännältä; niin rikoksentekijä tuomittakoon varkaudesta silloinkin kuin anastetun arvo ei nouse päälle kahdenkymmenen markan, ja rangaistus voidaan määrätä jopa yhden vuodenkin kuritushuoneeksi. J. D. Dahl. Bangaistusaikojen laskemisesta vapausrangaistuksissa (16 ). Minun ajatukseni mukaan on aika vapausrangaistuksissa niinkuin kaikki ne uudemmat rikoslait, jotka minä tunnen, niistä määräävät aina laskettava yhteiskunnallisen ajanlaskun mukaan ilman että tästä säännöstä tarvitsee tehdä poikkeusta sen rangaistusajan suheen, joka on tuomittu määräkuukausiksi. Jos nimittäin, yhtäpitävästi yleisten perusteiden kanssa, joihin komitean enemmistö on nojautunut, joka kuukausi siten määrätystä rangaistusajasta luetaan kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi, niin tulee seuraukseksi se, ettei vuosi, sellaisen laskun mukaan, teekään kahtatoista kuukautta, eikä puoli vuotta kuutta kuukautta seikka, joka vankeustoimessa voi synnyttää sekaannuksia. Rikoslakiehdotuksen 16 olisi siis minun mielestäni pantava kuulumaan näin: Rangaistusaika kuritushuoneessa, vankeudessa ja arestissa määrätään yleisen yhteiskunnallisen ajanlaskun mukaan. Päivä, niinkuin vuorokausikin, tekee neljäkolmatta tuntia. A. Grotenfelt. l;si. Pisimmästä ajasta määräaikaista kuritushuonetta varten (11 ). Minä en puolestani ole löytänyt syytä poiketa Valtiosäätyjen hyväksymästä määräyksestä, että määräaikaisen kuritusrangaistuksen pisin aika on oleva kaksitoista vuotta, paitsi rangaistuksia yhteenpantaessa, jolloin rikoksentekijä voidaan tuomita kuritushuoneesen korkeintaan viideksitoista vuodeksi. Minun ajatukseni mukaan pitäisi nimittäin hyvin järjestetyissä rankaisulaitoksissa kahdentoista vuoden ajan
9 409 hyvin riittämän synnyttämään sellaisissa rikoksentekijöissä, jotka määräajaksi pannaan rankaisulaitoksiin, kaikki ne vaikutukset, joita sellaiseksi ajaksi tuomitut kuritusrangaistukset tarkoittavat; ja sen vuoksi, minun ajatukseni mukaan, myöskin kovenuus viideksitoista vuodeksi rangaistusten yhteenpanemisessa sisältää ylenmääräisyyttä siinä, mikä oikeastaan olisi tarpeen. Minä uskon nimittäin, että vapausrangaistuksilla tarkoitettu vaikutus voidaan saada syntymään vähemmin rangaistusten pituudella, kuin sen totisuuden kautta, mikä asuu niiden rangaistuspakossa, sekä tarkoituksenmukaisuuden kautta toimenpiteissä rikollisten herätykseksi ja parannukseksi. Tämä eroava mielipiteeni ei ole tullut ilmi rikoslakiehdotuksen 11 :ssä eikä siitä riippuvassa 15 :n määräyksessä arestirangaistuksesta, ei myöskään niissä monissa säännöksissä, jotka johdonmukaisesti ovat seuranneet näiden kahden :n määräyksistä. 2:si. Vanhentumisajoista (127 ). Minä olen siinä mielessä, ettei sellaisia törkeitä rikoksia, jotka voidaan sovittaa ainoastaan elinkautisella kuritushuoneella, sovi panna vanhentumisen alaisiksi, sillä nähtävästi se on ristiriitaisuutta, jos katsotaan että ne voivat joutua unhotuksiin, vaikka se rangaistusaika, joka pitäisi rikolliselle tuomittaman, ei ole kulunut umpeen, niin kauvan kuin rikollinen elää. Tämän johdosta olen siinä mielessä, etteivät myöskään ne rikokset, joista hengenrangaistus on oleva seuraamuksena, sovi vanhentumista koskevain säännösten alle. Minun mielestäni tätä koskeva 127 rikoslakiehdotuksessa tulisi muidenkin säännöstensä puolesta selvemmäksi ja asianmukaisemmaksi, jos tämä pantaisiin kuulumaan näin: Kaikki oikeus rikoksen syytteesen panemiseen olkoon menetetty kahdessa vuodessa, jos suurin rangaistus, mikä voi rikoksesta tulla, on sakkoa, taikka arestia tahi vankeutta korkeintaan yhdeksi vuodeksi, sekä neljässä vuodessa, jos
10 410 se on kuritushuonetta korkeintaan kahdeksi vuodeksi. Muissa tapauksissa, joissa suurin rangaistus, mikä voi rikoksesta tulla, on määräaikaista vapausrangaistusta, olkoon oikeus syytteen tekemiseen rauvennut siinä ajassa, joka vastaa pisimmän rangaistusajan kaksinkertaista mittaa. Jos suurin rangaistus on kuritushuonetta elinkaudeksi taikka hengenrangaistus; älköön oikeus syytteen tekemiseen olko rauvennut, ennenkun rikoksentekijä kuolee. Oikeus väärintekoin (luvut 46 53) syyttämiseen olkoon rauvennut yhdessä vuodessa, katsomatta siihen, minkälainen rangaistus «.voi niistä tulla. G. Ehrström. B. Mitä tulee ehdotukseen asetukseksi rangaistusten täytäntöönpanosta. l:si. Oppikursseista vankeinkouluissa (12 ). Koska koulun tarkoituksena vankihuoneissa, minun mielestäni, on ainoastaan se, että sen tulee, mikäli rangaistusajan pituus ja vankien oppivaisuus sitä sallivat, koettaa vankeihin istuttaa niitä alkeistietoja, joiden hankkimisen he aikaisemman elämänsä kuluessa ovat laiminlyöneet, ilman että, minusta nähden, on tarpeen laventaa opetusta vankihuoneissa kansakouluja varten vahvistettua oppikurssia avarammaksi, niin pyydän saadakseni vastalauseena ehdottaa 12 :lle puheenalaisessa asetusehdotuksessa seuraavan sanain muodon: Vankihuoneen koulussa annetaan vangille opetusta kansakoulujen oppikurssiin kuuluvissa alkeistiedoissa taikka ainakin eräissä niistä. Jos vanki on aikaisemmin oppinut sanotun kurssin, taikka jos hän on tullut neljänkymmenen vuoden ikään, älköön häntä koulunkäyntiin pakoitettako. 2:si. Nuoren kuritushuonevangin panemisesta kasvatuslaitokseen (14 ). Koska nuori rikoksentekijä, joka on tullut viidentoista vuoden ikään, mutta ei ole ymmärrykseltään niin kehittynyt,
11 411 kuin mitä senaikaiselta sopii odottaa, voidaan rikoslakiehdotuksen 84 :n mukaan, verrattuna 80 ja 81 :ään samassa ehdotuksessa, oikeuden määräyksen nojalla panna kasvatuslaitokseen, niin 14 :ään asetusehdotuksessa rangaistusten täytäntöönpanosta asetetut säännökset ovat, minun mielestäni, tarpeettomat, varsinkin koska, minusta nähden, ei olisi oikein sopivata, kuten tässä on eräitä tapauksia varten ehdotettu, lähettää nuori rikoksentekijä ensin yleiseen rankaisulaitokseen ja sitten sieltä kasvatuslaitokseen, joka luultavasti on sijoitettu toiseen seutuun maassamme. A. Grotenfelt.
12 S i s ä l ly s : Ehdotus Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaiksi...Sivu 1. Perussyitä Ehdotukseen Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaiksi... Ehdotus Asetukseksi rangaistusten täytäntöönpanosta... Ä 313. Perussyitä Ehdotukseen Asetukseksi rangaistusten täytäntöönpanosta Ehdotus Asetukseksi Suomen Suuriruhtinaanmaalle annetun uuden rikoslain voimaanpanemisesta v Perussyitä Ehdotukseen Asetukseksi Suomen Suuriruhtinaanmaalle annetun uuden rikoslain voimaanpanemisesta. 375 vl Vastalauseita
Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on
Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki
Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki 1889 1894 Alkuperäiset säädökset Suomen Asetuskokoelmasta koonnut Markus Lång Helsingissä 2012 Sisällys 5 Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki 19.12.1889/39... 9 1 Luku.
Laki. rikoslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki rikoslain muuttamisesta kumotaan rikoslain (39/1889) 2 a luvun 9 11, sellaisina kuin ne ovat, 2 a luvun 9 laeissa 475/2008, 641/2009, 392/2011, 431/2014 ja 381/2015
RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO. 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op)
RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO 4.3.2015 Erikoistumisjakso (12 op) Huom! Vastaus kysymykseen 1 saa olla enintään 4 sivun (= 1 arkin) pituinen, ja vastaukset kysymyksiin 2, 3 ja 4 enintään
1987 vp. - HE n:o 156 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1987 vp. - HE n:o 156 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun asetuksen 2 luvun 1 a :n ja rikoslain 7 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO Erikoistumisjakso (12 op)
RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO 16.3.2016 Erikoistumisjakso (12 op) Huom! Vastaus kysymykseen 1 saa olla enintään 4 sivun (= 1 arkin) pituinen, ja vastaukset kysymyksiin 2, 3 ja 4 enintään
Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]).
SEURAAMUSJÄRJESTELMÄN LUENTOSARJA SL 2010 YLIOPISTONLEHTORI SAKARI MELANDER HARJOITUSTEHTÄVIÄ RANGAISTUSASTEIKON LIEVENTÄMINEN Kys. 1. 17-vuotiasta A:ta syytetään taposta (RL 21:1:n mukaan taposta tuomitaan
HE 197/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 197/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikosrekisterilain ja rikoslain 48 luvun 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikosrekisterilakiin lisätään
Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa
Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa 16.1.1987/21 Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten
Säännö. Hevoisystäväin yhdistykselle. Eläinsuojelusja. -5-3^s^ Lappeenrannan kaupungin ja Lappeen pitäjän. Lappeenrannan kirjapainossa, 1893
"" ' Säännö Lappeenrannan kaupungin ja Lappeen pitäjän Eläinsuojelusja Hevoisystäväin yhdistykselle. Vahvistettu 7 päivänä Lokakuuta 1887. -5-3^s^ Lappeenrannassa, Lappeenrannan kirjapainossa, 1893 F"
Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
Ehdotus. Asetukseksi rangaistusten täytäntöönpanosta.
Ehdotus Asetukseksi rangaistusten täytäntöönpanosta. 1 L uku. Hengenrangaistuksesta. 1. Jos kuolemantuomio on tullut vahvistetuksi; niin Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltija luettakoon vankilassa
Laki. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta
EV 206/1996 vp- HE 109/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o
III RIKOLLISUUSKONTROLLI
III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen
HE 74/1998 vp. Laki. rikoslain muuttamisesta
EV 274/1998 vp - HE 74/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen sakkoa, muuntorangaistusta ja rikesakkoa koskevien säännösten uudistamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7411998
SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 1999 N:o 178 182 SISÄLLYS N:o Sivu 178 Laki Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.
EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998
Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto. Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
Juha Lavapuro 13.3.2017 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 268/2016 vp eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi Tausta Esityksessä ehdotetaan
Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
25 MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 13.3.2017 HE 268/2016 vp Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 654 659 SISÄLLYS N:o Sivu 654 Laki rikoslain muuttamisesta... 2077 655 Laki pakkokeinolain 5 luvun 11 :n muuttamisesta...
SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 564/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain
Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015
Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 6 luvun 5, 17 luvun 1 a, 8 a :n 2 kohta ja 18 a :n 1 momentin 4
ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI
ERON JÄLKEISEEN VAINOON LIITTYVÄ SEMINAARI 10.2.2015 HELSINKI WORKSHOP RIKOSSEURAAMUSJÄRJESTELMÄ-TYÖRYHMÄ/ KiS, erikoissyyttäjä Pia Mäenpää, Itä-Suomen syyttäjänvirasto RIKOSLAIN RANGAISTUSJÄRJESTELMÄ
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden
EV 198/2004 vp HE 102/2004 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 198/2004 vp Hallituksen esitys laiksi nuorisorangaistuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi nuorisorangaistuksesta ja
että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista
H allituksen esitys Eduskunnalle rangaistusm ääräysm enettelyä koskevan lainsäädännön uudistamisesta ja eräiksi m uutoksiksi tieliikennerikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Rangaistusmääräysmenettely, joka
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä
Viite: HE 268/2016 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
1 Timo Ojala LAUSUNTO Hovioikeudenneuvos, Osastonjohtaja Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki tel. 02956 40501 email. timo.j.ojala@oikeus.fi 29.3.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite:
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Lausunto YLEISIÄ NÄKÖKOHTIA AIKUISTEN RIKOKSENTEKIJÖIDEN OHEISVALVONNASTA
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 28.03.2018 EOAK/1410/2018 Asia: OM 1/61/2016 Ehdollisen vankeuden oheisseuraamukset Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp Hallituksen esitys lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi
1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19.
1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19. Talousvaliokunnan mietintö n:o 4 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta, joka koskee suostuntaveroa mallasjuomain valmistamisesta. Valtiovarainvaliokunta,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 68/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi käräjäoikeuslain 17 :n ja kihlakunnansyyttäjästä annetun lain 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi käräjäoikeuslain säännöstä käräjäviskaalin
Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä
Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Naisjohtajat Risessä 13.6.2016 Ylijohtaja Tuula Asikainen ORGANISAATIO Rikosseuraamuslaitos
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS
LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 17.11.2015, Savoy-teatteri Minna Mättö, rakennuslakimies, OTM, VT Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto 1 MILLOIN
Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana
Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana Vapautuvien asumisen tuen verkosto 18.11.2015 Apulaisjohtaja Risto Huuhtanen Rikosseuraamustyöntekijä Kari Lägerkrantz Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimisto Määritelmät:
RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN
ALKUSANAT LYHENTEITÄ V XV 1 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN 1 1 l.l 1.2 1.2.1 1.2.2 1.2.3 1.2.4 1.2.5 RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMISEN PERUSTEET Johdanto Keskeiset käsitteet ja periaatteet Rangaistus Rangaistuksen
Syyteoikeuden vanhentuminen ja tuomion seuraamusperustelut
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 06.07.2017 Dnro OKV/24/31/2017 1/5 ASIA Syyteoikeuden vanhentuminen ja tuomion seuraamusperustelut ASIAN VIREILLETULO Helsingin hovioikeus on kirjeellään 17.5.2017 saattanut oikeuskanslerin
RIKOSOIKEUDEN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN. Jussi Tapani rikosoikeuden professori
RIKOSOIKEUDEN SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN Jussi Tapani rikosoikeuden professori KESKEISET KÄSITTEET Rikos Laissa rangaistavaksi säädetty teko (muodollinen määritelmä) Rikos toiminta-,
1988 vp. - HE n:o 245 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 245 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 :n sekä rangaistusten täytäntöönpanosta annetun asetuksen 4 luvun 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty
1 of 181 21/03/2011 11:44 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1889» 19.12.1889/39 19.12.1889/39 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rikoslaki
1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön
Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta
Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 17.03.2017 OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen 11.9.2015 hyväksymissä hallituksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu
Helsingin hovioikeus Tuomio Nro 1697 Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Asia Valittaja Vastapuolet
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994
Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin.
11.02.2014 Mustiala Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 39 Tarkastus: Jos on aihetta epäillä,
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilo t ja yhteiso t: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - kilpailutoimintaa harjoittavat
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta
Laki rikoslain 10 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan rikoslain (39/1889) 10 luvun 5 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 875/2001, muutetaan 10 luvun 2 ja 3, 6 :n 1 momentti
Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015. 368/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 368/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan rikoslain
osakeyhtiölain kielenhuolto
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2005 vp. hallituksen esityksen sakon muuntorangaistusta. koskevien säännösten muuttamiseksi JOHDANTO.
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2005 vp Hallituksen esitys sakon muuntorangaistusta koskevien säännösten muuttamiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 14 päivänä kesäkuuta 2005 lähettänyt lakivaliokuntaan
RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1
RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ 20.4.2017 Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 Rikosseuraamuslaitos (RISE) on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten
1970 No 158 KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 4 S. No 158 Kiertokirje,
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1970 No 158 No 158 Kiertokirje, talonmiesten työaikalaista Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (284/70): Talonmiesten työaikalaki Annettu Helsingissä
T. M. Esit. N:o 8. Lakiraliokuiwan mietintö N:o 2.
T. M. Esit. N:o 8. Lakivaliokunnan mietintö N:o 2 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Snomen Eduskunnalle, koskeva muutettuja määräyksiä eräiden Rikoslain 13 luvussa mainittujen rikosten
SISÄLLYS. N:o 751. Laki. rikoslain 7 luvun muuttamisesta. Annettu Naantalissa 8 päivänä elokuuta 1997
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1997 N:o 751 763 SISÄLLYS N:o Sivu 751 Laki rikoslain 7 luvun muuttamisesta... 2661 752 Laki ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
Tällöin he ovat panneet merkille seuraavat yksipuoliset julistukset:
SOPIMUSTA TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN TASAVALLAN, PUOLAN TASAVALLAN, SLOVENIAN TASAVALLAN JA SLOVAKIAN
Laki. rikoslain muuttamisesta
Laki rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 1 luvun 7 :n 3 momentti, 34 luvun 6 :n 1 momentti sekä 34 a luvun 1 :n 1 momentti, 2, 3 :n 1 momentti, 4 :n 1
JOHDANTO. Viitetieto VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 32/2002 vp Vahvistamatta jääneenä palautuneet laki rikoslain muuttamisesta, laki yhdyskuntapalvelusta annetun lain 5 :n 3 momentin kumoamisesta ja laki ehdollisesta rangaistuksesta
Laki. ajokorttilain muuttamisesta
Laki ajokorttilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ajokorttilain (386/2011) 65 :n 3 momentti, muutetaan 64 :n 1 momentti ja 2 momentin 3 ja 4 kohta, 65 :n 1 momentin johdantokappale,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa
Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? Sosiaalisen kuntoutuksen ensiaskeleita hanketyössä 7.10.2015 Tuula Tarvainen Sisältö Rikosseuraamukset Rikosseuraamusten
HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta
EV 195/1997 vp - HE 198/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu
6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain
III.A.6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain 361 6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain Rangaistusten tilastoinnista Tilastointitavat. Vuoden 1992 konkurrenssiuudistuksen myötä luovuttiin rikosten erillisarvostelulle
Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta
LAKIALOITE 37/2012 vp rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta Eduskunnalle Rattijuopumustapauksissa kuolleita on 2000-luvulla ollut keskimäärin
Säännöt. Yhdistykselle. Eläinsuojelus- jahevosystäväin. Lappeenrannan ja Lapveden /%M. Lappeenrannan Kirjapainossa, Lappeenrannassa,
Säännöt Lappeenrannan ja Lapveden Eläinsuojelus- jahevosystäväin Yhdistykselle. Lappeenrannassa, Lappeenrannan Kirjapainossa, 1903 0000000000000 /%M Viipurin läänin Kuvernöörin päätös Lappeenrannan ja
Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli
Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Heini Kainulainen Tutkija, OTT Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki Puh. 010 366 5378 Sähköposti: heini.kainulainen@om.fi
Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano
Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
25 MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 20.3.2017 HE 268/2016 vp Eduskunnan lakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
tarkasteltavaksi turvallisuuden edistämistä yleisellä paikalla
1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 17.2.2016 KELLO 9.30 HE 1/16 vp laeiksi rikoslain 2 a ja 9 luvun muuttamisesta sekä pysäköinninvalvonnasta annetun lain 3 :n muuttamisesta Esityksen keskeisiä asioita
Päätös. Laki. rikoslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2005 vp Hallituksen esitys vankeutta ja ehdonalaista vapauttamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä vankeutta
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp. Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi JOHDANTO
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2001 vp Hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 16 päivänä marraskuuta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta
Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Naisvankiseminaari 8.-9.3.16 Rikosseuraamusesimies Pia Ylikomi pia.ylikomi@om.fi
ASIA. Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 03.11.2017 Dnro OKV/17/30/2015 1/6 ASIA Käräjätuomarin ja kihlakunnansyyttäjän tekemä virkarikos ASIAN VIREILLE TULO Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 3 :n 3 momentin mukaan
1990 vp. - HE n:o 310 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 310 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aseetlomasta palveluksesta ja siviilipalveluksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2011 441/2011 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain
1988 vp. - HE n:o 159 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 159 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosasioiden käsittelystä yhden tuomarin istunnossa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kihlakunnanoikeuksissa ja
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Väst Esitys N:o 14. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka koskee lakia työstä leipomoissa. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö
Laki, nuoret ja netti Opetu s - ministeriö Netti on osa nuorten arkea Yhteydenpitoa kavereihin, tiedostojen vaihtoa, harrastusryhmiä, fanitusta, pelaamista, tiedon hakua, oppimista, asioiden hoitamista,
Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001 Access date: 2-12-2014
19.12.1889/39 Rikoslaki Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m.,
LAKI BUFFALO-SÄÄNNÖSTÄ
LAKI BUFFALO-SÄÄNNÖSTÄ 1. Luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan tilanteisiin, joissa Buffalo-sääntö on määrätty voimassa olevaksi. Buffalo-sääntö voidaan määrätä olemaan voimassa
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan
o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne OM 3/61/2010 Lausunto
HELSINGIN HOVIOIKEUS Salmisaarenranta 7 I PL 132 00181 Helsinki Puhelin 02956 40500, Telefax 02956 40512 kirjaamo Sähköpostiosoite helsinki.ho@oikeus.fi 1.7.2016 ;/. o / u Oikeusministeriö Viite: Lausuntopyyntönne
EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Laki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: tuomioistuinharjoittelusta 1 Soveltamisala Sen lisäksi mitä tässä laissa säädetään, käräjänotaarista säädetään tuomioistuinlaissa ( / ). Käräjänotaarin velvollisuuksiin
Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
Oikeusministeriö / Kriminaalipoliittinen osasto
1 Oikeusministeriö 3.9.2013/ Kriminaalipoliittinen osasto Kalliomäki oikeusministerio@om.fi Kylmälahti Savilampi KESKI-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUS PL 534 40101 JYVÄSKYLÄ Puh: 0295648100 sähköposti: keski-suomi.ko@oikeus.fi
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys
Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys Annettu 27 päivänä toukokuuta 2019 Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan päätöksen mukaisesti määrätään Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain (953/2009) 5 :n 1 momentin